Havaintoja minusta ja kesästä
Älä sano sitä, älä sano sitä, älä sano sitä…. MIHIN TÄÄ HEINÄKUU MENI? Voisikohan saada elämänsä sellaiselle uralle, että ensi vuonna voisi olla kesä- JA heinäkuun lomalla. Ehkä alan mennä sitä kohti tietoisesti, mutta se ei voi tarkoittaa sitä, että muun vuoden painan ympäripyöreää päivää.
Kesäkuu on näet aivan ihana. Tai no, oikeastaan jo toukokuun puolivälistä alkaen. Valoa on yllin kyllin ja pääsee upottamaan kädet multaan, ensimmäisiä hikisiä uimapäiviä, ne kaikki kukat ja kasvit jotka vyöryy sellaisella voimalla, että hyvä kun ehtii nähdä kukinnot. Heinäkuu on myös jotenkin sillä tavalla tylsä, että sitten alkaa ihana mutta työläs sadonkorjuu. Haluan myös lueskeskella kirjoja, hyppiä veteen, syödä ulkona (kotona tai ravintolassa, kaikki käy) tuntikausia ja pyöräillä päiviä.
Sainkin tai oikeammin laitettiin kalenteriin ja järjestymään heti heinäkuun alkuun omaa aikaa. Lähdin pyöräilemään Kemiöön siskoni kanssa. Siitä reissufiilistelyä somen puolella @elamanmittaisellamatkalla.
Asetin myös tavoitteen ja se oli kirjojen saaminen osaksi elämää. Sainkin ja luin Tiranan sydämen ja nyt olen aloittanut Hildurin. Aluksi oli ihan hirveän vaikea päästä uppoutumaan kirjaan. Välillä myös kävi kilpailua nyppisikö rikkaruohoja vai lukisiko, haha. Strugle was real. Huomasin kuitenkin, että selkeä tila oli iltaisin, jolloin normaalisti karkaan someen. Nyt kun oli somelomalla, puhelin oli milloin missäkin, eikä minua kyllä todentotta saanut kiinni, vaikka olisi halunnutkin.
Samalla kuitenkin on todettava, että mitä vaan voi tehdä muttei kaikkea. Jos lukee, ei voi tehdä käsitöitä tai puutarhahommia samalla. Koen lukeminen äärelle rauhoittuista kuitenkin tärkeänä, joten oli ihana tajuta, etten ole menettänyt keskittymiskykyäni ihan kokonaan, vaikka se aluksi siltä tuntuikin. Luettiin monina päivälepohetkinä kasassa kirjoja lasten kanssa. Kaikki omiaan.
Jäikö lapset kesällä jotain vaille
Kirjoitin kesäkuun alussa toiveita, joita haluaisin tältä kesältä. Nyt kun luen sitä, aika moni on toteutunut! Ei kaikki (tietenkään), mutta moni!
Valehtelisin, jos sanoisin etten ole fomolle altis, mutta aika vähän koen koskaan, että minä tai lapset olisivat jääneet jostain peruuttamattomasti paitsi. Muumimaailma on tullut jossain puheeksi ja siitä lapset ovat kyselleet, että koska mennään. Muuten he eivät ole ottaneet esiin mitään hurvittelutarpeita. Ja silti mietin, että olis kiva käydä huvipuistossa ja siellä sun täällä kiipeilypuistoissa, vaikka kukaan ei ole sellaisia kaivannut. Miksi sitä silti mieli jotenkin mutisee, että pitäishän nyt, vaikka yhdessä lautapelien pelaaminen ja korituolissa sylikkäin lueskeskelu on ollut lapsista ihanaa. Ehkä se on joku sellainen oma levoton mieli, joka ei aina osaa rauhoittua.
Ollaan katsottu tosi paljon vähemmän telkkaria ja se on kyllä näkynyt lapsissa. Tai sitten sen vasta huomasi, kun he katsoivat ja ruutu sulkeutui. Herkempää ärtymystä, turhautumista, impulsiivisempaa käyttäytymistä ja pinnallista leikkiä. Lapset on tarttuneet leikkeihin heti aamusta sisällä ja sitten ne vaihtuu ulos. Varsinkin jos onnistutaan skippaamaan pikkukakkosaika ulkona, hyvät leikit voi kestää ainakin tunnin.
Ollaan myös jonkin verran aamuisin maalattu keittiön pöydän äärellä ja itse on samalla jatkanut aamukahvin hörppimistä. Ne on olleet tosi ihania hetkiä, vaikka esikoinen ei kauaa jaksa viihtyä kuin omaa kättään maalaten.
Piha- ja kotihommiin lapset on osallistuneet jotenkin luontevasti vuorollaan. Esikoiselle täytyy järjestellä tilaa, muuten hän helposti vetäytyy innokkaiden pikkusisarusten tieltä. Oli kuitenkin aamu, kun esikoinen ja keskimmäinen tyhjensivät yhdessä tiskikoneen ja itse laitoin sivussa ruokaa. Se yhteistyö oli liikuttavaa seurattavaa. Kyllä tällaisia tehtäviä toki matkoillakin voi tarjota, mutta koska ei ole ollut mihinkään mikään kiire, on myös ollut jotenkin tilaa tehdä näitä asioita eri tavoin. Sen verran aikaoptimoija olen reissuilla, että jos olisin pari viikkoa reissussa, tuskin jaksaisin käyttää aikaani siihen, että perunoiden pesu ja kurkun pilkkominen voisi kestää puoli tuntia.
Tällainen vaihe tällä kertaa
Summasummarum lasten kanssa on ollut aivan ihanaa! On ollut jännä huomata myös, miten sen ääneen sanomine tuo huonoa omaatuntoa. Se on aivan älytöntä. Mietin mistä se johtuu. Yksi tekijä on varmasti some, mutta itselläni ehkä vielä isompana nousee tuen tarve. Voi siis olla, että alitajuisesti mietin, että ei saa luoda liian auvoista mielikuvaa itselle, viranomaisille ja läheisille, jotta kukaan ei voisi kyseenalaistaa arjen kuormittavuutta. Jos julistan elämän olevan ihanaa, katoaako tuki. Kaikkien niiden tosi kuormittavien vuosien jälkeen nyt meillä on monella tavalla helppoa, jos ei verrata kuin omaan posseen. Eikä pidä. En minä hyödy siitä mitenkään, että vertaan elämään toisiin perheisiin. Myös siis se mikä minulle tuntuu kevyeltä ja helpolta, voi olla toisille ihan jotain muuta.
Mitään erikoista me ei olla tehy. Se johtuu varmasti monestakin syystä, mutta nyt on tuntunut, että kotona palautuu parhaiten. Kotipuuhailujen lisäksi ollaan käyty lähinnä uimassa. Nukuttu takapihalla teltassa ja poimittu mustikoita.
Ollaan jakauduttu erilaisiin kokoonpanoihin. Vuosia taaksepäin sitä yritti olla koko konkkaronkan kanssa, jotta toinen saisi omaa aikaa, mutta nyt on aivan ihanaa olla yhden lapsen kanssa kerrallaan tai vaikka parin. Dynamiikka muuttuu heti ja asiat jotenkin soljuu paljon vaivattomammin. On ollut ihana nähdä ystäviä, mutta aika paljon olen ollut lasten kanssa myös yksin tai perheenä ja huomaan myös priorisoivani tätä tällä hetkellä. Jos yrittää seurustella aikuisten kanssa, ei ole läsnä lapsen ajatuksille ja jutuille. Ja myös toisin päin. Lapsillekin on totta kai tärkeää nähdä ja olla läsnä tilanteissa, jossa äidin huomio jakaantuu muillekin aikuisille, mutta uskon lapsieni jakavan huomiontarvettaan ihan jo päiväkodissa riittävästi muiden lasten kanssa.
Meillä oli heinäkuussa vuorokauden verran lapset pois ja paniikinhan siitä sai aikaan. Miten näin spesiaalin arvokkaan ajan käyttäisi puolison kanssa. Molemmat mietiskelimme, että olisi aika ihana edistää pieniä lista- ja verhojenkiinnistyshommia, joita ei vaan jotenkin arjessa ehdi tai jaksa hoitaa. Samalla googletin jo Ahvenanmaan ja Tukholman reissuja. Oli aika, jolloin todellakin heitti repun selkään ja jätti ryönät kotiin oven taakse. Nyt kuitenkin tuntui, että kotona on ihana olla ja mielenrauhaa toisi ehkä kuitenkin enemmän yksi valmiiksi saatu nurkka kuin laiva-aikataulujen kyttäys. Ehkä olisikin eri elämäntilanteissa hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä tässä elämäntilanteessa on juuri nyt arvokkainta. Jos aina tekee päätökset vanhan kaavan mukaan, ei tee päätöksiään sen hetkisen elämän mukaan.
