Juhannusherkut minttiin – Itse tehty loimulohi

On yksi, jota meidän juhannusseurue odottaa aina eniten. Itse loimutettua lohta. Ei mitään pikaruokaa, mutta toivottavasti suurella osalla ei juhannuksena ole kiirettä ja slowfoodille on aikaa. Lupaan, ettette tule pettymään.

Nyt sattui kyllä hyvin poikkeukselliset juhannuskelit ja roihujen tekemiset eivät taida tänä juhannuksena onnistua. Mutta pistä resepti takataskuun jos nyt teidän juhannusmestoilla on rutikuivaa. Turvallisuus ennen kaikkea.

No miten loimulohi sitten valmistuu?

Tarvitset:

  • Höylätyn laudan, koivua tai haapaa mielellään (pidempi kuin lohifilee)
  • Puisia tappeja
  • Pullasudin
  • Lohifileen
  • Suolaa
  • Sokeria
  • n. 1 dl vettä
  • 1 sitruunan mehu
  • Suolaa
  • Puugrillin/nuotion

Lautoja ja tappeja saa valmiina kaupasta, jossei itse halua nikkaroida. Pikaisella googlauksella ainakin Prismoissa, Tokmanneilla ja varmaan rautakaupoistakin löytyy.

Tee näin:

  1. Hiero lohifileen pinnalle (karkeaa) merisuolaa, anna maustua ainakin 1,5 tuntia
  2. Ota filee kylmästä puoli tuntia ennen nuotioon laittoa ja pyyhi ylimääräiset suolat pois.
  3. Kastele lauta kylmällä vedellä.
  4. Tee puukolla reikä fileen ja laudan läpi noin 5 mm syvyyteen nakuttelemalla vasaralla puukon päätä.
  5. Laita kala nojaamaan esim. pölkkyä vasten.
  6. Ota kala sivuun ja sivele lohta noin puolen tunnin välein seoksella, jossa on suolaa, sitruunan mehu ja vettä. Sivelyiden jälkeen käännä kala välillä pyrstöpuoli ylös- ja alaspäin.
  7. Paistoaika riippuu kalan koosta ja paistolämpötilasta, mutta noin 1,5 tunnista 2,5 tuntiin yleensä. Notskivuoroille messiin kaveri ja hyvä olut niin hyvä tulee.

Vinkkejä vielä loimutukseen:

  1. Lämpötila mielummin liian alhainen kuin liian kuuma. Älä hämäänny, vaikka aluksi näyttäisi ettei kalassa tapahdu mitään muutosta.
  2. Monet pitävät hyvänä nyrkkisääntönä, että pystyy pitämään 5 sekuntia kättä lohen ja tulen välissä, toiset suosivat jopa 10-15 sek.
  3. Jos lohen pintaan nousee valkoisia läikkiä eli rasvaa on lämpötila liian korkea. Ota siinä tapauksessa kalaa kauemmas nuotiosta.
  4. Jos pullasuti unohtuu kotiin (niinkuin meillä) niin katajasta tai kuusestakin saa vallan hyvän.
  5. Nuotio saa ja kuuluu olla korkea.
  6. Muisra vahtia tulta ja metspalovaroituksen aikana erityistä tarkkuutta eikä avotulia.

Tsemppiä kokeiluun ja ei kannata menettää malttiaan ja repiä pelihousujaan jossei ekalla kerralla tule täydellistä. Tekemällä oppii ja huomaa miten lämpötila vaikuttaa isosti kalan makuun. Voin lyödä vetoa ettei tämän jälkeen lähikaupan kalatiskin loimulohi enää kelpaa.

Mikä on sun ehdoton juhannusherkku?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *