vauva

Jäähyväiset vauvavuodelle

8.6.2022 Päivi
0 Comment
Äitiys, Elämä, Perhe, vauva

Kuopuksen vauvavuosi on nyt ohi. Huh. En ole uskaltanut vielä liikaa kaivella sisintäni, sen verran veitsenterällä vielä mennään. On kuitenkin tärkeää tehdä jonkinlainen yhteenveto nyt, koska ensi vuonna tuntuu todennäköisesti joltain ihan muulta.

Kesä silkkaa hurmosta

Kuopus syntyi keskelle kauneinta kesää. Sairaalassa oltin aluksi jumissa valohoidon vuoksi. Esikoista ja keskimmäistä oli hirveä ikävä, mutta samaan aikaan nautin olostani. Pesittiin vauvan kanssa siihen asti, kun hän joutui sinivalon alle. Henkisesti olin jo valmistautunut sairaalaan jäämiseen, eikä se siksi ollut kova isku, vaikka polikliininen synnytyskin oli toiveissani pyörähtänyt.

Kotiuduimme helteiden keskelle. Kahden syksyvauvan jälkeen olen ehdottomasti sitä mieltä, että kesää vasten vauvaelämä on todellakin kokemisen arvoinen. Jos imetys luonnistuu tai on oma juttu, niin riittää kun muistaa heittää vaipan takataskuun ja on usein jo valmis lähtöön. Lämpiminä päivinä ei ole edes niin justiinsa vaikka tulis pissavahingot vaatteille, ne kuivaa pian. Pötköteltiin terassin varjossa ja tehtiin mitä lystättiin. Vauvaelo kolmen lapsen kanssa ei tietenkään ole pesimistä sohvannurkassa, mutta lämpimänä kesänä helppoa ja huoletontakin. Puolison kesäloma alkoi muutaman viikon päästä ja teimme kivoja pieniä lähiretkiä ja elo tuntui helpolta. Kävimme myös ihanan kesäreissun Kotkassa.

Syksy täynnä huolta, sairasteluita ja univelkaa

Loppukesä vaihtuikin mökin siskonpedistä sairaalan lattialle. Automme teki 180 asteen käännöksen, kun lääkäri soitti esikoiselta löytyneen 1-tyypin diabetes sattumalöydöksenä kontrolliverikokeiden yhteydessä. Väsymystä ja keskittymiskyvyttömyyttä oli ollut, mutta epäilin lähinnä keliakiaa tai jotain muuta ”harmitonta”.

Elokuu ja koko syksy sitten onkin jonkinlainen mössö muistoissani ja sitten ei kuitenkaan. Tunnen sen puristavan ahdistuksen tunteen, kun olen korvaamaton lapselleni. Minun lisäkseni vain puoliso osasi hoitaa esikoista. Yöt olivat levottomia. Minä hoidin vauvan yöimetykset ja puoliso esikoisen verensokerien heittelyt. Siinä syksyn pimeyden syvetessä starttasi 11 viikon lasten sairastelun putki.

Syksyllä lapset olivat vielä kovin riippuvaisia fyysisesti minusta. Lapsilla oli omia vaiheitaan ja uhma, mustasukkaisuus ja siitä koituva pureminen asuivat myös meidän kodissa. Puoliso teki paljon iltavuoroja ja kirkkaana on mielessä ne hetket, kun kaikki kolme lasta itkee samaan aikaan ja vain oma jakamaton syli olisi kelvannut. Kahta vanhempaa ei voinut päästää kaksin eri huoneeseen ja toisaalta eipä he paljon helmojani kauemmas lähtenytkään.

Meillä kävi puolison iltavuoroiltoina usein kyllä lähipiiristä auttajia. Se oli korvaamatonta ja helpotti jonglöörausta kolmiossa, jossa yhdessä päässä oli pyllyn pyyhintää, toisessa hiilihydraattien ja insuliinimäärien laskentaa ja kolmannessa imetysmaratonit. Koin uskomatonta riittämättömyydentunnetta jokaisella elämän osa-alueella. Kaiken tämän keskellä ratkaisevaa on ollut, että olemme pystyneet puolison kanssa keskustelemaan ja tekemään peliliikkeitä molempien hyvinvoinnin tukemiseksi niillä merkeillä, jota syksyllä oli.

Syksyssä oli kuitenkin myös hopeareunus. Varmasti satoja tunteja sylikkäin luettuja kirjoja, uusien taitojen oppimista, lapsiini ja myös itseeni syvästi tutustumista, kiireetöntä eloa. Korona oli vielä päällä eikä edes nuhaisena mihinkään ollut asiaa, eikä ketään sopinut kylään kutsua. Niin siinä sitä oltiin ja harjoiteltiin mandariinin kuorimista ja leivän voitelua hissun kissun. Koko elolla olisi ollut kultaiset seinät, mikäli olisimme saaneet unta, omaa aikaa ja liikuntaa riittävästi. Uskon myös aivan sekaisin olleen hormonitoimintani vaikuttaneeni myös mielialaani tosi vahvasti. Nyt kun välillä piskaa itseään miten laiska ja saamaton on ollut tsemppaan itseäni ja puolisoani sanomalla sen tosiasian, että on ihme jo sinänsä, että me ollaan tuon syksyn jälkeen hengissä.

Kevät ja aamu on aina uusi mahdollisuus

Sairastelut jatkui enemmän ja vähemmän kevään. Tai lol, juuri eilen viimeksi lääkärissä kahden kanssa. Välissä on kuitenkin ollut myös terveitä jaksoja ja teimme ihanan hiihtoloman Lappiin, olemme tehneet pieniä pyrähdyksiä sinne sun tänne, olen saanut tehdä kivoja töitä, tavannut ystäviä lähellä ja kaukaa.

Ehkä voi siis sanoa, että tätä vauvavuotta on rytmittäneet muut kuin vauva itse. Hän on kulkenut menossa mukana. Kantorepussa tunturissa, ahkiossa hiihtoladulla, ystävän kanssa kaupunkilomalla, lounastreffeillä ja lenkkipoluilla, kirkossa kauneimmissa joululauluissa, pyörän perässä ja työkeikoilla.

Hän on ollut vauvoistamme ultimaattisesti helpoin. Eikä se johdu siitä, että olisin tässä geimissä jotenkin kehittynyt superisti, vaan hän vain yskinkertaisesti on temperamentiltaan erilainen ja on nukkunut paljon edeltäjiään paremmin. Tämän vauvan tarkoitus on kaiketi ollut kertoa minulle ja puolisolleni, ettei se rankkuus ole omassa päässä, vaan vauvat on tosi erilaisia. Elämä ja elämäntilanteet on tosi erilaisia.

Tämä kolmas lapi on vapauttanut minut olemaan juuri sellainen äiti ja nainen, kun haluankin olla. Toisaalta tuskin täysin irti ulkopuolisten odottamuksista olen koskaan ja toisaalta myös ikä varmasti auttaa tässä prosessissa. Sisälläni asuu kuitenkin tällä hetkellä tyyneys. Teen riittävästi ja olen lapsilleni paras mahdollinen. Olen saanut aikaa itselleni, jolla on varmasti suurin vaikutus, eikä valon ja kesän merkitystä pidä vähätellä.

Kuluneen vuoden aikana olen saanut itseni vain ihan muutamasti kiinni siitä kelasta, että toteutanko tätä äitijuttua nyt niinkuin kuuluu. Olen vähemmän miettinyt, nautinko nyt tästä. Teen, olen ja elän niin kuin hyvältä tuntuu, silloin myös nautin. Olen ymmärtänyt miten vanhemmuudessa itselleni vapauden tunne on todella tärkeää. En välttämättä edes tarvitse sitä, riittää, että tiedän lapsista irtaantumisen olevan mahdollista aina kun sitä tarvitsen.

Tämä oli varmastikin viimeinen vauvavuosi, minkä koin. Se ei ollut kaikilta osin sellainen kuin odotin tai olisin halunnut, mutta niiltä osin joihin voin itse vaikuttaa, se oli enemmän kuin uskalsin odottaa.

Saan kulkea ja kasvaa kolmen upean tyypin rinnalla ja he ovat nyt aivan ihanassa iässä. Tai sellaisessa vaiheessa, josta nautin itse ihan valtavasti. He ihmettelee, höpöttelee, tutkii ja hassuttelee kaiken hereilläoloaikansa. Olen heistä kaikista valtavan onnellinen ja ylpeä. Ilolla sanon vauvavuosille hyvästit.

On paljon enemmän jo hetkiä, kun emme olekaan enää fyysisesti kiinni koko ajan lapsissa. On hetkiä, kun voin kietoa käteni puolison ympärille ja tuijotella lumoutuneena muutaman metrin päästä kaikkien kolmen lasten touhuja yhdessä ja erikseen. Huokaista syvään ja tirauttaa muutama kyynel siitä, miten jotain näin ihmeellistä ollaan saatu aikaan.

Lisää vauvavuosi- ja vanhemmuushöpinöitä löytyy täältä:
Keskimmäisen vauvavuosi päättyi
Ei vertailla lapsia, mutta.
Jos meille tulisi vielä kolmas lapsi
Onko rakkaus erityiseen erilaista
Voiko vauvavuotta vihata

Check list lapselle, jolla on downin syndrooma

10.3.2021 Päivi
0 Comment
taapero, vauva, Yleinen

Mitä asioita tulee ottaa huomioon erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa? Millaista kuntoutusta on saatavilla? Mistä taloudellista tai henkistä tukea? Mitä asiota kannattaa huomioida jo vauva- ja pikkulapsiaikana?

Älkää pelästykö tuoreet vanhemmat, jolla on downin syndrooma. Lista on näyttää uuvuttavan pitkältä suolta. Ja sitä se kyllä onkin toden totta, mutta asia kerrallaan. Eikä nämä kaikki asiat ole ajankohtaisia kaikille nyt eikä välttämättä tulevaisuudessakaan. Olen kirjoittanut tämän, jotta tästä olisi hyötyä niille, jotka alkavat kahlaamaan ja opiskelemana tätä uutta ja ihmeellistä vammaispalvelusuota ja toisaalta tänne voi palata miettiessään mites nämä hommat menivätkään.

Saattaa ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, että yritetään pummia yhteiskunnalta kaikki mikä irti lähtee. Näin olkoon ja siinä on osapuilleen ne rippeet, joilla voimme kutsua itseämme hyvinvointivaltioksi.

Uskon varhaiskuntoutuksen sekä ennaltaehkäisevien tarkastusten ja hoidon olevan yhteiskunnalle halvempaa. Se sitouttaa ja tukee perheitä, kun he saavat tukea silloin kun he sen tarpeelliseksi kokevat. Sillä senhän me tiedämme, että on halvempaa rakentaa tukevan kivijalan päälle, kun yrittää rakentaa uutta koko ajan vajoavan kivijalan päälle.

Fyysinen terveys ja kehitys

  • Neuvola. Vaikka vammainen lapsi kuuluukin erityishuoltopiiriin on tärkeää, että lapsen tavallista ja normaalia kasvua ja kehitystä seurataan neuvolassa. Tarvittaessa käyntejä tehdään tihennetysti, jos huolta esim. kasvusta esiintyy.
  • Downeilla on normaalia suurempi riski sairastua hypotyreoosiin. 12 kk kohdalla tulisi tarkastaa kilpirauhasarvot ja jos ne ovat normaalit, kilpirauhasarvojen seurantaa tulisi jatkaa säännöllisesti kahden vuoden välein
  • Allergioiden, ummetuksen ja refluksin mahdollisuuden tiedostaminen, koska riski niille on suurentunut ja usein niiden tutkiminen usein viivästyy turhaan. Vitamiinitasot ja suoliston hyvinvoinnin eteen monet vanhemmat tekevät tavanomaista enemmän töitä, koska se vaikuttaa lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
  • Kuulontutkimus: Riski kuulovammalle on korkeampi, jonka vuoksi tutkimus tulisi tehdä alle vuoden ikäisenä. Psykoakustinen kuulontutkimus tulee tehdä lapsuusiässä säännöllisesti, suosituksen mukaan vuosittain, jotta lievätkin kuulovammat voitaisiin todeta mahdollisimman varhain.
  • Silmien tarkempi tarkastus: 4–6 kuukauden iässä silmälääkäri selvit-tää lähinäön kehittymisen ja mahdolliset taittovirheet. Kouluiässä on tehtävä huolellinen toiminnallisen näön tutkimus opetuksen suunnittelun tueksi ja näön tarkastuksia tulee jatkaa läpi nuoruus- ja aikuisiän
  • Erityishuoltopiirille kuuluva seuranta ja kuntoutussuunnitelman laatiminen. Meillä se on tällä hetkellä KTO eli Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus. Siellä on vuosittain tarkempi moniammatillinen palaveri, jossa neurologi, toimintaterapeutti, fysioterapeutti, puheterapeutti ja sosiaalityöntekijä tarkastelevat mit. Psykologin arvio on myös toisilla. Meillä se muistaakseni tulee 5-vuotiaana. Toimintaterapeutti on myös toisilla jo aiemmin mukana kuvioissa. Meillä toimintaterapeutti oli viime vuoden suunnitelmassa mukana. Siellä käydään läpi mikä on tilanne ja mihin suuntaan edennyt, arvioidaan sen hetkinen tilanne ja tehdään kuntoutussuunnitelma seuraavalle vuodelle. Tämän käynnin yhteydessä puhuttu kirjoitettu lausunnot kuntouttavaan päivähoitoon, avustajatarpeeseen, c-lausuntoon vammaistukeavarten. Tämä erityishuoltopiirin alainen palvelu on joka kunnassa vähän eri niminen ja joissain paikoissa se voidana järjestää monen kunnan yhteispalveluina, mutta kaikilla siihen on oikeus.

  • Puheterapia alkoi meillä n. 5 kuukauden iässä. Meidän aikaisemmassa asuinkunnassa oli surkea puheterapeutti tilanne ja jonossa on ihan hirmuinen määrä lapsia. Saimme kotikunnastamme lasten neurologisesta yksiköstä maksusitoumuksen käyntejä varten. Olemme tehneet töitä kielen sisällä pysymisen eteen, oikeiden syömisen liikemallien opettamista, kasvojen lihaksien aktivointia, pillistä juomisen opettelua…
  • Fysioterapia alkoi n. 3 kk iässä ja oli noin kerran kuukaudessa. Vauvana saimme vinkkejä miten tukea vartalon yliojentumisesta pois, vatsallaan ollessa keinumisen vähentämiseen ja käsien pysymiseen kasvojen edessä eikä vartalon takana kyljissä… Nyt vanhemmalla iällä on tarkasteltu sensomotorisia asioita, vartalonhallintaa ja voimantuottoa ja olemme uimassakin käyneet tutustumisluontoisesti. Fysioterapia päättyi meillä ainakin toistaiseksi viime syksynä 4-vuotiaana. Juuri nyt emme koe huolta karkeamotorisista asioista. Tulevaisuus näyttää onko fysioterapialle vielä tarvetta.
  • Toimintaterapia voi alkaa yleensä noin 2-vuotiaana. Kovin lapsikohtaista ja tietynlaiset valmiudet tulisi olla, jotta lapsi hyötyy terapiasta. Pätevä toimintaterapeutti on hyvä asiaa arvioimaan.
  • Erilaiset muut terapiat, esim. musiikki-, allas- ja ratsastusterapia, joista lapset, joilla on downin syndrooma ovat hyötyneet kovasti.
  • Apuvälineet
    • Mm. panda- ja sirkkatuoleja käytetään, kun lapsen istumaan oppiminen viivästyy,  jotta syömisasento saataisiin ergonomisemmaksi verrattuna sitteriin.
    • Seisomateline
    • Syömiseen ja kasvojen alueen jumppaan on olemassa paljon erilaisia, puruputkia, vibroja, pillejä, erityisiä lusikoita, kuppeja…
    • Erityisiä kompressiovaatteita on olemassa vartalonhallinan kehittämiseksi.
    • Erityiset pyörät
  • Arjessa välttämättömät apuvälineet tulisi olla maksuttomia. Toisissa kunnissa maksetaan lisäksi esimerkiksi puheterapiaan liittyvät apuvälineet, toisissa taas ei. Monissa kunnissa on olemassa omia apuvälinelainaamoja. Kommunikaatioon on Turun seudulla oma apuvälinelainaamo Tikoteekki, joka on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alainen.
  • Invakortti. Tämän myöntämisessä on kovasti lääkärikohtaisia eroja eikä sitä suinkaan kaikille downeille myönnetä. Pääasiallisesti oman erityishuollon lääkärin tämä pitäisi kirjoittaa lausunto sen tarpeesta. Korttia haetaan Trafilta.
  • Saattajakortti eri kunnissa ja alueilla erilainen, mutta sen lisäksi on EU-vammaiskortti. Saattajakorttia haetaan omalta kunnalta, meillä esim. liikuntapalveluiden kautta. Vammaiskorttia haetaan taas Kelan kautta.

Sosiaalinen ja henkinen tuki

  • Jokaisessa kunnassa pitäisi olla järjsestetty kehitysvammahuollon palvelunohjausta, jossa tulisi saada tietoa ja tukea asioiden järjestämiseksi.
  • EHO eli erityishuolto-ohjelma, joka määrää mitä palveluita ja tukia lapselle tulee järjestää.
  • Kuntouttava päivähoito tulee olla kirjattuna erityishuolto-ohjelmaan. Se on nimensä mukaisesti kuntouttavaa hoitoa. Eikä voida määritellä, että kuntouttavaa päivähoitoa olisi esimerkiksi 8-12 ja sen jälkeen vanhempien töistä johtuvaa. Kuntouttava päivähoito on ainakin toistaiseksi maksutonta ja sen alle kuuluu esimerkiksi myös kuljetus. Jos vanhemmat kuljettavat lapsen itse hoitoon, he voivat hakea kunnalta kilometrikorvauksia.
  • Tukiviittomia aloimme käyttää noin 4 kuukauden iässä ja ne ovat pikku hiljaa lisääntyneet arkeen. Keväällä 2017 kävimme kunnan vammaispalveluiden hyväksymällä 150-viittomaa kolmen kerran kurssilla. Sen jälkeen olemme saaneeet 20 tuntia tukiviittomaopetusta kotiin. Tukiviittomat ovat kunnan tuottamaa vammaispalvelua ja sitä haetaan sopeutumisvalmennuksena.
  • Vertaistukea kaikki ei koe omakseen, mutta se on verraton siinä mielessä, että yleensä aina joku tietää mistä saa apua pulmaansa. Vuonna 2016-2017 syntyneille downeille on ipanat 2016-2017-ryhmä Facebookissa ja kaikkien perheiden yhteinen ryhmä Downiaiset. Eri ikävuosina syntyneille lapsille on omat ipana-ryhmänsä.
  • Sopeutumisvalmennuskurssit. Kelasta näitä haetaan. Itse olimme ensimmäistä kertsaa neidin ollessa vähän vajaa 2-vuotias. Kurssille on mahdollisuus hakea kahden vuoden välein, mutta kaikki ei niille ole niin usein päässyt. Hakemista varten tarvitaan lääkärin (usein erityishuollon) lausunto/ suositus sopetutumisvalmennuskurssista.
  • Jaksamisen tueksi perhehoito
  • Kotiapu tarjoaa tukea haastavassa elämäntilanteessa tai muuten tukemaan arjessa jaksamista. Jos perheessä on esim. muita pieniä tai haastavia lapsia, hankala elämäntilanne tai tukiverkostojen puutetta, kunta voi toimintatapansa mukaan myöntää kotiapua. Se voi olla siivousta, lastenhoitoa, ruuanlaittoa ja muuta vastaavaa. Kysy lastenneuvolasta lisää.
  • Psykologi ja muu henkinen tuki, esim. oman terveyskeskuksen kautta tai lastenneuvolan kautta

Taloudellinen tuki

  • Kelan matkakorvaukset esim. kuntoutukseen, lääkäriin ja sopeutumisvalmennukseen liittyvillä matkoilla. Lapsella ei ole omia verkkopankkitunnuksia, joten ainakin vielä lapsen vuoksi tehtyjä terapia- ja sairaalamatkat pitää käsin kirjoittaa. Itse olemme ottaneet käytännöksi, että kirjoitamme samaan hakemukseen kilometrit sitä mukaan kun niitä tulee. Pistämme hakemuksen Kelaan ennen juhannusta ja ennen joulua, sillä matkakorvauksia voi hakea 6 kk takautuvasti.
  • Omaishoidon tuki ja siihen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet
  • Kelan vammaistuki kuuluu jos ja kun downin syndrooma aiheuttaa sitovuutta ja rasittavuutta ikäistään enemmän. Sitä voi hakea syntymän jälkeen, mutta usein sitä ei myönnetä heti jos sitovuus ja rasittavuus on samankaltaista kuin vauvavuotena kaikilla tavanomaisesti. Mikäli kuitenkin on säännöllisiä terapiakäyntejä, allergia- tai refluksivaivaa, lääkärireissuja syystä ja kolmannesta niin nekin rasittavat ja sitovat jo selkeästi normaalia arkea. Kelan mukaan pysyvää rasittavuutta ja sitovuutta on pitänyt kuitenkin olla yhtäjaksoisesti 6 kuukautta. Vammaistukeen tarvitsee C-lausunnon, jonka saa yleensä omasta erityishuoltopiirinsä lääkäriltä. Lisäksi eri asiantuntijoiden lausunnot siitä, kuinka paljon lapsen arjessa tarvitaan/ käytetään kuntoutusta ovat Kelalle tärkeitä päätöstä tehdessä. Vammaistukea voi hakea 6 kk takautuvasti hakemusta edeltävältä ajalta.
  • Kelan muista vammaistuista voi käydä lukemassa täältä. Olet myös oikeutettu pyytämään Kelasta itseäsi ja lapseasi koskevat sisäiset asiakaskirjaukset, mikäli mietityttää, miten päätös ollaan tehty.
  • Kuntoutusraha on tarkoitettu vanhempien ansionmenetykseen osallistuessaan esim. lapsen kuntoutusjaksolle.
  • Vaipat yli 3-vuotiaille lapsille. Tarve tulee näkyä kuntoutussuunnitelmassa ja pääasiassa vaippoja haetaan oman terveyskeskuksen kautta. Asiaa voi tiedustella oman kunnan lastenneuvolan kautta.

Mikäli jossakin vaiheessa elämää miettii, onko lapsen oikeudet toteutuneet voin lämpimästi suositella ottamaan yhteyttä Turussa toimivaan lakitoimisto Kumpuvuoreen, joka on erikoistunut vammaisoikeudellisiin asioihin. Hänelle voi soittaa normaalipuhelun hinnalla päivittäin tiettyyn aikaan ja kysyä neuvoa, jos on lakikiemuroita, joista ei itse ymmärrä tai niissä joku mietityttää. Lisää tietoa löytyy kotisivuilta täältä. Mitä sitten jos Kumpuvuori lopettaa? En todella tiedä. Hänestä on niin monelle erityistarpeisen oikeuksien puolustajalle ollut apua.

Tässä pieni raapaisu, joka ei ole todellakaan mikään valtakunnallinen listaus. Meillä ei itsellä ole omakohtaista kokemusta kaikista asioista, vaan yritän listata tänne asioita, joita on matkan varrella vertaiset kohdanneet ja mistä on ollut apua. Mikäli listasta puuttuu jotakin, se ei ole ajantasainen tai mielestäsi joku ei sinne kuulu, ole yhteydessä niin korjataan tilanne mikäli korjattavaa on. Tässä tulevan mittaan pyrin avaamaan mitä nämä kaikki listalla olevat sanahirviöt pitävät sisällään ja mitä ne oikeastaan ovat.

Kaikilla ei ole todellakaan tarvetta kaikille asioille mitä listassa lukee, mutta olen liian usealta (ja omastakin suusta) kuullut miten asioista ei kerrota. Miten osata hakea palvelua, joka helpottaisi perheen elämää jossei tiedä sellaista edes olevan. Kysynpä vaan.

Lähteet, joita ei ole upotettu suoraan tekstiint:

Käypä hoito -suositus / 2010

Kuvat: Sara Perttula

Vaatteet: Lil Jo & Vilja

Kokemuksia Naturkind yhdistelmävaunuista

1.2.2021 Päivi
4 Comments
Kaupallinen yhteistyö, vauva

Kaupallinen yhteistyö: Wauvakauppa

Jokainen vanhemmaksi ensimmäistä kertaa tuleva tietää sen tunteen, kun ei ymmärrä vauvan varustelusta yhtään mitään. Jokainen asia harsoliinasta rattaisiin sisältää pelkkää jargoniaa ja selvitystyössä menee entistä enemmän sekaisin. Valitako tämän hetken trendikkäimmät vai esimerkiksi luomumateriaaleista valmistetut Naturkind-vaunut?

Ensinnäkin mitä tarkoittaa yhdistelmävaunut? Se tarkoittaa runkoa, johon saa kiinni vaunukopan ja ratasosan. Vaunukoppa on nimensä mukaisesti kopan mallinen ja siellä vauva matkaa ensimmäiset kuukaudet. Yleensä siinä vaiheessa vaihdetaan vaunukoppa ratasosaan, kun vauva ei viihdy enää täysin makuuasennossa.

Kuopus on matkannut nyt noin vuoden verran Naturkindin yhdistelmävaunuilla, joten käyttökokemuksia uskallan sen perusteella jo antaa. Kerroin ja esittelin viime vuonna miksi päädyin Naturkindin vaunuihin. Markkinoille on tullut viime vuosina eri vaunumerkeille sähköavustusta, entistä pienempään tilaan menevää ja sirompaa mallia. Silti olen ollut todella tyytyväinen valintaamme. Ai miksi?

Jousitus kuin maastopyörässä

Liikumme rattailla pääasiassa hiekkateillä ja lähiön kevyenliikenteenväylillä. Nyt kun tietää millaista on liikkua hyvän jousituksen kanssa ei ymmärrä miten on voinut lykkiä esikoista huonolla jousituksella, vaikka sitä lykkikin pääasiassa asvalttiteillä. Naturkindien runkojousitusta saa säädettyä ja niissä on jousitetut etu- ja takapyörät. Olen tykännyt pitää jousitusta auki oikeastaan koko ajan, koska se myötää omaa liikkumista paremmin. Jousituksen ansiosta näillä on juostu myös juoksulenkkejä, vaikka ei varsinaiset juoksurattaat olekaan.

Lumisohjossa renkaat pureutuisi paremmin, jos renkaiden urat olisivat syvemmät. Renkaiden koon ansiosta rattailla on kuitenkin todistetusti paineltu pitkin metsiä ja jopa Yyterin hiekkarantoja.

Etupyörät pyörivät akselinsa ympäri, mutta ne on myös iisisti lukittavissa. Ajovakaus ei ole yhtä tukeva kuin kiinteissä etupyörissä, mutta kääntyvät etupyörät ovat olleet esimerkiksi bussilla liikkuessa järkevä valinta.

Tilaa vielä vauvavuoden jälkeenkin

Ratasosan tilavuus on hyvä ja vuoden ja 4 kuukautta vanha kuopus mahtuu sinne hyvin toppavaatteineen ja villapusseineen koisimaan. Selkänojaa saa säädettyä portaittain aivan makuuasennosta 90 asteen kulmaan. Säätäminen on helppoa ja nopeaa.

Painoraja rattaissa on 22 kiloa eli voisin hyvin myös kuljettaa esikoista näissä vielä. Vaan onpa näillä hädän hetkellä lykitty sekä esikoista että kuopusta samaan aikaan, eli reippaasti yli 30 kiloa ongelmitta. Rattaat on markkinoiden kevyimpiä ja siroimpia malleja verratessa huomattavasti painavammat, mutta liikkuessa sen tuntee vakautena ja jämäkkyytenä.

Meillä ei ole ollut matkarattaita ollenkaan. Naturkindit on ollut helppo kasata ja ottaa mukaan. Vaunukoppa toimi myös aikanaan hyvin matkasänkynä.

Arkeen helpoutta ja luksusta

Työntöaisan materiaali on luonnonkorkkia. Se voi tuntua mitättömältä, mutta kun on lykkinyt satoja ellei tuhansia tunteja rattaita, aisan tuntuma käteen onkin ollut yllättävän oleellinen. Näillä kylmillä säillä siihen tarttuessa työntöaisa ei tunnu kylmältä ja kesällä se ei hiostanut käden alla. Se ei tunnu käteen liukkaalta, mikä ihana sekin.

Erityisen tyytyväinen olen ollut lampaantaljapussiin, joka myydään erikseen. Se on ollut meillä käytössä oikeastaan koko ajan kesäkuukausia lukuunottamatta. Se on helpottanut murehtimista tuleeko kylmä tai kuuma. Villapuku, pipoineen, tumppuineen ja tossuineen on riittänyt muutaman asteen pakkasille asti ja kuumaveriset vauvat varmasti pidemmällekin. Villa lämmittää, mutta myös hengittää. Pussin asentaminen vie aikaa ja sitä ei helposti oteta välillä pois, mutta se myös pysyy hyvin paikallaan eikä valu tai irtoile.

Se miksi Naturkindeihin päätyy on ehdottomasti niiden eettisyys ja vastuullisuus vaunumarkkinoilla. Materiaalit on luonnonmukaiset, kestävät ja myrkyttömät. Naturkindin vaunut tehdään käsityönä Itävallassa, joten nämä valitsemalla tietää ettei vaunuja ole valmistettu vaarallisissa ja epäinhimillisissä työoloissa. Tiedän myös näiden tuudittavan vielä monta onnellista pientä ihmisen alkua.

Nyt pieniä hikikarpaloita tuottaa vain kevätvauva. Riittäisikö kuopukselle siinä vaiheessa jo pelkkä seisomalauta vai tarvitsemmeko me vielä tuplarattaat. Kääks.

Koeajolle Wauva-kauppaan

Itse päädyin ilman koeajoja Naturkindeihin, mutta niitä pääsee myös koeajamaan Tampereen Wauva-kaupassa. Wauva-kauppa hoiti kaiken puolestamme. Toimitusajaksi he arvioivat 8 viikkoa, mutta meidän vaunut tulivat puolet nopeammin. Wauvan henkilökunta tsekksi tilauksen vielä ennen minulle lähettämistä, joten minun ilokseni jäi vain nauttia laadukkaista vaunuista.

Jos päätyy ostamaan vaunut verkon kautta, kannattaa huomioida paketin olevan – no kookas. Paketti mahtui nippanappa meidän farmariin, eli kannattaa huomioida ennen postiin lähtöä miten lähtee vaunuja hakemaan. Toisaalta kasaus sujuu niin nopeasti, että miksipä ei kokoaisi niitä postissa ja huristelisi uusien yhdistelmien kanssa kävellen tai bussilla kotiin.

Onnellisia kilometrejä kaikille pikkuisiaan lykkiville!

Mitä vauvavuodesta jäi käteen

1.10.2020 Päivi
3 Comments
Äitiys, Perhe, vauva

Kuopuksen vauvavuosi on ohi. Mietin ennen kuopuksen syntymää, että nyt kyllä nautin vauva-ajasta täysillä ja teen kaikkea ihanaa mitä ei työarjessa ole mahdollista tehdä ja mitä jäi esikoisen kanssa tekemättä kaiken sen stressin ja opiskeluiden keskellä.

Ajatus jo siitä, että nyt on pakko nauttia on ollut typerä alunalkaenkin. Silloin ei tule ainakaan nauttineeksi jos stressaa nuuhkinko lastani tarpeeksi, leikinkö ja pidinkö sylissä ja kärryttelenkö auringonnousuissa. Viikot hyppi silmissä ja sumussa itkuisen vauvan kanssa tälläkin kertaa. Aamujooga ja eteerinen olemus oli aika kaukana tästäkin vauvavuodesta.

Yksi työkaverini sanoi hyvin vauvavuoden pyhyydestä, sen odotuksista ja pettymyksistä. Juuri kun se omalla tavalla raskain ja kuluttavin vaihe on ohi, vanhenpainvapaa loppuu eikä ole enää samalla tavalla läsnä, kun se lapsi oppii ilmaisemaan itseään ja tunteitaan muutakin kuin itkemällä ja kitinällä. Niillä siis, jotka kokee ettei vauvavuosi ole ollut helppo. Toisethan kokee vauvavuoden ihan lomana. Ja ihanaahan se on jos jää sellainen kokemus. Itse en pysty sellaista tunnustamaan ja tunnistamaan.

Mietin myös mikä vaikutus meidän perheellä on ollut siihen, että molemmat lapset on syntyneet vasten kaikkein pimeintä aikaa. Valo ei ole ollut auttamassa yöttömissä öissä ja kesän kepeä tunnelma nostattamassa uuteen päivään.

Vuosi meni niin kuin suunnittelin ja sitten ei kuitenkaan yhtään. Se oli tyystin erilainen eikä vähiten koronan vuoksi. Samaan aikaan vauvoja saaneita kavereita ei voinut nähdä, vauvauinnit loppui juuri kun päästiin sukeltelemisen makuun ja muskarit ja muut ei ehtineet käyneet edes mielessä. Ehdin käydä vauvajoogassa ja suunnitella koko perheelle viikon allinclusivelomaa, josta tulikin kahden kuukauden kalsariloma kotona.

En käynyt vauvan kanssa yksin retkeilemässä, mutta me kävimme koko perheellä senkin edestä, kun puolison työt loppuivat sataprosenttisesti.

En käynyt hitailla lounailla kavereiden kanssa, mutta nautimme hyvästä kotiruuasta. Ja nyt kun työt on palanneet on voinut myös herkutella noutoruualla useammin. Omaan vanhenpainpäivärahaan ei sentään korona koskenut.

En päässyt pitkälle junareissulle koti- ja ulkomaille, mutta kiinnyin kotimaan maaseutuun, rauhaan ja luontoon entistä vahvemmin.

Ei tullut lojuttua kauppakeskuksissa ja koluttua alennusmyyntejä tai allennuspäiviä, mutta tajusin etten niitä enää edes kaipaa. Yhtään.

Koronan aktiivisin aika oli oikeastaan meidän perheelle melko outo, kuormittava ja ainutlaatuinen ajanjakso. Olimme koko perheellä kotona yhteensä kaksi kuukautta. Se oli upeaa, kun minä sain aamuisin pitkiä aamu-unia valvottujen öiden jälkeen. Oli ihanaa syödä yhdessä ja puuhailla yhdessä ja jakaa sekä taakkaa että iloja. Käydä asuntoautolla tekemässä retkiä ja olla kaukana muiden ihmisten silmistä. Katsoa kartasta aamulla minne sitä tänään lähtisi ja eväät vain reppuun.

No nautinko minä sitten niin kuin lupasin itselleni? Itkuinen ja huonosti nukkuva se oli tämäkin vauva ja toivon todella vaaperoelämän tuovan meille pian yöunemme takaisin. Huomasin jälleen, että minä olen sellainen, joka nauttii enemmän lasten kanssa olosta, kun se on vuorovaikutteista eikä pelkkää perushoitoa ja hoivaa.

Ymmärrän, että vaikka haluaisin olla se pullantuoksuinen ja laventelilta tuoksuva kotiäiti, kaipasin jo vanhenpainvapaalla rinnalle myös muuta. Inhoan kurkkua kuristavaa kiirettä, mutta en vain osaa myöskään nauttia jos edessä on samalla kaavalla päiviä kuukausitolkulla. Haluan itselleni jotain omaa ja järkevää ja samalla antaa aikaani lapsille.

Siksi aloin jo vanhenpainvapaalla miettimään miten voisin saada arkeeni enemmän perhettä ja kuitenkin saisin tehdä kivoja työjuttuja. Välillä kun tuskailen puolisolle, että voikun vois katsoa vaan mahaa raapien pari viikkoa saippuasarjoja, kun kuopus nukkuu. Hän totesi, että tuskin minä siitä nauttisin. Se olisi ehkä päivän kivaa, jonka jälkeen kaipaisin jotain äksöniä.

Luulen hänen olevan erittäin oikeassa. Ehkä kyseessä onkin se, että mieli alkaa helposti haikailemaan aina jotain, jota on jossain nähnyt tai ajattelee muilla olevan. Tai jonkin asian perään, jota ei ole saanut kokea kyllästymiseen asti.

Tämä vuosi opetti taas lisää siitä, että niillä pelimerkeillä on mentävä mitä on, ei voi jäädä tuleen makaamaan ja vaikka asioilla on tapana järjestyä harvoin ne järjestyvät vain toivomalla ja odottamalla.

Totean, että hyvin meidän perhe veti, vaikka vuosi monella tapaa oli erittäin eriskummallinen. Taputan itseäni myös olalle, että jaksoin kirjoittaa vauvakirjaan merkintöjä. Tuskin muistaisin muuten niistä enää yhtäkään.

Ehkä näin jälkeen päin sanoisin itselleni, että lopeta se nauttimisen miettiminen. Teet sitä jo. Ja vaikka onkin totta, että vauvavuosi on ohikiitävä hetki pitkässä juoksussa, monta merkityksellistä vuotta on vielä edessä. Ja nautittavana.

Ei vertailla lapsia, mutta.

28.5.2020 Päivi
2 Comments
Elämä, kehitys, Perhe, Sisaruus, vauva

”Vauva-aika ei eroa tavallisen lapsen hoidosta mitenkään”, sanottiin vähän turhan monta kertaa esikoisen saatuani. Hevonpaskaa ja tekisi mieli näyttää keskisormea jokaiselle virantoimittajalle, joka minulle on niin sanonut, kun olen pyytänyt apua ja tukea. Eniten olen vihainen siitä, nuoret esikoisen vanhemmat on jätetty yksin. Eikä sillä ole väliä onko parikymppinen vai nelikymppinen. Esikoisen mukana hyppää aina sellaiseen kyytiin, jota ei ole voinut kuvitellakaan, vaikka niin luulee.

Me olemme ehkä selvinneet, mutta se ei pitäisi olla vauva-vuoden maali. Selvitä.

Olisiko esikoisen vauva-aika ollut erilainen jos olisin päässyt puhumaan ammattilaisen kanssa kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, joka tunteita heilautteli? Kuinka olla samaan aikaan elämänsä onnellisin ja ahdistunein samaan aikaan? Tai jos olisimme saaneet kotiin apua ja tukea ammattilaiselta, miten voin tukea lapseni kasvua. Ilman, että joudun tappelemaan ja vaatimaan oikeuksia lapselleni.

Eikä kyseessä ole pelkästään lapsen kasvu. Kasvu vammaisen lapsen vanhemmaksi. Loppupeleissä en tiedä kumpi meistä olisi enemmän apua tarvinnut.

Vaikka vammainen lapsi kehittyisikin ensikuukausina ihan tavalliseen tapaan, silti lähes poikkeuksetta vanhemmille tarvitsisi järjestää henkistä tukea. Harva sitä osaa pytää ja suuri osa luulee ettei tarvitse. Kyllä tarvitsee, sen tajuaa myöhemmin.

Toki elämä kahden lapsen kanssa on ihan erilainen kuin yhden, mutta olen opetellut vanhemmuuden ihan uudelleen kuopuksen kanssa. Samat elementit, mutta kaikki tapahtuu esikoiseen verrattuna kuin napauttaisi kaukosäätimestä kelan pyörimään puolet nopeampaa.

Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan, kun olen kuullut ”Älä kasva noin nopeasti” tai ”Vauva-vuosi menee niin nopeasti ohi”. Minusta ei tuntunut esikoisen kohdalla siltä. Välillä tosin tuntuu ettei se ole mennyt ihan täysin vieläkään ohi. Lisäksi olen huomannut miten paljon enemmän nautin lasten kanssa olemisesta, kun pystyn vuorovaikuttamaan heidän kanssaan paremmin.

Mikä sitten on toisin? No mietinpä mitä olen kuopuksen kehityksen tukemiseksi tehnyt? Hmm. En niin mitään. Silti hän lähti tuosta noin vain puoli vuotiaana konttaamaan, 7 kuukauden ikäisenä nousi tukea vasten ja 7,5 kuukauden ikäisenä alkoi kiipeillä ja kävellä tukea vasten.

Sormiruoka löysi tiensä sormiin ja hakeutui suuhun heti kun siihen antoi mahdollisuuden puolivuotiaana. Ei pelkoa tukehtumisesta tai etteikö kuopuksella olisi kirkkaana ajatuksena mitä sillä ruualla kuuluu suussa tehdä. Pillipullosta hän tajusi juoda, kun vain lykkäsi pullon suuhun. No mitäpä siitä, että 8 kuukauden ikäisenä kuopus jokeltelee ja tapailee tä-tä-tä -tyyppisiä tavuja.

Kaikki nämä taidot ovat esikoisellakin tulleet, mutta se mutta. Kasvun tukemiseksi ja taitojen löytymiseksi olemme esikoisen eteen tehneet tuhansia tunteja töitä. Eikä se lopu varmasti koskaan. Kyllä, työltä se nyt tuntuu, kun tietää miten helpollakin voi päästä. Toki en voi tietää miten kehitys olisi edennyt jossemme olisi tehneet mitään.

Varmasti kehitystä olisi tullut muutenkin, mutta se mitä olemme tehneet ensimmäisinä vuosina maksaa takaisin toivottavasti vielä pitkällä tulevaisuudessa. Oikean mallin opettaminen on huomattavasti helpompaa kuin väärän mallin poisoppiminen. Esimerkiksi syömisestä puhuttaessa.

Virstaanpylväinä esikoinen oppi ryömimään vessapaperihylsyn innoittamana juuri ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. 1v 3kk esikoinen nousi tuen varassa seisomaan ja 1v 5kk mallittamisen jälkeen konttaus lähti käyntiin, vaikka olin osin luopunut jo toivosta.

Älkää hätääntykö jos lapsenne skippaa konttaamisen, se ei automaattisesti tarkoita mitään. Tutkimkset ovat kuitenkin osoittaneet konttaustaidon edesauttavan aivojen kehittymistä. En löytänyt tähän hätään sitä tutkimusta, mutta jos siellä on joku lukija kärppänä niin voitteko linkata ja vinkata!

Siskokin tietää veljen sensuurin.

No mutta. Onko mikään toisinpäin? On. Kuopus ei vielä istu ilman tukea, kun taas tässä vaiheessa esikoinen jökötti jämäkkänä. Toisaalta esikoinen oppi itse nousemaan istuma-asentoon 1 v 2kk.

Tottahan tiedän ettei se aina mene näin, vaikka ei sen erikoisempaa olisikaan tulevaisuudessa tiedossa, mutta onhan tämä vanhemmuus kuopuksen kohdalla ollut tajunnan räjäyttävä. Näinkö lapsi kehittyy?

Nyt minä koen huonoa omaatuntoa etten ole tehnyt kuopuksen eteen mitään ja toivon ettei hän kasvaisi ihan noin nopeaa. Voi ihmismieli. Olet eriskummallinen.

Osa erityislastenkin vanhemmista sanoo ettei vauva-ajassa ole mitään eroa siihen ”tavalliseen”. Tiedän kokemuksia, jotka kokevat down-vauvan olleen helpompi hoidettava. Tämä kertoo siitä, että kokemus jokaisella vanhemmalla on erilainen. On myös kovin erilainen lähtökohta, jos arkea alkaa harjoitella teho-osastolla leikkauksen jälkeen nenämahaletkujen ja muiden apuvälineiden kanssa kuin kotona vierihoidossa. On siis olemassa yhtä monta tarinaa kuin on downiakin.

Vaikka olen ajatellut kasvattavani lapset ihan samalla tavalla, tuskin se niin tulee menemään. Alitajunnassani teen varmasti esikoisen ja kuopuksen kanssa monenkin asian eri tavalla, vaikka en edes itse huomaisi. Nyt olen luomassa uutta identitettiä vanhempana monessakin eri tasossa. Myös poika-lapsen vanhemmuus tuo jo omat juttunsa, kun itse tuntee itsensä vahvasti naiseksi.

Jos minä jotain nyt tiedän niin nämä molemmat ihmistaimet ovat täydellisempiä kuin koskaan uskalsin unelmoidakaan. Nyt minä yritän parhaani mukaan auttaa heitä kukoistamaan onnellisina elämäni loppuun asti. Onnellisena ja kukoistavana.

Lasten aurinkolasit saatu Kukutista.

Kuopus 6 kuukautta

2.4.2020 Päivi
0 Comment
Elämä, Perhe, vauva

Apua. Miten kaiken unohtaa. Kirjoittakaa hyvät ihmiset omiin päiväkirjoihinne jotain muistiinpanoja. Muutaman vuoden päästä te itkette ja nauratte samaan aikaan!

Luin ennen tämän kirjoittamista esikoisesta aikoinani kirjoittamani puolivuotiaan kuulumiset. Yllätyin, miten yllättävän samanlaisia asioita on menellään meillä nyt. Miltä näyttää meidän pienen ihanan poikavauvan elämä kuuden kuukauden iässä?

KASVU:

Siinä missä esikoinen meni alakäyrää pikkuveli hipoo ennemmin yläkäyrää.

TAIDOT:

Selällään ei huvita juuri enää aikaa viettää ja vesseli on jo melkein kääntynyt ennen kuin ennättää selälleen laskea. Omat jalat löytyivät noin kuukausi takaperin sekä viisarikäännökset. Lattiakaivoritilät saa vauhtia liikkumiseen. Tuleva LVI-asiantuntija tai putkimies?

Eteenpäin alettiin liikkua likimain juuri 6kk synttäreiden aikaan. Vähän ennen sitä kuopus hakeutui konttausasentoon ja karhukävelyasentoon. Sitenkin eteenpäin menee, mutta se on sellaista mittarimatomaista nytkähtelyä. Käsillä itseään vetämällä sen sijaan pääsee jo yllättävänkin nopeasti siskon leluihin käsiksi.

Meillä esikoinen alkoi pitää muutaman kuukauden ikäisenä sellaista ”aquuuuu” jokeltelua, mutta kuopus on ollut kovin vaitonainen. Kunnes nyt hän on alkanut murisemaan, kuin leikkisi karhua. Kerran olen potalle istuttanut, mutta ajatus on ollut harjoitteleminen aloittaa pikku hiljaa.

RUOKAILEMINEN:

Tällä erää täysimetystä tuli viikkoa vajaa kuusi kuukautta. Silloin alkoi tuntua siltä, että kuopuksen valmiudet ovat niin selkeät ettei ole syytä lykätä aloittamista. Hän hamusi muiden lautasilta ja käsistä ruokaa, asiat ja esineet tarttui hyvin käteen ja hakeutui suuhun, istui mielellään istuma-asennossa, pää oli jäpäkkä.

Soseita testailtiin, mutta herra vaatii lusikkaa ja ruokaa niin vahvasti omaan käteen ja itse suuhunsa laitettavaksi, että haluaisin tukea tätä sormiruokailulla. Nyt on vasta takana lähinnä keitetty porkkana ja palsternakka, maissinaksut ja Simppelin sormiruokakeittiön puurorieskat.

Muuten ollaan otettu makuja tosi nopealla temmolla. Nyt kun muistaisi jättää vaan omasta ruuasta suolan pois niin voisi koko perhe vedellä samasta padasta. Lemppareita ei ole juuri ehtinyt vielä kehkeytymään. Tai no, puurorieskat syötiin kuin ne vietäisiin naperon käsistä hetkellä millä hyvänsä.

NUKKUMINEN:

Siis olin unohtanut täydellisesti miten huonosti esikoinen nukkui tässä iässä. Päiväunia tulee noin kolmet ja ovat tällä hetkellä noin tunnista kahteen tuntiin. Yöunille mennään jo 19-20 välissä, mutta heräämisiä yön aikana on vaihdellen melko paljosta paljoon. En ole enää vaivautunut katsomaan kelloa, mutta veikkaisin kolmesta viiteen kertaan. Alkuyö on levottomampi, sitten tulee pidempiä unipätkiä. Katsotaan toisiko kiinteät ruuat tähän myös muutosta.

Nukumme kuopuksen kanssa perhepedissä. Tai no, puoliso siirtyi sohvalle, omasta tahdostaan. Ajatukset kuitenkin pinnasängystä on jo mielessä, koska liikkuminen on lisääntynyt niin paljon, että pelkään putoamista, vaikka hän seiniä vasten onkin nukkumassa.

MIELIPUUHAT:

Muovipussien ja oikeastaan minkä tahansa rapistelut. Siskon puuhia seurataan suu auki ja tanssiminen maistuu siskon lailla hänellekin. Ääntä tuottavat lelut toimii nekin. Aivan ihana seurata ruokapöydässä, kun kuopus katsoo neitiä herkeämättä tarkalla silmällä ja heillä on jo omia pelleilyitä nyt. Sisko hauskuuttaa ja veljeä naurattaa. Ei siinä pöydässä juuri kukaan mukaan vakavalla naamalla pysty olemaan.

SUU KÄÄNTYY MUTRUUN:

Yksin oleminen tai jos äiti katoaa, varsinkin liian kauaksi aikaa. Yksi vierastamishetkikin on koettu, kun mummu esittäytyi uusien lasiensa kanssa. Kovin seuraa pidettäviä nämä meidän lapset näyttävät olevan ja ohjelmatoimiston palveluita melko herkällä valitusvirrellä tilataan.

ARKEA VÄRITTÄÄ:

Korona. Kävimme alkuvuoden mamayogassa ja vauvauinnissa, mutta koronan eskaloitumisen jälkeen kaikki on jäänyt. Kerran kävimme kauppakeskus Myllyn joka keskiviikkoisessa muskarissa ja muutaman ystäväni kanssa vauvoineen olemme nähneet melkein viikottain. Paitsi tietysti sitten nyt. Metsäretkiä, ulkoilua, kotoilua.

Viime viikko oli puolison talvilomaviikko ja haaveilimme lähtevämme koko perheellä johonkin lämmitetyn uima-altaan ja all-inclusiven ääreen. Viime viiko vierähti lähiluontoa ja saaristoa ihaillen, uutta pyörä- ja juoksukärryä koeajaen.

Tulipahan koettua myös koko perheen yhteinen kylpy- ja saunahetki. Molemmat lapsista selkeästi nauttivat vedestä. Saunaan kuopus ei vielä päässyt. Kovin rentouttava hetki tämä ei vanhempien näkökulmasta ollut, mutta ihanaa katsella omia luomistekojaan.

Kaiken tämän hulluuden keskellä on ihanaa, kun kotona on pieni ihminen joka piut paut välittää maailman murheista ja oma napa on tärkein. Kun kaikki tarpeet on check on kuopus kuin Hangon keksi ja kun ruoka loppuu ennen aikojaan maailma romuttuu siihen paikkaan. Kasvu ja kehitys jatkuu, vaikka muu maailma pysähtyy. Vauvat ovat ehkä elävin esimerkki siitä, että elämä jatkuu.

Ei vitsit. Näin mielettömän kauniit ja upeat tyypit me ollaan saatu puolison kanssa aikaan. Näin on hyvä.

Luomulastenvaunuilla kohti puhtaampaa tulevaisuutta

31.1.2020 Päivi
3 Comments
Kaupallinen yhteistyö, Perhe, vauva

Kaupallinen yhteistyö: Wauvakauppa

Tiedämme ettei lapsen ole hyvä nukkua katupölyn, pakokaasujen ja tupakan katkussa, mutta kuinka usein tulemme ajatelleeksi mitä pitää sisällään materiaalit, joihin rakkaimpamme on kääritty?

Alkuviikosta kerroin millaiset asiat vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet lastentarvikevalintoihimme. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että vauvat nukkuvat vaunukopassa usein suuren osan päivästään ja materiaaleina voi olla käytetty terveydelle haitallisia kemikaaleja. Heräsin tähän todella lukiessani vuosia sitten Kemikaalicocktailin selvitystä lastenvaunujen haitallisista aineista jopa markkinoiden johtavissa vankkureissa. Haluanko kuorruttaa lapseni ympäristön kemikaaleilla ja lisätä mahdollisesti riskiä hedelmällisyysongelmiin, syöpiin ja hormonihäriöihin? No en kai?

Aikaa on kulunut kymmenen vuotta, mutta onko johtavat brändit tehneet muutoksia? Kierrätysmuovin käytöstä monet firmat puhuvat tuotteissaan, mutta siihen se melkeimpä jääkin. En kai halua lastani käytettyihin kokis-pulloihin kääriä?

Sen sijaan päätin valita luomumateriaaleista käsityönä varmuudella ilman lapsityövoimaa valmistetut kulutusta kestävät lastenvaunut. Tarkastellessani yrityksiä löysin luonnonmukaisuutta huomioon ottavia vaunuvalmistajia Euroopasta muutamia. Kuitenkin vaunujen valmistusmaa, tuotantomateriaalit ja läpinäkyvä tuotantoprosessi oli yhdellä valmistajalla kirkkaasti ylitse muiden.

Siispä päädyimme Itävallassa valmistettuihin Naturkind luomulastenvaunuihin. Vieläpä ilman koeajoa, sillä ne valmistetaan tilausten mukaan käsityönä. Sen vuoksi vaunujen toimitusaikakin on 8 viikkoa. Tilausten perusteella valmistetut vaunut takaavat kuitenkin sen ettei tule ylituotantoa, ylimääräistä jätettä ja ympäristökuorma pyritään minimoimaan. Kaiken hyvän päälle iloiseksi yllätykseksi vaunujen saapumista ei edes tarvinnut odottaa kahta kuukautta.

Valitsemamme Lux-malli on uusin ja urbaanein desingiltaan, mutta sorateillä ja mutavelleissä rullaavat. Vaunut ovat yllättävän korkeat, mutta ei mitenkään liian korkeat 160 senttiselle. Sen sijaan lähes kaksimetrinen puolisoni riemuitsi ettei tarvitse ihan niin paljon kyykistyä.

Alumiinisessa rungossa on Soft comfort-renkaat, jotka ovat puhkeamattomat, mutta tuntumaltaan vetävät vertoja ilmakumirenkaille. Etupyörät pyörivät akselinsa ympäri, mutta ovat lukittavat.

Vaunun jousitus on pehmeä ja juoksulenkeillekin nämä ovat testiajoon päässeet useammankin kerran. Vaikka vaunukoppa onkin painava tuntumaltaan, runko on kevyt ja nopea kasata. Vaunuissa on jalalla painettava lukitus, joka on naurettavan hyvä aikaisempien vaunukokemuksien nitkutteluiden jälkeen.

Tavarakori on mukavan syvä tällaiselle hamstraajalle, jolla on usein tavaraa enemmän ja vähemmän mukana. Myös melko isot ostokset mahtuvat mukavasti kyytiin.

Työntöaisan materiaali on luonnon korkkia. Talvella korkki tuntuu käteen lämpimältä ja kesällä hiostamattomalta. Niin ei ole yhtään ikävä muovisia ja tekonahkaisia työntöaisoja tämän jälkeen. Työntöaisaa saa säädettyä eri tasoihin ja sekä 160 senttinen että 190 senttinen nauttivat vaunujen lykkimisestä.

Vaunuista löytyy turvaremmi, jonka funktio minulle vasta selvisi. Tarkoitus on siis pujottaa käsi välistä ja esimerkiksi alamäessä jos lähtee mopo käsistä niin ei karkaa kauas. Enhän ole ainoa, joka ei ole aikaisemmin tätä ymmärtänyt?

Olemme kruisailleet nyt kuukauden verran vaunuosan kanssa niin sorassa, lumessa, asvaltilla kuin mukulakivilläkin. Jousitus tuntuu ihanan pehmeältä, kun se edellisissä vaunuissa jousitus oli vähän niin ja näin. Koppa on tilava ja meidän yläkäyrillä huiteleva pikkupoika mahtuu mukavasti nukkumaan.

Sekä vaunukopan että ratasosan runko on alumiinia, korkkia ja poppelia. Kankaat ovat luomupuuvillaa ja täytteet karitsan villaa. Sisäkankaat ovat irroitettavat ja 30 asteen konepesun kestävät. Vaunukopan patja on valmistettu kookoksesta ja lateksista, mikä hellii vauvan selkää. Patja tuntuu käteen napakalta ja kimmoisalta.

Suomalaisiin olosuhteisiin villa on ihan täydellinen materiaalina. Se imee itseensä kosteutta pitäen ihon kuivana. Kesällä villa on viileä ja talvella lämmin. Ja materiaalina aina yhtä hengittävä. Entistä useammin huomaan pukevani lapset vaatteidenkin osalta merinovillaan, toimii säällä kuin säällä.

Naturkind on koonnut kotisivuilleen materiaaleista tarkat tiedot. Ne sallivat tiukemmankin syyningin ja siellä on kerrottu muoviosista alkaen materiaalien alkuperistä. Esimerkkinä kankaat kudotaan Itävallassa, vaunujen kehykset tulevat tuonnon vaiheista riippuen Saksasta, Itävallasta tai Puolasta. Jopa lampaan villa tulee Itävallasta, mikä on harvinaista villatuotteissa. Lisää materiaaleista voit lukea englanniksi täältä.

Erityisen ilahduttavaa:

  • Jämäkkä ajotuntuma. Näillä ei pienien kevätmyrskyjen mukaan tempauduta.
  • Runkoon saa adapterien avulla Cybexin turvakaukalon kiinni.
  • Vaunukopan päälikangas kiinnittyy vetoketjulla, näin ollen se pysyy varmemmin oikeassa paikassa
  • Vaunukopan pohja on kaareva, joten sitä voi keinuttaa kehdon tavoin ja onkin ollut meillä matkasängyn virkaa toimittamassa.
  • Kopan kuomussa on paljon vetoketjuja, joilla saa kesällä ilman virtaamaan hyvin vaunukopan läpi.
  • Vaunukopan sisäpuolella olevat kaksi pikkutaskua niille ainaisille pikkutilpehööreille (esim. tutille, huulirasvalle tai nenäliinoille.

Kehitettävää:

  • Vaunukopan saa rungosta irti kahta nappia painamalla, mutta itse en ole onnistunut saamaan nappeja painetuksi samaan aikaan sillä seurauksella, että kun toisen puolen saa auki, toinen napsahtaa uudestaan helposti kiinni. Tämä sama ongelma meillä oli edellisissäkin vaunuissa ja liittynee vaunujen turvallisuusstandardeihin.
  • Kuomu voisi tulla tarvittaessa vieläkin pidemmälle, jolloin jäätävät viimat ja tuiskut ei menisi niin herkästi vaunukopan sisälle.
  • Tilpehöörimuija olisi voinut ottaa vähän isommankin taskun. Lisäksi markkinoille on tullut vaunuja, joissa on integroidut sade- ja hyönteissuojat. Se olisi kätevää, kun aina se sadesuoja tuppaa olemaan aina väärässä paikassa väärään aikaan.
  • Käsijarrua ei ole. Toisaalta jossei siihen ole koskaan tottunutkaan ei käsijarrua osaa kaivatakaan.

Jo olemassa olevan tuotteen hiilijalanjälki on ehdottomasti pienempi kuin uuden tuottaminen tähän maailmaan. Jos kuitenkin vaunut vauvalle tarvitaan, Naturkind on ehdottomasti terveyden ja eettisyyden edelläkävijä vaunugatessa. Meilläkin oli jo olemassa esikoiselle käytettynä hankitut kolmipyöräiset vaunut. Totesin kuitenkin tarvitsevamme sorassa ja sohjossa rullaavat vankkurit, jotka eivät myöskään esikoisneidin töytäisyistä hevillä horjahda.

Vielä emme ole päässeet kokeilemaan vaunuja talven ääriolosuhteissa mustassa tammikuisessa etelässä, mutta uskallan epäillä senkin vielä ennen sydänkevättä niskaamme saapuvan. Lisäksi voin olla varma, että Naturkindimme tuudittavat vielä monta pientä kohti puhtaampia unia. Jospa yrittäisimmekin uudistaa vaunukantaakin hissun kissun niin kuin autokantaa? Miten olisi vaunujen romutuspalkkio ostaessa lapselle turvalliset ja terveelliset menopelit?

Sitä kun miettii luomulastenvaunujen maksavan omaisuuden jos toisen voin ilokseni kertoa kaiken tämän saavan samaan hintaan, jopa halvemmalla kuin markkinoiden muilta kovilta nimiltä. Vaunuja myy suomalainen Wauva-kauppa, joka on Tampereen Ratina-kauppakeskuksessa toimiva perheyritys. Tätä Lux-mallia pääsee koeajamaan liikkeessä ja muutkin mallit ovat tilattavissa. Heiltä löytyy myös verkkokauppa ja matkahuollolla paketti löytää tiensä Hangosta Utsjoelle. Wauvakaupan ihanan ystävällinen henkilökunta on liikkeessä sinua varten ja puhelimen päässä auttamassa, jos mietit jotakin luomuvaunuihin tai vaunujen tilaamiseen liittyvää etkä pääse liikkeessä käymään.

Onnesta hykerrellen keinutan terassilla vauvaani vauvakopassa uneen. Tammikuun plussakeleissä ja huhtikuulta tuntuvassa ilmassa tiedän valinneeni oikein. Siellä luomukankaissa pienellä ihmistaimella on turvallinen kasvualusta.

Imetysonnistumishypetys

11.9.2017 Päivi
2 Comments
Äitiys, Arkistojen helmiä, Imetys, Perhe, vauva

Imetys nostaa tunteet äiti-ihmisten pintaan tavalla jos toisella. Se on jopa vaarallinen aihe ja ainakin keskustelut netissä harvoin päättyy hellään hyväksyntään ja kommenttiin: ”Olet silti riittävän hyvä äiti”. En vain ymmärrä miksi me ruoskimme toinen toisiamme, kun tiedämme, miten yksinäistä, vaikeaa ja usein epäkiitollista duunia teemme.

Kuulin yhden down-vauvan äidin harmitelleen, ettei imetys taida tulla kysymykseen tämän lapsen kohdalla. Koska down. Tämä on rohkaisuksi etenkin heille. Meidän imetys on onnistunut lopulta todella hyvin, vaikka olin vauvani kanssa ensimmäisen kerran ihokontaktissa vasta lähes tytön ollessa kahden viikon ikäinen. Olen kuullut paljon iloisia ja onnistuneita imetyskokemuksia down-lasten kanssa myös muilta äideiltä.

On totta, että downeille ominainen lihastonuksen heikkous mahdollisesti vaikeuttaa imetystä eikä se välttämättä onnistu. Ei se kuitenkaan tarkoita automaattisesti etteikö se olisi mahdollista. Meillä oli myös sydänvikaa, ennenaikaisuutta, hengitystuen tarvetta ja nopeasti väsähtävä vauva, mutta pikku hiljaa pääsimme täysimetykseen, jota jatkoimme neljän kuukauden ikään asti.

 

Äidit tietävät miten huonolla tolalla imetysohjaus Suomessa on. Sitä ei oikeastaan ole. Jokaiselle meistä oman lapsensa imettäminen herättää tunteita ja suurelle osalle äideistä tuntuu enemmän ja vähemmän tärkeältä työltä. On tullut monia imetystuki-ryhmiä ja Facebookissa toimii imetyksen tuki-ryhmä, jossa saa hirmuisesti apua ja tukea imetykseen. Monet puheterapeutit liputtavat imetyksen puolesta, on imeväisikäisen parasta puheterapiaa, kasvojen lihaksien jumppaa.

Osastolla huomasi äkkiä, kuka oli imetysmyönteinen ja kuka taas ei. Toisessa vuorossa kyseltiin, että jokos jo sitä imetystä on kokeiltu ja taas toisessa, että eipäs nyt hötkyillä, annetaan vauvan vahvistua. Uusi asia pelotti itseä ja olisin kaivannut ohjausta ihan kädestä pitäen, miten se homma hoidetaan. Yksi tomera hoitaja  kertoi ihanasti, että lapsen tulee olla vatsa äidin vatsaa vasten ja… nenän linjasta jotenkin kohti nänniä, en enää muista! Apua, miten voi näin nopeaa unohtua.

No, minä olin ihan paniikissa ja jännityksestä soikea, miten pidellä 2,5 kiloista nyyttiä piuhoineen päivineen, saati imettää häntä. Meidän tipu se hokas kyllä samantien mistä oli kyse ja tarttu hanakasti rintaan. Sitkeästi tehtiin syöttöpunnituksia, joka tarkoittaa, että vauva punnitaan ennen syöttöä ja syötön jälkeen, jolloin nähdään, paljonko maitoa lapsi on saanut. Ensimmäisten kertojen jälkeen meni muutamia grammoja ja hän väsähti nopeasti. Loput tarvittavasta maitomäärästä annettiin nenämahaletkuun. Kun typy alkoi virkistyä, hän virkistyi huminalla ja voi sitä onnen tunnatta, kun puntarin lukema oli noussut syötön aikana 60 grammaa, joka oli tavoite. Voi miten onnellisia olimme! 60 grammaa?? Voi morjes jos joku olis joskus mulle kertonut miten tärkeältä tuntuu itse tuotettu 60 gramaa maitoa. Kotiuduimme vielä nenämahaletkun kanssa, koska typy väsähti vielä helposti syömisessä. Nyppäsin sen kuitenkin muutaman kotipäivän jälkeen pois, koska arvioin, että imetys meni tosi hyvin, lapsi oli tyytyväinen, nukkui ja pissasi.

Meillä ei ollut apuvälineille tarvetta, mutta monet niistä hyötyvät. Avuksi imuotteeseen voi kokeilla rintakumia tai esim. omistautuneet hoitajat voivat sairaalassa ollessa vielä tehdä pieniä tutti-/letkuviritelmiä, josta vauva saa nopeasti ensitipat ja jatkaa imemistä. Maidon nouseminen vaatii hetken ”tyhjää imemistä”, niin nopeasti väsyvät vauvat ei luovuta yhtä herkästi, kun saavat onnistumiskokemuksen nopeasti. Näistä kannattaa rohkeasti kysyä hoitajilta ja kertoa omista imetystoiveistaan.

Monet kaverit onkin kysynyt, että miltä se imettäminen tuntuu. No, aluksi se tuntui tosi hassulta, mutta kuitenkin aivan todella luonnolliselta. Mietin miten niin pienessä ja heikossa mytyssä voi olla niin kova imuteho. Ei sattunut yhtään, kun oli kivikautisten lypsykoneen kanssa veivannut tisut jo helläksi muutenkin. Ihmettelin tosin pitkään, miksi tuntuu, kuin rintoihin tulisi sähköiskuja, mutta se johtuu siis siitä, että maito nousee. Jännittävää myös oli, kun imetti, niin tunsi samalla miten toiseen rintaan nousee maito. Muutoin itsellä ei kauhesti mitään ylimääräisiä tuntemuksia tullut.

Olin pidellyt lastani sylissäni ensimmäisen kahden viikon aikana kolme kertaa ja tosiaan ihokontaktissa vasta kahden viikon iässä.  Siitä lähti kuitenkin meidän sinnikäs yhteinen yritys.  Rehellisesti sanottuna itsellä ei ollut ennakkoajatuksia ja -odotuksia, ettäkö imettäminen ei onnistuisi. Se ehkä tuntui naiivisti itsestään selvyydeltä. Ja sitähän se ei ole. Tein kyllä aktiivisesti töitä sen imetyksen onnistumisen eteen. Pumppasin maitoa typyn sairaalassa ollessa vähintään sen 8 kertaa päivässä, joista kerran yöllä. Maidon nousemisen onnistumiseksi kehoitetaan ensiviikkoina pumppaamaan 8-16 kertaa lähteistä riippuen ja yöllä tehtävää pumppausta suositellaan, koska on hormonaalisesti maidontuotannolle edullista aikaa. Itse heräsin kipeisiin ja täynnä oleviin rintoihin, jolloin tein sen yöpumppauksen.

Melko seesteisellä imetystaipaleellamme oli neljän kuukauden vaiheilla noin viikon verran kestäneet rintaraivarit, jolloin olin valmis jo luopumaan koko imetyshommista ja se tuntui ahdistavimmalta toiminnolta maan päällä. Käytännössä ainoa imetysasento joka kelpasi oli kävellessä lasta hötköttäen. Kokeiltiin vesihanoja pitää päällä, nukutuskohinoita, eri asennoissa, kantoliinassa ja ties missä. Olisi pitänyt ehkä päällään seistä.

Älkää äidit syyllistykö, jos syystä tai toisesta imetys ei kuitenkaan onnistu. On paljon muita keinoja jakaa läheisyyttä ja rakkautta. Yhteyttä ei ole kadotettu. Suolistoleikkauksen vuoksi hän ei saanut suun kautta mitään ensimmäisinä vuorokausina. Synnytystä seuraavana päivänä minua rohkaistiin astumaan lypsyhuoneeseen. Kyllä se siitä. Ensin se tuntuu kamalalta istua ventovieraiden naisten vieressä tissit törröllään jännittyneenä, tuleeko sinne pulloon mitään. Sitten sitä joko lakkaa välittämästä tai sitten sitä vain miettii miten hienoa on, että sinne pulloon kertakaikkiaan tulee ravintoa, joka on maailman parasta omalle lapselleni.

Summasummarum ehdin imettää typyä aika tarkkaan 11 kuukautta, jonka jälkeen tisulla käyminen oli venkoilua, tissillä leikkimistä ja pureskelemista eikä sen äärellä enää kauaa viihdytty. Koin hetken olevan hyvä lopettaa, kun lapsi itse tuntui tekevän jonkinlaista vieraannuttamista. Imetyskerrat olivat vähentyneet jo kuukauden verran, kun olit päivät töissä. Kaikille tulee se hetki joskus, kun tuntuu oikealta lopettaa, antakaa kaikkien päättä se itse. Taas joudun pyörtämään sanani, kun olen sanonut etten yli vuotta imettäisi. Kyllä se tuntui haikealta lopettaa, vaikka olin jo luopumistyötä tehnyt ja ajoittain kypsä tissin äärellä sekoilemiseen.

Ei minusta tullut sitä missä ja milloin vain juostessa bussiin-imettäjä, mutta olen myös rentoutunut ajan saatossa asian kanssa. Se toden totta on lapseni ruokkimista, hänen suurimpien tarpeidensa tyydyttämistä. Miksi se pitäisi tehdä likaisessa vessassa pytyn päällä? Käännä katseesi jos imettämisen katsominen etoo yleisellä paikalla. Tai sitten rohkaise mielesi ja käännä katseesi hyväksyvästi kohti äitiä. Kyllä hekin turuille ja toreille mahtuu.

Meidän taaperolla alkoi työt – ensimmäinen hoitopäivä takana

9.9.2017 Päivi
0 Comment
kehitys, Perhe, taapero, Tukitoimet, vauva, Yhteiskunta

Meidän pieni vauva ei enää ole vauva. Kun 1-vuotissynttärit alkoi uhkaavasti lähestyä, aloin huomata miten iso tyttö meillä kotona jo on. Yksi hammas alarivissä koko naamallaan naurava touhutonttu. Koohottaa joka suuntaan, mutta toisaalta osaa myös hetken keskittyä omiin leluihinsa (tai ainakin kiellettyihin juttuihin, kuten verhojen repimiseen). Syö niin reippaasti oikeita palasia ruokaa, tarttuu itse lusikkaan, kun ruuan on siihen auttanut, juo itse vettä pillipullosta, rakastaa piimää. Yrittää tomerasti laittaa housuja itse jalkaan, koittaa viittoa jotain mitä emme vielä ymmärrä, tanssii musiikin tahtiin, heittää palloa. Hän ymmärtää mitä ei tarkoittaa ja rakastaa kun saa meidät nauramaan. Vastahan minä mietin pystynkö minä vuorovaikuttamaan lapseni kanssa mitenkään. Nyt minä mietin miten joku voi katsoa noin intensiivisesti syvälle silmiin.

Maanantaina oli ensimmäinen päivä, kun typy jäi yksin hoitoon. Ei se ole mikään vitsi, kun sanotaan sen olevan vanhemmille isompi juttu kuin itse tenavalle. Vaikka varmasti oli uusi ja ihmeellinen asia hänellekin. Kaikki meni kuitenkin kuulemma loistavasti, sinne hän aamulla möyri muiden lasten luokse ihmettelemään what’s going on ja ei meinannut iskää enää huomatakaan.

Olen jo aiemminkin sanonut ettei ole koskaan uskonut laittavansa alle 3-vuotiasta hoitoon, mutta tässä se taas nähdään. Tässä tarinassa taas olen sitä mieltä, että tämä on vain hyväksi meille kaikille. Vaikka olemmekin käyneet muskareissa ja uinneissa ja tavanneet muita vauvakavereita silloin tällöin, kotona lapsien mallia ei oikein ole tarjolla. Uskon, että suurin ilo onkin, kun typy pääsee apinoimaan muita lapsia. Olemme opiskelupaikkakunnallamme vailla hoitoapua ja hyvin kiinni lapsessa koko ajan. Näin saamme helpotusta työ- ja koulusta selviämiseen ja samalla tuuletettua kotona pölyttyneitä harmaita aivosolujamme. Olen huomannut olevani rennompi ja läsnäolevampi lapselleni äitinä, kun en ole koko ajan kiinni hänessä. Kotiin tullessa minua oikeasti kiinnostaa hassutella ja touhuta lapseni kanssa.

Typyllä on oma avustaja ja olemme siitä todella kiitollisia ja tyytyväisiä. Koska hänen perushoitonsa vie aikaa todella paljon ja vaatii esim. syömistilanteisiin rauhaa ja aikaa, on tosi hienoa, että avustaja pystyy olemaan hänelle läsnä eikä tarvitse hötkötä joka suuntaan. Näin myös varmistetaan, että muut lapset eivät jää vaille huomiota kun henkilökunnan kaikki aika ei mene pelkästään meidän mukulaan.

Innolla odotan mitä uusia taitoja hoito tuo tullessaan ja samalla kauhulla mietin mitä huonoja tapoja meille imetään. Syksy on koittanut, uusi arki. Itselläni pyörähtää ensi viikon jälkeen toiseksi viimeinen työharjoittelu käyntiin ennen valmistumista ja miehellä viimeinen kouluvuosi. Jännän äärellä ollaan minne elämä meidät ensi keväänä kuljettaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Omakin lusikka Sumarin soppaan

9.6.2017 Päivi
0 Comment
Perhe, taapero, vauva, Yhteiskunta, Yleinen

Olen ihan hoo moilasena millaiset tunnemyrskyt tämä Sumarin artikkeli on saanut ihmisissä aikaan. Teksti on julkaistu jo viisi päivää sitten ja vieläkin some ja media kuohuu. En usko, että minulla on enää sanottavaa mielensä pahoittajille. Itsekin toivoisin lukevani niitä kauniita ja hienoja havaintoja lapsiperheistä, pakkohan niitäkin on olla. Itse halusin tulla vain sanomaan näin äitinä ja vieläpä erityislapsen äitinä sen kuuluisan: ”MINUN MIELESTÄNI…”

Minäkään en tykkää huutavista ja remuavista lapsista ravintolassa. Vielä vähemmän pidän siitä epätoivoisen vanhemman (omien huomioiden mukaan yleensä äidin) huutokiljunnasta, kun hän yrittää pitää lastansa aisoissa. En silti ole lapsenvihaaja. Kun joskus pääsen ravintolaan aikuisten kesken, toivon saavani nauttia kivasta leppoisasta musiikista ja kevyestä puheensorinasta. En voi uskoa olevani maailman ainoa vanhempi, joka haluaa TOTAALISESTI irti lapsista, kun siihen joskus suodaan mahdollisuus. Enkä todellakaan halua ajaa lapsiperheitä Teboilien makkarakorien ääreen, mutta kyllä minä haluan huomioida viimeistään päivällisaikaan fine diningia nauttivat myös asiaan kuuluvalla atmosfäärillä. Pitääkö alkaa osoittamaan K-18 ruokaravintoloita? Tai tietyn kellonajan jälkeen ilmoitus – vain aikuisille. Ei minusta, jos lapsiperheet omaavat tilannetajun.

Paljon kritiikkiä on tullut siitä ettei Sumari ymmärrä erityislapsia ja heidän erityispiirteitä, joita päivänkin aikana oli vilissyt. Pystyn kuvittelemaan ettei tulevaisuudessa aina jaksa kieltää, lasten ravintolapäivä tuntuu oikealta paikalta höllätä kuria ja rajoja ja antaa lasten nauttia toisten lasten seurasta. Eikä siinä ole mitään väärää olla väsynyt ja uupunut. Vanhemmat puolustelee asiaa sillä, että kotona on kuri. Mutta ravintolaympäristö on ihan eri kuin kotona. Silloin pitäisi entistä enemmän yrittää hallita kaaosta ja mahdollisia ikäviä vahinkoja. Sumarin artikkelin tärkein anti mielestäni olikin huoli siitä, ettei perheet ole läsnä toisilleen. Jos päivän pointti olikin ruokailla lasten kanssa ravintolassa, ei sen silloin tarvitse olla äidin ja isän herkkä oma hetki. Meidän natiainen pysyy vielä melko hyvin paikallaan, mutta kyllä hänkin ravintolassa jo kiukutella osaa ja mielensä pahoittaa, syöttää täytyy ja sotkea osaa. Meillä on pakattu lempparilelut, pientä ekstramutusteltavaa ja loppujen lopuksi syli, kun oma paikka alkaa ahdistaa ruokapöydässä. Mikseikö sitä leikki-ikäistä voi ottaa syliin, kun meno yltyy sellaiseksi, että seuraavaksi pöytäliinat alkaa heilua ja lasia rikkoutua? Tai mennä lapsen kanssa jäähylle ja keskustella heti, mikä meni pieleen. Kyllä vanhempien täytyy pystyä kontrollomaan lapsiaan ja tietää kenen pöydän alla tiskin takana tutkivat maailmaa. Ja mitä enemmän lapsi tarvitsee tukea toiminnanohjaukseensa esim. erityisyytensä vuoksi, sitä huolellisempi vanhemman tulee olla lapselle uusissa ja vieraissa tilanteissa.

Mitä tästä voitaisiin oppia? Ravintolamaailma voisi ottaa koppia! Miksei ole julistautuneena ultimaattisen rennonrempseää skidiystävällistä ravintolaa, jossa oltaisiin huomioitu viimeistä nöpönenää myöden niin vauvavuotiset sormiruokailijat kuin yltiönirsoilevat tukevalla temperamentilla varustellut leikki-ikäiset? Tyylikästä ja hyvää pöhinää, laadukasta ruokaa ja ymmärtäväiset asiakaspalvelijat. Sotkeminen ei kaada maailmaa, ilonkiljahdukset ja itkupotkuraivarit ei saa ketään pois tolaltaan ja kuitenkin kaikille ravintolassa asioiville tulisi spesiaalifiilis? Lupaisin tulla koko perheen voimin, ottaisin vielä lähisuvunkin.  Ja sitten kun minulla on vapaailta ja Sumari ei halua migreeniä, me suunnistetaan jonnekin ihan muualle.

Sen verran aihe on saanut lasten ravintolakäynti on saanut huomiota osakseen, että tilausta löytyisi, voin lyödä siitä kanssanne vetoa!

 

Ravintoloissa jatkossakin sekä aikuisten kesken että lapsen kanssa asioiden,

Päivi

 

1 2