Matkailu

Kansainvälinen Downin syndrooma -päivä juhlistaa jokaisen ainutlaatuisuutta


Kaupallinen yhteistyö: Myllyn paras


Renkaissa roikkumista, potkupyöräilyä, kirjojen lukemista, retkiä, uimista ja saunomista, lettuja ja jäätelöä, linssikeittoa, Nallen lauluja, tanssimista ja rytmejä.

Niitä esikoiseni rakastaa omassa elämässään. Aika tavallisia asioita, eikö?

Jokaisen meidän arkeamme värittää erilaiset asiat. Meidän arkeemme kuuluu viikottaiset terapiat, vähän harvemmin verikokeita ja lääkärikäyntejä. Tuettua kommunikaatiota, kuten viittomia ja kuvia. Suujumppia ja oman pystyvyyden tukemista ja pönkitämistä. Pillerin ottamista aamulla purkista. Vanhempien harteilla lepää liian paksu nippu paperitöitä ja selvitettäviä asioita. Toisilla lapsien arjessa näitä on enemmän, toisilla vähemmän.

Toisilla on sairauksia, toiset ovat perusterveitä. Toisilla on ruskeat silmät, toisilla vihreät. Toisilla on taipumus lähteä omille teilleen ja tutkia maailmaa, toisilla taipumus viihtyä omissa oloissaan piirtelemässä. Yhtä kaikki, lopulta kukaan meistä ei pyydä enempää kuin saada olla sellainen kuin on. Oikeuden elää omannäköistä elämää ilman tarvetta selitellä kenellekään omaa olemassaoloaan ja arvokkuuttaan. Oikeuden saada apua ja tukea, jotta voi kokea olevansa osa yhteiskuntaa.

Kansainvälinen Downin syndrooma -päivänä haluan muistuttaa ettei kukaan ole yhtä kuin diagnoosi, vaan ihminen. Minun eikä sinun ansioluettelossa lue lääkelistaa tai mitä emme osaa. Siellä lukee se, mitä olemme oppineet ja missä olemme hyviä. Ja tämä tulisi olla kaikkien oikeus. Saada mahdollisuus osallistua, oppia ja löytää omat vahvuudet. 

213-päivä on YK:n vahvistama juhlapäivä. Olen perinteisesti vienyt omalle työpaikalleni porkkanapiirakkaa ja kertonut päivästä. Tänä vuonna päivä osui viikonloppuun ja yrittäjäksi hyppäämisen jälkeen yhteistyökumppaneita tapaa lähinnä verkon välityksellä. Tietysti päivää silti juhlistetaan perheen kanssa päivänsankarin toivomalla tavalla.

Ja mitäpä muutakaan se olisi ollut kuin retkeilytouhuja ja herkkueväitä. Otimme juhlintaan varaslähtöä jo aiemmin jos sattuisikin juhlapäivään retkeilylle epäkelpo sää. Aluksi ajattelimme valmistella lettutaikinan neidin kanssa yhdessä kotona. Keväinen sää ja Myllyn Parhaan superhelpon lettujauhoseoksen innoittamina päätimme kuitenkin pakata lettuvermeet kassiin ja kokkailla laavulla. 

Varsinkin sosiaalisessa mediassa meidän touhuja seuraavat tietävät, että meidän kokkailuhommissa menoa ja meininkiä riitää. Nyt olen päättänytkin, että keskitymme nopeasti ja pienellä vaivalla valmistuviin juttuihin tai puolivalmisteisiin yhdessä kokkailessa. Myllyn Parhaan lettutaikinajauhoseos oli tähän tarkoitukseen erittäin kätevä. 2 desilitraa kermaa ja 3 desilitraa vishyä yhdistettin ja sekoitettiin yhdessä lettujauhojen kanssa. Myös maito käy. 

Me heitimme – lähes kirjaimellisesti – kaikki aineet shakeriin ja ravistelimme koko komeuden sekaisin. Ravistelussa kannattaa pitää shakerin korkista hyvin kiinni ja avata varovasti, sillä vishy tekee sisälle pienen paineen ja voi poksahtaa auki. Paistoimme letut retkikeittimellä, koska se nopealiikkeiselle neidille turvallisempi ja helpompi puuhailla. Jos retkeily ei kuitenkaan tunnu hyvältä, lettuja tai vohveleita voi paistella omassa kotikeittiössä tai -grillissä. 

Laavulle päästyämme lettuja olisi pitänyt saada heti ja mietinkin mahtaako neidin kärsivällisyys riitää paistopuuhiin ollenkaan. Paistoin lapsille muutaman letun edeltä, jonka jälkeen neiti tuli paistamaan oman lettunsa. Ja voi mahdoton sitä keskittymistä aina niin levottomalla sielulla. Hän kuunteli ohjeita eikä hosunut ja säheltänyt. ”Voi ihmettä”, sanoo usein meidän neitokainen ja se sopi tilanteeseen jälleen erihyvin. Miten ylpeitä me olimmekaan yhteisestä hetkestämme. ”Minä osaan!”, helähti neidiltä. Niin totta vie osaat. Oma rakas superpimuni. Minä tiedän sen ja koko maailman tulisi tietää se. 

Lettujen päälle valikoitui kotona valmiiksi vatkattu kerma. Lisäksi meillä oli mukana uuniomenahilloa, kinuskikastiketta ja suolapähkinöitä. Jokainen pikkulapsen vanhempi tietää ettei letunpaistajan roolissa omaan suuhun ehdi yleensä montaakaan murusta. Kun lasten masut oli täynnä lähtivät he purkamaan energiaa kiipeämällä vielä läheiselle vuorelle. No, saattaa olla ettei se ihan vuoren standardeja kyllä täytä, mutta energiankulutukseen kyllä varsin passeli nyppylä. 

Samaan aikaan minä pakkailin leiriä ja paistoin ihan vain itselleni muutaman lätyn. Sisälle käärin kermavaahtoa ja hymistelin suu täynnä lettua. Niin vauhdikasta ja sykettä nostattavaa kuin retkeily pienten lasten kanssa onkin, nautin siitä valtavasti. Nautin, kun näen lasten nauttivan luonnosta ja siellä elosta. Nautin, kun ensin olen kantanut heitä monta vuotta ja pikku hiljaa heidän omat jalat alkavat kantaa enemmän ja enemmän. Nautin, kun luonnossa voin hellittää otettani ja antaa mahdollisuuksia laajentaa reviiriä. 

Tällainen tee kaikki itse alusta asti -nainen myös innostui lettujauhojen jälkeen hyödyntämään muitakin puolivalmisteta. Lasten kanssa kokkailu ja leipominen vie aina yleensä vähintään puolet enemmän aikaa ja siksi jää monesti tekemättä. Miksi ei voisi vähän oikaista ja ottaa puolivalmisteet mukaan lasten kanssa kokkailemiseen. 

Autenttista videomateriaalia meidän lettuhommista voi käydä kurkkaamassa Instagramin puolelta. Lettu- ja vohveli-ideoita omiin lettukesteihin löytyy Myllyn Parhaan ideapankista.

Ihanaa kansainvälistä Downin syndrooma -päivää. Näe ihminen, älä diagnoosia.

Roadtrip Suomessa pienten lasten kanssa

Kammiovuori

Otsikosta poiketen meidän viime kesän roadtrip kyllä sopii ihan kaikille, mutta koska se oli mietitty ja nyt koeajettu nimenomaan pienten lasten kärsivällisyys huomioiden niin uskallan luvata, että tätä voi ainakin kokeilla. Loppuun avaan vielä miten reitti olisi muuttunut jos olisin ollut kaksin puolison tai ystävien kanssa liikkeellä.

Turku – Hämeenlinna – Asikkala

Lähdimme siis Turusta ja ensimmäinen pysäkki oli Hämeenlinna. Kello oli sen verran paljon, että Hämeen linnaan ei enää päässyt, joten käyskentelimme hetken alueella ja söimme autossa päivällistä. Seuraava pysäkki ja yöpaikka oli Pulkkilanharjulla Asikkalassa.

Päijänteen maisematietä suitsutetaan yhdeksi Suomen kauneimmaksi ajo-osuudeksi ja sen vuoksi tiemme kulki tietä 314 pitkin. Olihan se upeaa mennä Päijänteen syleilyssä, mutta loppujen lopuksi tien päältä ei vettä nyt niin hirveästi nähnyt. Hulppeimmat maisemat oli ehdottomasti Pulkkilanharjulla ja Karisalmen sillan kupeessa. Mutta älä käsitä väärin – ajamisen arvoinen reitti.

Asikkala – Sysmä

Aamulla oli takoitus kiertää Karisalmen sillan kupeesta lähtevä 2,3 kilometrin luontopolku. Luontoäiti antoi kuitenkin vettä taivaan täydeltä ja päätimme jatkaa matkaa. Jatkoimme Sysmään ja Kammiovuorelle, joka on ehdottomasti paikka jossa käydä Sysmässä. Takaisintullessa mietimme lähteä vaiko jäädä. Jäimme yöksi siis parkkipaikalle. Sysmän keskustassa on tosi kiva karavan-alue, josta löytyy myös puuhaamista (kuten SUP-lautoja vuokralle) ja kiva uimaranta. Emme kuitenkaan yöpyneet siellä, koska meidän olisi pitänyt palata väärään suuntaan.

Sysmä – Juva – Savonlinna

Ennen Juvalle saapumista pysähdyttiin matkalla huoltamaan ja syömään. tienposkille. Matkan varrella mainostettiin Ollinmäen viinitilaa, joka kyllä houkutteli, mutta ei sopinut aikatauluun.

Juvalla pysähdyttiin TeaHouse of Wehmaisissa, jossa ajateltiin ruokailevamme. Paikkaa emönnöi yksi Suomen harvoista tee sommeliereista. Wehmais oli aivan tupaten täynnä ja henkilökunta kehoitti varaamaan pöytää hyvissä ajoin jos mielii syömishommiin tai engalantilaisella viiden teelle. No, hyvin maistui vihiskin parkkipaikalla. Miljöö oli kaunis. Laitumella laidunsi lehmät ja navetan ovesta pääsi näkemään lypsyrobotin toimintaa.

Illaksi ajelimme vielä Savonlinnaan. Ilta kului leikkipuistossa ja ravintoista pöytäpaikkaa etsien. Ihmisiä oli kuulemma enemmän liikkeellä kuin Oopperajuhlien aikaan. Ja siltä se vaikutti ja täysin sattumalta näimme useampia ystäviäkin.

Kurkkaa mitä muuta me Savonlinnassa touhuttiin. Se oli yksi mieleenpainuvimmista kesäkohteista miehen mielestä ja tykkäsin kyllä itsekin tosi kovasti.

Savonlinna – Kuusamo

Savonlinnasta päästiin Kajaanin tietämille, jossa auto laitettiin parkkiin levähdyspaikalle. Kuusamossa nautiskeltiin olemisesta. Minä pääsin lakkaan paikallisten kanssa ja yhtenä päivänä käytiin kiipustamassa Konttaisille. Pestiin vähän puhtaiksi vaatteita, syötiin jätskiä, saunottiin ja uitiin. Erityisesti ihailtiin joka päivä niin erilaista ja maagista järven ja taivaanrannan eloa.

Jos pelkät mökkipuuhat ei innosta niin Kuusamossa riittää ihan hirveästi puuhaa. Rukalla on kesäkelkkarata ja toki huipulle voi kiivetä muutenkin (omaan silmään ei ole erityisen kaunis ympäristöltään), melontareititi Kiutakönkäältä Jäkälänmutkalle soveltuu perheillekin, pieni karhunkierros on kaunis ja vaihteleva, Valtavaaran huipulta on upeat maisemat (melko jyrkkiä osuuksia pikkulapsille), Riisitunturin kansallispuisto on ihana ja antaa kunnon Lappi-fiiliksen. Sitten kun lapset kasvaa niin ehdottomasti mennään laskemaan koskea.

Kuusamo – Hossa – puskaparkki puskassa – koti

Kuusamosta kotiin päin lähtiessä ei vielä pitkälle päästy. Hossan kansallispuistossa on pitänyt käydä hurjan monta kertaa, mutta aina sen ohi on tullut vain posotettua. Nyt kävimme Julma Ölkyllä, joka oli kyllä niin ikään käymisen arvoinen. Pääsimme luontopolulta takaisin sen verran myöhään, että päätimme jäädä Hossan parkkipaikalle yöpymään.

Seuraavan yön vietimme jossakin Taivakosken ja Pudasjärven tietämillä. Oma karttapalveluni on hävittänyt kohteen. Se voi ehkä olla Rytinkisalmentie 144, Pudasjärvi, mutta en pistä päätäni pantiksi. Joka tapauksessa jätimme auton ihan lammen rantaan. Paikka oli kaunis ja jos olisin tarjennut olisin käynyt pulahtamassa aamu-uinnilla. Viimeinen yö ennen kotiin paluuta vietettiin Keski-Suomessa sukulaisten mökillä.

Jos lapsia ei olisi ollut mukana, niin todennäköisesti oltasiin lähdetty Savonlinnasta Punkaharjulle ja sieltä kohti Kolia ja Patvisuon kansallispuistoa. Sieltä me oltaisiin pysähdytty varmaan vielä Kajaanin linnanraunioilla ja Hyrynsalmella Hiidenkirkolla ennen Kuusamossa viivähtämistä. Muutoin varmaan aika samoilla suunnitelmilla oltaisiin menty.

Vieraskynästä: Pienen lapsen toimintaterapia ammattilaisen silmin

Minulta usein kysytään toimintaterapiasta ja voisinko puhua siitä. Instagramin kohokohdista löytyykin kohta ”Toimintaterapia”, jossa lyhyesti kerron pienten lasten toimintaterapiasta meidän näkökulmasta. En ole kuitenkaan toimintaterapian asiantuntija. Kaikkien meidän iloksi toimintaterapeutti Maija kertoo toimintaterapiasta ammattilaisen silmin tässä vieraskynäkirjoituksessa.

Vahvistetaan itseluottamusta ja positiivista minäkuvaa miettimällä ja nimeämällä lapsen vahvuuksia. 

Toimintaterapeutin puheenvuoro

Olen ihaillut Päiviä ja hänen perhettään pitkään niin ystävänä, kuin myös toimintaterapeuttina. Päivillä on upea tapa tuoda arkeen kuntouttava ”työote” ja osallistuttaa lapsia päivän toiminnoissa heille sopivalla
tasolla ja hän on tuonut minulle myös monta hyvää oivallusta omaan työhöni. Kun Päivi pyysi minua kirjoittamaan vieraskynäpostauksen toimintaterapiasta suostuin mielelläni. Olen siis toimintaterapeutti ja
nykyisin työskentelen Tampereella Medifamilia Oy:ssa.

Omat asiakkaani ovat pääosin lapsia ja terapia toteutuu normaalisti kouluissa, päiväkodeissa, asiakkaiden kotona tai terapiavastaanotolla. Asiakkaat tulevat usein terveydenhuollon lähetteellä ja terapia on yleensä Kelan tai kaupungin kustantamaa. Työ on hyvin liikkuvaa ja parhaimmillaan saatan päivän aikana käydä viidessä eri päiväkodissa/koulussa.

Tavoitteena toimintaterapiassa voi olla mm. itsesäätelyn, tunnetaitojen, kaveri- ja leikkitaitojen, hienomotoriikan, hahmottamistaitojen, sensomotoriikan, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vahvistaminen.

Joskus terapiassa voi olla niin kivaa, että lopettaminen harmittaa. Tällöin time timer auttaa ennakoimaan lopettamista: kun kello soi, on aika siivota leikit. Time timer toimii hyvin myös pitkäjänteisen työskentelyn tukena: Jaksa tämä aika niin sitten on sinun valitsema leikki. 

Toimintaterapeutin opinnot

Moni oli kovin kiinnostunut toimintaterapian opiskelusta, avaan hieman omaa opintopolkua. Aloitin toimintaterapiaopinnot lukion jälkeen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Päästäkseen toimintaterapeutiksi ei siis tarvita pohjakoulutuksia, vaikka varmasti monenlaisesta kokemuksesta on työssä hyötyä esim. koulunkäyntiavustajan tai lähihoitajan koulutus. Nykyisin on myös mahdollista hakea monimuoto-opiskelijaksi, jolloin opinnot toteutuvat pääosin etänä. Opintojen laajuus on 210 op eli opinnot kestävät noin 3,5 vuotta.

Toimintaterapeutti voi työskennellä monipuolisesti eri-ikäisten ja erilaisten asiakkaiden kanssa esim. mielenterveys, AVH, reuma, kotikuntoutus yms. Työllisyystilanne etenkin avoterapiapuolella on hyvä. Toimintaterapeutin vähimmäispalkka Toimintaterapialiiton mukaan on 2438 €, mutta palkkaan vaikuttaa sijainti, työn vaativuus ja kokemusvuodet. Kannattaa siis neuvotella siitä.

Meillä opinnoissa painotettiin paljon ryhmätöitä ja tiimityöskentelyä, mikä on toki hyvä asia nyt kun työelämä sisältää paljon moniammatillista yhteistyötä. Opintoihin sisältyi kolme pidempää harjoittelujaksoa, jotka valitsin itse.

Ensimmäinen harjoitteluni oli Tampereella Hatanpään puistosairaalan neurologisella osastolla. Harjoittelijana pääsin työskentelemään asiakkaiden kanssa, joilla oli ollut erilaisia aivotapahtumia
tai neurologisia sairauksia (aivoverenvuoto, tapaturmat, ALS, MS). Vaikka itselle oli selkeää, että haluan työskennellä lasten kanssa, oli upeaa tutustua myös terapiaan aikuisten kanssa. Aikuisten kanssa kuntoutusta ei tarvitse verhota leikkiin, vaan asioista puhutaan asioina esim. millä toiminnoilla voidaan vahvistaa käden toimintaa.

Toinen pitkä harjoitteluni oli Tansaniassa kehitysvammaisten lasten päiväkeskuksissa. Tansaniassa toimintaterapeuttina työskentely oli luonnollisesti hyvin erilaista ja ainakin opin miten terapiaa voi toteuttaa myös vähäisillä välineillä, kun vain käyttää mielikuvitusta ja luovuutta.

Kolmas harjoitteluni oli yksityisellä puolella lasten toimintaterapian parissa eli juurikin samanlaista työtä, mihin itse päädyin. Harjoittelujen lisäksi opinnot sisälsivät isomman kehitystehtävän, jonka kirjoitin etäterapiasta (joka tulikin erittäin ajankohtaiseksi viime vuonna) ja opinnäytetyön tein mielenterveyspuolelle.

Suosittelen valitsemaan huolella harjoittelupaikat ja isommat tehtävät, sillä ne monesti tukevat työllistymistä ja luovat verkostoja. Teoriaopintoja käydään kyllä monipuolisesti ja tutustutaan erilaisiin asiakaskuntiin, mutta harjoittelujen ja muiden tehtävien avulla tietoa voi syventää juuri sinua kiinnostavista aihealueista. Sanotaanko, että vaikka minulla onkin toimintaterapeutin koulutus, olisin melko pulassa, jos nyt pitäisi mennä reumaosastolle töihin tekemään lastoja.

Kuvat tukevat toimintastruktuurin hahmottamista.

Miten toimintaterapia alkaa?

Lisäksi terapiaprosessia pyydettiin avaamaan ja ajattelin, että se on hyvä käydä läpi keksitynesimerkkiasiakkaan Miinan kautta.

Miinan päiväkodissa on herännyt huoli Miinan kehityksestä, kun hän
usein varmistaa aikuiselta mitä pitää tehdä esim. siirtymät, pukeutuminen, vessakäynnit. Vapaissa leikkitilanteissa Miina jää herkästi seurailemaan toisten leikkiä sen sijaan että osallistuisi itse leikkiin ja kynätehtävistä kieltäytyy kokonaan.

Miina saa lähetteen neuvolassa toimintaterapia-arvioon kaupungin toimintaterapeutille. Jonot arvioihin vaihtelevat kunnittain, mutta joskus odotusaika saattaa olla harmittavankin pitkä. Arvioiva terapeutti arvioi Miinan taidot ja kuntoutustyöryhmässä arvioidaan kuntoutuksen tarve. Kuntoutussuunnitelmaan kirjataan laajemmat tavoitteet, jotka tässä tapauksessa voisivat olla toiminnanohjauksen, leikkitaitojen ja hienomotoriikan vahvistuminen.

Terapiaa haetaan vuodeksi esim. 30x60min koti/koulu ja vastaanottokäynteinä. Arvioiva terapeutti auttaa sopivan terapeutin
metsästyksessä. Jep, käytän sanaa metsästys, koska aina ei vapaita paikkoja ole automaattisesti saatavilla. Tässä tapauksessa nyt minulla on juuri vapautunut asiakaspaikka ja voin ottaa Miinan asiakkaakseni.

Jos terapian maksajana on Kela, odotetaan vielä Kelan hyväksyntä ja sitten voidaan aloittaa itse terapia. Alussa tavataan yhdessä perheen kanssa, sovitaan sopivat aikataulut ja toteutus. Kuntoutussuunnitelman pohjalta
mietitään yhdessä vanhempien ja lapsen päiväkodin henkilökunnan (ja tietenkin yhdessä lapsen, jos kykeneväinen) kanssa lapselle tarkoituksenmukaiset konkreettiset tavoitteet.

Tässä tilanteessa tavoitteena voisi olla toiminnanohjauksen vahvistuminen:

  • muistan pestä kädet aina vessakäynnin yhteydessä
  • leikkitaitojen vahvistuminen: Leikin tarinallisuus lisääntyy ja leikissä näkyy selkeä yksinkertainen tarina
  • hienomotoriikka: opin kirjoittamaan oman nimeni

Kun tavoitteet ovat saavutettavissa olevat, tarkoituksenmukaiset ja konkreettiset, on niihin helpompi kaikkien sitoutua. Käynnit toteutuvat sovitusti päiväkodissa.

Tunnekorttien avulla voi harjoitella tunteiden nimeämistä ja tunnistamista. 

Esimerkkikäynti

Miina on juuri syönyt aamupalan ja tulee hyvällä mielellä terapeuttia vastaan. Siirrytään sovittuun terapiatilaan (voi olla esim. yhteinen leikkitila) ja piirretään terapiavihkoon tunnin struktuuri. Kuvitettu tunnin struktuuri auttaa tehtäviin motivoitumisessa ja tehtävien järjestyksen hahmottamisessa.

Kotona taas Miina voi kertoa vihon avulla, mitä terapiassa on tehty. Aluksi käydään läpi kuulumisia ja herätellään kehoa esim. laululeikin avulla ja tehdään erilaisia rytmitaputuksia (keskilinjan ylityksiä, sarjallisuus, vuorovaikutus).

Sitten voidaan siirtyä hienomotoriikkaa vahvistaviin harjoituksiin. Koska kynätehtävät ovat vielä vaikeita ja epämieluisia, etsitään joku sellainen tapa, joka on Miinalle mieluisa ja helpotetaan toimintaa. Esimerkiksi paksut kynät/tussit, joista helpompi saada kiinni tai vesimaalaus, vibrakynä, piirretään sormella ilmaan/selkään tai unohdetaan kokonaan piirtäminen ja tehdään jotain muuta visuomotoriikkaa kehittävää.

Kun tehtävä on sopivan tasoinen ja lapsi on motivoitunut, oppiminen mahdollistuu helpommin. Positiivinen palaute pienestäkin onnistumisesta on tärkeä.

Harjoitellaan ohjeen mukaan toimimista ja helmien pujottelu vahvistaa hienomotorisia valmiuksia.

Toiminnanohjausta voi harjoitella esim. lautapelejä pelaamalla, kun pitää vuorotella, noudattaa sääntöjä ja jatkaa toimintaa. Legorakentelut ovat myös hyvä keino harjoitella toiminnanohjausta, kun pitää seurata ohjetta, jatkaa toimintaa ja lisäksi hienomotoriset ja hahmottamistaidot kehittyvät.

Lopuksi voidaan ottaa mieleinen leikki. Miina tykkää todella paljon Ryhmä Hau-hahmoista. Leikissä Miina kuitenkin jää enemmän tutkimaan hahmoja tarinallisen leikin sijasta. Luen Miinalle lyhyen tarinan ja leikitään yhdessä
tätä tarinaa hahmoilla. Lisäksi hahmot voivat tehdä asioita, jotka ovat Miinalle tuttuja päivittäisiä asioita kuten syöminen, peseytyminen, nukkuminen.

Minä voin antaa Miinalle leikki-ideoita, joihin hän voi tarttua
ja pikkuhiljaa Miina kehittyy ja osaa jatkaa myös tarinaa loogisesti apukysymysten avulla esim.: ”Mitä Halti tekisi ennen kuin menee nukkumaan”. Miina vastaa: ”Syö iltapalaa”, ja tämä sitten leikitään yhdessä.

Jumpparadan ympärille voi keksiä mieleisen seikkailuleikin ja harjoitella etenemään radalla sovitussa järjestyksessä. Samalla kehitetään monipuolisesti mm. tasapainoa, koordinaatiota, silmä-käsi yhteistyötä, asennonhallintaa ja sensoriikkaa. 

Terapian päätteeksi usein keskustellaan päiväkodin henkilökunnan kanssa, vaihdetaan kuulumisia ja kerrotaan terapian toteutuksesta sekä mietitään sopivia keinoja edistää Miinan arkea. Nyt tavoitteena oli, että Miina pesisi kädet aina vessakäynnin yhteydessä ilman että aikuisen tarvitsee siitä erikseen muistuttaa. Otetaan käyttöön esim. palkkiotaulu, johon Miina laittaa rastin aina, kun on muistanut pestä kädet itse. Alkuun aikuinen voi ennakoida ja muistuttaa ennen vessakäyntiä, että nyt muistetaan pestä kädet ja lisäksi kuvatuki muistutukseksi. Harjoitusten myötä toiminta automatisoituu ja Miina ei tarvitse enää aikuisen jatkuvaa muistutusta.

Koska terapia toteutuu vain kerran viikossa, on vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden rooli merkittävä taitojen kehittymisessä ja arkeen siirtymisessä. Yhteistyötä tehdään tiiviisti niin päiväkodin
henkilökunnan ja vanhempien kanssa sekä mietitään lapselle sopivia harjoituksia ja ratkaisuja perheen voimavarojen puitteissa.

Palkitsevaa ja merkityksellistä työtä

Pienilläkin muutoksilla voi tukea jo suuresti lapsen kehitystä ja lisätä osallisuutta esim. sen sijaan että antaa kokonaan vastauksen tai tekee puolesta, voi helpoilla apukysymyksillä tukea toiminnanohjausta. Tai palapeliä kootessa ei anna kerralla kaikkia paloja, vaan helpotetaan antamalla muutama pala kerrallaan. Tässäkin apukysymyksistä voi olla hyötyä: ”Etsi pala, jossa on punaista”.

Lasten kanssa työskennellessä on parasta nähdä lasten innostus ja aito riemu onnistumisista. Työ on palkitsevaa, kun usein jo pienessä ajassa näkee oppimista ja edistymistä. Tälläkin viikolla yksi lapsi oppi
tekemään terapiassa itse rusetin ja toinen oppi nousemaan luistimilla itsenäisesti pystyyn (kovan harjoittelun tuloksena tietysti). Terapeuttina saan vaikuttaa omiin työaikatauluihini ja suunnittelen terapiat
itse.

Ilmapallosulkkis on jopa vähän stereotyyppinen toimintaterapian aktiviteetti, mutta se on loistava harjoitus mm. keskilinjan ylitykseen, silmä-käsi yhteistyöhön, vuorotteluun.

Tälläkin viikolla tasapainoa on vahvistettu luistelemalla, sarjallisuutta ja koordinaatiotaitoja vahvistettu hiihtämällä ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja sekä prosessitaitoja vahvistettu rakentamalla
lumiukko. Minulta usein kysytään, että voiko lapsi oppia koskaan jotain tiettyä taitoa. Vastaan että en voi luvata, mutta harjoittelun ja toistojen myötä se voi olla mahdollista (mikäli ei selkeää fysiologista estettä
asialle). Mikä monelle lapselle kehittyy luonnostaan, esim. konttaaminen, ei olekaan itsestään selvyys kaikille, vaan se pitää erikseen harjoitella.

Työ on monipuolista ja vain mielikuvitus on rajana mitä lasten kanssa voi tehdä. Taustalla tietysti on ajatus mikä harjoiteltava asia on. Haluankin korostaa, että tämän kirjoituksen esimerkissä oli vain yksi tapa
monesta ja kuntoutuksessa tulee aina huomioida perheen tilanne sekä lapsen tarpeet ja mikä juuri heille on merkityksellistä.

Kammiovuori pienten lasten kanssa

Viime kesän lomareissun yksi hienoimmista näköaloista oli ehdottomasti Sysmän Kammiovuoren laella. Itse polku Kammiovuorelle tuntui kuin miltä tahansa kuusimetsältä Varsinais-Suomessa eikä ollut mitenkään erityisen kiinnostava. Mutta se näky joka eteen avautui laella oli sellainen ettei sitä olisi millään uskonut. Lisäksi tunnelma oli vallan erilainen kuin Kolilla, kun pitää jonottaa omaa vuoroa kuvien ottoa varten. Kammiovuorella sai kokea luonnon rauhan.

Ajo-ohjeet

Sysmästä päin tultaessa Kammiovuori löytyy, kun ajaa tietä 612 pitkin 24 kilometriä Luhankaan päin. Sen jälkeen kääntyy tie Vintturintielle, jota ajetaan 2 kilometriä. Sitten käännytään vielä vasemmalle Nutturintielle ja sitä ajetaan noin kilometrin verran. Parkkipaikka ja reitin lähtöpiste tulee vastaan tiellä niin ettei siitä voi erehtyä. Viime kesänä oli tietöitä, jonka vuoksi kiertelimme mistä sattuu pieniä teitä. Toivottavasti ne on jo kunnossa.

Reittikuvaus

Kesäreissumme alku oli hyvin märkä ja Kammiovuorelle kiipeämistäkin ennen sattui sadekuuro. Onneksi lähdimme uhmaamaan silti polulle, koska lopulta sade loppui melko nopeaa ja Kammiovuoren laella meitä helli jo aurinko. Polku oli alussa mutainen, mutta pääsimme kenkiä kastelematta kuitenkin kivasti polun reunaa.

Reitti on 4 kilometriä edestakaisin ja osittain rengasreitti. Mennessä menimme reitin haarautuessa vasemmalta. Se on parisataa metriä lyhyempi kuin oikeanpuoleinen reitti. Me tulimme neidin kanssa takaisin tätä toista reittiä, mutta pojat tuli lyhyempää reittiä, koska nälkä alkoi selkeästi yltyä kuopuksella.

Reitti Kammiovuoren huipulle on juurakkoista, kivistä ja jatkuvasti mennessä nousevaa kuusimetsää, mutta sanoisin silti sen helppokulkuiseksi lastenkin kanssa. Jos siis alla on retkeilyä ja vaihtelevakulkuinen maasto enemmän kiehtoo kuin ärsyttää lasta. Meidän neiti posotti tuon koko 4 kilometrin matkan omin päin eikä juuri auttaa saanut jyrkissäkään mäissä. Palatessa eri reittiä kuin mennessä oli portaat.

Siirtolohkare Linta

Nähtävyydet

Matkan varrelta löytyy siirtolohkare Linta ja hiukan polulta poiketen Hiskiaan luola ja tulentekopaikka (me emme tulistelleet tällä reissulla). Näistä ja portaiden jyrkkyydestä näkee kuvia Luontopolkumies-blogista. Näitä luonnonihmeitä en osaa vielä tarpeeksi arvostaa eikä niille poikkeaminen omaan matkaan tuonut lisäarvoa. Mutta jota niiden historia ja olemassaolo kiinnostaa niin sieltä niitä löytyy.

Kammiovuoren laella on iso pirttipöytä, jonka äärellä voi evästellä. Pienten lasten kanssa alue ei tosin ole mitenkään stressivapaata, sillä jyrkänne on lähellä ja putoamisvaara suuri. Meidän iloiseksi yllätykseksi lapset kuitenkin hakeutui yllättävän vähän tyhjän päälle. Eväät veti ilmeisesti sen verran hyvin puoleensa.

Kammiovuori on Itä-Hämeen korkein kohta ja sanoisin sen tällä kokemuksella yhdeksi upeimmaksi kohteeksi eteläisessä Suomessa. Visit Päijänteen Instagramia seuratessa maisemat ei ole myöskään talvella yhtään hullummat.

Viime kesän muista road tripin kohteita oli:

Savonlinna ja sen lapsiperheille suomat herkut

Kuusamon Konttainen

Julma-Ölkky Kuusamon ja Suomussalmen taitteessa

Mihinhän sitä tänä kesänä lähtisi. Kokoonpano on taas erilainen ja jos luulenpa, että tämän kesän Kuusamon reissu jätetään välistä. Toivotaan kuitenkin kaiken menevät hyvin ja pääsemme kuitenkin retkeilemään ja seikkailemaan, vaikka lähellekin. Mutta jos sinulla on vielä Kammiovuori tsekkaamatta niin suosittelen <3

Piikkiön linnavuoren valloitus

Kävimme Piikkiön linnavuorella poikkeuksellisella kokoonpanolla, sillä mukana ei ollut kuin kuopus. Tuntui hetkittäin kun lapsia ei olisi ollut mukana ollenkaan, niin tyytyväisenä hän repussa vielä matkustelee. En tiedä kuinka paljon normaalisti poluilla on väkeä, mutta nyt oli ainakin syyslomaviikolla parkkipaikka täynnä ja poluillakaan ihmisiä tuli ja meni.

Osoite Linnavuorelle on Lystiläntie 21, Piikkiö. Parkkipaikkana toimii Kehityksen kerhotalon parkkipaikka. Opastaulun takaa löytyy roska-astian näköisesta laatikosta polttopuita. Mikäli haluaa grillailla nuotiolla niin kannattaa muistaa ottaa mukaan joku halkokassi tai -reppu ja puut mukaan mennessä.

Kuvassa näkyy kerhotalo ja seison ”lähtöpisteellä”
Ensimmäine opaskyltti on vähän piilossa, mutta sitten reitti on hyvin merkitty ja polku selkeää.

Meillä oli taas kerran vähän alkukankeuksia löytää reitin alku. Jos parkkipaikalta katsoo kerhotaloon päin ja lähtee kulkemaan tietä vasemmalle niin polun alku löytyy. Polkuja menee ilmeisesti myös, kun lähtee oikealle, mutta ne jäivät seuraavaan reissuun tutkittaviksi. Itseasiassa meidän reitti ei mennyt ihan alkuperäisen mukaan, sillä emme tajunneet, että se ”nähtävyys” eli Huttulan Linnavuori ei ole polun varrella vaan sinne olisi pitänyt poiketa jo melko alussa matkaa. Sen vuoksi me kiersimme polun niin, että poikkesimme kodan kohdalta takaisin polulle, jota olimme jo tulleet. Loppuosa reitistä jäi siis kulkematta.

Hiekkatietä on noin 150 metriä, jonka jälkeen tulee ensimmäinen opaskyltti ja sen jälkeen polulta ei pääsekään eksymään. Linnavuoren polut (4 km) on osa Tammireittejä. Noin puolessa välissä matkaa on metsän keskellä kallioisella paikalla kota ja grillauspaikka.

Pitkospuita ei tämän enempää ollut.

Maasto on vaihtelevaa ja nousua ja laskua löytyy. Korkeuserot toki ei ole mitään järin päätä huimaavia, kun on Länsi-Suomesta kyse. Maasto itsessään on perinteistä metsäpolkua. Oksaista ja kallioista, mutta helppokulkuista. Nyt on sadellut sen verran, että osin oli jo tosi märkiä kohtia. Ne pääsi kuitenkin kiertämään ihan hyvin.

Reitin varrelta pääsee poikkeamaan myös muillekin nyppylöille ja muinaisrannalle, mutta me emme käyneet niitä kurkkailemassa.

Huttulan Linnavuorelle täytyy tosiaan poiketa erikseen polulta. Matkaa tulee yhteen suuntaan muutama sata metriä. Täältä näkymät ympäristöön olivat parhaimmat. Muuten reitti ei erityisesti saanut sydäntä läpättämään, mutta voin kuvitella millaisia leikkejä kallioilla lapset keksisivät. Lähellä ei ole myöskään vettä eikä suoalueita, joten sen puolesta myös on turvallisempaa lasten leikkiä.

Se tässä lumettomassa talvessa on mukavaa, että retkeilykausi lasten kanssa jatkuu helpompana. Muita Varsinais-Suomen lähiretkikohteista kirjoituksia löytyy täältä.

Talven to do lista

Tajusin miten keväällä mietitään takatalvea, mutta syyskuun helteissä harvempi marisi saati puhui takakesästä. Etelän vähälumiset talvet on saaneet minut miettimään miten pimeästä ja märästä talvesta saisi iloa irti. Päätin tehdä talvelle oman to do listan puuhailuista, jotka eivät vaadi lunta ja pakkasta. Bonarina tulee sitten ne perinteiset lumessa ja jäällä puuhastelut jos sellaista eteläänkin suodaan.

Minähän olen vannoutunut listojen tekijä ja perinteeksi on muodostunutkin tehdä aina kesää vasten to do-lista.

KOTOILU

  • Vanhojen valokuvien katselu yhdessä. Mikään ei ollut lapsena parempaa kun ihmetellä oman äidin ja isän hääkuvia ja omia lapsuuskuvia. Pitäisi myös saada aikaiseksi tehdä uusia kuvakirjoja, joita ihmetellä lasten kanssa.
  • Kirjoja luettuna tai äänikirjoina. Yksin ja yhdessä.
  • Lautapelejä koko perheellä tai kaveriporukalla. Joka kerta yksi saa valita pelin jota pelataan.
  • Taskulamppupiilosta tai ihan perinteistä. Jos on jo pimeää valmiiksi niin miksei katkaisisi loppujakin tuikkuja.
  • Vuorotellen kaikkien lemppariruokia ja sunnuntaisin vaikka yhdessä seuraavan viikon ruokalistan miettiminen
  • Joulupipareiden leivontaa
  • Kyselin Instagramissa onko ollut jotain lastenohjelmia, joita on lapsena pelännyt. Mulle tuli kauhea Disney-leffakuume. Haluaisin katsoa jotain lapsuuden tärkeitä elokuvia ja toivottavasti lapsetkin vähän innostuisi. Ainakin Helen Keller on toivelistalla.
  • Unelmakartan teko. Tämä voisi pimeänä iltana helpottaa, kun voisi katsella lehtien kuvia ja miettiä mitä tulevaisuuden unelmia minulla on.
  • Tunnekorttien avulla tunteiden miettimistä lasten kanssa. Ilmaiset tunnekorit voi käydä tulostamassa täältä.
  • Joogamaton levittäminen olohuoneeseen tai leuanveto-haasteen vastaanottamine. Tai molemmat.
  • Ei ne tuodut mangot yhtään samalta maistu kuin turkoosien vesien äärellä, mutta silti voi matkustuskaipuuta helpottaa tekemällä aistimatkan kotona. Teemailta Santorinin auringonlaskuun tai Vietnamin katukeittiöön. Kaupasta shoppailee eksoottisia hedelmiä ja jos lapset on sen ikäisiä, niin voisi vaikka arvuutella mikä on mikäkin hedelmä ja missä niitä kasvaa.
  • Sadetanssi. Alasti tietty. Jos vaan sataa, sataa ja sataa niin sauna päälle ja tanssimaan sateeseen. Mikään ei ollut lapsena hauskempaa. Jos se tarkoittaisi kerrostalon sisäpihalla pörräämistä niin voisi harkita vaikka saunan vuokraamista jostain keskeltä ei mitään. Yksin tai kavereiden kanssa.

MUSIIKKIA JA MUUTA KULTTUURIA

Olen viime aikoina herännyt siihen miten paljon kaipaan livemusiikin kosketusta sieluun asti.

  • Livemusiikkia yksin ja lasten kanssa. 
  • Teatterista ja muista kulttuurijutuista saan valtavasti voimaa ja ne ovat itselleni paikka antautua ja latautua itseni kanssa.
  • Kirjastoon haahuilemaan. Mitä jos lähtisikin lasten kanssa eri kirjastoon kuin siihen lähikirjastoon.
  • Kirkoissa järjestetään varsinkin joulun alla ihania konsertteja. Kauneimmat joululaulut on varmasti monille tuttuja, mutta myös erilaisia artisteja vierailee monissa kirkoissa.
  • Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla voisi käydä vähän tunnelmoimassa joulua.
  • Laitan ravintolaillalliset tähän kategoriaan, koska kyllä se kulttuurin piikkiin menee. Lapset jää kotiin, mutta toivottavasti pääsisi tukemaan muutamasti ravintolaelämän pystyssä pysymistä.

LIIKUNTA

  • Luistelemaan sisähalliin, esimerkiksi Turun yleisövuorot löytyvät Turun tapahtumakalenterista
  • Johonkin seikkailumaahan tai Superparkkiin. Turussa lasten liikunnan ihmemaa on auki, mutta siellä on erikoisjärjestelyt ja ennakkoilmoittautuminen
  • Uimaan. Riski korona-altistumiseen on uima-altaassa ilmeisesti jopa pienempi kuin muissa julkisissa tiloissa altaiden sisältämien kemikaalien vuoksi.
  • Retkeilyä. Jos ei ole lunta, metsässä ja kaikkialla retkeily on lasten kanssa mahdollista edelleen tammikuussa.
  • Saunomista ja ehkä avantouinnin harjoittelua. Haluaisin olla kunnon avantouimari, mutta olen kyllä melko nynnerö ainakin vielä niissä hommissa. Pitäisi varmaan aloittaa totuttelu, että ui ympäri vuoden luonnonvesissä niin se keho tottuisi pikku hiljaa. Tai sitten menen ja nautin vain tunnelmasta. Mitä jos lähtisikin koko perheellä? Tai neidin kanssa? Tai sitten otamme ja lähdemme kaksin miehen kanssa? Saas nähdä.

MAISEMAN VAIHTAMINEN

  • Road trip. Miksi vain kesällä road tripataan. Miksei voisi lähteä ajelemaan vaikka johonkin uuteen paikkaan, jossa käy syömässä tai jos sää sallii niin omat eväät ja katselemaan merta rantakallioille. Toki alueiden koronatilanteita täytyy tarkkailla.
  • Hotelliyö tai Air bnb kämpän vuokraus ja pois arjen normeja. Päivä turistina omassa kunnassa tai täysin vieraassa kaupungissa.
  • Meillä marraskuussa tulossa sopeutumisvalmennuskurssi Oulussa ja toivon varpaat ja sormet ristissä ettei se peruuntuisi.
  • Olemme buukanneet myös täyshoitoloman joulun jälkeiselle ajalle. Pidin viime vuonna somettomat kaksi viikkoa viime joulun aikaan. Mietin pitäisikö tehdä samat tänä vuonna.
  • Jos tilanne sallii niin ja varsinkin jos etelässä ei ole lunta koko talvena siintää haaveissa keväinen lumiloma pohjoisessa.

Mitä muuta kivaa vois keksiä marraskuun pimeyteen ja kevään heräämistä odotellessa?

Vajosuon luontopolku Kurjenrahkan kansallispuistossa

Pidän itsekin enemmän rengasreiteistä, mutta erityisesti lasten kanssa retkeillessä rengasreitti on monesti toimivampi. Vajosuon kierros on kolme kilometriä pitkä rengasreitti Kurjenrahkan kansallispuistossa. Se on mukava ja nopeasti tavoitettava vaihtoehto Turunseudun lähimpiin luontopolkuihin. Turusta Vajosuolle ajelee n. 45 min.

Viime viikonloppuinen metsäretki Vajotuolle oltiin lyöty kalenteriin vertaisperheen kanssa jo kuukausi sitten. Olen todennut monesti, että jos jotain haluaa jonkun kanssa tehdä, se on sovittava hyvissä ajoin ja etukäteen. Muutoin aina on jotain, olevanas ainakin ja sitten toisaalta jossei olekaan mitään niin kynnys täyttää vapaaviikonloppua sen häämötellessä on suuri.

Meidän piti mennä aina niin ihanalle Savojärven kierrokselle, joka on 6 kilometriä. Meidän neiti on kuitenkin viime aikoina jaksanut normaalia lyhyempiä matkoja kävellä ja kiukkumetrit ovat alkaneet monesti jo vähän startin jälkeen. Tässä on varmasti taustalla iänmukaista uhmaa, alkusyksyn monet infektiot, yöheräileminen ja myös lasta kuormittava arki. Siksi Vajosuon luontopolun oli oikein oiva valinta.

Osoite Vajosuolle on niinkin yllätyksellinen kuin Vajosuontie. Tarkkaa numeroa en osaa sanoa. Turusta ajettaessa tullaan Säkyläntietä, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Järvijoentielle. Sieltä aikansa ajettuaan käännytään vasemmalle Lavamäentielle, jonka jälkeen käännytään oikealle. Muistaakeni Lavamäentielle käännyttäessä tulee jo kylttejä Vajosuon lähtöpisteestä.

Parkkipaikka on melko pieni, mutta aamutuimaan siellä ei juuri muita ollut. Iltapäivällä taas oli jo jonkin verrankin porukkaa. Kolmen kilometrin ympyräreitti on hyvin merkitty ja sen varrella on yksi kota ja muutaman sadan metrin päässä kaksi tulentekopaikkaa lähes vieretyksin. Toisessa tulentekopaikan äärellä on katos. Paljon on siis tilaa, mutta paljon oli myös ihmisiä.

Me evästelimme laavun äärellä. Mukana oli tällä kertaa makkaroita, lasten smoothieita, eväsleipiä ja keksejä. Kahvit jäi mukavasti lämmittämään reppua, sillä kahvikupit olimme unohtaneet ottaa mukaan. Puita löytyy tulentekopaikkojen lähettyviltä. Sytykkeitä kannattaa olla mukana, sillä sen verran kosteita puut tuntuivat olevan. Ainakin kodan vierellä oli kirves, jolla puita sai onneksi pienemmäksi.

Polku on oksaista, mutta helppokulkuista kangasmaastoa. Polulla ei ole suuria korkeuseroja ja vettä ei ole ympärillä. Sen sijaan polku menee hetken suon reunaa, joten vaaranpaikkoja vikkeläkinttuisille ja varomattomille lapsillekin löytyy varsinkin kodan läheltä. Itse soita rakastavana harmittelin ettei reitillä juuri suolla oltu ja koko polku menee pääasiassa havumetsässä pois lukien yhden lyhyen pitkospuuosuuden.

Kierrosta saa pidennettyä roimasti, sillä Vajosuon vaellus on 30 kilometriä. Vaellus tekee piston kaikkiin Kurjenrahkan kansallispuiston kohteisiin ja ajattelinkin, että se pitää ehdottomasti laittaa ensi vuoden to do -listalle.

Vajosuon kierrokselta pääsee poikkeamaan näkötornille. Me emme siellä käyneet kokoonpanon ollessa sen verran kärsimätöntä. Se olisi pidentänyt reittiä vain muutamalla sadalla metrillä suuuntaansa, mutta joskus sekin on vain liikaa.

Meillä ei ole enää ollut aikoihin esikoisella mukana kantoreppua, koska hän on kävellyt monien kilometrien lenkkejä, kesällä jo viisi kilometriä ilman ongelmia. Epävarmoille ja helposti väsyville lapsille kuitenkin suosittelen kantamaan aina kantovälinettä mukana niin turhalta kuin se tuntuisikin. Se tekee retkistä kaikille miellyttävämpiä kun ei tarvitse kantaa miten sattuu ja vetää perässä.

Ennenkaikkea lapselle on tosi tärkeää, että retkistä jää hyvä fiilis ja ettei se ole ollut liian työläs lapselle. Retki- ja luontokipinä on kaikilla erilainen ja ajan kanssa muuttuva. Sitä pienen pientäkin kipinää kannattaa aina ennemmin leyhytellä roihahtamaan kuin heittää kylmää vettä päälle itse kuikuttelemalla ja huutamalla.

Retkeilyintoa kaikkien viikonloppuun!

Muut Varsinais-Suomen suosikkiretkeilykohteeni löytyvät täältä.

Vinkkilista lasten kanssa Julma-Ölkylle lähteville


Kesälomareissun viimeinen patikkaretki tehtiin Hossan kansallispuistoon, joka on ollut mielessäni joka kerta, kun olemme sen ohi ajelleet Kuusamoon. Nyt kun ruska-aika lähestyy niin Julma-Ölkky on varmasti upea näky ja paljastuvat puut paljastavat myös kanjonin paremmin.

Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle tuntuu menevät ties kuinka monta tietä, mutta yhteistä niille on hävyttömän huono kunto. Tiet ovat ihan hyvän levyisiä, mutta isokivistä hiekkaa ja täynnä pientä kuoppaa. Asuntoautolla matkanteko oli – no aika hullua hommaa. Jos puoliso olisi tämän etukäteen tiennyt, hän ei olisi ikinä suostunut sinne ajamaan.

Osoite Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle on Julma-ölkyntie 86, Kuusamo. Menimme Kajaanintieltä toista kautta takaisin, mutta se oli ihan yhtä onneton, ei siis juuri väliä kumpaa kautta menet perille.

Julma-Ölkyn parkkialue on tosi siisti ja iso. Ja oli aivan täynnä porukkaa. Jaksan ihmetellä edelleen miten ne muut matkailu- ja linja-autot sisseilivät tiensä sinne, kun ajattelin että ei niin huonoa tietä kukaan jaksa ajella. Yleiset vessat on siistit ja hienot. Näki, että Hossa on saanut kansallispuiston tittelin vasta Suomi 100 vuotta juhlavuotena vuonna 2017.

Me söimme sosekeitot asuntoautossa päivälliseksi ja evääksi pakattiin parkkipaikalla loihditut evässämpylät, keksejä ja täytelakuja sekä vettä ja mehua. Lähdimme liikkeelle siis aika myöhään, mutta saimmekin mennä ihan omassa rauhassa, sillä suurin ryysis alkoi väistyä poluilta.

Julma-Ölkyn Ölökyn ylitys ja Ölökyn Ähkäisy on retkipaikan mukaan Hossan vaikeakulkuisimmat reitit. Me saatiin parkkipaikalla kultaakin arvokkaampi vinkki kiertää Ölökyn ylitys vastapäivään. Lähdetiin kiertämään tätä viiden kilometrin rengasreittiä vastapäivää, eli kanjonijärven oikeaa laitaa, joka on huomattavasti helppokulkuisempi kuin vasen puoli. Palasimme samaa reittiä, koska monet vastaantulijat vielä komppasivat ja sanoivat sen olevan jopa vaarallinen ja todella rankka pienille lapsille sen ollessa pelkkää ylämäki-alamäki komboa.

Ölökyn ähkäisy on Ölökyn ylitystä puolet pidempi eli 10 kilometriä. Haastattelin matkan varrella pidempää reittiä menneitä mitä me nyt menetettiin. Ei kuulemma oikeastaan mitään, sillä näköaloista saa kiinni tällä viiden kilometrin reitillä.

Polku on juurakkoista ja kivikkoista, mutta kuivalla säällä varsin mukavaa kävellä. Polku menee kanjonin reunaa pitkin ja lapsia saa kyllä vahtia silmä kovana, mutta me pärjäsimme hyvin, vaikka neiti vikkeläkinttuinen onkin. Vuosi sitten olisi varmasti joku flexi-systeemi ollut aiheellinen. Kuopus kulki koko matkan kantorepussa tyytyväisenä.

Ennen riippusillalle laskeutumista on hienot näköalat myös ja penkki, jonka äärellä voi syödä eväitä. Me söimme aivan riippusillan kupeessa eväitä, koska siinä vaiheessa pitkällä iltapäivää ei enää ollut juuri ihmisiä liikkeellä. Kierreportaat ja kivikko riippusillalle niin ikään ei ole pienten lasten kanssa helppo. Esikoinen kovasti halusi ihan itse mennä myös sen ja siinä hampaita kiristeltiin kuinka paljon saa auttaa. Silta oli pienillekin lapsille turvallinen ylittää eikä ollut kovin hetkuvainenkaan.

Julma-ölkyn lähtöpisteessä on katettu tulentekopaikka ja kahvila. Onko se ympärivuotisesti auki, en osaa sanoa. Ölökyn ylityksessä ei ole matkan varrella laavua tai muuta tulentekopaikkaa. Riippusillan yläpäässä oli penkki. Mutta eihän sitä luonnossa tarvitse kuin jonkun puun käppärän päälle asettaa takamus ja nauttia maisemista.

Hossan kanjonijärven pääsee kulkemaan myös isolla yhteisvenekuljetuksella tai vuokraamalla kajaakin. Maisemat ovat varmasti upeat järveltäkin päin, mutta vedän hiukan kotiin päin ja ajattelen maisemien olleen kyllä paljon jylhemmät reunamilta ihastellen.

Hyttysiä oli paikallaan ollessa, mutta liikkuessa ne eivät häirinneet ollenkaan.

Puoliso huikkasi tällä viikolla, että saisi syksyyn järjestettyä vielä melkein viikon mittaisen vapaan. Apua, vau, mahtavaa! Se tarkoittaa, että voi alkaa suunnitella jotain pientä seikkailua.

5 x meidän perheen retkeilysuosikit Varsinais-Suomesta

Huomisen Suomen luonnon päivän kunniaksi jaan meidän luontoretkistä kotikontujemme eli Varsinais-Suomen retkeilypaikkojen suosikit. Kaikista olen kirjoittanut aikaisemmin tänne blogiin ja laitan suorat linkit tähän postaukseen, josta voit käydä lukeamssa lisätietoa tai fiilistellä lisää maisemia. Olkoonkin meidän maa litteä, mutta ei se ainakaan lattea ole. Seikkailut on ihan nurkan takana, kun annetaan sille mahdollisuus

1. MATHILDEDAL SALOSSA

Matildanjärven ympäri menevä rengasreitti on meidän perheen kestosuosikki ympäri vuoden. Matkan varrella on grillauspaikka, pitkospuita ja suoympäristöä. Ihan vieressä on Mathildedalin ruukkikylä, josta löytyy alpakoita, käsityöläisputiikkeja, pitseria. Lähellä on myös Teijon muut retkeilyalueet.

2.VAARNIEMI TURUN JA KAARINAN RAJALLA

Vaarniemeen vie upea vanha tammitie, jonka varrella laiduntaa kesäisin lampaita. Vaarniemen huipulle vie pitkät portaat, jotka on olleet ainakin meidän neidin mieleen. Huipulla on lintutorni, josta avautuu eri vuodenaikoina upeat maisemat. Huipulla on myös grillikota.

3.KUUSISTON LINNANRAUNIOT KAARINASSA

Kuusiston linnanraunioiden kupeessa menee pikkulasten kanssa tehtävä kiva luontopolku. Märkään aikaan se on kurainen, mutta kuivalla säällä mukava. Linnanraunioilla on grillipaikka ihan meren rannassa. Se on usein ruuhkainen, joten kannattaa varautua odottamaan.

4.LITTOISTENJÄRVEN LUONTOPOLKU

Jos teidän perhe pitää lintujen seuraamisesta Littoistenjärven luontopolku on place to be. Se on pienen kosteikon ja järven välissä menevä ja sen ääreltä löytyy peräti kolme lintutornia lintujen tarkkailuun. Kesällä voi pulahtaa samalla reissulla uimaan, sillä reitti lähtee uimarannalta. Littoistenjärven luontopolkuun on ihan erityinen suhde, sillä se on ensimmäinen reitti, jonka esikoinen käveli ihan itse 2v 10 kk iässä.

5.HAUNISTENALLAS RAISIOSSA

Raision kauppakeskus Myllyn ihan kupeessa oleva Haunistenallas on vajaa kolme kilometriä pitkä rengasreitti. Matkan varrella on kaksi laavua, ensimmäinen melko alussa ja toinen melko lopussa. Ei todellakaan uskoisi olevansa aivan kauppakeskittymien läheisyydessä.

Onko joku näistä sunkin lemppari? Mihin näistä haluaisit seuraavaksi? Itseäni houkuttelisi Mathildedalin alue maastopyöräillen.

Nautitaan Suomen luonnosta ja pidetään sitä yhtä hyvänä, kun se pitää meitä.

Konttainen on vaarojen välipala

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 7884F238-EC2F-4AAF-80DE-54DD47AFB4FB.jpeg
Kirjoita teksti…

Välipala. Niin kuin yleensä tosi helppo ja nopea, mutta herkullisen ihana. Piristää ja virkistää ja rikkoo hieman päivän tasaista suorittamista.

Kuusamohan on meidän kesäreissujen lähes jokavuotinen pyhiinvaelluskohde ja joka vuosi jaksan hämmästyä miten löytyy uusia merkittyjä polkuja, joissa emme ole vielä käyneet. Tällä reissulla lähdimme ekstempore käymään Konttaisilla, kun lapsilla alkoi selkeästi mökillä kökkiminen riittää.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 03E0E29D-9B10-4FDE-A8BE-C7423A7F7F9F.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 9D4D7B27-A6F3-472C-9A09-251786F9EC1F.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 2018195C-C461-479E-9920-F155EAA302A3.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on E45B15AE-B38A-44F1-A9D5-A9774EFB6BF5.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on BAE8DCD2-DB13-46F5-BA59-19C81506CD2C.jpeg

Konttaisten pysäköintipaikka on Virkkulantiellä (tien numero 8694). Kemijärventieltä käännyttäessä ajetaan n. 4,4 kilometriä, jonka jälkeen vasemmalla puolella tien reunassa on levähdyspaikan näköinen levennys. Ohi on vaikea ajaa, koska isolla kyltillä lukee Konttainen.

Parkkipaikalta löytyy myös pöytäryhmä, jonka ääressä voi tankata, jossei malta huipulle asti. Käymälöitä ei omaan silmään osunut reitin varrelle eikä myöskään grillauspaikkoja.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0DEDC6F7-96FF-4276-9104-136FD972E2A4.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 7ABAA042-163F-4228-9A78-05F8E6D9096E.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0B776485-9406-45BE-A6BB-E726721AD926.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 94BE2C8C-DE8E-466C-A19F-86D6AE7CEBDF.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 1AD5DA2F-A993-4EA1-9174-06897B5092AB.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on C3B3836A-EF67-4B9D-8BCA-592D5517D0D5.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on F7F16B10-6BE1-4346-8924-D12A9BBC8155.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B5F693D4-63FD-45C5-A81B-D88774BE94F1.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B7055A22-A62A-4F87-9B74-EDE1D98077FF.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0E3D41F7-6B7F-45F9-A410-586C58413C55.jpeg
Bongaa kuvasta vesipullo, jonka esikoisen pettämätön heittokäsi viskaisi melkein reunalta alas.

Reitin pituus Konttaisille on 2 kilometriä. Reitti on aikalailla mennessä nousua ja palatessa laskua, mutta sanoisin reitin olevan suhteellisen helppoa kuljettavaa pienillekin ihmisille, vaikka Luontoon.fi onkin sen määritellyt vaikeaksi. Pääasiallisesti reitti tehtyä hiekkapolkua ja huipun lähestyessä juurakkoista ja kivikkoista, mutta ei pahasti. Polku palaa osittain samaa reittiä, vaikka onkin merkitty rengasreitiksi.

Heinäkuun puolivälissä oli kyllä porukkaa huipulla – jossei nyt jonoksi niin ainakin omaan makuun ruuhkaksi asti. Mutta ihmekö tuo, huipulta avautui aivan upea maisema. Ei olisi uskonut kyllä reitin varrella, joka oli pitkälti havumetsää.

Konttaisen huipun reunamat ovat jyrkkiä ja todellisia vaaranpaikkoja lasten kanssa, jotka eivät osaa varoa. Muuten sanoisin ettei parempaa näköalaa oikein voi näin lyhyen retkeilyn tuloksena tavoittaa. Meillä taisi kestää huipulle puolisen tuntia. Huipulla sitten saakin varata aikaa tuplaten, jotta ehtii tarpeeksi monta kertaa huokailemaan ja sanomaan vau.

Hätäisimmät kävivät evässuklaiden etsintään

Päivä oli suorastaan seisova, todella lämmin. Saimme muutaman vesitipan kasvoillemme, mutta vasta autoon päästyä alkoi sataa oikein kunnolla. Sadesäällä en suosittele lähtemään lasten kanssa Konttaisille. Varsinkin jos haaveilee huolettomasta retkeilyä. Muutoin sanon että herkkueväät reppuun ja nautiskelemaan järvien läikittämästä viherkylvystä.

Tämän päivän jälkeen seuraava pysäkki olikin Julma-Ölkky, joka löytyy Hossan kansallispuistosta. Jatketaan siis reissujuttuja seuraavaksi Hossasta.

1 2 3 6