sairasloma

Olen miettinyt tätä aiemminkin ja lyön pääni vetoa etten ole ainoa. Mieleeni on jäänyt Tuhkaa ja konfetteja-blogin perheenäidin mietinnät rinsasyövän aikana siitä, haittaako jos sairaslomalla on kivaa. Nyt, kun olen itse jäänyt sairaslomalle lähes kolme viikkoa ennen äitiysloman alkua, olen uudelleen miettinyt aihetta. Kun olen ollut kykenemätön menemään töihin esimerkiksi ripulin tai nyt olleiden supisteluiden ja vatsakipujen vuoksi, onko minulla kuitenkin oikeus olla tuottava? Tai tehdä jotain, joka tuottaa minulle mielihyvää?

Samalla mietin, onko minulla oikeutta pitää lastani päiväkodissa itseni ollessa sairaslomalla? Tosiasiassa kuitenkin se on ainoa keino, jotta pystyn huolehtimaan lapsestani loput päivästä, kun puolisoni tekee iltatöitä. Nukun, lepään ja kerään voimia iltaa varten. Puuhailen kotitöitä. Tutkin ja etsin tietoa ja välineitä, joilla tukea lapseni kehitystä. En pidä sitäkään vallan huonona sijoituksena.

Olen sattuneesta syystä lukenut erinäisiltä palstoilta raskaana olevien äitien turhautumista, kun he ovat olleet raskauden vuoksi sairaslomalla jo kuukausia ja seinät alkavat kaatua päälle. Netflix, HBO, Ruutu plussat, Cmoret ja mitä näitä nyt on pyörivät toista kierrosta. On ehkä neulottu ja tehty jotain käsitöitä. Luettu kirjoja ja aikakausilehtiä. Kaikissa keskustelupalstoissa ja somessa on verkot vesillä. Podcasteja ja äänikirjoja kuunneltu niin ettei kuumotus korvissa lopu.

Pää toimii, kroppa rämppää. Mikä ja kuka määrittää sen, mitä on soveliasta sairaslomalla tehdä? Onko ok purkaa päättään ja ajatuksiaan näin kitjoittamalla? Onko käsityöt sallittu, koska ne tuottavat aineellista hyötyä? Onko ok täyttää sosiaalista mediaansa muullakin kuin oman pystymättömyytensä korostamisella? Saako nettikirppareilta tehdä hyviä löytöjä tai myydä pieniä lastenvaatteita ja hyötyä sitä kautta taloudellisesti? Saako sairaslomalla lähteä kotoa työpäivän aikana ja käydä kaupassa tai lounaalla kaupungilla?

Ainakin sen tosiasian kanssa joutuu lähes kaikki tekemisiin, että kaupassa ja apteekissa pitää käydä, lapsi pitää viedä hoitoon ja lääkärireissuille ja laskuja ja juoksevia asioita hoitaa. Eikä sellaista vapaakorttia vielä ole näytetty, että sairaana ruoka valmistuisi ja lämpiäisi itsestään, lapsen kiukut ja murheet voisi ojentaa muille. Tai edes ne likaiset haalarit, jotka sitten aamulla roikkuisi naulakossa kuivina ja puhtaina. Ne hetket ovat olleet oman äitiyden kovimpia koettelemuksia. Kun olet niin kipeä, että itsensäkin huolehtiminen on kyseenalaista ja apua ei juuri siihen hätään ja hetkeen saa.

Asiaa tutkaillessani juridisesta näkökulmasta ilmeisesti estettä tehdä muita asioita ja töitäkin ei ole ja jopa lomamatkatkin ovat sallittuja, kunhan se ei heikennä paranemista ja toimintakyvyn palautumista. Silti me suomalaiset kuljemme kadulla huppu päässä, aurinkolasit silmillä ja välttelemme katsekontakteja ja keskitymme siihen ettemme ainakaan hymyile ja näytä liian hyvinvoivalta. Toki tiedän niitäkin tapauksia, jotka ketjuttavat sairaslomiaan ja samalla tekevät oman firman hommia vastaavanlaisessa ellei fyysisemmissäkin töissä. Tekisi mieli sanoa, että niin kauan on hyvä kuin omatunto on puhdas kuin lakana. Ihmisten käsitys kuitenkin valkoisen sävyistä on hyvin kirjava. Pientä yrittäjää ja hänen tuskaansa alaistensa sairaslomia kohtaan ymmärrän kyllä hyvin. Tällaisissakin tapauksissa tarvitsisi myös yrittäjä tukea ja turvaa ettei yrityksen toiminta vaarannu.

Lopulta kuitenkin mietin kuka hyötyy passiivisuudesta? Mietin mikä merkitys sillä on isossa kuvassa tuijottaako sen ajan vaikka sitä Game of Thronesin kahdeksaa tuotantokautta viidettä kertaa vai myykö joku vaatekasoja pienemmäksi kaapeistaan second handinä? Jälkimmäisestä ainakin kiertotalous kiittäisi.