Pohtiessani voisiko meille tulla joskus lisää lapsia kerroin toivovani toista lasta myös korjaavan kokemuksen vuoksi. Ajatushan on absurdi, koska koskaan ei voi tietää miten tuleva raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika tulisi menemään. Ilokseni voin kuitenkin todeta saaneeni korjaavan kokemuksen.

Toisen lapsen kohdalla osaavat varmasti monet vanhemmat ottaa kaikkinensa rennommin. Kuitenkin ensimmäisen raskauden aikana läpikäymäni romahdus down-diagnoosin saatuani kasvatti minua sen verran, että ihan pienet ei varmaan olisi saanut itseäni skitsoilemaan. Esikoisen synnytyskertomus löytyy täältä.

Miten kuopuksen kanssa sitten synnytys meni?

Kaksi päivää ennen synnytystä eli baby shower-päivänä vatsani yhtäkkiä tipahti. Tämä siis tarkoittaa sitä, kun vauva laskeutuu kohti synnytyskanavaa. Tunsin selvän tyhjän osan ylävatsallani, joka oli vasta hetki sitten ollut ihan pinkeä ja ahdistunut oloani. Se oli jännä huomata, se kävi niin nopeasti ja ero oli huomattava. Muutoin vointi oli suht ok, mutta ei todellakaan mikään mairitteleva.

Synnytystä edeltävänä aamuna heräämisen jälkeen noustuani tunsin reisiä pitkin valuvan jotakin kirkasta. Sitä ei kuitenkaan tullut mitenkään holahtaen, vaan enemmänkin tipoittain, joten epäilin voisiko se olla lapsivettä. Vai ennemminkin valkovuotoa. Eihän minulla ollut kokemusta miltä ”lapsivesinen meneminen” näyttää tai tuntuu. Synnytyssalissa sen sijaan sain tuntea. Tuntui kuin litran ämpäri loiskahtaisi jalkojen välistä nurin.

Vuoto loppui aamun jälkeen, palasi illalla ja jälleen seuraavana aamuna. Seuraavana aamuna vuoto oli muuttunut väriltään haalean vaaleanpunaiseksi. Oli myös jokseenkin metka olo ja The supistuksien tunsin hiipivän. Soitin synnytyssairaalaan tulenko näytille. Kehoittivat tulemaan, mutta ei nyt vielä klo 6 aikaan kannata tulla. Veimme lapsen päiväkotiin kahdeksaksi ja mies heitti minut synnytyssairaalaan ja jatkoi itse töihin. Ajomatkalla kotoa sairaalaan on kahdeksan kilometriä ja sillä välillä vahvistui tunne, että tänään synnytän. Supistukset alkoivat melko nopeasti lisääntymään. Kotona ne olivat olleen kohtalaisen epäsäännölliset, mutta nyt ne alkoivat tulla tasaisemmin. En olisi enää halunnut miehen lähtevän töihin, mutta toisaalta enhän voinut tietää mitä tuleman pitää ja koska ollaan in action.

8:30 Ilmoittauduin kaikessa rauhassa ja jäin kätilöä odottamaan. Minut otettiin käyrille (joka siis tarkoittaa vatsalle asetettavaa vyötä, joka tulkitsee vauvan sydänääniä). Tunsin edelleen housuihini holahtelevan tasaiseen tahtiin pieniä määriä jotakin. Lapsivettä se oli, se saatiin tikkutestillä testattua. Tikkutesti tulkitsee lapsivedessä olevia protetiineja. Sikiökalvoissa oli todennäköisesti pieni reikä jossakin kohdun yläosassa, koska vettä ei kuitenkaan tullut suuria määriä kerralla. Samalla otettiin GBS-testi, joka oli itselläni positiivinen. Minulla oli siis B-ryhmän streptokokki normaalifloorassa ja sen vuoksi sain synnytyssalissa antibiootteja suoneen ennaltaehkäisemään bakteerin siirtymistä vauvaan synnytyksen yhteydessä.

10:00 Tuloksien vahvistuttua (niissä ei kauaa mene) pääsin lääkärin tarkastukseen, jossa lääkäri totesikin kohdunsuun olevan auki jo n. 4 cm, ei muuta kuin kohti synnytyssalia. Jos synnytys ei olisi lähtenyt jo etenemään, olisin joka tapauksessa jäänyt sairaalaan käynnistykselle, koska lapsivettä oli siinä vaiheessa tihkunut jo yli vuorokauden. Olin huojentunut, että synnytys oli kuitenkin sponttaanisti käynnissä, se oli toiveenikin. Lisäksi lääkäri ultrasi ja sain kuulla vauvan olevan oikeassa tarjonnassa eli asenossa pää alas päin. Siitä oli matkan varrella varmuutta ja epävarmuutta sen verran etten huokaisin todella, kun kuulin tämän uutisen.

Tilanne eteni rauhallisesti ja tällä kertaa ei tullut missään kohtaa mitään draaman tunnetta. Ehdin päälläni mukaan kaikkeen. Kuullessani synnytyssaliin siirtymisestä aloinkin kaivamaan luuria, että nyt vois mies lähteä tulemaan tueksi ja turvaksi. Viikonloppuna hän vitsaili, että kunhan ei tiistaina, pahin päivä siltä viikolta töissä. Ja arvaattekos kiinnostiko se meidän pikkujäbää. Tuli muistuttamaan ettei elämää voi suunnitella määrättömästi.

11:00 Mies tuli paikalle hämmentävän nopeasti ja oppilaatkin olivat ymmärtäväisinä, että tunnit olivat ohi siltä päivältä (opettaa siis aikuisopiskelijoita). Supistelut alkoivat olemaan kivuliaampia, mutta jaksoin hyvin istua vielä paikallani tuolissa ilman suurempia ongelmia. Yhdessä pääsimme siirtymään synnytyssalin puolelle.

Hoitajan odottelua oli melko paljon, synnyttäjiä oli kuulemma paljon (kuinkas onnistunkin aina ajoittamaan synnytykset ruuhkapäiviin) ja kätilöt palloilivat huoneiden välillä. Vaihtelin vaatteita, mutta samalla supistukset olivat lisääntyneet ja voimistuneet koko ajan. Toivoin pääseväni hetimmiten suihkuun. Sain vauvan sydänkäyrämittarit langattomina, jotta voisin helpommin olla suihkussa. Yhteydessä oli kuitenkin ongelmaa, vaikka virityksiä hoitajat yrittivätkin tehdä. Jouduin suihkuttelun lomasta välillä pomppaamaan huoneeseen, jotta saatiin sitä hyvää käyrää aikaiseksi.

Ehdin saamaan antibioottia kaksi kertaa. Niiden aikana en voinut olla suihkussa, joten mieheni lätki selkääni TENS-sähköä ja lisäksi sain lämpimät geelipussit. Mieheni on koulutukseltaan naprapaatti, jonka vuoksi hän sai valtuuden käyttää TENS-laitetta ja pystyi osallistumaan kivunhoitooni.

15:30 maissa päädyimme kätilön kanssa, että puhkaistaan kalvot, jotta kohdunsuun avautuminen vauhdittuisi. Siinä kohtaa tunsin tosiaan sen lapsivesien hulahtamisen. Ja todentotta supistelut voimistuivat käsittämättömän paljon.

17:30 PCB-puudutteen eli kohdunkaulan puudutteen päädyin ottamaan kun kohdunsuu oli noin seitsemän senttiä auki, sen verran tuskaisat supistukset olivat. Puudute ei kuitenkaan vaikuta supistuksiin heikentävästi. Ne helpottivat varmasti kohdunsuun alueella pahinta terää kivusta, mutta ei se mitenkään chilliltä senkään jälkeen tuntunut. Pahimmassa supisteluvaiheessa kokeilin yhden supistusvälin hengitellä myös ilokaasua. Minulla oli orastava huono olo ja toisilla ilokaasusta tulee pahoinvointia, joten totesin pärjääväni ilmankin.

Liikkuminen alkoi tuntua ennen ponnistusvaihetta aivan mahdottomalta ja sängyssäkin asennon vaihtamiseen tarvitsin apua. Ponnistin lopulta kyljelläni. Mieheni piti polvestani kiinni, jota vasten sain hyvin ponnistettua. Asentoa tosin vaihdoin minkä kerkesin ja pystyin, kun tuntui ettei missään ole hyvä olla.

19:00 Ponnistuksen tarve on ihmeellinen asia. Tärkeintä siinä olisi myötäillä niitä. Olin ponnistuksien alkaessa kivuista melko uupunut ja tuntui etten saa kehostani yhtään voimaa ponnistaa itse lisää. Tuntui ettei hommasta tule mitään. Ponnisuksen tarve kuitenkin voimistui ihan käsittämättömiin ulottuvuuksiin ja siinä kohtaa ei todellakaan tarvinnut muuta kuin myötäillä ponnistuksia ja välillä yrittää puhallella taukoja, jotta repeämiltä vältytään.

Ponnistusvaiheessa tuntuu, että alapää ei voi selvitä vaurioitta, mutta kyllä itse pääsin hyvin pienillä vaurioilla, eikä ommeltavaa tullut. Kun minusta tuntui, että nyt pää on ulkona, niin kätilö kannusti ja totesi, että kananmunan verran päätä näkyy jo. Siis mitä. Siinä kohtaa meinasin lyödä hanskat tiskiin, mutta toisaalta myös sain itselleni kunnon kiukun päälle. Mies muistaa esikoisestankin sanoneen tismalleen samalla tavalla.

19:20 Sain paitani alle täydellisen pojan, joka lähti möngertämään kohti rintaani välittömästi.

Minulla oli kätilönä mahtava ja kannustava nuori nainen. Hän tsemppasi todella paljon. Voin kuvitella toisia jopa ärsyttävän, mutta sain kyllä itse niistä boostia. Korvaamaton tuki oli kuitenkin oma puoliso. Osasi pitää kädestä ja juottaa pillimehua minkä kerkesi. Jutteli mukavia ja oli hiljaa oikeilla hetkillä.

Muistan kyllä sanoneeni miehelleni, että jos minuun joskus vielä vauvakuume iskisi niin muistuta minua tästä päivästä ja sanoistani. Ei enää ikinä. Mutta kuinka se ihmismieli on kummallinen ja vajaa kolme kuukautta synnytyksestä pystyn palaamaan niihin fiiliksiin, mutta en tunne enää sitä kipua ja uupumusta kehossani lainkaan.

Seuraavaksi sukelletaankin vielä syvemmälle mielen syövereihin ja kaivellaan muistoja esikoisen syntymästä vertailemalla sitä tähän tuoreempaan synnytyskokemukseen. Tätä luvassa uuden vuoden jälkeen, mutta ennen sitä haluan jakaa teille vielä uuudeksi vuodeksi täydellisen suklaakakun reseptin, joka on peruja poikamme ristiäisistä.