Miten minä jaksan?

Tätä kysytään aina välillä. Miten jaksan? Miten lataudun? Mistä saan voimaa pikkulapsiarjessa, vammaisen lapsen vanhempana, raskaana? Lyhyt vastaus on etten jaksakaan. Pidempi vastaus – mutta tuskin tyhjentävä tulee tässä.

Koska vertaamme niin helposti itseämme muihin ja muiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin on tärkeää tiedostaa ensin millainen itse on. Voisin sanoa olevani perusluonteeltani touhukas. Mielekäs puuhaileminen ei kuormita minua, päin vastoin. Nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta, mutta en uuvu kovin herkästi, vaikka hiljaisuutta ei olisikaan ollut omiin tarpeisiin tarpeeksi.

Väsymys on yksi omaan jaksamiseen merkittävimmin vaikuttava asia. Kun viime syksynä pahoinvoinnin lisäksi lapset nukkuivat yöt huonosti, olin aivan rikki. Siihen auttoi se, että töistä karsin mahdollisimman paljon ja nukuin silloin kun lapset eivät olleet kotona. Jos olisin ollut palkkatyössä olisin todennäköisesti hakenut sairaslomaa. Tai ainakin olisi pitänyt. Puoliso myös mahdollisti viikonloppuisin minulle nukkumista. Paljon nukkumista.

Ruoka on itselleni toinen hurjasti iloa ja hyvinvointia tuova asia. Toki rakastan myös jäätelöä ja leivoksia, mutta vieläkin enemmän rakastan laadukasta hyvää ruokaa. Ravintoloissa käynti, välillä take away ja kotona pitkänkaavan mukaan valmistetut elämykset tuo minulle hyvää oloa. Kun ei kokkaakaan kieli vyön alla vain koska on pakko ja mistä lapset pitävät, saan ruuan laittamisestakin hyvän fiiliksen. Raskausajat poislukien se myös sisältää kylkeen viiniä ja kepeää musiikkia. Alkuraskauksien aikana ruokaympyräni on aina koostunut lähinnä ranskalaisista ja erilaisista kasviskeitoista ja mehusta. Paljon ei siis iloa irronnut tältä sektorilta.

Keikat, teatteri, tyttöjenillat, juhlat ja niiden järjestely tuo elämääni sellaista kepeyttä ja kuplia, josta myös nautin. Ei ole liiemmin ollut mitään näistä koronan vuoksi tarjolla.

Liikunta ja varsinkin itsensä äärimmilleen asettaminen tuo minulle valtavasti voimaa. Alkuraskauden pahoinvoinnin aikaan oli tosi vaikeaa saada itsensä ulos, mutta itselläni se ulkona olo helpotti pahoinvointia. Väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi kuitenkin säännöllinen liikunta on jäänyt pois. Siksikin tuntuu, että on ollut uuden äärellä, millä ladata itseään ja tyhjentää päänsä. Tämänhetkinen elämäntilanne oli vienyt pois kaiken sen, joka minua on eniten ladannut; riitävä uni, hyvä ruoka ja korkeasykkeinen liikunta.

Mistä sitten ammentaa voimaa?

Mieleeni tupsahtaa hoidettavia asioita yleensä päivän mittaan. Pyrin kirjoittamaan sen heti ylös, jotta se vapauttaa minut tekemättömien asioiden muistelemiselta. Teen päivittäin listoja hoidettavista asioista. Se auttaa minua saamaan sen pois päästäni. Jaan asioita kalenteriin niin, että hoidettavat asiat jakaantuu. Sellaiset, jotka voi odottaa sijoitan myöhempään ajankohtaan. En kumita hoidettuja asioita, vaan ruksaan tai vedän ne yli. Se, että näen myöhemminkin konkreettisesti miten paljon asioita on myös tullut hoidettua auttaa antamaan itselleni kiitosta. Teen koko ajan, vaikka se ei siltä näytä tai tunnu. Esimerkiksi sähköpostit tai soitetut puhelut vievät paljon aikaa. Nykyisin kirjoitan nekin ylös, jotta näen mihin aikaani on kulunut.

Nautin puhtaasta ja sotkuttomasta kodista ja olen tehnyt sitä oman ajan kustannuksella. Meillä puoliso todellakin osallistuu kodinhoitoon, on tainnut ottaa siitä jopa viime vuoden puolella isompaa roolia kuin minä. Olen pyrkinyt etten siivoa silloin kun lapset nukkuu tai ei ole kotona. Nykyisellään se jo toisinaan onnistuu, vielä viime syksynä ei ollenkaan, kun lapsia piti vahtia koko ajan käsivarren mitan päässä. Silloin siedätin itseäni. Kiiltävillä kaakeleilla ei ole väliä siinä kohtaa jos uuvun lopullisesti.

Koen omaavani melko korkean resilienssin. Elämäntilanteen ollessa poikkeuksellisen kuormittunut tai on murhetta itsestä tai läheisistä en yleensä menetä yöuniani, en koe elämääni epäonnistuneeksi enkä muutu toimintakyvyttömäksi. Se ei tarkoita ettenkö kokisi huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä, ahdistuisi tai olisi pahalla mielellä ja etteikö välillä tunnu siltä ettei itseään saa ylös sohvalta väsymyksen vuoksi.

Koen enemmänkin, että pystyn elämään niiden tunteiden kanssa ja mieleni karsii vähemmän tärkeistä asioista. Esimerkiksi lähes kaiken ruuan aina alusta valmistavana hain noutoruokaa ja söimme eineksiä. Iltaisin siistin kodin sijaan lelut jää lattialle ja menen samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan. Lasten terveydestä huolta pitävänä hampaiden pesuista on lipsuttu. Lasten areena pyöri ilman pienintäkään omantunnon tuskaa ruutuajat paukkuen ja minä makaan sohvalla, vaikka se ei tehokasta ajankäyttöä olekaan oman pään sisällä. Jos resilienssi on terminä vieras, siitä on kirjoitettu ymmärrettävästi esimerkiksi Mieli ry:n sivuilta.

Korostan kuitenkin, että jos lasten perusoikeuksia laiminlyö kuukaudesta toiseen, kuten lapsi ei pääse ulkoilemaan ja hampaat jää pesemättä, se ei ole ok. Silloin pitää hakea apua esimerkiksi ottamalla lastenneuvolaan yhteyttä.

Äänikirjat on ollut yksi pelastukseni. Varsinkin kun nukutan lapsia niin enää en ahdistu jos nukahtaminen kestää, koska voin samalla kuunnella kirjoja ja tarvittaessa lohduttaa ja antaa läheisyyttä. Silloin nipistynyt oma aika ei tunnu niin pahalta.

Luonto tuo minulle myös voimaa. Vaikka en pystyisi ja jaksaisi liikkua paljon, kävely luonnossa rauhoittaa levotonta mieltä. Eväät kuuluu usein itselleni oleellisena osana retkeä. Lämmin juotava ja lemppariherkut antaa syyn pysähtyä, vaikka mitään syytähän ei pitäisi tarvita. Pääasia kuitenkin, että saan pysäytettyä itseni. Pysähtyminen auttaa olemaan osa luontoa. Tuleepa mieleeni alkuraskaudessa tehty reissu Linnavuorelle, jonne ei olisi lähtiessä ollut millään voimia lähteä.

Kirjoittaminen auttaa myös itseäni jäsentämään omia ajatuksia ja tunteita. Nyt kun kirjoittaa työkseenkin, kirjoittaminen ei ole aina samalla tavalla meditatiivista. Olen kuitenkin yrittänyt, että kirjoitan vain silloin kun hyvältä tuntuu, jotta kirjoittaminen pysyy terapeuttisena. Olen myös käynyt psykologilla neuvolan kautta muutamia kertoja peilailemassa omia fiiliksiä. Jokainenhan meistä kyllä tarvitsisi läpi elämän rinnalleen säännöllisen epäsäännöllisen psykologin sanon minä.

Retkeily myös muiden kanssa tuo minulle voimavaroja. Retket ei tarvitse olla pitkiä, mutta kun ne jakaa muiden kanssa, saa apukäsiä taukoihin ja jakaa yhteistä iloa luonnosta. Myös eväiden jakaminen ja yhdessä tulen äärellä istuminen tuo sellaista hyvää ja levollista mieltä. Luonnossa yhdessä liikkuminen on myös turvallinen tapa tällä hetkellä nähdä myös ystäviä ja heidän perheitään.

Säännöllinen lapsivapaa on tuonut tunteen etten ole lapsissa kiinni koko ajan. Viime vuonna päätimme yrittää suunnittella ja järjestellä etukäteen joka kuukaudelle lapsivapaan. Kuopuksen ollessa alle vuoden ikäinen olimme poissa tunteja ja viime syksynä kuopus oli ensimmäistä kertaa myös yökylässä. Vuoden aikana kävimme esimerkiksi boulderoimassa, leffassa, päiväreissulla Helsingissä, pelaamassa padelia ja maastopyöräilemässä ja melomassa. Korona rajoittaa ja on rajoittanut, mutta sen sallimissa rajoissa on enemmän kuin suotavaa jatkaa elämistä.

Ihan vain kotona oleminenkin on todella jees, mutta me olemme kokeneet lopulta meille enemmän voimaa tuovan uudet yhteiset kokemukset ja poistuminen arkiympyrästä. Joka toinen kuukausi minä järjestän ohjelman ja joka toinen kuukausi puoliso. Silloin vastuu yhteisestä ajasta myös jakaantuu.

Voimaa tuovat asiat saa muuttua elämän aikana

Esikoisen aikana löysimme iltaisin yhteisen ajan telkkarin ääreltä. Leffaillat kotona ja sarjat. Sitä ennen me emme juuri telkkaria edes katsoneet, mutta koska meillä ei ollut silloin lastenvahteja, jotta olisimme voineet lähteä pois kotoa, piti keksiä jotain kotiin. Sitä ennen kävimme yhdessä salilla ja muuten liikkumassa. Silloin myös astangajoogasin aktiivisesti.

Toisten ilahduttaminen antaa myös minulle voimaa. Yllätyksenä viety kukkakimppu siskolle, ystävälle lähetetty kortti, puolisolle iltavuoron jälkeen kynttilänvaloon katettu lempiruoka… Toisen ilahtuminen antaa itsellekin voimaa. Sama kun joku on leiponut kakun kahvipöytään tai haluaa viedä lapset ulkoilemaan. Se, että joku on ajatellut minua ja näkee vaivaa minun vuokseni tuo suunnattoman paljon voimaa.

Tärkeimpänä koen kuitenkin vierelläni ihmisen, joka haluaa haaveilla ja suunnitella kanssani. Mitä tehtäisiin ensi kesänä tai ensi viikonloppuna. Tukee työrintamalla ja elämässä eteenpäin, jakaa intohimoa. Nauraa ja hassuttelee. Nauttii perhearjesta kanssani.