Taivaallinen itse tehty keksi & pähkinäjäätelö (myös vegaanisena)

Tein ihan täydellisen ihanaa jäätelöä. Perusjäätelöpohjaa pystyy varioimaan ihan täysin omien mieltymysten mukaan ja vain taivas on rajana. Tällä kertaa sekoitteli joukkoon keksitahnaa ja karamellisoituja pähkinöitä. Pähkinöistä tuli aivan täydellisiä. Oh nam. Ne on niin hyviä, että ehkä jopa keittelisin tuplasatsin ja käyttäisin osan puuron tai maustamattoman jugurtin päällä. Tai napsotelee sellaisenaan.

Jäätelökonetta en omista, mutta kyllä ilman konettakin saa erittäin kilpailukykyistä jäätelöä teollisten jäätelöiden rinnalle. Vegaanisen version saa käyttämällä kasvipohjaista kermaa ja kondensoitua maitoa. Turkinpippurijätki vegaanisena löytyy täältä.

Jäätelöiden jäädytykseen vanhat jätskipurkit on mainioita. Samoin vanhat irtokarkkilaatikot yms. Itselläni oli nyt kaksi purkkia, joista toinen oli vetoisuudeltaan reilu kaksi litraa ja toinen vajaa litran.

Nämä tarvitset:

8 dl kermaa (vegaaniin versioon esim. kauravispi)
2 prk (yhdessä on 397g) kondensoitua maitoa (vegaaniin versioon kodensoitua kookosmaitoa)
200 g Lotus Biscoff keksitahnaa (löytyy ainakin isommista kaupoista)

2 dl parapähkinöitä (myös esim. pekaani-, hassel- ja saksanpähkinät sopii mainiosti)
1 dl sokeria
2 dl vettä

Tee näin:

  1. Rouhi pähkinät omaan suuhun sopiviksi paloiksi.
  2. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna seos niin, että sokeri sulaa.
  3. Lisää pähkinät joukkoon. Keitä seos kasaan noin 5-10 min. Koko ajan kannattaa sekoitella, muuten palaa helposti kasaan.
  4. Kun kaikki vesi on haihtunut ja seos muuttuu kuivaksi, ota kattila pois liedeltä ja kaada pähkinät leivinpaperin päälle jäähtymään.
  5. Sulata keksitahnaa notkeammaksi mikrossa tai liedellä.
  6. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  7. Lisää kondensoitu maito sekaan kevyesti sekoitellen.
  8. Kaada puolet kermaseoksesta pakkasenkestävään astiaan.
  9. Levitä sen jälkeen keksitahnaa ohuena nauhana jäätelön päälle.
  10. Lisää pähkinöitä.
  11. Tee marmorointi, eli vetele haarukalla tai veitsellä koko seoksen läpi.
  12. Tee toinen kerros samalla tavalla.
  13. Pakasta. Jäätyminen kestää vaihtelevasti, mutta noin 10-12 tunnissa pitäisi olla jähmettynyt.

Nauti just niin kuin tykkäät!

P.S. Jos päätätte kokeilla tätä, niin tuu kertomaan mitä tykkäsit! Jos jaatte somessa tuotoksia niin tägätkää mua kuviin ja stooreihin niin näen teidän herkut kans!

Turun parhaat lastenvaatekirppikset

Vien teidät kirppiskierrokselle Turun parhaimpiin lastenkirppiksiin. Turkuun kesällä matkaavat kysyy usein vinkkejä parhaista kirppiksistä ja nyt viimein ajattelin laittaa ne teidän kaikkien iloksi.

Laitan kirppikset sellaiseen järjestykseen, että pääset kiertämään ne kaikki ”järjestyksessä”. Laitoin aukioloajat helpottamaan omaa aikataulutusta, mutta ehdottomasti kannattaa tarkastaa vielä ajantasaiset aukiolot yritysten omilta sivuilta.

Jos tulet Helsingin suunnasta, kannattaa aloittaa Kaarinasta Lasten Seesamista. Myyjistä riippuen välillä tekee superhyviä löytöjä hinta-laatusuhteelta. Toisinaan hinnat ovat aivan ylihinnoiteltuja, mutta vahva suositus poiketa! Pihalta löytyy iso parkkipaikka, jos tulet autolla. Lasten Seesamista voikin sitten posottaa suoraa läntiseen Turkuun.

Taika Second Hand Shop

Valtava kirppis, jonka kiertämiseen kannattaa varata aikaa. Täältä löytyy myös pieni nurkkaus naisten vaatteita, mutta itse en ole sieltä löytänyt ikinä mitään. Täältä löytyy kiva tila, jossa voi syöttää lapset ja löytyy oma kaunis imetyshuone, jossa voi rauhassa syöttää ympäristöstä hermostuvan lapsen. Pihalla on ilmaisia parkkipaikkoja yleensä melko hyvin saatavilla.

  • Osoite Satakunnantie 102, Turku
  • Aukioloajat: ma-pe 10-18 ja la 10-16

Vadelmatarha

Taikan jälkeen kannattaa suunnata Vadelmatarhalle. Vadelmatarhoja on muuallakin Suomessa. Konseptihan on siis se, että tuotteet on kivasti koottain, jolloin vaatteet löytyy helposti ja nopeasti. Hintataso on yleisesti korkeampi kuin muilla lastenkirppiksillä. Itse löydän täältä usein leluja, pelejä ja kirjoja. Keskellä kirppistä on lapsille kiva pieni leikkialue.

  • Osoite: Nuppulantie 41, Turku
  • Aukioloajat: ma-to 10-17, pe-la 11-15

Lastenkirppis Pikkusiili

Vadelmatarhasta matka jatkuu Manhattanille. Kyllä vaan, Turusta löytyy Manhattan, mutta en odottaisi ihan kovasti aluuelta, vaikka sieltä muutama kiva kirppis löytyykin. Aluetta kyllä rakennetaan ja kehitetään kovasti, mutta vielä muutama vuosi menee, että se ihan nimensä veroinen on.

Lastenkirppis Pikkusiilissä on hintataso ollut yleisesti kohtuullinen. Kun asuimme täällä päin, niin kävin useasti täällä päivittämässä tarpeita. Käytävät on leveät ja lapsille löytyy kiva leikkipaikka.

  • Osoite: Pitkämäenkatu 4, Turku
  • Aukioloajat: ti-pe 10-18, la 10-15, su 11-15

Kirppiscenter

Pikkusiilin vieressä on Kirppiscenter, joka ei ole varsinaisesti lastenkirppis, mutta niitäkin tuotteita sieltä löytyy ja toisinaan voi tehdä hyviä edullisia löytöjä, mutta täytyy jaksaa koluta. Kirppiscenterin toinen toimipiste löytyy Länsikeskuksesta, joten jos nälkäsi on kyltymätön, kannattaa koukata vielä ensin Länsikeskuksen eli meikäläisten kesken Länkkärin kautta.

Länsikeskus

  • Osoite: Viilarinkatu 4, 20320 Turku
  • Aukiolot: arkisin 10-18, la 10-16, su 10-15

Manhattan

  • Osoite: Pitkämäenkatu 4, 20250 Turku
  • Aukiolot: arkisin 10-19, la 10-16, su 10-15

Heinäkuussa avataan myös Lietoon lastenvaatekirppis Secönd. Siellä poikkeuksellista on myyntitapa, jossa yritys ostaa tuotteet itselleen. Näin ollen hyvälaatuisuuteen ja tiettyyn hintatasoon voi luottaa. Koottain olevat vaatteet nopeuttaa myös kirppiskierrosta, jos hakusessa on tietyt koot. Itsemyyntiä kaiketi on myös tulossa, mutta vaikuttaa hyvältä. Odotan kovasti!

Semmosta! Jäikö joku helmi mainitsematta? Jos ei, niin hyvää kirppislöytöonnea matkaan!

Yhteistyö kodin ja varhaiskasvatuksen välillä voi olla muutakin kuin vappunaamiaisia ja metsäretkieväitä

Päiväkodissa olleet vappunaamiaiset ja siitä koituva stressi itselleni herätti paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa sekä vanhemmissa että varhaiskasvattajissa. Kerroin, että meillä lapset ei varsinaisesti nauti tai hakeudu roolivaatteiden ääreen eikä pukeutuminen vappuna ja halloweenina ole ollut mielekästä. Tuntuu silti siltä, että jotain pitäisi olla, vaikka totta kai tiedän, ettei kukaan pakota tai soimaa asiasta. Tulee silti jotenkin olo, että aiheutan lapsilleni FOMOa (fearing of missing out).

Varhaiskasvatus on tuskainen ja kamppailee jatkuvasti varhaiskasvatussuunnitelman ja vanhempien välissä. Miten lisätä osallisuutta ja yhteistyötä kodin kanssa ja vastata kaikkien toiveisiin? Monissa yhteistyötä ja osallisuutta hyödynnetään niin, että kotoa tuodaan erilaisia asioita, kuten metsäretkieväät tai naamiaisehostus. Pedagoginen kliimaksi olisi se, että lapsi yhdessä vanhemman kanssa miettii, mitä huomenna otetaan evääksi, käy yhdessä katsomassa kaupassa mistä sitä löytyy, mitä maksaa ja tarvitseeko banaani muovipussia ympärilleen. Pilkkoo ja pakkaa eväät reppuun ja lapsi saa huolehtia, että repusta löytyy myös vesipullo ja pepun alunen.

Olishan tämä hienoa, mutta uskallan väittää, että suurella osalla perheistä lapsella ei ole osaa eikä arpaa näihin valmisteluihin. Joko vanhempi katsoo edellisenä iltana kello 23.25 silmät ristissä ensi viikon päiväkotitarpeet ja kaivaa kaappeja, mikä sopisi evääksi. Tai sitten vanhempi askartelee edellisen illan naamiaisvaatteita hiki valuen pitkin peppuvakoa ja lasten katsoessa Pipsa possua.

Kaikki nämä variaatiot on ok JOS perhe näistä asioista nauttii. Ongelma tai oikeastaan rikkaus on siinä, että perheet, elämäntilanteet ja resurssit on kaikilla kovin erilaiset. En usko, että päiväkodin lempeäksi sysäykseksi tarkoitut vaateet puree perheisiin, joihin toivotaan lisää vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Aikaan saadaan lähinnä paineita niihin vanhempiin, jotka jo valmiiksi yrittää ylitunnollisesti ruksia vanhemmuuden check listiä.

Sen lisäksi, että monessa päiväkodissa joka viikko tapahtuu asioita, jotka vaatii perheen ponnistelua kotona, tulee tehtäviä myös kotona tehtäväksi. Sain viestin, jossa vanhempi kertoi 3-vuotiaalle lapselleen alkaneen tulla kotitehtäviä päiväkodista. Esimerkiksi ”askartele näistä muumikuvista paperinuket liimaamalla hahmojen taakse grillitikuista tikut” tai ”käy uimassa, leikkipuistossa, metsäretkellä, tee värityskuvia” ja niin edelleen. Eikä tämä ole lajinsa ainoa kokemus.

Ajatus näiden takana on ihana; inspiroida ja sysätä toiminnan äärelle. Mutta milloin varhaiskasvatus on alkanut ohjaamaan näin paljon perheiden vapaa-aikaa`? Tiedän saavani viestejä, että se ei ole tarkoitus ja eihän näitä ole kenenkään pakko tehdä näitä. Tämä ei kuitenkaan välity vanhemmille ja siksi viestintään tulisi panostaa. Korostaa vanhemmille, että tärkeintä on tehdä vapaa-ajallaan sellaisia asiota, jotka tuo perheelle hyvää oloa, palauttaa ja rentouttaa. Päiväkotipäivä on työpäivä siinä missä aikuisellekin ja kaikki palautuvat eri tavoin. Toiset palautuvat lähtemällä salsatunnille, toiset lukemalla kirjaa tai puutarhatöissä. Breaking news: Lapsilla on sama! Vapaa-aika on nykyään se, josta monella perheellä on eniten pulaa. Sen pitäisi olla pyhää ja vain perheensä itsensä kajottavissa.

Meidän vanhempien vastuu on lopettaa kilpajuoku siitä, kenellä on viimeisen dropin vaatteet päällä, hienoimmat eväsrasiat ja tehdä sellaiset asiat vähemmän merkityksellisiksi. Toivoisin, että me voitaisiin löytää merkityksellisyyttä muualta ja antaa myös lapselle tälle. Varhaiskasvatuksella on etulyöntiasema kasvattaa myös vanhempia siihen, että vähempikin riittää. Monesti jopa vähemmän on enemmän.

Sen lisäksi, että kotona tehtävät esivalmistelut päiväkotiin kuormittaa, ne lisää eriarvoisuutta lasten parissa. Vaatteilla on monille tärkeä rooli itsensä ilmaisussa jo lapsena, mutta onko se oleellista esimerkiksi päiväkoti- ja koulupäivän aikana? Koulupuvun käyttöön ei mennä nyt, mutta koska sain myös liputtavan kommenit Lontoossa asuvalta seuraajalta, otan senkin tähän esiin.

Koulupuvut vähentää vertailua ja luokkaerojen näkymistä lapsissa ulkoisesti, vaikka kaikkea kengistä hiuspompuloihin voidaan senkin jälkeen vertailla. Antaisiko se silti meille tilaa enemmän ilmaista itseämme ihmisinä? Hoitajana ollessa työvaatteina oli aina sama univormu. Nautin kauniisti pukeutumisesta ja laittautumisesta, mutta itse olen aina nauttinut työvaatteiden pukemisesta. Ihanan selkeää ja turvallista. Se myös vahvisti työidentiteettiäni ja jälkeen päin ajatellen ehkä myös yhteisöönkuuluvuuden tunnetta. Oli vapauttavaa ettei tarvinnut kriiseillä joka aamu mitä pukee, vaan tiesin työpuvun palvelevan tarpeitani vuoroni aikana.

Erilaiset tapahtumat ja ohjelmat kuormittaa myös henkilöstöäkin ihan varmasti. Suunnitellun toiminnan toteuttaminen vaatii aikaa ja naamiaishäntien ja -korvien tallella ja oikealla lapsella pitäminen on varmasti oma työmaansa. Spesiaalipäivät ovat jännittyneitä ja lisäävät aistikuormaa ympäristöön. On tärkeää pohtia miten helposti kuormittuville lapsille saadaan mahdollisiman turvallinen olo.

”Kyllä lapsillekin pitää saada olla kivaa ja spesiaalia arjesta”.

Vappuna monessa päiväkodissa lakkailtiin kyntiä, tehtiin kampauksia, kasvomaalauksia ja tanssittiin vappubiisien tahtiin. Omia naamiaisasuja ei tuotu, vaan eteisessä odotti rooliasurekki, josta sai valita mieleiset jos tahtoi. Toisaalla taas oli ohjeena, että sai tuoda oman asun, mutta piti hyödyntää olemassa olevia materiaaleja tai lainata. Tämäkin on ehdottomasti parempi, jossa lapsia voidaan ohjata ajattelussa kestävämpään suuntaan. Päästään taas siihen, että toisille se kaupan valmisasu olisi helpoin tapa, toisilla siihen ei ole taloudellista mahdollisuutta. Yksi vanhempi sai ekaluokkalaiselle lapselleen kotiin viestin, että paras asu palkitaan ja kekseliäisyyteen kiinnitetään huomiota. Ajatus on ehkä ollut antaa luovuudelle ja hassuttelulle tilaa, mutta tämä vertailu ja kilpailuasetelma on se, jota toivoisin vähennettävän.

Monen päässä takoo ”niin i, eli missään tilanteessa ei voi olla kaikkien mieliksi.” Ei voikaan, mutta lähimmmäksi päästään, kun kotoa tuotava materia jätetään kokonaan kotiin. Naamiaisleikkejä omilla lempiasuilla voi ehdottomasti leikkiä kotona ken haluaa.

Uskon, että tämä jäätävä ralli monen lapsen talouksissa helpottaa sekä varhaiskasvatuksen että perheiden stressiä ja työtaakkaa. Etuoikeutettujen ja valta-asemassa olevien oikeus ja velvollisuus on pitää kiinni yhdenvertaisuudesta. Varhaiskasvatuksella on valtaa vaikuttaa myös vanhempiin. Viestittää sitä, miten tärkeää on luoda lapsille yhdenvertainen ympäristö, keskustella kuluttamisen tarpeellisuudesta ja siitä, miten erilaiset mahdollisuudet perheissä on ylipäänsä kuluttaa.

Vanhemmat, jotka vaativat lisää toimintaa ja välineurheilua tekevät sitä todennäköisesti jo vapaa-ajalla. Päiväkoti-ikäisellä lapsella voi olla jo useampana arkipäivänä harrastuksia viikossa. Ammattilaisilla on avaimet kädessä rauhoittaa myös tällaisten lapsien elämää päiväkotipäivän ajan. Viestiä vanhemmille, että oikeastaan lapsen kasvua ja kehitystä tukee se, ettei koko ajan tarvitse suorittaa ja olla siirtymässä seuraavaan toimintaan.

Uskon, että kun me voidaan päästää irti tästä jatkuvasta ohjelmien ja materian perässä pysymisestä, meille vapautuu kaikille tilaa hengittää ja tehdä sponttaanisti kivoja juttuja arkeen. Voisiko vaikka aurinkoisena päivänä syödäkin lounaan ulkona? Tai monien tuntien aikana rakennetun aistiradan sijaan lähteä metsään aistimaan miltä tuntuu kaarna, märkä sammal tai muta? Tai tehdä retken päiväkodin keittiöön ja nähdä mistä se ruoka lautasille oikein tulee?

Etenkin näin kunta-alan lakon ja varhaiskasvattajien ahdingossa haluan osoittaa kaiken tukeni teille. Kaiken keskiössä haluan, että tämä kaikki johtaa yhteiseen hyvään. Siihen, että teilläkin on aikaa hengittää ja olla luovia ja innostuneita työpäivän aikana. Ja vielä sen jälkeenkin.

Kuulumisia

Instagramin storyt olisivat menneet tukkeeseen, jos olisin sinne alkanut höpöttää, mitä kaikkea tässä viime aikoina on tapahtunut. Yritän jäsennellä jotenkin sisäistä sekamelskaa.

Esikoiselle haettiin esikoulupaikkaa, kuopukselle päiväkotipaikkaa. Tällä tietoa esikoinen käy eskarin kahteen kertaan. Koulupohdintoja löytyy pidemmälti täältä. Kuopuksen on tarkoitus aloittaa ensi syksynä puolipäiväisenä päiväkodissa, joka antaa toivon mukaan meille vähän lisää työtunteja päiviin ja ehkäpä enemmän myös sijaa omille jutuille ja ajatuksille.

Olen huomannut, että tykkään kovasti olla lasten kanssa kotona, mutta tarvitsen vastapainoa. Sitä saan kivoista töistä, joita saan tehdä. Unelma, jota kohti pyrin on kolmepäiväinen työviikko ja loput päivät voisi täyttää kaikella muulla mukavalla. Vauvavuosipohdintoja löytyy enemmänkin keskimmäisen ajoilta.

Kuopukselle alkaa maistua viimein muutakin kuin tissimaito, jee! Maito ei maistu edelleenkään muualta kuin tissistä, mutta vettä hän hörppii (snapsi)lasista. Muutama kuukausi sitten saatiin myös pillipullo käyttöön, kun hän hoksasi imemisen siitä. Jos imemistä ei heti hoksaa tai siinä on haasteita, suosittelen Honey bear pillipulloa, jola esikoinen oppi pillillä juomisen.

Kuopus on ensimmäinen meidän lapsista, joka ei ole tuttipullosta suostunut maitoa ottamaan. Se on sitonut minua erityisellä tavalla ja vaikka kuopus on ollut muuten ollut varsin tyytyväinen tapaus, on tällainen korvaamattomuus ollut henkisesti rankkaa. 8-9 kuukautta meni ihan ok ja koin saavani tarpeeksi omaa aikaa imetyksien välissä. Muistan, että keskimmäisen vauvavuonna olin ensimmäisen yön yksin hänen ollessa 2 kk. Olin silloin niin väsynyt hänen itkuisuudesta ja nukkumattomuudesta, että muistan edelleen sen olleen ihan elinehto itselleni. Taas itselleni yksi muistutus siitä että lapset ja varsinkin elämäntilanteet on niin erilaisia.

Kuopus on nukahtanut pääasiassa helposti takaisin unille tissin suuhun lykkäämisen jälkeen, eikä omat unet ole häiriintyneet merkittävästi. Viime aikoina kuitenkin kokonaisien yöunien puute on alkanut tuntua, kuopus viihtyi yön kiinni tississä tai muuten seurasi dramaattinen huuto. Oman kehon haltuun saaminen edes yöllä ja yöimetyksen loppuminen alkoi tuntua tärkeältä. Puoliso on kuitenkin ollut myös itse tosi väsynyt esikoisen diabeteksen vuoksi heräilystä, että minkäälaisen unikoulun aloitus ei aiemmin ole tuntunut mahdolliselta. Pääsiäinen oli vailla sen suurempia suunnitelmia ja ajateltiin, että nyt tai ei koskaan, kun on pitkät pyhät.

Me menimme keskimmäisen kanssa asuntoautoon nukkumaan, jotta minun ei tarvinnut kuunnella itkua ja saimme nukkua vähän suuremmalla todennäköisyydellä. Ensimmäisenä yönä kuopus itki pitkän pätkän, puolison mukaan ehkä 1,5 tuntia. Seuraavina muutamana yönä puoliso hän rauhoittui jo silittelyn ja taputtelun avulla ja muutamalla vesihuikalla. Miten huojentavaa ja on luonut uskoa omaan vapautumiseen. Minä nukun edelleen esikoisen ja keskimmäisen kanssa samassa huoneessa ja puoliso kuopuksen kanssa meidän huoneessa.

Väsymys varjostaa kaikkea olemista jonkin verran. Ollaan puhuttu puolison kanssa, että viime syksy ja oikeastaan alkuvuosikin oli sen verran kova vastus meille, että siitä toipuminen vaatii saman ajan, ellei pidemmänkin. Mietin myös, että kun jossain vaiheessa toivottavasti yöunista tulee yhtäjaksoisempia ja pidempiä, voi olla että todellinen väsymyksen taso alkaa vasta hahmottua. Olemme pyytäneet paljon lastenhoitoapua ja saaneetkin sitä. Öitä lapset ei kuitenkaan ole kauheasti olleet pois, ja varsinaista unta ei ole kauheasti tullut tankattua.

Töiden, sairasteluiden ja lasten lomassa olemme aktiivisesti etsineen uutta kotia. Olemme asuneet nyt kohta neljä vuotta nykyisessä kodissamme. 79 neliötä alkaa olla meidän perheelle turhan kompakti, sillä molempien työtkin ovat osittain kotona. Olemme pallotelleet aivan kaikenlaisia vaihtoehtoja ja käyneet katsomassa kymmeniä ja kymmeniä koteja pitkin Varsinais-Suomea. Pidimme joulunajan taukoa asunnon etsinnästä ja yritimme jatkaa uudella innolla alkuvuodesta. Pieni hiki on myös tässä sen suhteen, että esikoisen pitäisi aloittaa esiopetus syksyllä ja olisi kiva, että mahdollinen siirto tapahtuisi ennen esikoulun alkua. Saa nähdä miten tässä käy, kevät on pitkällä.

Kevään aikana olen saanut seurata lasten keskinäisten suhteiden dynamiikkaa ja sen muuttumista sekä lapsien kasvua ylipäänsä. Siinä missä viime syksynä olin henkisesti ja fyysisesti kaikissa kolmessa lapsessa kiinni kaiken heidän hereilläolon, nyt kahdella vanhimmalla alkaa olla omia juttuja, kuopuksellakin on ihan omat kohaamisensa ja puuhailee hyvänä päivänä pitkät pätkät omiaan. Minä voin siis laittaa jopa pyykkiä tai ruokaa lasten ollessa hereillä. Nyt hiekkalaatikkojen kuoriuduttua viimein lumesta olen saanut sivusta seurata kaikkien kolmen leikkejä. Omia juttuja tai kovin kauas ei vieläkään voi lähteä, mutta tämä on jotain jota en oikein ole edes uskaltanut unelmoida. Lasten mielen maailman avartuminen on ollut myös aivam vertaansa vailla ja huumori on ollut meidän yhteinen voima.

Oma mieli ja keho on olleet myös kovalla koetuksella. Lapsilla puhutaan olevan vaiheensa, naisten syklisyydestä kuukautisten suhteenkin puhutaan jo sentään vähän, mutta mites muuten? En edelleenkään muista kenenkään puhuneen minulle missään vaiheessa raskauksia tai synnytyksen jälkeen hormonitoiminnan vaikutuksista. Kuukautiseni alkoivat ylipäänsä 8 kuukautta synnytyksen jälkeen ja edelleen ne ovat epäsäännölliset. Väsymyksen lisäksi uskon naishormonitasojeni olevan jokseenkin uinuvalla tasolla ja se vaikuttaa koko minuuteen. Tämä kuitenkin ansaitsee ihan oman palstatilansa, siitä sitten myöhemmin.

Tuleva kesä tulee olemaan totaalisen erilainen kuin viime kesä. Silloin oltiin ekaa kertaa viisihenkinen perhe ja harjoiteltiin olemista. Viime kesä oli kyllä aivan upea ja nautimme siitä kyllä todella. Loppukesästä esikoinen sairastui ja laittoi vauvavuoteen ihan uudenlaisen väsymys- ja stressimomentin. Nyt alkaa tuntua varsin arkiselta kumpikin ja toivon vähän leppoisampia käänteitä tähän kesään. Innolla ja ilolla kaikenkaikkiaan.

Mitä kaipaan tulevalta? Sellaista ihan tylsää ja tavallista, kiitos.

Miten helpottaa lapsen stressiä erossaolon jälkeen

Kerran kuukaudessa pyritään järjestämään lapsille hoitoa niin, että saataisiin puolison kanssa yhteistä aikaa. Meidän koko ipanalauma oli viikonloppuna hoidossa. Kaksi nuorimmaista mummulassa päiväreissulla ja esikoinen ryhmähoidossaan yön yli. Esikoinen aloitti siellä viime syksynä ja vaikka joka kerta paikka on tutumpi, esikoista jännittää vielä siellä oleminen. Ensin hän oli päiväreissun ja sen jälkeen ollaan menty niin, että hän menee lauantaiaamuna ja haemme sunnuntaina iltapäivällä. Tämä on ollut hänelle ensimmäinen vieras paikka, jossa hän on ollut. Isovanhempien luona kyläilyä en laske, koska he eivät ole vieraita, vaan viikottainen näky.

Kotoa poissa oleminen on aina lapsille stressaavaa, vaikka he pitäisivätkin siitä. Lapsille tulee ikävä ja hillityt tunteet luonnollisesti purkautuu kotona. Jos lapsella on vielä jotain neuropsykiatrista taustaa, joka vaikuttaa stressin- ja tunteiden hallintaan ja käsittelyyn, seuraavat kotipäivät voivat olla todella kaaottisia. Kiukuttelua, raivoamista, jumiutumista, toiminnanohjauksen hankaloitumista… Se taas tietää myös vanhemmille kurjia fiiliksiä ja saattaa miettiä, onko oma aika tämän arvoista. Miten lapsen stressiä sitten voi purkaa ja auttaa lasta tunnesäätelyssä hoidosta paluun jälkeen?

En ole itse todellakaan asian asiantuntija. Ryhmähoidon jälkeinen ilta on meillä yleensä suhteellisen rauhallinen, mutta seuraava aamu ja viikko päiväkodissa ei ole esikoiselle mieleinen. Tuntuu ettei hän ole ehtinyt palautumaan aistikuormasta. Omasta huilista ei kuitenkaan haluaisi nipistää entisestään, mutta tietenkin haluaisin lapsella voivan hyvin. Se millainen olo lapsella on sisällä, vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti ja saattaa ilmentyä mitä erilaisemmin. Olen esimerkiksi huomannut, että esikoisella on sanojen takeltelua tai sanojen tuottamisen vaikeutta huomattavasti enemmän stressaantuneena. Siksi yritän löytää jotain ratkaisuja, jotta kaikilla olisi parempi mieli hoitoviikonlopuista.

Sen lisäksi, että purettavana on ikävä ja vieraassa paikassa olo, ryhmämuotoisessa hoidossa voi olla myös muiden lasten tunteiden purkautumista. Ääntä ja erilaisia tilanteita mahtuu varmasti päiviin. Esikoinen helposti ahdistuu toisten itkusta ja kovista äänistä. Päiväkotipäivienkin jälkeen huomaa, että hän hakeutuu kuuntelemaan mielimusiikkiaan yksin ja jotenkin purkaa sitä kautta päivän aikana kertyneitä ärsykkeitä.

Kysyin Instagramissa seuraajilta heidän vinkkejä, miten he tukee lapsia erossaolon jälkeen. Sainkin hyviä ajatuksia, jotka sai itselleni lisää ajatuksia, joita voisi varioida. Kokeilemalla toivottavasti löytyy juttuja, jotka helpottaa kaikkien arkeen palaamista.

Vinkkejä seuraajilta helpottamaan lapsen stressiä erossaolon jälkeen

Meidän omalle esikoiselle esikouluun lähtö oli pitkään, varsinkin maanantaisin haastava. Aloimme tekemään erilaisia lyhyitä mielikuvaharjoituksi siitä millaista on astua lämpöiseen ja iloiseen luokkaan. Nämä hetket kestivät minuutista muutamaan. Istuttiin lattialla tai pötköteltiin silmät kiinni. Nämä olivat ratkaisevin juttu. Hänen mieltymysten mukaan lisäsin vaikka oravan ikkunan taakse, joka oli kurkistamassa tarkismassa, että kaikki oli hyvin. Tai joskus saattoi luokkaan leijua ihana korvapuustin tuoksu jne jne. Näitä mielikuvaharjoituskia tehtiin yleensä ennen esikouluun lähtöä tai edellisenä iltana.

Kaikenlaiset mindfullness-harjoitukset on tosi hyviä, jos vain lapsi malttaa niiden äärelle pysähtyä. Ihan jo white noise tai muu lempeää kohinaa voi kuunnella. Harjoituksia löytyy valtavasti esimerkiksi Youtubesta ja Neuvokas perhe-sivustolta.

Meillä pyöräily on ollu lapselle semmonen tasaava toiminta, kun hän herkästi menee kierroksille. Mut tietty riippuu lapsesta, et mikä liikuntamuoto on sellainen. Joku tollanen toistava vähän raskas liikunta tasaa hyvin.

Meillä siis just 6v täyttäny laajasti aistipulmainen (todnäk muutaki nepsyä) muru, ja hän rauhoittuu parhaiten ilmajoogakangaskeinussa. Toimintaterapeuttikin sanoi että kun lapsi on siinä, häneen saa selkeän kontaktin.

Tästä mieleeni tuli, että mikä tahansa heijaava liike voi tosiaan rauhoittaa lasta. Esimerkiksi renkaissa roikkuminen ja keinuminen voisi myös toimia. Tai sitten kesällä riippumatossa tai kesäkeinussa yhdessä pötköttelyä. Läheisyys ja liike samassa paketissa.

Meillä on ollu mahdollisuus torstaina lyhentää päivää tai muuten pitää se päivä tosi kevyenä ja kivana, jos vkl on jotain hoitokuviota. Perjantaina suoraan päivähoidosta yökylään ja lauantai-iltana kotiin. Omaa kuormittuneisuutta se vähän lisää sit sunnuntailta, mut maanantait menee helpommin.

Meillä on toiminut parhaiten se, että haen sunnuntaina puolen päivän aikaan. Menee perjantaina iltapäivällä. Saa sunnuntaina hyvin aikaa purkaa sitä kuormitusta ja ehtii hyvin touhuta kotona. Toki siinä ”meneträä” itse sen sunnuntain lähes kokonaan, mutta oon todennu, että ennemmin näin, kun et koko alkuviikko on pilalla.

Seuraavan viikon alku pidetään tosi iisinä ja päiväkotiin mennään normaalia myöhemmin, pidetään sellainen hidas aamu.

Jos hoitoon menemistä ei voi myöhäistää, kannattaa kuitenkin aamuun varata paljon normaalia enemmän aikaa, joka mahdollistaa sen ettei tarvitse hampaat kiristellen sortua hoputtamaan, tiuskimaan ja väkisin pukemaan. Jospa aikaa jäisi, voisi vaikka kävellä päiväkotiin. Ja jos matka on pitkä, auton voisi jättää parkkipaikkaa vähän kauemmas. Voi tuntua lapsesta hyvälle, jos aamulla on yhdessä aikaa ihmetellä pilvien muotoja tai tien pientareilta nousevia leskenlehtiä. Kaikille tällainen rutiinin muutos ei toimi, mutta jos teille toimii, niin omakin päivä voisi lähteä tällä aika kivasti käyntiin.

On tuntunut ikävältä, että heti päivähoitopäivän jälkeen esikoinen lähtisi hoitoon, mutta voisikin kokeilla olisiko tämä parempi näin. Sunnuntai jäisi kotoiluun. Jos mahdollista voisi hakea lapsen jo aikaisemmin perjantaina tai ideaalitilanteessa perjantai voisi olla vapaa. Täytyy yrittää miettiä tätäkin.

Jos lapsi nauttii läheisyydestä, niin hoidosta tulemisen jälkeen on toki yksinkertaista vaan lojua samassa kasassa. Kaikilla lapsilla tämä ei ole luontevaa ja ylikierrokset saattaa olla enemmänkin läsnä. Meillä on usein myös temppuradat, yhteiset kotihommat kuten tavaroiden järjestely, pyykkien laitto ja keppihevosestekilpailut kovaa valuuttaa.

Iltaa kohden sitten yritetään rauhoittaa menoa. Luetaan, tehdään satuhierontaa, lorutellaan, rauhallista jumppaa, kapteeni käskee -leikkiä. Huomaan vaan, että rauhoittumista ennen pitää jotenkin päästä purkautumaan. Ehkäpä ne ulkoilut siis otetaan vahvemmin mukaan, vaikka se ei aina itseä kiinnostelisikaan siinä hetkessä.

Metsän tiedetään laskevan myös lasten stressitasoja, joten jos se on vain teidän perheelle mieleinen paikka, myös lähimetsässä käväisyn mahdollisuus kannattaa pitää mielessä. Onneksi valon määrä on lisääntynyt huimaa vauhtia ja ulkoilemaan jaksaa lähteä helpommin vielä illallakin.

Hoitoviikonlopun sunnuntai-ilta on meillä aina rauhoitettu kokonaan kaikesta ylimääräisestä ja ollaan vain kotona. Esikoinen pyytää usein heti kotiin tultua ulos ja kävelylle. Kerran lähdin esikoisen kanssa ihan kahdestaan ja se selkeästi oli hänelle merkittävää. Hän ei halunnut ottaa kädestä. Hän ei puhunut mitään ja vastaili uteluihini pienesti. Päätin olla minäkin hiljaa. Uskon, että se oli meille molemmille tosi ihana hetki. Olla yhdessä, tietää ettei sanoja tarvita. Tämän voisi ehkä yrittää ottaa perinteeksi aina kotiin palaamisen jälkeen ennen pienempien sisaruksien pariin palaamista. Jokin rutiini, jota kaikki voisi hyvillä mielin odottaa.

Toivottavasti löydätte teidän hoidossa olon jälkeisiin hetkiin helpotusta. Hoitoviikonloppujen on tarkoitus kaikille enemmän antaa kuin ottaa.

Peitot ja tyynyt vaihtoon sekä kokemuksia painopeitosta aikuisille ja lapsille


Kaupallinen yhteistyö + alekoodi: Villa ja peite


Tyynyt ja peitot suositellaan vaihdettavaksi vähintään muutaman vuoden välein. Viime vuosina on tullut lasten tyynyistä ja peitoista pidettyä huolta ja meillä kaikki lapset koisaakin villapeitteden alla. Vähän hävettää kertoa, mutta itsehän olen nukkunut peitolla, jonka olen saanut rippilahjaksi. Eli se on kutakuinkin 15 vuotta vanha. Ja sen ovat näköisetkin. Eiköhän ole aika heittää vanhat polyesteriset muovipeitot kiertoon ja vaihtaa luonnonmateriaaleihin.

Miksi villa on hyvä vuodevaatemateriaali?

Villa on lämmin, hengittää ja sitoo itseensä kosteutta. Se on siis kesäkuumallakin erittäin hyvä vaihtoehto petivaatteiden materiaaliksi. Nyt talvella taas olen aivan onnellisena kääritytynyt siihen. Pienen vauvapatterin majaillessa iholla, villa hengittää ja mukautuu oman kehon lämpötilan kanssa. Enää ei tarvitse siis välillä yrittää tehdä itsestään burritoa ja sitten taas heittää peittoa hikoillessa mäkeen.

Itse pienissä vaatteissa tai ilman vaatteita nukkuvana vilukissana valitsin vahvan suomivillapeiton, jonka täyte on suomalaista lampaan villaa. Porin Villa ja peitteellä peittoja on saatavilla myös erikoispitkänä 220 cm pituisena, joka ilahduttaa lähes kaksimetristä puolisoani.

Peitto on ensituntumaltaan jäykkä ja painava, sellainen lapsuudenkodin täkin tuntuinen. Käytössä peitto letkistyy, mutta pysyy muhkeana. Kuumakallen tai muuten kepeää peittoa kaipaavan kannattaa valita ohut Suomivillapeitto.

Tähän asti esikoisella ja keskimmäisella on ollut matalat pienten lasten tyynyt. He pöllivät kuitenkin toistuvasti meidän tyynyjä, joten myös kaksi vanhimmaista saivat isommat säädettävät villatyynyt ja vauva perii sisarusten vanhan tyynyn. Säädettävä villatyyny sopii hyvin jo lasten käyttöön, sillä villan määrää pystyy itse säätämään ja lisäämään ja poistamaan nukkujan tarpeiden mukaan.

Näin jälkikäteen tietysti harmittaa, että olen hikoillut ja palellut vuorotellen hormonien heitellessä raskausaikana, kun hyvät petivaatteista olisi voinut saada apua. Tulipa myös autenttinen sairastelukokemus uusien tyynyjen ja peittojen kanssa, kun korona tavoitti meidänkin perheen. Kuumeessa noustessa villa lämmitti ja rauhoitti. Kuumeen alkaessa laskea en ollut hiestä märkä, kun villa sitoi itseensä iholta siirtyvää kosteutta ja hengitti.

Porin villa ja peite käyttää ainoastaan luonnonmateriaaleja tuotteissaan. Peittojen ja tyynyjen päälikankaat on 100% puuvillaa, jolla on ÖKO-TEX Standard 100. Peitteet ja tyynyt ovat väriltään luonnonvalkoisia, sillä niissä ei käytetä kemiallisia aineita valkaisuun. Peittojen ja tyynyjen sisällä käytetään erityisen karkeaa, pitkää ja kiharaa villaa. Se pitää muotonsa keinokuituisia materiaaleja paremmin ja on siksi erittäin hyvä juuri petivaatteissa.

Suomessa arviolta puolet suomenlampaiden villasta päätyy hukkaan, koska villan myynti on ollut lampureille kannattamatonta. Porin Villa ja peitteellä onkin tavoitteena siirtyä käyttämään kokonaan Suomivillaa tuotteissaan, sillä se on ympäristöystävällinen valinta. Vuonna 2021 he siirtyivät valmistamaan kaikki lasten ja vauvojen villatyynyt ja peitot Suomivillasta. Tällä hetkellä muiden kuin suomivillatuotteiden villa tulee Ranskasta. Suomivillatuotteen valinta on siis ehdottomasti ekologinen valinta.

Painopeitto kuin rakkaimman halaus

Painopeiton mahdollisuuksiin olen törmännyt ensi kertaa vuosia sitten terapeuttisena apuvälineenä rauhoittamaan levotonta lasta etenkin nukahtamistilanteissa. Viime vuosina painopeitot ovat kuitenkin kasvattaneet suosiotaan kaikkien univaikeuksista kärsivien keskuudessa. Painopeiton vaikutuksesta unenlaatuun ei ole tieteellistä näyttöä, mutta sen rauhoittavasta vaikutuksesta on.

Meillä esikoisen yöunille nukahtaminen kestää pitkään. En oikein edes muista koska se on alkanut, ehkä keskimmäisen syntymän tienoilla muutama vuosi sitten. Esikoisen nukahtamisessa ja nukkumisessa on ollut erilaisia vaiheita, mutta tunnin tai kahden nukuttaminen on ollut nyt viime vuodet enemmän sääntö kuin poikkeus.

Merkittävästi nukahtamisaika on lyhentynyt päiväunien poisjäämisen jälkeen sekä riittävän pitkän ja ulkoilun ja liikkumisen ansiosta. Moni käyttää sekä omaan, että lasten nukahtamisen nopeuttamiseen melatoniinia. Etenkin lasten kohdalla ennen melatoniinin aloitusta on tärkeää keskustella lääkärin kanssa.

Olen pitkään miettinyt, voisiko painopeitosta saada apua nukahtamiseen. Tutkailtuani painopeittojen markkinointa huomasin materiaalien olevan toistuvasti keinokuituisia, mikä tuntui itsestäni vastenmieliseltä ihoa vasten olevissa peitteissä vaikka lakanat päällä onkin. Olen aina välillä kysellyt eri suomalaisilta toimijoilta, voisiko markkinoille mahdollisesti tulla luonnonmateriaaleista painopeittoa markkinoille. Ja kyllä – Porin Villa ja peite on vastannut huutooni!

Esikoiselle ja puolisoni valikoitui siis painopeitot. Voin kertoa, ettei puolisolla ole univaikeuksia. Hän halusi kuitenkin testata, saisko sillä levollisemman unen tai heräisikö virkeämpänä. Nyt painopeitto on ollut muutaman viikon käytössä esikoisella ja rauhoittuminen on nopeutunut. Mikä painopeiton vaikutus asiaan on, on mahdotonta sanoa, mutta vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Puolisosta tuntui muutama ensimmäinen yö hassulta nukkua raskaan peiton kanssa. Ilmeisen viehtynyt hän myös on, sillä raahaa painopeittonsa mukanaan huoneesta toiseen heräilevien lasten perässä.

Villa ja Peitteen painopeiton materiaali on 100% luomupuuvillaa, jolla on ÖKO-TEX Standard 100. Painopeiton paino perustuu puuvillan luontaiseen painavuuteen. Siellä ei ole siis mitään jyviä tai muuta, joka voisi näppärien lasten käsittelyssä päätyä suuhun. Villa ja peitteen lasten painopeitto painaa 2,5 kg ja aikuisten peitto painaa 4,5 kg.

Käytä ja huolla rakkaudella

Villa on materiaalina pitkäikäinen, sillä se on luonnostaan antibakteerinen. Niin kuin vaatteiden, myös petivaatteiden käyttöikä riippuu siitä, miten niitä käyttää ja huoltaa. Porin villa ja peitteen peittojen käyttöikä on hyvällä huolenpidolla jopa 30 vuotta ja tyynyjen käyttöikä 3-5 vuotta.

Villaa ei suositella vesipestävän useasti, vaan tuuletus on usein riittävä. Kovat pakkaset ovat parasta kyytiä pölypunkeille. Kun villapeitot ja -tyynyt kuitenkin likaantuvat vaikkapa pissavahinkojen tai vatsataudin jäljiltä, ne voidaan vesipestä pesukoneessa 30 asteessa. Painopeiton voi pestä tavallisessa pesukoneessa vesipesulla 40 asteessa hienopesuohjelmalla.

4 vinkkiä peittojen ja tyynyjen huoltoon

  • tahrojen poistoon sappisaippua
  • pesuun villanpesuaine
  • Pesun jälkeen avaa tyynyn vetoketju ja asettele irtonainen villa kuivumaan ilmavasti kuivaustelineen päälle
  • villojen pöyhintä ja ”repiminen”, jolloin tyynystä tulee taas muhkea

Haluaisitko sinäkin kokonaan Suomessa valmistetut petivaatteet luonnonmteriaaleista`, mutta haluat ensin kuitenkin hypistellä niiden tuntumaa omin käsin? Ymmärrän! Kaikki peitot ja tyynyt löytyvät myös kaikista Porin villa ja peitteen näyttelytiloista. Käy kokeilemassa mikä on sinun lempparisi ja tee tilaus verkkokaupan kautta.

Maaliskuun ajan saatte koodilla ”paivi” ilmaisen kuljetuksen (arvo 8-50€) kaikista peitto & tyyny tilauksista. Alennus on voimassa 31.3.2022 asti eikä sitä voi liittää muihin alennuksiin.

Kyllä hyvät ja luonnolliset unet kuuluu kaikille <3

Lähteet: 1, 2, 3

P.S. Terpapiatarkoitukseen painopeittoja on mahdollista saada kokeiluun ja käyttöön kuntien apuvälinelainaamoista. 

Parhaat voiteet lasten ihonhoitoon talvella

Ihonhoito on erityisesti talvella monilla haastavaa. Ja myös tyyristä, kun kokeilee kaikkia mahdollisia tuotteita, jotka voisivat toimia ja helpottaa ärtynyttä ihoa. Erityistä päänvaivaa on aiheuttanut löytää lapsille sopivia tuotteita kasvoille ja huulille. Herkkä iho ei ole suojassa vaatteiden alla pakkaselta. Lisäksi iho altistuu ulkovaatteiden hankaukselle. Toiset lapset myös imeskelee vaatteita sekä kuolaa, joka vaikuttaa kasvojen ihon ärsyyntymiseen.

Perhepiirissäni on atopiaan taipuvaa ihotyyppiä. Kesäisin ei ole juuri ongelmia ihonhoidossa, mutta talvet on olleet tosi haasteellisia. Nyt uutta lisähaastetta aiheuttaa esikoisella verensokerimittarin sensorien liimat, jotka ovat jatkuvasti iholla.

Kysyin Instagramin puolella ihmisten ihonhoitosuosikkeja nimenomaan talveen ja lupasin jakaa ne tänne blogipostauksen muodotta, jotta toivottavasti kaikille löytyisi apua ihonhoitoon.

Meille on vakiintuneet omat luottotuotteet, jotka voi vetää aina loppusyksystä naftaliinista ja tietää niiden toimivan. En ole tarkistanut sopivatko kaikki tässä postauksessa esiintyvät tuotteet vauvaikäisille ja pienille lapsille, mutta ainakin kaksi ensimmäistä ovat turvallisia käyttää myös vauvojen. Siispä varmistathan ennen käyttöä tuotteen sopivuuden lapsellesi, etenkin jos sitä todennäköisesti päätyy myös suuhun.

5 x paras ihonhoitotuote talvella

Locobase repair voide sai eniten ääniä ja äänen se saa täältäkin. Olin ehtinyt unohtaa jo tämän! Tämän rasvapitoisuus on 63%, mutta levittyy hyvin iholle ja on todella riittoisa. Tätä käytettiin paljon myös vuodeosastolla työskennellessäni.

Dermosil extra voide sai toiseksi eniten ääniä. Tämä on meilläkin aina talvella käytössä. Siinä rasvapitoisuus on 40%. Voiteessa on jännä hopeanhohtoinen väri. Se johtuu Cetyl Alcohol ja Stearyl Alcohol ainesosista, jotka valmistusvaiheessa ”valuvat” voide-emulsion läpi ja tulevat hopeanvärisiksi. Voide ei sisällä väriaineita, jolla hopeanhohde olisi peitetty. Ihoa voide ei jätä kuitenkaan kiiltäväksi.

ACO sai paljon ääniä, mutta mitään tiettyä tuotetta heiltä kukaan ei maininnut.

La-Roche posay sai myös paljon ääniä. Tästä itselläni ei ole kokemuksia.

Ceralan ei auta meille, mutta sai jonkin verran ääniä, eli toisille auttaa. Tämä siis taas hyvänä esimerkkinä siitä, mikä meille ei toimi, voi toimia teille. Voiteet on luetteloitu aakkosjärjestykseen ja lihavoidut saivat enemmän kuin yhden äänen.

Muita suosittuja ihonhoitomerkkejä

  • Abobase
  • Canoderm
  • Ceraderm
  • Cerave
  • Ceridalöljy
  • Decubal
  • Dermosil Panthenol
  • Frantsilan ruusuöljy
  • Kolme cosmetics baby balm kehäkukka + kaura
  • Luonkos vitality öljykakku
  • MOI frest baby
  • Miniderm
  • Nu skin Perennial ja Baobab
  • Propicare
  • Sheavoi
  • Weleda skin food

Ihonhoidosta pitää puhua ihan omana kokonaisuutenaan, mutta nyt täytyy kiirehtiä vauva unille ja isommat lapset hakemaan päiväkodista. Heippa!

P.S. Alekoodilla PÄIVI5 saatte 5 euron alennuksen yli 30 euron ostoksista Dermosilin verkkokaupasta 20.2.2022 asti. (Tämä blogipostaus ei ole kaupallinen yhteistyö).

Arkiunelmia

Puoliso oli eilen koti-isän roolissa ja itse hoidin tekemättömiä asioita. Välillä toki kävin tissiä tarjoilemassa, mutta sain keskittyä omiin asioihin hetkisen ja ruksia muutaman asian to do-listalta. Se oli ihanaa. Niin no, kävi puoliso keskellä päivää yhden ”tulipalon” sammuttamassa töissä. Toi tullessaan kuitenkin laskiaispullat, eli varsinainen luksuspäivä.

Kerroin Instagramin storyissa unelmoivani ihan sellaisesta tavallisesta arjesta, jossa mulla olisi vaikkapa kaksi kokonaista työpäivää ja sitten voisin olla lasten kanssa loput ajasta. No tietenkin olisi ihana myös välillä harrastaa ja tehdä omia asioita, mutta lähdetään nyt jostain liikkeelle. Kysyin Instagramin seuraajilta, millaisia arkiunelmia heillä on. Ne liikutti minua niin monella tavalla, että päätin kerätä ne tänne talteen:

”Saisi olla yksin kotona ja tehdä rauhassa omia juttuja, mitä milloinkin haluaisi.”

”8 tuntia unta putkeen”

”Että pääsis töihin pariksi päiväksi ihan muutamaksi tunniksi.”

”Että sais nukkua riittävästi. Yli 10 vuotta erityisäitiyttä on tuonut hieman univelkaa.”

”Ehtisi joka päivä tehdä piiiiiitkän metsälenkin koiran kanssa valoisaan aikaan.”

”Viikonloppu tyhjässä talossa. Siivoisin ja joisin viiniä.”

”24 tuntia ilman lapsia, kilo karkkia, sipsiä ja Netflix, sohva ja mies. Ah.”

”Edes puolikas vapaapäivä, jonka vois edes joskus käyttää omiin juttuihin (ei ruokaostoksiin)”

”Aina siisti koti jonkun muun toimesta”

”Viikottainen vapaapäivä töistä.”

”Se, että jaksais aina aamulla herätä tuntia aikaisemmin enenn lapsia ja sama illalla, että jaksais valvoa pidempään.”

”Osa-aikainen työ, jolla tulis helposti toimeen ja jäis säästöönkin. Lopun aikaa voisin olla lapsen kanssa kotona.”

”Yksi koko ilta viikossa vain itselle ja 1 arkipäivä kuukaudessa itselle.”

”Että joku muu kokkaisi meidän ruuat.”

”Että lapsen päiväkoti olisi sellainen, että olisi luottavainen fiilis jätää oma aarre sinne.”

”Kun sais siivota ilman, että tarvii kellosta kattoa, että kohta lauma tulee nälkäisenä syömään.”

”Tavallinen arki. Ei kiukkua aamulla, ei keskeytyksiä työpäivän aikana, kiltit lapset, valmis ruoka.”

”Että sais syödä aamupalan ja juoda kahvin itsekseen tai juoda puolison kanssa ennenkö lapset herää.”

Niin ihania ja samaistuttavia arkiunelmia. Ja toisaalta joukossa on sellaisia, jotka ei pitäis olla arkiunelma, vaan totta jokaiselle. Toisille unettomat yöt eivät ole vaihe, vaan jatkumo. Silti jokaisella tulisi olla oikeus palautumiseen ja jaksamisesta huolehimiseen. Jokaisen lapsen päiväkoti tulisi olla turvallinen paikka, jonka kanssa voisi kokea luottamusta kasvatusvastuun jakamisesta.

Omat arkiunelmani ovat ottaneet askeleen eteenpäin. Olemme tätä työstäneet puolison kanssa paljon. Vanhenpainvapaani loppuu ensi kuussa. Kuopus ei kuitenkaan mene päivähoitoon, vaan yritetään järjestellä työt niin, että minulla olisi kaksi kokonaista työpäivää. Eli vaikka lapset olisivat poissa päiväkodista, minulle on korvamerkitty omia työpäiviä. Minulla on ollut kokonaisia työpäiviä nytkin, mutta ne on painottuneet sunnuntaihin ja olleet enemmänkin sellaisia vähän sinne päin työpäiviä. Tuntuu ihanalta ja tärkeältä, että saan kovin kokonaisvaltaiseen pikkulapsiarkeen myös muita itselleni tärkeitä asioita.

Toivottavasti tekin näette arjessanne mahdollisuuksia muutoksiin! Nyt pitää rientää, vessasta tuli kutsuhuuto: ”Valmista.”

Synnytyskertomus ja ammesynnytys kokemuksena

Hups, tämä synnytyskertomus unhoittui neljäksi kuukaudeksi luonnoksiin. En pysty ymmärtämään, että meidän kolmas lapsi on tämän kaiken häsellyksen keskellä ollut jo kohta 8 kuukautta. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta. Josko olisi nyt aika päästää irti tästä ja kertoa miltä tuntui tämä kolmas synnytys.

Toivoin jo keskimmäistä odottaessa, että olisin päässyt kokeilemaan ammesynnytystä (vesisynnytystä, allassynnytystä…, you name it), mutta Tyksin kaikki kaksi ammetta olivat juuri silloin varattuja. Tällä kertaa aikainen lintu madon nappasi eikä ollut aamutuimaan muita ammeeseen halajavia, joten nyt saan jakaa myös kokemukseni veteen synnyttämisestä. Vesi on ollut itselleni aina todella hyvä elementti rentoutumiseen ja kivunlievitykseen ja siksi ajattelin, että se olisi minulle hyvä tapa synnyttää.

Vuorokausi ennen synnytystä

Olin valmistautunut, että synnytys tapahtuu hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa niin kuin kahden muunkin lapseni synnytyksessä. Kun niin ei tapahtunutkaan ja piti varata aika synnytyksen käynnistykseen, oli pakko ottaa oman päänsä kanssa time out.

Takanani oli kaksi melko luonnollista synnytystä. Luotin kehooni, mutta kun synntys ei käynnistynyt, iski epävarmuus, miten kehoni reagoisi käynnistykseen. Yritin tasata mieltäni, olin somesta pois, tein spinning babies liikkeitä, kävin pururataa kävelemässä edestakaisin, söin jäätelöä litroittain, yritin vain olla. Mitä ikinä se sitten voi tarkoittaa 4,5-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan seurassa. Saunat, seksit ja siivouksetkin tuli kokeiltua. Ei mainittavaa edistystä saati odotettua lopputulosta. Toisaalta tunsin itseni jaksavaksi ja voimakkaaksi ja toisaalla olin aivan loppu sekä henkisesti että fyysisesti.

Noin 15 tuntia tämän jälkeen mulla oli vauva sylissä

Perjantai 2:30

Tiistaiaamuna olisi ollut käynnistysaika. Olin monena yönä ollut levoton ja uneton, mutta mitään ei ollut tapahtunut satunnaisia supisteluja lukuunottamatta. Torstain ja perjantain välisenä yönä olin taas puoli 3 maissa hereillä. Olin joko nousemassa sängystä tai menossa sänkyyn, kun kuulin ja tunsin sisältäni pienen poksahduksen, jonka jälkeen jalkojen välistä lirahti lapsivedet. En tiedä kuulinko ihan oikeasti, mutta ainakin kuvittelin kuulevani, niin selkeästi se tuntui. Se ei sattunut ollenkaan, oli kuin jokin kupla olisi hellästi puhjennut.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsivedet menivät sponttaanisti ja kotona. Ei se ole kyllä yhtään niin dramaattista kuin elokuvissa. Vettä tuli selvästi, mutta kuitenkin sen verran vähän että hetken mietin, olikohan se sittenkin pissaa. Vetisiä lurahduksia tuli kuitenkin sen jälkeenkin muutamasti ja ymmärsin ettei tämä nyt ihan pelkkää virtsankarkailua ole. 

Supistuksia ei vielä oikeastaan silloin ollut, mutta herätin kuitenkin puolison täydestä unesta. Emmittiin yhdessä vieläköhän sitä kehtaa tässä kohtaa soittaa äitiäni ja isääni meille, onhan yö. Ihan niin kuin se sitä syntyvää vauvaa kiinnostaisi.

3:00

Aikaisemmista nopeista synnytyksistä viisastuneena soitin ja toivoin kuitenkin vanhempien tulevan jo, vaikka vielä ei lähtöä ollutkaan tiedossa. Supisteluita alkoi tulla jonkin verran, mutta taisimme jopa kaikki vielä nukkua hetken vanhempieni saapumisen jälkeen.

6:00

Soitin Tyksiin ja kysyin, että nyt varmaan tultaisiin. Joka tapauksessa lapsivesien jälkeen pitäisi mennä aina tarkastukseen, eli olisimme voineet lähteä jo silloin kolmen jälkeen. Näin jälkikäteen pohtien uskon tämän olleen kuitenkin hyvä näin, sillä pystyin rentoutumaan kotona hyvin ja synnytys käynnistyi ja eteni omaa tahtiaan.

Puhelun jälkeen herätin puolison ja sanoin, että nyt mentiin. Siinä itseäni pukiessa supistelut lähti voimistumaan ja tihentymään nopealla tahdilla. Äänensävyssäni ei tässä kohtaa tainnut olla enää yhtään lempeyttä ja tunsin, että nyt on toimittava.

Meiltä ei sairaalaan ole onneksi aja varttia kauempaa. Sairaalan aulassa ei ollut ketään ja olin aivan kärsimätön ja kivulias. En kuitenkaan niin kivulias etten olisi selvinnyt, tuskainen enemmänkin. 

Maskin sain riisua tässä vaiheessa pois eikä sitä synnytyksen aikana tarvinnut pitää. En tiedä pysyisikö siihen edes kukaan.

6:30

Olin kiukkuinen, kun ketään ei näkynyt missään. Supisteli. Puoliso kävi etsimässä jonkun hoitajan, joka ottaisi meistä koppia.

Kun hoitaja löytyi, pääsin nopeasti tutkittavaksi. Vauvasta otettiin sydänkäyrä vatsan päältä ja minusta otettiin streptokokkinäyte synnytyskanavasta ja tarkistettiin kohdunsuun tilanne. Makuulla olo tuntui kamalalta tässä kohtaa ja pomppasinkin heti ylös kun mahdollista. Tai no – pomppasin ja pomppasin.

Kohdunsuu oli kätilön mukaan 8cm auki. Vau. Keinuttelin itseäni seistessä puolelta toiselle ja odottelimme, sillä pääsin tälläkin kertaa suoraan synnytyssaliin. Kätilö kysyi vielä tässä kohtaa oliko minulla jotain toiveita synnytyksen suhteen. Mutisin epämääräisesti ammeesta. Jälkikäteen naurattaa miksi sitä ei osannut ponnekkaammin tuoda esiin, kun tahto vesisynnytykseen oli vahva.

Odottelimme ehkä vartin verran ammeen täyttämistä tutkimushuoneen puolella, jonka jälkeen pääsin siirrtymään suoraa ammehuoneeseen. Synnytysosaston käytävillä tuntui rauhalliselta ja saavuimme juuri sopivasti vuoronvaihtoon. Oikeasti hoitajan näkökulmasta se ei oo hyvä ajankohta, mutta oli kiva ainakin ettei tarvinnut monen kätilön kanssa asioida. Sain aivan ihanan kätilön, joka kertoi hänellä olevan viimeinen työvuoro ennenkö hän siirtyy muihin tehtäviin. Todennäköisesti tämä olisi viimeinen vauva, jonka synnytyksessä hän ainakin vähään aikaan olisi mukana.

Käytävän perällä oli pienssä vessan näköisessä huoneessa kulma-amme, joka oli todella paljon pienempi kuin kuvittelin mielessäni. Olin vähän hukassa, että menenkö mä nyt sitten ammeeseen heti vai mitä tehdään. No, sinne mä loikkasin, puoliso viritteli kaiuttimen ja aiemmin tekemäni soittolistan tulille. Ihanaa, että oli musiikkia vaikka en siitä nyt juuri muistakaan. Siinä hetkessä se tuntui hyvältä ja rentoutti, se riittää.

Huone oli hämärä ja aamu synnytysosastolla tuntui seesteiseltä ja rauhalliselta. Vesi ei ollut mitään ihmeellisen lämmintä, sitäja ajoittain minulla oli jopa vähän kylmä. Että ei siitä varsinaisesti mitään spakokemusta tullut. Jälkikäteen mietin, että olisi varmasti auttanut vielä entisestään jos olisi suihkutellut samalla.

Tuntui, että hetken aikaa ammeessa tuli lähes hengailtua, vaikka supistelut olivatkin jo todella voimakkaita ja kipeitä. Synnytyslaulusta ja hengittämiseen keskittymisellä oli todella iso apu minulle kipuihin. Kuvistakin voi huomata, että meillä oli läpi synnytyksen leppoisa ja hyvä tunnelma, vaikka ponnistusvaiheeseen ei kyllä leppoisuus sanana oikein sovikaan.

Ammeessa oli vaikea löytää hyvää asentoa, mutta oli ehdottomasti parempi kuin olisi ollut sängyssä synnyttäessä. Olisin halunnut olla ikään kuin vatsamakuulla, mutta amme oli niin pieni etten saanut itseäni sellaiseen asentoon ja toki vastakin ammeen reunaan otti kiinni. Lopulta koin konttausasennon parhaaksi ja välillä nojasin käsivarsillani ammeen reunaan. Minulla oli vatsan päällä sydänkäyrän mittausvyö, mutta päädyttiin laittamaan vauvalle myös scalp-anturi eli ”pinni” päähän, jotta sykettä pystyttiin seuraamaan tarkemmin eikä tarvinnut huolettaa jos vatsan päältä ei tule niin hyvää käyrää. Se oli hyvä, koska keskimmäisen synnytyksessä koin vastenmielisenä sen, että minun piti tulla suihkusta välillä pois käyrille, kun sitä ei saatu suihkussa toimimaan. Se myös häiritsi omaa kuplautumista ja rentoutumista.

Kaikki kuvat tästä eteenpäin ovat Sonja Siikasen, jonka kanssa tein kaupallisen yhteistyön synnytysvalokuvauksesta. Postauksessa kerron miten ja missä vaiheessa Sonja saapui synnytysosastolle.

7:35

Kohdunsuu oli 10 cm auki. Saan kuulemma ponnistaa sitten kun siltä tuntuu ja ihan omaa tahtia. HÄH!? Aikaisemmissa synnytyksissä olen synnyttänyt sängyllä ja kätilö on antanut ohjeita, että milloin kannattaa vähän himmata ja pikku hiljaa ponnistaa ja milloin saa antaa itsestään aivan kaiken irti. Tuntui ensin ihan liian vastuulliselta, mutta huomasin kyllä kropan kertovan milloin todellakin kuuluu ponnistaa. Kaikki se mitä keho kertoo ja miten se toimii on uskomatonta. Ensisynnyttäjälle toivon ennen kaikkea rohkeutta ottaa ne tunteet vastaan ja elää niitä. Tuntuu pelottavalta päästää irti kehonsa kontrollista. Keho on kuitenkin viisas, sille kannattaa luottaa itsensä. Papereiden mukaan ponnistusvaihe kesti 18 minuuttia.

Pään syntymisen jälkeen ponnistamisen tarve kuitenkin lähes loppui. Olin tosi väsynyt ja ilman ponnistuksen tunnetta oli vaikea saada tarmoa ponnistaa. Kätilö ”kutitteli” alavatsaani, jotta supistelut aktivoituisivat. Supisteluja tuli, mutta se järjetön ponnistamisen tarve oli poissa. En pysty ymmärtämään millä voimilla ne synnyttää, jotka ottavat synnytyssupistuksia vastaan monta vuorokautta. Ihminen on ihmeellinen.

Olin omassa kuplassani, mutta sieltä ymmärsin kuitenkin, että nyt ilmeisesti olis vähän kiire saada lapsi ulos, kun he käskivät minun kääntyä puoli-istuvaan asentoon. Lopulta hartiat autettiin ulos. Napanuora oli kertaaleen ollut kaulan ympäri, jonka vuoksi sykkeet olivat alkaneet laskea ja tuli vähän kiire. Yritin tyynnyttää mieltäni ja keskittyä ponnistamaan. Kysyin jälkikäteen huomasiko puoliso hoitajille tulleen vähän kiire kanssani. Hän ei ollut huomannut mitään. Niin taitavia he siis oli ettei maallikko osannut nähdä tilanteessa mitään kiireen tuntua.

Kätilön apuna oli lastenhoitaja ja yhdessä he auttoivat vauvan vedestä suoraa iholleni rintakehälle. Vauva ei itkenyt aluksi mikä on melko tyypillistä vesisynnytyksessä, mutta kyllä hän siitä piristyi ja äänensä avasi. Olin samaan aikaan levollinen ja kaikkeni antanut. Tuntui hyvältä saada lapsi lähelle, vaikka olinkin todella väsynyt ja viluinen.

8:00

Ammeesta huoneeseen siirtyminen olikin sitten oma operaationsa. Kaikkensa antaneena vastasyntynyt hatarien käsivarsieni syleilyssä oli vaikea päästä ylös ja ammeen reunan yli, vaikka tukijoita oli kummallakin puolella. Kun nousin ammeesta niin verta tuli holahtaen lattialle, minua heikotti ja kylmäsi. 

Verivana perässäni ja vauva napanuoralla kiinni minussa hoipuimme sänkyyn. Uskomatonta. Hän oli viimein täällä. Yhtä ruttuinen kasvoiltaan kuin keskimmäinenkin. Moni kysyi miltä tuntuu, kun sinne veteen tulee sitten kaikki muutkin eritteet. Ei mitään muistikuvaa, että se olisi kiinnostanut minua missään kohtaa tai että olisin kokenut veden likaiseksi tai epämiellyttäväksi.

Tärisin kylmästä ja olin pienessä horroksessa. Rintaliivit autettiin päältäni ja sain peittoa vauvan ja minun päälle. Koin oloni heikoksi. Minulle laitettiin kanyyli varmuuden vuoksi, koska vuosin verta jonkin vuoksi ja hemoglobiinini oli valmiiksi alakanttinen.

Puoliso auttoi vauvaa rinnalleni, tarjoili pillimehua ja piti kädestä. Vielä oli vuorossa istukan syntyminen ja totuuden hetki, eli olisiko alakerrassa ommeltavaa.

Kahdesta ensimmäisestä lapsesta ei ole tullut ompeleen ompeletta, mutta nyt ommeltavaa oli yhden vuodeosaston kätilön sanoja lainaten ”siellä sun täällä”. Nauratti ja kauhistutti samaan aikaan. Esikoinen oli kuitenkin kaksi kiloa pienempi ja keskimmäinen kilon pienempi syntyessään. Ei siis sinänsä ihme, että alakerta otti osumaa, vaikka olikin kyse kolmannesta synnytyksestä. Synnytystapa-arviossa vauvan koko vastasi hyvin viikkoja eikä koosta ollut huolta. Sen jälkeen vauvan kokoa ei kukaan arvioinutkaan enää. Osasin odottaa, että kuopus on isompi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta yllätyin kyllä kuinka paljon isompi hän olikaan.

Ennen ompelua minua yritettiin puuduttaa kunnolla, mutta ei se siltä tuntunut. Puutumisen kanssa on minulla ollut aiemminkin haastetta. Harvemmin kuulee puhuttavan istukan synnyttämisestä ja ompelusta ja siihen liittyvästä kivusta. Koen ettei se ole mitenkään kivuton, paikka paikoin jopa kivuliaampi kuin itse synnytys. Siinä vaiheessa synnytyksenaikaiset hormonipiikit ovat varmasti osittain laskeneet.

Kätilön ansiosta minulle jäi jälkipyykistä kuitenkin hyvä ja turvallinen olo. Hän kohtasi minut. Hän kysyi haluaisinko mielummin kuulla etukäteen ennenkö iskee neulan lihaani vai onko parempi ettei sano edeltä. Hän myös antoi minulle aikaa huilata välillä, jonka jälkeen jatkoi ompelua. Hän oli pahoillaan, että joutui satuttamaan, mutta hän lupasi tehdä hyvää jälkeä. Meillä synkkasi hyvin ja huumorin kautta sain helpotusta olooni.

”Sovitaanko, et ompelen tän alakerran niin kuin itelleni tekisin.”

Deal.

Puoliso oli kätilön kanssa ottamassa mittoja ja muuta ja minä yritin freesata itseäni. Minulla ei ollut yhtään nälkä, mutta yritin syödä nopeasti sulavia ruokia. Mielessä jäyti jo mahdollinen ummetus ja kylmäsi jo pelkkä ajatus. Toivottavasti osastolla olisi taas luumunektraria tarjolla, huomasin ajattelevani.

Kävin pitkässä suihkussa ennen osastolle siirtymistä. Taas kerran suihku helpotti oloani. Pissaamisen onnistuminen on tärkeä meriitti synnytyksen jälkeen, jotta virtsarakko ei ylitäyty ja veny liikaa. Vessanpytylle istuutuminen tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä, joten yritin pinnistää pissaa suihkuun. En heti saanut, mutta kun sain rentouduttua hetken suihkussa sain tirautettua senkin.

Toukokuussa koronatilanne salli puolison tulon vuodeosastolle ja tosiaan synnytyksessä oli myös valokuvaajamme Sonja mukana. Osastolle päästyämme könysimme nukkumaan sylikkäin kaikki samalle sängylle ja olimme kaikki kaikkemme antaneita. Ihmettelin elämää, voimaa joka minussa oli ja sitä rakkautta joka minut ja meidän perheen ympäröi. Niin paljosta sai kiittää.

Huh. Tuntuu käsittämättömältä, että mä ja me ollaan tuossa. Olen ikuisesti itselleni kiitollinen, että uskaltauduin ottamaan valokuvaajan mukaan synnytykseen.

Lue myös:

Esikoisen synnytyskertomus

Keskimmäisen synnytyskertomus

Kaksi erilaista synnytyskokemusta