kotimaan matkailu

Kesän road tripin suosikki – Savonlinna

Niin on hassua, että ollaa idässä asuttu lähes neljä vuotta, eikä tiemme koskaan vienyt Savonlinnaan. Onneksi tänä kesänä vei. Se oli meidän tämän kesän kotimaan road tripin koko perheen suosikkikohde. Siksi aloitan reissuraportin siitä. Ilmakin oli aivan täydellinen. Tai ehkä siinä oli se suuri syy. Kaunis ilma kun tekee lähes jokaisesta Suomen kunnasta kesällä ihanan.

On kuitenkin aika monta kivaa syytä ottaa ja lähteä Savonlinnaan, lastenkin kanssa. Moni kiva juttu oli tosi lähellä toisiaan, joten auton kanssa tai julkisilla ei tarvinnut lähteä säheltämään.

Kysyin tien päällä Instagramin puolella, että mitä tekemistä me keksittäisiin Savonlinnassa ja mitä me syötäisiin. Jos haluat käydä hakemassa lisää vinkkejä mitä ei itse ehditty kokeilla, niin käy kurkkaamassa @elamanmittaisellamatkalla kohokohdista kohta ”Järvi-Suomi”.

Pitkään autossa istumisen jälkeen Pikku kakkosen puisto oli parasta mitä meidän neiti kuvitella saattoi. Leikkipuisto on vaatimattomampi ja pienempi kuin esimerkiksi Porin kirjurinluodossa tai Turun seikkailupuistossa, mutta miljöö kyllä vetää pisimmän korren. Saimaa oli läsnä kaikkialla, niin myös leikkipuiston äärellä.

Jos haluaa olla tehokas Savonlinnassa menisin heti aamutuimaan Olavinlinnaan. Saimme pesueemme liikenteeseen noin kello 11 maissa ja silloin oli jonoakin jo jonnin verran. Leikit jos toiset sai keksiä, jotta saatiin neiti pysymään jonossa. Tulikin mieleen, että miksi ihmeessä tällaisiin paikkoihin ei voi ostaa lippua etukäteen online. Säästyisipä tältäkin sirkustelulta.

Pääsylippuun sisältyy ohjattu kierros Olavinlinnaan ja sitä moni suosittelikin, jotta sai irti linnasta jotakin. Me lähinnä ihmettelimme miltä linna näytti ja juoksin neidin perässä. Puolisolla oli kuopus kantorepussa ja rattaat jätettiin lipunmyynnnin kupeeseen.

Neidillä on EU-vammaiskortti A-merkinnällä eli avustajamerkinnällä. Se oikeuttaa moneen paikkaan avustajan maksutta mukaan, niin myös Olvavinlinnaan. En tiedä olisimmeko muutoin menneetkään nyt linnaan, koska en tosiaan juuri itse kyllä ehtinyt Olavinlinnaan tutustumaan.

Mennessä lapsille jaettiin tosi kiva bingopohja, jonka ideana oli etsiä ja bongailla erilaisia asioita linnasta. Se ei meillä vielä jaksanut juuri kiinnostaa, mutta muutaman vuoden päästä voisin kuvitella, että on tosi motivoivat väline tutustua paikkoihin ja rauhoittaa menoa.

Olavinlinnan jälkeen alkaakin olla hyvä hetki haukata jotain ja hyviä ravinoloita löytyykin ihan läheltä. Meille Instagramissa suositeltiin Sarastroa. Kaikkien tie vie kuitenkin tätä kesänä Savonlinnaan. Tai siltä ainakin tuntui. Ja kyllä sen näki esim. ravintoloissa, koska vasta kolmanteen pääsimme illastamaan ravintola Linnakrouviin. Pitsaa mielivien kannattaa suosittelujen mukaan hakea Caperosta.

Reissun ihania ekstempore yllätyskohtaamisiakin tuli, kun puolison koulukavereita treffatiin useampaakin ja käytiin illastamassa heidän kanssaan.

Syömisen jälkeen voisi lähteä suunnistamaan kohti toria, jonka varrelta löytyy pieni hiekkaranta pulikointeja varten ja se Pikku kakkosen puisto. Torilla oli ihana pöhinä ja ostettiin me tietty matkaevääksi sekä makeita että suolaisia lörtsyjä. Asiantuntijat kertoivat, että parhaat lörtsyt tulee Laurikaisilta. Minuun vetosi kuitenkin sympaattisen oloinen nuorimies Lörtsypoikien tiskillä ja otettiin sieltä tällä kertaa meidän lörtsyt.

Lörtsyjen lisäksi muikut oli omalla to eat -listallani. Kai nyt muikut kuuluu Savonlinnaan niin kuin Auran sinappi Turkuun. Sellaiset saatiin Kalastajan kojulta torilta. Koju on vähän harhaanjohtava nimi, koska ihan ravintolamainen mesta on kyseessä. Muikut oli hyviä, mutta puolison ja neidin kalakeiton perunoissa oli toivomisen varaa.

Jälkkäriksi haettiin vielä legendaariselta lippakioskilta isot pehmikset. Savonlinnan lippakioski löytyy osoitteesta Satamapuistonkatu 6, 57130 Savonlinna. Huhujen mukaan kioski menee syksyllä remonttiin tai maan tasalle, mutta tietoa tästä ei ole.

Meillä oli asuntoauto parkissa aika lähellä Olavinlinnaa. Saimme kuin ihmeen kaupalla molemmat lapset kärryihin päiväunille, kun neidin viimeinenkin toive oli täytetty – jätski. Suuntasimme takaisin Olavinlinnalle päin, jonka edustalla on Mustanvirran panimon panimopaku, johon suuntasimme yksille ja nauttimaan auringosta. Mustanvirran oluet on omia pienpanimosuosikkeja, menkää testaamaan jos oluista pitää.

Kun lapset jatkoivat meidän oman pienen seesteisen hetken jälkeen vielä unia, sai kesäloman tuoma hetkeen heittäytymisen flow minut kävelemään lasten kanssa Sulosaareen. Olavinlinnalta mapsin mukaan Sulosaareen on kävellen 1,8 kilometriä. Se oli aikas kiva paikallisherkkujen sulattelulenkki ja maisemat nyt on järviloverille silmiä hivelevät. Sillä välin puoliso laittoi asuntoautoa lähtövalmiiksi.

Lasten päiväunien jälkeen suuntasimme niin ikään taas täysin Instagramista saamieni suositusten perusteella Sulosaaren Kalliolinnan lettukahvilaan. Autot voi jättää Casinon parkkipaikkoille Vääräsaareen. Sieltä tien päästä alkaa suloinen polku ja kävelysilta Sulosaareen. Siitäkö saarikin nimensä saanut. Ihana.

Kalliolinnan lettukahvilan päivä oli kuulemma kovin ruuhkainen ja lettuja odoteltiin tovi jos toinen. Miljöö on kuitenkin sen verran aisteja hivelevä, että leikki jos toinen saatiin ajankuluksi aikaan. Ulkona pöydät olivat myös tosi erillään toisistaan, vaikka kahvilan sisällä turvaväleistä ei kyllä voinut puhuakaan.

Sulosaaresta löytyy myös salaisia uimapaikkoja ja pussauspenkkejä sekä grillauspaikka ja kota. Aivan tosi ihana retkikohde ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Omat eväät mukaan jos budjetti ei veny letuille. Niin sanoinko, että oli ihana paikka?

Savonlinnasta skipattiin kaikki luontopolut joita sielläkin riittää. Lisäksi ilman lapsia oltaisiin ehkä hypätty pienelle parin tunnin päiväristeilylle ja ihmettelemään Savonlinnaa Saimaalta käsin. En jotenkaan ennen visiittiä edes tajunnut, että koko Savonlinna on saarirypäs.

Alin kuva on räpsäisty asuntoauton ikkunasta ja kuvaa jotenkin tosi hyvin matkustamista matkailuauton kanssa. Siinä me vielä voideltiin iltapalaleipiä ja ihmeteltiin tummuvaa kesäiltaa. Muljahti vatsanpohjassa asti. Vielä reilu vuosi sitten istuskelimme esittelymatkailuautojen kyydissä haaveilemassa, että ehkä joskus. Voi kunpa joskus voisi olla riippumaton ajasta ja paikasta. Ja se joskus tulikin reilu puoli vuotta myöhemmin monen asian summana.

Riisitunturi – sieltä se lasten vaellusura lähtee

Viime kesän kesälomareissusta Lappiin on jäänyt kirjoittamatta monet ihanat reissuhetket. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Itselläni google lauloi viime kesän reissua suunnitellessa. Ja niin muuten laulaa juuri nytkin, kun askelmerkkejä tulevalle lomalle pyritään merkkailemaan.

Viime kesänä valkoitui ja hyvin lapsiystävälliseksi kohteeksi osoittautui Särkitunturi Muoniossa ja tämä Posion Riisitunturi. Niissä on mitaltaan koko perheen kanssa luonnistuvia päiväretkikohteita. Tai jos on vikkelämmät kintut niin puolipäiväretkikohteista menevät myös.

Riisitunturilta löytyy paljon eri mittaisia reittejä. Me menimme Riisin rääpäisyn, joka on 4,3 kilometrin mittainen rengasreitti. Se on pienellekin lapselle helppokulkuista polkua, mutta rattailla täällä ei pääse liikkumaan. Meillä oli neidille kantoreppu ja osan aikaa hän siinä matkasikin, mutta melko pitkään neiti jaksoi pomppia kiveltä kivelle ja pinkoa mäkiä ylös.

Lähtöpisteen jälkeen kun polut ensi kertaa haarautuvat, lähdimme vasemmalle. Jos kuitenkin retkiseuruetta nälkä kouraisee jo lähtökuopissa, kannattaa kääntyä oikealle. Näin autiotupa tulee vastaan paljon nopeammin.

Autiotuvan viereen on rakennettu vasta uusi iso grillauskatos, mutta viime vuonna meidän ollessa siellä oli ulkona grillauspaikka ja autiotupa. Autiotuvan takana on puuvarasto, jossa rangoista sahataan itse omat polttopuut. Kannattaa siis varata hiukan aikaa, jos notskihommia suunnitelmissa.

Matkalla mietimme mistä Riisitunturin nimi juontaa juurensa. Päättelimme, että Riisitunturin korkein kohta on ehkä hieman riisin mallinen, siinä meidän teoria. Googlauksen perusteella kuitenkin tätä teoriaa tukevia lausuntoja ei löytynyt. Sen sijaan vanhoissa kartoissa Riisituntunturi on nimetty ”Riistunturi”, joka saamelaisperäisenä sanana merkitsee tykkyä, risua tai heinää. Lisää tulkintoja löytyy Luontoon.fi-sivustolta.

Tällä reissulla meillä oli mukana makkarat, suolakeksejä ja vaahtokarkkeja grillattavaksi. Ei paljon tarvinnut miettiä voiko tulia laittaa, kun koko heinäkuun alun Lapissa satoi enemmän ja vähemmän koko ajan.

Nyt kun tänä vuonna lähes kaikkialla on ollut pitkä kuiva jakso, on oltava tulien kanssa tarkkana. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulia ei ole turvallista tehdä. Sen sijaan retkikeitin ei jätä nälkäiseksi (jossei kaasu lopu), joten sitä suosittelen kaikille mukaan. Jos mukana on pieniä ehtiviä vipeltäjiä, joita tuli kiinnostaa, on myös huomattavasti helpompi hallita yhtä kattilaa kuin koko nuotiopaikkaa.

Retkikeitin on myös joka pennin väärtti road trippaillessa muutenkin, sillä ei tarvitse jokaista perheen ateriointia suorittaa huoltoasemilla tai ravintoloissa, vaan esim. keitot ja padat lämpenee vartissa koko jengille.

Reitti on uskomattoman kaunis ja matkan varrelta näkee ihanasti järviä, jotka täplittää maisemaa. Ottaen huomioon ettei olla ihan sydänlapissa, tuntuu kuin olisi pohjoisemmassakin.

Puolisoni isovanhemmat ovat kotoisin pohjoisesta. Kun yhtenä kesänä pohdimme ääneen, menisimmekö käymään Riisitunturilla tokaisi puolisoni mamma: ”Mitä te sinne. Ei siellä ole mitään nähtävää”.

Vieläkin naurattaa niin paljon. Me ihastuimme riisitunturiin ihan todella ja se oli meidän neidille, joka oli oppinut kävelemään alle vuosi sitten ihan täydellinen retkikohde. Ei sitä näköjään näe niiden omien kotinurkkien kauneutta samalla tavalla.

Paluumatkalla kannattaa poiketa Korpihillassa, josta löytyy ihanan oloinen kartanomainen kahvila ja maaseutumiljöö. Me jäimme raapimaan kahvilan ovea, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa ajoissa. Tosin en tiedä olisimmeko kehdanneet metsässä rymyämisen jälkeen kankkujamme istuttaa valkoisille rokokoo-tuoleille.

Voi näitä riemukkaita muistoja. Tuntuu niin absurdilta, että vajaa vuosi aikaisemmin ensiaskeleensa ottanut esikoinen kirmasi kanssamme tunturissa kuin vanha tekijä. Tärkeää on lasten kanssa retkeillessä muistaa, että on aina suunnitelma B ja mielellään C. Herkkueväät, ilman kiirettä, yhdessä ihmetellen ja ihastellen ja madellen.

Mistä meidät tänä kesänä löytää – ei voi tietää. Mutta moikkaillaanhan jos törmäillään!

Vallisaari ja piipahdus Helsingissä

Viime viikonloppuna lähdettiin suht ekstempore moikkaamaan perjantain arkivapaan kunniaksi typyn kummitätiä ja rakasta ystävääni, joka on muuttanut pääkaupunkiseudulle hiljan. Niin kovasti ehti harmittamaan heidän muuttonsa, mutta tulipa reissun jälkeen todettua ettei Turusta nyt niin kauhean pitkä matka ole päiväseltäänkään lähteä käymään Helsingissä. Tällä kertaa olimme neidin kanssa oikein yökylässä.

Kaikkien retkikohdejahkailujen jälkeen päätimme ottaa Vallisaaren haltuun. Olimme julkisilla liikenteessä ja otin neidin reppuun, joten rattaitakaan ei mukana ollut. Helppoa ja kätevää, kun ei tarvitse miettiä mihin mahtuu ja mistä pääsee kulkemaan menettämättä hermojaan.

Vallisaareen lähtee JT-linen ja Aava-Linen lautat Kauppatorilta. Vallisaari kyltti on kirjoitettu ylhäälle niin isolla ettei voi erehtyä mistä lautta lähtee. Lipun voi ostaa ainakin lippukioskista ja lautasta. Aikuiselta kustantaa menopaluu 7 euroa ja neiti kulki loisena, joten en mitenkään pahana pidä. Lautalla hurauttaa suoraa noin 20 minuutissa, mutta paluumatka kesti pidmepään, koska kiersimme Suomenlinnan ja Lonnan laiturien kautta. Viikonlopun viettäjiä oli selkeästi liikenteessä.

Vallisaarelta löytyy useampiakin kahviloita, mutta perjantaina ne alkoivat laittaa 17 maissa lappuja luukulle. Torpedonlahdelta sai kuitenkin vielä kahvia ja virvokkeita ja neidin päivällisen lämpimäksi. Ilma oli melko lämmin, mutta merituuli, se jaksaa aina yllättää. Lenkkipolku menee kuitenkin melko suojaisasti, joten tuuli ei päässyt ytimiin asti. Vallisaaressa kulkee noin 2,5 kilometrin ympyrälenkki, jonka pääsee kulkemaan kyllä vaunujenkin kanssa. Matkan varrella on tähystelypaikkoja ja vanhoja linnanraunioita, joten leikki-ikäisille ja koululaisillekin riittää mielenkiinnonkohteita varmasti. Lenkkiä pystyy pidentämään vielä Kuninkaankierroksella, joka tekee muistaakeni 1,5 kilometrin kierroksen ja palaa Torpedonlahdelle.

Saari kuhisee historiaa. En ala luennoimaan sen enempää, koska itseäni ei historia jaksa kiinnostaa vielä tarpeeksi (huom vielä, koska kovin haluaisin olla kiinnostunut historiasta ja sukujuuret on alkaneet jo kiinnostaa:D), jotta osaisin jotakin mielenkiintoista lörpöttää. Sen sijaan muistan että saarella on iso alue, jolla kulku on ankarasti kielletty. Alueella on ollut räjähdeonnettomuus Puolustusvoimien ammusvarikolla 1937 ja riski, että maastosta löytyy jotakin räjähtävää elää edelleen.

vallisaari

Menomatkalla oli niin vähän porukkaa potskissa, että neiti meni kirjaimellisesti pitkin seiniä ja kummitäti sai paimentaa perässä.

vallisaari2vallisaari3vallisaari4

vallisaaari6

vallisaari7

vallisaari8

Vastarannalla häämöttää Suomenlinna, eli Pitkämäelle olisi seipään heiton päässä.

vallisaari9

Matkan varrella pääsee kiipeämään tähystyspaikalle, josta näkee kauniisti merelle.

Reissupirkko selässä nukahti bussiin ja jatkoi uniaan suoraa ystäväni luona omassa matkasängyssään. Meidän loppuilta kuluihin tortillojen, juustojen ja viinilasillisten ääressä. Elämän suurien ja pienien kysymyksien äärellä valoisassa kesäillassa.

Voi kesä. Tälläistä se on täydellisimmillään. Ihanaa että olet täällä ja voikun olisit vieraanamme pitkään. Olkoon aurinko paahtava, tuuli lempeä ja vettä sen verran, että luontomme ei kärsisi.

Sain tänään illalla äiti sai kunnon peljästyksen kun neiti väsyissään putosi tuolilta ja löi päänsä aika pahasti. Vaikuttaisi kuitenkin kaikki olevan hyvin ja neiti tuhisee omassa pedissään. Huomenna on hei perjantai! Säännöllisen työn iloja, odotettu säännöllinen viikonloppu. Tämä viikonloppu on pyhitetty perheelle, ihanaa ettei ole suunnitelmia ja voi mennä ihan fiiliksien vietävänä. Päiväunista nyt hiiskumattakaan.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

-Päivi