retkeily

Piikkiön linnavuoren valloitus

Kävimme Piikkiön linnavuorella poikkeuksellisella kokoonpanolla, sillä mukana ei ollut kuin kuopus. Tuntui hetkittäin kun lapsia ei olisi ollut mukana ollenkaan, niin tyytyväisenä hän repussa vielä matkustelee. En tiedä kuinka paljon normaalisti poluilla on väkeä, mutta nyt oli ainakin syyslomaviikolla parkkipaikka täynnä ja poluillakaan ihmisiä tuli ja meni.

Osoite Linnavuorelle on Lystiläntie 21, Piikkiö. Parkkipaikkana toimii Kehityksen kerhotalon parkkipaikka. Opastaulun takaa löytyy roska-astian näköisesta laatikosta polttopuita. Mikäli haluaa grillailla nuotiolla niin kannattaa muistaa ottaa mukaan joku halkokassi tai -reppu ja puut mukaan mennessä.

Kuvassa näkyy kerhotalo ja seison ”lähtöpisteellä”
Ensimmäine opaskyltti on vähän piilossa, mutta sitten reitti on hyvin merkitty ja polku selkeää.

Meillä oli taas kerran vähän alkukankeuksia löytää reitin alku. Jos parkkipaikalta katsoo kerhotaloon päin ja lähtee kulkemaan tietä vasemmalle niin polun alku löytyy. Polkuja menee ilmeisesti myös, kun lähtee oikealle, mutta ne jäivät seuraavaan reissuun tutkittaviksi. Itseasiassa meidän reitti ei mennyt ihan alkuperäisen mukaan, sillä emme tajunneet, että se ”nähtävyys” eli Huttulan Linnavuori ei ole polun varrella vaan sinne olisi pitänyt poiketa jo melko alussa matkaa. Sen vuoksi me kiersimme polun niin, että poikkesimme kodan kohdalta takaisin polulle, jota olimme jo tulleet. Loppuosa reitistä jäi siis kulkematta.

Hiekkatietä on noin 150 metriä, jonka jälkeen tulee ensimmäinen opaskyltti ja sen jälkeen polulta ei pääsekään eksymään. Linnavuoren polut (4 km) on osa Tammireittejä. Noin puolessa välissä matkaa on metsän keskellä kallioisella paikalla kota ja grillauspaikka.

Pitkospuita ei tämän enempää ollut.

Maasto on vaihtelevaa ja nousua ja laskua löytyy. Korkeuserot toki ei ole mitään järin päätä huimaavia, kun on Länsi-Suomesta kyse. Maasto itsessään on perinteistä metsäpolkua. Oksaista ja kallioista, mutta helppokulkuista. Nyt on sadellut sen verran, että osin oli jo tosi märkiä kohtia. Ne pääsi kuitenkin kiertämään ihan hyvin.

Reitin varrelta pääsee poikkeamaan myös muillekin nyppylöille ja muinaisrannalle, mutta me emme käyneet niitä kurkkailemassa.

Huttulan Linnavuorelle täytyy tosiaan poiketa erikseen polulta. Matkaa tulee yhteen suuntaan muutama sata metriä. Täältä näkymät ympäristöön olivat parhaimmat. Muuten reitti ei erityisesti saanut sydäntä läpättämään, mutta voin kuvitella millaisia leikkejä kallioilla lapset keksisivät. Lähellä ei ole myöskään vettä eikä suoalueita, joten sen puolesta myös on turvallisempaa lasten leikkiä.

Se tässä lumettomassa talvessa on mukavaa, että retkeilykausi lasten kanssa jatkuu helpompana. Muita Varsinais-Suomen lähiretkikohteista kirjoituksia löytyy täältä.

Vajosuon luontopolku Kurjenrahkan kansallispuistossa

Pidän itsekin enemmän rengasreiteistä, mutta erityisesti lasten kanssa retkeillessä rengasreitti on monesti toimivampi. Vajosuon kierros on kolme kilometriä pitkä rengasreitti Kurjenrahkan kansallispuistossa. Se on mukava ja nopeasti tavoitettava vaihtoehto Turunseudun lähimpiin luontopolkuihin. Turusta Vajosuolle ajelee n. 45 min.

Viime viikonloppuinen metsäretki Vajotuolle oltiin lyöty kalenteriin vertaisperheen kanssa jo kuukausi sitten. Olen todennut monesti, että jos jotain haluaa jonkun kanssa tehdä, se on sovittava hyvissä ajoin ja etukäteen. Muutoin aina on jotain, olevanas ainakin ja sitten toisaalta jossei olekaan mitään niin kynnys täyttää vapaaviikonloppua sen häämötellessä on suuri.

Meidän piti mennä aina niin ihanalle Savojärven kierrokselle, joka on 6 kilometriä. Meidän neiti on kuitenkin viime aikoina jaksanut normaalia lyhyempiä matkoja kävellä ja kiukkumetrit ovat alkaneet monesti jo vähän startin jälkeen. Tässä on varmasti taustalla iänmukaista uhmaa, alkusyksyn monet infektiot, yöheräileminen ja myös lasta kuormittava arki. Siksi Vajosuon luontopolun oli oikein oiva valinta.

Osoite Vajosuolle on niinkin yllätyksellinen kuin Vajosuontie. Tarkkaa numeroa en osaa sanoa. Turusta ajettaessa tullaan Säkyläntietä, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Järvijoentielle. Sieltä aikansa ajettuaan käännytään vasemmalle Lavamäentielle, jonka jälkeen käännytään oikealle. Muistaakeni Lavamäentielle käännyttäessä tulee jo kylttejä Vajosuon lähtöpisteestä.

Parkkipaikka on melko pieni, mutta aamutuimaan siellä ei juuri muita ollut. Iltapäivällä taas oli jo jonkin verrankin porukkaa. Kolmen kilometrin ympyräreitti on hyvin merkitty ja sen varrella on yksi kota ja muutaman sadan metrin päässä kaksi tulentekopaikkaa lähes vieretyksin. Toisessa tulentekopaikan äärellä on katos. Paljon on siis tilaa, mutta paljon oli myös ihmisiä.

Me evästelimme laavun äärellä. Mukana oli tällä kertaa makkaroita, lasten smoothieita, eväsleipiä ja keksejä. Kahvit jäi mukavasti lämmittämään reppua, sillä kahvikupit olimme unohtaneet ottaa mukaan. Puita löytyy tulentekopaikkojen lähettyviltä. Sytykkeitä kannattaa olla mukana, sillä sen verran kosteita puut tuntuivat olevan. Ainakin kodan vierellä oli kirves, jolla puita sai onneksi pienemmäksi.

Polku on oksaista, mutta helppokulkuista kangasmaastoa. Polulla ei ole suuria korkeuseroja ja vettä ei ole ympärillä. Sen sijaan polku menee hetken suon reunaa, joten vaaranpaikkoja vikkeläkinttuisille ja varomattomille lapsillekin löytyy varsinkin kodan läheltä. Itse soita rakastavana harmittelin ettei reitillä juuri suolla oltu ja koko polku menee pääasiassa havumetsässä pois lukien yhden lyhyen pitkospuuosuuden.

Kierrosta saa pidennettyä roimasti, sillä Vajosuon vaellus on 30 kilometriä. Vaellus tekee piston kaikkiin Kurjenrahkan kansallispuiston kohteisiin ja ajattelinkin, että se pitää ehdottomasti laittaa ensi vuoden to do -listalle.

Vajosuon kierrokselta pääsee poikkeamaan näkötornille. Me emme siellä käyneet kokoonpanon ollessa sen verran kärsimätöntä. Se olisi pidentänyt reittiä vain muutamalla sadalla metrillä suuuntaansa, mutta joskus sekin on vain liikaa.

Meillä ei ole enää ollut aikoihin esikoisella mukana kantoreppua, koska hän on kävellyt monien kilometrien lenkkejä, kesällä jo viisi kilometriä ilman ongelmia. Epävarmoille ja helposti väsyville lapsille kuitenkin suosittelen kantamaan aina kantovälinettä mukana niin turhalta kuin se tuntuisikin. Se tekee retkistä kaikille miellyttävämpiä kun ei tarvitse kantaa miten sattuu ja vetää perässä.

Ennenkaikkea lapselle on tosi tärkeää, että retkistä jää hyvä fiilis ja ettei se ole ollut liian työläs lapselle. Retki- ja luontokipinä on kaikilla erilainen ja ajan kanssa muuttuva. Sitä pienen pientäkin kipinää kannattaa aina ennemmin leyhytellä roihahtamaan kuin heittää kylmää vettä päälle itse kuikuttelemalla ja huutamalla.

Retkeilyintoa kaikkien viikonloppuun!

Muut Varsinais-Suomen suosikkiretkeilykohteeni löytyvät täältä.

Vinkkilista lasten kanssa Julma-Ölkylle lähteville


Kesälomareissun viimeinen patikkaretki tehtiin Hossan kansallispuistoon, joka on ollut mielessäni joka kerta, kun olemme sen ohi ajelleet Kuusamoon. Nyt kun ruska-aika lähestyy niin Julma-Ölkky on varmasti upea näky ja paljastuvat puut paljastavat myös kanjonin paremmin.

Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle tuntuu menevät ties kuinka monta tietä, mutta yhteistä niille on hävyttömän huono kunto. Tiet ovat ihan hyvän levyisiä, mutta isokivistä hiekkaa ja täynnä pientä kuoppaa. Asuntoautolla matkanteko oli – no aika hullua hommaa. Jos puoliso olisi tämän etukäteen tiennyt, hän ei olisi ikinä suostunut sinne ajamaan.

Osoite Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle on Julma-ölkyntie 86, Kuusamo. Menimme Kajaanintieltä toista kautta takaisin, mutta se oli ihan yhtä onneton, ei siis juuri väliä kumpaa kautta menet perille.

Julma-Ölkyn parkkialue on tosi siisti ja iso. Ja oli aivan täynnä porukkaa. Jaksan ihmetellä edelleen miten ne muut matkailu- ja linja-autot sisseilivät tiensä sinne, kun ajattelin että ei niin huonoa tietä kukaan jaksa ajella. Yleiset vessat on siistit ja hienot. Näki, että Hossa on saanut kansallispuiston tittelin vasta Suomi 100 vuotta juhlavuotena vuonna 2017.

Me söimme sosekeitot asuntoautossa päivälliseksi ja evääksi pakattiin parkkipaikalla loihditut evässämpylät, keksejä ja täytelakuja sekä vettä ja mehua. Lähdimme liikkeelle siis aika myöhään, mutta saimmekin mennä ihan omassa rauhassa, sillä suurin ryysis alkoi väistyä poluilta.

Julma-Ölkyn Ölökyn ylitys ja Ölökyn Ähkäisy on retkipaikan mukaan Hossan vaikeakulkuisimmat reitit. Me saatiin parkkipaikalla kultaakin arvokkaampi vinkki kiertää Ölökyn ylitys vastapäivään. Lähdetiin kiertämään tätä viiden kilometrin rengasreittiä vastapäivää, eli kanjonijärven oikeaa laitaa, joka on huomattavasti helppokulkuisempi kuin vasen puoli. Palasimme samaa reittiä, koska monet vastaantulijat vielä komppasivat ja sanoivat sen olevan jopa vaarallinen ja todella rankka pienille lapsille sen ollessa pelkkää ylämäki-alamäki komboa.

Ölökyn ähkäisy on Ölökyn ylitystä puolet pidempi eli 10 kilometriä. Haastattelin matkan varrella pidempää reittiä menneitä mitä me nyt menetettiin. Ei kuulemma oikeastaan mitään, sillä näköaloista saa kiinni tällä viiden kilometrin reitillä.

Polku on juurakkoista ja kivikkoista, mutta kuivalla säällä varsin mukavaa kävellä. Polku menee kanjonin reunaa pitkin ja lapsia saa kyllä vahtia silmä kovana, mutta me pärjäsimme hyvin, vaikka neiti vikkeläkinttuinen onkin. Vuosi sitten olisi varmasti joku flexi-systeemi ollut aiheellinen. Kuopus kulki koko matkan kantorepussa tyytyväisenä.

Ennen riippusillalle laskeutumista on hienot näköalat myös ja penkki, jonka äärellä voi syödä eväitä. Me söimme aivan riippusillan kupeessa eväitä, koska siinä vaiheessa pitkällä iltapäivää ei enää ollut juuri ihmisiä liikkeellä. Kierreportaat ja kivikko riippusillalle niin ikään ei ole pienten lasten kanssa helppo. Esikoinen kovasti halusi ihan itse mennä myös sen ja siinä hampaita kiristeltiin kuinka paljon saa auttaa. Silta oli pienillekin lapsille turvallinen ylittää eikä ollut kovin hetkuvainenkaan.

Julma-ölkyn lähtöpisteessä on katettu tulentekopaikka ja kahvila. Onko se ympärivuotisesti auki, en osaa sanoa. Ölökyn ylityksessä ei ole matkan varrella laavua tai muuta tulentekopaikkaa. Riippusillan yläpäässä oli penkki. Mutta eihän sitä luonnossa tarvitse kuin jonkun puun käppärän päälle asettaa takamus ja nauttia maisemista.

Hossan kanjonijärven pääsee kulkemaan myös isolla yhteisvenekuljetuksella tai vuokraamalla kajaakin. Maisemat ovat varmasti upeat järveltäkin päin, mutta vedän hiukan kotiin päin ja ajattelen maisemien olleen kyllä paljon jylhemmät reunamilta ihastellen.

Hyttysiä oli paikallaan ollessa, mutta liikkuessa ne eivät häirinneet ollenkaan.

Puoliso huikkasi tällä viikolla, että saisi syksyyn järjestettyä vielä melkein viikon mittaisen vapaan. Apua, vau, mahtavaa! Se tarkoittaa, että voi alkaa suunnitella jotain pientä seikkailua.

Konttainen on vaarojen välipala

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 7884F238-EC2F-4AAF-80DE-54DD47AFB4FB.jpeg
Kirjoita teksti…

Välipala. Niin kuin yleensä tosi helppo ja nopea, mutta herkullisen ihana. Piristää ja virkistää ja rikkoo hieman päivän tasaista suorittamista.

Kuusamohan on meidän kesäreissujen lähes jokavuotinen pyhiinvaelluskohde ja joka vuosi jaksan hämmästyä miten löytyy uusia merkittyjä polkuja, joissa emme ole vielä käyneet. Tällä reissulla lähdimme ekstempore käymään Konttaisilla, kun lapsilla alkoi selkeästi mökillä kökkiminen riittää.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 03E0E29D-9B10-4FDE-A8BE-C7423A7F7F9F.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 9D4D7B27-A6F3-472C-9A09-251786F9EC1F.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 2018195C-C461-479E-9920-F155EAA302A3.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on E45B15AE-B38A-44F1-A9D5-A9774EFB6BF5.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on BAE8DCD2-DB13-46F5-BA59-19C81506CD2C.jpeg

Konttaisten pysäköintipaikka on Virkkulantiellä (tien numero 8694). Kemijärventieltä käännyttäessä ajetaan n. 4,4 kilometriä, jonka jälkeen vasemmalla puolella tien reunassa on levähdyspaikan näköinen levennys. Ohi on vaikea ajaa, koska isolla kyltillä lukee Konttainen.

Parkkipaikalta löytyy myös pöytäryhmä, jonka ääressä voi tankata, jossei malta huipulle asti. Käymälöitä ei omaan silmään osunut reitin varrelle eikä myöskään grillauspaikkoja.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0DEDC6F7-96FF-4276-9104-136FD972E2A4.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 7ABAA042-163F-4228-9A78-05F8E6D9096E.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0B776485-9406-45BE-A6BB-E726721AD926.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 94BE2C8C-DE8E-466C-A19F-86D6AE7CEBDF.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 1AD5DA2F-A993-4EA1-9174-06897B5092AB.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on C3B3836A-EF67-4B9D-8BCA-592D5517D0D5.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on F7F16B10-6BE1-4346-8924-D12A9BBC8155.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B5F693D4-63FD-45C5-A81B-D88774BE94F1.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B7055A22-A62A-4F87-9B74-EDE1D98077FF.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0E3D41F7-6B7F-45F9-A410-586C58413C55.jpeg
Bongaa kuvasta vesipullo, jonka esikoisen pettämätön heittokäsi viskaisi melkein reunalta alas.

Reitin pituus Konttaisille on 2 kilometriä. Reitti on aikalailla mennessä nousua ja palatessa laskua, mutta sanoisin reitin olevan suhteellisen helppoa kuljettavaa pienillekin ihmisille, vaikka Luontoon.fi onkin sen määritellyt vaikeaksi. Pääasiallisesti reitti tehtyä hiekkapolkua ja huipun lähestyessä juurakkoista ja kivikkoista, mutta ei pahasti. Polku palaa osittain samaa reittiä, vaikka onkin merkitty rengasreitiksi.

Heinäkuun puolivälissä oli kyllä porukkaa huipulla – jossei nyt jonoksi niin ainakin omaan makuun ruuhkaksi asti. Mutta ihmekö tuo, huipulta avautui aivan upea maisema. Ei olisi uskonut kyllä reitin varrella, joka oli pitkälti havumetsää.

Konttaisen huipun reunamat ovat jyrkkiä ja todellisia vaaranpaikkoja lasten kanssa, jotka eivät osaa varoa. Muuten sanoisin ettei parempaa näköalaa oikein voi näin lyhyen retkeilyn tuloksena tavoittaa. Meillä taisi kestää huipulle puolisen tuntia. Huipulla sitten saakin varata aikaa tuplaten, jotta ehtii tarpeeksi monta kertaa huokailemaan ja sanomaan vau.

Hätäisimmät kävivät evässuklaiden etsintään

Päivä oli suorastaan seisova, todella lämmin. Saimme muutaman vesitipan kasvoillemme, mutta vasta autoon päästyä alkoi sataa oikein kunnolla. Sadesäällä en suosittele lähtemään lasten kanssa Konttaisille. Varsinkin jos haaveilee huolettomasta retkeilyä. Muutoin sanon että herkkueväät reppuun ja nautiskelemaan järvien läikittämästä viherkylvystä.

Tämän päivän jälkeen seuraava pysäkki olikin Julma-Ölkky, joka löytyy Hossan kansallispuistosta. Jatketaan siis reissujuttuja seuraavaksi Hossasta.

Lapsiperheen Särkitunturi

Onko etsinnässä Lapista helppokulkuista taaperonkin tallattavaa tunturimaastoa? Muoniosta sitä löytyy Särkitunturilta. Tämä oli aivan 6/5 päiväretkikohde meidän alle vuosi sitten kävelemään oppineelle retkeilijän alulle ja vahvasti raskaana olevalle.

En ole blogin puolelle kertonut vielä mitään meidän perheen kesälomareissusta viime vuonna (jossei oteta huomioon raskausviikkokertomuksia viikoilta 25-28). Kevät se sieltä kuitenkin kolistelee ja kesälomahan se jo mielessä, joten on hyvä aika alkaa muistella viime kesää. Viime kesän Lapin reissumme oli melko vahvasti vesisateen ja sumun sävyttämä, joten oli ihanaa, että joukkoon mahtui lämmin ja aurinkoinen päivä.

Aikuisten kesken Särkitunturilla käväisee parin tunnin reissulla ja ehtii ihailla maisemiakin vielä. Lasten kanssa tämä oli kuitenkin hyvä koko päivän ohjelma. Ei ollut kiirettä minnekään ja ehdimme vielä käydä ennen iltaa Pallasjärven punaisilla hiekoillakin.

Särkituntunturin huiputua aloitetaan jättämällä autot Rovaniementien varteen (kantatie 79) Särkijärven edustalle. Matkaa on Muonion keskustasta noin 15 kilometriä Kittilän suuntaan. Särkitunturin polun alku on tien toisella puolella, viitta on hieman piilossa. Sieltä se polku tai pikemminkin tie lähtee etenemään selkeästi eikä eksyä voi.

Tie huipulle on reilu kolme kilometriä pitkä ja vain viimeiset muutama sata metriä on kivikkoisempaa eikä lastenvaunuilla kovin hyvin rullaavaa. Tosin joku sissi taisi vaunuilla jyskyttää huipulle asti, mutta suosittelen ennemmin kantovälinettä.

Ensimmäinen pidempi istahdustauko pidettiin hiljattain rakennetun laavun läheisyydessä. Laavulta Särkitunturin laelle on mutulla puolisen kilometriä. Vieressä on myös pieni suloinen lampi, mutta veden juomakelpoisuudesta en osaa sanoa.

Meillä neiti oli tähän laavulle asti apostolin kyydillä ja sitten melko nopeasti hyppäsi kantorepun kyytiin, jossa vetäisi tehokkaat pikapäiväunet. Niin kova meno oli, että kuvissa vilkkuva papukaija-pipokin jäi matkan varrelle.

Laavun jälkeen tie alkaa kapenemaan pikku hiljaa ja viimeiset sata metriä on kivikkoista, mutta ei vaikeakulkuista. Olimme ihan lenkkareilla liikenteessä ja neiti paljasjalkakengillä, jotka osoittautuivat todella hyväksi jalkinevalinnaksi neidille.

Särkitunturin huipun maisemia ei ihan suotta hehkuteta joka tuutissa. Olihan ne nyt näin etelän vetelien näkökulmasta upeat. Ilma ei ollut pilvetön, mutta ympärillä kimmelsivät järvet kauniisti ja Pallaksen tunturijonot kumpuilivat kuin Skotlannissa reppureissulla ollessani. Raskaana silloinkin, heh.

Keskellä tunturin lakea on myös jääkylmä lampi. Hellepäivänä pulahdus tunturissa ei kuullostaisi yhtään hullummalta, mutta nyt ei kyllä tehnyt mieli edes jalkoja uittaa.

Huipulla tuuli mukava kesätuuli ja paikallaan ollessa kiusanneet mäkärät eivät huipulla käyneet kimppuun. Lapin ötökkätilannehan on joka vuosi omanlaisensa, mutta pahimmillaan se yleensä on juuri kesä-heinäkuun taitteessa, jolloin mekin reissussa olimme. Kehnon sään ansiosta ötökät eivät kiusanamme olleet, mutta kyllä aurinkoisena päivänä huomasi, että ötökät löysivät myös iholle.

Neidille meillä oli myös hyönteishattu mukana, joka oli hyvä heittää päähän päiväunien aikaan ja ihan Prismasta löytyi. Hereillä ollessaan hän ei hyttyshattua suostunut päässänsä pitämään, mutta eipä niistä liikkeessä juuri kiusaa ollutkaan.

Laavussa on todella hyvät ruuanlaittomahdollisuudet ja hyvä tuulensuoja. Lisäksi löytyy puuceet, roskakatos ja puuvaja. Nuotio oli koko ajan päällä ja jengiä tuli ja meni. Olipahan siellä joku ulkolainen kuvausporukkakin korkokengissään, jonka meidän neiti hurmasi yläfemmoja heitellen.

Polun varrella tuli vastaan porukkaa pyöristä lastenvaunuihin, että sanoisin tämän tunturin huiputuksen sopivan vauvasta vaariin ja ihan peruskunto riittää. Itse aloin tällä Lapin reissulla haaveilemaan entistä enemmän maastopyöräilystä. Pääsisi etenemään nopeammin, mutta kuitenkin niin, että ehtisi fiilistellä maisemia samalla. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kuitenkin kävely on sopiva tempo ja vähemmän tapaturma-altis puuha.

Tästä retkestä jäi koko poppoolle niin hyvä fiilis. Ja sehän on pääasi retkeilyssä. Että kaikille jäisi fiilis koko hommasta plussan puolelle. Välillä menee homma lörinäksi ja tulee yllättäviä käänteitä, se kuuluu asiaan.

Liian isoa palaa kakkua ei kannata hamstrata kerralla retkeilyä aloittaessa, varsinkaan lasten kanssa. Kannattaa aloittaa ihan lähimmästä nuotiopaikasta omassa asuinkunnassaan.

Pikku hiljaa sitä oppii, mikä itselle ja perheelle toimii. Kun lähiretkeilyä on kevät harjoiteltu ehkä ensi kesänä tekin käytte ihastelemassa Särkitunturilta Lapin maisemia?

Haunisten allas – retkeilyhelmi Raisiossa

Tammikuu oli lumen osalta surkea. Se on vetänyt monen mieliä matalaksi. Ehdimmekö unohtaa ne ihanat pienet pakkaspäivät, jotka ovat olleet pilkahdus talven tunnelmasta. Todisteita on, sillä muutama viikko sitten vietimme ihanan pakkaspäivän retkeilyn merkeissä.

Suomen rumimman kaupungin titteliä usein hallussaan pitävästä Raisiosta ei ihan äkkiä uskoisi löytyvän tällaista luonnonkaunista perheelle sopivaa retkeilykohdetta. Kivenheiton päässä on Ikea ja kauppakeskus Mylly ja sitten kuitenkin hetkeä myöhemmin pystyt laskeutumaan lähes täydelliseen rauhaan. Ihan pelkän luonnon äänimaailman varassa ei pääse olemaan, sen verran Ohitustien kumina metsäänkin kuuluu. Tämän helpommin ja nopeammin ei kuitenkaan kaupungin vilinästä pääse irtaantumaan.

Haunisten allas on tekojärvi ja sitä on käytetty vuoteen 2012 asti Raision raakaveden varastopaikkana. Nykyisin alue on retkeilykäytössä, mutta edelleenkään altaaseen ei saa mennä uimaan eikä se ole juomakelpoista.

Ensimmäistä kertaa yrittäessämme löytää perille ei ollutkaan ihan helppoa, kun viittoja ei ole, osoitetiedot huonosti löydettävissä ja reittejä Haunisten altaan ympärille ja ympäristöön menee enemmänkin.

Helsingistä päin tullessa käännytään oikealle kauppakeskus rampista. Seuraavassa risteyksessä käännytään vasemmalle suuntaan Allastie. Allastietä jatketaan loppun asti, kunnes käännytään Santaojantielle oikealle. Tietä jatketaan niin pitkään, että parkkipaikat tulevat vastaan. Uskoaan ei saa menettää vaikka ensin tulee teollisuusaluetta, sitten koirien koulutuskenttiä ja jopa yksi rivitalo-osake, mutta sen jälkeen alkaa häämöttää isohko parkkipaikka. Ohikulkutieltä parkkipaikoille on noin kilometrin verran.

Parkkipaikoilta lähdettäessä oikealle on esteetön tie uudemmalle grillikatokselle. Tämä on tosi kiva vaihtoehto, jos haluaa tulla vauva rattaissa ja tai pyörätuolilla luonnonhelmaan. Itse grilli ei kovinkaan suuri ole ja nätillä päivällä ruuhkaa voi olla, joten kiljuvien (lasten) vatsojen kanssa ei kannata lähteä liikkeelle.

Me lähdimme kuitenkin vasemmalle, jossa on myös grillauspaikka. Molemmille grillauspaikoille on noin 600-700 metriä oman mutun mukaan. Kokonaisuudessan polun pituudeksi tulee vajaa 3 kilometriä jos altaan menee ympäri.

Polku on melko vaihtelevaa ja kulkee altaan reunaa pitkin havumetsässä nuollen välillä ihan rantaviivaa. Märällä säällä polku myös on todella märkä ja kalliot liukkaat. Välillä pääsee kiipeämään kallioille ja pomppimaan kiville havupuiden seassa, välillä on tasaisia hiekkatiemäisiä osuuksia. Ei kyllä uskoisi olevansa Raisiossa, on päässyt suustani joka kerta.

Molemmista grillipaikoista löytyy polttopuita ja huussit. Oma vessapaperi kannattaa olla mukana eikä puukosta tai kirveestäkään haittaa ole, jotta saa puita pienemmäksi pikkuruisiin grilleihin. Pikkuruisia ne todentotta alkavat olla, sillä nytkin ennen meitä oli grillaajia ja meidän peräämme tuli kolme muuta seuruetta. Muistathan ottaa roskat mennessäsi mukaan luonnosta.

Aina ei tarvitse kantaa kirvestä mukana, puukko on kätevä moneen. Toisella klapilla saa hakattua puukon terää syvemmälle puuhun.

Lähdimme retkelle melkoisen ekstempore, joten eväät käytiin nappaamassa lähikaupaupasta. Mukaan tarttui nakkeja, grahampiirakkaa ja karjanpiirakoita. Meillä on neidille usein mukana suolakeksejä tai riisikakkuja naposteltaviksi. Niitä hän saa helposti syötyä myös itse suttaamatta, maistuvat neidille ja eivät ole epäterveellisimmästä päästä. Suklaa toki on myös joka reissulla mukana hätävarana kiukkunälän yllättäessä. Mukana oli myös lämmintä kaakaota.

Kuvien perusteella voisi ajatella retkeilyn olevan aina seesteistä, yhtä hymyä ja seikkailua. Uskallampa epäillä kenelläkään olevan sellaista. Tälläkin reissulla aiheutti huolta liukkaat kalliot, veden läheisyys ja neidin päiväuniaikaan osunut ajankohta. Virhe. Siitä huolimatta suunnatona iloa meille vanhemmille tuo lapsen riemu, villivarsan rohkeat hypyt sieltä sun täältä ja ulkoruuan maistuminen taivaalliselta, oli se sitten mitä sattuu.

Parkkipaikoilta lähtee myös 18 väyläinen frisbeegolfrata. Ei olla itse menty läpi, mutta paljon sielläkin porukkaa tuntuu riittävän, että eiköhän pätevä sekin ole. Ihmiset kyllä ovat huonoista viitoista huolimatta tämän luontoihmeen löytäneet, kuten alla olevasta kuvasta parkkipaikoilta huomaa. Omaa rauhaa halajavan kannattaa tulla arki-iltana tai aikaisena viikonloppuaamuna. Jos talviretkeily ei naposta niin pistä Raisio takataskuun ja tee tänne kevätretki lempparieväinesi.

Littoistenjärven luontopolku


Voi näitä helteitä, jotka meitä hellii. Aivan mahtavaa, kun työpäivän jälkeen jaksaa raahata silloin tällöin pesueensa vielä pienelle iltakävelylle ja ihmettelemään lähiluontoa. Tällä kertaa Littoistenjärvelle, joka sijaitsee kuten varmaan arvaten saattaa; Littoisissa. Se on siitä metka paikka, että osa siitä kuuluu Kaarinaan ja osa Lietoon.

Luontopolun voi aloittaa uimarannalta (osoite on Vanha Littoistentie 150, jonka liepeiltä kääntyy hiekkatie rannan tuntumaan, johon voi auton jättää). Toinen vaihtoehto on lähteä luontopolun toisesta päästä Verkatehtaan rannalta Kuovinluodolta. Yhteen suuntaan luontopolku on 3 kilometriä. Reitti ei ole ympyrä eli takaisin on palattava.

Matkamme kävi luontopolulle, järven rannalla haisi niin pahalle (märkä kanankakka), että tyydyimme ihastelemaan kaunista maisemaa ja meidän neitiä, joka nauttii retkeilystä ja haluaa valloittaa polkuja nykyisin pääasiallisesti omin jaloin. Uimispuuhiin vesi ei houkuttanut. Jos joku tietää mistä haju johtuu niin kertokaa!

Littoistenjärven läheisyydessä on ainakin kolme lintutornia ja ainakin näin noviisin silmin lettomainen alue järven läheisyydessä on erinomaista pesintä- ja eloaluetta erillaisille linnuille. Itse ymmärrän lintujen äänistä ja linnuista hävettävän vähän ja haluaisinkin oppia enemmän. Josko neidin valtavan lintuinnostuksen myötä etsisin vaikka jonkun äpin. Onks kellään vinkata mitään hyvää sovellusta tähän? Vielä meille riittää kun nimeää sorsan ja joutsenen, muut saavat olla rauhassa ihan vaan lintuja.

Me kiertelimme näiden kuvissa näkyvien kahden lintutornin ympäristössä emmekä siis menneet lähellekkään koko luontopolkua. Vuosien varrella sitä on oppinut milloin vähemmän on enemmän ja suorittamalla ei päästä oikeaan maaliin. Taaperon kanssa joka on reilu puoli vuotta aikaisemmin oppinut kävelemään ei kannata tavoitellakaan matkaa, vaan jotain ihan muuta.

Muutamien messevien perheriitojen jälkeen meidän poppoo ei lähde lähikauppaa pidemmälle ilman eväsreppua ja eväshetki onkin oleellinen osa meidän retkeilyä. Olemme sopineet, että luonnossa lapsellakin on lupa herkutella vapaammin ja suolakeksien yms. määrää ei rajoiteta. Koen eväiden ja taukohetkien olevan yksi omankin lapsuuden eniten muistoja tuovia hetkiä ja minusta on tärkeää tehdä lapselle liikkumisesta ja luonnosta nautittava hetki.

Kesäsade yllätti.

Nyt alkaa näkyä ensimerkkejä siitä, että lapseni tykkää retkeilystä. Hän viittoo kotona, että haluaa retkelle. Retkikohteissa pieni vaille metrinen pakkauksemme on täynnä aitoa intoa valloittaa ympäröivä maailmaa. On tullut se vaihe, että neiti haluaa pois repusta tutkimaan ympäristöä, kiipeämään kantojen päälle, ihmettelemään muurahaisia ja muita ötököitä. Hän on silminnähden ylpeä kehittyvästä tasapainostaan ja vuolaista kehuista, joita meiltä heruu kun emme lakkaa ihmettelemästä miten kiinnostus kävellä ja juosta on leimahtanut tänä keväänä.

Kantoreppu on kuitenkin aina vielä mukana, jotta väsymyksen yllättäessä hänet on helppo heittää selkään. Koen senkin olevan tärkeää ettei neidin tarvitse väkisin yrittää ylittää itseään likaa. Olisi kauheaa, että tästä touhusta katoaisi sen perimmäinen tarkoitus; virkistyä. Leikit, laulaminen ja seuraa johtajaa-leikit saavat hänet toimimaan vielä satoja metrejä pidemmälle.

Reittisuunnitelmamme eivät oikein kohdanneet.

Mitä stressaavampi ja kiireisempi arjestamme on tullut sitä enemmän kaipaamme miehen kanssa metsään ja luonnon ääreen. Meidän neiti on kulkenut kantoliinassa ja -repussa 1,5 kk lähtien poluilla. Eipä ole ollut vielä valtaa sanoa onks kivaa vai ei. Tyytyväinen reissuneiti on ainakin ollut, kun pitää perustarpeet kunnossa eli kunnon tauot, hyvät eväät ja kuivat ja säähän sopivat vaatteet. Ja kyllä sekin on nähty kun kiukkukäyrä nousee vähän vanhemmallakin väellä jos edellä mainitut tarpeet ei tule tyydytetyiksi.

Olen kiitollinen ja onnellinen saadessani jakaa ja ihmetellä ympärilläni olevaa puhdasta luontoa, sen hiljaisuutta ja vuodenaikojen mukaan muuttuvaa kauneutta. Teiltä muilta kanssaretkeilijöiltä toivon, että kunnioitamme ja vaalimme tätä. Opetathan lapsillesi kantamaan roskat mukanaan aina roskiin asti (myös lähikaupan karkkikääreet) ja ympäristön tuhoaminen on sama asia kuin joku tulisi sotkemaan omalle hiekkalaatikolle. Luonnossa me olemme vierailijoita ja meidän pitää pitää huolta siitä, että meidät voi kutsua uudelleenkin kylään.

Antoisia kesäretkiä muillekin!

Retkellä: Kaarinan Kuusiston linnanrauniot

Mietitkös vielä viikonloppusuunnitelmia? Kaarinan Kuusiston linnanrauniot ovat varsin varteenotettava vaihtoehto Varsinais-Suomessa päin liikkuville. Tai jos suunnitelmissa on kiertää kesällä saariston rengastie, tämä on matkasi varrella. Pistä takataskuun. Me kävimme Kuusistossa pääsiäisenä ekstemporeretkellä. Mikäli pikapyrähdys luontoon kiinnostelee, tämä on loistava matalankynnyksen retkikohde. Meidän taaperollekin tämä oli oivallinen maasto. Leveähköt ja melko tasaiset polut. Rattailla ei kuitenkaan luontopolkua pääse kiertämään, vaan sitten täytyy tyytyä kävelemään Linnanrauniontietä suoraan raunioille mikäli ei ole samanlaista puskasta kuin puskasta läpi-mentaliteettia niin kuin allekirjoittaneella.

Linnanraunioiden virallinen parkkipaikka on Linnanrauniontiellä vasemmalla puolella. Sen ohi ei voi ajaa muuta kuin silmät kiinni. Yleinen tie päättyy tähän, mutta yllättävän moni posottaa silti autolla ilman omantunnon tuskia linnanraunioille asti.

Parkkipaikalta lähtee 3,2 kilometrin mittainen luontopolku, joka kiertää Kappelinmäen (pieni nyppylä) ympäri. Meillä oli hieman hankaluutta hahmottaa luontopolkua, mutta alla oleva kuva havainnollisti itselle nyt näin jälkikäteen, että ihan oikein menimme reittimme. Jos kappelinmäelle kiipustaa, sieltä täytyy tosiaan tulla samaa reittiä takaisin ympyräreitille. Mäen päällä on tukkipöytiä eväshetkeä helpottamaan.

Kuva on otettu reitistö.fi-sivuilta

Jos haluaa kiertää ensin Kappelinmäelle, pitää jatkaa polkua ladon ohi oikealle mäkeen. Jos taas haluaa mennä sinne vasta takaisintulomatkalla, kannattaa kurvata yllä olevan kuvan nurkilta vasemmalle. Polku näyttää huomaamattomalta verrattuna tähän, jota me tässä menemme. Mekään emme huomanneet sitä menomatkalla ja siksi menimme reitin näin päin.

Sen verran mereltä puhaltava tuuli riepotteli, että lämpimästä säästä huolimatta piti kiskoa heti alkumetrien jälkeen tuulenpitävää niskaan.
Neiti viittoo, että kuulee lintujen laulaua.
Kappelinmäeltä. Vähän kun raivaussahaa näyttäis niin näkis merelle paremmin (vitsivitsi)

Kappelinmäeltä täytyy tosiaan laskeutua samaa reittiä takaisin alas ja jatkaa alhaalla vasemmalle. Polun jatkoa joutuu hieman hakemaan tai ainakin helposti hakeutuu takaisin Linnanrauniontielle jossei ole tarkkana. Rattailla pääsee varmasti helpommin menemällä hiekkatietä. Luontopolku, joka vie raunioille näyttää alla olevalta.

Komeat kelit oli saanut muutaman muunkin viettämään iltapäivää linnanraunioille. Luontopolulla sen sijaan sai mennä melko omin päin. Raunioilta löytyy grillauspaikka (+puita) sekä ulkovessa, joka harmiksemme oli vielä talven jäljiltä lukossa. Näytti kuitenkin uudenkarhealta ja siistiltä. Omat lantionpohjanlihakset saattaa joskus pettää. Puskapissa ei petä.

Kuusiston linnanraunioilta löytyy myös kesäkahvila. Kulttuurihistoriasta en osaa teille luennoida. Sitä varten kannattaa tulla itse mestoille lueskeskelemaan tietotauluja. Toivon toki kiinnostuksen historiaan syttyvät syvemmin iän myötä. Sitä ennen keskityn tähän hetkeen.

Taaperon mentäviä koloja

Raunioilta lähtiessä takaisin pitää palata taas pieni pätkä samaa reittiä takaisin. Pellon reunan yläpäässä käännytään oikealle, jotta ei palaa samaa reittiä parkkipaikoille. Loppupätkä on havumetsää. Oli jo suhteellisen kuivaa, mutta alkukeväästä ja syksyllä voin kuvitella polun olevan aika mutainen. Silloin tällöin meri pilkahtelee vieressä, mutta melko hyvin se jää puiden varjoon.

Lisää lintuja ja muurahaisten valtateiden ihmettelyä.
Kotiin päin askel on aina kevyempi
Tai sitten ei.

Lähiretkeilystä pitävä siskoni mielestä Kuusiston linnanrauniot ja luontopolku on vähän tylsä. Hän retkeilee kouluikäisten lasten kanssa. Omaan makuun tämä oli tähän elämäntilanteeseen sopivan helppokulkuinen myös taaperon askeleelle, helposti saavutettava ja varsin mukiinmenevä luontoelämys. Eikä maisema ylhäällä raunioilla evästäessä ei ollut ollenkaan hullumpi.

Oletko sinä käynyt Kuusistossa? Josset, mee ja tuu kertomaan mitä tykkäsit! Kivaa ja auringon hellimää viikonloppua kaikille!

Retki Vaarniemeen

Huhtikuun ensimmäisen sunnuntain lähiretki suuntautui meille ihan uuteen paikaan Kaarinan Vaarniemeen. Ihme kyllä emme ole kertakaan käyneet ihan Turun ja Kaarinan rajalla sijaisevalla Vaarniemellä ulkoilemassa. Muille paikka ei kovin tuntematon tainnut olla, sillä suhmuraisesta säästä huolimatta jengiä meni ja tuli.

Automme jätimme Rauvolantien parkkipaikalle. Parkkipaikasta ei voi ajaa ohitse, täytyy vaan uskoa ja jatkaa vielä matkaa, vaikka ajattelekin tulevansa maatalon pihaan. Toinen hyvä maamerkki on seurata TUS:n (partiolaisten maja) kylttejä.

Parkkipaikalta on noin puolisen kilometriä portaiden alkuun, josta pääsee kipuamaan mäen päälle. Hiekkatietä kävellessä vastaan tulee viehättävä vanha maalaistalo. Sen oikeasta reunasta lähtee pieni polku, jota seuraamalla pääsee toiselle lintutornille ja kulkemaan aina Katariinanlaaksoon asti. Katariina onkin yksi meidän lemppariulkoilualueita Turussa. Emme kuitenkaan käyneet kurkkimassa nurkkia, vaan jätimme ne polut koluttavaksi toiseen retkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei tullut laskettu paljonko portaita oli, mutta talven jäljiltä meidän rapistunut jengi sai hengityksensä tihentymään ja pakaransa polttelemaan. Perheen pienin pääsi tässä kohtaa pois repusta kiipeämään ja kiipesikin suurimman osan portaista. Hauskaa puuhaa tuntui olevan.

Rappusten jälkeen ei tarvinnut kiivetä sataa metriä enempää niin oltiin jo mäen päällä. Maisema avautuu hienosti ilman kiipeämistä lintutorniin ja näin pienellä kiipeämisellä maisema on enemmän kuin mukiinmenevä. Ylhäällä on muutama ruokailualue tehty evästyksille grillilaavun lisäksi. Ruokailualueet ovat hassusti grillikodasta melko kaukana, mutta kuvassakin näkyvä ruokailupaikka on ainakin parhaan paikan löytänyt. Laavun läheisyydestä löytyy myös huussi, kun malttaa mennä vähän syvemmälle metsään. Ei tullu koeajettua, mutta sitä kuuleman mukaan partiolaiset huoltavat ja yleensä löytyy siistissä kunnossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä hetkellä meidän ipana matkustaa pidemmät matkat Lenny Lambin taaperorepussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylhäällä saa haukkana olla taaperon perässä, sen verran äkkiä jyrkkä reuna tulee vastaan. Kun reunaman malttaa jättää rauhaan, tulee kuitenkin tasaisempaa ja juuri taaperolle sopivan vaativaa ja mielekästä maastoa. Kivien päälle kiipeämistä ja käpyjen tutkimista.

vaarniemi1

Mäen päällä on lintutorni, josta sumppuraisella säällä näki Papinsaaren miljoonarantasaunat vastarannalla. Lintutornissa samaan aikaan olleen vanhemman herrasmiehen mukaan kirkkaalla säällä toisella suunnalla kädellä näkee lähes Paraisille ja toisella Raisioon asti. Kertoipa hän myös, että alueen lintukirjo on rikas. Me bongasimme vain pari lokkia, joiden alalajista ei mitään hajua. Hävetä saa, kun ala-asteen opettajanakin oli vanha lintubongaaja, joka kaikki lokkilajit on aikanansa minullekin opettanut. Ne innostivat kuitenkin meidän neitiä ja se riitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

vaarniemi3

Jälkkäriksi suklaatikkari. Oli kylmällä säällä niin kova, että pieni purukalusto oli kovilla.

Grillauspaikka on kallioiden syleilyssä ja tuulisellakin säällä varmasti suojaa tuova. Laavu ei ole kovin iso ja montaa perhettä sen suojiin ei samaan aikaan mahdu. Sydämmeni sykkii levähdyspaikoille, jotka ovat sijoitettu korkeille paikoille, joissa voi ihailla vettä. Olin ensin vähän pettynyt, kun kuulin että laavu on metsässä syvemmällä. Laavu sopi kuitenkin paikkaansa kuin nenä päähän. Voisin kuvitella grillailevani hieman huojentuneemmalla mielellä, kun lapsi saa ehkä tulevaisuudessa vähän vapauksia ja pääsisi leikkimään käppyräisien mäntyjen sekaan ilman jatkuvaa huolta, että hän jyrkänteeltä alas.

Polttopuut tulisi ottaa mukaansa jo mäen alhaalta portaiden alkupäästä. Kannattaa ottaa mukaan siis ylimääräinen kassi, jossa kantaa muutaman halon. Tällä kertaa puuvarasto oli ihan tyhjä, mutta ylhäällä laavulla kuitenkin oli puita jonkin verran.

vaarniemi2

Metsäpoluille emme sen enempää lähteneet, koska metsätie oli vielä paksun lumen ja jään peitteessä eikä kävely taapero selässä olisi ollut turvallista. Tämä oli kuitenkin juuri sopiva pyrähdys luontoon. Nopeasti ja helposti. Tämä on todellakin matalan kynnyksen retkeilykohde, jos arkailee lähteä luontoon. Sekaan vaan.

Päiväretki Mathildedaliin

Kaksien saman viikonlopun aikana juhlittujen pikkujoulujen jälkeen paras fyysinen aktiviteetti mihin pystyn on virtuaalimatka viime viikonlopun metsäretkellemme Salon Mathildedaliin. Sää oli täydellinen, pakkasta 6,5 ja aurinkoa. Tuli hetken jopa pikkuisen talvinen olo.

Meillä tykätään retkeillä. Lapsen saamisen jälkeen enemmän ja vähemmän. Puhuimme jälleen kuinka voimaannuttavaa luonnossa oleminen on, mutta lapsen kanssa asian voi hyvinkin välillä kyseenalaistaa. Yleensä itse jaksaa tsempata sovitulle taukopaikalle, rakko venyy seuraavalle huussille ja mehun loppuminen ei kaada koko maailmaa. Mutta pienen ihmisen pinna on ainakin tässä taloudessa kuin tähdenlento. Välillä pelkästään toppavaatteisiin ja kuravaatteisiin ulos saatu lapsi tuntuu työvoitolta, niin retkelle lähtö ei aina ole ensimmäisenä mielessä.

Tällä reissulla tuotti haasteita se ettei neiti käytä enää vaippoja ja ilma oli kylmä. Toimimme niin, että ensimmäiset pissat lirautettiin parkkipaikalla. Minä purin neidin niin että saatiin pylly paljaaksi, mies pissatti ja heitti lapsen takaisin autoon puettavaksi. Laitettiin varmuuden varalta vaippa, koska pakkasessa pienetkään pisut housussa ei pitkään lämmitä. Välillä repussa reissanneelta neidiltä kuului myös kovastikin protestia, kun ennen aikaan meillä oli hyvinkin tyytyväinen reppumatkustaja. Kivasti hän silti repun kyydissä pidemmät matkat viihtyy ja uni se tälläkin matkalla ehti yllättää.

Liikenteessä oli muutama kourallinen ihmisiä. Oli ihana nähdä nuotion ääressä isä ja poika puuhaamassa. Olen varma, että sen hetken se juippi muistaa vielä omina ruuhkavuosinaan.

Joten, matkat ovat lyhentyneet, tauot pidentyneet, eväät lisääntyneet ja pinnat kasvaneet. Tällä kertaa jätimme auton Matildanjärven pysäköintialueelle, osoite Matildanjärventie 86, Salo. Kiersimme Matildanjärven kierroksen, joka kiertää sananmukaisesti Matildanjärven ympäri. Se on yhteensä 5,5 kilometriä pitkä ja reitin varrella on useita tulentekopaikkoja. Reitti on helppokulkuista pientenkin lasten kanssa pärjää. Vaikka meidän neiti on ottanut jalat allensa nyt syksyllä, kulki hän silti pääasiallisesti isin selässä repussa. Minä kannoin retkieväät. Muutaman epäonnistuneen retken jälkeen meidän jengi pitää huolen, että ilman kunnon eväitä ei mennä omaa pihaa pidemmälle. Ja muistaahan sitä omastakin lapsuudesta pillimehun ja makkaran tikunnokassa olleen niiden kivisten ja kantoisten polkujen kohokohtia. Tällä reissulla evästauon aikaan oli jo kiljuva nälkä (ja lapsi), joten tunnelmallisia evästaukokuvia ei ole tarjolla. Vaan muutama muu räpsy sentään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rohkaisempa siis muitakin hakeutumaan luonnon läheisyyteen. Ei tartte lähteä lappiin nähdäkseen kaunista luontoa. Eikä tarvitse nukkua laavulla ja samoa läpi soiden kompassin kanssa voidakseen olla retkellä. Luontoon.fi on ystäväni. Sieltä voi seuraavan retken aloittaa jo nyt.

Hyviä öitä ja leppoisaa joulukuun alkua!

 

1 2