2,5-vuotiaan kehitys (osa 2)
Aloitimme tämän kuulumispäivityksen fyysisen kehityksen ja ymmärryksen ja toiminnanohjauksen osalta. Nyt jatketaan siisteyskasvatuksella, kielellisellä sekä sosiaalisella kehityksellä.
SIISTEYSKASVATUS
Vessahommat sujuu ihan tosi hienosti. Päivävaipathan me hylkäsimme lopullisesti viime syksynä ennenkö 2-vuotta tuli mittariin. Toki meillä satunnaisia vahinkoja käy, mutta kenellä nyt ei joskus lirahtaisi housuun. Leikit kyllä jätetään kesken jos hätä on iso ja se tullaan kertomaan ottamalla haaruksista kiinni. Pissalla meillä käydään edelleen usein vähän kellon tahdittamana. Tai lähinnä sitten kun muistetaan, että hei nyt on jo mennyt aika monta tuntia siitä ku ollaan viimeks käyty. Hän tarvitsee vielä apua potalle menossa sekä housujen ja pikkuhousujen riisumisessa. Vessassa neiti pääsee itse kiipeämään korokkeelle pestäkseen kädet. Käsi ojossa hän pyytää saippuaa ja hanat hän osaa avata ja sulkea hienosti. Tarkkana saa kyllä olla, että saippuakädet sujahtaa ensin hanan alle eivätkä suuhun. Vaikka neiti on suunsa saippualla pessyt kerran jos toisen, en ymmärrä miksei se mene perille ettei saippua kovin hyvältä maisu. Myös käsien kuivaus on alkanut onnistua, joskin se välillä se meinattaisiin skipata kokonaan. Myös kasvojen pesu sujuu hellyyttävän hienosti lavuuarin alla. Ja pienet käsienläpsytykset ja vedenviskelyt kylppärin kaakeleille silloin tällöin päälle.
Meillä asuu vesipeto, mutta suihkussa käyminen on ollut vähän taistelua. Onko suihku liian kova? Tuntuuko se pistelynä iholla? Nyt kuitenkin sekin sujuu jo paljon paremmin eikä veden valuminen kasvojen päältä ole maailmanloppu. Hassuttelemalla ja omalla esimerkillä olemme päässeet asiassa eteeen päin. Pitkään pää pestiin neidin olessa sylissäni ja vuorotellen upotimme päämme suihkun alle ikään kuin leikkinä. Ruumiinosia on hyvä juuri suihkussa harjoitella ja tehdä suihkuhetkistäkin leikkiä. Uutuuksina me olemme löytäneet kainalot ja hiuksia pestään emännän ottein. Nyt tutustutaan vähän monimutkaisemppin osiin kehosta, kuten otsaan, kulmakarvoihin, kyynär- ja olkapäihin. Ei meinaa mahtua pienen ymmärtykseen, että on muitakin päitä kuin se the pää.
Hammaspesu oli jossakin vaiheessa hermoja raastavaa puuhaa ja kumpikaan meistä ei pitänyt moisesta. Laulun ja hassuttelun kautta tämäkin pakollinen paha on nykyisin lähes kiva ja hauska yhteinen hetki, jossa ollaan oikeasti kontaktissa. Nyt hammaspesut sujuu niin, että minä laulan ja neiti viittoo laulut. Oli uskomatonta huomata, että hän bongaa laulun sanoistakin viittomat ilman että itse viiton. Matkiminen näyttää tärkeää roolia hampaiden pesussakin. Viime aikoina vokaalien venyttäminen (aaaaaaaaa-eeeeeeeeee-iiiiii…) on ollut hauskaa neidin mielestä ja hänkin yrittää äitiä matkimalla avata pikkiriikkisen suunsa mahdollisimman suureksi.
PUHE JA KIELELLINEN KEHITYS SEKÄ VIITTOMAT
Viittomia me olemme alkaneet käyttää, kun ipanan mittariin pärähti kutakuinkin 9 kk. Ensimmäisiä omia viittomia neiti alkoi käyttää vuoden korvilla (lisää taisi olla ensimmäinen) ja nyt meillä on käytössä niin paljon viittoa, että pitäisi taas oikein laskea. Aktiivisesta viitomisesta ja sen opettelusta saa kyllä taputtaa itseäänkin olalle, mutta iso hatunnosto kuuluu myös päiväkodin puolelle. Siellä ei kaikilla ollut vielä viime syksynä viittomat hallussa, mutta he ovat kovin aktiivisesti yrittäneet ottaa niitä arkeen. Uskon tämän satsauksen vähentävän monet itkupotkuraivarit ja epätoivon, kun ymmärrämme toisiamme vähän paremmin.
Sanoja meillä ei juuri ole lisää tullut. Käytettävät sanat vaihtuvat vähän kausittain. Nyt on tullut kakka uutena. Ja kaikki sitten onkin nyt kakkaa. Muruset pöydällä, liiskaantunut mustikka lattialle. Saattaa tosin tulla siitä, että pitkään molemmat puhuimme roskista tai likaisista asioista niiden olevan hyihyi ja kakkaa. Virhe. Lisäksi Paavo (koiramme), äiti ja ei tulee hienosti ja koira, isä, joo, hei, pappa ja mummu tulee oman mielen mukaan. Sanojakin kuitenkin yritetään kovasti matkia ja tavuja hoetaan. Ma-ma-ma, ta-ta-ta ja sitä rataa. Ja omaa tarinaa on välillä niin paljon ettei äiti saa suun vuoroa. Selkeitä yrityksiä mallintaa sanoja on tullut nyt kovasti. Välillä häkellyn, kun voimme olla ruokapöydässä vastakkain ja neiti saattaa pitkänkin tovin kanssani tapailla sanoja ja ”harjoitella” viittomia. Tämä neiti kun ei ole sitä paikallaan pysyvää ja keskittyvää sorttia. Toki huomaan, että kun olen itse rauhassa ja läsnä, kärsivällisyyttä on todella paljon enemmän asiassa kuin asiassa. Kuvat ovat alkaneet myöskin kiinnostaa. Esimerkiksi ruuan jäähtymistä odottaessa kuvapurkista on hyvä ottaa sillä välin muutama kortti ja kysyä mitä ne esittää.
SOSIAALINEN KEHITYS
Aikuisia neiti seuraa kovasti ja leikkii heidän kanssaan mielellään. Nyt tällä viikolla olen saanut ilokseni kuulla, että myös päiväkodissa hän on alkanut hakeutua oman ryhmäläistensä (tyttöjen) seuraan ja mielellään puuhaillee samoja asioita kuin he. Miksi meidän auto- ja traktorinaista juuri tyttöjen seura tällä hetkellä kiinostaa, en osaa sanoa. Meidän seuraneiti on hyvinkin sosiaalinen ja melko ulospäin suuntautunut, joskin menettää usein mielenkiintonsa nopeasti uusiin ihmisiin.Joihinkin uusiin ihmisiin hän suhtautuu varauksella ja haluaa tarkkailla kauempaa, mutta usein kyläilyt ja päiväkodista lähtemiset päättyy kaikkien tasapuoliseen halailuun ja heippaamiseen. Mummulareissulla yksi hänen serkuistaan oli muiden takana lähtiessämme puuhailemassa. Neiti palasi vielä takaisin halikierroksen jälkeen halamaan häntä huomattuaan, että hei, yksi jäi. Hetkiä, kun äidin sydäntä kuristaa onnesta.
Olikin sopiva väli puhua kielellisestä kehityksestä, kun viittomaopettaja lähti juuri ovesta. Päivä ollut toiminnantäyteinen aamusta tulleen fysioterapeutin toimeista. Kerrompa myöhemmin siitäkin käynnistä ja mitä haaviin tarttui. Sitä ennen vielä tämän trilogian päätösosa. Viimeisessä osassa kerron leikistä ja omista ahaaelämyksistä opetellessani kasvattamista.
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Yritetään muistaa levätä, jumppia unohtamatta 😉
-Päivi
