retkeily

Kesäpuuhavinkkejä Turun seudulle

Tällainen pikainen listaus kesäisistä lähiretkikohteista Turussa. Muokkaan tätä jahka ehdin, mutta koska ideoita kaivattiin kovasti niin julkaisen tämän vähän tällaisena raakileena ennenkö kesä pääsee loppumaan. Postauksen kuvat ovat reitiltä, joka lähtee Vaarniemeen vievän hiekkatien päässä olevasta mutkasta ja kulkee Katariinan laaksoon. Kuvat on otettu kesällä 2019.

Muutama linkki laitettu lisätietoihin, yritän ehtiä laittaa kaikkiin linkit heti kun ehdin. Toivottavasti näistä inspiraatiota ensi alkuun.

Uimarannat, joissa on kiva käydä (pienten lasten kanssa):

  • Hiekkahelmi (Paimio)
    • Tammireitisön luontopolkuja lähtee myös
  • Ekvalla (Hirvensalo)
  • Saarronniemi Ruissalossa
    • Campingalue, tulentekopaikkoja (muista metsäpalovaroitukset!), SUP-lautojen vuokrausta, vuokrasauna
  • Uittamo (Turku)
    • ruuhkaisa hyvällä säällä
    • Katariinanlaakson luontopolut ihan lähellä
  • Kupittaan ja Samppalinnan maauimala
    • Kupittaan on kivempi pikkulapsien kanssa
    • Kupittaalla on myös se the Seikkaulupuisto

Pistäydyppä täällä:

  • Limut Turun kattoterassilla Walo rooftop ja Kupittaan Sokos hotel
  • Käsityöläismuseossa riittää ihmeteltävää myös lapsille
  • Turun linna
  • Kakolan alue
    • funikulaarilla ylös Kakolanmäelle
    • alueelta löytyy ravintola, kahvila, panimo, hotelli, pakopelihuone…
    • Takaisin tullessa Förillä toispuolelta jokkee täl puolel jokkee
  • Turun tuomiokirkko
    • edustalla on iso kesäterassi, joka jatkuu jokirantaan asti
  • Pyöräile Ruissaloon ja tule takaisin Fölin vesibussilla (esteetön). Osa vuoroista menee myös Hirvensalon Pikisaareen, mutta täst ei kokemusta
  • Seikkailupuisto Seikkis Turussa. Alueelta löytyy
    • leikkipuistoja
    • ohjattuja työpajoja ja muuta ohjelmaa
    • maauimala
    • polkuautoja
    • ”sorsalampi”, jossa lintuja
  • melomaan tai suppailemaan Aurajokeen. Lähtö on Halistenkosken kupeesta.
  • vuokraa Låna vene ja katsele Aurajoelta käsin Turkua ja käy vaikka pitsalle Ruissalon telakalla
  • Kuralan kylämäestä löytyy maalaismeininkiä ja ainakin lampaita. Eväät mukaan ja piknik tänne!
  • kotieläintiloja
    • Rahin kotieläintila (Kustavi)
    • Kyyhkyrinne (Lieto)
  • Saarihyppelyä
    • Turusta Vepsä, Pähkinäinen, Maisaari
    • Saariston rengastie
    • Kemiönsaaresta Högsåra, Öro, Hiittinen (näistä olen käynyt vain Högsårassa)

Luontopolut:

  • Pomponrahka
  • Tuorla Kaarinassa
    • alueelta löytyy majatalo, jossa ravintola ja brunssi ollut ainakin aiemmin
    • avaruuspuisto Väistälä, joka on Turun yliopiston toimintaa
  • Haunistenallas Raisiossa
  • Littoistenjärvi Kaarina/Lieto
    • Luontopolku lähtee uimarannalta
  • Arboretum Yltöinen Piikkiössä, jossa iso Alppiruusupuisto ja upeita yli 350-vuotiaita kilpikaarnaisia mäntyjä. Polkuja menee ristiinrastiin
  • Vaarniemi Kaarinassa
    • kulku Katariinanlaaksoon asti niin halutessaan
  • Katariinanlaakso
    • Uitramon uimaranta lähellä
    • Melontakeskus vieressä
  • Matildanjärven kierros ja muut luontopolut Teijossa
    • ruukkialueella alpakoita, kahviloita, ravintoloita, leipomo, suklaapuoti, panimo….
    • vuokraa maastopyörät Meri-Teijosta tai luontokeskukselta Natura Vivalta
  • Vanhalinna Liedossa, varsinkin jos rappuset on mieleisiä
  • Kuusisto ja linnanrauniot Kaarinassa

Ravintolat:

Nää on mun suosikkeja, mutta ei mitenkään erityisesti lapsille.

  • Oobu (kalaravintola, mutta saa myös muuta)
  • Tintå
  • Smör
  • Blanko
  • Kuori
  • Kauppahallissa monta paikkaa!
  • Nerå
  • Gustavo (italialainen)
  • Kaskis
  • Delhi Darbar (intialainen)
  • Yangtze (kiinalainen)
  • Heineken housen pitsat Naantalissa
  • Farmors Café Högsårassa

Kahvilat:

  • Cafe Qwensel
    • apteekkimuseo samassa pihapiirissä, tämäkin on lasten kanssa pois autojen ja joen välittömästä läheisyydestä
  • kaupunginkirjaston kahvila
    • sisäpiha on lasten kanssa vähän turvallisempi hengailuun
  • Bageri Å Kakolanmäellä (ei kokemusta, Mutta kehuttu!)
  • Leipomo Gryn Forumissa
    • kotimaista desingia viereisissä liikkeissä
    • vegekauppa vieressä
  • kahvila Oksi
  • Kustavin savipajan kahvilan munkit
  • Kehuttaja, mutta en oo itse käynyt ja on omalla pucket listillä:
    • Leipomo Manna
    • Cafe Victor
    • Ruissalon kahvilat
    • cafe Amandiksen vohvelit Naantalissa

Kansainvälinen Downin syndrooma -päivä juhlistaa jokaisen ainutlaatuisuutta


Kaupallinen yhteistyö: Myllyn paras


Renkaissa roikkumista, potkupyöräilyä, kirjojen lukemista, retkiä, uimista ja saunomista, lettuja ja jäätelöä, linssikeittoa, Nallen lauluja, tanssimista ja rytmejä.

Niitä esikoiseni rakastaa omassa elämässään. Aika tavallisia asioita, eikö?

Jokaisen meidän arkeamme värittää erilaiset asiat. Meidän arkeemme kuuluu viikottaiset terapiat, vähän harvemmin verikokeita ja lääkärikäyntejä. Tuettua kommunikaatiota, kuten viittomia ja kuvia. Suujumppia ja oman pystyvyyden tukemista ja pönkitämistä. Pillerin ottamista aamulla purkista. Vanhempien harteilla lepää liian paksu nippu paperitöitä ja selvitettäviä asioita. Toisilla lapsien arjessa näitä on enemmän, toisilla vähemmän.

Toisilla on sairauksia, toiset ovat perusterveitä. Toisilla on ruskeat silmät, toisilla vihreät. Toisilla on taipumus lähteä omille teilleen ja tutkia maailmaa, toisilla taipumus viihtyä omissa oloissaan piirtelemässä. Yhtä kaikki, lopulta kukaan meistä ei pyydä enempää kuin saada olla sellainen kuin on. Oikeuden elää omannäköistä elämää ilman tarvetta selitellä kenellekään omaa olemassaoloaan ja arvokkuuttaan. Oikeuden saada apua ja tukea, jotta voi kokea olevansa osa yhteiskuntaa.

Kansainvälinen Downin syndrooma -päivänä haluan muistuttaa ettei kukaan ole yhtä kuin diagnoosi, vaan ihminen. Minun eikä sinun ansioluettelossa lue lääkelistaa tai mitä emme osaa. Siellä lukee se, mitä olemme oppineet ja missä olemme hyviä. Ja tämä tulisi olla kaikkien oikeus. Saada mahdollisuus osallistua, oppia ja löytää omat vahvuudet. 

213-päivä on YK:n vahvistama juhlapäivä. Olen perinteisesti vienyt omalle työpaikalleni porkkanapiirakkaa ja kertonut päivästä. Tänä vuonna päivä osui viikonloppuun ja yrittäjäksi hyppäämisen jälkeen yhteistyökumppaneita tapaa lähinnä verkon välityksellä. Tietysti päivää silti juhlistetaan perheen kanssa päivänsankarin toivomalla tavalla.

Ja mitäpä muutakaan se olisi ollut kuin retkeilytouhuja ja herkkueväitä. Otimme juhlintaan varaslähtöä jo aiemmin jos sattuisikin juhlapäivään retkeilylle epäkelpo sää. Aluksi ajattelimme valmistella lettutaikinan neidin kanssa yhdessä kotona. Keväinen sää ja Myllyn Parhaan superhelpon lettujauhoseoksen innoittamina päätimme kuitenkin pakata lettuvermeet kassiin ja kokkailla laavulla. 

Varsinkin sosiaalisessa mediassa meidän touhuja seuraavat tietävät, että meidän kokkailuhommissa menoa ja meininkiä riitää. Nyt olen päättänytkin, että keskitymme nopeasti ja pienellä vaivalla valmistuviin juttuihin tai puolivalmisteisiin yhdessä kokkailessa. Myllyn Parhaan lettutaikinajauhoseos oli tähän tarkoitukseen erittäin kätevä. 2 desilitraa kermaa ja 3 desilitraa vishyä yhdistettin ja sekoitettiin yhdessä lettujauhojen kanssa. Myös maito käy. 

Me heitimme – lähes kirjaimellisesti – kaikki aineet shakeriin ja ravistelimme koko komeuden sekaisin. Ravistelussa kannattaa pitää shakerin korkista hyvin kiinni ja avata varovasti, sillä vishy tekee sisälle pienen paineen ja voi poksahtaa auki. Paistoimme letut retkikeittimellä, koska se nopealiikkeiselle neidille turvallisempi ja helpompi puuhailla. Jos retkeily ei kuitenkaan tunnu hyvältä, lettuja tai vohveleita voi paistella omassa kotikeittiössä tai -grillissä. 

Laavulle päästyämme lettuja olisi pitänyt saada heti ja mietinkin mahtaako neidin kärsivällisyys riitää paistopuuhiin ollenkaan. Paistoin lapsille muutaman letun edeltä, jonka jälkeen neiti tuli paistamaan oman lettunsa. Ja voi mahdoton sitä keskittymistä aina niin levottomalla sielulla. Hän kuunteli ohjeita eikä hosunut ja säheltänyt. ”Voi ihmettä”, sanoo usein meidän neitokainen ja se sopi tilanteeseen jälleen erihyvin. Miten ylpeitä me olimmekaan yhteisestä hetkestämme. ”Minä osaan!”, helähti neidiltä. Niin totta vie osaat. Oma rakas superpimuni. Minä tiedän sen ja koko maailman tulisi tietää se. 

Lettujen päälle valikoitui kotona valmiiksi vatkattu kerma. Lisäksi meillä oli mukana uuniomenahilloa, kinuskikastiketta ja suolapähkinöitä. Jokainen pikkulapsen vanhempi tietää ettei letunpaistajan roolissa omaan suuhun ehdi yleensä montaakaan murusta. Kun lasten masut oli täynnä lähtivät he purkamaan energiaa kiipeämällä vielä läheiselle vuorelle. No, saattaa olla ettei se ihan vuoren standardeja kyllä täytä, mutta energiankulutukseen kyllä varsin passeli nyppylä. 

Samaan aikaan minä pakkailin leiriä ja paistoin ihan vain itselleni muutaman lätyn. Sisälle käärin kermavaahtoa ja hymistelin suu täynnä lettua. Niin vauhdikasta ja sykettä nostattavaa kuin retkeily pienten lasten kanssa onkin, nautin siitä valtavasti. Nautin, kun näen lasten nauttivan luonnosta ja siellä elosta. Nautin, kun ensin olen kantanut heitä monta vuotta ja pikku hiljaa heidän omat jalat alkavat kantaa enemmän ja enemmän. Nautin, kun luonnossa voin hellittää otettani ja antaa mahdollisuuksia laajentaa reviiriä. 

Tällainen tee kaikki itse alusta asti -nainen myös innostui lettujauhojen jälkeen hyödyntämään muitakin puolivalmisteta. Lasten kanssa kokkailu ja leipominen vie aina yleensä vähintään puolet enemmän aikaa ja siksi jää monesti tekemättä. Miksi ei voisi vähän oikaista ja ottaa puolivalmisteet mukaan lasten kanssa kokkailemiseen. 

Autenttista videomateriaalia meidän lettuhommista voi käydä kurkkaamassa Instagramin puolelta. Lettu- ja vohveli-ideoita omiin lettukesteihin löytyy Myllyn Parhaan ideapankista.

Ihanaa kansainvälistä Downin syndrooma -päivää. Näe ihminen, älä diagnoosia.

Roadtrip Suomessa pienten lasten kanssa

Kammiovuori

Otsikosta poiketen meidän viime kesän roadtrip kyllä sopii ihan kaikille, mutta koska se oli mietitty ja nyt koeajettu nimenomaan pienten lasten kärsivällisyys huomioiden niin uskallan luvata, että tätä voi ainakin kokeilla. Loppuun avaan vielä miten reitti olisi muuttunut jos olisin ollut kaksin puolison tai ystävien kanssa liikkeellä.

Turku – Hämeenlinna – Asikkala

Lähdimme siis Turusta ja ensimmäinen pysäkki oli Hämeenlinna. Kello oli sen verran paljon, että Hämeen linnaan ei enää päässyt, joten käyskentelimme hetken alueella ja söimme autossa päivällistä. Seuraava pysäkki ja yöpaikka oli Pulkkilanharjulla Asikkalassa.

Päijänteen maisematietä suitsutetaan yhdeksi Suomen kauneimmaksi ajo-osuudeksi ja sen vuoksi tiemme kulki tietä 314 pitkin. Olihan se upeaa mennä Päijänteen syleilyssä, mutta loppujen lopuksi tien päältä ei vettä nyt niin hirveästi nähnyt. Hulppeimmat maisemat oli ehdottomasti Pulkkilanharjulla ja Karisalmen sillan kupeessa. Mutta älä käsitä väärin – ajamisen arvoinen reitti.

Asikkala – Sysmä

Aamulla oli takoitus kiertää Karisalmen sillan kupeesta lähtevä 2,3 kilometrin luontopolku. Luontoäiti antoi kuitenkin vettä taivaan täydeltä ja päätimme jatkaa matkaa. Jatkoimme Sysmään ja Kammiovuorelle, joka on ehdottomasti paikka jossa käydä Sysmässä. Takaisintullessa mietimme lähteä vaiko jäädä. Jäimme yöksi siis parkkipaikalle. Sysmän keskustassa on tosi kiva karavan-alue, josta löytyy myös puuhaamista (kuten SUP-lautoja vuokralle) ja kiva uimaranta. Emme kuitenkaan yöpyneet siellä, koska meidän olisi pitänyt palata väärään suuntaan.

Sysmä – Juva – Savonlinna

Ennen Juvalle saapumista pysähdyttiin matkalla huoltamaan ja syömään. tienposkille. Matkan varrella mainostettiin Ollinmäen viinitilaa, joka kyllä houkutteli, mutta ei sopinut aikatauluun.

Juvalla pysähdyttiin TeaHouse of Wehmaisissa, jossa ajateltiin ruokailevamme. Paikkaa emönnöi yksi Suomen harvoista tee sommeliereista. Wehmais oli aivan tupaten täynnä ja henkilökunta kehoitti varaamaan pöytää hyvissä ajoin jos mielii syömishommiin tai engalantilaisella viiden teelle. No, hyvin maistui vihiskin parkkipaikalla. Miljöö oli kaunis. Laitumella laidunsi lehmät ja navetan ovesta pääsi näkemään lypsyrobotin toimintaa.

Illaksi ajelimme vielä Savonlinnaan. Ilta kului leikkipuistossa ja ravintoista pöytäpaikkaa etsien. Ihmisiä oli kuulemma enemmän liikkeellä kuin Oopperajuhlien aikaan. Ja siltä se vaikutti ja täysin sattumalta näimme useampia ystäviäkin.

Kurkkaa mitä muuta me Savonlinnassa touhuttiin. Se oli yksi mieleenpainuvimmista kesäkohteista miehen mielestä ja tykkäsin kyllä itsekin tosi kovasti.

Savonlinna – Kuusamo

Savonlinnasta päästiin Kajaanin tietämille, jossa auto laitettiin parkkiin levähdyspaikalle. Kuusamossa nautiskeltiin olemisesta. Minä pääsin lakkaan paikallisten kanssa ja yhtenä päivänä käytiin kiipustamassa Konttaisille. Pestiin vähän puhtaiksi vaatteita, syötiin jätskiä, saunottiin ja uitiin. Erityisesti ihailtiin joka päivä niin erilaista ja maagista järven ja taivaanrannan eloa.

Jos pelkät mökkipuuhat ei innosta niin Kuusamossa riittää ihan hirveästi puuhaa. Rukalla on kesäkelkkarata ja toki huipulle voi kiivetä muutenkin (omaan silmään ei ole erityisen kaunis ympäristöltään), melontareititi Kiutakönkäältä Jäkälänmutkalle soveltuu perheillekin, pieni karhunkierros on kaunis ja vaihteleva, Valtavaaran huipulta on upeat maisemat (melko jyrkkiä osuuksia pikkulapsille), Riisitunturin kansallispuisto on ihana ja antaa kunnon Lappi-fiiliksen. Sitten kun lapset kasvaa niin ehdottomasti mennään laskemaan koskea.

Kuusamo – Hossa – puskaparkki puskassa – koti

Kuusamosta kotiin päin lähtiessä ei vielä pitkälle päästy. Hossan kansallispuistossa on pitänyt käydä hurjan monta kertaa, mutta aina sen ohi on tullut vain posotettua. Nyt kävimme Julma Ölkyllä, joka oli kyllä niin ikään käymisen arvoinen. Pääsimme luontopolulta takaisin sen verran myöhään, että päätimme jäädä Hossan parkkipaikalle yöpymään.

Seuraavan yön vietimme jossakin Taivakosken ja Pudasjärven tietämillä. Oma karttapalveluni on hävittänyt kohteen. Se voi ehkä olla Rytinkisalmentie 144, Pudasjärvi, mutta en pistä päätäni pantiksi. Joka tapauksessa jätimme auton ihan lammen rantaan. Paikka oli kaunis ja jos olisin tarjennut olisin käynyt pulahtamassa aamu-uinnilla. Viimeinen yö ennen kotiin paluuta vietettiin Keski-Suomessa sukulaisten mökillä.

Jos lapsia ei olisi ollut mukana, niin todennäköisesti oltasiin lähdetty Savonlinnasta Punkaharjulle ja sieltä kohti Kolia ja Patvisuon kansallispuistoa. Sieltä me oltaisiin pysähdytty varmaan vielä Kajaanin linnanraunioilla ja Hyrynsalmella Hiidenkirkolla ennen Kuusamossa viivähtämistä. Muutoin varmaan aika samoilla suunnitelmilla oltaisiin menty.

Piikkiön linnavuoren valloitus

Kävimme Piikkiön linnavuorella poikkeuksellisella kokoonpanolla, sillä mukana ei ollut kuin kuopus. Tuntui hetkittäin kun lapsia ei olisi ollut mukana ollenkaan, niin tyytyväisenä hän repussa vielä matkustelee. En tiedä kuinka paljon normaalisti poluilla on väkeä, mutta nyt oli ainakin syyslomaviikolla parkkipaikka täynnä ja poluillakaan ihmisiä tuli ja meni.

Osoite Linnavuorelle on Lystiläntie 21, Piikkiö. Parkkipaikkana toimii Kehityksen kerhotalon parkkipaikka. Opastaulun takaa löytyy roska-astian näköisesta laatikosta polttopuita. Mikäli haluaa grillailla nuotiolla niin kannattaa muistaa ottaa mukaan joku halkokassi tai -reppu ja puut mukaan mennessä.

Kuvassa näkyy kerhotalo ja seison ”lähtöpisteellä”
Ensimmäine opaskyltti on vähän piilossa, mutta sitten reitti on hyvin merkitty ja polku selkeää.

Meillä oli taas kerran vähän alkukankeuksia löytää reitin alku. Jos parkkipaikalta katsoo kerhotaloon päin ja lähtee kulkemaan tietä vasemmalle niin polun alku löytyy. Polkuja menee ilmeisesti myös, kun lähtee oikealle, mutta ne jäivät seuraavaan reissuun tutkittaviksi. Itseasiassa meidän reitti ei mennyt ihan alkuperäisen mukaan, sillä emme tajunneet, että se ”nähtävyys” eli Huttulan Linnavuori ei ole polun varrella vaan sinne olisi pitänyt poiketa jo melko alussa matkaa. Sen vuoksi me kiersimme polun niin, että poikkesimme kodan kohdalta takaisin polulle, jota olimme jo tulleet. Loppuosa reitistä jäi siis kulkematta.

Hiekkatietä on noin 150 metriä, jonka jälkeen tulee ensimmäinen opaskyltti ja sen jälkeen polulta ei pääsekään eksymään. Linnavuoren polut (4 km) on osa Tammireittejä. Noin puolessa välissä matkaa on metsän keskellä kallioisella paikalla kota ja grillauspaikka.

Pitkospuita ei tämän enempää ollut.

Maasto on vaihtelevaa ja nousua ja laskua löytyy. Korkeuserot toki ei ole mitään järin päätä huimaavia, kun on Länsi-Suomesta kyse. Maasto itsessään on perinteistä metsäpolkua. Oksaista ja kallioista, mutta helppokulkuista. Nyt on sadellut sen verran, että osin oli jo tosi märkiä kohtia. Ne pääsi kuitenkin kiertämään ihan hyvin.

Reitin varrelta pääsee poikkeamaan myös muillekin nyppylöille ja muinaisrannalle, mutta me emme käyneet niitä kurkkailemassa.

Huttulan Linnavuorelle täytyy tosiaan poiketa erikseen polulta. Matkaa tulee yhteen suuntaan muutama sata metriä. Täältä näkymät ympäristöön olivat parhaimmat. Muuten reitti ei erityisesti saanut sydäntä läpättämään, mutta voin kuvitella millaisia leikkejä kallioilla lapset keksisivät. Lähellä ei ole myöskään vettä eikä suoalueita, joten sen puolesta myös on turvallisempaa lasten leikkiä.

Se tässä lumettomassa talvessa on mukavaa, että retkeilykausi lasten kanssa jatkuu helpompana. Muita Varsinais-Suomen lähiretkikohteista kirjoituksia löytyy täältä.

Vajosuon luontopolku Kurjenrahkan kansallispuistossa

Pidän itsekin enemmän rengasreiteistä, mutta erityisesti lasten kanssa retkeillessä rengasreitti on monesti toimivampi. Vajosuon kierros on kolme kilometriä pitkä rengasreitti Kurjenrahkan kansallispuistossa. Se on mukava ja nopeasti tavoitettava vaihtoehto Turunseudun lähimpiin luontopolkuihin. Turusta Vajosuolle ajelee n. 45 min.

Viime viikonloppuinen metsäretki Vajotuolle oltiin lyöty kalenteriin vertaisperheen kanssa jo kuukausi sitten. Olen todennut monesti, että jos jotain haluaa jonkun kanssa tehdä, se on sovittava hyvissä ajoin ja etukäteen. Muutoin aina on jotain, olevanas ainakin ja sitten toisaalta jossei olekaan mitään niin kynnys täyttää vapaaviikonloppua sen häämötellessä on suuri.

Meidän piti mennä aina niin ihanalle Savojärven kierrokselle, joka on 6 kilometriä. Meidän neiti on kuitenkin viime aikoina jaksanut normaalia lyhyempiä matkoja kävellä ja kiukkumetrit ovat alkaneet monesti jo vähän startin jälkeen. Tässä on varmasti taustalla iänmukaista uhmaa, alkusyksyn monet infektiot, yöheräileminen ja myös lasta kuormittava arki. Siksi Vajosuon luontopolun oli oikein oiva valinta.

Osoite Vajosuolle on niinkin yllätyksellinen kuin Vajosuontie. Tarkkaa numeroa en osaa sanoa. Turusta ajettaessa tullaan Säkyläntietä, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Järvijoentielle. Sieltä aikansa ajettuaan käännytään vasemmalle Lavamäentielle, jonka jälkeen käännytään oikealle. Muistaakeni Lavamäentielle käännyttäessä tulee jo kylttejä Vajosuon lähtöpisteestä.

Parkkipaikka on melko pieni, mutta aamutuimaan siellä ei juuri muita ollut. Iltapäivällä taas oli jo jonkin verrankin porukkaa. Kolmen kilometrin ympyräreitti on hyvin merkitty ja sen varrella on yksi kota ja muutaman sadan metrin päässä kaksi tulentekopaikkaa lähes vieretyksin. Toisessa tulentekopaikan äärellä on katos. Paljon on siis tilaa, mutta paljon oli myös ihmisiä.

Me evästelimme laavun äärellä. Mukana oli tällä kertaa makkaroita, lasten smoothieita, eväsleipiä ja keksejä. Kahvit jäi mukavasti lämmittämään reppua, sillä kahvikupit olimme unohtaneet ottaa mukaan. Puita löytyy tulentekopaikkojen lähettyviltä. Sytykkeitä kannattaa olla mukana, sillä sen verran kosteita puut tuntuivat olevan. Ainakin kodan vierellä oli kirves, jolla puita sai onneksi pienemmäksi.

Polku on oksaista, mutta helppokulkuista kangasmaastoa. Polulla ei ole suuria korkeuseroja ja vettä ei ole ympärillä. Sen sijaan polku menee hetken suon reunaa, joten vaaranpaikkoja vikkeläkinttuisille ja varomattomille lapsillekin löytyy varsinkin kodan läheltä. Itse soita rakastavana harmittelin ettei reitillä juuri suolla oltu ja koko polku menee pääasiassa havumetsässä pois lukien yhden lyhyen pitkospuuosuuden.

Kierrosta saa pidennettyä roimasti, sillä Vajosuon vaellus on 30 kilometriä. Vaellus tekee piston kaikkiin Kurjenrahkan kansallispuiston kohteisiin ja ajattelinkin, että se pitää ehdottomasti laittaa ensi vuoden to do -listalle.

Vajosuon kierrokselta pääsee poikkeamaan näkötornille. Me emme siellä käyneet kokoonpanon ollessa sen verran kärsimätöntä. Se olisi pidentänyt reittiä vain muutamalla sadalla metrillä suuuntaansa, mutta joskus sekin on vain liikaa.

Meillä ei ole enää ollut aikoihin esikoisella mukana kantoreppua, koska hän on kävellyt monien kilometrien lenkkejä, kesällä jo viisi kilometriä ilman ongelmia. Epävarmoille ja helposti väsyville lapsille kuitenkin suosittelen kantamaan aina kantovälinettä mukana niin turhalta kuin se tuntuisikin. Se tekee retkistä kaikille miellyttävämpiä kun ei tarvitse kantaa miten sattuu ja vetää perässä.

Ennenkaikkea lapselle on tosi tärkeää, että retkistä jää hyvä fiilis ja ettei se ole ollut liian työläs lapselle. Retki- ja luontokipinä on kaikilla erilainen ja ajan kanssa muuttuva. Sitä pienen pientäkin kipinää kannattaa aina ennemmin leyhytellä roihahtamaan kuin heittää kylmää vettä päälle itse kuikuttelemalla ja huutamalla.

Retkeilyintoa kaikkien viikonloppuun!

Muut Varsinais-Suomen suosikkiretkeilykohteeni löytyvät täältä.

Vinkkilista lasten kanssa Julma-Ölkylle lähteville


Kesälomareissun viimeinen patikkaretki tehtiin Hossan kansallispuistoon, joka on ollut mielessäni joka kerta, kun olemme sen ohi ajelleet Kuusamoon. Nyt kun ruska-aika lähestyy niin Julma-Ölkky on varmasti upea näky ja paljastuvat puut paljastavat myös kanjonin paremmin.

Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle tuntuu menevät ties kuinka monta tietä, mutta yhteistä niille on hävyttömän huono kunto. Tiet ovat ihan hyvän levyisiä, mutta isokivistä hiekkaa ja täynnä pientä kuoppaa. Asuntoautolla matkanteko oli – no aika hullua hommaa. Jos puoliso olisi tämän etukäteen tiennyt, hän ei olisi ikinä suostunut sinne ajamaan.

Osoite Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle on Julma-ölkyntie 86, Kuusamo. Menimme Kajaanintieltä toista kautta takaisin, mutta se oli ihan yhtä onneton, ei siis juuri väliä kumpaa kautta menet perille.

Julma-Ölkyn parkkialue on tosi siisti ja iso. Ja oli aivan täynnä porukkaa. Jaksan ihmetellä edelleen miten ne muut matkailu- ja linja-autot sisseilivät tiensä sinne, kun ajattelin että ei niin huonoa tietä kukaan jaksa ajella. Yleiset vessat on siistit ja hienot. Näki, että Hossa on saanut kansallispuiston tittelin vasta Suomi 100 vuotta juhlavuotena vuonna 2017.

Me söimme sosekeitot asuntoautossa päivälliseksi ja evääksi pakattiin parkkipaikalla loihditut evässämpylät, keksejä ja täytelakuja sekä vettä ja mehua. Lähdimme liikkeelle siis aika myöhään, mutta saimmekin mennä ihan omassa rauhassa, sillä suurin ryysis alkoi väistyä poluilta.

Julma-Ölkyn Ölökyn ylitys ja Ölökyn Ähkäisy on retkipaikan mukaan Hossan vaikeakulkuisimmat reitit. Me saatiin parkkipaikalla kultaakin arvokkaampi vinkki kiertää Ölökyn ylitys vastapäivään. Lähdetiin kiertämään tätä viiden kilometrin rengasreittiä vastapäivää, eli kanjonijärven oikeaa laitaa, joka on huomattavasti helppokulkuisempi kuin vasen puoli. Palasimme samaa reittiä, koska monet vastaantulijat vielä komppasivat ja sanoivat sen olevan jopa vaarallinen ja todella rankka pienille lapsille sen ollessa pelkkää ylämäki-alamäki komboa.

Ölökyn ähkäisy on Ölökyn ylitystä puolet pidempi eli 10 kilometriä. Haastattelin matkan varrella pidempää reittiä menneitä mitä me nyt menetettiin. Ei kuulemma oikeastaan mitään, sillä näköaloista saa kiinni tällä viiden kilometrin reitillä.

Polku on juurakkoista ja kivikkoista, mutta kuivalla säällä varsin mukavaa kävellä. Polku menee kanjonin reunaa pitkin ja lapsia saa kyllä vahtia silmä kovana, mutta me pärjäsimme hyvin, vaikka neiti vikkeläkinttuinen onkin. Vuosi sitten olisi varmasti joku flexi-systeemi ollut aiheellinen. Kuopus kulki koko matkan kantorepussa tyytyväisenä.

Ennen riippusillalle laskeutumista on hienot näköalat myös ja penkki, jonka äärellä voi syödä eväitä. Me söimme aivan riippusillan kupeessa eväitä, koska siinä vaiheessa pitkällä iltapäivää ei enää ollut juuri ihmisiä liikkeellä. Kierreportaat ja kivikko riippusillalle niin ikään ei ole pienten lasten kanssa helppo. Esikoinen kovasti halusi ihan itse mennä myös sen ja siinä hampaita kiristeltiin kuinka paljon saa auttaa. Silta oli pienillekin lapsille turvallinen ylittää eikä ollut kovin hetkuvainenkaan.

Julma-ölkyn lähtöpisteessä on katettu tulentekopaikka ja kahvila. Onko se ympärivuotisesti auki, en osaa sanoa. Ölökyn ylityksessä ei ole matkan varrella laavua tai muuta tulentekopaikkaa. Riippusillan yläpäässä oli penkki. Mutta eihän sitä luonnossa tarvitse kuin jonkun puun käppärän päälle asettaa takamus ja nauttia maisemista.

Hossan kanjonijärven pääsee kulkemaan myös isolla yhteisvenekuljetuksella tai vuokraamalla kajaakin. Maisemat ovat varmasti upeat järveltäkin päin, mutta vedän hiukan kotiin päin ja ajattelen maisemien olleen kyllä paljon jylhemmät reunamilta ihastellen.

Hyttysiä oli paikallaan ollessa, mutta liikkuessa ne eivät häirinneet ollenkaan.

Puoliso huikkasi tällä viikolla, että saisi syksyyn järjestettyä vielä melkein viikon mittaisen vapaan. Apua, vau, mahtavaa! Se tarkoittaa, että voi alkaa suunnitella jotain pientä seikkailua.

Konttainen on vaarojen välipala

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 7884F238-EC2F-4AAF-80DE-54DD47AFB4FB.jpeg
Kirjoita teksti…

Välipala. Niin kuin yleensä tosi helppo ja nopea, mutta herkullisen ihana. Piristää ja virkistää ja rikkoo hieman päivän tasaista suorittamista.

Kuusamohan on meidän kesäreissujen lähes jokavuotinen pyhiinvaelluskohde ja joka vuosi jaksan hämmästyä miten löytyy uusia merkittyjä polkuja, joissa emme ole vielä käyneet. Tällä reissulla lähdimme ekstempore käymään Konttaisilla, kun lapsilla alkoi selkeästi mökillä kökkiminen riittää.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 03E0E29D-9B10-4FDE-A8BE-C7423A7F7F9F.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 9D4D7B27-A6F3-472C-9A09-251786F9EC1F.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 2018195C-C461-479E-9920-F155EAA302A3.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on E45B15AE-B38A-44F1-A9D5-A9774EFB6BF5.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on BAE8DCD2-DB13-46F5-BA59-19C81506CD2C.jpeg

Konttaisten pysäköintipaikka on Virkkulantiellä (tien numero 8694). Kemijärventieltä käännyttäessä ajetaan n. 4,4 kilometriä, jonka jälkeen vasemmalla puolella tien reunassa on levähdyspaikan näköinen levennys. Ohi on vaikea ajaa, koska isolla kyltillä lukee Konttainen.

Parkkipaikalta löytyy myös pöytäryhmä, jonka ääressä voi tankata, jossei malta huipulle asti. Käymälöitä ei omaan silmään osunut reitin varrelle eikä myöskään grillauspaikkoja.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0DEDC6F7-96FF-4276-9104-136FD972E2A4.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 7ABAA042-163F-4228-9A78-05F8E6D9096E.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0B776485-9406-45BE-A6BB-E726721AD926.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 94BE2C8C-DE8E-466C-A19F-86D6AE7CEBDF.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 1AD5DA2F-A993-4EA1-9174-06897B5092AB.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on C3B3836A-EF67-4B9D-8BCA-592D5517D0D5.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on F7F16B10-6BE1-4346-8924-D12A9BBC8155.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B5F693D4-63FD-45C5-A81B-D88774BE94F1.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B7055A22-A62A-4F87-9B74-EDE1D98077FF.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 0E3D41F7-6B7F-45F9-A410-586C58413C55.jpeg
Bongaa kuvasta vesipullo, jonka esikoisen pettämätön heittokäsi viskaisi melkein reunalta alas.

Reitin pituus Konttaisille on 2 kilometriä. Reitti on aikalailla mennessä nousua ja palatessa laskua, mutta sanoisin reitin olevan suhteellisen helppoa kuljettavaa pienillekin ihmisille, vaikka Luontoon.fi onkin sen määritellyt vaikeaksi. Pääasiallisesti reitti tehtyä hiekkapolkua ja huipun lähestyessä juurakkoista ja kivikkoista, mutta ei pahasti. Polku palaa osittain samaa reittiä, vaikka onkin merkitty rengasreitiksi.

Heinäkuun puolivälissä oli kyllä porukkaa huipulla – jossei nyt jonoksi niin ainakin omaan makuun ruuhkaksi asti. Mutta ihmekö tuo, huipulta avautui aivan upea maisema. Ei olisi uskonut kyllä reitin varrella, joka oli pitkälti havumetsää.

Konttaisen huipun reunamat ovat jyrkkiä ja todellisia vaaranpaikkoja lasten kanssa, jotka eivät osaa varoa. Muuten sanoisin ettei parempaa näköalaa oikein voi näin lyhyen retkeilyn tuloksena tavoittaa. Meillä taisi kestää huipulle puolisen tuntia. Huipulla sitten saakin varata aikaa tuplaten, jotta ehtii tarpeeksi monta kertaa huokailemaan ja sanomaan vau.

Hätäisimmät kävivät evässuklaiden etsintään

Päivä oli suorastaan seisova, todella lämmin. Saimme muutaman vesitipan kasvoillemme, mutta vasta autoon päästyä alkoi sataa oikein kunnolla. Sadesäällä en suosittele lähtemään lasten kanssa Konttaisille. Varsinkin jos haaveilee huolettomasta retkeilyä. Muutoin sanon että herkkueväät reppuun ja nautiskelemaan järvien läikittämästä viherkylvystä.

Tämän päivän jälkeen seuraava pysäkki olikin Julma-Ölkky, joka löytyy Hossan kansallispuistosta. Jatketaan siis reissujuttuja seuraavaksi Hossasta.

Lapsiperheen Särkitunturi

Onko etsinnässä Lapista helppokulkuista taaperonkin tallattavaa tunturimaastoa? Muoniosta sitä löytyy Särkitunturilta. Tämä oli aivan 6/5 päiväretkikohde meidän alle vuosi sitten kävelemään oppineelle retkeilijän alulle ja vahvasti raskaana olevalle.

En ole blogin puolelle kertonut vielä mitään meidän perheen kesälomareissusta viime vuonna (jossei oteta huomioon raskausviikkokertomuksia viikoilta 25-28). Kevät se sieltä kuitenkin kolistelee ja kesälomahan se jo mielessä, joten on hyvä aika alkaa muistella viime kesää. Viime kesän Lapin reissumme oli melko vahvasti vesisateen ja sumun sävyttämä, joten oli ihanaa, että joukkoon mahtui lämmin ja aurinkoinen päivä.

Aikuisten kesken Särkitunturilla käväisee parin tunnin reissulla ja ehtii ihailla maisemiakin vielä. Lasten kanssa tämä oli kuitenkin hyvä koko päivän ohjelma. Ei ollut kiirettä minnekään ja ehdimme vielä käydä ennen iltaa Pallasjärven punaisilla hiekoillakin.

Särkituntunturin huiputua aloitetaan jättämällä autot Rovaniementien varteen (kantatie 79) Särkijärven edustalle. Matkaa on Muonion keskustasta noin 15 kilometriä Kittilän suuntaan. Särkitunturin polun alku on tien toisella puolella, viitta on hieman piilossa. Sieltä se polku tai pikemminkin tie lähtee etenemään selkeästi eikä eksyä voi.

Tie huipulle on reilu kolme kilometriä pitkä ja vain viimeiset muutama sata metriä on kivikkoisempaa eikä lastenvaunuilla kovin hyvin rullaavaa. Tosin joku sissi taisi vaunuilla jyskyttää huipulle asti, mutta suosittelen ennemmin kantovälinettä.

Ensimmäinen pidempi istahdustauko pidettiin hiljattain rakennetun laavun läheisyydessä. Laavulta Särkitunturin laelle on mutulla puolisen kilometriä. Vieressä on myös pieni suloinen lampi, mutta veden juomakelpoisuudesta en osaa sanoa.

Meillä neiti oli tähän laavulle asti apostolin kyydillä ja sitten melko nopeasti hyppäsi kantorepun kyytiin, jossa vetäisi tehokkaat pikapäiväunet. Niin kova meno oli, että kuvissa vilkkuva papukaija-pipokin jäi matkan varrelle.

Laavun jälkeen tie alkaa kapenemaan pikku hiljaa ja viimeiset sata metriä on kivikkoista, mutta ei vaikeakulkuista. Olimme ihan lenkkareilla liikenteessä ja neiti paljasjalkakengillä, jotka osoittautuivat todella hyväksi jalkinevalinnaksi neidille.

Särkitunturin huipun maisemia ei ihan suotta hehkuteta joka tuutissa. Olihan ne nyt näin etelän vetelien näkökulmasta upeat. Ilma ei ollut pilvetön, mutta ympärillä kimmelsivät järvet kauniisti ja Pallaksen tunturijonot kumpuilivat kuin Skotlannissa reppureissulla ollessani. Raskaana silloinkin, heh.

Keskellä tunturin lakea on myös jääkylmä lampi. Hellepäivänä pulahdus tunturissa ei kuullostaisi yhtään hullummalta, mutta nyt ei kyllä tehnyt mieli edes jalkoja uittaa.

Huipulla tuuli mukava kesätuuli ja paikallaan ollessa kiusanneet mäkärät eivät huipulla käyneet kimppuun. Lapin ötökkätilannehan on joka vuosi omanlaisensa, mutta pahimmillaan se yleensä on juuri kesä-heinäkuun taitteessa, jolloin mekin reissussa olimme. Kehnon sään ansiosta ötökät eivät kiusanamme olleet, mutta kyllä aurinkoisena päivänä huomasi, että ötökät löysivät myös iholle.

Neidille meillä oli myös hyönteishattu mukana, joka oli hyvä heittää päähän päiväunien aikaan ja ihan Prismasta löytyi. Hereillä ollessaan hän ei hyttyshattua suostunut päässänsä pitämään, mutta eipä niistä liikkeessä juuri kiusaa ollutkaan.

Laavussa on todella hyvät ruuanlaittomahdollisuudet ja hyvä tuulensuoja. Lisäksi löytyy puuceet, roskakatos ja puuvaja. Nuotio oli koko ajan päällä ja jengiä tuli ja meni. Olipahan siellä joku ulkolainen kuvausporukkakin korkokengissään, jonka meidän neiti hurmasi yläfemmoja heitellen.

Polun varrella tuli vastaan porukkaa pyöristä lastenvaunuihin, että sanoisin tämän tunturin huiputuksen sopivan vauvasta vaariin ja ihan peruskunto riittää. Itse aloin tällä Lapin reissulla haaveilemaan entistä enemmän maastopyöräilystä. Pääsisi etenemään nopeammin, mutta kuitenkin niin, että ehtisi fiilistellä maisemia samalla. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kuitenkin kävely on sopiva tempo ja vähemmän tapaturma-altis puuha.

Tästä retkestä jäi koko poppoolle niin hyvä fiilis. Ja sehän on pääasi retkeilyssä. Että kaikille jäisi fiilis koko hommasta plussan puolelle. Välillä menee homma lörinäksi ja tulee yllättäviä käänteitä, se kuuluu asiaan.

Liian isoa palaa kakkua ei kannata hamstrata kerralla retkeilyä aloittaessa, varsinkaan lasten kanssa. Kannattaa aloittaa ihan lähimmästä nuotiopaikasta omassa asuinkunnassaan.

Pikku hiljaa sitä oppii, mikä itselle ja perheelle toimii. Kun lähiretkeilyä on kevät harjoiteltu ehkä ensi kesänä tekin käytte ihastelemassa Särkitunturilta Lapin maisemia?

Haunisten allas – retkeilyhelmi Raisiossa

Tammikuu oli lumen osalta surkea. Se on vetänyt monen mieliä matalaksi. Ehdimmekö unohtaa ne ihanat pienet pakkaspäivät, jotka ovat olleet pilkahdus talven tunnelmasta. Todisteita on, sillä muutama viikko sitten vietimme ihanan pakkaspäivän retkeilyn merkeissä.

Suomen rumimman kaupungin titteliä usein hallussaan pitävästä Raisiosta ei ihan äkkiä uskoisi löytyvän tällaista luonnonkaunista perheelle sopivaa retkeilykohdetta. Kivenheiton päässä on Ikea ja kauppakeskus Mylly ja sitten kuitenkin hetkeä myöhemmin pystyt laskeutumaan lähes täydelliseen rauhaan. Ihan pelkän luonnon äänimaailman varassa ei pääse olemaan, sen verran Ohitustien kumina metsäänkin kuuluu. Tämän helpommin ja nopeammin ei kuitenkaan kaupungin vilinästä pääse irtaantumaan.

Haunisten allas on tekojärvi ja sitä on käytetty vuoteen 2012 asti Raision raakaveden varastopaikkana. Nykyisin alue on retkeilykäytössä, mutta edelleenkään altaaseen ei saa mennä uimaan eikä se ole juomakelpoista.

Ensimmäistä kertaa yrittäessämme löytää perille ei ollutkaan ihan helppoa, kun viittoja ei ole, osoitetiedot huonosti löydettävissä ja reittejä Haunisten altaan ympärille ja ympäristöön menee enemmänkin.

Helsingistä päin tullessa käännytään oikealle kauppakeskus rampista. Seuraavassa risteyksessä käännytään vasemmalle suuntaan Allastie. Allastietä jatketaan loppun asti, kunnes käännytään Santaojantielle oikealle. Tietä jatketaan niin pitkään, että parkkipaikat tulevat vastaan. Uskoaan ei saa menettää vaikka ensin tulee teollisuusaluetta, sitten koirien koulutuskenttiä ja jopa yksi rivitalo-osake, mutta sen jälkeen alkaa häämöttää isohko parkkipaikka. Ohikulkutieltä parkkipaikoille on noin kilometrin verran.

Parkkipaikoilta lähdettäessä oikealle on esteetön tie uudemmalle grillikatokselle. Tämä on tosi kiva vaihtoehto, jos haluaa tulla vauva rattaissa ja tai pyörätuolilla luonnonhelmaan. Itse grilli ei kovinkaan suuri ole ja nätillä päivällä ruuhkaa voi olla, joten kiljuvien (lasten) vatsojen kanssa ei kannata lähteä liikkeelle.

Me lähdimme kuitenkin vasemmalle, jossa on myös grillauspaikka. Molemmille grillauspaikoille on noin 600-700 metriä oman mutun mukaan. Kokonaisuudessan polun pituudeksi tulee vajaa 3 kilometriä jos altaan menee ympäri.

Polku on melko vaihtelevaa ja kulkee altaan reunaa pitkin havumetsässä nuollen välillä ihan rantaviivaa. Märällä säällä polku myös on todella märkä ja kalliot liukkaat. Välillä pääsee kiipeämään kallioille ja pomppimaan kiville havupuiden seassa, välillä on tasaisia hiekkatiemäisiä osuuksia. Ei kyllä uskoisi olevansa Raisiossa, on päässyt suustani joka kerta.

Molemmista grillipaikoista löytyy polttopuita ja huussit. Oma vessapaperi kannattaa olla mukana eikä puukosta tai kirveestäkään haittaa ole, jotta saa puita pienemmäksi pikkuruisiin grilleihin. Pikkuruisia ne todentotta alkavat olla, sillä nytkin ennen meitä oli grillaajia ja meidän peräämme tuli kolme muuta seuruetta. Muistathan ottaa roskat mennessäsi mukaan luonnosta.

Aina ei tarvitse kantaa kirvestä mukana, puukko on kätevä moneen. Toisella klapilla saa hakattua puukon terää syvemmälle puuhun.

Lähdimme retkelle melkoisen ekstempore, joten eväät käytiin nappaamassa lähikaupaupasta. Mukaan tarttui nakkeja, grahampiirakkaa ja karjanpiirakoita. Meillä on neidille usein mukana suolakeksejä tai riisikakkuja naposteltaviksi. Niitä hän saa helposti syötyä myös itse suttaamatta, maistuvat neidille ja eivät ole epäterveellisimmästä päästä. Suklaa toki on myös joka reissulla mukana hätävarana kiukkunälän yllättäessä. Mukana oli myös lämmintä kaakaota.

Kuvien perusteella voisi ajatella retkeilyn olevan aina seesteistä, yhtä hymyä ja seikkailua. Uskallampa epäillä kenelläkään olevan sellaista. Tälläkin reissulla aiheutti huolta liukkaat kalliot, veden läheisyys ja neidin päiväuniaikaan osunut ajankohta. Virhe. Siitä huolimatta suunnatona iloa meille vanhemmille tuo lapsen riemu, villivarsan rohkeat hypyt sieltä sun täältä ja ulkoruuan maistuminen taivaalliselta, oli se sitten mitä sattuu.

Parkkipaikoilta lähtee myös 18 väyläinen frisbeegolfrata. Ei olla itse menty läpi, mutta paljon sielläkin porukkaa tuntuu riittävän, että eiköhän pätevä sekin ole. Ihmiset kyllä ovat huonoista viitoista huolimatta tämän luontoihmeen löytäneet, kuten alla olevasta kuvasta parkkipaikoilta huomaa. Omaa rauhaa halajavan kannattaa tulla arki-iltana tai aikaisena viikonloppuaamuna. Jos talviretkeily ei naposta niin pistä Raisio takataskuun ja tee tänne kevätretki lempparieväinesi.

Littoistenjärven luontopolku


Voi näitä helteitä, jotka meitä hellii. Aivan mahtavaa, kun työpäivän jälkeen jaksaa raahata silloin tällöin pesueensa vielä pienelle iltakävelylle ja ihmettelemään lähiluontoa. Tällä kertaa Littoistenjärvelle, joka sijaitsee kuten varmaan arvaten saattaa; Littoisissa. Se on siitä metka paikka, että osa siitä kuuluu Kaarinaan ja osa Lietoon.

Luontopolun voi aloittaa uimarannalta (osoite on Vanha Littoistentie 150, jonka liepeiltä kääntyy hiekkatie rannan tuntumaan, johon voi auton jättää). Toinen vaihtoehto on lähteä luontopolun toisesta päästä Verkatehtaan rannalta Kuovinluodolta. Yhteen suuntaan luontopolku on 3 kilometriä. Reitti ei ole ympyrä eli takaisin on palattava.

Matkamme kävi luontopolulle, järven rannalla haisi niin pahalle (märkä kanankakka), että tyydyimme ihastelemaan kaunista maisemaa ja meidän neitiä, joka nauttii retkeilystä ja haluaa valloittaa polkuja nykyisin pääasiallisesti omin jaloin. Uimispuuhiin vesi ei houkuttanut. Jos joku tietää mistä haju johtuu niin kertokaa!

Littoistenjärven läheisyydessä on ainakin kolme lintutornia ja ainakin näin noviisin silmin lettomainen alue järven läheisyydessä on erinomaista pesintä- ja eloaluetta erillaisille linnuille. Itse ymmärrän lintujen äänistä ja linnuista hävettävän vähän ja haluaisinkin oppia enemmän. Josko neidin valtavan lintuinnostuksen myötä etsisin vaikka jonkun äpin. Onks kellään vinkata mitään hyvää sovellusta tähän? Vielä meille riittää kun nimeää sorsan ja joutsenen, muut saavat olla rauhassa ihan vaan lintuja.

Me kiertelimme näiden kuvissa näkyvien kahden lintutornin ympäristössä emmekä siis menneet lähellekkään koko luontopolkua. Vuosien varrella sitä on oppinut milloin vähemmän on enemmän ja suorittamalla ei päästä oikeaan maaliin. Taaperon kanssa joka on reilu puoli vuotta aikaisemmin oppinut kävelemään ei kannata tavoitellakaan matkaa, vaan jotain ihan muuta.

Muutamien messevien perheriitojen jälkeen meidän poppoo ei lähde lähikauppaa pidemmälle ilman eväsreppua ja eväshetki onkin oleellinen osa meidän retkeilyä. Olemme sopineet, että luonnossa lapsellakin on lupa herkutella vapaammin ja suolakeksien yms. määrää ei rajoiteta. Koen eväiden ja taukohetkien olevan yksi omankin lapsuuden eniten muistoja tuovia hetkiä ja minusta on tärkeää tehdä lapselle liikkumisesta ja luonnosta nautittava hetki.

Kesäsade yllätti.

Nyt alkaa näkyä ensimerkkejä siitä, että lapseni tykkää retkeilystä. Hän viittoo kotona, että haluaa retkelle. Retkikohteissa pieni vaille metrinen pakkauksemme on täynnä aitoa intoa valloittaa ympäröivä maailmaa. On tullut se vaihe, että neiti haluaa pois repusta tutkimaan ympäristöä, kiipeämään kantojen päälle, ihmettelemään muurahaisia ja muita ötököitä. Hän on silminnähden ylpeä kehittyvästä tasapainostaan ja vuolaista kehuista, joita meiltä heruu kun emme lakkaa ihmettelemästä miten kiinnostus kävellä ja juosta on leimahtanut tänä keväänä.

Kantoreppu on kuitenkin aina vielä mukana, jotta väsymyksen yllättäessä hänet on helppo heittää selkään. Koen senkin olevan tärkeää ettei neidin tarvitse väkisin yrittää ylittää itseään likaa. Olisi kauheaa, että tästä touhusta katoaisi sen perimmäinen tarkoitus; virkistyä. Leikit, laulaminen ja seuraa johtajaa-leikit saavat hänet toimimaan vielä satoja metrejä pidemmälle.

Reittisuunnitelmamme eivät oikein kohdanneet.

Mitä stressaavampi ja kiireisempi arjestamme on tullut sitä enemmän kaipaamme miehen kanssa metsään ja luonnon ääreen. Meidän neiti on kulkenut kantoliinassa ja -repussa 1,5 kk lähtien poluilla. Eipä ole ollut vielä valtaa sanoa onks kivaa vai ei. Tyytyväinen reissuneiti on ainakin ollut, kun pitää perustarpeet kunnossa eli kunnon tauot, hyvät eväät ja kuivat ja säähän sopivat vaatteet. Ja kyllä sekin on nähty kun kiukkukäyrä nousee vähän vanhemmallakin väellä jos edellä mainitut tarpeet ei tule tyydytetyiksi.

Olen kiitollinen ja onnellinen saadessani jakaa ja ihmetellä ympärilläni olevaa puhdasta luontoa, sen hiljaisuutta ja vuodenaikojen mukaan muuttuvaa kauneutta. Teiltä muilta kanssaretkeilijöiltä toivon, että kunnioitamme ja vaalimme tätä. Opetathan lapsillesi kantamaan roskat mukanaan aina roskiin asti (myös lähikaupan karkkikääreet) ja ympäristön tuhoaminen on sama asia kuin joku tulisi sotkemaan omalle hiekkalaatikolle. Luonnossa me olemme vierailijoita ja meidän pitää pitää huolta siitä, että meidät voi kutsua uudelleenkin kylään.

Antoisia kesäretkiä muillekin!

1 2