Puuhelmet on Casagrandesta. Näihin kuului kiva kankainen säilytyspussi mukaan.
Joo joo, totta kai joka ikinen lelu voidaan ajatella terapeuttisena, koska leikkiminen on terpiaa sen tapahtuessa vuorovaikutuksessa. Nyt kokosin kuitenkin listan, jotka on selkeästi ajateltu terapiaan, eikä löydy välttämättä leluhyllyltä.
Mikään asia ei tarvitse olla ostettu terapiatuotteisiin erikoistuneesta liikkeestä ollakseen terapeuttinen. Ne ovat miettineet valikoimansa terapeuttisesta näkökulmasta, mutta samoja tai vastaavia tuotteita voi löytyä ihan tavallisesta marketista. Usein ne ovat myös todella paljon edullisempia. Erikoisliikkeillä kuitenkin on se osaaminen ja asiakaspalvelu, jota marketit eivät pysty tarjoamaan.
Oli kuitenkin tuote mikä tahansa, kaikkea ei tarvitse olla ja niin kuin aiemmassa postauksessa toin esille, terapiaa voi tehdä ihan ilman yhkään uutta ostettua tavaraa. Osta siis kovaan käyttöön ja kulutukseen ja vaadi sitä myös tuotteelta.
Käytettyihin lääkepurkkeihin värikoodien mukaan pieniä hamahelmiä.
Tee se itse – lahjat
Aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin DIY-aistipussit. Se voi olla koottu esim. rautakaupoista ja marketeista saatavilla tuotteilla:
maalitela
pensseli/maalisuti
puupurua (esim. eläintarvikeliikkeet)
Myös luonnosta voi kerätä oman pussin, johon voi laittaa esimerkiksi:
hiekkaa
multaa
sammalta/ jäkälää (vain maanomistajan luvalla saa kerätä)
käpyjä
lehtiä
neulasia
naavaa/ luppoa
Puista ei saa irroittaa mitään ilman maanomistajan lupaa, mutta maahan pudonneita käpyjä, kaarnaa ja naavaa voi kerätä jokamiehen oikeudella.
Jos on käsityöihminen niin hernepussit on kivoja monenlaiseen toimintan. Painoeläimen tai tuntotyynyn voi myös tehdä itse. Toki niitä löytyy valmiinakin, esimerkiksi alla olevista Lelutivolista, Allomaarista ja Serinasta. Tunnustelutyynyjä voi tehdä myös erilaisista pintamateriaaleista.
Terapiatuotteita myyviä liikkeitä
Lelutivolista sekä Allomaarista löytyy leluja, peleja ja isoja terapiavälineitä ihan ammattikäyttöönkin.
Tevella on keskittynyt päiväkoti- ja koulutuotteisiin, mutta sieltä löytyy mm. aistituotteita.
Serina on tunnettu painotuotteistaan. Sieltä löytyy myös esimerkiksi tuntotyyny, johon on kätkeytynyt erilaisia esineitä.
Moni lapsi hyötyy nukahtamistilanteessa painopeitosta. Olen odotellut, koska suomen markkinoille tulisi luonnonmateriaaleista painopeittoja. Ja nyt Porin villa ja peitteeltä löytyy puuvillainen painopeitto. Lapsille ja aikuisille on omat kokonsa.
Aistituote myy mm. Time timeria. Se ei välttämättä ole lapsen lahjatoiveiden ykkönen, mutta se on sen verran hintava hankinta, että tätä voisi ehdottaa esimerkiksi isovanhemmille ja kummeille yhteislahjaksi.
Tämän koonnin jälkeen löysinkin Heininleikit.fi-sivustolle, johon hän oli koonnut artikkelin ”Mistä ostan terapialeluja”. Siellä siis vielä muutama muukin liike, jota ei tässä ole mainittu.
Tasapainoileva kaktus-peli on hyvää harjoitusta monella tapaa. Siitä tulee vetämistä, kohdentamista ja myös tasapainon hakemista.
Puuhelmiä ja kengännauhasta voi tehdä helminauhoja.
Erilaiset massat, kuten itse tehty tai esim. Nukukuun myrkytön muovailuvaha, taikamassa tai perunajauholima. Hattarataikinakin valmistuu hoitoainetta ja perunajauhoa sekoittamalla. Sen suuhun menemistä täytyy vain varoa tarkemmin, jotta hoitoainetta ei tulisi syödyksi. En paketoisi perunajauholimaa, mutta muovailuvaha ja erilaiset muotit ja kaulimet kylkeen voisi toimia.
Maalit ja sormivärit, pensselit, sudit, pienet telat, joilla voi maalata erilaisia pintoja ja materiaaleja. Jovilla on ainakin myrkyttömiä akryylimaaleja, joilla voi maalata kaikenlaista kivistä paperiin. Löysin meidän maalit ihan paikallisesta kirjakaupasta. Esimerkiksi Turussa oleva Muovitukku on aarreaitta, josta löytyy jos ja millaisia välineitä. Myrkyttömyyteen ja luonnonmukaisiin sisältöihin kannattaa kuitenkin keskittyä, jotta ei tarvitse olla niin herkillä ettei suuhun vain mene mitään. Moni lapsi kuitenkin aistii suulla ja se, että koko ajan kielletään häiritsee myös lapsen toimintaa.
Vesileikkilelut ajatellaan useasti vain kesäksi, mutta kyllä kylvyssä on kiva talvellakin iloita erilaisilla jutuilla. Esimerkiksi ongintapeli voisi olla ihan supermukava, joka harjoittaa keskittymistä, kärsivällisyyttä ja koordinaatiota. Löysin Leikkien kaupasta yhdenlaisen ongintapelin, mutta luulen, että se olisi liian vaikea ainakin meidän 4-vuotiaalle neidille vielä. Magneettinen ongintapeli voisi olla helpompi ja sen voi myöskin tehdä itse.
Aikaisemmin olen jo koonnut ylipäänsä millaisia leluja meillä on ollut eri ikäisinä. Ikähaarukat on aina suuntaa-antavia ja saattavat hyvinkin toimia vuodesta toiseen. Linkit postauksiin alla. Toivottavasti näistä on apua vielä joulu- ja synttärilahjoja miettiessä.
Erityislapsen vanhemman roolissa on välillä vaikea tunnistaa missä menee vanhemmuuden ja terapeutin raja. Usein puhutaan ettei vanhemman tarvitse olla terapeutti, mutta arjessa lopulta se kaikki kuntoutuksen sisäänajo tapahtuu. Olen puhunut aiemminkin, että minun on ollut helpompi olla kun en edes kiellä itseltäni, että päässäni raksuttaa pieni kuntouttava ote yleensä aina, vaikka äiti olenkin. Jos sinun päässäsi ei pyöri se kela niin siitäkään ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa.
Netti ja sosiaalinen media on pullollaan ideoita ja vinkkejä lasten kasvatukseen ja kuntoutukseen. Jos lähtee kokeilemaan jotain uutta terapiamielessä ei kannata ladata itselleen eikä lapselleen mitään odotuksia. Kun näkee kivan ja inspiroivan idean netissä, rakentaa helposti itselleen mielikuvan yhteisestä hetkestä. Helposti pettyy, kun hetki ei ollutkaann samanlainen kuin Instagram-videossa tai omissa mielikuvissa, vaikka hetkessä ei välttämättä mitään vikaa ollutkaan. Se oli vain erilainen.
Odotuksista irtipäästäminen on auttanut itseäni nauttimaan erilaisista kokeiluista ja hetkistä lasten kanssa. Liian aikaisin loppunut metsäretki, jo valmisteluihin tyssännyt virpomisvitsojen askartelu tai aistipussi, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Hanskoja ei kannata heittää ensimmäisen kokeilun jälkeen tiskiin. Ensi viikolla tai ensi vuonna uusi yritys. Erityislasten kanssa on erityisherkkää milloin on se hetki, kun voi takoa kuumaa rautaa.
Yhteistä puuhaa suunnitellessa on tärkeää, että kaikki tarvittava on valmiina, kenelläkään ei ole nälkä ja muutenkin vireystila on hyvä. Meille parasta puuhailuaikaa on yleensä aamupäivä aamupalan jälkeen tai sitten päiväunien ja välipalan jälkeen. Silloin tunnelma ja keskittyminen on yleensä kaikkein rauhallisin ja vireys paras.
Alkuvalmisteluita vaativassa toiminnassa on tärkeää, että valmistelut on tehty jo ennen toiminnan aloittamista ja kaikki tarvittava on käden ulottuvilla. Jokainen oma herpaantuminen saa myös lapsen todennäköisemmin herpaantumaan. Jos lapsen on vaikea hahmottaa toimintaa, kuvat, pikapiirtäminen ja time timer voi olla hyviä apuvälineitä lapselle toimintaan sitoutumisessa. Kuvista voi kääntää aina yhden kuvat pois näkyvistä, kun se asia on tehty. Lapsi, joka ei jaksaisi sitoutua toimintaan voi katsoa time timerista aikaa, että kuinka kauan kestää.
Yksinkertaisimmillaan toimintaterapia on arjen toiminnoissa mukana oloa. Se antaa lapselle merkityksellisyyden tunteen ja hän oppii elämän tärkeitä taitoja. Lattian pyyhkiminen kostealla, imurointi tai roskien kierrättäminen on useasti voimakasaistillinen kokemus. Esimerkiksi meidän neidille metallipurkkien heittäminen kierrätysastiaan oli jossain vaiheessa liikaa, mutta taas sanomalehtien heittäminen oikein mielekästä ja kivaa. Siinä tulee monia liikeratoja ja sekä poimittua että kurotettua. Kannustan kuormittamaan aisteja, mutta ei aina ja sopivissa määrin. Kovin aistiherkän lapsen kanssa voi miettiä vähän vähemmän aisteja kuormittavia kotitöitä, kuten märkien pyykkien levitystä, lelujen kerääminen paikoilleen, hedelmien pilkkomista välipalalle….
Leikkipuistot, metsät ja kotona lapsen kanssa yhdessä rakennetut radat on erittäin hyviä paikkoja harjoitella tasapainoa, asennonhallintaa ja koordinaatiota. Luonnossa myös aistit pääsevät oikeuksiinsa, kun voi kokeilla miltä tuntuu kylmä vesi, puun kuori, märkä sammal, lehdet ja neulaset, hiekka, muta… Ympäristönä metsä voi olla aistiherkälle myös todella vaikea. Silloin kannattaa yrittää aloittaa esimerkiksi pururadoilta tai metsäisemmistä puistoista, joissa ei ole niin paljon erilaista aistikuormaa, johon on tottunut.
Vanhemman lapsen kanssa voi retkeilyäkin viedä ihan uudelle tasolle ja harjoitella tulen sytytystä, puiden pilkkomista, makkaratikkujen vuolemista, retkikeittimen käyttöä, ruuan laittoa luonnossa. Yksi toimintaterapeutti vielä innostui, että voisi oman diplomin tehdä. Tai miksei taitokorttia, jossa olisi aina yksi asia, jota yhdessä harjoitellaan. Sitten kun kaikkiin kohtiin on saanut tarran lapsi saa päättää mihin lähdetään seikkailemaan.
Leikkiessä lapsen kanssa voi antaa leikki-ideoita ja rikastuttaa mielikuvitusta ja mallittaa, mutta on tärkeää kuulla ja aistia myös lasta. Mitä hän yrittää viestittää ja mitä hän yrittää sanoa. Leikeissäkin voi kehittää arkitoimintoja. Kuinka nukelle puetaan vaatteet tai millaista ruokaa nyt kokattaisiin koirille ja milloin viidakon eläimien pitää mennä nukkumaan.
Satuhieronta ja satuhierontakirjat on hyviä aistien ja kehon rajojen hahmottamiseen. Satuja voi keksiä itse, lukea ihan perus satukirjaa, etsiä satuhierontoja Youtubesta. On olemassa myös satuhierontakirjoja. Hieronta ja kevyet sivelyt ei tunnu kaikista lapsista miellyttäviltä. Silloin apuvälineellä hierominen, kuten nystyräpallo tai maalaustela voi toimia. Toiset lapset pitävät voimakkaammasta ja ”painavammasta” silittelystä.
Aistipussit on monen lapsen mieleen ja sellaisen voi tehdä itse. Kukaan ei sano, että se pitää olla nimenomaan pussi, vaan se voi olla vaikka laatikko. Yhdessä pussissa voi olla materiaalia luonnosta, esimerkiksi käpy, havunneulasia, tai pieni oksa, hiekkaa ja multaa rasioissa joihin lapsen käsi tai kädet mahtuu.
Ollakseen ”terapiatuote” sen ei tarvitse olla terapialiikkeestä. Aistipussin voi rakentaa myös esimerkiksi rautakaupan välineillä. Maalaustela, maalisuti, pieniä muttereita pussiin, puupurua (löytyy myös lemmikkieläinliikkeistä), geelejä ja vaahtoja voi laittaa esim. amergrip pusseihin (muistaa vaan sauman kiinnittä esim. vielä ilmastointiteipillä ekstrahyvin kiinni). Kaikkien syötynä myrkyllisien aineiden kanssa leikkiessä täytyy olla koko ajan läsnä jos pussi sattuu menemäänkin rikki ettei lapsi vahingossakaan syö esimerkiksi purkillista suihkugeeliä.
Lakanan sisällä keinuttaminen auttaa rauhoittumaan sekä tunnistamaan kehon rajoja. Tämä voisi olla esimerkiksi levottomalle lapselle iltaisin hyvä. Lakanassa keinuttaminen on ihanaa, se on parhaita lapsuusmuistoja itsellänikin.
Muovailuvahalla voi tehdä muutakin kuin pullaa. Sen sekaan voi laittaa pienen esineen esimerkiksi pienen legon tai muovieläimen, joka pitää etsiä muovailuvahan joukosta. Myrkytöntä muovailuvahaa voi tehdä itse helposti, jolloin ei haittaa vaikka lapsi maistelisikin. Muovaileminen kehittää sorminäppäryyttä, tuntoaistia ja käsien voima lisääntyy. Myös perunajauhosta ja vedestä voi tehdä ”limaa”, johon voi myös piilottaa pieniä asioita etsittäväksi. Se on myöskin täysin turvallinen, vaikka sitä päätyisi suuhun ja helppo siivota, kun se on kuivannut.
Pinterestistä ja Instagramista voi hakea inspiraatiota. Monesti ideat ovat englannniksi, mutta kuvat ja videot auttavat saamaan jujusta kiinni, vaikka ei ymmärtäisikään niin hyvin ohjeita. Pinterestista voi hakea toimintaterapiaan liittyviä vinkkejä ihan occupational therapy- sanalla tai aihealueittain; fine motoro skills, balance skills ja niin edelleen.
Kirjavinkkinä annettiin aistiedon säätelyn haasteisiin Tahatonta tohellusta-kirja. Se sisältää kuulemma paljon käytännön vinkkejä. Itse en ole tätä lukenut. Kirjojahan on varmasti yllin kyllin, kun lähtee googlailemaan. Mutta se sinun paras google on siellä jalkojesi juuressa. Kuule, näe, kokeile. Teille mieleisimmät tavat löytyy yrityksen ja erehdyksen kautta.
Nousi yksi niin hyvä ja laaja kysymys, että omistan sille tämän kokonaisen postauksen. Minkälaista on (kehitysvammaisten) vauvojen varhaiskuntoutus? Laitoin vammaisuuden sen vuoksi sulkeisiin, että esimerkiksi keskoset tarvitsevat myös monesti varhaiskuntoutusta.
Postauksen kuvat ovat vanhoja ja suttuisia, mutta niissä näkyy niin paljon. Viivähdä hetkeksi niiden ääreen.
Kuntoutuksella tuetaan ja vahvistetaan kehitysvaiheita, ohjataan oikean mallin löytymistä ja lisätään aktiivisuutta. Kantavana ajatuksena varhaiskuntoutuksessa on oikean mallin oppiminen, joka on helpompaa kuin väärän opitun mallin poisoppiminen.
Varhaiskuntoutus on kovin yksilöllistä niin kuin arvata saattaa. Lapsilla, joilla on matala lihasjäntevyys ja ovat helposti passiivisia, tarvitsevat virikkeitä ja mielenkinnon herättämistä ja passiivista käsittelyä. Nämä liittyy hyvin vahvasti downin syndroomaan. Samaan aikaan voi olla kuitenkin olla myös ylijäntevyyttä, vaikka yleinen lihasjäntevyys on matala.
Meillä esikoisella oli esimerkiksi melko voimakasta vartalon yliojentamista, johon saimme fysioterapiasta neuvoja sen purkamiseksi. Sylissä pyrittiin pitämään niin, että selkä pysyy pyöreänä ja nukkuessa tuettiin pyyherullilla selkää pyöristymään. Tästä meidän neiti ei pitänyt yhtään ja se jäikin vähäiseksi. Sen sijaan pyyherulla kainaloiden alla lisäsi käsien pysymistä vartalon edessä vartalon sivulla olemisen sijaan.
Helposti myös toinen puoli vartalosta jää käyttämättä ja vauva alkaa käyttää vahvempaaa puolta. Saimme siihen neuvoja, miten aktivoida ja lisätä lapsen aktiivisuutta myös toiselle puolelle vartaloa.
Tämä kuva on kesältä 2018. Elokuun lopussa 2018 esikoinen otti ensimmäiset askeleensa.
Nyt kuopuksen kohdalla on saanu huomata ettei minun ole tarvinnut ajatella miten kehitysvaiheet etenevät, ne tulevat omalla painollaan ja luonnostaan. Omassa tahdissa ne tulevat myös erityislapsille, mutta vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten tukea siihen, että osaamme tunnistaa mikä herkkyyskausi on mahdollisesti menossa.
Herkkyyskaudet jotenkin tunnutaan ohittavan vammaisten lasten kohdalla. Herkkyyskausi johonkin tiettyyn asiaan saattaa hyvinkin olla päällä, mutta lapsi joka ei ole itseohjautuva ja luonnostaan aktiivinen vaatii aikuiselta erityistä herkkyyttä tunnistaa lapsen potentiaali uusille taidoille.
Vauvoilla esimerkki herkkyyksien herättelystä voisi hyvin olla kääntyminen. Ei niin aktiivinen vauva helposti köllöttelee ja köllöttelee ilman minkäänlaisia haluja yrittää kääntyä, vaikka hänellä saattaisi siihen olla taitoja olemassakin. Aikuisen tekemät vartalon sivelyt vauvan koko vartalolle ja vauvan manuaalinen liikuttaminen herättää vauvan hermostoa huomaamaan liikeratoja ja tunnistamaan omia ääriviivojaan.
Tässä näkee hyvin matalan lihasjäntevyyden liikemalleja. Neiti on tässä jo arvioni mukaan 1,5-vuotias
Puheterapia ajatellaan usein äänteiden ja puhumisen harjoittelemisena. Törmäsin niin usein vauvavuonna siihen argumenttiin ettei alle 3-vuotias tarvitse puheterapiaa. Kielenkehityksessä kaikki lähtee kuitenkin niin paljon aikaisemmin ja sen me kuitenkin tiedämme. Miksi siis hukkaamme kolme tärkeää vuotta, jonka aikana niin monilla lapsilla olisi eväitä ilmaista itseään?
Esimerkiksi tukiviittomat voitaisiin aloittaa jo paljon paljon aikaisemmin kuin 3-vuotiaana. Tavallisesti lapsi käyttää paljon eleitä kommunikoinnin tukena 10-15 kk kohdalla, joka on äärimmäisen hyvä ajankohta aloittaa tukiviittomien aktiivinen käyttö. Me aloitimme muutamilla sanoilla noin 4 kuukauden iässä ja aktiivisemmin sekä monipuolisemmin 9 kk iässä.
Lapsellani oli siis käytössä jo lähes parisataa sanaa, jolla ilmaista itseään, kun yleisesti ajatellaan, että puheen tukemista voidaan alkaa miettiä. Kuinka monet itkut, harmit ja ahdistukset olemme saaneet purettua, kun meillä on ollut yhteinen tapa puhua. Miettikääpä sitä, jos siellä on joku, joka päättää siitä, milloin on oikea aika aloittaa puheterapia ja kommunikoimisen tukeminen.
Kielenkehityksen tukemisesta varhaiskasvatukseen on tehty helposti lähestyttävä ja informatiivinen paketti opinnäytetyönä. Se toimii kyllä hyvin myös esimerkiksi vanhemmille, jotka haluavat tukea vuorovaikutusta lapsensa kanssa.
Kielenkehityksen ja syömisen kannalta on ollut tärkeää, että olemme saaneet harjoitteita, joilla lisätä kielen aktiivisuutta ja suussa pysymistä, jotta tietyt äänteet ovat tulevaisuudessa mahdollisia. Kasvojen alueen lihaksien aktivoiminen on parantanut syömisturvallisuutta ja ruuan työstämistä.
Esimerkiksi uskon, että suujumppien ansiosta pääsimme ja uskalsimme siirtyä melko karkeaan ruokaan aika nopeasti. Down-lapsilla on melko usein yli- tai alituntoa kaikkialla kehossa ja esimerkiksi ylitunnon vuoksi ruoka voidaan joutua syömään soseena hyvin pitkään. Alitunto taas voi vaikuttaa siihen, että ruokaa työnnetään suuhun liikaa, koska aikaisemmin ei tunne suun täyttymistä. puheterapialla voidaan myös kiinnittää näihin asioihin huomiota.
Varhaiskuntoutuksen merkitys tunnistetaan toisissa kunnissa, mutta toisissa kunnissa varhaiskuntoutusta on mahdotonta saada, ainakaan ilman järjettömän kovaa työtä. Toivottavasti pian on toisin.
Etätöissä, -päiväkodissa, -koulussa ja varsinkin terapioissa meitä vaivaa riittämättömyydentunne tavallistakin enemmän. Pitäisi tehdä töitä, mutta samalla päällä pitäisi ajatella ja kuunnella, keskustella ja löytää näkökulmia, kannustaa ja lohduttaa, ideoida ja olla innovatiivinen ja olla jämäkkä ja rento. Ja käsillä pitäisi vaihtaa vaippaa, tehdä hienomotorisia pöytätyöskentelyitä, lukea, syöttää, juottaa, vaihtaa vaippaa ja näpyttää riivatusti tietokoneen näppäimistöä. Pitikö hengittää?
Yritin Instagramin puolella kertoa mitä me olemme puheterapiassa tehneet ja miten saisi pieniä helppoja vinkkejä arkeen, kun monen terapia on tauolla tai se on etänä. Siitä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, kun neiti osasi ottaa oman huomionsa koko ajan. Ajattelin listata tänne sellaiset pikatärpit kuntouttavaan arkeen.
Hyödynnä kiireettömyys. Työ- ja päiväkotipäivien aamukiire, onko tuttu? Se on luonut oikeutuksen oikoa mutkia aamutoimissa. Vaikka työtunteja voi olla vaikeampi repiä kotona kasaan, on se luonut kuitenkin mahdollisuuden kiireettömämpään arkeen. Nyt on hyvä hetki tehdä korjausliike ja hyödyntää päivittäiset toiminnot oppimistilanteena ja terapiana. Vessassa on kuitenkin käytävä ja vaatteet puettava, joten miksi et hoitaisi terapiaa siinä hetkessä?
Siinä missä olet auttanut sukan jalkaan, anna rauhassa aikaa yrittää ja ohjaa sen verran mitä tilanne vaatii. Tsemppaa ja kannusta ennenkö turhautuminen ottaa molemmista niskalenkkiä ja kehu pienestäkin yrittämisestä ja onnistumisesta.
Sen sijaan, että haet itse vaatteet esille, käykää valitsemassa yhdessä. Anna kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi joutuu valitsemaan. Näin hän oppii ymmärtämään toiminnallaan olevan vaikutus.
Suunnittele päivä etukäteen. Ei mitään tekemistä kuuluu joka talon kulmasta. Kiukuttelua, seinien potkimista ja jalassa roikkumista. Päiväohjelman kuvittaminen on järjettömän hyvä auttaa lasta hahmottamaan mitä päivän aikana tapahtuu. Jos lapsi vielä vähän välittää siitä, tee se itseäsi varten.
Yksi toiminta ei pienellä lapsella kestä usein kovinkaan kauaa eikä sitä kannata yrittääkään, koska siitä tulee vain kiukku kaikille. Sen sijaan kerää kotoilupankki, josta voit vetää lapselle ässän hihasta aina uudelleen ja uudelleen. Hetkessä on usein vaikea miettiä, että mitäs nyt sitten seuraavaksi keksisi.
Opeta lapselle ensin – sitten-ajattelu. Perinteiset uhkailu, kiristys ja lahjonta. Vai sittenkin neuvottelu? Lapsi haluaisi yhdessä palapelejä, mutta deadline vilkkuu jo punaisena. Meillä ei ymmärretä jos ehdotan verbaalisesti, että ensin kuunnellaan yksin musiikkia ja sitten leikitään. Sen sijaan tukiviittomia puheen tukena käyttäen tilanne on aivan toinen ja hän usein hyväksyy tarjoukseni. Lapselle jää myös tunne ettei hän ja hänen tarpeensa tule torjutuiksi ja hän pääsee taas vaikuttamaan toimintaan. Voit myös askarrella ensin-sitten-kortin, joka visualisoi ja vahvistaa ymmärtämistä entisestään.
Hyödynnä ruutuaika ja höllää pipoa sopivasti. Vaivaako sovituista ruutuajoista lipsumisen mukanaan tuoma morkkis? Älä suotta. Monet lastenohjelmat ovat terapiaa parhaillaan. Yle areenan lastenlaulukonsertit ja Seikkaulukone ovat meillä käytössä tositarkoituksella. Siinä tulee laulettua, jumpattua ja tanssittua samaan aikaan ja itselle irtoaa hetki työskentelyaikaa.
Mobiili- ja tietokonepelit, joita lapsi mielellään pelaa myös antaa eikä vain pelkästään ota. Muista kuitenkin ettei ruutuaika pääse venymään liian pitkäksi. Meillä se näkyy ainakin potenssiin viisi nousseina hepuleina ja ylivirittyneisyytenä ja erilaisena väsymyksenä kuin ulkoilun tai muun fyysisen rasituksen tuoma väsymys.
Käytä musiikin voimaa. Monet lastenlaulut ovat pedagokisesti älykkäitä ja Jos lapsi nauttii musiikista, käytä sitä hyväksesi. Tunti, joskus toinenkin musiikin ääressä on terapiaa monessa tasossa. Meidän lempparilauluja on Karvakorvan laulupurkki, Vauvan vaaka ja Pikku Papun orkesteri. Lisäksi mainitut Pikku kakkosen lastenkonsertit ja Seikkailukone sisältävät ihastuttavia ja mukaansatempaavia lauluja ja leikkejä.
Aja lapsi leikkiin sisälle. Lapsilla, joilla on haastetta omassa toiminnanohjauksessaan on usein hankala aloittaa ja päästä kiinni leikin syrjään. Kun menet lapsen kanssa aloittamaan leikkiä, sanoitat, ohjaat ja luot tarinaa leikin ympärille voi huomatakin jonain päivänä, että ei hitto, lapseni leikkii itsenäisesti. Jos vihaat leikkimistä, ymmärrän tuskan. Mutta lupaan, se palkitsee. Ei ehkä tänään eikä vielä ensi viikollakaan, mutta toivottavasti niin, että saat nauttia työsi hedelmiä tulevaisuudessa.
Arki on parasta terapiaa. Yh mikä kamala kliseinen sanonta ennenkö pääsee lapsen kanssa jyvälle arjen hyödyntämisestä. Potalla istuessa voi hyvinkin laulaa muutaman ylimääräisen laulun ja opetella ehkä muutaman uuden tukiviittoman. Potalta voidaan hyppiä vaatekaapin luokse. Vaatteet voi pukea yhdessä peilin edessä ja väännellä naamaa yhdessä (huulet töttörölle, irvistää niin että hampaat näkyy, lentosuukkoja peilikuvalle, naksutella ja yrittää saada kuulumaan itsestään ääniä, kuten naksutteluääni). Vaatteiden pukemisen jälkeen voi mennä aamupalalle kyykyssä ja aamupalalta voi mennä kantapäillä kävellen leikkimään.
Entäs etätyötä kylpyhuoneessa? Jos muillakin on vesipetoja kotona niin ammeeseen vettä ja lapsi ankkasuvun sekaan. Meidän lyhytjänteinen neitokainen saattaa lutata helposti tunnin ammeessa ja sen jälkeisestä suihkuhetkestäkin saa tehtyä terapiaa.
Ja kun pesukone on pyörinyt, ota lapsi mukaan tyhjentämään sitä. Viekää yhdessä roskapussi tai pilkkokaa salaattiin yhdessä kurkku tai nakkikeittoon nakit. Samalla voi toistaa esineitä ja asioita, kysyä mistä mikäkin tavara löytyy ja antaa pieniä tehtäviä lapselle. Lapsi kokee merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja oppii siinä sivussa monenmoista.
Hyödynnä lapsen mielenkiinnon kohteet. Mistä lapsesi nauttii suunnattomasti? Vaatteiden riisumisesta tai pukemisesta? Keittiön kaappien tyhjentämisestä? Näinä aikoina viikkaamattomia pyykkejä on varmasti jokaisessa kotitaloudessa. Jätäkin viikkaamatta ja vie ne keskelle lattiaa kasaan ja anna lapsen leikkiä pukeutumisleikkejä.
Hengitä. Aika moni varmaan maksaisi nyt mansikoita, kun vain pääsisi johonkin tilaan hengittelemään ilman että tarvitsee olla kenellekään saatavilla. Kotona voi kuitenkin ottaa luovan tauon ja käydä makaamaan lapsen kanssa lattialle. Voitte hengitellä ylikorostuneesti, yrittää pidättää hengitystä ja puhallella ilmaa hitaasti ja nopeasti sisään ja ulos.
Taukojumppa tekee hyvää koko konkkaronkalle ja esimerkiksi seuraa johtajaa-leikki on hyvää harjoittelua motoriikkaan, ohjeiden kuunteluun ja noudattamiseen. Anna myös lapsen johtaa välillä. Leikkiä ja arkea. Sitten voikin vetää taas ensin-sitten kortin esiin.
Vesi on itselleni miellyttävä ja rauhoittava elementti, erityisesti luonnonvedet ja siksi olisin halunnut yrittä myös synnyttää veteen. Viihdyn vedessä ja veden äärellä. Siksi koen erityisen tärkeäksi, että lapsenikin oppisivat uimaan. Niin, että he pystyvät toimimaan vedessä edes auttavasti myös hätätilanteissa. Esikoisen kanssa aloitimme uinnit viiden kuukauden ikäisenä ja nyt kuopus pääsee alkamaan touhut jo 3,5 kuukauden ikäisenä.
Esikoisen kanssa olimme aivan tavallisessa vauvauintiryhmässä. Siinä vaiheessa hänellä oli vielä sydämen eteisten ja kammioiden välissä pienet aukot, joita seurattiin harvakseltaan. Se ei estänyt uinnin aloittamista. Siellä harjoiteltiin tutustumaan veteen, leikittiin laululeikkejä, pyörittiin, hypyteltiin, käytettiin lötköpötköjä ja erilaisia uima-alustoja ja myöhemmin aloitettiin sukelluttamaan ja sukeltamaan itse altaan reunalta.
Harjoittelimme sukeltamista melko pitkään ensin kaatamaan pikkuämpärillä vettä pään päälle pienen määrän kerralla, jotta tuntuma vedestä silmillä ja kasvoilla tulisi ja sukelluksessa vauva ei hätääntyisi. Ensimmäistä sukellusta jännitimme miehen kanssa ihan hulluna. Mutta neiti oli vain hämillään. Toistojen ja toistojen jälkeen hän alkoi enemmän ja enemmän nauttia touhusta. Tänään se näkyy meillä rohkeutena altaalla. Onko kyse välillä ihan sekopäisyydestä rajattomasta uinnin riemusta, raja on häilyvä.
Vauvauinnin opit jatkavat elämistään edelleen. Veden pinnan alle joutuessaan suu menee usein hienosti kiinni tai ainakin hän nielee vettä todella harvoin. Uskon, että vauvauinti on ollut ratkaisevaa tässä, koska päiväkodin aloittamisen jälkeen alkoivat flunssakierteetkin ja viikottainen uinti on enää unelma vain.
Uintiasennossa autamme neitiä kannattelemalla rintalastan kohdalta, ei kainaloista, jotta kädet pääsevät vapaasti liikkumaan. Kelluva pikkupallo on mieletön motivaattori, jota heitetään eteen päin ja uidaan kiinni. Seuraavaksi tarvitsisi löytää mahdollisimman miellyttävät kellukkeet, jotta jossakin vaiheessa ei tarvitsisi kannatella niin paljon. Vaikka vesi keventää kuormaa huomattavasti, on 3-vuotiasta jo melko raskas kannatella yhdellä kädellä. Tällaisia olen pohtinut, koska perinteiset saivat ainakin täystyrmäyksen.
Saimme uintireissulle mukaamme liikunnan ja retkeilyn moniosaajan sekä SUH:n erityisuinnin kouluttajan Kaisan (löytyy Instagramista nimellä @kaisaseikkailulle). Harjoittelimme hänen kanssaan erityisesti veteen puhaltamista. Aluksi ei tullut tuon taivaallista, mutta kun leikin varjo saatiin aikaan, tuli paljon onnistumisen iloa. Myös tarpeeksi syvälle meneminen auttoi. Neidin ei tarvinnut yrittää kyykistyä, vaan hän pystyi olemaan vedessä suorana ja keskittymään puhaltamiseen. Harjoittelimme myös pohjasta esineiden poimimista, jaloilla potkimista vatsallaan, kellukkeiden pukemista ja selkäasennossa vanhempaa vasten rentoutumista.
Vauva- ja perheuinnista on kirjoitettu kattavasti Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry:n eli SUH:n sivuilla. Jos vauvauintia ei ole harrastettu ja lapsen iän myötä se aika on ohitettu, mitään ei ole vielä kuitenkaan vielä menetetty. Koskaan ei ole liian myöhäistä, uskoisin. Ja vaikkei vesi ole tuntunut lapsesta omalta elementiltä niin kannattaa kokeilla jonkin ajan kuluttua uudelleen. Voi olla, että kyse on ollut pienistä asioista, kuten nälkä, väsymys, uimahousut huonosti, paljon kovia ääniä ja uusia ärsykkeitä, liian kylmää/kuumaa vettä ja niin edelleen. Uimahalleissa näkee entistä enemmän apuvälineitä ja esteettömiä kulkuja altaaseen, joten vaikeavammaisuuskaan ei itsessään ole este uinnille. Esteitä uinnille voivat olla:
akuutit tulehdukset
kuume
hallitsematon korkea verenpaine
vaikeat sydänviat
tarttuvat ihosairaudet
avoimet haavat
tietyt lääkärin diagnosoimat ongelmat korvissa sekä
suolen ja rakon pidätyskyvyttömyys (jos kyse on säännönmukaisesta ongelmasta. Olemassa on inko-housuja, jotka hyvin istuessaan välttää pissa- ja kakkavahinkojen päätymistä altaaseen)
Uintiharrastus kannattaa aloittaa lasten kanssa ohjatuilta tunneilta tai jos myönnetään fysioterapiaa allasterapian muodossa, jotta opitte nauttimaan touhusta ja saatte ideoita ja vinkkejä pulikoimiseen. Erityisuinnista löytyy tietoa myös SUH:n sivuilta.
En voi tietää oppiiko down-neitini koskaan uimaan. Olen hänen kasvatuksessaan lähtenyt kuitenkin liikkeelle siitä, että kaikkea tehdään, harjoitellaan ja kokeillaan ilman valmista leimaa otsassa. Ja mikä ei tunnu tänään lapsesta miellyttävältä ja luontevalta voi tuntua siltä ensi kuussa tai parin vuoden päästä. Uinti on edullinen koko perheen harrastus ja mikäli lapsella on avustajakortti ja oikeus avustajaan, on aktiviteetti huomattavan huokea.
Näin synttärihumujen ja uusien ihanien lahjojen jälkeen voidaankin miettiä: Millaisia leluja 3-vuotiaalle? Oli ilahduttavaa huomata, että nyt lahjoilla on jo enemmän merkitystä, lahjojen avaaminen on jännittävää ja kivaa ja niiden sisällöstä ollaan kiinnostuneita.
Kirjat. Voi pojat. Ne ovat alkaneet aina vain enemmän kiinnostamaan. Mutta ei mitkä tahansa kirjat. Pitää olla värejä, isot kuvat muttei liian epäselvät tai täynnä kuvia. Tekstiä saa olla muutamia lauseita per aukeama. Parhaita ovat olleet Mauri Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo-kirjat. En tiedä saako niitä uutena enää mistään, meidän ovat kirppikseltä. Lisäksi maatilakirjat, joissa on paljon eläimiä ja koneita ovat todella jees. Äänikirjat ovat myös loistavia. Ja nyt ei puhuta BookBeatista, vaan niistä, joissa eri nappeja painamalla saa esim. eri eläimen ääniä. Ihan lemppari on kuitenkin joululaulukirja, sitä on alettu luukuttamaan taas kesäloman jäljiltä. Näin jouluihmisenä tämä on vähän too much.
Isot hamahelmet ovat sellaista hienomotoriikkatreeniä aikuisen kanssa yhdessä tehtävänä. Meillä edelleen asiat hakeutuvat helposti suuhun, vaikkakaan ne tuskin päätyisivät enää nieltäväksi. Silti on parempi. Keskitymme nyt näin ensin helmien saamiseen alustaan, emmekä edes yritä saada mitään tiettyä kuviota aikaiseksi.
Päivittäisessä käytössä ovat edelleen puiset palikat ja dublot. Niistä rakennetaan pääasiassa tornia ja tarinalliset sekä juonelliset leikit ovat meillä vielä kovin ohuita. Palikkalaatikon neiti hakee välillä huoneestaan itse ja alkaa rakennella. Usein toki käskevästi taputtaa lattiaa vieressään, että tulkaas mun kanssa leikkimään!
Pienien leikkieläimien avulla voi harjoitella ensin nimeämään, ääntelemään ja miettimään minkä värisiä eläimet ovat. Sitten sen sujuessa voi rakentaa erilaisia ympäristöjä eläimille, esim. maatilan ja viidakon, johon sitten eläimiä sijoitellaan. Eläimien kanssa on myös hyvä aloittaa harjoittelemaan tarinallista leikkiä. Millaisia tunteita niillä on, tarpeita (uni, jano, nälkä, liikunta…) ja suhteita (äiti, isä, sisko…) ja miten he vuorovaikuttavat keskenään.
Renkaat ovat ihan tosi hyvä hankinta, jos vain sellainen paikka jostain kodista löytyy. Meillä ne roikkuu terassin katosta. Meidän renkaat on olleet jo käytössä keväästä asti, mutta aina vain enenevässä määrin ne kiinnostavat, kun voimia on tullut lisää. Roikkuminen onkin aivan loistavaa treeniä ylä- ja keskivartalolle, joka varsinkin usein downeilla on tavallista heikompi. Nyt uusinta uutta on pyöriminen niissä. Ai että miten siitä muksuna nautti ja nyt vierestä vaan pidättää henkeä ja toivoo ettei itse pyörry näkemästään.
Junaradan osia tuli synttäripaketeista ja uskon meidän saavan niistä monet kivat leikit vielä aikaan. Osaset lienee kuitenkin parempi vielä olla aikuisen hallinnassa ja kokoamista ja purkamista täytyy hiukan vielä harjoitella. Muuten voi olla, että meidän Briot on ratarikkojen saartamana ennen joulua.
Musiikki- ja laululeikit. Missä rytmi, siellä meidän neiti. Erityisesti hän nauttii, kun hänen kanssaan viitotaan lauluja. Se onkin meidän iltapesujen onnistumisen salaisuus. Tämän hetken hitti on Päivänsäde ja menninkäinen. Lounatuulen laulu ja oravan pesä myös vakkariosastoa. Lisäksi neidillä on leikkipiano sekä ihan oikea äidin sähköpiano. Molemmat kovassa käytössä.
Potkupyörä. Meneekö se lelusta? No, ehkä ainakin vielä tässä meidän tapauksessa. Aloiteltiin potkupyöräilyä alkukesästä ja sanotaanko nyt vaikka niin, että projekti on vielä kesken. Suosittelen kuitenkin näillä main hankkimaan potkupyörän jos potkumopoilu sujuu. Pikku hiljaa vähän kerrallaan potkupyörän totutteluun. Se on kuitenkin rankkaa ja koordinaatiota vaativaa. Kirjoitin meidän Puky potkupyörästä kevällä.
Leikkikeittiö meillä on ja siinä ollaan harjoiteltu kokkausleikkejä ja teehetkiä. Yksin keittiöleikit eivät juuri innosta, mutta aikuisen kanssa välillä uppoutuu keittelemään sooseja. Vaan kyllä sitä harvoina kertoina on neidin saanut kiinni yksinleikeistäkin.
Pikkuautot- ja traktorit. Nää on joulupukin listalla. Neidillä on kuitenkin kaksi puista pikkuautoa, jolla huristelee autotalossa. Tästä kyseisestä autotalosta kirjoittelinkin aikaisemmin. Se ei kuitenkaan ollut mikään hetken huuma, vaan edelleen jaksaa kiinnostaa.
Lisäksi urheiluvälineitä, kuten maali, sählymaila, hernepussit, jumppa-alustat… Kaikille varmasti käyttöä.
Ja sitten toteat teillä olevan jo nämä kaikki ja vähän päällekin. Jos siellä eksyy joku mummi tai kummi tai vaikka se itse vanhempi etsimään lahjavinkkejä, niin kerron mikä on paras lahja mitä voitte antaa. Aikanne. Ota lapsi mukaan sieniretkelle tai keräämään käpyjä, Hoploppiin, uimaan tai pitäkää kokkikerhoa. Tai menkää kirjaston kuppituoliin lukemaan satuja tai levittäkää pyykkejä.
Tämän kevään lastenkenkien valinnan jälkeen seuraava suo kahlattavana on ollut potkupyörä ja sen valinta. Nyt kun potkumopoilu sujuu, seuraava steppi on siirtyä potkupyöräilyn pariin.
Potkupyörä on siis pyörä, jossa ei ole polkimia. Pyörän korkeus asetetaan niin matalalle, että lapsi yltää omin jaloin potkimaan itselleen vauhtia vaivatta. Meidän pienikokoisen neidin kohdalla hyvän potkupyörän kriteereinä oli tarpeeksi pienen ja kevyen rungon lisäksi takaa kaareutuva satula, jotta pylly ei liukuisi niin helposti pois penkistä. Kolmen kärkeen merkeistä meillä pääsi Cannondale, Strider ja Puky. Päätös Pukystä syntyi siitä syystä, että satula vaikutti parhaimman malliselta. Lisäksi Pukyn rungossa on leveä osa, jolle lapsi saa nostettua jalat kovissa vauhdeissa. Siihen meillä taitaa mennä tovi, mutta kuka tietää.
Minkä kokoinen Puky sopiva? Meidän pienen ipanan kohdalla oli selvää, että kaikkein pienin eli malliltaan LRM. Siinä lapsen tulisi olla vähintään 85cm pitkä. Potkupyörähän on se, johon ei kasvunvaraa kannata ottaa ja parempi liian pieni kuin liian suuri. Painoa Pukyssä on 3,5 kg, joka on painavin meidän ränkkingiin päässeistä pyöristä, kevyimmän ollessa 2,5 kg. Äkkiseltään pari voipakettia kuullostaa pieneltä määrältä potkupyörässä, mutta mistäs näistä tietää. Olisikin mielenkiintoista päästä tekemään testiä neidin ollessa vanhempi, minkä pyörän hän itse valitsisi potkuteltavaksi jos saisi valita.
Edelliseen Prisman kypärään verrattuna KED-kypärän säädöt ja napakkuus ovat vähän eri luokkaa.
Pukyssä on Foam-renkaat, eli niitä ei täytetä ilmalla. Niitä ei tarvitse siis alvariinsa pumppailla, mutta samalla mietityttää renkaiden joustamattomuus. Tosin meidän pyörällä painellaan pääasiassa tasaisella asvaltilla, joten ne maastopyörä jousineen joutavat odottamaan.
Pukyillä on viiden vuoden runko- ja tankotakuu, mutta se vaatii oman potkupyöränsä rekisteröimistä valmistajan sivuilla. Rekisteröinti kannattaa tehdä heti, muuten takuu ei ole voimasssa. Takuu siirtyy myös jälleenmyyntitilanteessa. Itse ahdistus aina kaikista rekisteröitymisistä, niin tästäkin. Homma olikin kuitenkin muutamassa minuutissa hoidettu ja takuukuitti tuli sähköpostiin.
Mutulla saksalainen merkki Puky on suomalaisten suosituin potkupyörämerkki. Uskon sen johtuvan siitä, että se on laadukkaitten potkupyörien hintatasoltaan edullisimmasta päästä. Yritin löytää Pukyä meille käytettynä, mutta sitä mukaan kun niitä tuli myyntiin ne myös menivät nenän edestä.
Jossen löydä tarvitsemiani tavaroita kirppiksiltä, pyrin löytämään kotimaisia tai ainakin laadukkaasti tuotettuja tuotteita. Ja jos suomalaista tuotetta ei ole saatavilla, pyrin tukemaan mahdollisuuksien mukaan edes suomalaisia kauppiaita.
Lähtiessäni kartoittamaan eri yrityksiä suurennuslasini alla oli erityisesti yritykset, jotka kertoivat avoimesti kuka yrityksen esiripun takana heiluu ja miksi he pitävät yritystä. Näistä syistä päädyin tekemään yhteistyötä jyväskyläläisen pariskunnan Evan ja Thomaksen kanssa. He pyörittävät Polkuped-nimistä yritystä kirjaimellisesti lapsiperhearjen keskellä, sillä heidän varastonsa toimii heidän kotipihallansa.
Polkuped on synnytetty vuonna 2010 rakkaudesta ja huolesta liikuntaan ja lapsiin. Eva ja Thomas opiskelivat vielä tuolloin molemmat ja yritystä ja sen valikoimaa on kasvatettu pikku hiljaa. Kaikki on lähtenyt liikkeelle esikoiselle hankitusta Pukystä. Eli todellakin ollaan firman alkulähteillä, kun potkupyöristä puhutaan. Tarjoamalla laadukkaita ja hyväksi koettuja urheiluvälineitä he haluavat tehdä osaltaan lasten ja perheiden liikkumisesta kivaa.
Polkupedin ehdoton valtti on heidän tietotaitonsa tuotteita kohtaan. Heillä on kokemusta tai parhaillaan käytössään lähes kaikki tuotteet, joita heillä on saatavilla. Voi siis sanoa, että he todellakin tuntevat tuotteensa. Sinun ei tarvitse siis olla ammattilainen, vaan he osaavat opastaa ja suositella juuri sinun tarpeisiisi parhaan vaihtoehdon ja tietävät onko tuote kestävä vai ei.
Tuotteen vertailu on tänä päivänä järjettömän helppoa ja valmiit vertailupalvelut antavat kuluttajalle tarjottimella paikan, josta tuote löytyy huokeimmalla hintalapulla. Se asetta haasteensa pienelle yritykselle, joka ei aina pysty asettamaan hintalappua tasan tai alle jättimarkettien kanssa. Se mitä kasvottomat ulkomaalaisfirmat eivät tarjoa onkin Polkupedin vahvuus. He antavat aikaansa avustaakseen asiakasta saamaan kerralla tarvitsemansa tuotteen ja vastaavat kysymyksiin ja murheisiin vielä tuotteen saavuttuakin. Reklamaatiot ja muut ikävät asiat he lupaavat hoitaa nopeasti.
”Sit tuun jos sillä potkupyörällä voi lentää”.
Viimeistään siinä vaiheessa sytyin liekkeihin, kun Eva kertoi hänellä olevan koulutusta soveltavasta liikunnasta ja työkokemusta downien ja muiden lasten kanssa liikkumisesta. Tällä hetkellä Eva toimii päätoimisesti liikunnanopettajana 7-18-vuotiaille ja Thomas pyörittää verkkokauppaa. He ovat entisiä kilpahiihtäjiä ja myös koulutuksensa puolesta heillä löytyy tietotaitoa auttaa kaikkia liikkujia harrastelijoista huippu-urheilijoihin.
Polkuped kirjoittaa somekanavillaan Instassa ja Facebookissa lasten ja perheeiden liikunnasta sekä sen tärkeydestä – sekä suomeksi että ruotsiksi . He haluavat saada perheitä enemmän liikkumaan ja saavakin työhönsä paljon voimaa asiakkaiden jakamista onnistumisen hetkistä. Tarkkasilmäinen voi huomata ettei suomi ole Polkupediläisten äidinkieli. Eva ja Thomas puhuvat ja kirjoittavat hyvää ja ymmärrettävää suomea, mutta lisäksi on ruotsinkielisillekin tarjolla palvelua på svenska. Ainakin täällä Varsinais-Suomessa toista kotimaista käyttävät osaavat arvostaa tätä osaamista.
Lapseni saa minut päivä päivältä paremmin ymmärtämään kuinka rajoittunut olen.
No, mitä me sitten saatiin? Vähän jännitin millaisena palapelinä potkupyörä saapuu netistä tilatessa. Mutta mitä vielä. Sen verran osaan kuusiokoloavainta heiluttaa, että tangon sain kiinnitettyä runkoon ja satulan kiristettyä. Siinä se. Ei kun radalle.
Aloittelimme potkupyöräilyä sisätiloissa, kun toppapuku piti vielä päälle heittää. Olisi mielenkiinto loppunut varmaan hyvinkin lyhyeen neidillä. Ensimmäisellä kerralla näytti siltä, että jahka laitetaan potkupyörä suoraa ylähyllylle ja kaivetaan ensi vuonna uudelleen. Nyt kuitenkin neidin motivoituessa otamme muutaman kierroksen keittiön pöytää ympäri ja ensimmäisen kerran on pystynyt päästämään jo itse pyörästä irti. Tärkeintä on harjoitella vähän kerrallaan ja tarpeeksi tuettuna, jotta saadaan aikaan onnistumisen riemua. Viikonloppuna otettiin ensimmäiset potkottelut ulkona ja neiti ei ihan vakuuttunut näistä hommista siellä. Kypärä päähän laitettaessa neiti taputteli minun pyörääni ja Puky olis saanut jäädä noijailemaan koivuun. Näyttää siltä, että meillä asuu joku muukin takapenkin elämästä nauttija. Olin ihan ihmeissäni, sillä sisällä tosiaan homma tuntuu kiinnostavan. Piti oikein testata ja tuoda pyörä sitä varten takaisin sisäajoon.
Luulen tässäkin hommassa olevan kyse ajoituksesta ja otetaan nyt kesänä missioksi ottaa pyörää tarjolle aina silloin tällöin. Pitää vaan itsekin yrittää taas malttaa ja muistaa, että homma lähtee käyntiin kun aika on oikea. Potkupyöräilemällä haaveilen pääsevämme siirtymään potkupyöräilystä suoraan tavallisen pyörän ohjaksille eikä meidän tarvitsisi ikinä tutustua apuvälinelainaamon pyöräilytuotteisiin. Aika näyttää ja palaan syssymällä kertomaan tuliko meille pitkä kuuma potkupyöräkesä vai lojuuko tuo minisähikäinen edelleen tuolla koivun juurella.
Viime kesänä hiekkalaatikkoleikeissä ja liukumäkeen kiivetessä teki pahaa, kun lapsen kengät eivät joustaneet jalan liikkeiden mukaan. Kontatessa kengänpohja ei antanut periksi. Halusin, että kengät mukautuu lapsen perässä, en toisin päin. Aloin miettiä millaiset kengät olisivat hyvät lapselle. Ja erityisesti: Millaiset kengät ovat hyvät erityislapselle?
Korostan heti alkuun etten ole jalkojen asiantuntija enkä ymmärrä niiden monimutkaisesta rakenteesta paljoakaan. Mikäli lapsen jalan asento tai sopivat jalkineet mietityttää todenteolla, suosittelen kääntymään jalkaterapeutin tai podologin (jalkaterapiaan erikoistunut lääkäri) puoleen.
Lapsilla, joilla on matalaa lihasjäntevyyttä eli hypotoniaa usein suositellaan tuettuja kenkiä. Joissakin tilanteissa tuki saattaa olla perusteltua esimerkiksi synnynnäisten poikkeavuuksien vuoksi tai ”oikean asennon” hahmottamisessa kun tunto on alentunut. Yleisesti kuitenkin mitä enemmän jalka on tuettu, sitä vähemmän jalkojen lihakset joutuvat tekemään töitä. Miksi siis yrittäisin vähentää lihasten aktiivisuutta lapsella, jolla on jo lähtökohtaisesti matalampi lihasjäntevyys? Mietitäänpä vaikka korsettia. Se puetaan, jotta ruoto saadaan pysymään tikkusuorassa halutussa asennossa. Mitä tapahtuu, kun illalla juhlien pätteeksi korsetti riisutaan? Koko komeus leviää.
Matalamman lihasjäntevyyden omaavilla on usein luonnostaan matala jalan pitkittäisholvi. Oman arvioni mukaan meidänkin naperon pitkittäisholvi on matala, eli ns. lättä- tai lattajalka. Lättäjalka voi olla synnynnäinen ominaisuus tai kehittyä iän myötä. Lättäjalkaa usein tuetaan pohjallisella, jossa on tehty ikään kuin korotus, jotta jalkaholvia saataisiin kohoamaan. Tällaisia pohjallisia käytetään melko paljon edelleen (myös lapsilla), mutta niillä ei ole pystytty osoittamaan tutkitusti näyttöä lättäjalan ”paranemisesta”. Miksi siis korjata mekaanisesti jalan asentoa jos se ei aiheuta mitään vaivaa?
Paljain jaloin liikkuminen olisi meille se luonnollisin tapa liikkua, mutta suurimman osan vuodesta sääolosuhteemme asettavat sille melko tiukat raamit. Mitä sitten, kun paljain jaloin ei voi kulkea? Lähdin selvittelemään millainen olisi hyvä kenkä lapselle. Tutkimuksieni perusteella lapsella hyvä kenkä tarkoittaa ohutpohjaista (<4 mm paksua) kenkää, jossa pieni kasvava jalka pääsee elämään ja liikkumaan vapaasti. Lasten kengissä ei saa olla korkoa, jotta jalkaterän ja lantion asento pysyy luonnollisena. Kengänpohjan tulee olla päkiästä taipuisa ja sen täytyy olla kiertolöysä. Tällainen kenkä on kevytjalkine tai paljasjalkakenkä.
Paljasjalkakengillä kävellessään lapsi tuntee maan ja sen muodot jalkojensa alla. Sen johdosta jalkojen lihakset aktivoituvat jalkapohjan pienimmistä lihaksista alkaen ja kehittävät lapsen tasapainoa. Tärkeää paljasjalkakenkien käyttöönotossa on totutella pikku hiljaa. Paljon yleistietoa paljasjalkakengistä löytää suomeksi paljasjalkakengät.net-sivustolta. Siellä on myös listattu mitä haittoja paljasjalkakenkäilystä voi olla. Yhteenvetona kerrottakoon ettei ole tarpeeksi luotettavia tutkimuksia vertailemaan ”tavallisten” lenkkareiden ja paljasjalkakenkien aiheuttamia haittoja toisiinsa.
Lähdin tutustumaan paljasjalkakenkätarjontaan. Tärkeysjärjestyksen kärjessä oli hyvät (laadukkaat ja terveelliset) kengät. Kaiken tämän hyvän lisäksi toiveissa oli vielä silmääkin miellyttävät kengät. Tarjontaa löytyy paljon, vaikkakin lapsille vähän suppeammin kuin aikuisille. Pitkän surffailun jälkeen ihastuin brittiläinen kenkäbändiin Vivobarefooteihin. Kenkää maahantuo kolmen suomalaismiehen Vivokauppa, joka lähti tekemään kanssani yhteistyötä. Vivokauppa on syntynyt rakkaudesta paljasjalkakenkiin ja heidän missionsa on levittää tätä terveellisten kenkien evankeliumia.
Vivokaupan kanssa asoiminen on ollut sujuvaa ja nopeaa ihan alusta loppuun. Heihin saa supernopeasti yhteyden, mikäli paljaskengistä tulee kysyttävää. Nettisivujen alalaidassa on suora täppä Vivokaupan WhatsAppiin. Mietimme esimerkiksi Jounin – yhden omistajista – kanssa yhdessä sopivaa kokoa naperolle. Jalan koko on tällä hetkellä muutaman millin yli 13 cm ja kokotaulukon mukaan 21 olisi riittänyt. Meillä muut kengät ovat kuitenkin jo 22 ja 23 kokoisia, joten päätimme lähteä kuitekin kokeilemaan 23. Nappivalinta.
Nämä kengät olivat Rakkautta ensi hetkestä alkaen. Suurin ongelma kenkien hankinnassa hypotonisen lapsen kanssa on ihan ensikengistä asti ollut huonosti aukeava suuaukko. Pelko siitä osoittaako varpaat lestissään sinne päinkään on läsnä aina kenkiä jalkaan laitettaessa. Nyt meillä osataan jo ilmaista jos kenkä ei tunnu hyvältä jalassa, mutta silloin kun jalka oli vieläkin pehmeämpi ja mielipiteen tulkitseminen oli hankalaa. Kengän tarvitsee aueta tarpeeksi. Ja Mini Primus tekee sen, niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy. Kengät ovat ihan liian nopeat pukea ja ulos lähteminen tuntuu vähän liiankin helpolta. Tarra on jämäkkä, mutta uskon nämä olevan ensimmäiset kengät, jotka neiti saa itsekin jalkaansa laitettua.
Kengät ovat pumpulisen kevyet. Se on merkittävää erityisesti ensikengissä ja lasten kengissä ylipäänsä, kun kävely hakee vielä askelmerkkejään. Kenkä pysyy tukevasti paikallaan ennakkoluuloistani huolimatta eikä hölsky. Värejä mallista on moneen lähtöön, mutta päädyin näihin helposti yhdistettäviin ja vähiten aran värisiin vaihtoehtoihin. Mutta valitsipa minkä värin tahansa, kaikki ovat vegaanisia.
Primus bootie on ollut meidän välikausikenkien paras vaihtoehto tähän asti. Varsi ei ole huomattavan pitkä. Se antaa jalalle joustoa ja toisaalta meidän neidille on edes mahdotonta ollut saada Viking-tyyppistä pitkävartista kenkää jalkaan. Näidenkin suuaukko on paljon kapeampi verrattuna ylempään Mini primukseen. Jalka sujahtaa paikalleen ilman väkivaltaa, mutta kenkälusikan olemme ottaneet näiden ystäväksi. Vielä vuosi sitten en usko, että tämä kenkä olisi meillä jalkaan mennyt. Kengässä on yksi ainut tarra kiinnitykseen. Kenkä pysyy silti napakasti paikallaan ylemmässä kuvassa näkyvän sinisen kuminauhan ansiosta.
Päälikangas on tiiviimpää verrattuna Mini primukseen. Se vaikuttaa kuitenkin joustavalta ja hyvin hengittävältä. Kangas on vettä hylkivää, mutta sen paikaansapitävyyttä ei onneksi ole tarvinnut nyt koeponnistaa. Vuori on fleecetyyppistä ja pohjallisen saa irti. Kenkä on ollut meillä nyt muutaman viikon kovassa käytössä. Hiekat pysyy hiekkalaatikossa eikä pyri kengissä salamatkustajina sisälle.
Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin kenkien suuaukkojen eron. Ja sen miksi Primus bootie huutaa meillä kenkälusikan perään.
Tämä villi kortti, kolmen koplan musta hevonen. Talvikäyttöönkin tarkoitettu Fulham malli. Ilmojen lämmettyä nämä kengät jäivät meillä nyt odottamaan syyskelejä ja kylmiä kesäpäiviä. Kenkä on aitoa nahkaa, joka on itselleni tärkeä elementti talvikengässä. Se on lämpimämpi ja joustavampi verrattuna synteettisiin vaihtoehtoihin. Nahka materiaalina antaa mahdollisuuksia huoltaa ja hoitaa ja vaatiikin toki sen pysyäkseen hyvässä kunnossa. Hoitamalla kenkää huolella se kestää kuitenkin aikaa ja kulutusta. Sen vuoksi liputan kengissä luonnonmateriaalien nimeen. Samasta mallista on kuitenkin kuminen versio myös herkullisissa väreissä. Kuminen Fulham on vegaaninen. Mietin niiden oivallisuutta märkiin keleihin. Ei pienet lätäköt haittaisi.
Fulham on ehdottoman tyylikäs ja sopii niin tytöille kuin pojillekin. Siinä on kiinnitysmekanismina varren toisella puolella oleva tarrakiinnitys. Pohjallinen on irrotettava ja vuori on paljon paksumpi verrattuna Primus booteihin. Miten nämä pitävät paukkupakkasille pienet helposti jäätyvät varpaat lämpimänä ja kuinka villasukat sujahtavat joukkoon jää selvitettäväksi syksyyn.
Lasten kenkien ostaminen verkkokaupan kautta asettaa omat haasteensa ja mahdollisesta palautuksesta johtuvista kuluista asiakas joutuu vastaamaan Vivokaupassa itse. Se on kyllä harmi, koska aina ei mene ykkösellä maaliin. Vivokauppiaiden kanssa kuitenkin kannattaa yhdessä miettiä kokoa etukäteen, jotta edestakaisin postittamista olisi mahdollisimman vähän. Luontokin kiittää. Jos kenkien tilaaminen summamutikassa tuntuu työläältä tai riskialttiilta, Lahden ja Helsingin lähellä asustelevien kannattaa lompsia testailemaan kenkiä kivijalkaliikkeeseen.
Ensi vuoteen mennessä Vivolla on tavoitteena käyttää 90 prosentissa tuotteitaan kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja. Vivobarefootilla on vegaanisia kenkävaihtoehtoja myös lapsille. Osa niihin käytetystä materiaalista on peräsin muovipulloista. Meidän testissä olevat Mini Primus Kidsit ovat esimerkiksi vegaaniset.
En tiedä millaisia tuloksia meillä kenkien kanssa saadaan. Ovatko ne ojasta allikkoon vai onkohan lapsella entistä vahvemmat jalkojen pienet lihakset ja koordinaatiokyky. Vanhempana sitä täytyy tarpoa tiedon tulvassa ja tutkittuaan asioita tehdä omat johtopäätöksensä mikä on paras vaihtoehto. Niin kuin nyt kenkien osalta. Paljasjalkakengät ovat nyt toivotettu lämpimästi perheeseemme tervetulleiksi ja ihmettelemme mitä ne tuovat meille tullessaan. Palaan syksyllä mukanani kasa retkiä ja kokemuksia rikkaampana kertomaan kuinka meidän Vivokenkien käyttäjä on kengät ottanut omaksensa.
Viime hetken tietona Vivokaupalta, että kesäkenkiä viedään käsistä kovaa vauhtia. Mikäli mielii omat Vivot saada vielä kesään, suosittelen menemään kipin kapin ostoksille.
Kengät ovat saatu yhteistyönä Vivokaupalta, mutta mielipiteet blogissani ovat aina omiani. Niin nytkin.
Tänään on sudittu terassilauteisiin uutta brunaa pintaan. Onpahan urakka sanon minä. Eikä oo ees kilometrikaupalla mitä maalata.
Itsenäisesti leikkiin ryhtyminen on edelleen haasteellista. Nyt on kuitenkin otettu iso askel, kun päivä päivältä näen enemmän itsenäisiä auto- ja dubloleikkejä. Olen tässä kokenut oman äitiyteni ahaa-elämyksen. Olemme enemmän käyttäneet kotona aikaa siihen, että mallinnamme leikkiä. Suomeksi siis leikimme lapsen kanssa. Kerromme tarinaa: Mitä ihmiset ja eläimet voisivat puuhata, miten he voisivat jutella toisilleen ja minkälaisia tunteita heillä voisi olla. Ja mitä enemmän leikimme, sitä enemmän on nähtävillä itsenäistä toimintaa. Minä kun aiemmin ajattelin ettei itsenäistä leikkiä ainakaan tule, jos olen koko ajan kaikessa mukana. Dublojen ja puisten palikkatornien kokoaminen on vaihtunut tarinallisempaan suuntaan. Hän syöttää eläimiä, ja ihmiset matkustavat ja seikkailevat erilaisilla kulkuvälineillä.
Autot ajavat pitkin seiniä ja sohvapöydiltä alas. Luulenpa tiemme käyvän kohta vähän vanhemman serkkupojan traktori- ja autolaatikolle varkaisiin. Sen sijaan nukenvaatteiden ompelulla ei ole hurja kiire tai ainakaan suunnonta hoitoviettiä en ole huomannut viriävän. Hellyyttävä hetki oli, kun neiti halusi mennä keinumaan keinuhevosella ja halusi vauvan eteensä kyytiin. Hän piti niin huolellisesti vauvasta huolta. Sitten kun vauhti muuttui hurjaksi vauva pääsi hoitoon äidille, jotta huimapää sai kiitolaukata pappan vanhalla keinuhepalla kohti auringonlaskua. Kotileikkeijä tiedän neidin harrastavan päiväkodissa, mutta kotona leikkikeittiönurkka on ollut vähällä käytöllä. Olen vasta päässyt kyllä vihdoin todistamaan ensimmäistä itsenäistä kotileikkiä.
Nämä itsenäiset leikkihetket kestävät siis yleisimmin viitisen minuuttia, parhaimmillaan alle puoli tuntia. Eli mistään syvällisestä uppoutumisesta ei todella voida vielä puhua, joten ei kannata ahdistua jossei lapsella vielä ole monentunnin tarinallisia suuria seikkailuja. Jos joku muukin kuin meidän neiti on kohdussa ja äidinmaidossa saanut kengurubensaa niin ei siitä lasta voi syyttää.
Meillä on nyt ihan kunnon apinoimiskausi ja tätä pitäisi jaksaa hyödyntää kunnolla. Vähän kaikessa sitä kyllä hyödynnetään niin kuin lukemastaan voi päätellä. Neiti katsoo ihan tosi tarkkaan mitä ympärillä tekee ja matkii samoin. Kun yskäisee, hän yskäisee. Kun kaivaa nenää, hän kaivaa nenää. Kun isimies taputti äitiä vähän pepulle, tuli tenava perässä. Sillä erotuksella, että hänellä oli täyslatinki. Eli vähän tarttis alkaa miettiä mitä tekee ja mitä puhuu ympäristöimurin seurassa.
SUMMASUMMARUM
OIKEA AJOITUS JA KAUSITTAIN HARJOITTELU. Yhtenä tärkeimpänä havaintona itselleni olen joutunut kantapään kautta opettamaan, että kehitys tulee painollaan. On paljon asioita, joita pystytään harjaannuttamaan ja tekemään yhdessä, treenaamaan ja opettamaan. Mutta ei auta vaikka kuinka treenattaisiin, jos aika ei ole oikea. Kun vauvavuotena hätäpäissäni yritin selvittää mitä voin lapseni eteen tehdä, olin raivoissani ihmisten ”omalla painollaan” hokemista. Toivottavasti muistan edelleen kaikille vertaisille sanoa, että paljon voi lapsensa kanssa tehdä hyödyllisiä asioita, mutta tee se ilman suorituspaineita. Sylitysten Avaran luonnonkin katsominen on omanlaista harjoittelua.
LASTA MOTIVOIVA TEKEMINEN. Toinen tärkeä havainto on ollut oppia lukemaan lasta. Mikä häntä kiinnostaa? Mikä häntä motivoi? Mistä sen sitten tietää? Kokeilemme aika ajoin erilaisia juttuja. Kun tarpeeksi kauan on hakattu päätä seinään, päätämme ottaa takapakkia. Mukista juominen on yksi hyvä esimerkki. Viime syksynä yritimme ja yritimme, sotkimme ja sotkimme. Mutta ei siitä saatu aikaan kun kaikille paha mieli. Päiväkodissa neiti innostui Ikean muovisista snapsilaseista juomaan piimää. Nyt menee jo tavan lasista kaikki paitsi vesi. Tai enpä ole uskaltanut edes kokeilla. Viime syksynä otimme potkumopoharjoituksia vähän hampaat irvessä ilman tuloksia. Nyt lumien sulattua kaivoimme mopon naftaliinista ja johan rullasi.
Tänä keväänä olen myös huomannut lapseni opettavan minulle mikä on hänen kyvykkyytensä. Viimeksi viikolla leikkipuistossa osoitettiin, että nyt täytyy päästä kiipeilytelineeseen. Ensiajatus oli, että liian vaarallista ja olet liian pieni. Mutta onko hän? Tietenkään hän ei yksin kiivennyt ja kiipeilytelineen alla oli aikuinen, mutta hän veti itseään eteen päin köysistä ja ymmärsi, kun sanoin, mihin pitää asettaa seuraavaksi jalka tai käsi. Lankesin itse siihen, jota vastaan niin olen. Pitää miettiä miten voitaisiin pystyä eikä tyydytä siihen ettei vaan pystytä.
KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS. Kolmas, mutta tärkein kasvattamisen kulmakiveni on kannustava vuorovaikutus. Kuulin ensikertaa kannustavasta vuorovaikutuksesta harjoittelussani Ensi- ja turvakotiyhdistyksessä muutama vuosi sitten. Kasvatustapa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se ei tarkoita etten koskaan menetä hermojani tai etten kiellä kiellettyjä asioita ja korota ääntäni. Mutta mitä se tarkoittaa, kerron siitä erikseen. Sen verran mullistava kokemus se on ollut omassa äitiydessä. Uskon sen tuoneen meille hyviä eväitä elämään.
Lapselleni: En kulje edessäsi, en takanasi. Yritän olla tukenasi, rinnallasi.
Mitäs meillä ihmeteltiin viikonlopun vesisateen keskellä? Kuinka paljon kuuluu jo erilaisia lintujen ääniä, variksia, naapurin talviteloilta tuoman Porchen moottorin jylinän määrää, viemäreihin valuvan sadeveden lotinaa. Että eikö kuralätäkössä vesi olekaan juotavaa? Ja kumpi taipuu, kun ipana väsyy ja pyytää äitiä kantamaan? Äiti käskee tsemppaavasti nousemaan. Tilanne 0-0. Erässä kaksi lapsi alkaa syödä hiekkaa niin kauan, että äidin on pakko hakea lapsi ennenkö suoli on niin täynnä hiekkaa, että pyttyyn kilisee kasa sepeliä. Tilanne 0-1. Ipanan hyväksi.
Mistä tuo lirinä kuuluu
Sitä on saanut kovastikin miettiä mitä sen lapsen kanssa pihalla puuhaisi toppavaatteet ja nyt vielä kuravaatteet niiden päällä, kun liikkuminen on muutoinkin kömpelöhköä ja hidasta. Miten saada lapsi innostumaan potkimaan lumikikkareita tai lapioimaan lunta ämpäriin. Oman lumikolan työntämisestä innostuttiin nyt, kun pihan lumet on jo sulaneet. Putkeen siis meni.
Voi kai miettiä itse miltä tuntuisi, kun pukisi sumopuvun päällensä ja käteen lyötäisiin riisikepit, että leikis noilla. Ja jalassa olisi luisimet, vaikka et osaisi yhtään luistella. Hauskuus vois loppua aika lyhyeen.
Kuran ja jään vuorotellessa meidän liikkuminen on rajoittunut pääasiassa kävelyretkiin. Kun sää on sallinut, ollaan yritetty hyödyntää leikkipuistojen liukumäkiä, rappusia joita voi kiivetä ja erilaisia matalia betonitasoja, joilla voi tasapainoilla kädestä kiinni pitäen. Mutta kylläpä odotan, että hiekkalaatikon hiekka sulaa. Että päästäisiinkö potkumopo vaihtamaan tänä keväänä potkupyörään. Ja virittämään terassin kattoon renkaat.
Liikkumismuotoja sisätiloissa olisi paikat väärällään, mutta nyt virustautien kulta-aikana miettii haluaako kantaa kotiin yhtään ylimääräisiä tauteja. Lähes joka kerran jälkeen kun ollaan tuliaisina tuotu jonkinsortin vatsa- tai räkätauti. Neidin rakastama uintikin on ollut pannassa juuri samasta syystä. Turun Kupittaan urheiluhallin lasten liikunnan ihmemaahan uskaltauduimme muutama viikko sitten. Ja selvisimme voittajina.
Turussa on maksuttomia lasten liikunnan ihmemaita myös koulujen tiloissa. Tarkemmat ajat ja paikat löydät täältä. Aivan mahtava palvelu kaupungilta. Jos joku turkulainen tai lähellä asuva ei ole käynyt ihmemaissa, suosittelen lämpimästi. Meidän neidin ehdottomat suosikit olivat esterata erilaisista palikoista juoksurata, jossa on nousevat kaarteet. Myös sähly kiinnosti jostain syystä kovasti ja yllätyimmekin, miten neiti tarttui mailaan ja yritti sohia palloa kuin vanha tekijä.
Eilen käytiin keilailemassa suvun voimin, olipa mukana ensikertalaisiakin. Meidän neiti olikin jo vanha tekijä, kun ensimmäistä kertaa oltiin keilailemassa lomareissulla, kun neiti oli 9kk. Silloin pakoon mentiin pikkuisen hitaampaa ja tahtoa oli jonnin verran vähemmän. Tällä reissulla meidän osalta keiloja kaatui hiukan vähemmän. Kivempaa oli jortsata poppibiisien tahtiin, laskea esteettömyysliuskaa pitkin liukumäkeä, ihmetellä hohtokeilauksen valoja ja tasapainoilla reunaa pitkin. Summasummarum tärkeintä kuitenkin oli mielestäni, että myös neiti lähti mukaan. Oli osallisena omalla tavallaan. Uusia paikkoja, uusia ihmisiä ja uusia normeja, joita yhdessä opetella. Ja muutaman leveä hymykin saatiin kanssakeilaajilta aikaiseksi pienestä toilailusta huolimatta.
Ja hei muuten. Yks pikku juttu. Piskuinen blogini on luomassa nahkaansa ja kevät tuo uusia kuvioita tullessansa. Rumpujen pärinäää…
Ensinnäkin. Meidän menoa voi nykyisin vahtia tarkemmin myös Facebookin kautta ja Instagramissa nimellä @elamanmittaisellamatkalla. Lisää kivoja juttuja tulossa myöhemmin.
