Onni löytyy arjesta, mutta mitä se tarkoittaa. Minulle se on:
Kun aamulla kaikilla on tukka pystyssä, iho lämmin ja toisen sylissä haluaa viipyä vielä ihan vähän. Aamut, kun lopulta löytyy oikeantuntuiset sukat. Kysymys tarvitseeko villapukua ja riitääkö iltapäivällä vain lippis ja lenkkarit. Kuistilla istuvat ihmisettaimet syömässä paahtoleipää.
Istun työhuoneella ja kohotan katseeni läppärin ruudulta. Fasaaniuros tulee kohti. Jää ikkunan alle pällistelemään, ihan kuin zoomailisi naaraiden perään. Aamulla juoksi oravat kilpaa toistensa perässä. Työhuoneessa on hyvä olla. Värikäs kukkatapetti muistuttaa siitä, miten sain onnistumisen riemua, kun tapetoin yksin elämäni ensimmäistä kertaa. Ylläni on kotitilani vanhat verhotangot ja vieressä roikkuu viime kesänä saamani rönsylilja, jonka eräs nainen halusi antaa kaupanpäälisenä. Se on todella rönsynnyt ja pistokkaista on istutettu monen monta uutta.
Työpöydän reunalle tuotu kahvi. Silitykset ja sanat siitä, miten tärkeä olen. Ihanaa, että saa tehdä töitä. Ihanaa että saa tehdä omien arvojen mukaisia töitä. Ihana tunne siitä, että tasapainossa on työ, oma-aika, perheaika ja parisuhdeaika.
Valmistaudun lähtöön. Lapset rötvää sohvalla Kaapoa katsoen. Yksi kohottaa katseensa ja hihkaisee minun näyttävän prinsessalta. Vastaan tulee puoliso, joka pysäyttää ja kertoo minun olevan upea ja ojentuu suukkoon.
Aikuisten vappujuhlintojen jälkeen menimme hakemaan lapsia. He olivat kaikki päiväunilla. Menin kurkistamaan, kun heräilyn ääniä kuului. Se ilme, kun odottaa hoitajiensa kasvoja, mutta näkeekin minut – sellainen kirkkaus ja lämpö kasvoilla, johon on mahdotonta olla vastaamatta. Kömmin lattianrajaan siskonpedille ja lapseni rutistaa minua kovaa. Ei niin, että sattuu, vaan niin jämäkästi ja niin lähelle kuin vain on mahdollista. Mietin onko kukaan koskaan rutistanut näin pitkään ja lujasti. Kuiskaa korvaan: ”Mulla on ollut ihan hirveän ikävä sua.”
Kuinka kuorin porkkanaa ja vien trampoliinin laidalle syötäväksi. Kuinka siirryn sisälle ikkunan taakse ja kurkistan, lensikö ne porkkanat olan yli tai pomppivatko ne suussa. Siellä istuvat, juttelevat ja nakertavat. Tulevat pyytämään toiset.
”Aurinko paistaa, voidaanko syödä ulkona”? Toiselle pilkon nakkeja ja toinen kysyy, voiko paahdettua sipulia ottaa viiden ruokalusikan jälkeen vielä lisää. Kolmas nauttii hodarinsa ilman nakkia ketsupilla. Viereisen syreenin silmut on vahvistuneet silmissä. Kohta niissä on kukat.
”Ihanaa kun mä pääsen illalla nukkumaan sun kainaloon.” Niin on lapseni, niin on.
Käteni loppuu usein kesken ja itkua ja ärtymystä on paljon. Mutta kun minä välillä en ryntää ensimmäisenä, lähestyykin sisarus huolestuneena kysymään mikä hätänä ja pyyhkii kyyneleen. Kuinka joskus halaus on niin hellä, että miettii miten se toisessa hetkessä niin väkivaltainen murjaisu on edes häneltä päässyt.
Pyörin pihalla ympyrää. Raparperin pienet alut puskee ylös. Viime vuonna rakentamaani kohopenkkiin lykkäsin kesällä pääsiäisnarsissit ja vielä viime viikolla en nähnyt niistä jälkeäkään. Nyt ne on puskeneet ylös ja odotan jännityksellä, tuleeko perunanarsissit ja ja persikan värinen isokukkainen narsissi yhtä upeina. Mitähän muuta tuikkasin kohopenkkiin viime kesänä. Pionia ja unikkoja. 30-vuotislahjaksi veljeltäni ja hänen kumppaniltaan saatu pensashortensia ei näytä kovin hyvävointiselta. Ehkä se kerää voimiaan. Ainakin minttu ja ruohosipuli on herännyt talviunilta.
Nostelen kiviä kottikärryyn. Alta paljastuu muurahaispesä. Lapset tulevat ihmettelemään ja yrittävät ottaa kipittäviä ahertajia käteen. Lopulta kaikki onnistuu ja melkein pidättelevät henkeä, kun seuraamme, minne he kiirehtivät.
Itse tehty palapeli. Itse keksitty leikki. Itse rakenettu maja ja lego-auto. Ensimmäinen etäisesti autoa ja ihmistä muistuttava hahmo. Meidän perhe. En saanut ensin selvää, mutta sain selvennyksen. Aivan, totta tosiaan. Lähes jokapäiväisen tuottelijaisuuden virrasta halusin säilyttää sen.
Voiko äidistä tulla isä? Entä isästä äiti? Miksei patjojen väliin voi mennä? Miksi ilmassa on sumua? Miksi toisia ärsyttää kun kysyy miksi? Kysymykset ei lopu. Odotin lasten ensimmäisiä kysymyksiä vanhempana niin pitkään, että en ole vieläkään ehtinyt kyllästyä kyltymättömään uteliaisuuteen. Pohjattoman kiinnostavaa saada paloja pienen ihmisen pään sisältä.
Iltasadun jälkeen köllötellessä pääsen kurkistamaan pienten sielunmaisemaan. Miten kurjat kokemukset on heijastelleet kiukkuina ja toisen kiusaamisena. Miten syvä huojennus, että hän uskoutui.
Pienet kädet ottavat pääni käsien väliin ja silittää ja katsoo silmillään syvälle sieluun. Hymyilen. Saan vastahymyn. Kerron, että hän on ihana ja rakas. Minäkin kuulemma olen. Yksi haluaa kainaloon, toinen haluaa sormen ja lopulta kolmannen käsi hakeutuu omaani. Tähän on päivän ja vuosien uuvuttaman kehon helppo nukahtaa.
Imetyksen loppumisesta on noin kolme viikkoa ja pääni alkaa kirkastua! Kuin monen vuoden talviuni olisi ohi. Imetyksen vaikutukset imettävään ovat tosi yksilölliset, mutta tiedetään, että yleisesti ottaen estrogeenitasot pysyvät normaalia matalempina imettämisen päättymiseen asti. Toisille naisille saattaa tulla vaihdevuosioireita. Olen yksi heistä.
Huomasin itsessäni selittämättömiä mielialan vaihteluita ja ärtymystä, limakalvot ovat olleet tosi kuivat ja seksuaalisuuteni on tuntunut olevan talviunilla. Koen olleeni tosi iloinen ja kokeneeni onnentunnetta, mutta sellainen pirskahtelevuus, jonka koen itsessäni olevan, sitä en ole tavoittanut.
Muistan keskimmäisen kohdalla jälkitarkastuksen tehneen lääkärin sanoneen, että limakalvojen kuivuuteen voisi kokeilla estrogeenipitoista voidetta. Muuten en muista, että missään kukaan olisi koskaan puhunut synnytyksen ja imetyksen aikaisista estrogeenivajeista ja mitä niille voisi tehdä tai pitäisikö niitä tutkia. Voisiko sittenkin sen kortsun tilalla äitiyspakkauksessa olla vaikka joku takkatuleen heitettävä flaieri, josta voisi saada takaraivoon siemenen, että estrogeenivaje ei kosketa vain vaihdevuosia ja saattaa haitata omaa hyvinvointia merkittävästi.
Imetys on ollut minulle todella tärkeää ja olen nauttinut siitä ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen on alkanut ainaa tuntua, että haluan saada oman kehoni enemmän omaan hallintaani. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla imetys loppui vuoden iässä tosi luonnollisesti, kun taas kuopus ei olisi millään halunnut luopua tissistä ja itki tissin perään monta viikkoa.
Loppukesästä yritin jo vähän tahdistaa imetystä, mutta kesäisissä avonaisissa vaatteissa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Päätin odottaa poolokelejä. Ensimmäisen viikon puoliso hoiti yöt. Itkuisuuteen ei oikein auttanut mikään, mutta syliä, myötätuntoa olemme yrittäneet senkin edestä antaa. Samaan aikaan on vaivannut eroahdistus, mikä ei sekään varmasti helpottanut tätä prosessia. Kuopukselle ei ole kelvannut tutti missään vaiheessa, joten ei ollut edes mitään muuta turvaa tarjota suuhun imettäväksi.
Mutta nyt alkaa tasaantua ja kuopus viihtyy sylissäni ja lohdutettavana muutakin kuin tissi suussa. Vielä nyt sairaana ollessaan ja unilta herätessä hänen kätensä hamuaa toisinaan paidan alle. Nyt kuitenkin jo riittää, kun sanoo, että mennään syömään ja äiti pitää hyvänä.
Kuopus rakasti tissiä yli kaiken eikä minulla ollut periaatteessa mitään kiirettä lopettaa imetystä, mutta hormonaalisten oireiden vuoksi halusin lopettaa imetyksen. Mitään katastrofia imetyksen loppumisessa ei ole tietenkään päässyt käymään. Lähinnä olisin änskällänikin muuten voinut jatkaa, kun edelleen kolmannen lapsen kohdalla tulee tarpeettomia kysymyksiä ja ihmettelyitä imetykseen, imetyskertoihin ja niiden pituuten liittyen.
Muutenkin tämän kolmannen lapsen jälkeen hormonaaliset muutokset ovat olleet paljon isompia kuin aiemmin. Kuukautiseni alkoivat 9 kuukautta kuopuksen synnytyksen jälkeen. Se on pisin aika kaikista kolmesta kokemuksesta. Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen kuukautiset alkoivat 7 kuukauden kohdalla ja olivat sen jälkeen yhtä säntilliset kuin minulla oli ennen lapsia ollutkin. Nyt kuukautiseni jatkuivat todella epäsäännöllisinä ja vuoto loppui välissä taas kokonaan. Oli kuumottavaa ja naistentaudeilla työskentelevää ystäväänikin piinasin, että onko tämä ihan normaalia. On se kuulemma.
En tiedä olenko ollut jotenkin aiemmin totaalisen unessa oman kehon viestieni suhteen, mutta minulle on tullut PMS-oireita, joita en näin voimakkaasti ainakaan muista kokeneeni. Minulle tulee muutama päivä ennen kuukautisia tosi voimakas ahdistus, jolle ei ole selitystä. Terveyskirjasto tosin tiesi kertoa, että PMS-oireet ovat pahimmillaan yleensä 30-40-vuotiaana, eli voi myös olla, että ne ovat oikeasti alkaneet minulla vasta nyt myöhemmin.
Samalla sentään onneksi huomaan myös hormonitoimintani normalisoituvan jollain tavalla ainakin. Tunnen ovulaation ja seksuaalisuuteni on ihan eri levelillä kuin mitä se on ollut. Ja se tuntuu ihanalta. Elämässä on ollut paljon iloa tässä välissäkin, mutta oman kehon sisällä on tuntunut jokseenkin tasapaksulta. Ihanaa, kun tuntuu, että keho alkaa herätä. Ihan varmasti myös rankka kokonaiskuormitus vauvavuotena on vaikuttanut kokonaisuuteen, mutta nyt näin jälkikäteen varmasti hormoneilla on ollut paljon myös osuutta asiaan.
Omia estrogeenitasoja voi käydä tutkituttamassa omakustanteisesti esim. Synlab ja Lounalab. Itse en ole käynyt, mutta olisi kyllä ollut kiinnostavaa tietää, millä tasolla ne oli imetyksen aikana ja miltä ne esim. näyttäisivät nyt. Myös gynekolgin puoleen kannattaa kääntyä, jos yhtään oireet haittaa elämää. Väsyn alla ei ihan aina osaa nähdä kirkkaasti ja hormoneilla on todella iso vaikutus elämänlaatuun.
Pidetään huolta itsestä <3
Kuvat: Sonja Siikanen ja ne on otettu heti pian syntymän jälkeen. Voi vauva <3
Terkut lattianrajasta siskonpedistä, perhepedistä…, you name it. Saimme heinäkuun alussa avaimet uuteen kotiin ja raahattiin meidän Porin Villa ja Peite villa-kookos futon-patjat yläkerran lattialle, jossa ollaan nukuttu nyt siitä asti. Pääasiassa ollaan yritetty nukkua niin, että minä nukun esikoisen ja keskimmäisen kanssa toisessa makuuhuoneessa ja puoliso kuopuksen kanssa toisessa huoneessa. Ensimmäisenä iltana nukkumaan käydessä fiilisteltiin uutta kotia, ääniä ja miltä tuntuu. Viimeiseksi esikoinen henkäisi: ”Mulla on hyvä olla.”
Nukkumajärjestely on tällainen, koska ollaan yritetty päästä yöimetyksestä eroon. Muutamalla tassuttelulla päästään jo taas tällä hetkellä aika pitälle, mutta siinä aamulla viiden ja kuuden välillä vaihtoehdot olisi joko nousta ylös tai antaa tissiä. Toistaiseksi torkkuminen pidempään on ollut vielä vastaukseni, heh. Yöimetys lopetettiin jo kertaalleen pääsiäisenä, mutta sitten sairasteluiden myötä hellyttiin olosuhteiden pakosta ja palattiin lähtöruutuun.
Olen siis saanut myös koeajaa vähän paremmin lasten villa-kookospatjoja. Ensimmäinen Porin Villa ja Peite -patja hankittiin esikoiselle aikanaan ja sitä myöden myös muille. Harmittaa niin paljon, että mentiin vajaa viisi vuotta sitten hankkimaan omaan sänkyyn joku keinokuituinen petari. Yritetään nyt malttaa käyttää se loppuun, mutta seuraava petauspatja on varmasti puuvillainen ja villatäytteellä. Jos et oo ehtinyt tehdä yhtä hassusti, mutta käytössä on vielä täysin toimivat runko- tai joustinpatjat muuten, voi niiden päälle ostaa petauspatjan.
Villapeitteet ja -tyynythän me vaihdettiin viimein keväällä myös meille aikuisille ja kokemuksia niistä löytyy täältä. Näillä helteillä meidän paksut villapeitot odottaa syysiltoja, mutta lapset haluavat vetää villapeittonsa korville.
Miltä villainen futon tuntuu nukkua ja miten sitä huolletaan?
Lapsien futonien materiaalina on villaa ja kookosta. Villa tekee joustoa, säätelee lämpöä kehonlämmön mukaan sekä on antibakteerinen materiaali. Kookos villojen välissä lisää tukevuutta ja rakennetta patjalle. Toinen suositeltava vaihtoehto lapsille on villa luonnonkumi 2 Futon. Pikkuruisiin sänkyihin luonnonkumia sisältävää futonia valmistetaan mittatilauksena. Ylipäänsä kaikki Porin Villa ja Peitteen futonit saa täysin omilla mitoilla. Miten ihana olisikaan jättimäinen siskonpeti. Olisi vanhemmillekin vähän mukavammat leikkiareenat lattianrajassa.
Joustinpatjaan tottuneelle futon tuntuu aluksi siltä kuin nukkuisi lattialla, mutta nyt lasten futoneilla nukuttujen öiden jälkeen en enää haluaisi vaihtaa omaan sänkyyn. Lapsilla on myös villaiset patjansuojat, jotka voi huoltetta pestä pesukoneessa villaohjelmalla. Jos yökastelua tai vahinkoja sattuu, pisusuoja on hyvä olla futonin ja patjansuojan välissä suojaamassa futonia.
Meillä on muutamat vahingot mennyt patjaan asti. Olen heti huomattuani suurimpia pisuja yrittänyt imeä pyyhkeeseen ja loput on kuivahtaneet patjaan. Kovilla pakkasilla olen vienyt patjat ulos ”pesulle”. Pölypunkkien nitistämiseksi patjojen pitäisi hengailla 20 asteen pakkasessa vuorokausi. Jos haluaa nopeamman tavan ja löytyy sauna jonne patjat mahtuu, 60 asteisessa saunassa riittää tunnin lekottelu. Jos patjaan jää raitoja, aurinkoisella säällä patjan voi viedäu ulos ja aurinko vaalentaa raidatkin.
Kuinka pitkäikänen villainen futon on?
Futonin hankinta on iso ja pitkäaikainen hankinta, joten ehdottomasti kannattaa käydä koennukkumassa ensin showroomissa, mikä patja sopii itselle parhaiten. Lapsille sen sijaan voi ostaa sian säkissä niin kuin me, hah. Mikä parasta, lapsen kasvaessa vauvapatjasta ulos, voi ostaa joko valmiin tai mittatilauskena omaan sänkyyn sopivan mittaisen jatkopalan. Päälle voi myös tarpeen mukaan ostaa paksun petauspatjan. Petauspatja ei ole siis pakollinen, mutta suositellaan patjojen päälle. Petauspatja suojaa myös futonia ja lisää sen käyttöikää. Näin futon jatkaa elämäänsä ja kulkee hyvässä lykyssä vaikka lapsen ensimmäiseen omaan kotiin.
Meillä ei lapsia kuitenkaan olla lähettämässä vielä maailmalle, vaan tiiviisti tuhistaan vieretyksin. Välillä jonkun varpaat naamalla ja pää vatsalla. Nyt kun ollaan tähän yhdessä nukkumisen makuun päästy niin olen vähän jopa miettinyt kannattaako niitä sänkyjä edes vielä roudata. Esikoisen verensokereita tarvitsee joka tapauksessa öisinkin aina välillä hoitaa, keskimmäinen heräilee öisin ja kuopuksen kanssa ei tarvitsisi pelätä tippumista unenpöppörössä liikkuessa tai unissaan pyöriessä. Toisaalta unet voisi rauhoittua myös jos pääsisi omaan huoneeseen nukkumaan. Katsotaan, kaikki aikanaan. Pääasia kun on, että kaikki voisi nukkua mahdollisimman hyvin.
P.S. Koodilla ”muurinen” saatte ilmaisen toimituksen kaikista peitto- ja tyynytilauksista. Koodi on voimassa 31.8.2022 asti eikä sitä voi yhdistää muihin alennuksiin
. Instagramissa @elamanmittaisellamatkalla on myös myös arvonta, jossa arvon 100 euron lahjakortin.
Pyörryttävän ihanat Tykkimäkipäivät takana. Tykkimäki oli lasten ensimmäinen huvi- ja vesipuistokokemus ja hiukan varauksellisesti lähdettiin Turun suunnilta ajelemaan Kouvolaan asti. Vai onko se edes asti. Turusta Kouvolaan on noin 250 kilometriä ja ensimmäinen positiivinen yllätys, kun oltiin nopeammin perillä kuin kuviteltiin. No oli miten oli. Ennalta pohdittiin, uskaltaako lapset mihinkään, uskaltaako niitä päästää mihinkään ja miten ylipäänsä noin pienet lapset toimii ihmisvilinässä. Me kun ollaan lasten kanssa samoiltu aiemmin pääasiassa pitkin metsiä.
Meillä oli kahden päivän Park Hopper -rannekkeet, joilla pääsee kaikkiin Tykkimäen kolmeen puistoon samalla rannekkeella kahtena peräkkäisenä päivänä. Tulopäivänä kävimme huvipuistoilemassa ja seuraavana päivänä aloitimme Aquaparkista ja loppuillaksi menimme vielä käymään Minimaatilalla ja muutamaan lasten suosikkipaikkaan.
Meillä lapset ovat siis tällä hetkellä kohta kuusi vuotta, kohta kolme vuotta ja yhden. Vauhtia riitti, kiukkua ja kikatusta, pelkoa ja uskallusta. Tykkimäki sekä meidän pikkujengi ylitti kyllä kaikki meidän vanhempien odotukset. Sekä vesipuiston että huvipuiston alue toimi pienten ihmisten kanssa tosi kivasti. Vaikka alue on iso, laitteet ovat lähekkäin toisiaan, eikä kävelyä tule valtaisasti ellei niin itse halua. Ilmaiset parkkipaikat ihan lähellä sisäänkäyntiä, ei haittaa, vaikka jonkun vesipullo jäisi autoon.
Laitoin Instagramin puolelle kysymysboksin, jossa sai kysyä mitä vaan Tykkimäkeen liittyen ja lupasin vastata niihin täällä blogin puolella. Toivottavasti suurimpaan osaan tulee nyt vastaus. Eka kysymys oli niinkin helppo kuin: ”Miten handlataan kolme lasta, jos yhdeltä menee täysin kuppi nurin?” Niin. No, meillä ei ole vielä ollut sellaista tilannetta, josta ei oltaisi päästy yli tai etenemään, vaikka on neuvotelua ja jäähdyttelyä vaatinutkin. Meltdowneja tulee, mutta niin saa olla ja tulla.
Hypoteettisesti jos joku lapsista ylikuormittuisi niin paljon, että pitäisi poistua paikalta, ottaisi toinen vanhemmista ylikuumenneen lapsen lisäksi varmaan kuopuksen myös mukaansa. Tai no, tavallaan kävihän näin. Esikoisella alkoi päivä painaa, niin hän lähti puolison ja kuopuksen kanssa hakemaan autoa Aquaparkista ja me hurvittelimme vielä keskimmäisen kanssa hetkisen. Hän kun sippasi rattaisiin uimisen jälkeen raukeana ja kaikkensa antaneena.
Aquaparkissa matalissa altaissa sai leikkiä kaikenikäiset, mikä on tosi kiva, kun mukana on eri ikäisiä lapsia, jotka ei voi vielä viilettää omin päin alueella. Mikähän siinä muuten on, että yleensä aina lastenaltaat on sellaisia rusinan kokoisia, vaikka niissä hengaa niiden vauvojen ja pikkulasten lisäksi ne vanhemmatkin. Aqua parkin Spray park oli mielettömän kokoinen! Siis todella iso 45 cm syvyinen allas, jossa on vauvoillekin soveltuvia liukumäkiä ja lempeitä vesisuihkuja. Hyvin mahduin myös minä liukumäistä laskemaan. Se onkin toinen huomionarvoinen asia. Itse en mielellään useinkaan laske lasten liukumäistä, kun ne ovat niin kapeita. Aquaparkissa pienille lapsille soveltuvat liukumäet oli huomattavasti leveämpiä kuin yleensä, mutta mitään senttimäärää en teille valitettavasti osaa sanoa.
Saunat ja pukutilat Aquaparkissa vaikutti ihan uudenkarheilta, siistiä ja ihanan tilavaa. Rattailla ja pyörätuolilla mahtuu tosi hyvin kulkemaan. Ylipäänsä alueelle porukka hävisi niin, että tuntui tosi väljältä eikä mihinkään tarvinnut oikein jonotella, vaikka meillä sattui tosi kauniit ja lämpimät kesäpäivät kohdille. Ainiin, ja jos tekin unohdatte kellukkeet, niin lipunmyynnistä voi ostaa sellaisetkin. Omia vesileluja kannattaa ottaa mukaan, nekin tais meillä jäädä reissukassien ulkopuolelle. Hups.
Aquaparkista tosiaan pääsee kävellen Huvipuiston puolelle. Niin ihanaa, ettei välillä tarvitse pakata kaikkea autoon vain hetken päästä taas purkaakseen kaiken. Me jätettiin auto uimareissun jälkeen parkkiin ja jatkettiin vielä hetkeksi huvittelemaan. Puistojen välinen matka on vajaa kilometrin. Reitti on hyväkulkuista, mutta osittain melko jyrkkää ylämäkeä, mikä kannattaa huomioida rattaiden ja pyörätuolien kanssa.
Oli niin hellyyttävää nähdä miten pähkinöinä lapset oli, missä ikinä oltiin. Kaikki oli niin vau, upeeta ja siistiä. Meidän lapset on melko varauksellisia alkutuimaan, mutta heistä löytyy kyllä myös rohkeutta, kun saa tukeutua aikuiseen ensin rauhassa. Siksi olinkin ihan ihmeissään, kun esikoinen ja keskimmäinen hyppäsivät heti Satujunan kyytiin, johon yli 120 cm ei mahdu seuraksi. Taisivat kyllä vähän hämmentyä itsekin rohkeudestaan, mutta tyytyväisiä ipanoita tuli junan kyydistä pois. Jännitti myös, että hyppääkö esikoinen kesken matkan kyydistä, mutta kertaakaan ei näin käynyt.
Laitteisiin mennessä ja tullessa ei tarvinnut jännittää, vaikka lapset saattoi poukkoilla ja muuttaa mieltään kesken kaiken. Laitevastaavat olivat rauhallisia ja antoivat lapsille aikaa hakeutua omaan paikkaansa. Meidän lasten suosikkilaitteiksi osoittautui maata pitkin menevät laitteet. Tai no, muihin he ei edes halunneet, enkä tiedä olisinko uskaltanut päästääkään.
Keskimmäinen on juuri 90 cm ja he olivat esikoisen kanssa omin päin Satujunassa, Riemurallissa ja Valasveneessä. Ford-raitilla olin vieressä henkisenä tukena ja miniteekupeissa käytiin pyörimässä keskimmäisen kanssa. Tykkimäen nettisivuilla on kivan selkeästi jokaisen laitteen kohdalla info, millaisin ehdoin laitteeseen pääsee. Myös alle 90 senttisille löytyy laitteita, joihin ilmaiseksi maksavan huoltajan kanssa. Osassa laitteista pituusraja on 120-140 cm, eli seurueeseen kannattaa värvätä joku sopivan kokoinen seuralainen.
Kuopus oli aivan liekeissä Minimaatilalla kanoja ihmetellen ja lampaita silitellessä, eikä sinne tarvita ranneketta. Muutoin hän pitkälti ihmetteli yleistä menoa ja meininkiä. Tutki käpyjä, kiipeili kivien päällä ja no – kyllä te tiiätte, 1-vuotiaiden metkut. Aina yllättää, mikä kiinnostaa.
Superkuuman päivän tai vesisateen yllättäessä Mukkelis Makkelis Touhupavilijonki tarjoaa sisäleikkipuiston kaikenikäisille. Rannekkeella pääsee ilmaiseksi puuhailemaan, ilman ranneketta seitsemällä eurolla kahdeksi tunniksi. Kuopus nautti pallomeren pallojen heittelystä takaisin pallomereen ja muihin pieniin tutustumisesta. Kaksi vanhempaa viipottivatkin sitten pitkin pomppulinnoja, kiipeilytelineitä ja liukumäkiä minkä ehtivät. Sukat vaan täytyy muistaa olla mukana.
Huvipuistosta löytyy myös ulkoseikkailupuisto Atreenalin, johon pääsee myös rannekkeella. Me emme sinne ehtineet nyt seikkailemaan, mutta kypärää, turvavaljaita ja ohjeita varten jonotetaan samalla tavalla kuin laitteisiin. Sen jälkeen pääsee radalle, jolla saa viettää tarvitsemansa ajan, mutta arvio radan suorittamisen kestosta on noin puoli tuntia. Sen sijaan me katseltiin lasten kanssa, kun puoliso kävi muutamassa laitteessa pyörimässä ylösalaisin. Itse tyytyväisenä keskityin syömään pehmistä, olenhan itse jo tänä vuonna päässyt huvittelemaan.
Huvipuistoalueelta löytyy burgereita ja salaatteja tarjoava Kustiburger sekä Raveliini, josta löytyy pizzabuffet sekä erilaisia grilliherkkuja. Meillä lapsille harvoin löytyy mitään tällaisista paikoista. Jälkeen päin vasta aloin tutkia Raveliinin listaa ja huomasin, että siellähän olis ollut lapsille vaikkapa lohikeittoa! Vegeversiot löytyi ruokalistoilta myös, toivottavasti tulevaisuudessa myös tosi paljon lisää eri vaihtoehtoja. Falafelhamppari oli ainakin jees ja Kustiburgereiden lihan mainostettiin olevan kotimaista.
Tykkimäen majoituksista myös kysyttiin. Alueelta löytyy camping alue sekä Resort alue, jonka loma-asunnot näytti upeilta ihan Aquaparkin vieressä. Oma majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä meidänkin ajankohdalle kaikki loma-asunnot olivat varattuina. Alue on uusi ja keittiö- ja huoltopaikat näytti upeilta. Pihatöitä tehtiin nyt heinäkuussa vielä, joka näkyi, mutta lapset olivat vain innoissaan pienkaivinkoneiden puuhasteluiden seuraamisesta.
Me majoituimme Kouvolan keskustassa Sokos hotel Vaakunassa, joka on viiden kilometrin päässä Tykkimäestä. Olemme itse asiassa puolison kanssa majoittuneet Vaakunassa, kun oli hänen reserviupseerikoulunsa kurssijuhlat. Paljoakaan en siitä muista, mutta nyt hotelli on ihanasti remontoitu tähän päivään. Hotellin perhehuoneet olivat täynnä, mutta saatiin vierekkäiset huoneet, mikä osoittautuikin meille ainakin tälle reissulle tosi hyväksi vaihtoehdoksi. Jos ja kun joku lapsista heräilee, dominoefektiä ei tule, kun lapsia voi ripotella kahteen huoneeseen, heh. Aamupalalla sydämeni saa aina läikähtämään, kun pöydistä löytyy paikallisia herkkuja. Hotellin keittiön itse tehtyhä inkiväärishotteja, hilloja, rahkoja ja jugurtteja, paikallista kirsikkamehua, puuron kaurahiutaleet ja leikkelettä. Hedelmäpöytä sekä lasten herkkupöytä oli myös komein, jota olen hetkeen hotelleissa nähnyt.
Instagramissa tuli kysymys: ”Jos on vaan yks päivä tykkimäellä niin mitkä on must jutut?” Sanoisin, että jos on samanlainen kuin minä, jonka on hankala päättää kun haluaisi kaiken kivan, niin se Park Hopper on tosi kiva! Puolet päivästä voi viettää uiden ja sitten loppuillaksi kuivattelemaan huvipuistolaitteiden äärelle. Ja jos on mahdollisuus tulla torstaina, niin tulkaa sillon, koska rannekkeella pääsee myös alueella oleviin ikärajattomiin kesäkonsertteihin! Ainakin Elastinen ja Teflon brothers on vielä heinäkuussa tulossa.
Eikö oo ihanan näköistä! Ihan ku ulkomailla olis, vai miten sitä Suomea kehutaan. Ja jos sun loma on vähän pidempi kuin meidän loma, niin yhdistä Tykkimäki ja Kouvola ehdottomasti Hamina, Kotka, Porvoo -akselille. Jos kaipailet sinne vinkkejä, löytyy kaikki oleellinen tästä viime kesän reissupostauksesta. Kotka on minun ja puolison vanha opiskelijakaupunki ja kyllä tämä Kaakkois-Suomi on pienen palasen sydämestäni ottanut. Tai ainakin ihan hirveän tärkeitä muistoja jälkeensä jättänyt. Tänne on aina ihana palata.
P.S. Instagramista löytyy videopläjäys meidän reissusta ja HUIKEA lippupaketin arvonta!
Kuopuksen vauvavuosi on nyt ohi. Huh. En ole uskaltanut vielä liikaa kaivella sisintäni, sen verran veitsenterällä vielä mennään. On kuitenkin tärkeää tehdä jonkinlainen yhteenveto nyt, koska ensi vuonna tuntuu todennäköisesti joltain ihan muulta.
Kesä silkkaa hurmosta
Kuopus syntyi keskelle kauneinta kesää. Sairaalassa oltin aluksi jumissa valohoidon vuoksi. Esikoista ja keskimmäistä oli hirveä ikävä, mutta samaan aikaan nautin olostani. Pesittiin vauvan kanssa siihen asti, kun hän joutui sinivalon alle. Henkisesti olin jo valmistautunut sairaalaan jäämiseen, eikä se siksi ollut kova isku, vaikka polikliininen synnytyskin oli toiveissani pyörähtänyt.
Kotiuduimme helteiden keskelle. Kahden syksyvauvan jälkeen olen ehdottomasti sitä mieltä, että kesää vasten vauvaelämä on todellakin kokemisen arvoinen. Jos imetys luonnistuu tai on oma juttu, niin riittää kun muistaa heittää vaipan takataskuun ja on usein jo valmis lähtöön. Lämpiminä päivinä ei ole edes niin justiinsa vaikka tulis pissavahingot vaatteille, ne kuivaa pian. Pötköteltiin terassin varjossa ja tehtiin mitä lystättiin. Vauvaelo kolmen lapsen kanssa ei tietenkään ole pesimistä sohvannurkassa, mutta lämpimänä kesänä helppoa ja huoletontakin. Puolison kesäloma alkoi muutaman viikon päästä ja teimme kivoja pieniä lähiretkiä ja elo tuntui helpolta. Kävimme myös ihanan kesäreissun Kotkassa.
Syksy täynnä huolta, sairasteluita ja univelkaa
Loppukesä vaihtuikin mökin siskonpedistä sairaalan lattialle. Automme teki 180 asteen käännöksen, kun lääkäri soitti esikoiselta löytyneen 1-tyypin diabetes sattumalöydöksenä kontrolliverikokeiden yhteydessä. Väsymystä ja keskittymiskyvyttömyyttä oli ollut, mutta epäilin lähinnä keliakiaa tai jotain muuta ”harmitonta”.
Elokuu ja koko syksy sitten onkin jonkinlainen mössö muistoissani ja sitten ei kuitenkaan. Tunnen sen puristavan ahdistuksen tunteen, kun olen korvaamaton lapselleni. Minun lisäkseni vain puoliso osasi hoitaa esikoista. Yöt olivat levottomia. Minä hoidin vauvan yöimetykset ja puoliso esikoisen verensokerien heittelyt. Siinä syksyn pimeyden syvetessä starttasi 11 viikon lasten sairastelun putki.
Syksyllä lapset olivat vielä kovin riippuvaisia fyysisesti minusta. Lapsilla oli omia vaiheitaan ja uhma, mustasukkaisuus ja siitä koituva pureminen asuivat myös meidän kodissa. Puoliso teki paljon iltavuoroja ja kirkkaana on mielessä ne hetket, kun kaikki kolme lasta itkee samaan aikaan ja vain oma jakamaton syli olisi kelvannut. Kahta vanhempaa ei voinut päästää kaksin eri huoneeseen ja toisaalta eipä he paljon helmojani kauemmas lähtenytkään.
Meillä kävi puolison iltavuoroiltoina usein kyllä lähipiiristä auttajia. Se oli korvaamatonta ja helpotti jonglöörausta kolmiossa, jossa yhdessä päässä oli pyllyn pyyhintää, toisessa hiilihydraattien ja insuliinimäärien laskentaa ja kolmannessa imetysmaratonit. Koin uskomatonta riittämättömyydentunnetta jokaisella elämän osa-alueella. Kaiken tämän keskellä ratkaisevaa on ollut, että olemme pystyneet puolison kanssa keskustelemaan ja tekemään peliliikkeitä molempien hyvinvoinnin tukemiseksi niillä merkeillä, jota syksyllä oli.
Syksyssä oli kuitenkin myös hopeareunus. Varmasti satoja tunteja sylikkäin luettuja kirjoja, uusien taitojen oppimista, lapsiini ja myös itseeni syvästi tutustumista, kiireetöntä eloa. Korona oli vielä päällä eikä edes nuhaisena mihinkään ollut asiaa, eikä ketään sopinut kylään kutsua. Niin siinä sitä oltiin ja harjoiteltiin mandariinin kuorimista ja leivän voitelua hissun kissun. Koko elolla olisi ollut kultaiset seinät, mikäli olisimme saaneet unta, omaa aikaa ja liikuntaa riittävästi. Uskon myös aivan sekaisin olleen hormonitoimintani vaikuttaneeni myös mielialaani tosi vahvasti. Nyt kun välillä piskaa itseään miten laiska ja saamaton on ollut tsemppaan itseäni ja puolisoani sanomalla sen tosiasian, että on ihme jo sinänsä, että me ollaan tuon syksyn jälkeen hengissä.
Kevät ja aamu on aina uusi mahdollisuus
Sairastelut jatkui enemmän ja vähemmän kevään. Tai lol, juuri eilen viimeksi lääkärissä kahden kanssa. Välissä on kuitenkin ollut myös terveitä jaksoja ja teimme ihanan hiihtoloman Lappiin, olemme tehneet pieniä pyrähdyksiä sinne sun tänne, olen saanut tehdä kivoja töitä, tavannut ystäviä lähellä ja kaukaa.
Ehkä voi siis sanoa, että tätä vauvavuotta on rytmittäneet muut kuin vauva itse. Hän on kulkenut menossa mukana. Kantorepussa tunturissa, ahkiossa hiihtoladulla, ystävän kanssa kaupunkilomalla, lounastreffeillä ja lenkkipoluilla, kirkossa kauneimmissa joululauluissa, pyörän perässä ja työkeikoilla.
Hän on ollut vauvoistamme ultimaattisesti helpoin. Eikä se johdu siitä, että olisin tässä geimissä jotenkin kehittynyt superisti, vaan hän vain yskinkertaisesti on temperamentiltaan erilainen ja on nukkunut paljon edeltäjiään paremmin. Tämän vauvan tarkoitus on kaiketi ollut kertoa minulle ja puolisolleni, ettei se rankkuus ole omassa päässä, vaan vauvat on tosi erilaisia. Elämä ja elämäntilanteet on tosi erilaisia.
Tämä kolmas lapi on vapauttanut minut olemaan juuri sellainen äiti ja nainen, kun haluankin olla. Toisaalta tuskin täysin irti ulkopuolisten odottamuksista olen koskaan ja toisaalta myös ikä varmasti auttaa tässä prosessissa. Sisälläni asuu kuitenkin tällä hetkellä tyyneys. Teen riittävästi ja olen lapsilleni paras mahdollinen. Olen saanut aikaa itselleni, jolla on varmasti suurin vaikutus, eikä valon ja kesän merkitystä pidä vähätellä.
Kuluneen vuoden aikana olen saanut itseni vain ihan muutamasti kiinni siitä kelasta, että toteutanko tätä äitijuttua nyt niinkuin kuuluu. Olen vähemmän miettinyt, nautinko nyt tästä. Teen, olen ja elän niin kuin hyvältä tuntuu, silloin myös nautin. Olen ymmärtänyt miten vanhemmuudessa itselleni vapauden tunne on todella tärkeää. En välttämättä edes tarvitse sitä, riittää, että tiedän lapsista irtaantumisen olevan mahdollista aina kun sitä tarvitsen.
Tämä oli varmastikin viimeinen vauvavuosi, minkä koin. Se ei ollut kaikilta osin sellainen kuin odotin tai olisin halunnut, mutta niiltä osin joihin voin itse vaikuttaa, se oli enemmän kuin uskalsin odottaa.
Saan kulkea ja kasvaa kolmen upean tyypin rinnalla ja he ovat nyt aivan ihanassa iässä. Tai sellaisessa vaiheessa, josta nautin itse ihan valtavasti. He ihmettelee, höpöttelee, tutkii ja hassuttelee kaiken hereilläoloaikansa. Olen heistä kaikista valtavan onnellinen ja ylpeä. Ilolla sanon vauvavuosille hyvästit.
On paljon enemmän jo hetkiä, kun emme olekaan enää fyysisesti kiinni koko ajan lapsissa. On hetkiä, kun voin kietoa käteni puolison ympärille ja tuijotella lumoutuneena muutaman metrin päästä kaikkien kolmen lasten touhuja yhdessä ja erikseen. Huokaista syvään ja tirauttaa muutama kyynel siitä, miten jotain näin ihmeellistä ollaan saatu aikaan.
Hups, tämä synnytyskertomus unhoittui neljäksi kuukaudeksi luonnoksiin. En pysty ymmärtämään, että meidän kolmas lapsi on tämän kaiken häsellyksen keskellä ollut jo kohta 8 kuukautta. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta. Josko olisi nyt aika päästää irti tästä ja kertoa miltä tuntui tämä kolmas synnytys.
Toivoin jo keskimmäistä odottaessa, että olisin päässyt kokeilemaan ammesynnytystä (vesisynnytystä, allassynnytystä…, you name it), mutta Tyksin kaikki kaksi ammetta olivat juuri silloin varattuja. Tällä kertaa aikainen lintu madon nappasi eikä ollut aamutuimaan muita ammeeseen halajavia, joten nyt saan jakaa myös kokemukseni veteen synnyttämisestä. Vesi on ollut itselleni aina todella hyvä elementti rentoutumiseen ja kivunlievitykseen ja siksi ajattelin, että se olisi minulle hyvä tapa synnyttää.
Vuorokausi ennen synnytystä
Olin valmistautunut, että synnytys tapahtuu hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa niin kuin kahden muunkin lapseni synnytyksessä. Kun niin ei tapahtunutkaan ja piti varata aika synnytyksen käynnistykseen, oli pakko ottaa oman päänsä kanssa time out.
Takanani oli kaksi melko luonnollista synnytystä. Luotin kehooni, mutta kun synntys ei käynnistynyt, iski epävarmuus, miten kehoni reagoisi käynnistykseen. Yritin tasata mieltäni, olin somesta pois, tein spinning babies liikkeitä, kävin pururataa kävelemässä edestakaisin, söin jäätelöä litroittain, yritin vain olla. Mitä ikinä se sitten voi tarkoittaa 4,5-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan seurassa. Saunat, seksit ja siivouksetkin tuli kokeiltua. Ei mainittavaa edistystä saati odotettua lopputulosta. Toisaalta tunsin itseni jaksavaksi ja voimakkaaksi ja toisaalla olin aivan loppu sekä henkisesti että fyysisesti.
Noin 15 tuntia tämän jälkeen mulla oli vauva sylissä
Perjantai 2:30
Tiistaiaamuna olisi ollut käynnistysaika. Olin monena yönä ollut levoton ja uneton, mutta mitään ei ollut tapahtunut satunnaisia supisteluja lukuunottamatta. Torstain ja perjantain välisenä yönä olin taas puoli 3 maissa hereillä. Olin joko nousemassa sängystä tai menossa sänkyyn, kun kuulin ja tunsin sisältäni pienen poksahduksen, jonka jälkeen jalkojen välistä lirahti lapsivedet. En tiedä kuulinko ihan oikeasti, mutta ainakin kuvittelin kuulevani, niin selkeästi se tuntui. Se ei sattunut ollenkaan, oli kuin jokin kupla olisi hellästi puhjennut.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsivedet menivät sponttaanisti ja kotona. Ei se ole kyllä yhtään niin dramaattista kuin elokuvissa. Vettä tuli selvästi, mutta kuitenkin sen verran vähän että hetken mietin, olikohan se sittenkin pissaa. Vetisiä lurahduksia tuli kuitenkin sen jälkeenkin muutamasti ja ymmärsin ettei tämä nyt ihan pelkkää virtsankarkailua ole.
Supistuksia ei vielä oikeastaan silloin ollut, mutta herätin kuitenkin puolison täydestä unesta. Emmittiin yhdessä vieläköhän sitä kehtaa tässä kohtaa soittaa äitiäni ja isääni meille, onhan yö. Ihan niin kuin se sitä syntyvää vauvaa kiinnostaisi.
3:00
Aikaisemmista nopeista synnytyksistä viisastuneena soitin ja toivoin kuitenkin vanhempien tulevan jo, vaikka vielä ei lähtöä ollutkaan tiedossa. Supisteluita alkoi tulla jonkin verran, mutta taisimme jopa kaikki vielä nukkua hetken vanhempieni saapumisen jälkeen.
6:00
Soitin Tyksiin ja kysyin, että nyt varmaan tultaisiin. Joka tapauksessa lapsivesien jälkeen pitäisi mennä aina tarkastukseen, eli olisimme voineet lähteä jo silloin kolmen jälkeen. Näin jälkikäteen pohtien uskon tämän olleen kuitenkin hyvä näin, sillä pystyin rentoutumaan kotona hyvin ja synnytys käynnistyi ja eteni omaa tahtiaan.
Puhelun jälkeen herätin puolison ja sanoin, että nyt mentiin. Siinä itseäni pukiessa supistelut lähti voimistumaan ja tihentymään nopealla tahdilla. Äänensävyssäni ei tässä kohtaa tainnut olla enää yhtään lempeyttä ja tunsin, että nyt on toimittava.
Meiltä ei sairaalaan ole onneksi aja varttia kauempaa. Sairaalan aulassa ei ollut ketään ja olin aivan kärsimätön ja kivulias. En kuitenkaan niin kivulias etten olisi selvinnyt, tuskainen enemmänkin.
Maskin sain riisua tässä vaiheessa pois eikä sitä synnytyksen aikana tarvinnut pitää. En tiedä pysyisikö siihen edes kukaan.
6:30
Olin kiukkuinen, kun ketään ei näkynyt missään. Supisteli. Puoliso kävi etsimässä jonkun hoitajan, joka ottaisi meistä koppia.
Kun hoitaja löytyi, pääsin nopeasti tutkittavaksi. Vauvasta otettiin sydänkäyrä vatsan päältä ja minusta otettiin streptokokkinäyte synnytyskanavasta ja tarkistettiin kohdunsuun tilanne. Makuulla olo tuntui kamalalta tässä kohtaa ja pomppasinkin heti ylös kun mahdollista. Tai no – pomppasin ja pomppasin.
Kohdunsuu oli kätilön mukaan 8cm auki. Vau. Keinuttelin itseäni seistessä puolelta toiselle ja odottelimme, sillä pääsin tälläkin kertaa suoraan synnytyssaliin. Kätilö kysyi vielä tässä kohtaa oliko minulla jotain toiveita synnytyksen suhteen. Mutisin epämääräisesti ammeesta. Jälkikäteen naurattaa miksi sitä ei osannut ponnekkaammin tuoda esiin, kun tahto vesisynnytykseen oli vahva.
Odottelimme ehkä vartin verran ammeen täyttämistä tutkimushuoneen puolella, jonka jälkeen pääsin siirrtymään suoraa ammehuoneeseen. Synnytysosaston käytävillä tuntui rauhalliselta ja saavuimme juuri sopivasti vuoronvaihtoon. Oikeasti hoitajan näkökulmasta se ei oo hyvä ajankohta, mutta oli kiva ainakin ettei tarvinnut monen kätilön kanssa asioida. Sain aivan ihanan kätilön, joka kertoi hänellä olevan viimeinen työvuoro ennenkö hän siirtyy muihin tehtäviin. Todennäköisesti tämä olisi viimeinen vauva, jonka synnytyksessä hän ainakin vähään aikaan olisi mukana.
Käytävän perällä oli pienssä vessan näköisessä huoneessa kulma-amme, joka oli todella paljon pienempi kuin kuvittelin mielessäni. Olin vähän hukassa, että menenkö mä nyt sitten ammeeseen heti vai mitä tehdään. No, sinne mä loikkasin, puoliso viritteli kaiuttimen ja aiemmin tekemäni soittolistan tulille. Ihanaa, että oli musiikkia vaikka en siitä nyt juuri muistakaan. Siinä hetkessä se tuntui hyvältä ja rentoutti, se riittää.
Huone oli hämärä ja aamu synnytysosastolla tuntui seesteiseltä ja rauhalliselta. Vesi ei ollut mitään ihmeellisen lämmintä, sitäja ajoittain minulla oli jopa vähän kylmä. Että ei siitä varsinaisesti mitään spakokemusta tullut. Jälkikäteen mietin, että olisi varmasti auttanut vielä entisestään jos olisi suihkutellut samalla.
Tuntui, että hetken aikaa ammeessa tuli lähes hengailtua, vaikka supistelut olivatkin jo todella voimakkaita ja kipeitä. Synnytyslaulusta ja hengittämiseen keskittymisellä oli todella iso apu minulle kipuihin. Kuvistakin voi huomata, että meillä oli läpi synnytyksen leppoisa ja hyvä tunnelma, vaikka ponnistusvaiheeseen ei kyllä leppoisuus sanana oikein sovikaan.
Ammeessa oli vaikea löytää hyvää asentoa, mutta oli ehdottomasti parempi kuin olisi ollut sängyssä synnyttäessä. Olisin halunnut olla ikään kuin vatsamakuulla, mutta amme oli niin pieni etten saanut itseäni sellaiseen asentoon ja toki vastakin ammeen reunaan otti kiinni. Lopulta koin konttausasennon parhaaksi ja välillä nojasin käsivarsillani ammeen reunaan. Minulla oli vatsan päällä sydänkäyrän mittausvyö, mutta päädyttiin laittamaan vauvalle myös scalp-anturi eli ”pinni” päähän, jotta sykettä pystyttiin seuraamaan tarkemmin eikä tarvinnut huolettaa jos vatsan päältä ei tule niin hyvää käyrää. Se oli hyvä, koska keskimmäisen synnytyksessä koin vastenmielisenä sen, että minun piti tulla suihkusta välillä pois käyrille, kun sitä ei saatu suihkussa toimimaan. Se myös häiritsi omaa kuplautumista ja rentoutumista.
Kaikki kuvat tästä eteenpäin ovat Sonja Siikasen, jonka kanssa tein kaupallisen yhteistyön synnytysvalokuvauksesta. Postauksessa kerron miten ja missä vaiheessa Sonja saapui synnytysosastolle.
7:35
Kohdunsuu oli 10 cm auki. Saan kuulemma ponnistaa sitten kun siltä tuntuu ja ihan omaa tahtia. HÄH!? Aikaisemmissa synnytyksissä olen synnyttänyt sängyllä ja kätilö on antanut ohjeita, että milloin kannattaa vähän himmata ja pikku hiljaa ponnistaa ja milloin saa antaa itsestään aivan kaiken irti. Tuntui ensin ihan liian vastuulliselta, mutta huomasin kyllä kropan kertovan milloin todellakin kuuluu ponnistaa. Kaikki se mitä keho kertoo ja miten se toimii on uskomatonta. Ensisynnyttäjälle toivon ennen kaikkea rohkeutta ottaa ne tunteet vastaan ja elää niitä. Tuntuu pelottavalta päästää irti kehonsa kontrollista. Keho on kuitenkin viisas, sille kannattaa luottaa itsensä. Papereiden mukaan ponnistusvaihe kesti 18 minuuttia.
Pään syntymisen jälkeen ponnistamisen tarve kuitenkin lähes loppui. Olin tosi väsynyt ja ilman ponnistuksen tunnetta oli vaikea saada tarmoa ponnistaa. Kätilö ”kutitteli” alavatsaani, jotta supistelut aktivoituisivat. Supisteluja tuli, mutta se järjetön ponnistamisen tarve oli poissa. En pysty ymmärtämään millä voimilla ne synnyttää, jotka ottavat synnytyssupistuksia vastaan monta vuorokautta. Ihminen on ihmeellinen.
Olin omassa kuplassani, mutta sieltä ymmärsin kuitenkin, että nyt ilmeisesti olis vähän kiire saada lapsi ulos, kun he käskivät minun kääntyä puoli-istuvaan asentoon. Lopulta hartiat autettiin ulos. Napanuora oli kertaaleen ollut kaulan ympäri, jonka vuoksi sykkeet olivat alkaneet laskea ja tuli vähän kiire. Yritin tyynnyttää mieltäni ja keskittyä ponnistamaan. Kysyin jälkikäteen huomasiko puoliso hoitajille tulleen vähän kiire kanssani. Hän ei ollut huomannut mitään. Niin taitavia he siis oli ettei maallikko osannut nähdä tilanteessa mitään kiireen tuntua.
Kätilön apuna oli lastenhoitaja ja yhdessä he auttoivat vauvan vedestä suoraa iholleni rintakehälle. Vauva ei itkenyt aluksi mikä on melko tyypillistä vesisynnytyksessä, mutta kyllä hän siitä piristyi ja äänensä avasi. Olin samaan aikaan levollinen ja kaikkeni antanut. Tuntui hyvältä saada lapsi lähelle, vaikka olinkin todella väsynyt ja viluinen.
8:00
Ammeesta huoneeseen siirtyminen olikin sitten oma operaationsa. Kaikkensa antaneena vastasyntynyt hatarien käsivarsieni syleilyssä oli vaikea päästä ylös ja ammeen reunan yli, vaikka tukijoita oli kummallakin puolella. Kun nousin ammeesta niin verta tuli holahtaen lattialle, minua heikotti ja kylmäsi.
Verivana perässäni ja vauva napanuoralla kiinni minussa hoipuimme sänkyyn. Uskomatonta. Hän oli viimein täällä. Yhtä ruttuinen kasvoiltaan kuin keskimmäinenkin. Moni kysyi miltä tuntuu, kun sinne veteen tulee sitten kaikki muutkin eritteet. Ei mitään muistikuvaa, että se olisi kiinnostanut minua missään kohtaa tai että olisin kokenut veden likaiseksi tai epämiellyttäväksi.
Tärisin kylmästä ja olin pienessä horroksessa. Rintaliivit autettiin päältäni ja sain peittoa vauvan ja minun päälle. Koin oloni heikoksi. Minulle laitettiin kanyyli varmuuden vuoksi, koska vuosin verta jonkin vuoksi ja hemoglobiinini oli valmiiksi alakanttinen.
Puoliso auttoi vauvaa rinnalleni, tarjoili pillimehua ja piti kädestä. Vielä oli vuorossa istukan syntyminen ja totuuden hetki, eli olisiko alakerrassa ommeltavaa.
Kahdesta ensimmäisestä lapsesta ei ole tullut ompeleen ompeletta, mutta nyt ommeltavaa oli yhden vuodeosaston kätilön sanoja lainaten ”siellä sun täällä”. Nauratti ja kauhistutti samaan aikaan. Esikoinen oli kuitenkin kaksi kiloa pienempi ja keskimmäinen kilon pienempi syntyessään. Ei siis sinänsä ihme, että alakerta otti osumaa, vaikka olikin kyse kolmannesta synnytyksestä. Synnytystapa-arviossa vauvan koko vastasi hyvin viikkoja eikä koosta ollut huolta. Sen jälkeen vauvan kokoa ei kukaan arvioinutkaan enää. Osasin odottaa, että kuopus on isompi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta yllätyin kyllä kuinka paljon isompi hän olikaan.
Ennen ompelua minua yritettiin puuduttaa kunnolla, mutta ei se siltä tuntunut. Puutumisen kanssa on minulla ollut aiemminkin haastetta. Harvemmin kuulee puhuttavan istukan synnyttämisestä ja ompelusta ja siihen liittyvästä kivusta. Koen ettei se ole mitenkään kivuton, paikka paikoin jopa kivuliaampi kuin itse synnytys. Siinä vaiheessa synnytyksenaikaiset hormonipiikit ovat varmasti osittain laskeneet.
Kätilön ansiosta minulle jäi jälkipyykistä kuitenkin hyvä ja turvallinen olo. Hän kohtasi minut. Hän kysyi haluaisinko mielummin kuulla etukäteen ennenkö iskee neulan lihaani vai onko parempi ettei sano edeltä. Hän myös antoi minulle aikaa huilata välillä, jonka jälkeen jatkoi ompelua. Hän oli pahoillaan, että joutui satuttamaan, mutta hän lupasi tehdä hyvää jälkeä. Meillä synkkasi hyvin ja huumorin kautta sain helpotusta olooni.
”Sovitaanko, et ompelen tän alakerran niin kuin itelleni tekisin.”
Deal.
Puoliso oli kätilön kanssa ottamassa mittoja ja muuta ja minä yritin freesata itseäni. Minulla ei ollut yhtään nälkä, mutta yritin syödä nopeasti sulavia ruokia. Mielessä jäyti jo mahdollinen ummetus ja kylmäsi jo pelkkä ajatus. Toivottavasti osastolla olisi taas luumunektraria tarjolla, huomasin ajattelevani.
Kävin pitkässä suihkussa ennen osastolle siirtymistä. Taas kerran suihku helpotti oloani. Pissaamisen onnistuminen on tärkeä meriitti synnytyksen jälkeen, jotta virtsarakko ei ylitäyty ja veny liikaa. Vessanpytylle istuutuminen tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä, joten yritin pinnistää pissaa suihkuun. En heti saanut, mutta kun sain rentouduttua hetken suihkussa sain tirautettua senkin.
Toukokuussa koronatilanne salli puolison tulon vuodeosastolle ja tosiaan synnytyksessä oli myös valokuvaajamme Sonja mukana. Osastolle päästyämme könysimme nukkumaan sylikkäin kaikki samalle sängylle ja olimme kaikki kaikkemme antaneita. Ihmettelin elämää, voimaa joka minussa oli ja sitä rakkautta joka minut ja meidän perheen ympäröi. Niin paljosta sai kiittää.
Huh. Tuntuu käsittämättömältä, että mä ja me ollaan tuossa. Olen ikuisesti itselleni kiitollinen, että uskaltauduin ottamaan valokuvaajan mukaan synnytykseen.
Kyllä vauva-aikaa voi vihata ja varmasti vihataankin, mutta ei julkisesti. Usein ajatellaan, että vanhemmuus on jotain, jonka kaikki vanhemmat kollektiivisesti ymmärtävät ja pystyvät samaistumaan kaikenlaisiin tuntemuksiin. Tämä ei ole totta. Kaikki vanhemmat eivät ymmärrä toisiaan ja toistensa erilaisia tilanteita. Aika-ajoin huomaan sosiaalisessa mediassa vanhempien varovasti tai huumorin kautta raottavan sisintään ja kertovat ettei vanhemmuus ole aina ihan ihanaa ja timanttista. Siihen kommentoidaan usein: ”Nauti nyt, se vauva-aika menee niin pian ohi” tai ”sä vielä kaipaat tota aikaa”. Ihmiset tarkoittavat kommenteilla tietysti hyvää, mutta oikeastaan se vain lisää ahdistusta jo valmiiksi ahdistuksessa vanhemmassa. Mitä teen väärin, kun en nauti? Miksi minun elämäni ei ole yhtä kikatusta ja vierekkäin nukuttuja päikkäreitä? Tästä olenkin kirjoittanut tosi oivaltavasti postauksessa ”Mitä vauvavuodesta jäi käteen”.
Olen ollut se, joka kaikissa sukujuhlissa on paijannut vauvat ja leikittänyt pikkulapset. Esikoisen ja keskimmäisen jälkeen hätkähdin tajuamaan, että en minä oikeastaan tykkää vauvoista. En liiemmin nauttinut vauvavuosista, vaikka totta kai niissä on ollut paljon hyviä hetkiä. En kuitenkaan edelleenkään tunne niitä tunteita, että voi kunpa he olisivat vielä vauvoja. Kuopuksen saatuani ymmärsin kuitenkin etten minä vihaakaan vauvoja tai vauvavuotta itsessään, vaan kaikkea sitä sisintä syövää mitä siihen on liittynyt esikoisen ja keskimmäisen kanssa. On ollut pientä ja isoa, kaikkea epävarmuudesta leikkauksiin ja byrokratiasta univaikeuksiin. Tuntuu suorastaan hurmiolliselta ymmärtää ettei vika olekaan ollut minussa eikä vauvoissani, vaan siinä, että meidän kaksi ensimmäistä vauvaa ovat vain olleet tosi tarvitsevia.
Olen aiemmin miettinytkin onko rakkauteni esikoisen ja keskimmäisen kanssa erilaista. Rakkaus jokaiseen lapseen on syntynyt ja kasvaa eri tavalla. Tuossa postauksessa pohdin sitä ettei minun onneksi tarvitsekaan mitata ja vertailla rakkauttani lapsiini. Mitä enemmän lapsista on tullut vastavuoroisia, sitä enemmän nautin lasten kanssa olemisesta. En ole vain hoivaaja ympäri vuorokauden, vaan heistä on iloa myös minulle.
Pohdin myös ennen kolmatta lasta, että miltähän tuntuisi saada kevät- tai kesävauva ja nythän se minulle selvisi. Uskallan epäillä, että vuodenajalla oli myös todella osuutta asiaan minun kohdallani. Kolmas lapsemme on ollut helpommin rauhoittuva eikä kovin itkuherkkä, mutta ensimmäiset kuukaudet hän oli myös vähäuninen ja vain sylissä viihtyvä. Viime kesä oli ihan ultimaattinen intiaanikesä, niin lämmin ja kaunis. En kokenut nukkumattomuutta yhtään niin ahdistavaksi kuin esikoisen ja keskimmäisen kohdalla. Seuraava päivä ei näyttäytynyt yhtään niin ankeana. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla mentiin koko ajan kohti pimeyttä, vaunulenkkejä tehtiin vesisateessa ja yöt läpeensä ja päivät pääksytysten hytkytettiin vuoden pimeimpään aikaan.
Eikä meitä erota vain se, että vauvat ovat kovin erilaisia. Vauva- ja pikkulapsivuosia eletään kovin erilaisissa olosuhteissa. Ihmiset ja elämät on niin erilaisia ettemme voi sitä koskaan täysin ymmärtää. Toisilla ei ole puolisoa tai hänen työnsä voi olla sellaista ettei häntä juuri arjessa vauvan hereillä ollessa näy. Toiset voivat asua kaukana läheisistä ja ystävistä, ei tunne toisia vanhempia, jolla olisi myös vauva samaan aikaan, toisilla ei välttämättä ole ketään. Mahdolliset sisarukset, sairaudet, parisuhdetilanne, taloudellinen tilanne tai kuun kierto näin muutamia mainitakseni vaikuttaa kaikki siihen miten vauva- ja pikkulapsiajan kokee.
On tosi vaarallista mennä sanomaan ettei ole itse koskaan ollut ahdistunut tai että se toisen rankka hetki menee ohi nopeammin kuin huomaakaan. Ei se auta siinä hetkessä, eikä kukaan meistä voi edes luvata, että elämä helpottaa vaikka se muuttaakin muotoaan. Oikeastaan moni kaipaa vain hyväksyntää ja sitä, että sen oman ahdistuksen saa sylkäistyä ulos. Siellä kaivataan ymmärrystä ja ettei olla universumin ainoita, joilla on myös mustia ajatuksia ja rankkaa. Toisten vauvat ovat itkuisia, todella itkuisia. Toisten vauvat ei viihdy hetkeäkään itsekseen, nuku ilman liikettä eikä heitä saa juuri sylistä laskettua. Toisille vauvoille ei kelpaa tuttipullo ollenkaan ja toisille imettäminen on vaikeaa tai mahdotonta.
Ennen ne mustat ajatukset sai sylkäistä kasvotusten ja jakaa muiden vanhempien kanssa jos sellaisia oli lähipiirissä. Tuntuu ettei oikein ymmärretä miten aivan poikkeuksellinen korona-aika on ollut myös vauvavuosien näkökulmasta, varsinkin esikoisensa saaneille. Ei vauvauinteja, satutunteja kirjastossa tai kavereiden kanssa kahvittelua vuoron perään toistensa luona. Siinä missä ennen voitiin kyläillä toisten luona pikku nuhissa ja kippistellä viidennellä kahvimukilla, ollaan tässä kohta kaksi vuotta eletty sellaisessa kyttäyksen alaisuudessa, jossa ei tiedä mitä saa ja uskaltaa tehdä. Siinä missä toisiin samanikäisen vauvojen vanhempiin pystyi tutustumaan perhekahviloissa, on viime vuodet tutustuttu maksimissaan Facebook-ryhmässä. Ja jos uskaltaa siellä sanoa, että oikeastaan se oma lapsi vituttaa ja juuri sillä hetkellä tekisi mieli ravitsella vauvaa joka ei lopeta itkua, tekee joku harvinaisen selväksi ettei koskaan ole kokenut mitään negatiivisa tunteita lastaan kohtaan.
Kenenkään onni ei ole toiselta pois, mutta miten ja missä ne sanoittaa on merkitystä. Keskustelupalstalle kirjoittava ei usein kerro edes koko totuutta päänsä sisältä ja jos jo lievempi ulostulo saa aikaan passiivista halveksuntaa voi olla varma, että jatkossa ihminen jää häpeämään ja paisuttamaan niitä ajatuksia yksin sisällensä sen sijaan että voisi päästää ne ulos ja irti.
Kolmannen kohdalla olen nyt huomannut, että oikeastaan minua ei enää kiinnosta mitä muut ajattelevat imettämisestäni, perhepedistä tai tavastamme ruokailla. Totta kai olisin halunnut näin olevan myös jo heti esikoisen kohdalla, mutta ei ollut. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla on pitänyt olla valmis perustelemaan kantojaan tehdä tai olla tekemättä jollakin tavalla. Ja kun ei ole antaa korttia että olet saanut hengissä pidettyä edellisetkin, pitää valinnat perustella jollain joka tuskin kenellekään kelpaa. Sen sijaan että olis vaan, suorittaa jotain vanhemmuuden check listiä kieli keskellä suuta ettei tee virheitä kasvatuksessa.
Moni myös sanoo, että olihan se vauva-aika ollut yhtä sumua, mutta niin ihanaa. Aikamoinen ajatusharha, kun ei muista mitään ja se on ollut ihanaa. En minä halua elää elämääni sumussa. Ei elämäni tarvitse olla vain lempisävyjäni, mutta haluan tuntea ne sävyt. Eniten pelkään, että jos en saa vapaasti olla ja tuntea niitä kaikkia sävyjä, menetän ne ja jäljelle jää vain tasaisen harmaa mössö. Se sellainen sumu, joka ei tunnu miltään.
On se Facebookin suljettu ryhmä, julkinen Instagram-tili tai blogi tai samassa rappukäytävässä asuva ihminen. Sen sijaan, että sanoo ettei oo koskaan kokenut mustia tunteita voi sanoa ettei osaa sanoa mitään, mutta tosi hyvä että hän kertoi. Ehkä voi silittää olkapäästä tai antaa halin jos näyttää ja tuntuu siltä. Virtuaalisestikin annettu hali tai sydän harvemmin vahingoittaa ketään.
Mietin keväällä, mitä toivoisin viimeiseltä raskaudelta. Synnytyksen valokuvaaminen oli tuntunut jo keskimmäisen kohdalla tärkeältä, mutta en jotenkaan uskaltanut ottaa askelta sitä kohti. Vieras ihminen omassa synnytyksessä mietitytti.
Lähdin työstämään synnytysvalokuvausajatusta sitä kautta etten etukäteen tunne kätilöitäkään ja silti päästän heidät lähelleni. Aloin puhua puolisolle ajatuksestani, joka muuttui pikku hiljaa toiveesta kovaksi haluksi. Puoliso ei ensin innostunut ajatuksesta, mutta juttelimme moneen kertaan asiasta vielä kevään aikana. Pikku hiljaa hän huomasi ja alkoi ymmärtää synnytyskuvauksen olevan minulle tosi tärkeä.
Joku saattaa miettiä nyt, että sehän ei ole puolison asia ja taas joku luopuu ajatuksesta puolison ensireaktion vuoksi. Kaikille synnyttäjille sanon rohkaisuksi, että kuvaaja synnytyksessä on todella ensisijaisesti sinun päätöksesi. Koin kuitenkin tärkeäksi ettei puolisolla olisi epämukava olo kuvaajan läsnäolosta, koska hän on tärkein tukijani. Koin kuvaajan tärkeäksi myös siksi, että puolisoni ei tarvitse stressata siitä muistaako ottaa minusta ja vauvasta kuvia, puhumattakaan siitä paniikista tuleeko niistä mielestäni hyviä, hah.
Tärkein kaikista kuitenkin oli se, että haluaisin että hänestä ja meistä perheenä tulisi kuvia. Sen tiesin jo kokemuksesta ettei minulla olisi pienessä mielessäkään siinä hetkessä vauvan ja puolison kuvaaminen. Halusin, että hänellekin jää synnytyskokemus. Muisto siitä, miten hänen läsnäolonsa oli minulle äärettömän merkityksellinen.
Vitkuttelin yhteydenoton kanssa, koska koronarajoitukset mietitytti. Olin kuitenkin Tyksiin yhteydessä ja sieltä kerrottiin, että sillä hetkellä sai synnytyksessä olla mukana kaksi henkilöä. Mietin, että nyt tai ei koskaan ja päätin naputella Sonjalle viestin.
Olin Sonjaan yhteydessä vasta vajaa kuukausi ennen laskettua aikaa, ihan liian myöhään. Hän oli jo ehtinyt buukkaamaan keikkoja vauvan lasketun ajan ympärille. Sonja kuitenkin heti alkoi miettiä saisiko järjestymään kuvauksen ja lupasi tulla jos suinkaan on maisemissa. Normaalisti Sonja järjestää synnytyskuvaukset lasketun ajan ympärille niin ettei hän ota kuvauskeikkoja, joita ei ole mahdollista helposti siirtää tai keskeyttää. Hän järjestää itselleen myös tuuraajan jos jostain syystä ei itse pääsisi paikalle.
Aikatauluja järjestellessä sanoin ettei vauva nyt ainakaan kesäkuun puolella synny, kun on nämä muutkin ennen laskettua aikaa tullut. Virhe. Jos jotain tämäkin raskaus taas opetti niin sen ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.
Kuvaukseen kuuluu aina etukäteen palaveri. Meidän piti nähdä ensin kasvotusten, mutta kaiken minusta johtuvan säädön vuoksi otimme etäyhteyden, jossa puhuimme toiveistani ja ajatuksistani.
Toivoin, että Sonja kuvaisi KAIKEN. Mietin, että en todellakaan tiedä haluanko katsoa kaikkea ja tallettaa itselleni. Olen tässä vuosien aikana kuitenkin ymmärtänyt, että kuvat voi aina deletoida, mutta jälkikäteen on enää mahdoton hetkiä tallettaa. Ne hurjimmat kuvat voin halutessani tallettaa mappi öö:hön ja voin palata niihin vuosikymmenten päästä uudelleen.
Ajattelin kuvauksesta olevan myös hyötyä synnytyskokemukseni läpikäyntiin myöhemmin. Nyt kun synnytyksestä on neljä kuukautta katselen kuvia taas aivan erilaisin silmin ja ne muuttuvat silmissäni joka kerta kun katson niitä.
Näen asioita, joita en olisi nähnyt ilman kuvia ja näen erilaisia asioita eri aikana. Näen itsestäni kaiken sen kivun, veren, voiman ja alkukantaisuuden sekä rauhan, levollisuuden, ilon sekä yhteyden itseeni ja puolisooni.
Olin Sonjaan hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä. Jännitin hänen jokaista Turun ulkopuolella olevaa keikkaa, että elähän vain vauva silloin synny. Siksi Sonja todella kannattaa varata todella hyvissä ajoin, koska silloin hän ei mene buukaamaan kauempaa kuvauskeikkoja lasketun ajan lähelle.
Kun vauvaa ei laskettuun aikaan mennessä näkynyt eikä kuulunut saatiin hiukan lisäjännitystä lisää, kun synnytyksen käynnistys oli varattu samalle päivälle, kun Sonjalla oli Helsingissä kuvaukset. Hän kuitenkin järjesteli oitis minulle vielä varakuvaajan jos synnytys todella menisi käynnistykseen asti ja hän ei itse pääsisi.
Sonja asuu lähellä Tyksiä, joten hänet oli helppo hälyyttää pikaisella varauksella yöuniltakin. Ja niin hän tosiaan sai väliaikatietoja pitkin yötä. Sonjan ja hänen kumppaninsa numerot oli talletettu suosikeiksi ja Sonja eli jännitystä kanssani ja oli ihanasti osana matkaa. Vaikka Sonja ei olekaan doula tai muu synnytystukihenkilö niin kaikki se mitä häneltä sain tuki ja tukee kyllä koko tätä synnytyskokemustani.
Sonja tiesi aikaisempien synnytyksieni olleen nopeita, joten hän tiesi että hetimmiten täytynee tulla kun lähtö tulee. Yleensä Sonja tulee siinä vaiheessa kun siirrytään synnytyssalin puolelle. Sonja olikin pelipaikalla heti alusta alken, koska pääsin heti synnytyssaliin sairaalaan päästyäni.
Tapasin kasvotusten Sonjan synnytyksessä vasta ensimmäistä kertaa, mutta olimme samalla taajuudella tosi nopeasti. Ehdimme hetken jutella ennenkö vaivuin omaan kuplaani. Ainakin yrittäjyydestä, josta puolisonikin aina syttyy. Sonja osasi olla etäällä ja läsnä. Hän oli rauhallinen eikä yhtään hötkyilevä. Juuri sellaista rauhaa synnytyksessä tarvitaan. Jälkikäteen ihmettelin miten hän oli silti ihan jokaiseen kuvakulmaan ehtinyt.
Synnytyksen jälkeen minua jännitti ihan hirveästi avata kuvakansio ensimmäistä kertaa. Hämmästyin taas miten uskomattoman sensitiivinen Sonja osaa olla. Sähköpostiin gallerian kilahtaessa hän kirjoitti mitä kaikkea kuvasi, jotta osaan miettiä ennen gallerian avaamista olenko valmis katsomaan siinä hetkessä kuvat. Hän myös lupasi tehdä alakategoriat jos haluaisin katsoa kuvia ensin esimerkiksi vain ennen ja jälkeen synnytyksen. Mietin miten joku voi ajatella noin pitkälle. Tuli olo, että hän todella välittää asiakkaastaan.
500 kuvan galleriassa todella oli kuvattu KAIKKI. Oli hurjaa nähdä se verilammikko allani, istukan syntymä, kuinka paljon ompeleiden laitto sattui, miten puoliso piteli minua ja katsoi meitä ja miten pöllähtäneen kaunis olin. Voimakas ja haavoittuvainen samaan aikaan.
Katseltiin kuvia yhdessä puolison kanssa. Oli ihanaa nähdä ja kuulla myös häneltä, että onneksi kuvaaja oli ja vau miltä me näytetään.
Sonjaan saa sekä somen @sonjasphoto että sähköpostin välityksellä tosi nopsaan kiinni ja ei ole kysymystä tai mietittävää asiaa, jota hänelle ei voisi kertoa. Sonja tuo valokuvaajana poikkeuksellisen paljon esille arvojaan, joka vahvisti itselleni kokemusta siitä, että saan tälle mukaani ihmisen, joka tekee työtään koko sielullaan.
Sonjasta voi lukea lisää hänen sivuiltaan ja hinnasto löytyy täältä. Lisää synnytyskuvausfiilistelyä löytyy portfoliosta, josta löytyy Mutsis on blogin Emilian synnytyskuvaus. Sonja tekee myös tosi paljon boudoir-kuvauksia. Niitä kuvia pääsee fiilistelemään varisnkin Instagramista.
Jos olet miettinyt synnytyskuvausta niin kannattaa laittaa Sonjalle hetimmiten viestiä, koska Sonjan kalenteri täytyy vinhaa vauhtia. Mitä aikaisemmin on yhteydessä niin hänen on mahdollista suunnitella kanssasi kuvausta kanssasi.
Miltähän musta tuntuu katsoa näitä 10 vuoden päästä? Tai näyttää lapsille joskus aikanaan. Joitakin iltoja sitten totesin puolisolle iltapalapöydässä kun oltiin juteltu elämästä, että musta on ihanaa muistella hänen kanssaan. Ja että hän tykkää myös muistella. Saankohan mä vielä 40 vuoden päästä muistella hänen kanssaan näiden kautta elettyä elämää. Kuinka kaunis se on ollutkaan.
Meille tuli sittenkin eteen tuplarattaiden hankinta. Esikoinen on kohta 5-vuotias, keskimmäinen vajaa 2-vuotias ja kuopus saatiin juuri remmiin mukaan. Pähkittiin koko alkuvuosi pärjättäisiinkö nykyisillä kotoa löytyvillä vaunuilla ja rattailla. Meillä on hyvä pyöräkärry kahdelle lapselle, jonka saa helposti modattua myös kävely- ja juoksukärryksi. Sitä ei kuitenkaan saa täysin vaakatasoon ja liikenteessä ollessa olisi ihan mukava, että vauvalla olisi pesämäinen ja turvallinen olo.
Kaiken sen pähkäilyn ja vitkuttelun jälkeen aloin etsiä tuplarattaita käytettynä. Joko ne menivät nenäni edestä tai muissa oli lisäkommentteja ”vaatii pientä paikkailua”. Olin ihan valmis heittämään hanskat tiskiin. Nyt ei ollut aikaa ja voimia virityksille ja toimimattomille komboille.
Turvakaukalon ja rattaiden hankinta jäi niin viime tippaan, että päätin ottaa Vauvatalo Johannaan yhteyttä. Kerroin, että me tarvitaan nyt pikaisesti laadukkaat ja koko komppanian kuljetukseen soveltuvat tuplarattaat. Huoleni jäi sille tielle, sillä Vauvatalo Johannan henkilökunta lupasi auttaa ja sain jättää kaiken heidän huolekseen. Ei enää googlailua, vuhuuu!
Meille ehdotettiin Bugaboon Donkey duo 3 tuplarattaita seisomalaudalla ja turvakaukaloksi Bugaboon Turtle air, joka on markkinoiden kevyimpiä. Keveyden tärkeys tulikin huomattua synnytyksen jälkeen, kun jouduimme käymään sairaalassa vielä kotiutumisen jälkeen kaksi kertaa päivässä.
Kävimme testaamassa ja saamassa teknistä koulutusta Vauvatalo Johannassa paikan päälle Raision Kuninkojalla (samaa rakennuskokonaisuutta, josta löytyy myös Gigantti). Keskustelemme näin yrittäjäpariskuntana paljon siitä, millaista palvelua saamme yrityksiltä. Kysyin mikä fiilis hänelle jäi palvelusta Vauvatalo Johannassa. Mies yllättyi, kun kerroin ettei meitä palvellut Jonna ollutkaan omistaja itse. Jos olette siis yhtä ulpalla vaunuhankintojen kanssa ja kaipaatte nimenomaan palvelua niin täältä sitä saa.
Koronan myötä Vauvatalo Johannalle on voinut varata oman privaattiajan myymälän aukioloaikojen ulkopuolelta, jolloin myymälässä ei ole muita sinun ja myyjän lisäksi. Meidät myymälässä vastaanottanut Jonna kertoi juurta jaksaen miten Bugaboon donkey duo 3 toimii. Kannattaa myös kysyä saako ohjauksen videoita. Itse olin ensimmäisen kerran jo turvakaukalon telakkaa asentaessa sormi suussa ja oli ihanaa, että pystyi suoraa videolta katsomaan miten asentaminen menikään.
Asumme pienessä kodissa (79 neliötä) ja meille oli tärkeää ettei meillä tarvitse olla monia rattaita, vaan ne yhdet ja samat muokkautuvat sekä yhdelle, kahdelle että kolmelle lapselle. Bugaboon Donkey Duo 3 vastasi myös tähän tarpeeseen seisomalaudan ansiosta. Nämä ovat tuplina 74 cm leveät eli menevät ilman purkamista myös meidän varaston ovenlävestä sisään, joka on standardilevyinen.
Muita teknisiä tietoja Bugaboo donkey duo 3 voi lukea täältä, mutta fiilistelen omia ajatuksia ensimmäisistä kilometreistä:
Ensituntuma Bugaboo donkey duo 3:sta:
+ Keveys kaikkialla: Liikkuu kokonaisuudessaan kevyesti, etupyörät kääntyy hyvin ja saa myös lukittua, osien irrottaminen toisistaan käy helposti myös yhdellä kädellä + Kuomut tulee tosi pitkälle + Rattaiden muuttaminen sisarusrattaista yksikkörattaiksi on nopeaa + Yhden lapsen kanssa liikkuessa vieressä oleva tavarakori on mahtava, sinne mahtuu tavaraa 10 kilon edestä + Vaunukoppa muokkautuu kankaita vaihtamalla ratasosaksi, eli mukaan tulee vain kaksi runkoa, joka säästää säilytystilaa + Turvavyöt on helposti säädettävät ja ne voi kiinnittää joko vain hartioiden yli tai sitten 5-pistevaljaiden tapaan + vaunukoppaa saa kallistettua niin, että saa kohotettua hieman päätä, mikä ei ole tavallista vaunukopassa + helppo ja nopea kasata autoon
– Toivoisin luonnonmateriaalien käyttöä etenkin patjassa. Vaunujen kankaat on polyesteria ja patja patjanpäällinen 100% polyester, patja 100% polyuretan vaahto ja sen päällä 100% polyamidi – Käytetyistä materiaaleista ja sertifioinneista on hankala löytää tietoa – renkaat ovat melko sileät ja pienet, joten lumisilla keleillä ja metsäpoluilla voi olla haastavampaa liikkua – turvavyöt ei lähde irti kankaista
Ylimmäinen palkki muuttuu vihreäksi, kun telakka on asennettu oikein.
Sivutörmäyssuojat avautuvat automaattisesti, kun kaukalon kiinnittää telakkaan.
Ensituntuma Bugaboo Turtle air-turvakaukalosta:
+ Telakassa on indikaattorit (punainen/vihreä), jotka kertoo että telakka on oikein asennettu oikein + Turvakaukalo kiinnittyy telakkaan painamalla kaukalon telakkaan + Kuomussa on tosi pitkälle tuleva UPF50+ aurinkosuoja, josta kiitollinen kesävauvan kanssa + Turvakaukalon saa kiinnitettyä autoon myös ilman telakkaa + Kankaat (Tailor tech™ memory foam, merinovilla ja TENCEL™ lyocell -kuituseos) ovat ÖKO-tex-sertifioidut, irrotettavat ja pestävä + vastasyntyneen pienennysosat on merinovillaa, joka hengittää, lämmittää ja siirtää kosteutta + Jalustan kanssa i-Size ECE129/03 hyväksytty, muuten ECE R44/44 (turvakaukaloita ei plus-testata)
– telakka on painava jos tarvitsee siirrellä paljon – kankaiden irrotus vaikutti hankalalta
Jos näin jälkiviisastelee ja toiveissa on useampi lapsi niin mahdollisuuksien mukaan hankkisin nämä jo heti ensimmäiselle lapselle. Bugaboo donkey duo 3 toimii myös yhden lapsen vaunuina/rattaina eikä toista ratasosaa tarvitse ostaa heti. Uusien rattaiden hankinta ja vanhojen myyminen on aina oma prosessinsa ja näin helpottaisi myös omaa tuskaa.
Vaunujen hankinnassa kannattaisi kyllä ihan oikeasti olla hyvissä ajoin liikenteessä, sillä lastentarvikeliikkeissä ei yleensä ole isoja kokonaisuuksia varastossa, vaan ne tilataan tarpeen mukaan. Postiliikenteessä ja toimituksissa on ollut haastetta, joten toimitusajat ovat välillä venyneet normaaliakin pidempään. Kannattaa kuitenkin kysyä aina mahdollisuuksia, sillä Vauvatalo Johanna kyllä pyrkii auttamaan tärkeissä vauvahankinnoissa mahdollisimman nopeasti helpottaakseen sinun arkeasi.
Puolisokin on ollut rattaisiin tyytyväinen. Parasta niissä on hänen mielestään keveä työnnettävyys ja säätöjen riittävyys. Hän on lähes kaksimetrinen ja meillä pituuseroa on 35 cm. Erityistä efforttia hän antoi siitä, että kankokahvat saa siirrettyä helposti sivuun, kun laittaa ja ottaa lapsia vaunuihin. Koko jengi on myös ihastunut seisomalautaan, jossa voi myös istua ja penkin saa helposti pois ja kiinni. Ainakin näin uutuudenviehätyksessään tuntuu lapsista huvipuistolaitteen veroiselta.
Nyt kun on saatu vauvakin maailmaan, niin saadaan heittää nalle lelulaatikkoon ja päästään kurvailemaan kesäkatuja koko jengillä.
Mainos: Blaa, Handmade by MamaBean, Happy Parrot Store, Hima Clothing, Hujaus, VeNove Fashion (tuotteet saatu arvioitavaksi)
Tiedän etten ole ainoa, joka on tuskaillut imetysvaattteiden kanssa. Kauniita ja mukavia, jotka eivät huutaisi kilometrien päähän ”hei ole imetysvaate” on vaikea löytää. Äitiys- ja lastentarikeliikkeissä olevat imetysvaatteet ovat usein joko ruotsalainen Boob tai tanskalainen Mamalicious.
Mietin missä on kaikki suomalaiset imetysvaatteita valmistavat yritykset? Pienen metsästyksen takana, mutta kyllähän niitäkin löytyy, vuosi vuodelta enemmän. Nyt kokosin kaikki ne seitsemän suomalaista yritystä, jotka valmistavat imetysvaatteita. Tutkailin ja pyysin yrityksiä lähettämään tietoa heidän toiminnastaan:
materiaalien vastuullisuudesta ja valmistusmaasta
vaatteiden valmistusmaa
millainen imetysominaisuus vaatteilla on
mitä tuotteita yritys valmistaa
mistä vaatteita voi ostaa
Olen saanut yrityksiltä tuotteita testattavakseni, mutta palkkaa kukaan ei ole maksanut minulle tästä koosteesta. Vielä en ole näissä vaatteissa päässyt imettämään, mutta halusin kuvata vaatteet raskausvatsan kanssa, koska suurin osa vaatteista toimii myös kasvavan vatsan kanssa. Lisäksi olen testaillut värien ja muodon pysyvyyttä pesussa, miltä vaate tuntuu sekä istuvuutta. Olen itse 160 senttiä pitkä ja tällä hetkellä painan reilu 70 kiloa. Normaalisti olen reilu 60 kiloa. Tavallisesti vaatekokoni on S/M tai 36/38.
Jos joku yritys on jäänyt uupumuuaan niin laitathan kommentteihin tiedon muillekin. Lisäksi listasin loppuun muutamia muita suomalaisia yrityksiä, joista olen bongaillut tänä keväänä vaatteita, joilla imettäminen varmasti onnistuu nappien vuoksi.
Kotimainen resori (97% puuvilla,3% elastaani) (hiha- ja helmaresorit)
Kaikilla kankailla on Öko-tex 100 -sertifikaatti, ja joustocollegella ja trikoolla lisäksi GOTS-sertifikaatti.
Suurimmaksi osaksi GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, tästä poikkeuksena kotimainen joustocollege okran ja oliivin värisenä. Kaikilla kankailla on vähintään Öko-tex 100 sertifikaatti. Suurimmalla osalla GOTS-sertifikaatti, osalla myös Bluesign ja BSCI-sertifikaatit. Sertifikaateita lisätietoa täältä.
Muita tuotteita: Uutena tullut kesävaatteita, materiaalina lyocell
Imetysominaisuus/-luukku
Huppareissa vaakaluukku, joka aukeaa alhaaltapäin. Luukun sisäpuoella on painijaselkämäinen kappale rintojen välissä. Helppo käyttää myös yhdellä kädellä
Liehu-imetyspaidassa on myös vastaava alakappale kuin muissakin imetystuotteissa, eli painijaselkämäinen kappale rintojen välissä, ja laskeutuva luukkukappale ilman kuminauhaa.
Materiaali: 60% viskoosi, 32% polyamidi ja 5% elastaani
Hinta 87€
Koot ovat väljää mitoitusta, itse tosiaan käytän tavallisesti S/M
materiaali on paksuhko, pehmeää ja mukavantuntuista ihoa vasten
Röyhelö antaa suojaa vauvalle, peittää näkyvyyden rintaan ja piilovetoketjuun. Tästä ei voi siis päätellä mitenkään kyseessä olevan imetysvaate ellei kurkkaa röyhelön alle
Helman pituus on itselläni ilman vatsaa noin suoliluiden kohdalle. Raskaana ollessa toimii vatsan yli tulevien housujen ja hameiden kanssa
Luonnonmateriaaleja pääasiassa itse käyttävänä ja suosivana tämä olisi ihana esim. pellavana
Vaatekaapistani löytyy myös 100% musliinipuuvillaa oleva Mama Bird breastfeeding dress, joka oli itselläni mm. keskimmäisen kastetilaisuudessa
Suurin osa materiaaleista on Öko-Tex sertifioituja. Materiaalit on esipesty ennen ompelua – tuote on siis valmis käytettäväksi eikä se kutistu pesussa. Kankaat tulevat Puolasta ja Italiasta pieninä erinä yrittäjän tutuilta tuottajilta.
Imetysominaisuus/-luukku:
Kietaisumekoissa ja tunikoissa kuminauhalla kurottu etupaneeli kietaisu-osan alla. Kangas vedetään sivuun sen rinnan päältä, josta haluaa imettää
Solmumekoissa kuminauhalla kurottu paneeli solmittavan osan alla. Imetyksessä etupaneeli nostetaan vähän ylös
Drapeeratut mekot, tulpaanimekot, versatile-mekoissa on silikoninauhalla viimeistelty imetyspaneeli. Imetys onnistuu vetämällä vaakapaneelia ylöspäin.
Tuotevalikoima:
mekkoja ja tunikoita, joista kaikki toimivat sekä äitiys- että imetysvaatteina (koot XS-XL)
Valmistusmaa:
Suomessa, Helsingissä käsin yrittäjän omalla studiolla
Blaa kompensoi omasta toiminnastaan syntyneet päästöt Green Carbon Finland Oy:n tarjoamien palvelujen välityksellä. Kompensoinnilla tarkoitetaan hiilidioksidipäästöjen hyvittämistä valvottuihin ja todennettuihin hiilinielukohteisiin. Vuoden 2020 vastuullisuusraportista löytyy kattava tietoa Blaan toiminnasta.
Tämä on ollut aivan ihana raskausaikana, istuvuus kaunis eikä kuitenkaan kiristä mistään
Tässäkin vaakaluukussa kiristettävä kuminauha, kuvassa kuminauhaa on kiristetty tyköistuvammaksi. Kuminauha ollessa vapaana mekon leikkaus on graafisempi/laatikkomaisempi
Mekon mitta on kiva, kesällä menee ilman housuja tai vai hiekkalaatikolla vaikka bikersien kanssa, talvella kivasti sukkiksien tai leggingsien kanssa
Puuvillaelastaanisekotteita, pyrkimys luomupuuvillan käyttöön
Kankaat tulee suomalaisilta yrityksiltä, suurin osa kankaista on suomalaista suunnittelua
Kaikki kankaat on valmistettu Euroopassa ja kaikki kankaat täyttää ÖKO-tex-standardin
Joskus saattaa olla ettei kangasmyyjän sivuilla ei valmistusmaata mainita, silloin sekin tieto mainitaan yrityksen Facebook-sivuilla.
Imetysominaisuus/-luukku:
Perinteinen vaakaluukku joka avautuu alhaaltapäin. Alle jäävän osan yläreunassa, joka nousee rintojen yläpuolelle, on kuminauha, päälle jäävän osan alareunassa on kaitale jonka avulla reunaa on pyöristetty hieman, sivusaumaan on tehty rypytystä jotta luukkua nostettaessa rempominen ei aiheuttaisi niin suurta vetoa saumaan. Luukun korkeuden valmistan aina asiakkaan ilmoittaman mitan perusteella
Ylhäältä mentävä luukku on käytössä väljemmissä malleissa, jossa päällikangas vedetään alas ja sisempi kaula-aukon kangas nostetaan ylös. Kaula-aukkokankaan alareunassa on kuminauha varmistamassa, että reuna pysyy paikoillaan rintojen alla, kun ei imetetä. Päällimmäinen kaula-aukko uurtaa tässä sen verran alas, että aukkoa pystyy helposti vetämään rinnan alle. Myös tässä mallissa asiakas antaa mitan olalta rinnan alle, jotta alempi osa riittää varmasti tarpeeksi alas.
Valmistusmaa
kotiompelimo Suomessa
Tuotevalikoima:
imetysvaatteet (koot oman koon mukaan)
t-paitoja ja toppeja
huppareita
tunikoita
mekkoja
raskaus- ja normaalit leggingsit
miesten T-paidat
lasten vaatteet samisteluhengessä joko äidin tai isän kanssa
myös muita odotusajan vaatteita pyynnöstä
Mistä voi ostaa?
Facebook sivuilla tietoja sekä mallisto. Tiedustelut ja viestit voi laittaa Facebookin kautta tai lähettää sähköpostia handmadebymamabean@gmail.com
Erityistä
Toimintaperiaate mittatilausompeluna eli jokainen vaate on tilaajalleen valmistettu uniikki kappale.
Omien kankaiden lähetys tai mallikankaiden ulkopuoliset kankaiden tilaaminen myös mahdollista
Kokemuksia tuotteesta:
Rento imetyspaita, kangas Versonpuoti, kuosi Punahattu / okra, koko minulle tehty
Hinta kankaan valinnasta riippuen 39,90€ tai 49,90e
Tästä en ole ehtinyt keräämään kokemusta eikä tämä istu raskausvatsan kanssa, koska toivoin mitoituksen olevan lyhyt ja t-paitamallinen. Ylemmästä kuvasta näkee kuitenkin hyvin, että paita on selän puolelta pidempi
Toivoin kesäpaitaa bikersien ja culouttesien kaveriksi niin, että paidan helma menee kivasti housujen sisälle
Erilaisia malleja on paljon nähtävillä Facebookin puolella ja Handmade by Mama Beanin omistaja Hanna kuulee mielellään kaikki toiveet, jotta tuotet olisi juuri sellainen kuin toivoo
100% liettualainen pellava, joka täyttää ÖKO-tex-standardin. Pellavakankaiden materiaaleista noin 70 % on kasvatettu Venäjällä ja 30 % Ranskassa. Pyyhkeissä mukana myös puuvillaa.
Imetysluukku/-ominaisuus:
Ei varsinaista imetysluukkua, mutta imetysmahdollisuus huomioitu yläosan väljyydellä, jotta kankaan saa vedettyä sivuun rinnan päältä
Valmistusmaa
Suomi
Tuotevalikoima:
naistenvaatteet (koot XXS-XL)
imetykseen sopii esim. Ilta pellavamekko sekä Verna pellavatoppi
lastenvaatteet
miehille pystykauluspaita
hattuja ja rusetteja
lasten pyyhkeitä
Zero waste-tuotteita, kuten unileluja ja kaulalappuja
Kankaat tulee Euroopasta ja ova ÖKO-tex-standardin mukaisia
Imetysluukku/-ominaisuus:
Vaakaluukku, jossa alemman osan reunat kiinnittyvät hihasaumoihin ja reuna on vahvistettu resorilla. Ulomman luukun reuna on resorin lisäksi vahvistettu leveällä pehmeällä kuminauhalla, jotta luukku ei ikinä lerpata vaan tukee rintaa (myös ilman rintaliivejä). Luukun sisäpinta on coolmaxia ja sivuissa on aukot joihin voi sujauttaa liivinsuojat.
Valmistusmaa:
Suomi
Tuotevalikoima:
Imetyspaidat (koko omien mittojen mukaan)
Naisten yläosia ilman luukkua
äitiyshousuja
lastenvaatteita
Mistä voi ostaa?
Tuotteet valmistetaan tilaustyönä
Liittymällä Maitotytön postituslistalle saa tiedon aina, kun uusi kangas tulee ompeluun
Facebookissa on myös ryhmä ”Maitotyttöset” käytettyjen Maitotyttöjen kierrätykseen.
Sain tiedon, että ilmeisesti kesäkuun aikana on tulossa lisää uusia tuotteita. Liekö kova kiire päällä, mutta huonosti sain heihin yhteyden ja tiedot heistä on kerätty vain heidän verkkosivujensa perusteella. Nettisivujen perusteella yhteyden saa parhaiten esim. Whatsappilla.
Tällä hetkellä (6.5.2021) valikoimista löytyy vain yksi imetysmekko/-tunika. Melliltä löytyy myös raskausajan vaatteita, erityisellä ilolla pisti silmään leggingsit. Muuten valikoima keskittynyt lasten ja naisten vaatteisiin, keskosia unohtamatta <3.
Muutama muu poiminta kotimaisista yrityksistä, joista löytyy imetykseen soveltuvia vaatteita
Vielä jäin miettimään missä ovat suomalaiset imetysliivit/-imetystopit? Sellaiset, joita lähestulkoon kaikki ostaa H&M ja Lindex-akselilta. Itse rohkaisisin yrityksiä myös kehittäämään vieläkin enemmän naisellisia vaatteita. Toki monen peruslookiin kuuluu huppari, mutta kyllä itse ainakin kaipaisin kylille lähtiessä päälle kauniita mekkoja sekä lyhyitä paitoja. Kuosit saisi olla muitakin kuin lapsille suunnattuja ja materiaaleihin vaihtoehtoja trikoon rinnalle. Se, että on mukava ei tarkoita aina pelkästään hupparia. Tiedän etten ole asiani kanssa yksin.
Ja mitä me kuluttajat voidaan tehdä – valita se kotimainen.
Toivottavasti sinä imettävä äiti löydät itsellesi uuden lempivaatteen ja saat viettää imetysaikasi vaatteissa, jotka tuntuvat ja näyttävät hyvältä.
