pottailu

2,5-vuotiaan kehitys (osa 2)

Aloitimme tämän kuulumispäivityksen fyysisen kehityksen ja ymmärryksen ja toiminnanohjauksen osalta. Nyt jatketaan siisteyskasvatuksella, kielellisellä sekä sosiaalisella kehityksellä.

SIISTEYSKASVATUS

Vessahommat sujuu ihan tosi hienosti. Päivävaipathan me hylkäsimme lopullisesti viime syksynä ennenkö 2-vuotta tuli mittariin. Toki meillä satunnaisia vahinkoja käy, mutta kenellä nyt ei joskus lirahtaisi housuun. Leikit kyllä jätetään kesken jos hätä on iso ja se tullaan kertomaan ottamalla haaruksista kiinni. Pissalla meillä käydään edelleen usein vähän kellon tahdittamana. Tai lähinnä sitten kun muistetaan, että hei nyt on jo mennyt aika monta tuntia siitä ku ollaan viimeks käyty. Hän tarvitsee vielä apua potalle menossa sekä housujen ja pikkuhousujen riisumisessa. Vessassa neiti pääsee itse kiipeämään korokkeelle pestäkseen kädet. Käsi ojossa hän pyytää saippuaa ja hanat hän osaa avata ja sulkea hienosti. Tarkkana saa kyllä olla, että saippuakädet sujahtaa ensin hanan alle eivätkä suuhun. Vaikka neiti on suunsa saippualla pessyt kerran jos toisen, en ymmärrä miksei se mene perille ettei saippua kovin hyvältä maisu. Myös käsien kuivaus on alkanut onnistua, joskin se välillä se meinattaisiin skipata kokonaan. Myös kasvojen pesu sujuu hellyyttävän hienosti lavuuarin alla. Ja pienet käsienläpsytykset ja vedenviskelyt kylppärin kaakeleille silloin tällöin päälle.

Meillä asuu vesipeto, mutta suihkussa käyminen on ollut vähän taistelua. Onko suihku liian kova? Tuntuuko se pistelynä iholla? Nyt kuitenkin sekin sujuu jo paljon paremmin eikä veden valuminen kasvojen päältä ole maailmanloppu. Hassuttelemalla ja omalla esimerkillä olemme päässeet asiassa eteeen päin. Pitkään pää pestiin neidin olessa sylissäni ja vuorotellen upotimme päämme suihkun alle ikään kuin leikkinä. Ruumiinosia on hyvä juuri suihkussa harjoitella ja tehdä suihkuhetkistäkin leikkiä. Uutuuksina me olemme löytäneet kainalot ja hiuksia pestään emännän ottein. Nyt tutustutaan vähän monimutkaisemppin osiin kehosta, kuten otsaan, kulmakarvoihin, kyynär- ja olkapäihin. Ei meinaa mahtua pienen ymmärtykseen, että on muitakin päitä kuin se the pää.

Hammaspesu oli jossakin vaiheessa hermoja raastavaa puuhaa ja kumpikaan meistä ei pitänyt moisesta. Laulun ja hassuttelun kautta tämäkin pakollinen paha on nykyisin lähes kiva ja hauska yhteinen hetki, jossa ollaan oikeasti kontaktissa. Nyt hammaspesut sujuu niin, että minä laulan ja neiti viittoo laulut. Oli uskomatonta huomata, että hän bongaa laulun sanoistakin viittomat ilman että itse viiton. Matkiminen näyttää tärkeää roolia hampaiden pesussakin. Viime aikoina vokaalien venyttäminen (aaaaaaaaa-eeeeeeeeee-iiiiii…) on ollut hauskaa neidin mielestä ja hänkin yrittää äitiä matkimalla avata pikkiriikkisen suunsa mahdollisimman suureksi.

PUHE JA KIELELLINEN KEHITYS SEKÄ VIITTOMAT

Viittomia me olemme alkaneet käyttää, kun ipanan mittariin pärähti kutakuinkin 9 kk. Ensimmäisiä omia viittomia neiti alkoi käyttää vuoden korvilla (lisää taisi olla ensimmäinen) ja nyt meillä on käytössä niin paljon viittoa, että pitäisi taas oikein laskea. Aktiivisesta viitomisesta ja sen opettelusta saa kyllä taputtaa itseäänkin olalle, mutta iso hatunnosto kuuluu myös päiväkodin puolelle. Siellä ei kaikilla ollut vielä viime syksynä viittomat hallussa, mutta he ovat kovin aktiivisesti yrittäneet ottaa niitä arkeen. Uskon tämän satsauksen vähentävän monet itkupotkuraivarit ja epätoivon, kun ymmärrämme toisiamme vähän paremmin.

Sanoja meillä ei juuri ole lisää tullut. Käytettävät sanat vaihtuvat vähän kausittain. Nyt on tullut kakka uutena. Ja kaikki sitten onkin nyt kakkaa. Muruset pöydällä, liiskaantunut mustikka lattialle. Saattaa tosin tulla siitä, että pitkään molemmat puhuimme roskista tai likaisista asioista niiden olevan hyihyi ja kakkaa. Virhe. Lisäksi Paavo (koiramme), äiti ja ei tulee hienosti ja koira, isä, joo, hei, pappa ja mummu tulee oman mielen mukaan. Sanojakin kuitenkin yritetään kovasti matkia ja tavuja hoetaan. Ma-ma-ma, ta-ta-ta ja sitä rataa. Ja omaa tarinaa on välillä niin paljon ettei äiti saa suun vuoroa.  Selkeitä yrityksiä mallintaa sanoja on tullut nyt kovasti. Välillä häkellyn, kun voimme olla ruokapöydässä vastakkain ja neiti saattaa pitkänkin tovin kanssani tapailla sanoja ja ”harjoitella” viittomia. Tämä neiti kun ei ole sitä paikallaan pysyvää ja keskittyvää sorttia. Toki huomaan, että kun olen itse rauhassa ja läsnä, kärsivällisyyttä on todella paljon enemmän asiassa kuin asiassa. Kuvat ovat alkaneet myöskin kiinnostaa. Esimerkiksi ruuan jäähtymistä odottaessa kuvapurkista on hyvä ottaa sillä välin muutama kortti ja kysyä mitä ne esittää.

2,55

SOSIAALINEN KEHITYS

Aikuisia neiti seuraa kovasti ja leikkii heidän kanssaan mielellään. Nyt tällä viikolla olen saanut ilokseni kuulla, että myös päiväkodissa hän on alkanut hakeutua oman ryhmäläistensä (tyttöjen) seuraan ja mielellään puuhaillee samoja asioita kuin he. Miksi meidän auto- ja traktorinaista juuri tyttöjen seura tällä hetkellä kiinostaa, en osaa sanoa. Meidän seuraneiti on hyvinkin sosiaalinen ja melko ulospäin suuntautunut, joskin menettää usein mielenkiintonsa nopeasti uusiin ihmisiin.Joihinkin uusiin ihmisiin hän suhtautuu varauksella ja haluaa tarkkailla kauempaa, mutta usein kyläilyt ja päiväkodista lähtemiset päättyy kaikkien tasapuoliseen halailuun ja heippaamiseen. Mummulareissulla yksi hänen serkuistaan oli muiden takana lähtiessämme puuhailemassa. Neiti palasi vielä takaisin halikierroksen jälkeen halamaan häntä huomattuaan, että hei, yksi jäi. Hetkiä, kun äidin sydäntä kuristaa onnesta.

2,51

Olikin sopiva väli puhua kielellisestä kehityksestä, kun viittomaopettaja lähti juuri ovesta. Päivä ollut toiminnantäyteinen aamusta tulleen fysioterapeutin toimeista. Kerrompa myöhemmin siitäkin käynnistä  ja mitä haaviin tarttui. Sitä ennen vielä tämän trilogian päätösosa. Viimeisessä osassa kerron leikistä ja omista ahaaelämyksistä opetellessani kasvattamista.

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Yritetään muistaa levätä, jumppia unohtamatta 😉

-Päivi

2-vuotis kuulumiset

Voi kun pääsisin pienen ihmisen pään sisälle ja voisin päästä siihen ihmeelliseen maailmaan, jollaisena hän ympäristönsä näkee ja kokee. Koska sitä en vielä tänä päivänä voi tehdä, yritän kuvitella mitä vielä puhumaton touhutyttöseni vastaisi kun häneltä kysyttäisiin 2-vuotis kuulumisia.

”Rakastan elämää. Minulla on kiva päiväkoti, jonne meen mielelläni. Nyt syksyn tullen on tullut uusia lapsia, paljon ääniä ja myös itkua. Se ahdistaa mua ja tuntuu vähän pelottavalta. Sen vuoksi kotona mua itkettää kovin herkästi ihan pienetkin asiat, vaikka mä itken tosi harvoin muuten. Päiväkodissa pidän erityisesti musiikkihetkistä. Harjoittelen kuivana pysymista sielläkin, kotona se menee tosi hienosti. Ihan kivasti se siellä päikyssäkin menee yleensä. Nyt oon kaikkien iloksi mennyt jo kaksi kertaa pissaamaan sohvalle. Koska mä voin.

Autoleikit ovat lemppareita ja tykkään ihmetellä kaivinkoneita ja roska-autoa. Palikkalaatikot ja tornien kasaaminen on myös kivaa jos aikuinen on kanssani. Pianoa on pakko soittaa ensimmäiseksi kun herään, päiväkodista kotiin tullessani ja vielä viimeiseksi iltapesujen jälkeen. Ja siis ihan oikealla pianolla, leikkipianot on niin nähty. Soitan molemmilla käsillä yhdellä sormella enkä läiski sinne ja tänne. Alkukesästä opin puhaltamaan nokkahuiluun. Äiti meinasi ettei siitä touhusta tule yhtään mitään, mutta ykskaks yllätin. Minulla on huima ymmärrys rytmeistä ja olen opettanut äidille miten arkisissa asioissa on rytmi, kuten keiton vispaamisessa tai jäisien marjojen kaatamisessa lautaselle.

Tykkään rapsutella eläimiä ja koirat ovat suosikkejani. Paavo koiramme on tietty ykkönen. Osaan sanoa sen nimenkin. Rakastan syömistä niin kuin äiti ja isäkin. Ihan lemppareita on puuro, tomaatti ja jäätelö. Olen kesän aikana kehittynyt syömään itse lusikalla paljon tarkemmaksi ja siistimmäksi. Osaan jo kaapia lautasen reunoja ja poimia mustikan tai raejuuston palasen jos tahdon. Pillipullolla juon ja äitin ja isän pitäisi enemmän alkaa antaa minulle kupista juotavaa.

Juhannuksena nousin ensimmäistä kertaa seisomaan ilman tukea. Nyt muutama viikko sitten olen oppinut kääntämään ja kääntymään taaperokärryllä ja viime viikolla otin ensimmäiset askeleet ilman tukea. Se oli jännittävää touhua se. Äiti ja isä olivat molemmat samaan aikaan kotona ja aivan keksinmurusina. Nyt otan satunnaisia omia askelia ja harjoittelen tasapainoa sekä tuen kanssa että ilman kovasti. Tykkään entistä enemmän leikkiä seisoen.

Osaan sanoa äiti, isä ja lamppu. Osaan kertoa viittoen ja elein, kun minulla on pissahätä, haluan syödä, puuroa, jos haluan laulaa, haluan syliin tai minua väsyttää. Viittomia minulla on muuten yli melkein 40 käytössä! Äiti kirjoittaa osaamistani sanoista erikseen. Osaan myös pyynnöstä näyttää yleisempiä ruumiinosia, kuten hiukset, pää, silmät, nenä, suu, korvat, vatsa.

Olemme harjoitelleet välillä piirtämistä, mutta se ei jaksa montaa hetkeä kiinnostaa ja mielummin syön liidut ja kynät tai heitän ne olkani yli. Tavaroiden heitteleminen on muutenkin lystikästä. Minua ei juuri kiinnosta palapelit eikä vauvan paijaaminen. Olen tutkijaluonne ja keinuhepalla mennään mielummin rodeota kuin lempeää ravia. Pinnani on varsin pieni ja turhaudun kovin nopeasti jossen heti onnistu. Kun saan kovasti tsemppiä yritän kuitenin uudelleen.

Puistossa liukumäki on lemppari, osaan mennä ihan itse ja tulen jalat edellä vatsallani alas. Keinuminen ja hiekkalaatikko myös passaavat. Turun seikkailupuisto on mahtava paikka. Sinne voisin vaikka muuttaa. En pidä siitä miltä nurmikko tuntuu sormien ja varpaideni alla, vaan menen mielummin peppukiitoa äkkiä pois nurmelta. Minua kiehtoo erilaiset äänet, etenkin erilaiset moottoripelit.

Yritän pukea ja riisua kovasti itse, mutta tarvitsen siihen vielä paljon apua. En ole kauheasti katsonut telkkaria, mutta viihdyn Seikkailukoneen ääressä ja isän kanssa Leijonan luolaa katsoessa. Piirretyt eivät juuri kiinnosta, vaan haluan ohjelmia, jossa on oikeita ihmisiä.

Nykyisin haluan kovasti osallistua kotitöihin. Autan tiskikoneen tyhjennyksessä ojentamalla äidille sieltä tavaroita. Pyykinpesukoneen täyttäminen ja tyhjentäminen myös luonnistuu. Minua kiinnostaa myös miten ruokaa laitetaan ja olen etevä pilkkomaan asioita yhdessä aikuisen kanssa.

Minulla on enää yövaippa käytössä ja vahinkoja teen vain harvoin, yleensä silloin kun käväisen vessassa eikä äiti tajua että nyt olis niin kuin hätä. Sit mä meen sen jalkojen juureeen pissaamaan. Eipä jää ainakaan epäselväksi. Kerron pissahädästäni ottamalla jalkovälistäni kiinni. Potalla viiton pissa pyydettäessä.

Tykkään halimisesta ja sylissä olemisesta, mutta vain kun minulle itselleni sopii. Jos minua pelottaa, älähdän ja haen sylistä turvaa rutistamalla oikein lujasti. Nukahtaminen on ollut minulle viime aikoina paljon vaikeampaa, mutta kun nukahdan, nukun lähes 12 tuntia ja päiväuniakin 1-2 tuntia. Oon pääsääntöisesti aikas hyväntuulinen ja tykkään hassutella. Tykkään käydä asioilla ja matkustella äidin ja isän mukana. Vaikka kotona mä välillä uhoon ja kiukuttelen äitille ja isälle, ihmisten ilmoilla oon osannut olla tosi hienosti ja sitä ne oikein välillä ihmettelee. Monesti hurmaan kanssakulkijat ja saan heillekin hyvän mielen. Äiti on sitä mieltä, että kanssaihmiset on suhtautuneet meihin positiivisesti ja kiinnostuneesti. Välillä äiti on vähän hämmentynyt, kun päiväkodissa kaikki lapset ja vanhemmat tuntee mut, mut se ei tunne melkeen ketään. Tämmönen famous ja fabulous mä oon. Kaikkihan me ollaan”.

t. Ipana vm. 2016

Pissakakkajuttuja ja pottailua

Eilisessä Helsingin Sanomissa (torstai 11.5.2017 C15) haastateltiin kasvatustieteen professoria Timo Saloviitaa kuivaksi opettelun saloista ja että se on hyvinkin mahdollista ennen kaksivuotissyntymäpäivää. Hän on julkaissut useita tutkimuksia siisteyskasvatuksesta ja on myös ammentanut oppejansa kehitysvammaisten parissa työskennellessään. Mitkä on meidän typyn mahdollisuudet oppia kuivaksi ja milloin? En tiedä, mutta ei kukaan muukaan tiedä. Siksi kasvatamme lastamme niin kuin kasvattaisimme muutenkin.

Olen jo monesti joutunut huomaamaan aliarvioivani lastani, vaikka tietoisesti olen yrittänyt ja yritän olla sitä tekemättä. Uskon, että kehitysvammaisten kanssa tähän sortuu kaikki, jokaisella taholla. Voin lyödä vetoa, että heissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia ja voimavaroja, jos heitä osattaisiin tukea ja opettaa oikein.

Saloviidan mukaan on kolme syytä, miksi kuivaksi opettelu viivästyy; vaipat ovat liian mukavia päällä, neuvoloiden mukaan kuivaksi opettelu vaatii henkistä kypsyyttä ja vaipanvalmistajien oma propaganda. Näin yhden lapsen aloitelleen pottailumestarin äitinä ei ehkä kovin yleistettäviä ohjeita ole antaa, mutta sitä varten meillä onkin Saloviita! Kannustaa silti voin! Suosittelen kaikille, ei meilläkään aluksi pysytty ilman tukea, nyt neiti onkii leluja jalkojen juuresta potalta käsin. Nyt niihin myytteihin, joiden vuoksi se kuivaksi opettelu myöhästyy…

Vaipat ovat liian mukavia päällä

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen eli noin kahden viikoin ikäisenä aloittelimme kestovaipoilla. Kertakäyttövaipat meillä on ollut käytössä reissuilla. Kestoiluun siirtyminen ja sen käytäntöön paneminen tuntui vaikealta, vaikka kestoilupäätös oltiinkin jo ennen syntymää tehty. En siis yhtään ihmettele, että monia vieroksuttaa ajatus. Mutta, kun se aloitettiin, kaikki sujuikin vallan kivasti. Mitä nyt meni opetellessa minkä malliset ratkaisut toimii omalla murulla ja kuinka paljon hän kastelee eli paljonko tarvitsee fyllinkiä väliin.

Monilla paikkakunnilla on olemassa kestovaippalainaamoja, joista saa paketin ja pääsee testaamaan, minkä malliset toimii parhaiten. Kaikkea siis ei tarvitse ostaa testatakseen. Ajattelemisen aihetta antoi ystäväni, joka vieroksui käytettyjen vaippojen käyttämistä, sillä emmehän itsekään osta käytettyjä pikkuhousuja. Mietin tätä. Mutta lapseni vaipat voidaan keittopestä eli pestä 90 asteessa, minun pikkuhousujani ei. Ne joutaisi sen jälkeen barbien päälle.

Kestovaipat ovat nykyisin mielestäni tosi helppoja ja hienoja verrattuna itseni päällä olleisiin virityksiin, mutta kyllä ne harsot toimivat edelleen kuulkaa! Materiaalit ovat pehmeitä ja mukavia ja itse pitäisin ainakin mielummin sellaista päällä kuin muovista hengittämätöntä materiaalia. Mutta liikkumamukavuus on kertseissä edelleen parempi, uskallan väittää, sillä ne on saatu niin tyköistuviksi, kun taas imukerrokset kestoissa jalkojen välissä ehdottomasti vievät tilaa. Kestot tuntuvat usein myös märemmältä kuin kertsi. Kertsissä imukyky alkaa olla sitä luokkaa, että vaipan painosta pystyy vain arvelemaan sen olevan pissassa.

Pottailun aloittaessa unien jälkeen tuli aina pissat, kun laittoi potalle. Meillä oli silloin pieni kerttiskausi ollut vaippojen kanssa omien sairasteluiden vuoksi. Kestoihin taas vaihtaessa lirahteli useammin pissat vaippaan. Yritin tehdä pientä kokeiluluontoista tutkimusta onko vaippamateriaaleilla jotakin väliä pissojen osumisella pottaan. Kertakäyttöisten kanssa pissat tulivat järjestelmällisemmin pottaan, mutta nyt ei tunnu olevan merkitysta, oli sitten kumpi vain käytössä. Tämän kotilabran yhteenvetona ei ole muuta antaa kuin nöyrä pyyntö, että joku tekisi tästä oikean tutkimuksen. Olisin erittäin kiinnostunut tuloksista!

Neuvoloiden mukaan kuivaksi opettelu vaatii henkistä kypsyyttä

Me aloittelimme pottailun ennen Prahan reissua eli noin 7 kuukauden iässä. Kun pottailun aloittaa ja se alkaa sujua, ei sitä saisi lopettaa. Varmasti ihan sama asia, kun sinulle sanottaisiin, että pissaa housuus, seuraavaan pysähdykseen on vielä pari tuntia. Reissussa emme kuitenkaa pottailleet ja huonon omantunnonhan siitä sai itselleen tehtyä. Takaisin tulon jälkeen pottailut on kuitenkin jatkunut järjestelmällisesti unien ja ruokailun jälkeen. Aikaa se vie hitokseen, kun ei voi jättää yksin nököttämään kirjan kanssa, mutta toivottavasti vaivannäkö palkitaan. Samalla meillä on tietysti kiva yhteinen hetki, kun laulellaan ja luetaan kirjaa. Tasapaino on kehittynyt kummasti ja meillä istua nökötettiin tosi vahvasti 8 kuukautisena. Pottailun ongelmana pidän reissaamisen. Monissa paikoissa ei ole pottaa tai sitten se näyttää siltä, että vähiten siihen tekisi mieli lastaan istuttaa. Täten lanseeraan uuden vauvaperheiden OPM:n. Oma potta mukaan.

Itse hätkähdin, kun 7 kuukautisneuvolassa terkkarimme kehoitti aloittamaan pottailun hyvien kokemuksien nojalla. Meillä ei siis ole kokemusta neuvolan leuan alle taputtamisesta. Sen sijaan, että kysyin miksi niin totesinkin miksei ja siitä pottailumme lähti liikkeelle. Saloviitakin toteaa, että jos pottailun aloittaminen viivästyy, lapsi tottuu pissaamaan vaippoihin ja potta tuntuu vieraalta. Mietin myös paikallaan pysyvän ja tukea istumisessa tarvitsevan naperon tottuvan pottaan nopsempaan, kuin parivuotiaan vipeltäjän, jolla mielenkiinto saattaapi olla jossain ihan muualla.

Meillä paha ja säännöllisesti lääkitty ummetus kiinteiden aloittamisen jälkeen helpotti pottailulla. Nyt vaippaan tulee enää aniharvoin isompia tavaroita, pottaan on nääs kiva pusata. Nyt typy melkein 9 kuukautta myös nauttii suurisesti, kun pottatuotoksista seuraa isot taputukset ja kehut. Myös viittomia on ollut hyvä ujuttaa pottailuhetkeen. Ja mikähän se henkinen kypsyys on? Jos me odotettaisiin, että meidän neiti haluaisi itse potalle, sitä varmaan sais odottaa rippikouluun.

Vaipanvalmistajien oma propaganda

Vaippapaketteja on tullut vajaa 9 kuukauden aikana ostettua ehkä viisi, maksimissaan kymmenen. Emme ole ostaneet yhtäkään uutta kestovaippaa. Paljon olemme saaneet ihanilta tutuilta ja kirppareille on mennyt 50-80 euroa. Yllä viitatun lehtijutun mukaan laskennalliset vaippakulut ovat 500 euroa vuodessa lasta kohden. Se tekee jo aika ison tilin Liberolle, jos kaikki käyttävät vaikka vuodenkin pidempään vaippoja. Vaippojen ja lastenhoitotarvikkeiden ekologisuusteema onkin sitten ihan oma lukunsa…

Lehtijuttu päättyy Saloviidan opetusohjelmaan, jossa hän uhoaa alle 2-vuotiaan oppivan kuivaksi päivässä. Tarvitaan kesäinen lauantaiaamu, lapselta vaipat pois ja potta olkkariin. Lapselle tarjotaan mahdollisimman paljon vettä ja annetaan hänen jököttää potalla ja luetaan satuja samalla. Jossain vaiheessa kun se pissa viimein tulee, kiitellään ja lahjotaan rusinalla. Sitten päästetään lapsi hetkeksi muihin touhuihin, lisää juotavaa ja takaisin potalle. Lopulta jätetään pois keinotekoiset opetukset, kuten kehotukset ja palkkiot. Tadaaa! Saloviita komentaa jättämään vaipat pois saman tien, myös öisin. Muovinen poikkilakana saattaa auttaa äitiä ja isää kesän valoisina pikkutunteina, mutta retkellekin riittää vain varahousut.

Ei muuta kuin viritetään kaikki potat toimintavalmiuteen, kesä on kohta täällä (vaikka ulkona satais vielä lunta). Mahtia viikonloppua kaikille!