vauva

Mitä vauvavuodesta jäi käteen

Kuopuksen vauvavuosi on ohi. Mietin ennen kuopuksen syntymää, että nyt kyllä nautin vauva-ajasta täysillä ja teen kaikkea ihanaa mitä ei työarjessa ole mahdollista tehdä ja mitä jäi esikoisen kanssa tekemättä kaiken sen stressin ja opiskeluiden keskellä.

Ajatus jo siitä, että nyt on pakko nauttia on ollut typerä alunalkaenkin. Silloin ei tule ainakaan nauttineeksi jos stressaa nuuhkinko lastani tarpeeksi, leikinkö ja pidinkö sylissä ja kärryttelenkö auringonnousuissa. Viikot hyppi silmissä ja sumussa itkuisen vauvan kanssa tälläkin kertaa. Aamujooga ja eteerinen olemus oli aika kaukana tästäkin vauvavuodesta.

Yksi työkaverini sanoi hyvin vauvavuoden pyhyydestä, sen odotuksista ja pettymyksistä. Juuri kun se omalla tavalla raskain ja kuluttavin vaihe on ohi, vanhenpainvapaa loppuu eikä ole enää samalla tavalla läsnä, kun se lapsi oppii ilmaisemaan itseään ja tunteitaan muutakin kuin itkemällä ja kitinällä. Niillä siis, jotka kokee ettei vauvavuosi ole ollut helppo. Toisethan kokee vauvavuoden ihan lomana. Ja ihanaahan se on jos jää sellainen kokemus. Itse en pysty sellaista tunnustamaan ja tunnistamaan.

Mietin myös mikä vaikutus meidän perheellä on ollut siihen, että molemmat lapset on syntyneet vasten kaikkein pimeintä aikaa. Valo ei ole ollut auttamassa yöttömissä öissä ja kesän kepeä tunnelma nostattamassa uuteen päivään.

Vuosi meni niin kuin suunnittelin ja sitten ei kuitenkaan yhtään. Se oli tyystin erilainen eikä vähiten koronan vuoksi. Samaan aikaan vauvoja saaneita kavereita ei voinut nähdä, vauvauinnit loppui juuri kun päästiin sukeltelemisen makuun ja muskarit ja muut ei ehtineet käyneet edes mielessä. Ehdin käydä vauvajoogassa ja suunnitella koko perheelle viikon allinclusivelomaa, josta tulikin kahden kuukauden kalsariloma kotona.

En käynyt vauvan kanssa yksin retkeilemässä, mutta me kävimme koko perheellä senkin edestä, kun puolison työt loppuivat sataprosenttisesti.

En käynyt hitailla lounailla kavereiden kanssa, mutta nautimme hyvästä kotiruuasta. Ja nyt kun työt on palanneet on voinut myös herkutella noutoruualla useammin. Omaan vanhenpainpäivärahaan ei sentään korona koskenut.

En päässyt pitkälle junareissulle koti- ja ulkomaille, mutta kiinnyin kotimaan maaseutuun, rauhaan ja luontoon entistä vahvemmin.

Ei tullut lojuttua kauppakeskuksissa ja koluttua alennusmyyntejä tai allennuspäiviä, mutta tajusin etten niitä enää edes kaipaa. Yhtään.

Koronan aktiivisin aika oli oikeastaan meidän perheelle melko outo, kuormittava ja ainutlaatuinen ajanjakso. Olimme koko perheellä kotona yhteensä kaksi kuukautta. Se oli upeaa, kun minä sain aamuisin pitkiä aamu-unia valvottujen öiden jälkeen. Oli ihanaa syödä yhdessä ja puuhailla yhdessä ja jakaa sekä taakkaa että iloja. Käydä asuntoautolla tekemässä retkiä ja olla kaukana muiden ihmisten silmistä. Katsoa kartasta aamulla minne sitä tänään lähtisi ja eväät vain reppuun.

No nautinko minä sitten niin kuin lupasin itselleni? Itkuinen ja huonosti nukkuva se oli tämäkin vauva ja toivon todella vaaperoelämän tuovan meille pian yöunemme takaisin. Huomasin jälleen, että minä olen sellainen, joka nauttii enemmän lasten kanssa olosta, kun se on vuorovaikutteista eikä pelkkää perushoitoa ja hoivaa.

Ymmärrän, että vaikka haluaisin olla se pullantuoksuinen ja laventelilta tuoksuva kotiäiti, kaipasin jo vanhenpainvapaalla rinnalle myös muuta. Inhoan kurkkua kuristavaa kiirettä, mutta en vain osaa myöskään nauttia jos edessä on samalla kaavalla päiviä kuukausitolkulla. Haluan itselleni jotain omaa ja järkevää ja samalla antaa aikaani lapsille.

Siksi aloin jo vanhenpainvapaalla miettimään miten voisin saada arkeeni enemmän perhettä ja kuitenkin saisin tehdä kivoja työjuttuja. Välillä kun tuskailen puolisolle, että voikun vois katsoa vaan mahaa raapien pari viikkoa saippuasarjoja, kun kuopus nukkuu. Hän totesi, että tuskin minä siitä nauttisin. Se olisi ehkä päivän kivaa, jonka jälkeen kaipaisin jotain äksöniä.

Luulen hänen olevan erittäin oikeassa. Ehkä kyseessä onkin se, että mieli alkaa helposti haikailemaan aina jotain, jota on jossain nähnyt tai ajattelee muilla olevan. Tai jonkin asian perään, jota ei ole saanut kokea kyllästymiseen asti.

Tämä vuosi opetti taas lisää siitä, että niillä pelimerkeillä on mentävä mitä on, ei voi jäädä tuleen makaamaan ja vaikka asioilla on tapana järjestyä harvoin ne järjestyvät vain toivomalla ja odottamalla.

Totean, että hyvin meidän perhe veti, vaikka vuosi monella tapaa oli erittäin eriskummallinen. Taputan itseäni myös olalle, että jaksoin kirjoittaa vauvakirjaan merkintöjä. Tuskin muistaisin muuten niistä enää yhtäkään.

Ehkä näin jälkeen päin sanoisin itselleni, että lopeta se nauttimisen miettiminen. Teet sitä jo. Ja vaikka onkin totta, että vauvavuosi on ohikiitävä hetki pitkässä juoksussa, monta merkityksellistä vuotta on vielä edessä. Ja nautittavana.

Ei vertailla lapsia, mutta.

”Vauva-aika ei eroa tavallisen lapsen hoidosta mitenkään”, sanottiin vähän turhan monta kertaa esikoisen saatuani. Hevonpaskaa ja tekisi mieli näyttää keskisormea jokaiselle virantoimittajalle, joka minulle on niin sanonut, kun olen pyytänyt apua ja tukea. Eniten olen vihainen siitä, nuoret esikoisen vanhemmat on jätetty yksin. Eikä sillä ole väliä onko parikymppinen vai nelikymppinen. Esikoisen mukana hyppää aina sellaiseen kyytiin, jota ei ole voinut kuvitellakaan, vaikka niin luulee.

Me olemme ehkä selvinneet, mutta se ei pitäisi olla vauva-vuoden maali. Selvitä.

Olisiko esikoisen vauva-aika ollut erilainen jos olisin päässyt puhumaan ammattilaisen kanssa kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, joka tunteita heilautteli? Kuinka olla samaan aikaan elämänsä onnellisin ja ahdistunein samaan aikaan? Tai jos olisimme saaneet kotiin apua ja tukea ammattilaiselta, miten voin tukea lapseni kasvua. Ilman, että joudun tappelemaan ja vaatimaan oikeuksia lapselleni.

Eikä kyseessä ole pelkästään lapsen kasvu. Kasvu vammaisen lapsen vanhemmaksi. Loppupeleissä en tiedä kumpi meistä olisi enemmän apua tarvinnut.

Vaikka vammainen lapsi kehittyisikin ensikuukausina ihan tavalliseen tapaan, silti lähes poikkeuksetta vanhemmille tarvitsisi järjestää henkistä tukea. Harva sitä osaa pytää ja suuri osa luulee ettei tarvitse. Kyllä tarvitsee, sen tajuaa myöhemmin.

Toki elämä kahden lapsen kanssa on ihan erilainen kuin yhden, mutta olen opetellut vanhemmuuden ihan uudelleen kuopuksen kanssa. Samat elementit, mutta kaikki tapahtuu esikoiseen verrattuna kuin napauttaisi kaukosäätimestä kelan pyörimään puolet nopeampaa.

Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan, kun olen kuullut ”Älä kasva noin nopeasti” tai ”Vauva-vuosi menee niin nopeasti ohi”. Minusta ei tuntunut esikoisen kohdalla siltä. Välillä tosin tuntuu ettei se ole mennyt ihan täysin vieläkään ohi. Lisäksi olen huomannut miten paljon enemmän nautin lasten kanssa olemisesta, kun pystyn vuorovaikuttamaan heidän kanssaan paremmin.

Mikä sitten on toisin? No mietinpä mitä olen kuopuksen kehityksen tukemiseksi tehnyt? Hmm. En niin mitään. Silti hän lähti tuosta noin vain puoli vuotiaana konttaamaan, 7 kuukauden ikäisenä nousi tukea vasten ja 7,5 kuukauden ikäisenä alkoi kiipeillä ja kävellä tukea vasten.

Sormiruoka löysi tiensä sormiin ja hakeutui suuhun heti kun siihen antoi mahdollisuuden puolivuotiaana. Ei pelkoa tukehtumisesta tai etteikö kuopuksella olisi kirkkaana ajatuksena mitä sillä ruualla kuuluu suussa tehdä. Pillipullosta hän tajusi juoda, kun vain lykkäsi pullon suuhun. No mitäpä siitä, että 8 kuukauden ikäisenä kuopus jokeltelee ja tapailee tä-tä-tä -tyyppisiä tavuja.

Kaikki nämä taidot ovat esikoisellakin tulleet, mutta se mutta. Kasvun tukemiseksi ja taitojen löytymiseksi olemme esikoisen eteen tehneet tuhansia tunteja töitä. Eikä se lopu varmasti koskaan. Kyllä, työltä se nyt tuntuu, kun tietää miten helpollakin voi päästä. Toki en voi tietää miten kehitys olisi edennyt jossemme olisi tehneet mitään.

Varmasti kehitystä olisi tullut muutenkin, mutta se mitä olemme tehneet ensimmäisinä vuosina maksaa takaisin toivottavasti vielä pitkällä tulevaisuudessa. Oikean mallin opettaminen on huomattavasti helpompaa kuin väärän mallin poisoppiminen. Esimerkiksi syömisestä puhuttaessa.

Virstaanpylväinä esikoinen oppi ryömimään vessapaperihylsyn innoittamana juuri ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. 1v 3kk esikoinen nousi tuen varassa seisomaan ja 1v 5kk mallittamisen jälkeen konttaus lähti käyntiin, vaikka olin osin luopunut jo toivosta.

Älkää hätääntykö jos lapsenne skippaa konttaamisen, se ei automaattisesti tarkoita mitään. Tutkimkset ovat kuitenkin osoittaneet konttaustaidon edesauttavan aivojen kehittymistä. En löytänyt tähän hätään sitä tutkimusta, mutta jos siellä on joku lukija kärppänä niin voitteko linkata ja vinkata!

Siskokin tietää veljen sensuurin.

No mutta. Onko mikään toisinpäin? On. Kuopus ei vielä istu ilman tukea, kun taas tässä vaiheessa esikoinen jökötti jämäkkänä. Toisaalta esikoinen oppi itse nousemaan istuma-asentoon 1 v 2kk.

Tottahan tiedän ettei se aina mene näin, vaikka ei sen erikoisempaa olisikaan tulevaisuudessa tiedossa, mutta onhan tämä vanhemmuus kuopuksen kohdalla ollut tajunnan räjäyttävä. Näinkö lapsi kehittyy?

Nyt minä koen huonoa omaatuntoa etten ole tehnyt kuopuksen eteen mitään ja toivon ettei hän kasvaisi ihan noin nopeaa. Voi ihmismieli. Olet eriskummallinen.

Osa erityislastenkin vanhemmista sanoo ettei vauva-ajassa ole mitään eroa siihen ”tavalliseen”. Tiedän kokemuksia, jotka kokevat down-vauvan olleen helpompi hoidettava. Tämä kertoo siitä, että kokemus jokaisella vanhemmalla on erilainen. On myös kovin erilainen lähtökohta, jos arkea alkaa harjoitella teho-osastolla leikkauksen jälkeen nenämahaletkujen ja muiden apuvälineiden kanssa kuin kotona vierihoidossa. On siis olemassa yhtä monta tarinaa kuin on downiakin.

Vaikka olen ajatellut kasvattavani lapset ihan samalla tavalla, tuskin se niin tulee menemään. Alitajunnassani teen varmasti esikoisen ja kuopuksen kanssa monenkin asian eri tavalla, vaikka en edes itse huomaisi. Nyt olen luomassa uutta identitettiä vanhempana monessakin eri tasossa. Myös poika-lapsen vanhemmuus tuo jo omat juttunsa, kun itse tuntee itsensä vahvasti naiseksi.

Jos minä jotain nyt tiedän niin nämä molemmat ihmistaimet ovat täydellisempiä kuin koskaan uskalsin unelmoidakaan. Nyt minä yritän parhaani mukaan auttaa heitä kukoistamaan onnellisina elämäni loppuun asti. Onnellisena ja kukoistavana.

Lasten aurinkolasit saatu Kukutista.

Kuopus 6 kuukautta

Apua. Miten kaiken unohtaa. Kirjoittakaa hyvät ihmiset omiin päiväkirjoihinne jotain muistiinpanoja. Muutaman vuoden päästä te itkette ja nauratte samaan aikaan!

Luin ennen tämän kirjoittamista esikoisesta aikoinani kirjoittamani puolivuotiaan kuulumiset. Yllätyin, miten yllättävän samanlaisia asioita on menellään meillä nyt. Miltä näyttää meidän pienen ihanan poikavauvan elämä kuuden kuukauden iässä?

KASVU:

Siinä missä esikoinen meni alakäyrää pikkuveli hipoo ennemmin yläkäyrää.

TAIDOT:

Selällään ei huvita juuri enää aikaa viettää ja vesseli on jo melkein kääntynyt ennen kuin ennättää selälleen laskea. Omat jalat löytyivät noin kuukausi takaperin sekä viisarikäännökset. Lattiakaivoritilät saa vauhtia liikkumiseen. Tuleva LVI-asiantuntija tai putkimies?

Eteenpäin alettiin liikkua likimain juuri 6kk synttäreiden aikaan. Vähän ennen sitä kuopus hakeutui konttausasentoon ja karhukävelyasentoon. Sitenkin eteenpäin menee, mutta se on sellaista mittarimatomaista nytkähtelyä. Käsillä itseään vetämällä sen sijaan pääsee jo yllättävänkin nopeasti siskon leluihin käsiksi.

Meillä esikoinen alkoi pitää muutaman kuukauden ikäisenä sellaista ”aquuuuu” jokeltelua, mutta kuopus on ollut kovin vaitonainen. Kunnes nyt hän on alkanut murisemaan, kuin leikkisi karhua. Kerran olen potalle istuttanut, mutta ajatus on ollut harjoitteleminen aloittaa pikku hiljaa.

RUOKAILEMINEN:

Tällä erää täysimetystä tuli viikkoa vajaa kuusi kuukautta. Silloin alkoi tuntua siltä, että kuopuksen valmiudet ovat niin selkeät ettei ole syytä lykätä aloittamista. Hän hamusi muiden lautasilta ja käsistä ruokaa, asiat ja esineet tarttui hyvin käteen ja hakeutui suuhun, istui mielellään istuma-asennossa, pää oli jäpäkkä.

Soseita testailtiin, mutta herra vaatii lusikkaa ja ruokaa niin vahvasti omaan käteen ja itse suuhunsa laitettavaksi, että haluaisin tukea tätä sormiruokailulla. Nyt on vasta takana lähinnä keitetty porkkana ja palsternakka, maissinaksut ja Simppelin sormiruokakeittiön puurorieskat.

Muuten ollaan otettu makuja tosi nopealla temmolla. Nyt kun muistaisi jättää vaan omasta ruuasta suolan pois niin voisi koko perhe vedellä samasta padasta. Lemppareita ei ole juuri ehtinyt vielä kehkeytymään. Tai no, puurorieskat syötiin kuin ne vietäisiin naperon käsistä hetkellä millä hyvänsä.

NUKKUMINEN:

Siis olin unohtanut täydellisesti miten huonosti esikoinen nukkui tässä iässä. Päiväunia tulee noin kolmet ja ovat tällä hetkellä noin tunnista kahteen tuntiin. Yöunille mennään jo 19-20 välissä, mutta heräämisiä yön aikana on vaihdellen melko paljosta paljoon. En ole enää vaivautunut katsomaan kelloa, mutta veikkaisin kolmesta viiteen kertaan. Alkuyö on levottomampi, sitten tulee pidempiä unipätkiä. Katsotaan toisiko kiinteät ruuat tähän myös muutosta.

Nukumme kuopuksen kanssa perhepedissä. Tai no, puoliso siirtyi sohvalle, omasta tahdostaan. Ajatukset kuitenkin pinnasängystä on jo mielessä, koska liikkuminen on lisääntynyt niin paljon, että pelkään putoamista, vaikka hän seiniä vasten onkin nukkumassa.

MIELIPUUHAT:

Muovipussien ja oikeastaan minkä tahansa rapistelut. Siskon puuhia seurataan suu auki ja tanssiminen maistuu siskon lailla hänellekin. Ääntä tuottavat lelut toimii nekin. Aivan ihana seurata ruokapöydässä, kun kuopus katsoo neitiä herkeämättä tarkalla silmällä ja heillä on jo omia pelleilyitä nyt. Sisko hauskuuttaa ja veljeä naurattaa. Ei siinä pöydässä juuri kukaan mukaan vakavalla naamalla pysty olemaan.

SUU KÄÄNTYY MUTRUUN:

Yksin oleminen tai jos äiti katoaa, varsinkin liian kauaksi aikaa. Yksi vierastamishetkikin on koettu, kun mummu esittäytyi uusien lasiensa kanssa. Kovin seuraa pidettäviä nämä meidän lapset näyttävät olevan ja ohjelmatoimiston palveluita melko herkällä valitusvirrellä tilataan.

ARKEA VÄRITTÄÄ:

Korona. Kävimme alkuvuoden mamayogassa ja vauvauinnissa, mutta koronan eskaloitumisen jälkeen kaikki on jäänyt. Kerran kävimme kauppakeskus Myllyn joka keskiviikkoisessa muskarissa ja muutaman ystäväni kanssa vauvoineen olemme nähneet melkein viikottain. Paitsi tietysti sitten nyt. Metsäretkiä, ulkoilua, kotoilua.

Viime viikko oli puolison talvilomaviikko ja haaveilimme lähtevämme koko perheellä johonkin lämmitetyn uima-altaan ja all-inclusiven ääreen. Viime viiko vierähti lähiluontoa ja saaristoa ihaillen, uutta pyörä- ja juoksukärryä koeajaen.

Tulipahan koettua myös koko perheen yhteinen kylpy- ja saunahetki. Molemmat lapsista selkeästi nauttivat vedestä. Saunaan kuopus ei vielä päässyt. Kovin rentouttava hetki tämä ei vanhempien näkökulmasta ollut, mutta ihanaa katsella omia luomistekojaan.

Kaiken tämän hulluuden keskellä on ihanaa, kun kotona on pieni ihminen joka piut paut välittää maailman murheista ja oma napa on tärkein. Kun kaikki tarpeet on check on kuopus kuin Hangon keksi ja kun ruoka loppuu ennen aikojaan maailma romuttuu siihen paikkaan. Kasvu ja kehitys jatkuu, vaikka muu maailma pysähtyy. Vauvat ovat ehkä elävin esimerkki siitä, että elämä jatkuu.

Ei vitsit. Näin mielettömän kauniit ja upeat tyypit me ollaan saatu puolison kanssa aikaan. Näin on hyvä.

Luomulastenvaunuilla kohti puhtaampaa tulevaisuutta

Kaupallinen yhteistyö: Wauvakauppa

Tiedämme ettei lapsen ole hyvä nukkua katupölyn, pakokaasujen ja tupakan katkussa, mutta kuinka usein tulemme ajatelleeksi mitä pitää sisällään materiaalit, joihin rakkaimpamme on kääritty?

Alkuviikosta kerroin millaiset asiat vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet lastentarvikevalintoihimme. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että vauvat nukkuvat vaunukopassa usein suuren osan päivästään ja materiaaleina voi olla käytetty terveydelle haitallisia kemikaaleja. Heräsin tähän todella lukiessani vuosia sitten Kemikaalicocktailin selvitystä lastenvaunujen haitallisista aineista jopa markkinoiden johtavissa vankkureissa. Haluanko kuorruttaa lapseni ympäristön kemikaaleilla ja lisätä mahdollisesti riskiä hedelmällisyysongelmiin, syöpiin ja hormonihäriöihin? No en kai?

Aikaa on kulunut kymmenen vuotta, mutta onko johtavat brändit tehneet muutoksia? Kierrätysmuovin käytöstä monet firmat puhuvat tuotteissaan, mutta siihen se melkeimpä jääkin. En kai halua lastani käytettyihin kokis-pulloihin kääriä?

Sen sijaan päätin valita luomumateriaaleista käsityönä varmuudella ilman lapsityövoimaa valmistetut kulutusta kestävät lastenvaunut. Tarkastellessani yrityksiä löysin luonnonmukaisuutta huomioon ottavia vaunuvalmistajia Euroopasta muutamia. Kuitenkin vaunujen valmistusmaa, tuotantomateriaalit ja läpinäkyvä tuotantoprosessi oli yhdellä valmistajalla kirkkaasti ylitse muiden.

Siispä päädyimme Itävallassa valmistettuihin Naturkind luomulastenvaunuihin. Vieläpä ilman koeajoa, sillä ne valmistetaan tilausten mukaan käsityönä. Sen vuoksi vaunujen toimitusaikakin on 8 viikkoa. Tilausten perusteella valmistetut vaunut takaavat kuitenkin sen ettei tule ylituotantoa, ylimääräistä jätettä ja ympäristökuorma pyritään minimoimaan. Kaiken hyvän päälle iloiseksi yllätykseksi vaunujen saapumista ei edes tarvinnut odottaa kahta kuukautta.

Valitsemamme Lux-malli on uusin ja urbaanein desingiltaan, mutta sorateillä ja mutavelleissä rullaavat. Vaunut ovat yllättävän korkeat, mutta ei mitenkään liian korkeat 160 senttiselle. Sen sijaan lähes kaksimetrinen puolisoni riemuitsi ettei tarvitse ihan niin paljon kyykistyä.

Alumiinisessa rungossa on Soft comfort-renkaat, jotka ovat puhkeamattomat, mutta tuntumaltaan vetävät vertoja ilmakumirenkaille. Etupyörät pyörivät akselinsa ympäri, mutta ovat lukittavat.

Vaunun jousitus on pehmeä ja juoksulenkeillekin nämä ovat testiajoon päässeet useammankin kerran. Vaikka vaunukoppa onkin painava tuntumaltaan, runko on kevyt ja nopea kasata. Vaunuissa on jalalla painettava lukitus, joka on naurettavan hyvä aikaisempien vaunukokemuksien nitkutteluiden jälkeen.

Tavarakori on mukavan syvä tällaiselle hamstraajalle, jolla on usein tavaraa enemmän ja vähemmän mukana. Myös melko isot ostokset mahtuvat mukavasti kyytiin.

Työntöaisan materiaali on luonnon korkkia. Talvella korkki tuntuu käteen lämpimältä ja kesällä hiostamattomalta. Niin ei ole yhtään ikävä muovisia ja tekonahkaisia työntöaisoja tämän jälkeen. Työntöaisaa saa säädettyä eri tasoihin ja sekä 160 senttinen että 190 senttinen nauttivat vaunujen lykkimisestä.

Vaunuista löytyy turvaremmi, jonka funktio minulle vasta selvisi. Tarkoitus on siis pujottaa käsi välistä ja esimerkiksi alamäessä jos lähtee mopo käsistä niin ei karkaa kauas. Enhän ole ainoa, joka ei ole aikaisemmin tätä ymmärtänyt?

Olemme kruisailleet nyt kuukauden verran vaunuosan kanssa niin sorassa, lumessa, asvaltilla kuin mukulakivilläkin. Jousitus tuntuu ihanan pehmeältä, kun se edellisissä vaunuissa jousitus oli vähän niin ja näin. Koppa on tilava ja meidän yläkäyrillä huiteleva pikkupoika mahtuu mukavasti nukkumaan.

Sekä vaunukopan että ratasosan runko on alumiinia, korkkia ja poppelia. Kankaat ovat luomupuuvillaa ja täytteet karitsan villaa. Sisäkankaat ovat irroitettavat ja 30 asteen konepesun kestävät. Vaunukopan patja on valmistettu kookoksesta ja lateksista, mikä hellii vauvan selkää. Patja tuntuu käteen napakalta ja kimmoisalta.

Suomalaisiin olosuhteisiin villa on ihan täydellinen materiaalina. Se imee itseensä kosteutta pitäen ihon kuivana. Kesällä villa on viileä ja talvella lämmin. Ja materiaalina aina yhtä hengittävä. Entistä useammin huomaan pukevani lapset vaatteidenkin osalta merinovillaan, toimii säällä kuin säällä.

Naturkind on koonnut kotisivuilleen materiaaleista tarkat tiedot. Ne sallivat tiukemmankin syyningin ja siellä on kerrottu muoviosista alkaen materiaalien alkuperistä. Esimerkkinä kankaat kudotaan Itävallassa, vaunujen kehykset tulevat tuonnon vaiheista riippuen Saksasta, Itävallasta tai Puolasta. Jopa lampaan villa tulee Itävallasta, mikä on harvinaista villatuotteissa. Lisää materiaaleista voit lukea englanniksi täältä.

Erityisen ilahduttavaa:

  • Jämäkkä ajotuntuma. Näillä ei pienien kevätmyrskyjen mukaan tempauduta.
  • Runkoon saa adapterien avulla Cybexin turvakaukalon kiinni.
  • Vaunukopan päälikangas kiinnittyy vetoketjulla, näin ollen se pysyy varmemmin oikeassa paikassa
  • Vaunukopan pohja on kaareva, joten sitä voi keinuttaa kehdon tavoin ja onkin ollut meillä matkasängyn virkaa toimittamassa.
  • Kopan kuomussa on paljon vetoketjuja, joilla saa kesällä ilman virtaamaan hyvin vaunukopan läpi.
  • Vaunukopan sisäpuolella olevat kaksi pikkutaskua niille ainaisille pikkutilpehööreille (esim. tutille, huulirasvalle tai nenäliinoille.

Kehitettävää:

  • Vaunukopan saa rungosta irti kahta nappia painamalla, mutta itse en ole onnistunut saamaan nappeja painetuksi samaan aikaan sillä seurauksella, että kun toisen puolen saa auki, toinen napsahtaa uudestaan helposti kiinni. Tämä sama ongelma meillä oli edellisissäkin vaunuissa ja liittynee vaunujen turvallisuusstandardeihin.
  • Kuomu voisi tulla tarvittaessa vieläkin pidemmälle, jolloin jäätävät viimat ja tuiskut ei menisi niin herkästi vaunukopan sisälle.
  • Tilpehöörimuija olisi voinut ottaa vähän isommankin taskun. Lisäksi markkinoille on tullut vaunuja, joissa on integroidut sade- ja hyönteissuojat. Se olisi kätevää, kun aina se sadesuoja tuppaa olemaan aina väärässä paikassa väärään aikaan.
  • Käsijarrua ei ole. Toisaalta jossei siihen ole koskaan tottunutkaan ei käsijarrua osaa kaivatakaan.

Jo olemassa olevan tuotteen hiilijalanjälki on ehdottomasti pienempi kuin uuden tuottaminen tähän maailmaan. Jos kuitenkin vaunut vauvalle tarvitaan, Naturkind on ehdottomasti terveyden ja eettisyyden edelläkävijä vaunugatessa. Meilläkin oli jo olemassa esikoiselle käytettynä hankitut kolmipyöräiset vaunut. Totesin kuitenkin tarvitsevamme sorassa ja sohjossa rullaavat vankkurit, jotka eivät myöskään esikoisneidin töytäisyistä hevillä horjahda.

Vielä emme ole päässeet kokeilemaan vaunuja talven ääriolosuhteissa mustassa tammikuisessa etelässä, mutta uskallan epäillä senkin vielä ennen sydänkevättä niskaamme saapuvan. Lisäksi voin olla varma, että Naturkindimme tuudittavat vielä monta pientä kohti puhtaampia unia. Jospa yrittäisimmekin uudistaa vaunukantaakin hissun kissun niin kuin autokantaa? Miten olisi vaunujen romutuspalkkio ostaessa lapselle turvalliset ja terveelliset menopelit?

Sitä kun miettii luomulastenvaunujen maksavan omaisuuden jos toisen voin ilokseni kertoa kaiken tämän saavan samaan hintaan, jopa halvemmalla kuin markkinoiden muilta kovilta nimiltä. Vaunuja myy suomalainen Wauva-kauppa, joka on Tampereen Ratina-kauppakeskuksessa toimiva perheyritys. Tätä Lux-mallia pääsee koeajamaan liikkeessä ja muutkin mallit ovat tilattavissa. Heiltä löytyy myös verkkokauppa ja matkahuollolla paketti löytää tiensä Hangosta Utsjoelle. Wauvakaupan ihanan ystävällinen henkilökunta on liikkeessä sinua varten ja puhelimen päässä auttamassa, jos mietit jotakin luomuvaunuihin tai vaunujen tilaamiseen liittyvää etkä pääse liikkeessä käymään.

Onnesta hykerrellen keinutan terassilla vauvaani vauvakopassa uneen. Tammikuun plussakeleissä ja huhtikuulta tuntuvassa ilmassa tiedän valinneeni oikein. Siellä luomukankaissa pienellä ihmistaimella on turvallinen kasvualusta.

Imetysonnistumishypetys

Imetys nostaa tunteet äiti-ihmisten pintaan tavalla jos toisella. Se on jopa vaarallinen aihe ja ainakin keskustelut netissä harvoin päättyy hellään hyväksyntään ja kommenttiin: ”Olet silti riittävän hyvä äiti”. En vain ymmärrä miksi me ruoskimme toinen toisiamme, kun tiedämme, miten yksinäistä, vaikeaa ja usein epäkiitollista duunia teemme.

Kuulin yhden down-vauvan äidin harmitelleen, ettei imetys taida tulla kysymykseen tämän lapsen kohdalla. Koska down. Tämä on rohkaisuksi etenkin heille. Meidän imetys on onnistunut lopulta todella hyvin, vaikka olin vauvani kanssa ensimmäisen kerran ihokontaktissa vasta lähes tytön ollessa kahden viikon ikäinen. Olen kuullut paljon iloisia ja onnistuneita imetyskokemuksia down-lasten kanssa myös muilta äideiltä.

On totta, että downeille ominainen lihastonuksen heikkous mahdollisesti vaikeuttaa imetystä eikä se välttämättä onnistu. Ei se kuitenkaan tarkoita automaattisesti etteikö se olisi mahdollista. Meillä oli myös sydänvikaa, ennenaikaisuutta, hengitystuen tarvetta ja nopeasti väsähtävä vauva, mutta pikku hiljaa pääsimme täysimetykseen, jota jatkoimme neljän kuukauden ikään asti.

 

Äidit tietävät miten huonolla tolalla imetysohjaus Suomessa on. Sitä ei oikeastaan ole. Jokaiselle meistä oman lapsensa imettäminen herättää tunteita ja suurelle osalle äideistä tuntuu enemmän ja vähemmän tärkeältä työltä. On tullut monia imetystuki-ryhmiä ja Facebookissa toimii imetyksen tuki-ryhmä, jossa saa hirmuisesti apua ja tukea imetykseen. Monet puheterapeutit liputtavat imetyksen puolesta, on imeväisikäisen parasta puheterapiaa, kasvojen lihaksien jumppaa.

Osastolla huomasi äkkiä, kuka oli imetysmyönteinen ja kuka taas ei. Toisessa vuorossa kyseltiin, että jokos jo sitä imetystä on kokeiltu ja taas toisessa, että eipäs nyt hötkyillä, annetaan vauvan vahvistua. Uusi asia pelotti itseä ja olisin kaivannut ohjausta ihan kädestä pitäen, miten se homma hoidetaan. Yksi tomera hoitaja  kertoi ihanasti, että lapsen tulee olla vatsa äidin vatsaa vasten ja… nenän linjasta jotenkin kohti nänniä, en enää muista! Apua, miten voi näin nopeaa unohtua.

No, minä olin ihan paniikissa ja jännityksestä soikea, miten pidellä 2,5 kiloista nyyttiä piuhoineen päivineen, saati imettää häntä. Meidän tipu se hokas kyllä samantien mistä oli kyse ja tarttu hanakasti rintaan. Sitkeästi tehtiin syöttöpunnituksia, joka tarkoittaa, että vauva punnitaan ennen syöttöä ja syötön jälkeen, jolloin nähdään, paljonko maitoa lapsi on saanut. Ensimmäisten kertojen jälkeen meni muutamia grammoja ja hän väsähti nopeasti. Loput tarvittavasta maitomäärästä annettiin nenämahaletkuun. Kun typy alkoi virkistyä, hän virkistyi huminalla ja voi sitä onnen tunnatta, kun puntarin lukema oli noussut syötön aikana 60 grammaa, joka oli tavoite. Voi miten onnellisia olimme! 60 grammaa?? Voi morjes jos joku olis joskus mulle kertonut miten tärkeältä tuntuu itse tuotettu 60 gramaa maitoa. Kotiuduimme vielä nenämahaletkun kanssa, koska typy väsähti vielä helposti syömisessä. Nyppäsin sen kuitenkin muutaman kotipäivän jälkeen pois, koska arvioin, että imetys meni tosi hyvin, lapsi oli tyytyväinen, nukkui ja pissasi.

Meillä ei ollut apuvälineille tarvetta, mutta monet niistä hyötyvät. Avuksi imuotteeseen voi kokeilla rintakumia tai esim. omistautuneet hoitajat voivat sairaalassa ollessa vielä tehdä pieniä tutti-/letkuviritelmiä, josta vauva saa nopeasti ensitipat ja jatkaa imemistä. Maidon nouseminen vaatii hetken ”tyhjää imemistä”, niin nopeasti väsyvät vauvat ei luovuta yhtä herkästi, kun saavat onnistumiskokemuksen nopeasti. Näistä kannattaa rohkeasti kysyä hoitajilta ja kertoa omista imetystoiveistaan.

Monet kaverit onkin kysynyt, että miltä se imettäminen tuntuu. No, aluksi se tuntui tosi hassulta, mutta kuitenkin aivan todella luonnolliselta. Mietin miten niin pienessä ja heikossa mytyssä voi olla niin kova imuteho. Ei sattunut yhtään, kun oli kivikautisten lypsykoneen kanssa veivannut tisut jo helläksi muutenkin. Ihmettelin tosin pitkään, miksi tuntuu, kuin rintoihin tulisi sähköiskuja, mutta se johtuu siis siitä, että maito nousee. Jännittävää myös oli, kun imetti, niin tunsi samalla miten toiseen rintaan nousee maito. Muutoin itsellä ei kauhesti mitään ylimääräisiä tuntemuksia tullut.

Olin pidellyt lastani sylissäni ensimmäisen kahden viikon aikana kolme kertaa ja tosiaan ihokontaktissa vasta kahden viikon iässä.  Siitä lähti kuitenkin meidän sinnikäs yhteinen yritys.  Rehellisesti sanottuna itsellä ei ollut ennakkoajatuksia ja -odotuksia, ettäkö imettäminen ei onnistuisi. Se ehkä tuntui naiivisti itsestään selvyydeltä. Ja sitähän se ei ole. Tein kyllä aktiivisesti töitä sen imetyksen onnistumisen eteen. Pumppasin maitoa typyn sairaalassa ollessa vähintään sen 8 kertaa päivässä, joista kerran yöllä. Maidon nousemisen onnistumiseksi kehoitetaan ensiviikkoina pumppaamaan 8-16 kertaa lähteistä riippuen ja yöllä tehtävää pumppausta suositellaan, koska on hormonaalisesti maidontuotannolle edullista aikaa. Itse heräsin kipeisiin ja täynnä oleviin rintoihin, jolloin tein sen yöpumppauksen.

Melko seesteisellä imetystaipaleellamme oli neljän kuukauden vaiheilla noin viikon verran kestäneet rintaraivarit, jolloin olin valmis jo luopumaan koko imetyshommista ja se tuntui ahdistavimmalta toiminnolta maan päällä. Käytännössä ainoa imetysasento joka kelpasi oli kävellessä lasta hötköttäen. Kokeiltiin vesihanoja pitää päällä, nukutuskohinoita, eri asennoissa, kantoliinassa ja ties missä. Olisi pitänyt ehkä päällään seistä.

Älkää äidit syyllistykö, jos syystä tai toisesta imetys ei kuitenkaan onnistu. On paljon muita keinoja jakaa läheisyyttä ja rakkautta. Yhteyttä ei ole kadotettu. Suolistoleikkauksen vuoksi hän ei saanut suun kautta mitään ensimmäisinä vuorokausina. Synnytystä seuraavana päivänä minua rohkaistiin astumaan lypsyhuoneeseen. Kyllä se siitä. Ensin se tuntuu kamalalta istua ventovieraiden naisten vieressä tissit törröllään jännittyneenä, tuleeko sinne pulloon mitään. Sitten sitä joko lakkaa välittämästä tai sitten sitä vain miettii miten hienoa on, että sinne pulloon kertakaikkiaan tulee ravintoa, joka on maailman parasta omalle lapselleni.

Summasummarum ehdin imettää typyä aika tarkkaan 11 kuukautta, jonka jälkeen tisulla käyminen oli venkoilua, tissillä leikkimistä ja pureskelemista eikä sen äärellä enää kauaa viihdytty. Koin hetken olevan hyvä lopettaa, kun lapsi itse tuntui tekevän jonkinlaista vieraannuttamista. Imetyskerrat olivat vähentyneet jo kuukauden verran, kun olit päivät töissä. Kaikille tulee se hetki joskus, kun tuntuu oikealta lopettaa, antakaa kaikkien päättä se itse. Taas joudun pyörtämään sanani, kun olen sanonut etten yli vuotta imettäisi. Kyllä se tuntui haikealta lopettaa, vaikka olin jo luopumistyötä tehnyt ja ajoittain kypsä tissin äärellä sekoilemiseen.

Ei minusta tullut sitä missä ja milloin vain juostessa bussiin-imettäjä, mutta olen myös rentoutunut ajan saatossa asian kanssa. Se toden totta on lapseni ruokkimista, hänen suurimpien tarpeidensa tyydyttämistä. Miksi se pitäisi tehdä likaisessa vessassa pytyn päällä? Käännä katseesi jos imettämisen katsominen etoo yleisellä paikalla. Tai sitten rohkaise mielesi ja käännä katseesi hyväksyvästi kohti äitiä. Kyllä hekin turuille ja toreille mahtuu.

Meidän taaperolla alkoi työt – ensimmäinen hoitopäivä takana

Meidän pieni vauva ei enää ole vauva. Kun 1-vuotissynttärit alkoi uhkaavasti lähestyä, aloin huomata miten iso tyttö meillä kotona jo on. Yksi hammas alarivissä koko naamallaan naurava touhutonttu. Koohottaa joka suuntaan, mutta toisaalta osaa myös hetken keskittyä omiin leluihinsa (tai ainakin kiellettyihin juttuihin, kuten verhojen repimiseen). Syö niin reippaasti oikeita palasia ruokaa, tarttuu itse lusikkaan, kun ruuan on siihen auttanut, juo itse vettä pillipullosta, rakastaa piimää. Yrittää tomerasti laittaa housuja itse jalkaan, koittaa viittoa jotain mitä emme vielä ymmärrä, tanssii musiikin tahtiin, heittää palloa. Hän ymmärtää mitä ei tarkoittaa ja rakastaa kun saa meidät nauramaan. Vastahan minä mietin pystynkö minä vuorovaikuttamaan lapseni kanssa mitenkään. Nyt minä mietin miten joku voi katsoa noin intensiivisesti syvälle silmiin.

Maanantaina oli ensimmäinen päivä, kun typy jäi yksin hoitoon. Ei se ole mikään vitsi, kun sanotaan sen olevan vanhemmille isompi juttu kuin itse tenavalle. Vaikka varmasti oli uusi ja ihmeellinen asia hänellekin. Kaikki meni kuitenkin kuulemma loistavasti, sinne hän aamulla möyri muiden lasten luokse ihmettelemään what’s going on ja ei meinannut iskää enää huomatakaan.

Olen jo aiemminkin sanonut ettei ole koskaan uskonut laittavansa alle 3-vuotiasta hoitoon, mutta tässä se taas nähdään. Tässä tarinassa taas olen sitä mieltä, että tämä on vain hyväksi meille kaikille. Vaikka olemmekin käyneet muskareissa ja uinneissa ja tavanneet muita vauvakavereita silloin tällöin, kotona lapsien mallia ei oikein ole tarjolla. Uskon, että suurin ilo onkin, kun typy pääsee apinoimaan muita lapsia. Olemme opiskelupaikkakunnallamme vailla hoitoapua ja hyvin kiinni lapsessa koko ajan. Näin saamme helpotusta työ- ja koulusta selviämiseen ja samalla tuuletettua kotona pölyttyneitä harmaita aivosolujamme. Olen huomannut olevani rennompi ja läsnäolevampi lapselleni äitinä, kun en ole koko ajan kiinni hänessä. Kotiin tullessa minua oikeasti kiinnostaa hassutella ja touhuta lapseni kanssa.

Typyllä on oma avustaja ja olemme siitä todella kiitollisia ja tyytyväisiä. Koska hänen perushoitonsa vie aikaa todella paljon ja vaatii esim. syömistilanteisiin rauhaa ja aikaa, on tosi hienoa, että avustaja pystyy olemaan hänelle läsnä eikä tarvitse hötkötä joka suuntaan. Näin myös varmistetaan, että muut lapset eivät jää vaille huomiota kun henkilökunnan kaikki aika ei mene pelkästään meidän mukulaan.

Innolla odotan mitä uusia taitoja hoito tuo tullessaan ja samalla kauhulla mietin mitä huonoja tapoja meille imetään. Syksy on koittanut, uusi arki. Itselläni pyörähtää ensi viikon jälkeen toiseksi viimeinen työharjoittelu käyntiin ennen valmistumista ja miehellä viimeinen kouluvuosi. Jännän äärellä ollaan minne elämä meidät ensi keväänä kuljettaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Omakin lusikka Sumarin soppaan

Olen ihan hoo moilasena millaiset tunnemyrskyt tämä Sumarin artikkeli on saanut ihmisissä aikaan. Teksti on julkaistu jo viisi päivää sitten ja vieläkin some ja media kuohuu. En usko, että minulla on enää sanottavaa mielensä pahoittajille. Itsekin toivoisin lukevani niitä kauniita ja hienoja havaintoja lapsiperheistä, pakkohan niitäkin on olla. Itse halusin tulla vain sanomaan näin äitinä ja vieläpä erityislapsen äitinä sen kuuluisan: ”MINUN MIELESTÄNI…”

Minäkään en tykkää huutavista ja remuavista lapsista ravintolassa. Vielä vähemmän pidän siitä epätoivoisen vanhemman (omien huomioiden mukaan yleensä äidin) huutokiljunnasta, kun hän yrittää pitää lastansa aisoissa. En silti ole lapsenvihaaja. Kun joskus pääsen ravintolaan aikuisten kesken, toivon saavani nauttia kivasta leppoisasta musiikista ja kevyestä puheensorinasta. En voi uskoa olevani maailman ainoa vanhempi, joka haluaa TOTAALISESTI irti lapsista, kun siihen joskus suodaan mahdollisuus. Enkä todellakaan halua ajaa lapsiperheitä Teboilien makkarakorien ääreen, mutta kyllä minä haluan huomioida viimeistään päivällisaikaan fine diningia nauttivat myös asiaan kuuluvalla atmosfäärillä. Pitääkö alkaa osoittamaan K-18 ruokaravintoloita? Tai tietyn kellonajan jälkeen ilmoitus – vain aikuisille. Ei minusta, jos lapsiperheet omaavat tilannetajun.

Paljon kritiikkiä on tullut siitä ettei Sumari ymmärrä erityislapsia ja heidän erityispiirteitä, joita päivänkin aikana oli vilissyt. Pystyn kuvittelemaan ettei tulevaisuudessa aina jaksa kieltää, lasten ravintolapäivä tuntuu oikealta paikalta höllätä kuria ja rajoja ja antaa lasten nauttia toisten lasten seurasta. Eikä siinä ole mitään väärää olla väsynyt ja uupunut. Vanhemmat puolustelee asiaa sillä, että kotona on kuri. Mutta ravintolaympäristö on ihan eri kuin kotona. Silloin pitäisi entistä enemmän yrittää hallita kaaosta ja mahdollisia ikäviä vahinkoja. Sumarin artikkelin tärkein anti mielestäni olikin huoli siitä, ettei perheet ole läsnä toisilleen. Jos päivän pointti olikin ruokailla lasten kanssa ravintolassa, ei sen silloin tarvitse olla äidin ja isän herkkä oma hetki. Meidän natiainen pysyy vielä melko hyvin paikallaan, mutta kyllä hänkin ravintolassa jo kiukutella osaa ja mielensä pahoittaa, syöttää täytyy ja sotkea osaa. Meillä on pakattu lempparilelut, pientä ekstramutusteltavaa ja loppujen lopuksi syli, kun oma paikka alkaa ahdistaa ruokapöydässä. Mikseikö sitä leikki-ikäistä voi ottaa syliin, kun meno yltyy sellaiseksi, että seuraavaksi pöytäliinat alkaa heilua ja lasia rikkoutua? Tai mennä lapsen kanssa jäähylle ja keskustella heti, mikä meni pieleen. Kyllä vanhempien täytyy pystyä kontrollomaan lapsiaan ja tietää kenen pöydän alla tiskin takana tutkivat maailmaa. Ja mitä enemmän lapsi tarvitsee tukea toiminnanohjaukseensa esim. erityisyytensä vuoksi, sitä huolellisempi vanhemman tulee olla lapselle uusissa ja vieraissa tilanteissa.

Mitä tästä voitaisiin oppia? Ravintolamaailma voisi ottaa koppia! Miksei ole julistautuneena ultimaattisen rennonrempseää skidiystävällistä ravintolaa, jossa oltaisiin huomioitu viimeistä nöpönenää myöden niin vauvavuotiset sormiruokailijat kuin yltiönirsoilevat tukevalla temperamentilla varustellut leikki-ikäiset? Tyylikästä ja hyvää pöhinää, laadukasta ruokaa ja ymmärtäväiset asiakaspalvelijat. Sotkeminen ei kaada maailmaa, ilonkiljahdukset ja itkupotkuraivarit ei saa ketään pois tolaltaan ja kuitenkin kaikille ravintolassa asioiville tulisi spesiaalifiilis? Lupaisin tulla koko perheen voimin, ottaisin vielä lähisuvunkin.  Ja sitten kun minulla on vapaailta ja Sumari ei halua migreeniä, me suunnistetaan jonnekin ihan muualle.

Sen verran aihe on saanut lasten ravintolakäynti on saanut huomiota osakseen, että tilausta löytyisi, voin lyödä siitä kanssanne vetoa!

 

Ravintoloissa jatkossakin sekä aikuisten kesken että lapsen kanssa asioiden,

Päivi

 

Ipanatreffit huomenna Turussa

Huomenna onkin koko päivä kivaa tiedossa! Olen ollut puuhanaisena järjestämässä kevään downlasten miittiä Turkuun. Mukana on 2016-2017 vuonna syntyneet downlapset perheineen ympäri Suomen. Viime joulukuussa oli ryhmämme ensimmäinen tapaaminen Helsingissä. Syötiin, tutustuttiin toisiimme ja sitten ”virallisena” osuutena oli viittomakielenopettaja johdattamassa meitä tukiviittomien maailmaan! Pieni opetustuokio oli innostava ja hauska, perheiden mukana olleet vanhemmat sisarukset olivat ihan liekeissä.

Olemme toki melko selvillä somen kautta kaikkien perheiden iloista ja suruista, mutta tutustuminen kasvokkain on aina jotain ainutlaatuista ja ihanaa. On myös mahtavaa nähdä, kuinka paljon kaikkien lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet, kaikki omaa tahtiaan. Vaikka itse viihdyn vähän kaikenlaisten perheiden parissa enkä välttele perhekerhoja ja leikkipuistoja, downlasten ja heidän vanhempiensa tapaaminen on omalla tavalla voimaannuttavaa, inspiroivaa, opettavaa ja henkeänostattavaa. Meitä ja meidän tunteita ei pysty kukaan muu ymmärtämään yhtä hyvin kuin perheet, jotka on saaneet ja joutuneet käymään samat tunteet läpi. Saamme vinkkejä arkihaasteiden ongelmiemme ratkomiseen. On olemassa todella paljon juttuja, joista ei ole mainittu terveydenhuollossa, netistä löytyneissä tiedoissa ja itse ei ole tullut edes ajatelleeksi, mutta sitten meidän ipanajengiltä löytyy aina kokemuksia ja ajatuksia. Harvasta ipanajengistä löytyy myös näin hyvää energiaa!  Seuraavaa syksyn 2017 tapahtumaa on alettu jo puuhaamaan toisella puolella Suomea, toivottavasti saavat järjestymään!

Huomenna kuvio on vähän samantyyppinen. Virallisen osuuden tulee hoitamaan Jukka Kumpuvuori lakitoimisto Kumpuvuoresta. Hän tulee kertomaan meille vammaisoikeudellisista asioista, kun on tullut jo huomattua ettei ole ihan selviä virkamiehillekään nämä kiemurat. Hienoa, että Turussa on spesialisti näihin asioihin, vieläpä Suomen ainokainen vammaisten oikeuksiin erikoistunut lakitoimisto. Heidän palveluihinsa voi tutustua täältä. Lakitoimisto Kumpuvuori palvelee vammaisoikeudellisissa asioissa ilmaisella puhelinavulla ja tietyissa tapauksissa ilmaisella oikeusavulla. Tutustu asiaan nettisivuilla lisää!

Illalla sitten rakkaat naperot jätetään isien hyvään huomaan ja mammat vaihtaa vapaalle ja valtaa Turun terassit! Itse odotankin kovasti, että pääsee tuulettamaan päätään, ei oo sitä viime aikana hirveästi tapahtunut :D. Äitiyslomakin alkaa lähentyä loppuaan, joten parit irrottautumiset suotakoon. Uutena vuotena olin ulkona ensimmäistä kertaa, kun oltiin miehen kanssa ystäväni valmistujaisissa ja huomenna on toka kerta typyn syntymän jälkeen! Vähän jänskättää, koska eka kerta kuin olen koko yön pois ja tähän asti öisin on oltu aika tiiviisti tississä kiinni. Katsotaan, kuinka meijän isimiehen käy, toivottavasti olisi neiti armollinen.

Ps. Mikäli teillä siellä ruudun takana on samaa ikäluokkaa oleva downlapsi, liittykää Facebookissa downiaisiin ja sieltä teidät varmasti ohjataan meidän omaan Facebookryhmään! Meitä on siellä nyt noin viitisenkymmentä! Downlapsia syntyy vuosittain noin 80, joten jokunen taitaa vielä odottaa siellä meidän huippuryhmään tuloa!

Suomen kesä alkaa näyttää kynsiään, ihanaa! Eletään kuin viimeistä kesäpäivää! (Ei tiiä vaikka ens viikolla tulis taas lunta!) Huippua ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

– Päivi

Vauvan kanssa lentäminen

Meidän vinkkivitoset viime viikkoiselta lentomatkaltamme. Jos missasit matkakertomuksen, voit lukea sen täältä. Mun vinkit saattaa olla itsestään selvyyksiä, mutta ainakin omia ahaa-elämyksiä ja oivalluksia tuli niin pakatessa kuin turvatarkastuksessakin. Toivottavasti helpottaa jotakuta, joka tuskailee käsien riittämättömyyden kanssa.

Mun mielestä kannattaa pakata tarvittava määrä vaippoja, ruokia ja vaatteita mukaan. Varsinkin lyhyellä lomalla ei haluais käyttää aikaa liberoiden metästykseen. Ja sitte on takasin tullessa paljon tilaa tuliaisille ;). Oma mukaan tuleva vaatemäärä senkun vähenee joka reissulla, varsinkin nyt, kun täytyy saada vauvan vermeet mahtumaan. Saa kysellä jos haluaa omaankin pakkaukseensa apua, mutta ehkä se nyt ei ole tässä olennaista. Olennaista taas on se, että on neulemekko ja legginssit päällä ja vaihtovaatteena tavallinen paita. Onneks ei tarvinnut vaihtaa, pelkillä kalsareilla heiluminen oli saattanut olla vähän mautonta. Vaikkakin aika muodikasta, kun katukuvaa taas katsee…

Helsinki-Vantaalla on oma turvatarkatuslinja (familygate) lapsiperheille. Se on tarkoitettu nimenoman perheitä varten, jotta he saisivat sekoilla rauhassa, siellä tiedetään lapsiperheiden tarpeet ja ehkä siellä palvelee pidemmillä hermoilla varustetut työntekijätkin ;). Suosittelen lämpimästi check-in tekemistä ennen kentälle tuloa, säästää aikaa ja hermoja. Ekaa kertaa myös latasin liput mobiiliin, mikä oli varsin kätevää! Pitää pitää vain huoli, että akkua riittää. Suosittelen silti pitämään jonkinnäköisen paperiversion mukana itselleen back uppina jos vaikka puhelin sattuu katoamaan. Prahasta takaisin tullessa siellä ei erikseen perheille ollut omia portteja, mutta kaikki meni vähintään yhtä jouhevasti kuin mennessäkin. Minua haluttiin käsikopeloida, etten ollut piilottanut mun ja vauvan väliin aseita tai räjähteitä. Minullahan ei ollut mitään sitä vastaan, kyllä minä haluan, että turvallisuudestamme yritetään pitää huolta!

Meillä oli hyvinkin iisi lentouran aloitus mennen tullen, parin tunnin suora lento ja that’s it. Uskon silti samojen lainalaisuuksien pätevän pitemmmilläkin pätkillä. Vauva matkustaa sylimatkustajana, eikä hänelle ole omaa paikkaa tai turvakaukaloita. Vauvalle on sylissä omat vyöt, jotka liitetään vanhemman vöihin. Pitkillä lennoilla kannattaa olla yhteydessä lentoyhtiöön tai firmaan, josta lennot on buukattu etukäteen. Yleensä on järjestettävissä vauva- ja lapsiperheille paikkoja, joissa on enemmän jalkatilaa ja monissa paikoissa vauvalle saa ”nukkumalaatikon”. Näyttää vähän äitiyspakkaukselta (mutta tukevammilta) ne mitkä olen itse nähnyt.

Me matkustimme pelkillä käsimatkatavaroilla, joka tietysti lisää sen ettei niitä ylimääräisiä vauvanruokia ja vaipseja voi laittaa sinne ruumaan. En tosiaan hokannut, että läpivalaisussa vaipsit näyttävät niin orgaaniselta materiaalilta, että aiheuttaa laukunavaamista. Muuten suosittelen,j os vain pystyy, käsimatkatavaroilla matkaamista. Tosi kätevää ja kivaa, kun ei tarvitse odotella laukkuja ja kaikki tavarat ovat koko ajan lähes käden ulottuvilla.

Käsimatkatavaroissa saa nesteisä olla se 100 ml,  lukuun ottamatta vauvan ruokia/ juomia. Niitä saa olla matkalla tarvittava määrä. Pääsääntöisesti kaikki mitä pystyy levittämään, on nestettä lentokentän näkökulmasta. Jälkeen päin harmittaa, että olis voinut ottaa koko reissulle tarvittavan määrän ruokia, niin ei olisi tarvinnut raapia päätään lukiessa tuoteselosteita tsekeiksi ja tosiaan hämmästykseksi valikoimat oli suorastaan suppeat Suomen marketteihin verrattuna.

Turvatarkastuksessa

  • Vauva kantovälineeseen! Siellä on turvallista olla ja helppo rauhoitella ja vauva saa ihmetellä menoa jos hereillä on. Ja mikä parasta, kädet ovat vapaina!
  • Pakkaa vauvanruuat (avaamattomat vesipullot, ruuat ja maidot) yhteen erilliseen pussiin, jottei tarvitse yksitellen  kaivella niitä kasseista. Ja myös ne vaipsit, koska aiheuttavat turhia hälyytyksiä ja kassin avaamista.
  • Erillisiä rasvoja ei ollut, vaan perusvoiteet oli näytepakkauksissa. Panadol mikstuurat jäi kotiin ja ostin varmuudeksi suppoja mukaan.
  • Meillä vauvalla käytössä olevat nestemäiset ummetuslääkkeet vaihdoimme jauhemaisiksi, koska sen pystyimme tekemään. Muutoin nekin saa ottaa jos resepti löytyy näytettäväksi. (Haha, onneksi oikoluin, meinasin jättää vauvan pois, jolloin olisi saattanut luulla meillä miehen kanssa olevan kauhea arsenaali kakkalääkkeitä naftaliinissa).
  • Pakkaa myös mahdolliset puhelimet, kamerat, pädit yms. yhteen kassiin, jonka voi kipata suoraa läpivalaisuun menevään koppaan. Jos mahdollista jätä vyöt ja ylimääräiset metallit kotiin tai laita ne siihen samaan pussiin. Mm. tätä varten mulla on aina matkalla mukana kangaskassi.

Kentällä ja koneessa

Saimme paljon silmien pyörittelyä rattaiden jättämisestä kotiin. Ensin se oli meille ylimääräinen kustannuskysymys, sen jälkeen käänsimmekin sen itsellemme käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi. Olimme päätökseen tyytyväisiä vielä kotiin tullessakin. Jos ilmat olisivat olleet todella kylmät tai vauva ei olisi istunut vielä syöttötuolissa, rattaiden tarpeellisuus saattaisi tulla kysymykseen. Mutta nyt kun olimme syömässä, niin typy joko koisasi selässä tai seurusteli syöttötuolissa tai polvella.

Ehdottoman tärkeää sen sijaan on se jo mainittu kantoväline. Meillä oli mukana kudottu liina, jossa minä tykkään kantaa ja Tula-kantoreppu, jolla taa mies tykkää kantaa ja jolla molemmat voi kantaa selässä, koska itselläni liinan sitominen selkään ei niin näpsäkkää vielä ole. Liina muuntautuu myös peitoksi, alustaksi ja moneksi muuksi, joten ehdottoman hyödyllinen kapistus! Ennen turvatarkastukseen menoa sidoin murusen liinaan, joten kädet olivat täysin vapaat muiden tavaroiden käsittelyyn. Ollaan noin muutenkin oltu rinkkamatkustajia juuri käsien vapautumisen ilosta ja tekee se liikkumisesta helppoa ja esteetöntä muutenkin. Tällä kertaa ei ihan rinkkoja tarvittu, mutta miehellä oli viikonloppukassi, jonka sai selkään (siellä hänen + mun tavarat) ja sitten meillä oli käsimatkatavarakokoinen vetolaukku, jossa oli typyn tavarat. Sen lisäksi mukana ”päiväreppu”, jossa eväät hehe, kirja ja mit nyt itse kentällä ja koneessa tarvii sekä tytsyn reppu. Välillä kyllä tuntui varsinaiselta kassialmalta, mutta ihan kätevältä tuntui niin lentokentällä tsumpailu kuin bussi- kuin metromatkoillakin. Ja mahduttiin pieneen tilaan, uskokaa tai älkää!

IMG_9521

Siellä hän lentokentällä nukkui ihan tuolin päällä takkimme päällä, tyytyväisenä ja harvinaisen pitkään nukkuikin. Tuo pieni mytty, harmaassa tähtijumpsuitissaan. Taitaa olla myös ainoa kuva kentältä. Mitä tavaroita nostaisin esiin:

  • Jumpsuit tmv. kokopuku on ehdottoman mukava, käytännöllinen ja lämmin vaatekappale. Alla meillä oli body ja puolipotkarit ja jos kuuma tuli sai jumpparin vetäistyä äkkiä päältä pois. Puolipotkarit oli oikeastaan ainoat, joita tuli matkalla käytettyä, koska sukat tuppaa johonkin katoamaan liinaillessa. Yksi iloisen värinen villasukka jäi koristamaan Prahan katuja.
  • Hoitolaukku myös matkalle mukaan. Meidän piti ottaa pelkkä yksi päiväreppu mukaan, johon olis laitettu vauvanhoitotarvikkeetkin. Se olis ollut kuitenkin sekavaa. Kömpelöä olis kuljettaa myös kaikkia vauvan tavaroita samassa laukussa koko ajan. Tosi kätsyä oli koneessakin, kun oli pieni reppu, josta löytyi kaikki, jota hän tarvitsee matkustuksen aikana. Helppoa käydä vaihtamassa vaippaa koneessakin.
  • Kuivaa paperia ja vaipseja. Kyl te tiiätte.
  • Vaihtovaatteet itselleen hollille. Etenkin pitkällä pätkällä on varmasti mukavampaa kaikille jos ne siellä-missä-vähiten-tarvittaisiin-puklut ja kuuluisat  niskapaskat saa paidaltaan pois.
  • Aurinkolasit, minne ikinä menet. Tämä etenkin jos niitä rattaita ei ole. Prahassakin ilma oli todella kirkas, eikä olis kyllä tullut mitään ilman laseja. Toki niiden käyttöä kannattaa totutella vähän etukäteen. Meillä jäi vähän viime tippaan, mutt yllättävän hyvin antoi niiden olla päässsä.
  • Vauvallekin tekemistä. Ne parit (helposti pestävät) lempparilelut mukaan, mitä voi ihmetellä koneessa ja heitellä lattialle syöttötuolista.
  • Aikaa. Jos matkan on tarkoitus olla hyvänmielen loma, varaa aikaa. Mikään muu ei ole täysin flopin loman alku kuin kiireessä huutava lapsi, kiukkuinen vaimo ja hiuksiaan repivä mies. Jää sitä aikaa eksymiseen, sekoiluun ja ylimääräisiin vaipanvaihtoihin!
  • Tuttipullo. Syöttämistä suositellaan koneen noustetta ja laskiessa, jotta vauvalla tuntuisi mahdollisimmän mukavalta korvissa paineenvaihtelujen vuoksi. Itse imetän pääsääntöisesti vielä ja annoinkin tissiä, jota melko ansiokkaasti syötiinkin, mutta kun tulee ilmoituksia ja hälinää niin meidän typyn keskittymiskyky on silloin nolla. Siksi oli hyvä, että oli vesipullo mukana, niin hän sai hörppiä siitä vettä. En tiedä oliko tästä hyötyä, sillä näytti kuin hän olis kokeneempikin lentäjä eikä ollut moksiskaan nousuista ja laskuista.
  • Itselle syötävää! Ei riitä, että vauva on muonissaan ja tyytyväinen. Kukaan ei jaksa ainakaan katsella mun kiukkunälkää. Toki paksun lompsan omaavien kannattaa suunnata vinguttamaan visaa kivoihin ja viihtyisiin kuppiloihin!
  • Jos mahdollista ota reunapaikka lennolle. Kaikille mukavampi vaihtoehto, jos ja kun täytyy lähteä liikekannalle. Meidän typy oli mennessä koko matkan hereillä ja takaisintullessa väsähti syliin. Se kätevä liina oli taas omien hartialukkojen pelastaja, kun sillä sai tuettua oman kyynärpään, jotta typy sai kuorsata kivassa asennossa ja pystyi itse lueskeskelemaan samalla.

Mitähän muuta. Älkäähän ajatelko, että pidän teitä ihan pöljinä! Mutta jospa siellä on vaikka joku, joka ei koskaan ole edes lentänyt ja nyt innostuu lähtemään koko konkkaronkan kanssa matkaamaan. Finavian sivuilta löytyy tosi paljon tietoa lapsiperheille, jota kannattaa tutkailla. Sivulle pääset tästä.

Ei lentämistä tarvitse vauvan kanssa mielestäni jännittää. Jos se itkee, niin itkee. Niin siellä muutkin tekee. Jos kakat on housussa, vaihda ne. Jos vauvasi potkii sylissäsi tuntematonta vieressä olijaasi, pyydä vilpittömästi anteeksi, niin kuin minäkin ja höpöttele niitä näitä. Tai jos se yrmeä lastenvihaaja vain mulkaisee, parempi on olla hiljaa. Kyllä se ensi kerralla varaa paikkansa bisnesluokasta. Jos senkertainen lentomatka ei mene ihan niin kuin elokuvissa, ainakin tiedät mitä teet seuraavalla kerralla toisin. Pääsääntöisesti kuitenkin kaikki työssään olevat halusivat tehdä matkamme mahdollisimman mutkattomaksi. En muista myöskään yhtään kanssamatkustajaa, joka olisi sanonut pahasti tai vaikuttanut edes kettuuntuneelta. Päin vastoin, ihmiset katsoivat uteliaana menoamme ja kyselivät miten menee ja ihailevat miten lapsenkin kanssa voi noin sulavasti matkustaa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja lasten kanssa matkustaville reissumieltä!

Puolivuotiaan kuulumiset

Miltä täällä näyttää tällä hetkellä? Hyvältä jos minulta kysytään. Kaikki downit, niin kuin kaikki lapset kasvavat ja kehittyvät omassa tahdissaan. Välillä tulee tyhmyyspäissään muihin lapsiin omaansa vertailtua, mutta kukapa pystyy myöntämään, ettei siihen olisi koskaan sortunut. Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan osaa kertoa, koska meillä kävellään tai tuotetaan ensimmäinen sana. Silti on ihana huomata kuinka uusia pieniä taitoja ja kehittymistä tulee lähestulkoon joka päivä!

KASVU: Typykkämme kasvaa mainiosti, alakäyrillä, mutta koko ajan omalla lainillaan tasaisesti ja nousujohteisesti.

RUOKAILEMINEN: Imetän aina ennen ruokailuja, joita mahtuu päivään jo 5. (Mitään muuta päivään ei sitten oikein jääkään :D). Ollaan nyt parisen viikkoa syöty Tripp trappin syöttötuolissa, kyljissä on pyyherullat tukemassa vähän vielä fletkua vartaloa.  Ruoka maistuu ja suuhunkin alkaa menemään enemmän kuin leuan alle. Uutena juttuna on tullut halu ottaa lusikasta kiinni ja viedä se suuhun. Siitä ei missään nimessä itsenäisesti tule tuon taivaallista, mutta mutsi kauhoo lautaselta lisää tavaraa ja ohjaa oikeaan osoitteeseen, kun lusikka on edes siellä päin. Lemppareita on mummun kasvattama kesäkurpitsa ja luumu ja päärynä.

TAIDOT: Selältä kääntyy vatsalleen vasemmalta puolelta. Kädet tuo ylävartalon alle ja punnertaa kädet suorina ylös päin. Sylissä pyritään istuma-asentoon ja siinä melko ryhdikkäästi jökötetään. Kova on kiukku, kun eteen päin ei pääse vaikka kovin haluttais. Kädet ja jalat nousee ilmaan vatsallaan, mutta pylly painaa vielä liikaa. Tavaroihin tartutaan ja kaikkea on kiva maistella. Omia käsiä ihastellaan. Karjunta ja satunnainen ölinä on keskustelumuotona. Ei oo ainakaan äitiltä ja isiltä opittua! Tänään käydään hakemassa potta ja alotetaan istuntoreenit.

NUKKUMINEN: Ei oo meillä ollut sen 3 kuukauden jälkeen tietoakaan kokonaan nukutuista öistä tai 4 tunnin päikkäreistä. Päivisin nukutaan maks tunnin päikkäreitä. Yöllä heräillään yleensä 2-3 kertaa. Vielä kuukausi takaperin yöunille mentiin noin 01.00-01.30, nyt yleensä nukkumatti tavoittaa viimeistään 22 maissa. Voi miten hyvältä se tuntuukaan!

MIELIPUUHAT: Tanssiminen ja musiikki. Meillä laulaa loilotetaan (myös iskä;) lähestulkoon yötäpäivää ja ihhahhaat pyörii Spotifysta. Sylissä hytkyttäminen saa nauramaan ääneen ja vedessä nautiskellaan.

SUU KÄÄNTYY MUTRUUN: Yksin ei paljon hontsita olla. Hetken aikaa musiikkia ja leluja voi tuijotella ja rapistella, mutta kuka niitä nyt tunnista toiseen jaksaa samoja juttuja toljottaa. Masuvaivat on kulkenut mukana melkein koko pienen iän ja nyt kiinteiden aloittamisen jälkeen ei ole ainakaan parempaan suuntaan menty. Sylissä ja liinassa matkustaessa murheet usein unhoittuu.

ARKEA VÄRITTÄÄ: Tammikuusta alkaen ollaan käyty uiskentelemassa ja parin viikon päästä meillä alkaa muskari. Pari kertaa ollaan muita vauvoja käyty kerhossa ja kantomiitissä tapailemassa. Noin kerran kuukaudessa käydään sekä puhe- että fysioterapiassa.

Kuullostaako aika tavan vauvan elämältä iloineen ja murheineen?

Viikonloppuna lähdetään talvilomailemaan kotipuoleen mummuloihin ja mummiloihin ja nähdään paljon ystäviä, joita kaikkia näkee liian harvoin. Ihan parasta <3

Luntakin on taas tullut ihan urakalla! Sen sijaan, että valitat toisille kuinka hanurista se on, ota sitä kädestä kiinni ja menkää tekemään lumienkeli. Nautitaan siitä mitä meillä on ja mitä meille annetaan. Saattaa tehdä onnelliseksi.

1 2