Puheterapia

Puhumattomalla lapsellakin on mielipide


Kaikki meistä tuntee sen tyypin joka jahkailee ja jahkailee. Viimeksi viime viikolla se olin minä siskoni kanssa kaupassa, kun en osannut päättää mitä leffaeväitä halusin mukaani. Meitä on kannustettu kotona aina olemaan oma itsensä ja seisomaan omien sanojensa takana. En kuitenkaan muista, että meillä oltaisiin harjoiteltu oman mielipiteen ilmaisua. Ehkä se tuli verissä valmiina.

Nykyisin tuntuu välillä, että mediassa lietsotaan sitä, että lapsi saa päättää kaiken ja hallitsevat muuta perhettä. Tärkeää olisi tunnistaa millaisissa asioissa olisi hyvä harjoitella sitä, että lapsi saa päättää. Se, että lapsi saa kokea hänen ajatuksillaan olevan merkitystä kasvattaa hänestä ihmisen, joka arvostaa itseään ja muita.

En kysy lapseltani saanko nostaa hänet ruokapöydästä, vaan kerron, että nostan hänet pöydästä. En kysy haluaako lapseni pestä hampaat, vaan kerron, että nyt pestään hampaat. En kysy haluaako lapseni laittaa ulos lippiksen helmikuussa päähänsä, vaan kerron että talvella puetaan pipo. On kuitenkin paljon asioita, joissa voin kuulla lastani. Se, että osoitan jatkuvasti lapselle, että hän ja hänen ajatuksensa ovat arvokkaita vahvistaa hänen minäkuvaa.

Havahduin miettimään esikoisen oman mielipiteen vahvistamiseen jo varhain, kun yksi puheterapeutti kannusti harjoittelemaan oman tahdon ilmaisua. Esikoinen oli silloin ehkä noin pikkuisen vajaa 1,5-vuotias. Esikoisella ei ollut juurikaan käytössä mitään kommunikoinnin keinoja oman tahdon ilmaisuun. ”Lisää”-viittoma taisi olla ensimmäinen konkreettinen, joka kertoi hänen tahdostaan.

Olen ihan varma ettei aluksi esikoinen ymmärtänyt kyseessä olleen hänen aktiivinen oma valinta. Nyt 4-vuotiaana kuitenkin hän osaa ilmaista hyvinkin selkeästi valinnoissa omia mielipiteitä.

Harjoittelu lähti liikkeelle vaatteista ja kirjoista. Minulla oli käsissäni kaksi vaatekappaletta, joista kysyin kumman hän haluaa päällensä. Pitkiin aikoihin ei tullut elettäkään kumpaankaan suuntaan, mutta jos hän vähänkään kättään heilautti enemmän jomman kumman suuntaan, tulkitsin sen valinnaksi. Tuskin se sitä oli, mutta se antoi hänelle jatkuvalla toistolla informaatiota syy-seurauksesta.

En edelleenkään voi pyytää esikoista menemään vaatekaapille ja valitsemaan paitaa. Voin kuitenkin antaa kaksi paitaa näytille ja saan selkeän vastauksen kumman hän haluaa. Voin myös kysyä iltapalapöydässä haluaako hän ruis- vai kauraleipää. Joskun valinta vaatii vielä molempien leipien näyttämistä, mutta usein hän pystyy tekemään valinnan ilman mitään konkreettista silmiensä alla.

Tätä samaa me harjoittelimme tosiaan kaikkialla missä mahdollista. Kirjoja luettaessa, lastenohjelmaa valitessa, haluaako puuroa vai leipää, luumu- vai mangososetta, vettä vai piimää, vihreät vai punaiset sukat… Kun kahden asian väliltä valitseminen onnistuu, voi valittavien asioiden määrää pikku hiljaa lisätä.

Samaa voisi harjoitella esimerkiksi leikin suhteen. Esikoisen päiväkotiryhmässä on leikinvalintataulu, joka olisi hyvä kotiinkin. Siitä lapset voivat käydä muutamasta vaihtoehdosta valitsemassa mitä haluavat tehdä. Muut lelut ja jutut on pois sillä aikaa. Jos lapsella on tapana valita aina sama leikki, voisi välillä ottaa sen valintamahdollisuuden pois, jotta lapsi löytäisi leikin myös muidenkin asioiden ääreltä.

Meillä on edelleen jääkaapin seinässä tunneasteikko, vaikka sitä ei kauheasti enää tarvita. Se oli kuitenkin esikoiselle todella hyvä ennenkö oli sanoja ja viittomia tunteille. Sen avulla pystyimme keskustelemaan riidoista tai jos jompi kumpi oli vihainen, surullinen tai iloinen. Nyt sitä voisi käyttää vaikka vaikeampien tunteiden miettimiseen, kuten miltä kateus ja häpeä tuntuu ja miltä ne näyttää.

Nyt esikoiselle on tullut vaihe, että kun kysyy hänen mielipidettään hän vastaa toisinaan ”En tiedä”. Se liikuttaa minua jotenkin hirvittävän paljon. Hän ei kuitenkaan vastaa niin kaikkeen, joten en usko sen olevan mikään hassuttelujuttu. Hän osaa ilmaista, että hän ei osaa kertoa nyt mielipidettään. Ja sitten minä voin yrittää tukea häntä. Yhdessä voimme miettiä, otetaanko kaupasta mansikka- vai suklaajätski ja mennäänkö pyöräilemään vai leikkipuistoon.

Olen niin onnellinen, että on päiviä, kun päiväkodin jälkeen kuljemme käsi kädessä kotiin ja kyselen esikoiselta ja hän vastaa miten hän on kokenut päivän asiat. On päiviä, jolloin mielipide on X-asento keskellä tietä ja se tarkoittaa taas säkkinä hartioilla kantamista ilman vaihtoehtoa mennäänkö hyppien vai takaperin kävellen kotiin. Mutta sitten tulee taas se alkuilta, kun esikoinen tomerana sanoo haluavansa katsoa Nallea eikä Pikku kakkosta.

Vinkkejä tukiviittomien opettelun aloittamiseen

Kirja: Sika ja tunteet. Muistipeli: My Mood memo

Monesti Instagramin puolella kysytään mistä voisi aloittaa tukiviittomien opettelun. Kaikki oppii eri tavalla, mutta itselleni pelit on olleet kaikkein paras tapa oppia. Viittomista voi tehdä siis ihan vaikka muistipelin, josta toisessa kuvassa on tukiviittoma kirjoitettu ja toisessa kuvassa on viittoma. Tai sitten voi leikata ja liimata tai laittaa sinitarralla viittomia kirjan sivuihin, niin se on aina saatavilla.

Myös kaikki erilaiset leikit, kuten kim-leikki, palapelit, erilaiset pussit, joihin kokoaa eri aihealuiden asioita, kuten viidakon eläimet, maatilan eläimet, muumit, värit, tunteet, ruokatavaroita…

Kirja: Miina ja Manu värejä

Laitan tähän alle paikkoja, joista on kiva aloittaa tukiviittomien opiskelu. Meidän esikoisen tukiviittomaurasta olen kirjoittanut monesti aiemminkin. Meidän vanhempien opiskelusta en sitten niinkään. Esimerkiksi usein kysytään viittooko puolisoni. Kyllä hän viittoo. Hän on ollut kaikilla kursseilla ja tukiviittomatunneilla meidän kanssamme. Sanavarasto ei ole niin laaja kuin minulla, mutta se on ollut ihan yhtä tärkeä kommunikointimuoto hänelle ja esikoiselle kuin minullekin.

Tärkeää olisi myös saada innostettua muu lähipiiri, kuten isovanhemmat tai muuta tärkeät arjessa mukana olevat ihmiset. Se vaatii aluksi kovasti motivoitumista, kun kestää pitkään ennenkö lapsi välttämättä viittoo yhtään mitään. Motivaatio ainakin omassa piirissä on leimahtanut sitten liekkeihin, kun huomaa, että lapsi ymmärtää aikuista ja aikuinen ymmärtää lasta.

Palapeli: Hape. Kortit: Lasten eläinjoogakortit

SOVELLUKSET

Viito-sovellus, ainakin Appstoresta ladattavissa – Loistava nopea paikka hakea mietityttävä sana heti. Jatkojalostuksena toivoisin kuvien lisäksi videota viittomasta. Kuvasta kun ei ole aina niin helppo saada selvää mihin suuntaan kädet pitäisi liikkua.

NETTISIVUSTOT

Viittomahaku.fi kautta voit hakea hakusanalla ja sivusto hakee kyseisen viittoman useista eri lähteistä. Tämä on näppärä tallentaa puhelimeen vaikka pikakuvakkeeksi niin on aina heti saatavilla.

Papunet – Hyvä paikka lähteä etsimään tietoa viittomista ja kuvia itse viittomista.

Yle lasten areena – Viitotut – Lauluja, loruja ja pikku kakkosen torsaisin esitettävä viitottu jakso. Mahtavuutta. Kumarrus yleisradion suuntaan, jotta on ymmärtänyt huomioida myös kommunikaatiotukea tarvitsevia lapsia.

Viittomakielinen kirjasto – muistipeli – Ihan loistava tälläiselle käytännön kautta oppivalle. Taustamusiikki on inan ketutuskäyrää nostattava, mutta äänet saa onneksi pois. Mikäli haluaa taas takuuvarman keinon ärsyttää puolisoaan… I named it.

Suvi.viittomat.net on Suomen viittomakielten verkkosanakirja. Vaikka samoja sanoja on paljon tukiviittomissa ja viittomakielessä, ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Sieltä löytyy kuitenkin videoita yksittäisille sanoille.

Sign Wiki -sanakirja, josta löytyy videot yksittäisiin sanoihin

TAPAAMISET JA KURSSIT

Viittomakahvila Vispilä on ollu ihan oikea tapaaminen n. kerran kuukaudessa suurimmissa kaupungeissa. Koronan vuoksi kuitenkaan livetapaamisia ei tällä hetkellä järjestetä. Vispilä on alkanut järjestää kuitenkin Facebookin kautta virtuaalitapaamisia. Tapaamiset on ilmaisia ja kuka tahansa saa osallistua. Ehdottomasti tänne kaikki, jos viittomat kiinnostaa.

DIAK järjestää avoimen AMK:n kautta tukiviittomakoulutusta. Loppuvuodesta 2020 on tulossa vielä kurssi, kannattaa käydä vilkuilemassa aina välillä kurssitarjontaa. Kurssin hinta on 15 euroa.

Äänikirjat on lapsille monesti mielekäs tapa harjoitella.

INSTAGRAM

  • mainitsen tietysti oman tilini @elamanmittaisellamatkalla, josta löytyy tukiviitottuja lastenlauluja
  • @kasipuhe löytyy niin ikään myös yksittäiset sanat videoineen
  • @ida_viittoo populaarimusiikkia viitottuna
  • @viitogram löytyy mm. selitys mitä eroa on tukiviittomilla ja viittomakielellä ja yksittäisiä sanoja videoituna. Tili ei enää päivity, mutta sieltä löytyy paljon yksittäisiä sanoja opetteluun
  • @muumiviittomia sananmukaisesti muumeistä
  • @viitotaan löytyy satuhahmo-sanoja videoina

YOUTUBE

Kielinuppu tukiviitottuja lauluja, esim. tunteista ja kuukausista.

Paputuubista löytyy lastenlauluja tukiviitottuina

Käsipuhe löytyy yksittäiset tukiviittomat myös täältä

KIRJAT

Laula ja näytä -kirja on lastenlaulukirja, johon on eläinhahmoilla piirretty tukiviittomat lauluihin. Siellä on Käsipuheen Annen käsialaa viittomien osalta.

Mitä Bobbon laukusta löytyy ja Dadda ja ystävät on varsinkin ihan pienille lapsille hyviä kirjoja. Kirjojen lopussa on viittomia

Ylipäätään kaikenlaiset kirjat, joissa on vähän sanoja on hyviä. Kuvateksteinä on kirjat, joita olen tämän tekstin kuvituksessa käyttänyt.

Jäikö joku teidän käyttämä apuväline tukiviittomien opeteluun mainitsematta? Kerro ihmeessä kommenteissa niin saadaan kaikki lisää vinkkejä opetteluun.

Esikoisen tukiviittomien opettelusta ja miten se on edennyt voi lukea:

Tukiviittomat 1 vuotta ja 7 kk

Tukiviittomat 2-vuotiaana

Tukiviittomat 2,5-vuotiaana

Tukiviittomat 3-vuotiaana

Leppoisia opiskeluhetkiä, yksin ja yhdessä.

Kenelle kirjasto ja lukutaito kuuluu?


Eilen vietettiin lukutaitopäivää. Päivän aikana mediassa tuotiin esiin lukemisen tärkeyttä ja kehoitettiin tekemään pyhiinvaelluksia kirjastoihin. Joo näinhän se menee täydellisessä maailmassa, mutta mitäs sitten, kun kirjasta revitään vain sivut ja kirjastossa käytäviä pitkin lähinnä juostaan holtittomasti ja vedetään hyllyllinen kirjoja mukana? Jos arvioiden mukaan Suomessa on puoli miljoonaa aikuista, jotka eivät ymmärrä lukeamaansa jäin miettimään korjaantuuko ongelma vain lisäämällä lukemalla?

Miten motivoimme lapsia ja perheitä, joille lukeminen ei ole luontaista ja mukavaa? Onko muita keinoja harjaannuttaa luetun ymmärtämistä kuin kirjat? Voidaanko lopettaa ainakin ne vieläkin hävettävät lause kerrallaan ääneen lukemiset, joita tehtiin vielä yläasteella.

Tänään kuulin esikoisen verkostopalaverissa, että heidän uusi ryhmän aikuinen, joka on koulutukseltaan viittomakielen ohjaaja viittoi satukirjan sisällön heille. Lapset olivat seuranneet kuulemma viittomia tarkemmin kuin kirjaa. Meidän neiti ei ollut edes vilkaissut kirjaan päin. Silti hän leikki pihalla jälkeen päin aikaisemmin luettua satua Kultakutri ja kolme karhua, jota emme kotona ole lukeneet koskaan. Tämä on tukiviittomien syvin olemus ja ruumiillistuma. Mitä väliä niillä kirjan kuvilla on siinä kohtaa, kun lapsi saa rakentaa sadusta oman maailmansa, kun hän sisäistää kuulemansa.

Lukeminen on ollut ihan lapsuudesta asti itselleni todella tärkeää. Autossa tuli äidiltä jopa sanomista liiasta lukemisesta, kun minulla ei ollut hajuakaan missä ollaan nenän oltu kiinni kirjassa. Minulle on luettu lapsena paljon ja kävimme muistojeni mukaan paljon kirjastossa. Minua ei ole sen enempää houkuteltu kirjojen ääreen ja tosiaan myöhemmin enemmänkin päin vastoin.

Kuntaliitosten myötä monien pienien kuntien kirjastot ovat loppuneet kokonaan ja lähimpään kirjastoon on kymmeniä kilometrejä. Ei se ole enää sellainen pikainen piipahdus ja auton puuttuessa se on jopa mahdottomuus. Toki voi kysyä onko autotta oleminen maaseudulla mahdollista ylipäänsä. Jo asuinpaikkamme asettaa lapset epätasa-arvoiseen asemaan, koska koululaisena itsenäinen kirjastossa piipahdus ei tule kysymykseenkään. Koulujen omien kirjastojen tärkeys korostuu, mutta onko sellaisiakaan enää? Politiikkaa, joka on vahvasti sidoksissa meidän lukutaidon kehittymiseen ja miten sitä tuetaan varsinkin niillä, joilla on haastetta lukutaidon oppimisessa. Eikä kyse ole vain lukemisesta, vaan siitä, ymmärrämmekö lukemaamme somessa, Kelassa tai baaritiskillä. Kannattaa siis muistaa ensi vuoden kunnallisvaaleissa äänestäessä millaisia arvoja haluaa päätöksenteoissa kannattaa.

En ole vauvavuosina lapsille jaksanut lukea juuri ollenkaan. Kumpikaan lapsista ei ole ollut sen sorttisia, että kirjojen äärellä viivähdettäisiin muutamaa sekuntia pidempään. Yritin tarjota mahdollisimman erilaisia kirjoja; luukullisia, aistikirjoja, isoilla kuvilla, pienillä kuvilla, vähällä tekstillä ja mitä ikinä keksin. Sitten taas välillä yritin lukea rivin sieltä, toisen täältä. Kirjat unohdettiin aina useiksi viikoiksi ja kokeiltiin taas aina välillä joko kirjat kiinnostaisi.

2-vuotiaana sieluni tanssi sambaa, kun esikoisella ei ollutkaan mihinkään kiire satuhetkestämme. Yhdessä lukemiseen kytkeytyy itselleni niin paljon enemmän kuin lukeminen. Läheisyys, yhdessä ihmettely ja yhteisten kokemuksien kokeminen, joka oli niin alkeellista vielä silloin meillä.

Sinä olet superrakas ja Maailman pehmoisin paijaus olivat ensimmäiset kirjat, jotka kulutettiin lähes puhki. Ehkä sattumaa, mutta molemmat kirjat olivat vahvasti tunnepitoisia. Haluan kuitenkin uskoa niiden suurien tunteiden herättäneen neidissä jotain, joka sai hänet kiinnostumaan kirjoista. Voit käydä lukemassa Superrakas -kirjasta enemmän täältä.

Lukuhetkissä näytin usein kahta eri kirjaa ja esikoinen sai valita kumpi luetaan. Superrakasta ja Maailman pehmoisinta paijausta luettiin varmasti toistasataa kertaa ennenkö neiti valitsi myös muita kirjoja luettavaksi. Alussa ja edelleen kuvia katsotaan paljon ja varsinkin 2-vuotiaana viitoimme ahkerasti lähinnä kuvia. Ei myöskään ollut mitään järkeä yrittää lukea kaikkea mitä sivulla lukee.

Edelleen päivinä, joina keskittyminen on heikompaa joko keksin tarinaa itse tai luen yhden lauseen aukeamalta. Omat äänenpainot ja teatterimainen tapa lukea auttaa kohdentamaan mielenkiintoa. Lapset saa keskeyttää lukemiseni, olemme ihmetelleet välillä yhdessä vain kuvia ja aika usein kirja on ”luettu” ensimmäisen kahden sivun jälkeen. Nyt on tullut se päivä, kun voi pyytää esikoista itse hakemaan jonkun kirjan jonka haluaa lukea yhdessä ja se on iso juttu. Voi itku miten ihanaa.

Meillä lastenkirjat lojuvat usein lattialla ja lelulaatikoissa. Kirjaston kirjoista pyritään pitämään hyvää huolta, mutta meillä on repaleisia ja kulmistaan taittuneita kirjoja. Olen ajatellut lasten kirjat heidän käyttötavaraksi ja jotta lapseni saavat tarttua käteen itsenäisesti ja tutkia, sillä on hintansa. Siinä vaiheessa kun revittiin vain repimisen ilosta, omassa käytössä oli lähinnä paksut pahvisivuiset kirjat. Sitähän se pitkälti nytkin on, mutta ei samalla raivolla kuin ensimmäisinä vuosina. Sitten on liimailtu sivuja takaisin paikoilleen ja paikattu se mitä voidaan.

Kirjastossa olemme yrittäneet käydä joskus ja jouluna. Ennen viime kesää siitä ei ole tullut tuon taivaallista, ainakaan jos olisi pitänyt valita jotakin kirjoja tai lukea yhdessä siellä jotain. Ei ollut puhettakaan, että kirjastoon olisi voinut lähteä ainoana aikuisen, sillä ne olivat lähinnä karkuun juoksemista ja kirjojen repimistä alas hyllyiltä. Ahdisti myös ne katseet, vaikka kukaan ei katsonutkaan. Hipihiljainen kirjasto on ihana, mutta myös syy siihen, miksi moni kokee sen lapsiperheellisenä mahdottomana vierailukohteena.

Vuoden tauon jälkeen menimme tänä kesänä neidin kanssa kahdestaan kirjastossa käymään ilman suuria odotuksia. Kokemus oli voimaannuttava. Mietin, että ehkä vielä tulee se päivä, kun kirjastoreissuista tulee yhteistä kivaa tekemistä meille molemmille.

Ensin olimme lehtihyllyjen ääressä ja neiti otti yhden Muumi-lehden kerrallaan, laittoi sen luettuaan pinoon ja haki seuraavan. Sitten siirryttiin lastenkirjojen pariin ja sama juttu toistui. Kirjat eivät löytäneet automaattisesti takaisin paikoilleen, mutta jo se, että hän pystyi valitsemaan hyllystä yhden kirjan kerrallaan eikä heittänyt niitä vastaantulijaa päin tai olkansa yli oli jo riemastuttavaa. Olkoonkin, että neiti pysäköi keskelle käytävää ja luki kirjoja kovaan ääneen. Niin iso loikka oli tapahtunut vuodessa, että mietin onko tämä se sama lapsi, joka vuosi sitten kannettiin autoon kuin kuivalle maalle sätkimään joutunut kala.

Kun lastenkirjat oli valittu, uskaltauduin miettimään myös omaa kesälukemista. Rajansa kaikkien kärsivällisyydellä, mutta sain kuin sainkin monta kirjaa valittua myös itselleni. Se jos joku taas oli vähän turhan mahtailevaa. Ehtisi nyt yhdenkin ahmimaan.

Voi kunpa kirjastoja suunniteltaisiin vielä enemmän palvelemaan kaikkia. Tämän reissun jälkeen mietin, että olisi mahtavaa jos lapsillekin olisi sellainen oma lukuhuone, jonka saisi kiinni. Siellä saisi levittää kirjoja rauhassa, tutkia ja ihmetellä, juostakin ehkä hiukan. Karkaaminen olisi tehty hankalaksi. Kukaan ei katsoisi paheksuen kovaan ääneen lukemista, joka kuuluu oleellisena osana lukukokemusta. Huone olisi täynnä värikkäitä ja pehmoisia löhölinnoja ja taustalla soisi aivan hiljaa mutta väkevänä Haloo Helsingin Hetki on kaunis.

Sitä ennen jos meitä tai muita kirjastossa epäsovinnaisesti käyttäytyviä perheitä uskaltautuu kirjastoihin ja näätte niin pliis, hymyilkää rohkaisevasti ja yrittäkää ymmärtää. Sillä se keikka ei ole meidän perheille ihan pikku juttu.

Vauvojen varhaiskuntoutus

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on rokua5-1024x768.jpg
Rokualta sopeutumisvalmennuskurssilta 2018.

Kyselin taannoin Instagramissa, mitä haluaisitte tietää minusta tai meidän perheestä. Ensimmäisen osassa kyseltiin mm. Onko minulla ollut lähempää kokemusta erityislapsista/ aikuisista ennen esikoista? ja Mitä tukea olemme saaneet perheellemme? Toisessa osassa kirjoitin vastauksia siihen miltä minusta tuntui kun saimme ensikertaa kuulla odottavamme lasta, jolla on downin syndrooma ja pelottiko minua odottaa lasta, jolla on downin syndrooma ja miten hän pärjää elämässä.

Nousi yksi niin hyvä ja laaja kysymys, että omistan sille tämän kokonaisen postauksen. Minkälaista on (kehitysvammaisten) vauvojen varhaiskuntoutus? Laitoin vammaisuuden sen vuoksi sulkeisiin, että esimerkiksi keskoset tarvitsevat myös monesti varhaiskuntoutusta.

Postauksen kuvat ovat vanhoja ja suttuisia, mutta niissä näkyy niin paljon. Viivähdä hetkeksi niiden ääreen.

Kuntoutuksella tuetaan ja vahvistetaan kehitysvaiheita, ohjataan oikean mallin löytymistä ja lisätään aktiivisuutta. Kantavana ajatuksena varhaiskuntoutuksessa on oikean mallin oppiminen, joka on helpompaa kuin väärän opitun mallin poisoppiminen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sairaala1-768x1024.jpg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sairaala2-768x1024.jpg
Syntymään leikatun ohutsuolen tukkeuman jälkeen tuli haavatyrä, jonka leikkauksessa esikoinen on. Teksti itketää minua edelleen, toivottavasti tunteeni tavoittavat myös teidät.

Varhaiskuntoutus on kovin yksilöllistä niin kuin arvata saattaa. Lapsilla, joilla on matala lihasjäntevyys ja ovat helposti passiivisia, tarvitsevat virikkeitä ja mielenkinnon herättämistä ja passiivista käsittelyä. Nämä liittyy hyvin vahvasti downin syndroomaan. Samaan aikaan voi olla kuitenkin olla myös ylijäntevyyttä, vaikka yleinen lihasjäntevyys on matala.

Meillä esikoisella oli esimerkiksi melko voimakasta vartalon yliojentamista, johon saimme fysioterapiasta neuvoja sen purkamiseksi. Sylissä pyrittiin pitämään niin, että selkä pysyy pyöreänä ja nukkuessa tuettiin pyyherullilla selkää pyöristymään. Tästä meidän neiti ei pitänyt yhtään ja se jäikin vähäiseksi. Sen sijaan pyyherulla kainaloiden alla lisäsi käsien pysymistä vartalon edessä vartalon sivulla olemisen sijaan.

Helposti myös toinen puoli vartalosta jää käyttämättä ja vauva alkaa käyttää vahvempaaa puolta. Saimme siihen neuvoja, miten aktivoida ja lisätä lapsen aktiivisuutta myös toiselle puolelle vartaloa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on puisto-1024x768.jpg
Tämä kuva on kesältä 2018. Elokuun lopussa 2018 esikoinen otti ensimmäiset askeleensa.

Nyt kuopuksen kohdalla on saanu huomata ettei minun ole tarvinnut ajatella miten kehitysvaiheet etenevät, ne tulevat omalla painollaan ja luonnostaan. Omassa tahdissa ne tulevat myös erityislapsille, mutta vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten tukea siihen, että osaamme tunnistaa mikä herkkyyskausi on mahdollisesti menossa.

Herkkyyskaudet jotenkin tunnutaan ohittavan vammaisten lasten kohdalla. Herkkyyskausi johonkin tiettyyn asiaan saattaa hyvinkin olla päällä, mutta lapsi joka ei ole itseohjautuva ja luonnostaan aktiivinen vaatii aikuiselta erityistä herkkyyttä tunnistaa lapsen potentiaali uusille taidoille.

Vauvoilla esimerkki herkkyyksien herättelystä voisi hyvin olla kääntyminen. Ei niin aktiivinen vauva helposti köllöttelee ja köllöttelee ilman minkäänlaisia haluja yrittää kääntyä, vaikka hänellä saattaisi siihen olla taitoja olemassakin. Aikuisen tekemät vartalon sivelyt vauvan koko vartalolle ja vauvan manuaalinen liikuttaminen herättää vauvan hermostoa huomaamaan liikeratoja ja tunnistamaan omia ääriviivojaan.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on blog21-2-2-683x1024.jpg
Tässä näkee hyvin matalan lihasjäntevyyden liikemalleja. Neiti on tässä jo arvioni mukaan 1,5-vuotias

Puheterapia ajatellaan usein äänteiden ja puhumisen harjoittelemisena. Törmäsin niin usein vauvavuonna siihen argumenttiin ettei alle 3-vuotias tarvitse puheterapiaa. Kielenkehityksessä kaikki lähtee kuitenkin niin paljon aikaisemmin ja sen me kuitenkin tiedämme. Miksi siis hukkaamme kolme tärkeää vuotta, jonka aikana niin monilla lapsilla olisi eväitä ilmaista itseään?

Esimerkiksi tukiviittomat voitaisiin aloittaa jo paljon paljon aikaisemmin kuin 3-vuotiaana. Tavallisesti lapsi käyttää paljon eleitä kommunikoinnin tukena 10-15 kk kohdalla, joka on äärimmäisen hyvä ajankohta aloittaa tukiviittomien aktiivinen käyttö. Me aloitimme muutamilla sanoilla noin 4 kuukauden iässä ja aktiivisemmin sekä monipuolisemmin 9 kk iässä.

Ensimmäisiä viittomien osaamista en ole ilmesesti edes vauvakirjaan kirjoittanut, mutta blogista löysin tiedon, että 1v. ja 7 kk on ollut tunnistettavia viittomia 17 käytössä. Sen jälkeen tukiviittomien käyttö nousi siivilleen. Syksyllä 2018 eli 2-vuotiaana neidillä itsellään on ollut käytössä 38 tukiviittomaa ja keväällä 2019 eli 2,5-vuotiaana oli 68 tukiviittomaa ja aika tarkkaan 3-vuotiaana 187 sanaa. Sen jälkeen olen lopettanut laskemisen ja listaamisen.

Lapsellani oli siis käytössä jo lähes parisataa sanaa, jolla ilmaista itseään, kun yleisesti ajatellaan, että puheen tukemista voidaan alkaa miettiä. Kuinka monet itkut, harmit ja ahdistukset olemme saaneet purettua, kun meillä on ollut yhteinen tapa puhua. Miettikääpä sitä, jos siellä on joku, joka päättää siitä, milloin on oikea aika aloittaa puheterapia ja kommunikoimisen tukeminen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on down1-1024x768.jpg

Kielenkehityksen tukemisesta varhaiskasvatukseen on tehty helposti lähestyttävä ja informatiivinen paketti opinnäytetyönä. Se toimii kyllä hyvin myös esimerkiksi vanhemmille, jotka haluavat tukea vuorovaikutusta lapsensa kanssa.

Kielenkehityksen ja syömisen kannalta on ollut tärkeää, että olemme saaneet harjoitteita, joilla lisätä kielen aktiivisuutta ja suussa pysymistä, jotta tietyt äänteet ovat tulevaisuudessa mahdollisia. Kasvojen alueen lihaksien aktivoiminen on parantanut syömisturvallisuutta ja ruuan työstämistä.

Esimerkiksi uskon, että suujumppien ansiosta pääsimme ja uskalsimme siirtyä melko karkeaan ruokaan aika nopeasti. Down-lapsilla on melko usein yli- tai alituntoa kaikkialla kehossa ja esimerkiksi ylitunnon vuoksi ruoka voidaan joutua syömään soseena hyvin pitkään. Alitunto taas voi vaikuttaa siihen, että ruokaa työnnetään suuhun liikaa, koska aikaisemmin ei tunne suun täyttymistä. puheterapialla voidaan myös kiinnittää näihin asioihin huomiota.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on down2-1-1024x900.jpg

Täältä voi lukea vauvavuodelle vinkkejä puheterapiaan ja myöhemmin olen kirjoittanut millaisia tuloksia puheterapia on meillä tuottanut.

Varhaiskuntoutuksen merkitys tunnistetaan toisissa kunnissa, mutta toisissa kunnissa varhaiskuntoutusta on mahdotonta saada, ainakaan ilman järjettömän kovaa työtä. Toivottavasti pian on toisin.

Pyydä anteeksi vaikka et osaa edes puhua

Anteeksi pyytämisestä on pitänyt jo pitkään puhua, mutta kun Instagramissa @sariannasitnb kertoi tällä viikolla omasta kokemuksestaan päätin viimein tarttua tähän. Referoituna Sariannalla oli ollut tyttärensä kanssa vääntöä ulkona ja sisäänmenohommissa ja molemmilla tilanne eskaloitui itkupotkuraivareihin. Sisälle päästyään Sarianna mietti, että noinko hänen pitää ottaa tyttärensä syliin saadakseen tyttärensä rauhoittumaan, mutta lapsi pyysikin Sariannan yllätykseksi anteeksi oma-aloitteisesti käytöstään.

Yksi oman vanhemmuuteni vaikeimmista vaikeimmista rasteista on varmasti se, miten ohjaan lastani kommunikoimaan ja ratkomaan ongelmatilaneita muiden ihmisten kanssa, kun ei ole sanoja.

Nyt sanoja ja ymmärrystä on tullut lyhyessä ajassa kuitenkin lisää, joten uskon ja toivon artikuloinnin selkeytyvät tulevaisuudessa, jotta muiden kanssa kommunikointi helpottuu. Silti kohtaan usein haastavia tilanteita lapseni kanssa, koska kommunikointi ei onnistu. Anteeksi on yksi vaikeimmista sanoista. Entäpä he, jotka eivät opi koskaan puhumaan? Heilläkin on tunteet, mieli ja ajatukset. Myllerrys sisällä voi olla moninkertainen, koska tunteitaan ei pysty pukemaan sanoiksi.

Nyt voisin siis jo sanoa esikoiselle ”Sano (tai viito) anteeksi” ja jo aiemmin ”Halatkaa niin tulee parempi mieli”, mutta nämä old schoolit sopimisen muodot saavat niskavillani pystyyn. Muistan omasta lapsuudestanikin hetkiä, missä riitatilanne selvitettiin halaamalla ja pyytämällä anteeksi, koska aikuinen niin vaati. Se ei tuntunut koskaan hyvältä, olinpa sitten anteeksipyytäjän tai -antajan roolissa. Muistatko sinä?

Kävin pohtimaan milloin itse pyydän anteeksi. Kun olen satuttanut toista henkisesti tai fyysisesti, tahallani tai vahingossa. Kyllä toisinaan huudan lapsille ja otan tahallani liian kovasti kädestä, vaikkakin täysin syvästä ärsyyntymisestä ja kiihtymisestä johtuen. Silloin pyydän anteeksi. Jos kolautan kyynärpääni lapseni päähän, vaikka se on vahinko, pyydän anteeksi.

Jos itken jonkun nähden, en pyydä anteeksi, enää. Minut saa raivostumaan ihmiset, jotka pyytävät minulta anteeksi, vaikka eivät tiedä miksi. Esimerkiksi mediassa ja keskustelupalstoilla ”vitsaillaan” siitä, että miehen pitää pyytää naiselta anteeksi, vaikka ei tiedä miksi. Me olemme puolison kanssa esimerkiksi opetelleet riitelyn jälkeen kysymään toisiltamme ja pohtimaan ymmärsikö toinen miksi toinen vihastui tai pahoitti mielensä.

Mitä sitten voisi tehdä jos naperosi tönäisee liukumäessä tai pöllii lapion hiekkalaatikolla toiselta lapselta? Itse olen sanoittanut tilanteen lapselleni viittomalla. En anna kummankaan osapuolen lähteä pois tilanteesta, vaan vaadin molempia osapuolia olemaan läsnä ja kuuntelemaan.

Lapsi ymmärtää kasvojen ilmeitä monesti hyvin, vaikka sanoja tai viittomia ei lapsella olisikaan käytettävinään. Olen pyytänyt lapseni puolesta anteeksi toiselta lapselta ja kertonut ettei lapseni osaa vielä puhua niin että osaisi pyytää anteeksi. Luotan lapsiin, he oppivat pikku hiljaa ymmärtämään aikuisen mallista normeja. Uskon myös, että liian usein aliarvioimme sen mitä lapsi ymmärtää, vaikka sanoja ei olekaan, erityisesti vammaisten lapsien kohdalla.

Kun lapseni on tehnyt tuhmasti, hän usein kääntää päänsä pois. Silmiin katsominen on myös tärkeä taito, mutta kun lapsi on häpeissään en pakota häntä katsomaan silmiin. Sen sijaan olen hänen vierellään vaikka hän ei tahtoisi. Kerron hänelle, että häntä todennäköisesti hävettää, koska esim. heitti ruokaa lattialle tahallaan ja äiti huusi kielsi. Hän tiesi tehneensä väärin ja olleensa tuhma ja siksi hänestä tuntuu siltä. Sitä kutsutaan häpeäksi. Se miltä hänestä tuntui on normaalia ja tarkoittaa miten hienosti hän ymmärtää tehneensä väärin. Olen läsnä ja kysyn haluaako lapsi tulla syliin, mutta en pakota. Koskaan.

Olen viimmatusti sanoittanut nyt koko esikoisen pienen iän tunteita ja tilanteita ja nyt lapseni on alkanut analysoimaan ympäristöä 3,5-vuotiaana. Hän osaa viittoa esimerkiksi sarjassa peräkkäin oman nimensä, heittää, lelu, rikki, äiti ja surullinen tarkoittaen että äidillä on paha mieli, koska hän heitti lelun ja se menee rikki. En usko, että olisimme tässä pisteessä ilman tukiviittomien käyttöä ja jatkuvaa sanoittamista.

Anteeksi-viittoma on viime aikoina tullut sanavarastoon, mutta sen sponttaani käyttö ei vielä onnistu neidiltä. Anteeksi-viittoma on myös harmillisen vaikea viittoa. Olen arastellut anteeksi-sanan käyttöönottoa, vaikka anteeksipyyntö ja -antaminen ovatkin tärkeitä taitoja. Minusta on vaikeaa selittää lyhyesti ja ymmärrettävästi mitä tarkoittaa anteeksi niin että hän ymmärtäisi miksi pyydetään anteeksi. Siksi olenkin panostanut sanoittamaan, miltä kummastakin osapuolesta tuntuu sillä hetkellä ja viljellyt itse anteeksi sanaa silloin kun sen aika on.

Puhutaan, että on tärkeää nähdä aikuisienkin riitely. Ehkä vieläkin tärkeämpää olisi nähdä aikuisien riitojen sopiminen. Olen itse ollut todella huono sopimaan riitelyn jälkeen, mutta olen yrittänyt opetella ja kehittynyt. Lapset eivät useinkaan ymmärrä miksi vanhemmat riitelevät jos ei aina aikuiset itsekään, mutta he aistivat valtavasti. Tilanne voi ahdistaa ja lapset voivat kokea, että heissä on jotakin vikaa.

Olemmekin puolisoni kanssa yrittäneet panostaa riidan sopimiseen lasten nähden ja ottaneet esikoista mukaan keskusteluun. Meidän neiti ahdistuu helposti kovista äänistä, itkusta ja huutamisesta. Hänelle on todella tärkeää kertoa ettei hänellä ole mitään hätää jos äiti ja isä huutaa. Ja ettei hän ole tehnyt mitään väärää, vaikka äiti ja isä tappelee. Sekä lopuksi: Äiti ja isä rakastaa ja tykkää toisistaan, vaikka ovatkin eri mieltä ja vihaisia toisilleen. Mutta ei niinkään pidä sanoa jossei se ole totta.

Kotona kuuluukin usein neidin suusta ”Ei hätää” tai ”Ei haittaa”. Vaikka kyllä välillä haittaa. Ja sekin tehdään lapselle selväksi.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, joka on: ”Hävettää, saisinko, miksi ja muut vaikeast sanat”.


Kaikki postauksen kuvat: Sara Perttula

Vaatteet: Lil Jo Vilja

Lapsen terapia osaksi etäarkea

Etätöissä, -päiväkodissa, -koulussa ja varsinkin terapioissa meitä vaivaa riittämättömyydentunne tavallistakin enemmän. Pitäisi tehdä töitä, mutta samalla päällä pitäisi ajatella ja kuunnella, keskustella ja löytää näkökulmia, kannustaa ja lohduttaa, ideoida ja olla innovatiivinen ja olla jämäkkä ja rento. Ja käsillä pitäisi vaihtaa vaippaa, tehdä hienomotorisia pöytätyöskentelyitä, lukea, syöttää, juottaa, vaihtaa vaippaa ja näpyttää riivatusti tietokoneen näppäimistöä. Pitikö hengittää?

Yritin Instagramin puolella kertoa mitä me olemme puheterapiassa tehneet ja miten saisi pieniä helppoja vinkkejä arkeen, kun monen terapia on tauolla tai se on etänä. Siitä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, kun neiti osasi ottaa oman huomionsa koko ajan. Ajattelin listata tänne sellaiset pikatärpit kuntouttavaan arkeen.

Hyödynnä kiireettömyys. Työ- ja päiväkotipäivien aamukiire, onko tuttu? Se on luonut oikeutuksen oikoa mutkia aamutoimissa. Vaikka työtunteja voi olla vaikeampi repiä kotona kasaan, on se luonut kuitenkin mahdollisuuden kiireettömämpään arkeen. Nyt on hyvä hetki tehdä korjausliike ja hyödyntää päivittäiset toiminnot oppimistilanteena ja terapiana. Vessassa on kuitenkin käytävä ja vaatteet puettava, joten miksi et hoitaisi terapiaa siinä hetkessä?

Siinä missä olet auttanut sukan jalkaan, anna rauhassa aikaa yrittää ja ohjaa sen verran mitä tilanne vaatii. Tsemppaa ja kannusta ennenkö turhautuminen ottaa molemmista niskalenkkiä ja kehu pienestäkin yrittämisestä ja onnistumisesta.

Sen sijaan, että haet itse vaatteet esille, käykää valitsemassa yhdessä. Anna kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi joutuu valitsemaan. Näin hän oppii ymmärtämään toiminnallaan olevan vaikutus.

Suunnittele päivä etukäteen. Ei mitään tekemistä kuuluu joka talon kulmasta. Kiukuttelua, seinien potkimista ja jalassa roikkumista. Päiväohjelman kuvittaminen on järjettömän hyvä auttaa lasta hahmottamaan mitä päivän aikana tapahtuu. Jos lapsi vielä vähän välittää siitä, tee se itseäsi varten.

Yksi toiminta ei pienellä lapsella kestä usein kovinkaan kauaa eikä sitä kannata yrittääkään, koska siitä tulee vain kiukku kaikille. Sen sijaan kerää kotoilupankki, josta voit vetää lapselle ässän hihasta aina uudelleen ja uudelleen. Hetkessä on usein vaikea miettiä, että mitäs nyt sitten seuraavaksi keksisi.

Opeta lapselle ensin – sitten-ajattelu. Perinteiset uhkailu, kiristys ja lahjonta. Vai sittenkin neuvottelu? Lapsi haluaisi yhdessä palapelejä, mutta deadline vilkkuu jo punaisena. Meillä ei ymmärretä jos ehdotan verbaalisesti, että ensin kuunnellaan yksin musiikkia ja sitten leikitään. Sen sijaan tukiviittomia puheen tukena käyttäen tilanne on aivan toinen ja hän usein hyväksyy tarjoukseni. Lapselle jää myös tunne ettei hän ja hänen tarpeensa tule torjutuiksi ja hän pääsee taas vaikuttamaan toimintaan. Voit myös askarrella ensin-sitten-kortin, joka visualisoi ja vahvistaa ymmärtämistä entisestään.

Hyödynnä ruutuaika ja höllää pipoa sopivasti. Vaivaako sovituista ruutuajoista lipsumisen mukanaan tuoma morkkis? Älä suotta. Monet lastenohjelmat ovat terapiaa parhaillaan. Yle areenan lastenlaulukonsertit ja Seikkaulukone ovat meillä käytössä tositarkoituksella. Siinä tulee laulettua, jumpattua ja tanssittua samaan aikaan ja itselle irtoaa hetki työskentelyaikaa.

Mobiili- ja tietokonepelit, joita lapsi mielellään pelaa myös antaa eikä vain pelkästään ota. Muista kuitenkin ettei ruutuaika pääse venymään liian pitkäksi. Meillä se näkyy ainakin potenssiin viisi nousseina hepuleina ja ylivirittyneisyytenä ja erilaisena väsymyksenä kuin ulkoilun tai muun fyysisen rasituksen tuoma väsymys.

Käytä musiikin voimaa. Monet lastenlaulut ovat pedagokisesti älykkäitä ja Jos lapsi nauttii musiikista, käytä sitä hyväksesi. Tunti, joskus toinenkin musiikin ääressä on terapiaa monessa tasossa. Meidän lempparilauluja on Karvakorvan laulupurkki, Vauvan vaaka ja Pikku Papun orkesteri. Lisäksi mainitut Pikku kakkosen lastenkonsertit ja Seikkailukone sisältävät ihastuttavia ja mukaansatempaavia lauluja ja leikkejä.

Aja lapsi leikkiin sisälle. Lapsilla, joilla on haastetta omassa toiminnanohjauksessaan on usein hankala aloittaa ja päästä kiinni leikin syrjään. Kun menet lapsen kanssa aloittamaan leikkiä, sanoitat, ohjaat ja luot tarinaa leikin ympärille voi huomatakin jonain päivänä, että ei hitto, lapseni leikkii itsenäisesti. Jos vihaat leikkimistä, ymmärrän tuskan. Mutta lupaan, se palkitsee. Ei ehkä tänään eikä vielä ensi viikollakaan, mutta toivottavasti niin, että saat nauttia työsi hedelmiä tulevaisuudessa.

Arki on parasta terapiaa. Yh mikä kamala kliseinen sanonta ennenkö pääsee lapsen kanssa jyvälle arjen hyödyntämisestä. Potalla istuessa voi hyvinkin laulaa muutaman ylimääräisen laulun ja opetella ehkä muutaman uuden tukiviittoman. Potalta voidaan hyppiä vaatekaapin luokse. Vaatteet voi pukea yhdessä peilin edessä ja väännellä naamaa yhdessä (huulet töttörölle, irvistää niin että hampaat näkyy, lentosuukkoja peilikuvalle, naksutella ja yrittää saada kuulumaan itsestään ääniä, kuten naksutteluääni). Vaatteiden pukemisen jälkeen voi mennä aamupalalle kyykyssä ja aamupalalta voi mennä kantapäillä kävellen leikkimään.

Entäs etätyötä kylpyhuoneessa? Jos muillakin on vesipetoja kotona niin ammeeseen vettä ja lapsi ankkasuvun sekaan. Meidän lyhytjänteinen neitokainen saattaa lutata helposti tunnin ammeessa ja sen jälkeisestä suihkuhetkestäkin saa tehtyä terapiaa.

Ja kun pesukone on pyörinyt, ota lapsi mukaan tyhjentämään sitä. Viekää yhdessä roskapussi tai pilkkokaa salaattiin yhdessä kurkku tai nakkikeittoon nakit. Samalla voi toistaa esineitä ja asioita, kysyä mistä mikäkin tavara löytyy ja antaa pieniä tehtäviä lapselle. Lapsi kokee merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja oppii siinä sivussa monenmoista.

Hyödynnä lapsen mielenkiinnon kohteet. Mistä lapsesi nauttii suunnattomasti? Vaatteiden riisumisesta tai pukemisesta? Keittiön kaappien tyhjentämisestä? Näinä aikoina viikkaamattomia pyykkejä on varmasti jokaisessa kotitaloudessa. Jätäkin viikkaamatta ja vie ne keskelle lattiaa kasaan ja anna lapsen leikkiä pukeutumisleikkejä.

Hengitä. Aika moni varmaan maksaisi nyt mansikoita, kun vain pääsisi johonkin tilaan hengittelemään ilman että tarvitsee olla kenellekään saatavilla. Kotona voi kuitenkin ottaa luovan tauon ja käydä makaamaan lapsen kanssa lattialle. Voitte hengitellä ylikorostuneesti, yrittää pidättää hengitystä ja puhallella ilmaa hitaasti ja nopeasti sisään ja ulos.

Taukojumppa tekee hyvää koko konkkaronkalle ja esimerkiksi seuraa johtajaa-leikki on hyvää harjoittelua motoriikkaan, ohjeiden kuunteluun ja noudattamiseen. Anna myös lapsen johtaa välillä. Leikkiä ja arkea. Sitten voikin vetää taas ensin-sitten kortin esiin.

Tukiviittomat

Tämä päivitys on tsemppausta itselle ja teille. Missä mennään ja että kehitystä on tullut. Huimasti. Ja sen kyllä myös huomaa arjessa, mutta näin se konkretisoituu, kun asiaa miettii. Keväällä 2018 kerroin tukiviittomista kommunikaation tukena. Viime syksynä listasin tukiviittomia, joita neiti osaa käyttää. Sama lista siis on tässäkin pohjana, olen vain lisännyt tummennetut sanat, joita on tullut helmikuuhun 2019 mennessä. Listassa oli 68 viittomaa.

Nyt kesän aikana on otettu taas melkoinen harppaus ymmärryksessä ja tukiviittomissa. Lisäksi tein päiväkotia varten tämän alla olevan päivitetyn listan viittomista, joita neiti osaa, jotta he tietävät mihin kannattaa nyt ensin alkaa panostaa. Kursivoidut sanat ovat siis helmikuun 2019 jälkeen sanavarastoon tulleita.

Porkkana

Ja sitten niihin sanoihin.

Henkilöt:

  • mummu/ mummi
  • pappa
  • tyttö
  • vauva
  • poika
  • äiti 
  • isä (usein sekoittuu kuitenkin ja meillä on kaksi äitiä monesti)
  • E ja E (serkkuja, joille hän on itse keksinyt omat viittomat)
  • S (toinen kummitädeistä)
  • J ja M (tätejä)
  • poliisi

Eläimet:

  • koira
  • kissa
  • possu
  • hevonen
  • hiiri
  • lintu
  • orava
  • lehmä
  • kana
  • tipu
  • perhonen
  • kukko
  • sammakko
  • pöllö
  • kirahvi
  • norsu
  • krokotiili
  • gorilla
  • hylje
  • kärpänen
  • hyttynen
  • valas
  • pupu 
  • tiikeri
  • leijona
  • kettu
  • apina
  • käärme
  • karhu
  • ankka
  • hirvi
  • poro
  • rapu
  • leppäkerttu
  • kirahvi
  • lammas

Esineet:

  • kirja
  • pallo
  • telkkari
  • liukumäki
  • lamppu
  • keinu
  • kello
  • mökki
  • talo
  • roska
  • musiikki
  • piano
  • kännykkä
  • palikat

Vaatteet:

  • kengät
  • hattu
  • housut
  • paita
  • sukat
  • saappat

Kulkuneuvot:

  • auto
  • linja-auto
  • traktori
  • paloauto
  • rekka
  • ambulanssi
  • poliisiauto (viittoo pelkkä poliisi)
  • lentokone
  • mopo
  • helikopteri
  • pyörä
  • vene
  • laiva

Ruuat:

  • juusto
  • leipä
  • peruna
  • kahvi
  • kala
  • tomaatti
  • jäätelö
  • piimä
  • vesi
  • banaani
  • paprika
  • liha
  • kana
  • mandariini/appelsiini/satsuma…, mitä näitä nyt on, meillä kaikille sama viittoma
  • mehu
  • omena
  • kurkku
  • voi/ levite
  • marja
  • luumu
  • keitto
  • nakki/ makkara
  • karjalanpiirakka
  • kananmuna
  • kaura
  • ruis
  • vehnä
  • riisi
  • makaroni
  • keksi 
  • kakku
  • salaatti
  • mustikka
  • mansikka
  • viinirypäle
  • näkkäri
  • jugurtti
  • rahka
”Auttaa”

Tekemiset:

  • lukea
  • ulos
  • nukkua
  • pissa
  • laulaa
  • pyöräillä
  • keinua
  • suihku
  • harjata hiuksia
  • vilkuttaa
  • halata
  • lentosuukko
  • saunoa
  • haluta
  • tanssia
  • ulos/ mennään ulos
  • juoda
  • vessa/ mennään vessaan
  • seisoa
  • kävellä
  • (ilta)pala viitotaan pelkkänä palana 😀
  • retkeillä
  • juosta
  • hyppiä
  • kuperkeikka/ tehdä kuperkeikka
  • heittää
  • kuulla
  • kaatua
  • tippua
  • sattua/ satuttaa
  • jumpata

Adjektiiveja:

  • taitava
  • reipas
  • hyvä
  • kylmä/kylmää
  • pilvinen
  • kova
  • varovainen/ varovasti

Tunteita:

  • Pelottaa
  • Iloinen
  • Itkeä
  • Hauska
  • Paha mieli
  • Harmittaa

Muita:

  • lisää (esim. ruokaa)
  • ei
  • kyllä
  • nätisti
  • hyvä/hyvää
  • kuumaa (esim. ruoka)
  • pieni
  • lääkkeet
  • mitä 
  • missä
  • ääni

Värit:

  • sininen
  • punainen
  • keltainen
  • valkoinen
  • vihreä
  • sininen 
  • musta

Luonto:

  • kukka
  • kivi
  • hiekka
  • järvi
  • meri
  • puu
  • metsä
  • sieni
  • vuori (tärkeä sana täällä vuorien keskellä)
  • tuulee
  • sataa vettä
  • aurinko
  • pilvi/pilvinen
”Lisää”

Okei. Tässä on nyt 187 sanaa ja tajusin, että enhän minä osaa edes ajatella enää ”paperille asti” miten paljon meillä viittomia käytössä jo on. Huikeaa huomata, että puolessa vuodessa on tullut reilusti yli sata viittomaa lisää sanavarastoon. Vau. 

Ymmärrys on mennyt muutenkin huikean harppauksen eteen päin. Esimerkiksi käsky, vie sukat pesukoneeseen tai käy pesemässä kädet onnistuu ilman kuvia ja viittomia. Eniten siis viittomia tarvitaan lapsen itseilmaisuun.

Hassuttelua, hihi.

Nyt kun päiväkoti starttasi ja ryhmässä aloitti uudet hoitajat neitikin on ollut ihan uuden edessä. On tosi kurjaa, kun lapsella on tapa kommunikoida, mutta aikuiset eivät ymmärrä lasta. Juuri tässäkin asiassa korostuu se, miksi ainakin tietyssä määrin pysyvät suhteet erityislapselle on tärkeitä. Lisäksi kaikilla pienillä viittojilla käsiala on omanlaistaan ja sen ymmärtäminen ja oppiminen vie luonnollisesti aikaa. Myös vanhemmille on tosi raskasta aloittaa uusien aikuisien kanssa ”alusta”. Onneksi ryhmän aikuiset ovat motivoituneita ja aidosti kiinnostuneen oloisia siitä, miten päästään yhteiseen tavoitteeseen; lapsen kehityksen tukemiseen.

Meillä on käynyt viittomaopettaja säännöllisen epäsäännöllisesti yhteensä 15 tuntia, joista osa on toteutettu isovanhempien luona. Lisäksi kävimme keväällä kerran Viittomakahvila Vispilässä Turussa, joita järjestää Sivupersoona. Yrityksellä on ilmaisia viittomakahviloita isoissa kaupungeissa. Kannattaa tutustua tarjontaan! Vispilän kausi starttasi eilen Turussa perhetalo Heidekenissä perhekeskus Marakatin tiloissa ja mekin olimme mukana. Syksyllä on tulossa ainakin vielä kaksi kertaa, joten käy ilmoittamassa itsesi Facessa ja laita päivät kalenteriin ylös! Ei tartte olla aikaisempaa tietotaitoa. Sekaan vaan!

Sinnikästä oppimisen iloa kaikkien syksyyn! 

Ps. Jos haluaa nähdä meidän viittomista videoilta, kannattaa ottaa seurantaan Instagram (@elamanmittaisellamatkalla) ja Facebook (Elämän mittaisella matkalla). Suorat linkit löytyy blogin ylä- ja alanurkista. Nähdään siellä!

Arvonta: Voita Polaroid Mint taskutulostin!


Tuotteet saatu yhtesityössä Focus Nordicilta.


Raskauspäiväkirjan väliin tulevan syksyn tuulia. Päiväkirja päivittyy kuitenkin tavalliseen tapaan myös tänään ja ylihuomenna on luvassa isompi pläjäys, kun kerron raskauskuulumiset koko kesältä. Mutta nyt siihen arvontaan!

Somessa käynnistyy justiinsa nyt taskutulostimen arvonta. Mihin me tätä käytämme, käy lukemassa Facebookista tai Instagramista. Arvontaan voit osallistua:

  • Instagramissa: @elamanmittaisellamatkalla
  • Facebookissa: Elämän mittaisella matkalla

Osallistumisen ehdot ovat seuraavanlaiset Instagramissa:

  1. Tykkää sivusta @elamanmittaisellamatkalla
  2. Tykkää kuvasta
  3. Tägää kaverisi, joka ilahtuisi tästä tai meidän Elämän mittaisella matkalla-menosta

Osallistumisen ehdot ovat seuraavanlaiset Facebookissa:

  1. Tykkää sivusta Elämän mittaisella matkalla
  2. Tykkää kuvasta
  3. Mihin sinä käyttäisit tulostinta? Osallistu arvontaan kommentoimalla.

Muita sääntöjä:

  • Osallistumisaika on sunnuntaihin 11.8.2019 klo 23.59 asti.
  • Kaksi arpaa saat osallistumalla sekä Instagramissa että Facebookissa
  • Palkinnon arvo on noin 160 euroa.
  • Voittaja ilmoitetaan arvonnan kommenttikentässä sekä Instagramissa että Facebookissa ja voittajalle laitetaan yksityisviesti osoitetietojen saamiseksi. Mikäli voittajaan ei saada yhteyttä viikon sisällä, palkinto arvotaan seuraavalle henkilölle.
  • Tuotteet lähetetään kotimaan sisälle pois lukien Ahvenanmaa.
  • Facebook eikä Instagram sponsoroi, suosittele tai hallinnoi kamppanjaa millään tavalla eikä se liity Facebookiin millään tavalla.

Tuotteet ovat saatu Focus Nordicilta.

2,5-vuotiaan kehitys (osa 3)

Tämänhetkisten kehitysaskelien ensimmäisessä osiossa kerroin fyysisestä kehityksestä ja ymmärryksestä sekä toiminnanohjauksesta. Toinen osa käsitteli siisteyskasvatusta ja sosiaalista kehitystä. Nyt tajusin, mitkä kaksi täysin oleellista asiaa puuttu. Nukkuminen ja syöminen. Eli ei tässä vielä kaikki. Nyt kuitenkin siitä, millainen on 2,5-vuotiaan kehitys leikin osalta ja mitkä ovat tärkeimpiä havaintojani äidin näkökulmasta.

LEIKKI

Itsenäisesti leikkiin ryhtyminen on edelleen haasteellista. Nyt on kuitenkin otettu iso askel, kun päivä päivältä näen enemmän itsenäisiä auto- ja dubloleikkejä. Olen tässä kokenut oman äitiyteni ahaa-elämyksen. Olemme enemmän käyttäneet kotona aikaa siihen, että mallinnamme leikkiä. Suomeksi siis leikimme lapsen kanssa. Kerromme tarinaa: Mitä ihmiset ja eläimet voisivat puuhata, miten he voisivat jutella toisilleen ja minkälaisia tunteita heillä voisi olla. Ja mitä enemmän leikimme, sitä enemmän on nähtävillä itsenäistä toimintaa. Minä kun aiemmin ajattelin ettei itsenäistä leikkiä ainakaan tule, jos olen koko ajan kaikessa mukana. Dublojen ja puisten palikkatornien kokoaminen on vaihtunut tarinallisempaan suuntaan. Hän syöttää eläimiä, ja ihmiset matkustavat ja seikkailevat erilaisilla kulkuvälineillä.

Autot ajavat pitkin seiniä ja sohvapöydiltä alas. Luulenpa tiemme käyvän kohta vähän vanhemman serkkupojan traktori- ja autolaatikolle varkaisiin. Sen sijaan nukenvaatteiden ompelulla ei ole hurja kiire tai ainakaan suunnonta hoitoviettiä en ole huomannut viriävän. Hellyyttävä hetki oli, kun neiti halusi mennä keinumaan keinuhevosella ja halusi vauvan eteensä kyytiin. Hän piti niin huolellisesti vauvasta huolta. Sitten kun vauhti muuttui hurjaksi vauva pääsi hoitoon äidille, jotta huimapää sai kiitolaukata pappan vanhalla keinuhepalla kohti auringonlaskua. Kotileikkeijä tiedän neidin harrastavan päiväkodissa, mutta kotona leikkikeittiönurkka on ollut vähällä käytöllä. Olen vasta päässyt kyllä vihdoin todistamaan ensimmäistä itsenäistä kotileikkiä.

Nämä itsenäiset leikkihetket kestävät siis yleisimmin viitisen minuuttia, parhaimmillaan alle puoli tuntia. Eli mistään syvällisestä uppoutumisesta ei todella voida vielä puhua, joten ei kannata ahdistua jossei lapsella vielä ole monentunnin tarinallisia suuria seikkailuja. Jos joku muukin kuin meidän neiti on kohdussa ja äidinmaidossa saanut kengurubensaa niin ei siitä lasta voi syyttää.

Meillä on nyt ihan kunnon apinoimiskausi ja tätä pitäisi jaksaa hyödyntää kunnolla. Vähän kaikessa sitä kyllä hyödynnetään niin kuin lukemastaan voi päätellä. Neiti katsoo ihan tosi tarkkaan mitä ympärillä tekee ja matkii samoin. Kun yskäisee, hän yskäisee. Kun kaivaa nenää, hän kaivaa nenää. Kun isimies taputti äitiä vähän pepulle, tuli tenava perässä. Sillä erotuksella, että hänellä oli täyslatinki. Eli vähän tarttis alkaa miettiä mitä tekee ja mitä puhuu ympäristöimurin seurassa.

2,562,57

SUMMASUMMARUM

OIKEA AJOITUS JA KAUSITTAIN HARJOITTELU. Yhtenä tärkeimpänä havaintona itselleni olen joutunut kantapään kautta opettamaan, että kehitys tulee painollaan. On paljon asioita, joita pystytään harjaannuttamaan ja tekemään yhdessä, treenaamaan ja opettamaan. Mutta ei auta vaikka kuinka treenattaisiin, jos aika ei ole oikea. Kun vauvavuotena hätäpäissäni yritin selvittää mitä voin lapseni eteen tehdä, olin raivoissani ihmisten ”omalla painollaan” hokemista. Toivottavasti muistan edelleen kaikille vertaisille sanoa, että paljon voi lapsensa kanssa tehdä hyödyllisiä asioita, mutta tee se ilman suorituspaineita. Sylitysten Avaran luonnonkin katsominen on omanlaista harjoittelua.

LASTA MOTIVOIVA TEKEMINEN. Toinen tärkeä havainto on ollut oppia lukemaan lasta. Mikä häntä kiinnostaa? Mikä häntä motivoi? Mistä sen sitten tietää? Kokeilemme aika ajoin erilaisia juttuja. Kun tarpeeksi kauan on hakattu päätä seinään, päätämme ottaa takapakkia. Mukista juominen on yksi hyvä esimerkki. Viime syksynä yritimme ja yritimme, sotkimme ja sotkimme. Mutta ei siitä saatu aikaan kun kaikille paha mieli. Päiväkodissa neiti innostui Ikean muovisista snapsilaseista juomaan piimää. Nyt menee jo tavan lasista kaikki paitsi vesi. Tai enpä ole uskaltanut edes kokeilla. Viime syksynä otimme potkumopoharjoituksia vähän hampaat irvessä ilman tuloksia. Nyt lumien sulattua kaivoimme mopon naftaliinista ja johan rullasi.

Tänä keväänä olen myös huomannut lapseni opettavan minulle mikä on hänen kyvykkyytensä. Viimeksi viikolla leikkipuistossa osoitettiin, että nyt täytyy päästä kiipeilytelineeseen. Ensiajatus oli, että liian vaarallista ja olet liian pieni. Mutta onko hän? Tietenkään hän ei yksin kiivennyt ja kiipeilytelineen alla oli aikuinen, mutta hän veti itseään eteen päin köysistä ja ymmärsi, kun sanoin, mihin pitää asettaa seuraavaksi jalka tai käsi. Lankesin itse siihen, jota vastaan niin olen. Pitää miettiä miten voitaisiin pystyä eikä tyydytä siihen ettei vaan pystytä.

KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS. Kolmas, mutta tärkein kasvattamisen kulmakiveni on kannustava vuorovaikutus. Kuulin ensikertaa kannustavasta vuorovaikutuksesta harjoittelussani Ensi- ja turvakotiyhdistyksessä muutama vuosi sitten. Kasvatustapa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se ei tarkoita etten koskaan menetä hermojani tai etten kiellä kiellettyjä asioita ja korota ääntäni. Mutta mitä se tarkoittaa, kerron siitä erikseen. Sen verran mullistava kokemus se on ollut omassa äitiydessä. Uskon sen tuoneen meille hyviä eväitä elämään.

2,58

Lapselleni: En kulje edessäsi, en takanasi. Yritän olla tukenasi, rinnallasi.

2,5-vuotiaan kehitys (osa 2)

Aloitimme tämän kuulumispäivityksen fyysisen kehityksen ja ymmärryksen ja toiminnanohjauksen osalta. Nyt jatketaan siisteyskasvatuksella, kielellisellä sekä sosiaalisella kehityksellä.

SIISTEYSKASVATUS

Vessahommat sujuu ihan tosi hienosti. Päivävaipathan me hylkäsimme lopullisesti viime syksynä ennenkö 2-vuotta tuli mittariin. Toki meillä satunnaisia vahinkoja käy, mutta kenellä nyt ei joskus lirahtaisi housuun. Leikit kyllä jätetään kesken jos hätä on iso ja se tullaan kertomaan ottamalla haaruksista kiinni. Pissalla meillä käydään edelleen usein vähän kellon tahdittamana. Tai lähinnä sitten kun muistetaan, että hei nyt on jo mennyt aika monta tuntia siitä ku ollaan viimeks käyty. Hän tarvitsee vielä apua potalle menossa sekä housujen ja pikkuhousujen riisumisessa. Vessassa neiti pääsee itse kiipeämään korokkeelle pestäkseen kädet. Käsi ojossa hän pyytää saippuaa ja hanat hän osaa avata ja sulkea hienosti. Tarkkana saa kyllä olla, että saippuakädet sujahtaa ensin hanan alle eivätkä suuhun. Vaikka neiti on suunsa saippualla pessyt kerran jos toisen, en ymmärrä miksei se mene perille ettei saippua kovin hyvältä maisu. Myös käsien kuivaus on alkanut onnistua, joskin se välillä se meinattaisiin skipata kokonaan. Myös kasvojen pesu sujuu hellyyttävän hienosti lavuuarin alla. Ja pienet käsienläpsytykset ja vedenviskelyt kylppärin kaakeleille silloin tällöin päälle.

Meillä asuu vesipeto, mutta suihkussa käyminen on ollut vähän taistelua. Onko suihku liian kova? Tuntuuko se pistelynä iholla? Nyt kuitenkin sekin sujuu jo paljon paremmin eikä veden valuminen kasvojen päältä ole maailmanloppu. Hassuttelemalla ja omalla esimerkillä olemme päässeet asiassa eteeen päin. Pitkään pää pestiin neidin olessa sylissäni ja vuorotellen upotimme päämme suihkun alle ikään kuin leikkinä. Ruumiinosia on hyvä juuri suihkussa harjoitella ja tehdä suihkuhetkistäkin leikkiä. Uutuuksina me olemme löytäneet kainalot ja hiuksia pestään emännän ottein. Nyt tutustutaan vähän monimutkaisemppin osiin kehosta, kuten otsaan, kulmakarvoihin, kyynär- ja olkapäihin. Ei meinaa mahtua pienen ymmärtykseen, että on muitakin päitä kuin se the pää.

Hammaspesu oli jossakin vaiheessa hermoja raastavaa puuhaa ja kumpikaan meistä ei pitänyt moisesta. Laulun ja hassuttelun kautta tämäkin pakollinen paha on nykyisin lähes kiva ja hauska yhteinen hetki, jossa ollaan oikeasti kontaktissa. Nyt hammaspesut sujuu niin, että minä laulan ja neiti viittoo laulut. Oli uskomatonta huomata, että hän bongaa laulun sanoistakin viittomat ilman että itse viiton. Matkiminen näyttää tärkeää roolia hampaiden pesussakin. Viime aikoina vokaalien venyttäminen (aaaaaaaaa-eeeeeeeeee-iiiiii…) on ollut hauskaa neidin mielestä ja hänkin yrittää äitiä matkimalla avata pikkiriikkisen suunsa mahdollisimman suureksi.

PUHE JA KIELELLINEN KEHITYS SEKÄ VIITTOMAT

Viittomia me olemme alkaneet käyttää, kun ipanan mittariin pärähti kutakuinkin 9 kk. Ensimmäisiä omia viittomia neiti alkoi käyttää vuoden korvilla (lisää taisi olla ensimmäinen) ja nyt meillä on käytössä niin paljon viittoa, että pitäisi taas oikein laskea. Aktiivisesta viitomisesta ja sen opettelusta saa kyllä taputtaa itseäänkin olalle, mutta iso hatunnosto kuuluu myös päiväkodin puolelle. Siellä ei kaikilla ollut vielä viime syksynä viittomat hallussa, mutta he ovat kovin aktiivisesti yrittäneet ottaa niitä arkeen. Uskon tämän satsauksen vähentävän monet itkupotkuraivarit ja epätoivon, kun ymmärrämme toisiamme vähän paremmin.

Sanoja meillä ei juuri ole lisää tullut. Käytettävät sanat vaihtuvat vähän kausittain. Nyt on tullut kakka uutena. Ja kaikki sitten onkin nyt kakkaa. Muruset pöydällä, liiskaantunut mustikka lattialle. Saattaa tosin tulla siitä, että pitkään molemmat puhuimme roskista tai likaisista asioista niiden olevan hyihyi ja kakkaa. Virhe. Lisäksi Paavo (koiramme), äiti ja ei tulee hienosti ja koira, isä, joo, hei, pappa ja mummu tulee oman mielen mukaan. Sanojakin kuitenkin yritetään kovasti matkia ja tavuja hoetaan. Ma-ma-ma, ta-ta-ta ja sitä rataa. Ja omaa tarinaa on välillä niin paljon ettei äiti saa suun vuoroa.  Selkeitä yrityksiä mallintaa sanoja on tullut nyt kovasti. Välillä häkellyn, kun voimme olla ruokapöydässä vastakkain ja neiti saattaa pitkänkin tovin kanssani tapailla sanoja ja ”harjoitella” viittomia. Tämä neiti kun ei ole sitä paikallaan pysyvää ja keskittyvää sorttia. Toki huomaan, että kun olen itse rauhassa ja läsnä, kärsivällisyyttä on todella paljon enemmän asiassa kuin asiassa. Kuvat ovat alkaneet myöskin kiinnostaa. Esimerkiksi ruuan jäähtymistä odottaessa kuvapurkista on hyvä ottaa sillä välin muutama kortti ja kysyä mitä ne esittää.

2,55

SOSIAALINEN KEHITYS

Aikuisia neiti seuraa kovasti ja leikkii heidän kanssaan mielellään. Nyt tällä viikolla olen saanut ilokseni kuulla, että myös päiväkodissa hän on alkanut hakeutua oman ryhmäläistensä (tyttöjen) seuraan ja mielellään puuhaillee samoja asioita kuin he. Miksi meidän auto- ja traktorinaista juuri tyttöjen seura tällä hetkellä kiinostaa, en osaa sanoa. Meidän seuraneiti on hyvinkin sosiaalinen ja melko ulospäin suuntautunut, joskin menettää usein mielenkiintonsa nopeasti uusiin ihmisiin.Joihinkin uusiin ihmisiin hän suhtautuu varauksella ja haluaa tarkkailla kauempaa, mutta usein kyläilyt ja päiväkodista lähtemiset päättyy kaikkien tasapuoliseen halailuun ja heippaamiseen. Mummulareissulla yksi hänen serkuistaan oli muiden takana lähtiessämme puuhailemassa. Neiti palasi vielä takaisin halikierroksen jälkeen halamaan häntä huomattuaan, että hei, yksi jäi. Hetkiä, kun äidin sydäntä kuristaa onnesta.

2,51

Olikin sopiva väli puhua kielellisestä kehityksestä, kun viittomaopettaja lähti juuri ovesta. Päivä ollut toiminnantäyteinen aamusta tulleen fysioterapeutin toimeista. Kerrompa myöhemmin siitäkin käynnistä  ja mitä haaviin tarttui. Sitä ennen vielä tämän trilogian päätösosa. Viimeisessä osassa kerron leikistä ja omista ahaaelämyksistä opetellessani kasvattamista.

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! Yritetään muistaa levätä, jumppia unohtamatta 😉

-Päivi

1 2