fysioterapia

Toimintaterapiaa kotona

Erityislapsen vanhemman roolissa on välillä vaikea tunnistaa missä menee vanhemmuuden ja terapeutin raja. Usein puhutaan ettei vanhemman tarvitse olla terapeutti, mutta arjessa lopulta se kaikki kuntoutuksen sisäänajo tapahtuu. Olen puhunut aiemminkin, että minun on ollut helpompi olla kun en edes kiellä itseltäni, että päässäni raksuttaa pieni kuntouttava ote yleensä aina, vaikka äiti olenkin. Jos sinun päässäsi ei pyöri se kela niin siitäkään ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa.

Netti ja sosiaalinen media on pullollaan ideoita ja vinkkejä lasten kasvatukseen ja kuntoutukseen. Jos lähtee kokeilemaan jotain uutta terapiamielessä ei kannata ladata itselleen eikä lapselleen mitään odotuksia. Kun näkee kivan ja inspiroivan idean netissä, rakentaa helposti itselleen mielikuvan yhteisestä hetkestä. Helposti pettyy, kun hetki ei ollutkaann samanlainen kuin Instagram-videossa tai omissa mielikuvissa, vaikka hetkessä ei välttämättä mitään vikaa ollutkaan. Se oli vain erilainen.

Odotuksista irtipäästäminen on auttanut itseäni nauttimaan erilaisista kokeiluista ja hetkistä lasten kanssa. Liian aikaisin loppunut metsäretki, jo valmisteluihin tyssännyt virpomisvitsojen askartelu tai aistipussi, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Hanskoja ei kannata heittää ensimmäisen kokeilun jälkeen tiskiin. Ensi viikolla tai ensi vuonna uusi yritys. Erityislasten kanssa on erityisherkkää milloin on se hetki, kun voi takoa kuumaa rautaa.

Yhteistä puuhaa suunnitellessa on tärkeää, että kaikki tarvittava on valmiina, kenelläkään ei ole nälkä ja muutenkin vireystila on hyvä. Meille parasta puuhailuaikaa on yleensä aamupäivä aamupalan jälkeen tai sitten päiväunien ja välipalan jälkeen. Silloin tunnelma ja keskittyminen on yleensä kaikkein rauhallisin ja vireys paras.

Alkuvalmisteluita vaativassa toiminnassa on tärkeää, että valmistelut on tehty jo ennen toiminnan aloittamista ja kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Jokainen oma herpaantuminen saa myös lapsen todennäköisemmin herpaantumaan. Jos lapsen on vaikea hahmottaa toimintaa, kuvat, pikapiirtäminen ja time timer voi olla hyviä apuvälineitä lapselle toimintaan sitoutumisessa. Kuvista voi kääntää aina yhden kuvat pois näkyvistä, kun se asia on tehty. Lapsi, joka ei jaksaisi sitoutua toimintaan voi katsoa time timerista aikaa, että kuinka kauan kestää.

Yksinkertaisimmillaan toimintaterapia on arjen toiminnoissa mukana oloa. Se antaa lapselle merkityksellisyyden tunteen ja hän oppii elämän tärkeitä taitoja. Lattian pyyhkiminen kostealla, imurointi tai roskien kierrättäminen on useasti voimakasaistillinen kokemus. Esimerkiksi meidän neidille metallipurkkien heittäminen kierrätysastiaan oli jossain vaiheessa liikaa, mutta taas sanomalehtien heittäminen oikein mielekästä ja kivaa. Siinä tulee monia liikeratoja ja sekä poimittua että kurotettua. Kannustan kuormittamaan aisteja, mutta ei aina ja sopivissa määrin. Kovin aistiherkän lapsen kanssa voi miettiä vähän vähemmän aisteja kuormittavia kotitöitä, kuten märkien pyykkien levitystä, lelujen kerääminen paikoilleen, hedelmien pilkkomista välipalalle….

Leikkipuistot, metsät ja kotona lapsen kanssa yhdessä rakennetut radat on erittäin hyviä paikkoja harjoitella tasapainoa, asennonhallintaa ja koordinaatiota. Luonnossa myös aistit pääsevät oikeuksiinsa, kun voi kokeilla miltä tuntuu kylmä vesi, puun kuori, märkä sammal, lehdet ja neulaset, hiekka, muta… Ympäristönä metsä voi olla aistiherkälle myös todella vaikea. Silloin kannattaa yrittää aloittaa esimerkiksi pururadoilta tai metsäisemmistä puistoista, joissa ei ole niin paljon erilaista aistikuormaa, johon on tottunut.

Vanhemman lapsen kanssa voi retkeilyäkin viedä ihan uudelle tasolle ja harjoitella tulen sytytystä, puiden pilkkomista, makkaratikkujen vuolemista, retkikeittimen käyttöä, ruuan laittoa luonnossa. Yksi toimintaterapeutti vielä innostui, että voisi oman diplomin tehdä. Tai miksei taitokorttia, jossa olisi aina yksi asia, jota yhdessä harjoitellaan. Sitten kun kaikkiin kohtiin on saanut tarran lapsi saa päättää mihin lähdetään seikkailemaan.

Leikkiessä lapsen kanssa voi antaa leikki-ideoita ja rikastuttaa mielikuvitusta ja mallittaa, mutta on tärkeää kuulla ja aistia myös lasta. Mitä hän yrittää viestittää ja mitä hän yrittää sanoa. Leikeissäkin voi kehittää arkitoimintoja. Kuinka nukelle puetaan vaatteet tai millaista ruokaa nyt kokattaisiin koirille ja milloin viidakon eläimien pitää mennä nukkumaan.

Satuhieronta ja satuhierontakirjat on hyviä aistien ja kehon rajojen hahmottamiseen. Satuja voi keksiä itse, lukea ihan perus satukirjaa, etsiä satuhierontoja Youtubesta. On olemassa myös satuhierontakirjoja. Hieronta ja kevyet sivelyt ei tunnu kaikista lapsista miellyttäviltä. Silloin apuvälineellä hierominen, kuten nystyräpallo tai maalaustela voi toimia. Toiset lapset pitävät voimakkaammasta ja ”painavammasta” silittelystä.

Aistipussit on monen lapsen mieleen ja sellaisen voi tehdä itse. Kukaan ei sano, että se pitää olla nimenomaan pussi, vaan se voi olla vaikka laatikko. Yhdessä pussissa voi olla materiaalia luonnosta, esimerkiksi käpy, havunneulasia, tai pieni oksa, hiekkaa ja multaa rasioissa joihin lapsen käsi tai kädet mahtuu.

Ollakseen ”terapiatuote” sen ei tarvitse olla terapialiikkeestä. Aistipussin voi rakentaa myös esimerkiksi rautakaupan välineillä. Maalaustela, maalisuti, pieniä muttereita pussiin, puupurua (löytyy myös lemmikkieläinliikkeistä), geelejä ja vaahtoja voi laittaa esim. amergrip pusseihin (muistaa vaan sauman kiinnittä esim. vielä ilmastointiteipillä ekstrahyvin kiinni). Kaikkien syötynä myrkyllisien aineiden kanssa leikkiessä täytyy olla koko ajan läsnä jos pussi sattuu menemäänkin rikki ettei lapsi vahingossakaan syö esimerkiksi purkillista suihkugeeliä.

Lakanan sisällä keinuttaminen auttaa rauhoittumaan sekä tunnistamaan kehon rajoja. Tämä voisi olla esimerkiksi levottomalle lapselle iltaisin hyvä. Lakanassa keinuttaminen on ihanaa, se on parhaita lapsuusmuistoja itsellänikin.

Muovailuvahalla voi tehdä muutakin kuin pullaa. Sen sekaan voi laittaa pienen esineen esimerkiksi pienen legon tai muovieläimen, joka pitää etsiä muovailuvahan joukosta. Myrkytöntä muovailuvahaa voi tehdä itse helposti, jolloin ei haittaa vaikka lapsi maistelisikin. Muovaileminen kehittää sorminäppäryyttä, tuntoaistia ja käsien voima lisääntyy. Myös perunajauhosta ja vedestä voi tehdä ”limaa”, johon voi myös piilottaa pieniä asioita etsittäväksi. Se on myöskin täysin turvallinen, vaikka sitä päätyisi suuhun ja helppo siivota, kun se on kuivannut.

Kokosin myös Neuvokas perhe-sivustolta vinkkejä, joita voi hyödyntää kotona puuhailussa. Siellä on vinkkejä rauhoittumiseen, aistitoimintoihin, ruokailoon ja sisäliikuntaan.

Pinterestistä ja Instagramista voi hakea inspiraatiota. Monesti ideat ovat englannniksi, mutta kuvat ja videot auttavat saamaan jujusta kiinni, vaikka ei ymmärtäisikään niin hyvin ohjeita. Pinterestista voi hakea toimintaterapiaan liittyviä vinkkejä ihan occupational therapy- sanalla tai aihealueittain; fine motoro skills, balance skills ja niin edelleen.

Kirjavinkkinä annettiin aistiedon säätelyn haasteisiin Tahatonta tohellusta-kirja. Se sisältää kuulemma paljon käytännön vinkkejä. Itse en ole tätä lukenut. Kirjojahan on varmasti yllin kyllin, kun lähtee googlailemaan. Mutta se sinun paras google on siellä jalkojesi juuressa. Kuule, näe, kokeile. Teille mieleisimmät tavat löytyy yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vauvojen varhaiskuntoutus

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on rokua5-1024x768.jpg
Rokualta sopeutumisvalmennuskurssilta 2018.

Kyselin taannoin Instagramissa, mitä haluaisitte tietää minusta tai meidän perheestä. Ensimmäisen osassa kyseltiin mm. Onko minulla ollut lähempää kokemusta erityislapsista/ aikuisista ennen esikoista? ja Mitä tukea olemme saaneet perheellemme? Toisessa osassa kirjoitin vastauksia siihen miltä minusta tuntui kun saimme ensikertaa kuulla odottavamme lasta, jolla on downin syndrooma ja pelottiko minua odottaa lasta, jolla on downin syndrooma ja miten hän pärjää elämässä.

Nousi yksi niin hyvä ja laaja kysymys, että omistan sille tämän kokonaisen postauksen. Minkälaista on (kehitysvammaisten) vauvojen varhaiskuntoutus? Laitoin vammaisuuden sen vuoksi sulkeisiin, että esimerkiksi keskoset tarvitsevat myös monesti varhaiskuntoutusta.

Postauksen kuvat ovat vanhoja ja suttuisia, mutta niissä näkyy niin paljon. Viivähdä hetkeksi niiden ääreen.

Kuntoutuksella tuetaan ja vahvistetaan kehitysvaiheita, ohjataan oikean mallin löytymistä ja lisätään aktiivisuutta. Kantavana ajatuksena varhaiskuntoutuksessa on oikean mallin oppiminen, joka on helpompaa kuin väärän opitun mallin poisoppiminen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sairaala1-768x1024.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sairaala2-768x1024.jpg
Syntymään leikatun ohutsuolen tukkeuman jälkeen tuli haavatyrä, jonka leikkauksessa esikoinen on. Teksti itketää minua edelleen, toivottavasti tunteeni tavoittavat myös teidät.

Varhaiskuntoutus on kovin yksilöllistä niin kuin arvata saattaa. Lapsilla, joilla on matala lihasjäntevyys ja ovat helposti passiivisia, tarvitsevat virikkeitä ja mielenkinnon herättämistä ja passiivista käsittelyä. Nämä liittyy hyvin vahvasti downin syndroomaan. Samaan aikaan voi olla kuitenkin olla myös ylijäntevyyttä, vaikka yleinen lihasjäntevyys on matala.

Meillä esikoisella oli esimerkiksi melko voimakasta vartalon yliojentamista, johon saimme fysioterapiasta neuvoja sen purkamiseksi. Sylissä pyrittiin pitämään niin, että selkä pysyy pyöreänä ja nukkuessa tuettiin pyyherullilla selkää pyöristymään. Tästä meidän neiti ei pitänyt yhtään ja se jäikin vähäiseksi. Sen sijaan pyyherulla kainaloiden alla lisäsi käsien pysymistä vartalon edessä vartalon sivulla olemisen sijaan.

Helposti myös toinen puoli vartalosta jää käyttämättä ja vauva alkaa käyttää vahvempaaa puolta. Saimme siihen neuvoja, miten aktivoida ja lisätä lapsen aktiivisuutta myös toiselle puolelle vartaloa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on puisto-1024x768.jpg
Tämä kuva on kesältä 2018. Elokuun lopussa 2018 esikoinen otti ensimmäiset askeleensa.

Nyt kuopuksen kohdalla on saanu huomata ettei minun ole tarvinnut ajatella miten kehitysvaiheet etenevät, ne tulevat omalla painollaan ja luonnostaan. Omassa tahdissa ne tulevat myös erityislapsille, mutta vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten tukea siihen, että osaamme tunnistaa mikä herkkyyskausi on mahdollisesti menossa.

Herkkyyskaudet jotenkin tunnutaan ohittavan vammaisten lasten kohdalla. Herkkyyskausi johonkin tiettyyn asiaan saattaa hyvinkin olla päällä, mutta lapsi joka ei ole itseohjautuva ja luonnostaan aktiivinen vaatii aikuiselta erityistä herkkyyttä tunnistaa lapsen potentiaali uusille taidoille.

Vauvoilla esimerkki herkkyyksien herättelystä voisi hyvin olla kääntyminen. Ei niin aktiivinen vauva helposti köllöttelee ja köllöttelee ilman minkäänlaisia haluja yrittää kääntyä, vaikka hänellä saattaisi siihen olla taitoja olemassakin. Aikuisen tekemät vartalon sivelyt vauvan koko vartalolle ja vauvan manuaalinen liikuttaminen herättää vauvan hermostoa huomaamaan liikeratoja ja tunnistamaan omia ääriviivojaan.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on blog21-2-2-683x1024.jpg
Tässä näkee hyvin matalan lihasjäntevyyden liikemalleja. Neiti on tässä jo arvioni mukaan 1,5-vuotias

Puheterapia ajatellaan usein äänteiden ja puhumisen harjoittelemisena. Törmäsin niin usein vauvavuonna siihen argumenttiin ettei alle 3-vuotias tarvitse puheterapiaa. Kielenkehityksessä kaikki lähtee kuitenkin niin paljon aikaisemmin ja sen me kuitenkin tiedämme. Miksi siis hukkaamme kolme tärkeää vuotta, jonka aikana niin monilla lapsilla olisi eväitä ilmaista itseään?

Esimerkiksi tukiviittomat voitaisiin aloittaa jo paljon paljon aikaisemmin kuin 3-vuotiaana. Tavallisesti lapsi käyttää paljon eleitä kommunikoinnin tukena 10-15 kk kohdalla, joka on äärimmäisen hyvä ajankohta aloittaa tukiviittomien aktiivinen käyttö. Me aloitimme muutamilla sanoilla noin 4 kuukauden iässä ja aktiivisemmin sekä monipuolisemmin 9 kk iässä.

Ensimmäisiä viittomien osaamista en ole ilmesesti edes vauvakirjaan kirjoittanut, mutta blogista löysin tiedon, että 1v. ja 7 kk on ollut tunnistettavia viittomia 17 käytössä. Sen jälkeen tukiviittomien käyttö nousi siivilleen. Syksyllä 2018 eli 2-vuotiaana neidillä itsellään on ollut käytössä 38 tukiviittomaa ja keväällä 2019 eli 2,5-vuotiaana oli 68 tukiviittomaa ja aika tarkkaan 3-vuotiaana 187 sanaa. Sen jälkeen olen lopettanut laskemisen ja listaamisen.

Lapsellani oli siis käytössä jo lähes parisataa sanaa, jolla ilmaista itseään, kun yleisesti ajatellaan, että puheen tukemista voidaan alkaa miettiä. Kuinka monet itkut, harmit ja ahdistukset olemme saaneet purettua, kun meillä on ollut yhteinen tapa puhua. Miettikääpä sitä, jos siellä on joku, joka päättää siitä, milloin on oikea aika aloittaa puheterapia ja kommunikoimisen tukeminen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on down1-1024x768.jpg

Kielenkehityksen tukemisesta varhaiskasvatukseen on tehty helposti lähestyttävä ja informatiivinen paketti opinnäytetyönä. Se toimii kyllä hyvin myös esimerkiksi vanhemmille, jotka haluavat tukea vuorovaikutusta lapsensa kanssa.

Kielenkehityksen ja syömisen kannalta on ollut tärkeää, että olemme saaneet harjoitteita, joilla lisätä kielen aktiivisuutta ja suussa pysymistä, jotta tietyt äänteet ovat tulevaisuudessa mahdollisia. Kasvojen alueen lihaksien aktivoiminen on parantanut syömisturvallisuutta ja ruuan työstämistä.

Esimerkiksi uskon, että suujumppien ansiosta pääsimme ja uskalsimme siirtyä melko karkeaan ruokaan aika nopeasti. Down-lapsilla on melko usein yli- tai alituntoa kaikkialla kehossa ja esimerkiksi ylitunnon vuoksi ruoka voidaan joutua syömään soseena hyvin pitkään. Alitunto taas voi vaikuttaa siihen, että ruokaa työnnetään suuhun liikaa, koska aikaisemmin ei tunne suun täyttymistä. puheterapialla voidaan myös kiinnittää näihin asioihin huomiota.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on down2-1-1024x900.jpg

Täältä voi lukea vauvavuodelle vinkkejä puheterapiaan ja myöhemmin olen kirjoittanut millaisia tuloksia puheterapia on meillä tuottanut.

Varhaiskuntoutuksen merkitys tunnistetaan toisissa kunnissa, mutta toisissa kunnissa varhaiskuntoutusta on mahdotonta saada, ainakaan ilman järjettömän kovaa työtä. Toivottavasti pian on toisin.

Uimisen iloa kaikille

Vesi on itselleni miellyttävä ja rauhoittava elementti, erityisesti luonnonvedet ja siksi olisin halunnut yrittä myös synnyttää veteen. Viihdyn vedessä ja veden äärellä. Siksi koen erityisen tärkeäksi, että lapsenikin oppisivat uimaan. Niin, että he pystyvät toimimaan vedessä edes auttavasti myös hätätilanteissa. Esikoisen kanssa aloitimme uinnit viiden kuukauden ikäisenä ja nyt kuopus pääsee alkamaan touhut jo 3,5 kuukauden ikäisenä.

Esikoisen kanssa olimme aivan tavallisessa vauvauintiryhmässä. Siinä vaiheessa hänellä oli vielä sydämen eteisten ja kammioiden välissä pienet aukot, joita seurattiin harvakseltaan. Se ei estänyt uinnin aloittamista. Siellä harjoiteltiin tutustumaan veteen, leikittiin laululeikkejä, pyörittiin, hypyteltiin, käytettiin lötköpötköjä ja erilaisia uima-alustoja ja myöhemmin aloitettiin sukelluttamaan ja sukeltamaan itse altaan reunalta.

Harjoittelimme sukeltamista melko pitkään ensin kaatamaan pikkuämpärillä vettä pään päälle pienen määrän kerralla, jotta tuntuma vedestä silmillä ja kasvoilla tulisi ja sukelluksessa vauva ei hätääntyisi. Ensimmäistä sukellusta jännitimme miehen kanssa ihan hulluna. Mutta neiti oli vain hämillään. Toistojen ja toistojen jälkeen hän alkoi enemmän ja enemmän nauttia touhusta. Tänään se näkyy meillä rohkeutena altaalla. Onko kyse välillä ihan sekopäisyydestä rajattomasta uinnin riemusta, raja on häilyvä.

Vauvauinnin opit jatkavat elämistään edelleen. Veden pinnan alle joutuessaan suu menee usein hienosti kiinni tai ainakin hän nielee vettä todella harvoin. Uskon, että vauvauinti on ollut ratkaisevaa tässä, koska päiväkodin aloittamisen jälkeen alkoivat flunssakierteetkin ja viikottainen uinti on enää unelma vain.

Uintiasennossa autamme neitiä kannattelemalla rintalastan kohdalta, ei kainaloista, jotta kädet pääsevät vapaasti liikkumaan. Kelluva pikkupallo on mieletön motivaattori, jota heitetään eteen päin ja uidaan kiinni. Seuraavaksi tarvitsisi löytää mahdollisimman miellyttävät kellukkeet, jotta jossakin vaiheessa ei tarvitsisi kannatella niin paljon. Vaikka vesi keventää kuormaa huomattavasti, on 3-vuotiasta jo melko raskas kannatella yhdellä kädellä. Tällaisia olen pohtinut, koska perinteiset saivat ainakin täystyrmäyksen.

Saimme uintireissulle mukaamme liikunnan ja retkeilyn moniosaajan sekä SUH:n erityisuinnin kouluttajan Kaisan (löytyy Instagramista nimellä @kaisaseikkailulle). Harjoittelimme hänen kanssaan erityisesti veteen puhaltamista. Aluksi ei tullut tuon taivaallista, mutta kun leikin varjo saatiin aikaan, tuli paljon onnistumisen iloa. Myös tarpeeksi syvälle meneminen auttoi. Neidin ei tarvinnut yrittää kyykistyä, vaan hän pystyi olemaan vedessä suorana ja keskittymään puhaltamiseen. Harjoittelimme myös pohjasta esineiden poimimista, jaloilla potkimista vatsallaan, kellukkeiden pukemista ja selkäasennossa vanhempaa vasten rentoutumista.

Vauva- ja perheuinnista on kirjoitettu kattavasti Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry:n eli SUH:n sivuilla. Jos vauvauintia ei ole harrastettu ja lapsen iän myötä se aika on ohitettu, mitään ei ole vielä kuitenkaan vielä menetetty. Koskaan ei ole liian myöhäistä, uskoisin. Ja vaikkei vesi ole tuntunut lapsesta omalta elementiltä niin kannattaa kokeilla jonkin ajan kuluttua uudelleen. Voi olla, että kyse on ollut pienistä asioista, kuten nälkä, väsymys, uimahousut huonosti, paljon kovia ääniä ja uusia ärsykkeitä, liian kylmää/kuumaa vettä ja niin edelleen. Uimahalleissa näkee entistä enemmän apuvälineitä ja esteettömiä kulkuja altaaseen, joten vaikeavammaisuuskaan ei itsessään ole este uinnille. Esteitä uinnille voivat olla:

  • akuutit tulehdukset
  • kuume
  • hallitsematon korkea verenpaine
  • vaikeat sydänviat
  • tarttuvat ihosairaudet
  • avoimet haavat
  • tietyt lääkärin diagnosoimat ongelmat korvissa sekä
  • suolen ja rakon pidätyskyvyttömyys (jos kyse on säännönmukaisesta ongelmasta. Olemassa on inko-housuja, jotka hyvin istuessaan välttää pissa- ja kakkavahinkojen päätymistä altaaseen)

Uintiharrastus kannattaa aloittaa lasten kanssa ohjatuilta tunneilta tai jos myönnetään fysioterapiaa allasterapian muodossa, jotta opitte nauttimaan touhusta ja saatte ideoita ja vinkkejä pulikoimiseen. Erityisuinnista löytyy tietoa myös SUH:n sivuilta.

En voi tietää oppiiko down-neitini koskaan uimaan. Olen hänen kasvatuksessaan lähtenyt kuitenkin liikkeelle siitä, että kaikkea tehdään, harjoitellaan ja kokeillaan ilman valmista leimaa otsassa. Ja mikä ei tunnu tänään lapsesta miellyttävältä ja luontevalta voi tuntua siltä ensi kuussa tai parin vuoden päästä. Uinti on edullinen koko perheen harrastus ja mikäli lapsella on avustajakortti ja oikeus avustajaan, on aktiviteetti huomattavan huokea.