Kesälomareissun viimeinen patikkaretki tehtiin Hossan kansallispuistoon, joka on ollut mielessäni joka kerta, kun olemme sen ohi ajelleet Kuusamoon. Nyt kun ruska-aika lähestyy niin Julma-Ölkky on varmasti upea näky ja paljastuvat puut paljastavat myös kanjonin paremmin.
Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle tuntuu menevät ties kuinka monta tietä, mutta yhteistä niille on hävyttömän huono kunto. Tiet ovat ihan hyvän levyisiä, mutta isokivistä hiekkaa ja täynnä pientä kuoppaa. Asuntoautolla matkanteko oli – no aika hullua hommaa. Jos puoliso olisi tämän etukäteen tiennyt, hän ei olisi ikinä suostunut sinne ajamaan.
Osoite Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle on Julma-ölkyntie 86, Kuusamo. Menimme Kajaanintieltä toista kautta takaisin, mutta se oli ihan yhtä onneton, ei siis juuri väliä kumpaa kautta menet perille.
Julma-Ölkyn parkkialue on tosi siisti ja iso. Ja oli aivan täynnä porukkaa. Jaksan ihmetellä edelleen miten ne muut matkailu- ja linja-autot sisseilivät tiensä sinne, kun ajattelin että ei niin huonoa tietä kukaan jaksa ajella. Yleiset vessat on siistit ja hienot. Näki, että Hossa on saanut kansallispuiston tittelin vasta Suomi 100 vuotta juhlavuotena vuonna 2017.
Me söimme sosekeitot asuntoautossa päivälliseksi ja evääksi pakattiin parkkipaikalla loihditut evässämpylät, keksejä ja täytelakuja sekä vettä ja mehua. Lähdimme liikkeelle siis aika myöhään, mutta saimmekin mennä ihan omassa rauhassa, sillä suurin ryysis alkoi väistyä poluilta.
Julma-Ölkyn Ölökyn ylitys ja Ölökyn Ähkäisy on retkipaikan mukaan Hossan vaikeakulkuisimmat reitit. Me saatiin parkkipaikalla kultaakin arvokkaampi vinkki kiertää Ölökyn ylitys vastapäivään. Lähdetiin kiertämään tätä viiden kilometrin rengasreittiä vastapäivää, eli kanjonijärven oikeaa laitaa, joka on huomattavasti helppokulkuisempi kuin vasen puoli. Palasimme samaa reittiä, koska monet vastaantulijat vielä komppasivat ja sanoivat sen olevan jopa vaarallinen ja todella rankka pienille lapsille sen ollessa pelkkää ylämäki-alamäki komboa.
Ölökyn ähkäisy on Ölökyn ylitystä puolet pidempi eli 10 kilometriä. Haastattelin matkan varrella pidempää reittiä menneitä mitä me nyt menetettiin. Ei kuulemma oikeastaan mitään, sillä näköaloista saa kiinni tällä viiden kilometrin reitillä.
Polku on juurakkoista ja kivikkoista, mutta kuivalla säällä varsin mukavaa kävellä. Polku menee kanjonin reunaa pitkin ja lapsia saa kyllä vahtia silmä kovana, mutta me pärjäsimme hyvin, vaikka neiti vikkeläkinttuinen onkin. Vuosi sitten olisi varmasti joku flexi-systeemi ollut aiheellinen. Kuopus kulki koko matkan kantorepussa tyytyväisenä.
Ennen riippusillalle laskeutumista on hienot näköalat myös ja penkki, jonka äärellä voi syödä eväitä. Me söimme aivan riippusillan kupeessa eväitä, koska siinä vaiheessa pitkällä iltapäivää ei enää ollut juuri ihmisiä liikkeellä. Kierreportaat ja kivikko riippusillalle niin ikään ei ole pienten lasten kanssa helppo. Esikoinen kovasti halusi ihan itse mennä myös sen ja siinä hampaita kiristeltiin kuinka paljon saa auttaa. Silta oli pienillekin lapsille turvallinen ylittää eikä ollut kovin hetkuvainenkaan.
Julma-ölkyn lähtöpisteessä on katettu tulentekopaikka ja kahvila. Onko se ympärivuotisesti auki, en osaa sanoa. Ölökyn ylityksessä ei ole matkan varrella laavua tai muuta tulentekopaikkaa. Riippusillan yläpäässä oli penkki. Mutta eihän sitä luonnossa tarvitse kuin jonkun puun käppärän päälle asettaa takamus ja nauttia maisemista.
Hossan kanjonijärven pääsee kulkemaan myös isolla yhteisvenekuljetuksella tai vuokraamalla kajaakin. Maisemat ovat varmasti upeat järveltäkin päin, mutta vedän hiukan kotiin päin ja ajattelen maisemien olleen kyllä paljon jylhemmät reunamilta ihastellen.
Hyttysiä oli paikallaan ollessa, mutta liikkuessa ne eivät häirinneet ollenkaan.
Puoliso huikkasi tällä viikolla, että saisi syksyyn järjestettyä vielä melkein viikon mittaisen vapaan. Apua, vau, mahtavaa! Se tarkoittaa, että voi alkaa suunnitella jotain pientä seikkailua.
Huomisen Suomen luonnon päivän kunniaksi jaan meidän luontoretkistä kotikontujemme eli Varsinais-Suomen retkeilypaikkojen suosikit. Kaikista olen kirjoittanut aikaisemmin tänne blogiin ja laitan suorat linkit tähän postaukseen, josta voit käydä lukeamssa lisätietoa tai fiilistellä lisää maisemia. Olkoonkin meidän maa litteä, mutta ei se ainakaan lattea ole. Seikkailut on ihan nurkan takana, kun annetaan sille mahdollisuus
Matildanjärven ympäri menevä rengasreitti on meidän perheen kestosuosikki ympäri vuoden. Matkan varrella on grillauspaikka, pitkospuita ja suoympäristöä. Ihan vieressä on Mathildedalin ruukkikylä, josta löytyy alpakoita, käsityöläisputiikkeja, pitseria. Lähellä on myös Teijon muut retkeilyalueet.
Vaarniemeen vie upea vanha tammitie, jonka varrella laiduntaa kesäisin lampaita. Vaarniemen huipulle vie pitkät portaat, jotka on olleet ainakin meidän neidin mieleen. Huipulla on lintutorni, josta avautuu eri vuodenaikoina upeat maisemat. Huipulla on myös grillikota.
Kuusiston linnanraunioiden kupeessa menee pikkulasten kanssa tehtävä kiva luontopolku. Märkään aikaan se on kurainen, mutta kuivalla säällä mukava. Linnanraunioilla on grillipaikka ihan meren rannassa. Se on usein ruuhkainen, joten kannattaa varautua odottamaan.
Jos teidän perhe pitää lintujen seuraamisesta Littoistenjärven luontopolku on place to be. Se on pienen kosteikon ja järven välissä menevä ja sen ääreltä löytyy peräti kolme lintutornia lintujen tarkkailuun. Kesällä voi pulahtaa samalla reissulla uimaan, sillä reitti lähtee uimarannalta. Littoistenjärven luontopolkuun on ihan erityinen suhde, sillä se on ensimmäinen reitti, jonka esikoinen käveli ihan itse 2v 10 kk iässä.
Raision kauppakeskus Myllyn ihan kupeessa oleva Haunistenallas on vajaa kolme kilometriä pitkä rengasreitti. Matkan varrella on kaksi laavua, ensimmäinen melko alussa ja toinen melko lopussa. Ei todellakaan uskoisi olevansa aivan kauppakeskittymien läheisyydessä.
Onko joku näistä sunkin lemppari? Mihin näistä haluaisit seuraavaksi? Itseäni houkuttelisi Mathildedalin alue maastopyöräillen.
Nautitaan Suomen luonnosta ja pidetään sitä yhtä hyvänä, kun se pitää meitä.
Välipala. Niin kuin yleensä tosi helppo ja nopea, mutta herkullisen ihana. Piristää ja virkistää ja rikkoo hieman päivän tasaista suorittamista.
Kuusamohan on meidän kesäreissujen lähes jokavuotinen pyhiinvaelluskohde ja joka vuosi jaksan hämmästyä miten löytyy uusia merkittyjä polkuja, joissa emme ole vielä käyneet. Tällä reissulla lähdimme ekstempore käymään Konttaisilla, kun lapsilla alkoi selkeästi mökillä kökkiminen riittää.
Konttaisten pysäköintipaikka on Virkkulantiellä (tien numero 8694). Kemijärventieltä käännyttäessä ajetaan n. 4,4 kilometriä, jonka jälkeen vasemmalla puolella tien reunassa on levähdyspaikan näköinen levennys. Ohi on vaikea ajaa, koska isolla kyltillä lukee Konttainen.
Parkkipaikalta löytyy myös pöytäryhmä, jonka ääressä voi tankata, jossei malta huipulle asti. Käymälöitä ei omaan silmään osunut reitin varrelle eikä myöskään grillauspaikkoja.
Bongaa kuvasta vesipullo, jonka esikoisen pettämätön heittokäsi viskaisi melkein reunalta alas.
Reitin pituus Konttaisille on 2 kilometriä. Reitti on aikalailla mennessä nousua ja palatessa laskua, mutta sanoisin reitin olevan suhteellisen helppoa kuljettavaa pienillekin ihmisille, vaikka Luontoon.fi onkin sen määritellyt vaikeaksi. Pääasiallisesti reitti tehtyä hiekkapolkua ja huipun lähestyessä juurakkoista ja kivikkoista, mutta ei pahasti. Polku palaa osittain samaa reittiä, vaikka onkin merkitty rengasreitiksi.
Heinäkuun puolivälissä oli kyllä porukkaa huipulla – jossei nyt jonoksi niin ainakin omaan makuun ruuhkaksi asti. Mutta ihmekö tuo, huipulta avautui aivan upea maisema. Ei olisi uskonut kyllä reitin varrella, joka oli pitkälti havumetsää.
Konttaisen huipun reunamat ovat jyrkkiä ja todellisia vaaranpaikkoja lasten kanssa, jotka eivät osaa varoa. Muuten sanoisin ettei parempaa näköalaa oikein voi näin lyhyen retkeilyn tuloksena tavoittaa. Meillä taisi kestää huipulle puolisen tuntia. Huipulla sitten saakin varata aikaa tuplaten, jotta ehtii tarpeeksi monta kertaa huokailemaan ja sanomaan vau.
Hätäisimmät kävivät evässuklaiden etsintään
Päivä oli suorastaan seisova, todella lämmin. Saimme muutaman vesitipan kasvoillemme, mutta vasta autoon päästyä alkoi sataa oikein kunnolla. Sadesäällä en suosittele lähtemään lasten kanssa Konttaisille. Varsinkin jos haaveilee huolettomasta retkeilyä. Muutoin sanon että herkkueväät reppuun ja nautiskelemaan järvien läikittämästä viherkylvystä.
Tämän päivän jälkeen seuraava pysäkki olikin Julma-Ölkky, joka löytyy Hossan kansallispuistosta. Jatketaan siis reissujuttuja seuraavaksi Hossasta.
Ensi viikolla starttaa meidän karavaanin nokka mutkien kautta pohjoiseen. Ollaan tehty (minä olen) höllää reittisuunnitelmaa, jotta ei tarvitsisi arpoa tien päällä itään vai länteen. Tarkoitus on kuitenkin edetä kompanjan vaatimassa tahdissa ja suuntaa voi muuttaa jos siltä tuntuu. Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla asuntoauto käytössä ja se tulee helpottamaan. Ei tarvitse etukäteen varailla majapaikkoja ja pinnistää pakolla perille asti. Ei ole myöskään sitä jatkuvaa tavaroiden roudaamista ees ja taas.
Jos on muitakin siellä pakkailemassa laukkujaan ja suuntaamassa pohjoiseen niin tässä viime vuodelta muutamia huomioita mitä kannattaa huomioida pakkaillessa pikkulasten vermeitä mukaan. Monet on ihan yleispäteviä ajatuksia kaikille, mutta listaa tehdessäni ajattelin erityisesti omasta näkökulmasta, eli pikkulapsiperheenä.
Etäisyydet ovat pitkät
Viihtyykö lapsi autossa ja kuinka pitkiä aikoja kerrallaan ovat perustavanlaatuisia kysymyksiä, kun alkaa suunnittelemaan matkaa. Jos tietää, että tunti kerralaan autossa on ihan maksimi kannattaa ehkä haudata haave valloittaa koko Lappi samalla reissulla.
Heitä auto ja perheesi yöjunaan ja aamulla löydät itsesi Kolarista tai Rovaniemeltä. Se helpottaa matkantekoa kummasti. Samalla saa (ehkä) itsekin hieman nukkua eikä ole aamulla niin krapulainen olo. Asuntoauto on myös erittäin hyvä vaihtoehto matkan taittamiseen. Silloin leirin voi pystyttää, kun pesueen matkustusmitta on täynnä.
Kauppoja ei ole joka ojan notkelmassa. Mukaan kannattaa siis ehdottomasti pakata kylmälaukku, jossa saa pidennettyä reissueväiden säilyvyyttä. Paljon vettä, mehuja, pikku snäksejä (pähkinöitä, suklaata, myslipatukoita, ruissipsejä, smoothieita…), jotta retkillä ja autossa on naposteltavaa jossei ateriaa saada sillä hetkellä sormia napsauttamalla loihdittua. Vesipulloja voi pakastaa kotona mukaan ja sanomalehteen käärimällä saa vielä hiukan lisää jatkoaikaa säilyvyydelle.
Hyvät eväät
Tätä nyt ei tarvitse selittää. Hyvä ruoka, parempi mieli. Jos retkillä laittaa ruokaa maastossa, kannattaa koeajaa ruuat kotona etukäteen. Maastoon ei kannata ottaa mitään epävarmaa. Mikään ei suurempi itsemurha, kuin lapset jää nälkäiseksi keskellä erämaata.
Lisäksi jossei matkan varrella ole taukotupia, kannattaa ottaa helppoa lennossa syötävää korkeaenergistä evästä, kuten pähkinöitä, suklaata, mysli- ja välipalapatukoita, rusinoita… Mikä parhaiten maistuu. Jos sade yllättää, leiriä voi pystyttää ja pitää pystyä jatkamaan matkaa niin ne suklaapatukat nousee arvoon arvaamattomaan.
Tarpeeksi tekemistä lapselle
Vaikka ideaalia olisi, että lapsi keksisi kepistä ja kivestä tekemistä Lapissa kahdeksi viikoksi, todellisuudessa kaikkien hermoja helpottaa, kun lapsella on mukavaa tekemistä mukana. Me olemme pakanneet lempikirjoja ja isoa dubloalustaa pienemmän alustan, johon saa kiinnitettyä palat ja menee suht pieneen tilaan niin. Oheen muuta lapsia inspiroivaa tilpehööriä, kuten autoja, ihmishahmoja, eläimiä…
Soittolista lapsen lempparimusiikista ei sekään huono idea ollenkaan. Ainakin meillä neiti nauttii niin paljon, että sata kilometriä meni hujauksessa. Lisäksi pallosta saa paljon kivaa puuhaa ulkona. Puuha-, tarra- ja värityskirjat ovat autossa myös mukavia jos ne soveltuu omille muksuille. Maalaa vedellä-kirjat on myös toimivia jos ne sattuu juuri teidän muksuja kiinnostamaan.
Jos lapset kuuntelevat äänikirjoja niin kannattaa ladata muutamat kirjat niin, että ne on kuunneltavissa off-line tilassa. Sillä Lapissa et koskaan tiedä missä on verkkoa ja missä ei. Myös pelit pädille ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto, kun kaikki pelimerkit on jo käytetty.
Vaatetta laidasta laitaan kerrospukeutuen ja villaan kääriytyen
Kesä Lapissa voi tarkoittaa hellettä, mäkäriä silmät ja suu täynnä tai vihmovaa kaatosadetta, räntää ja nollakelejä. Usein kuitenkin jotain tältä väliltä. Sää voi kuitenkin nopeastikin muuttua säätiedotteista huolimatta, joten vähän kaikkeen tarvitsee varautua.
Toppatakki ei olisi ainakaan viime kesänä ollut yhtään liioiteltua. Jos omistaisin kevytuntuvatakin, se olisi tosi oiva seuralainen, koska lämmittää hyvin ja menee pieneen tilaan. Kuoritakilla kuitenkin mentiin ja alle villavaatteita, jotka ovat kuitenkin kiistatta parhaita (retkeily)vaatteita. Kesälläkin villa hengittää ja imee kosteuden itseensä pitäen ihon kuivana. Lisäksi pelkästään tuulettamalla villapaita on kuin uusi, kun taas tekniset vaatteet alkavat nopeasti haista.
Vetoketjulliset takit ovat myös helpompia kuin haalarit operoidessa lasten kanssa, mutta usein haalari on kuitenkin muuten miellyttävämpi lapselle. Jokatapauksessa tärkeintä on, että vaatetta saa helposti pois jos iskee juoksuhepulit tai pissahätä ja lisää päälle, kun malttaa istahtaa eväspaikalle.
Trikoopipoa paksumpi pipo, kintaat ja villasukat ei ole missään nimessä liioittelua.
Sadevaatteet kannattaa ehdottomasti olla. Itse suosin retkeillessä kuoritakkia ja housuja ja alle kerrastoa kerraston päälle sään mukaan. Kuljen usein talvellakin samassa takissa kuin kesällä. Tilan säästämiseksi jätimme viime kesänä retkeilykengät kokonaan kotiin ja matkassa oli saappaat, lenkkitossut ja Crocs-tyyppiset läpsyttimet. Näillä pärjättiin hyvin, mutta mutaan sotkemani ja vesisateessa kastamani lenkkarit ei enää city-lenkkareina olleetkaan ihan niin fancyt.
Jos on vaippoja käyttäviä lapsia, niin teippivaipat ovat maastossa paljon kätevämpiä kuin housuvaipat, koska ei tarvitse riisua kaikkia vaatteita saadakseen uuden vaipan päälle. kylmälläkään säällä ei siis tarvitse palelluttaa lasta. Ja niitä vanhoja leipäpusseja käytetyille vaipolle. Kyllä. Oli siellä sonnat tai ei, ne kannetaan mukana jätehuollon ulottuville.
Pakkaa tavarat ”kategorioittain”
Olemme ennen pakanneet yhteen kassiin aina yhden ihmisen tavarat, mutta olen huomannut menoa helpottavan, kun yhdestä kassista löytyy kaikkien vermeet valmiina, kuten sadevaatteet yhdestä ja uimavaatteet yhdestä ja niin edelleen.
Läpinäkyvät säilytyslaatikot ovat myös matkatessa verrattomia verrattuna perus laukkuihin (jossei tarvitse hirveästi aina siirtää tavaroita). Heti näkee mitä missäkin laatikossa on eikä tarvitse muistella kenen tavarat nyt oli minkäkin värisessä laukussa. Varsinkin jos seurueesta pakkauksen on hoitanut yksipuolisesti jompi kumpi.
Kantoväline, jos lapset viihtyvät niissä. Taapero ja leikki-ikäisillä lapsilla jalat voivat pettää alta mitä ihmeellisempien asioiden vuoksi. On huomattavasti kevyempää ja molemmille osapuolile miellyttävämpää, kun ei tarvitse roikottaa lasta olalla kuin säkkiä tai pelätä reppuselästä tippumista. Lapsi saa otettua selässä vaikka torkut ja retkeilystä saa varmemmalla todennäköisyydellä kaikille mukavia muistoja.
Meillä on ollut vastasyntyneenä ja ensikuukausina kantoliinat kovassa käytössä ja sitten olemme siirtyneet Tula-kantorepun käyttöön. Viime kesänä neiti kulki Tulan taapero-repussa. Nykyisin Tulalta löytyy myös pre school malli. Deuterin kantorinkoista olen kuullut vain hyvää. Lisäksi Piggybackrider-tyyppinen ratkaisu voisi toimia, kun läheisyys- ja jalkojenpettämishetket eivät enää kestä kauaa.
Muista turvallisuus
Erämaa ei ole yleensä oikea hetki aloittaa puukolla vuolemisen treenejä, kirveshommia ja nuotion sytyttämistä. Ensiapupakkaus on hyvä olla aina mukana. Toinen aikuinen lisää turvallisuutta retkillä, sillä jos toiselle sattuu jotain pystyy toinen hälyttämään apua ja pitämään huolta muusta katraasta. Autossa kannattaa olla isompi ensiapulaukku, josta löytyy kuume- ja kipulääkkeitä koko poppoolle, kuumemittari, antihistamiinia ja perus laastari- ja sidetarpeet. Avaruuslakana menee myös tosi pieneen tilaan repussa.
Valitse retkikohteet kunnon, kokemuksen ja sään mukaan
Ei kannata lähteä vaeltamaan tunturissa kymmeniä kilometrejä jos on epävarma itsestään ja lapsien jaksamisesta. Säätä kannattaa vielä varmistella ennen patikkaan lähtöä, sillä esimerkkinä meille kävi Taivaskeron kierroksella niin että suhteellisen mukava ja lämmin keli vaihtui raekuuron jälkeen viiltävään vesisateeseen. Sen jälkeen retken glamour vaihtui tiukaksi suorittamiseksi ja ainoa tavoite oli päästä pois mahdollisimman nopeasti.
Esimerkkejä hyviin ja helposti tavoitettaviin ja valloitettaviin tuntureihin on Muonion Särkitunturi ja Posion Riisitunturi. Toisille lapsille (ja itselleni) rengasreitit toimivat parhaiten. Onhan se nyt ikävystyttävää mennä samaa reittiä takaisin kuin on jo tullut. Seikkailja janoaa uusia kulmia. Särkitunturin reitti menee saman pätkän mennen tullen, mutta se ei menoa tuntunut hidastavan.
Kuvat ovat viime vuoden kesälomareissulta Taivaskeron rengasreitiltä, Matkan varrella saatiin tuulta, aurinkoa, rakeita, kaatosadetta, usvaa ja sumua eikä leiriä pystytty lopulta tekemään mihinkään. Se reitti opetti taas meille retkeilystä pienen lapsen kanssa paljon.
Taivaskero on vaikuttava. Ja kovin kivikkoinen. Ei siis turvallisin vaihtoehto sateisella säällä liukaspohjaisilla kengillä raskauden puolivälissä. Mutta kuka sen olisi voinut ennustaa. Kokemusta rikkaampana ja nyt naurattaa. Seuraavan kerran kun kiipeän Valtavaaralle haluan ihastella yötöntä yötä.
Toivottavasti näistä ajatuksista saitte vinkkejä omien reissukassien pakkaukseen. Omaa reissun alkua ei jaksaisi enää odottaa. Mutta ehkä sen voisi aloittaa tästä pakkaamisesta.
Viime kesän kesälomareissusta Lappiin on jäänyt kirjoittamatta monet ihanat reissuhetket. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Itselläni google lauloi viime kesän reissua suunnitellessa. Ja niin muuten laulaa juuri nytkin, kun askelmerkkejä tulevalle lomalle pyritään merkkailemaan.
Viime kesänä valkoitui ja hyvin lapsiystävälliseksi kohteeksi osoittautui Särkitunturi Muoniossa ja tämä Posion Riisitunturi. Niissä on mitaltaan koko perheen kanssa luonnistuvia päiväretkikohteita. Tai jos on vikkelämmät kintut niin puolipäiväretkikohteista menevät myös.
Riisitunturilta löytyy paljon eri mittaisia reittejä. Me menimme Riisin rääpäisyn, joka on 4,3 kilometrin mittainen rengasreitti. Se on pienellekin lapselle helppokulkuista polkua, mutta rattailla täällä ei pääse liikkumaan. Meillä oli neidille kantoreppu ja osan aikaa hän siinä matkasikin, mutta melko pitkään neiti jaksoi pomppia kiveltä kivelle ja pinkoa mäkiä ylös.
Lähtöpisteen jälkeen kun polut ensi kertaa haarautuvat, lähdimme vasemmalle. Jos kuitenkin retkiseuruetta nälkä kouraisee jo lähtökuopissa, kannattaa kääntyä oikealle. Näin autiotupa tulee vastaan paljon nopeammin.
Autiotuvan viereen on rakennettu vasta uusi iso grillauskatos, mutta viime vuonna meidän ollessa siellä oli ulkona grillauspaikka ja autiotupa. Autiotuvan takana on puuvarasto, jossa rangoista sahataan itse omat polttopuut. Kannattaa siis varata hiukan aikaa, jos notskihommia suunnitelmissa.
Matkalla mietimme mistä Riisitunturin nimi juontaa juurensa. Päättelimme, että Riisitunturin korkein kohta on ehkä hieman riisin mallinen, siinä meidän teoria. Googlauksen perusteella kuitenkin tätä teoriaa tukevia lausuntoja ei löytynyt. Sen sijaan vanhoissa kartoissa Riisituntunturi on nimetty ”Riistunturi”, joka saamelaisperäisenä sanana merkitsee tykkyä, risua tai heinää. Lisää tulkintoja löytyy Luontoon.fi-sivustolta.
Tällä reissulla meillä oli mukana makkarat, suolakeksejä ja vaahtokarkkeja grillattavaksi. Ei paljon tarvinnut miettiä voiko tulia laittaa, kun koko heinäkuun alun Lapissa satoi enemmän ja vähemmän koko ajan.
Nyt kun tänä vuonna lähes kaikkialla on ollut pitkä kuiva jakso, on oltava tulien kanssa tarkkana. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulia ei ole turvallista tehdä. Sen sijaan retkikeitin ei jätä nälkäiseksi (jossei kaasu lopu), joten sitä suosittelen kaikille mukaan. Jos mukana on pieniä ehtiviä vipeltäjiä, joita tuli kiinnostaa, on myös huomattavasti helpompi hallita yhtä kattilaa kuin koko nuotiopaikkaa.
Retkikeitin on myös joka pennin väärtti road trippaillessa muutenkin, sillä ei tarvitse jokaista perheen ateriointia suorittaa huoltoasemilla tai ravintoloissa, vaan esim. keitot ja padat lämpenee vartissa koko jengille.
Reitti on uskomattoman kaunis ja matkan varrelta näkee ihanasti järviä, jotka täplittää maisemaa. Ottaen huomioon ettei olla ihan sydänlapissa, tuntuu kuin olisi pohjoisemmassakin.
Puolisoni isovanhemmat ovat kotoisin pohjoisesta. Kun yhtenä kesänä pohdimme ääneen, menisimmekö käymään Riisitunturilla tokaisi puolisoni mamma: ”Mitä te sinne. Ei siellä ole mitään nähtävää”.
Vieläkin naurattaa niin paljon. Me ihastuimme riisitunturiin ihan todella ja se oli meidän neidille, joka oli oppinut kävelemään alle vuosi sitten ihan täydellinen retkikohde. Ei sitä näköjään näe niiden omien kotinurkkien kauneutta samalla tavalla.
Paluumatkalla kannattaa poiketa Korpihillassa, josta löytyy ihanan oloinen kartanomainen kahvila ja maaseutumiljöö. Me jäimme raapimaan kahvilan ovea, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa ajoissa. Tosin en tiedä olisimmeko kehdanneet metsässä rymyämisen jälkeen kankkujamme istuttaa valkoisille rokokoo-tuoleille.
Voi näitä riemukkaita muistoja. Tuntuu niin absurdilta, että vajaa vuosi aikaisemmin ensiaskeleensa ottanut esikoinen kirmasi kanssamme tunturissa kuin vanha tekijä. Tärkeää on lasten kanssa retkeillessä muistaa, että on aina suunnitelma B ja mielellään C. Herkkueväät, ilman kiirettä, yhdessä ihmetellen ja ihastellen ja madellen.
Mistä meidät tänä kesänä löytää – ei voi tietää. Mutta moikkaillaanhan jos törmäillään!
Viime kesän to do-listalta ehdittiin tekemään paljon juttuja, kuten syötiin paljon jäätelöä, vietettiin mökkijuhannus ja pyörittiin pari viikkoa Lapissa. Kävin siskon kanssa maalla Tarvasjoen kesäteatterissa, juhlin ystävän kolmekymppisiä ja vietimme meillä kesäjuhlia talon täydeltä ja join alkoholittomia mojitoja. Kahden keskistä aikaakin oli puolison kanssa, kun oltiin Ed Sheeranin keikalla heinäkuussa ja Vegånia-kasvisruokafesteillä elokuussa puolison kanssa. Esikoinen pääsi elämänsä ensimmäiselle marathonille 700 metrin matkalla ja maauimalassa käytiin polskimassa. Paljon ihania muistoja.
Nyt mielessä kaikilla jäytää, mitä kehtaa ja uskaltaa kesällä tehdä? Onko kaikki kesän kivat jutut nyt pannassa koronan vuoksi? Ei festareita, urheilutapahtumia tai markkinoita. Voiko maauimaloihin mennä? Viitsiikö terasiille saati ravintolaan raahautua? Entäs minun kesäteatteritraditio?
Tuntui, että korona on vienyt vähän fiiliksen kaikelta. Aloin kuitenkin listata itselleni tärkeitä asioita. Huomasin, että aika vähän lopulta on sellaisia asioita mitä en pystyisi koronan vuoksi tänä kesänä tekemään. Bonuksena on vauvavuoden arki, jota ei sido työajat.
Mocktail, Helsinki ja ystävä <3
Terassiviinikierros kaikkien ystävien terasseille vuorotellen. Ehkä viini tasting itse pidettynä! Tämä on melko kunnianhimoinen ajatus, mut jos nyt edes kerran pääsisi humpsuttelmaan kunnolla.
Take away- tai terassiruokaa kavereiden kanssa.
Melomaan. Haaveissa koko päivän melontaretki. Viime kesänä oltiin ystävän kanssa Aurajoessa suppailemassa ja sekin oli hitsin kivaa. Nyt olisi kiva ottaa kajakki jonnekin missä voisi olla muiden katseilta piilossa.
Kuralan kylämäki
Paljon pyöräilyä. Hankittiin nyt keväällä pyöräkärry, johon molemmat lapset mahtuvat, joten mahdollisimman paljon pyöräilyä kesällä. Neidin potkupyöräily myös lähti käyntiin nyt tänä keväänä ja potkupyöräretkiä myös luvassa.
Sekä saariston että rannikon rengastie kiinnostelee kovasti. Pyörällä tai autolla. Lasten kanssa pyöräily etenkin Saariston rengastiellä mietityttää, koska saaristossa tiet ovat kapeita.
Maastopyöräilemään. Olen pitkään haaveillut maastopyöräilystä ja miettinyt, että se olisi tulevaisuudessa ehkä jopa mun oma tai meidän yhteinen harrastus puolison kanssa. Lasten kanssa se ei ole kovin turvallista tällä hetkellä. Ajattelin, että jos saataisiin molemmat lapset hoitoon päiväksi, niin vuokrattaisiin maastopyörät jostain ja vietettäisiin parisuhdeaikaa.
Paljon mökkeilyä. Jos on lämmintä, suunnittelin jo, että ollaan lasten kanssa paljon mökillä, vaikka puoliso töissä onkin. Yritetään saada muita lastenvahteja avuksi mukaan, hah.
Paljon uimista luonnonvesissä jos saadaan lapsille (ja äidille) sopivanlämpöiset uimavedet.
Esikoinen laittoi saappaat suojaan.
Asuntoautolla Lappiin pariksi viikoksi. Perinteistä Lapin lomaa ei olla kuopattu, vaan tarkoitus on mennä, mutta ajaa mennen tullen. Mennään asuntoautolla, jotta kontaktit on helppo minimoida. Retkeillään paljon ja leikkipuistoja tulee varmasti koluttua. Lukkoon ei olla reittejä lyöty, mutta pohdinnassa Hossa, Kuusamo, Varangin niemimaa, Alta ja ehkä Kilpisjärvi. Voitaisiin mennä länsirannikkoa pitkin ja mennä Jäämerta nuollen itärajalle ja sitä kautta takaisin etelään. Saas nähdä. Onko suosituksia?
Lähiretkiä. Samoihin vanhoihin lemppareihin, kuten Haunisten allas tai Vaarniemi. Tai sitten Maskun Kullaanmäelle, jossa ei olla käyty. Se pitää ainakin korjata.
Telttayö. Esikoinen ei ole muistaakseni nukkunut vielä kertaakaan teltassa. Nyt voisi olla hyvä kesä alkaa harjoittelemaan.
Villiyrtteihin tutustumista. Olisi ihana oppia hyödyntämään luonnonantimia monimuotoisemmin.
Säilömistä ja marjojen poimimista. Tietty. Eväät mukaan metsään ja mustikoita poimimaan.
Terassiviljelmien hoivaamista ja ihmetellään saadaanko tänä kesänä mansikoita ja paprikoita omalta pihalta.
Kokonaisen kirjan lukeminen. Tää sopis hyvin sinne mökille. Mulla on ollut tavoitteena, että ainakin yksi kirja kesässä oikein kovakantisena eikä äänikirjana tai ruudulta luettuna niin kuin on nyt viime ajat mennyt.
Koko perheen olympialaiset ja sitten vaikka esikoiselle oma sopiva rata myöskin. Koska Paavo Nurmi Marathonia ei tänä kesänä ole, ehkä me tehdään oma kisa.
Pihapelien harjoittelua. Mölkky, petanque ja kroketti naftaliinista.
Vesisotaa. Tarvitsis kaivaa vanhaa vaahtomuovia jostain ja tehdä siitä paloja. Ne voi heittää veisaaviin, josta saa vähän lempeämpiä vesisota-aseita.
Päälläseisontaa. Jooga ja itsensä huoltaminen on jäänyt liian vähälle. Nyt täytyy verestää ainakin päälläseisontaa ja jossei se enää onnistu niin alkaa harjoitella uudelleen.
Ratsastamaan. Olisi ihana viedä sekä esikoinen että puoliso ratsastamaan. Molemmat ovat siitä puhuneet ja molempia se varmaan jännittäisi.
Huvipuistot ja muut yleisöpaikat vielä monet pohtivat ja odottelevat hallituksen tarkempia ohjeistuksia. Mutta esimerkiksi Linnanmäki kertoi avaavansa ovensa 12.6., mutta epäilen, että me emme taida tänä kesänä moisiin mennä, vaikka ajattelinkin, että tänä kesänä me saataisiin niistä varmasti jo tosi paljon irti.
Kesä on kuitenkin ennenkaikkea asenne niin kuin yllä olevasta viime kesän sateisesta ja kylmästä Lapin reissustamme huomaa. Pääasia, että se on sellaisen asenteen täyttämä, jota itse toivoo. En pitäisi pahakseni muutamaa Netflixin huurteista kotipäivää ja kattoon tuijottelua. Silti kotoa olisi nyt kiva lähteä. Johan täällä ollaan kökitty.
Onko etsinnässä Lapista helppokulkuista taaperonkin tallattavaa tunturimaastoa? Muoniosta sitä löytyy Särkitunturilta. Tämä oli aivan 6/5 päiväretkikohde meidän alle vuosi sitten kävelemään oppineelle retkeilijän alulle ja vahvasti raskaana olevalle.
En ole blogin puolelle kertonut vielä mitään meidän perheen kesälomareissusta viime vuonna (jossei oteta huomioon raskausviikkokertomuksia viikoilta 25-28). Kevät se sieltä kuitenkin kolistelee ja kesälomahan se jo mielessä, joten on hyvä aika alkaa muistella viime kesää. Viime kesän Lapin reissumme oli melko vahvasti vesisateen ja sumun sävyttämä, joten oli ihanaa, että joukkoon mahtui lämmin ja aurinkoinen päivä.
Aikuisten kesken Särkitunturilla käväisee parin tunnin reissulla ja ehtii ihailla maisemiakin vielä. Lasten kanssa tämä oli kuitenkin hyvä koko päivän ohjelma. Ei ollut kiirettä minnekään ja ehdimme vielä käydä ennen iltaa Pallasjärven punaisilla hiekoillakin.
Särkituntunturin huiputua aloitetaan jättämällä autot Rovaniementien varteen (kantatie 79) Särkijärven edustalle. Matkaa on Muonion keskustasta noin 15 kilometriä Kittilän suuntaan. Särkitunturin polun alku on tien toisella puolella, viitta on hieman piilossa. Sieltä se polku tai pikemminkin tie lähtee etenemään selkeästi eikä eksyä voi.
Tie huipulle on reilu kolme kilometriä pitkä ja vain viimeiset muutama sata metriä on kivikkoisempaa eikä lastenvaunuilla kovin hyvin rullaavaa. Tosin joku sissi taisi vaunuilla jyskyttää huipulle asti, mutta suosittelen ennemmin kantovälinettä.
Ensimmäinen pidempi istahdustauko pidettiin hiljattain rakennetun laavun läheisyydessä. Laavulta Särkitunturin laelle on mutulla puolisen kilometriä. Vieressä on myös pieni suloinen lampi, mutta veden juomakelpoisuudesta en osaa sanoa.
Meillä neiti oli tähän laavulle asti apostolin kyydillä ja sitten melko nopeasti hyppäsi kantorepun kyytiin, jossa vetäisi tehokkaat pikapäiväunet. Niin kova meno oli, että kuvissa vilkkuva papukaija-pipokin jäi matkan varrelle.
Laavun jälkeen tie alkaa kapenemaan pikku hiljaa ja viimeiset sata metriä on kivikkoista, mutta ei vaikeakulkuista. Olimme ihan lenkkareilla liikenteessä ja neiti paljasjalkakengillä, jotka osoittautuivat todella hyväksi jalkinevalinnaksi neidille.
Särkitunturin huipun maisemia ei ihan suotta hehkuteta joka tuutissa. Olihan ne nyt näin etelän vetelien näkökulmasta upeat. Ilma ei ollut pilvetön, mutta ympärillä kimmelsivät järvet kauniisti ja Pallaksen tunturijonot kumpuilivat kuin Skotlannissa reppureissulla ollessani. Raskaana silloinkin, heh.
Keskellä tunturin lakea on myös jääkylmä lampi. Hellepäivänä pulahdus tunturissa ei kuullostaisi yhtään hullummalta, mutta nyt ei kyllä tehnyt mieli edes jalkoja uittaa.
Huipulla tuuli mukava kesätuuli ja paikallaan ollessa kiusanneet mäkärät eivät huipulla käyneet kimppuun. Lapin ötökkätilannehan on joka vuosi omanlaisensa, mutta pahimmillaan se yleensä on juuri kesä-heinäkuun taitteessa, jolloin mekin reissussa olimme. Kehnon sään ansiosta ötökät eivät kiusanamme olleet, mutta kyllä aurinkoisena päivänä huomasi, että ötökät löysivät myös iholle.
Neidille meillä oli myös hyönteishattu mukana, joka oli hyvä heittää päähän päiväunien aikaan ja ihan Prismasta löytyi. Hereillä ollessaan hän ei hyttyshattua suostunut päässänsä pitämään, mutta eipä niistä liikkeessä juuri kiusaa ollutkaan.
Laavussa on todella hyvät ruuanlaittomahdollisuudet ja hyvä tuulensuoja. Lisäksi löytyy puuceet, roskakatos ja puuvaja. Nuotio oli koko ajan päällä ja jengiä tuli ja meni. Olipahan siellä joku ulkolainen kuvausporukkakin korkokengissään, jonka meidän neiti hurmasi yläfemmoja heitellen.
Polun varrella tuli vastaan porukkaa pyöristä lastenvaunuihin, että sanoisin tämän tunturin huiputuksen sopivan vauvasta vaariin ja ihan peruskunto riittää. Itse aloin tällä Lapin reissulla haaveilemaan entistä enemmän maastopyöräilystä. Pääsisi etenemään nopeammin, mutta kuitenkin niin, että ehtisi fiilistellä maisemia samalla. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kuitenkin kävely on sopiva tempo ja vähemmän tapaturma-altis puuha.
Tästä retkestä jäi koko poppoolle niin hyvä fiilis. Ja sehän on pääasi retkeilyssä. Että kaikille jäisi fiilis koko hommasta plussan puolelle. Välillä menee homma lörinäksi ja tulee yllättäviä käänteitä, se kuuluu asiaan.
Liian isoa palaa kakkua ei kannata hamstrata kerralla retkeilyä aloittaessa, varsinkaan lasten kanssa. Kannattaa aloittaa ihan lähimmästä nuotiopaikasta omassa asuinkunnassaan.
Pikku hiljaa sitä oppii, mikä itselle ja perheelle toimii. Kun lähiretkeilyä on kevät harjoiteltu ehkä ensi kesänä tekin käytte ihastelemassa Särkitunturilta Lapin maisemia?
Tammikuu oli lumen osalta surkea. Se on vetänyt monen mieliä matalaksi. Ehdimmekö unohtaa ne ihanat pienet pakkaspäivät, jotka ovat olleet pilkahdus talven tunnelmasta. Todisteita on, sillä muutama viikko sitten vietimme ihanan pakkaspäivän retkeilyn merkeissä.
Suomen rumimman kaupungin titteliä usein hallussaan pitävästä Raisiosta ei ihan äkkiä uskoisi löytyvän tällaista luonnonkaunista perheelle sopivaa retkeilykohdetta. Kivenheiton päässä on Ikea ja kauppakeskus Mylly ja sitten kuitenkin hetkeä myöhemmin pystyt laskeutumaan lähes täydelliseen rauhaan. Ihan pelkän luonnon äänimaailman varassa ei pääse olemaan, sen verran Ohitustien kumina metsäänkin kuuluu. Tämän helpommin ja nopeammin ei kuitenkaan kaupungin vilinästä pääse irtaantumaan.
Haunisten allas on tekojärvi ja sitä on käytetty vuoteen 2012 asti Raision raakaveden varastopaikkana. Nykyisin alue on retkeilykäytössä, mutta edelleenkään altaaseen ei saa mennä uimaan eikä se ole juomakelpoista.
Ensimmäistä kertaa yrittäessämme löytää perille ei ollutkaan ihan helppoa, kun viittoja ei ole, osoitetiedot huonosti löydettävissä ja reittejä Haunisten altaan ympärille ja ympäristöön menee enemmänkin.
Helsingistä päin tullessa käännytään oikealle kauppakeskus rampista. Seuraavassa risteyksessä käännytään vasemmalle suuntaan Allastie. Allastietä jatketaan loppun asti, kunnes käännytään Santaojantielle oikealle. Tietä jatketaan niin pitkään, että parkkipaikat tulevat vastaan. Uskoaan ei saa menettää vaikka ensin tulee teollisuusaluetta, sitten koirien koulutuskenttiä ja jopa yksi rivitalo-osake, mutta sen jälkeen alkaa häämöttää isohko parkkipaikka. Ohikulkutieltä parkkipaikoille on noin kilometrin verran.
Parkkipaikoilta lähdettäessä oikealle on esteetön tie uudemmalle grillikatokselle. Tämä on tosi kiva vaihtoehto, jos haluaa tulla vauva rattaissa ja tai pyörätuolilla luonnonhelmaan. Itse grilli ei kovinkaan suuri ole ja nätillä päivällä ruuhkaa voi olla, joten kiljuvien (lasten) vatsojen kanssa ei kannata lähteä liikkeelle.
Me lähdimme kuitenkin vasemmalle, jossa on myös grillauspaikka. Molemmille grillauspaikoille on noin 600-700 metriä oman mutun mukaan. Kokonaisuudessan polun pituudeksi tulee vajaa 3 kilometriä jos altaan menee ympäri.
Polku on melko vaihtelevaa ja kulkee altaan reunaa pitkin havumetsässä nuollen välillä ihan rantaviivaa. Märällä säällä polku myös on todella märkä ja kalliot liukkaat. Välillä pääsee kiipeämään kallioille ja pomppimaan kiville havupuiden seassa, välillä on tasaisia hiekkatiemäisiä osuuksia. Ei kyllä uskoisi olevansa Raisiossa, on päässyt suustani joka kerta.
Molemmista grillipaikoista löytyy polttopuita ja huussit. Oma vessapaperi kannattaa olla mukana eikä puukosta tai kirveestäkään haittaa ole, jotta saa puita pienemmäksi pikkuruisiin grilleihin. Pikkuruisia ne todentotta alkavat olla, sillä nytkin ennen meitä oli grillaajia ja meidän peräämme tuli kolme muuta seuruetta. Muistathan ottaa roskat mennessäsi mukaan luonnosta.
Aina ei tarvitse kantaa kirvestä mukana, puukko on kätevä moneen. Toisella klapilla saa hakattua puukon terää syvemmälle puuhun.
Lähdimme retkelle melkoisen ekstempore, joten eväät käytiin nappaamassa lähikaupaupasta. Mukaan tarttui nakkeja, grahampiirakkaa ja karjanpiirakoita. Meillä on neidille usein mukana suolakeksejä tai riisikakkuja naposteltaviksi. Niitä hän saa helposti syötyä myös itse suttaamatta, maistuvat neidille ja eivät ole epäterveellisimmästä päästä. Suklaa toki on myös joka reissulla mukana hätävarana kiukkunälän yllättäessä. Mukana oli myös lämmintä kaakaota.
Kuvien perusteella voisi ajatella retkeilyn olevan aina seesteistä, yhtä hymyä ja seikkailua. Uskallampa epäillä kenelläkään olevan sellaista. Tälläkin reissulla aiheutti huolta liukkaat kalliot, veden läheisyys ja neidin päiväuniaikaan osunut ajankohta. Virhe. Siitä huolimatta suunnatona iloa meille vanhemmille tuo lapsen riemu, villivarsan rohkeat hypyt sieltä sun täältä ja ulkoruuan maistuminen taivaalliselta, oli se sitten mitä sattuu.
Parkkipaikoilta lähtee myös 18 väyläinen frisbeegolfrata. Ei olla itse menty läpi, mutta paljon sielläkin porukkaa tuntuu riittävän, että eiköhän pätevä sekin ole. Ihmiset kyllä ovat huonoista viitoista huolimatta tämän luontoihmeen löytäneet, kuten alla olevasta kuvasta parkkipaikoilta huomaa. Omaa rauhaa halajavan kannattaa tulla arki-iltana tai aikaisena viikonloppuaamuna. Jos talviretkeily ei naposta niin pistä Raisio takataskuun ja tee tänne kevätretki lempparieväinesi.
Voi näitä helteitä, jotka meitä hellii. Aivan mahtavaa, kun työpäivän jälkeen jaksaa raahata silloin tällöin pesueensa vielä pienelle iltakävelylle ja ihmettelemään lähiluontoa. Tällä kertaa Littoistenjärvelle, joka sijaitsee kuten varmaan arvaten saattaa; Littoisissa. Se on siitä metka paikka, että osa siitä kuuluu Kaarinaan ja osa Lietoon.
Luontopolun voi aloittaa uimarannalta (osoite on Vanha Littoistentie 150, jonka liepeiltä kääntyy hiekkatie rannan tuntumaan, johon voi auton jättää). Toinen vaihtoehto on lähteä luontopolun toisesta päästä Verkatehtaan rannalta Kuovinluodolta. Yhteen suuntaan luontopolku on 3 kilometriä. Reitti ei ole ympyrä eli takaisin on palattava.
Matkamme kävi luontopolulle, järven rannalla haisi niin pahalle (märkä kanankakka), että tyydyimme ihastelemaan kaunista maisemaa ja meidän neitiä, joka nauttii retkeilystä ja haluaa valloittaa polkuja nykyisin pääasiallisesti omin jaloin. Uimispuuhiin vesi ei houkuttanut. Jos joku tietää mistä haju johtuu niin kertokaa!
Littoistenjärven läheisyydessä on ainakin kolme lintutornia ja ainakin näin noviisin silmin lettomainen alue järven läheisyydessä on erinomaista pesintä- ja eloaluetta erillaisille linnuille. Itse ymmärrän lintujen äänistä ja linnuista hävettävän vähän ja haluaisinkin oppia enemmän. Josko neidin valtavan lintuinnostuksen myötä etsisin vaikka jonkun äpin. Onks kellään vinkata mitään hyvää sovellusta tähän? Vielä meille riittää kun nimeää sorsan ja joutsenen, muut saavat olla rauhassa ihan vaan lintuja.
Me kiertelimme näiden kuvissa näkyvien kahden lintutornin ympäristössä emmekä siis menneet lähellekkään koko luontopolkua. Vuosien varrella sitä on oppinut milloin vähemmän on enemmän ja suorittamalla ei päästä oikeaan maaliin. Taaperon kanssa joka on reilu puoli vuotta aikaisemmin oppinut kävelemään ei kannata tavoitellakaan matkaa, vaan jotain ihan muuta.
Muutamien messevien perheriitojen jälkeen meidän poppoo ei lähde lähikauppaa pidemmälle ilman eväsreppua ja eväshetki onkin oleellinen osa meidän retkeilyä. Olemme sopineet, että luonnossa lapsellakin on lupa herkutella vapaammin ja suolakeksien yms. määrää ei rajoiteta. Koen eväiden ja taukohetkien olevan yksi omankin lapsuuden eniten muistoja tuovia hetkiä ja minusta on tärkeää tehdä lapselle liikkumisesta ja luonnosta nautittava hetki.
Kesäsade yllätti.
Nyt alkaa näkyä ensimerkkejä siitä, että lapseni tykkää retkeilystä. Hän viittoo kotona, että haluaa retkelle. Retkikohteissa pieni vaille metrinen pakkauksemme on täynnä aitoa intoa valloittaa ympäröivä maailmaa. On tullut se vaihe, että neiti haluaa pois repusta tutkimaan ympäristöä, kiipeämään kantojen päälle, ihmettelemään muurahaisia ja muita ötököitä. Hän on silminnähden ylpeä kehittyvästä tasapainostaan ja vuolaista kehuista, joita meiltä heruu kun emme lakkaa ihmettelemästä miten kiinnostus kävellä ja juosta on leimahtanut tänä keväänä.
Kantoreppu on kuitenkin aina vielä mukana, jotta väsymyksen yllättäessä hänet on helppo heittää selkään. Koen senkin olevan tärkeää ettei neidin tarvitse väkisin yrittää ylittää itseään likaa. Olisi kauheaa, että tästä touhusta katoaisi sen perimmäinen tarkoitus; virkistyä. Leikit, laulaminen ja seuraa johtajaa-leikit saavat hänet toimimaan vielä satoja metrejä pidemmälle.
Reittisuunnitelmamme eivät oikein kohdanneet.
Mitä stressaavampi ja kiireisempi arjestamme on tullut sitä enemmän kaipaamme miehen kanssa metsään ja luonnon ääreen. Meidän neiti on kulkenut kantoliinassa ja -repussa 1,5 kk lähtien poluilla. Eipä ole ollut vielä valtaa sanoa onks kivaa vai ei. Tyytyväinen reissuneiti on ainakin ollut, kun pitää perustarpeet kunnossa eli kunnon tauot, hyvät eväät ja kuivat ja säähän sopivat vaatteet. Ja kyllä sekin on nähty kun kiukkukäyrä nousee vähän vanhemmallakin väellä jos edellä mainitut tarpeet ei tule tyydytetyiksi.
Olen kiitollinen ja onnellinen saadessani jakaa ja ihmetellä ympärilläni olevaa puhdasta luontoa, sen hiljaisuutta ja vuodenaikojen mukaan muuttuvaa kauneutta. Teiltä muilta kanssaretkeilijöiltä toivon, että kunnioitamme ja vaalimme tätä. Opetathan lapsillesi kantamaan roskat mukanaan aina roskiin asti (myös lähikaupan karkkikääreet) ja ympäristön tuhoaminen on sama asia kuin joku tulisi sotkemaan omalle hiekkalaatikolle. Luonnossa me olemme vierailijoita ja meidän pitää pitää huolta siitä, että meidät voi kutsua uudelleenkin kylään.
Tarvasjoen Suurilan kesätapahtumasta 2018. Siellä rapsuteltava oli poni, muutaman päivän ikäisiä karitsoja, joiden emolle oli käynyt huonosti, kaneja ja samojedi-koiria. Oli pomppulinnaa ja sirkustaiteilijaa. Ihana kesätapahtuma! Toivottavasti järjestetään myös tänä vuonna.
Niin kaukaiselta vielä kuukausi sitten tuntui kesä. Ja nyt oman kesäloman alkuun on alle kuukausi. Härregyyd. Aina tulee mietittyä mitä kaikkea kivaa sitä haluaisi kesällä ehtiä tekemään. Nyt kun koittaa elämäni toinen koko kuukauden kesäloma, on aika kääntää katse kesäpuuhiin. No ja on kai sitä toivon mukaan kesää vielä kesäloman jälkeenkin. Mutta mitä sitä sitten tekisi kesällä? Omassa pinttyneessä mielessä on tiettyjä juttuja, jota ilman kesää ei tule. Sen lisäksi kaipaan uusia positioita ja elämyksiä. Hiljaisuutta ja kesäpöhinää. Sopivasti kaikkea ja toisaalta ei mitään ihmeellistä.
Älkää pökertykö. Tää on se lista kun kaivetaan, kun ei oo mitään tekemistä ja jotain haluis tehdä. Ja toisaalta monesti myös havahtuu kivojen kesätapahtumien olemassaoloon vasta kun se on jo myöhäistä. Turku ja Turunseutu on täynnä elämää kesällä ja tässä meidän vinkit ja ajatukset kesään. Kuvituskuvat ovat otettu pitkin poikin Suomenmaata.
Turku Air show 2019 on ilmailualan juhlanäytös Turun lentokentällä 15.-16.6. Lentokoneet kiinnostavat meidän neitiä kovasti, mutta ilmeisen kova melutaso mietityttää herkkää neitiä. Mietintään!
Ruokaa. Paljon ulkona grillausta ja toivottavasti monta ihanaa ravintolaelämystä. Ainakin mielessä on: – Kuoren terassin burgerit – Nerån pastat terassilla nautittuna – No Mami! Miten olen sen voinut missata kaikki nämä vuodet. Asia on korjattava kesällä. – Cappuccino Cafe Artissa jokirannassa
Potkupyöräilyä. Kun neiti joutuu tyytymään vielä vähän passiivisempaan pyöräilijän rooliin retkillä, toivotaan, että päästäis tänä kesänä potkupyörämaailmassa hyvään vauhtiin.
Mökkijuhannus, jota on tullut vietettyä vapaina juhannuksina. Sinne siis, hyttysiä, vettä- ja räntäsadetta uhmaten. Höpöhöpö, kuutamouintia ja radio Novaa (koska mikään muu ei kuulu).
Kesälomareissu pohjoiseen pariksi viikoksi. Hypätään juhannuksen jälkeen Tampereen autojunaan ja aamulla toivotaan löytävämme itsemme Kolarista. Suunnitelmia ja suunnittelemattomuutta. Hups, siinä meni pari viikkoa kesälomasta. Ensimmäinen viikko menee road tripatessa ja retkeillessä, seuraava pieruverkkareissa Kitkajärven rannalla Kuusamossa.
Keskiaikaiset markkinat Turussa 27.-30.6. on joka vuotinen keskiaikaisfiilistelyn paikka. Viime vuosina on ollut lapsillekin kivasti puuhaa, jopa ihan ilmaiseksi.
Kupittaan seikkalupuisto Turussa – Paljon musiikkia, tapahtumia ja tempauksia sekä työpajoja kaiken muun leikkipuistotoiminnan ohessa. – Maauimala – Noin vaatimattomasti monipuolisin leikkipuisto mitä maa päällään kantaa. Saa toki suositella omia lemppareitaan! – Seikkis rockissa on lasten festarit 8.-9.6. – Mainitsinko jo jäätelön? No se jäätelökavereiden artesaanijätski löytyy täältä!
Luontoretkiä – Kaarinan Vaarniemestä Turun Katariinanlaaksoon on vielä tekemättä. Pohdinnassa vielä miten auton saa toisesta päästä pois. Ideoita? – Paavonpolut ympäri Turkua haltuun. Ensinnäkin aurajokea on tullut kolattua Turun linnalta Halisiin ja sieltä vanhan kampiförin tilalle tulleelle ponttoonisillalle asti. Miljöö toki sielläkin on vertaansa vailla. Tänä kesänä Paavonpolku 4A saa meidät vieraaksemme. Jos haluat reitille ennenkö teen jutun siitä tänne, suosittelen lataamaan puhelimeen Citydomaini-mobiilisovelluksen, joka kertoo Paavonpolkujen reittikuvauksista tarkemmin.
Somessa seuraavat tietävätkin, että tämän rastin saa vetää yli, sillä olimme viime viikonlopun helteistä nauttimassa juuri tällä Paavonpolulla. Polkua ei ole merkitty, eli ensimmäisellä kerralla kannattaa varata aikaa oikean polun ihmettelyyn.
Ystäviä. Luulisi ettei tätä tarvitsisi to do-listalle edes kirjata, mutta jo vain, jos kesällä meinaa ystäviä nähdä on se kalenteroitava jo nyt ettei mennä ristiin. No ainakin: – Kalenteriin on sovittu jo ainakin meeting lapsuuden kavereiden kanssa – Helsinkiin tapaamaan ystäviä. Ainakin olisi yhdet kolmikymppiset tiedossa! – Toivon toki tilaa jäävän paljon ekstempore kohtaamisille
Kesäteatteri on ehdoton, ilman sitä kesä voi olla lähes pilalla. – Turun nuori teatteri ei ole pettänyt viime vuosien aikana kertaakaan. – Emma-teatteri Naantalin muumimaailmassa on miljööltään ihana. Teatterikappaleet, joita Linnateatteri tuottaa ovat joskus hyviä, joskus ihan alta riman. – Joku piskuinen maaseudun kesäteatteri? Niitä löytyy lähestulkoon joka kunnasta.
Vegånia kasvisruokatapahtuma Turun suurtorilla 2.-3.8. Täällä jos jossain uskon saavani hyvää kasvisruokaa.
Kotieläinpiha. Missä meille sellainen Turun seudulta? Metsästyksen alla on ollut, mutta potenttiaalista ei ole omaan silmään osunut.
Häät – kuka pitäis ja kutsuis meidät?
Tuijottelua tyhjyyteen, merelle, yli peltojen, omalla terassilla tai kohti taivasta.
Vallisaari, 2018Vallisaari, 2018
Mitä teidän kesän to do-listalla on? Onko jotain jokavuotisia perinteitä tai onko jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Meidänkin listalle vielä otetetaan vastaan vinkkejä. Jes, sieltä se tulee. Kesä, olen valmis.
