Uskallan julkaista tämän senkin uhalla, että joka tuutissa podetaan tällä hetkellä lentohäpeää. Joudun nostamaan käteni pystyyn muiden muilla tavoin maailmaa parantavien kanssa. Hyväpä on paapattaa työmatkapyöräilystä, kierrätyksestä ja kestovaipoista, kun kuitenkin kerta vuoteen tulee lennettyä. Joskus enemmänkin. Samaan sarjaan kuulutaan. Ensimmäinen askel parantumiseen kuitenkin on tiedostaa omat ongelmansa ja heikkoutensa.
Tämä on tarina siitä kuinka kikkiriikkisen yhteistä parisuhdeaikaa omaavat mutsi ja fatsi pääsivät karkaamaan hyisen kylmään marraskuiseen Puolan Gdanskiin, kun toiset isovanhemmat otti typyn ja toiset isovanhemmat koiran hoteisiin. Laatuaika käsitti tällä kertaa muuta kuin lentokentän penkeillä päät vastakkain nukkumisen, joten Turusta suoraa reilun tunnin lentoajalla sai meidät tarttumaan Gdanskiin. Tarkoituksena oli levätä. Syödä ja juoda hyvin. Nähdä muutama uusi nurkka maailmasta. Mutta ennen kaikkea päästä päivittämään oliko matkaseurallani kanssani vielä muutakin yhteistä kuin asuntolaina.
Turun lentokenttä on sekoiluvapaa-alue jos lentokentällä asioiminen on vierasta ja pelottavaa. Ei pääse kauas eksymään. Ja siinä yhdessä kahvilassa – joka sekin on sunnuntaina kiinni – voi olla varma että aika voi tulla pitkäksi, jos lento on myöhässä niin kuin meilläkin oli. Jos joku onnistuu kuitenkin olemaan kentällä arkisin, niin kahvilassa on tosi hyvä lounas.
Gdanskissa olleet tiesivät kertoa ettei taksi ei ole kallis, mutta pyrin välttämään yksityisautoilua. Julkinen liikenne on helpompaa ja vaivattomampaa kuin moni uskoo. Ja halpaa kuin saippua. Kusetetuksi tulemisen riski on olematon ja vähän pidemmällä bussireitillä näkee yleensä enemmän myös maisemia ja elämää. Bussilippu kentälle maksoi 3 tai 4 zoltya eli alle euron/nenä.
Kätevänä retkiemäntänä olin katsonut etukäteen millä bussillä pääsee keskustaan. En tietenkään väärin, mutta jostakin kumman syystä bussi nro 110 ei mennytkään vanhaan kaupunkiin. Onnea on nykyaika tälläisilla uusavuttomilla. Paikannuksella nähtiin mihin päin maailmaa oltiin bussilla menossa. Bussi vei kauppakeskus Galeria Baltyckan ohi ja päätimme jäädä siinä pois ja ottaa uuden linjan ratikalla. Ja äitimuorin neuvot ei jättäneet pulaan. Kysyvä ei tieltä eksynyt ja saatiin suora ratikkalinja vanhaan kapunkiin. Linjan numeroa en muista, mutta Dworzwc Glowny pysäkki jää ihan vanhan kaupungin reunamille. Mutta jos siis sieltä kentältä haluaa suoraa vanhaan kaupunkiin niin bussin numero on 210.
Törkysen hyvää pikaruokaa (vegeburgeria) kauppakeskus Galeria Baltyckassa. Ilmeisesti joku ketjumainen ravinteli, itselle ihan uusi tuttavuus. Eikä noin nimestä päätellen kasvisruoka ole se niiden juttu.
Puolalaisia oluita (muuta kuin lageria) metsästettiin ja löydettiinkin. Ei hullumpia. Emme kuitenkaan todellisuudessa löytäneet niin montaa mielikuvissani ollutta hämyistä pientä käsityöläispanimoravintoloita kuin luulin. Älä käsitä väärin. Janoisena ei tarvitse kotiin tulla.
Ankkaa turistikadulla Restauracja Latajacy Holender. Yritimme suunnitaa ennalta katsomaamme ravintolaan, mutta ei ollut sitten siellä päinkään. Ravintola oli kuitenkin tupaten täynnä, joten päätettiin antaa tsäänssi. Ja se kannatti. Ylihintaista turistikuraa pääkaduilla-myyttiä on nyt saatu alitajunnassani kolautettua. Lasku yhteensä pääruuista ja oluista 33 euroa.
Marraskuinen tuuli Gdanskissa oli sielun läpi tunkevaa ja yksikään villapaita ei ollut turhaa vaikkei edes pakkasta ollut. Käveltiin kuitenkin paljon pitkin ja poikin. Majoituimme vanhankaupungin kulmille Puro hotelliin, jossa laiskuuttamme söimme kahtena aamuna aamupalat. Tosi hyvä, muttei ihan top kolmoseen aamupalapöydistä päässyt. Erikoiskahveista, juustoista ja runsaasta hedelmä- ja vihannestarjonnasta plussaa. Makeat näytti luotaantyöntäviltä, mutta pekoninaista se ei haitannut. Aamupala Purossa n. 15 euroa/ nenä.
Olipa hotellia vastapäätä myös kotipizzan tyyppinen paikka, josta kävin hakemassa iltapalaksi muutamilla euroilla vatsantäytettä. Pitsaa iltapalaksi? Viimeistään tässä kohtaa ei varmaan enää kellekään jäänyt epäselväksi, että syötyä tuli.
Dumplingsit on Puolan perinnekeittiötä parhaimmillaan ja Pierogarnia Mandu yksi ”pakko kokea-paikoista” Gdanskissa. Tämä oli myös ainoa ravinteli johon varattiin pöytä etukäteen, kun on niin suosittu. Mutta kuinkas muijan kävikään. Näiden vedessä keitettyjen nyyttien suutuntuma oli niin liejuinen, että yksi olut ei riittänyt niitä huuhtomaan alas.
Sen riipaisevan pettymyksen sävyistä ruokakokemusta rikkaampana lähdimme tallustamaan kohti päivän aktiviteettiamme, Marian kirkkoa kohti. Olimme lueskeskelleet kirkon katolta olevan komeat näkymät. Ylhäälle päästäkseen piti pulittaa 5 euroa per pipo ja reippaat 400 kapeata kierreporrasta kipitettyään sai vetää sen oman piponsa vieläkin syvemmälle ja ihailla panoraamaa.
Kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. En kehtaa kertoa kuinka monessa tuli vierailtua, mutta tämän nostan ylitse muiden. Siis niin pähee. Jozef K:ssa on myös silloin tällöin DJ.
Gdanskissa ihmisiä tuntui kaduilla ja ravintoloissa olevan vain kourallinen. Illallisilla sen sijaan näkyi jo enemmän porukkaa, mutta muuten välillä jopa mietti voiko ravintola olla mistään kotoisin kuin siellä sai melkein kaksisteen olla. Jos luulet ettei dumpingsit ole sunkaan juttusi, suosittelen toista paikallista, täytettyjä uuniperunoita tarjoavaa Pod Rybaa. Itse otin pekonia ja kanttarellia sisältävän perunan. Annos oli aivan jäätävän iso ja vaikka me tunnetusti syömme ja paljon niin emme jaksaneet annoksiamme kokonaan syödä.
Siellä illan hämärissä käsi kädessä kävellessämme kaupunki pimeni aivan varoittamatta tyystin. Ei tuikun tuikkua missään. Sähköt menivät poikki eikä kukaan tiennyt syytä. Me otimme tästä romanttisesta hetkestä vaarin ja menimme kynttilän valoon ottamaan tuopilliset puolalaista. Ainakin vanhan kaupungin kattava sähkökatko kesti noin tunnin verran. Syy ei meille valjennut. Että puhelimet kannattaa ainakin olla ladattuina tai jonkin sortin kartta.
Cafe Liberts, kiva ja nätti kahvila. Aamupalalla. Kohtuuhintainen.
Viimeisenä kokonaisena päivänä päätimme lähteä käymään toisen maailmansodan museossa. Paikka on aivan valtava ja siellä saisi kulumaan varmasti yhden päivän. Meille riitti kuitenkin muutama tunti. Museovihaajan kuori alkaa pikku hiljaa murtua ja teki ihan hyvää taas hetkeksi pysähtyä miettimään suhteellisen tuoretta historiaa. Pääsymaksu on noin 1,5 euroa, mutta sattumaksemme tiistaisin oli kaiken kukkuraksi ilmainen sisäänpääsy.
Museoon tehdyt kaduilla pääsi aika autenttisesti hyppäämään 40-luvulle.
Tajunnanräjäyttävä ravintolaelämys koettiin ekstemporelöydöllä. Toisen maailmansodan museon lähettyvillä oleva ravintola Correze edusti fine diningia huokealla hinnalla. Onneksi uskaltauduttiin sisään ilman Trip Advisoria.
Muija, joka ei juo siidereitä kuin yhden kerran kesässä otti hot ciderin. Törkyhyvä. Omenainen ja kanelinen eikä yhtään ällömakea.
Alkupalaksi N otti keittoa ja minä poron tartaria. Annokset oli lautasia myöden niin nättejä että itketti.
Etualalla villisikaa ja minulla jonkin sortin vaaleaa kalaa. Tarkalleen en edes tiedä mitä kaikkea söin, mutta niin kaunis annos täynnä ihania makuja. Jälkkärit nautittiin muualla hetken sulateltuamme. Hintaa näille kaikille tuli n. 65 euroa.
Gdanskissa rakennettaan paljon ja tyyli on samanlaista kuin vanhassa kaupungissa olevat piparkakkureunuksiset ja pastellisävyjen täyttämät korttelit. Vanha kaupunkihan se ei totta vieköön ole, koska Gdansk paloi toisessa maailmansodassa ja kaikki on sen jälkeen uudisrakennettu. Vanhaa kunnioittaen kuitenkin. Että edes sinne päin.
Tämä turkulaisten Tallinnaksikin tituleerattu hansakaupunki ei saanut haukkomaan henkeäni enkä sen sielukkuuttakaan tuntunut oikein löytävän. Sen edullinen ja hyvä ruoka ja nopea saavutettavuus Turusta voisi saada kuitenkin minut tarttumaan siihen joskus toistekin. Ja pienen junamatkan päässä oleva Sopot valkoisine hiekkarantoineen voisi houkutella kesäaikaan lapsiperhettäkin.
Toki reissun aikana ehdimme riipaista vain Gdanskista pintaa, mutta mitä syrjempään bussilla kuljimme sen kurjemmalle ikkunan takaa näytti. Joskaan en juuri päässyt tutusumaan ehtaan puolalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin, pääsin päivittämään millainen mies minulla on. Viime aikana keskustelut hänen kanssaan on pyörineet lähinnä lapsissa (ihmisversiossa ja koirassa). Kakan laadussa ja määrässä, otetuissa lääkkeissä, koiralenkkien pituuksissa ja menikö työpäivämme hyvin vai huonosti. Tulipahan todettua, että saman tyypin kanssa edelleen haluan niitä pissakakka-juttuja jakaa.
Varsinais-Suomeen on tullut ihana talvi. Joulupukilta saatu pulkka on päässyt mäkeen ja meidän neiti on ihan innoissaan. Muuten noi lumihommat kiinnostelee meitä emäntiä vaihtelevalla menestyksellä. Mut nautitaan ny, kohta on taas kesä!
-Päivi