Elämä

Tarkemmat sikiöseulonnat ja yleistyvät NIPT-testit

30.10.2024 Päivi
0 Comment
Elämä, Yhteiskunta

Ahdistaa. Ihan todella ahdistaa. Somessa tuli vastaan kaupallinen yhteistyö NIPT-testistä. Yhteistyö oltiin selkeästi toteutettu kieli keskellä suuta eikä raskaudenkeskeytyksestä puhuttu. Siinä kuitenkin sanottiin, että aikainen ajankohta on tärkeä ja kyllähän me kaikki nyt sanomattakin ymmärrämme, että siksi jos raskaus halutaan keskeyttää. Ja yhteistyön tavoitteena on tietenkin lisätä NIPT-tutkimuksiin hakeutumista.

Lokakuu on downin syndrooman tietoisuuden kuukausi ja siksi nyt tartun tähän teemaan ja tietysti puran ahdistukseni teille. Kyselin myös somessa stoorien puolella aiemmin, onko jotain, mistä toivoisitte keskusteltavan. Tuli kysymys, miten suhtaudun yhä yleistyviin sikiöseulontoihin ja näiden myötä lisääntyviin down-raskauksien keskeytyksiin. So let me tell you.

NIPT-testit (täällä siitä lisää) toden totta yleistyvät Suomessa. Meidän lähin yliopistollinen sairaala TYKS on laajentanut NIPT-testausta ja se tarjotaan jokaiselle odottavalle vanhemmalle. HUS tiedotti myös alkuvuodesta, että selvittää samaa mahdollisuutta. YLE teki tästä juttua keväällä, mutta soisin tästä keskusteltavan ihan tosi paljon laajemminkin ja asioiden oikeilla nimillä. Sillä totuus on se, että sikiödiagnostiikka tulee kehittymään ja meidän tulisi alkaa pohtimaan, missä menee sikiödiagnostiikanraja, sitten kun mahdollisuudet on rajattomat. Tilanteessa, jossa meillä hyvinvointialueiden kassat ovat rutikuivia pistää miettimään, miten jonkin väestönryhmän eliminointi nähdään investointina, mutta mielenterveyspalveluita myöden sakkaa.

Lähtökohtaisesti kun ajatellaan niin joo – sikiötä tutkimalla me saadaan ennakkoon tietoa ja osataan varautua riskiraskauteen. Tähänhän myös NIPT-testillä vedotaan. En osaa nyt tutkimatta sanoa, paljonko näytteet maksavat vuositasolla, mutta mitä uudempia tutkimusmenetelmiä tulee, kyllä rahaa saadaan palamaan. Ja jos nyt lähdetään rönsyämään, niin tämä keskustelu koskettaa myös ihan kaikkea. Mitä me verovaroilla tulevaisuudessa maksamme. Takavasemmalta tulee kysymys, että nii i, sama koskee vammaisia. Nii i, entäs jos sinä vammaudut. Kolarissa tai saat vaikka aivoverenvuodon. Suomessa meillä nyt on ainakin toisaiseksi ollut tahtotila, että heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja kaikilla on oikeus voida hyvin.

Aina myös kun puhun sikiöseulonnoista, tulee myös kommentteja, että odottajalla on oikeus kehoonsa ja oikeus aborttiin. Tavallaan ymmärrän, että tämä putkahtaa keskusteluihin mukaan, mutta siitä tässä NIPT-keskustelussa ei ole kyse. Siitä en kiistele kenenkään kanssa, olen aivan samaa mieltä. Olen avoimesti puhunut siitä, että en tiedä itse mitä tekisin, jos raskautuisin nyt tai mitä olisin tehnyt, jos olisin raskausaikana saanut tietää muidenkin lasten kohdalla kromosomipoikkeavuudesta. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettei vammainen lapsi olisi meidän perheeseen tervetullut vaan elämäntilanteesta. Enkä puhu nyt siis kiireestä.

Myös ”minä en ainakaan ikinä keskeyttäisi raskautta” -kommentit ovat turhia. Kukaan meistä ei voi tietää, miltä siinä hetkessä ja erilaisissa elämäntilanteissa oikeasti tuntuu, ellei ole siinä itse. Somessa @pienirakasajatus totesi, että asiat on monesti yksinkertaisia, kun ne eivät koske omaa elämää ja paremmin en sitä voisi sanoa. Totuus on kuitenkin se, että NIPT-testi ei kerro meille, että sikiöllä on ”kaikki hyvin”.

Sen sijaan nyt testataan, mutta meidät ihmiset jätetään kuitenkin meidän valintojen kanssa yksin ja se jos joku on yksinkertaisesti väärin. Miksi me ajatellaan, että sikiöseulontoihin voidaan lykätä rahaa, mutta psykososiaaliseen tukeen raskausaikana ei? Tässä alussa mainitsemassani kaupallisessa yhteistyössäkin mainittiin, ettei tiennyt edes oikein esikoisensa kohdalla, mitä NIPT tarkoitti. Niinpä. Aika harva. Voitaisko vaikka aloittaa siitä, että neuvolan henkilökuntaa koulutettaisiin puhumaan sikiöseulonnoista, niiden vapaaehtoisuudesta ja käymään keskustelun, mitä sitten jos NIPT-testissä tulee positiivinen tulos.

Miksi NIPT-seulontana on sitten niin ongelmallinen minusta, johtuu siitä, että se seuloo tasan muutamaa kromosomihäiriötä (13-, 18- ja 21-trisomiaa). Sen ulkopuolelle jää tuhansia ja taas tuhansia erilaisia asioita, jotka johtavat vammaisuuteen. Joko kohdussa, syntyessä tai syntymän jälkeen. NIPT-testillä ja ultraäänellä luodaan illuusio, että kun niissä käydään, sen jälkeen kaikki on hyvin. Jää kertomatta, että itse asiassa meidän kenenkään elämä ei ole suojattua, ei ennen tai jälkeen tutkimuksien. Elinajanodotteet 13- ja 18-trisomiassa ovat murheelliset, mutta esimerkiksi 21-trisomiaan ei liity hengenvaaraa ja tiedetään jo hyvinkin laajasti, että ihmiset, joilla on downin syndrooma, elää itseasiassa aika hyvää elämää, jos ympäristö sen mahdollistaa.

Vielä 80-luvulla syntyneet down-lapset jäi laitoshoitoon usein, koska elämälle ei nähty edellytyksiä, mutta nykyisin meillä on sentään enenevässä määrin nähtävissä elokuva-, tv- ja urheilijaesikuvia. Ja sitä ihan tavallista kivaa arkea iloineen ja murheineen, jota itsekin yritän kanavillani välittää. En oo myöskään nähnyt, että ihmisiä, joilla on downin syndrooma, oltaisiin haastateltu asian tiimoilta. Miltä heistä tämä uutisointitapa NIPT-testistä tuntuu?

Aina palaan vain pohtimaan, miksi me nähdään juuri downin syndrooman niin hirveän vakavana? Toisinaan kuulee argumentteja, että koska downin ”tasosta” ei voi tietää etukäteen. Eli siitä, miten ”vaikea” kehitysvamma tulee olemaan. En haluaisi verrata, mutta koska autisminkirjo on saanut niin hirmuihanasti nyt näkyvyyttä, niin otan sen esimerkiksi. Autisminkirjo on samalla tavalla hyvin laaja kirjo kuin downin syndrooma. Elämästä eikä meidän kenenkään toimintakyvystä voi tietää etukäteen. Elämä on.

Toki saamme eri tavoin itsestämme dataa itsellemme enenevässä määrin muutenkin. Kyttäämme kellojamme, sormuksiamme ja labrojamme, jotta voimme optimoida elämäämme, jopa lepäämisen. Meillä on koko ajan enemmän saatavilla mahdollisuuksia tutkia terveyttämme ja miltä sisällämme näyttää. Mutta mihin pisteeseen se on hyvä?

En minä tiedä, mutta keskustelen mielelläni.

Huh. Johan helpotti.

Ja sit iloisempia uutisia, jotka itseasiassa liittyy aiheeseen! Marraskuussa on tulossa kolmen podcast-jakson verran puhetta ensitiedosta. Toteutetaan Kehitysvammaisten Tukiliiton kanssa podcast, jossa puhutaan ensitiedosta, jonka on saanut erilaisissa elämänvaiheissa. Yksi on saanut tietää 10-vuotiaan lapsensa diagnoosin vasta hiljattain, toinen jo raskausaikana ja kolmas ei tiedä itseasiassa vieläkään. Tuun kertomaan tästä lisää aivan pian ja kohtahan se on jo teidän kuulokkeissanne.

Iloa ja valoa lokakuun vikoihin päiviin!

Havaintoja minusta ja kesästä

25.7.2024 Päivi
0 Comment
Elämä

Älä sano sitä, älä sano sitä, älä sano sitä…. MIHIN TÄÄ HEINÄKUU MENI? Voisikohan saada elämänsä sellaiselle uralle, että ensi vuonna voisi olla kesä- JA heinäkuun lomalla. Ehkä alan mennä sitä kohti tietoisesti, mutta se ei voi tarkoittaa sitä, että muun vuoden painan ympäripyöreää päivää.

Kesäkuu on näet aivan ihana. Tai no, oikeastaan jo toukokuun puolivälistä alkaen. Valoa on yllin kyllin ja pääsee upottamaan kädet multaan, ensimmäisiä hikisiä uimapäiviä, ne kaikki kukat ja kasvit jotka vyöryy sellaisella voimalla, että hyvä kun ehtii nähdä kukinnot. Heinäkuu on myös jotenkin sillä tavalla tylsä, että sitten alkaa ihana mutta työläs sadonkorjuu. Haluan myös lueskeskella kirjoja, hyppiä veteen, syödä ulkona (kotona tai ravintolassa, kaikki käy) tuntikausia ja pyöräillä päiviä.

Sainkin tai oikeammin laitettiin kalenteriin ja järjestymään heti heinäkuun alkuun omaa aikaa. Lähdin pyöräilemään Kemiöön siskoni kanssa. Siitä reissufiilistelyä somen puolella @elamanmittaisellamatkalla.

Asetin myös tavoitteen ja se oli kirjojen saaminen osaksi elämää. Sainkin ja luin Tiranan sydämen ja nyt olen aloittanut Hildurin. Aluksi oli ihan hirveän vaikea päästä uppoutumaan kirjaan. Välillä myös kävi kilpailua nyppisikö rikkaruohoja vai lukisiko, haha. Strugle was real. Huomasin kuitenkin, että selkeä tila oli iltaisin, jolloin normaalisti karkaan someen. Nyt kun oli somelomalla, puhelin oli milloin missäkin, eikä minua kyllä todentotta saanut kiinni, vaikka olisi halunnutkin.

Samalla kuitenkin on todettava, että mitä vaan voi tehdä muttei kaikkea. Jos lukee, ei voi tehdä käsitöitä tai puutarhahommia samalla. Koen lukeminen äärelle rauhoittuista kuitenkin tärkeänä, joten oli ihana tajuta, etten ole menettänyt keskittymiskykyäni ihan kokonaan, vaikka se aluksi siltä tuntuikin. Luettiin monina päivälepohetkinä kasassa kirjoja lasten kanssa. Kaikki omiaan.

Jäikö lapset kesällä jotain vaille

Kirjoitin kesäkuun alussa toiveita, joita haluaisin tältä kesältä. Nyt kun luen sitä, aika moni on toteutunut! Ei kaikki (tietenkään), mutta moni!

Valehtelisin, jos sanoisin etten ole fomolle altis, mutta aika vähän koen koskaan, että minä tai lapset olisivat jääneet jostain peruuttamattomasti paitsi. Muumimaailma on tullut jossain puheeksi ja siitä lapset ovat kyselleet, että koska mennään. Muuten he eivät ole ottaneet esiin mitään hurvittelutarpeita. Ja silti mietin, että olis kiva käydä huvipuistossa ja siellä sun täällä kiipeilypuistoissa, vaikka kukaan ei ole sellaisia kaivannut. Miksi sitä silti mieli jotenkin mutisee, että pitäishän nyt, vaikka yhdessä lautapelien pelaaminen ja korituolissa sylikkäin lueskeskelu on ollut lapsista ihanaa. Ehkä se on joku sellainen oma levoton mieli, joka ei aina osaa rauhoittua.

Ollaan katsottu tosi paljon vähemmän telkkaria ja se on kyllä näkynyt lapsissa. Tai sitten sen vasta huomasi, kun he katsoivat ja ruutu sulkeutui. Herkempää ärtymystä, turhautumista, impulsiivisempaa käyttäytymistä ja pinnallista leikkiä. Lapset on tarttuneet leikkeihin heti aamusta sisällä ja sitten ne vaihtuu ulos. Varsinkin jos onnistutaan skippaamaan pikkukakkosaika ulkona, hyvät leikit voi kestää ainakin tunnin.

Ollaan myös jonkin verran aamuisin maalattu keittiön pöydän äärellä ja itse on samalla jatkanut aamukahvin hörppimistä. Ne on olleet tosi ihania hetkiä, vaikka esikoinen ei kauaa jaksa viihtyä kuin omaa kättään maalaten.

Piha- ja kotihommiin lapset on osallistuneet jotenkin luontevasti vuorollaan. Esikoiselle täytyy järjestellä tilaa, muuten hän helposti vetäytyy innokkaiden pikkusisarusten tieltä. Oli kuitenkin aamu, kun esikoinen ja keskimmäinen tyhjensivät yhdessä tiskikoneen ja itse laitoin sivussa ruokaa. Se yhteistyö oli liikuttavaa seurattavaa. Kyllä tällaisia tehtäviä toki matkoillakin voi tarjota, mutta koska ei ole ollut mihinkään mikään kiire, on myös ollut jotenkin tilaa tehdä näitä asioita eri tavoin. Sen verran aikaoptimoija olen reissuilla, että jos olisin pari viikkoa reissussa, tuskin jaksaisin käyttää aikaani siihen, että perunoiden pesu ja kurkun pilkkominen voisi kestää puoli tuntia.

Tällainen vaihe tällä kertaa

Summasummarum lasten kanssa on ollut aivan ihanaa! On ollut jännä huomata myös, miten sen ääneen sanomine tuo huonoa omaatuntoa. Se on aivan älytöntä. Mietin mistä se johtuu. Yksi tekijä on varmasti some, mutta itselläni ehkä vielä isompana nousee tuen tarve. Voi siis olla, että alitajuisesti mietin, että ei saa luoda liian auvoista mielikuvaa itselle, viranomaisille ja läheisille, jotta kukaan ei voisi kyseenalaistaa arjen kuormittavuutta. Jos julistan elämän olevan ihanaa, katoaako tuki. Kaikkien niiden tosi kuormittavien vuosien jälkeen nyt meillä on monella tavalla helppoa, jos ei verrata kuin omaan posseen. Eikä pidä. En minä hyödy siitä mitenkään, että vertaan elämään toisiin perheisiin. Myös siis se mikä minulle tuntuu kevyeltä ja helpolta, voi olla toisille ihan jotain muuta.

Mitään erikoista me ei olla tehy. Se johtuu varmasti monestakin syystä, mutta nyt on tuntunut, että kotona palautuu parhaiten. Kotipuuhailujen lisäksi ollaan käyty lähinnä uimassa. Nukuttu takapihalla teltassa ja poimittu mustikoita.

Ollaan jakauduttu erilaisiin kokoonpanoihin. Vuosia taaksepäin sitä yritti olla koko konkkaronkan kanssa, jotta toinen saisi omaa aikaa, mutta nyt on aivan ihanaa olla yhden lapsen kanssa kerrallaan tai vaikka parin. Dynamiikka muuttuu heti ja asiat jotenkin soljuu paljon vaivattomammin. On ollut ihana nähdä ystäviä, mutta aika paljon olen ollut lasten kanssa myös yksin tai perheenä ja huomaan myös priorisoivani tätä tällä hetkellä. Jos yrittää seurustella aikuisten kanssa, ei ole läsnä lapsen ajatuksille ja jutuille. Ja myös toisin päin. Lapsillekin on totta kai tärkeää nähdä ja olla läsnä tilanteissa, jossa äidin huomio jakaantuu muillekin aikuisille, mutta uskon lapsieni jakavan huomiontarvettaan ihan jo päiväkodissa riittävästi muiden lasten kanssa.

Meillä oli heinäkuussa vuorokauden verran lapset pois ja paniikinhan siitä sai aikaan. Miten näin spesiaalin arvokkaan ajan käyttäisi puolison kanssa. Molemmat mietiskelimme, että olisi aika ihana edistää pieniä lista- ja verhojenkiinnistyshommia, joita ei vaan jotenkin arjessa ehdi tai jaksa hoitaa. Samalla googletin jo Ahvenanmaan ja Tukholman reissuja. Oli aika, jolloin todellakin heitti repun selkään ja jätti ryönät kotiin oven taakse. Nyt kuitenkin tuntui, että kotona on ihana olla ja mielenrauhaa toisi ehkä kuitenkin enemmän yksi valmiiksi saatu nurkka kuin laiva-aikataulujen kyttäys. Ehkä olisikin eri elämäntilanteissa hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä tässä elämäntilanteessa on juuri nyt arvokkainta. Jos aina tekee päätökset vanhan kaavan mukaan, ei tee päätöksiään sen hetkisen elämän mukaan.

Uuden vuoden jorinat

8.1.2024 Päivi
0 Comment
Elämä

Paluu juurille tänne blogin puolelle. Jos oltaisiin somessa, lisäisin tähän sen emojin, jossa on tähtisilmät. Piti oikein tarkastaa ja totta se on – en julkaissut viime vuonna yhtäkään postausta tänne. Muskari-verkkokurssia lukuun ottamatta, mutta sitä nyt ei kyllä lasketa. Nyt ihan täysin spontaani ekstempore hölöykset tänne, koska kirjoittaminen tuntuu kuitenkin edelleen itselleni kaikista luontevimmalta tavalta ilmaista itseäni. Vaikkakin ollaan paljon somen puolelle videomateriaalia alettu tekemään ja ollaan molemmat puolison kanssa innostuttu sen mahdollisuuksista välitää tunnetta ja informaatiota.

Arvolupaus someen 2024 – vähemmän vakavaa

On jotenkin tosi ristiriitainen olo somen vauhdittumisesta. Toisaalta nopeatempoinen some luo mahdollisuuden siihen, että jutut saa olla nopeita. Ongelma on vaan se, että työmäärä niissä monesti ei pienene, päin vastoin ja vaatimustaso on tosi korkea. Vai luonko minä itse itselleni sellaista. Ehkä ja siksi ajattelin, että yritän vähän löystää puristusta mailasta ja julkaista vähän enemmän tajunnanvirtaa. Mutta sekin on vähän vaarallista, sillä monesti kun on pohtinut yön yli ja joskus vähän pidempäänkin, moni asia on uusia näkökulmia ja aika ykstoikkoinen ja jyrkkä mielipide onkin jo hyvin toisenlainen. Siksi on välillä ihan tosi vaikea lähteä yhteiskunnallisiin keskusteluihin mukaan somessa, koska ne leimahtaa salamannopeasti ja sitten kun minä olisin valmis keskustelemaan, koko kohkaus on jo vaihtunut seuraavaan.

Se ehkä somessa onkin alkanut turhauttaa eniten. Toisaalta huudellaan ties mitä älyttömyyksiä ja nostetaan tikunnokkaan ja taas toisaalta sellaiselle keskeneräiselle pohdiskelulle tuntuu olevan aina vain vähemmän tilaa ja sanamuodot pitäisi olla ihan loppuun asti hiottuja, jotta ei tule väärinymmärretyksi. Se on tosi vahinko, koska juuri keskeneräisinä me kasvetaan eniten. Oma someurani on lähtenyt puhtaasti liikkeelle siitä, että oma ymmärrys ja kosketuspinta vammaisuudesta on ollut todella onneton ja halusin kaventaa sitä kuilua. Antaa alustan muillekin olla vähän ulapalla. Haluaisin ihmetellä ääneen enemmän, katsotaan. Ehkä teen sitä enemmän sitten täällä blogin puolella, katsotaan.

Viime vuoden hyppäsin todella ekstempore palkkatyöhön, kun minut valittiin hankkeeseen, johon hain. Se oli upea ja opettavainen vuosi ja vammaisjutuille ei riittänyt voimia. Teki myös hyvää olla irti niistä jutuista ja saada ihan täysin muuta ajateltavaa. Lupasin myös itselleni, että pidän itsestäni tänä vuonna parempaa huolta. Ehkäpä siis tänä vuonna teemana onkin nostaa esiin sitä kaikkea hyvää mitä on ja satunnaisesti niitä yhteiskunnan häpeäpilkkuja. Ja tännekin enemmän sellaista arkista olemista, kuin mitään tutkimusartikkeleja. HAHA, no ihan niin kuin ne nyt sellaisia olisi täällä koskaan ollutkaan, mutta enemmän sellaista, josta voitaisiin yhdessä ammentaa voimia omaan hyvinvointiin ja perheen hyvinvointiin. Ainakin voisi lähteä liikkeelle siitä, että päivittäisi ja siivoiaisi kaikki alustat. Blogin biograafissa, kun ollaan siinä vaiheessa, että kuopusta ei edes mainita. Haha, apua. Oispa varaa palkata sihteeri ja koodaajavelho.

Mutta se siitä märisemisestä tai kipuilusta. Pidän sosiaalisesta mediasta. Tämä on avartanut mun maailmaa ihan tosi paljon isommaksi, oon päässyt tekemään ihan tosi ihania töitä ja pystyn ilmentämään omaa luovuuttani myös tosi itselle sopivalla tavalla. Siksi musta on aivan ihanaa tarttua taas kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja panostaa tähän juttuun, joka on itselle tosi merkityksellinen ja ihana kun jaksatte aina kertoa, että niin monelle myös teistä.

Vuoden 2024 teema: oma hyvinvointi

Olen tosi onnellinen tällä hetkellä, mutta haluaisin olla pirteämpi ja jaksavampi. Niin, että lauantaiaamuna lasten herättyä ei raahattaisi aina peittoja alakertaan ja jatkettaisi vielä tunti ja toinen torkkua lasten katsoessa aamuohjelmia. En voi sille mitään, että meidän elämässä yöheräilyjä ja muita arkea kuormittavia asioita, mutta moneen muuhun pystyn vaikuttamaan. Ja niihin aion keskittyä tänä vuonna.

Mitä ne voisi olla? No ainakin ajatuksen tasolla:

  1. Ruutuaikaa vähemmäksi, erityisesti somessa. Tutkin seuraavat pari viikkkoa omia ruutuaikoja, jonka pohjalta asetan somealustoille rajoitteet. Ihan maksimissaan haluaisin laittaa 2 tuntia, mutta sometyötä tekevänä en usko, että se rehellisesti on mahdollista.
  2. Some pois illoista. Pyrin siihen, että pystyisin tekemään mahdollisimman paljon työt lasten ollessa hoidossa ja sitten puhelin voisi maata jossakin hyllyn päällä illat.
  3. Herätyskello takaisin käyttöön ja puhelin yöksi pois makuuhuoneesta.
  4. Omat harrastukset. Säännöllinen ja aikatauluun sidottu harrastaminen on melko hankalaa meidän perheessä, siksi pitää luoda jonkinlaiset muut rutiinit, jotta on helpompi pitää kiinni omista jutuista.
  5. Urheilu päivän aikana. Lähden tavoittelemaan sitä, että pystyn urheilemaan päivällä, esimerkiksi heti aamulla, kun lapset ovat menneet hoitoon ja kouluun. Se on työajasta pois, mutta uskon ja toivon sen tuoman hyvinvoinnin antavan takaisin.
  6. Parempaa arkiruokaa ja preppailua useammin. Parempaa ei tarkoita kalliimpaa, vaan pikemminkin päin vastoin. Tavoitteena on säästää ruokakustannuksissa, mutta saada silti monipuolisempaa ja freshimpää sapuskaa. Viime vuosi oli sellainen paniikkinappulavuosi ruuanlaiton suhteen. Tykkään laittaa ruokaa, mutta kiireessä se on kamalaa. Ootte pitäneet paljon arkiruokaresepteistä ja niiden pariin ajattelin taas virittäytyä.
  7. Iho ja meikkipussi minttiin. Aloin jo viime vuonna pitää parempaa huolta ihostani, koska pelkkä vedellä huiluttelu ei näköjään enää kolmekymppiselle riitäkään. Mutta iho on siitä huolimatta mennyt huonoon kuntoon ja kertoo varmasti tarinaa yleisestikin omasta voinnista.
  8. Yritän päästä pitkälti sokerista irti, edelliseenkin liittyen. Ennen lapsia en oikeastaan juonut koskaan limppareita tai syönyt suklaata, mutta sitten se homma on vuosien varrella luisunut alkuraskauden pahoinvoinnista imetyksen energiavajetta korvaamaan ja siitä univelkojen energiavajeen korvaajaksi. Kaipaisin mielummin liikunnan tuomaa energiaa kuin valkoisen sokerin nopeita piikkejä. Mutta tämähän ei tarkoita sitä ettei sais syödä sokeria, vaan enemmänkin niin, että lopettaisin korvaamasta ruokaa sokerilla. Jäätelöt ja britakakut, teistä en luovu!
  9. Pikkuretket ja seikkailut takaisin. Meinasin kirjoittaa, että viime vuonna retket jäi tosi vähiin, mutta kyllähän me käytiin. Ei toki niin usein kuin vuonna 2022, mutta siihen on syy. Meillä on ihana uusi koti maalla, jossa on tilaa telmiä ja seikkailla pihalla. Enää ei oo pakko lähteä merta edemmäs. Mutta ehkä se mitä kaipaan on nukkumista ulkona ja josko tänä vuonna hankkisi teltan ja alkaisi harjoittelemaan lasten kanssa ulkona nukkumista. Myös maastopyöräilyä, melomista ja muuta sellaista olisi ihana enemmän tehdä.
  10. Remontti-, puutarha- ja sisustusjuttuja. Toivon, että somesta vapautuvalla ajalla tekisin enemmän käsillä. Tänä vuonna ehkä jotain pieniä esikasvatusoperaatioita, ehdottomasti viherkasveille lisää makramee-amppeleita ja ruukkuja ja josko ne verhotkin saisi ommeltua tämän vuoden puolella loppuihinkin huoneisiin. Käsillä tekeminen ehdottomasti saa itseni flow-tilaan ja lievittää stressiä.

Tänään on virallisesti ensimmäinen työpäivä eikä tänään tarvitsekaan näyttää koko vuosi valmiilta. Alan myös organisoimaan omaa työtäni järkevämmin ja systemaattisemmin. Se olkoon ehkä yksi isoin hyvinvointiteko itselle. Omaishoidon asioille pitää varata ihan oma slottinsa säännöllisesti, niin ikään myös kirjanpidolle ja milloin vastailen sähköposteihin ja kirjoittelen blogia.

Ettäpä jos kaipaat itsellesi vähän vähemmän hegästyttävää vuotta henkisesti, vähän enemmän hengästyttävää fyysisesti, leppoisuutta, seikkailuja ja hitaampaa arkea, niin mennään hei yhtä matkaa!

Kivaa uutta vuotta 2024 <3

Voihan hormonit ja imetyksen loppuminen

31.10.2022 Päivi
0 Comment
Äitiys, Elämä, Imetys

Imetyksen loppumisesta on noin kolme viikkoa ja pääni alkaa kirkastua! Kuin monen vuoden talviuni olisi ohi. Imetyksen vaikutukset imettävään ovat tosi yksilölliset, mutta tiedetään, että yleisesti ottaen estrogeenitasot pysyvät normaalia matalempina imettämisen päättymiseen asti. Toisille naisille saattaa tulla vaihdevuosioireita. Olen yksi heistä.

Huomasin itsessäni selittämättömiä mielialan vaihteluita ja ärtymystä, limakalvot ovat olleet tosi kuivat ja seksuaalisuuteni on tuntunut olevan talviunilla. Koen olleeni tosi iloinen ja kokeneeni onnentunnetta, mutta sellainen pirskahtelevuus, jonka koen itsessäni olevan, sitä en ole tavoittanut.

Muistan keskimmäisen kohdalla jälkitarkastuksen tehneen lääkärin sanoneen, että limakalvojen kuivuuteen voisi kokeilla estrogeenipitoista voidetta. Muuten en muista, että missään kukaan olisi koskaan puhunut synnytyksen ja imetyksen aikaisista estrogeenivajeista ja mitä niille voisi tehdä tai pitäisikö niitä tutkia. Voisiko sittenkin sen kortsun tilalla äitiyspakkauksessa olla vaikka joku takkatuleen heitettävä flaieri, josta voisi saada takaraivoon siemenen, että estrogeenivaje ei kosketa vain vaihdevuosia ja saattaa haitata omaa hyvinvointia merkittävästi.

Imetys on ollut minulle todella tärkeää ja olen nauttinut siitä ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen on alkanut ainaa tuntua, että haluan saada oman kehoni enemmän omaan hallintaani. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla imetys loppui vuoden iässä tosi luonnollisesti, kun taas kuopus ei olisi millään halunnut luopua tissistä ja itki tissin perään monta viikkoa.

Loppukesästä yritin jo vähän tahdistaa imetystä, mutta kesäisissä avonaisissa vaatteissa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Päätin odottaa poolokelejä. Ensimmäisen viikon puoliso hoiti yöt. Itkuisuuteen ei oikein auttanut mikään, mutta syliä, myötätuntoa olemme yrittäneet senkin edestä antaa. Samaan aikaan on vaivannut eroahdistus, mikä ei sekään varmasti helpottanut tätä prosessia. Kuopukselle ei ole kelvannut tutti missään vaiheessa, joten ei ollut edes mitään muuta turvaa tarjota suuhun imettäväksi.

Mutta nyt alkaa tasaantua ja kuopus viihtyy sylissäni ja lohdutettavana muutakin kuin tissi suussa. Vielä nyt sairaana ollessaan ja unilta herätessä hänen kätensä hamuaa toisinaan paidan alle. Nyt kuitenkin jo riittää, kun sanoo, että mennään syömään ja äiti pitää hyvänä.

Kuopus rakasti tissiä yli kaiken eikä minulla ollut periaatteessa mitään kiirettä lopettaa imetystä, mutta hormonaalisten oireiden vuoksi halusin lopettaa imetyksen. Mitään katastrofia imetyksen loppumisessa ei ole tietenkään päässyt käymään. Lähinnä olisin änskällänikin muuten voinut jatkaa, kun edelleen kolmannen lapsen kohdalla tulee tarpeettomia kysymyksiä ja ihmettelyitä imetykseen, imetyskertoihin ja niiden pituuten liittyen.

Muutenkin tämän kolmannen lapsen jälkeen hormonaaliset muutokset ovat olleet paljon isompia kuin aiemmin. Kuukautiseni alkoivat 9 kuukautta kuopuksen synnytyksen jälkeen. Se on pisin aika kaikista kolmesta kokemuksesta. Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen kuukautiset alkoivat 7 kuukauden kohdalla ja olivat sen jälkeen yhtä säntilliset kuin minulla oli ennen lapsia ollutkin. Nyt kuukautiseni jatkuivat todella epäsäännöllisinä ja vuoto loppui välissä taas kokonaan. Oli kuumottavaa ja naistentaudeilla työskentelevää ystäväänikin piinasin, että onko tämä ihan normaalia. On se kuulemma.

En tiedä olenko ollut jotenkin aiemmin totaalisen unessa oman kehon viestieni suhteen, mutta minulle on tullut PMS-oireita, joita en näin voimakkaasti ainakaan muista kokeneeni. Minulle tulee muutama päivä ennen kuukautisia tosi voimakas ahdistus, jolle ei ole selitystä. Terveyskirjasto tosin tiesi kertoa, että PMS-oireet ovat pahimmillaan yleensä 30-40-vuotiaana, eli voi myös olla, että ne ovat oikeasti alkaneet minulla vasta nyt myöhemmin.

Samalla sentään onneksi huomaan myös hormonitoimintani normalisoituvan jollain tavalla ainakin. Tunnen ovulaation ja seksuaalisuuteni on ihan eri levelillä kuin mitä se on ollut. Ja se tuntuu ihanalta. Elämässä on ollut paljon iloa tässä välissäkin, mutta oman kehon sisällä on tuntunut jokseenkin tasapaksulta. Ihanaa, kun tuntuu, että keho alkaa herätä. Ihan varmasti myös rankka kokonaiskuormitus vauvavuotena on vaikuttanut kokonaisuuteen, mutta nyt näin jälkikäteen varmasti hormoneilla on ollut paljon myös osuutta asiaan.

Omia estrogeenitasoja voi käydä tutkituttamassa omakustanteisesti esim. Synlab ja Lounalab. Itse en ole käynyt, mutta olisi kyllä ollut kiinnostavaa tietää, millä tasolla ne oli imetyksen aikana ja miltä ne esim. näyttäisivät nyt. Myös gynekolgin puoleen kannattaa kääntyä, jos yhtään oireet haittaa elämää. Väsyn alla ei ihan aina osaa nähdä kirkkaasti ja hormoneilla on todella iso vaikutus elämänlaatuun.

Pidetään huolta itsestä <3

Kuvat: Sonja Siikanen ja ne on otettu heti pian syntymän jälkeen. Voi vauva <3

Keho ja mieli muistaa viime syksyn kuorman

15.9.2022 Päivi
2 Comments
Elämä, Yleinen

Päivitettiin puolison kanssa kalentereita ajantasalle. Kyllä, me olemme vielä niitä, jotka ei omista yhteistä sähköistä kalenteria. Helpottaisi ihan varmasti kaikkien menoissa perässäpysymistä, mutta miten se tuntuu niin vaikealta ottaa käyttööön. Vielä mennään paperikalenterien kanssa. Olisikohan se ensi vuoden heiniä sähköistyä. Vaikka sähköjen kanssa ollaan jo ihan tarpeeksi ihan pulassa muutenkin, jotain tuttua ja turvallistakin on siis syytä pitää. Eli ei sittenkään vaihdeta.

Puolison luetellessa iltavuoroja huomasin rintaani hiipivän ahdistuksen. En ole ahdistuneisuuteen taipuvainen, mutta viime vuoden jälkeen olen senkin tunteen kokenut ja tunnistan sen. Se on tosi…, no, ahdistavaa. Ja nyt se sama tunne tuli hyvinkin voimakkaasti heti. Rintaa kuristi, onneksi myös itketti hirveästi. Joskus olen ollut myös niin väsynyt ja ahdistunut, ettei edes itkettänyt. On pelottava ajatus, ettei ahdistus pääsisi ulos itkuna, vaan jäisi vellomaan sisälle pitkiksi ajoiksi.

Siinä palaveeratessa kuitenkin palasin silmänräpäyksessä viime syksyyn, jossa olin liian yksin pienen vauvan, 1-tyypin diabetekseen juuri sairastuneen esikoisen ja vielä niin pienen ja tarvitsevan, nippa nappa 2-vuotiaan kanssa. Siihen 11 viikkoon, jonka lapset olivat putkeen sairaana. Aikaan, jolloin koronan pelossa ketään ei voinut kutsua kylään, eikä itse poistua pururataa kauemmas.

Meillä oli iltaisin usein apuri ja saimme kunnalta myös palveluseteleitä ulkopuolisen avun saamiseksi, joka tosi ei ollut kauhe suksee. On tosi rankkaa yrittää sisäänajaa ulkopuolista ihmistä, kun itse on aivan äärirajoilla väsymyksensä kanssa. Toisen kotiin tulo vaatii ammattilaiselta ihan hirmuisesti. Pitäisi osata tarttua ja olla itseohjautuva, mutta sensitiivinen ja toisen yksityisyyttä kunnioittava. Tykkäsin yhden tavasta. Kun hän tuli, hän kysyi heti mitä haluan, että tän tekee. Jos on hankala ”käskyttää”, niin helpompaa voisi olla, jos itse laittaisi etukäteen, mitä toivoo siltä kerralta toiselta.

Läheisten avusta olen pohjattoman kiitollinen, mutta se mitä kaikkea piti pään sisällä käydä läpi sen kaiken työmäärän lisäksi, jota muuttunut arki toi, siihen ei olisi kukaan voinut auttaa. Ne palaset oli itse kasattava ja se oli tosi rankkaa. Siis tosi rankkaa. Kukaan muu ei voinut ruokkia kuopusta, eikä kukaan vielä osannut hoitaa esikoisen diabetesta.

Ollaan määritelty rajoja, että viikossa puolisolla olisi maksimissaan kaksi iltavuoroa. Näinä päivinä minä hoidan yksin lapset päiväkodin hausta unille. Nyt kalenterissa oli ihan liikaa viikkoja, joissa on kolmea iltavuoroa viikossa. Vuodessa moni asia on muuttunut, helpottunut valtavasti. Mutta vaikka lapset ovatkin vuoden vanhempia ja kaikki hoidollisuus vähentyntyt kaikkien lasten osalta, en uskalla silti ottaa riskiä omasta romahtamisesta. Huomasin jo keskusteluiden aikana nousseen orastavan ahdisuksen, joka kertoo että olen tosi veitsenterällä vielä jaksamiseni kanssa.

Tunnen jaksavani perusarjen hyvin, mutta joustavuus mieleeni ja kehooni ei ole palannut entiselleen. Tuntuu, että mikä tahansa äkillinen kuorma voi katkaista kamelin selän. Tarvitsen arkeen lisää löysyyttä, lisää aikaa itselleni ja omille harrastuksilleni, liikunnalle. Enemmän unta, mielellään katkeamatonta. Samoin puolisoni yhtä lailla. Ei pitkät työpäivät ja katkonaiset yöt ole hänellekään ollut lepoa. Syksy kun mentiin pitkälti niin, että minä hoidin vauvan ja puoliso esikoisen diabeteksen hoitamisen.

Keskustelut johti siihen, että pohdittiin onko varaa jättää iltatöitä tekemättä. Voisiko rahan saada jostain muualta päiväsaikaan? Vai voisiko menoja karsia? Ulkopuolinen apu olisi vaihtoehto, mutta itse koen sen raskaaksi. En jaksa ja halua olla iltaisin kenenkään työnantaja kotonani.

Emme päässyt vielä mihinkään lopputulemaan, mutta puoliso lupasi kysyä, pystyisikö iltavuoroja järjestelmään häneltä pois. Kyllä me kuitenkin tähän kuulemma ratkaisu löydetään. Kahden yrittäjän taloudessa töiden jakamista ja perheen aikataulujen sovittaminen vaatii luovuutta, mutta ennenkaikkea joustavuutta ja toisen työn arvostamista. Liian usein kuulee sitä, että yrittäjä tekee pitkää päivää ja puoliso hoitaa kodin ja lapset. Eikä perheessä tarvitse olla edes yrittäjää. Ihan liian usein parisuhteissa toisen työ joustaa näennäisesti helpommin, joka ajaa siihen, että toinen joustaa aina.

Siinä kohtaa on hyvä ottaa esiin skenaario: Mitä jää jäljelle, jos jompi kumpi meistä romahtaa?

Oma ahdistukseni hellitti. Minulle tuli tunne, että minut nähdään ja kuullaan. Ja tiedän, että tekoja sen eteen myös tehdään. On tehty ennenkin.

Ole syksy lempeä, ole kiltti. Sinulle, minulle, meille, teille ja heille.

Jäähyväiset vauvavuodelle

8.6.2022 Päivi
0 Comment
Äitiys, Elämä, Perhe, vauva

Kuopuksen vauvavuosi on nyt ohi. Huh. En ole uskaltanut vielä liikaa kaivella sisintäni, sen verran veitsenterällä vielä mennään. On kuitenkin tärkeää tehdä jonkinlainen yhteenveto nyt, koska ensi vuonna tuntuu todennäköisesti joltain ihan muulta.

Kesä silkkaa hurmosta

Kuopus syntyi keskelle kauneinta kesää. Sairaalassa oltin aluksi jumissa valohoidon vuoksi. Esikoista ja keskimmäistä oli hirveä ikävä, mutta samaan aikaan nautin olostani. Pesittiin vauvan kanssa siihen asti, kun hän joutui sinivalon alle. Henkisesti olin jo valmistautunut sairaalaan jäämiseen, eikä se siksi ollut kova isku, vaikka polikliininen synnytyskin oli toiveissani pyörähtänyt.

Kotiuduimme helteiden keskelle. Kahden syksyvauvan jälkeen olen ehdottomasti sitä mieltä, että kesää vasten vauvaelämä on todellakin kokemisen arvoinen. Jos imetys luonnistuu tai on oma juttu, niin riittää kun muistaa heittää vaipan takataskuun ja on usein jo valmis lähtöön. Lämpiminä päivinä ei ole edes niin justiinsa vaikka tulis pissavahingot vaatteille, ne kuivaa pian. Pötköteltiin terassin varjossa ja tehtiin mitä lystättiin. Vauvaelo kolmen lapsen kanssa ei tietenkään ole pesimistä sohvannurkassa, mutta lämpimänä kesänä helppoa ja huoletontakin. Puolison kesäloma alkoi muutaman viikon päästä ja teimme kivoja pieniä lähiretkiä ja elo tuntui helpolta. Kävimme myös ihanan kesäreissun Kotkassa.

Syksy täynnä huolta, sairasteluita ja univelkaa

Loppukesä vaihtuikin mökin siskonpedistä sairaalan lattialle. Automme teki 180 asteen käännöksen, kun lääkäri soitti esikoiselta löytyneen 1-tyypin diabetes sattumalöydöksenä kontrolliverikokeiden yhteydessä. Väsymystä ja keskittymiskyvyttömyyttä oli ollut, mutta epäilin lähinnä keliakiaa tai jotain muuta ”harmitonta”.

Elokuu ja koko syksy sitten onkin jonkinlainen mössö muistoissani ja sitten ei kuitenkaan. Tunnen sen puristavan ahdistuksen tunteen, kun olen korvaamaton lapselleni. Minun lisäkseni vain puoliso osasi hoitaa esikoista. Yöt olivat levottomia. Minä hoidin vauvan yöimetykset ja puoliso esikoisen verensokerien heittelyt. Siinä syksyn pimeyden syvetessä starttasi 11 viikon lasten sairastelun putki.

Syksyllä lapset olivat vielä kovin riippuvaisia fyysisesti minusta. Lapsilla oli omia vaiheitaan ja uhma, mustasukkaisuus ja siitä koituva pureminen asuivat myös meidän kodissa. Puoliso teki paljon iltavuoroja ja kirkkaana on mielessä ne hetket, kun kaikki kolme lasta itkee samaan aikaan ja vain oma jakamaton syli olisi kelvannut. Kahta vanhempaa ei voinut päästää kaksin eri huoneeseen ja toisaalta eipä he paljon helmojani kauemmas lähtenytkään.

Meillä kävi puolison iltavuoroiltoina usein kyllä lähipiiristä auttajia. Se oli korvaamatonta ja helpotti jonglöörausta kolmiossa, jossa yhdessä päässä oli pyllyn pyyhintää, toisessa hiilihydraattien ja insuliinimäärien laskentaa ja kolmannessa imetysmaratonit. Koin uskomatonta riittämättömyydentunnetta jokaisella elämän osa-alueella. Kaiken tämän keskellä ratkaisevaa on ollut, että olemme pystyneet puolison kanssa keskustelemaan ja tekemään peliliikkeitä molempien hyvinvoinnin tukemiseksi niillä merkeillä, jota syksyllä oli.

Syksyssä oli kuitenkin myös hopeareunus. Varmasti satoja tunteja sylikkäin luettuja kirjoja, uusien taitojen oppimista, lapsiini ja myös itseeni syvästi tutustumista, kiireetöntä eloa. Korona oli vielä päällä eikä edes nuhaisena mihinkään ollut asiaa, eikä ketään sopinut kylään kutsua. Niin siinä sitä oltiin ja harjoiteltiin mandariinin kuorimista ja leivän voitelua hissun kissun. Koko elolla olisi ollut kultaiset seinät, mikäli olisimme saaneet unta, omaa aikaa ja liikuntaa riittävästi. Uskon myös aivan sekaisin olleen hormonitoimintani vaikuttaneeni myös mielialaani tosi vahvasti. Nyt kun välillä piskaa itseään miten laiska ja saamaton on ollut tsemppaan itseäni ja puolisoani sanomalla sen tosiasian, että on ihme jo sinänsä, että me ollaan tuon syksyn jälkeen hengissä.

Kevät ja aamu on aina uusi mahdollisuus

Sairastelut jatkui enemmän ja vähemmän kevään. Tai lol, juuri eilen viimeksi lääkärissä kahden kanssa. Välissä on kuitenkin ollut myös terveitä jaksoja ja teimme ihanan hiihtoloman Lappiin, olemme tehneet pieniä pyrähdyksiä sinne sun tänne, olen saanut tehdä kivoja töitä, tavannut ystäviä lähellä ja kaukaa.

Ehkä voi siis sanoa, että tätä vauvavuotta on rytmittäneet muut kuin vauva itse. Hän on kulkenut menossa mukana. Kantorepussa tunturissa, ahkiossa hiihtoladulla, ystävän kanssa kaupunkilomalla, lounastreffeillä ja lenkkipoluilla, kirkossa kauneimmissa joululauluissa, pyörän perässä ja työkeikoilla.

Hän on ollut vauvoistamme ultimaattisesti helpoin. Eikä se johdu siitä, että olisin tässä geimissä jotenkin kehittynyt superisti, vaan hän vain yskinkertaisesti on temperamentiltaan erilainen ja on nukkunut paljon edeltäjiään paremmin. Tämän vauvan tarkoitus on kaiketi ollut kertoa minulle ja puolisolleni, ettei se rankkuus ole omassa päässä, vaan vauvat on tosi erilaisia. Elämä ja elämäntilanteet on tosi erilaisia.

Tämä kolmas lapi on vapauttanut minut olemaan juuri sellainen äiti ja nainen, kun haluankin olla. Toisaalta tuskin täysin irti ulkopuolisten odottamuksista olen koskaan ja toisaalta myös ikä varmasti auttaa tässä prosessissa. Sisälläni asuu kuitenkin tällä hetkellä tyyneys. Teen riittävästi ja olen lapsilleni paras mahdollinen. Olen saanut aikaa itselleni, jolla on varmasti suurin vaikutus, eikä valon ja kesän merkitystä pidä vähätellä.

Kuluneen vuoden aikana olen saanut itseni vain ihan muutamasti kiinni siitä kelasta, että toteutanko tätä äitijuttua nyt niinkuin kuuluu. Olen vähemmän miettinyt, nautinko nyt tästä. Teen, olen ja elän niin kuin hyvältä tuntuu, silloin myös nautin. Olen ymmärtänyt miten vanhemmuudessa itselleni vapauden tunne on todella tärkeää. En välttämättä edes tarvitse sitä, riittää, että tiedän lapsista irtaantumisen olevan mahdollista aina kun sitä tarvitsen.

Tämä oli varmastikin viimeinen vauvavuosi, minkä koin. Se ei ollut kaikilta osin sellainen kuin odotin tai olisin halunnut, mutta niiltä osin joihin voin itse vaikuttaa, se oli enemmän kuin uskalsin odottaa.

Saan kulkea ja kasvaa kolmen upean tyypin rinnalla ja he ovat nyt aivan ihanassa iässä. Tai sellaisessa vaiheessa, josta nautin itse ihan valtavasti. He ihmettelee, höpöttelee, tutkii ja hassuttelee kaiken hereilläoloaikansa. Olen heistä kaikista valtavan onnellinen ja ylpeä. Ilolla sanon vauvavuosille hyvästit.

On paljon enemmän jo hetkiä, kun emme olekaan enää fyysisesti kiinni koko ajan lapsissa. On hetkiä, kun voin kietoa käteni puolison ympärille ja tuijotella lumoutuneena muutaman metrin päästä kaikkien kolmen lasten touhuja yhdessä ja erikseen. Huokaista syvään ja tirauttaa muutama kyynel siitä, miten jotain näin ihmeellistä ollaan saatu aikaan.

Lisää vauvavuosi- ja vanhemmuushöpinöitä löytyy täältä:
Keskimmäisen vauvavuosi päättyi
Ei vertailla lapsia, mutta.
Jos meille tulisi vielä kolmas lapsi
Onko rakkaus erityiseen erilaista
Voiko vauvavuotta vihata

Kuulumisia

25.4.2022 Päivi
1 Comment
Elämä, Yleinen

Instagramin storyt olisivat menneet tukkeeseen, jos olisin sinne alkanut höpöttää, mitä kaikkea tässä viime aikoina on tapahtunut. Yritän jäsennellä jotenkin sisäistä sekamelskaa.

Esikoiselle haettiin esikoulupaikkaa, kuopukselle päiväkotipaikkaa. Tällä tietoa esikoinen käy eskarin kahteen kertaan. Koulupohdintoja löytyy pidemmälti täältä. Kuopuksen on tarkoitus aloittaa ensi syksynä puolipäiväisenä päiväkodissa, joka antaa toivon mukaan meille vähän lisää työtunteja päiviin ja ehkäpä enemmän myös sijaa omille jutuille ja ajatuksille.

Olen huomannut, että tykkään kovasti olla lasten kanssa kotona, mutta tarvitsen vastapainoa. Sitä saan kivoista töistä, joita saan tehdä. Unelma, jota kohti pyrin on kolmepäiväinen työviikko ja loput päivät voisi täyttää kaikella muulla mukavalla. Vauvavuosipohdintoja löytyy enemmänkin keskimmäisen ajoilta.

Kuopukselle alkaa maistua viimein muutakin kuin tissimaito, jee! Maito ei maistu edelleenkään muualta kuin tissistä, mutta vettä hän hörppii (snapsi)lasista. Muutama kuukausi sitten saatiin myös pillipullo käyttöön, kun hän hoksasi imemisen siitä. Jos imemistä ei heti hoksaa tai siinä on haasteita, suosittelen Honey bear pillipulloa, jola esikoinen oppi pillillä juomisen.

Kuopus on ensimmäinen meidän lapsista, joka ei ole tuttipullosta suostunut maitoa ottamaan. Se on sitonut minua erityisellä tavalla ja vaikka kuopus on ollut muuten ollut varsin tyytyväinen tapaus, on tällainen korvaamattomuus ollut henkisesti rankkaa. 8-9 kuukautta meni ihan ok ja koin saavani tarpeeksi omaa aikaa imetyksien välissä. Muistan, että keskimmäisen vauvavuonna olin ensimmäisen yön yksin hänen ollessa 2 kk. Olin silloin niin väsynyt hänen itkuisuudesta ja nukkumattomuudesta, että muistan edelleen sen olleen ihan elinehto itselleni. Taas itselleni yksi muistutus siitä että lapset ja varsinkin elämäntilanteet on niin erilaisia.

Kuopus on nukahtanut pääasiassa helposti takaisin unille tissin suuhun lykkäämisen jälkeen, eikä omat unet ole häiriintyneet merkittävästi. Viime aikoina kuitenkin kokonaisien yöunien puute on alkanut tuntua, kuopus viihtyi yön kiinni tississä tai muuten seurasi dramaattinen huuto. Oman kehon haltuun saaminen edes yöllä ja yöimetyksen loppuminen alkoi tuntua tärkeältä. Puoliso on kuitenkin ollut myös itse tosi väsynyt esikoisen diabeteksen vuoksi heräilystä, että minkäälaisen unikoulun aloitus ei aiemmin ole tuntunut mahdolliselta. Pääsiäinen oli vailla sen suurempia suunnitelmia ja ajateltiin, että nyt tai ei koskaan, kun on pitkät pyhät.

Me menimme keskimmäisen kanssa asuntoautoon nukkumaan, jotta minun ei tarvinnut kuunnella itkua ja saimme nukkua vähän suuremmalla todennäköisyydellä. Ensimmäisenä yönä kuopus itki pitkän pätkän, puolison mukaan ehkä 1,5 tuntia. Seuraavina muutamana yönä puoliso hän rauhoittui jo silittelyn ja taputtelun avulla ja muutamalla vesihuikalla. Miten huojentavaa ja on luonut uskoa omaan vapautumiseen. Minä nukun edelleen esikoisen ja keskimmäisen kanssa samassa huoneessa ja puoliso kuopuksen kanssa meidän huoneessa.

Väsymys varjostaa kaikkea olemista jonkin verran. Ollaan puhuttu puolison kanssa, että viime syksy ja oikeastaan alkuvuosikin oli sen verran kova vastus meille, että siitä toipuminen vaatii saman ajan, ellei pidemmänkin. Mietin myös, että kun jossain vaiheessa toivottavasti yöunista tulee yhtäjaksoisempia ja pidempiä, voi olla että todellinen väsymyksen taso alkaa vasta hahmottua. Olemme pyytäneet paljon lastenhoitoapua ja saaneetkin sitä. Öitä lapset ei kuitenkaan ole kauheasti olleet pois, ja varsinaista unta ei ole kauheasti tullut tankattua.

Töiden, sairasteluiden ja lasten lomassa olemme aktiivisesti etsineen uutta kotia. Olemme asuneet nyt kohta neljä vuotta nykyisessä kodissamme. 79 neliötä alkaa olla meidän perheelle turhan kompakti, sillä molempien työtkin ovat osittain kotona. Olemme pallotelleet aivan kaikenlaisia vaihtoehtoja ja käyneet katsomassa kymmeniä ja kymmeniä koteja pitkin Varsinais-Suomea. Pidimme joulunajan taukoa asunnon etsinnästä ja yritimme jatkaa uudella innolla alkuvuodesta. Pieni hiki on myös tässä sen suhteen, että esikoisen pitäisi aloittaa esiopetus syksyllä ja olisi kiva, että mahdollinen siirto tapahtuisi ennen esikoulun alkua. Saa nähdä miten tässä käy, kevät on pitkällä.

Kevään aikana olen saanut seurata lasten keskinäisten suhteiden dynamiikkaa ja sen muuttumista sekä lapsien kasvua ylipäänsä. Siinä missä viime syksynä olin henkisesti ja fyysisesti kaikissa kolmessa lapsessa kiinni kaiken heidän hereilläolon, nyt kahdella vanhimmalla alkaa olla omia juttuja, kuopuksellakin on ihan omat kohaamisensa ja puuhailee hyvänä päivänä pitkät pätkät omiaan. Minä voin siis laittaa jopa pyykkiä tai ruokaa lasten ollessa hereillä. Nyt hiekkalaatikkojen kuoriuduttua viimein lumesta olen saanut sivusta seurata kaikkien kolmen leikkejä. Omia juttuja tai kovin kauas ei vieläkään voi lähteä, mutta tämä on jotain jota en oikein ole edes uskaltanut unelmoida. Lasten mielen maailman avartuminen on ollut myös aivam vertaansa vailla ja huumori on ollut meidän yhteinen voima.

Oma mieli ja keho on olleet myös kovalla koetuksella. Lapsilla puhutaan olevan vaiheensa, naisten syklisyydestä kuukautisten suhteenkin puhutaan jo sentään vähän, mutta mites muuten? En edelleenkään muista kenenkään puhuneen minulle missään vaiheessa raskauksia tai synnytyksen jälkeen hormonitoiminnan vaikutuksista. Kuukautiseni alkoivat ylipäänsä 8 kuukautta synnytyksen jälkeen ja edelleen ne ovat epäsäännölliset. Väsymyksen lisäksi uskon naishormonitasojeni olevan jokseenkin uinuvalla tasolla ja se vaikuttaa koko minuuteen. Tämä kuitenkin ansaitsee ihan oman palstatilansa, siitä sitten myöhemmin.

Tuleva kesä tulee olemaan totaalisen erilainen kuin viime kesä. Silloin oltiin ekaa kertaa viisihenkinen perhe ja harjoiteltiin olemista. Viime kesä oli kyllä aivan upea ja nautimme siitä kyllä todella. Loppukesästä esikoinen sairastui ja laittoi vauvavuoteen ihan uudenlaisen väsymys- ja stressimomentin. Nyt alkaa tuntua varsin arkiselta kumpikin ja toivon vähän leppoisampia käänteitä tähän kesään. Innolla ja ilolla kaikenkaikkiaan.

Mitä kaipaan tulevalta? Sellaista ihan tylsää ja tavallista, kiitos.

Peitot ja tyynyt vaihtoon sekä kokemuksia painopeitosta aikuisille ja lapsille

6.3.2022 Päivi
0 Comment
Elämä, Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö + alekoodi: Villa ja peite

Tyynyt ja peitot suositellaan vaihdettavaksi vähintään muutaman vuoden välein. Viime vuosina on tullut lasten tyynyistä ja peitoista pidettyä huolta ja meillä kaikki lapset koisaakin villapeitteden alla. Vähän hävettää kertoa, mutta itsehän olen nukkunut peitolla, jonka olen saanut rippilahjaksi. Eli se on kutakuinkin 15 vuotta vanha. Ja sen ovat näköisetkin. Eiköhän ole aika heittää vanhat polyesteriset muovipeitot kiertoon ja vaihtaa luonnonmateriaaleihin.

Miksi villa on hyvä vuodevaatemateriaali?

Villa on lämmin, hengittää ja sitoo itseensä kosteutta. Se on siis kesäkuumallakin erittäin hyvä vaihtoehto petivaatteiden materiaaliksi. Nyt talvella taas olen aivan onnellisena kääritytynyt siihen. Pienen vauvapatterin majaillessa iholla, villa hengittää ja mukautuu oman kehon lämpötilan kanssa. Enää ei tarvitse siis välillä yrittää tehdä itsestään burritoa ja sitten taas heittää peittoa hikoillessa mäkeen.

Itse pienissä vaatteissa tai ilman vaatteita nukkuvana vilukissana valitsin vahvan suomivillapeiton, jonka täyte on suomalaista lampaan villaa. Porin Villa ja peitteellä peittoja on saatavilla myös erikoispitkänä 220 cm pituisena, joka ilahduttaa lähes kaksimetristä puolisoani.

Peitto on ensituntumaltaan jäykkä ja painava, sellainen lapsuudenkodin täkin tuntuinen. Käytössä peitto letkistyy, mutta pysyy muhkeana. Kuumakallen tai muuten kepeää peittoa kaipaavan kannattaa valita ohut Suomivillapeitto.

Tähän asti esikoisella ja keskimmäisella on ollut matalat pienten lasten tyynyt. He pöllivät kuitenkin toistuvasti meidän tyynyjä, joten myös kaksi vanhimmaista saivat isommat säädettävät villatyynyt ja vauva perii sisarusten vanhan tyynyn. Säädettävä villatyyny sopii hyvin jo lasten käyttöön, sillä villan määrää pystyy itse säätämään ja lisäämään ja poistamaan nukkujan tarpeiden mukaan.

Näin jälkikäteen tietysti harmittaa, että olen hikoillut ja palellut vuorotellen hormonien heitellessä raskausaikana, kun hyvät petivaatteista olisi voinut saada apua. Tulipa myös autenttinen sairastelukokemus uusien tyynyjen ja peittojen kanssa, kun korona tavoitti meidänkin perheen. Kuumeessa noustessa villa lämmitti ja rauhoitti. Kuumeen alkaessa laskea en ollut hiestä märkä, kun villa sitoi itseensä iholta siirtyvää kosteutta ja hengitti.

Porin villa ja peite käyttää ainoastaan luonnonmateriaaleja tuotteissaan. Peittojen ja tyynyjen päälikankaat on 100% puuvillaa, jolla on ÖKO-TEX Standard 100. Peitteet ja tyynyt ovat väriltään luonnonvalkoisia, sillä niissä ei käytetä kemiallisia aineita valkaisuun. Peittojen ja tyynyjen sisällä käytetään erityisen karkeaa, pitkää ja kiharaa villaa. Se pitää muotonsa keinokuituisia materiaaleja paremmin ja on siksi erittäin hyvä juuri petivaatteissa.

Suomessa arviolta puolet suomenlampaiden villasta päätyy hukkaan, koska villan myynti on ollut lampureille kannattamatonta. Porin Villa ja peitteellä onkin tavoitteena siirtyä käyttämään kokonaan Suomivillaa tuotteissaan, sillä se on ympäristöystävällinen valinta. Vuonna 2021 he siirtyivät valmistamaan kaikki lasten ja vauvojen villatyynyt ja peitot Suomivillasta. Tällä hetkellä muiden kuin suomivillatuotteiden villa tulee Ranskasta. Suomivillatuotteen valinta on siis ehdottomasti ekologinen valinta.

Painopeitto kuin rakkaimman halaus

Painopeiton mahdollisuuksiin olen törmännyt ensi kertaa vuosia sitten terapeuttisena apuvälineenä rauhoittamaan levotonta lasta etenkin nukahtamistilanteissa. Viime vuosina painopeitot ovat kuitenkin kasvattaneet suosiotaan kaikkien univaikeuksista kärsivien keskuudessa. Painopeiton vaikutuksesta unenlaatuun ei ole tieteellistä näyttöä, mutta sen rauhoittavasta vaikutuksesta on.

Meillä esikoisen yöunille nukahtaminen kestää pitkään. En oikein edes muista koska se on alkanut, ehkä keskimmäisen syntymän tienoilla muutama vuosi sitten. Esikoisen nukahtamisessa ja nukkumisessa on ollut erilaisia vaiheita, mutta tunnin tai kahden nukuttaminen on ollut nyt viime vuodet enemmän sääntö kuin poikkeus.

Merkittävästi nukahtamisaika on lyhentynyt päiväunien poisjäämisen jälkeen sekä riittävän pitkän ja ulkoilun ja liikkumisen ansiosta. Moni käyttää sekä omaan, että lasten nukahtamisen nopeuttamiseen melatoniinia. Etenkin lasten kohdalla ennen melatoniinin aloitusta on tärkeää keskustella lääkärin kanssa.

Olen pitkään miettinyt, voisiko painopeitosta saada apua nukahtamiseen. Tutkailtuani painopeittojen markkinointa huomasin materiaalien olevan toistuvasti keinokuituisia, mikä tuntui itsestäni vastenmieliseltä ihoa vasten olevissa peitteissä vaikka lakanat päällä onkin. Olen aina välillä kysellyt eri suomalaisilta toimijoilta, voisiko markkinoille mahdollisesti tulla luonnonmateriaaleista painopeittoa markkinoille. Ja kyllä – Porin Villa ja peite on vastannut huutooni!

Esikoiselle ja puolisoni valikoitui siis painopeitot. Voin kertoa, ettei puolisolla ole univaikeuksia. Hän halusi kuitenkin testata, saisko sillä levollisemman unen tai heräisikö virkeämpänä. Nyt painopeitto on ollut muutaman viikon käytössä esikoisella ja rauhoittuminen on nopeutunut. Mikä painopeiton vaikutus asiaan on, on mahdotonta sanoa, mutta vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Puolisosta tuntui muutama ensimmäinen yö hassulta nukkua raskaan peiton kanssa. Ilmeisen viehtynyt hän myös on, sillä raahaa painopeittonsa mukanaan huoneesta toiseen heräilevien lasten perässä.

Villa ja Peitteen painopeiton materiaali on 100% luomupuuvillaa, jolla on ÖKO-TEX Standard 100. Painopeiton paino perustuu puuvillan luontaiseen painavuuteen. Siellä ei ole siis mitään jyviä tai muuta, joka voisi näppärien lasten käsittelyssä päätyä suuhun. Villa ja peitteen lasten painopeitto painaa 2,5 kg ja aikuisten peitto painaa 4,5 kg.

Käytä ja huolla rakkaudella

Villa on materiaalina pitkäikäinen, sillä se on luonnostaan antibakteerinen. Niin kuin vaatteiden, myös petivaatteiden käyttöikä riippuu siitä, miten niitä käyttää ja huoltaa. Porin villa ja peitteen peittojen käyttöikä on hyvällä huolenpidolla jopa 30 vuotta ja tyynyjen käyttöikä 3-5 vuotta.

Villaa ei suositella vesipestävän useasti, vaan tuuletus on usein riittävä. Kovat pakkaset ovat parasta kyytiä pölypunkeille. Kun villapeitot ja -tyynyt kuitenkin likaantuvat vaikkapa pissavahinkojen tai vatsataudin jäljiltä, ne voidaan vesipestä pesukoneessa 30 asteessa. Painopeiton voi pestä tavallisessa pesukoneessa vesipesulla 40 asteessa hienopesuohjelmalla.

4 vinkkiä peittojen ja tyynyjen huoltoon

  • tahrojen poistoon sappisaippua
  • pesuun villanpesuaine
  • Pesun jälkeen avaa tyynyn vetoketju ja asettele irtonainen villa kuivumaan ilmavasti kuivaustelineen päälle
  • villojen pöyhintä ja ”repiminen”, jolloin tyynystä tulee taas muhkea

Haluaisitko sinäkin kokonaan Suomessa valmistetut petivaatteet luonnonmteriaaleista`, mutta haluat ensin kuitenkin hypistellä niiden tuntumaa omin käsin? Ymmärrän! Kaikki peitot ja tyynyt löytyvät myös kaikista Porin villa ja peitteen näyttelytiloista. Käy kokeilemassa mikä on sinun lempparisi ja tee tilaus verkkokaupan kautta.

Maaliskuun ajan saatte koodilla ”paivi” ilmaisen kuljetuksen (arvo 8-50€) kaikista peitto & tyyny tilauksista. Alennus on voimassa 31.3.2022 asti eikä sitä voi liittää muihin alennuksiin.

Kyllä hyvät ja luonnolliset unet kuuluu kaikille <3

Lähteet: 1, 2, 3

P.S. Terpapiatarkoitukseen painopeittoja on mahdollista saada kokeiluun ja käyttöön kuntien apuvälinelainaamoista. 

Arkiunelmia

27.1.2022 Päivi
0 Comment
Elämä, Yleinen

Puoliso oli eilen koti-isän roolissa ja itse hoidin tekemättömiä asioita. Välillä toki kävin tissiä tarjoilemassa, mutta sain keskittyä omiin asioihin hetkisen ja ruksia muutaman asian to do-listalta. Se oli ihanaa. Niin no, kävi puoliso keskellä päivää yhden ”tulipalon” sammuttamassa töissä. Toi tullessaan kuitenkin laskiaispullat, eli varsinainen luksuspäivä.

Kerroin Instagramin storyissa unelmoivani ihan sellaisesta tavallisesta arjesta, jossa mulla olisi vaikkapa kaksi kokonaista työpäivää ja sitten voisin olla lasten kanssa loput ajasta. No tietenkin olisi ihana myös välillä harrastaa ja tehdä omia asioita, mutta lähdetään nyt jostain liikkeelle. Kysyin Instagramin seuraajilta, millaisia arkiunelmia heillä on. Ne liikutti minua niin monella tavalla, että päätin kerätä ne tänne talteen:

”Saisi olla yksin kotona ja tehdä rauhassa omia juttuja, mitä milloinkin haluaisi.”

”8 tuntia unta putkeen”

”Että pääsis töihin pariksi päiväksi ihan muutamaksi tunniksi.”

”Että sais nukkua riittävästi. Yli 10 vuotta erityisäitiyttä on tuonut hieman univelkaa.”

”Ehtisi joka päivä tehdä piiiiiitkän metsälenkin koiran kanssa valoisaan aikaan.”

”Viikonloppu tyhjässä talossa. Siivoisin ja joisin viiniä.”

”24 tuntia ilman lapsia, kilo karkkia, sipsiä ja Netflix, sohva ja mies. Ah.”

”Edes puolikas vapaapäivä, jonka vois edes joskus käyttää omiin juttuihin (ei ruokaostoksiin)”

”Aina siisti koti jonkun muun toimesta”

”Viikottainen vapaapäivä töistä.”

”Se, että jaksais aina aamulla herätä tuntia aikaisemmin enenn lapsia ja sama illalla, että jaksais valvoa pidempään.”

”Osa-aikainen työ, jolla tulis helposti toimeen ja jäis säästöönkin. Lopun aikaa voisin olla lapsen kanssa kotona.”

”Yksi koko ilta viikossa vain itselle ja 1 arkipäivä kuukaudessa itselle.”

”Että joku muu kokkaisi meidän ruuat.”

”Että lapsen päiväkoti olisi sellainen, että olisi luottavainen fiilis jätää oma aarre sinne.”

”Kun sais siivota ilman, että tarvii kellosta kattoa, että kohta lauma tulee nälkäisenä syömään.”

”Tavallinen arki. Ei kiukkua aamulla, ei keskeytyksiä työpäivän aikana, kiltit lapset, valmis ruoka.”

”Että sais syödä aamupalan ja juoda kahvin itsekseen tai juoda puolison kanssa ennenkö lapset herää.”

Niin ihania ja samaistuttavia arkiunelmia. Ja toisaalta joukossa on sellaisia, jotka ei pitäis olla arkiunelma, vaan totta jokaiselle. Toisille unettomat yöt eivät ole vaihe, vaan jatkumo. Silti jokaisella tulisi olla oikeus palautumiseen ja jaksamisesta huolehimiseen. Jokaisen lapsen päiväkoti tulisi olla turvallinen paikka, jonka kanssa voisi kokea luottamusta kasvatusvastuun jakamisesta.

Omat arkiunelmani ovat ottaneet askeleen eteenpäin. Olemme tätä työstäneet puolison kanssa paljon. Vanhenpainvapaani loppuu ensi kuussa. Kuopus ei kuitenkaan mene päivähoitoon, vaan yritetään järjestellä työt niin, että minulla olisi kaksi kokonaista työpäivää. Eli vaikka lapset olisivat poissa päiväkodista, minulle on korvamerkitty omia työpäiviä. Minulla on ollut kokonaisia työpäiviä nytkin, mutta ne on painottuneet sunnuntaihin ja olleet enemmänkin sellaisia vähän sinne päin työpäiviä. Tuntuu ihanalta ja tärkeältä, että saan kovin kokonaisvaltaiseen pikkulapsiarkeen myös muita itselleni tärkeitä asioita.

Toivottavasti tekin näette arjessanne mahdollisuuksia muutoksiin! Nyt pitää rientää, vessasta tuli kutsuhuuto: ”Valmista.”

Vastuulliset merinovillasukat viluvarpaille, retkille ja onnenhetkille

24.10.2021 Päivi
0 Comment
Elämä, Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö Sukkamestarit (sis. alekoodin!)

Syksy on täällä ja meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että merinovillasukat valtaa sukkalaatikon koko perheellä. Entistä useampi tietää merinovillan olevan erittäin hyvä materiaali sen lämmittävyyden, kosteudensiirron ja hengittävyyden ansiosta. Mitä muuta tulisi miettiä merinovillaa kuluttaessa? Minäpä kerron!

Merinovilla tulee ihan oikeasta eläimestä – merinolampaasta. Merinovillan kysyntä lisää myös painetta tuotannon kasvattamiseen. Siksi on tärkeää ostaa tarpeseen laadukkaita ja vastuullisia tuotteita.

Tampereella sukkia kutovat Sukkamestarit on Maailman ensimmäisenä sukkatehtaana liittynyt Nativa järjestelmään. Nativa takaa mulesing vapaan merinovillan jäljitettävyyden ja seuraa merinovillan matkaa lammastiloilta kuluttajille. Vastuullisuus on mielestäni vähän outoa aina kun puhutaan kuluttamisesta. Enemmänkin koen, että kannattaa kuluttaa sellaisten yritysten tuotteita, jotka tekevät aktiivisesti töitä vastuullisuuden puolesta.

Sukkamestarien merinovilla tulee Uruguayasta La Magdalenan tilalta Saltosta. Viime syksystä alkaen Sukkamestarien merinovillasukkien tuote-etiketistä on löytynyt myös QR-koodi, jonka avulla pääsee lukemaan lisätietoja sukkien matkasta.

Vasemmalta oikealle: kiristämättömätön Geta musta ja valkoinen, paksumpi Kettu-sukka ja lasten sileä Naapa

Tärpit merinovillasukkien käyttöön:

  1. Oikea koko on tärkeää, koska merinovillan lämmittävyys perustuu sen sitomaan ilmaan. Liian pieneen sukkaan ei jää ilmaa väliin, jolloin lämmittävyyskin heikkenee. Sukan kärkeen tulisi jäädä pieni ilmarako ja kantapää tietysti asemissaan. Se tehdään niin, että sukka vedetään jalkaan ja lopuksi vedetään hieman varpaiden päästä sukkaa takaisinpäin.
  2. Meillä lasten sukissa on seuraava numero, joka on jalan koko sillä hetkellä. Esimerkiksi esikoisen jalka on nyt 28-29, mutta käyttää 31-33 koon sukkaa ja keskimmäisellä on 24 ja sukan koko 28-30.
  3. Lämmittävyyden kannalta on tärkeää, että merinosukka on alimmaisena ihoa vasten. Jos villasukan alla on esimerkiksi keinokuituinen tai puuvillainen sukka, se estää merinovillan toimintaa. Mielumin siis monta villasukkaa talvisin päällekäin. Itselläni on eri kokoja olemassa, jotta kaikkein kylmimmillä keleillä saan monet sukat päällekäin niin ettei ne kiristä toisiaan.
  4. Merinovillaiset sukat ovat päiväkodissa supermahtavat ilmojen viiletessä. Päällä on sisällä kuitenkin tossut, jolloin liukastumisen vaaraa ei ole. Sukat ei ole hiostavat sisällä villan hengittävyyden ansiosta. Uloslähtiessä alimmaisia sukkia ei tarvitse riisua, sillä villasukka on jo valmiiksi ihoa vasten. Päälle voi tarvittaessa lisätä villakerroksia, mutta alinta sukkakerrosta ei tarvitse riisua.

Merinovillasukkien huolto

Tiedän, että moni sanoo hyi kamala jos kerron etten todellakaan pese merinovillasukkia päivittäin enkä edes viikottain jossei niissä ole kaurapuurot pohjassa. Niille riittää tuuletus. Tuuletus ei pikkulapsiperheessä tarkoita ulos ripustamista, vaan väljästi (lue sikin sokin) sukkalaatikossa tai kenkien varrella ”kuivumassa”.

Jos sukat vaativat pesua en todellakaan nyrkkipyykkää. Jos se puuroklöntti tulee niin huilautan sukan heti hanan alla. Jos ja kun yleensä en jaksa ja ehdi niin laitan sukat hetkeksi likoamaan veteen, jonka jälkeen heitän ne pesuun. Lähes kaikista pesukoneista löytyy nykyisin villapesuohjelma ja pesuaineena kannattaa käyttää villalle tarkoitettuja pesuaineita. Meillä käytetään villavaatteita muutenkin, joten pelkät sukat ei pyöri pesukoneellisessa.

Merinovillasukat eri tilanteisiin

Toiset vetää samoilla sukilla joka tilanteessa ja se on ihan ok, mutta itselleni on ehdottomat lempparisukat eri tilanteisiin. En todellakaan voisi kuvitella retkeileväni samoilla sukilla joilla rötvään sohvalla telkkaria katsellen. Vihaan retkillä valuvia sukkia ja kotoillessa haluan ettei nilkkojeni ympärillä ole pienintäkään kompression tunnetta. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä mukavuudesta, sillä sukat on suunniteltu aina tietylle toiminnalle, joka lisää sukan elinkaarta.

Farkkujen ja lenkkareiden kaverina käytän Saapa merinosukkaa. Nämä on usein myös kun mekon kanssa, sillä kuka ihme haluaa värjötellä ohuiden sukkahousujen kanssa, kun niiden päälle voi heittää sievät villasukat. Kuljen yleensä aina supertylsästi mustilla sukilla, mutta nyt päätin ilahduttaa itseäni näillä vähän paksummilla Kettusukilla, jotka toimii hyvin myös retkeilykengissä. Lapsien kaikki merinovillasuka ovat meillä malliltaan sileä Naapa. Se on vähän vastaavanlainen kun aikuisten Saapa-malli.

Hetta vaellussukat

Pidemmille retkille ja vaelluksille (joita kröhöm ei hetkeen ole ollut) valitsen Sukkamestareiden Uphillsport Hetta sukat. Näissä on 25% merinovillaa. 41% sukkien materiaaleista on kierrätysmateriaaleja! Vau. Nämä on mainiot myös monoissa, luistimissa ja pyöräretkillä syys- ja talviaikaan.

Kotoillessa minulla on yleensä aina leveälestiset ja kiristämättömät Geta merinovillasukat. Nämä sujautan myös kylmemmillä säillä toiseksi sukkakerrokseksi lisälämmikkeeksi. Getat on mun ihan lempparisukat, ne tuntuu kuin ei olisi sukkia ollenkaan, mutta lämmittää kuitenkin viluvarpaitani kun ei enää paljailla varpailla pärjää.

Sukkamestareiden verkkokaupan lisäksi Sukkamestareiden sukkia löytyy myös KESKO:n ja SOK:n liikkeistä sekä Partioaitasta. Nyt kannattaa kuitenkin suunnata ehdottomasti verkkokaupan puolelle sillä koodilla syksy21 saatte -20% kaikista sukista! Alekoodi on voimassa ensi viikon, eli 31.10.2021 asti.

Pst. Tekiskö sitä tänä vuonna joululahjahankinnat hyvissä ajoin?

1 2 3 … 5