koti

2,5-vuotiaan kehitys (osa 1)

Lupasin Facebookin ja Instagramin (@elamanmittaisellamatkalla) puolella kertoa meidän eilisestä metsäretkestä Kaarinan Vaarniemeen, mutta se saa nyt luvan odottaa vuoroaan.

On aika tehdä tilannekatsaus alkaneeseen kevääseen. Tässä ollaan viime viikkoina miehen kanssa hämmästelty yhdessä miten iso ja pärjäävä pieni neiti meillä jo on. No, saattaisi monien vanhempien suusta päästä pieni tirskahdus, kun samanikäisiänsä vertailisi. Mutta eipä verrata, vaan kerron mitä täällä jo osataan ja mihin pystytään. Olen todella ylpeä siitä, missä tilanteessa nyt ollaan. Tuntuu, että vain hetki sitten meillä oli jatkuvasti kannettava, kädestä pitäen ohjattava ja melko kommunikoimaton minitaapero. Ja nyt, paljon uusia taitoja ja itsenäistymistä. Enkä tarkoita itsenäistymisellä sitä, että meiltä oltaisiin muuttamassa tai yksiin päiväkotiin lähtemässä.

Piti kasata kiva pieni tiivis paketti, mutta pienestä elämästä tulikin isosti asiaa. Jaan jutun kolmeen osaan ettei kenenkään leukapielet menisi pois sijoiltaan.

FYYSINEN KEHITYS

Tuntuu, että kävelemään oppimisesta on kulunut vähintään ikuisuus, vaikka vielä viime kesä kuljettiin kontaten ja taaperokäryllä jalat tikkusuorina holtittomasti kaahaten. Nyt ”juostaan” pallon perässä ja potkitaan sitä. Kiivetään matalien ja kapeidenkin esteiden päälle ja seistään ja tasapainoillaan siinä. Viime syksynä yritetty potkumopoilu on ottanut nyt tuulta purjeisiin ja sujuu vallan hienosti. Seuraavaksi meillä on agendana hankkia tulevalle kesälle potkupyörä.

Kävelymatkoja ollaan yritetty pikku hiljaa pidentää. Matka päiväkodista kotiin, joka on karkealta arviolta parisataa metriä, menee heittämällä. Muita mutkia matkaan sitten mahtuukin. Tien reunassa käveleminen, kädestä kiinni pitäminen, autojen katsominen tietä ylittäessä.

Temppuratoja meillä rakastetaan. Turussa oleva lasten liikunan ihmemaa on ihan paratiisi, vaikka emme sinne ole ehtineetkään kuin vasta kerran. Oman ihmemaan saa kyllä loihdittua kotiinkin. Sohvatyynyjä lattialle ja tasapainottelua niiden päällä. Tai kirjoja pitkin tepsuttelu. Kiipeäminen jakkaralle, tuolin alta ryömiminen. Myös kuperkeikkojen harjoittelu on hauskaa. Hän osaa mennä karhukävelyasentoon ja työntää pään käsien väliin. Minä sitten autan jaloista ja pyöräytän ympäri.

2,522,53

Matkimisella ollaan saatu harjoiteltua paljon uusia taitoja. Ihan lempparia on, kun aikuinen tekee edeltä ja hän suorittaa perässä. Varpailla kävely, tanssiliikkeitä, kieriminen, takaperin kävely… Pomppimistakin harjoitellaan, mutta varpaat on vielä liimautuneet lattiaan.

Mummulassa olevat renkaat ovat myös uusi ja innostava juttu. Ensin isommat serkut edeltä ja sitten halusi taaperokin. Hetken hän jaksoi niissä jo roikkuakin. Nyt kotona odottaa asennusta vailla valmiina terassille renkaat. Hyvää voimatreeniä. Puolapuut ovat myös neidin mieleen ja hän kiipeää niitä huimaa vauhtia. Alastulo olisikin vielä huimempaa, sillä hän saattaa monessa metrissä päästää kätensä irti luottaen jonkun ottavan kopin.

2,5

En malta odottaa metsien kuivumista, niin päästään viettämään aikaa enemmän sinne missä meillä on hyvä olla. Ja eipä ole paljon parempaa alustaa ja ympäristöä fysiikan ja mielikuvituksen kehittymiselle.

Hienomotoriset jutut on meillä vähän niin ja näin. Vesivärit, tussit ja sormivärit tuntuvat paremmilta suussa kuin paperilla. Muovailuvahan pyörittely ei myöskään ole jaksanut kiinostaa. Kesäksi ja lomaksi olenkin suunnitellut jättikokoista paperia, että päästään yhdessä taiteilemaan vähän värikylvyn tyyliin. Tarkoituksena on myös alkaa harjoittelemaan eri värien lokeroimista. Tyyliin punaiset toiseen kasaan, keltaiset toiseen kasaan. No, nyt mentiin jo hienomotoriikasta kognitiivisiin juttuihin. Palataas asiaan. Nuppipalapelit kaivetaan aina aika ajoin kaapista ja yhdessä tehden ne jaksavat välillä kiinnostaa. Onnistumiset ovat tuoneet motivaatiota. Oikeisiin paikkoihin hän ei vielä löydä palaa ilman osoittamista. Palikkalaatikkoon sen sijaan löytää paikkansa neliö ja kartio. Palapelit ovat olleet yksi esimerkki siitä, että ei suju vaikka kuinka treenataan. Palapelit hyllylle hetkeksi aikaa ja muutaman kuukauden päästä uusi yritys.

YMMÄRRYS JA TOIMINNANOHJAUS

Arki on parasta kuntoutusta sanotaan. Olen alkanut vasta nyt sisäistää sitä, joskin kehittymisen varaa itselläni edelleen on. Ei tarvita erillisiä jumppahetkiä, mutta mistä löytää voimaa ja aikaa tehdä taaperontahtisesti, kun itseltä hommat kävisivät kädenkäänteessä. Siivoaminen on yksi hyvä esimerkki. Jos on neiti kova sotkemaan, on hän vähintään yhtä kova siivoamaan, kun vain vetää oikeistä naruista. Vuolaat kehut siitä miten taitava ja reipas hän on. Toimii. Pyykkien laittaminen pesukoneeseen, pyykkipoikien irroitus kuivaustelineestä ja laittaminen omaan koriin, astioiden tyhjentäminen pesukoneesta, lelujen ja muiden tavaroiden järjestely luonnistuu yhdessä hienosti. Voimaakin on tullut jo sen verran, että sopivan kokoisia lelulaatikoita jaksetaan kantaa ja siirtää paikoilleen. Näitä tehdään yhdessä, mutta voin sanallisesti pyytää häneltä ja hän on yleensä tikkana paikalla auttamassa. Vaan onpa sitä joskus sellaistakin apua annettu, että paperirulla on tyhjennetty vessanpyttyyn, pyykkipojat tai neiti itse löytyy pesukoneesta tai penkillä tai pöydällä olevat tavarat löytävät tiensä lattialle.

Imurointi saa edelleen neidin niskavillat välillä pystyyn (ja muut vieraat kovat äänet, niin kun nyt kevätsäässä kuuluvat moottorisahat) ja luikitaan mieluusti syliin katsomaan, kun sohvatyynyjen pölypalloja hinkataan. Sen sijaan kuivauslasta ja rikkalapio on ihan pääliköitä ja niiden kanssa lanataan kotia päästä päähän. Lakanoita ei vedetä elämästä nautiskelijalta salaa. Ipana rakastaa keinua lakanoiden kyydissä, kun äiti ja isä keinuttaa. Ja kuka nyt ei, se oli ihan lempparia omastakin lapsuudesta.

Arkitohinoissa mukana oleminen tuntuu olevan kovin tärkeää muutenkin. Pitäisi päästä hellalle sekoittamaan ruokaa, keittämään kahvia ja petaamaan sänkyä. Olla siellä missä muutkin. Kuulua porukoihin. Miten oppia sietämään rapaa, joka roiskuu noin satatuhatta kertaa ennenkö lopputulos on priimaa? Siihen minulla ei ole vielä vastausta.

2,54

Yksi henkisesti itselleni kuormittavin tekijä on ollut se ettei neiti ymmärrä puhettani tai viittomiani. Nyt ollaan tilanteessa, jossa ei aina tarvitse välttämättä edes viittoa, kun neiti ymmärtää mikä on homman nimi ja mitä pitää tehdä. On esimerkiksi ihanaa, kun enää ei tarvitse mennä hakemaan eri kirjavaihtoehtoja mitä haluaisi lukea. Riittää kun sanoo, että luetaan ja käy hakemassa mieleinen kirja. Tai käsky käsien pesulle ymmärretään jos tahdotaan. Ja iltapuvun pukeminen kyllä ymmärretään liiankin hyvin. Nakuna ympäri taloa juokseminen kera hervottoman kikatuksen on vaan paljon kivempaa.

Pääasiassa meillä asuu perustyytyväinen ja huumorintajuinen pirkko. Osataan meillä kuitenkin äyskäröidäkin. Päiväkotipäivien jälkeinen väsymys näkyy ja häröilystä kiukustuva ja äänensä korottavalle mutsille kyllä loukkaannutaan ja rohkaisemalla myös itketään. Niin, kuinka nurinkurista on, että meidän neitiä täytyy rohkaista itkemään. Yleensä hävetessään tai pelätessään neiti kääntää vain päänsä sivuun, ei luo katsekontaktia ja suu vääntyy ruttuiseen mutruun ja pidättelee itkua. Olen ottanut syliin, rohkaissut häntä itkemään ja yrittänyt sanoittaa miksi hänestä tuntuu siltä. Ettei itkemisessä ole mitään pahaa ja on ihan normaalia pahoittaa mielensä jos komennetaan kovasti. Nyt kun meillä pahoitetaan mieli, pelätään tai loukkaannutaan, itketään hieman herkemmin. Ja siitä olen äärettömän onnellinen. Hän osaa viestittää ympäristölleen ahdingostaan.

Itkujen ja naurujen keskelle toivotan kaikille perustyytyväistä alkanutta viikkoa!

– Päivi

Perhehoito alkaa

Ei, lastamme ei ole sijoitettu emmekä ole lastensuojelun piirissä.  Kyseessä on varmasti monelle vieras asia, joten avataampa:

MITÄ JA MISSÄ?

Perhehoito on kunnan järjestämä palvelu. Meille perhehoito polkaistiin käyniin vammaispalveluiden palveluohjaajan kautta. Vammaispalvelut ovat kunnan lakisääteinen osa, johon kuuluu vammaisten ihmisten ja tässä tapauksessa heidän vanhempien ohjaaminen ja neuvonta.

Meille ei perhehoitoa tarjottu, vaan kerroin sen palvelusuunnitelmaa tehtäessä olevan elinehto meidän perheelle. Eli mikäli uupumisen merkkejä havaitsee (tai oikeastaan ennen sitä), kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, koska perhehoidon käytäntöönpano voi viedä paljon aikaa. Olen myös kuullut perhehoitajien saamisen olevan vaikeaa. Meillä hankaluuksia ei tähän haavaan tullut, kun miehen isovanhemmat lupautuivat perhehoitajiksi.

Perhehoito tapahtuu sananmukaisesti perheissä, joissa on käyty perhehoitoon soveltuva koulutus. Varsinais-Suomen alueella koulutuksiin pääsee hakeutumaan Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikön kautta. Vammaisten perhehoitoa koordinoi oma ihmisensä ja hänen yhteystietonsa löytyvät linkin takaa. Mikäli perhehoitaja on lähipiiristä, koko kurssia ei tarvitse olla käytynä aloittaakseen perhehoidon.

Perhehoito voi olla lyhytaikaista tai pitkäaikaista. Meidän tapauksessa se on lyhytaikaista – yksi yö kuukaudessa. Olemme toki saaneet kahdenkeskistä aikaa isovanhempien jelpatessa, mutta kynnys pyytää huilia pienenee, kun on säännöllinen tuki.

KUKA VOI OLLA PERHEHOITAJA?

V-S perhehoitoyksikön mukaan pitää pystyä tukemaan hyvän elämän toteutumista ja se on hyvin sanottu tiivistetysti. Lapsen kohdalla perhehoidossa puhutaan varmasti erilaisista asioista kuin esimerkiksi aikuisten kehitysvammaisten kohdalla. Mutta yhtä kaikki, jos sinulta löytyy seikkailumieltä, avoin sydän ja yksi viikonloppu kuukaudesta, jolloin voisit tehdä hyvää, kehottaisin harkitsemaan. Perhehoitajista tulee usein elämänmittaisia kontakteja ja tärkeitä ihmisiä sekä tukea tarvitsevalle että heidän perheelleen.

Kulukorvauksia perhehoidettavasta ainakin täällä päin saa ensimmäisessä palkkioluokassa 53,88 €/vrk ja toisessa 64,63 €/vrk. Lisäksi saa kulukorvausta 21,15 €/vrk.
Hoitopalkkio on veronalaista tuloa. Palkkioluokkien jakaantumisesta en osaa kertoa, mutta sen tuosta nyt voi päätellä ettei rahan takia perhehoitajaksi kannata lähteä.

MITEN MEILLÄ TOTEUTETTU?

Emme ole lapsemme omaishoitajia, mutta perhehoito on tarkoitettu lisäämään voimavarojamme jaksaa arjessa ja saada aikaa parisuhteelle. Mietimme kuka olisi meille sopiva perhehoitajaksi tällä hetkellä. Miehen isovanhemmat olivat tähän innostuneita, joten ajattelimme sen olevan lähtökohtaisesti hyvä ja matalan kynnyksen aloitus meille. Neiti 2,5 vuotta käy päiväkotia 5 päivää viikossa ja enemmän ja vähemmän uusiin ja vanhoihin naamoihin on saanut tottua. Nyt ei tarvitse heti tutustua taas uuteen ja vieraaseen perheeseen, vaan pääsee tuttuun ja turvalliseen maaseudun rauhaan.

Tulevaisuudessa ajattelen täysin ulkopuolisen perheen olevan lapsellemme hyvä vaihtoehto. Ulkopuolinen näkee tilanteen aina erilaisessa valossa kuin sisäpiiri ja toivoisin löytäväni lapselleni uusia ja tärkeitä ihmistä, joista tulisi osa hänen elämäänsä. Ja sitten ne isovanhemmat säästyisivät hätätilanteisiin ja saisivat hoitaa rooliaan omalla tittelillään. Ideaalitilanne olisi seikkailuluontoinen perhe, jossa olisi omia vähän samanikäisiä lapsia ja haluaisivat antaa lapsellemme hetkiä.  Jos tunnet olevasi sellaisin, laita ihmeessä viestiä!

Vammaispalveluiden palveluohjaaja teki toimeksiantosopimuksen, jonka isovanhemmat ja me vanhemmat allekirjoitimme. Ja siitä se sitten lähtee käyntiin. Tänä viikonloppuna.

Mitäs me sitten ensimmäisenä perhehoitovapaalla teemme? Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä hiihtämään, mutta flunssa ja poskiontelotulehdus taitaa kaataa suunnitelmat. Ohjelma olkoon vähän vähemmän sykettä nostavaa. Mitä ikinä se tulee olemaan, se tuskin on merkityksellistä. Se ettei tarvitse jatkuvasti valvoa mihin kaikkialle ipana ehtii ja kuinka paljon tuhoa saamaan aikaan riittää varmasti pitkälle.

Hyvää viikonloppua kaikille!

– Päivi

Millaisia leluja 1-vuotiaalle?

Monet pohdinnat on pohdittu sopivista leluista matkan varrella ja nyt joulun allakin on hyvä laittaa omat vinkit likoon, kun niitä on itsekin aikanansa saanut. Monet näistä leluista pelittää jo vauvavuotena, mutta eivät ole meillä merkityksettömiä edelleenkään nyt 2-vuotiaana.

Ääni- ja aistilelut olivat vauvavuotena ja sen jälkeenkin kaikkein tärkeimpiä. Siinä on oppinut toimimaan tietyllä tavalla, jotta äänen saa kuuluviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuo koira on oli vauvavuoden ehdoton hitti. korvia ja tassuja painamalla tuli erilaisia ääniä, loruja ja lauluja. Ja kyllä, äiti osaisi laulaa ne edelleenkin vaikka unissaan.

Pallo. Lapsi oppii vierittämistä. Antamista ja ottamista. Syytä ja seurausta. Tälläkin hetkellä pallo on kova sana omissa leikeissä, mutta on ollut se ensimmäinen asia joka on saanut liikkeelle. Sen perässä mennään pitkin asuntoa. Heitetään sitä tuolin ja muiden esteiden yli ja mennään itse perässä. Kerrassaan mainio. Isoissa palloissa etuna on se, että lapsi pakottautuu tarttumaan palloon kahdella kädellä, mikä ei ole kaikille aina niin helppoa. Myös veturi ja pikkuautot ovat nyt samaan  tarkoitukseen hyviä. Ne on kuitenkin vaikeampia, koska eivät automaattisesti yhtä helposti  mene eteen päin kun pallo ja eivät kiinnostaneet meillä vielä 1-vuotiaana. Nystyt, tahkeus, valot ja äänet pallossa antaa lisää aistittavaa.

Jumppapallot eri kokoisina ovat myös mahdottoman hyviä. Kysykää fysioterapeutiltanne vinkkejä tai nakatkaa minua viestillä niin voin laittaa esimerkkejä. Meillä on jumppapalloja kolmea eri kokoa ja kaikki kovassa käytössä. Ja niillä on pitkään käyttöä. Ja voishan se äiti ja isikin muutaman kevätjuhlaliikkeen niillä suorittaa. Alkopas kuullostaa härskiltä. No menköön. Lisättäköön nyt sitten, että saa suorittaa. Yhdessä tai erikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin ikään perässä vedettävät lelut ovat nappivalintoja edelleen syy-seuraussuhteen vuoksi. Kun vetää itse narusta ja huomaa saavansa liikutettua esinettä siten, vahvistaa se lapsen kokemusta siitä, että hän voi itse vaikuttaa ympäristöönsä.

Palikkalaatikko. Aluksi fokus oli hoksata vauvavuotena, että laatikon saa kiinni ja auki, sitten mahdollisuuden löytää sieltä tavaroita, ottaa ja laittaa niitä laatikkoon ja nyt seuraavana missiona on löytää palikoille oikeat reiät. Pitkäikäinen ehdottomasti. Nyt meillä hakeutuu jo nelö ja kartio omiin koloihinsa, mutta esim. kolmio tuntuu haasteelliselta.

Palikat tai muut lelut, joista voi rakentaa tornin. Hajoita ja hallitse. Nyt meillä on noin pari kuukautta sitten aloitettu kokoamaan tornia. Sitä ennen typy keskittyi hajoittamaan rakennelmia. Tärkeää taas sille, että oppii että tekmisellä on joku seuraus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on sellainen tehoviisikko. Varmoja valintoja ja kaikista on meidän neitikin innostunut. Brion puiseen pelleen pujotetaan rinkuloita ja on ollut sormien motoriikalle hyvää treeniä.

Nukke on tullut kuvioihin viime joulun jälkeen. En hoksannut oikein edes sitä aikaisemmin eikä alle 1-vuotiaana meillä kiinnostus nukkea kohtaan kovin vahvaa ollutkaan. Aloimme kuitenkin harjoittelemaan yhdessä paijaamaan ja syöttämään nukkevauvaa ja nyt saatan välillä nähdä sen hellyyttävän näyn kun nukkea tai muita pehmoja hoivataan.

Hakka. Vasaroimishommia. Voimaa. Koordinaatiota.

Soittimet; kellopeli, nokkahuilu ja rumpuina meillä on toiminut lähinnä kattilat. Erityisesti vanhempien lemppari nokkis on ollut hyvä puhaltamisen harjoitteluun ja suun lihaksiston vahvistamiseen. Se vie myös kieltä taakse päin, joka on ollut agendalla pitkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjat. Niistä me ollaan alettu vasta nyt syksyllä nauttia. Aikaisemmin meidän neidin keskittymiskyky oli sen verran olematon ettei puhettakaan, että olisi voinut jotain lukea. Keskityimme kuvien katsomiseen. Nyt hän jopa on tullut muutaman kerran tuomaan kirjan, jota haluaa luettavan ja kertoo jopa itse satuja kuvista. Samalla pystyy harjoittelemaan hyvin valitsemista. Näytän usein kaksi eri kirjaa ja neiti saa valita kumman kirjan haluaa. Ehdoton neidin lempparikirja on ”Sinä olet superrakas”. Jos valittavana on tämä kirja, ei epäilystäkään etteikö hän sitä valitsisi. Kirja totisesti on valloittava ja sanomaltaan aivan mahtavan voimaannuttava ja rakastettava. Suosittelen!

Satukirjoissa on maksimissaan kolme-viisi lausetta per aukeama. Edelleen satukirjoja välillä luetaan ja välillä ”luetaan”. En muista mistä julkaisusta luin, mutta siinä oli puhettakin ettei välttämättä pitkien satujen lukeminen olekaan pienelle lapselle niin merkityksellistä. Ennemminkin yhdessä kuvien ja niiden taphtumien ihmettely, kuvien osoittelu ja nimeäminen. Me olemme ottaneet mukaan myös viittomat samalla kun etsii kuvia. Paljon on tarvinnut ensin itse näyttää kuvia ja mitä ne tarkoittaa. Eli vaatii sitä kuuluisaa toistoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutama hinnakas ja kiinnostava tuote on ollut mietinnässä. Toinen on bObles norsu, josta olen kuullut vertaisilta. Ne ovat EVA-vaahtomuovista valmistettuja isokokoisia leluja. Norsujen lisäksi on monenmoisia muitakin elukoita. Niitä on käytetty fysioterapiaharjoituksissa, keinuhevosena ja myöhemmin tasapainoalustoina. Itse en ole tutsunut paremmin tuotteeseen, mutta esim. täältä niitä pääsee tilaamaan. Se ei enää tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta 2-vuotiaallamme, kun rakastettu keinuhevonen löytyy jo.

Toinen kiinnostava tuotesarja on suomalainen Gymi furniture, jolla on puisia ”liikuntavälineitä”. Niistä saisi koottua jos ja minkälaista rataa sisätiloihin. Tällä hetkellä yrityksen nettisivuille en pääse, mutta selvittelen, missä vika. En osaa tuotteita tällä hetkellä arvioida, soveltuisivatko 1-vuotiaalle modattuna. Toivottavasti eivät ole lopettaneet, sillä konsepti on kiinnostava. Googlen kuvahaulla kuitenkin löytää millaisista tuotteista on kyse.

Kuvahaun tulos haulle bobles elefantti

BObles norsu ja tipu. Kuva: http://pikkuvanilja.fi/tuote/bobles-elefantti-marmoriharmaa-kehittaa-lapsen-motoriikkaa/

Kuvahaun tulos haulle gymi furniture

Kuva: https://www.google.com/search?q=gymi+furniture&client=firefox-b-ab&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiV5-_E_JDfAhXMKCwKHVKpC6AQ_AUIDigB&biw=1280&bih=651#imgrc=OGn5P1MzEK6DyM:

Mitäs teidän lasten joulutoivelistalla on? Tai onko joku piilevä hitti? Kertokaas se meillekin. Seuraava läjäys leluista ja aktiviteeteistä tulee 2-vuotiaille ensi viikolla. Pysykää kuulolla.

Ulkona tasaisesti ropsuttava vesisade ei kovin anna ymmärtää, että parin viikon päästä on joulu. K-o-k-o päivvän kestäneestä vesisateesta huolimatta olin hakemassa joulutunnelmaa tänään Paraisten joulumyyjäisistä. Ja olihan sinne muitakin sinnikkäitä joulumielen metsästäjiä lähtenyt. Ja kiva niin. Jostainhan sitä on revittävä.

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

 

 

Muutto – Mitä ottaa huomioon erityislapsen kanssa?

Syyskuussa piteli hiljaista. Meillä oli muuttoliikettä. Ollaan muutettu kerran jos toisen, mutta nyt kun lapsi on päiväkoti-ikäinen, huomaakin, että liikkuvia osasia on aika paljon enemmän verrattuna pelkkiin omiin tarpeisiin. Meillä on mennyt kaikki palveluiden vaihdot kohtalaisen hyvin. Pyrokratia vain on hidasta, paperinpyöritystä on paljon, sähköposteja lähes yhtä paljon ja siihen sivuun vielä rutkasti puhelinsoittoja. Tähän rumbaan ei vain totu.

Meidän neiti on päässyt elämässään muuttamaan jo kolme kertaa, kaksi kertaa vaihtanut jo päiväkotiakin. Ja mitä enemmän hänelle on tullut ikää, sen enemmän mietittäviä palasia kuviossa on. Näiden asioiden pohtimisesta saattaa olla muillekin liikehtiville ihmisille apua. Huonoa omaatuntoa koen päiväkotien muuttumisista ja olen miettinyt miten emotionaalisesti epätasapainoisen lapsen saan aikaan. Aika näyttää.

Päiväkoti. Ihan kivenheiton päässä. Asia ei ollut kuitenkaan niin sillä sanottu, sillä tämä meidän päiväkoti on kovin täynnä. Kesken päiväkotikauden ei ole myöskään paras aika muuttaa. Tulevan syksyn päiväkotiryhmiä mietitään keväällä, joten ajoittakaa muuttonne siihen ja hakemus siltikin mahdollisimman aikaisin. Suositushan taitaa olla kunnista riippuen n. 4 kk. Silloin lapsenne sijoittumisia on kaikkein helpoin miettiä. Heinäkuussa sitä ilmoitusta ei kannata jättää, nimimerkkejä löytyis. Meillä päiväkodin kanssa kävi parhain päin ja typy tuntuu hyvin viihtyvän siellä. Se on pääasia.

Päiväkotia miettiessä kannattaa myös katsoa vuosien päähän. Onko päiväkoti sellainen, jossa lapsi voi jatkaa eskariksi. Missä mahdollinen koulu olisi? Meidän neiti on nyt 2-vuotias. Joissakin kunnissa aloitetaan esieskari 5-vuotiaana. Jos toivoo kouluajan toteutusta muulla tavalla, ei se kolme vuotta ihan hirveän pitkältä ajalta enää tunnu jos vastassa on taistelut tuulimyllyjä vastaan tai muuten vain jäykkä pyrokratia.

Terapiat. Kun kunta vaihtuu terapeutitkin vaihtuu. Ainakin siinä tapauksessa, kun terapeutit ovat olleet kaupungin tuottamia niin kuin meillä. Se aiheutti myös sen, että terapeutteja haetaan nyt ensisijaisesti Kelalta, joten meidän terapeutit ovat olleet telakalla nyt jonkin aikaa. Jos terapeutit vaihtuvat, kannattaa niidenkin metsästys aloittaa heti kun tietää mihin muuttolaatikkonsa laskee. Meillä lykästi ja terapeutit löytyivät melko kivuttomasti. Toivotaan, että he ovat motivoivia ja innostavia!

Tukiviittomaopetus. Kehitysvammahuoltoa, joka on siis kunnan maksamaa. Kun asuinkunta vaihtuu, uudet hakemukset joutuu heittämään kehiin. Mikäli kunta on kilpailuttanut omat opettajansa, vanhan viittomaopettajan jatkaminen ei ole itsestäänselvyys.

Erityishuolto. Paikasta riippuen paikka saattaa vaihtua, mutta mikäli haluaa jatkaa samassa paikassa se on mahdollista erikoissairaanhoidon valinnanvapausoikeuden mukaan. Jos on myös muita erikoissairaanhoitoa vaativia tarpeita (sydämen seuranta, epilepsia yms.), voi niitä jatkaa samoin tavoin

Neuvola. Vaihtuu kunnan mukaan. Kannattaa vanhaan neuvolaan laittaa suostumukset tietojen luovuttamisesta, jotta uusi neuvola saa tiedot lapsesta. Itse täytyy muistaa olla uuteen neuvolaan yhteydessä.

Suurin selvityksen aihe on ylipäänsä kuntien tarjoamat palvelut ja niiden erot. Avustajat ja erityistarpeiden huomioimiset, apuvälineiden saamisen mahdollisuudet, omaishoito, tilapäishoito… Kannattaa selvitellä näitä etukäteen. Ne ovat isossa kuvassa elämään merkittävästi vaikuttavia seikkoja. Tässä kohtaa liputan vertaistuen verkoston voimasta. Somesta saa nopeasti tietoa, miten eri asuinkunnissa asiat toimivat. Oikeuksien toimivuudesta. Oikeudet, jotka kuuluisivat kaikille asuinkunnasta riippumatta.

Onko siellä muita muuttaneita? Onko jotakin minkä olen mennyt jo unohtamaan? Tai jotakin, jota en edes tiennyt että pitäisi tietää.

Meillä on nyt koti. Ihka eka oma koti. Tai no, pankin koti. Miehen kanssa just mietittiin, että miksi puhutaan ylipäänsä omista kodeista. Tämähän on vain näennäisesti meidän seuraavat parikymmentä vuotta. Sama se. Tää on aikas kiva.

Leppoisaa viikonloppua kaikille, muistakaahan tulleet talvirajoitukset!

<3 Päivi

Lisää lapsia

Moni lähipiirissä ja vähän vähemmän lähelläkin on kuluttanut aikaansa ja miettinyt mitä meidän lapsiluvullemme kuuluu. Kerrotaanpa nyt samalla koko maailmalle ja päästän piinasta. Heh. No jaa. Oikeasti avaudun miettimään jälkikasvua erityislapsen syntymän jälkeen siksi, että uskon ja tiedän että on muitakin vanhempia, jotka asiaa miettivät. Ei ole helppoa ei.

Ei lapsia järjellä tehdä. Pelkillä luonnon vieteillä kuitenkin voi olla kohtalokkaita seurauksia.

Olen saanut monesti kuulla miten olisi hyvä jos mahdollisimman pian tulisi perään toinen lapsi. Sparraaja, kirittäjä. Jakamiseen ja lähimmäisen rakkauteen kasvattava. Elämän kovimpien tärskyjen antaja ja silti välittävimpien ihmissuhteiden luoja. Sisarus. Tällaiset asiat myönnettäköön ovat yksi iso syy miksi ajattelen typyllämme olevan vähintään oikeus sisareen jos sellaiseen joskus on mahdollisuus. Sisarukset itselleni ovat tärkeimpiä suhteita, joita minulla on. Jos vaikka kaikki muut ympäriltä katoaisivat, uskon että siskot ja veli jää.

Tunnetuntosarvet päässäni ovat saaneet seurakseen kuitenkin myös hentoisia järjenääniä huojumaan. Arkemme on tällä hetkellä kuormittavaa. Noin muutamia tältä vuodelta listatakseni oma tiukka työharjoitteluputken päättyminen ja valmistumiseni, mutto takaisin kotikonnuille, molempien uudet ja haastavat työt, lapsen uusi päivähoitopaikka ja kaikkien tukipalveluiden pyöritys (puheterapeutti, fysioterapeutti, viittomaopettaja, varhaiskasvattaja, sairastelut…), miehen suhaaminen kouluun 300 kilometrin taakse aika-ajoin ja nyt vihdosta viimein myös paperit kourassa. Puhuiko joku että kotona pitäisi myös joskus vaihtaa lakanat ja vessa pestä? Jos ikkunoiden peseminen tai laskujen maksaminen tuntuu projektina valtavalta, ehkei seuraava lapsi ole kohdallamme ajankohtainen.

Meidän arkemme ei ole tasaista nähnytkään sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa. Tiedän nyt jo kokemuksesta ettei meillä sellaista ”normiarkea” koskaan tule olemaan, mutta ei tällaiseen äärirajoilla keikkumiseen tarvita tällä hetkellä yhtään ylimääräistä jännitysmomenttia. Ja koska tiedän että niitä yllätyksiä matkan varrelle meille tarjoillaan halusimme tai emme, ennakointi näytelköön isoa osaa. Yritysmaailmassa puhuttaisiin kai riskienhallinnasta.

Olen seurannut meidän typyn kanssa samanikäisten downlasten sisaruksien ilmaantumista kiinnostuksella. Mietin miten energisiä ja rohkeita he ovat. Eikö ketään varjosta pelko seuraavan lapsen mahdollisesta erityisistä tarpeista. Lisäksi olen kuullut huhupuhteita, että downvauvat ovat helppoja  niihin mukamas tavallisiin verrattuna. Miten muka ikimaailmassa pystyisimme pysymään mieheni kanssa hengissä jos aika ei ole vieläkään kullannut vauvavuoden väsymystä.

Muistelot menneisyyteen saa aikaan vain facepalmin ja oma lapsellisuus punastuttaa. Niin huolettomasti ajattelin lapsen olevan pala kakkua opiskeluiden ohessa toisella puolella Suomea muista läheisistä. Vähämpä tiesin. Lapsi on ollut meille vähintään monikerroksinen täytekakku. Hän on tuonut elämäämme valtavan suuria tunteita ja onnellista sisältöä, merkityksellisyyttä ja silmien avartumista, mutta silti toisinaan kermakuorrutusta on ollut liikaa, täytetteet ei ole sointuneet yhteen ja pohja on ollut liian paksu ja palanut. Eikä kyse ole pelkästään lapsen kuormittavuudesta vaan summasummarum.

Jotenkin sieluni kuitenkin huutaa tarvetta ”normaalille raskaudelle”. Tiedän kuinka tyhmä ja absurdi ajatus on sen yhtä suurien uhkien kuin mahdollisuukisenkin puitteiden vuoksi. Mikä minä olen sanomaan ettei meille tulisi toista kehitysvammaista lasta. Tämä on yksi iso asia, joka mietityttää. Riski toiseen downlapseen tai muuhun kromosomipoikkeavuuteen on likipitäen yhtä suuri kuin muilla alle 30-vuotiailla vanhemmilla, mutta aina aikaisempi kromosomipoikkeavuus nostaa riskiä. Totta kai osaisin ottaa varmasti monella tapaa rennommin raskausajan. En kuitenkaan usko meitä varjostavien -mitä jos-pilvien hälvenevän seuraavaltakaan kierrokselta minnekään vuorien taakse. Ajatus kuitenkin siitä, että ehtisin tajuta muutaman tunnin aikaisemmin että kohta vauva syntyy ja saisin hänet pitää lähelläni enkä pidellä vain kädestä teho-osastolla tuntuu minusta tärkeältä. Ajatus siitä että nyt osaisin enemmän olla. Että vähemmällä googlettamisella pärjään ja jatkuvan avun ja tuen ja paperinpyörityksen sijaan saisin keskittyä olennaiseen.

Olen miettinyt jos joskus vielä olen raskaana, haluanko seulontoja. Kristallinkirkkaana muistan edelleen vannottaneeni miehelleni, että jos ikinä enää olen raskaana en halua tähän tutkimuspyörään lähteä. Mutta lähtisinkö, haluaisinko kuitenkin NIPT-testin? (Kerroin NIPT täällä). Ja mitä se muuttaisi jos se otettaisiin. Osaisinko taas vain varautua, vai sanoisinko silloin ettei meillä ole voimia toiseen erityislapseen? Ei kuitenkaan kukaan minulle lupaa lasta ilman kommervenkkejä, ei kukaan sellaista voi ennalta määrittää.

Mikä tärkeintä tässä kaikessa, haluan vaalia tärkeimpiä jo olemassa olevia ihmissuhteita elämässäni. En halua menettää parisuhdettani sen vuoksi, että lapseni saisi soulmaten, riitapukarin, soihdunkantajan ja edunvalvojan. Tärkeintä minulle on välittää ja huoltaa sitä mitä minulla jo on. Uhkat perhe-elämällemme ja parisuhteellemme pitää minimoida.

Itselleni tuli neljännesvuosisata täyteen tässä männä viikkoina. Tilastojen valossa tässä on monia vuosia vielä aikaa duunata muutakin kuin lapsia ennenkö saavutan edes Suomen tilastollisten ensisynnyttäjien marginaalia. Että kukapa sitä tietää vaikka tämä meidän meno tästä joskus rauhottuisi ja ajatukset uusista pienistä varpaista näyttäisi verkkokalvoilla muultakin kuin loppumattomalta vauvanitkulta, univelalta ja sen aikaansaamilta itkupotkuraivareilta. Ja taas toisaalta – kuka tietää voimmeko saada enää lasta. On niin paljon asioita, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Ja ehkä jopa vielä enemmän asioita, joihin ei itselle anneta osaa eikä arpaa.

Ja vaikka usein tekstini jättävät varaa tulkinnalle, yhtä asiaa minun ei ole päivääkään tarvinnut miettiä. Meidän sillon mahassa olleen kovinkovin paljon tunteita aikaan saaneen pavun pitäminen on ollut elämäni paras päätös. Edelleen.

Ihanaa ja aurinkoista kesää! Kohta on jo juhannus. Hui.

<3 Päivi

Typy 1,5 vuotta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Typy on nykyisin tosi kiinnostunut Paavosta ja jopa haluaisi heittää palloa sille. Se ei ole onneksi moksiskaan, vaikka karvoista kävisi kiinni ja selkään menisi. Paavo vaihtaa mestaa sitten kun alkaa ärsyttää. Koskaan se ei leiki typyn kanssa, liekö niin viisas että miettii ettei satuta vahingossakaaan pientä.

Katsastuksen paikka. Meillä asuu hyväntuulinen ja voimakastahtoinen puntissa roikkuva takiainen. Tuttuni kertoessa että heidän 7 kk vanha vauva alkaa menettää vauvamaisuutensa aloin pohtia meidän tilannetta. Talossa asuu kyllä hyvin selvä taapero, mutta kyllä niitä vauvamaisia piirteitä on ja vauvoille kuuluvia juttuja harjoitellaan vasta. Kuinka ”vauva” meillä onkaan, en usein ajattele. Välillä me kyllä kotosalla pohditaan, millaisia muille pikku juttuja ja itsestään tulevia asioita me hinkataan ja harjoitellaan satoja ja satoja kertoja. Haaveillaan, josko ens kesänä meillä käveltäisiin.

Meillä on opittu pari viikkoa sitten konttaamaan. Oi vau miten innoissamme oltiin tästä. Fyssari käy meillä kerran kuukaudessa ja antaa meille vinkkejä miten voidaan tukea kehitystä ja annetaan liikemalleja. Liikemallien antaminen on ainakin meillä ollut yksi suurimmista fysioterapian eduista: Harjoittelimme konttauksen mallia ja vähän sen jälkeen tämä uusi taito poksahti esiin. Konttauksen mallia on annettu jo moniamonia kuukausia sitten tuloksetta, mutta tässä huomaa ettei mallien antaminen ole merkityksetöntä. Kun aika on kypsä taito tulee. Typy on noussut tukea vasten hienosti jo monen monta kuukautta ja nyt hän uskaltaa pikku hiljaa alkaa päästämään käsiään irti tuesta.

Syömistä ollaan yritetty kovasti harjoitella. Kuinka paljon jaksaa sutata on todellakin omista voimista kiinni ja välillä harmittaa miten menee helpoimman kautta kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksa siivota. Suuri ongelma oli se, että lusikka lensi aina kädestä. En tiedä oliko taikasana, mutta kun lusikan antoi tyhjänä käteen ja auttoi ottamaan lusikan päästä lusikkaan tavaraa hän ei päästänytkään irti. Puheterapeuttia tapaamme myös kuukausittain ja hänen kanssaan harjoittelemme syömistä ja kielen suussa pysymistä. Suujumppia tehdään edelleen ennen jokaista ruokailua.

Ymmärrystä on alkanut tulemaan vuodenvaihteen jälkeen ja nyt typy on alkanut viime viikojen aikana mallintaa viittomia (hyvä, lamppu, lisää, vilkutus, taputus, pusu, kiitos, , ymmärtää niiden merkityksen ja osaa myös ilmaista itseään, mikä on niin ihana juttu. Viitotut laulut ja musiikkivideot on alkaneet kiinnostaa, lemppareita ainakin jammailun ja viittomaviuhtomisen perusteella ovat youtubesta signgirls ja pikku kakkosen viitotut lorut.

Tavupuhetta tulee jo mukavasti, mutta ei meillä koko ajan höpötetä. Sanoina äiti ja pappa tulee selkeästi, kovasti yrittää matkia myös muita sanoja (oman fiiliksensä mukaan).

Eilen huomasin ensimmäisen poskihampaan puhjenneen. Se on siis pepsodentin keruuta varten viides hammas kahden ylä- ja alahampaan lisäksi. Hampaat tulevat tooooooodella hitaasti ja kun ikenet alkavat kutista saattaa mennä monta kuukautta ennenkö mitään silminnäden on nähtävillä. On tyypillistä, että hampaat kehittyvät hitaasti downeilla. Helpottaisi kovasti syömisen harjoittelua jos olisi kalustoa alla.

Pituutta on 76,5cm ja painoa 10,6kg. Siellä hän kulkee omalla hienolla käyrällään kasvaa tosi tasaisesti.

Meillä nukutaan noin 1-2 tuntia päiväunia ja yöunia 10-12 tuntia. Viimeinen puoli vuotta yöunet olivat katkottomia, nyt on alkanut taas joku vaihe? kun tunnin välein saa olla rauhoittelemassa. Typy on selkeästi unessa, mutta tosi levoton ja kärttyisä. Ei kuitenkaan itke eikä vaikuta kipeältä. Liekö ollut niitä hampaidentekopuuhia. Katsotaan mihin homma etenee.

Kirjoja typy ei jaksa kuunnella kuin minisatuja, mutta nyt kuvien katsominen on alkanut kiinnostaa. Sivuja hän tykkää kääntää ja luukkuja avata jos sellaisia kirjassa on. Pallon heittäminen ja sen perässä kirmaaminen ovat mieleistä puuhaa, samoin kaikkien muiden partikkelien heittäminen. Vauvan syöttämistä ja paijaamista ollaan harjoiteltu ja nyt joskus hän saattaa alkaa itse antamaan maitoa vauvalle tuttipullosta. Meillä yksin leikki tai mihinkään keskittyminen on tosi lyhytaikaista, aikuisen kanssa jaksaa kyllä touhuta vaikka ja kuinka. Vaatteiden tutkiminen ja järjestely on oma lukunsa. Niitä voi nypelöidä vaikka ja kuinka.

Vaatteita osataan jo riisua, lähinnä pipot ja sukat ja yritystä on päällekin laittaa, mutta kaukana ollaan vielä jackpotista. Valitsemista harjoittelemme. Esim. kumman kirjan haluat lukea, kumman bodyn laittaa päälle, kumpaa marjaa puuron sekaan, haluatko leikkiä palikoilla vai vauvan kanssa.

Uimaan ei olla päästy pitkään aikaan jatkuvan yskän ja flunssien vuoksi. Muskari niin ikään jäi myös. Päiväkotipäivän jälkeen ihan mikä tahansa aktiviteetti olisi liikaa. Toisaalta on niin harmi, koska muskari oli yhteinen kiva juttu, josta hän nautti tosi paljon. Mutta kyllä sitä ehtii muutaman vuoden päästäkin.

Voi kakka minkä aina meille teet. Jos kakkajutut ei kiinnosta ohita tämä kappale. Meillä on siis ollut päivittäiskäytössä jatkuvan ummetuksen hoitoon Levolac ja Pegorion. Nillä se on toiminut päivittäin tosi hyvin. Nyt kuukaudenpäivät kakka on mennyt normaalia pahemmanhajuiseksi, ihme siirapiksi ja epäsäännölliseksi tuhrimiseksi, ilmaa tulee hurjasti. Lisäksi meitä on vaivanneet vaikea ihon kuivuminen ja jatkuva yskä ja flunssa. Epäilyni kallistuvat allergioiden puolelle ja kohta me onneksi pääsemme niitä selvittelemään, mistä nämä kaikki voisivat johtua. Olen aiemmin kuitannut kaikki nämä edellä mainitut suoliston operointiin ja hitauteen sekä päiväkodin aloittamiseen.

Olen lukenut paljon kauhujuttuja karkailusta ja muisa ongelmista julkisilla paikoilla downiaisten kanssa. Tässä vaiheessa ihmisten ilmoilla on tosi kiva käydä tän meidän minityypin kanssa. Esim. kaupassa hän jököttää ostoskärryissä ja on ihan lumoutuneena kaikesta mitä ympärillään näkee, bussimatkat samoin ja jopa terveyskeskuksen odotusaulassa. Siellä hän vilkuttelee ja flirttailee kaikille miehille minkä ehtii. Eikä vielä ketään ole ollut, jonka suu ei olisi sulannut hymyyn meidän valloittavan lyylin edessä.

blog21.2. 2.

Tästä näkee hyvin, miten nilkoissa, polvissa, lonkissa ja keskivartalossa on ylimääräistä joustoa ja jäntevyys on heikompaa.

Tänään vietellään sairastupapäivää, kun hoidossa epäilivät noron meillekin iskeytyneen. Tämän päivän pottaan iskeytyneen materian perusteella en nyt ihan menisi takuuseen, mutta onpahan nyt otettu sitten varman päälle.

Kirpakkaa ja aurinkoista pakkaspäivää kaikille ja ne jotka saavat viettää hiihtolomaa, nauttikaa täysin rinnoin!

Vuosi sitten haimme Paavon kotiin

Enpä ole kertonutkaan meidän esikoispojastamme täällä. Hassua sinänsä sillä aikamoinen mullistus ja virstaanpylväs oli Paavokin ensimmäisenä omana koirana meille kummallekin. Kyllä, Paavo on siis koira, chow chow joillekin tuttavallisemmin  kiinan pystykorva. Paavo on ehdottomasti osa perhettämme ja vaikka Paavokin toivottaa korteissa hyvää joulua ja syntymäpäivää, ei hän silti täytä perheessämme ihmisen virkaa. Yhtä suuri murhe on, kun Paavo on kipeä tai joku paikka reistaa ja niitäkin on tähän vuoteen mahtunut. Selittämättömiä ontumisia, jonkun öttiäisen pistos tassuun, kiveskietymää, kivestulehdusta ja muuta pientäsuurta on ollut. Ehdottoman rakas ja toivottavasti tulevaisuudessa heistä tulee typyn kanssa hyvät kaverit.

Paavo tuli meille tasan vuosi sitten. Monta vuotta koiraa oltiin jo pohdittu, mutta ajateltiin, että nyt tai ei koskaan, ehtii vähän kouluttaakin ennenkö vauva syntyy. Ja hyvä niin, ei mulla ole enää tippaakaan ylimääräistä aikaa saati innostusta tokokoulutuksiin. Eikä rotuna ja emäntänä me sinne ehkä kuulutakaan. Rehellisyyden nimissä, kun arki painaa päälle vähän turhan isosti, välillä myös miettii kuinka paljon helpompaa olisi ilman koiraa. Mutta eihän sitä minnekään enää siitä luopuisi.

Paavo on joutunut kokemaan monta hoitopaikkaa, kun tässä näitä sairaalareissuja (ja onneksi myös lomareissuja) on ollut, mutta onneksi olemme saaneet sille hyviä hoitajia aina, iso kiitos asianomaisille <3  Luonteeltaan Paavo on laiska, kuitenkin utelias uusia kuonoja ja kasvoja kohtaan ja haluaa tutustua kaikkiin. Itsepäinen kuin saapas, kuuntelee kun huvittaa. Ei hauku kuin pihan fasaaneja ja foliopalloja, kuorsaa pahemmin kuin meidän isäntä ja nauttii nukkumisesta. Ulkona viihtyis vaikka koko ajan ja metsässä on mukava temmeltää. Huomionkipeä se on sille joka seurustelee meidän neidin kanssa, mutta vihainen ei ole. Harvat koirat Paavosta diggaa, mutta muutama kaveri löytyy. Johdot ja neidin lelut on saanut olla aina ihan rauhassa ja ruualle on kovin nirso. Paavo on juustojen ja maksalaatikon ystävä.

Loppuun Paavon vuosi meidän kanssa pikku kuvapläjäyksenä, olkaatte hyvät!

thumb_IMG_4499_1024

Paavo noin kolmen viikon ikäisenä.

thumb_IMG_6601_1024

…Muutama viikko vanhempana, kun luovutusta odotettiin jo malttamattomana!

IMG_5888

Matkalla uuteen kotiin

IMG_5899

IMG_5906

IMG_6056

thumb_P7286567_1024

Ensimmäinen retki, lähisaareen piknikille.

thumb_P7286574_1024

thumb_P7286575_1024

thumb_P7286583_1024

thumb_IMG_6506_1024

thumb_IMG_6682_1024

Paavo pääsi viime kesänä huikean monta kertaa mustikkaan. Ja se nautti!

thumb_IMG_6666_1024

thumb_IMG_6651_1024

thumb_P7186100_1024thumb_IMG_6695_1024

thumb_IMG_6859_1024

Paavon kesälomareissu Turun saaristossa.

thumb_IMG_6942_1024

thumb_IMG_6948_1024

thumb_IMG_6955_1024

IMG_8116

Paavo toivottaa kaikille oikein leppoisaa päivää! Muistakaa rötvätä!

Ensimmäinen viikko kotona

Ihanaa olla kotona. Ei äkkiä muistu mieleen, koska olisi näin onnellinen ollut kotiin pääsemisestä. Täällä ollaan harjoiteltu uutta arkea ja aikataulua. Tai oikeastaan ettei sellaista sanaa enää ole. Sitä silmät on auennut ihan uusille ja ihmeellisille asioille. On tullut omin silmin koettua matkailun avartavan. Oman lapsen saaminen käsivarsille vähintään mullistaa maailmankuvaa.

Hieman huomioita itsestä ja ympäristöstä edeltäneltä viikolta:

Minua on huijattu, että nuorena jaksaa valvoa vauvan kanssa. Ei jaksais.

Herään kuitenkin monta kertaa yössä kuuntelemaan pelkästään hengitetäänkö pienessä pahvilaatikossa.

Säntäileminen ja hötkyily on turhaa. Koska sitä tissiä ei voi syvemmälle suuhun työntää eikä ne ilmat pienessä mahassa lakkaa taikasauvan heilautuksella, voi keskittyä nauttimaan hetkestä ja katsella ympärilleen. Vois sitä vieläkin sotkusempaa olla.

En voi laskea vauvaa meidän sänkyyn ilman vaippaa vain kipaistakseni huoneen toiselta puolelta hakemaan uutta tilalle. Sen tehtyään saa satavarmasti vaihtaa omatkin lakanat.

Just kun oot saanut koko vaununkomeuden nyytteineen valmiiksi ja oot valmiina lähtemään ulos, alkaa pieni tiikerinpentu ilmoitella nälästään. Sitten onkin kakat vaipassa. Ja bodyssa. Ja niskassa. Ja pissat kaaressa omilla vaatteilla. Sen jälkeen tuleekin koira ovelle kertomaan, et joo nyt on muuten mun vuoro. Ja näin on taas yksi tunti aikataulusta myöhässä.

Toistaiseksi mua edelleen kiinnostaa, miltä peilissä näyttää, vaikka kulmakarvoja ei ehkä nypitäkään samalla antaumuksella. No ainakin ne pissaset paidat vaihdoin.

Esteetön kulku ei ole itsestäänselvyys ja logistiikka tulee aivan varmasti tuottamaan useampia harmaita hiuksia. Liuskojen metsästys on alkanut ja mukulakiviä ei vältellä enää korkojen vuoksi.

Asioille on lähdettävä sitten nyytti on tyytyväinen. Ja ennen kuin olen päättänyt olenko se äiti joka imettää keskellä kahvilaa vai verhoihin peiteltynä vessakopissa kotiin on kiirehditty kiltisti ruoka-aikojen rytmittämänä.

Ruokaa ei kannata laittaa lautaselle ennen kuin valtakunnassa on kaikki hyvin. Eikä lämmin ruoka ole silloinkaan itsestäänselvyys.

Se puolison olemassa olo tuntuu aika hemmetin ihanalta niinku noin muutenkin kuin kainaloon käpertyäkseen. Joskaan senkään merkitys ei ole vähentynyt eikä toivottavasti tule laiminlyödyksi tulevaisuudessakaan.

Ruokapöydässä keskustellaan enemmän ulosteen laaduista kuin maailman politiikasta.

Lapsiperheiden duunimäärä on uskomaton. Vaikka jokainen on oman elmänsä survivor, niin kyllä jokainen äiti ja isi ansaitsis vähintään kutsun linnan juhliin.

Mulla on aikaa ihailla kuinka paljon ja kauniita pihlajanmarjoja tänä syksynä on.

Näin perjantai-iltana ei lähdetä spontaanisti leffaan tai yksille bubiin. Pitkä suihkukin tuntuu absurdilta, sillä makuuhuoneesta kuuluu vaikeroiva nyyhkytys. Mutta ai että se tyytväinen ilme, kun massu on täynnä, puhdas vaippa ja sylissä kaivaudutaan mahdollisimman lähelle. Ei valittamista.