Autolla Tarttoon – Reitti, vinkit ja budjetti

Kaksi yötä Virossa oli just passeli irtiotto, vaikka ei tämäkään ilman sydämentykytyksiä alkanut. Nohevana tarkistin lähtöä edeltävänä yönä, että onhan auton asiakirjat kunnossa. Kävi ilmi, että auton katsastus oli kaksi kuukautta myöhässä. Tuskanhiki ja häpeä nousi pintaan. Miten en ollut katsonut aiemmin ja mitäs nyt sitten.

Ensin katsoin, että olisko joku katsastusasema auki niin aikaisin, että voisi matkalla käydä katsastamassa. Onneks ei ollut, koska auto ei mennyt läpi. Sitten soittelinkin lähipiirin, että voisiko joku lainata autoa. Appivanhemmat sattuivat olemaan kotona ja siellä sitä sitten keskellä yötä täyteltiin valtakirjoja, että minulla on lupa ajaa autoa. Vielä yön hämärissä etsittiin varoituskolmiota, joka on pakollinen heijastinliivin ja jauhesammuttimen lisäksi löytyä autosta. Sen jälkeen muutama tunti unta ja kohti Helsinkiä.

Matkan varrelta nappasin ystävän mukaan, jonka kanssa olemme olleet viimeksi reissussa 11 vuotta sitten. Haha, apua, mihin tämä aika menee. Monena vuotena ollaan yritetty järjestää reissua Turkua pidemmälle, mutta ei ole ollut vain pelikortteja aiemmin lähteä.

Meillä oli yhteisen reissun ajankohta sovittuna hyvissä ajoin, mutta varattiin laivamatkat Tallinnaan kaksi päivää ennen lähtöä ja hotelli Tarttoon päivää ennen lähtöä. Hyvin siis tuntui olevan tilaa ekstemporesuunnitelmalle koulujen alun jälkeen elokuun loppupuolella. Toki huomion arvoista on myös se, että olimme liikkeellä arkena keskiviikosta perjantaihin.

Kaksi yötä Virossa tuntui kuin ois pidemmälläkin lomalla ollut. Ehdittiin syömään paljon ihania ruokia ja pyöriskelyä siellä täällä. Lopulta aika vähän ehdittiin pysähdellä matkan varrella, mutta jos toistat tän, niin sanoisin, että saat mainion ulkomaan reissun ja vielä lentämättä.

Menopäivä Turku-Helsinki-Tallinna-Tartto

Satamassa neuvotaan olemaan lähtöselvityksessä tuntia aiemmin. Lähtö Helsingistä oli klo 8.30 Eckerö Linella ja oltiin Tallinnassa 11.00. Satamasta kurvasimme suoraa lounaalle Ristikheina Kohvik (Telliskiven ja Koplin välissä). Samalla nimellä olevia kahviloita on useampia, tämä oli Pelgulinn, osoite Ristiku 57. Siellä oli tarjolla all day breakfast, lounas ja kahvilaherkkuja. Ei edullisimmasta päästä, mutta etenkin oma avokaado-burrata leipä oli ihana. Hurmioiduin korianterinsiemenistä, joita käytettiin muuten useammassakin paikassa, kuuluukohan trendimausteisiin nyt. Tallinnassa parkkimaksut menee vyöhykkeittäin ja esim. kahvilan lähellä pysäköinti oli ilmainen. Suosittelen kuitenkin lataamaan PARGI.EE -sovelluksen, sen avulla oli helppoa maksaa parkkimaksut.

Ristikheina Kohvik

Lounaan jälkeen ajettiin Pohjois-Tallinnaan Kopliin, jonne on rakentunut Telliskiven tyyppinen industiraalinen ruoka- ja kulttuurikeskittymä. Me ei tällä kertaa jääty pidemmäksi aikaa kiertelmään, mutta alueelta löytyy myös puistoja ja merenrantaa, johon on varmasti myös lasten kanssa kiva mennä.

Tarttoon menimme E20 tietä, koska tarkoituksena oli käydä Jägalan vesiputouksella sekä Ontikassa. Vesiputouksilla totesimme kuitenkin, että sadekuurot lisääntyivät ja halusimme Tarttoon hyvissä ajoin, joten jätimme Ontikan luontopolut ja rannat seuraavaan kertaan.

Majoituimme Tarttossa Sohossa, joka oli kyllä just eikä melkeen täydellinen sijainniltaan ruokalomalle, ihan vanhan kaupungin ytimessä. 2 yötä maksoi Bookingin kautta 148€ ja aamupala oli tosi monipuolinen. Oli kaikkea skumpasta kirsikkajäätelöön ja erikoiskahveista vaihtuvaan puuroon. Leipävalikoima oli plaah, sellainen paahtoleipäpainoitteinen, mutta muuten ei kyllä pahaa sanottavaa.

Yleiset aulatilat ja aamiaishuone olivat tosi siistit ja kauniit. Huone itsessään ei ollut mitenkään erikoinen, jopa pientä päivitystä varmasti odottaa, mutta ei myöskään missään nimessä kamala. Basic, sanoisin. Kokonaisuudessaan hinta-laatusuhte todellakin kunnossa. Parkkia emme olleet tajunneet varata etukäteen eikä siitä kyllä mitään varausmahdollisuutta nähtykään. Ensimmäisen yön auto oli isommalla parkkialueella aivan lähellä. Viron itsenäisyyspäivän vuoksi parkki ei maksanut mitään. Seuraavana aamuna oli tilaa, vaikka hotellin parkki ei meidän mielestä ollut missään vaiheessa täynnä. Vuorokausiparkki maksoi 15 euroa.

Suuntasimme hotellilta suoraa päätä illalliselle aivan hotellin vieressä olevaa Pompei-ravintolaan. En ole pitkään aikaan syönyt mitään näin hyvää. Pompei on italialainen, jossa itse itse pastat ja juustot valmistuu klo 18. Mentiin noin klo 18 ja saatiin paikka varaamatta pöytää. Klo 19 jälkeen tupa oli täynnä. Tätä suositteli myös moni paikallinen, kun kyseltiin seuraavana päivänä ravintolasuosituksia.

Illallisen jälkeen kierreltiin vanhaa kaupunkia ja ystävä nappasi kolmen suklaan kakun Café Werneristä. Aivan ihana ja jäin itse kuolaamaan kaikkia herkkuja. Siellä oli myös ihana sisäpiha.

Café Wernerin sisäpiha

Ensimmäinen ja ainoa kokonainen päivä Tarttossa

Seuraavana päivänä syötiin aamiaista ihan rauhassa, jonka jälkeen lähdettiin kävellen kiertelemään ja ensin Tarton tuomiokirkolle, tai raunioille. Rauniot ovat vaikuttavat ja sen yhteydessä on museo. Me skipattiin kaikki museot tällä reissulla ja kierreltiin puistossa ja puutaloalueita, jonka jälkeen palattiin vanhaan kaupunkiin lounaalle.

Nälkäkiukku meinasi iskeä, mutta päädyttiin Café Truffen terassille, joka oli raatihuoneen torilla. Truffe oli sisältä tosi kaunis ja ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää. Hintalaatusuhteeltaan ei kuitenkaan mitään moitittavaa, sillä taimenannokseni maksoi 7 euroa.

Café Truffe

Lounaan jälkeen mentiin sillan yli ja lähdettiin kävelemään jokirantaa pitkin Yliopiston kasvitieteellisen puutarhaan päin. Aivan upea ja ihanan romanttinen paikka kierrellä tai vaikka syödä eväät. Alueelle ei maksa, mutta aukiolot kannattaa huomioida. Arkisin alue meni kiinni klo 18 ja kasvihuone klo 17.

Täällä on varmasti alkukesästä aivan mieletön kukkaloisto, mutta varmasti on ihmeteltävää pitkälle syksyyn. Täällä on tosiaan myös kasvihuone, jonne pääsee ihailemaan 6 euron hintaan trooppisempia kasveja.

Tartton kasvitieteellisen puutarhan jälkeen ei ihan vielä ollut päivällisnälkä, joten päädyttiin Vint Veinibaariin lasillisill. Täällä on viikoittain vaihtuvat sommelierin valikoimat viinit ja espanjalaisia tapastyyppisiä ruokia. Superkiva palvelu, melko hintava yleiseen hintatasoon nähden erityisesti tapaksissa, mutta sekä juustot että oliivit erinomaisia ja bulgarialainen rosé lämpölampun alla nautittuna. Ah, tuntui kuin olisi kauempanakin ollut reissussa.

Vint Veinibaarin sisäpihalla oli kiva tunnelma

Lasillisten jälkeen pyydettiin illallissuosituksia ja Paper Tiger on Tarttossa kuulemma nyt paikallisten keskuudessa huulilla. Saatiin pöytä, mut jäljellä oli enää yhtä pääruokaa, joten päädyttiin sitten muualle, mutta vaikutti superhyvältä.

Kampus on kolmen eri keittiön yhdistelmä, josta saa burgereita, bowleja ja sitten erilaisia fiinimpiä annoksia. Tätä fiinimpää osastoa tarjoaa Peakoka nurk, jossa söin ihanan kala-annoksen. Täällä meillä oli myös tosi ihana tarjoilija, jolla taisi itse asiassa olla tourette. Mietittiin, että miten vähän näkee palvelutöissä eri neurokirjon ihmisiä, vaikka hänkin oli tosi ammattimainen. Yleisesti ottaen tarjoilijat olivat myös tosi nuoria, liekö opiskelijakaupunki vai yleinen suhtautuminen syynä. Oli miten oli, Tarttossa saatiin kaikkialla tosi hyvää palvelua.

Kampus oli aivan meidän hotellia vastapäätä. Ei tarvinnut siis kauas lähteä navigoimaan illallisen jälkeen.

Lähtöpäivä Tartto-Tallinna-Helsinki-Turku

Aamupalalla sai paistaa itse vohvelia ja ohrapuuro oli ihanan pehmeää

Mimosat jäi välistä vaikka rauhassa syötiinkin aamiaiset ja nautin useamman kupin cappucinoa. Ennen Tarttosta lähtöä käytiin vielä Tartton ”Telliskivessä” eli Aparaaditehaksessa. Autolla tänne ajoi vajaa 10 minuuttia ja auto saatiin vartin kiekolla ilmaiseen parkkiin kadunvarteen. Ei sinällään miljööllisesti eronnut mitenkään Koplista tai Telliskivestä, mutta ravintolatarjontaan ei tosin ehdittykään tutustua.

Ravintolat ja kahvilat Aparaaditehaksella näytti toinen toistaan kivemmilta

Aparaaditehakselta lähdimme sitten suorinta tietä eli E263 takaisin Tallinaan. Skippasimme Vanhan kaupungin suosiolla, kun se oli molemmille tuttu kohde. Telliskivessä sen sijaan en ollut käynyt koskaan aiemmin. Päädyimme onen hehkuttama F-hoone Telliskivessä ei oo hurmannut porukkaa turhaan. Mocktail oli ihana ja pitsasta en olisi muuttanut mitään. Parkkipaikka löytyi ihan läheltä hiekkakentältä ja samalla parkkisovelluksella hoitui maksut.

Jälkkäriksi haettiin jätskit Chocokoo, joka valmistaa artesaanisuklaita ja gelatoa. Hyvää, mutta ei mitään vau-efektiä saanut aikaan.

F-hoone

4-juuston pitsa ja punajuuri & vuohenjuusto, törkeän hyvät
Kiva leikkipaikka ihan F-hoonen terassin vieressä

Mitä kaksi yötä Virossa maksoi

Laskeskeltiin, että kaikenkaikkiaan meillä reissuun meni reilu 300 euroa henkilöltä. Tämä sisälsi laivamatkan ja auton maksun, hotellin, kahvilat & ravintolat, dieselit, parkkimaksut… Muuhun meillä ei sitten oikeastaan rahaa mennytkään.

Julkisten hintoje ei tullut kuikuilleeksi, mutta jos aikoo mennä suoriltteen Tallinnasta Tarttoon, niin voisin kuvitella, että auto kannattaisi jättää kotiin. Omasta mielestä auto on aina turhaa ylimääräistä säätöä parkkipaikkojen ja maksujen suhteen. Jos taas meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin oltaisiin ehdottomasti lähdetty kiertämään myös Latviaa ja Liettuaa. Ehkä ensi kesänä.

Chocokoon pistaasi gelato

Koko perheen kesäloma keskellä ei mitään


Kaupallinen yhteistyö: Visit Salla


Sallan mainio slogan In the middle of nowhere pitää kyllä kutinsa, mutta jättää taakseen salaisuuden. Täällä on vaikka mitä kivaa tekemistä koko perheelle. Retkeilyreitit Sallan kansallispuistossa ovat kauniita, tunturin juurella pääsee kylpylään ja maastopyörät vievät nopeasti vähän kauemmaskin kansallispuistoon. Meidän rauhaa ja väljyyttä rakastava perhe hurmioitui Sallasta. Nyt kerron kaikki vinkit Sallassa reissaaminen lapsiperheen kanssa sekä mitä kaikki maksoi, niin sulle jää valkattavaksi mieleisimmät lomapuuhat.

Itselleni oli vaikea hahmottaa etäisyyksiä, mutta yksinkertaistettuna Sallatunturin läheisyydestä löytyy kaikki puuhailua varten ja Sallan kylälle on asiaa, kun tarvitsee tehdä isoja ruokaostoksia, käydä apteekissa tai vaikka hammaslääkärin päivystyksessä, niin kuin Nikolle pääsi käymään.

Majoittuminen kannattaa olla jossain Sallatunturin läheisyydessä, sillä näin on lyhyt matka kaikkialle. Me majoituimme reissumme Sallatunturin Tuvissa, jotka ovat aivan liki tunturia. Meidän mökkimme oli kahden makuuhuoneen paritalo, josta löytyi kaikki tarpeet viinilaseista pyykinpesukoneeseen. Majoitukseen kuului myös loppusiivous ja liinavaatteet, mikä oli kyllä aivan ihanaa, kun oli kolmen ipanan kanssa liikenteessä. Mökin hinta oli vuorokaudelta 182 euroa.

Sallatunturien Tupien vastaanoton yhteydessä tarjolla on myös aamiaista sekä löytyy myös ravintola Kiela. Myös Keloravintolan menu näytti aivan ihanalta täynnä lähiruokaherkkuja, mutta ei sinnekään ennätetty tällä kertaa.

Kuusamosta eli etelästä päin tultaessa ensin tulee vastaan Sallatunturi ja siitä noin vartin ajomatka vielä Sallan kylään eli keskustaan. Sieltä löytyy iso S-market ja sen yhteydestä apteeekki. Tien toisella puolella taas löytyy iso K-market sekä Alko. Molemmat kaupat oli tosi hyvin varusteltuja, eli ei tarvitse hamstrata mitään ruokaa matkan varrelta, mitä itse mietin matkan varrella.

K-marketin takana on myös kiva leikkipuisto. Me teimmekin ruokaostokset sillä taktiikalla, että toinen jäi lasten kanssa leikkipuistoon ja toinen teki koko reissun ruokaostokset. Toinen kiva leikkipuisto löytyy Sallatunturin juurelta liikuntakeskuksen takaa.

Salla Wilderness Park

Salla Wilderness Park hyvä paikka startata loma Sallassa, etenkin jos tulee Kuusamosta päin. Sieltä löytyy Sallan kansallispuiston Luonto- ja opastuskeskus sekä aukiolopäivinä keittolounas. Täytetiin ensin nälkäiset vatsat porokeitolla (vuoropäivinä lähituotettua poro- ja lohikeittoa), jonka jälkeen tutustustuimme luontokeskukseen. Salla on Suomen uusin, 41. kansallispuisto ja reiteille pääsee lähtemään Salla Wilderness Parkin luota.

Salla Wilderness Parkin parkkipaikka on tällä hetkellä työmaa, sillä parkkialuetta kunnostetaan. Lisäksi syksyn aikana pitäisi valmistua kevyenliikenteen ylikulkusilta, jolloin ei tarvitse enää ylittää autotietä osalle reiteistä lähtiessä. Työmaat on aina tylsiä, mutta ihanaa, että aluetta tehdään turvallisemmaksi.

Me suuntasimme parkkipaikalta kauniille Kolmiloukkosen reitille, joka on 3,7 kilometriä pitkä. Reitin alkupää on esteetön ensimmäiselle laavulle asti, paitsi nyt, kun parkkialue on remontissa. Reitin varrelta löytyy myös toinen laavu. Matkan varrella on pitkospuita ja polku nuolee lammen rantamia pitkin. Korkeusvaihtelua on tosi maltillisesti ja tämä oli lasten kanssa tosi mainio.

Salla Wilderness Park on ennen kaikkea poropuisto ja talvisesonkina siellä pyörii poro- ja huskyretket. Näin kesäisin siellä on kuitenkin mahdollista päästä tutustumaan porojen hoitoon opastuksella esim. Urpon poronruokintaretkellä. Retki maksaa 10 euroa henkilöltä. Meidän retkioppaana oli yksi Salla Wilderness Parkin yrittäjistä Timo. Itse en ole kova järjestettyjen retkien fani, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää niitä.

Opin Timolta aivan valtavasti. Hän kertoi muun muassa, että porojen sarvet tippuvat joka vuosi ja kasvukaudella ne kasvavat jopa 2,5 cm päivässä. Naarasporot tiputtavat sarvensa keväällä vasomisen jälkeen, kun ei tarvitse suojella enää poikasia ja urokset myöhään syksyllä rykimäajan jälkeen, kun ei tarvitse enää olla kylän mahtavin parittelija.

Ihmettelin miksi porojen sarvet olivat niin karvaiset nyt ja se johtuu kuulemma siitä, että sarvissa on kasvuvaiheessa erittäin vilkas verenkierto ja niitä peittää nahkakerros. Jos olisin koskenut siis sarveen, mitä ei ikinä saa siis tehdä, se olisi lämmin. Kun sarvet ovat saavuttaneet täyden mittansa, verenkierto sarvissa loppuu, jolloin sarvi kovettuu ja pinnalla oleva nahka kuivuu ja irtoaa. Se tapahtuu kuulemma noin vuorokauden aikana ja porot hankaavat niitä puihin ja sorkillaan. Tätä kutsutaan keloamiseksi. Niin kiinnostavia juttuja, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksi.

Puhuttiin Timon kanssa myös paljon pororetkien vastuullisuudesta, sillä porothan ovat villieläimiä. Heidän aitauksensa on 200 hehtaarin alue metsää, eli poroilla on harvinaisen paljon tilaa elää ja liikkua. He myös huolehtii poroille riittävästä levosta. Koko Salla onkin Sustainable Travel Finland -kohde ja kaikessa matkailun kehittämisessä pyritään hitaaseen ja hallittuun kehittämiseen. Tämä huokui kyllä kaikkialla.

Kolmiloukkosen reitti

Kylpylä ja muut uimapaikat

Kyllä oli meidän perheelle eksotiikkaa olla tunturin juurella kylpylässä samalla kun iso lauma, tai tokka poroja oli laiduntamassa ihan kylpylän ikkunan takana. Holiday Club Sallan kylpylä ei ole moderni viihdekeskus, vaan ainakin kesäkokemuksella rauhallinen ja näkymä koko seinien mitalta olevista ikkunoista auringon kultaamaan mäntymetsään kerrassaan maadoittava.

Kylpylästä löytyy 16 metrin kuntoallas, poreallas lasten allas sekä polskinta-allas vähän isommille lapsille. Poreallas oli sijoitettu täydellisesti; porealtaasta oli suora näköyhteys lastenaltaaseen ja polskinta-altaaseen. Lapsille löytyy niin uimalaseja kuin vesileluja, mikä on aina ilahduttavaa, kun tavaraa voi reissatessa olla niin rajallisesti.

Holiday Club Sallasta löytyy myös pieni kauppa, josta löytyy kainkenlaisia elintarvikkeita pitsasta maitoon. Ei tarvitse pikatarpeita varten lähteä aina Sallan kylään asti.

Uimarannat löytyy Sallan kylän läheltä Ruuhijärveltä (osoite Saijantie 8) sekä tunturissa Keselmäjärven rannassa liikuntakeskuksen ja camping-alueen läheisyydestä.

Salla Ski & active

Meidän reissun pyörävuokraukset olivat Salla ski & activesta. Me tehtiin Nikon kanssa niin, että iltaisin toinen jäi nukuttamaan lapia ja toinen lähti retkelle. Sähköpyöräily Sallatunturiin olikin itselleni reissun ehdoton kohokohta. Lähdin yhdeksän jälkeen illalla ja millaisen auringonlaskun sainkaan. Noh, ei mennä siihen, että valitsin kyllä väärän polun huipulle.

Oikea reitti maastopyörällä huipulle lähtee Keloravintolan takaa rinteeseen. Siinä laiduntaa kesäisin lampaita, se oli hyvä maamerkki. Huipulta löytyy useampi taukopaikka sekä huussi. Ihon kananlihalle laittava kokemus oli kuitenkin tunturissa olevat riippumatot, jossa köllöttelin ihailemassa yötöntä yötä. Riippumatot löytyvät, kun lähdet huipulta rinnettä hiukan alaspäin Venäjän suuntaan. Tässä vielä kartta, jost löytyy myös muut Aisti Salla -kohteet.

Esikoinen ja keskimmäinen pääsivät myös ekaa kertaa kokeilemaan maastopyöräilyä. Keselmäjärvenkierros oli tosi kiva tasainen reitti, joka on noin neljän kilometrin mittainen. Reitti menee niin sora- kuin asvalttitietä, sekä leveitä pitkospuita pitkin aivan Sallatunturin kupeessa. Maisemat on siis kohdallaan.

Palvelu Salla Ski & activessa erityisesti lapsia ja esikoisen vammaisuutta kohtaan oli ihana. He kyselivät etukäteen, onko jotakin, mitä voisivat tehdä pyörälle, jotta esikoisen olisi helpompi pyöräillä, esim. merkata jalkajarrunteipillä tai muuta vastaavaa.

Sillä välin kun vanhemmat lapset oli pyöräilemässä, me kuopuksen kanssa pelattiin Salla ski & activen pihalla minigolfia, aikuisen hinta 8 euroa ja lasten 5 euroa. Heiltä löytyy myös erilaisia pihapelejä, joita voi samalla 10 euron päivävuokralla vaihdella eri pihapeleihin, jotka voi ottaa mukaan vaikka mökille pelattavaksi. Valittavana oli esim. frisbeegolf, sulkapallo, minikeihäs ja mölkky. Ihan vieressä on myös pieni lampi, jonka äärellä on kota. Ei välttämättä tarvitse siis montaa metriä kävellä evästelemään ja saada retkifiilistä.

Salla-päivä herättää heinäkuisen Sallan

Kesäreissua Sallaan suunnitellessa kannattaa muistaa heinäkuun loppupuolella vietettävä Salla-päivä. Ohjelma keskittyi Sallan kylälle, missä oli paljon ilmaista ohjelmaa lapsille. Lapset mainitsi lemppareiksi pomppulinnat, taikuri Hassu-Hessun esityksen ja itsestä tuntui, että lapsia sai raahata pois Sallan sota- ja jälleenrakennusajanmuseosta.

Ensin vähän oltiin Nikon kanssa sitä mieltä, että haetaan museolta vain jätskit eikä viedä tällaiseen museoon vielä tämän ikäisiä lapsia. Siellä oli lapsia ajateltu kuitenkin ihan todella. Kokonainen huone täynnä lapsille puuhaa. Lapset katsoivat myös uteliaana mustavalko-ohjelmaa, jossa kerrottiin Sallan alueen jälleenrakentamisesta. Tänne voi mielestäni hyvillä mielin tulla siis pienempienkin lapsien kanssa.

Kesäaikaan museon takana on myös mahdollisuus päästä resiina-ajelulle tilauksesta. Museon pihapiirissä oli Salla-päivänä myös vanhoja autoja sekä vuohi ja poneja rapsutettavana. Sallatunturin puolellakin oli iltaohjelmaa ja live-esiintyjiä, mutta itse suuntasin tunturiin ihailemaan helteistä iltaa.

Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon pihapiiristä

Mitä tämä kaikki maksoi?

  • Majoitus 546€
  • Pororuokinta 50€
  • Keittolounas 41€
  • Aikuisten maastopyöräily 1 vrk 85€ + 85€ = 170€
  • Lapset samalla maastopyörällä 50€ / vrk
  • Kylpylä perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 44€ + lapsi 11€ = 55€
  • Sallan sota- ja jälleenrakennusmuseo 0€ (Salla-päivän ulkopuolella 5€ aikuisilta ja alle 12-vuotiaat ilmaisia)
  • Ruokakauppa 250€
  • Minigolf 13€

Yhteensä = 1175€

Polttoaineita en laskenut tähän, riippuu niin kovin mistä päin tulee. Me tultiin Varsinais-Suomesta ja meillä meni noin 100€. Ruokakulut on myös aina kovin suhteellisia, tällä kertaa käytiin vain kerran ulkona syömässä ja muuten laitettiin ruuat ja eväät itse.

Aina muistuttelen loppuun, että lasten kanssa reissatessa tärkeintä on, ettei ohjelmaa ole liikaa. Silloin ehtii nauttia kiireettä lasten kanssa olemisesta ja lapset saa tutkia ja tehdä mutkia. Me käytiin monessa paikkaa, jotta saataisiin teille mahdollisimman paljon ideoita mistä valkata mieleisimmät jutut. Muuten meillä on nyrkkisääntönä, että yksi isompi aktiviteetti päivässä. Silloin ei tule sätkittyä ja loma tuntuu lomalta. Ja Sallassa jos jossain ei pidä olla kiire minnekään.

Oma mieleni jäi haikailemaan ruskareissusta tänne. Kyllä joskus vielä.

Onko koululaisten pitkissä kesälomissa mitään järkeä?

Olen toista kesää koululaisen vanhempi ja pohtinut paljon varsinkin vammaisen lapsen kohdalla pitkän kesäloman järjettömyyttä. Siitä on haittaa ja ylimääräistä kuormaa ihan kaikille. Totta kai idylli on se, että lapset saisi vapautta ja leikkiä pitkän aikaa, mutta todellisuus ihan liian monessa suomalaisessa perheessä ei ole kaunista. Se on tyhjiä jääkaappeja, rähiseviä vanhempia, yksinäisiä päiviä sisällä kököttäen, turvattomuutta.

Eikä tarvitse olla edes niin dramaattista: Varsinkin pienet lapset tarvitsevat vielä paljon tukea ja läsnäolevaa aikuista ilman vammaakin. Se, että tutussa kouluympäristössä voisi olla kesäaikaan kevyempää ohjelmaa ilman tiukkaa aikataulua olisi monessa perheessä pelastus. Sillä kyllähän me nyt tiedetään, että leirit, mummolat ja aktiviteetit vaativat resursseja.

Ennen kaikkea tänä keväänä soitellessa sinne sun tänne ja lähetellessä meiliä tälle ja tuolle mietin sitä kaikkea resurssien määrää mitä tarvitaan joka tapauksessa kun vammaisten lasten kesäloma-ajanhoitoa järjestetään. Voisiko nämä kaikki resurssit valjastaa siihen, että myös niiden vammattomien lasten kesässä olisi ovi raollaan tuttuun ja turvalliseen, kun vanhemmat ei voi lomailla kymmentä viikkoa putkeen tai etäillä.

Miksi koululaisten kesälomat ovat niin pitkiä?

Aloin etsiä tietoa, että onko tähän olemassa jotakin tutkittua tietoa, minkä perusteella koulujen lomat on päätetty olevan näin pitkiä. Nopea katsaus historiaan osoittaa maatalouden yhdeksi tekijäksi lasten pitkiin kesälomiin. Lapsia tarvittiin tilan töihin erityisesti kesällä. Loogista, mutta tosiaan hyvin marginaalista tänä päivänä. Muita lapsen hyvinvointia tukevia elementtejäkin nousi esiin, mutta myöhemmin perustelen, miksi tätäkin olisi syytä tarkastella uudessa valossa.

Usein pitkää lomaa argumentoidaan myös sillä, että opettajat ja ohjaajat tarvitsevat pitkää lomaa ja aikaa suunnitella taas tulevaa. Tosiasiassa esimerkiksi iso osa ohjaajista on aina kesät työttömänä ja joka tapauksessa joutuu etsimään kesätöitä. Mietin myös, olisiko kuitenkin mukavampaa opettajallekin, että työssä olisi joka viikko aikaa suunnitella opetusta ja muita opetuksen ulkopuolisia asioita, sen sijaan että muutamassa viikossa suunnittelee koko vuoden.

Entä jos lomaa olisi vuoden aikana yhtä paljon kuin nytkin, mutta se jakautuisi tasaisemmin pidemmälle ajanjaksolle? Sellainenkin osoitus kesälomaa kohtaan oli, että nimenomaan pitkässä kesälomassa optimoidaan lyhyestä kesästä nauttiminen. Tarvitsisimmeko kuitenkin enemmän lomaa pimeän ajanjakson ympärillä, sillä se kuormittaa meitä täällä pohjolassa?

Vammaisen lapsen kesäloma-ajanhoidon järjestäminen

Vammaisten lasten loma-ajanhoito on nykyisin hyvinvointialueilla, niin myös kesäloman. Vaatii valtavasti suunnittelua ja resurssointia, että täysin vieraat ihmiset yrittävät järjestellä vammaisille lapsille paikan, jossa viettää turvallisesti kesää. Lapsia keskitetään, eli toisin sanoen lapsi menee reiluksi kuukaudeksi vieraaseen paikkaan. Vammaiselle lapselle tutusta ympäristöstä irroittautuminen on tietenkin vaikeaa, kenellepä meistä ei. Tämä taas johtaa moneen elämänlaatua heikentävään tekijään. Lapset on peloissaan ja yrittää viestittää sitä vähäisillä keinoillaan ilmaista sen. Tulee ei-toivottua käytöstä ja oireilua, jota muuten ei olisi. Vanhemmalle todella raskasta yrittää tsempata sekä itseään että lastaan joka aamu ja ottaa sen tunnekuorma jännittävän päivän jälkeen.

Tänä vuonna ilmeisesti kilpailutuksen tuloksena meille tuli vielä vieras taksifirmakin. Onneksi firmassa ei kuitenkaan ole joka päivä uutta kuljettajaa, mutta silti ne muutamat on taas lapselle uusia, joihin pitää oppia luottamaan. Se vie kaistaa keneltä tahansa. Ja miten nurinkurista opettaa tätä lapselle, kun yhdessä hetkessä koskaan ei saa mennä vieraan ihmisen kyytiin, mutta sitten kuitenkin kesäkerhossa vieraat aikuiset niin käskevätkin.

Kuukausi on sen verran lyhyt aika, että siinä lapsi ehtii ehkä juuri orientoitua uuteen paikkaan ennen lomalle jäämistä. Pidän aivan älyttömänä järjestelmänä.

Sen lisäksi, että kesäloma-ajanhoitoa pitää hakea joka vuosi, joku on ottamassa näitä hakuja vastaan, selvittää ja tutkii ja myöntää. On selvitelty, että kuka hoitaa diabetesta, opettaa lapsen jutut ja taksikuskienkin pitää osata toimia ja ymmärtää diabetesta. Sen lisäksi terapeuttien kanssa pitää sopia uudet ajat uuteen paikkaan ja välittää yhteystietoja puolin ja toisin.

Eniten pitkässä kesälomassa mättää kaikki

Moni ihminen hyötyy rutiineista ja vaikka työ- ja koulurutiineista onkin hyvä irtaantua hetkeksi, mitä tekee 2,5 kuukauden irtaantuminen? Rutiineihin palaaminen voi olla todella kuormittavaa ja haastavaa. Itsellä on ollut joka vuosi sekä päiväkotiin että kouluun syksyllä menessä fiilis, että ihan nollasta taas aloitetaan ja ensimmäiset kuukaudet tai ainakin viikot ollaan taas herkillä. Kuormittaa, taas. Ihana ja lyhyt kesäaika on monessa perheessä onkin ihan todella kuormittavaa aikaa.

Loman pitkäisi olla tarpeeksi pitkä, jotta se palauttaa. Kokemus sopivan pituisesta lomasta on kuitenkin todella yksilöllinen. Itse ajattelisin, että voisi olla vaikka kolme viikkoa lomaa, kolme viikkoa koulua. Tai lyhyempiä viikkoja. Kiinnostaia tuloksi löytyi Duodecimin artikkelista, johon oli kerätty tutkimustuloksia lomasta ja sen hyvinvointivaikutuksista. Sen mukaan niillä, joilla loma vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin, hyvinvointivaikutukset kestävät 2-4 viikkoa loman päättymisen jälkeen. En pidä kovin pitkäaikaisena, vuotta jää jäljelle aika paljon vielä sen jälkeen. Tutkimuksien mukaan jo nelipäiväinen loma tai talviloman mittainen loma vaikuttaa suurella osalla positiivisesti psyykeeseen. Tämäkin siis puoltaisi sitä, että lomaa tulisi jakaa pienempiin osioihin pitkin vuotta.

Millainen lomajärjestelmä olisi hyvä?

Väitän, että olisimme vähemmän uupuneita, jos kesään ei latautuisi niin paljon. Jos lomat jakautusivat tasaisemmin ja lyhyempiä viikkoja voisi tehdä pitkin vuotta. Se kuormittaisi vähemmän perheitä. Tai ainakin kesäloma-ajan hoidon toteutuminen tutussa ympäristössä edes osittain tuttujen aikuisten kanssa. Ajatus siitä, että tämän valtava säädön kevään aikana kaiken muun arjen keskellä voisi välttää kokonaan on kyllä oma fantasia. Esikoinen on ikävöinyt kouluun ja ystäväänsä siellä. Mikä ihana, mutta raadollinen tilanne. Sen sijaan harjoitellaan taas sopeutumista, uusia rutiineja, sääntöjä ja luottamaan vieraisiin ihmisiin. Mietinpä itse, jos kuukaudeksi laitetaan johonkin uuteen työyksikköön ja sitten taas uuteen. Ei oo kaikkien pala kakkua se.

Loma eriarvoistaa. Tasan ei mene puurohiutaleet, mutta todella pienituloiset sekä päihde- ja mielenterveyshaasteiden äärellä kärsivät lapset ovat pitkään heikossa asemassa. En ole talous- enkä laskenta-alan ammattilainen, mutta olisi kiinnostavaa kuulla jokin skenaario, paljonko kevyempi kesäleirimäinen koulu maksaisi yhteiskunnalle ja voisiko se vähentää ja ennaltaehkäistä koululaisten haasteita tai jopa parantaa oppimistuloksia ja hyvinvoinia.

Eli ei – pitkissä kesälomissa ei ole todellakaan suurelle osalle järkeä ja tulevaisuudessa löytyy toivottavasti joku tasa-arvoisempi ja lapsien ja perheden hyvinvointia tukeva ratkaisu.

Onko se uhma vai sittenkin ylikuormitus?

Siirtymät tuskaisia, pukeminen helvetillistä taistelua, muksimista ja nipistelyä, koko ajan kenkä puristaa, vaikka kenkiä ei ole edes jalassa. Vaiheita vaiheita, sanovat. Ripaus tai kasa uhmaa. Onhan lapsi nyt ollut temperamentinen ja itkuisa aina. Ehkä. Vai sittenkin aistiherkkä, joka yrittää vähäisillä itsesäätelymekanismeillaan kertoa ympärilleen, että hei ei oo hyvä?

Havahduin pohtimaan viime kesänä, onko lapseni uhman sijaan sittenkin vain aivan liian ylikuormittunut. Meillä oli viime keväänä tosi paljon kotona itkuisuutta, kiukkuisuutta ja levottomuutta. Pistin sen pitkään vaiheiden ja uhman piikkiin. Iltaisin nukutustilanteissa vieretyksin pötkötellessä nousi pala palalta esiin, miten varsinkin äänet päiväkodissa tuntui lapsesta pahalta.

Välissä tuli kesäloma, jonka aikana lapsen olemus muuttui aivan valtavasti. Räjähtämisherkkyys laski, leikkeihin syventyminen parani, lasten keskeinen vuorovaikutus parani ja heistä kaikista tuli silminnähden levollisempia. Pohdin myös, että oliko tässä nyt vaan kesloman tarvetta ja toiveikkaana päiväkodin alkaessa ajattelin, että nyt on uusi alku kaikilla. Kaikki palasi kuitenkin ihan samaan tilanteeseen kuin keväällä. Seurailimme menoa useita viikkoja ajatellen, että ottaa aikansa kun adaptoituu päiväkotiarkeen. Yritettiin illat pitää mahdollisimman rauhallisina ja viikonlopuista minimoida ohjelma. Räjähtelyt kuitenkin jatkui.

Päiväkodissa mitään ongelmia ei ole ollut missään vaiheessa, eikä kuvailuni meidän illoista sopineet ollenkaan lapsen päiväkotiprofiiliin. Oli siis selvää, että lapsi tsemppasi koko päivän ja aistien ylikuormitus purkautui kotona. Keskustelimme päiväkodin kanssa sekä neuvolan kautta saadun toimintaterapiakontaktin kanssa, mitä päiväkodissa voisi tehdä, jotta aistikuormaa saadaan pienennettyä. On paljon asioita, joilla kuormitusta voi purkaa, mutta ajattelen, että lähtökohtaisesti tässä pätee sama asia kuin vaikka päänsäryn hoitamisessa. Särkylääkkeellä voi lievittää oireita, mutta kyllä hyvinvoinnin kannalta on hirmu oleellista, että se itse syy hoidetaan.

Onneksi päiväkoti on ollut koko ajan tosi halukas tekemään toimenpiteitä, jotta aistikuormitusta olisi vähemmän. Ja onhan se kaikkien etu, koska kyllä etenkin äänikuorma vaikuttaa ihan meihin kaikkiin, vaikka ei olisikaan ylimääräistä herkkyyttä. Kaikua on pyritty vähentämään ja akustiikkalevyjä on lisätty, lapsilla on saatavilla kuulosuojaimia, ryhmiä yritetään jakaa edelleen pienempiin ryhmiin ja niin edelleen. Viime syksynä kuitenkin aloitettiin säännöllisesti pitämään ekstravapaapäivä kerran viikossa. Ja se on ollut kaikista merkittävin apu on tähän asti. Tai ehkä kaikki yhdessä.

Ihanaa nähdä lapsen voivan tosi paljon paremmin. Eikä yhtään vähempiarvoisena lasten olemuksien keventyminen korreloituu myös suoraan koko perheeseen. Kyllä tietäjät tietää, miten lasten räjähtelyt ja tunteiden purkautumiset vie kaikkien voimavaroja. Ja kun kaikki aika ei mene jatkuvien tulipalojen sammuttamiseen, päivässä on kaikkien hermosto levänneempi.

Onko meidän kaikkien lapset sitten yliherkkiä ja ylikuormittuneita? Ei ja ehkä. Tämä on yleisesti aiheena tosi triggeröivä, mutta ajattelin seuraavaksi pohtia ääneen vähän sitä, miksi mä ajattelen, että itseasiassa uskon, että tosi moni lapsista on enemmänkin ylikuormittunut, kuin uhman tai jonkin muun vaiheen riivaama.

Mutta siitä ensi kerralla. Tästä alkaa siis viikonloppu! Jee!

Mistä lastenhoitoapua?

Todellakin olen sitä mieltä, että äitiyspakkauksen mukana pitäisi tulla oikeus nannyyn joka kuukausi siihen asti, että lapsi täyttää 18 vuotta. Näyttää kuitenkin siltä, että kuntien saati valtion tarjoamaa lastenhoitopalvelua väsyneille vanhemmille saadaan vielä odottaa sukupolvi jos toinen. Siksipä lupasin kertoa, miten meille on järjestynyt parisuhdeaikaa vuosien varrella. Kokemusta löytyy opiskeluajoista, kun sukulaiset asui toisella puolella Suomea kuin lapsen sairastuttua pitkäaikaisesti. 

Lastenhoitopalveluitahan on olemassa pilvin pimein, mutta maksavat tryffeleitä ja hummereita. Mitä vaihtoehtoja on kuin erota ja alkaa vuoroviikkovanhemmaksi? Vai onko lepo ja oma aikakin rikkaiden luksustuote? 

Järjestöt

Mannerheimin lastensuojeluliitto eli MLL kautta olemme ostaneet lastenhoitoa silloin kun esikoinen oli vauva. Opiskelimme Kotkassa toisella puolella Suomea sukulaisista. Silloin oli vielä sellainen neuvonta, minkä kautta sain tiedustella ihmistä, jolla oli vammaisuudesta kokemusta. Saimmekin aivan mahtavan iäkkäämmän rempseän pakkauksen, jolla itsellään oli aikuinen vammainen lapsi. Kysymällä siis moni asia selviää. Nyt tosin näyttää siltä, että MLL lastenhoitopalvelua on tarjolla enää Kainuussa ja Lahdessa . Varsin alueellinen lohtu tämä. 

Commu App on voittoa tavoitteleva, mutta myös yhteiskunnallinen yritys. Se on appi, minkä kautta voi pyytää ja antaa esimerkiksi lastenhoitoapua. Itse en ole käyttänyt sovellusta, mutta uskallan kyllä ehdottomasti rohkaista kokeilemaan. 

Lapsiperheiden kotipalvelu

Tämä on ihan kaikille perheille tarkoitettu, ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, että kaipaa tukea arkeen. Omiin menoihin tätä palvelua ei voi käyttää, mikä toki on vähän nurinkurista, kun puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä. Mitä väliä sillä on, miten ihminen palautuu. Systeemin väärinkäytön riskit tuntuu jotenkin laiskahkolta argumentilta. 

Joka tapauksessa neuvolan kautta tai hyvinvointialueen perhetyöhön olemalla yhteydessä pitäisi päästä asioissa eteenpäin. Monissa paikoissa näytti olevan jo sähköinen lomakekin, jee. 

Tällaista mekin koitettiin ottaa mukaan esikoisen sairastuttua diabetekseen. Koko touhu tuntui jotenkin siinä hetkessä raskaammalta loppu viimein. Piti selvittää vapaa palveluntuottaja ja sitten kun sellainen loppuviimein löytyi, niin tietysti itse pitää perehdyttää henkilö diabetekseen, eikä se nyt ole ihan hetkessä tehty. Vauvalle ja taaperolle ei taas kelvannut kuin äiti, jos näkyvillä olin. Tulipahan kokeiltua, mutta uskon ja toivon muilla olevan parempia kokemuksia! 

Sosiaalinen media

Vuosien varrella myös somen kautta meille on tarjottu suoraa lastenhoitoapua. Näihin on tosi hankala tarttua, koska tietysti minusta ja perheestä on muodostunut ruutujen toiselle puolelle jonkinlainen kuva, mutta itse en tiedä ihmisistä mitään. Rohkaistuin kuitenkin haastattelemaan yhtä erityisopettajaopiskelijaa ja uskaltauduimme kokeilemaan häntä. Hän kävikin monta kertaa meilllä ennen esikoisen sairastumista ja kuopuksen syntymää. 

Kolmen lapsen antaminen yhden ihmisen hoidettavaksi tuntuu aivan liian isolta vastuulta kenellekään. Hyvä kun itse pärjäsin niiden kanssa yksin, silloin on hankala sitä keneltäkään muultakaan odottaa. Nyt alkaa tosin tuntua, että kaikki on sen verran omatoimisia päivittäistoiminnoissa, että suurin este on esikoisen diabetes. 

Jaa niin, ja kaikki ei tee somea julkisesti ja työkseen. Onneksi on olemassa kaikenmaailman paikallisryhmät esim. Facebookissa. Voisi siis huhuilla paikallisryhmistä, tietääkö joku tyyppiä, joka voisi olla pätevä hoitamaan lapsia. Yleensä löytyy joku tutun tuttu, joka osaa suositella jotakuta. 

Olen saanut kuulla, että ei uskalla päästää kotiin ketään vierasta, saati antaa lapsiaan sellaiselle. Olen kuitenkin itse pakon edessä joutunut luottamaan ventovieraille lapsiani. Olen myös menettänyt luottamukseni, kun lapseni ei ole saanut oikeanlaista hoitoa diabetekseensa hoitopaikasta. Senkin jälkeen olen joutunut rakentamaan luottamusta uudelleen vieraisiin hoitajiin. Mihin sitä enää luottaisi, jossei ihmisiin. Sen jälkeen kesti kyllä varmasti vuoden, ennenkö yöuneni rauhoittui lapsen ollessa pois luotani. Suuri osa ihmisistä kuitenkin toivoo toisilleen hyvää ja varmistaa oman osaamisensa enennkö hoitaa lapsen sairauksia. Lähtökohtaisesti ihmiset vahtii toisten lapsia haukan lailla. 

Järjestin myös somessa viime vuonna (muistaakseni) kaveriperhehaun. Ajatuksenani oli, että voi tarjota siinä suoraa apuaan ja kertoa mistä on tai sitten perheet voi myös kysyä apua. Suoraahan ei tarvitse tuntemattomalle viedä lapsiaan, vaan tavata vaikka ensin puistossa ja sitten jos sujuu, niin tutustua pikku hiljaa. Ehkä pitää nyt keväällä tehdä uusi haku.

Vammaispalvelut

Tukena järjestää perhelomitusta, jossa hoitaja tulee kotiin. Se hoitaa hoidettavan lisäksi perheen muut lapset ja kodin askareet. Mikä superihminen tällainen on, en todella tiedä. Sen tiedän, että tällaista palvelua ei ole helppo saada, kuulisinkin mielelläni, jos jollakin on kokemusta. 

Olen esikoiseni omaishoitaja nimellisesti, käytännössä olemme sitä puolisoni kanssa molemmat. Siihen kuuluu lakisääteisenä 3 vrk omaishoidon vapaa, johon pitäisi olla tarjota tilapäishoitopaikka lapselle. Meillä on ollut nyt monta vuotta ryhmämuotoinen hoitopaikka “laitoksessa”, joka on uusi ja kuin moderni koti. Vieras paikka sekä vieraat aikuiset ja lapset on ollut hänelle isoja tottumisen paikkoja. Meillä omaishoidon vapaiden pitäminen on alkanut pikku hiljaa totutellen. Muistaakseni aloimme selvittelemään hoitopaikkaa jo tosi hyvissä ajoin, ennenkö kumpikaan oli aivan väsymysraunio. Ajattelen edelleenkin, että nämä kaikki palvelut pitäisi olla ja “ajaa sisään” pikku hiljaa ja varhain, koska sitten kun totaalinen väsähdys tulee, ollaan jo usein myöhässä. 

Tilapäishoitoa voi hakea vammaispalveluista myös harkinnanvaraisena haastavaan elämäntilanteeseen, lapsen loma-ajaksi tai vaikkapa työmatkaksi. 

Esikoisen ollessa tilapäishoidossa toiset isovanhemmat ottavat kaksi nuorempaa vuorokaudeksi hoitoon. Tilapäishoitoajat tiedetään vuodeksi eteenpäin, näin ollen meillä on siis yhteinen kahdenkeskinen aika kalenteroituna ja tämä on ollut aivan mahtavaa. Se on vähentänyt säätämistä ja häpeää avun pyytämiseen liittyen, kun asiat on sovittu jo etukäteen. 

Lähipiiri

Lisäksi toiset isovanhemmat ottaa esikoisen tai kaikki lapset yleensä kerran kuussa hoitoon. Hyvässä lykyssä meillä voi olla siis jopa kaksi vuorokautta kuukaudessa yhteistä aikaa. No, sairastelut ja muut yllättävät käänteet kyllä pitää huolen, ettei sitä omaa aikaa liikaa pääse kertymään. 

Kaikkein surkuhupaisintahan tässä on se, että lastenhoitokuviot eivät selviä pienellä vaivalla ja sellaisen järjestäminen vaatii resursseja, etenkin jos lapsella on paljon hoitoisuutta. Siksi mun neuvo on, että hoitaa ne kuviot silloin, kun voimia vielä on.

EDIT 7.2.2025

Yhden olennaisen asian unohdin mainita – varhaiskasvatus ja aamu- ja iltapäivähoito. Jos on mahdollista järjestää treffejä heti työpäivän alkuun tai sen jälkeen ja lasten hoitoajat siihen taipuu, hyödyntäkää! Siellä on valmiina (yleensä ja toivottavasti) tutut turvalliset aikuiset, jotka osaa jo hoitaa lasta.

Ja yhden toisen tosi olennaisen unohdin – Elsan, joka sanoi esikoisen ollessa vauva, että ottaa meidän esikoisen hoitoon, että päästiin hetkeksi kaksin. Ei sanonut, et laittakaa viestiä jos tarttette jeesiä, vaan sopi suoraa ajan. Elsa oli Nikon opiskelukaveri Kotkassa, jossa asuttiin esikoisen eka vuosi.