Afrikka

Mikä maksaa? Reissubudjettiavautuminen

Kyllä minun silmäni niin meinasivat päästä tippua, kun sain laskettua reissubudjettini. Yllättävän hyvin olin laittanut menoja itselleni ylös, vaikka näin pitkä aika oli. Jos nyt olisi pitänyt alkaa miettiä kuinka paljon syyskuussa meni banaaneihin rahaa niin voivoi, ei tulis mitään. Tiesin, että rahaa paloi, mutta että ihan niiiin paljon. Vaikka tämä on pieni omaisuus ja aika monen kuukauden palkka, niin mitään en edelleenkään vaihtaisi pois. Tuntuu hassulta, että esimerkiksi Kilin vaellus oli mulle se ei niin must juttu, mutta kun sen tein, olisin voinut jopa priorisoida sen yhdeksi tärkeimmistä jutuista.

No, nyt sitten avaan kaikille tiedonjanoisille, että mihin ne rahat on menneet. Me elettiin Moshissa aika huolettomasti rahankäytön suhteen. Siellä ei oikein ollut syömisen ja juomisen lisäksi mitään kovin tyyristä mihin rahaa olisi voinut hassata. Niin kuin selväksi on tullutkin ei tainnut riittää 2 ravintolailtaa viikkoon, niin halpaa se syöminen siellä on verrattuna Suomeen. Mutta pienistä puroista syntyy suuria jokia ja kyllä se viivan alla sitten näkyykin.

Menot:

  • Päivä waterfallsseilla 10€ sis. ”sisäänpääsy/ opas” ja taksikyyti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Päiväretki hot springseille 8,70€

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Coffee tour 25€ sis. kuljetukset, banaaniplantaaseilla käynti, vesiputouksilla, chagga heimon museossa käynti ja opas, lounas ja kahvin valmistus alusta alkaen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Safari 585€
    • 100€ tipit
    • 10€ Maasai-kylä
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No words.

  • Viikko Zansibarilla 607€
    • Lennot 200€
    • Hotelli Jambianissa 160€
    • Yksi yö Stone townissa 17€
    • 150€ Syöminen/ juominen
    • Shoppailut 50€?
    • Delfiinisafari 15€
    • Mopon päivävuokraus 15€
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehdottomasti ikimuistosin päivä mopon selässä pitkin Zansibarin kaakkoisosaa

 

  • Kilimanjaron vaellus sis. kaiken varusteista alkaen + tipit 1400€
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

The destination; Uhuru peak 5895 m klo 6.30 aamulla

  • Minireissu Lushotoon 170€
    • Hotelli/ hostelli/ 3 pv; 100€?
    • Bussit 15€
    • Taksit 12€
    • Päiväretki sademetsään sis. lounaan 20€
    • Syömiset ja juomiset 20€
    • Pääsylippu Irente view pointille 1€
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Irente view point

  • Asuminen (3kk) 450€
  • Sähkö n.50 €
  • Laskeskelmien mukaan syömiselle jäi 70€, mutta se nyt ei ole realistinen alkuunsakaan. Luulen, että siihen sekosi n. 300€ koko kolmen kuukauden aikana Moshissa. Muut ruuat olinkin budjetoinut suurin piirtein omakseen.
  • KCMC:n joku rekisteröitymisraha 150 €
  • Opiskelijaviisumi 200€
  • Salikortti, jossa uima-allas 2 kk 65€
  • Tuliaisiin meni n. 250€

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

YHTEENSÄ MOSHISSA RAHAA NOSTETTU  N. 4150€

Kaiken tämän lisäksi ennen reissua hintaa tuli vakuutukselle, lennoille hki-kilimanjaro-hki, lääkkeille ja rokotuksille ja turistiviisumille. Sen lisäksi maksoin vuokra-asuntoani normaalisti. Puhelinliittymää en lopettanut, mutta vaihdoin halvimpaan vaihtoehtoon ilman nettiä. Jos ne Suomessa olleet kulut samaan aikaan nyt sivuutetaan niin silti päästään aika tarkkaan 5000€ huitteille kaikkien kulujen kanssa.

Apurahoja sain 2100€ ja karkeasti laskettuna ne riitti lentoihin, asumiseen, viisumeihin, sairaalan omaan maksuun, rokotuksiin, syömisiin. Eli summasumarum kaikki ”ekstra” meni omasta pussista. Sen olen rahoittanut täysin itse hankituilla tuloilla, pääsääntöisesti ennen syksyä 2014, jolloin aloitin opintoni ja täyspäiväisenä opiskelijana. Pitää myös muistaa eläminen omassa armaassa kotimaassa. Ei sekään ilmaista ole.

Mua kiinnostaisi kuulla miltä tämä tiestä kuullostaa? Oonko hassannu rahani turhaan tai olisitteko tehneet jotakin toisin? Olen myös utelias kuulemaan paljonko ihmiset yleensä laittavat lomamatkoihinsa rahaa ja millaisiin asioihin panostatte? Onko se majoitus, ruoka, aktiviteetit, taksit…? Kovin kiivasta keskustelua blogissa ei ole käyty as you see, mutta nään kuitenkin, että täällä ihmisiä piipahtelee. Olis kiva kuulla erilaisia näkökulmia!

Laitoin joka ”retkeltä” yhden itselleni eniten muistoja tuovan kuvan, toivottavasti se ei haittaa lukemista ja luo sinulle inspiraatiota. Palatessani muistelemaan taas näitä hetkiä muistan entistä kirkkaammin, että kyllä; kannatti.

Himppasen laiskahko postausväli on kaamea, mutta toivon saavani jostakin hieman ylimääräisiä minuutteja päivään, jotta voin kertoa vielä ainakin meidän huisin ihanasta häämatkasta Vietnamissa. Sen jälkeen mennäänkin pikkusen deepinpiin aiheisiin. Vaikka reissujutut ovat aina niin ihania, minun elämäni matkaan kuuluu myös muuta. Nyt se muu on ravisuttanut elämääni enemmän kuin mikään muu koskaan ennen. Päätavoitteeni on ollut ja on, että matkan täytyy aina jatkua. Hetki sitten se ajatus tuntui mahdottomalta. Mutta kun matka uuvuttaa, täytyy pysähtyä ja leiriytyä ja ottaa aikaa nähdäkseen taas kirkkaammin. En ole vielä tarkkaan päättänyt kuinka asioista kerron, mutta tiedän, että minun on kerrottava.

Pysykää kuulolla. Aurinkoa kaikkien sunnuntaihin!

 

Labour ward

Lupailin kertoa synnytysosaston meiningistä, millä vietimme kaksi viimeistä harjoitteluviikkoa. Henkilökohtaisesti mua harmittaa, ettei saatu mahdollisuutta olla siellä pidempään, koska se oli oikeasti ainoa paikka leikkaussalin lisäksi, missä mä oikeasti opin asioita ja me ei oltu opiskelijoina ihan pelkkää ilmaa. Se oli ensimmäinen kosketus äitiyspuolen asioihin ja oli itsellä mielenkiinnonkohteena alun alkaenkin. Toisaalta se oli myös yksi karuimmista osastoista toimintatapojen ja lääkkeiden puutteen vuoksi.

Itsessään synnytykset ei olleet mitään tähtitiedettä. Se oli nainen lavetille ja siinä se oli oman onnensa nojassa niin pitkään, että kohdunsuu oli 10 cm auki ja annettiin lupa ponnistaa. Sikiökalvot puhkaistiin, muksu ulos, napaklipsut kiinni ja napanuora poikki. Suurimmat rämmäleet puhdistetaan silmiltä ja suulta ja sitten punnitukseen ja mittaukseen, jonka jälkeen kääritään kapaloon. Äitille oksitosiinia reiteen istukan syntymistä auttamaan, sitten kursitaan kiinni jos tarvetta. Tuore äiti saa hetken pötkötellä jossei itsekseen jaksa liikahtaa. Muuten se on soronoo ja pärjäilkää.

IMG_1235

Etualalla olevat töttöröt on sydänäänten kuunteluun vatsan päältä.

IMG_1238

IMG_1242

Ensimmäinen yritys tehdä yövuoro ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Me oltiin ihan innoissamme pakattu eväät laukkuun ja tarmoa täynnä päätettiin kerää kaikki rohkeus ja mennä sairaalalle apostolin kyydillä. Molemmat oli kyllä koko matkan niin jännäkakat housussa, että vannottiin sen olevan ihan vihoviimeinen kerta, kun kävellään ominemme pimeässä ja syrjässä.

Melkein kaks tuntia sairaalan seiniä potkittuamme sairaanhoitaja totes et lähtekää himaa, ei tääl tapahdu mitään. Meistä vähän tuntu, et he halus meidät jaloistaan pyörimästä, jotta pääsevät nukkumaan. Ja kyllähän se seuraavana yövuorona saatiin sitten todeta ihan omin silminkin. Seuraavana työvuorona saatiin kuulla, että siellä oli siltikin ollut yön aikana neljä synnytystä… Niin meidän tuuria. Lähtiessä käytiin vielä obstrektisen osaston kautta tsiigaamassa jos siellä olis tuloillaan joku. Ei ollut, mutta kissa säikäytti tyhjällä käytävällä. Sairaanhoitaja nauro meille räkäsesti ja ihmetteli eikö olla sairaalassa ennen kissaa nähty. ÖÖ… mietitäänpäs. Noooo…, ei.

Epäonnistuneen yön jälkeen päätettiin, että seuraava ollaan, vaikka mitään ei tapahtuisi. Ensimmäiset tunnit me täytettiin kaikki mahdolliset kaapit ja siivottiin ne, jotta ei nukuttaisi pystyyn. Hoitajat oli niin ihmeissään, että hyvänen aika me ollaan reippaita. Meitä taas nauratti, että töitähän tässä vaan tehdään ja pitäis olla tullut tekemäänkin. Seuraavat pari tuntia mekin vain poopoiltiin ympäriinsä ja koomailtiin. Sen jälkeen alkoi tapahtua.

Yön aikana nähtiin kuinka kätilö haukkui ensisynnyttäjän pystyyn kun ei jaksa ponnistaa ja siitä seurannut sektio. Samalla saatiin myös luento kuinka Maasai-heimon naiset ovat hyviä synnyttäjiä kun eivät puhua pukahda ja synnyttävät kiltisti. Leikkaus oli kamalin hoitotoimenpide, jota olen koskaan ollut todistamassa. Nainen ei ollut puutunut, hän tunsi veitsen ja toimenpidettä jatkettiin.

Kirurgin oli hetkeksi keskeytettävä, koska lihasvastus oli niin suuri. Lääkkeitä lisäiltiin, mutta tunto oli edelleen voimakas. Sikiökalvojen puhkaisun jälkeen toimenpidettä oli pakko jatkaa kivuista huolimatta ja salissa kuuluikin jotakin huudon/vaikerruksen/itkun sekaista TODELLA korvia ja sydäntä raastavana. Kirurgi ähelsi ja kovakouraisesti runttaasi ylävatsaa, kun leikkaushaava oli tehty liian pieneksi eikä vauva meinannut mahtua ulos.

Lapsokainen tuli kuin tulikin maailmaan sinisenä ja velttona. Sen suurempaa kiirettä vauva kiikutettiin toiseen huoneeseen, jossa oli imut ja ambut. Ambussakaan ei ollut kaikkia palasia kohdalaan ja kun kysyin onko jossakin sellaisia, hoitaja totesi, että on varmaan kadonnut. No, lapsi virkosi, mutta äidin ja lapsen toipuminen jäi arvoitukseksi.

IMG_1234

Sektiosali

IMG_1130

Menossa suorittamaan huippuvaativaa tehtävää – katetrin poisottoa. Itseasiassa taisin olla Emmin assistentti.

Yön viimeinen pienokainen saatetiin Emmin kanssa yhdessä maailmaan. Voin vaan kuvitella sitäkin naisrukkaa, kun kolmet kädet kopeloi lähestulkoon samaan aikaan alapäässä. On sitä koulussa torson kanssa kopattu lasta maailmaan, mutta oli se kieltämättä hieno olla itse ottamassa vastaan uusi maailman ihme. Äidillä ei luonnollisestikaan ilmekään värähtänyt, kun lapsi nostettiin vatsalle. Täällä ei tunteitaan sovi esitellä.

IMG_1519

Oltiin Emmin kanssa aivan äärettömän onnellisia, että jakso oli nyt ohi. Se oli ollut raskas. Hyvät hetket olivat vähissä ja olin onnellinen, että sain puhua ja jakaa tuntojani näkemistämme kohtaamisista Emmin kanssa. Tämän jälkeen vaihdoimmekin todellisen lomamoodin päälle ja viimeiset viikot reissasimme olan takaa. Lushotosta, Zansibarista ja Kilimanjarosta oonkin jo vähän ehtinyt kirjoittelemaan aiemmin.

IMG_1437

Viimeisestä työvuorosta lähdössä.

IMG_1445

Sunrise

Toivottavasti en järkyttänyt ketään liian syvästi enkä pelotellut ketään liikaa. Halusin tuoda mahdollisimman realistisen oman kokemukseni sairaalalta. Minusta on tärkeää nähdä, mitä maailmalla todellisuudessa vielä tänäkin päivänä tapahtuu. Monet sanovat etteivät ehkä pysty kohtaamaan sitä. Ei tarvitsekaan, mutta ei saa myöskään sulkea silmiään. Tämä on todellisuutta, vaikka se kaukaiselta tuntuukin ja asioille pitäisi tehdä jotakin. Kaikilla on oikeus hyvään, terveeseen ja onnelliseen elämään. Peace and love.

Asante / Kiitos

Loppusanat on jääneet sanomatta, koska tasan kaksi viikkoa Afrikasta tulon jälkeen pakkasin rinkan uudelleen. Suuntasin toiseen kehittyvään maanosaan Vietnamiin yhdessä mieheni kanssa. Häämatkamme jäi heti häiden jälkeen tekemättä minun harjoitteluni ja mieheni tiukan kouluaikataulun takia. Voi pojat teki kyllä pehmeä laskeutuminen arkeen hyvää ;).

No mutta. Kuukausi ja viisi päivää Afrikasta tulon jälkeen on aika fiilistellä tänne blogin puolelle viimeisiä kertoja omia kokemuksiaan. Mitä tuo aika tuo ensimmäisenä mieleen?

Valtavasti iloa, onnea ja naurua. Meillä oli Emmin ja muiden vaihtareiden kanssa niin hauskaa, yhdessäonnistumisen hetkiä ja tilanteista selviämistä. Grillin sytyttämisessä olleet ongelmat, tarantellan metsästys, oikean majapaikan löytäminen Lushotosta, teltassa nukkuminen villieläinten keskellä, auringonnousu viimeisen työ(yö)vuoron jälkeen… Lista on loputon ja mikä parasta: Vaikka reissu alkaa olemaan jo kaukana, kukaan ei vie minulta pois näitä ja monen monia muita muistoja!

IMG_1445

Viimeisen työ(yö)vuoron jälkeen aamun sarastessa kotiin. Kyllä meillä oli kevyt askel.

Mun nimestä on saatu matkan varrella aikaan paljon hauskaa. Sen lausuminen on osoittautunut suureksi haasteeksi jos länkkäreillekin, mutta etenkin Afrikkalasille. Jos mitä ihmeellisimpiä variaatioita oon saanut kuulla, mutta aikamoisen usein mut nimitettiin babyksi. Voi kuinka monet naurut ollaan saatu ja kulttuurien välinen kuilu on pelkän nimen sanomisella sulanut. Usein myös huomasi sen, että mun nimen sanomista välteltiin kokonaan, kun sitä ei osattu sanoa.

IMG_1557

Kokattiin meidän kaverilla kalaa tomaattikastikessa. Lattialla syötiin käsien pesu oli ehdoton. Oikealla kädellä syödään. Vasemmalla pyyhitään ahteri.

IMG_1551

Keittiö. Hyvin tultiin toimeen. Astioita ulkona huilutellessa puhtaaksi palasaippuan, teräsvillan ja vesitilkan kanssa hoksattiin Emmin kanssa, että ihan kun kesämökillä olis.

IMG_1566

Naapurin mukuloita.

Yhtenä perjantaina olimme kaverimme siskon valmistujaisjuhlissa. Se oli aivan uskomattoman hauska kokemus omalla hullunkurisella tavallaan. Kaikki ojenteli muovista ja papereista tehtyjä kimppu ja vakavalla ilmeellä poseerattiin valokuvissa. Meitä taidettiin kuvata enemmän kuin valmistuneita ja kaikki halusivat yhteiskuvia ja selfieitä. Oltiin kuin suuremmatkin filmitähdet punaisella matolla. Vain luoja tietää kuinka monen kirjahyllyyn me ollaan päädytty.

IMG_1498

Oman kuvan sai ostaa muistoksi.

IMG_1478

Somettava nunna

Illalla menimme kaikki yhdessä ravintolaan, jossa oli suuri takapiha pöytineen. Päivänsankarille oli ostettu maailman kuivin kakku, jossa oli sokerimassaa päällä. Se oli kauniin näköinen, mutta sisällä ei ollut kuin kuivaa kakkupohjaa. Sitä päivänsankari sitten leikkasi kaikille palan kerrallaan ja tarjoili suoraan suuhun jokaiselle vuorollaan. Ja kaikista piti tietty ottaa kuva. Monta kuvaa. Ja skumppaa juotiin tietty! Alkoholitonta. Me tietty suomalaiseen tapaan taidettiin etsiä pullo missä eniten promilleja.

Missään koskaan ja milloinkaan en ole kokenut niin suurta kipua, vihaa ja tuskaa toisen puolesta kuin sairaalalla. Ei ne äänet ja katseet lähde koskaan pois, kun naiselle tehdään sektiota niin, ettei se ole puutunut ja tuntee kivut. Tai maksasairaan pojan maailmalle vihaiset silmät. Unohtamatta isän hyvin väsyneitä ja anovia silmiä, kun hänen 7-vuotiaalle pojalleen ei löydetä parantavaa hoitoa.

Materiasta luopumista ja luonnon kanssa elämistä on saanut tutana tuntea melkoisen moneen kertaan. Meillä oli ensimmäiset pari kuukautta todella paljon sähköt pois. Siinä sitä oppi arvostamaan pyykinpesukonetta, jääkaappia, lämmintä tai kylmää, mutta suihkua ylipäätään, liettä, verkkovirtaa, jossa saa ladattua puhelimen, toimivaa nettiä… Lista on loputon. Yhtä kaikki, suurin osa näistä aineellisista asioista tuntui täysin tarpeettomilta ja turhilta, kun sekin sai aikaan niin paljon yhteisiä naurunhetkiä ja paljon lämmintä läsnäoloa toistemme kesken. Usein ollaan puhuttukin, ettei varmasti oltaisi näin paljon vietetty aikaa ja lähennytty muiden kanssa jos sähköt eivät olisi olleet poikki.

IMG_1302

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moshin vanha rautatieasema

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1418

Takapihalla oli pieni nuotio. Mä olin ihan huolesta soikeena ja yritin kysellä etupihalla haravoivalta tytöltä mikäs juttu tää nyt on. Ei ymmärretty toisiaan, mutta koska seki otti rennosti, mäki päätin.

Jään kaipaamaan aikatauluttomuutta, huolettomuutta ja hakuna matata-asennetta. Ihmiset odotti, että autot täyttyy, saapuivat tapaamisiin tunteja myöhässä ja laskun maksamatta jättäminen/ kortin toimimattomuus oli ihan okei. Asiat järjestyy. Ja järjestyi. Eikä siihen yhtään auttanut höntyily, hötkyily ja hampaiden kiristely. Vaikka osasyy Afrikan elintason laahaamiseen onkin juuri heidän tämänlainen asenteensa, heillä oli aikaa olla läsnä ja katsoa ympärilleen.

Nyt ymmärrän mitä ihmiset näkevät Afrikassa. Lähimmäisen rakkauden, oravanpyörästä ja maallisesta mammonasta irrottautumisen sekä luonnon ehdoilla elämisen. Aistit siellä herkistyy ja ymmärtää, mikä ja mitkä asiat elämässä on oikeasti merkityksellisiä. Kuukaudessa ne asiat eivät ole ehtineet vielä sumentumaan, mutta toivon, etten enää koskaan päästä niitä käsistäni ja pidä niitä itsestäänselvyyksinä.

Olen puhunut. Afrikka ja Tansania oli nuoren ihmisen parasta aikaa, enkä vaihtaisi sitä juurikaan mistään pois. Juuri tänään, vuoden ensimmäisenä koulupäivänä totesin, etten oppinut mitään ammattillisesti. Mutta kyllä sekin on väärin. Minäkuvani, moraalini, etiikkani, hoitajaminäni ja koko elämänkatsomukseni on muuttunut. Jos minusta joskus tulee sairaanhoitaja, toivon löytäväni paikan, jossa pystyn ja jaksan tehdä sitä täysillä ja koko sydämmelläni.

Lupaan vielä kirjoittaa puhtaaksi pienen jutun synnäriltä ja oman budjettini reissusta. Josko vielä sen jälkeen aikaa löytyy, saatte pieniä maistiaisia Viatnamin vilinästäkin!

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!

 

 

Kilimanjaro – Machame route

Tämä teksti on viiminen, minkä oon suoltanut itsestäni ulos Afrikassa. Voi pojat miten hullua. Kello on nyt 6 aamulla ja nään omin silmin kun päivä alkaa sarastaan. Tää on meidän totaalisen viimeinen päivä Tansaniassa. Aivan hullua, miten nopeesti aika menee.

Meillä oli töiden jälkeen kolme viikkoa lomaa. Oltiin suunniteltu jonnin verran ohjelmaa näille viikoille, mut tää viiminen viikko jätettiin sellaseks no plans week, jos sattuukin tulemaan vielä jotain, mitä haluis tehdä tai nähdä. Ja voi mitä huutonaurua kuuluukaan mun sydämestä nyt? Ai tuliko pari muuttujaa ja viimehetken suunnitelmia? Mun viimeinen viikko vierähtikin sitten aiemmasta suunnitelmasta poiketen Kilimanjarolla.

Mietittiin Annien kanssa ympäri ja ämpäri, että tehdäänkö helpompi Marangu (Coca-cola route) vai haastavampi Machame (Whiskey route) reitti. Mutta miksi oltais tyydytty kokikseen, kun viskiäkin oli tarjolla? No ei kai… Päädyttiin Machameen kuitenkin syystä, että:

  • Maisemat on monipuolisemmat ja kauniimmat
  • Ohueen ilmaan tottuminen on helpompaa, kun reitillä noustaan ylös ja palataan taas alas. Automaattisesti se tarkoittaa myös fyysisesti raskaampaa suoritusta.
  • Siellä ei ole ihan niin paljon vaeltajia kuin Marangulla

Tuun varmaan puhumaan kurkkuni kipeeks ja leukaluuni sijoiltaan tän Afrikkahypetykseni kanssa, mut en voi sille mitään (eikä kukaan voi sille mitään) et nää mestat ja ihmiset on vaan sellasia, että ne pitää ite kokea ennenkö todella ymmärtää mistä täällä on kyse.

Taas kerran kuvia ja tekstiä tulee enemmän kuin olisi ehkä tarpeen, mutta milläs tätä taas supistaman, kun niin paljon kerrottavaa. Koittakaahan pysyä mukana! Ja pahoittelut jos lähtee laukalle… Ystäväni, johon olin ihasunut ja joka melkein kolme kuukautta tervehti aamuisin mua ikkunasta. Lähdin ottamaan selvää, oliko tässä kyse jostakin muustakin.

  1. Päivä

Startti piti olla 9am meidän talolta, mutta kuinka ollakaan, meidän yhtiö odotteli lunch boxeja tunnin verran ja lähtö oli tuntia myöhemmin. Sen lisäks Annie kävi hakemassa paniikki snacksit kaupasta ja yritettiin nostaa tilit kuiviks, että saadaan maksettua loppureissu ja tipit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tilanne hallinnassa.

P1000530

Lähtöjännitystä. Tyhjenneltiin myös vesipulloja, sillä porttien sisäpuolelle ei saa viedä muovipulloja. Ja kaikki joka vuorelle viedään, tuodaan myös mukanaan takaisin. Tarkoittaa sitä, että luonto oli harvinaisen puhdas ja sotkuton.

IMG_2257

Puolenpäivän jälkeen meijän startti porteilta totaalisesti alko. Oltiin yhtä hymyä ja hoettiin vaan et onks tää todellista ja ollaanko me hulluja ja mitä tästä tulee. Hyvää tuli. Heh. Maasto oli helppokulkuista loivaa ylämäkeä ja ilma oli tosi lämmin ja kostea. Päällä mulla tais olla legginsit ja ohut paita. Hyvin niillä olis pärjänny ja vähemmälläkin, jossei meillä olis ollut ”pientä” herättelyä todellisuuteen. Ensimmäisenä päivänä tallattiin 4,5 tuntia, josta apauttiarallaa kolme tuntia aivan kamalassa kaatosateessa. Nälkä oli aivan hullu parin tunnin kävelemisen jälkeen, kun alla oli vaan aamupala, mut meitä ei yhtään huvittanu jäädä jumittaan keskelle sademetsää eväsretkelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen sitä THE vesisadetta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No pakkohan se sitten loppuviimeks luovuttaa, heittää reppu selästä ja kaivaa eväät esiin. Siinä ylikypsennettyä kanankoipea jyystäessäni aivan vihoviimistä kolkkaa myöden märkänä mietin ekaa kertaa, et minne helvettiin oon itteni laittanu. Tätäkö tää on seuraavat 5 päivää? Ja joo, päivärepusta jäi pakkaamatta sadehousut, mutta kyllä se vedenpitävä takki ja kengätkin teki tepposet, että eipä niillä varmaan sitte siinä kohtaa olis paljon ees tehnyt.

No siinä me sitten värjöteltiin ensimmäisenä iltana aivan törkyjäässä ja odotettiin meijän tavaroita, jotka oli osa niistäkin kastunut. Melkeen koko loppu viikon jännäsinkin, ehtiikö mun talvitakki kuivumaan ennen huiputusta. Ehti se. Suurempi huoli oli mun aivan läpeensä märät kengät, koska vaihtureita ei ollut. Kroksitkin, jotka aattelin reppuun heittää, jäi kotiin. Eipä sillä, että niillä oltais minnekään tallattu. Mut eipä olis tarvinnu konkata yhdellä kengällä ruokailutelttaan Annien kanssa :’D

Matkaan kannattaa aina lähteä mahdollisimman varhain, sillä sateen mahdollisuus on pienin ennen puoltapäivää ja yleensä on myös kaikkein kirkkainta. Toki ei myöskään tuu akuuttia kiirettä seuraavalle camping alueelle, mikäli väsy yllättää kesken matkan.

  1. Päivä

Startattiin siinä varmaan likempänä yhdeksää, kun yritettiin kuivatella edellisestä päivästä kärsineitä varusteita. Aamuaurinko oli onneks niin voimakas, että mun aivan litimärät kengät oli lähestulkoon jo vaan enää siedettävän kosteat. Höyry vaan nousi, kun pressun, telttojen ja puskien päälle leviteltiin vaatenyttyjä.

Ite nukuin melko kehnosti ensimmäisen yön, mutta sen jälkeen joka yö nukuin suhteellisen hyvin. Se ei oo mitenkään tavanomasta, sillä monet sanoo, että mitä ylemmäs menee sitä vähemmän pystyy nukkumaan. Päivän parhaat hetket olikin, kun päivä oli retkeilemisen osalta ohi ja sai ottaa nokoset. Voi jestas sitä tunnetta! Kokeilin myös toisena päivänä ottaa melatoniinia ja tehdä tutkimustyötä sen vaikuttavuudesta, mutta enpä nyt niin tiedä oliko tehoa. Jälkeen päin sainkin kuulla, et ne oli imeskelytabletteja. Ups.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisen päivän aamuna tavaroita kuivateltiin telttojen, pressujen ja puskien päällä.

thumb_PC023538_1024

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiiä kuinka moni teistä tekis tätä duunia vuodesta toiseen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäiset päivät oli tosi sumuisia ja näkyvyys varsinkin näköalapaikoilta oli harmittavaisen heikko

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illat ja aamut oli sitäkin kauniimpia ja kirkkaampia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mt. Meru

Maasto oli välillä jyrkkää ja välillä vähemmän jyrkkää ylämäkeä kalliomaista kivikkoa pitkälti. Puustoa oli vielä tosi paljon ja maisemat oli tosi kauniit. Toinen, kolmas ja neljäs päivä oli tosi sumuisia, joten hirveen pitkälle ei nähnyt näköalapaikoilta, mutta muuten meikät fiilisiteli ihan kybällä. Noustiin 3900 metriin ja laskeuduttin alas camping alueelle, jossa metrejä oli 3600. Illalla tehtiin vielä n. 45 minuutin kävelylenkki ylös 3900

  1. Päivä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hymy korvissa, sillä tästä näky jo camping alueelle

  1. Päivä
IMG_2314

Hyvää huomenta. Ei turhaa romantisointia, vaan faktat pöytään: Yöt oli aivan helkkarin kylmiä ja pää oli makuupussin sisällä.

P1000615

Meijän jengi, valmiina neljänteen päivään! (Ei tiedetty vielä tulevasta…)

Neljäntenä päivänä kasvillisuus alkoi olemaan jo melkoisen niukkaa ja sumukin peitti näkyvyydet melko lahjakkaasti. Liikenteeseen lähdettiin 8 tuntumaan. Maasto oli melko jyrkkää kivikkoa ja kallionseinämää, mutta tällä päivällä oli myös muutama todella loivakin nousu. Sade pahainen meidät siltikin pakotti kudetta lisää vetämään niskaan.

 

IMG_2384

Mun ja Annien omat we was here-kasat 😀

 

  1. Päivä

Startti kohti huippua oli määrä alkaa klo 1 yöllä. Kumpikin meistä oli nukkunut yllättävän hyvin, Annie heräs just muutamaa sekuntia ennen puolta yhtä, kun telttaa tultiin kolisuttamaan. Hörpättiin inkivääriteet ja keksit kitustiin, painettiin pipo syvälle ja otsalamppu päälle. Oli aivan uskomattoman hieno fiilis lähteä yön pimeyteen, katsella otsalamppuvalonauhaa kipuamassa vuoren rinnettä ja nähdä, kun yö taittui aamuksi. Takana kimmelsi kaupunkien valot ja kuu nousi pilvien takaa taivalle. Voi näitä muistoja.

Mulla oli yllättävän hyvä boogie, kroppa jakso ja reppunikin jaksoin koko ajan itse kantaa. Stella pointin jälkeen alkoi kyllä omakin väsy painamaan ja kävelytahti alkoi olla todella hidas. Siellä aamu tosin alkoi 6 jälkeen sarastamaan ja pilvenhattarien yläpuolella, kun katsoi auringonnousua, teki mieli vaan tanssia.

thumb_IMG_2413_1024

thumb_PC053777_1024

thumb_PC053776_1024

thumb_PC053792_1024

thumb_PC053790_1024

thumb_PC053791_1024

thumb_IMG_1674_1024

thumb_PC053789_1024

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

THE SUMMIT: 5895 m

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän kuvaan kyllä tiivistyy koko reissun fiilis.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takastullessa sitä näki mimmosta mäkeä sitä on tultu yöllä ylös. Ei oo turhaa sanottu, että on parempi ettei nää liian hyvin, kun menee ylös päin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näistä näköalavessoista puuttu vaan ikkunat. Tosin eipä niissä ihan niiin kauan olis viihtyny, etteikö mielummin ulos olis tullu. Kavereiden kanssa naurettiinkin, että vessojen reiät senkun pieneni, mitä ylemmäs noustiin. Kyllä oppi sihtaamaan.

  1. Päivä
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alamäkeä viilettäessä sitä jälleen mietti, et tuollako mä ihan totta eilen olin. Sitte sitä muistaa taas särkevät polvensa ja tuntee koko touhun luissa ja ytimisissään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja 3000 metristä, kun lasketeltiin, niin linnut alko laulamaan, kukkaset kukkimaan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…Ja apinat hyppelemään puissaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuolta me tultiin ja kyllä oli tytöillä sauvat ylhäällä ja kyyneleet herkässä. Me tehtiin se!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Henkilökohtaisesti mulla ei tullut minkäänlaisia hengitys- ja verenkierto-ongelmia ja pystyin nauttimaan matkasta ja maisemista koko ajan. Aloitin Diamox 250mg 1/2 tbl (käytetään ehkäisemään vuoristotautia, lisää tuotteesta esim. http://www.drugs.com/mtm/diamox.html ) syömisen lähtöä edeltävänä iltana ja söin sitä 1/2-1 tbl/vrk. Huipulta tulon jälkeen otin vielä puolikkaan ja sen jälkeen jätin sen.

Vuoristotauti ja muita lievempiä oireita saattaa tulla kenelle vaan iästä, kunnosta ja sukupuolesta huolimatta. Omia oireitani helpotti varmasti Diamoxin aloitus, mutta vielä suurempana apuna uskon mielettömän vedenjuontini. Join päivittäin suunnilleen 4 litraa vettä, mutta kyllä puskan puolella sitten käytiin myös sen edestä.
Huipulta 4500 metriin laskeutumisen jälkeen oli päänsärkyä, joka lähti Burana 600:lla ja tunnin nokosilla. Alas päin jatkaessa polvet alkoivat särkeä melko julmetusti ja kävelysauviin tukeudun melkolailla. Itselläni polviongelmaa löytyy, mutta myös ne, joilla ongelmia ei ole, sanovat, että alas tulo todella tuntuu heilläkin.

Kotona Suomessa urheilen ja treenaan n. 5 kertaa/ viikko ja reissussakin olen pyrkinyt 3-4 kertaa viikkoon. En ole missään nimessä huippu-urheilja, mutta ihan ok kunnossa. Suosittelen kaikkia reissua suunnittelevia silti miettimään omaa taustaansa ja olemaan rehellisiä itselleen.

Onko valmis viikon ajan tarpomaan mahdollisesti koko ajan vesisateessa ja sumussa märissä kengissä ylämäkeen ja alamäkeen työpäivän verran. Entä nukkumaan kivikovalla pohjalla kylmässä ilmassa, jos pystyy nukkumaan. (Unettomuus ja ruokahaluttomuus korkealla on tavallista). Reissu on vaativa, mutta ei todellakaan mahdoton. Ja jos tämäntyyppisistä aktiviteeteista nauttii muutoinkin, ei muuta kuin TWENDE (let’s go)!

Reissu kokonaisuudessaan kustansi 1200$ + 200$ tippeihin. Hintahan on aivan hirveä ja pahalta tuntuu se edelleen sanoa. 700$ menee kuitenkin Tansanian valtion kassaan parkkimaksujen johdosta, joten se mikä firmoille jää, ei ihan suuren suuri sitten loppuviimeksi edes ole. Oppaiden, kokkien ja repunkantajien palkka koostuu melko pitkälti tipeistä, joten niistäkään ei haluaisi tinkiä. Ja toisethan laittaa tän hinnan Vuittonin laukkuun, toiset Forten tanssilattialle ja kolmannet uusista uusimpaan telkkariin. Valintojen maailma.

SUMMASUMMARUM

  1. day: 4,5 hours from Machame gate (1800m) to Machame camp (3100m) = 11km
  2. day: 5 hours from Machame camp to Shira cave camp (3840m) = 5km
  3. day: 7 hours from Shira cave camp to Baranco (3950m) = 13km
  4. day: 7 hours from Baranco camp to Barafu camp (4700m) = 9km
  5. day: 5,5 hours from Barafu camp to summit (5895m) = 5km, 2 hours back = 5 km + 3 hours from Barafu camp to Mweka camp (3100m) = 3,5km
  6. day: 3 hours from Mweka camp to Mweka gate (1600m) = 3,5km

Total = 54km, almost 40 hiking hours and the summit 5895m

VINKKILISTA

  • Kerrospukeutuminen ja iso peukku
  • Toiset kengät (croksit tmv. millä voi hengailla leirintäalueilla)
  • Pakkaa kaikki tavarat muovipusseihin (taas kerran kantapäänkautta tämänkin muistin)
  • Camelbak helpottaa ja auttaa juomaan runsaasti vettä koko ajan ilman, että aina täytyy pullo repiä repusta
  • Aurinkorasvallekin on käyttöä
  • Kosteuspyyhkeet
  • Paljon energia-, proteiini- ja suklaapatukoita (itselle n. 2 kpl/ pv oli sopiva)
  • Nöyrä, luottava, vahva ja yltiöpositiivinen fiilis koko matkan ajan :)!

Ja se vinkeistä suurin ja kantavin maan päällä: Tee niin kuin sydän sanoo!

Zanzibar – The place what you can’t believe before you see it yourself

Toisiksi viimeinen viikko vietettiin Zansibarin kuuman kosteassa syleilyssä. Meidän lentomatka meni suit sait sukkelaan ja mietittiinkin Emmin kanssa, että voiko olla mahdollista, et joku meidän asia menee näin helposti. Mikä katastrofi meitä odottaa ?? No ainakin jumalaton vesisade oli meitä heti vastassa.

Ensimmäinen päivä vietettiin Stone townissa Flamingo guest housessa hintaan 17$ yö/kärsä. Aamupala kuului hintaa, mutta ei meitä kumpaistakaan oikein säväyttänyt. Suihku oli rikki ja huoneen tuuletin näytti siltä, että tulee hetkellä millä hyvänsä alas. Muuten ihan kiva ja siisti.

IMG_1890

IMG_1886

Näkymät hostellin kattoterassilta

Kamat hostellille heitettyämme ja pienen välikuoleman jälkeen startattiin kaupunkikierros. Välillä pideltiin sadetta vartijan kanssa pienessä kopissa, syötiin gelatoa pienessä kahvilassa, taivasteltiin krääsän hintaa suhteessa Moshiin ja nautiskeltiin kaupungin tunnelmasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näkymät ravintelin pöydästä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Zanzibarin entisen sultaanin palatsi; ainoa museo saarella. Minä, joka en rehellisyyden nimissä käy juuri koskaan museoissa (varsinkaan ulkomailla), tuppautui sisään ihastelemaan 1800-lukua. Saatiin tingattua ittemme sisään 6000 Tsh eli 3€

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nää maapähkinät maistuu ihan pikkusen eriltä kun Taffelin suolapähkinät

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saatiinpa taas kiukutkin aikaiseksi. Mun myyjä kerto tuotteidensa olevan satoja shillinkejä ja maksun hetkellä ne olikin tuhansia shillinkejä, vaikka olin varmistanut asian tuhat kertaa. Hyvää oli, mutta en silti tiedä jäikö kalan vai paskan maku suuhun.

Tarpeeksi fiilisteltyämme lähdettiin vaeltaan takasin hostelliimme hyvinkin aikaisin. Oli päivän kävely ympäriinsä tehnyt tehtävänsä. Huone piti seuraavana päivänä luovuttaa 10, joten lähdimme hyvissä ajoin seuraavana päivänäkin jo liikenteeseen kohti Jambiaania.

Tarjolla oli taksia ja yhteisbussia ja jos jonkinlaista, mutta me kovakalloisesti päätettiin ottaa taas kokemuksia sarvista kiinni ja selviytyä dalla dallalla. Kysyvä ei tällä kertaa tieltä eksynyt ja päästiin melko kivuttomasti oikeille poluille. Odotusta ja norona valuvaa hikeä oli kyllä sitten senkin edestä. Paikalliset maksaa kyydistä 2000Tsh ja meikäläiset makso kyydistä Stone townista Jambianiin yht. 25000Tsh. Jälkeen päin taas mietti

Jambiani on saaren kaakkoisosassa ja sinne saavuttuamme totesimme, että reissun viimeinen yö Stone townissa peruttaisiin. Me muutettaan tänne. Aamupala oli taivaallista ja näkymät henkeäsalpaavat. Vai miltä kuullostaa vastatehty tuoremehu, hedelmälautanen, tuore kahvi, paahdettu patonki, itsetehty hillo, voi, juustomunakas ja lettua suklaasiirapilla. Ahhh….

IMG_1916

Näkymä meidän terassilta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_2173

”Meri on tullut takaisin”!

Loppuviikko otettiinkin sitten niin lökösti ja löllösti, kun ottaa vain saattaa. Luettiin, nukuttiin, haahuiltiin pitkin rantoja ja syötiin kalliisti täkäläiseen hintatasoon nähden. Käytiin delfiinisafarilla ja vuokrattiin päiväksi skootteri. Perjantaina käytiin myös full moon-partyissa Pajessa. Molemmat ekaa kertaa moisissa.

Delfiini safarille lähdettiin hotellin pihasta puol 6 pintaan. Meitsi oli tikkana herännyt jo 2 aikaan yöllä, syystä tuntemattomasta. Vissiin jännitti niin paljon, hehe.

Reissussa oli mukana mun ja Emmin lisäksi kaks pariskuntaa. Koko viikon ollaan naureskeltu, kun mestat kuhisee tyylikkäitä rakastavaisia, jotka menee käsikädessä kohti auringonlaskua ja sit tääl on kaks reissun rähjäännyttämää ja kikattavaa reppureissaajaa, jotka sählää ja söheltää.

Reissu oli tosi uskomaton. Veneet yritti ajaa mahdollisiman lähelle ja sitten piti olla kärppänä valmiina hyppäämään veteen. Siellä sitä delfiinien seassa snorklattiin suolavettä joka röörissä ja mietittiin, että voiko tää olla ees todellista. Omaa eettisyyttäkin tuli taas pohdiskeltua, kun kymmenet moottoriveneet ”jahtaa” delfiinilaumoja. Päädyin kuitenkin siihen, että tämä jos joku on parempi, kuin delfinaariot. Täällä ne saa kuitenkin mennä ja tulla kuinka tykkäävät

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edes pieni todiste siitä, että niitä delfiinejä ihan oikeasti oli

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Skootterin vuokraus ei mennyt ihan tanssien, mutta päästiin puolen päivän jälkeen lähtemään kutakuinkin kädet tutisten ja naama näkkärillä. Meillä oli niin hauskaa, että poskilihakset oli ihan juntturassa ja pissat melkein housussa.

Muistakaa kuitenkin ongelmilta välttyäksenne tehdä sopimus siitä, että teillä on oikeus vuokrata mopoa, vakuutukset kuntoon ja että katsastus on voimassa. Ja no se tärkein, jota meillä ei ollut; ajokortti. Tosin meidän peli kulki kyllä semmosta kiitoa, että meikäläisen mopokortilla ei se touhu varmaan olis silti laillista ollut. Harmia siitä, kuitenkin tuli ja paikallisen virkavallan kanssakin päästiin kanssakäymisiin.

Loppu hyvin kaikki hyvin ja meikäläiset huristeli saaren itäosaa tukka hulmuten illan pimeyteen asti. Meinattiin siinä vähän eksymäänkin päästä. Eiku ei.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

The Rock

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jätskiannoksetkin alkoi 8$, joten tyydyttiin ottamaan kuvat ja kääntään mopon keula kohti Michamvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sarjassamme älä-kysy-mitä-nämä-ovat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illallista ja päivän ensimmäistä ruokaa paikassa jonka nimeä en muista:D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pienestä pitäen näille opetetaan rahan vaatiminen. Pari dollaria ne olis halunnu, että otan ton meritähden käteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naiset rapsuttelemassa työkseen rantahiekasta simpukoita.

IMG_1964

Bisnes ei katso aikaa eikä paikkaa

IMG_1955

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Merisiilit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leväistutukset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_2018

Kanga päässä ja kookosvettä keskipäivän kuumuudessa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nää oli mun uskollisimmat kumppanit koko reissun aikana ja palvelivat niin pitkään kuin pitikin. Zansibarille mun piti ne sitten jättää lepoon.

Meidän takastulomatka ei taas vaiheeks mennyt niin kuin elokuvissa. Oltiin varattu rutkasti aikaa lentokentälle ja syötiin rauhaksiin siellä. Yritettiin päästä chekkaamaan ittemme sisään, niin totesivat, että liian aikaista. Nairobin check-in tehtäisiin ensin. No odoteltiin kiltisti. Kun sitten Dar es Salaamin lentoa aloitettiin ajamaan sisään, selvisi, ettei yhtäkään jatkolentoa Darista Kilimanjarolle ole sille päivälle. Järkytys, paniikki, kangistuminen.

Mun päässä pyöri, että mun pitäis alottaa seuraavana päivänä kiipeeminen Kilimanjarolle ja Emmillä oli viimeinen päivä aikaa nähdä sen rakas ystävä, joka lähti myös kiipeemishommiin. Lentokenttävirkailija totes ettei hätää. Seittemältä illalla lähtee Nairobiin lento niin oltain joskus puolenyön tienoilla Kilimanjaron kentällä.

Jäätymisvaiheen jälkeen todettiin, että se ei ole todellakaan vaihtoehto, vaan meille täytyy järjestyä paikat vielä puolen tunnin päästä lähtevälle Nairobin lennolle. Turhaa ripeyttä ei ollut havaittavissa, mutta ensimmäistä kertaa Afrikassa olon aikana silti asiat järjesty rivakasi ja ILMAN ylimääräisiä maksamisia ja kuponkeja. Vieläkin jaksaa ihmetyttää kuinka helpolla lennot järjestyi loppuviimen.

Meillä ei ollut mitään haisua Nairobista Kilille lähtevistä lennoista Zansibarilta lähtiessä. Koneessa ehdittiin nopee tsekkaamaan, että jos aikataulut pitää kutinsa, meillä olis noin tunti aikaa saada liput seuraavalle lennolle ja oltaisiin noin 10pm Kilin kentällä. Pienet jännät housuissa rynnittiin Nairobin päässä ulos niin nopee kuin vain mahdollista.

Seuraavassa päässä taas suu vaahdossa selitettiin tilannetta ja hyvinkin nihkeä lentokenttätäti ihmetteli ja pyöritteli päätään ja ihmetteli, miksi meillä ei ole lippuja ja ettei homma nyt ihan tällä tavalla toimi. En tiedä halusko vaan kiusata näitä sekopäisiä naisia, mutta sitte se vaan löi taas liput kouraan ja toivotti hyvää matkaa. Tämä ei ollut sitä Afrikkaa, joka me oltiin opittu tuntemaan.

IMG_2232

Nairobi lentokoneesta

Ite oon varannut yleensä hyvin aikaa lennon jälkeen kaikille tälläisille pikku yllätyksille, mutta sen kerran kun pelivara on onneton käy tällä tavalla. Kyllä taas läksyni opin. Kaverit olivat hakemassa meitä kentältä ja puolenyön aikaan, kun oltiin Moshi ensin käännetty ympäri ruokapaikkaa hakiessa, aloin kauheella sykkeellä pakkaamaan seuraavan aamun Kilin kassia. Jännän levollinen mieli oli kuitenkin kaikesta ja oli jotenkin koko ajan olo, että kyllä nää asiat tästä suttaantuu. Hakuna matata. Sitä tää oli.

 

Twende Lushoto!

Eilen tultiin puolilta päivin takaisin Moshiin Lushoton vehreiden laaksojen syleilystä. Takana on ikimuistoinen ja täynnä kommelluksia oleva reissu. Varautukaa megapostaukseen.

Lähdettiin keskiviikkoaamuna 8.30am bussilla. Varsinainen nautinto matka ei ollut, kun jalkatila oli suunniteltu aasialaisille, meidän ikkunaa ei saatu kiinni ja tuuli puhalsi melkosta huikua päin kasvoja. Perille pääsyn uskoa horjuteltiin useampaankin otteeseen muutenkin. Bussi meni kertaalleen rikki ja Mombon kylän jälkeen matka kohti Lushoton kylää on melkosen jyrkkää serpenttiinitietä. Ilman suojakaiteita ja vettä tuli kuin saavista. Tien leveys oli yhden kaistan tuntumassa ja rekkojen kanssa vastakkain satuttaessa pisti mielummin silmät kiinni, kun katsoi jyrkänteeltä alas. Taas tuntui etten eläissäni niin paljon pelännyt. Montakohan kertaa senkin oon jo sanonut?

IMG_1653

Reissurekka

IMG_1654

Pissapaikka

IMG_1645

Snackkiä ja sukkia, limua ja laturia, kultakelloa ja keksejä. Mitä sulle ei tulla bussin ikkunasta tai bussiin asti tyrkyttämään, sitä et tarvitse.

Perille kuitenkin päästiin ja bussissa meille lyötiin jo mainos kouraan matkanjärjestäjältä ja armoton myyminen jatkui ulos päästyäkin. Käytiin kanat ja riisi-lounaan jälkeen samaan hengenvetoon juttelemassa tässä yhtiössä. Kauhean hyvä maku ei jäänyt lafkasta, sillä, kun ilmotettiin, että mietitään ja ei olla valmiita maksamaan noin paljoa (40$), alkoi kauhea kiukuttelu. Se ei ainakaan lisännyt meidän motivaatiota tukea kyseistä firmaa. Ilta meillä venyi kuitenkin pitkäksi guesthouseamme metsästäessä, joten sinne me sitten kuitenkin päädyttiin. Seuraavalle päivälle oli siis tiedossa ylämäkireeniä ja savisia lenkkareita.

Matka meidän majatalolle ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Saatiin taksi, joka lupasi viedä meidät sinne minne pitääkin. Järkyttävän mutaisen ylämäkeen lähtiessä meinattiin saada slaagit, kun auto suti ja heittelehti miten sattui. Käskettiin sen pysähtyä ja lähdettiin jatkamaan jalan. Kuskia nauratti. Meitä ei.

No mäen päälle päästyä majatalon emäntä tuli kertomaan ettei tämä ole Irente Chalet. Meille neuvottiin jatkamaan eteen päin. Hetken matkan päästä paikalliset rupes huuteleen, että minne me oikeen ollaan menossa. Yritettiin ymmärtää toisiamme ja selvisi, että Chalet on laakson toisella puolella. Great. Paikallinen lähti oppaaksi ja niin me kuraiset tossut uupuneina käänsimme kelkkoja.

Yhden pummitun automatkan,monen paikallisen neuvon jälkeen ja parin tunnin jälkeen vihdoin näimme viittoja Chaletista. Tallailtiin siinä sitten vielä hetki jos toinen, eksyttiin ja taas eksyttiin, mutta vihdoin ja viimein likempänä puoli kuutta löydettiin perille. Kuullaksemme, että paikka jossa alunalkaen olimme, oli se oikea. Emmin kanssa katseltiin toisiamme ihan epäuskon vallassa.

Näytettiin vaihteeksi vissiin niin uupuneilta, että saatiin lupa jäädä Chalettiin ensimmäiseksi yöksi (joka normaalisti kustantaisi 109$/yö) ja sitten seuraavana päivänä vaihdettaisiin siihen meidän buukkaamaan paikkaan. Sekaannusta aiheutti siis se, että me oltiin buukattu Chalet, mutta huone, joka oltiin varattu, on eri niminen ja eri paikassa. Omistaja on molemmissa sama.

Se ilta meni pirun kallista pastaa nautiskellessa (10$) ja hysteerisesti nauraessa tälle koko sähellykselle. Aloitettiin myös videopäiväkirjan teko ja eilen päivällisellä naurettiin vatta kippurassa meidän väsykiukkupäivityksiä. Voi mitä muistoja. Ne on kuitenkin sen verran rankkaa kamaa, että ne ei tule päivänvaloa näkemään:D.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän kautta meidän päiväretki sademetsään ja vesiputouksille varatiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pojat lykkii vettä kylille

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaalimaan kakarat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rainforest

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Tää onkin  vähän vaikee tie”, opas raapi päätään. ”Eikun tossuja Päivi pois”, totes Emmi. Ja niin sitä mentiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalassa

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei ollu ainoastaan meidän henkirievut kun otti osumaa tällä.

Kilometrejä kertyi torstaille 20. Takaisin vesiputouksilta tultiin dalladallalla. Perheauton kokoisessa kotterossa tällä kertaa parhaimmillaan 15 henkeä. Emmi toteskin, että pitäisköhän näiden lisäillä vuoroja, kun nää on näin kuumaa kamaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonlasku meidän takapihalta

Perjantai otettiin ihan tooooosi iisisti. Siinä riippumatossa loikoillessa kävi kyllä mielessä, että koskahan viimeks on tullu oikeesti vaan oltua.  Teki ihan poikaa. Hyvää reeniä ensi viikon Zansibarin reissulle.

Puolenpäivän jälkeen lähdettiin kamerat ojossa tallaamaan kohti Irente view pointtia, josta aukeaisi panoraamamaisemat. Lounasta ajateltiin syövämme aivan näköalapaikan kupeessa olevassa hotellissa. Kallista oli  (niin kuin on tämän reissun muonat muutenkin olleet) laatuunsa nähden. Meitä ei kuitenkaan huvittanut maksaa 12$ kasvisateriasta meidän majatalollemme, joten tyydyimme tähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hakuna matata

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän guesthouse

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1814

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1751

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1771

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1825

Alunalken taroitus oli olla näköalapaikoilla auringonlaskuun asti, mutta oltiinkin poikkeuksellisesti niin ajoissa mestoilla, että päätettiin kävellä vielä keskustaan ennen pimeän tuloa.

Illallista nautittiin katuravintolassa chips Malayi (munakasta, jossa on ranskalaisia) ja lihavartaita. Tämä osottautui reissun suurimmaksi makuelämyksi. Ja hintaa 3500Tsh/ lärvi eli 1,75€. Se lämmitti mieltä, koska viiden euron taksimatka kirpaisi sen kaikki kolme kertaa, kun sitä jouduimme käyttämään.

Säät helli meitä, sillä keskiviikkoiselle rankkasateelle ei ollut enää jatkoa. Taisimpa jopa hieman kärvähtää kasvoilta, ensimmäistä kertaa koko täällä olon aikana.

Lauantaina kellon PITI soittaa 5am, mutta kuinka ollakaan, oon ilmeisesti tyynenrauhallisesti sammuttanut kellon ja jatkanut unia. 5.28am guesthousen omistaja tuli huhuilemaan tyttöjä taksiin, jotta ehdittäisiin kello kuuden bussiin. Luojan kiitos oltiin pakattu edellisenä iltana. Ei yhtään huonompi suoritus kuitenkaan flikoilta: 5.45 oltiin jo bussissa odottamassa starttia. Meidän isäntää ei voi kyllä liioiksi ylistää, ilman sitä me varmaan oltais vieläkin Lushotossa.

Neljä päivää reissuun oli melko lyhyet, mutta rajallisen ajan nimissä tämä oli aika passeli. Jos olis aikaa ollut enempi, olisin halunnut kiivetä Usambara Mountainille. Ihanaa oli tulla kuitenkin vielä viimeiseksi viikonlopuksi takaisin Moshiin. Olihan täällä perjantaina avattu uus baarikin; Black diamond :D!

IMG_1845

Oli ”hieman” modernimpi” verrattuna menomatkan vankkuriin. 5 tunnin ajomatkan aikana ehdittiin katsomaan kahteen kertaan Tansanian top hit-lista musiikkivideoineen. Minä myös ummistin silmiäni muutamaan otteeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään lähdin yksinpäiten tallaamaan kohti townia pää melko painuksissa. Mietin syntyjä syviä ja yritin ymmärtää, että tämä on viimeinen kokonainen päivä Moshissa. Ensimmäiset kuukaudet pelkäsin yksin kulkemista. Mitä lähemmän loppua on tultu, sitä enemmän kuitenkin nautin siitä. Fiilistelystä omin päin, omaan tahtiin. Paikalliset moikkailee ja tulee rupattelemaan. Tuntuu hassulta, että tuntee jo niin paljon ihmisiä täältä ja on saanut heiltä hyväksyntää. Ei ole kaikille enää pelkkä muzungu (=valkoinen). 

Miten lähtö voikaan aiheuttaa tällaista ahdistusta ja ikävää? Olin varma etten tule rakastumaan. Olin varma etten tule kaipaamaan. Olin varma. Mutta niin siinä silti kävi. Tansania, olet vallannut palasen minusta.

Huomenna tyttöjen nenät osoittaa kohti Zansibaria ja synkät ja haikeat ajatukset saa luvan jäädä taka-alalle. Lotrataan aurinkorasvalla ja nautitaan uusista tuulista.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Africa with every senses

Syvä pahoittelu pitkästä radiohiljaisuudesta. Aika alkaa tiimalasista valumaan pohjalle ja mä yritän vaan kaikin keinoin imeä joka ikisen palan Afrikkaa itseeni. Ikävä tänne tulee, pitää se jo tässä kohtaa myöntää. Tasan kolmen viikon päästä vedän rinkannyörejä kiinni. Ihan hirveää, ihanaa, ikävää, riemastuttavaa, haikeaa ja helpottavaa samaan aikaan.

Aika täällä on ollut yksi elämän taas hienoimmista kokemuksista, joita en ikinä koskaan milloinkaan vaihtais pois. Jos nyt kukaan miettii lähteäkö vaihtoon, älä enää epäröi. Just follow your dreams and make it happen. Näitä ystäviä, silmiä avaavia kokemuksia ja ilon ja surun hetkiä ei koeta kotisohvalta.

Viime perjantaina päästiin 6am töistä ja oli meidän vihoviimeinen työvuoro täällä. Ollaan niin helpottuneita. Niin oli kevyet askeleet, onnellinen mieli ja sydän täynnä kiitollisuutta. Synnäriltä ja sairaalta kerron omat kuulumisensa (aikanansa). Ikävä ei sinne tule. Niitä tuskan ääniä, kipeitä silmiä ja kovia kouria omille verkkokalvoille piirtyneenä ei unohda koskaan.

Tänään ollaan puhtaasti hoideltu asioita, tehty bisnestä ja yritetty tajuta että tallaaminen näillä pölyisillä kaduilla on ihan kohta ohi. Varattiin myös bussi Lushotoon, jonne lähdetään keskiviikkoaamuna. Bussiasema on itelle semmonen paikka, jonne en mielellään mee. Siellä tuntuu, et sut revitään riekaleiksi joka suuntaan. Kaikki haluu tarjota sulle jotain. Kaikkea latureista ”maailmanympärysmatkoihin”. No sain varattua matkan ja katsotaan mitä määränpäästä löytyy, sillä se ei meille ihan selvää oo. Kaunista ja vehreää luontoa lähdetään etsimään. Ja hiljaisuutta. Se tekee meille NIIIN hyvää kaiken tän hulinan, töiden ja juhlimisen rinnalle. Kunnon hiljaisuuden retriitti.

Viime viikkojen tunnelmia kuvien muodossa. Yrittäkää päästä fiilikseen; nauttikaa!

IMG_1263

Salimatkan varrelta

IMG_1362

IMG_1360

IMG_1356

IMG_1359

Christmas tree

IMG_1620

Ihana matkamuistoaukio KCMC:ltä Kiboloronin kylään päin mentäessä. Kovalla tinkauksella kaikki lähtee puolet halvemmalla kuin townissa.

IMG_1370

IMG_1628

IMG_1631

Tän papan kanssa hierottiin niin kovaa bisnestä, et pyysin yhteiskuvaa. Voin näyttää joskus sit jälkipolville ja kertoa kuinka kovaa duunia ton maalauksen eteen on tehty, mikä on mun käsissä!

IMG_1626

IMG_1220

IMG_1223

Huvittaisko majottua hotel New Castleen?

IMG_1250

Meloonii on vähän enempi ku cittarin hevi-osastolla. Moshi townista.

IMG_1383 (1)

Puheaikaa

IMG_1382

Nämä raaputellaan kuin lottokuponki ja naputellaan puhelimeen. Sen jälkeen saakin lörpötellä.

IMG_1212

Kotikujia

IMG_1203

Tommoset lihakset kun sais?

IMG_1610

IMG_1609

Zansibar pizza. Sisällä sipulia, jauhelihaa ja kananmunaa. Törkeen hyvää.

IMG_1608

Katukeittiö = NAM

 

Tänään käytiin myös tekemässä valmistautumista yheen aika huisiin juttuun, jonka voin paljastaa nyt, kun se on varmaa. Mä aion viettää viimeisen lomaviikkoni tarpoen pikku nyppylälle, joka möllöttää tossa meidän takapihalla. Ei tartte uskoa, kun mäkään en vielä usko, mut mä lähden kiipeemään Kilimanjarolle (kavereiden kesken Kilille). Oi Kyllä!

Jossei kokkeja, repunkantajia, oppaita sun muita lasketa, mun kanssa on lähdössä meidän talolta Annie (Jenkeistä) ja toiselta talolta Rebecca (Skotlannista). Reissu on törkeen kallis, mutta onneks mut suostuteltiin tähän. Nyt musta tuntuu, että olin ihan tyhmä, kun olin alunalkaen luopunut koko ajatuksesta. Nää on kuitenkin sellasia juttuja, mistä mä nautin kaikkein eniten. Luonnosta, vaeltamisesta, itsentä etsimisestä ja voittamisesta.

Tarkempia speksejä näistäkin myöhemmin. Varmaankin itseasiassa vasta Suomessa, sillä startti on 1. joulukuuta ja takaisin tullaan 6. päivä. Nokka kohti kylmää ja pimeää Suomea tapahtuu sitä seuraavana päivänä. Hullua. Onneks siellä on odottamassa sitäkin lämpimämmät, eloistat ja valoisat rakkaat!

Jossei musta kuulu mitään täällä, tarkoittaa se vaan, että tytöt on kiireisiä ja nauttivat elämästään täysin rinnoin jokaisella hengenvedolla. Tehkää te samoin! Aurinkoa kaikkien alkaneeseen viikkoon. Maanantai on jo ohi ;).

Travel is the only thing you buy that makes you richer.

Politiikkaa ja perunateatteria

MITÄ!? Marraskuun eka? Joko jo? Oonko mä ollut Afrikassa jo kaks kuukautta? Joko muka ens kuussa kotiin?

Täällä on seurattu politiikkaa korvat höröllä ja aistit valppaina, koska viime viikon sunnuntaina olleet presidentinvaaleista odotettiin paljon. Viimeiset pari viikkoa kaikissa baareissa ja kuppiloissa telkkarit on jauhaneet lupauksia ja kadut on ollut täynnä peace-merkin näyttäjiä (Chadema puolueen tunnus). Jopa sähköt ovat olleet nyt koko viikon melkein tauotta joka puolella ja se jos joku on iso juttu, kaikille. Se taas todennäköisesti tietää sitä, että monta seuraavaa viikkoa ollaankin aika vähäisellä sähköllä, sillä täällä on ollut nyt niin kuivaa, että sähköä ei pystytä tuottamaan ja se hyvin vähissä joka puolelta Tansaniaa.

Täällä on kaksi pääpuoluetta, jotka taistelivat paikasta. Chadema (Chama cha Demokrasia na Maendeleo = Party for democracy and progress = demokratian ja edistyksen puolue) on keskusta-oikeisto-puolue. CCM (Chama Cha Mapinduzi = Party of the revolution = vallankumouksen puolue), joka on keskusta-vasemmistopuolue. CCM on ollut neljä edellistä kautta putkeen tahtipuikon heiluttajana ja ihmiset todella haluavat täällä muutosta. Chademan pääehdokas Lowassa on ollut aiemmin pääministerinä, mutta erotettu tehtävästään korruption ja muun vastaavan vuoksi. Se onko näin oikeasti, on enemmän ja vähemmän jäänyt hallitukselta tutkimatta.

Etenkin Moshista suurin osa äänesti Lowassaa, mutta silti CCM vei voiton, melkeimpä murskaluvuin. Nyt etenkin Moshi on hirvittävät pettynyt, koska he uskovat ettei demokratia taaskaan toteutunut. Paikalliset epäilevät korruptiota, eikä se nyt hirveän utopistiselta kuulostakaan. Samaan aikaan Zansibarilla kaikki äänet on mitätöity ja he äänestävät kolmen kuukauden päästä uudestaan. Vaikka Zansibar kuuluu Tansaniaan periaatteessa hallinnollisesti, heillä on silti oma presidentti. Eikös oo simppeliä?

Meille on annettu matkustustiedote ettei Zansibar ole nyt turvallinen liikkua ja samaa sanovat paikallisetkin. Marraskuun viimeiseksi viikoksi sinne olis kuitenkin tarkoitus mennä, joten toivottavasti rauhoittuvat nopsaan! Moshissa ei ole mitään levottomuuksia meidän silmiin osunut, mutta jonkin verran öisin on kaasupommeja(?) ja muuta pauketta on kuulunut. Kadut lähinnä näyttävät tyhjiltä ja sairaalassa melkein jo kaikuu käytävillä. Nyt näin viikon jälkeen alkaa näyttää siltä, että arki rupeaa palaamaan.

No se politiikasta. Mitäs me muuta ollaan tehty? Viime viikonloppuna oltiin hollantilaisvoittoisen porukan kanssa melomassa ja uimassa Tansaniasta Keniaan. Heh, joo, uskokaa vaan. Lake Chala on tosi kirkas ja kaunis kraaterijärvi reilu tunnin ajomatkan päässä Moshista ja on aivan Kenian ja Tansanian rajalla. Se ei alunalkaen ollut to do-listalla, mutta kun aikaa täällä on eikä lepäämään ehdi, niin mentiin käyden. Ja kyllä kannatti. Oli ihan superhauskaa. Vuokrattiin kolme kajakkia ja osa meistä ui ja osa meloi. Sitten kun joku väsyi niin tehtiin vaihto. Järvi on n. 3 km pitkä, joten kyllähän sitä matkaa edestakasin tuli.

IMG_1042

Tästä on alas järvelle n. 20 minuutin kävelymatka ja lämpimästi suosittelen laittaan lenkkarit jalkaan!

IMG_1050

IMG_1056

Järvelle oli näköalaravintola, josta oli kieltämättä melkoset näkymät.

Kuvia mulla ei oo kuin nää muutama kännykällä otettu, kun meitä infottiin, että alhaalla ei ole mitään minne voi kamerat jättää ja kajakissa ne kastuu. Enkä halunnu ottaa sitä riskiä, että meijän uus järkkäri lojuis sadan metrin syvyydessä. No onneks Anniella oli vedenkesävä kamera nii siltä saa myöhemmin lisää todistusaineistoa. (Se on muuten ihan sikakätevä ja tulee tosi hyviä kuvia, suosittelen ja olen kade).

Viime viikolla käytiin myös orpokodissa vierailemassa kera kymmenen kiloa riisiä. Meille annettiin ohjeeksi, että jotain olisi hyvä viedä ja käynnin jälkeen meille jäi enemmänkin semmonen olo, että me ollaan rahasampoja ja meille esitellään mihin kaikkeen rahaa tarvitaan. Tuli sellainen olo ettei käsiä tarvita, mutta jos vähän kukkaronnyörejä vois avata.

Välillä tuntuu, että täällä on niin paljon vapaaehtoisia, että jopa ylitarjontaa on. Aivan varmasti maaseudulla on kuitenkin paljon apua tarvitsevia ja jos meillä vain suinkin olis aikaa niin mielelläni menisin auttamaan. En vain tiedä tekeekö päivä tai kaksi meitä ja heitä hullua hurskaammiksi. Juteltiin Emmin kanssa pitkä tovi näistä ristiriitaisista tunnelmista ja päädyttiin siihen, ettei heillä ole oikein muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää nyhtää kaikki mahdollinen apu irti jos vain sunkin.

IMG_1030

Tässä huoneessa asuu 30 lasta. Nolla kuuluu perään.

Tässä huoneessa asuu 30 lasta. Nolla kuuluu perään.

IMG_1033

Tää on tätä ristiriitaa. Sairaalassakin on usealla osastolla ihan upouudet tietokoneet, mutta kukaan ei käytä. Koska ei osaa.

Keittiö. Riisit ja maissit on tulilla.

Keittiö. Riisit ja maissit on tulilla.

IMG_1026

IMG_1027

Äikkää, matikkaa ja enkkua. Nää opettelee lukemaan jo neljän/viiden vanhana täällä ja laskee semmosia laskuja ku meillä ekalla luokalla. Miksei sitten se näyt osaamisena? Lapset on liian nuoria istumaan ja keskittymään tehtäviin, kun tuossa iässä pitäis leikkiä ja telmiä ja jää ne aivot kehittymättä.

IMG_1029

Luokkahuone

Meidän talossa on ollut muuttoliikettä, kun osa lähti pois viime viikonloppuna ja jäätiin Emmin kanssa kahden. Oltiin jo melkein totuttu ylhäiseen yksinäisyyteen, kun pari päivää sitten saatiin uudet vahvistukset Saksasta ja Jenkeistä. Ihan mahtavaa, tosi mukavia naisia!

Eilen oltiin lounaalla paikallisen opettajan luona. Tapaaminen oli hieman hämmentävä. Katottiin Emmin kanssa melkein pari tuntia englanniksi dupattua saippuaoopperaa ja luettiin kenialaisia naistenlehtiä. Erityisen viihdyttävä oli kysymyspalsta, jossa suurimmaksi huoleksi näytti nousevan: ”Kuinka pitää mies tyytyväisenä”? Siinä sitä onkin. Muutoin lehti vaikutti aika pitkälti meidän Cosmolta.

Autettiin vähäsen laittamaan ruokaa, jos sitä edes auttamiseksi voi sanoa. Enemmän se meni avokaado-passionmehun nautiskeluksi. Ja ruoka oli taivaallista, taas kerran. Ei ole kyllä montaakaan kertaa tarvinnut täällä pettyä. Hänen koti oli tosi hulppea verratuna aikaisempiin ja tuntui kuin oltaisiin oltu kaukanakin täkäläisestä todellisuudesta. Keskusteltiin hiukan politiikasta ja hänen työstään ja selvisi aika äkkiä, että hän kuuluu niihin vähän paremmin pärjääviin täällä.

Toi mehu on vaan niin h-y-v-ä-ä!

Toi mehu on vaan niin h-y-v-ä-ä!

Viimeiset pari viikkoa vieteltiin gynekologisella ja obstrektisella osastolla, eikä niistä kovin ole sanottavaa. Mentiin laskuissa sekaisin, mutta ei varmaan kaukana oo, jos pedattiin viikon aikana reilu sata sänkyä. Viimeiset kaksi viikkoa me mennään suorittamaan synnärille.

Aistitteko ton riemun, kun onnellinen hoitaja pääsee vaihtamaan vähän lakanaa?

Aistitteko ton riemun, kun onnellinen hoitaja pääsee vaihtamaan vähän lakanaa?

Männäviikolla jouduttiin kyllä jopa pieneen puhutteluun, kun ollaan pompittu osastoilla vähän oman mielen mukaan. Viimeinen tempaus oli keskiviikkona, kun marssittiin vauvojen HIV-klinikalle ja kysyttiin, että voidaanko liittyä täksi päiväksi katsomaan, miten niiden hommat toimii ja autetaan jos vaan voidaan. Meidän toivotettiin vuolaasti tervetulleeksi (niin kuin joka kerta) ja meillä oli huisin hauska päivä. Mittailtiin ja punnittiin muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja ja merkittiin neuvolakortteihin ja arkistoihin tietoja.

Koettiin oikeastaan ensimmäistä kertaa, että meitä todella tarvittiin, vaikkei työ nyt itsessään ollut mikään oppimiskokemus. Tunnettiin ittemme silti tärkeiksi. Seuraavana päivänä kuitenkin kuultiin, että se ei ole mitenkään luvallista ja soo soo. Välillä mä niin koen turhautumista, kun täällä on sääntöjä ja sääntöjä. Mikään ei ole koskaan johdonmukaista.

IMG_1097

Tämä klinikka on kymmenen vuotta vanha ja kaikki näyttää tosi uusilta ja hienoilta. Tää osasto on oikeasti melkeen hieno.

IMG_1098

Mutta oli tää kuinka ihanaa ja kamalaa tahansa, kaikki loppuu aikanaan. Mulla alkaa olemaan jo ihan hirveän haikea olo, kun tajuan, että ens kuun alussa oon jo kotona! Oon alottanu jo henkisen kilpajuoksun itseni kanssa, vaikka onhan meillä viis täyttä viikkoa vielä edessä:D Nyt täytyy yrittää löytää vaan se zen ja nauttia vaan jokaisesta hetkestä ja ottaa pole pole (hitaasti hitaasti). Eikä kotona tarvii olla murheissaan ettenkö olis takasin tulossa! Mun viihtyminen täällä ei sulje pois sitä tosiasiaa, että ikävä on. Joka päivä.

Joko mä meen paikallisesta?

Joko mä meen paikallisesta?

Aamusta me yritettiin hyvällä hengellä mennä kirkkoon puoli kahdeksaks ihan mielenkiinnon vuoksi. No, swahiliksi messu oli alkanu jo ja kuulemma englanniksi kymmeneltä. Great! Eiku takasin lompsien. No, siitä hyvästä mulla oli muutama aamutunti aikaa kirjotella kuulumisia, joten ei kai huono sekään! Nyt kirja kouraan ja nauttimaan valosta.

Haleja ja aurinkoa kaikkien sunnuntaihin!

Safari part 3: Ngorongoro

Kolmannen yön jäljiltä herättiin hyytävään ilmaan ja olin todellakin tyytyväinen, että ne sormikkaat, takki ja pipo oli pakattu myös Afrikkaan mukaan. Käyttöön tuli eikä yhtään ollu silti liikaa. Startti oli jälleen aikainen, koska tarkoitus oli löytää sarvikuonoja, joita on mahdollista yleensä nähdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla.

Kello kuuden selfie

Kello kuuden selfie

Matka oli taas kuin kauhuelokuvasta. Me ei nähty etupuskuria pidemmälle eteen, mutta silti vauhti oli jotain aivan uskomatonta ja kuskilla luuri korvalla. Näytti kuitenkin, että tilanne hallinnassa, joten ei auttanu ku pistää silmät kii ja toivoo parasta. Toisaalta jos kaasujalka ei olis ollut noin raskas, olis kuonotkin jääny näkemättä;).

Ngorongoro ei siis ole kansallispuisto vaan laaja luonnonsuojelualue ja yksi Unescon maailmanperintökohteista. Se on kiinni Serengetin kansallispuistossa ja on aikanansa ollut samaa aluetta, mutta ristiriidat Maasai-heimon kanssa ovat johtaneet eriyttämiseen. Nyt he saavat Ngorongoron alueella siis asutustaa ja laiduntaa siellä vuohia ja lehmiä. Alue on 8 300 neliökilometriä ja kattaa sekä kraaterialueen että sen vehreän ympäristön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kyllä! Viimeinen viidestä suuresta löydetty. Se on aina vain vaikeampaa, koska sarvikuonoja salametsästetään niiden sarvien vuoksi. Tansaniassa on tämän hetkisen tiedon mukaan 64 sarvikuonoa levittäytyneenä ympäriinsä. Sarvikuono on hyvin vaarallinen eläin ja opas sanoi, että lähelle ei juuri parane mennä.

”Hei kaveri, onks sulla kaikki hyvin”?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tää jätkä tarttis parturia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Vauva”hyeena

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gnuut

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liikenteessä oli jalkaisinkin muutama rohkelikko. Itelle ei ehkä ensimmäisenä tulis mieli lähteä tonne aamulenkille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_0922

Aamupala katettiin pienen lammen(?) rantaan, jossa sulassa sovussa ihastelimme seeproja ja virtahepoja.

IMG_0930

Perus aamukahvimaisemat. Kaakaota ja lettuja ja meikäläinen on ku Hangon keksi:D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Virtahevot voivat olla veden alla puolisenkin tuntia, mikäli kokevat ympärilla uhkaa ja pystyvät sukeltamaan pitkiä matkoja. Päivisin ne pysyttelevät vain vedessä viilentääkseen itseään, mutta yön aikana ne voivat liikkua liki 10 mailia. Virtahepo on myös hyvin vaarallinen eläin nokakkain joutuessa, sillä se tappaa poikkeuksetta kaikki. Se ei syö, mutta tappaa. Voiskos siitä jo antaa tuomion hätävarjelun liiottelusta?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei nää kyllä läheltä tarkasteltuna enää niin söpöiltä näytä.

Aamupalat mutusteltuamme kierreltiin vielä iltapäivään asti puistoa. Täällä me nähtiin isoja laumoja puhveleita, gnuita ja

thumb_IMG_0945_1024

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Grey crowned crane. Aa niin mikä? Älä kysy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takastulomatka meni jokseenkin hiljaisissa merkeissä, kaikki nuokku ja nukku enemmän ja vähemmän (ja puol 6 paikkeilla oltiin takas Moshissa). Oma mieli meni vähän deepiksi tuli kauhee kaipuu suomalaiseen musiikkiin ja heitin kuulokkeet korville ja kuuntelin kaikkea mahdollista. Pysähdyin kuullostelemaan Jukka Pojan Kiitollisuutta.

”Helposti saattaa unohtuu
ettei elon tie tää itsestäänselvyys oo
Se oli niin pienestä kii
Tie oli vaarallinen, mut jäätiin henkiin
Se saattas kostautuu,
jos mä sen teen, et mä nostan pilviin pään
tai humallun maallisesta materiasta
enkä pidä elämän lahjaa enää minään.

Kiitollisuutta
Mä haluun nähä kiitollisuutta
Pitää olla kiitollisempi
Ja joka päivä, joka ilta vaan enempi (jee)
Kiitollisuutta
Mä haluun nähä kiitollisuutta
Pitää olla kiitollisempi (kiitollisempi)”.

Koko biisi täältä:

Tän biisin puitteissa pysähdyin taas miettimään omaa kohtaloani. Koko ajan olen tiedostanut kuinka hyvin asiat mulla on ja kuinka paljon mulla on ympärillä hyvää, kuinka onnellinen mä olen ja miten paljon mulla on ollut onnea matkassa. Mutta ei se kaikki oo vaan siitäkään ollut  kiinni. Takana on myös hyvin rankkoja ja työntäyteisiä vuosia ja mikään ei oo tullut ilmaiseksi. Päivääkään enkä mitään vaihtaisi silti pois.

Enkä nyt puhu pelkästä Afrikan matkastani vaan elämän mittaisesta matkastani. Vaikka tämä on ollut uskomaton matka täynnä unohtumattomia hetkiä iloineen ja suruineen, kaikki se mitä tämän ja mun ympärillä on, ansaitsee sen syvimmän kiitoksen. Luulen olevani kiitollinen ja näyttäväni myös sen, mutta haluan yrittää olla vielä kiitollisempi. Nyt tämä tyttö on lähtenyt tarpeeksi kauas nähdäkseen vieläkin lähemmäs.

Kiitollisuutta keskiviikkoon kaikenkarvaiset kaverini! Me lähdetään kohti Taekwondoa!

Safari part 2: Serengeti

Seuraava etappi oli selviytyä Serengetiin. Aamupalaa meille tarjoiltiin perjantaiaamuna puol 8 ja strartti maasturin kyytiin oli tuntia myöhemmin. Serengeti on kansallispuisto, joka ulottuu sekä Tansaniaan että Keniaan. Se on pinta-alaltaan 30 000 nelikilometriä ja 80% siitä on Tansanian puolella. Suurin osa maastosta on savannia, mutta metsääkin löytyy. Me pysyteltiin savannin puolella. Niin kuin arvata saattaa, me koluttiin ihan pikkiriikkinen osa tästä kaikesta, mutta nähtiin sitäkin huikeampia eläimiä ja maisemia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perus kenttäaamupala

IMG_0731

Retkipatjat ja makuupussit odottaa lastaustaan. Oluita unohtamatta! Yks iso miinus reissussa kyllä tulee lämpimistä juotavista. Miten niin muka neljää päivää ei saada vettä pysymään kylmänä keskellä savannia???

Joko mennääää!?

Joko mennääää!?

Matka Serengetiin on huikaisevan kaunis, mutta samalla äärimmäisen verenpainetta nostattava kokemus. Tiet ovat osin tosi huonossa kunnossa, ne on lähestulkoon pystysuoria ja äkkijyrkkiä mutkia löytyy liian paljon. Meidän kuski oli kyllä huikea ja tippinsä kyllä ansaitsi, kun hengissä ollaan edelleen. Tie nousee ensin Ngorongoron luonnonsuojelualueen reunamia pitkin ylös ja jatkaa rinnettä mutkitellen, kunnes mennään taas alas.

IMG_0735

View to Ngorongoro crater

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Just ehittiin lounas syömään niin taivas repes.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Way to Serengeti

Way to Serengeti. Oli muuten melkosen bumpy driving. Mua ei oo kyllä elämässäni varmaan koskaan pelottanu niin paljon, kun tolla pätkällä ja sillä vauhdilla.

IMG_0775

Ei kai se nyt oo reissu eikä mikään jossei jotain mee pieleen? Keskellä Serengetiä hengailtiin vajaat puol tuntia, kun jotain? tapahtui. No, siellä ne fiksas ja hakkas pari kertaa takaloodaa ja taas toimi!:D Ihan näyttää melkeen iskän sänkipellolta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Buffalo

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_0788

Iltapäivä pyörittiin kuravellissä pitkin poikin ja ihmeteltiin taas uusia nurkkia. Joskus 4-5 paikkeilla illalla käytiin jättämässä kokki tositoimiin ja me lähdettiin tsiigaan auringonlaskua. Oli ollu tosi pilvinen ja vähän sateinenkin päivä, joten ne täysin punaset auringot kyllä jäi meiltä nyt sivusuun. Toisaalta, me nähtiin kyllä jotain muuta melkeen yhtä hienoa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nää näyttääkin jo niin rikollisilta. Ruokavarkaat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vasemmanpuoleisessa rakennuksessa kokit kokkaili meille. Sitältä löyty tasan sementtinen koko rakennuksen pituinen pöytä, muut pelit ja vermeet piti tuoda mukanaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ai täällä me nyt sitten ollaan jellonien ja fanttien keskellä? Alueelle tuli kuitenkin sen verran monta telttaa, joten todennäkösyys sille, et ne haluu tulla just meijän telttaan on vähän pienempi, eiks je?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutama muukin bongailemassa leopardeja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BINGO!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sata ja yks kuvaa myöhemmin se asettu ihan ku kuvattavaks:D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonlaskua lähdettiin metsästään, mutta ei meille jääny ku viimeiset mainingit, ku oltiin sen leopardin kimpussa.

IMG_0815

Kello vähän yli 5 aamulla ja matkalla hammaspesuille, startti auringon nousua etsimään oli kuudelta. Ekasta yöstä teltassa selvitty ja untakaan ei tarvinnut paljon ettiä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Serengetissä seurattiin lähietäisyydeltä, kun kaksi naarasleijonaa yritti saalistaa pahkasikaa. Karkuun pääsi. Mutta vähän myöhemmin oltiin huudeilla, kun neljä leopardia piiritti jonkinsortin (gnuuta oletan?) elukkaa. Pitkän ja kutkuttavan seuraamisen jälkeen siellä oli hampaat tiukasti pakaroissa ja niskassa kiinni, mutta kuin ihmeen kaupalla se pääsi vielä irti! No eipä siinä, kirjaimellisesti takavasemmalta lähti muutamat leijonat liikenteeseen tehden siitä raukasta selvää. Siinä hetkessä, kun sitä teatteria seurattiin aitiopaikalta, tuntu kyllä kun olis ollu keskellä lauantai-illan Avara luonto-ohjelmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Serengetiin saa vuokrata myös kuumailmapallon. Saattaa toki olla vähän vauraammalle väestölle suunnattuja.

Etsi kuvasta krokotiili. Se oli menny rannalle ruikuttamaan, koska vedessä (sivumalla, ei näy kuvassa) oli virtahepoja. Ne kuulemma tappaa kaikki, jotka tulee niiden tonteille.

Etsi kuvasta krokotiili. Se oli menny rannalle ruikuttamaan, koska vedessä (sivumalla, ei näy kuvassa) oli virtahepoja. Ne kuulemma tappaa kaikki, jotka tulee niiden tonteille.

IMG_0819

Serengetistä me kurvailtiin vielä illaksi Ngorongoron puolelle, jossa yövyttiin toinen yö teltassa. Matkalla pysähdyttiin Maasai kylässä, jossa oli järjestetty turisteille kierros. Maasait tanssi ja lauloi meille, pääsimme katsomaan heidän alakouluaan ja kotiin sisälle. Meille jaettiin omat oppaat ja meidän keskustelut aijautu jotenkin mun mielestä taas vaihteeks ihan nurinkurisesti. Opas: Minkä ikäinen oon? Missä Asun? Oonko sinkku? Olenko naimisissa? Sä oot nyt mun vaimo”. Öööö. En muuten oo.

Koko ajan on suunnitteilla ollut vierailu kylään, mutta tästä jäi enemmän paha mieli. Portilla kerrotiin, että pääsymaksu10$/ per pää ja lopussa roikuttiin melkein lahkeessa, kun olisi pitänyt ostaa koruja ja käsitöitä. Tästä tuli enemmänkin ahdistus, kun pyytettömästi tervettullut olo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ngorongoron campingalueella oli huikaisevat maisemat ja siellä me pestiin hampaita samalla ku seeprat laidunsi metrien päässä. Siellä sitä tunsi elävänsä. Tai sitten loputkin todellisuuden tajusta hävisi.

Pus ja moi!

1 2 3