arki

Kun ei ole mitään tekemistä – Vinkkejä kotipäivään


Kaupallinen yhteistyö: Neuvokas perhe


Saan usein ihmettelyitä miten paljon puuhaamme lasten kanssa. Levoton luonne se kai on ja asettaa omat haasteensa. On vaikeaa pysyä paikallaan ja olla vaan. Lapset on myös sellaisessa vaiheessa ettei itsenäisesti puuhailu ja leikki oikein vielä onnistu.

Varsinkin tämä syksy ja korona-aika on ollut meidän perheelle hyvää aikaa harjoitella kotoilua ja vain olemista. Lapsistakin on selkeästi kasvamassa enemmän meneviä ja tekeviä kuin yhteen asiaan paneutuvia. Siksikin haluan tietoisesti harjoitella koko perheen voimin tylsyyden sietämistä, paikallaan olevaa yhdessäoloa ja läsnäoloa. Josko lapset ei sitten kokisi aikuisena jatkuvaa huonoa omaatuntoa tekemättömyydestä.

Tahmaisissa kotipäivissä on yleensä se ongelma, että jotain pitäisi kuitenkin lapsille keksiä, mutta juuri silloin päässä on kivojen ideoiden tilalla lähinnä pelkkää perunamuussia. Tietoa ja vinkkejä on netti pulollaan, mutta mistä aloittaa. Sisäpuuhailuihin olen saanut uusia ideoita ja ajatuksia Neuvokas perhe-sivustolta, joka on Sydänliiton ylläpitämä.

Neuvokas perhe on asiantuntija-sivusto, josta löytyy artikkeleita, videoita ja tehtäviä monipuolisesti 0-12-vuotiaiden lasten perheille. Neuvokas perhe jakaa tietoa perhearjesta, syömisestä, liikunnasta, levosta ja kehosta. Sivuston tvoitteena on lisätä perheiden hyvinvointia ja sieltä lähdinkin kaivamaan meidän kotipäiviin kättä pidempää.

Ulkoilun korvaaminen olohuonesirkuksella

Meillä usein aamupäivä olisi se paras hetki ampaista ulos, varsinkin näin marraskuussa, kun näkee vielä eteensä. Jos satumme olemaan kotona viikonloppuna emmekä ole menossa minnekään rakastamme puolison kanssa hitaita aamuja, kun ei tarvitse hötkötä mihinkään suuntaan.

Se tarkoittaa myös sitä, että ennen lounasta alkaa huomata, että ulkoilu on jäänyt välistä. Lasten paineita pitäisi saada purettua, jotta he malttaisivat rauhoittua päiväunille. Silloin me tehdään pikainen olohuonesirkus, joka ei vaadi mitään ylimääräistä rekvisiittaa. Olohuonesirkuksen aikaan saama kehon herääminen auttaa myös esimerkiksi ennen ruokailua ja pukeutumista.

Välillä tuntuu ettei oikein itse pääse sisälle leikkiin ja luovuuskupla on täysin marraskuisen harmaa, löytyy videoita eläinjoogaliikkeisiin täältä. Aina voi kaivaa mukaan myös vessajakkarat, kirjapinot ja jumppa-alustat esiin ja tehdä temppuradan sisälle tai joogaliikkeitä vaikkapa jakkaran päällä.

Meillä on Eläinjoogakortit, jotka ovat olleet kyllä ihan lasten suosikit. Lapset ei jaksa kuunnella ohjeiden lukemista, mutta kuvasta katsotaan miltä voisi näyttää leijona tai perhonen ja sitten vain tehdään. Ei siellä ole kukaan muu tuomaroimassa kuin oman pään sisäinen piiskuri. Siellä on sekä aktivoivia kortteja että rauhoittavia kortteja tilanteen mukaan.

Kuinka sirkus kesytetään?

Mien sen sirkuksen saa sitten rauhoittumaan? Yhdessä harjoittelupaikassani ihana sosionomi Laura kertoi, että heillä on tapana joka arki-ilta mennä lasten kanssa vanhempien sänkyyn ennen iltapalaa höpöttelemään ja hipsuttelmaan. Kuulostelemaan päivää ja mitä ihmeellisempiä asioita lapsilla on mielen päällä. Huokaisin ihastuksesta. Näin minäkin haluan tehdä lasten kanssa. Terkkuja Lauralle jos hän sattuu olemaan kuulolla.

Todellisuus kuitenkin näyttäytyy tällä hetkellä meille siten, että lapset ei juuri vielä sängyssä pötköttelystä perusta, enemmänkin siellä pomppimisesta ja painimisesta. Olen nyt aina silloin tällöin lasten kanssa raahannut kaikki peitot, tyynyt ja patjatkin olohuoneen puolelle. Se on ainakin toistaiseksi toiminut tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kun päiväunet jää lyhyiksi (ainakin vanhemmilla), niin jatkoaikaa saa usein satuhieronnalla. Meillä toimivammaksi on osoittautuneet päästä revityt sadut. Usein kerron kuluneesta päivästä. Silloin tuntuu, että esikoinen höristää oikein korviaan. Silitys tuntuu toisista lapsista epämukavalta, silloin enemmän painetta sisältävät sivelyt voi olla mielyttävämpiä tai apuvälineen kuten hierontapallon, maalitelan tai -sudin avulla.

Kiukku- ja uhmapäivinä peittopesää voi yrittää käyttää myös rauhoittamaan tilannetta. Yle Areenasta löytyy mm. Nallen rentoutusharjoituksia. Olen myös haaveillut huoneesta, jonka saisi lukkoon niin ettei lapset pääsisi sieltä omin avuin pois. Siellä olisi vain ihania pehmeitä asioita ja koko konkkaronkka voisi mennä sinne puhaltelemaan.

Joskus tulee kuitenkin päiviä, kun tuntuu ettei silmissä loimua kuin suunnaton raivo ja väsymys lasta kohtaan. Silloin voi olla vaikeaa nähdä lapsessa mitään hyvää. Ensimmäisellä sopeutumisvalmennuskurssilla on jääneet erityisesti mieleen psykologi Jussi Tukiaisen sanat. Viimeistään päivän päätteksi Tukiainen kehoitti nostamaan lapsen käsivarsille oman päänsä yläpuolelle ja sanomaan ”Vau”. Katsoa lasta silmiin ja osoittaa läsnäoloaan. Jos lapsi on esimerkiksi pyörätuolissa tai muuten vaikea nostaa ylös, voi kyykistyä lapsen alapuolelle. Pääasia on osoittaa lapselle, että hän ei ole aina alempana kuin vanhemmat. Lapsella on oikeus kokea tulevansa ihailluksi juuri sellaisena kuin on.

Neuvokkaan perheen ruokailoa ja -rohkeutta-osiosta löytyy ihania ideoita vanhempienkin lasten kanssa toteutettavaksi. Kaikkia ideoita voi soveltaa riippuen minkä ikäisiä lapsia kotona on. Seuraavana tylsän harmaana päivänä ajattelin piristää pimeää aikaa vähän erilaisella välipalalla. Ajattelin ostaa kotiin valmiiksi hedelmiä. Tuttuja ja selkeästi lemppareita sekä ihan uusia ja eksoottisia. Samalla pääsee kaikki aistit työhön ja saisi luvan kanssa leikkiä ruualla. Lopuksi pienissä käsissä muussaantuneet hedelmät voi heittää blenderiin smoothieksi.

Muistan omalta yläasteen kotitaloustunnilta, kuinka opettaja oli tuonut eksoottisia hedelmiä, joita sitten maisteltiin ja yritettiin tunnistaa. Se oli aivan huisin mielenkiintoista ja hauskaa. Toiset terveiset lähtee siis kotitalousopettajalleni Tiinalle.

Wikipediasta voi tulostaa vaikka listan hedelmistä ja miettiä lasten kanssa etukäteen mitä hedelmiä ostetaan. Sitten niitä voi yhdessä etsiä kaupasta ja kotona vaikka selvittää missä päin maapalloa ne kasvavat. Karvaisina ja karkeina hedelminä voisi olla ananas, kiivi ja passion. Nahkaisina hedelminä mandariini, greippi ja lime. Sileinä hedelminä, mutta sisältä niin erilaisia voisi taas olla esim. granaattiomena, mango ja pitahaya. Äkkiseltään sitruuna saattaa kuulostaa happamalta, mutta lapsilla, joilla on sensomotorisessa kehityksessä haasteita sitruuna saattaa jopa tuntua miellyttävältä suussa.

Ei Suomen marraskuusta saada Koh Samuita, eikä kai ole tarviskaan. Äkkiseltään ei tule mieleen kenenkään lapsen huokailleen tai tuskailleen, miten mälsää ja pimeää vain koko ajan on. Kaikkien olohuoneet ja elämä siellä on erilaisia. Kokeilemalla selviää, löytyykö teidän perheen riemunkiljahdukset kun yritätte yhdessä avata kookosta, yhteisestä meditaatiohetkestä tai vanhempien kanssa tehdystä Lontoon bussista.

Käy kurkkaamassa Neuvokkaan perheen sivuilta, miten teidän viikonlopusta voisi tulla juuri teidän näköinen.

Pst. Siellä on myös vielä loppuviikon käynnissä perhekysely, johon vastaamalla osallistuu hotelliyön arvontaan.

Minun täytyy valita oman vanhemmuuteni taistelut

Mustikkaa sukassa, repaleiset kirjan sivut, reikiintyneitä vaatekappaleita, lähmäiset ikkunat ja peilit.

Muistan vieläkin, kun sanoin äidilleni ettei minun kodissani loju keittiössä paperikasoja, vaan kaikki on omissa kansioissa tiptop. Osittain tämä on toteutunut ja edelleen siellä täällä lojuvat paperikasat saavat ahdistumaan ja muistamaan teiniuhmani.

Kodissani lojuu kuitenkin aika monta muutakin kasaa joka päivä; lelu-, kirja-, vaate-, pyykki-, hiekka-, pöly- ja ihmiskasoja. Ennen vanhemmuutta minulla oli jokaisesta kasasta selkeä näkemys ja miten ne huollettaisiin. Lelut olisi omissa kasoissa, kirjat kaapissa pituusjärjestyksessä, vaatteet henkareissa värisuorassa, jääkaapin ja aterinlaatikon pohjilla ei olisi epämääräisiä muruja ja tahmoja. Varisinkin lapset siivoisi aina omat jälkensä ja menisi itsenäisesti nukkumaan.

Minun päässäni kukaan ei ilmeisesti koskaan sairastellut, ollut kiireinen, väsynyt tai muuten vaan sellaisella tuulella ettei huvita.

Ajattelin myös, että sotkua vielä sietäisin, mutta en likaisuutta. Nyt vessan lattiasta on edelleen hinkkaamatta ne kynsilakat, jotka sinne levisi, kun tiputin purkin kesällä kaakelille. Telkkaritasolla on edelleen se mukirinkula, jonka pyyhkimistä olen ajatellut aina sen hetken kun se silmiini on osunut. On se sohvan alusta, joka ei lopeta imaisemasta kitusiinsa kiloa hiekkaa, yksittäisiä sukkia, ja kaikkea jonka sinne vain saa tungettua pikkuisilla sormilla. On parempi kulkea sukat jalassa, kun tuntea kaikki pikkumurut jalkapohjassa. Hetken ylpeyttä toi yksi tyhjä taso, kunnes kääntää selkänsä ja taas oli pyykkejä täynnä toinen taso.

Hieraisen silmiäni, kun näen Instagramissa lasten kirjahyllyn kirjat, joiden kulmat ei repsota mistään suunnasta, lelut ovat oikeissa laatikoissa loogisesti, valkoisissa villamatoissa ja kangassohvissa ei näy läikän läikkää tai nukan nukkaa. Mietin kuumeisesti mitä tutorialissa siivotaan, kun en näe mitään siivottavaa. Ai tuollaistakin voi olla lapsiperheissä. Vau.

Kuvat ovat keväältä, kun teimme terassipuutarhan esikoisen kanssa. Tämä oli kaupallinen yhteistyön Kekkilän kanssa

Aina on olemassa vaihtoehto. Onko se oikea, kokeilemalla selviää. Olen luonut arjelleni uudet standardit ja madaltanut omaa rimaa. Rajusti. Minun on täytynyt hyväksyä, että en psyty olemaan sellainen nainen ja vanhempi, joka haluaisin päässäni olla. Sotku ja lika tuntuu edelleen masentavalta, kuivunut puuro syöttötuolissa ketuttaa joka kerta yhtä paljon ja ulkoa ajautuva hiekka ei koskaan pysähdy eteiseen ja tuntuu ajatuvan omienkin vaatteiden alle hiertämään.

Jokaisella on saman verran tunteja päivässä – sanotaan. Näin on, mutta se miten pystymme ne tunnit käyttämään ei ole vain itsestämme kiinni. Joku saattaa laittaa ruokaa samalla tai jopa lukea kun toisilla taas on lapsia, jotka ei osaa tai pysty leikkimään itsenäisesti. Usein ihaillaan, miten paljon touhuilen esikoisen kanssa. Todellisuudessa minulla ei ole ollut muita vaihtoehtoja, koska hän on vasta nyt alkanut leikkimään itsenäisesti. Ajattelemalla, että minun pitäisi pystyä samaan kuin muut ei palvele ketään, vähiten itseäni. Olen kateellinen aina välillä, mutta se ei tee arjestani merkityksellistä. Yhteiset puuhailut ja lattialla painimiset sen sijaan tekevät. Olkoonkin puuhailujen jälkeen koti siivoton ja lattia jolla lojutaan hiekassa.

Siisteyttä ja harmoniaa rakastava sieluni taistelee menevän ja puuhaavan luonteeni kanssa. Sekoitetaanpa tähän vielä puolituntinen, kun olisi rauhaisaa, mutta ei vaan saa mitään aikaiseksi. Sen sijaan, että korkkaisi glögin tai lähtisi ulkoilemaan vaikka vesisateeseen pyörii ympyrää, selaa Instagramia ja miettii miksi on niin samperin saamaton. Joka päivä täytyy tehdä valintoja mitä tekee ja mitä jättää tekemättä, koska kaikkea en kuulemma voi saada.

Ulkoistanko puolisoni ja lapseni vaatteiden viikkauksesta, jotta pinot näyttäisi siltä kun haluan vai antaisinko kaikkien olla osallisia omalla tavallaan, vaikka t-paidat onkin pitkähihoisten kanssa samassa pinossa tai minun pikkarit löytyykin esikoisen pikkarilaatikosta.

Annanko lasten tutkia lelulaatikoita itse, vai käymmekö aina leikkitaulun kautta yhdessä miettimään mikä leikki valitaan, jonka jälkeen vapautan munalukkojen takaa ne tietyt lelut.

Kontrolloinko lapsen lukemista, josta hän nauttii ja johon hän hakeutuu itsenäisesti. Vai annanko tutkia rauhassa ja itse, vaikka välillä sivut repeilee ja kirjat lentää kaaressa olan yli lommoille.

Alanko hiljaisuuden jälkeen vaivaamaan juurileipää vai luenko kirjaa, jonka nimi ei ole Pupu Tupuna tai Eläinsatuja.

Annanko katsoa vielä yhden ylimääräisen Nallen telkkarista, vaikka juuri hetki sitten olin sanonut lapsille, että nyt on viimeinen.

Jäänkö sisälle lasten kanssa koko päiväksi, vaikka tiedän sen seuraukset, jotka ei miellytä ketään.

Valitsenko pakastejuurekset keittoon ja makaan Pikku kakkosen ajan sohvalla lasten kanssa vai kuorinko hiki hatussa luomuporkkanoita.

Ahdistunko lakanoista, jotka on olleet käytössä jo kuukauden vai toteanko, että hyvin niillä nukkuu vielä yhden viikon ja köllähdän puolison kainaloon.

Imuroinko yhdessä lasten kanssa vai hankinko robotti-imurin ja lähden sillä välin luontopolulle.

Missään näistä vaihtoehdoista ei ole mitään väärää. Haluaisin tehdä kaiken tämän, molemmat puolet ja vaikka mitä muuta. Haluaisin antaa lasten harjoitella luovuutta ja tutkia ja samalla pitää kodin mintissä. Haluaisin treenata maratonia, leipoa kaikki leivät itse ja lukea elämäkertoja. Haluaisin syödä vain itsekasvatettua luomuruokaa, metsästää riistan pöytään ja kalastaa kalan. Haluaisin näyttää aina eteeriseltä ja nukkua yhdeksän ja puoli tuntia yössä. Haluaisin juoda viiniä ja tanssia aamuviiteen ystävien kanssa ja sen jälkeen lähteä vaeltamaan. Haluaisin asua maalla ja kuitenkin nauttia kaupunkikulttuurista. Haluasin ehtiä korjaamaan lasten vaatteet ja neuloa villapaidan. Haluaisin tehdä havukranssin oveen ja vuorata kodin ja pihan valoilla, jotta pimeys ei tunnu enää missään. HALUAN KAIKEN.

Ristiäiskakku, vuosi sitten. Kääk.

Mutta niin kauan kun kaikkea en voi tehdä, valitsen sen joka tuo minulle enemmän iloa ja joka antaa minulle enemmän voimaa.

Siispä kun nyt flunssanenäisenä ja koronatuloksia odotellessa mietin viikonloppua jos ja kun toivottavasti olemme jo terveitä. Kumpi tuo enemmän voimia – ne lojuvat parittomat sukat vai lapsien kanssa yhdessä lojuminen. Entä pitäisikö viikonloppu siivota kaappeja vai lähteä puolison matkaan Helsinkiin ja tavata ystävä ja illalla nauttia kahdenkeskeisestä ajasta puolison kanssa? Siinäpä vasta kysymys.

Minun täytyy valita vanhemmuuteni taistelut. Ja välillä nostettava kädet pystyyn ja livistettävä hetkeksi pakoon.

Talven to do lista

Tajusin miten keväällä mietitään takatalvea, mutta syyskuun helteissä harvempi marisi saati puhui takakesästä. Etelän vähälumiset talvet on saaneet minut miettimään miten pimeästä ja märästä talvesta saisi iloa irti. Päätin tehdä talvelle oman to do listan puuhailuista, jotka eivät vaadi lunta ja pakkasta. Bonarina tulee sitten ne perinteiset lumessa ja jäällä puuhastelut jos sellaista eteläänkin suodaan.

Minähän olen vannoutunut listojen tekijä ja perinteeksi on muodostunutkin tehdä aina kesää vasten to do-lista.

KOTOILU

  • Vanhojen valokuvien katselu yhdessä. Mikään ei ollut lapsena parempaa kun ihmetellä oman äidin ja isän hääkuvia ja omia lapsuuskuvia. Pitäisi myös saada aikaiseksi tehdä uusia kuvakirjoja, joita ihmetellä lasten kanssa.
  • Kirjoja luettuna tai äänikirjoina. Yksin ja yhdessä.
  • Lautapelejä koko perheellä tai kaveriporukalla. Joka kerta yksi saa valita pelin jota pelataan.
  • Taskulamppupiilosta tai ihan perinteistä. Jos on jo pimeää valmiiksi niin miksei katkaisisi loppujakin tuikkuja.
  • Vuorotellen kaikkien lemppariruokia ja sunnuntaisin vaikka yhdessä seuraavan viikon ruokalistan miettiminen
  • Joulupipareiden leivontaa
  • Kyselin Instagramissa onko ollut jotain lastenohjelmia, joita on lapsena pelännyt. Mulle tuli kauhea Disney-leffakuume. Haluaisin katsoa jotain lapsuuden tärkeitä elokuvia ja toivottavasti lapsetkin vähän innostuisi. Ainakin Helen Keller on toivelistalla.
  • Unelmakartan teko. Tämä voisi pimeänä iltana helpottaa, kun voisi katsella lehtien kuvia ja miettiä mitä tulevaisuuden unelmia minulla on.
  • Tunnekorttien avulla tunteiden miettimistä lasten kanssa. Ilmaiset tunnekorit voi käydä tulostamassa täältä.
  • Joogamaton levittäminen olohuoneeseen tai leuanveto-haasteen vastaanottamine. Tai molemmat.
  • Ei ne tuodut mangot yhtään samalta maistu kuin turkoosien vesien äärellä, mutta silti voi matkustuskaipuuta helpottaa tekemällä aistimatkan kotona. Teemailta Santorinin auringonlaskuun tai Vietnamin katukeittiöön. Kaupasta shoppailee eksoottisia hedelmiä ja jos lapset on sen ikäisiä, niin voisi vaikka arvuutella mikä on mikäkin hedelmä ja missä niitä kasvaa.
  • Sadetanssi. Alasti tietty. Jos vaan sataa, sataa ja sataa niin sauna päälle ja tanssimaan sateeseen. Mikään ei ollut lapsena hauskempaa. Jos se tarkoittaisi kerrostalon sisäpihalla pörräämistä niin voisi harkita vaikka saunan vuokraamista jostain keskeltä ei mitään. Yksin tai kavereiden kanssa.

MUSIIKKIA JA MUUTA KULTTUURIA

Olen viime aikoina herännyt siihen miten paljon kaipaan livemusiikin kosketusta sieluun asti.

  • Livemusiikkia yksin ja lasten kanssa. 
  • Teatterista ja muista kulttuurijutuista saan valtavasti voimaa ja ne ovat itselleni paikka antautua ja latautua itseni kanssa.
  • Kirjastoon haahuilemaan. Mitä jos lähtisikin lasten kanssa eri kirjastoon kuin siihen lähikirjastoon.
  • Kirkoissa järjestetään varsinkin joulun alla ihania konsertteja. Kauneimmat joululaulut on varmasti monille tuttuja, mutta myös erilaisia artisteja vierailee monissa kirkoissa.
  • Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla voisi käydä vähän tunnelmoimassa joulua.
  • Laitan ravintolaillalliset tähän kategoriaan, koska kyllä se kulttuurin piikkiin menee. Lapset jää kotiin, mutta toivottavasti pääsisi tukemaan muutamasti ravintolaelämän pystyssä pysymistä.

LIIKUNTA

  • Luistelemaan sisähalliin, esimerkiksi Turun yleisövuorot löytyvät Turun tapahtumakalenterista
  • Johonkin seikkailumaahan tai Superparkkiin. Turussa lasten liikunnan ihmemaa on auki, mutta siellä on erikoisjärjestelyt ja ennakkoilmoittautuminen
  • Uimaan. Riski korona-altistumiseen on uima-altaassa ilmeisesti jopa pienempi kuin muissa julkisissa tiloissa altaiden sisältämien kemikaalien vuoksi.
  • Retkeilyä. Jos ei ole lunta, metsässä ja kaikkialla retkeily on lasten kanssa mahdollista edelleen tammikuussa.
  • Saunomista ja ehkä avantouinnin harjoittelua. Haluaisin olla kunnon avantouimari, mutta olen kyllä melko nynnerö ainakin vielä niissä hommissa. Pitäisi varmaan aloittaa totuttelu, että ui ympäri vuoden luonnonvesissä niin se keho tottuisi pikku hiljaa. Tai sitten menen ja nautin vain tunnelmasta. Mitä jos lähtisikin koko perheellä? Tai neidin kanssa? Tai sitten otamme ja lähdemme kaksin miehen kanssa? Saas nähdä.

MAISEMAN VAIHTAMINEN

  • Road trip. Miksi vain kesällä road tripataan. Miksei voisi lähteä ajelemaan vaikka johonkin uuteen paikkaan, jossa käy syömässä tai jos sää sallii niin omat eväät ja katselemaan merta rantakallioille. Toki alueiden koronatilanteita täytyy tarkkailla.
  • Hotelliyö tai Air bnb kämpän vuokraus ja pois arjen normeja. Päivä turistina omassa kunnassa tai täysin vieraassa kaupungissa.
  • Meillä marraskuussa tulossa sopeutumisvalmennuskurssi Oulussa ja toivon varpaat ja sormet ristissä ettei se peruuntuisi.
  • Olemme buukanneet myös täyshoitoloman joulun jälkeiselle ajalle. Pidin viime vuonna somettomat kaksi viikkoa viime joulun aikaan. Mietin pitäisikö tehdä samat tänä vuonna.
  • Jos tilanne sallii niin ja varsinkin jos etelässä ei ole lunta koko talvena siintää haaveissa keväinen lumiloma pohjoisessa.

Mitä muuta kivaa vois keksiä marraskuun pimeyteen ja kevään heräämistä odotellessa?

Missä se uusi arki luuraa?

Kurkkua kuristi, kun perhepäivähoitopaikan päätös tuli sähköpostiin. Onko minun vauvani menossa hoitoon vieraan ihmisen luo? Tai vaapero, taapero vai mikä hän nyt on.

Tyynnyttelin itseäni ajattelemalla, että arkeamme varmasti pitkässä juoksussa tulee helpottamaan, että kuopus aloittaa osittain hoidon, jotta minäkin pystyn tekemään töitä. Vaikka asiasta on ollut täysin varma jo pitkään, miten se yhtäkkiä tuntuukin niin pahalta, kun todellisuus lähestyy aivan nurkan takana.

Eniten tässä paletissa jännitti se, että kuopus ei mahtunut samaan päiväkotiin esikoisen kanssa, vaan häntä tarvitsee kuskata aika paljon pidemmälle kuin kivenheiton päähän. Aurinkoisena päivänä asia tuntuu kevyeltä, mutta mieleeni hiipii väistämättä ne päivät, kun vettä tulee taivaantäydeltä. Kuopus osoittaa mieltään uudesta arjesta ja ottaa menetettyä läheisyyttä takaisin, jota päivän aikana on menettänyt ja esikoinenkin haluaa oman siivunsa. Toisen haku ensin, sitten toisen. Voi helkkari, onko tässä mitään järkeä.

Meillä on käytössä yksi auto ja se tarkoittaa sitä, että olen ajanut itseäni henkisesti sille tielle, että haen kuopusta pyöräillen ja juosten. Yritän kääntää tätä säätöä positiivisen puolelle ja että se tuo säännöllisempää jokapäiväistä liikuntaa elämääni.

Päiväkodin johtaja kysyi käveleekö kuopus. Kurkkua kuristi. Ei kävele. Apua, ei hän voi mennä hoitoon, kun hän ei osaa vielä edes kävellä. Hengityksen tasaannuttua tajusin, että esikoinen oli myös aika tarkkaan vuoden mennessään hoitoon. Ei ollut puhettakaan itseilmaisuista tai kävelystä, ruokaileminenkin oli täynnä riskejä. Miten luotin lapseni vieraiden ihmisten käsiin? Ei minulla ollut vaihtoehtoja. Ei ollut tukiverkkoa ei lastenhoitoapua. En muista olleeni ihan hirvittävän huolissani ja kaikki meni ja on mennyt hyvin esikoisen kanssa, joten eiköhän tästäkin selvitä.

Perhepäivähoito on tuttu vain omasta lapsuudestani, jolloin äitini oli perhepäivähoitaja. Ne muistot ovat lämpimiä. Usein perhepäivähoidossa varmasti jännittää eniten se, onko aikuisella aikaa kaikille lapsille kun on yksin ja onko lapsi siellä muutakin kuin säilössä. Toisaalta vuoden ikäinen on niin pieni, että tärkeintä olisi, että hän saisi ruokaa, leikkihetkiä ja paljon syliä. Kuopuksen perhepäivähoitaja on tällä hetkellä päiväkodissa vielä töissä, joten ainakin haluan uskoa siihen ettei hän ole kotonaan höperöitynyt ja leipääntynyt työhönsä.

Tarvitseeko tossut? Saako olla omia leluja? Ja mikä se turvalelu voisi olla kun ei ole mitään unilelua- tai rättiä? Saako korona-aikana olla omia leluja? Mitenköhän vieras ruoka sopii herkästi vatsakipuilevalle? Onko jonkun kotiympäristö tarpeeksi turvallinen kiipeävälle ja salamannopealle viikarilleni? Kokeeko hän olonsa turvalliseksi? Koenko minä hänen olonsa turvalliseksi?

Tämä kaikki piti alkaa tällä viikolla täystohinalla ja viime viikolla piti käydä rauhassa tutustumassa perhepäivähoitopaikaan ja -hoitajaan. Tutustumisviikolla ensin perhepäivähoitajan perheenjäsen oli kipeä. Sovittiin menevämme sitten ulos tutustumaan toisiimme, mutta sitten tuli meidän neiti räkäiseksi eikä häntä voinut ottaa mukaan saati jättää yksin kotiin. No, kun saimme järjestymään esikoiselle hoidon, sitten tuli perhepäivähoitaja itse kipeäksi. Ja on edelleen. Ainakin tämän viikon.

Eipä sillä, jälleen on molemmat lapset myös räkäisiä enkä usko, että heitä huolittaisiinkaan hoitoihin nyt. Virtaa riittää silti kuin Virtasen kylässä ja yöt on menneet tosi huonosti molemmilla lapsilla. Toivon, että tämä olisi pian ohi. Pitkässä juoksussa liian vähäiset unet tuhoaa kaiken hyvän.

Varahoito on olemassa samassa päiväkodissa, jossa esikoinen on, mutta hän ei ole sielläkään käynyt kertaakaan tutustumassa. Ei tunnu mitenkään päin hyvältä vielä häntä sinne. Mietin tätä syksyä ja sitä, että jos tämä on tällaista ei tässä ole mitään järkeä. Jos varahoito toteutetaan kotona ei mene varhaiskasvatusmaksua, mutta en myöskään saa esimerkiksi kotihoidontukea.

Pitäisi viimein myös hakea esikoiselle omaishoitajuutta, jonka myötä lakisääteisesti pitäisi saada myös enemmän vapaapäiviä. Ja nyt kun olemme miettineet, että tarvitsemme myös lastenhoitajaa kotiin muutenkin, tuntuu sekin yhdeltä suolta.

Varsinkin nyt koronan aikana tuntuu ettei nenätippaakaan saa vuotaa, jotta uskalletaan katsoa päin. Meille se taitaa tarkoittaa, että ensi toukokuussa ollaan seuraavaksi lapset on hoidossa ja voidaan kutsua kavereita ja itseämme kylään.

Nyt mä surffailen kuumeisesti Kelan sivuilla ja mietin, että tähän on oltava joku ratkaisu. Tässä nykyisessä järjestelyssä ei ole mitään järkeä enkä usko että tämä tästä jotenkin helpottuisi sairasteluiden osalta. Tiedän, että meidän perhe tarvitsee jonkun vähemmän stressaavan vaihtoehdon.

Tuntuu niin kurjalta ja loputtoman uuvuttavalta, kun tuntuu ettei mikään asia vain solahda kivasti omiin uomiinsa. Osittain siihen on tottunut, mutta kyllä tämä jatkuva setviminen, selvitteleminen, lisätietojen antaminen, kuponkien täyttämistä, puuttuvia liitteiden lähettely, soittelu ja sähköposteihin vastailu on sellaista täysin ylihierargisoitunutta ja (erityis)lapsiperhearkea järjettömästi kuormittava.

Vielä pari viikkoa sitten valoin uskoa itseeni, että hyvä tästä tulee. Nyt tuntua enää vain siltä, että tähän on löydettävä suunnitelma cee tai dee. Mikä se on en vielä tiedä, mutta siihen minä uskon, että vaihtoehtoja on olemassa ja avaimet on omassa kädessä.

Nyt vaan yritetään imeä voimaa kaikesta mistä sitä on imettävissä. Lasten haleista, auringonvärisistä lehdistä, lämpimästä lemppariteestä, korjatuista lempparikorviksista ja puolison sylistä, jossa valetaan uskoa toisiimme, että yhdessä me selvitään.

Helppo kesäpuutarha terassille tai parvekkeelle lasten kanssa


Kaupallinen yhteistyö: Kekkilä


Olen inhonnut pelto-, puutarha- ja kasvimaahommia. Miksikö? Ne kuuluivat ja rytmittivät oleellisesti lapsuuteni luomutilalla. Silloin kun muut lähtivät uimaan keskellä kauneinta kesää, meillä tehtiin töitä. Äiti lauloi Taiskaa porkkanapenkkiä kitkiessämme:

Muistan kuinka tyttösenä kasvimaata kitkin
Kuinka työtä inhosinkaan, joskus melkein itkin
Nyt kun voisin samaa puuhaa melkein rakastaa
Ei parvekkeelle mahdu kukkamaa.

Ja näin on käynyt. Vuosikymmen on vierähtänyt kotitilalta lähtemisestä ja joka vuosi entistä enemmän kaipaan piha- ja puutarhahommia. Äiti lukee tätä kuitenkin niin ei ole sama asia kuokkia äitin plantaaseja kuin omia.

Niin monena keväänä olen ajatellut miten ihana olisi kasvattaa myös omalla pienellä parvekkeella ja terassilla ruokaa. Nyt oli aika viimein iskeä puutarhahanskat käteen ja katsoa mitä siitä esikoisen kanssa tulisi.

terassipuutarha kekkila

Aluksi ajattelin, että hankitaan istutuslaatikot, mutta ne jääköön ensi vuoteen jos meillä syttyy isompikin innostus. Tai sitten syksyyn, voihan sinne heittää syksyllä istutettavia kasveja, kuten valkosipulit ja maa-artisokat.

Terassipuutarhan haasteena on se, että matkustelemme paljon ja olemme poissa kotoa välillä pidempiäkin pätkiä. Mikään ei tietenkään hoitamatta kasva, mutta halusin mahdollisimman vaivatonta (myös kasvien babysitterille).

Kesäkukkia meillä on ollut joka vuosi. Niiden istuttamiseen ja hoitamiseen olen yrittänyt osallistaa esikoista, mutta se on pääasiassa mennyt mullan syömiseen ja heittelemiseen. Mietin millaisen myrkytyksen hän saa, kun suu on mullasta musta. Vuosi on taas vierähtänyt ja ajattelin taas kokeilla miten meidän pimujen käy.

Lähdin etsimään sellaisia easy way-ratkaisuja. Mahdollisimman helpolla ja pienellä vaivalla onnistumisen iloa sekä äidille että tyttärelle. Ei pihan mylläämistä ympäriämpäri ja valtavaa panostusta tai välineistöä vaativaa. Kekkilän luonnonmukaiset kasvatussäkit sopivat tähän tarkoitukseen just eikä melkein.

Ehkä muutkin kuin minä on miettinyt miksi tarvitaan erikoismultia ja uusia multia joka vuosi?

Kasvien kasvatuksessa kaikki alkaa kasvualustasta eli mullasta. Kekkilällä on runsas valikoima erikoismultia. Ei ole yhdentekevää millainen mullan rakenne, happamuus ja ravinteet on. Erikoismulta helpottaa hoitoa ja lannoittamista, koska siihen on jo valmiiksi valittu kasvien kasvua tukeva seos. Luonnonmukaiset aineet pitävät huolta siitä, että terassilla ja parvekkeella kasvavaa ruokaa voi hyvällä omallatunnolla kutsua luomuruuaksi.

Multa on kuin turvallinen aikuinen ihmistaimen kasvussa. Tuoreessa hyvässä mullassa kasvit juurtuvat nopeammin ja vahvemmin. Vahvat juuret ottavat tarvitsemansa veden ja ravinteet, kun multa on optimaalinen. Mullan ja kasvupaikan hengittävyys on kasveille myös elinehto. Nekin tarvitsevat happea.

Kun koko kasvukauden kasvit imevät itseensä ravinteita, köyhdyttää se pikku hiljaa multaakin. Jotta uudelle kasvukaudelle riittää taas potkua kannattaa multa vaihtaa vuosittain.

terassipuutarha kekkila

Kävin paikallisella puutarhalla tutkimassa mitä kaikkea ihmeellistä voisimme terassilla kasvattaa. Mukaani lähti mansikoita, napostelupaprikoita, habanero ja erilaisia yrttejä. Ilmojen lämmetessä ajattelin vielä laittaa maa-artisokkaa, salaattia ja ehkä pensasmustikkaa.

Mansikat istutimme Kekkilän luomu kasvatussäkkeihin, joihin taimet voi istuttaa suoraa. Niissä on valmiiksi miksattu optimaalinen kasvualusta kasveille ja kasvipohjaisia luomuravinteita. Lisäksi humus edistää kasvien juurtumista ja ravinteiden ottoa.

Mitä vähemmän lataa lapseen odotuksia, sitä suuremmin voi yllättyä. Mansikoiden istuttaminen sujui tosi ihanasti, vaikka neiti ei koko ajan jaksanutkaan kiinnostua kanssani puuhaamaan. Tosin on kiva huomata, kun antaa hänelle ”tärkeitä tehtäviä” ryhti oikenee ja tehtävää suoritetaan suurella pieteetillä.

Mansikat oli hyvä valinta neidin kanssa istutettaviksi. Mansikka kestää vähän kovempaakin käsittelyä. Ei tarvinnut pelätä, että koko taimi on mennyttä jos se saa vähän myllytystä. Napostelupaprikan, habaneron ja yrtit jätin suosiolla omille harteille.

terassipuutarha

Leikkasin kasvatussäkkiin reiät ja kaivoin valmiiksi mansikantaimen kokoinen reiän. Neiti sai upottaa ja painella mansikan multaan. Multaa ei ollut kuutioittain valtoimenaan, joten mullan heittelyä ei tällä kertaa nähty.

Säkeissä on valmiit katkoviivat kolmelle taimelle helpottamaan reikien leikkaamista. Tai sitten voi leikata haluamansa kokoiset reiät. Kekkilän ohjepankista löytyy tiedot, kuinka monta mitäkin taimea mahtuu kasvatussäkkiin.

terassipuutarha
terassipuutarha kekkila

Jos säkit laittaa maata vasten eikä esim. parvekkeelle, kasvatussäkin pohjaan voi leikata U-viillon ja kääntää säkin ympäri. Leikattu muovi vedetään säkin alta pois. Tällöin maa pitäisi puhdistaa alta rikkaruohoista. Mikäli rikkaruohojen puhdistaminen tuntuu työläältä kasvatussäkin alle voi laittaa maanrakennuskankaan.

Lopuksi täytyy kastella kasvit todella hyvin. Säkkien sivuille leikataan maasta noin yhden senttimetrin korkeuteen poikkiviiltoja, jolloin ylimääräinen vesi pääsee valumaan säkistä pois. Yöpakkasia on vielä luvassa, joten vielä kannattaa ahkerasti taimien päälle heittää yöksi harsot. Erityisen herkkiä mansikat ovat sitten, kun ne ovat kukassa.

Tomaatit, jotka ovat myös herkkiä hallalle laitoimme ruukkuihin. Näin niitä on helppo siirtää vielä sisälle ennen kunnon kesän alkua, kun niiden harsottaminen on vähän hankalampaa kuin mansikoiden. Lisäksi ruukkuihin tuli yrttejä. Ilmojen lämmetessä ajattelin vielä käydä hakemassa pensasvadelman.

Ruukkuihin käytimme Kekkilän luomu tomaattimultaa, joka on tarkoitettu erityisesti ruukku- ja parvekeviljelyyn. Tomaattimulta sisältää kasvatussäkkien tavoin humus-yhdistettä sekä luonnonmukaiset lannoitteet. Lisäksi mullassa on sammalta, joka edistää mullan ilmavuutta, sitoo ylimääräistä vettä ja vapauttaa sitä mullan päästessä liian kuivaksi. Eli sammal on vähän niin kuin luottokortti, jonka kanssa voi hetkellisesti pelata, kun oma lompsa on tyhjä.

Ruukuissa olevalla reiän kautta ylimääräinen vesi pääsee poistumaan ja hukuttamisen mahdollisuus pienenee huomattavasti. Ruukkujen pohjalle leikkasin vanhoista rikkinäisistä vaatteista kankaanpalan, jotta ruukkusora ei pääse valumaan pois ruukkuja siirtäessä. Sanomalehtikin toimii, mutta on herkkä repeytymään märkänä.

Helpottaakseen äkkipikaisten lasten kanssa touhuamista kankaanpalat olisi kannattanut leikata valmiiksi, mutta yllättävän hyvin neiti jaksoi odottaa, että pääsee asettelemaan kankaita ruukkujen pohjalle.

Pohjalle kaadettiin muutama sentti (n. 5 cm) ruukkusoraa, joka toimii salaojituksena. Liika vesi ei jää multaan vellomaan ja tukehduta kasvien juuria.

Ruukkusora näytti selkeästi neidin mielestä herkulliselta ja sitä pitikin maistella. Ruukkusora on poltettua savea, joten sinällään maistelu ei vaarallista ole. Hirveän hyvältä se ei ilmeisesti kuitenkaan maistunut, kun ei sen suurempaa villiintymistä saanut aikaan.

Ruukkusora tuntuu sormissa, mutta ei ole mitenkään pistelevä, joten terapiamielessäkin soran kauhominen ruukkuun oli erittäin hyvää tuntoaistimukselle.

Loput ruukun tilavuudesta täytetään mullalla. Multaan tehdään taimipaakun syvyinen kuoppa. Taimi istutetaan samaan syvyyteen eli juuristo piiloon, mutta vartta ei peitetä mullalla.

Multa ja taimet kannattaa kastella hyvin ennen istuttamista, mutta me emme tehneet kumpaakaan, jotta sotkuisuutta saatiin vähän hillittyä. Märät ja multaiset kädet samaan aikaan olisi voineet olla myös neidille too much. Kastelimme kuitenkin lopuksi tomaatintaimet hyvin.

Tomaateille täytyy myös laittaa tukikeppi, johon sitoa se kevyesti paksulla langalla, kuten juuttinarulla. Taimien kasvaessa ajattelin kiinnittää ne suoraa terassilautaan kiinni.

Yritin etukäteen esivalmistella kaikki tarvittavat tarvikkeet esille, jotta kärsimättömällä neidillä ei menisi hommaan maku heti alkumetreillä, kun haen sitä, tätä ja tuota.

Kekkilän tuotteilla oli helppo lähteä puuhastelemaan. Ei tarvinnut miettiä millaista multaa ja millaista lannoitetta, kun tuotteissa kaikki on ajateltu jo puolestani. Minä pystyin keskittymään olennaiseen. Kasvatussäkkien, tomaattimullan ja ruukkusoran lisäksi meidän terassipuutarhaan tarvittiin sakset, vanhoja kangaspaloja, n. 10 litran ruukkuja ja kastelukannu. Kasvien kasvatus ei siis välttämättä vaadi aina hirveitä alkuinvestointeja tai isoa tilaa.

Kaikkea ei silti pysty hallitsemaan eikä kaikkeen kepposteluun edes neidillä ollut osaa ja arpaa. Note to self: Ruukkusora kannattaa laittaa sellaiseen paikkaan ettei tuuli pääse keppostelemaan.

terassipuutarha kekkila

Kesäkukkaset odottavat vielä pahvilaatikossa ja olen kuskannut niitä päiviksi ulos karaistumaan ja yöksi pakkaselta suojaan. Toivotaan yöpakkasien pikku hiljaa loppuvan ja termisen kesän alkavan. Kesäkukkien joukkoon ajattelin runsautta tuomaan laittaa yrttejä kaveriksi. Syötäviä kasveja ja kesäkukkia kun voi melko huolettomasti yhdistellä.

Puoliso totesikin jo, että täällä tuoksuu ihan pitsa. Niin ihanasti yrtit terassilla tuoksuivat. Viime kesäiset laventelit jäivät ruukkuun talveksi, mutta osoittavat elonmerkkejä. Katsotaan lähtisivätköhän ne tinjamin, oliiviyrtin ja rucolan kaverina kasvamaan. Voi vaikka kesällä matkustaa Italiaan omalla terassillaan.

Pitkin tulevaa kesää täytyy muistaa pitää kasvien ja kukkien ravitsemuksesta huolta. Istutusvaiheessa voi pintamultaan levittää jo raemaista kasvimaalannoitetta. Kasvatussäkeissä on lannoitteet valmiina, joten niitä ei tarvinnut edes lannoittaa. Pitkin kesää käytämme nestemäistä luomulannoitetta, joka sekoitetaan suoraa kasteluveteeen. Lannoite sopii kukille, vihanneksille ja viherkasveille.

Jännittävää nähdä saadaanko tänä kesänä satoa. Vitsit miten siistiä olis saada oman terassin kätköistä luomumansikoista rahkaan tai mansikkabritaan. Nam.

Pääset seuraamaan meidän puuhailuja Instagramissa @elamanmittaisellamatkalla ja näet miten meidän kasvatusprojektien käy. Ja hei, jos innostutte tekemään oman kesäpuutarhan niin tagaa meidät! Me halutaan neidin kanssa ihastella myös teidän herkkumaita!

Lapsen terapia osaksi etäarkea

Etätöissä, -päiväkodissa, -koulussa ja varsinkin terapioissa meitä vaivaa riittämättömyydentunne tavallistakin enemmän. Pitäisi tehdä töitä, mutta samalla päällä pitäisi ajatella ja kuunnella, keskustella ja löytää näkökulmia, kannustaa ja lohduttaa, ideoida ja olla innovatiivinen ja olla jämäkkä ja rento. Ja käsillä pitäisi vaihtaa vaippaa, tehdä hienomotorisia pöytätyöskentelyitä, lukea, syöttää, juottaa, vaihtaa vaippaa ja näpyttää riivatusti tietokoneen näppäimistöä. Pitikö hengittää?

Yritin Instagramin puolella kertoa mitä me olemme puheterapiassa tehneet ja miten saisi pieniä helppoja vinkkejä arkeen, kun monen terapia on tauolla tai se on etänä. Siitä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, kun neiti osasi ottaa oman huomionsa koko ajan. Ajattelin listata tänne sellaiset pikatärpit kuntouttavaan arkeen.

Hyödynnä kiireettömyys. Työ- ja päiväkotipäivien aamukiire, onko tuttu? Se on luonut oikeutuksen oikoa mutkia aamutoimissa. Vaikka työtunteja voi olla vaikeampi repiä kotona kasaan, on se luonut kuitenkin mahdollisuuden kiireettömämpään arkeen. Nyt on hyvä hetki tehdä korjausliike ja hyödyntää päivittäiset toiminnot oppimistilanteena ja terapiana. Vessassa on kuitenkin käytävä ja vaatteet puettava, joten miksi et hoitaisi terapiaa siinä hetkessä?

Siinä missä olet auttanut sukan jalkaan, anna rauhassa aikaa yrittää ja ohjaa sen verran mitä tilanne vaatii. Tsemppaa ja kannusta ennenkö turhautuminen ottaa molemmista niskalenkkiä ja kehu pienestäkin yrittämisestä ja onnistumisesta.

Sen sijaan, että haet itse vaatteet esille, käykää valitsemassa yhdessä. Anna kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi joutuu valitsemaan. Näin hän oppii ymmärtämään toiminnallaan olevan vaikutus.

Suunnittele päivä etukäteen. Ei mitään tekemistä kuuluu joka talon kulmasta. Kiukuttelua, seinien potkimista ja jalassa roikkumista. Päiväohjelman kuvittaminen on järjettömän hyvä auttaa lasta hahmottamaan mitä päivän aikana tapahtuu. Jos lapsi vielä vähän välittää siitä, tee se itseäsi varten.

Yksi toiminta ei pienellä lapsella kestä usein kovinkaan kauaa eikä sitä kannata yrittääkään, koska siitä tulee vain kiukku kaikille. Sen sijaan kerää kotoilupankki, josta voit vetää lapselle ässän hihasta aina uudelleen ja uudelleen. Hetkessä on usein vaikea miettiä, että mitäs nyt sitten seuraavaksi keksisi.

Opeta lapselle ensin – sitten-ajattelu. Perinteiset uhkailu, kiristys ja lahjonta. Vai sittenkin neuvottelu? Lapsi haluaisi yhdessä palapelejä, mutta deadline vilkkuu jo punaisena. Meillä ei ymmärretä jos ehdotan verbaalisesti, että ensin kuunnellaan yksin musiikkia ja sitten leikitään. Sen sijaan tukiviittomia puheen tukena käyttäen tilanne on aivan toinen ja hän usein hyväksyy tarjoukseni. Lapselle jää myös tunne ettei hän ja hänen tarpeensa tule torjutuiksi ja hän pääsee taas vaikuttamaan toimintaan. Voit myös askarrella ensin-sitten-kortin, joka visualisoi ja vahvistaa ymmärtämistä entisestään.

Hyödynnä ruutuaika ja höllää pipoa sopivasti. Vaivaako sovituista ruutuajoista lipsumisen mukanaan tuoma morkkis? Älä suotta. Monet lastenohjelmat ovat terapiaa parhaillaan. Yle areenan lastenlaulukonsertit ja Seikkaulukone ovat meillä käytössä tositarkoituksella. Siinä tulee laulettua, jumpattua ja tanssittua samaan aikaan ja itselle irtoaa hetki työskentelyaikaa.

Mobiili- ja tietokonepelit, joita lapsi mielellään pelaa myös antaa eikä vain pelkästään ota. Muista kuitenkin ettei ruutuaika pääse venymään liian pitkäksi. Meillä se näkyy ainakin potenssiin viisi nousseina hepuleina ja ylivirittyneisyytenä ja erilaisena väsymyksenä kuin ulkoilun tai muun fyysisen rasituksen tuoma väsymys.

Käytä musiikin voimaa. Monet lastenlaulut ovat pedagokisesti älykkäitä ja Jos lapsi nauttii musiikista, käytä sitä hyväksesi. Tunti, joskus toinenkin musiikin ääressä on terapiaa monessa tasossa. Meidän lempparilauluja on Karvakorvan laulupurkki, Vauvan vaaka ja Pikku Papun orkesteri. Lisäksi mainitut Pikku kakkosen lastenkonsertit ja Seikkailukone sisältävät ihastuttavia ja mukaansatempaavia lauluja ja leikkejä.

Aja lapsi leikkiin sisälle. Lapsilla, joilla on haastetta omassa toiminnanohjauksessaan on usein hankala aloittaa ja päästä kiinni leikin syrjään. Kun menet lapsen kanssa aloittamaan leikkiä, sanoitat, ohjaat ja luot tarinaa leikin ympärille voi huomatakin jonain päivänä, että ei hitto, lapseni leikkii itsenäisesti. Jos vihaat leikkimistä, ymmärrän tuskan. Mutta lupaan, se palkitsee. Ei ehkä tänään eikä vielä ensi viikollakaan, mutta toivottavasti niin, että saat nauttia työsi hedelmiä tulevaisuudessa.

Arki on parasta terapiaa. Yh mikä kamala kliseinen sanonta ennenkö pääsee lapsen kanssa jyvälle arjen hyödyntämisestä. Potalla istuessa voi hyvinkin laulaa muutaman ylimääräisen laulun ja opetella ehkä muutaman uuden tukiviittoman. Potalta voidaan hyppiä vaatekaapin luokse. Vaatteet voi pukea yhdessä peilin edessä ja väännellä naamaa yhdessä (huulet töttörölle, irvistää niin että hampaat näkyy, lentosuukkoja peilikuvalle, naksutella ja yrittää saada kuulumaan itsestään ääniä, kuten naksutteluääni). Vaatteiden pukemisen jälkeen voi mennä aamupalalle kyykyssä ja aamupalalta voi mennä kantapäillä kävellen leikkimään.

Entäs etätyötä kylpyhuoneessa? Jos muillakin on vesipetoja kotona niin ammeeseen vettä ja lapsi ankkasuvun sekaan. Meidän lyhytjänteinen neitokainen saattaa lutata helposti tunnin ammeessa ja sen jälkeisestä suihkuhetkestäkin saa tehtyä terapiaa.

Ja kun pesukone on pyörinyt, ota lapsi mukaan tyhjentämään sitä. Viekää yhdessä roskapussi tai pilkkokaa salaattiin yhdessä kurkku tai nakkikeittoon nakit. Samalla voi toistaa esineitä ja asioita, kysyä mistä mikäkin tavara löytyy ja antaa pieniä tehtäviä lapselle. Lapsi kokee merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja oppii siinä sivussa monenmoista.

Hyödynnä lapsen mielenkiinnon kohteet. Mistä lapsesi nauttii suunnattomasti? Vaatteiden riisumisesta tai pukemisesta? Keittiön kaappien tyhjentämisestä? Näinä aikoina viikkaamattomia pyykkejä on varmasti jokaisessa kotitaloudessa. Jätäkin viikkaamatta ja vie ne keskelle lattiaa kasaan ja anna lapsen leikkiä pukeutumisleikkejä.

Hengitä. Aika moni varmaan maksaisi nyt mansikoita, kun vain pääsisi johonkin tilaan hengittelemään ilman että tarvitsee olla kenellekään saatavilla. Kotona voi kuitenkin ottaa luovan tauon ja käydä makaamaan lapsen kanssa lattialle. Voitte hengitellä ylikorostuneesti, yrittää pidättää hengitystä ja puhallella ilmaa hitaasti ja nopeasti sisään ja ulos.

Taukojumppa tekee hyvää koko konkkaronkalle ja esimerkiksi seuraa johtajaa-leikki on hyvää harjoittelua motoriikkaan, ohjeiden kuunteluun ja noudattamiseen. Anna myös lapsen johtaa välillä. Leikkiä ja arkea. Sitten voikin vetää taas ensin-sitten kortin esiin.

Haavena koti maaseudulta

Olen rakentanut kotini aina sinne mihin olen reppuni tiputtanut. Kiinnyn kyllä paikkoihin, mutta se ei ole saanut minua jämähtämään vielä erityisesti minnekään. Jokaisesta uudesta paikasta olen löytänyt ihania puolia, jotka ovat tuoneet iloa ja onnea ympärilleni. Saaneet minut asettumaan. Olen ponnistanut pienen kunnan pienestä kylästä, jota ei kuntaliitoksien jälkeen ole enää olemassakaan paitsi entisten ja nykyisten kuntalaisten sisussa ja sielussa. Sittemmin olen asunnut vain taajamien sisällä.

Oma ja puolisoni lapsuus maaseudulla on saanut meidän kuitenkin kääntämään katseemme kohti väljempiä vesiä viime aikoina. Haluaisimme tarjota omille lapsillemme samanlaisen kasvuympäristön kuin itsekin olemme saaneet. Opettaa mistä ja miten ruoka tulee, näyttää miten traktoria ajetaan ja kuinka ääntä maaseudulle mahtuu. Vaikka lapsena vihasin maatilan töitä ja sitä, että ne meni aina uintireissujen edelle, osaan arvostaa sitä nyt. Se on opettanut minulle työstä ja yrittäjyydestä paljon.

Kerrostalokakaroilla on leikkikavereita usein jokaisessa ilmansuunnassa muutaman metrin säteellä, kun taas maaseudun vintiöillä saattaa fillaroitavaa olla kilometritolkulla. Sekä maalla että kaupungissa asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa ja se tekeekin tästä kaikesta vaikeaa. Mikä loppupeleissä ratkaisee? Eniten päätöksen tekemiseen vaikuttaa erityinen esikoinen, joka on tällä hetkellä ainoa syy miksi emmin maalle muuttoa.

Maalla soveltavan liikunnan mahdollisuudet ovat todella paljon rajatummat kuin kaupungissa. Lähtökohtaisesti toivon lapseni pääsevän ja pärjäävän ihan tavallisissa harrasteryhmissä, mutta tärkeintä itselleni on, että hän kokee kuuluvansa ryhmään tasavertaisena. Realistisena ajattelen ettei hän välttämättä saa samalla tavalla jossei ryhmässä ja sen toiminnassa ole ajateltu erityisiä tarpeita. Toki auto kulkee isommallekin kirkolle, mutta ajatuskin pelkkänä lasten taksina olemisesta saa mieleni matalaksi. Vaan voisiko esimerkiksi kuskausajan hyödyntää liikkumalla itsekin? Tai voisiko tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä, että harrastuksen ajan voisikin hyötykäyttää töitä tehden? Toisen auton hankkiminen ja sillä suhaaminen ei kuitenkaan houkuta.

Vakaa pyrkimyksemme on kasvattaa neidistä mahdollisimman itsenäinen ja pärjäävä. Maalla on melkoisen hankala harjoitella julkisilla liikkumista. Entäpä uskaltaisinko koskaan päästää lastani autojen sekaan pyöräilemään ilman kevyenliikenteen väylää? Kuinka harjoitelisimme kaupassa kipaisemista yksin jos lähimpään kauppaan olisi viisi kilometriä?

Kouluun on vielä muutama vuosi. Tuntuu pitkältä, mutta on jo toisaalta oven takana. Kuinka pitkiksi esikoisen koulupäivät venähtävät, jos koemmekin ettei lähikoulu olekaan hänelle paras vaihtoehto oppivelvollisuutta täyttämään? Entäpä terapeutit? Kulkevatko he kauemmas vai olisiko edessä uusien terapeuttien metsästys? Entäpä miten pitkiksi venyisivät päiväkotipäivät jos molemmat kävisimme kuitenkin päivätöissä 30 kilometrin päässä?

Asumisen helppous on myös tapetilla. Tällä hetkellä asumme rivitalokolmiossa, jossa on edulliset juoksevat kulut. Pihaa ei juuri tarvitse hoitaa, ei ole räystäslautoja joita tarvitsisi naputella ja sammaleita katolta tiputettavana. Toisaalta tämä on autuus ja sen vähäisen vapaa-ajan jota on, voi käyttää perheen kanssa oleiluun ja harrastamiseen. Ei tarvitse viikonloppua käyttää nurmikkoa leikaten, vaan voi lähteä retkille ja muille riennoille.

Vaan harrastus se on rassaaminenkin. Nautin sormien sotkemisesta maaperään, mussutan suuhuni marjoja ja hedelmiä onnesta soikeana lapsuudenkotini marjapensaiden ja luumupuiden välissä ja tunnen maalla sykkeeni laskevan. Haluaisin lapsienikin näkevän kevään peltotyöt ja opettaa missä juureen leivotun ruisleivän todelliset juuret ovat.

Voinko valita molemmat? Asumisen maalla suht simppelillä asumisratkaisulla ja helppohoitoisella pihalla sekä menot ja retket viikonloppuisin uusiin paikkoihin? Vai kaipaisinko edes retkeilyreitistöille? Olisinko ikionnellinen omasta nuotiopaikasta oman metsän siimeksessä? Kannonnokasta, johon ei tarvitsisi jonottaa.

Aukkoa sivistyksessä lapsillani en pelkää, vaikka maalle muuttaisimmekin. Maalta pääsee pois, mutta rivitaloyhtiön pihalle ei rakenneta lautamajaa jos niin sattuu huvittamaan. Kulttuurin pariin pääsee vähän kauempaakin, mutta omaa tilaa ja havumajoja ei kaupunkien keskustoihin rakennella.

Kaikki ihailemani tekijänaiset ovat ponnistaneet pieneltä paikkakunnalta ja ovat löytäneet suuret saappaat. Tarve vaikuttaa, nähdä suurempi kokonaisuus ja miten tärkeää on, että saamme elää juuri siellä missä tahdomme. Maalla on saanut kokea pienen paikan hyvät ja huonot puolet. Yhteisöllisyyyden ja kateuden. Toisaalta on kiire ja toisaalta taas ei niin minnekään.

Maaseutumiljöössä on jotain jota ei voi käsin kosketella. Se täytyy tuntea. Oletko sinä haaveillut muutosta maalta kaupunkiin tai stadista landelle? Mikä on vaikuttanut eniten siihen, mihin olet reppusi iskenyt?

2,5-vuotiaan kehitys (osa 1)

Lupasin Facebookin ja Instagramin (@elamanmittaisellamatkalla) puolella kertoa meidän eilisestä metsäretkestä Kaarinan Vaarniemeen, mutta se saa nyt luvan odottaa vuoroaan.

On aika tehdä tilannekatsaus alkaneeseen kevääseen. Tässä ollaan viime viikkoina miehen kanssa hämmästelty yhdessä miten iso ja pärjäävä pieni neiti meillä jo on. No, saattaisi monien vanhempien suusta päästä pieni tirskahdus, kun samanikäisiänsä vertailisi. Mutta eipä verrata, vaan kerron mitä täällä jo osataan ja mihin pystytään. Olen todella ylpeä siitä, missä tilanteessa nyt ollaan. Tuntuu, että vain hetki sitten meillä oli jatkuvasti kannettava, kädestä pitäen ohjattava ja melko kommunikoimaton minitaapero. Ja nyt, paljon uusia taitoja ja itsenäistymistä. Enkä tarkoita itsenäistymisellä sitä, että meiltä oltaisiin muuttamassa tai yksiin päiväkotiin lähtemässä.

Piti kasata kiva pieni tiivis paketti, mutta pienestä elämästä tulikin isosti asiaa. Jaan jutun kolmeen osaan ettei kenenkään leukapielet menisi pois sijoiltaan.

FYYSINEN KEHITYS

Tuntuu, että kävelemään oppimisesta on kulunut vähintään ikuisuus, vaikka vielä viime kesä kuljettiin kontaten ja taaperokäryllä jalat tikkusuorina holtittomasti kaahaten. Nyt ”juostaan” pallon perässä ja potkitaan sitä. Kiivetään matalien ja kapeidenkin esteiden päälle ja seistään ja tasapainoillaan siinä. Viime syksynä yritetty potkumopoilu on ottanut nyt tuulta purjeisiin ja sujuu vallan hienosti. Seuraavaksi meillä on agendana hankkia tulevalle kesälle potkupyörä.

Kävelymatkoja ollaan yritetty pikku hiljaa pidentää. Matka päiväkodista kotiin, joka on karkealta arviolta parisataa metriä, menee heittämällä. Muita mutkia matkaan sitten mahtuukin. Tien reunassa käveleminen, kädestä kiinni pitäminen, autojen katsominen tietä ylittäessä.

Temppuratoja meillä rakastetaan. Turussa oleva lasten liikunan ihmemaa on ihan paratiisi, vaikka emme sinne ole ehtineetkään kuin vasta kerran. Oman ihmemaan saa kyllä loihdittua kotiinkin. Sohvatyynyjä lattialle ja tasapainottelua niiden päällä. Tai kirjoja pitkin tepsuttelu. Kiipeäminen jakkaralle, tuolin alta ryömiminen. Myös kuperkeikkojen harjoittelu on hauskaa. Hän osaa mennä karhukävelyasentoon ja työntää pään käsien väliin. Minä sitten autan jaloista ja pyöräytän ympäri.

2,522,53

Matkimisella ollaan saatu harjoiteltua paljon uusia taitoja. Ihan lempparia on, kun aikuinen tekee edeltä ja hän suorittaa perässä. Varpailla kävely, tanssiliikkeitä, kieriminen, takaperin kävely… Pomppimistakin harjoitellaan, mutta varpaat on vielä liimautuneet lattiaan.

Mummulassa olevat renkaat ovat myös uusi ja innostava juttu. Ensin isommat serkut edeltä ja sitten halusi taaperokin. Hetken hän jaksoi niissä jo roikkuakin. Nyt kotona odottaa asennusta vailla valmiina terassille renkaat. Hyvää voimatreeniä. Puolapuut ovat myös neidin mieleen ja hän kiipeää niitä huimaa vauhtia. Alastulo olisikin vielä huimempaa, sillä hän saattaa monessa metrissä päästää kätensä irti luottaen jonkun ottavan kopin.

2,5

En malta odottaa metsien kuivumista, niin päästään viettämään aikaa enemmän sinne missä meillä on hyvä olla. Ja eipä ole paljon parempaa alustaa ja ympäristöä fysiikan ja mielikuvituksen kehittymiselle.

Hienomotoriset jutut on meillä vähän niin ja näin. Vesivärit, tussit ja sormivärit tuntuvat paremmilta suussa kuin paperilla. Muovailuvahan pyörittely ei myöskään ole jaksanut kiinostaa. Kesäksi ja lomaksi olenkin suunnitellut jättikokoista paperia, että päästään yhdessä taiteilemaan vähän värikylvyn tyyliin. Tarkoituksena on myös alkaa harjoittelemaan eri värien lokeroimista. Tyyliin punaiset toiseen kasaan, keltaiset toiseen kasaan. No, nyt mentiin jo hienomotoriikasta kognitiivisiin juttuihin. Palataas asiaan. Nuppipalapelit kaivetaan aina aika ajoin kaapista ja yhdessä tehden ne jaksavat välillä kiinnostaa. Onnistumiset ovat tuoneet motivaatiota. Oikeisiin paikkoihin hän ei vielä löydä palaa ilman osoittamista. Palikkalaatikkoon sen sijaan löytää paikkansa neliö ja kartio. Palapelit ovat olleet yksi esimerkki siitä, että ei suju vaikka kuinka treenataan. Palapelit hyllylle hetkeksi aikaa ja muutaman kuukauden päästä uusi yritys.

YMMÄRRYS JA TOIMINNANOHJAUS

Arki on parasta kuntoutusta sanotaan. Olen alkanut vasta nyt sisäistää sitä, joskin kehittymisen varaa itselläni edelleen on. Ei tarvita erillisiä jumppahetkiä, mutta mistä löytää voimaa ja aikaa tehdä taaperontahtisesti, kun itseltä hommat kävisivät kädenkäänteessä. Siivoaminen on yksi hyvä esimerkki. Jos on neiti kova sotkemaan, on hän vähintään yhtä kova siivoamaan, kun vain vetää oikeistä naruista. Vuolaat kehut siitä miten taitava ja reipas hän on. Toimii. Pyykkien laittaminen pesukoneeseen, pyykkipoikien irroitus kuivaustelineestä ja laittaminen omaan koriin, astioiden tyhjentäminen pesukoneesta, lelujen ja muiden tavaroiden järjestely luonnistuu yhdessä hienosti. Voimaakin on tullut jo sen verran, että sopivan kokoisia lelulaatikoita jaksetaan kantaa ja siirtää paikoilleen. Näitä tehdään yhdessä, mutta voin sanallisesti pyytää häneltä ja hän on yleensä tikkana paikalla auttamassa. Vaan onpa sitä joskus sellaistakin apua annettu, että paperirulla on tyhjennetty vessanpyttyyn, pyykkipojat tai neiti itse löytyy pesukoneesta tai penkillä tai pöydällä olevat tavarat löytävät tiensä lattialle.

Imurointi saa edelleen neidin niskavillat välillä pystyyn (ja muut vieraat kovat äänet, niin kun nyt kevätsäässä kuuluvat moottorisahat) ja luikitaan mieluusti syliin katsomaan, kun sohvatyynyjen pölypalloja hinkataan. Sen sijaan kuivauslasta ja rikkalapio on ihan pääliköitä ja niiden kanssa lanataan kotia päästä päähän. Lakanoita ei vedetä elämästä nautiskelijalta salaa. Ipana rakastaa keinua lakanoiden kyydissä, kun äiti ja isä keinuttaa. Ja kuka nyt ei, se oli ihan lempparia omastakin lapsuudesta.

Arkitohinoissa mukana oleminen tuntuu olevan kovin tärkeää muutenkin. Pitäisi päästä hellalle sekoittamaan ruokaa, keittämään kahvia ja petaamaan sänkyä. Olla siellä missä muutkin. Kuulua porukoihin. Miten oppia sietämään rapaa, joka roiskuu noin satatuhatta kertaa ennenkö lopputulos on priimaa? Siihen minulla ei ole vielä vastausta.

2,54

Yksi henkisesti itselleni kuormittavin tekijä on ollut se ettei neiti ymmärrä puhettani tai viittomiani. Nyt ollaan tilanteessa, jossa ei aina tarvitse välttämättä edes viittoa, kun neiti ymmärtää mikä on homman nimi ja mitä pitää tehdä. On esimerkiksi ihanaa, kun enää ei tarvitse mennä hakemaan eri kirjavaihtoehtoja mitä haluaisi lukea. Riittää kun sanoo, että luetaan ja käy hakemassa mieleinen kirja. Tai käsky käsien pesulle ymmärretään jos tahdotaan. Ja iltapuvun pukeminen kyllä ymmärretään liiankin hyvin. Nakuna ympäri taloa juokseminen kera hervottoman kikatuksen on vaan paljon kivempaa.

Pääasiassa meillä asuu perustyytyväinen ja huumorintajuinen pirkko. Osataan meillä kuitenkin äyskäröidäkin. Päiväkotipäivien jälkeinen väsymys näkyy ja häröilystä kiukustuva ja äänensä korottavalle mutsille kyllä loukkaannutaan ja rohkaisemalla myös itketään. Niin, kuinka nurinkurista on, että meidän neitiä täytyy rohkaista itkemään. Yleensä hävetessään tai pelätessään neiti kääntää vain päänsä sivuun, ei luo katsekontaktia ja suu vääntyy ruttuiseen mutruun ja pidättelee itkua. Olen ottanut syliin, rohkaissut häntä itkemään ja yrittänyt sanoittaa miksi hänestä tuntuu siltä. Ettei itkemisessä ole mitään pahaa ja on ihan normaalia pahoittaa mielensä jos komennetaan kovasti. Nyt kun meillä pahoitetaan mieli, pelätään tai loukkaannutaan, itketään hieman herkemmin. Ja siitä olen äärettömän onnellinen. Hän osaa viestittää ympäristölleen ahdingostaan.

Itkujen ja naurujen keskelle toivotan kaikille perustyytyväistä alkanutta viikkoa!

– Päivi

Lumen, jään ja vesisateen keskellä

Mitäs meillä ihmeteltiin viikonlopun vesisateen keskellä? Kuinka paljon kuuluu jo erilaisia lintujen ääniä, variksia, naapurin talviteloilta tuoman Porchen moottorin jylinän määrää, viemäreihin valuvan sadeveden lotinaa. Että eikö kuralätäkössä vesi olekaan juotavaa? Ja kumpi taipuu, kun ipana väsyy ja pyytää äitiä kantamaan? Äiti käskee tsemppaavasti nousemaan. Tilanne 0-0. Erässä kaksi lapsi alkaa syödä hiekkaa niin kauan, että äidin on pakko hakea lapsi ennenkö suoli on niin täynnä hiekkaa, että pyttyyn kilisee kasa sepeliä. Tilanne 0-1. Ipanan hyväksi.

papu

Mistä tuo lirinä kuuluu

Sitä on saanut kovastikin miettiä mitä sen lapsen kanssa pihalla puuhaisi toppavaatteet ja nyt vielä kuravaatteet niiden päällä, kun liikkuminen on muutoinkin kömpelöhköä ja hidasta. Miten saada lapsi innostumaan potkimaan lumikikkareita tai lapioimaan lunta ämpäriin. Oman lumikolan työntämisestä innostuttiin nyt, kun pihan lumet on jo sulaneet. Putkeen siis meni.

Voi kai miettiä itse miltä tuntuisi, kun pukisi sumopuvun päällensä ja käteen lyötäisiin riisikepit, että leikis noilla. Ja jalassa olisi luisimet, vaikka et osaisi yhtään luistella. Hauskuus vois loppua aika lyhyeen.

Kuran ja jään vuorotellessa meidän liikkuminen on rajoittunut pääasiassa kävelyretkiin. Kun sää on sallinut, ollaan yritetty hyödyntää leikkipuistojen liukumäkiä, rappusia joita voi kiivetä ja erilaisia matalia betonitasoja, joilla voi tasapainoilla kädestä kiinni pitäen. Mutta kylläpä odotan, että hiekkalaatikon hiekka sulaa. Että päästäisiinkö potkumopo vaihtamaan tänä keväänä potkupyörään. Ja virittämään terassin kattoon renkaat.

Liikkumismuotoja sisätiloissa olisi paikat väärällään, mutta nyt virustautien kulta-aikana miettii haluaako kantaa kotiin yhtään ylimääräisiä tauteja. Lähes joka kerran jälkeen kun ollaan tuliaisina tuotu jonkinsortin vatsa- tai räkätauti. Neidin rakastama uintikin on ollut pannassa juuri samasta syystä. Turun Kupittaan urheiluhallin lasten liikunnan ihmemaahan uskaltauduimme muutama viikko sitten. Ja selvisimme voittajina.

Turussa on maksuttomia lasten liikunnan ihmemaita myös koulujen tiloissa. Tarkemmat ajat ja paikat löydät täältä. Aivan mahtava palvelu kaupungilta. Jos joku turkulainen tai lähellä asuva ei ole käynyt ihmemaissa, suosittelen lämpimästi. Meidän neidin ehdottomat suosikit olivat esterata erilaisista palikoista juoksurata, jossa on nousevat kaarteet. Myös sähly kiinnosti jostain syystä kovasti ja yllätyimmekin, miten neiti tarttui mailaan ja yritti sohia palloa kuin vanha tekijä.

Eilen käytiin keilailemassa suvun voimin, olipa mukana ensikertalaisiakin. Meidän neiti olikin jo vanha tekijä, kun ensimmäistä kertaa oltiin keilailemassa lomareissulla, kun neiti oli 9kk. Silloin pakoon mentiin pikkuisen hitaampaa ja tahtoa oli jonnin verran vähemmän. Tällä reissulla meidän osalta keiloja kaatui hiukan vähemmän. Kivempaa oli jortsata poppibiisien tahtiin, laskea esteettömyysliuskaa pitkin liukumäkeä, ihmetellä hohtokeilauksen valoja ja tasapainoilla reunaa pitkin. Summasummarum tärkeintä kuitenkin oli mielestäni, että myös neiti lähti mukaan. Oli osallisena omalla tavallaan. Uusia paikkoja, uusia ihmisiä ja uusia normeja, joita yhdessä opetella. Ja muutaman leveä hymykin saatiin kanssakeilaajilta aikaiseksi pienestä toilailusta huolimatta.

papu1

Ja hei muuten. Yks pikku juttu. Piskuinen blogini on luomassa nahkaansa ja kevät tuo uusia kuvioita tullessansa. Rumpujen pärinäää…

Ensinnäkin. Meidän menoa voi nykyisin vahtia tarkemmin myös Facebookin kautta ja Instagramissa nimellä @elamanmittaisellamatkalla. Lisää kivoja juttuja tulossa myöhemmin.

Hyviä öitä kaikille ja voimia uuteen viikkoon!

-Päivi

Muutto – Mitä ottaa huomioon erityislapsen kanssa?

Syyskuussa piteli hiljaista. Meillä oli muuttoliikettä. Ollaan muutettu kerran jos toisen, mutta nyt kun lapsi on päiväkoti-ikäinen, huomaakin, että liikkuvia osasia on aika paljon enemmän verrattuna pelkkiin omiin tarpeisiin. Meillä on mennyt kaikki palveluiden vaihdot kohtalaisen hyvin. Pyrokratia vain on hidasta, paperinpyöritystä on paljon, sähköposteja lähes yhtä paljon ja siihen sivuun vielä rutkasti puhelinsoittoja. Tähän rumbaan ei vain totu.

Meidän neiti on päässyt elämässään muuttamaan jo kolme kertaa, kaksi kertaa vaihtanut jo päiväkotiakin. Ja mitä enemmän hänelle on tullut ikää, sen enemmän mietittäviä palasia kuviossa on. Näiden asioiden pohtimisesta saattaa olla muillekin liikehtiville ihmisille apua. Huonoa omaatuntoa koen päiväkotien muuttumisista ja olen miettinyt miten emotionaalisesti epätasapainoisen lapsen saan aikaan. Aika näyttää.

Päiväkoti. Ihan kivenheiton päässä. Asia ei ollut kuitenkaan niin sillä sanottu, sillä tämä meidän päiväkoti on kovin täynnä. Kesken päiväkotikauden ei ole myöskään paras aika muuttaa. Tulevan syksyn päiväkotiryhmiä mietitään keväällä, joten ajoittakaa muuttonne siihen ja hakemus siltikin mahdollisimman aikaisin. Suositushan taitaa olla kunnista riippuen n. 4 kk. Silloin lapsenne sijoittumisia on kaikkein helpoin miettiä. Heinäkuussa sitä ilmoitusta ei kannata jättää, nimimerkkejä löytyis. Meillä päiväkodin kanssa kävi parhain päin ja typy tuntuu hyvin viihtyvän siellä. Se on pääasia.

Päiväkotia miettiessä kannattaa myös katsoa vuosien päähän. Onko päiväkoti sellainen, jossa lapsi voi jatkaa eskariksi. Missä mahdollinen koulu olisi? Meidän neiti on nyt 2-vuotias. Joissakin kunnissa aloitetaan esieskari 5-vuotiaana. Jos toivoo kouluajan toteutusta muulla tavalla, ei se kolme vuotta ihan hirveän pitkältä ajalta enää tunnu jos vastassa on taistelut tuulimyllyjä vastaan tai muuten vain jäykkä pyrokratia.

Terapiat. Kun kunta vaihtuu terapeutitkin vaihtuu. Ainakin siinä tapauksessa, kun terapeutit ovat olleet kaupungin tuottamia niin kuin meillä. Se aiheutti myös sen, että terapeutteja haetaan nyt ensisijaisesti Kelalta, joten meidän terapeutit ovat olleet telakalla nyt jonkin aikaa. Jos terapeutit vaihtuvat, kannattaa niidenkin metsästys aloittaa heti kun tietää mihin muuttolaatikkonsa laskee. Meillä lykästi ja terapeutit löytyivät melko kivuttomasti. Toivotaan, että he ovat motivoivia ja innostavia!

Tukiviittomaopetus. Kehitysvammahuoltoa, joka on siis kunnan maksamaa. Kun asuinkunta vaihtuu, uudet hakemukset joutuu heittämään kehiin. Mikäli kunta on kilpailuttanut omat opettajansa, vanhan viittomaopettajan jatkaminen ei ole itsestäänselvyys.

Erityishuolto. Paikasta riippuen paikka saattaa vaihtua, mutta mikäli haluaa jatkaa samassa paikassa se on mahdollista erikoissairaanhoidon valinnanvapausoikeuden mukaan. Jos on myös muita erikoissairaanhoitoa vaativia tarpeita (sydämen seuranta, epilepsia yms.), voi niitä jatkaa samoin tavoin

Neuvola. Vaihtuu kunnan mukaan. Kannattaa vanhaan neuvolaan laittaa suostumukset tietojen luovuttamisesta, jotta uusi neuvola saa tiedot lapsesta. Itse täytyy muistaa olla uuteen neuvolaan yhteydessä.

Suurin selvityksen aihe on ylipäänsä kuntien tarjoamat palvelut ja niiden erot. Avustajat ja erityistarpeiden huomioimiset, apuvälineiden saamisen mahdollisuudet, omaishoito, tilapäishoito… Kannattaa selvitellä näitä etukäteen. Ne ovat isossa kuvassa elämään merkittävästi vaikuttavia seikkoja. Tässä kohtaa liputan vertaistuen verkoston voimasta. Somesta saa nopeasti tietoa, miten eri asuinkunnissa asiat toimivat. Oikeuksien toimivuudesta. Oikeudet, jotka kuuluisivat kaikille asuinkunnasta riippumatta.

Onko siellä muita muuttaneita? Onko jotakin minkä olen mennyt jo unohtamaan? Tai jotakin, jota en edes tiennyt että pitäisi tietää.

Meillä on nyt koti. Ihka eka oma koti. Tai no, pankin koti. Miehen kanssa just mietittiin, että miksi puhutaan ylipäänsä omista kodeista. Tämähän on vain näennäisesti meidän seuraavat parikymmentä vuotta. Sama se. Tää on aikas kiva.

Leppoisaa viikonloppua kaikille, muistakaahan tulleet talvirajoitukset!

<3 Päivi

1 2 3