kaupunkiloma

5 x meidän perheen retkeilysuosikit Varsinais-Suomesta

Huomisen Suomen luonnon päivän kunniaksi jaan meidän luontoretkistä kotikontujemme eli Varsinais-Suomen retkeilypaikkojen suosikit. Kaikista olen kirjoittanut aikaisemmin tänne blogiin ja laitan suorat linkit tähän postaukseen, josta voit käydä lukeamssa lisätietoa tai fiilistellä lisää maisemia. Olkoonkin meidän maa litteä, mutta ei se ainakaan lattea ole. Seikkailut on ihan nurkan takana, kun annetaan sille mahdollisuus

1. MATHILDEDAL SALOSSA

Matildanjärven ympäri menevä rengasreitti on meidän perheen kestosuosikki ympäri vuoden. Matkan varrella on grillauspaikka, pitkospuita ja suoympäristöä. Ihan vieressä on Mathildedalin ruukkikylä, josta löytyy alpakoita, käsityöläisputiikkeja, pitseria. Lähellä on myös Teijon muut retkeilyalueet.

2.VAARNIEMI TURUN JA KAARINAN RAJALLA

Vaarniemeen vie upea vanha tammitie, jonka varrella laiduntaa kesäisin lampaita. Vaarniemen huipulle vie pitkät portaat, jotka on olleet ainakin meidän neidin mieleen. Huipulla on lintutorni, josta avautuu eri vuodenaikoina upeat maisemat. Huipulla on myös grillikota.

3.KUUSISTON LINNANRAUNIOT KAARINASSA

Kuusiston linnanraunioiden kupeessa menee pikkulasten kanssa tehtävä kiva luontopolku. Märkään aikaan se on kurainen, mutta kuivalla säällä mukava. Linnanraunioilla on grillipaikka ihan meren rannassa. Se on usein ruuhkainen, joten kannattaa varautua odottamaan.

4.LITTOISTENJÄRVEN LUONTOPOLKU

Jos teidän perhe pitää lintujen seuraamisesta Littoistenjärven luontopolku on place to be. Se on pienen kosteikon ja järven välissä menevä ja sen ääreltä löytyy peräti kolme lintutornia lintujen tarkkailuun. Kesällä voi pulahtaa samalla reissulla uimaan, sillä reitti lähtee uimarannalta. Littoistenjärven luontopolkuun on ihan erityinen suhde, sillä se on ensimmäinen reitti, jonka esikoinen käveli ihan itse 2v 10 kk iässä.

5.HAUNISTENALLAS RAISIOSSA

Raision kauppakeskus Myllyn ihan kupeessa oleva Haunistenallas on vajaa kolme kilometriä pitkä rengasreitti. Matkan varrella on kaksi laavua, ensimmäinen melko alussa ja toinen melko lopussa. Ei todellakaan uskoisi olevansa aivan kauppakeskittymien läheisyydessä.

Onko joku näistä sunkin lemppari? Mihin näistä haluaisit seuraavaksi? Itseäni houkuttelisi Mathildedalin alue maastopyöräillen.

Nautitaan Suomen luonnosta ja pidetään sitä yhtä hyvänä, kun se pitää meitä.

Kesän road tripin suosikki – Savonlinna

Niin on hassua, että ollaa idässä asuttu lähes neljä vuotta, eikä tiemme koskaan vienyt Savonlinnaan. Onneksi tänä kesänä vei. Se oli meidän tämän kesän kotimaan road tripin koko perheen suosikkikohde. Siksi aloitan reissuraportin siitä. Ilmakin oli aivan täydellinen. Tai ehkä siinä oli se suuri syy. Kaunis ilma kun tekee lähes jokaisesta Suomen kunnasta kesällä ihanan.

On kuitenkin aika monta kivaa syytä ottaa ja lähteä Savonlinnaan, lastenkin kanssa. Moni kiva juttu oli tosi lähellä toisiaan, joten auton kanssa tai julkisilla ei tarvinnut lähteä säheltämään.

Kysyin tien päällä Instagramin puolella, että mitä tekemistä me keksittäisiin Savonlinnassa ja mitä me syötäisiin. Jos haluat käydä hakemassa lisää vinkkejä mitä ei itse ehditty kokeilla, niin käy kurkkaamassa @elamanmittaisellamatkalla kohokohdista kohta ”Järvi-Suomi”.

Pitkään autossa istumisen jälkeen Pikku kakkosen puisto oli parasta mitä meidän neiti kuvitella saattoi. Leikkipuisto on vaatimattomampi ja pienempi kuin esimerkiksi Porin kirjurinluodossa tai Turun seikkailupuistossa, mutta miljöö kyllä vetää pisimmän korren. Saimaa oli läsnä kaikkialla, niin myös leikkipuiston äärellä.

Jos haluaa olla tehokas Savonlinnassa menisin heti aamutuimaan Olavinlinnaan. Saimme pesueemme liikenteeseen noin kello 11 maissa ja silloin oli jonoakin jo jonnin verran. Leikit jos toiset sai keksiä, jotta saatiin neiti pysymään jonossa. Tulikin mieleen, että miksi ihmeessä tällaisiin paikkoihin ei voi ostaa lippua etukäteen online. Säästyisipä tältäkin sirkustelulta.

Pääsylippuun sisältyy ohjattu kierros Olavinlinnaan ja sitä moni suosittelikin, jotta sai irti linnasta jotakin. Me lähinnä ihmettelimme miltä linna näytti ja juoksin neidin perässä. Puolisolla oli kuopus kantorepussa ja rattaat jätettiin lipunmyynnnin kupeeseen.

Neidillä on EU-vammaiskortti A-merkinnällä eli avustajamerkinnällä. Se oikeuttaa moneen paikkaan avustajan maksutta mukaan, niin myös Olvavinlinnaan. En tiedä olisimmeko muutoin menneetkään nyt linnaan, koska en tosiaan juuri itse kyllä ehtinyt Olavinlinnaan tutustumaan.

Mennessä lapsille jaettiin tosi kiva bingopohja, jonka ideana oli etsiä ja bongailla erilaisia asioita linnasta. Se ei meillä vielä jaksanut juuri kiinnostaa, mutta muutaman vuoden päästä voisin kuvitella, että on tosi motivoivat väline tutustua paikkoihin ja rauhoittaa menoa.

Olavinlinnan jälkeen alkaakin olla hyvä hetki haukata jotain ja hyviä ravinoloita löytyykin ihan läheltä. Meille Instagramissa suositeltiin Sarastroa. Kaikkien tie vie kuitenkin tätä kesänä Savonlinnaan. Tai siltä ainakin tuntui. Ja kyllä sen näki esim. ravintoloissa, koska vasta kolmanteen pääsimme illastamaan ravintola Linnakrouviin. Pitsaa mielivien kannattaa suosittelujen mukaan hakea Caperosta.

Reissun ihania ekstempore yllätyskohtaamisiakin tuli, kun puolison koulukavereita treffatiin useampaakin ja käytiin illastamassa heidän kanssaan.

Syömisen jälkeen voisi lähteä suunnistamaan kohti toria, jonka varrelta löytyy pieni hiekkaranta pulikointeja varten ja se Pikku kakkosen puisto. Torilla oli ihana pöhinä ja ostettiin me tietty matkaevääksi sekä makeita että suolaisia lörtsyjä. Asiantuntijat kertoivat, että parhaat lörtsyt tulee Laurikaisilta. Minuun vetosi kuitenkin sympaattisen oloinen nuorimies Lörtsypoikien tiskillä ja otettiin sieltä tällä kertaa meidän lörtsyt.

Lörtsyjen lisäksi muikut oli omalla to eat -listallani. Kai nyt muikut kuuluu Savonlinnaan niin kuin Auran sinappi Turkuun. Sellaiset saatiin Kalastajan kojulta torilta. Koju on vähän harhaanjohtava nimi, koska ihan ravintolamainen mesta on kyseessä. Muikut oli hyviä, mutta puolison ja neidin kalakeiton perunoissa oli toivomisen varaa.

Jälkkäriksi haettiin vielä legendaariselta lippakioskilta isot pehmikset. Savonlinnan lippakioski löytyy osoitteesta Satamapuistonkatu 6, 57130 Savonlinna. Huhujen mukaan kioski menee syksyllä remonttiin tai maan tasalle, mutta tietoa tästä ei ole.

Meillä oli asuntoauto parkissa aika lähellä Olavinlinnaa. Saimme kuin ihmeen kaupalla molemmat lapset kärryihin päiväunille, kun neidin viimeinenkin toive oli täytetty – jätski. Suuntasimme takaisin Olavinlinnalle päin, jonka edustalla on Mustanvirran panimon panimopaku, johon suuntasimme yksille ja nauttimaan auringosta. Mustanvirran oluet on omia pienpanimosuosikkeja, menkää testaamaan jos oluista pitää.

Kun lapset jatkoivat meidän oman pienen seesteisen hetken jälkeen vielä unia, sai kesäloman tuoma hetkeen heittäytymisen flow minut kävelemään lasten kanssa Sulosaareen. Olavinlinnalta mapsin mukaan Sulosaareen on kävellen 1,8 kilometriä. Se oli aikas kiva paikallisherkkujen sulattelulenkki ja maisemat nyt on järviloverille silmiä hivelevät. Sillä välin puoliso laittoi asuntoautoa lähtövalmiiksi.

Lasten päiväunien jälkeen suuntasimme niin ikään taas täysin Instagramista saamieni suositusten perusteella Sulosaaren Kalliolinnan lettukahvilaan. Autot voi jättää Casinon parkkipaikkoille Vääräsaareen. Sieltä tien päästä alkaa suloinen polku ja kävelysilta Sulosaareen. Siitäkö saarikin nimensä saanut. Ihana.

Kalliolinnan lettukahvilan päivä oli kuulemma kovin ruuhkainen ja lettuja odoteltiin tovi jos toinen. Miljöö on kuitenkin sen verran aisteja hivelevä, että leikki jos toinen saatiin ajankuluksi aikaan. Ulkona pöydät olivat myös tosi erillään toisistaan, vaikka kahvilan sisällä turvaväleistä ei kyllä voinut puhuakaan.

Sulosaaresta löytyy myös salaisia uimapaikkoja ja pussauspenkkejä sekä grillauspaikka ja kota. Aivan tosi ihana retkikohde ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Omat eväät mukaan jos budjetti ei veny letuille. Niin sanoinko, että oli ihana paikka?

Savonlinnasta skipattiin kaikki luontopolut joita sielläkin riittää. Lisäksi ilman lapsia oltaisiin ehkä hypätty pienelle parin tunnin päiväristeilylle ja ihmettelemään Savonlinnaa Saimaalta käsin. En jotenkaan ennen visiittiä edes tajunnut, että koko Savonlinna on saarirypäs.

Alin kuva on räpsäisty asuntoauton ikkunasta ja kuvaa jotenkin tosi hyvin matkustamista matkailuauton kanssa. Siinä me vielä voideltiin iltapalaleipiä ja ihmeteltiin tummuvaa kesäiltaa. Muljahti vatsanpohjassa asti. Vielä reilu vuosi sitten istuskelimme esittelymatkailuautojen kyydissä haaveilemassa, että ehkä joskus. Voi kunpa joskus voisi olla riippumaton ajasta ja paikasta. Ja se joskus tulikin reilu puoli vuotta myöhemmin monen asian summana.

Miniloma Barcelonaan. Eiku Poriin.

Kevät on sekoittanut työkuvioita ihan huolella varsinkin puolisollani, jonka työt loppuivat kokonaan pariksi kuukaudeksi. Työt ovat pikku hiljaa nytkähtäneet käyntiin, mutta edelleen tyhjiä päiviä on. Kaikki yrittäjät tietävät ettei niin sanottua työtöntä päivää ole, mutta se, että kassaan kilahtaa jotakin on asia erikseen.

No, sen sijaan, että ollaan jääty tuleen makaamaan, meidän perhe on ottanut ilon irti siitä, että isä ja puoliso on kotona ollut huomattavan paljon enemmän normaaliin verrattuna. Viime viikolle tuli muutama arkivapaa-päivä ja mietimmekin pitäisikö tehdä joku lähimatkailu -reissu.

Puoliso ehdotti Poria, jossa ei olla oltu koskaan lasten kanssa ja viimeksi asuntomessuilla. Onko siellä mitään muuta kuin kilometrejä pitkä hiekkaranta Yyterissä? Ei tiedetty, mutta lähdettiin katsomaan.

Reissuun lähdetiin asuntoautolla, joka tuli todettua meidän tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kaikkein parhaimmaksi vaihtoehdoksi, vaikka asuntoauto vähän klohmo onkin kaupunkien keskustoissa. Toisaalta eipä meillä sinne kaupunkien keskustoihin oikein asiaa edes ole, joten no worries.

Kaikkein tärkeintä matkailemissa tai yliåäänsä liikkumisessa on ollut ymmärtää ettei lasten kanssa aikataulua pysty rakentamaan samalla tavalla kuin kaksistaan. Nälkä ei odota. Väsymys ei katoa. Olemmekin todenneet, että kaksi aktiviteettia – yksi aamupäivään ja yksi iltapäivään välipalan jälkeen on aivan maksimi. Silloin huolto pysyy kunnossa ja kaikkien hampaita kiristelee vähemmän.

Lähdetiin maanantaina puoliltapäivin toiveissa lasten päiväunet samalla. Ei ihan huono suoritus. Likimain Porissa huomattiin, että meidän peitot ja tyynyt olivat jääneet kotiin. Voi perse.

Onneksi Yyterin Resort & Camping löytyi vuokrattavat petivaatteet. Meidän piti vaihtaa seuraavaksi yöksi Siikarantaan, jotta tulisi nähtyä erilaisia camping-alueita, mutta emme jaksaneet sitten vekslata petivaatteiden kanssa. Ehkä sitten seuraavalla Porin reissulla. Tämä oli siis meidän eka kerra camping-alueella ikinä.

Maanantai-ilta meni pitkin biitsiä kävellen. Alueella menee 1,5-8 km reittejä, mutta me juoksentelimme tällä kertaa vain pitkin rantaviivaa. Tuuli oli kova, vaikka ilma olikin liki parikymmentä astetta. Vesi tuntui käteen lämpimältä.

Kyselin Instagramissa mitä me Porissa oikein puuhattaisiin ja sen pohjalta me suunnitettiin sitten puuhailut seuraavalle päivälle. Neiti olisi todennäköisesti nauttinut leveillä puupitkoksilla juoksentelemisesta ja hiekalle hyppäämisestä ilman sen suurempaa, mutta ihan jo vanhempienkin iloksi oli kiva nähdä vähän muutakin.

Tiistai aamupäivä suunnattiin Kirjurinluodon Pellehermannin puistoon. Neiti ei meinannut pysyä housuissaan, kun näki ne kaikki kiipeilysysteemit autosta. ”Vaaaaaaau”, ja sitten se oli menoa. Pari tuntia täyttä tykitystä ja minä perässä. Välillä otettiin vuoronvaihto puolison kanssa. Pikkuveljen perässä pysyy vielä vähän näpsäkämmin.

Pelle hermannin puisto on todella iso ja monipuolinen leikkipuisto, josta löytyy kyllä kaikille lapsille jotakin. Lisäksi puistossa oli kanoja ja riikinkukkoja. Liikennepuisto ei ollut auki. Karusellit ja erilaiset liukumäet jäivät kokeilematta, kun neiti viihtyi niin hyvin isossa merirosvolaiva -kiipeilytelineessä.

Lounas ja päiväunet hoidettiin parkkipaikalla, jonka jälkeen suunnattiin Reposaareen. Asuntoauton yksi parhaista puolista. Lapset saa nauttia meiningistä loppuun asti, ei tarvitse käyttää aikaa majoitukselle menemiselle ja itsekin saa nukkua päikkärit!

Matkan varella Reposaareen on aika paljon teollisuutta ja tuulimyllyjä, jotka eivät itseä puhuttele. Reposaari itsessään oli kuitenkin sympaattinen ja pieni puutalokylä. Sieltä en ehtinyt kuvia napsimaan, koska reissuseurue vaati siinä vaiheessa jo ruokaa ja huoltoa.

Reposaaressa kävimme linnakepuistossa. Osoite linnakepuistoon oli tosi huonosti löydettävissä netistä ja google mapskin osoitte ihan päin honkia. Linnakepuiston osoitetta en edelleenkään tiedä, mutta ainakin näin löydät perille: Aja tietä 269 eli Reposaaren maantietä, joka vaihtuu Satamapuistoksi. Käänny oikealle Laivakadulle ja sitten vasemmalle. Heti seuraava risteys oikealle on Ankkurikatu. Ankkurikadun päässä käänny vasemmalle ja ajat lopulta Linnakepuiston parkkipaikalle, joka on vasemmalla. Lähtöpaikka puistoon ja näkötornille on oikealla. Jos menet tätä reittiä, matkan varrella on myös opasteita. Toisaalta voit harjoittaa lempeästi seikkailuhenkeä ja sukkuloit toista kautta takaisin.

Linnakepuistossa on Suomen ainoa yksityisrahoitteisesti vuonna 1935 rakennettu patteristo, jonka tarkoituksena on ollut suojata Poria ja Porin satamaa. Juoksuhaudoissa ja kuivassa kangasmetsässä juokseminen oli hurjan hauskaa neidin mielestä.

Kiipesimme myös näkötorniin, josta ei nyt ihan panoraama auennut, mutta merelle näki kivasti. Eikä sillä, että maisemista olisi juuri ehtinyt nauttimaan, koska neidin mielestä parasta oli rappuset. Varsinainen pit stop ylös ja sitten heti alas.

Lopuksi käytiin heittelemässä kiviä rannassa. Mikähän siinä onkin, mutta varmaan kuuluu joka lapsen top 5 puuhailuihin. Rannan tuntumassa oli myös toistakymmentä joutsenta ruokailemassa.

Oma aika täytyy usein nipistää omista yöunista. Joskus se on sen arvoista, useimmiten ei. Nyt oli. Kun lapset oli saatu viimein iltahepulointien jälkeen simautettua, päätin käydä vielä kurkkaamassa miltä näyttää Yyterin auringonlasku toukokuun viimeisinä päivinä. Olin rannalla yksin jossei muutamaa teiniä oteta lukuun.

Kokeilin taas vettä, joka tuntui niin lämpimältä, että hetken mielijohteesta päätin heittää vaatteet hiekalle ja käydä uimassa. Oli minulla alusvaatteet, mutta saatoinpa silti päätyä jonkun porilaisen teinin snäppiin tai muuhun chattiin. Veteen täytyy kahlata tosi pitkälle, että pääsee vyötäröön asti edes veteen. Siellä se vesi ei enää ollutkaan niin lämmintä. Mutta mikä voittaja-olo kun otin ne muutamat vedot.

Aika pian sainkin viestin, että rintaa tarvitaan. Märät alusvaatteet kainalossa ilman pikkareita ja rintaliivejä paljain varpain hipsin juoksujalkaa takaisin kohti leirintäaluetta. Oma hetki oli reilu puolituntia, mutta tuntui merkitykselliseltä. Mieli oli levollinen ja oli hyvä kömpiä kuopuksen viereen.

Keskiviikkona otettiin hidas aamu, jonka jälkeen nokka näyttikin jo kohti Turkua. Tai niin hidas kun se meidän kiipeilevän 8 kk ja jekkuilevan kohta 4-vuotiaan kanssa on mahdollista. Ensi kertaan jäi vielä paljon koluttavaa porilaisten jakamista vinkeistä:

  • Kallon kallioille hyppelemään. Sieltä löytyy majakkafaneille majakka
  • Ahlaisten Kitukoski
  • Leineperin ruukki
  • Polsanluodon lenkki
  • Herrainpäivien luontopolku

Menkää ja ihastukaa kesällä Poriin. Sitten on kiva palata takaisin kotiin ja todeta senkin aika ihana paikka olevan. Ei levänneenpänä, mutta henkistä pääomaa kartuttaneena ja lapsuusmuistoja luoneena.

20 x kesätekemistä koronan aikana

Viime kesän to do-listalta ehdittiin tekemään paljon juttuja, kuten syötiin paljon jäätelöä, vietettiin mökkijuhannus ja pyörittiin pari viikkoa Lapissa. Kävin siskon kanssa maalla Tarvasjoen kesäteatterissa, juhlin ystävän kolmekymppisiä ja vietimme meillä kesäjuhlia talon täydeltä ja join alkoholittomia mojitoja. Kahden keskistä aikaakin oli puolison kanssa, kun oltiin Ed Sheeranin keikalla heinäkuussa ja Vegånia-kasvisruokafesteillä elokuussa puolison kanssa. Esikoinen pääsi elämänsä ensimmäiselle marathonille 700 metrin matkalla ja maauimalassa käytiin polskimassa. Paljon ihania muistoja.

Nyt mielessä kaikilla jäytää, mitä kehtaa ja uskaltaa kesällä tehdä? Onko kaikki kesän kivat jutut nyt pannassa koronan vuoksi? Ei festareita, urheilutapahtumia tai markkinoita. Voiko maauimaloihin mennä? Viitsiikö terasiille saati ravintolaan raahautua? Entäs minun kesäteatteritraditio?

Tuntui, että korona on vienyt vähän fiiliksen kaikelta. Aloin kuitenkin listata itselleni tärkeitä asioita. Huomasin, että aika vähän lopulta on sellaisia asioita mitä en pystyisi koronan vuoksi tänä kesänä tekemään. Bonuksena on vauvavuoden arki, jota ei sido työajat.

Mocktail, Helsinki ja ystävä <3
  • Terassiviinikierros kaikkien ystävien terasseille vuorotellen. Ehkä viini tasting itse pidettynä! Tämä on melko kunnianhimoinen ajatus, mut jos nyt edes kerran pääsisi humpsuttelmaan kunnolla.
  • Take away- tai terassiruokaa kavereiden kanssa.
  • Melomaan. Haaveissa koko päivän melontaretki. Viime kesänä oltiin ystävän kanssa Aurajoessa suppailemassa ja sekin oli hitsin kivaa. Nyt olisi kiva ottaa kajakki jonnekin missä voisi olla muiden katseilta piilossa.
Kuralan kylämäki
  • Paljon pyöräilyä. Hankittiin nyt keväällä pyöräkärry, johon molemmat lapset mahtuvat, joten mahdollisimman paljon pyöräilyä kesällä. Neidin potkupyöräily myös lähti käyntiin nyt tänä keväänä ja potkupyöräretkiä myös luvassa.
  • Sekä saariston että rannikon rengastie kiinnostelee kovasti. Pyörällä tai autolla. Lasten kanssa pyöräily etenkin Saariston rengastiellä mietityttää, koska saaristossa tiet ovat kapeita.
  • Maastopyöräilemään. Olen pitkään haaveillut maastopyöräilystä ja miettinyt, että se olisi tulevaisuudessa ehkä jopa mun oma tai meidän yhteinen harrastus puolison kanssa. Lasten kanssa se ei ole kovin turvallista tällä hetkellä. Ajattelin, että jos saataisiin molemmat lapset hoitoon päiväksi, niin vuokrattaisiin maastopyörät jostain ja vietettäisiin parisuhdeaikaa.
  • Paljon mökkeilyä. Jos on lämmintä, suunnittelin jo, että ollaan lasten kanssa paljon mökillä, vaikka puoliso töissä onkin. Yritetään saada muita lastenvahteja avuksi mukaan, hah.
  • Paljon uimista luonnonvesissä jos saadaan lapsille (ja äidille) sopivanlämpöiset uimavedet.
Esikoinen laittoi saappaat suojaan.
  • Asuntoautolla Lappiin pariksi viikoksi. Perinteistä Lapin lomaa ei olla kuopattu, vaan tarkoitus on mennä, mutta ajaa mennen tullen. Mennään asuntoautolla, jotta kontaktit on helppo minimoida. Retkeillään paljon ja leikkipuistoja tulee varmasti koluttua. Lukkoon ei olla reittejä lyöty, mutta pohdinnassa Hossa, Kuusamo, Varangin niemimaa, Alta ja ehkä Kilpisjärvi. Voitaisiin mennä länsirannikkoa pitkin ja mennä Jäämerta nuollen itärajalle ja sitä kautta takaisin etelään. Saas nähdä. Onko suosituksia?
  • Lähiretkiä. Samoihin vanhoihin lemppareihin, kuten Haunisten allas tai Vaarniemi. Tai sitten Maskun Kullaanmäelle, jossa ei olla käyty. Se pitää ainakin korjata.
  • Telttayö. Esikoinen ei ole muistaakseni nukkunut vielä kertaakaan teltassa. Nyt voisi olla hyvä kesä alkaa harjoittelemaan.
  • Villiyrtteihin tutustumista. Olisi ihana oppia hyödyntämään luonnonantimia monimuotoisemmin.
  • Säilömistä ja marjojen poimimista. Tietty. Eväät mukaan metsään ja mustikoita poimimaan.
  • Terassiviljelmien hoivaamista ja ihmetellään saadaanko tänä kesänä mansikoita ja paprikoita omalta pihalta.
  • Kokonaisen kirjan lukeminen. Tää sopis hyvin sinne mökille. Mulla on ollut tavoitteena, että ainakin yksi kirja kesässä oikein kovakantisena eikä äänikirjana tai ruudulta luettuna niin kuin on nyt viime ajat mennyt.
  • Koko perheen olympialaiset ja sitten vaikka esikoiselle oma sopiva rata myöskin. Koska Paavo Nurmi Marathonia ei tänä kesänä ole, ehkä me tehdään oma kisa.
  • Pihapelien harjoittelua. Mölkky, petanque ja kroketti naftaliinista.
  • Vesisotaa. Tarvitsis kaivaa vanhaa vaahtomuovia jostain ja tehdä siitä paloja. Ne voi heittää veisaaviin, josta saa vähän lempeämpiä vesisota-aseita.
  • Päälläseisontaa. Jooga ja itsensä huoltaminen on jäänyt liian vähälle. Nyt täytyy verestää ainakin päälläseisontaa ja jossei se enää onnistu niin alkaa harjoitella uudelleen.
  • Ratsastamaan. Olisi ihana viedä sekä esikoinen että puoliso ratsastamaan. Molemmat ovat siitä puhuneet ja molempia se varmaan jännittäisi.

Huvipuistot ja muut yleisöpaikat vielä monet pohtivat ja odottelevat hallituksen tarkempia ohjeistuksia. Mutta esimerkiksi Linnanmäki kertoi avaavansa ovensa 12.6., mutta epäilen, että me emme taida tänä kesänä moisiin mennä, vaikka ajattelinkin, että tänä kesänä me saataisiin niistä varmasti jo tosi paljon irti.

Kesä on kuitenkin ennenkaikkea asenne niin kuin yllä olevasta viime kesän sateisesta ja kylmästä Lapin reissustamme huomaa. Pääasia, että se on sellaisen asenteen täyttämä, jota itse toivoo. En pitäisi pahakseni muutamaa Netflixin huurteista kotipäivää ja kattoon tuijottelua. Silti kotoa olisi nyt kiva lähteä. Johan täällä ollaan kökitty.

Tekemistä Turun seudulla ja muita suunnitelmia: Meidän kesän to do-lista

Tarvasjoen Suurilan kesätapahtumasta 2018. Siellä rapsuteltava oli poni, muutaman päivän ikäisiä karitsoja, joiden emolle oli käynyt huonosti, kaneja ja samojedi-koiria. Oli pomppulinnaa ja sirkustaiteilijaa. Ihana kesätapahtuma! Toivottavasti järjestetään myös tänä vuonna.

Niin kaukaiselta vielä kuukausi sitten tuntui kesä. Ja nyt oman kesäloman alkuun on alle kuukausi. Härregyyd. Aina tulee mietittyä mitä kaikkea kivaa sitä haluaisi kesällä ehtiä tekemään. Nyt kun koittaa elämäni toinen koko kuukauden kesäloma, on aika kääntää katse kesäpuuhiin. No ja on kai sitä toivon mukaan kesää vielä kesäloman jälkeenkin. Mutta mitä sitä sitten tekisi kesällä? Omassa pinttyneessä mielessä on tiettyjä juttuja, jota ilman kesää ei tule. Sen lisäksi kaipaan uusia positioita ja elämyksiä. Hiljaisuutta ja kesäpöhinää. Sopivasti kaikkea ja toisaalta ei mitään ihmeellistä.

Älkää pökertykö. Tää on se lista kun kaivetaan, kun ei oo mitään tekemistä ja jotain haluis tehdä. Ja toisaalta monesti myös havahtuu kivojen kesätapahtumien olemassaoloon vasta kun se on jo myöhäistä. Turku ja Turunseutu on täynnä elämää kesällä ja tässä meidän vinkit ja ajatukset kesään. Kuvituskuvat ovat otettu pitkin poikin Suomenmaata.

Rokuan kuntokeskus, 2018.
Kotkan Varissaari 2016
Varissaari, Kotka. 2016
Varissaari, Kotka. 2016
Saariston rengastieltä 2016, mukana Paavo-koiramme.
  • Uimista. Paljon uimista. Pienen naperon kanssa se vaatisi jonkinnäköisiä lämpötiloja, joten toivotaan, että aurinko hellisi. Turun seudulta lemppariuimarantojani on:
    Uittamon ranta/ Isposten ranta, you name it. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
    Ekvalla Kakskerrassa, (on esteetön)
    Ruissalon Saarronniemi, miinuksia hanhenkakasta
    Maskun Riviera, josta lähtee myös luontopolkuja
    Mellilän järvi, löytyy kesäkioski ja uimahyppytorni
    Paimiossa hiekkakuopat ja Ankkalampi
    Littoistenjärvi
    Ilmiantakaa kivat rannat, joita tässä ei ole!
  • Pyöräretkiä. Lähelle ja kauas kunnosta riippuen. Ainakin nyt:
    – Piknikille Liedon Vanhalinnan kallioille
    Ruissalon Telakalle pitsalle Pizzeria al Mareen (ravintolan keittiön on auennu eilen!) ja takaisin Fölin vesibussilla Turun keskustaan. Vesibussi maksaa bussilipun hinnan verran ja pyörät saa tosiaan kyytiin samalla lipulla.
    – Jokilaivoille päiväsaikaan vaikka syömään Aussie bariin tai limuille Katarinaan. Illalla bilettämään sitten Donnaan, jos tanssijalat jaksaa.
    Saariston pieni rengastie kutkuttelisi, mutta liekö liian kunnianhimoinen suoritus 120 kilometriä? Noh, onhan siinä lauttamatkakin mukaan laskettu. Mietitikö mikä on pienen ja suuren rengastien ero?
  • Turku Air show 2019 on ilmailualan juhlanäytös Turun lentokentällä 15.-16.6. Lentokoneet kiinnostavat meidän neitiä kovasti, mutta ilmeisen kova melutaso mietityttää herkkää neitiä. Mietintään!
  • Ruokaa. Paljon ulkona grillausta ja toivottavasti monta ihanaa ravintolaelämystä. Ainakin mielessä on:
    Kuoren terassin burgerit
    Nerån pastat terassilla nautittuna
    – No Mami! Miten olen sen voinut missata kaikki nämä vuodet. Asia on korjattava kesällä.
    – Cappuccino Cafe Artissa jokirannassa
  • Yksille Waloon, joka on Turun ensimmäinen kattoterassi.
  • Potkupyöräilyä. Kun neiti joutuu tyytymään vielä vähän passiivisempaan pyöräilijän rooliin retkillä, toivotaan, että päästäis tänä kesänä potkupyörämaailmassa hyvään vauhtiin.
  • Mökkijuhannus, jota on tullut vietettyä vapaina juhannuksina. Sinne siis, hyttysiä, vettä- ja räntäsadetta uhmaten. Höpöhöpö, kuutamouintia ja radio Novaa (koska mikään muu ei kuulu).
  • Kesälomareissu pohjoiseen pariksi viikoksi. Hypätään juhannuksen jälkeen Tampereen autojunaan ja aamulla toivotaan löytävämme itsemme Kolarista. Suunnitelmia ja suunnittelemattomuutta. Hups, siinä meni pari viikkoa kesälomasta. Ensimmäinen viikko menee road tripatessa ja retkeillessä, seuraava pieruverkkareissa Kitkajärven rannalla Kuusamossa.
  • Jäätelöä!
    – Kupittaanpuiston jäätelökaverit tarjoilee Nuvolen artesaanijätksiä. Oh my god. Nam.
    Isontuva jäätelöä löydät Karinaisten jätskibaarista. Mikäli ei jaksa lähteä nuuskuttelemaan maaseutuilmastoa jätskin alkulähteille voi näitä ihanuuksia kalastella markettienkin jätskialtaista.
  • Keskiaikaiset markkinat Turussa 27.-30.6. on joka vuotinen keskiaikaisfiilistelyn paikka. Viime vuosina on ollut lapsillekin kivasti puuhaa, jopa ihan ilmaiseksi.
  • Kupittaan seikkalupuisto Turussa
    – Paljon musiikkia, tapahtumia ja tempauksia sekä työpajoja kaiken muun leikkipuistotoiminnan ohessa.
    – Maauimala
    – Noin vaatimattomasti monipuolisin leikkipuisto mitä maa päällään kantaa. Saa toki suositella omia lemppareitaan!
    Seikkis rockissa on lasten festarit 8.-9.6.
    – Mainitsinko jo jäätelön? No se jäätelökavereiden artesaanijätski löytyy täältä!
  • Muumimaailma Naantalissa voisi olla aika korkata neidin kanssa.
  • Luontoretkiä
    Kaarinan Vaarniemestä Turun Katariinanlaaksoon on vielä tekemättä. Pohdinnassa vielä miten auton saa toisesta päästä pois. Ideoita?
    Paavonpolut ympäri Turkua haltuun. Ensinnäkin aurajokea on tullut kolattua Turun linnalta Halisiin ja sieltä vanhan kampiförin tilalle tulleelle ponttoonisillalle asti. Miljöö toki sielläkin on vertaansa vailla. Tänä kesänä Paavonpolku 4A saa meidät vieraaksemme. Jos haluat reitille ennenkö teen jutun siitä tänne, suosittelen lataamaan puhelimeen Citydomaini-mobiilisovelluksen, joka kertoo Paavonpolkujen reittikuvauksista tarkemmin.

    Somessa seuraavat tietävätkin, että tämän rastin saa vetää yli, sillä olimme viime viikonlopun helteistä nauttimassa juuri tällä Paavonpolulla. Polkua ei ole merkitty, eli ensimmäisellä kerralla kannattaa varata aikaa oikean polun ihmettelyyn.
  • Melomaan
    Aurajokeen vai
    Merelle? Vai molempi parempi?
  • Ystäviä. Luulisi ettei tätä tarvitsisi to do-listalle edes kirjata, mutta jo vain, jos kesällä meinaa ystäviä nähdä on se kalenteroitava jo nyt ettei mennä ristiin. No ainakin:
    – Kalenteriin on sovittu jo ainakin meeting lapsuuden kavereiden kanssa
    – Helsinkiin tapaamaan ystäviä. Ainakin olisi yhdet kolmikymppiset tiedossa!
    – Toivon toki tilaa jäävän paljon ekstempore kohtaamisille
  • Kesäteatteri on ehdoton, ilman sitä kesä voi olla lähes pilalla.
    – Turun nuori teatteri ei ole pettänyt viime vuosien aikana kertaakaan.
    – Emma-teatteri Naantalin muumimaailmassa on miljööltään ihana. Teatterikappaleet, joita Linnateatteri tuottaa ovat joskus hyviä, joskus ihan alta riman.
    – Joku piskuinen maaseudun kesäteatteri? Niitä löytyy lähestulkoon joka kunnasta.
  • Liput Ed Sheeranin keikalle Malmin lentokentälle heinäkuussa polttelee takataskussa
  • Kesärauha-festivaali Turun suurtorilla 14.-15.6. Lauantain lippuja ei enää saa?! Mistä mulle piletti?
  • Vegånia kasvisruokatapahtuma Turun suurtorilla 2.-3.8. Täällä jos jossain uskon saavani hyvää kasvisruokaa.
  • Kotieläinpiha. Missä meille sellainen Turun seudulta? Metsästyksen alla on ollut, mutta potenttiaalista ei ole omaan silmään osunut.
  • Häät – kuka pitäis ja kutsuis meidät?
  • Tuijottelua tyhjyyteen, merelle, yli peltojen, omalla terassilla tai kohti taivasta.
Vallisaari, 2018
Vallisaari, 2018

Mitä teidän kesän to do-listalla on? Onko jotain jokavuotisia perinteitä tai onko jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Meidänkin listalle vielä otetetaan vastaan vinkkejä. Jes, sieltä se tulee. Kesä, olen valmis.

Vallisaari ja piipahdus Helsingissä

Viime viikonloppuna lähdettiin suht ekstempore moikkaamaan perjantain arkivapaan kunniaksi typyn kummitätiä ja rakasta ystävääni, joka on muuttanut pääkaupunkiseudulle hiljan. Niin kovasti ehti harmittamaan heidän muuttonsa, mutta tulipa reissun jälkeen todettua ettei Turusta nyt niin kauhean pitkä matka ole päiväseltäänkään lähteä käymään Helsingissä. Tällä kertaa olimme neidin kanssa oikein yökylässä.

Kaikkien retkikohdejahkailujen jälkeen päätimme ottaa Vallisaaren haltuun. Olimme julkisilla liikenteessä ja otin neidin reppuun, joten rattaitakaan ei mukana ollut. Helppoa ja kätevää, kun ei tarvitse miettiä mihin mahtuu ja mistä pääsee kulkemaan menettämättä hermojaan.

Vallisaareen lähtee JT-linen ja Aava-Linen lautat Kauppatorilta. Vallisaari kyltti on kirjoitettu ylhäälle niin isolla ettei voi erehtyä mistä lautta lähtee. Lipun voi ostaa ainakin lippukioskista ja lautasta. Aikuiselta kustantaa menopaluu 7 euroa ja neiti kulki loisena, joten en mitenkään pahana pidä. Lautalla hurauttaa suoraa noin 20 minuutissa, mutta paluumatka kesti pidmepään, koska kiersimme Suomenlinnan ja Lonnan laiturien kautta. Viikonlopun viettäjiä oli selkeästi liikenteessä.

Vallisaarelta löytyy useampiakin kahviloita, mutta perjantaina ne alkoivat laittaa 17 maissa lappuja luukulle. Torpedonlahdelta sai kuitenkin vielä kahvia ja virvokkeita ja neidin päivällisen lämpimäksi. Ilma oli melko lämmin, mutta merituuli, se jaksaa aina yllättää. Lenkkipolku menee kuitenkin melko suojaisasti, joten tuuli ei päässyt ytimiin asti. Vallisaaressa kulkee noin 2,5 kilometrin ympyrälenkki, jonka pääsee kulkemaan kyllä vaunujenkin kanssa. Matkan varrella on tähystelypaikkoja ja vanhoja linnanraunioita, joten leikki-ikäisille ja koululaisillekin riittää mielenkiinnonkohteita varmasti. Lenkkiä pystyy pidentämään vielä Kuninkaankierroksella, joka tekee muistaakeni 1,5 kilometrin kierroksen ja palaa Torpedonlahdelle.

Saari kuhisee historiaa. En ala luennoimaan sen enempää, koska itseäni ei historia jaksa kiinnostaa vielä tarpeeksi (huom vielä, koska kovin haluaisin olla kiinnostunut historiasta ja sukujuuret on alkaneet jo kiinnostaa:D), jotta osaisin jotakin mielenkiintoista lörpöttää. Sen sijaan muistan että saarella on iso alue, jolla kulku on ankarasti kielletty. Alueella on ollut räjähdeonnettomuus Puolustusvoimien ammusvarikolla 1937 ja riski, että maastosta löytyy jotakin räjähtävää elää edelleen.

vallisaari

Menomatkalla oli niin vähän porukkaa potskissa, että neiti meni kirjaimellisesti pitkin seiniä ja kummitäti sai paimentaa perässä.

vallisaari2vallisaari3vallisaari4

vallisaaari6

vallisaari7

vallisaari8

Vastarannalla häämöttää Suomenlinna, eli Pitkämäelle olisi seipään heiton päässä.

vallisaari9

Matkan varrella pääsee kiipeämään tähystyspaikalle, josta näkee kauniisti merelle.

Reissupirkko selässä nukahti bussiin ja jatkoi uniaan suoraa ystäväni luona omassa matkasängyssään. Meidän loppuilta kuluihin tortillojen, juustojen ja viinilasillisten ääressä. Elämän suurien ja pienien kysymyksien äärellä valoisassa kesäillassa.

Voi kesä. Tälläistä se on täydellisimmillään. Ihanaa että olet täällä ja voikun olisit vieraanamme pitkään. Olkoon aurinko paahtava, tuuli lempeä ja vettä sen verran, että luontomme ei kärsisi.

Sain tänään illalla äiti sai kunnon peljästyksen kun neiti väsyissään putosi tuolilta ja löi päänsä aika pahasti. Vaikuttaisi kuitenkin kaikki olevan hyvin ja neiti tuhisee omassa pedissään. Huomenna on hei perjantai! Säännöllisen työn iloja, odotettu säännöllinen viikonloppu. Tämä viikonloppu on pyhitetty perheelle, ihanaa ettei ole suunnitelmia ja voi mennä ihan fiiliksien vietävänä. Päiväunista nyt hiiskumattakaan.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

-Päivi