Kilimanjaro – Machame route
Tämä teksti on viiminen, minkä oon suoltanut itsestäni ulos Afrikassa. Voi pojat miten hullua. Kello on nyt 6 aamulla ja nään omin silmin kun päivä alkaa sarastaan. Tää on meidän totaalisen viimeinen päivä Tansaniassa. Aivan hullua, miten nopeesti aika menee.
Meillä oli töiden jälkeen kolme viikkoa lomaa. Oltiin suunniteltu jonnin verran ohjelmaa näille viikoille, mut tää viiminen viikko jätettiin sellaseks no plans week, jos sattuukin tulemaan vielä jotain, mitä haluis tehdä tai nähdä. Ja voi mitä huutonaurua kuuluukaan mun sydämestä nyt? Ai tuliko pari muuttujaa ja viimehetken suunnitelmia? Mun viimeinen viikko vierähtikin sitten aiemmasta suunnitelmasta poiketen Kilimanjarolla.
Mietittiin Annien kanssa ympäri ja ämpäri, että tehdäänkö helpompi Marangu (Coca-cola route) vai haastavampi Machame (Whiskey route) reitti. Mutta miksi oltais tyydytty kokikseen, kun viskiäkin oli tarjolla? No ei kai… Päädyttiin Machameen kuitenkin syystä, että:
- Maisemat on monipuolisemmat ja kauniimmat
- Ohueen ilmaan tottuminen on helpompaa, kun reitillä noustaan ylös ja palataan taas alas. Automaattisesti se tarkoittaa myös fyysisesti raskaampaa suoritusta.
- Siellä ei ole ihan niin paljon vaeltajia kuin Marangulla
Tuun varmaan puhumaan kurkkuni kipeeks ja leukaluuni sijoiltaan tän Afrikkahypetykseni kanssa, mut en voi sille mitään (eikä kukaan voi sille mitään) et nää mestat ja ihmiset on vaan sellasia, että ne pitää ite kokea ennenkö todella ymmärtää mistä täällä on kyse.
Taas kerran kuvia ja tekstiä tulee enemmän kuin olisi ehkä tarpeen, mutta milläs tätä taas supistaman, kun niin paljon kerrottavaa. Koittakaahan pysyä mukana! Ja pahoittelut jos lähtee laukalle… Ystäväni, johon olin ihasunut ja joka melkein kolme kuukautta tervehti aamuisin mua ikkunasta. Lähdin ottamaan selvää, oliko tässä kyse jostakin muustakin.
- Päivä
Startti piti olla 9am meidän talolta, mutta kuinka ollakaan, meidän yhtiö odotteli lunch boxeja tunnin verran ja lähtö oli tuntia myöhemmin. Sen lisäks Annie kävi hakemassa paniikki snacksit kaupasta ja yritettiin nostaa tilit kuiviks, että saadaan maksettua loppureissu ja tipit.
Tilanne hallinnassa.
Lähtöjännitystä. Tyhjenneltiin myös vesipulloja, sillä porttien sisäpuolelle ei saa viedä muovipulloja. Ja kaikki joka vuorelle viedään, tuodaan myös mukanaan takaisin. Tarkoittaa sitä, että luonto oli harvinaisen puhdas ja sotkuton.
Puolenpäivän jälkeen meijän startti porteilta totaalisesti alko. Oltiin yhtä hymyä ja hoettiin vaan et onks tää todellista ja ollaanko me hulluja ja mitä tästä tulee. Hyvää tuli. Heh. Maasto oli helppokulkuista loivaa ylämäkeä ja ilma oli tosi lämmin ja kostea. Päällä mulla tais olla legginsit ja ohut paita. Hyvin niillä olis pärjänny ja vähemmälläkin, jossei meillä olis ollut ”pientä” herättelyä todellisuuteen. Ensimmäisenä päivänä tallattiin 4,5 tuntia, josta apauttiarallaa kolme tuntia aivan kamalassa kaatosateessa. Nälkä oli aivan hullu parin tunnin kävelemisen jälkeen, kun alla oli vaan aamupala, mut meitä ei yhtään huvittanu jäädä jumittaan keskelle sademetsää eväsretkelle.
Ennen sitä THE vesisadetta
No pakkohan se sitten loppuviimeks luovuttaa, heittää reppu selästä ja kaivaa eväät esiin. Siinä ylikypsennettyä kanankoipea jyystäessäni aivan vihoviimistä kolkkaa myöden märkänä mietin ekaa kertaa, et minne helvettiin oon itteni laittanu. Tätäkö tää on seuraavat 5 päivää? Ja joo, päivärepusta jäi pakkaamatta sadehousut, mutta kyllä se vedenpitävä takki ja kengätkin teki tepposet, että eipä niillä varmaan sitte siinä kohtaa olis paljon ees tehnyt.
No siinä me sitten värjöteltiin ensimmäisenä iltana aivan törkyjäässä ja odotettiin meijän tavaroita, jotka oli osa niistäkin kastunut. Melkeen koko loppu viikon jännäsinkin, ehtiikö mun talvitakki kuivumaan ennen huiputusta. Ehti se. Suurempi huoli oli mun aivan läpeensä märät kengät, koska vaihtureita ei ollut. Kroksitkin, jotka aattelin reppuun heittää, jäi kotiin. Eipä sillä, että niillä oltais minnekään tallattu. Mut eipä olis tarvinnu konkata yhdellä kengällä ruokailutelttaan Annien kanssa :’D
Matkaan kannattaa aina lähteä mahdollisimman varhain, sillä sateen mahdollisuus on pienin ennen puoltapäivää ja yleensä on myös kaikkein kirkkainta. Toki ei myöskään tuu akuuttia kiirettä seuraavalle camping alueelle, mikäli väsy yllättää kesken matkan.
- Päivä
Startattiin siinä varmaan likempänä yhdeksää, kun yritettiin kuivatella edellisestä päivästä kärsineitä varusteita. Aamuaurinko oli onneks niin voimakas, että mun aivan litimärät kengät oli lähestulkoon jo vaan enää siedettävän kosteat. Höyry vaan nousi, kun pressun, telttojen ja puskien päälle leviteltiin vaatenyttyjä.
Ite nukuin melko kehnosti ensimmäisen yön, mutta sen jälkeen joka yö nukuin suhteellisen hyvin. Se ei oo mitenkään tavanomasta, sillä monet sanoo, että mitä ylemmäs menee sitä vähemmän pystyy nukkumaan. Päivän parhaat hetket olikin, kun päivä oli retkeilemisen osalta ohi ja sai ottaa nokoset. Voi jestas sitä tunnetta! Kokeilin myös toisena päivänä ottaa melatoniinia ja tehdä tutkimustyötä sen vaikuttavuudesta, mutta enpä nyt niin tiedä oliko tehoa. Jälkeen päin sainkin kuulla, et ne oli imeskelytabletteja. Ups.
Toisen päivän aamuna tavaroita kuivateltiin telttojen, pressujen ja puskien päällä.
En tiiä kuinka moni teistä tekis tätä duunia vuodesta toiseen?
Ensimmäiset päivät oli tosi sumuisia ja näkyvyys varsinkin näköalapaikoilta oli harmittavaisen heikko
Illat ja aamut oli sitäkin kauniimpia ja kirkkaampia
Mt. Meru
Maasto oli välillä jyrkkää ja välillä vähemmän jyrkkää ylämäkeä kalliomaista kivikkoa pitkälti. Puustoa oli vielä tosi paljon ja maisemat oli tosi kauniit. Toinen, kolmas ja neljäs päivä oli tosi sumuisia, joten hirveen pitkälle ei nähnyt näköalapaikoilta, mutta muuten meikät fiilisiteli ihan kybällä. Noustiin 3900 metriin ja laskeuduttin alas camping alueelle, jossa metrejä oli 3600. Illalla tehtiin vielä n. 45 minuutin kävelylenkki ylös 3900
- Päivä
Hymy korvissa, sillä tästä näky jo camping alueelle
- Päivä
Hyvää huomenta. Ei turhaa romantisointia, vaan faktat pöytään: Yöt oli aivan helkkarin kylmiä ja pää oli makuupussin sisällä.
Meijän jengi, valmiina neljänteen päivään! (Ei tiedetty vielä tulevasta…)
Neljäntenä päivänä kasvillisuus alkoi olemaan jo melkoisen niukkaa ja sumukin peitti näkyvyydet melko lahjakkaasti. Liikenteeseen lähdettiin 8 tuntumaan. Maasto oli melko jyrkkää kivikkoa ja kallionseinämää, mutta tällä päivällä oli myös muutama todella loivakin nousu. Sade pahainen meidät siltikin pakotti kudetta lisää vetämään niskaan.
Mun ja Annien omat we was here-kasat 😀
- Päivä
Startti kohti huippua oli määrä alkaa klo 1 yöllä. Kumpikin meistä oli nukkunut yllättävän hyvin, Annie heräs just muutamaa sekuntia ennen puolta yhtä, kun telttaa tultiin kolisuttamaan. Hörpättiin inkivääriteet ja keksit kitustiin, painettiin pipo syvälle ja otsalamppu päälle. Oli aivan uskomattoman hieno fiilis lähteä yön pimeyteen, katsella otsalamppuvalonauhaa kipuamassa vuoren rinnettä ja nähdä, kun yö taittui aamuksi. Takana kimmelsi kaupunkien valot ja kuu nousi pilvien takaa taivalle. Voi näitä muistoja.
Mulla oli yllättävän hyvä boogie, kroppa jakso ja reppunikin jaksoin koko ajan itse kantaa. Stella pointin jälkeen alkoi kyllä omakin väsy painamaan ja kävelytahti alkoi olla todella hidas. Siellä aamu tosin alkoi 6 jälkeen sarastamaan ja pilvenhattarien yläpuolella, kun katsoi auringonnousua, teki mieli vaan tanssia.
THE SUMMIT: 5895 m
Tähän kuvaan kyllä tiivistyy koko reissun fiilis.
Takastullessa sitä näki mimmosta mäkeä sitä on tultu yöllä ylös. Ei oo turhaa sanottu, että on parempi ettei nää liian hyvin, kun menee ylös päin.
Näistä näköalavessoista puuttu vaan ikkunat. Tosin eipä niissä ihan niiin kauan olis viihtyny, etteikö mielummin ulos olis tullu. Kavereiden kanssa naurettiinkin, että vessojen reiät senkun pieneni, mitä ylemmäs noustiin. Kyllä oppi sihtaamaan.
- Päivä
Alamäkeä viilettäessä sitä jälleen mietti, et tuollako mä ihan totta eilen olin. Sitte sitä muistaa taas särkevät polvensa ja tuntee koko touhun luissa ja ytimisissään.
Ja 3000 metristä, kun lasketeltiin, niin linnut alko laulamaan, kukkaset kukkimaan…
…Ja apinat hyppelemään puissaan
Tuolta me tultiin ja kyllä oli tytöillä sauvat ylhäällä ja kyyneleet herkässä. Me tehtiin se!
Henkilökohtaisesti mulla ei tullut minkäänlaisia hengitys- ja verenkierto-ongelmia ja pystyin nauttimaan matkasta ja maisemista koko ajan. Aloitin Diamox 250mg 1/2 tbl (käytetään ehkäisemään vuoristotautia, lisää tuotteesta esim. http://www.drugs.com/mtm/diamox.html ) syömisen lähtöä edeltävänä iltana ja söin sitä 1/2-1 tbl/vrk. Huipulta tulon jälkeen otin vielä puolikkaan ja sen jälkeen jätin sen.
Vuoristotauti ja muita lievempiä oireita saattaa tulla kenelle vaan iästä, kunnosta ja sukupuolesta huolimatta. Omia oireitani helpotti varmasti Diamoxin aloitus, mutta vielä suurempana apuna uskon mielettömän vedenjuontini. Join päivittäin suunnilleen 4 litraa vettä, mutta kyllä puskan puolella sitten käytiin myös sen edestä.
Huipulta 4500 metriin laskeutumisen jälkeen oli päänsärkyä, joka lähti Burana 600:lla ja tunnin nokosilla. Alas päin jatkaessa polvet alkoivat särkeä melko julmetusti ja kävelysauviin tukeudun melkolailla. Itselläni polviongelmaa löytyy, mutta myös ne, joilla ongelmia ei ole, sanovat, että alas tulo todella tuntuu heilläkin.
Kotona Suomessa urheilen ja treenaan n. 5 kertaa/ viikko ja reissussakin olen pyrkinyt 3-4 kertaa viikkoon. En ole missään nimessä huippu-urheilja, mutta ihan ok kunnossa. Suosittelen kaikkia reissua suunnittelevia silti miettimään omaa taustaansa ja olemaan rehellisiä itselleen.
Onko valmis viikon ajan tarpomaan mahdollisesti koko ajan vesisateessa ja sumussa märissä kengissä ylämäkeen ja alamäkeen työpäivän verran. Entä nukkumaan kivikovalla pohjalla kylmässä ilmassa, jos pystyy nukkumaan. (Unettomuus ja ruokahaluttomuus korkealla on tavallista). Reissu on vaativa, mutta ei todellakaan mahdoton. Ja jos tämäntyyppisistä aktiviteeteista nauttii muutoinkin, ei muuta kuin TWENDE (let’s go)!
Reissu kokonaisuudessaan kustansi 1200$ + 200$ tippeihin. Hintahan on aivan hirveä ja pahalta tuntuu se edelleen sanoa. 700$ menee kuitenkin Tansanian valtion kassaan parkkimaksujen johdosta, joten se mikä firmoille jää, ei ihan suuren suuri sitten loppuviimeksi edes ole. Oppaiden, kokkien ja repunkantajien palkka koostuu melko pitkälti tipeistä, joten niistäkään ei haluaisi tinkiä. Ja toisethan laittaa tän hinnan Vuittonin laukkuun, toiset Forten tanssilattialle ja kolmannet uusista uusimpaan telkkariin. Valintojen maailma.
SUMMASUMMARUM
- day: 4,5 hours from Machame gate (1800m) to Machame camp (3100m) = 11km
- day: 5 hours from Machame camp to Shira cave camp (3840m) = 5km
- day: 7 hours from Shira cave camp to Baranco (3950m) = 13km
- day: 7 hours from Baranco camp to Barafu camp (4700m) = 9km
- day: 5,5 hours from Barafu camp to summit (5895m) = 5km, 2 hours back = 5 km + 3 hours from Barafu camp to Mweka camp (3100m) = 3,5km
- day: 3 hours from Mweka camp to Mweka gate (1600m) = 3,5km
Total = 54km, almost 40 hiking hours and the summit 5895m
VINKKILISTA
- Kerrospukeutuminen ja iso peukku
- Toiset kengät (croksit tmv. millä voi hengailla leirintäalueilla)
- Pakkaa kaikki tavarat muovipusseihin (taas kerran kantapäänkautta tämänkin muistin)
- Camelbak helpottaa ja auttaa juomaan runsaasti vettä koko ajan ilman, että aina täytyy pullo repiä repusta
- Aurinkorasvallekin on käyttöä
- Kosteuspyyhkeet
- Paljon energia-, proteiini- ja suklaapatukoita (itselle n. 2 kpl/ pv oli sopiva)
- Nöyrä, luottava, vahva ja yltiöpositiivinen fiilis koko matkan ajan :)!
Ja se vinkeistä suurin ja kantavin maan päällä: Tee niin kuin sydän sanoo!
