Lappi

Mitä ottaa huomioon, kun lähtee pienten lasten kanssa Lappiin kesällä?

Ensi viikolla starttaa meidän karavaanin nokka mutkien kautta pohjoiseen. Ollaan tehty (minä olen) höllää reittisuunnitelmaa, jotta ei tarvitsisi arpoa tien päällä itään vai länteen. Tarkoitus on kuitenkin edetä kompanjan vaatimassa tahdissa ja suuntaa voi muuttaa jos siltä tuntuu. Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla asuntoauto käytössä ja se tulee helpottamaan. Ei tarvitse etukäteen varailla majapaikkoja ja pinnistää pakolla perille asti. Ei ole myöskään sitä jatkuvaa tavaroiden roudaamista ees ja taas.

Jos on muitakin siellä pakkailemassa laukkujaan ja suuntaamassa pohjoiseen niin tässä viime vuodelta muutamia huomioita mitä kannattaa huomioida pakkaillessa pikkulasten vermeitä mukaan. Monet on ihan yleispäteviä ajatuksia kaikille, mutta listaa tehdessäni ajattelin erityisesti omasta näkökulmasta, eli pikkulapsiperheenä.

Etäisyydet ovat pitkät.

Viihtyykö lapsi autossa ja kuinka pitkiä aikoja kerrallaan ovat perustavanlaatuisia kysymyksiä, kun alkaa suunnittelemaan matkaa. Jos tietää, että tunti kerralaan autossa on ihan maksimi kannattaa ehkä haudata haave valloittaa koko Lappi samalla reissulla.

Heitä auto ja perheesi yöjunaan ja aamulla löydät itsesi Kolarista tai Rovaniemeltä. Se helpottaa matkantekoa kummasti. Samalla saa (ehkä) itsekin hieman nukkua eikä ole aamulla niin krapulainen olo. Asuntoauto on myös erittäin hyvä vaihtoehto matkan taittamiseen. Silloin leirin voi pystyttää, kun pesueen matkustusmitta on täynnä.

Kauppoja ei ole joka ojan notkelmassa. Mukaan kannattaa siis ehdottomasti pakata kylmälaukku, jossa saa pidennettyä reissueväiden säilyvyyttä. Paljon vettä, mehuja, pikku snäksejä (pähkinöitä, suklaata, myslipatukoita, ruissipsejä, smoothieita…), jotta retkillä ja autossa on naposteltavaa jossei ateriaa saada sillä hetkellä sormia napsauttamalla loihdittua. Vesipulloja voi pakastaa kotona mukaan ja sanomalehteen käärimällä saa vielä hiukan lisää jatkoaikaa säilyvyydelle.

Hyvät eväät.

Tätä nyt ei tarvitse selittää. Hyvä ruoka, parempi mieli. Jos retkillä laittaa ruokaa maastossa, kannattaa koeajaa ruuat kotona etukäteen eikä maastoon kannata ottaa mitään epävarmaa. Mikään ei suurempi itsemurha, kuin lapset jää nälkäiseksi keskellä erämaata.

Lisäksi jossei matkan varrella ole taukotupia, kannattaa ottaa helppoa lennossa syötävää korkeaenergistä evästä, kuten pähkinöitä, suklaata, mysli- ja välipalapatukoita, rusinoita… Mikä parhaiten maistuu. Jos sade yllättää eikä leiriä voi pystyttää ja pitää pystyä jatkamaan matkaa niin ne suklaapatukat nousee arvoon arvaamattomaan.

Tarpeeksi tekemistä lapselle.

Vaikka ideaalia olisi, että lapsi keksisi kepistä ja kivestä tekemistä Lapissa kahdeksi viikoksi, todellisuudessa kaikkien hermoja helpottaa, kun lapsella on mukavaa tekemistä mukana. Me olemme pakanneet lempikirjoja ja isoa dubloalustaa pienemmän alustan, johon saa kiinnitettyä palat ja menee suht pieneen tilaan niin.

Soittolista lapsen lempparimusiikista ei sekään huono ollenkaan. Ainakin meillä neiti nauttii niin paljon, että sata kilometriä meni hujauksessa. Lisäksi pallosta saa paljon kivaa puuhaa ulkona. Puuha-, tarra- ja värityskirjat ovat autossa myös mukavia jos ne soveltuu omille muksuille. Maalaa vedellä-kirjat on myös aika hauskoja jos tietää, että esim. pilttipurkki pysyy mukitelineessä pystyssä.

Jos lapset kuuntelevat äänikirjoja niin kannattaa ladata muutamat kirjat niin, että ne on kuunneltavissa off-line tilassa. Sillä Lapissa et koskaan tiedä missä on verkkoa ja missä ei. Myös pelit pädille ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto, kun kaikki pelimerkit on jo käytetty.

Vaatetta laidasta laitaan kerrospukeutuen ja villaan kääriytyen.

Kesä Lapissa voi tarkoittaa hellettä, mäkäriä silmät ja suu täynnä tai vihmovaa kaatosadetta, räntää ja nollakelejä. Usein kuitenkin jotain tältä väliltä. Sää voi kuitenkin nopeastikin muuttua säätiedotteista huolimatta, joten vähän kaikkeen tarvitsee varautua.

Toppatakki ei olisi ainakaan viime kesänä ollut yhtään liioiteltu. Jos omistaisin kevytuntuvatakin, se olisi tosi oiva seuralainen, koska lämmittää hyvin ja menee pieneen tilaan. Villavaatteet ovat kuitenkin kiistatta parhaita (retkeily)vaatteita. Kesälläkin villa hengittää ja imee kosteuden itseensä pitäen ihon kuivana. Lisäksi pelkästään tuulettamalla villapaita on kuin uusi, kun taas tekniset vaatteet alkavat nopeasti haista.

Vetoketjulliset takit ovat myös helpompia kuin haalarit operoidessa lasten kanssa, mutta usein haalari on kuitenkin muuten miellyttävämpi lapselle. Jokatapauksessa tärkeintä on, että vaatetta saa helposti pois jos iskee juoksuhepulit ja lisää päälle, kun malttaa istahtaa eväspaikalle.

Paksumpi pipo, sormikkaat ja villasukat ei ole missään nimessä liioittelua.

Sadevaatteet kannattaa ehdottomasti olla. Itse suosin retkeillessä kuoritakkia ja housuja ja alle kerrastoa kerraston päälle sään mukaan. Kuljen usein talvellakin samassa takissa kuin kesällä. Tilan säästämiseksi jätimme viime kesänä retkeilykengät kokonaan kotiin ja matkassa oli saappaat, lenkkitossut ja Crocs-tyyppiset läpsyttimet. Näillä pärjättiin hyvin, mutta mutaan sotkemani ja vesisateessa kastamani lenkkarit ei enää city-lenkkareina olleetkaan ihan niin fancyt.

Jos on vaippoja käyttäviä lapsia, niin teippivaipat ovat maastossa paljon kätevämpiä kuin housuvaipat, koska ei tarvitse riisua kaikkia vaatteita saadakseen uuden vaipan päälle. kylmälläkään säällä ei siis tarvitse palelluttaa lasta. Ja niitä vanhoja leipäpusseja käytetyille vaipolle. Kyllä. Oli siellä sonnat tai ei, ne kannetaan mukana jätehuollon ulottuville.

Pakkaa tavarat ”kategorioittain”.

Olemme ennen pakanneet yhteen kassiin aina yhden ihmisen tavarat, mutta olen huomannut menoa helpottavan, kun yhdestä kassista löytyy kaikkien vermeet valmiina, kuten sadevaatteet yhdestä ja uimavaatteet yhdestä ja niin edelleen.

Läpinäkyvät säilytyslaatikot ovat myös matkatessa verrattomia verrattuna perus laukkuihin (jossei tarvitse hirveästi aina siirtää tavaroita). Heti näkee mitä missäkin laatikossa on eikä tarvitse muistella kenen tavarat nyt oli minkäkin värisessä laukussa. Varsinkin jos seurueesta pakkauksen on hoitanut yksipuolisesti jompi kumpi.

Kantoväline, jos lapset ovat sen kokoisia ja viihtyvät niissä. Taapero ja leikki-ikäisillä lapsilla jalat voivat pettää alta mitä ihmeellisempien asioiden vuoksi. On huomattavasti kevyempää ja molemmille osapuolile miellyttävämpää, kun ei tarvitse roikottaa lasta olalla kuin säkkiä tai pelätä reppuselästä tippumista. Lapsi saa otettua selässä vaikka torkut ja retkeilystä saa varmemmalla todennäköisyydellä kaikille mukavia muistoja.

Meillä on ollut vauva-aikoina kantoliina ja vanhempana olemme siirtyneet Tula-kantorepun käyttöön. Viime kesänä neiti kulki Tulan taapero-repussa. Deuterin kantorinkoista olen kuullut vain hyvää. Lisäksi Piggybackrider-tyyppinen ratkaisu voisi toimia, kun läheisyys- ja jalkojenpettämishetket eivät enää kestä kauaa.

Muista turvallisuus.

Erämaa ei ole yleensä oikea hetki aloittaa puukolla vuolemisen treenejä. Ensiapupakkaus on hyvä olla aina mukana. Toinen aikuinen lisää turvallisuutta retkillä, sillä jos toiselle sattuu jotain pystyy toinen hälyttämään apua ja pitämään huolta muusta katraasta. Autossa kannattaa olla isompi ensiapulaukku, josta löytyy kuume- ja kipulääkkeitä koko poppoolle, kuumemittari, antihistamiinia ja perus laastari- ja sidetarpeet.

Valitse retkikohteet kunnon, kokemuksen ja sään mukaan.

Ei kannata lähteä vaeltamaan tunturissa kymmeniä kilometrejä jos on epävarma itsestään ja lapsien jaksamisesta. Säätä kannattaa vielä varmistella ennen patikkaan lähtöä, sillä esimerkkinä meille kävi Taivaskeron kierroksella niin että suhteellisen mukava ja lämmin keli vaihtui raekuuron jälkeen viiltävään vesisateeseen. Sen jälkeen retken glamour vaihtui tiukaksi suorittamiseksi ja ainoa tavoite oli päästä pois mahdollisimman nopeasti.

Esimerkkejä hyviin ja helposti tavoitettaviin ja valloitettaviin tuntureihin on Muonion Särkitunturi ja Posion Riisitunturi. Toisille lapsille (ja itselleni) rengasreitit toimivat parhaiten. Onhan se nyt ikävystyttävää mennä samaa reittiä takaisin kuin on jo tullut. Seikkailja janoaa uusia kulmia. Särkitunturin reitti menee saman pätkän mennen tullen, mutta se ei menoa tuntunut hidastavan.

Kuvat ovat viime vuoden kesälomareissulta Taivaskeron rengasreitiltä, Matkan varrella saatiin tuulta, aurinkoa, rakeita, kaatosadetta, usvaa ja sumua eikä leiriä pystytty lopulta tekemään mihinkään. Se reitti opetti taas meille retkeilystä pienen lapsen kanssa paljon.

Taivaskerott on vaikuttava. Ja kovin kivikkoinen, niin kuin saattaa huomata ja ei turvallisin vaihtoehto sateisella säällä liukaspohjaisilla kengillä. Mutta kuka sen olisi voinut ennustaa. Kokemusta rikkaampana ja nyt naurattaa. Seuraavan kerran kun kiipeän Valtavaaralle haluan ihastella yötöntä yötä.

Toivottavasti näistä ajatuksista saitte vinkkejä omien reissukassien pakkaukseen. Omaa reissun alkua ei jaksaisi enää odottaa. Mutta ehkä sen voisi aloittaa tästä pakkaamisesta.

Riisitunturi – sieltä se lasten vaellusura lähtee

Viime kesän kesälomareissusta Lappiin on jäänyt kirjoittamatta monet ihanat reissuhetket. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Itselläni google lauloi viime kesän reissua suunnitellessa. Ja niin muuten laulaa juuri nytkin, kun askelmerkkejä tulevalle lomalle pyritään merkkailemaan.

Viime kesänä valkoitui ja hyvin lapsiystävälliseksi kohteeksi osoittautui Särkitunturi Muoniossa ja tämä Posion Riisitunturi. Niissä on mitaltaan koko perheen kanssa luonnistuvia päiväretkikohteita. Tai jos on vikkelämmät kintut niin puolipäiväretkikohteista menevät myös.

Riisitunturilta löytyy paljon eri mittaisia reittejä. Me menimme Riisin rääpäisyn, joka on 4,3 kilometrin mittainen rengasreitti. Se on pienellekin lapselle helppokulkuista polkua, mutta rattailla täällä ei pääse liikkumaan. Meillä oli neidille kantoreppu ja osan aikaa hän siinä matkasikin, mutta melko pitkään neiti jaksoi pomppia kiveltä kivelle ja pinkoa mäkiä ylös.

Lähtöpisteen jälkeen kun polut ensi kertaa haarautuvat, lähdimme vasemmalle. Jos kuitenkin retkiseuruetta nälkä kouraisee jo lähtökuopissa, kannattaa kääntyä oikealle. Näin autiotupa tulee vastaan paljon nopeammin.

Autiotuvan viereen on rakennettu vasta uusi iso grillauskatos, mutta viime vuonna meidän ollessa siellä oli ulkona grillauspaikka ja autiotupa. Autiotuvan takana on puuvarasto, jossa rangoista sahataan itse omat polttopuut. Kannattaa siis varata hiukan aikaa, jos notskihommia suunnitelmissa.

Matkalla mietimme mistä Riisitunturin nimi juontaa juurensa. Päättelimme, että Riisitunturin korkein kohta on ehkä hieman riisin mallinen, siinä meidän teoria. Googlauksen perusteella kuitenkin tätä teoriaa tukevia lausuntoja ei löytynyt. Sen sijaan vanhoissa kartoissa Riisituntunturi on nimetty ”Riistunturi”, joka saamelaisperäisenä sanana merkitsee tykkyä, risua tai heinää. Lisää tulkintoja löytyy Luontoon.fi-sivustolta.

Tällä reissulla meillä oli mukana makkarat, suolakeksejä ja vaahtokarkkeja grillattavaksi. Ei paljon tarvinnut miettiä voiko tulia laittaa, kun koko heinäkuun alun Lapissa satoi enemmän ja vähemmän koko ajan.

Nyt kun tänä vuonna lähes kaikkialla on ollut pitkä kuiva jakso, on oltava tulien kanssa tarkkana. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulia ei ole turvallista tehdä. Sen sijaan retkikeitin ei jätä nälkäiseksi (jossei kaasu lopu), joten sitä suosittelen kaikille mukaan. Jos mukana on pieniä ehtiviä vipeltäjiä, joita tuli kiinnostaa, on myös huomattavasti helpompi hallita yhtä kattilaa kuin koko nuotiopaikkaa.

Retkikeitin on myös joka pennin väärtti road trippaillessa muutenkin, sillä ei tarvitse jokaista perheen ateriointia suorittaa huoltoasemilla tai ravintoloissa, vaan esim. keitot ja padat lämpenee vartissa koko jengille.

Reitti on uskomattoman kaunis ja matkan varrelta näkee ihanasti järviä, jotka täplittää maisemaa. Ottaen huomioon ettei olla ihan sydänlapissa, tuntuu kuin olisi pohjoisemmassakin.

Puolisoni isovanhemmat ovat kotoisin pohjoisesta. Kun yhtenä kesänä pohdimme ääneen, menisimmekö käymään Riisitunturilla tokaisi puolisoni mamma: ”Mitä te sinne. Ei siellä ole mitään nähtävää”.

Vieläkin naurattaa niin paljon. Me ihastuimme riisitunturiin ihan todella ja se oli meidän neidille, joka oli oppinut kävelemään alle vuosi sitten ihan täydellinen retkikohde. Ei sitä näköjään näe niiden omien kotinurkkien kauneutta samalla tavalla.

Paluumatkalla kannattaa poiketa Korpihillassa, josta löytyy ihanan oloinen kartanomainen kahvila ja maaseutumiljöö. Me jäimme raapimaan kahvilan ovea, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa ajoissa. Tosin en tiedä olisimmeko kehdanneet metsässä rymyämisen jälkeen kankkujamme istuttaa valkoisille rokokoo-tuoleille.

Voi näitä riemukkaita muistoja. Tuntuu niin absurdilta, että vajaa vuosi aikaisemmin ensiaskeleensa ottanut esikoinen kirmasi kanssamme tunturissa kuin vanha tekijä. Tärkeää on lasten kanssa retkeillessä muistaa, että on aina suunnitelma B ja mielellään C. Herkkueväät, ilman kiirettä, yhdessä ihmetellen ja ihastellen ja madellen.

Mistä meidät tänä kesänä löytää – ei voi tietää. Mutta moikkaillaanhan jos törmäillään!

Lapsiperheen Särkitunturi

Onko etsinnässä Lapista helppokulkuista taaperonkin tallattavaa tunturimaastoa? Muoniosta sitä löytyy Särkitunturilta. Tämä oli aivan 6/5 päiväretkikohde meidän alle vuosi sitten kävelemään oppineelle retkeilijän alulle ja vahvasti raskaana olevalle.

En ole blogin puolelle kertonut vielä mitään meidän perheen kesälomareissusta viime vuonna (jossei oteta huomioon raskausviikkokertomuksia viikoilta 25-28). Kevät se sieltä kuitenkin kolistelee ja kesälomahan se jo mielessä, joten on hyvä aika alkaa muistella viime kesää. Viime kesän Lapin reissumme oli melko vahvasti vesisateen ja sumun sävyttämä, joten oli ihanaa, että joukkoon mahtui lämmin ja aurinkoinen päivä.

Aikuisten kesken Särkitunturilla käväisee parin tunnin reissulla ja ehtii ihailla maisemiakin vielä. Lasten kanssa tämä oli kuitenkin hyvä koko päivän ohjelma. Ei ollut kiirettä minnekään ja ehdimme vielä käydä ennen iltaa Pallasjärven punaisilla hiekoillakin.

Särkituntunturin huiputua aloitetaan jättämällä autot Rovaniementien varteen (kantatie 79) Särkijärven edustalle. Matkaa on Muonion keskustasta noin 15 kilometriä Kittilän suuntaan. Särkitunturin polun alku on tien toisella puolella, viitta on hieman piilossa. Sieltä se polku tai pikemminkin tie lähtee etenemään selkeästi eikä eksyä voi.

Tie huipulle on reilu kolme kilometriä pitkä ja vain viimeiset muutama sata metriä on kivikkoisempaa eikä lastenvaunuilla kovin hyvin rullaavaa. Tosin joku sissi taisi vaunuilla jyskyttää huipulle asti, mutta suosittelen ennemmin kantovälinettä.

Ensimmäinen pidempi istahdustauko pidettiin hiljattain rakennetun laavun läheisyydessä. Laavulta Särkitunturin laelle on mutulla puolisen kilometriä. Vieressä on myös pieni suloinen lampi, mutta veden juomakelpoisuudesta en osaa sanoa.

Meillä neiti oli tähän laavulle asti apostolin kyydillä ja sitten melko nopeasti hyppäsi kantorepun kyytiin, jossa vetäisi tehokkaat pikapäiväunet. Niin kova meno oli, että kuvissa vilkkuva papukaija-pipokin jäi matkan varrelle.

Laavun jälkeen tie alkaa kapenemaan pikku hiljaa ja viimeiset sata metriä on kivikkoista, mutta ei vaikeakulkuista. Olimme ihan lenkkareilla liikenteessä ja neiti paljasjalkakengillä, jotka osoittautuivat todella hyväksi jalkinevalinnaksi neidille.

Särkitunturin huipun maisemia ei ihan suotta hehkuteta joka tuutissa. Olihan ne nyt näin etelän vetelien näkökulmasta upeat. Ilma ei ollut pilvetön, mutta ympärillä kimmelsivät järvet kauniisti ja Pallaksen tunturijonot kumpuilivat kuin Skotlannissa reppureissulla ollessani. Raskaana silloinkin, heh.

Keskellä tunturin lakea on myös jääkylmä lampi. Hellepäivänä pulahdus tunturissa ei kuullostaisi yhtään hullummalta, mutta nyt ei kyllä tehnyt mieli edes jalkoja uittaa.

Huipulla tuuli mukava kesätuuli ja paikallaan ollessa kiusanneet mäkärät eivät huipulla käyneet kimppuun. Lapin ötökkätilannehan on joka vuosi omanlaisensa, mutta pahimmillaan se yleensä on juuri kesä-heinäkuun taitteessa, jolloin mekin reissussa olimme. Kehnon sään ansiosta ötökät eivät kiusanamme olleet, mutta kyllä aurinkoisena päivänä huomasi, että ötökät löysivät myös iholle.

Neidille meillä oli myös hyönteishattu mukana, joka oli hyvä heittää päähän päiväunien aikaan ja ihan Prismasta löytyi. Hereillä ollessaan hän ei hyttyshattua suostunut päässänsä pitämään, mutta eipä niistä liikkeessä juuri kiusaa ollutkaan.

Laavussa on todella hyvät ruuanlaittomahdollisuudet ja hyvä tuulensuoja. Lisäksi löytyy puuceet, roskakatos ja puuvaja. Nuotio oli koko ajan päällä ja jengiä tuli ja meni. Olipahan siellä joku ulkolainen kuvausporukkakin korkokengissään, jonka meidän neiti hurmasi yläfemmoja heitellen.

Polun varrella tuli vastaan porukkaa pyöristä lastenvaunuihin, että sanoisin tämän tunturin huiputuksen sopivan vauvasta vaariin ja ihan peruskunto riittää. Itse aloin tällä Lapin reissulla haaveilemaan entistä enemmän maastopyöräilystä. Pääsisi etenemään nopeammin, mutta kuitenkin niin, että ehtisi fiilistellä maisemia samalla. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kuitenkin kävely on sopiva tempo ja vähemmän tapaturma-altis puuha.

Tästä retkestä jäi koko poppoolle niin hyvä fiilis. Ja sehän on pääasi retkeilyssä. Että kaikille jäisi fiilis koko hommasta plussan puolelle. Välillä menee homma lörinäksi ja tulee yllättäviä käänteitä, se kuuluu asiaan.

Liian isoa palaa kakkua ei kannata hamstrata kerralla retkeilyä aloittaessa, varsinkaan lasten kanssa. Kannattaa aloittaa ihan lähimmästä nuotiopaikasta omassa asuinkunnassaan.

Pikku hiljaa sitä oppii, mikä itselle ja perheelle toimii. Kun lähiretkeilyä on kevät harjoiteltu ehkä ensi kesänä tekin käytte ihastelemassa Särkitunturilta Lapin maisemia?