matkavinkkejä

Mitä ottaa huomioon, kun lähtee pienten lasten kanssa Lappiin kesällä?

Ensi viikolla starttaa meidän karavaanin nokka mutkien kautta pohjoiseen. Ollaan tehty (minä olen) höllää reittisuunnitelmaa, jotta ei tarvitsisi arpoa tien päällä itään vai länteen. Tarkoitus on kuitenkin edetä kompanjan vaatimassa tahdissa ja suuntaa voi muuttaa jos siltä tuntuu. Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla asuntoauto käytössä ja se tulee helpottamaan. Ei tarvitse etukäteen varailla majapaikkoja ja pinnistää pakolla perille asti. Ei ole myöskään sitä jatkuvaa tavaroiden roudaamista ees ja taas.

Jos on muitakin siellä pakkailemassa laukkujaan ja suuntaamassa pohjoiseen niin tässä viime vuodelta muutamia huomioita mitä kannattaa huomioida pakkaillessa pikkulasten vermeitä mukaan. Monet on ihan yleispäteviä ajatuksia kaikille, mutta listaa tehdessäni ajattelin erityisesti omasta näkökulmasta, eli pikkulapsiperheenä.

Etäisyydet ovat pitkät.

Viihtyykö lapsi autossa ja kuinka pitkiä aikoja kerrallaan ovat perustavanlaatuisia kysymyksiä, kun alkaa suunnittelemaan matkaa. Jos tietää, että tunti kerralaan autossa on ihan maksimi kannattaa ehkä haudata haave valloittaa koko Lappi samalla reissulla.

Heitä auto ja perheesi yöjunaan ja aamulla löydät itsesi Kolarista tai Rovaniemeltä. Se helpottaa matkantekoa kummasti. Samalla saa (ehkä) itsekin hieman nukkua eikä ole aamulla niin krapulainen olo. Asuntoauto on myös erittäin hyvä vaihtoehto matkan taittamiseen. Silloin leirin voi pystyttää, kun pesueen matkustusmitta on täynnä.

Kauppoja ei ole joka ojan notkelmassa. Mukaan kannattaa siis ehdottomasti pakata kylmälaukku, jossa saa pidennettyä reissueväiden säilyvyyttä. Paljon vettä, mehuja, pikku snäksejä (pähkinöitä, suklaata, myslipatukoita, ruissipsejä, smoothieita…), jotta retkillä ja autossa on naposteltavaa jossei ateriaa saada sillä hetkellä sormia napsauttamalla loihdittua. Vesipulloja voi pakastaa kotona mukaan ja sanomalehteen käärimällä saa vielä hiukan lisää jatkoaikaa säilyvyydelle.

Hyvät eväät.

Tätä nyt ei tarvitse selittää. Hyvä ruoka, parempi mieli. Jos retkillä laittaa ruokaa maastossa, kannattaa koeajaa ruuat kotona etukäteen eikä maastoon kannata ottaa mitään epävarmaa. Mikään ei suurempi itsemurha, kuin lapset jää nälkäiseksi keskellä erämaata.

Lisäksi jossei matkan varrella ole taukotupia, kannattaa ottaa helppoa lennossa syötävää korkeaenergistä evästä, kuten pähkinöitä, suklaata, mysli- ja välipalapatukoita, rusinoita… Mikä parhaiten maistuu. Jos sade yllättää eikä leiriä voi pystyttää ja pitää pystyä jatkamaan matkaa niin ne suklaapatukat nousee arvoon arvaamattomaan.

Tarpeeksi tekemistä lapselle.

Vaikka ideaalia olisi, että lapsi keksisi kepistä ja kivestä tekemistä Lapissa kahdeksi viikoksi, todellisuudessa kaikkien hermoja helpottaa, kun lapsella on mukavaa tekemistä mukana. Me olemme pakanneet lempikirjoja ja isoa dubloalustaa pienemmän alustan, johon saa kiinnitettyä palat ja menee suht pieneen tilaan niin.

Soittolista lapsen lempparimusiikista ei sekään huono ollenkaan. Ainakin meillä neiti nauttii niin paljon, että sata kilometriä meni hujauksessa. Lisäksi pallosta saa paljon kivaa puuhaa ulkona. Puuha-, tarra- ja värityskirjat ovat autossa myös mukavia jos ne soveltuu omille muksuille. Maalaa vedellä-kirjat on myös aika hauskoja jos tietää, että esim. pilttipurkki pysyy mukitelineessä pystyssä.

Jos lapset kuuntelevat äänikirjoja niin kannattaa ladata muutamat kirjat niin, että ne on kuunneltavissa off-line tilassa. Sillä Lapissa et koskaan tiedä missä on verkkoa ja missä ei. Myös pelit pädille ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto, kun kaikki pelimerkit on jo käytetty.

Vaatetta laidasta laitaan kerrospukeutuen ja villaan kääriytyen.

Kesä Lapissa voi tarkoittaa hellettä, mäkäriä silmät ja suu täynnä tai vihmovaa kaatosadetta, räntää ja nollakelejä. Usein kuitenkin jotain tältä väliltä. Sää voi kuitenkin nopeastikin muuttua säätiedotteista huolimatta, joten vähän kaikkeen tarvitsee varautua.

Toppatakki ei olisi ainakaan viime kesänä ollut yhtään liioiteltu. Jos omistaisin kevytuntuvatakin, se olisi tosi oiva seuralainen, koska lämmittää hyvin ja menee pieneen tilaan. Villavaatteet ovat kuitenkin kiistatta parhaita (retkeily)vaatteita. Kesälläkin villa hengittää ja imee kosteuden itseensä pitäen ihon kuivana. Lisäksi pelkästään tuulettamalla villapaita on kuin uusi, kun taas tekniset vaatteet alkavat nopeasti haista.

Vetoketjulliset takit ovat myös helpompia kuin haalarit operoidessa lasten kanssa, mutta usein haalari on kuitenkin muuten miellyttävämpi lapselle. Jokatapauksessa tärkeintä on, että vaatetta saa helposti pois jos iskee juoksuhepulit ja lisää päälle, kun malttaa istahtaa eväspaikalle.

Paksumpi pipo, sormikkaat ja villasukat ei ole missään nimessä liioittelua.

Sadevaatteet kannattaa ehdottomasti olla. Itse suosin retkeillessä kuoritakkia ja housuja ja alle kerrastoa kerraston päälle sään mukaan. Kuljen usein talvellakin samassa takissa kuin kesällä. Tilan säästämiseksi jätimme viime kesänä retkeilykengät kokonaan kotiin ja matkassa oli saappaat, lenkkitossut ja Crocs-tyyppiset läpsyttimet. Näillä pärjättiin hyvin, mutta mutaan sotkemani ja vesisateessa kastamani lenkkarit ei enää city-lenkkareina olleetkaan ihan niin fancyt.

Jos on vaippoja käyttäviä lapsia, niin teippivaipat ovat maastossa paljon kätevämpiä kuin housuvaipat, koska ei tarvitse riisua kaikkia vaatteita saadakseen uuden vaipan päälle. kylmälläkään säällä ei siis tarvitse palelluttaa lasta. Ja niitä vanhoja leipäpusseja käytetyille vaipolle. Kyllä. Oli siellä sonnat tai ei, ne kannetaan mukana jätehuollon ulottuville.

Pakkaa tavarat ”kategorioittain”.

Olemme ennen pakanneet yhteen kassiin aina yhden ihmisen tavarat, mutta olen huomannut menoa helpottavan, kun yhdestä kassista löytyy kaikkien vermeet valmiina, kuten sadevaatteet yhdestä ja uimavaatteet yhdestä ja niin edelleen.

Läpinäkyvät säilytyslaatikot ovat myös matkatessa verrattomia verrattuna perus laukkuihin (jossei tarvitse hirveästi aina siirtää tavaroita). Heti näkee mitä missäkin laatikossa on eikä tarvitse muistella kenen tavarat nyt oli minkäkin värisessä laukussa. Varsinkin jos seurueesta pakkauksen on hoitanut yksipuolisesti jompi kumpi.

Kantoväline, jos lapset ovat sen kokoisia ja viihtyvät niissä. Taapero ja leikki-ikäisillä lapsilla jalat voivat pettää alta mitä ihmeellisempien asioiden vuoksi. On huomattavasti kevyempää ja molemmille osapuolile miellyttävämpää, kun ei tarvitse roikottaa lasta olalla kuin säkkiä tai pelätä reppuselästä tippumista. Lapsi saa otettua selässä vaikka torkut ja retkeilystä saa varmemmalla todennäköisyydellä kaikille mukavia muistoja.

Meillä on ollut vauva-aikoina kantoliina ja vanhempana olemme siirtyneet Tula-kantorepun käyttöön. Viime kesänä neiti kulki Tulan taapero-repussa. Deuterin kantorinkoista olen kuullut vain hyvää. Lisäksi Piggybackrider-tyyppinen ratkaisu voisi toimia, kun läheisyys- ja jalkojenpettämishetket eivät enää kestä kauaa.

Muista turvallisuus.

Erämaa ei ole yleensä oikea hetki aloittaa puukolla vuolemisen treenejä. Ensiapupakkaus on hyvä olla aina mukana. Toinen aikuinen lisää turvallisuutta retkillä, sillä jos toiselle sattuu jotain pystyy toinen hälyttämään apua ja pitämään huolta muusta katraasta. Autossa kannattaa olla isompi ensiapulaukku, josta löytyy kuume- ja kipulääkkeitä koko poppoolle, kuumemittari, antihistamiinia ja perus laastari- ja sidetarpeet.

Valitse retkikohteet kunnon, kokemuksen ja sään mukaan.

Ei kannata lähteä vaeltamaan tunturissa kymmeniä kilometrejä jos on epävarma itsestään ja lapsien jaksamisesta. Säätä kannattaa vielä varmistella ennen patikkaan lähtöä, sillä esimerkkinä meille kävi Taivaskeron kierroksella niin että suhteellisen mukava ja lämmin keli vaihtui raekuuron jälkeen viiltävään vesisateeseen. Sen jälkeen retken glamour vaihtui tiukaksi suorittamiseksi ja ainoa tavoite oli päästä pois mahdollisimman nopeasti.

Esimerkkejä hyviin ja helposti tavoitettaviin ja valloitettaviin tuntureihin on Muonion Särkitunturi ja Posion Riisitunturi. Toisille lapsille (ja itselleni) rengasreitit toimivat parhaiten. Onhan se nyt ikävystyttävää mennä samaa reittiä takaisin kuin on jo tullut. Seikkailja janoaa uusia kulmia. Särkitunturin reitti menee saman pätkän mennen tullen, mutta se ei menoa tuntunut hidastavan.

Kuvat ovat viime vuoden kesälomareissulta Taivaskeron rengasreitiltä, Matkan varrella saatiin tuulta, aurinkoa, rakeita, kaatosadetta, usvaa ja sumua eikä leiriä pystytty lopulta tekemään mihinkään. Se reitti opetti taas meille retkeilystä pienen lapsen kanssa paljon.

Taivaskerott on vaikuttava. Ja kovin kivikkoinen, niin kuin saattaa huomata ja ei turvallisin vaihtoehto sateisella säällä liukaspohjaisilla kengillä. Mutta kuka sen olisi voinut ennustaa. Kokemusta rikkaampana ja nyt naurattaa. Seuraavan kerran kun kiipeän Valtavaaralle haluan ihastella yötöntä yötä.

Toivottavasti näistä ajatuksista saitte vinkkejä omien reissukassien pakkaukseen. Omaa reissun alkua ei jaksaisi enää odottaa. Mutta ehkä sen voisi aloittaa tästä pakkaamisesta.

Riisitunturi – sieltä se lasten vaellusura lähtee

Viime kesän kesälomareissusta Lappiin on jäänyt kirjoittamatta monet ihanat reissuhetket. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Itselläni google lauloi viime kesän reissua suunnitellessa. Ja niin muuten laulaa juuri nytkin, kun askelmerkkejä tulevalle lomalle pyritään merkkailemaan.

Viime kesänä valkoitui ja hyvin lapsiystävälliseksi kohteeksi osoittautui Särkitunturi Muoniossa ja tämä Posion Riisitunturi. Niissä on mitaltaan koko perheen kanssa luonnistuvia päiväretkikohteita. Tai jos on vikkelämmät kintut niin puolipäiväretkikohteista menevät myös.

Riisitunturilta löytyy paljon eri mittaisia reittejä. Me menimme Riisin rääpäisyn, joka on 4,3 kilometrin mittainen rengasreitti. Se on pienellekin lapselle helppokulkuista polkua, mutta rattailla täällä ei pääse liikkumaan. Meillä oli neidille kantoreppu ja osan aikaa hän siinä matkasikin, mutta melko pitkään neiti jaksoi pomppia kiveltä kivelle ja pinkoa mäkiä ylös.

Lähtöpisteen jälkeen kun polut ensi kertaa haarautuvat, lähdimme vasemmalle. Jos kuitenkin retkiseuruetta nälkä kouraisee jo lähtökuopissa, kannattaa kääntyä oikealle. Näin autiotupa tulee vastaan paljon nopeammin.

Autiotuvan viereen on rakennettu vasta uusi iso grillauskatos, mutta viime vuonna meidän ollessa siellä oli ulkona grillauspaikka ja autiotupa. Autiotuvan takana on puuvarasto, jossa rangoista sahataan itse omat polttopuut. Kannattaa siis varata hiukan aikaa, jos notskihommia suunnitelmissa.

Matkalla mietimme mistä Riisitunturin nimi juontaa juurensa. Päättelimme, että Riisitunturin korkein kohta on ehkä hieman riisin mallinen, siinä meidän teoria. Googlauksen perusteella kuitenkin tätä teoriaa tukevia lausuntoja ei löytynyt. Sen sijaan vanhoissa kartoissa Riisituntunturi on nimetty ”Riistunturi”, joka saamelaisperäisenä sanana merkitsee tykkyä, risua tai heinää. Lisää tulkintoja löytyy Luontoon.fi-sivustolta.

Tällä reissulla meillä oli mukana makkarat, suolakeksejä ja vaahtokarkkeja grillattavaksi. Ei paljon tarvinnut miettiä voiko tulia laittaa, kun koko heinäkuun alun Lapissa satoi enemmän ja vähemmän koko ajan.

Nyt kun tänä vuonna lähes kaikkialla on ollut pitkä kuiva jakso, on oltava tulien kanssa tarkkana. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulia ei ole turvallista tehdä. Sen sijaan retkikeitin ei jätä nälkäiseksi (jossei kaasu lopu), joten sitä suosittelen kaikille mukaan. Jos mukana on pieniä ehtiviä vipeltäjiä, joita tuli kiinnostaa, on myös huomattavasti helpompi hallita yhtä kattilaa kuin koko nuotiopaikkaa.

Retkikeitin on myös joka pennin väärtti road trippaillessa muutenkin, sillä ei tarvitse jokaista perheen ateriointia suorittaa huoltoasemilla tai ravintoloissa, vaan esim. keitot ja padat lämpenee vartissa koko jengille.

Reitti on uskomattoman kaunis ja matkan varrelta näkee ihanasti järviä, jotka täplittää maisemaa. Ottaen huomioon ettei olla ihan sydänlapissa, tuntuu kuin olisi pohjoisemmassakin.

Puolisoni isovanhemmat ovat kotoisin pohjoisesta. Kun yhtenä kesänä pohdimme ääneen, menisimmekö käymään Riisitunturilla tokaisi puolisoni mamma: ”Mitä te sinne. Ei siellä ole mitään nähtävää”.

Vieläkin naurattaa niin paljon. Me ihastuimme riisitunturiin ihan todella ja se oli meidän neidille, joka oli oppinut kävelemään alle vuosi sitten ihan täydellinen retkikohde. Ei sitä näköjään näe niiden omien kotinurkkien kauneutta samalla tavalla.

Paluumatkalla kannattaa poiketa Korpihillassa, josta löytyy ihanan oloinen kartanomainen kahvila ja maaseutumiljöö. Me jäimme raapimaan kahvilan ovea, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa ajoissa. Tosin en tiedä olisimmeko kehdanneet metsässä rymyämisen jälkeen kankkujamme istuttaa valkoisille rokokoo-tuoleille.

Voi näitä riemukkaita muistoja. Tuntuu niin absurdilta, että vajaa vuosi aikaisemmin ensiaskeleensa ottanut esikoinen kirmasi kanssamme tunturissa kuin vanha tekijä. Tärkeää on lasten kanssa retkeillessä muistaa, että on aina suunnitelma B ja mielellään C. Herkkueväät, ilman kiirettä, yhdessä ihmetellen ja ihastellen ja madellen.

Mistä meidät tänä kesänä löytää – ei voi tietää. Mutta moikkaillaanhan jos törmäillään!

Miniloma Barcelonaan. Eiku Poriin.

Kevät on sekoittanut työkuvioita ihan huolella varsinkin puolisollani, jonka työt loppuivat kokonaan pariksi kuukaudeksi. Työt ovat pikku hiljaa nytkähtäneet käyntiin, mutta edelleen tyhjiä päiviä on. Kaikki yrittäjät tietävät ettei niin sanottua työtöntä päivää ole, mutta se, että kassaan kilahtaa jotakin on asia erikseen.

No, sen sijaan, että ollaan jääty tuleen makaamaan, meidän perhe on ottanut ilon irti siitä, että isä ja puoliso on kotona ollut huomattavan paljon enemmän normaaliin verrattuna. Viime viikolle tuli muutama arkivapaa-päivä ja mietimmekin pitäisikö tehdä joku lähimatkailu -reissu.

Puoliso ehdotti Poria, jossa ei olla oltu koskaan lasten kanssa ja viimeksi asuntomessuilla. Onko siellä mitään muuta kuin kilometrejä pitkä hiekkaranta Yyterissä? Ei tiedetty, mutta lähdettiin katsomaan.

Reissuun lähdetiin asuntoautolla, joka tuli todettua meidän tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kaikkein parhaimmaksi vaihtoehdoksi, vaikka asuntoauto vähän klohmo onkin kaupunkien keskustoissa. Toisaalta eipä meillä sinne kaupunkien keskustoihin oikein asiaa edes ole, joten no worries.

Kaikkein tärkeintä matkailemissa tai yliåäänsä liikkumisessa on ollut ymmärtää ettei lasten kanssa aikataulua pysty rakentamaan samalla tavalla kuin kaksistaan. Nälkä ei odota. Väsymys ei katoa. Olemmekin todenneet, että kaksi aktiviteettia – yksi aamupäivään ja yksi iltapäivään välipalan jälkeen on aivan maksimi. Silloin huolto pysyy kunnossa ja kaikkien hampaita kiristelee vähemmän.

Lähdetiin maanantaina puoliltapäivin toiveissa lasten päiväunet samalla. Ei ihan huono suoritus. Likimain Porissa huomattiin, että meidän peitot ja tyynyt olivat jääneet kotiin. Voi perse.

Onneksi Yyterin Resort & Camping löytyi vuokrattavat petivaatteet. Meidän piti vaihtaa seuraavaksi yöksi Siikarantaan, jotta tulisi nähtyä erilaisia camping-alueita, mutta emme jaksaneet sitten vekslata petivaatteiden kanssa. Ehkä sitten seuraavalla Porin reissulla. Tämä oli siis meidän eka kerra camping-alueella ikinä.

Maanantai-ilta meni pitkin biitsiä kävellen. Alueella menee 1,5-8 km reittejä, mutta me juoksentelimme tällä kertaa vain pitkin rantaviivaa. Tuuli oli kova, vaikka ilma olikin liki parikymmentä astetta. Vesi tuntui käteen lämpimältä.

Kyselin Instagramissa mitä me Porissa oikein puuhattaisiin ja sen pohjalta me suunnitettiin sitten puuhailut seuraavalle päivälle. Neiti olisi todennäköisesti nauttinut leveillä puupitkoksilla juoksentelemisesta ja hiekalle hyppäämisestä ilman sen suurempaa, mutta ihan jo vanhempienkin iloksi oli kiva nähdä vähän muutakin.

Tiistai aamupäivä suunnattiin Kirjurinluodon Pellehermannin puistoon. Neiti ei meinannut pysyä housuissaan, kun näki ne kaikki kiipeilysysteemit autosta. ”Vaaaaaaau”, ja sitten se oli menoa. Pari tuntia täyttä tykitystä ja minä perässä. Välillä otettiin vuoronvaihto puolison kanssa. Pikkuveljen perässä pysyy vielä vähän näpsäkämmin.

Pelle hermannin puisto on todella iso ja monipuolinen leikkipuisto, josta löytyy kyllä kaikille lapsille jotakin. Lisäksi puistossa oli kanoja ja riikinkukkoja. Liikennepuisto ei ollut auki. Karusellit ja erilaiset liukumäet jäivät kokeilematta, kun neiti viihtyi niin hyvin isossa merirosvolaiva -kiipeilytelineessä.

Lounas ja päiväunet hoidettiin parkkipaikalla, jonka jälkeen suunnattiin Reposaareen. Asuntoauton yksi parhaista puolista. Lapset saa nauttia meiningistä loppuun asti, ei tarvitse käyttää aikaa majoitukselle menemiselle ja itsekin saa nukkua päikkärit!

Matkan varella Reposaareen on aika paljon teollisuutta ja tuulimyllyjä, jotka eivät itseä puhuttele. Reposaari itsessään oli kuitenkin sympaattinen ja pieni puutalokylä. Sieltä en ehtinyt kuvia napsimaan, koska reissuseurue vaati siinä vaiheessa jo ruokaa ja huoltoa.

Reposaaressa kävimme linnakepuistossa. Osoite linnakepuistoon oli tosi huonosti löydettävissä netistä ja google mapskin osoitte ihan päin honkia. Linnakepuiston osoitetta en edelleenkään tiedä, mutta ainakin näin löydät perille: Aja tietä 269 eli Reposaaren maantietä, joka vaihtuu Satamapuistoksi. Käänny oikealle Laivakadulle ja sitten vasemmalle. Heti seuraava risteys oikealle on Ankkurikatu. Ankkurikadun päässä käänny vasemmalle ja ajat lopulta Linnakepuiston parkkipaikalle, joka on vasemmalla. Lähtöpaikka puistoon ja näkötornille on oikealla. Jos menet tätä reittiä, matkan varrella on myös opasteita. Toisaalta voit harjoittaa lempeästi seikkailuhenkeä ja sukkuloit toista kautta takaisin.

Linnakepuistossa on Suomen ainoa yksityisrahoitteisesti vuonna 1935 rakennettu patteristo, jonka tarkoituksena on ollut suojata Poria ja Porin satamaa. Juoksuhaudoissa ja kuivassa kangasmetsässä juokseminen oli hurjan hauskaa neidin mielestä.

Kiipesimme myös näkötorniin, josta ei nyt ihan panoraama auennut, mutta merelle näki kivasti. Eikä sillä, että maisemista olisi juuri ehtinyt nauttimaan, koska neidin mielestä parasta oli rappuset. Varsinainen pit stop ylös ja sitten heti alas.

Lopuksi käytiin heittelemässä kiviä rannassa. Mikähän siinä onkin, mutta varmaan kuuluu joka lapsen top 5 puuhailuihin. Rannan tuntumassa oli myös toistakymmentä joutsenta ruokailemassa.

Oma aika täytyy usein nipistää omista yöunista. Joskus se on sen arvoista, useimmiten ei. Nyt oli. Kun lapset oli saatu viimein iltahepulointien jälkeen simautettua, päätin käydä vielä kurkkaamassa miltä näyttää Yyterin auringonlasku toukokuun viimeisinä päivinä. Olin rannalla yksin jossei muutamaa teiniä oteta lukuun.

Kokeilin taas vettä, joka tuntui niin lämpimältä, että hetken mielijohteesta päätin heittää vaatteet hiekalle ja käydä uimassa. Oli minulla alusvaatteet, mutta saatoinpa silti päätyä jonkun porilaisen teinin snäppiin tai muuhun chattiin. Veteen täytyy kahlata tosi pitkälle, että pääsee vyötäröön asti edes veteen. Siellä se vesi ei enää ollutkaan niin lämmintä. Mutta mikä voittaja-olo kun otin ne muutamat vedot.

Aika pian sainkin viestin, että rintaa tarvitaan. Märät alusvaatteet kainalossa ilman pikkareita ja rintaliivejä paljain varpain hipsin juoksujalkaa takaisin kohti leirintäaluetta. Oma hetki oli reilu puolituntia, mutta tuntui merkitykselliseltä. Mieli oli levollinen ja oli hyvä kömpiä kuopuksen viereen.

Keskiviikkona otettiin hidas aamu, jonka jälkeen nokka näyttikin jo kohti Turkua. Tai niin hidas kun se meidän kiipeilevän 8 kk ja jekkuilevan kohta 4-vuotiaan kanssa on mahdollista. Ensi kertaan jäi vielä paljon koluttavaa porilaisten jakamista vinkeistä:

  • Kallon kallioille hyppelemään. Sieltä löytyy majakkafaneille majakka
  • Ahlaisten Kitukoski
  • Leineperin ruukki
  • Polsanluodon lenkki
  • Herrainpäivien luontopolku

Menkää ja ihastukaa kesällä Poriin. Sitten on kiva palata takaisin kotiin ja todeta senkin aika ihana paikka olevan. Ei levänneenpänä, mutta henkistä pääomaa kartuttaneena ja lapsuusmuistoja luoneena.

Tekemistä Turun seudulla ja muita suunnitelmia: Meidän kesän to do-lista

Tarvasjoen Suurilan kesätapahtumasta 2018. Siellä rapsuteltava oli poni, muutaman päivän ikäisiä karitsoja, joiden emolle oli käynyt huonosti, kaneja ja samojedi-koiria. Oli pomppulinnaa ja sirkustaiteilijaa. Ihana kesätapahtuma! Toivottavasti järjestetään myös tänä vuonna.

Niin kaukaiselta vielä kuukausi sitten tuntui kesä. Ja nyt oman kesäloman alkuun on alle kuukausi. Härregyyd. Aina tulee mietittyä mitä kaikkea kivaa sitä haluaisi kesällä ehtiä tekemään. Nyt kun koittaa elämäni toinen koko kuukauden kesäloma, on aika kääntää katse kesäpuuhiin. No ja on kai sitä toivon mukaan kesää vielä kesäloman jälkeenkin. Mutta mitä sitä sitten tekisi kesällä? Omassa pinttyneessä mielessä on tiettyjä juttuja, jota ilman kesää ei tule. Sen lisäksi kaipaan uusia positioita ja elämyksiä. Hiljaisuutta ja kesäpöhinää. Sopivasti kaikkea ja toisaalta ei mitään ihmeellistä.

Älkää pökertykö. Tää on se lista kun kaivetaan, kun ei oo mitään tekemistä ja jotain haluis tehdä. Ja toisaalta monesti myös havahtuu kivojen kesätapahtumien olemassaoloon vasta kun se on jo myöhäistä. Turku ja Turunseutu on täynnä elämää kesällä ja tässä meidän vinkit ja ajatukset kesään. Kuvituskuvat ovat otettu pitkin poikin Suomenmaata.

Rokuan kuntokeskus, 2018.
Kotkan Varissaari 2016
Varissaari, Kotka. 2016
Varissaari, Kotka. 2016
Saariston rengastieltä 2016, mukana Paavo-koiramme.
  • Uimista. Paljon uimista. Pienen naperon kanssa se vaatisi jonkinnäköisiä lämpötiloja, joten toivotaan, että aurinko hellisi. Turun seudulta lemppariuimarantojani on:
    Uittamon ranta/ Isposten ranta, you name it. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
    Ekvalla Kakskerrassa, (on esteetön)
    Ruissalon Saarronniemi, miinuksia hanhenkakasta
    Maskun Riviera, josta lähtee myös luontopolkuja
    Mellilän järvi, löytyy kesäkioski ja uimahyppytorni
    Paimiossa hiekkakuopat ja Ankkalampi
    Littoistenjärvi
    Ilmiantakaa kivat rannat, joita tässä ei ole!
  • Pyöräretkiä. Lähelle ja kauas kunnosta riippuen. Ainakin nyt:
    – Piknikille Liedon Vanhalinnan kallioille
    Ruissalon Telakalle pitsalle Pizzeria al Mareen (ravintolan keittiön on auennu eilen!) ja takaisin Fölin vesibussilla Turun keskustaan. Vesibussi maksaa bussilipun hinnan verran ja pyörät saa tosiaan kyytiin samalla lipulla.
    – Jokilaivoille päiväsaikaan vaikka syömään Aussie bariin tai limuille Katarinaan. Illalla bilettämään sitten Donnaan, jos tanssijalat jaksaa.
    Saariston pieni rengastie kutkuttelisi, mutta liekö liian kunnianhimoinen suoritus 120 kilometriä? Noh, onhan siinä lauttamatkakin mukaan laskettu. Mietitikö mikä on pienen ja suuren rengastien ero?
  • Turku Air show 2019 on ilmailualan juhlanäytös Turun lentokentällä 15.-16.6. Lentokoneet kiinnostavat meidän neitiä kovasti, mutta ilmeisen kova melutaso mietityttää herkkää neitiä. Mietintään!
  • Ruokaa. Paljon ulkona grillausta ja toivottavasti monta ihanaa ravintolaelämystä. Ainakin mielessä on:
    Kuoren terassin burgerit
    Nerån pastat terassilla nautittuna
    – No Mami! Miten olen sen voinut missata kaikki nämä vuodet. Asia on korjattava kesällä.
    – Cappuccino Cafe Artissa jokirannassa
  • Yksille Waloon, joka on Turun ensimmäinen kattoterassi.
  • Potkupyöräilyä. Kun neiti joutuu tyytymään vielä vähän passiivisempaan pyöräilijän rooliin retkillä, toivotaan, että päästäis tänä kesänä potkupyörämaailmassa hyvään vauhtiin.
  • Mökkijuhannus, jota on tullut vietettyä vapaina juhannuksina. Sinne siis, hyttysiä, vettä- ja räntäsadetta uhmaten. Höpöhöpö, kuutamouintia ja radio Novaa (koska mikään muu ei kuulu).
  • Kesälomareissu pohjoiseen pariksi viikoksi. Hypätään juhannuksen jälkeen Tampereen autojunaan ja aamulla toivotaan löytävämme itsemme Kolarista. Suunnitelmia ja suunnittelemattomuutta. Hups, siinä meni pari viikkoa kesälomasta. Ensimmäinen viikko menee road tripatessa ja retkeillessä, seuraava pieruverkkareissa Kitkajärven rannalla Kuusamossa.
  • Jäätelöä!
    – Kupittaanpuiston jäätelökaverit tarjoilee Nuvolen artesaanijätksiä. Oh my god. Nam.
    Isontuva jäätelöä löydät Karinaisten jätskibaarista. Mikäli ei jaksa lähteä nuuskuttelemaan maaseutuilmastoa jätskin alkulähteille voi näitä ihanuuksia kalastella markettienkin jätskialtaista.
  • Keskiaikaiset markkinat Turussa 27.-30.6. on joka vuotinen keskiaikaisfiilistelyn paikka. Viime vuosina on ollut lapsillekin kivasti puuhaa, jopa ihan ilmaiseksi.
  • Kupittaan seikkalupuisto Turussa
    – Paljon musiikkia, tapahtumia ja tempauksia sekä työpajoja kaiken muun leikkipuistotoiminnan ohessa.
    – Maauimala
    – Noin vaatimattomasti monipuolisin leikkipuisto mitä maa päällään kantaa. Saa toki suositella omia lemppareitaan!
    Seikkis rockissa on lasten festarit 8.-9.6.
    – Mainitsinko jo jäätelön? No se jäätelökavereiden artesaanijätski löytyy täältä!
  • Muumimaailma Naantalissa voisi olla aika korkata neidin kanssa.
  • Luontoretkiä
    Kaarinan Vaarniemestä Turun Katariinanlaaksoon on vielä tekemättä. Pohdinnassa vielä miten auton saa toisesta päästä pois. Ideoita?
    Paavonpolut ympäri Turkua haltuun. Ensinnäkin aurajokea on tullut kolattua Turun linnalta Halisiin ja sieltä vanhan kampiförin tilalle tulleelle ponttoonisillalle asti. Miljöö toki sielläkin on vertaansa vailla. Tänä kesänä Paavonpolku 4A saa meidät vieraaksemme. Jos haluat reitille ennenkö teen jutun siitä tänne, suosittelen lataamaan puhelimeen Citydomaini-mobiilisovelluksen, joka kertoo Paavonpolkujen reittikuvauksista tarkemmin.

    Somessa seuraavat tietävätkin, että tämän rastin saa vetää yli, sillä olimme viime viikonlopun helteistä nauttimassa juuri tällä Paavonpolulla. Polkua ei ole merkitty, eli ensimmäisellä kerralla kannattaa varata aikaa oikean polun ihmettelyyn.
  • Melomaan
    Aurajokeen vai
    Merelle? Vai molempi parempi?
  • Ystäviä. Luulisi ettei tätä tarvitsisi to do-listalle edes kirjata, mutta jo vain, jos kesällä meinaa ystäviä nähdä on se kalenteroitava jo nyt ettei mennä ristiin. No ainakin:
    – Kalenteriin on sovittu jo ainakin meeting lapsuuden kavereiden kanssa
    – Helsinkiin tapaamaan ystäviä. Ainakin olisi yhdet kolmikymppiset tiedossa!
    – Toivon toki tilaa jäävän paljon ekstempore kohtaamisille
  • Kesäteatteri on ehdoton, ilman sitä kesä voi olla lähes pilalla.
    – Turun nuori teatteri ei ole pettänyt viime vuosien aikana kertaakaan.
    – Emma-teatteri Naantalin muumimaailmassa on miljööltään ihana. Teatterikappaleet, joita Linnateatteri tuottaa ovat joskus hyviä, joskus ihan alta riman.
    – Joku piskuinen maaseudun kesäteatteri? Niitä löytyy lähestulkoon joka kunnasta.
  • Liput Ed Sheeranin keikalle Malmin lentokentälle heinäkuussa polttelee takataskussa
  • Kesärauha-festivaali Turun suurtorilla 14.-15.6. Lauantain lippuja ei enää saa?! Mistä mulle piletti?
  • Vegånia kasvisruokatapahtuma Turun suurtorilla 2.-3.8. Täällä jos jossain uskon saavani hyvää kasvisruokaa.
  • Kotieläinpiha. Missä meille sellainen Turun seudulta? Metsästyksen alla on ollut, mutta potenttiaalista ei ole omaan silmään osunut.
  • Häät – kuka pitäis ja kutsuis meidät?
  • Tuijottelua tyhjyyteen, merelle, yli peltojen, omalla terassilla tai kohti taivasta.
Vallisaari, 2018
Vallisaari, 2018

Mitä teidän kesän to do-listalla on? Onko jotain jokavuotisia perinteitä tai onko jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Meidänkin listalle vielä otetetaan vastaan vinkkejä. Jes, sieltä se tulee. Kesä, olen valmis.

Miniloma Turusta Gdanskiin

Uskallan julkaista tämän senkin uhalla, että joka tuutissa podetaan tällä hetkellä lentohäpeää. Joudun nostamaan käteni pystyyn muiden muilla tavoin maailmaa parantavien kanssa. Hyväpä on paapattaa työmatkapyöräilystä, kierrätyksestä ja kestovaipoista, kun kuitenkin kerta vuoteen tulee lennettyä. Joskus enemmänkin. Samaan sarjaan kuulutaan. Ensimmäinen askel parantumiseen kuitenkin on tiedostaa omat ongelmansa ja heikkoutensa.

Tämä on tarina siitä kuinka kikkiriikkisen yhteistä parisuhdeaikaa omaavat mutsi ja fatsi pääsivät karkaamaan hyisen kylmään marraskuiseen Puolan Gdanskiin, kun toiset isovanhemmat otti typyn ja toiset isovanhemmat koiran hoteisiin. Laatuaika käsitti tällä kertaa muuta kuin lentokentän penkeillä päät vastakkain nukkumisen, joten Turusta suoraa reilun tunnin lentoajalla sai meidät tarttumaan Gdanskiin. Tarkoituksena oli levätä. Syödä ja juoda hyvin. Nähdä muutama uusi nurkka maailmasta. Mutta ennen kaikkea päästä päivittämään oliko matkaseurallani kanssani vielä muutakin yhteistä kuin asuntolaina.

gdanskkii.jpg

Turun lentokenttä on sekoiluvapaa-alue jos lentokentällä asioiminen on vierasta ja pelottavaa. Ei pääse kauas eksymään. Ja siinä yhdessä kahvilassa – joka sekin on sunnuntaina kiinni – voi olla varma että aika voi tulla pitkäksi, jos lento on myöhässä niin kuin meilläkin oli. Jos joku onnistuu kuitenkin olemaan kentällä arkisin, niin kahvilassa on tosi hyvä lounas.

gdansk6

Gdanskissa olleet tiesivät kertoa ettei taksi ei ole kallis, mutta pyrin välttämään yksityisautoilua. Julkinen liikenne on helpompaa ja vaivattomampaa kuin moni uskoo. Ja halpaa kuin saippua. Kusetetuksi tulemisen riski on olematon ja vähän pidemmällä bussireitillä näkee yleensä enemmän myös maisemia ja elämää. Bussilippu kentälle maksoi 3 tai 4 zoltya eli alle euron/nenä.

Kätevänä retkiemäntänä olin katsonut etukäteen millä bussillä pääsee keskustaan. En tietenkään väärin, mutta jostakin kumman syystä bussi nro 110 ei mennytkään vanhaan kaupunkiin. Onnea on nykyaika tälläisilla uusavuttomilla. Paikannuksella nähtiin mihin päin maailmaa oltiin bussilla menossa. Bussi vei kauppakeskus Galeria Baltyckan ohi ja päätimme jäädä siinä pois ja ottaa uuden linjan ratikalla. Ja äitimuorin neuvot ei jättäneet pulaan. Kysyvä ei tieltä eksynyt ja saatiin suora ratikkalinja vanhaan kapunkiin. Linjan numeroa en muista, mutta Dworzwc Glowny pysäkki jää ihan vanhan kaupungin reunamille. Mutta jos siis sieltä kentältä haluaa suoraa vanhaan kaupunkiin niin bussin numero on 210.

gdansk7

Törkysen hyvää pikaruokaa (vegeburgeria) kauppakeskus Galeria Baltyckassa. Ilmeisesti joku ketjumainen ravinteli, itselle ihan uusi tuttavuus. Eikä noin nimestä päätellen kasvisruoka ole se niiden juttu.

gdansk8

Puolalaisia oluita (muuta kuin lageria) metsästettiin ja löydettiinkin. Ei hullumpia. Emme  kuitenkaan todellisuudessa löytäneet niin montaa mielikuvissani ollutta hämyistä pientä käsityöläispanimoravintoloita kuin luulin. Älä käsitä väärin. Janoisena ei tarvitse kotiin tulla.

gdansk9

Ankkaa turistikadulla Restauracja Latajacy Holender. Yritimme suunnitaa ennalta katsomaamme ravintolaan, mutta ei ollut sitten siellä päinkään. Ravintola oli kuitenkin tupaten täynnä, joten päätettiin antaa tsäänssi. Ja se kannatti. Ylihintaista turistikuraa pääkaduilla-myyttiä on nyt saatu alitajunnassani kolautettua. Lasku yhteensä pääruuista ja oluista 33 euroa.

Marraskuinen tuuli Gdanskissa oli sielun läpi tunkevaa ja yksikään villapaita ei ollut turhaa vaikkei edes pakkasta ollut. Käveltiin kuitenkin paljon pitkin ja poikin. Majoituimme vanhankaupungin kulmille Puro hotelliin, jossa laiskuuttamme söimme kahtena aamuna aamupalat. Tosi hyvä, muttei ihan top kolmoseen aamupalapöydistä päässyt. Erikoiskahveista, juustoista ja runsaasta hedelmä- ja vihannestarjonnasta plussaa. Makeat näytti luotaantyöntäviltä, mutta pekoninaista se ei haitannut. Aamupala Purossa n. 15 euroa/ nenä.

Olipa hotellia vastapäätä myös kotipizzan tyyppinen paikka, josta kävin hakemassa iltapalaksi muutamilla euroilla vatsantäytettä. Pitsaa iltapalaksi? Viimeistään tässä kohtaa ei varmaan enää kellekään jäänyt epäselväksi, että syötyä tuli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

gdansk5

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

gdansk10

Dumplingsit on Puolan perinnekeittiötä parhaimmillaan ja Pierogarnia Mandu yksi ”pakko kokea-paikoista” Gdanskissa. Tämä oli myös ainoa ravinteli johon varattiin pöytä etukäteen, kun on niin suosittu. Mutta kuinkas muijan kävikään. Näiden vedessä keitettyjen nyyttien suutuntuma oli niin liejuinen, että yksi olut ei riittänyt niitä huuhtomaan alas.

Sen riipaisevan pettymyksen sävyistä ruokakokemusta rikkaampana lähdimme tallustamaan kohti päivän aktiviteettiamme, Marian kirkkoa kohti. Olimme lueskeskelleet kirkon katolta olevan komeat näkymät. Ylhäälle päästäkseen piti pulittaa 5 euroa per pipo ja reippaat 400 kapeata kierreporrasta kipitettyään sai vetää sen oman piponsa vieläkin syvemmälle ja ihailla panoraamaa.

gdansk11gdansk12gdansk13

gdansk21

Kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. En kehtaa kertoa kuinka monessa tuli vierailtua, mutta tämän nostan ylitse muiden. Siis niin pähee. Jozef K:ssa on myös silloin tällöin DJ.

gdansk16gdansk15gdansk20gdansk14gdansk18gdansk19

Gdanskissa ihmisiä tuntui kaduilla ja ravintoloissa olevan vain kourallinen. Illallisilla sen sijaan näkyi jo enemmän porukkaa, mutta muuten välillä jopa mietti voiko ravintola olla mistään kotoisin kuin siellä sai melkein kaksisteen olla. Jos luulet ettei dumpingsit ole sunkaan juttusi, suosittelen toista paikallista, täytettyjä uuniperunoita tarjoavaa Pod Rybaa. Itse otin pekonia ja kanttarellia sisältävän perunan. Annos oli aivan jäätävän iso ja vaikka me tunnetusti syömme ja paljon niin emme jaksaneet annoksiamme kokonaan syödä.

Siellä illan hämärissä käsi kädessä kävellessämme kaupunki pimeni aivan varoittamatta tyystin. Ei tuikun tuikkua missään. Sähköt menivät poikki eikä kukaan tiennyt syytä. Me otimme tästä romanttisesta hetkestä vaarin ja menimme kynttilän valoon ottamaan tuopilliset puolalaista. Ainakin vanhan kaupungin kattava sähkökatko kesti noin tunnin verran. Syy ei meille valjennut. Että puhelimet kannattaa ainakin olla ladattuina tai jonkin sortin kartta.

gdansk2

Cafe Liberts, kiva ja nätti kahvila. Aamupalalla. Kohtuuhintainen.

Viimeisenä kokonaisena päivänä päätimme lähteä käymään toisen maailmansodan museossa. Paikka on aivan valtava ja siellä saisi kulumaan varmasti yhden päivän. Meille riitti kuitenkin muutama tunti. Museovihaajan kuori alkaa pikku hiljaa murtua ja teki ihan hyvää taas hetkeksi pysähtyä miettimään suhteellisen tuoretta historiaa. Pääsymaksu on noin 1,5 euroa, mutta sattumaksemme tiistaisin oli kaiken kukkuraksi ilmainen sisäänpääsy.

gdanski1

gdanski2

Museoon tehdyt kaduilla pääsi aika autenttisesti hyppäämään 40-luvulle.

gdanski3gdanski4

Tajunnanräjäyttävä ravintolaelämys koettiin ekstemporelöydöllä. Toisen maailmansodan museon lähettyvillä oleva ravintola Correze edusti fine diningia huokealla hinnalla. Onneksi uskaltauduttiin sisään ilman Trip Advisoria.

gdansk4

Muija, joka ei juo siidereitä kuin yhden kerran kesässä otti hot ciderin. Törkyhyvä. Omenainen ja kanelinen eikä yhtään ällömakea.

gdansk1

Alkupalaksi N otti keittoa ja minä poron tartaria. Annokset oli lautasia myöden niin nättejä että itketti.

gdansk3

Etualalla villisikaa ja minulla jonkin sortin vaaleaa kalaa. Tarkalleen en edes tiedä mitä kaikkea söin, mutta niin kaunis annos täynnä ihania makuja. Jälkkärit nautittiin muualla hetken sulateltuamme. Hintaa näille kaikille tuli n. 65 euroa.

gdansk

gdanski

Gdanskissa rakennettaan paljon ja tyyli on samanlaista kuin vanhassa kaupungissa olevat piparkakkureunuksiset ja pastellisävyjen täyttämät korttelit. Vanha kaupunkihan se ei totta vieköön ole, koska Gdansk paloi toisessa maailmansodassa ja kaikki on sen jälkeen uudisrakennettu. Vanhaa kunnioittaen kuitenkin. Että edes sinne päin.

Tämä turkulaisten Tallinnaksikin tituleerattu hansakaupunki ei saanut haukkomaan henkeäni enkä sen sielukkuuttakaan tuntunut oikein löytävän. Sen edullinen ja hyvä ruoka ja nopea saavutettavuus Turusta voisi saada kuitenkin minut tarttumaan siihen joskus toistekin. Ja pienen junamatkan päässä oleva Sopot valkoisine hiekkarantoineen voisi houkutella kesäaikaan lapsiperhettäkin.

Toki reissun aikana ehdimme riipaista vain Gdanskista pintaa, mutta mitä syrjempään bussilla kuljimme sen kurjemmalle ikkunan takaa näytti. Joskaan en juuri päässyt tutusumaan ehtaan puolalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin, pääsin päivittämään millainen mies minulla on. Viime aikana keskustelut hänen kanssaan on pyörineet lähinnä lapsissa (ihmisversiossa ja koirassa). Kakan laadussa ja määrässä, otetuissa lääkkeissä, koiralenkkien pituuksissa ja menikö työpäivämme hyvin vai huonosti. Tulipahan todettua, että saman tyypin kanssa edelleen haluan niitä pissakakka-juttuja jakaa.

Varsinais-Suomeen on tullut ihana talvi. Joulupukilta saatu pulkka on päässyt mäkeen ja meidän neiti on ihan innoissaan. Muuten noi lumihommat kiinnostelee meitä emäntiä vaihtelevalla menestyksellä. Mut nautitaan ny, kohta on taas kesä!

-Päivi

 

 

 

 

Reppureissulle raskauden puolivälissä, Skotlanti 3/4

Vähän on matkapäivitys jäänyt. Ei meidän reppureissusta siskon kanssa ole kuin kohta kaksi vuotta. Onneksi on muistiinpanot, joten pystyn edelleen autenttisesti jakamaan matkakokemukseni. Nyt viedään tämä keissi loppuun ennenkö tulee uusia matkoja kirjoiteltavaksi. Okei. Ei ole matkoja luvassa, mutta aina saa suunnitella ja haaveilla. Ja jos joku vaikkapa miettii mihin sitä kesälomalla kun rantsu ja allinclusive ei naposta. Kuvamannaa tarjolla, olkaatte hyvät ja nauttikaa. Mekin nautittiin. Ainakin enimmäkseen.

Pikkusysteri oli ihan fiiliksissä semisti nuhjuisesta teollisuuskaupunki Glasgowsta fiinin Lontoon jälkeen. Olimme myös lukeneet niin paljon negatiivisia kommentteja, että kai kaikki sen jälkeen oli vain positiivista. Skotlannin majoituksissa ei paljon hehkutuksen varaa ollut, mutta kokemuksia Skotlanti tarjosi sitten meille senkin edestä. Tässä kohtaa alleviivaisin majoituksien varaamisen, ainakin kesäkuun alussa sai kynsiä pureskella, että pääsi johonkin muuhun kuin 20 ihmisen dormiin. Glasgowissa homma toimi vielä kuin junan vessa ja saatiin kiva kahden hengen huone Euro Hostellista ilman ennakkovarauksia, mutta siitä ne ongelmat sitten alkoivatkin.

Mitään kummoista Glasgow ei tarjonnut, lähinnä kivoja rafloja ja shoppailua ja välietapin ennen sydänskotlantiin iskemistä. Meidän piti tavata skotlantilaisia kavereitani ja saada kyyti Losh Lommondin kansallispuistoon, mutta tekivät oharit turjakkeet. Myös sen on oppinut ettei omaan päähän mahdu miten sovitun asian voi ilmoittamattakin viitata kintaalla ja että se sovittu tuntuu olevan muualla maailmassa kovin suhteellinen käsite. No, mutta se siitä. Menkäähän te sinne puistoilemaan ja kertokaa kannattaako palata Glasgowiin!

glasgow1

Näkymä hostellihuoneemme ikkunasta.

glasgow6glasgow4glasgow5Glasgow2Glasgow3

Glasgowista lähdettiin puksuttamaan junalla aikaisin aamulla Fort Williamiin ja maisemat tällä välillä olivat U-P-E-A-T! Yhdistimme päivään käynnin Harry Potterin kuvauspaikoille, kun jatkoimme matkaa Glenfinnanin sillan maisemiin. Mestoilla meni kaunis polku, joka meni kivasti ympäri. Reitin varrella oli myös vihkiminen juuri ohitse ja kävimmepä kuvauttamassa itsemme morsiamen isän kanssa. Kyllä se heidän kansallispukunsa saa vaan aina hymyn huulille. 😀 Skotlantilaiset itse ovat hyvin ylpeitä niistä ja skottinaisten mielestä miehet kilteissä on yhtä kuumaa kamaa kuin meille mustat puvut. Glenfinnanilta palasimme takaisin junalla noin reilu vartin matkaamisella Fort Williamiin, jossa yövyimme pari yötä.

Glasgow-fortwilliam

Perussafkaamista junassa. Aina oli evästä mukana, mennen tullen ja ollen.

Glasgow-fortfort4Glenfinnan1glenfinnanglenfinnan5

glenfinnan7

Ei sit kokeiltu.

glenglenfinnan9glenfinnan8

glenfinnan4

Tästä se Harry Potterin sillan yli ne junat menee edelleen pohjoiseen Skotlantiin ja jos Fort Williamista päin tulee Glenfinnanille, mennään sillan yli. Kerran päivässä eikä edes joka päivä pääsee överihinnoitellun höyryjunan kanssa myös kulttuurimatkalle jos  mieli halajaa.

Fort William oli kiva ja pieni kalastajahenkinen kaupunki. Jalkapallon EM-kisat olivat päällänsä ja kyllä sen vaan sai kaikilla aisteilla kokea. Fort Williamista lähtee myös reitti Britannian korkeimmalle vuorell Ben Nevisille, johon meillä oli aikeet kiivetä, koska se oli täysin realistinen yhden päivän reissua ajatellen. Piti sitä itselleen kyllä todeta kymmenen matkustuspäivän jälkeen, että jalat ja masu painaa sen verran ja ihan sellaiseen urheilusuoritukseen emme taivu. Lisäksi paikalliset eivät sitä suositelleet kovin usvaisen päivän vuoksi. Siispä lähdimme Cow Hill Circuitille, joka oli vähintäänkin passeli meille. Tosi kivasti näkee maisemia ja huipulla oli kiva vetää eväsleipiä nassuun tuulen tuiverruksessa ja lampaiden ja ylämaankarjan keskellä.

fort2

Tosi vaikea oli löytää majoitusta Fort Williamista. Vähän hienomman majatalon rouva kutsui meidät tupaansa ja soitteli puolestamme meidän budjettiin sopivan huoneen. Halleluja se rouva oli meidän pelastus.

fort1

fort3

Ah, miten ihanaa. Joenvarressa bongattiin myös saukkoja tän kaiken shaiban keskeltä.

fort6

fort5

glen3

Cow hill circuit. Sopiva ja mielenkiinoinen päiväretkikohde lapsiperheellekin. Mutta lapset reppuun, rattaat saa heittää mäkeen täällä.

cowhillcowhill2cowhill3cowhill4cowhill5fort7cowhill6

cowhill8

Tää tyyppi anto jotenkin meille ymmärtää ettei olla tervetulleita. Moikattiin ja maalaisplikat totes et kierrämme suosiolla.

cow

cowhill9cowhill10cowhill11cowhill12

cow8cow4cow3cow5

cow7

Jos tekin mietitte tällä reitillä mihin nuo portaat vie, niin mökkiin joka on puussa. Jäi epäselväksi onko se yksityinen vai ei. Pannu ei ainakaan ollut kuumana.

cow6

Fort Williamissa tehtiin pieni suuri muutos matkasuunnitelmaan ja ajateltiin hörpätä vähän pohjoisempaakin Skotlantia. Tämä on reililipun etuja, senkus teet ja muutat suunnitelmia eikä tee budjettiin uusia lovia. Välipysäkki otettiin Invernessiin, joka ei saa edelleenkään muuta kuin ihon kanan lihalle. Perus skotlantilainen melko iso kaupunki, mutta ei mitään vau- tai edes kiva-efetkiä saanut aikaan. Viimeinen niitti oli se, että meille myytiin ei oota kaikista hostelleista. Keskustan tuntumasta semisti räkäisestä hostellista saimme sitten neljän hengen sekadormin, joka oli kammottavaa. Huone oli jäätävän pieni ja epäsiisti, lukolliset kaapit ei toiminut, valo ei toiminut, omaa vessaa ei ollut ja sokerina pohjalla meidän kämppiksenä oli keski-iän ylittänyt semisti tukeva rekkamies. Me yritettiin päästä unten maille ajoissa, koska haluttiin vain kaupungista pois, mutta kun mies lähti könyämään yläsänkyynsä, uni oli tipotiessään, kun henkeä pidätellen mietin tuleeko koko komeus siskoni niskaan. Se kaikki glumeruuli oli vain alkusoittoa, sillä montaa minuuttia ei mennyt, kun huoneessa tärisi kaikki miehen korisevan kuorsauksen tahtiin. En nukkunut sinä yönä silmäystäkään ja kun siskokin heräsi pikkutuntien jälkeen, päätimme nostaa kytkintä ensimmäisellä mahdollisella junalla. Eipä ollut paljon porukkaa aamuviideltä laiturilla meidän kanssa, kun otimme suunnan kohti Edinburghia. Välipysäkkinä oli ihana mutta myrskyisä rannikkokaupunki Stone Haven, jota suositteli vanha luokkakaverini, joka Skotlannissa oli vaihdossa. Peukku meiltäkin, mutta ehkä ei kannata olla mestoilla ihan kukonlaulun aikaan.

inverness

Tämä kuva hostellihuoneen ikkunasta kiteyttää fiiliksiä aika hienosti Invernessistä.

invernes

Inverness

stonehaven3stonehaven4stonehavenstonehaven2

Safestay hostelli Edinburghissa oli meidän skotlantimajoituksien ehdotonta aatelia. Ehdoton ravintolasuositus Edinburghiin on The golf Tavern, johon paikallinen kaverini meidät vei. Perinneruokia ja melko fine dining-tyyppisiä annoksia, mitä ei tavernasta ihan äkkiä uskoisi. Pöytävaraus aika ehdoton, mutta fiilis ja volyymit on taattu! Edinburghissa kiersimme keskusta-alueella nähtävyyksiä ja chillasimme minkä ehdimme. Alkuillasta olimme sopineet treffit paikallisen kaverin kanssa ja meidän piti ottaa patikka Arthur’s Seatille, mutta oli senpäiväinen sumusade, että vaikka olimme läpimärkiä, perille ei koskaan päästy. Vaikka vettä saatiin niskaan ihan huolella täällä, niin päivällä oli jopa muutama auringonsäde nähtävillä. Sillä! Yksi ehdoton oma koko reissun kohokohta oli, kun oltiin tulossa Edinburghin linnalta takaisin hostellille päin ja näimme, että joku katusoittotapahtuma on alkamassa piakkoin. Koska mestoilla oli melko paljon jengiä ja ilmakin oli ihana, päätimme muina miehinä soluttautua asvaltille odottamaan, josko olisi joku kiva pikku katusoittaja tulossa jotain lurauttamaan. Ja voi veljet, Passenger teki briteissä juuri pientä mies ja kitara-kiertuetta ja satuimme kreivin aikaan mestoille. MIKÄ MUNKKI ottaen huomioon, että meillä ei ollut harmainta hajua koko kiertueesta. Ja AHH, mikä mies!! Ilmainen tunnin setti noin viiden metrin päässä. Not bad.

Edinburghissa kiertelimme nähtävyyksiä, hiukan kauppoja ja chillailimme näköalapaikoilla. Tästä kaupungista jäi kiva fiilis vesisateesta huolimatta ja tänne voisin palata ja pakata sen auringon mukaan.

edinburgh1edinburgh2edinburgh3edinburgh5

Seuraavana aamuna tiukka vesisade saatteli meidät lentokentälle ja tunnin lennon jälkeen löysimme itsemme Dublinista. Eli seuraavaksi Irkkumenoja!

Reppureissulle raskauden puolivälissä, starttimme ja Belgia 1/4

Päästään itselleni rakkaan aiheen äärelle, ympäristön koluamiseen, pallon tallaamiseen. Yritän kirjoitella tässä alkukuusta vähän reissumuistoja teille, jos joku vaikka pähkii vielä minne lähtisi kesälomallaan.

Aika tarkkaan vuosi sitten 3.-21.6. kierrettiin pikkusiskon kanssa hiukan Eurooppaa ja taakse jäivät Belgia (Bryssel, Brugge), Iso-Britannia (Lontoo, Glasgow, Fort William, Inverness, Stonehaven, Edinburgh) ja Irlanti (Dublin, Galway, Killarney). Ensin jaan meidän matkakertomuksia ja sitten kerron miltä tuntui matkustaa rinkka selässä reilimielellä raskausviikoilla 25+6-27+3.

Takana oli rankka loppurutistus opintojen kanssa, jotta kasassa olisi kaikki muut paitsi oppari ja harjoittelut. Reissun suunnittelu antoi vähän muuta kivaa ajateltavaa muutenkin synkän kevään jälkeen. Odotus toki oli kääntynyt tuossa kohtaa jo pelkäksi iloksi ja odotukseksi. Mutta utelias maailmalle, minkäs sitä itselleen mahtaa…

Meillä oli Suomesta VR:ltä ostetut reililiput, joissa oli viisi matkustuspäivää 15 päivän sisällä matkustettaviksi. Kokonaisuudessaan reissumme kesti sen 19 päivää, mutta otimme ensimmäisen matkustuspäivän Lontoosta, jolloin matkustuspäivät mahtui tuohon aikaikkunaan. Tänä vuonna tämä lippu maksaa 206 euroa, muistaakseni aika samat kuin viime vuonnakin. Lipun voi ostaa vaikka edellisenä päivänä kun reissuun on lähdössä, mutta ei haittaa vaikka se aiemmankin jo olisi, kunhan ei mene sitä minnekään leimailemaan etukäteen.

Lensimme Helsingistä yhdellä (viiden tunnin vaihdolla, ups:D) vaihdolla Brysseliin ja takaisin tulimme Dublinista. Häpeän pienen kettutytön sydämellä kertoa, mutta lensimme myös Edinbughista Dubliniin. Kahdesta syystä. Liput maksoi 20 euroa per kärsä ja aika oli rahaa. Lauttaliput olisi olleen saman verran, se oli hankalan ja väärän reitin varrella, vaikka sitä tapaa olisimmekin halunneet käyttää.

Taksia ei käytetty kertaakaan, suosittelenkin kaikkia käyttämään julkisia! Ei ne ole niin vaikeita kuin saattaa alkuunsa tuntua, yleensä niissä ei pissitä silmään ja on myös ekoteko, sitä kun matkailu ei oikein muuten ole.

Majoittuminen tapahtui hostelleissa 2hh ja dormeissa (max. 4hh). Majoituskustannukset pyöri 20 punnan molemmin puolin, joka on 23 euroa. Kaikille Iso-Britanniaan matkustaville vinkkivitonen, että hyvissä ajoin majoitusvaraukset jossei halua elää pelko persuuksissa löytyykö kattoa pään päälle ja minkätasoinen. Pääsee myös halvemmalla jos vaan tietää minä päivinä on kohteessa. Mekin jätimme varaamatta muutamia kohteita, jotta olisi varaa pieneen sponttaanisuuteen, mutta jälkiviisaana oltais kyllä varattu kaikki.

Belgia ja majailupaikkana Bryssel valikoitui puhtaasti siksi, että ystäväni asui tuolloin siellä ja ajankohta sattui sopimaan hänellekin. Vietimme toisen päivän Bruggessa melko koleassa säässä. Brysselistä otettiin juna, joka oli edullinen (n. 10 euroa) ja nopsa, noin tunnin matka. Toinen päivä kului aamupäivällä Euroopan unionin parlamenttiin tutustuen ja loppupäivä Brysseliä kiertäen helteisessä säässä. Nähtyä tuli tosi pieni pläjäys Belgiaa ja maaseudulle olisikin ollut kiva päästä piipahtamaan, mutta tämän perusteella omaan silmään sieluton ja lähestulkoon ruma kaupunki omaan makuun.

Brysselissä oli ollut 22.3 tapahtunut metroisku ja kyllä sitä seuranneet tapahtumat maailmalla on saaneet uskon turvalliseen matkustamiseen horjumaan. Lähdimme silti luottavaisin mielin, elämää kun ei voi ennakoida, johan se on tässä nähty.

Kuvia päiväreissultamme Bruggesta:

thumb_IMG_4542_1024thumb_IMG_4544_1024thumb_IMG_4550_1024thumb_IMG_4552_1024

thumb_IMG_4558_1024

Belgia ja suklaa

thumb_IMG_4559_1024thumb_IMG_4560_1024thumb_IMG_4562_1024

 

thumb_IMG_4563_1024

Mielettömän hieno ja samalla kuitenkin halpa kahvila. Oli taas vähän alipukeutunut olo…

thumb_IMG_4565_1024thumb_IMG_4566_1024

Bryssel:

thumb_IMG_4568_1024thumb_IMG_4571_1024thumb_IMG_4573_1024

thumb_IMG_4579_1024

Jossei olis ollu tätä ryysistä niin oltais varmaan autuaan onnellisena marssittu yhden Brysselin suurimman nähtävyyden ohi!

thumb_IMG_4582_1024

Manneken pis. On se vaan pieni.

thumb_IMG_4585_1024thumb_IMG_4594_1024thumb_IMG_4599_1024thumb_IMG_4600_1024

thumb_IMG_4609_1024

Belgialaista voffelia

thumb_IMG_4613_1024thumb_IMG_4614_1024thumb_IMG_4628_1024

thumb_IMG_4636_1024

Hostellimme terassi

thumb_IMG_4638_1024

thumb_IMG_4649_1024

Parlamenttiin menossa

thumb_IMG_4651_1024thumb_IMG_4672_1024thumb_IMG_4676_1024

thumb_IMG_4689_1024

way to London

Brysselistä jatkoimme Eurostarin kahden tunnin pikajunalla Lontooseen ja piletit kustansi 50 euroa jalkapari. Näissä lipuissa mitä aiemmin varaa sen halvemmalla pääsee. Jos oltaiisin päivää aikaisemmin otettu eikä emmitty, niin oltaisiin säästetty 10 euroa/lippu. Toisaalta taas päivää myöhemmin liput oli jo kakskymmiä kalliimpia! 😀 Ei ole heikkohermoisen hommaa, eikä varsinkaan tälläisen pihin budjettimatkailijan. Seuraavaksi paloja Lontoon metkuista!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

-Päivi

Vauvan kanssa lentäminen

Meidän vinkkivitoset viime viikkoiselta lentomatkaltamme. Jos missasit matkakertomuksen, voit lukea sen täältä. Mun vinkit saattaa olla itsestään selvyyksiä, mutta ainakin omia ahaa-elämyksiä ja oivalluksia tuli niin pakatessa kuin turvatarkastuksessakin. Toivottavasti helpottaa jotakuta, joka tuskailee käsien riittämättömyyden kanssa.

Mun mielestä kannattaa pakata tarvittava määrä vaippoja, ruokia ja vaatteita mukaan. Varsinkin lyhyellä lomalla ei haluais käyttää aikaa liberoiden metästykseen. Ja sitte on takasin tullessa paljon tilaa tuliaisille ;). Oma mukaan tuleva vaatemäärä senkun vähenee joka reissulla, varsinkin nyt, kun täytyy saada vauvan vermeet mahtumaan. Saa kysellä jos haluaa omaankin pakkaukseensa apua, mutta ehkä se nyt ei ole tässä olennaista. Olennaista taas on se, että on neulemekko ja legginssit päällä ja vaihtovaatteena tavallinen paita. Onneks ei tarvinnut vaihtaa, pelkillä kalsareilla heiluminen oli saattanut olla vähän mautonta. Vaikkakin aika muodikasta, kun katukuvaa taas katsee…

Helsinki-Vantaalla on oma turvatarkatuslinja (familygate) lapsiperheille. Se on tarkoitettu nimenoman perheitä varten, jotta he saisivat sekoilla rauhassa, siellä tiedetään lapsiperheiden tarpeet ja ehkä siellä palvelee pidemmillä hermoilla varustetut työntekijätkin ;). Suosittelen lämpimästi check-in tekemistä ennen kentälle tuloa, säästää aikaa ja hermoja. Ekaa kertaa myös latasin liput mobiiliin, mikä oli varsin kätevää! Pitää pitää vain huoli, että akkua riittää. Suosittelen silti pitämään jonkinnäköisen paperiversion mukana itselleen back uppina jos vaikka puhelin sattuu katoamaan. Prahasta takaisin tullessa siellä ei erikseen perheille ollut omia portteja, mutta kaikki meni vähintään yhtä jouhevasti kuin mennessäkin. Minua haluttiin käsikopeloida, etten ollut piilottanut mun ja vauvan väliin aseita tai räjähteitä. Minullahan ei ollut mitään sitä vastaan, kyllä minä haluan, että turvallisuudestamme yritetään pitää huolta!

Meillä oli hyvinkin iisi lentouran aloitus mennen tullen, parin tunnin suora lento ja that’s it. Uskon silti samojen lainalaisuuksien pätevän pitemmmilläkin pätkillä. Vauva matkustaa sylimatkustajana, eikä hänelle ole omaa paikkaa tai turvakaukaloita. Vauvalle on sylissä omat vyöt, jotka liitetään vanhemman vöihin. Pitkillä lennoilla kannattaa olla yhteydessä lentoyhtiöön tai firmaan, josta lennot on buukattu etukäteen. Yleensä on järjestettävissä vauva- ja lapsiperheille paikkoja, joissa on enemmän jalkatilaa ja monissa paikoissa vauvalle saa ”nukkumalaatikon”. Näyttää vähän äitiyspakkaukselta (mutta tukevammilta) ne mitkä olen itse nähnyt.

Me matkustimme pelkillä käsimatkatavaroilla, joka tietysti lisää sen ettei niitä ylimääräisiä vauvanruokia ja vaipseja voi laittaa sinne ruumaan. En tosiaan hokannut, että läpivalaisussa vaipsit näyttävät niin orgaaniselta materiaalilta, että aiheuttaa laukunavaamista. Muuten suosittelen,j os vain pystyy, käsimatkatavaroilla matkaamista. Tosi kätevää ja kivaa, kun ei tarvitse odotella laukkuja ja kaikki tavarat ovat koko ajan lähes käden ulottuvilla.

Käsimatkatavaroissa saa nesteisä olla se 100 ml,  lukuun ottamatta vauvan ruokia/ juomia. Niitä saa olla matkalla tarvittava määrä. Pääsääntöisesti kaikki mitä pystyy levittämään, on nestettä lentokentän näkökulmasta. Jälkeen päin harmittaa, että olis voinut ottaa koko reissulle tarvittavan määrän ruokia, niin ei olisi tarvinnut raapia päätään lukiessa tuoteselosteita tsekeiksi ja tosiaan hämmästykseksi valikoimat oli suorastaan suppeat Suomen marketteihin verrattuna.

Turvatarkastuksessa

  • Vauva kantovälineeseen! Siellä on turvallista olla ja helppo rauhoitella ja vauva saa ihmetellä menoa jos hereillä on. Ja mikä parasta, kädet ovat vapaina!
  • Pakkaa vauvanruuat (avaamattomat vesipullot, ruuat ja maidot) yhteen erilliseen pussiin, jottei tarvitse yksitellen  kaivella niitä kasseista. Ja myös ne vaipsit, koska aiheuttavat turhia hälyytyksiä ja kassin avaamista.
  • Erillisiä rasvoja ei ollut, vaan perusvoiteet oli näytepakkauksissa. Panadol mikstuurat jäi kotiin ja ostin varmuudeksi suppoja mukaan.
  • Meillä vauvalla käytössä olevat nestemäiset ummetuslääkkeet vaihdoimme jauhemaisiksi, koska sen pystyimme tekemään. Muutoin nekin saa ottaa jos resepti löytyy näytettäväksi. (Haha, onneksi oikoluin, meinasin jättää vauvan pois, jolloin olisi saattanut luulla meillä miehen kanssa olevan kauhea arsenaali kakkalääkkeitä naftaliinissa).
  • Pakkaa myös mahdolliset puhelimet, kamerat, pädit yms. yhteen kassiin, jonka voi kipata suoraa läpivalaisuun menevään koppaan. Jos mahdollista jätä vyöt ja ylimääräiset metallit kotiin tai laita ne siihen samaan pussiin. Mm. tätä varten mulla on aina matkalla mukana kangaskassi.

Kentällä ja koneessa

Saimme paljon silmien pyörittelyä rattaiden jättämisestä kotiin. Ensin se oli meille ylimääräinen kustannuskysymys, sen jälkeen käänsimmekin sen itsellemme käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi. Olimme päätökseen tyytyväisiä vielä kotiin tullessakin. Jos ilmat olisivat olleet todella kylmät tai vauva ei olisi istunut vielä syöttötuolissa, rattaiden tarpeellisuus saattaisi tulla kysymykseen. Mutta nyt kun olimme syömässä, niin typy joko koisasi selässä tai seurusteli syöttötuolissa tai polvella.

Ehdottoman tärkeää sen sijaan on se jo mainittu kantoväline. Meillä oli mukana kudottu liina, jossa minä tykkään kantaa ja Tula-kantoreppu, jolla taa mies tykkää kantaa ja jolla molemmat voi kantaa selässä, koska itselläni liinan sitominen selkään ei niin näpsäkkää vielä ole. Liina muuntautuu myös peitoksi, alustaksi ja moneksi muuksi, joten ehdottoman hyödyllinen kapistus! Ennen turvatarkastukseen menoa sidoin murusen liinaan, joten kädet olivat täysin vapaat muiden tavaroiden käsittelyyn. Ollaan noin muutenkin oltu rinkkamatkustajia juuri käsien vapautumisen ilosta ja tekee se liikkumisesta helppoa ja esteetöntä muutenkin. Tällä kertaa ei ihan rinkkoja tarvittu, mutta miehellä oli viikonloppukassi, jonka sai selkään (siellä hänen + mun tavarat) ja sitten meillä oli käsimatkatavarakokoinen vetolaukku, jossa oli typyn tavarat. Sen lisäksi mukana ”päiväreppu”, jossa eväät hehe, kirja ja mit nyt itse kentällä ja koneessa tarvii sekä tytsyn reppu. Välillä kyllä tuntui varsinaiselta kassialmalta, mutta ihan kätevältä tuntui niin lentokentällä tsumpailu kuin bussi- kuin metromatkoillakin. Ja mahduttiin pieneen tilaan, uskokaa tai älkää!

IMG_9521

Siellä hän lentokentällä nukkui ihan tuolin päällä takkimme päällä, tyytyväisenä ja harvinaisen pitkään nukkuikin. Tuo pieni mytty, harmaassa tähtijumpsuitissaan. Taitaa olla myös ainoa kuva kentältä. Mitä tavaroita nostaisin esiin:

  • Jumpsuit tmv. kokopuku on ehdottoman mukava, käytännöllinen ja lämmin vaatekappale. Alla meillä oli body ja puolipotkarit ja jos kuuma tuli sai jumpparin vetäistyä äkkiä päältä pois. Puolipotkarit oli oikeastaan ainoat, joita tuli matkalla käytettyä, koska sukat tuppaa johonkin katoamaan liinaillessa. Yksi iloisen värinen villasukka jäi koristamaan Prahan katuja.
  • Hoitolaukku myös matkalle mukaan. Meidän piti ottaa pelkkä yksi päiväreppu mukaan, johon olis laitettu vauvanhoitotarvikkeetkin. Se olis ollut kuitenkin sekavaa. Kömpelöä olis kuljettaa myös kaikkia vauvan tavaroita samassa laukussa koko ajan. Tosi kätsyä oli koneessakin, kun oli pieni reppu, josta löytyi kaikki, jota hän tarvitsee matkustuksen aikana. Helppoa käydä vaihtamassa vaippaa koneessakin.
  • Kuivaa paperia ja vaipseja. Kyl te tiiätte.
  • Vaihtovaatteet itselleen hollille. Etenkin pitkällä pätkällä on varmasti mukavampaa kaikille jos ne siellä-missä-vähiten-tarvittaisiin-puklut ja kuuluisat  niskapaskat saa paidaltaan pois.
  • Aurinkolasit, minne ikinä menet. Tämä etenkin jos niitä rattaita ei ole. Prahassakin ilma oli todella kirkas, eikä olis kyllä tullut mitään ilman laseja. Toki niiden käyttöä kannattaa totutella vähän etukäteen. Meillä jäi vähän viime tippaan, mutt yllättävän hyvin antoi niiden olla päässsä.
  • Vauvallekin tekemistä. Ne parit (helposti pestävät) lempparilelut mukaan, mitä voi ihmetellä koneessa ja heitellä lattialle syöttötuolista.
  • Aikaa. Jos matkan on tarkoitus olla hyvänmielen loma, varaa aikaa. Mikään muu ei ole täysin flopin loman alku kuin kiireessä huutava lapsi, kiukkuinen vaimo ja hiuksiaan repivä mies. Jää sitä aikaa eksymiseen, sekoiluun ja ylimääräisiin vaipanvaihtoihin!
  • Tuttipullo. Syöttämistä suositellaan koneen noustetta ja laskiessa, jotta vauvalla tuntuisi mahdollisimmän mukavalta korvissa paineenvaihtelujen vuoksi. Itse imetän pääsääntöisesti vielä ja annoinkin tissiä, jota melko ansiokkaasti syötiinkin, mutta kun tulee ilmoituksia ja hälinää niin meidän typyn keskittymiskyky on silloin nolla. Siksi oli hyvä, että oli vesipullo mukana, niin hän sai hörppiä siitä vettä. En tiedä oliko tästä hyötyä, sillä näytti kuin hän olis kokeneempikin lentäjä eikä ollut moksiskaan nousuista ja laskuista.
  • Itselle syötävää! Ei riitä, että vauva on muonissaan ja tyytyväinen. Kukaan ei jaksa ainakaan katsella mun kiukkunälkää. Toki paksun lompsan omaavien kannattaa suunnata vinguttamaan visaa kivoihin ja viihtyisiin kuppiloihin!
  • Jos mahdollista ota reunapaikka lennolle. Kaikille mukavampi vaihtoehto, jos ja kun täytyy lähteä liikekannalle. Meidän typy oli mennessä koko matkan hereillä ja takaisintullessa väsähti syliin. Se kätevä liina oli taas omien hartialukkojen pelastaja, kun sillä sai tuettua oman kyynärpään, jotta typy sai kuorsata kivassa asennossa ja pystyi itse lueskeskelemaan samalla.

Mitähän muuta. Älkäähän ajatelko, että pidän teitä ihan pöljinä! Mutta jospa siellä on vaikka joku, joka ei koskaan ole edes lentänyt ja nyt innostuu lähtemään koko konkkaronkan kanssa matkaamaan. Finavian sivuilta löytyy tosi paljon tietoa lapsiperheille, jota kannattaa tutkailla. Sivulle pääset tästä.

Ei lentämistä tarvitse vauvan kanssa mielestäni jännittää. Jos se itkee, niin itkee. Niin siellä muutkin tekee. Jos kakat on housussa, vaihda ne. Jos vauvasi potkii sylissäsi tuntematonta vieressä olijaasi, pyydä vilpittömästi anteeksi, niin kuin minäkin ja höpöttele niitä näitä. Tai jos se yrmeä lastenvihaaja vain mulkaisee, parempi on olla hiljaa. Kyllä se ensi kerralla varaa paikkansa bisnesluokasta. Jos senkertainen lentomatka ei mene ihan niin kuin elokuvissa, ainakin tiedät mitä teet seuraavalla kerralla toisin. Pääsääntöisesti kuitenkin kaikki työssään olevat halusivat tehdä matkamme mahdollisimman mutkattomaksi. En muista myöskään yhtään kanssamatkustajaa, joka olisi sanonut pahasti tai vaikuttanut edes kettuuntuneelta. Päin vastoin, ihmiset katsoivat uteliaana menoamme ja kyselivät miten menee ja ihailevat miten lapsenkin kanssa voi noin sulavasti matkustaa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja lasten kanssa matkustaville reissumieltä!

Phu Quoc ja sen kahdet kasvot

Phu Quocin saarelle saavuttiin illan hämärtyessä muitta mutkitta ja meitä oltiin kuin oltiinkin vastassa! Aikaisemmasta isosta taksilaskusta viisastuneena tivasin, että kuuluuko tämä matka nyt sitten majoituksen hintaan. Kuski ei ymmärtänyt sanaakaan, joten luovutin, kun näin että mittari sentään raksuttaa. Saaren asukkaiden kielitaito tai sen puute oli jo aavistettavissa. Meitä se ei reissun aikana suuremmin haitannut ja kaikki asiat järjestyivät hienosti, mutta toki välillä harmitti, kun ei pystytty keskustelemaan paikallisten kanssa.

Ensimmäiset kolme yötä oltiin tässä Sen Vietissä ja neljä seuraavaa Dragon Resort & spa nimisissä lafkoissa. Molemmat sijaisti tosi lähellä Ong lang beachia, joka oli sopivan rauhallinen ranta (kourallinen ihmisiä) meidän makuun.

Kummassakin toimi palvelu moitteettomasti, aamupala oli ihan hyvä. Oltiin kai vaan taidettu jo Ho chi Minh cityssä tottua siihen, että tuore kahvi tuodaan pöytään ja valinnanvaraa on liikaa. Molemmat resortit eivät olleet kauaa olleet pystyssä, mutta homma pelitti kaikin osin varsin kivasti. Miljöö ja huoneet oli jälkimmäisessä mukavemmat, mutta taas respan tyttö vähän turhan sähäkkä. Yhtäkaikki, oltiin tyytyväisiä valintoihin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tällainen näkymä siitä meidän pieneltä terassilta aamulla aukesi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_3082

Ensimmäisen kokonaisen päivän alkuillasta otettiin hotellilta (ilmaiset) fillarit ja pyöräiltiin keskustaan (n. 5-6km). Ei ne ihan high teciä olleet ja N totes ettei enää ikinä 😀 Mutta tosi kiva kokemus myös, ehti fiilisteleen rauhassa elämänmenoa ja pääsi helposti pysähtymään mukavannäkösiin ruokapaikkoihin 😉

IMG_3027

IMG_3002

Aivan parhaat jääkahvit! Meidän jälkkärit, joka välissä. Ihme kyllä säästyttiin vatsapöpöiltä myöskin, vaikka jäitä aika huoletta syötiinkin.

IMG_3003

IMG_3038

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraava päivä oli mopoilupäivä pohjoiseen. Skootterivuokra koko päivälle oli vähän päälle kympin ja sen sai suoraan hotellilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naiset raivaamassa metsää +35 asteessa ja aikamoisessa savunkatkussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löydetiin oma hiljainen autio ranta, mutta päästiin myös toteamaan ettei me ihan Kolumbuksia oltu, kun meidän jäljestä myös mopo jos toinen hurautteli mestoille. Myös paikallisia osui piknikille ja kutsuivat meidät seuraansa. Ilman yhteistä kieltä jälleen (jossei viinaa lasketa) jaoimme eväitä. Maisteltiin kotiloita, joista nypättiin liha hakaneulan avulla pois ja dippailtiin chilisoosiin. Yritettiin tutustua toisiimme, mutta se jäi vielä vähän alkukantaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskeltä ei mitään aukes tämmönen ”pieni” kompleksi. Hyvin hämmentävä Vinpearl, johon kuuluu niin vesihuvipuistoa, huvipuistoa, delfinaariota, merenalainen akvaariota, suihkulähdeshowta, safaria… Ja ihmisiä näkyi joku kourallinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Ota mustakin kuva”. Oke.

Matkan varrella ei pieneltä jännitykseltäkään vältytty, kun rengas puhkes kesken matkan teon karahtaessaan ikävästi pieneen kiveen. Onneks mestoilla oli ihmisiä, joilta saatiin apua! Kukaan ei puhunut englantia, mutta kun näytti rengasta, oltiin samalla aaltopituudella heti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

N lähti työntämään menopeliä korjaamolle mun jäädessä kuvaamaan kalastajasatamaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli himppanen tuuri, että oltiin kuitenkin päästy jo pahimmasta pusikosta, niin ei N: tarvinnut työntää montaa kymmentä kilometriä ”korjaamolle”. Tää oli joku tämmönen perhe, joka ilmeisesti rassaili jotain koneita. Me istuttiin varjoon juomaan jääkahvia ja katselemaan työntouhua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Homma hoitui loppu viimein todella iisisti ja helposti. Perhe näki hurjasti vaivaa, kun kävi kaks kertaa hakemassa osiakin jostakin ihan muualta. Kakskymppiä köyhdyttiin ja annettiin tälle pienelle ahkeralle työmiehelle vielä 50 000 dongin seteli (n. 2€). Voi sitä onnea pojan silmissä ja vanhemmat olivat tosi yllättyneitä mutta huvittuneita tilanteesta. Tuli niin hyvä mieli itsellekin. Se ei meidän budjettia heilauttanut suuntaan tai toiseen, mutta toiselle se oli valtavan iso raha.

Matka jatkui kohti koilista. Reitti valittiin melkein Duong dongin kautta, eli melko samaa kautta takaisin kun tultiinkin, mutta tie oli täällä paljon paremmassa kunnossa. Ja hyvä niin, pian näätte sen vaihtoehtoreitin…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos olis suoraa pohjoisesta pyrkinyt tänne koiliseen, oltaisiin tultu tuollaista tietä. Harvemmin sitä nelikaistainen tie muuttuu näin radikaalisti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melkoisen uutta ja leveää pätkää oli melkein Duon dongista asti. Matkan varrella tuli vastaan toinen silloin toinen tällöin. Nämäkin baanat odottaa lähivuosien turistibussejaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pippuriviljelmiä

Koiliskärjessä oli pieniä guesthouseja ja joitain pikku rafloja. Me eksyttiin niin pienen ja kiukkuisen tätin ravintelin rantatuoleihin, että ei tiennyt miten päin olisi ollut. Oli kiva käydä katselemassa mestat vaikkei me sieltä mitään ihmeellisempää ihmeteltävää löydettykään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilta päätettiin Long beachille, jonne ajoitettiin auringonlaskun aikaan illallistamaan. Voi itku mitä safkaa ja mihin hintaan, mutta kyllä nää näkymät seivas aika paljon.

Toiseen resorttiin siirryttyämme saimme kuulla sen olleen avattuna kolme päivää ennen meidän tuloamme. Uskomattoman hienon ja valmiin oloinen kompleksi ja me viihdyttiin Dragon resortissa tosi hyvin. Paikan omistaja halusi tarjota uuden vuoden aattona kaikille majoittujille ilmaisen buffetillallisen avajaiskuukauden kunniaksi. Meidän suunnitelma mennä fine diningille Long beachille muuttui aika äkkiä tämän kuultuamme. Siellä buffetit olisi olleet n. 40-60$/ sierainpari.

Iltaan toi jännitystä koko päivän ollut sähkökatko, mutta henkilökunta ei antanut sen missään kohtaa haitata. Tai ei se ainakaan ulospäin näkynyt. Pääsimme nauttimaan huikean illallisen eikä jaksettu kyllä enää evääkään liikauttaa lähteäksemme katselemaan keskustan meininkejä. Meidän ensimmäinen uusi vuosi avioparina taittui niin, että taidettiin olla unten mailla jo ennenkö ehdittiin vuoden vaihtumista tiedostamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi näitä tärähtäneitä kuvia, mutta saa näistä nyt ainakin kuvaa, että pöydät notkui mitä ihmeellisimpiä herkkuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BBQ pyöri koko illan ja me maisteltiin N kanssa varmaan kymmeniä ihan uusia makuja. Kaikki ei ihan listakärkeen päässy, mutta tosi ihana tilaisuus tutustua mereneläviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Aikaa kun meille jäi ja todettiin ettei me ollakaan sitä rannalla makoilija-tyyppiä, päädyttiin ottaa uikkarit mukaan ja lähteä testaamaan se omintakeisen omituinen huvipuisto. Vinpearl on tosiaan huvipuistokompleksi, joka meidän piti sulavasti ohittaa kokonaan, mutta kun aikaa meillä oli niin päätettiin lähtee ottamaan selvää mitä muurien sisällä on toiseksi viimeisenä päivänä. Oltiin luettu tosi paljon negatiivisia kommentteja epäaidosta tunnelmasta ja etovasta miljööstä aavemaisella tvistillä. Joku mietä lapsenmielisiä sitten kuitenkin veti tänne puoleensa. Ja hyvä niin, meillä oli huikea päivä!

Saaren läpi kulki ilmainen Vinpearl bussi, joka kuljetti HYVIN ilmastoidulla jättibussilla turisteja kohteeseen. Me oltiin mopopäivänä löydetty puiston vierestä ihana paikallinen nuhruinen ravintelikoju ja mentiin täyttämään sinne massut ennen polskuttelua noin 10 kertaa halvemmalla ja vähintään yhtä monta kertaa paremmalla ruualla, täytetyilla patongeilla, joka on Vietnamin suosittua lounasruokaa ja fastfoodia.

Samaisessa paikassa kävi syömässä huvipuistokompleksin henkilökuntaa. Mietittiin miltä tuntuu kirjaimellisesti palvella ensin pintakiiltoisissa mestoissa turisteja, joiden lompakosta vaan dongit pursuilee ja sitten kävellä se 100 metriä ulos porttien ulkopuolelle syömään pienille nuhruisille muovituoleille, jossa rotat menee jalkojen välistä ja kärpäset pörrää tiskivuoren päällä. En voi liiaksi korostaa, että me tosiaan nautittiin näissä paikoissa yksiä parhaimpia aterioita eikä ruokamyrkytyksistä ollut tietoakaan. Ja mikä tärkeintä, näissä asioidessamme tiesimme takuuvarmasti roposemme menevän oikeaan osoitteeseen. Paikallisille.

Kaiken huippuna tavattiin samaisen teltan alla ihana belgialainen pariskunta, jonka kanssa keskusteltiin ensin heidän teekriisistään. Rouva olisi halunnut jääteen sijaan kumaa teetä, mutta sitähän ei paikalliset käsittäneet. Meidän alkaessa N:n kanssa keskustella omalla kielellämme miehen silmät pyöristyivät:”Oleeettekoo tee suooomalaaisiaa?” Mies oli kääntäjä ja asunut 10 vuotta TURUSSA! Läntisellä rantakadulla:DD Hän puhui tosi hyvin suomea. Totesi myös, että on hän kauniimpiakin kaupunkeja nähnyt:’D.

Huvipuistoon maksoi 500 000 dongia liput eli n. 20€. Sillä hinnalla pääsi tekemään kaikkea mitä muurien sisällä oli. Ilta huipentui suihkulähde-esitykseen. Mitään yhtä vaikuttavaa en ole aikaisemmin nähnyt (toki suihkulähdeshowt rajautuu Suomeen ja Barceloonaan). Valot, musiikki, vesitykit pelasi niin hienosti yhteen, että sai vain olla ja ihailla.

IMG_3118

Vesipuisto meni aikaisimmin kiinni (muuten huvipuisto oli klo 21 asti auki), joten päätettiin aloittaa sieltä. Jos jonkinnäköistä tosi hurjaa vempelettä, joiden adrenaliinipaukuista voi Jukuparkeissa haaveilla. Loppuviimein mä jopa rohkaistuin sellaseen putkeen, joka meni kokonaan ympäri. N ei päässy, oli liian iso, hihi.

IMG_3120

Afrikan jälkeen tein lupauksen itseni kanssa etten tue eläintarhoja ja muita kasvattamoja enää. Niin tämä pyhimys joutui pyörtämään kuitenkin päätöksentä ja uteliaisuus voitti, kun löydettiin merikeskus huvipuiston laidalta.

IMG_3136

”Merikeskus” oli aivan tosi upea enkä ole tälläistäkään vastaavaa nähnyt aikaisemmin, vaikka elinolojen ahtaus ja vapaudettomuus edelleen tuntuu vastenmieliseltä.

Yksi päivä pyörittiin täysin Phu quocin keskustassa. Eksyiltiin, ihmeteltiin, syötiin, juotiin ja nautittiin elämästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä tätä katukuvaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reissun paras Pho-keitto, tais olla myös halvin. Phu Quocin keskustasta syrjässä, mutta kävelymatkan päässä. Keski-ikäinen nainen, joka ei osannut sanaakaan kieliä, mutta keitot saatiin ja takana olevasta ”kahvilasta” saatiin taas tulkkausapuakin:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paikallisten suosimilta markkinoilta. Tuoksuja ja hajuja riitti. Ja aivan hullu meno mopojen ja ihmisten keskellä. Kuhinaa riitti kapealla käytävällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kanojen ja ankkojen hengen haukkominen ja läähättäminen ei ollut mukavaa katseltavaa. Tällä pyritään siihen, että asikas saa tuoretta tavaraa. Vaikka Suomessa toki on eläinsuojelussa vielä tekemistä, niin mun mielestä ne sikaloiden kuvaajat vois myös tulla tänne katsomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mustapippuria, jonka kasvatus on yksi Phu Quocin elinkeintoista ja vientituotteista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kääpää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

N vaihteeksi patonkipisteellä. Ihmeen kivasti seki mahtu noilla muovijakkaroilla siestaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jätteenpolttolaitos.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilta päätettiin Night markettiin, josta huokui taas tursteille tarkoitettu leima. Voihan ahdistus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ice cream rolls oli marketin parasta antia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä sitte valkkaamaan mitä illalliseksi.

Vuokrattiin myös toiseksi päiväksi mopo alle ja lähdettiin ottamaan selvää, mitä etelässä on. Matkan varrelle osui vesiputoukset . Ennen sitä suosittelen jopa tutustumaan Tarvasjoen pikkuputariin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesiputoukset:D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bai Sao beach, meri oli ihanan kirkasta ja hiekka puuterista, mutta ne muutamat ravintelit mitä oli, oli sitä turistikuraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henkilökohtaisesti olisin voinu nämä sotajutut skipata, mutta onneks meillä on myös erilaisia kiinnostuksen kohteita ja N sai mut tänne taivuteltua. Kyseessä siis Coconut Prison, vankileiri, jossa Jenkit piti Pohjois-Vietnamilaisia vankeinaan. Taas kerran aivan järisyttävän järkyttävä mesta, mutta itelle ainakin taas hyvää herättelyä todellisuuteen. Ei näistä vuoden 1955-1975 ihan hirveästi ole aikaa. Ja se jos joku on pelottavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En muista kuinka monta näihin kidutushäkkeihin sullottiin. Taisi olla likemmäs kymmentä. Joka tapauksessa niin, että piikkilanka lävisti vankien ihoa, he virtsasivat ja ulostivat niille sijoilleen ja ruokaa tuli jos tuli auringon paahtaessa taivaalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Museossa oli kuvattu esimerkiksi miten eri toimin vankeja pakotettiin kiduttamaan toisia vankeja tai miten vartijat kiduttivat heitä. Kyllä ei siinä ole ollut edes mielikuvitus rajana, kun joku on laitettu vaikka munistaan kiinni höyläpenkin tapaiseen puristukseen ja alla on tuli.

Ehkä koko riessun surullisin hetki oli tavata iäkäs mies sukulaispoikansa kanssa. Poika kertoi miehen veljen olleen ko. vankileirillä vankina ja voi vain kuvitella sitä tuskaa, jota hän joutui tuolla rinnassaan kantamaan. Voi kun olisimme pystyneet keskustelmaan enemmän yhdessä. Olisin niin halunnut keskustella hänen kanssaan hänen tuntemuksistaan. Myönnän ettei minua kiinnosta niinkään sotien ja historian kulku teknisesti, mutta mielestäni on sitäkin antoisampaa ja mielenkiintoisempaa yrittää ymmärtää ihmisten sielunmaisemaa ja minkälaisia tunteina ne ajat herättää heissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osa oli täältäkin ihme kyllä päässyt pakenemaan.

Viimeinen kokonainen päivä me vietettiin aalloilla keinuen. Mulla oli yksi toive ja se oli päästä snorklaamaan kunnolla elämäni ensimmäistä kertaa. Päivä oli varattu suoraan Red river tours nimiseltä lafkalta. Etukäteen selviteltyämme osasimme jo varautua, että bussi on viimeisintä paikkaa myöden buukattu täyteen ja kaikki käydään hakemassa omilta hotelleiltaan ja oheen kuuluu pientä piilomarkkinointia, esim. me kävimme helmitehtaalla tutustumassa. Ei säväyttänyt ei sitten alkuunkaan (enkä muuten saanut edes niitä helmikoruja…), mutta muuten päivä oli pakettimatkaksi kehittyvässä maassa yllättävänkin onnistunut. Meille luvattiin kaksi snorklausspottia ja ne me saimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Potskilla meille tarjoiltiin lounasta, jossa oli mereneläviä, riisiä, nuudelia ja kasvikia. Hyvää oli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liian iso kuorma?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_3232

IMG_3254

Mun mielestä tää kuvaa meidän pariskuntaa paremmin kuin yksikään sana:D

Meistä ei kumpikaan ollut aikaisemmin snorklannut oikeastaan ollenkaan jossei mun delfiinisafaria lasketa (merivettä suussa koko ajan ja rillit huurussa) ja päästiin homman jujusta kiinni aika hyvin. Merenalainen elämäkin oli meille huisin jännittävä ja kaunis, koska vertailukohtia ei ollut. Retken konkarit sanoivat, etä ihan jees, mut Karibial on sitä jotain. Loppuun vielä koonti saaren hyvistä ja huonoista puolista. Molemmat lämpimästi suosittelemme käymään nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Täällä oli nähtävissä Thaimaa-oireyhtymää, vaikka siellä emme ole itse käyneetkään. Hartain toiveeni vain on, että kasvua lisättäisiin saarelle luontoa kunnioittaen ja jätettäisiin edes osa rannoista ”villeiksi”.

Phu Quoc plussat

  • Turisteja maltillisesti ja jos hakeutuu himppasen syrjempään saa olla hyvin omissa oloissaan. Toistaiseksi.

  • Syöminen ja juominen kohtuuhintaista (halpaa) ja aivan loistavaa hotellien ja päärannan ulkopuolella

  • Koskematonta luontoa

  • Paikallisten elämänmenoon pääsi helposti kiinni ja sai olla jopa osa sitä

  • Paikalliset todella ystävällisiä ja auttavaisia emmekä törmänneet huijaamiseen/ varastamiseen

Miinukset

-Jättiresortteja tehtailtiin hirveellä temmolla ja työmaita oli tosi monessa paikkaa ja luonnosta vähät välittämättä maata muokattiin.

-Jätehuolto alkukantaista (harvassa paikassa silti haisi) -> roskia asutusten lähellä, satama-alueella vedessä, joillain rannoilla pitkin ja poikin…

-Pääranta, josta todella kaunis spotti auringonlaskulle ihan kamala turistihelvetti ja ylihinnoiteltua kuraa ravintoloissa

-Majoituksen ollessa kauempana keskustasta joko mopo tai taksi lähes pakollinen, jos haluaa syödä muutakin kuin hotlan ravintelissa

Viikko saarella meni rennon letkeissä merkeissä. Hätäisemmät olis tässä ajassa kyllästyneet, mutta me kun tykätään chillaten kattoa mestat rauhassa läpi ja siirtyä sitten seuraavaan paikkaan. Siihen ajotus oli melko nappi. Saari tuli nähtyä ja oli hyvä mieli siirtyä kohti Bangkokkia. Kalakastikkeet (joka on Phu Quocin suurin vientituote) jäi kentällä tullin haaviin. Himppasen harmitti enkä kyllä ymmärrä vieläkään mitä laitonta siinä oli. No tiemme kävi kohti uusia pettymyksiä seikkailuja Bangkokissa!

 

Ho Chi Minh City – suurkaupunki meidän makuun

Tämä kaupunki vei meidät mennessään. Etenin ruuan vuoksi, mutta kaupunki oli helposti lähestyttävä jopa jalan ja suurkaupungista löytyi paljon nähtävää ja koettavaa. Ensi kerrallekin. Meitä vähän jännitti mopoliikenne etukäteen ja selviämmekö siitä, mutta jo ensimmäisenä iltana löysimme rytmin ylittää tiet mopojen keskellä ja olimme kuin kalat vedessä. Rauhallinen eteneminen ja pakittaa ei saa.

Sen mitä reissaamme, pyrimme pärjäämään mahdollisimman pienellä budjetilla ja majoitus on viimeinen mihin panostamme. Nyt päätimme viime hetkellä tehdä toisin ja varasimme etukäteen Novotel Saigon Centre nimisen hotellin. Olihan se melkosen luksus ja harmitti etten pakannut niitä parhaimpia mekkojani mukaan:D!

Bangkokissa kielitaito on ihan eri tasoa mitä HCMC:ssä (Ho Chi Minh Cityssä) ja muissa Vietnamissa vierailemissamme paikoissa. Jopa tässä hienossa hotellissa oli vähän kielimuuria ja esimerkiksi taksi, joka luvattiin kuuluvan hintaan maksoikin yllätykseksi melkoisen suolaisesti, n. kolme kertaa enemmän kuin julkinen taksi. Häämatkan piikkiin hei! Kielitaidottomuuteen tottui ja kaikki asiat sujui melko lailla ongelmitta. Välillä oli vähän epämukava olo, kun ei ollut ihan varma menikö viesti perille. Kaikki oli aina ”yes yes”.

Neljä päivää meni kaupunkia kiertäen ja ihmetellen. Syöminen näyttäytyi (niin kuin aina meillä) isossa roolissa. Yhteenveto meidän ravintolakokemuksista oli ettei hinta määrää täällä laatua. Mitä halvempaa ja ”nuhruisempi” ravinteli tai koju oli, sitä makoisampaa ruoka oli. Ne muutamat ”kalliit”, joissa kävimme ja joita olimme etukäteen googlannut, tuotti kyllä pettymyksen. Usein annettu vinkki seurata paikallisten jalanjälkiä toimi täälläkin hyvn. Virallisia aktiviteetteja ei ollut kuin sotamuistomuseo. Cu Chin tunnelit päätimme jättää välistä, koska N ei olisi tunneleissa päässyt vierailemaan kokonsa vuoksi.

Seuraa kuvapläjäys ja tunnelmia meidän kokemuksista….

IMG_2724

Ho Chi Minh lentokentällä

IMG_2735

Novotel oli ainut, joka muisti meitä häämatkalaisia.

IMG_2747

Notredamen katetdraali edustaa kaupungin ”hieman” erilaista arkkitehtuuria. Kuvaa osui myös muutama mopo.

IMG_2748

N rillaa rokotiiliä Bo Tung Xeo ravintossa. Lämmin suositus, hauska kokemus ja hyvää ruokaa.

IMG_2750

 

IMG_2755

Näkymät hotellihuoneesta.

IMG_2758

Aamupalapöydässä liikenteen ihmettelyä. Huomioi mopojen levittäytyminen.

IMG_2760

Hihi, näyttää vähän länsimaalaiselta, mutta kyllä me syötiin paljon pho keittoa aasialaisia muita herkkuja, joita kokki valmisti kaikille erikseen. Tuoreet hedelmät <3

IMG_2851

Merry christmas!

Haahuilun ja harhailun tuloksena eksyttiin Nha Hang Ngon nimiseen ravintolaan, joka näytti kalliilta, mutta oli todella hyvä hintalaatu suhteeltaan! Ravintola oli tupaten täynnä, mutta meillekin pieni pöytä löytyi. Meidän vieressä oli aivan ihastussava alunperin Vietnamista kotoisin oleva pariskunta, joka oli jo yli 20 vuotta asunut Kaliforniassa. He opastivat meitä ruokien saloihin ja suosittelivat eri makuja. He myös tarjoilivat omasta pöydästään maistiaisia ja keskustelimme niitä näitä. Ihana ruokahetki! Rouva halusi antaa vielä sähköpostiosoitteensakin voidakseen jakaa hänen parhaat vietnamilaiset reseptinsä. Pitääkin kirjoittaa hänelle!

IMG_2779

Älkää kysykö mitä tässä on. Namia oli!

IMG_2783

Ravintolassa oli kaikki raaka-aineet nähtävillä ja niitä pääsi ihmettelmään ja katselemaan esivalmisteluja.

IMG_2784

Rouva naapuripöydästä nappas mut käsikynkästä mukaan ja kertoi mitä kaikkea pöydillä notkui. Kaikkea hän ei itsekään tiennyt, mutta sitten se selvitti sen!

Sotamuistomuseo oli yvin silmiä avaava, tunteita pintaan nostattava ja hyvin tulkinnanvarainen sodan häviäjistä ja voittajista. Aikaa saa kulumaan kolmen kerroksen koluamisella sekä ulkona olevia koneita kohnaamalla. Museo oli halpa ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Ne alle 10-vuotiaat lapset olisin jättänyt vaikka Burgerkingiin pirtelöille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dioxinin jälkiseurauksia, minkä jäljet näkyvät katukuvassa vielä tänäkin päivänä. Hiljaiseksi vetää ihmisen pahuus ja ahneus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…Ja vähän iloisempiin tunnelmiin…

IMG_2805

IMG_2879

IMG_2884

Jos osattiin Afrikassa virittää mopon kyytiin jos ja mitä niin kyllä täälläkin! Paras tai pahin oli Phu Quocin saarella mopon perävaunu, jossa oli hirveän kokoinen sika.

Lähtöpäivänä löydettiin ihan meidän hotellin vierestä aivan ihana ravintola! Tänne olis tehny mieli toistekin. Kaiken lisäksi pieni ravinteli oli hauskan freesisti sisustettu. Ollaankin puhuttu, että täällä osataan olla rohkeasti erilaisia ja kiinnostavia sisustuksessa. Suomeenkin saisi tulla lisää rohkeutta.

IMG_2945

Ravintola Ngon Nhu Bun. Parhaita annoksia koko reissussa ja samalla halvimpiakin. Sitruuna soodakin tarjoiltiin niin, että kivennäisvesi, sokeriliemi ja limet oli kaikki erikseen ja niistä sai miksata mieleisensä.

Paljon oli ostoskeskuksia, jotka suurin osa oli ihan Suomen hinnoissa, sitten oli niitä enemmän ja vähemmän aitoja liikkeitä. Muutamassa paikassa käytiin hetki pyörähtämässä, mutta me keskityttiin nauttimaan muista jutuista.

IMG_2953

Jos tää olis ollu pinkki, olisin oitis ostanu tän yhdelle mun ystävälle! She would understand.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reneissance Riverside Hotel Saigon. Meidän piti drinkeille tulla, mutta niitä ei tarjoiltu niin aikaisin kuin me olimme. Ihan oli mukiinmenevä näköala, olut kallista.

Käveltiin Ho Chi Minh cityssä ihan todella paljon. Se oli kuitenkin kiva ja helppo tapa tutustua kaupungin keskusta-alueeseen. Toki hidastaa, mutta meidän tarkoitus ei ollutkaan nähdä mahdollisimman paljon, vaan kokea mahdollisimman paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupungissa on todella paljon tosi upeita hotelleja ja monilla on kattoterassit. Lähes kaikissa on häppärikoktaileja tarjolla n. klo 17-19.30. Iltaisin tuli yleensä testattua aina joku paikka. Välillä vähän jännitti onko tarpeeksi siistit vaatteet päällä, kun joissain on pukukoodejakin. Kun yhden jos toisen kerran edeltä lampsi varvassandaalit kera I<3Vietnam t-paita, todettiin häpeilyn olevan aiheetonta. Toki osa ihmisistä pukeutuu todella upeasti aivan joka paikassa ja sekin näkyi katukuvassa.

Eon Heli Bar Bitexco towerissa oli kunnon julkimo olo kun oli ovimiehiä, hissimiehiä, pöytiin avusajia ja jos jonkinnäköistä titteliä. Meille jo vähän liikaa, mutta näkymät oli komeat. Korkeimmalla ollaan 52 kerroksessa, mutta sinne maksaa erikseen ja on eri sisäänkäynti. Drinksuille mennessään pääsi samaan rahaan tuijottamaan valomerta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eon Heli Bar

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chill sky baarin drinkkeihin oltiin tosi pettyneitä. Mun mojito oli tosi outo (eikö oo pätevä analyysi) ja N:n jäätelöstä tehty coktail oli lämmin ja siinä oli outo suutuntuntuma. Näkymät oli molempien mielestä kuitenkin kaikkein kauneimmat, koska turvakaiteet oli lasista. Meikäläinenkin näki panoraamana aika komeesti kaupungin.

HCMC:stä matkamme jatkui Phu Quocin saarelle lentäen. Tämän epäekologisen ja kalliimmankin vaihtoehdon valtisimme ajan säästämiseksi. Yksi iso miinuspuoli on, että lentokentällekin mennessä pitää varata runsaasti aikaa ja hengailu siellä on kallista. Useista lennoista huolimatta kaikki lennot sujuivat melko jouhevasti. Oli kuitenkin hyvä, että sitä aikaa oltiin varattu, sillä lentomme Phu Quocille lähti tuntia ilmoitettua aikaisemmin. Meinasi pieni paniikki vallata, kun boarding oli jo alkanut ja me jonotimme vielä turvatarkastukseen yli sadan metrin jonossa. Ei muutakun kurvattiin VIP-puolelle ja selitettiin tilanne. Siitä me sit mentiin johtajan elkein ja kylmä hiki otsalla kauheaa vauhtia lähdettiin porttia etsimään. Nostaa vielä neljän kuukaudenkin jälkeen sykettä. Mutta ehdittiin! …Jatkuu saarelta…

1 2 3