parisuhde

Viides hääpäivä

Viidennestä hääpäivästä käytetään nimeä myös puuhäät. Tuntuuko avioelämä tällä hetkellä puulta? Mitä tämä puinen ilmaus meidän avioliitossa voisi tällä hetkellä tarkoittaa?

Googlen kertoessa tämän viidennen hääpäivän olevan nimeltään puuhäät, petyin. Kuullostaa ankealta. Pumpulihääpäivä tuntui paljon lempeämmältä. Sitten aloin miettiä mitä puu voisi meidän tapauksessa merkitä.

Olemme syksyllä olleet kymmenen vuotta yhdessä ja sen aikana meille on kasvaneet melkoisen koukeroiset juuret. Osa juurista on hauraita ja rikkikin, osa vahvoja ja paksuja ja osa sellaisia jatkuvasti uusiutuvia ja muuttuvia, jotka antavat tarpeeksi voimaa ja ravinteita päästä elämässä eteenpäin.

Meidän yhteinen puu ei vielä kauhean paksua ole. Vuosirenkaita on, mutta ei niin mahtavasti kuin sellaisissa, joita halataan metsässä ja voimaannutaan. Sen vuoksi meidän täytyy muistaa halia toisiamme ja yrittää voimaantua siitä. Ja muistaa ja hyväksyä sekin, että syli on välillä ollut niin täysi ettei kaipaa sinne enää ketään muita halimaan.

Meidän puun alaoksilla on lapset, jotka maadoittavat meitä, syventävät silmäryppyjä sekä uuvuttamalla että tikahduttamalla meidät nauruun ja rakkauteen. Alimpia oksia ne ovat sen vuoksi, että ne ovat lähinnä maata ja juuria. Se on hetkeä tässä ja nyt ja muistuttaa elämään elämää eikä jossittelemaan.

Vähän ylempänänä on oma ja puolison elämä. Oma ja yhteinen. Ne ovat sikin sokin ja vähän pisimpiä alaoksia lyhyemmät. Ne eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään ja aina aika ajoin mietimme miten niitä saisi pikkulapsiarjessa tuuheammiksi ja hyvinvoiviksi.

Latvassa ovat unelmat ja haaveet ja tulevaisuudensuunnitelmat ja suunta, jota kohti kurkoittaa. Siellä se on. Aurinko, mutta myös sateiset päivät ja myrskyt. Näen siellä kuitenkin enemmän valoa kuin pimeyttä, joten sitä kohden hyvä oman murun kanssa kurottaa.

Vien lapset tänään vanhempieni luokse yökylään etukäteen, jotta saisivat vähän asettua. Työpäivän jälkeen minun on määrä hakea puoliso töistä. Mitä sen jälkeen tapahtuu, ei hajuakaan. Minun on käsketty pukea päälleni ulkourheilukamat. Onpa jännittävää! Mitä luulette mitä me tehdään? Instan puolella voi ehkä vilahtaa.

Vaikka väsyttääkin on kiva kuitenkin, että tiedossa on jotain muutakin kuin kotinurkkien potkimista. Puhuimme kuitenkin puolison kanssa, että lauantaiaamupäivä vain köllötellään ennnen lapsien hakemista.

Keväällä kirjoitin poikkeustilan parisuhteesta ja ylipäänsä parisuhdejuttujamme voi pläräillä viemällä hiiren tai sormen yläpalkkiin perhe-kohtaan ja valitsemalla sieltä kohdan ”parisuhde”. Tai sitten klikkaamalla tästä.

Postausksen kuvat ovat häämatkaltamme Vietnamista Ho chi Minh citystä ja Phu Quocilta joulu-tammikuussa 2015-2016. Olin koko syksyn sairaanhoitajaopiskeluiden työharjoitteluvaihdossa Tansaniassa ja muutaman viikko kotiin paluun jälkeen lähdimme häämatkalle. Ei paljon tuoretta vaimoa näkynyt kotosalla. Voi niitä vuosia ilman lapsia. Aika ihania nekin. Kiitos Niko että oot.

Lentokoneen vaihto Moskovassa

Luksusarkiruokaa retkikeittimellä

Viime vuonna, kesäkuun ekoina päivin- meillä oli puolison kanssa treffipäivä. En tiedä mistä ajatus lähti, mutta päätettiin lähteä ajelemaan Kemiöön päin ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Ajatuksena oli testatauutta retkikeitintä ja syödä ulkona. Meren rannalla.

Kemiöstä löytyy ruuan tuottajia vaikka millä mitalla ja haaveilimmekin uusista perunoista ja savulohesta. Etukäteen kannattaa kuitenkin hiukan googlettaa, koska välimatkat on pitkät, että ei mene koko päivää pelkkää ruokaa etsiessä. Me tilasimme valmiiksi ja kävimme hakemassa vartti ennen saapumistamme käsin kuokalla kaivetut uudet perunat. Ai luoja miten hyviä ne olivat.

Tarkoitus oli ostaa matkan varrelta Kemiön S-marketin edustalta Laxtomtenin savulohta, mutta viimeiset oli viety meidän nenän edestä. pihalla oli kuitenkin myyjä, jolta sai ostettua suomalaiset mansikat ja parsat mukaan ja lievitettyä harmitusta. Elimme vieä toivossa, että Kasnäsista jostain saisi kalaa, mutta ei. Kalatehdaskin löytyy, mutta tuoreen savustetun kalan löytyminen olikin kiven alla.

Kasnäsissä on onneksi kauppa, josta kävimme hakemassa oluet (minulle alkoholitonsa koska olin vielä raskaana silloin) ja valmiiksi maustetut pihvit, jotka paistettiin trangian pannulla.

Satama-alue tuntui ensikertalaiselle vähän sekavalta. Jätimme auton Kasnäsin vanhan luontokeskus Sinisimpukan pihaan, joka löytyy caravan-alueen ”takaa”. Harmillisesti itse luontokeskuksen toiminta on lopetettu 2017. Heitimme reput selkään ja otimme viltit kainaloon.

Vailla päämäärää löysimme luontopolun, portaat ja meren, sitä kohti. Ruuanlaittoa meren ääressä rantakallioilla. Onko ihanampaa treffipaikkaa? Retkikeitin on siitä ihan paras ruuanlaittoon, että voit valita ihanimman paikan ja laittaa leirin pystyyn.

Kasnäsin vierasvenesatama vaikutti kivalta. Kesäkuun alussa vain kovinkovin hiljainen, jopa eloton. Jos oikein tulkitsimme, siellä normaalisti kalamyyjäkin löytyisi. Mantereelta päin katsottuna oikealla laidalla löytyi kiva hiekkaranta ja kävimme uimassakin paahteisen päivän päätteeksi. Rannalta löytyy pukukopit ja vessat oli satamarakennuksessa laiturien kupeessa.

Laiturilla joimme vielä termarikahvit ja mussutimme onnessamme keksejä. Ennen Kasnäsiä on muutama upea silta. Kasnäsista pääsee kiertämään Rannikon rengastietä, joka jäikin kutkuttamaan takaraivoon. Ehkä tänä kesänä?

Muuten autotiet menevät Kemiössä melko visusti niin ettei merta juuri näe, vaikka saaressa ajeleekin. Kannattaa kuitenkin ottaa pikkuteitä myös haltuun ja ihmetellä mietä sieltä löytyy.

VINKKILISTA LUKSUSRETKIRUOKAILUUN:

  • Varaa aikaa ja aloita ennenkö on jo kauhea nälkä. Nälkäkiukku on pahin aika alkaa laittamaan retkituokaa.
  • Perunat voi pestä hyvin merivedellä. Jos perunat on jo kotoa lähtiessä valmiina niin aina helpommalla pääsee jos pesee perunat jo kotona valmiiksi.
  • Ylimääräistä vettä keittämiseen. Periaatteessa en tiedä miksi perunoita ei voisi keittää merivedessä, mutta me varasimme sen verran ylimääräistä vettä, että saimme perunat vesijohtoveteen kiehumaan.
  • Öljyä tai voita mukaan. Kasviöljyt säilyy paahteessa paremmin, mutta myös kestää hyvin, jos sen käärii esim. pyyhkeeseen (villainen olisi paras vaihtoehto)
  • Jos mukana on jotakin herkempää pilaantumaan, kannattaa vesipullot pakastaa niin saa ne kylmäkalleiksi. Saa sitten matkan varrella vielä kylmää vettä, vaikka ilma kiehuisi.
  • Perunoiden keitinveden voi säästää, jotta saa huilutettua astioita puhtaammaksi. Meillä on usein myös wetwipeseja mukana. Hätätapauksessa niillä saa pyyhkäistyä astioista suurimmat sotkut pois.
  • Pussi roskille, jotta saa omat sotkut siististi siivouttua mukaan.

Olkoon tämä kaikille muistutus, että retkellä voi syödä muutakin kuin purkkihernekeittoa. Tai että ulkona syöminen voi olla muutakin kuin ravintolan terassi. Ihania kesäulkoruokailuja kaikille!

Olipa kerran treffipäivä

Tuskin olemme ainoita, joilla kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa on ollut viime aikoina vähemmän kuin koskaan. Arjessa ne parisuhdeteot tapahtuu, sanotaan. Pitää varmasti paikkansa.

Mutta mitä tapahtuu kun saa työpäivän verran yhteistä aikaa, jolloin ei tarvitse pyyhkiä kun oma suunsa ja takapuolensa ja lauseesi ei katkea kertaakaan. Paitsi jos jäät samalla miettimään miten hitsin ihanaa elämä voi olla.

Kampaaja oli paras tekosyy lähteä Helsinkiin. Ystäväni Katja työskentelee siellä My fckng fabissa ja nyt kun rajoitukset purettiin päätin lähteä. Aina ei tarvitse lähteä rapakon taakse, jotta pääsee irti arjesta, mutta yksi sata kilometriä tekee jo ihmeitä fiilikselle. Tämä reissu jouduttiin perumaan jo kertaalleen ja oli vähällä ettei toiseenkin kertaan.

Olen yllättynyt miten helppo on ollut hyväksyä jos suunniteltu oma tai parisuhdeaika peruuntuu, usein lasten vuoksi. Mutta sitten kun se vapaa-aika peruuntuu toisen tai kolmannen kerran niin sen nieleminen ei ihan purematta onnistukaan.

Päästiin kaikesta jännityksestä huolimatta reissuun ja saatiin päivän aikana kumpikin omaa aikaa (minä kampaajalla ja puoliso lähetteli laskuja, kukin tyylillään hei) ja parisuhdeaikaa. Pidän molempia vähintään yhtä tärkeinä. Meillä ei ollut suunnitelmia Helsinkiin. Paitsi ruokaa ja fiilistelyä. Yksi asia johti toiseen ja…

Käytiin hakemassa puisoon take away-ruokaa ja ihmeteltiin mistä nämä kaikki ihmiset ovat kömpineet puistoihin. Otettiin hetken mielijohteesta Alepa-pyörät ja pyöräiltiin Koffin puiston laitamilta rantaa pitkin Tervasaareen ja takaisin.

Lounasruokana itse olisin tehnyt parempaa ja parempaa jäätelöäkin olisi saanut kaupasta. Hämmästyn kerta toisensa jälkeen miten yllättävän iso osa hyvällä ruualla on fiilikseen, mutta yritin asettaa epäonnistuneet ravintolavalinnat oikeisiin mittasuhteisiin. Rahalla siitä selvisi ja kokemusta rikkaampana.

Ihmettelimme yhdessä Helsinkiä ja nauroimme omille hauskoille jutuille. Uusi tukka hulmusi merituulessa ja aurinko lämmitti poskia. Levitettiin paita Tervasaaren nurtsille ja köllöteltiin vieretysten. Tuijotettiin sinistä taivasta. Pyörät takaisin parkkiin laitettuamme olimme huomaamattamme sotkeneet 11,5 kilometriä.

Usein arjessa saa onneksi nauraa yhdessä koko perhe ja lasten jutuille varsinkin. Oli kuitenkin ihana huomata kuinka hauskaa on ihan kahdestaankin. Huumori on itselleni tosi tärkeä osa elämää, parisuhdettakin. Mä en osaa pissa-kakka-huumoria, mutta sellainen ironinen ja sanoilla leikittely on kyllä mun juttu. Se on meidän juttu.

Takaisintulomatkalla oli pakko tyhjentää maidosta kivikoviksi muuttuneet rinnat. Kuskia vaihdettiin välillä ja puoliso otti torkut ja minä kuuntelin äänikirjaa. Aika kiva.

Mummulaan päästessä rappusilla odotti kaksi paria silmiä lautasenkokoisina ja pienet jalat tikkasi malttamattomina paikoillaan. Se näky on jotain jonka haluaisi purkittaa.

Poikkeustilan parisuhde

Tämä teksti olisi vielä helmikuussa ollut ihan toisenlainen. Nyt kun hoitoon viemistä ja kaikkia kontakteja pitää minimoida yhteisen ajan ottaminen on vielä tavallistakin hankalampaa kaikilla.

Lapset ovat poissa päiväkodeista, joten edes sitä aikaa ei pysty hyödyntämään pieneen hengähdyshetkeen, jos se nyt on ollut mahdollista silloinkaan. Meillä on ollut esikoiselle perhehoitopaikkana puolisoni vanhemmat nyt reilun vuoden. Heillä on vielä alaikäisiä lapsia, joten kontakteja tulee useampia väistämättä.

Päätimme, että esikoinen saa luvan mennä yökyläilemään mummilaan ennenkö kupsahtaa kaikkien kupit nurin. Sillä neidin kupit viime päivinä todellakin ovat kupsahtaneet nurin, kun nyt on uusi uhman 5.0 vaihe, kun kaikki pitää kaataa tai heittää lattialle. Luulin, että se vaihe meni jo, kun sitä ei vähään aikaan ole ollut nähtävillä. Liekö mielenosoitusta, että eikö täältä vanhempien otteesta jumantsuide pääse minnekään muualle.

Emmin tohtisinko laittaa ollenkaan hoitoon menosta someen, kun yleinen ohje on ettei lähikontakteja suositella. Tiedän kuitenkin kotona olevan iso joukko vanhempia, jotka ovat aivan äärimmilleen venytettyjä. Sain viestejä someen ulostulostani ja samanlaisista ajatuksista todella on monella. Yhteiskunnallemme on välttämätöntä, että perheet voivat hyvin.

Niinpä jokainen perhe, joka kokee tarvitsevansa hetken paussin ja siihen mahdollisuus on, niin tehkää se. Poikkeusolojen kestoa ei kukaan vielä tiedä ja väsymys on helpompi selättää ennenkö se syvenee liikaa. Parisuhdetta täytyy pystyä pitämään yllä, jotta perheen tärkein lenkki pysyy kunnossa. Kun vanhemmat jaksavat ja parisuhde voi hyvin, jaksaa olla myös turvallinen vanhempi.

Esikoinen oli poissa, mutta kuopus meidän kanssamme. On turha kuvitella menon 7 kuukautta täyttäneen konttaamaan ja seisomaan oppineen vauva kanssa olevan hirmuisen vaaleanpunaista ja hattaraista. Tai kun väsymystä on takana pitkä pätkä, että tekisi jotain hirmu hohdokasta ja fancya. Sen sijaan makaaminen sohvalla keskellä päivää ja sarjan tuijottaminen nollat taulussa, kirjan lukeminen tai päiväunet tuntui uskomattoman villiltä ja vapaalta.

Meitä nauratti. Meillä oli hauskaa. Ei oltu yhtä analyyttisiä ja läsnäolevia, mutta sanottiin se ääneen. Molemminpuolinen ymmärrys siitä, että nyt väsyttää ja panostus on nyt tätä tasoa on vapauttavaa. Ollaan tässä, lähellä ja läsnä.

Vapaat viikonloput menee helposti tapellessa tai kiukutellessa. On mennyt meilläkin, mutta olemme kehittyneet. Nyt poikkeusolojen vuoksi pasmat on menneet sekaisin ja tämä vähän lopulta yllättäen tullut vapaa meinasi saada itselleni kiukuttelumoodin päälle.

Neidin lähdettyä kuitenkin keskusteltiin molempien odotuksista seuraavaa vuorokautta kohtaan ja tehtiin suunnitelma. Syödään hyvin ja käydään juoksemassa portaita. Jos kuopus ei nuku, niin vuorotellen toinen koppaa poitsun ja kävelee portaita.

Poikkeusolojen vuoksi maisemaa ei juuri pysty vaihtamaan, eikä me kyllä nyt oltaisi jaksettukaan. Tuntui ihanalta, kun sai jutella puolison kanssa ilman, että kukaan keskeytti. Käytiin juoksemassa niitä portaita ja kuopus nukkui kuin nukkuikin koko sen ajan. Söimme bataattiburgereita mustapapupihveillä, koska tiedettiin ettei esikoinen niihin koske. Käytiin saunassa, juotiin lempparioluet ja kuullosteltiin terassilla lintuja ja hetken tuntui kuin olisi ollut sademetsässsä.

Vielä kun saisi itsensä tarpeeksi ajoissa nukkumaan.

Päätimme alkuvuodesta, että tänä vuonna joka toinen kuukausi puoliso järjestää ja miettii ohjelmaa tukiperheviikonlopulle ja taas joka toisen kuukauden viikonlopun vastuu on minulla. Silloin vastuuta parisuhteesta ja yhteisestä ajasta tulee molemmille. On ollut jännittävää ja kutkuttavaa, kun ei ole tiennyt mitä tehdään.

Tarkoitus ei ole keksiä toinen toistaan loisteliaampia aktiviteettejä, vaan ajatus siitä, että toinen on miettinyt mikä olisi yhteistä kivaa. Se voi olla kotona tai jossain ihan muualla. Poikkeusolot ovat asettaneet omat haasteensa, mutta vielä luontoa ja lähiympäristöä meiltä ei ole vielä kukaan vohkinut.

Tänä viikonloppuna kevät sai meidät jopa yllättävän aktiivisiksi. On ollut päiviä, jolloin meidän aktiviteetti on ollut noutoruoka, sohvalla makaaminen ja nukkuminen. Se ollut parasta siihen hetkeen.

Pääasia, että mieli on edes vähän levänneempi ja toiselta on ehtinyt kysymään ja aidosti kuulemaan mitä kuuluu.

Ps. Mieheni luki tekstin ennen julkaisua. Hän kysyi onko viimeinen lause totta. Ollaanko me nyt levänneempiä? Muistettiinko me edes kysyä kuulumisia. Jaa a. Hyvä kysymys.


Kaikki kuvat: Arto Arvilahti

Kuvat on otettu viime elokuussa hääpäivänämme. Mieheni oli järjestänyt minulle yllätykseksi kuvauksen portailla, jossa myös meidän häiden first look-kuvaukset on otettu.

Perhehoito alkaa

Ei, lastamme ei ole sijoitettu emmekä ole lastensuojelun piirissä.  Kyseessä on varmasti monelle vieras asia, joten avataampa:

MITÄ JA MISSÄ?

Perhehoito on kunnan järjestämä palvelu. Meille perhehoito polkaistiin käyniin vammaispalveluiden palveluohjaajan kautta. Vammaispalvelut ovat kunnan lakisääteinen osa, johon kuuluu vammaisten ihmisten ja tässä tapauksessa heidän vanhempien ohjaaminen ja neuvonta.

Meille ei perhehoitoa tarjottu, vaan kerroin sen palvelusuunnitelmaa tehtäessä olevan elinehto meidän perheelle. Eli mikäli uupumisen merkkejä havaitsee (tai oikeastaan ennen sitä), kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, koska perhehoidon käytäntöönpano voi viedä paljon aikaa. Olen myös kuullut perhehoitajien saamisen olevan vaikeaa. Meillä hankaluuksia ei tähän haavaan tullut, kun miehen isovanhemmat lupautuivat perhehoitajiksi.

Perhehoito tapahtuu sananmukaisesti perheissä, joissa on käyty perhehoitoon soveltuva koulutus. Varsinais-Suomen alueella koulutuksiin pääsee hakeutumaan Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikön kautta. Vammaisten perhehoitoa koordinoi oma ihmisensä ja hänen yhteystietonsa löytyvät linkin takaa. Mikäli perhehoitaja on lähipiiristä, koko kurssia ei tarvitse olla käytynä aloittaakseen perhehoidon.

Perhehoito voi olla lyhytaikaista tai pitkäaikaista. Meidän tapauksessa se on lyhytaikaista – yksi yö kuukaudessa. Olemme toki saaneet kahdenkeskistä aikaa isovanhempien jelpatessa, mutta kynnys pyytää huilia pienenee, kun on säännöllinen tuki.

KUKA VOI OLLA PERHEHOITAJA?

V-S perhehoitoyksikön mukaan pitää pystyä tukemaan hyvän elämän toteutumista ja se on hyvin sanottu tiivistetysti. Lapsen kohdalla perhehoidossa puhutaan varmasti erilaisista asioista kuin esimerkiksi aikuisten kehitysvammaisten kohdalla. Mutta yhtä kaikki, jos sinulta löytyy seikkailumieltä, avoin sydän ja yksi viikonloppu kuukaudesta, jolloin voisit tehdä hyvää, kehottaisin harkitsemaan. Perhehoitajista tulee usein elämänmittaisia kontakteja ja tärkeitä ihmisiä sekä tukea tarvitsevalle että heidän perheelleen.

Kulukorvauksia perhehoidettavasta ainakin täällä päin saa ensimmäisessä palkkioluokassa 53,88 €/vrk ja toisessa 64,63 €/vrk. Lisäksi saa kulukorvausta 21,15 €/vrk.
Hoitopalkkio on veronalaista tuloa. Palkkioluokkien jakaantumisesta en osaa kertoa, mutta sen tuosta nyt voi päätellä ettei rahan takia perhehoitajaksi kannata lähteä.

MITEN MEILLÄ TOTEUTETTU?

Emme ole lapsemme omaishoitajia, mutta perhehoito on tarkoitettu lisäämään voimavarojamme jaksaa arjessa ja saada aikaa parisuhteelle. Mietimme kuka olisi meille sopiva perhehoitajaksi tällä hetkellä. Miehen isovanhemmat olivat tähän innostuneita, joten ajattelimme sen olevan lähtökohtaisesti hyvä ja matalan kynnyksen aloitus meille. Neiti 2,5 vuotta käy päiväkotia 5 päivää viikossa ja enemmän ja vähemmän uusiin ja vanhoihin naamoihin on saanut tottua. Nyt ei tarvitse heti tutustua taas uuteen ja vieraaseen perheeseen, vaan pääsee tuttuun ja turvalliseen maaseudun rauhaan.

Tulevaisuudessa ajattelen täysin ulkopuolisen perheen olevan lapsellemme hyvä vaihtoehto. Ulkopuolinen näkee tilanteen aina erilaisessa valossa kuin sisäpiiri ja toivoisin löytäväni lapselleni uusia ja tärkeitä ihmistä, joista tulisi osa hänen elämäänsä. Ja sitten ne isovanhemmat säästyisivät hätätilanteisiin ja saisivat hoitaa rooliaan omalla tittelillään. Ideaalitilanne olisi seikkailuluontoinen perhe, jossa olisi omia vähän samanikäisiä lapsia ja haluaisivat antaa lapsellemme hetkiä.  Jos tunnet olevasi sellaisin, laita ihmeessä viestiä!

Vammaispalveluiden palveluohjaaja teki toimeksiantosopimuksen, jonka isovanhemmat ja me vanhemmat allekirjoitimme. Ja siitä se sitten lähtee käyntiin. Tänä viikonloppuna.

Mitäs me sitten ensimmäisenä perhehoitovapaalla teemme? Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä hiihtämään, mutta flunssa ja poskiontelotulehdus taitaa kaataa suunnitelmat. Ohjelma olkoon vähän vähemmän sykettä nostavaa. Mitä ikinä se tulee olemaan, se tuskin on merkityksellistä. Se ettei tarvitse jatkuvasti valvoa mihin kaikkialle ipana ehtii ja kuinka paljon tuhoa saamaan aikaan riittää varmasti pitkälle.

Hyvää viikonloppua kaikille!

– Päivi

Miniloma Turusta Gdanskiin

Uskallan julkaista tämän senkin uhalla, että joka tuutissa podetaan tällä hetkellä lentohäpeää. Joudun nostamaan käteni pystyyn muiden muilla tavoin maailmaa parantavien kanssa. Hyväpä on paapattaa työmatkapyöräilystä, kierrätyksestä ja kestovaipoista, kun kuitenkin kerta vuoteen tulee lennettyä. Joskus enemmänkin. Samaan sarjaan kuulutaan. Ensimmäinen askel parantumiseen kuitenkin on tiedostaa omat ongelmansa ja heikkoutensa.

Tämä on tarina siitä kuinka kikkiriikkisen yhteistä parisuhdeaikaa omaavat mutsi ja fatsi pääsivät karkaamaan hyisen kylmään marraskuiseen Puolan Gdanskiin, kun toiset isovanhemmat otti typyn ja toiset isovanhemmat koiran hoteisiin. Laatuaika käsitti tällä kertaa muuta kuin lentokentän penkeillä päät vastakkain nukkumisen, joten Turusta suoraa reilun tunnin lentoajalla sai meidät tarttumaan Gdanskiin. Tarkoituksena oli levätä. Syödä ja juoda hyvin. Nähdä muutama uusi nurkka maailmasta. Mutta ennen kaikkea päästä päivittämään oliko matkaseurallani kanssani vielä muutakin yhteistä kuin asuntolaina.

gdanskkii.jpg

Turun lentokenttä on sekoiluvapaa-alue jos lentokentällä asioiminen on vierasta ja pelottavaa. Ei pääse kauas eksymään. Ja siinä yhdessä kahvilassa – joka sekin on sunnuntaina kiinni – voi olla varma että aika voi tulla pitkäksi, jos lento on myöhässä niin kuin meilläkin oli. Jos joku onnistuu kuitenkin olemaan kentällä arkisin, niin kahvilassa on tosi hyvä lounas.

gdansk6

Gdanskissa olleet tiesivät kertoa ettei taksi ei ole kallis, mutta pyrin välttämään yksityisautoilua. Julkinen liikenne on helpompaa ja vaivattomampaa kuin moni uskoo. Ja halpaa kuin saippua. Kusetetuksi tulemisen riski on olematon ja vähän pidemmällä bussireitillä näkee yleensä enemmän myös maisemia ja elämää. Bussilippu kentälle maksoi 3 tai 4 zoltya eli alle euron/nenä.

Kätevänä retkiemäntänä olin katsonut etukäteen millä bussillä pääsee keskustaan. En tietenkään väärin, mutta jostakin kumman syystä bussi nro 110 ei mennytkään vanhaan kaupunkiin. Onnea on nykyaika tälläisilla uusavuttomilla. Paikannuksella nähtiin mihin päin maailmaa oltiin bussilla menossa. Bussi vei kauppakeskus Galeria Baltyckan ohi ja päätimme jäädä siinä pois ja ottaa uuden linjan ratikalla. Ja äitimuorin neuvot ei jättäneet pulaan. Kysyvä ei tieltä eksynyt ja saatiin suora ratikkalinja vanhaan kapunkiin. Linjan numeroa en muista, mutta Dworzwc Glowny pysäkki jää ihan vanhan kaupungin reunamille. Mutta jos siis sieltä kentältä haluaa suoraa vanhaan kaupunkiin niin bussin numero on 210.

gdansk7

Törkysen hyvää pikaruokaa (vegeburgeria) kauppakeskus Galeria Baltyckassa. Ilmeisesti joku ketjumainen ravinteli, itselle ihan uusi tuttavuus. Eikä noin nimestä päätellen kasvisruoka ole se niiden juttu.

gdansk8

Puolalaisia oluita (muuta kuin lageria) metsästettiin ja löydettiinkin. Ei hullumpia. Emme  kuitenkaan todellisuudessa löytäneet niin montaa mielikuvissani ollutta hämyistä pientä käsityöläispanimoravintoloita kuin luulin. Älä käsitä väärin. Janoisena ei tarvitse kotiin tulla.

gdansk9

Ankkaa turistikadulla Restauracja Latajacy Holender. Yritimme suunnitaa ennalta katsomaamme ravintolaan, mutta ei ollut sitten siellä päinkään. Ravintola oli kuitenkin tupaten täynnä, joten päätettiin antaa tsäänssi. Ja se kannatti. Ylihintaista turistikuraa pääkaduilla-myyttiä on nyt saatu alitajunnassani kolautettua. Lasku yhteensä pääruuista ja oluista 33 euroa.

Marraskuinen tuuli Gdanskissa oli sielun läpi tunkevaa ja yksikään villapaita ei ollut turhaa vaikkei edes pakkasta ollut. Käveltiin kuitenkin paljon pitkin ja poikin. Majoituimme vanhankaupungin kulmille Puro hotelliin, jossa laiskuuttamme söimme kahtena aamuna aamupalat. Tosi hyvä, muttei ihan top kolmoseen aamupalapöydistä päässyt. Erikoiskahveista, juustoista ja runsaasta hedelmä- ja vihannestarjonnasta plussaa. Makeat näytti luotaantyöntäviltä, mutta pekoninaista se ei haitannut. Aamupala Purossa n. 15 euroa/ nenä.

Olipa hotellia vastapäätä myös kotipizzan tyyppinen paikka, josta kävin hakemassa iltapalaksi muutamilla euroilla vatsantäytettä. Pitsaa iltapalaksi? Viimeistään tässä kohtaa ei varmaan enää kellekään jäänyt epäselväksi, että syötyä tuli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

gdansk5

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

gdansk10

Dumplingsit on Puolan perinnekeittiötä parhaimmillaan ja Pierogarnia Mandu yksi ”pakko kokea-paikoista” Gdanskissa. Tämä oli myös ainoa ravinteli johon varattiin pöytä etukäteen, kun on niin suosittu. Mutta kuinkas muijan kävikään. Näiden vedessä keitettyjen nyyttien suutuntuma oli niin liejuinen, että yksi olut ei riittänyt niitä huuhtomaan alas.

Sen riipaisevan pettymyksen sävyistä ruokakokemusta rikkaampana lähdimme tallustamaan kohti päivän aktiviteettiamme, Marian kirkkoa kohti. Olimme lueskeskelleet kirkon katolta olevan komeat näkymät. Ylhäälle päästäkseen piti pulittaa 5 euroa per pipo ja reippaat 400 kapeata kierreporrasta kipitettyään sai vetää sen oman piponsa vieläkin syvemmälle ja ihailla panoraamaa.

gdansk11gdansk12gdansk13

gdansk21

Kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. En kehtaa kertoa kuinka monessa tuli vierailtua, mutta tämän nostan ylitse muiden. Siis niin pähee. Jozef K:ssa on myös silloin tällöin DJ.

gdansk16gdansk15gdansk20gdansk14gdansk18gdansk19

Gdanskissa ihmisiä tuntui kaduilla ja ravintoloissa olevan vain kourallinen. Illallisilla sen sijaan näkyi jo enemmän porukkaa, mutta muuten välillä jopa mietti voiko ravintola olla mistään kotoisin kuin siellä sai melkein kaksisteen olla. Jos luulet ettei dumpingsit ole sunkaan juttusi, suosittelen toista paikallista, täytettyjä uuniperunoita tarjoavaa Pod Rybaa. Itse otin pekonia ja kanttarellia sisältävän perunan. Annos oli aivan jäätävän iso ja vaikka me tunnetusti syömme ja paljon niin emme jaksaneet annoksiamme kokonaan syödä.

Siellä illan hämärissä käsi kädessä kävellessämme kaupunki pimeni aivan varoittamatta tyystin. Ei tuikun tuikkua missään. Sähköt menivät poikki eikä kukaan tiennyt syytä. Me otimme tästä romanttisesta hetkestä vaarin ja menimme kynttilän valoon ottamaan tuopilliset puolalaista. Ainakin vanhan kaupungin kattava sähkökatko kesti noin tunnin verran. Syy ei meille valjennut. Että puhelimet kannattaa ainakin olla ladattuina tai jonkin sortin kartta.

gdansk2

Cafe Liberts, kiva ja nätti kahvila. Aamupalalla. Kohtuuhintainen.

Viimeisenä kokonaisena päivänä päätimme lähteä käymään toisen maailmansodan museossa. Paikka on aivan valtava ja siellä saisi kulumaan varmasti yhden päivän. Meille riitti kuitenkin muutama tunti. Museovihaajan kuori alkaa pikku hiljaa murtua ja teki ihan hyvää taas hetkeksi pysähtyä miettimään suhteellisen tuoretta historiaa. Pääsymaksu on noin 1,5 euroa, mutta sattumaksemme tiistaisin oli kaiken kukkuraksi ilmainen sisäänpääsy.

gdanski1

gdanski2

Museoon tehdyt kaduilla pääsi aika autenttisesti hyppäämään 40-luvulle.

gdanski3gdanski4

Tajunnanräjäyttävä ravintolaelämys koettiin ekstemporelöydöllä. Toisen maailmansodan museon lähettyvillä oleva ravintola Correze edusti fine diningia huokealla hinnalla. Onneksi uskaltauduttiin sisään ilman Trip Advisoria.

gdansk4

Muija, joka ei juo siidereitä kuin yhden kerran kesässä otti hot ciderin. Törkyhyvä. Omenainen ja kanelinen eikä yhtään ällömakea.

gdansk1

Alkupalaksi N otti keittoa ja minä poron tartaria. Annokset oli lautasia myöden niin nättejä että itketti.

gdansk3

Etualalla villisikaa ja minulla jonkin sortin vaaleaa kalaa. Tarkalleen en edes tiedä mitä kaikkea söin, mutta niin kaunis annos täynnä ihania makuja. Jälkkärit nautittiin muualla hetken sulateltuamme. Hintaa näille kaikille tuli n. 65 euroa.

gdansk

gdanski

Gdanskissa rakennettaan paljon ja tyyli on samanlaista kuin vanhassa kaupungissa olevat piparkakkureunuksiset ja pastellisävyjen täyttämät korttelit. Vanha kaupunkihan se ei totta vieköön ole, koska Gdansk paloi toisessa maailmansodassa ja kaikki on sen jälkeen uudisrakennettu. Vanhaa kunnioittaen kuitenkin. Että edes sinne päin.

Tämä turkulaisten Tallinnaksikin tituleerattu hansakaupunki ei saanut haukkomaan henkeäni enkä sen sielukkuuttakaan tuntunut oikein löytävän. Sen edullinen ja hyvä ruoka ja nopea saavutettavuus Turusta voisi saada kuitenkin minut tarttumaan siihen joskus toistekin. Ja pienen junamatkan päässä oleva Sopot valkoisine hiekkarantoineen voisi houkutella kesäaikaan lapsiperhettäkin.

Toki reissun aikana ehdimme riipaista vain Gdanskista pintaa, mutta mitä syrjempään bussilla kuljimme sen kurjemmalle ikkunan takaa näytti. Joskaan en juuri päässyt tutusumaan ehtaan puolalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin, pääsin päivittämään millainen mies minulla on. Viime aikana keskustelut hänen kanssaan on pyörineet lähinnä lapsissa (ihmisversiossa ja koirassa). Kakan laadussa ja määrässä, otetuissa lääkkeissä, koiralenkkien pituuksissa ja menikö työpäivämme hyvin vai huonosti. Tulipahan todettua, että saman tyypin kanssa edelleen haluan niitä pissakakka-juttuja jakaa.

Varsinais-Suomeen on tullut ihana talvi. Joulupukilta saatu pulkka on päässyt mäkeen ja meidän neiti on ihan innoissaan. Muuten noi lumihommat kiinnostelee meitä emäntiä vaihtelevalla menestyksellä. Mut nautitaan ny, kohta on taas kesä!

-Päivi

 

 

 

 

Pumpulihääpäivä

WARNING! Seuraa julkinen rakkaudentunnustus aviomiehelleni.

Polttareissa yhtenä vaimotehtävänä oli miettiä, miksi olet valikoitunut kainalooni ja viimeisimpänä mainitsin meidän olevan yhdessä dream team. Ja se on kyllä osoittautunut nimensä veroiseksi, edelleen. Meidän taloudessa ei tarvitse kiukutella tiskaamattomista tiskeistä tai pyykkäämättömistä pyykeistä. Ei tankkaamattomasta autosta tai ajamattomasta nurmikosta. Ei siitä, että koira on kusettamatta tai lamput eteisen katosta vaihtamatta. Tiedämme paikkamme yksikössämme ja hommat hoituu.., tai on hoitumatta. Mutta yrittämisestä ei voi kumpaakaan syyttää.

Olet yrittänyt opettaa minulle mököttämisen sijaan puhumaan ja anteeksi antamaan. Elämä on opettanut meitä keskustelemaan ja jakamaan taakkaa. Olet nähnyt valoa kun on ollut pimeää. Ymmärrät oikutukseni ja kesyttämättömän luontoni.

Ainoa äitiysneuvolasta sinulle mukaan tarttunut vinkkivitonen on, että pyllylle pitää muistaa taputtaa ja sitä et ole unohtanut. Suukkoja ja syliä on kotiin tullessa ja olkapäätä, kun itkusta ei ole loppua tullut. Rakkautta olet antanut ja ääneen sen myös sanonut. Juttusi saa minut edelleen nauramaan ja paikallaan et meitä saa pysymään.

Olet opettanut minulle nauttimaan siitä missä olemme ja mitä meillä on nyt, eikä siitä mitä meillä voisi olla tai missä voisimme olla. Kannustat minua parempiin ja kunnianhimoisempiin suorituksiin ja tuet haaveitani. Annat minun elää, mutta tiedän että läsnäolollani on elämässäsi paikka.

Olemme saaneet yhdessä kokea monta huikeaa tutkimusretkeä niin lähimetsissä suksilla kuin toisella puolella maapalloa sademetsässä skootterilla. Kuitenkin kauneinta ja ihmeelisintä mitä olemme yhdessä saaneet aikaan on eittämättä rakas pieni tyttömme. Olen onnellinen, kun saan katsoa teidän molempien hassuttelua, syvänsinisiä silmiä ja aitoutta olla siinä hetkessä sitä mitä te olette mitään lisäämättä, mitään pois ottamatta.

Tärkeintä on, että uskot meihin, perheeseemme ja huomiseen. Rakastan sinua tänään vieläkin enemmän, vaikka kotiin tullessa väsyttää niin, että todennäköisesti vain tiuskin.

Hyvää hääpäivää rakas.

Tässä muutama napsu arkistojen aarrearkusta. Kaikki kuvat upean kuvaajan Tuomas Mikkosen käsialaa. Häitä vietettiin Turussa. Alla olevien potrettien kuvauspaikkoina olivat Mustainveljesten kujan portaat, Samppalinnan puisto ja Turun pääpaloasema.

Blogi1Blogi2blogi3Blogi4Blogi5blogi6

Aurinkoista alkanutta viikkoa.

Muistakaa kertoa rakkaimillenne tänäänkin, kuinka tärkeitä he teille ovat.

Bangkok – Meille vain ohikulkupaikka

IMG_2665

Kuka arvaa missä oli välilasku?

Kyllä, oikein! Lensimme Moskovan kautta mennessä ja tullessa. Netissä lukeneet peloittelut lentokentästä hämmensi. Ollaan me hienommillakin kentillä toki vierailtu, mutta ei se nyt NIIIN sokkeloinen ja neuvostolainen ollut. Ravinteleja ja ruokapaikkoja oli ja masut saatiin täyteen. Votka oli kalliimpaa kuin Suomessa ja niitä meripihkakoruja me ei ees hiplailtu. Noi hatut olis kyllä pitäny kotiuttaa!

IMG_2663

IMG_2659

Lentokentän Burgerkingin lisäksi jouduttiin HCMC:ssä turvautumaan yhtenä iltana mäkkäriin(?!?) kun kaikki katukojut ja ravintolat oli klo 21 jälkeen pistänyt pillit pussiin. Kyllä me niin mieli pahoitettiin. Night marketin lähettyvillä epätoivoinen N jopa kokeili jotakin maustettua riisisettiä, joka oli makeaa ja kertakaikkisen kuvottavaa. N herätti yhden puiston penkillä nukkuvan laitapuoleisen ja hänelle kyllä maistui eikä tarvinnut roskiin heittää!:)

Lentoyhtiönä oli siis venäläinen Aeroflot. Huonosta maineestaan huolimatta meillä ei ole yhtiöstä moitteen sanaa jossei himpun verran liian isänmaallista otetta ja venäjänkielistä palvelua oteta huomioon. Toki he englantiakin ymmärsivät ja puhuivat. Ruoka oli yksi parhaista, mitä olen lentokoneessa saanut, koneet olivat tosi uudet ja siistin näköiset. Fiiliksiä laski vieressäni istuva v-ä-h-ä-n yli-innokas venäläisnaisen, joka ei tahtonut ymmärtää ettei smalltalk sen ensimmäisen vartin jälkeen enää maistunut. Omaa rauhaa varten kai olis se bisnesluokka…

Tullessa vietettiin siis yksi yö Bangkokissa. Siirtymiset hoidettiin taksilla, mutta takaisin Bangkokkiin tullessamme käytimme skytrainia ja voimme enemmän kuin lämpimästi suositella. Jos osaa lukea, seurata ohjeistuksia ja keskittyä tekemiseensä niin kuka vain pärjää näiden kanssa, ei kannata pelätä. Halpa, ekologinen ja nopea tapa liikkua tässä kaupungissa ja verkosto on todella kattava. Taksit (eli me) joutuvat maksamaan tietulleja ja ruuhkissa seisotaan. Taksia käytettäessä lentokentällä on kyllä tosi kätevä tapa ottaa vain oma vuoronumero ja lampsia suoraa oikean taksin luo. Minä pätevänä halusin sopia taksin hinnan etukäteen ettei meitä huijata. No, eihän me tietty voitu sanoa paljonko se taksi oikeesti sinne hotellille olisi maksanut. Kuski laittoi mittarin piiloon ja taidettiin meitä himpun verran silmään pissiä. Ei onneks paljoa.., ja taas oltiin viisaampia.

N oli varannut ensimmäisen hotellin (Miracle Grand) etukäteen ja mulla ei ollut siis mitään tietoa mihin oltiin menossa, kauhee luotto. Hotellivaraus piti tehdä lähelle lentokenttää, koska tarkoitus ei ollut kuin nauttia hyvästä ruuasta, pehmeistä vällyistä, kylvyistä ja tietty toisistamme. No ei se ihan putkeen mennyt. Oli se lähellä kenttää, mutta väärää kenttää:D. Ulkopuolelta hotelli näytti todella vanhalta ja sitä se varmasti olikin, mutta sisältä aukesi aivan toinen maailma. Multa oli silmät tippua päästä. Tuli ihan kuninkaallinen olo ja pitkien matkusteluiden jälkeen minä ja se hotelli ei jotenkin kuuluttu yhteen.

Loppupäivänä ei hotellin ulkopuolelle astuttu. Täydellisen mahtavaa buffettia nautittiin hotellilla pitkän kaavan mukaan ja jatkettiin loungeen, jossa meillä oli ihan privaattitarjoilu. Ihmeteltiin elämää ja valotulvaa, joka isoista ikkunoista paljastui. Seuraava aamupäivä loikottiin kahden kesken isolla allasalueella ja imettiin aurinkoa itseemme ennen siirtymistä seuraavalle lennolle. Saasteet oli selvästi nähtävillä, melkein käsin kosketeltavissa. Ja kyllä, myös me olemme osasyyllisiä tähän surkeuteen.

Phu Quocilta palattuamme takaisin Bangkokkiin vielä pariksi yöksi emme olleet varanneet hotellia etukäteen. Lentokentällä kuitenkin iski tuska, että ei jaksa alkaa kyselemään ja kiertelemään tavaroiden kanssa ja buukattiin ihan ytimestä hotla. Voi kuinka vanha ja rupsahtanut se oli, koko reissun antikliimaksi:D

Ensimmäinen ilta vietetiin syöden ja lähiseutuja kierellen. Kikateltiin thaihieronnassa, syötiin samasta styrokskulhosta tulista vegewokkia kaunotar ja kulkuri-tyyliin katukivetyksellä ja ihmeteltiin länsimaalaisten täyttämää katukuvaa. Tai länsimaalaiset miehet yhdessä thainaisten kanssa. Me ei niillä ladyboy kaduilla vierailtu, mutta kyllä se seksiturismi oli siellä kyllä silti kaiken kansan ”kosketeltavissa”. Helpompi oli myös löytää saksalaista makkaraa kuin aitoa thaimaalaista ravintolaa.

Toinen päivä oli varattu kulttuurille. Otimme koko päivän metroliput, mutta me tykättiin silti jalkautua aika pitkälti ja tuli taas käveltyä jalat aivan puhki. Käytiin katsomassa muutaman the pagodat eli temppelit. Keskustelua ja vähän erimielisyyksiä meillä kirvoitti toisten uskon harjoittamisen kaupallistaminen. Olihan se vähän karua, kun ihmiset eivät tuntuneen arvostavan buddhalaisten aluetta ja kaikki oli kuin tivolissa. Itseäni kiinnosti enemmän temppelien arkkitehtuuri. Ja tietty ne munkit. Eipä niitä kotona katukuvassa tallaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Wat Pho, se kuuluisa makaava buddha

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rukous/palvonta(?)hetken jälkeen pojat ottivat toisistaan kuvia buddhan edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kusettaminen oli ihan silmiinpistävän kieroa ja sisäänheittäjät kävivät tosi iholle verrattuna HCMC:ssä. Pakollinen tuktuk (pieni kolmipyöräinen mopotaksi) kyytikin tuli otettua ja pyydettiin häneltä ravintelisuositusta. Vei meidät sitten susisurkeaan ylihinnoiteltuun  pikkupaikkaan joen varrella. Siellä me ihmeteltiin isoja kaloja, jotka oli ihan veden pinnalla aivan kuin haukkaamassa välillä happea? Voiko se olla mahdollista, että vesi on niin saastunutta ettei vedessä kalat pysty hengittämään kunnolla? Lisäksi kävimme China townissa ja muutamassa ostoskeskuksessa piipahtamassa. Ainakin jälkimmäisen olisi voinut välistä jättää ja rentoutua senkin aikaa hemmotteluhoidoissa, heh.

Kaksi päivää koko kaupungin koluamiseen on auttamatta aivan liian lyhyt aika, mutta tämän perusteella totesimme molemmat ettei kyllä Bangkok sykähdyttänyt oikeen millään levelillä. Sotkuinen ja saastunut (joskin taivas oli saasteiden verhoamana HCMC:ssäkin), länsimaalaistunut kera liian ison turistimassan, puistoja eikä puita juuri katukuvassa, palveluntarjoajat häijympiä ja kierompia… Mitähän vielä. Kielitaito on paljon parempi vrt. Vietnamiin. Ja hoitoloita ja hierojia on joka kulmassa. Muuta positiivista en oikein keksi 😀 En halua torpata koko kaupunkia lyhyen visiitin vuoksi, mutta kyllä on aika monta paikkaa, johon aiomme rinkkoinemme ennen seuraavaa Bangkok visiittiä suunnata.

Rakkaaseen kotomaahan saavuttiinkin sitten noin 65 asteen lämpötilaerolla. Nikolla oli vielä Helsinki-Vantaalle tullessa sortsit jalassa ja mun lämpimin vaatekappale tais olla ohuen ohut neule. Luojan lykky pääsimme bussiin oikeastaan suoriltaan jalkauduttuamme ulos -27 asteeseen. Hyrrr, kyllä otti henkeen. Toisessa päässä olikin sitten appiukko toppavaatteiden ja lampaantaljan kanssa vastassa.

Häämatkammehan rahoitettiin täysin häälahjarahoilla. Tässä jonkinlainen raapaisu mihin ne on käytetty. Kaikki ihanat läheiset, jotka tietävät olleensa tähän osallisina: Haluamme sydämmemme pohjasta kiittää teitä matkamme mahdollistamisesta. Omasta puolestani voin kertoa arvostavani Afrikasta tulon jälkeen vielä aika monta kertaa enemmän kokemuksia ja kohtaamisia kuin materiaa. En tiedä miltä teistä matkamme vaikutti, mutta voin vakuuttaa matkan kulkevan sydämissämme ja muistoissamme kunnes muisti pettää.

 

Phu Quoc ja sen kahdet kasvot

Phu Quocin saarelle saavuttiin illan hämärtyessä muitta mutkitta ja meitä oltiin kuin oltiinkin vastassa! Aikaisemmasta isosta taksilaskusta viisastuneena tivasin, että kuuluuko tämä matka nyt sitten majoituksen hintaan. Kuski ei ymmärtänyt sanaakaan, joten luovutin, kun näin että mittari sentään raksuttaa. Saaren asukkaiden kielitaito tai sen puute oli jo aavistettavissa. Meitä se ei reissun aikana suuremmin haitannut ja kaikki asiat järjestyivät hienosti, mutta toki välillä harmitti, kun ei pystytty keskustelemaan paikallisten kanssa.

Ensimmäiset kolme yötä oltiin tässä Sen Vietissä ja neljä seuraavaa Dragon Resort & spa nimisissä lafkoissa. Molemmat sijaisti tosi lähellä Ong lang beachia, joka oli sopivan rauhallinen ranta (kourallinen ihmisiä) meidän makuun.

Kummassakin toimi palvelu moitteettomasti, aamupala oli ihan hyvä. Oltiin kai vaan taidettu jo Ho chi Minh cityssä tottua siihen, että tuore kahvi tuodaan pöytään ja valinnanvaraa on liikaa. Molemmat resortit eivät olleet kauaa olleet pystyssä, mutta homma pelitti kaikin osin varsin kivasti. Miljöö ja huoneet oli jälkimmäisessä mukavemmat, mutta taas respan tyttö vähän turhan sähäkkä. Yhtäkaikki, oltiin tyytyväisiä valintoihin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja tällainen näkymä siitä meidän pieneltä terassilta aamulla aukesi

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_3082

Ensimmäisen kokonaisen päivän alkuillasta otettiin hotellilta (ilmaiset) fillarit ja pyöräiltiin keskustaan (n. 5-6km). Ei ne ihan high teciä olleet ja N totes ettei enää ikinä 😀 Mutta tosi kiva kokemus myös, ehti fiilisteleen rauhassa elämänmenoa ja pääsi helposti pysähtymään mukavannäkösiin ruokapaikkoihin 😉

IMG_3027

IMG_3002

Aivan parhaat jääkahvit! Meidän jälkkärit, joka välissä. Ihme kyllä säästyttiin vatsapöpöiltä myöskin, vaikka jäitä aika huoletta syötiinkin.

IMG_3003

IMG_3038

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraava päivä oli mopoilupäivä pohjoiseen. Skootterivuokra koko päivälle oli vähän päälle kympin ja sen sai suoraan hotellilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naiset raivaamassa metsää +35 asteessa ja aikamoisessa savunkatkussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löydetiin oma hiljainen autio ranta, mutta päästiin myös toteamaan ettei me ihan Kolumbuksia oltu, kun meidän jäljestä myös mopo jos toinen hurautteli mestoille. Myös paikallisia osui piknikille ja kutsuivat meidät seuraansa. Ilman yhteistä kieltä jälleen (jossei viinaa lasketa) jaoimme eväitä. Maisteltiin kotiloita, joista nypättiin liha hakaneulan avulla pois ja dippailtiin chilisoosiin. Yritettiin tutustua toisiimme, mutta se jäi vielä vähän alkukantaiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keskeltä ei mitään aukes tämmönen ”pieni” kompleksi. Hyvin hämmentävä Vinpearl, johon kuuluu niin vesihuvipuistoa, huvipuistoa, delfinaariota, merenalainen akvaariota, suihkulähdeshowta, safaria… Ja ihmisiä näkyi joku kourallinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Ota mustakin kuva”. Oke.

Matkan varrella ei pieneltä jännitykseltäkään vältytty, kun rengas puhkes kesken matkan teon karahtaessaan ikävästi pieneen kiveen. Onneks mestoilla oli ihmisiä, joilta saatiin apua! Kukaan ei puhunut englantia, mutta kun näytti rengasta, oltiin samalla aaltopituudella heti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

N lähti työntämään menopeliä korjaamolle mun jäädessä kuvaamaan kalastajasatamaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli himppanen tuuri, että oltiin kuitenkin päästy jo pahimmasta pusikosta, niin ei N: tarvinnut työntää montaa kymmentä kilometriä ”korjaamolle”. Tää oli joku tämmönen perhe, joka ilmeisesti rassaili jotain koneita. Me istuttiin varjoon juomaan jääkahvia ja katselemaan työntouhua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Homma hoitui loppu viimein todella iisisti ja helposti. Perhe näki hurjasti vaivaa, kun kävi kaks kertaa hakemassa osiakin jostakin ihan muualta. Kakskymppiä köyhdyttiin ja annettiin tälle pienelle ahkeralle työmiehelle vielä 50 000 dongin seteli (n. 2€). Voi sitä onnea pojan silmissä ja vanhemmat olivat tosi yllättyneitä mutta huvittuneita tilanteesta. Tuli niin hyvä mieli itsellekin. Se ei meidän budjettia heilauttanut suuntaan tai toiseen, mutta toiselle se oli valtavan iso raha.

Matka jatkui kohti koilista. Reitti valittiin melkein Duong dongin kautta, eli melko samaa kautta takaisin kun tultiinkin, mutta tie oli täällä paljon paremmassa kunnossa. Ja hyvä niin, pian näätte sen vaihtoehtoreitin…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos olis suoraa pohjoisesta pyrkinyt tänne koiliseen, oltaisiin tultu tuollaista tietä. Harvemmin sitä nelikaistainen tie muuttuu näin radikaalisti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Melkoisen uutta ja leveää pätkää oli melkein Duon dongista asti. Matkan varrella tuli vastaan toinen silloin toinen tällöin. Nämäkin baanat odottaa lähivuosien turistibussejaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pippuriviljelmiä

Koiliskärjessä oli pieniä guesthouseja ja joitain pikku rafloja. Me eksyttiin niin pienen ja kiukkuisen tätin ravintelin rantatuoleihin, että ei tiennyt miten päin olisi ollut. Oli kiva käydä katselemassa mestat vaikkei me sieltä mitään ihmeellisempää ihmeteltävää löydettykään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilta päätettiin Long beachille, jonne ajoitettiin auringonlaskun aikaan illallistamaan. Voi itku mitä safkaa ja mihin hintaan, mutta kyllä nää näkymät seivas aika paljon.

Toiseen resorttiin siirryttyämme saimme kuulla sen olleen avattuna kolme päivää ennen meidän tuloamme. Uskomattoman hienon ja valmiin oloinen kompleksi ja me viihdyttiin Dragon resortissa tosi hyvin. Paikan omistaja halusi tarjota uuden vuoden aattona kaikille majoittujille ilmaisen buffetillallisen avajaiskuukauden kunniaksi. Meidän suunnitelma mennä fine diningille Long beachille muuttui aika äkkiä tämän kuultuamme. Siellä buffetit olisi olleet n. 40-60$/ sierainpari.

Iltaan toi jännitystä koko päivän ollut sähkökatko, mutta henkilökunta ei antanut sen missään kohtaa haitata. Tai ei se ainakaan ulospäin näkynyt. Pääsimme nauttimaan huikean illallisen eikä jaksettu kyllä enää evääkään liikauttaa lähteäksemme katselemaan keskustan meininkejä. Meidän ensimmäinen uusi vuosi avioparina taittui niin, että taidettiin olla unten mailla jo ennenkö ehdittiin vuoden vaihtumista tiedostamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi näitä tärähtäneitä kuvia, mutta saa näistä nyt ainakin kuvaa, että pöydät notkui mitä ihmeellisimpiä herkkuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BBQ pyöri koko illan ja me maisteltiin N kanssa varmaan kymmeniä ihan uusia makuja. Kaikki ei ihan listakärkeen päässy, mutta tosi ihana tilaisuus tutustua mereneläviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Aikaa kun meille jäi ja todettiin ettei me ollakaan sitä rannalla makoilija-tyyppiä, päädyttiin ottaa uikkarit mukaan ja lähteä testaamaan se omintakeisen omituinen huvipuisto. Vinpearl on tosiaan huvipuistokompleksi, joka meidän piti sulavasti ohittaa kokonaan, mutta kun aikaa meillä oli niin päätettiin lähtee ottamaan selvää mitä muurien sisällä on toiseksi viimeisenä päivänä. Oltiin luettu tosi paljon negatiivisia kommentteja epäaidosta tunnelmasta ja etovasta miljööstä aavemaisella tvistillä. Joku mietä lapsenmielisiä sitten kuitenkin veti tänne puoleensa. Ja hyvä niin, meillä oli huikea päivä!

Saaren läpi kulki ilmainen Vinpearl bussi, joka kuljetti HYVIN ilmastoidulla jättibussilla turisteja kohteeseen. Me oltiin mopopäivänä löydetty puiston vierestä ihana paikallinen nuhruinen ravintelikoju ja mentiin täyttämään sinne massut ennen polskuttelua noin 10 kertaa halvemmalla ja vähintään yhtä monta kertaa paremmalla ruualla, täytetyilla patongeilla, joka on Vietnamin suosittua lounasruokaa ja fastfoodia.

Samaisessa paikassa kävi syömässä huvipuistokompleksin henkilökuntaa. Mietittiin miltä tuntuu kirjaimellisesti palvella ensin pintakiiltoisissa mestoissa turisteja, joiden lompakosta vaan dongit pursuilee ja sitten kävellä se 100 metriä ulos porttien ulkopuolelle syömään pienille nuhruisille muovituoleille, jossa rotat menee jalkojen välistä ja kärpäset pörrää tiskivuoren päällä. En voi liiaksi korostaa, että me tosiaan nautittiin näissä paikoissa yksiä parhaimpia aterioita eikä ruokamyrkytyksistä ollut tietoakaan. Ja mikä tärkeintä, näissä asioidessamme tiesimme takuuvarmasti roposemme menevän oikeaan osoitteeseen. Paikallisille.

Kaiken huippuna tavattiin samaisen teltan alla ihana belgialainen pariskunta, jonka kanssa keskusteltiin ensin heidän teekriisistään. Rouva olisi halunnut jääteen sijaan kumaa teetä, mutta sitähän ei paikalliset käsittäneet. Meidän alkaessa N:n kanssa keskustella omalla kielellämme miehen silmät pyöristyivät:”Oleeettekoo tee suooomalaaisiaa?” Mies oli kääntäjä ja asunut 10 vuotta TURUSSA! Läntisellä rantakadulla:DD Hän puhui tosi hyvin suomea. Totesi myös, että on hän kauniimpiakin kaupunkeja nähnyt:’D.

Huvipuistoon maksoi 500 000 dongia liput eli n. 20€. Sillä hinnalla pääsi tekemään kaikkea mitä muurien sisällä oli. Ilta huipentui suihkulähde-esitykseen. Mitään yhtä vaikuttavaa en ole aikaisemmin nähnyt (toki suihkulähdeshowt rajautuu Suomeen ja Barceloonaan). Valot, musiikki, vesitykit pelasi niin hienosti yhteen, että sai vain olla ja ihailla.

IMG_3118

Vesipuisto meni aikaisimmin kiinni (muuten huvipuisto oli klo 21 asti auki), joten päätettiin aloittaa sieltä. Jos jonkinnäköistä tosi hurjaa vempelettä, joiden adrenaliinipaukuista voi Jukuparkeissa haaveilla. Loppuviimein mä jopa rohkaistuin sellaseen putkeen, joka meni kokonaan ympäri. N ei päässy, oli liian iso, hihi.

IMG_3120

Afrikan jälkeen tein lupauksen itseni kanssa etten tue eläintarhoja ja muita kasvattamoja enää. Niin tämä pyhimys joutui pyörtämään kuitenkin päätöksentä ja uteliaisuus voitti, kun löydettiin merikeskus huvipuiston laidalta.

IMG_3136

”Merikeskus” oli aivan tosi upea enkä ole tälläistäkään vastaavaa nähnyt aikaisemmin, vaikka elinolojen ahtaus ja vapaudettomuus edelleen tuntuu vastenmieliseltä.

Yksi päivä pyörittiin täysin Phu quocin keskustassa. Eksyiltiin, ihmeteltiin, syötiin, juotiin ja nautittiin elämästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä tätä katukuvaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reissun paras Pho-keitto, tais olla myös halvin. Phu Quocin keskustasta syrjässä, mutta kävelymatkan päässä. Keski-ikäinen nainen, joka ei osannut sanaakaan kieliä, mutta keitot saatiin ja takana olevasta ”kahvilasta” saatiin taas tulkkausapuakin:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paikallisten suosimilta markkinoilta. Tuoksuja ja hajuja riitti. Ja aivan hullu meno mopojen ja ihmisten keskellä. Kuhinaa riitti kapealla käytävällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kanojen ja ankkojen hengen haukkominen ja läähättäminen ei ollut mukavaa katseltavaa. Tällä pyritään siihen, että asikas saa tuoretta tavaraa. Vaikka Suomessa toki on eläinsuojelussa vielä tekemistä, niin mun mielestä ne sikaloiden kuvaajat vois myös tulla tänne katsomaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mustapippuria, jonka kasvatus on yksi Phu Quocin elinkeintoista ja vientituotteista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kääpää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

N vaihteeksi patonkipisteellä. Ihmeen kivasti seki mahtu noilla muovijakkaroilla siestaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jätteenpolttolaitos.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilta päätettiin Night markettiin, josta huokui taas tursteille tarkoitettu leima. Voihan ahdistus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ice cream rolls oli marketin parasta antia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä sitte valkkaamaan mitä illalliseksi.

Vuokrattiin myös toiseksi päiväksi mopo alle ja lähdettiin ottamaan selvää, mitä etelässä on. Matkan varrelle osui vesiputoukset . Ennen sitä suosittelen jopa tutustumaan Tarvasjoen pikkuputariin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesiputoukset:D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bai Sao beach, meri oli ihanan kirkasta ja hiekka puuterista, mutta ne muutamat ravintelit mitä oli, oli sitä turistikuraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henkilökohtaisesti olisin voinu nämä sotajutut skipata, mutta onneks meillä on myös erilaisia kiinnostuksen kohteita ja N sai mut tänne taivuteltua. Kyseessä siis Coconut Prison, vankileiri, jossa Jenkit piti Pohjois-Vietnamilaisia vankeinaan. Taas kerran aivan järisyttävän järkyttävä mesta, mutta itelle ainakin taas hyvää herättelyä todellisuuteen. Ei näistä vuoden 1955-1975 ihan hirveästi ole aikaa. Ja se jos joku on pelottavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En muista kuinka monta näihin kidutushäkkeihin sullottiin. Taisi olla likemmäs kymmentä. Joka tapauksessa niin, että piikkilanka lävisti vankien ihoa, he virtsasivat ja ulostivat niille sijoilleen ja ruokaa tuli jos tuli auringon paahtaessa taivaalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Museossa oli kuvattu esimerkiksi miten eri toimin vankeja pakotettiin kiduttamaan toisia vankeja tai miten vartijat kiduttivat heitä. Kyllä ei siinä ole ollut edes mielikuvitus rajana, kun joku on laitettu vaikka munistaan kiinni höyläpenkin tapaiseen puristukseen ja alla on tuli.

Ehkä koko riessun surullisin hetki oli tavata iäkäs mies sukulaispoikansa kanssa. Poika kertoi miehen veljen olleen ko. vankileirillä vankina ja voi vain kuvitella sitä tuskaa, jota hän joutui tuolla rinnassaan kantamaan. Voi kun olisimme pystyneet keskustelmaan enemmän yhdessä. Olisin niin halunnut keskustella hänen kanssaan hänen tuntemuksistaan. Myönnän ettei minua kiinnosta niinkään sotien ja historian kulku teknisesti, mutta mielestäni on sitäkin antoisampaa ja mielenkiintoisempaa yrittää ymmärtää ihmisten sielunmaisemaa ja minkälaisia tunteina ne ajat herättää heissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osa oli täältäkin ihme kyllä päässyt pakenemaan.

Viimeinen kokonainen päivä me vietettiin aalloilla keinuen. Mulla oli yksi toive ja se oli päästä snorklaamaan kunnolla elämäni ensimmäistä kertaa. Päivä oli varattu suoraan Red river tours nimiseltä lafkalta. Etukäteen selviteltyämme osasimme jo varautua, että bussi on viimeisintä paikkaa myöden buukattu täyteen ja kaikki käydään hakemassa omilta hotelleiltaan ja oheen kuuluu pientä piilomarkkinointia, esim. me kävimme helmitehtaalla tutustumassa. Ei säväyttänyt ei sitten alkuunkaan (enkä muuten saanut edes niitä helmikoruja…), mutta muuten päivä oli pakettimatkaksi kehittyvässä maassa yllättävänkin onnistunut. Meille luvattiin kaksi snorklausspottia ja ne me saimme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Potskilla meille tarjoiltiin lounasta, jossa oli mereneläviä, riisiä, nuudelia ja kasvikia. Hyvää oli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liian iso kuorma?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_3232

IMG_3254

Mun mielestä tää kuvaa meidän pariskuntaa paremmin kuin yksikään sana:D

Meistä ei kumpikaan ollut aikaisemmin snorklannut oikeastaan ollenkaan jossei mun delfiinisafaria lasketa (merivettä suussa koko ajan ja rillit huurussa) ja päästiin homman jujusta kiinni aika hyvin. Merenalainen elämäkin oli meille huisin jännittävä ja kaunis, koska vertailukohtia ei ollut. Retken konkarit sanoivat, etä ihan jees, mut Karibial on sitä jotain. Loppuun vielä koonti saaren hyvistä ja huonoista puolista. Molemmat lämpimästi suosittelemme käymään nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Täällä oli nähtävissä Thaimaa-oireyhtymää, vaikka siellä emme ole itse käyneetkään. Hartain toiveeni vain on, että kasvua lisättäisiin saarelle luontoa kunnioittaen ja jätettäisiin edes osa rannoista ”villeiksi”.

Phu Quoc plussat

  • Turisteja maltillisesti ja jos hakeutuu himppasen syrjempään saa olla hyvin omissa oloissaan. Toistaiseksi.

  • Syöminen ja juominen kohtuuhintaista (halpaa) ja aivan loistavaa hotellien ja päärannan ulkopuolella

  • Koskematonta luontoa

  • Paikallisten elämänmenoon pääsi helposti kiinni ja sai olla jopa osa sitä

  • Paikalliset todella ystävällisiä ja auttavaisia emmekä törmänneet huijaamiseen/ varastamiseen

Miinukset

-Jättiresortteja tehtailtiin hirveellä temmolla ja työmaita oli tosi monessa paikkaa ja luonnosta vähät välittämättä maata muokattiin.

-Jätehuolto alkukantaista (harvassa paikassa silti haisi) -> roskia asutusten lähellä, satama-alueella vedessä, joillain rannoilla pitkin ja poikin…

-Pääranta, josta todella kaunis spotti auringonlaskulle ihan kamala turistihelvetti ja ylihinnoiteltua kuraa ravintoloissa

-Majoituksen ollessa kauempana keskustasta joko mopo tai taksi lähes pakollinen, jos haluaa syödä muutakin kuin hotlan ravintelissa

Viikko saarella meni rennon letkeissä merkeissä. Hätäisemmät olis tässä ajassa kyllästyneet, mutta me kun tykätään chillaten kattoa mestat rauhassa läpi ja siirtyä sitten seuraavaan paikkaan. Siihen ajotus oli melko nappi. Saari tuli nähtyä ja oli hyvä mieli siirtyä kohti Bangkokkia. Kalakastikkeet (joka on Phu Quocin suurin vientituote) jäi kentällä tullin haaviin. Himppasen harmitti enkä kyllä ymmärrä vieläkään mitä laitonta siinä oli. No tiemme kävi kohti uusia pettymyksiä seikkailuja Bangkokissa!

 

Ho Chi Minh City – suurkaupunki meidän makuun

Tämä kaupunki vei meidät mennessään. Etenin ruuan vuoksi, mutta kaupunki oli helposti lähestyttävä jopa jalan ja suurkaupungista löytyi paljon nähtävää ja koettavaa. Ensi kerrallekin. Meitä vähän jännitti mopoliikenne etukäteen ja selviämmekö siitä, mutta jo ensimmäisenä iltana löysimme rytmin ylittää tiet mopojen keskellä ja olimme kuin kalat vedessä. Rauhallinen eteneminen ja pakittaa ei saa.

Sen mitä reissaamme, pyrimme pärjäämään mahdollisimman pienellä budjetilla ja majoitus on viimeinen mihin panostamme. Nyt päätimme viime hetkellä tehdä toisin ja varasimme etukäteen Novotel Saigon Centre nimisen hotellin. Olihan se melkosen luksus ja harmitti etten pakannut niitä parhaimpia mekkojani mukaan:D!

Bangkokissa kielitaito on ihan eri tasoa mitä HCMC:ssä (Ho Chi Minh Cityssä) ja muissa Vietnamissa vierailemissamme paikoissa. Jopa tässä hienossa hotellissa oli vähän kielimuuria ja esimerkiksi taksi, joka luvattiin kuuluvan hintaan maksoikin yllätykseksi melkoisen suolaisesti, n. kolme kertaa enemmän kuin julkinen taksi. Häämatkan piikkiin hei! Kielitaidottomuuteen tottui ja kaikki asiat sujui melko lailla ongelmitta. Välillä oli vähän epämukava olo, kun ei ollut ihan varma menikö viesti perille. Kaikki oli aina ”yes yes”.

Neljä päivää meni kaupunkia kiertäen ja ihmetellen. Syöminen näyttäytyi (niin kuin aina meillä) isossa roolissa. Yhteenveto meidän ravintolakokemuksista oli ettei hinta määrää täällä laatua. Mitä halvempaa ja ”nuhruisempi” ravinteli tai koju oli, sitä makoisampaa ruoka oli. Ne muutamat ”kalliit”, joissa kävimme ja joita olimme etukäteen googlannut, tuotti kyllä pettymyksen. Usein annettu vinkki seurata paikallisten jalanjälkiä toimi täälläkin hyvn. Virallisia aktiviteetteja ei ollut kuin sotamuistomuseo. Cu Chin tunnelit päätimme jättää välistä, koska N ei olisi tunneleissa päässyt vierailemaan kokonsa vuoksi.

Seuraa kuvapläjäys ja tunnelmia meidän kokemuksista….

IMG_2724

Ho Chi Minh lentokentällä

IMG_2735

Novotel oli ainut, joka muisti meitä häämatkalaisia.

IMG_2747

Notredamen katetdraali edustaa kaupungin ”hieman” erilaista arkkitehtuuria. Kuvaa osui myös muutama mopo.

IMG_2748

N rillaa rokotiiliä Bo Tung Xeo ravintossa. Lämmin suositus, hauska kokemus ja hyvää ruokaa.

IMG_2750

 

IMG_2755

Näkymät hotellihuoneesta.

IMG_2758

Aamupalapöydässä liikenteen ihmettelyä. Huomioi mopojen levittäytyminen.

IMG_2760

Hihi, näyttää vähän länsimaalaiselta, mutta kyllä me syötiin paljon pho keittoa aasialaisia muita herkkuja, joita kokki valmisti kaikille erikseen. Tuoreet hedelmät <3

IMG_2851

Merry christmas!

Haahuilun ja harhailun tuloksena eksyttiin Nha Hang Ngon nimiseen ravintolaan, joka näytti kalliilta, mutta oli todella hyvä hintalaatu suhteeltaan! Ravintola oli tupaten täynnä, mutta meillekin pieni pöytä löytyi. Meidän vieressä oli aivan ihastussava alunperin Vietnamista kotoisin oleva pariskunta, joka oli jo yli 20 vuotta asunut Kaliforniassa. He opastivat meitä ruokien saloihin ja suosittelivat eri makuja. He myös tarjoilivat omasta pöydästään maistiaisia ja keskustelimme niitä näitä. Ihana ruokahetki! Rouva halusi antaa vielä sähköpostiosoitteensakin voidakseen jakaa hänen parhaat vietnamilaiset reseptinsä. Pitääkin kirjoittaa hänelle!

IMG_2779

Älkää kysykö mitä tässä on. Namia oli!

IMG_2783

Ravintolassa oli kaikki raaka-aineet nähtävillä ja niitä pääsi ihmettelmään ja katselemaan esivalmisteluja.

IMG_2784

Rouva naapuripöydästä nappas mut käsikynkästä mukaan ja kertoi mitä kaikkea pöydillä notkui. Kaikkea hän ei itsekään tiennyt, mutta sitten se selvitti sen!

Sotamuistomuseo oli yvin silmiä avaava, tunteita pintaan nostattava ja hyvin tulkinnanvarainen sodan häviäjistä ja voittajista. Aikaa saa kulumaan kolmen kerroksen koluamisella sekä ulkona olevia koneita kohnaamalla. Museo oli halpa ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Ne alle 10-vuotiaat lapset olisin jättänyt vaikka Burgerkingiin pirtelöille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dioxinin jälkiseurauksia, minkä jäljet näkyvät katukuvassa vielä tänäkin päivänä. Hiljaiseksi vetää ihmisen pahuus ja ahneus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…Ja vähän iloisempiin tunnelmiin…

IMG_2805

IMG_2879

IMG_2884

Jos osattiin Afrikassa virittää mopon kyytiin jos ja mitä niin kyllä täälläkin! Paras tai pahin oli Phu Quocin saarella mopon perävaunu, jossa oli hirveän kokoinen sika.

Lähtöpäivänä löydettiin ihan meidän hotellin vierestä aivan ihana ravintola! Tänne olis tehny mieli toistekin. Kaiken lisäksi pieni ravinteli oli hauskan freesisti sisustettu. Ollaankin puhuttu, että täällä osataan olla rohkeasti erilaisia ja kiinnostavia sisustuksessa. Suomeenkin saisi tulla lisää rohkeutta.

IMG_2945

Ravintola Ngon Nhu Bun. Parhaita annoksia koko reissussa ja samalla halvimpiakin. Sitruuna soodakin tarjoiltiin niin, että kivennäisvesi, sokeriliemi ja limet oli kaikki erikseen ja niistä sai miksata mieleisensä.

Paljon oli ostoskeskuksia, jotka suurin osa oli ihan Suomen hinnoissa, sitten oli niitä enemmän ja vähemmän aitoja liikkeitä. Muutamassa paikassa käytiin hetki pyörähtämässä, mutta me keskityttiin nauttimaan muista jutuista.

IMG_2953

Jos tää olis ollu pinkki, olisin oitis ostanu tän yhdelle mun ystävälle! She would understand.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Reneissance Riverside Hotel Saigon. Meidän piti drinkeille tulla, mutta niitä ei tarjoiltu niin aikaisin kuin me olimme. Ihan oli mukiinmenevä näköala, olut kallista.

Käveltiin Ho Chi Minh cityssä ihan todella paljon. Se oli kuitenkin kiva ja helppo tapa tutustua kaupungin keskusta-alueeseen. Toki hidastaa, mutta meidän tarkoitus ei ollutkaan nähdä mahdollisimman paljon, vaan kokea mahdollisimman paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaupungissa on todella paljon tosi upeita hotelleja ja monilla on kattoterassit. Lähes kaikissa on häppärikoktaileja tarjolla n. klo 17-19.30. Iltaisin tuli yleensä testattua aina joku paikka. Välillä vähän jännitti onko tarpeeksi siistit vaatteet päällä, kun joissain on pukukoodejakin. Kun yhden jos toisen kerran edeltä lampsi varvassandaalit kera I<3Vietnam t-paita, todettiin häpeilyn olevan aiheetonta. Toki osa ihmisistä pukeutuu todella upeasti aivan joka paikassa ja sekin näkyi katukuvassa.

Eon Heli Bar Bitexco towerissa oli kunnon julkimo olo kun oli ovimiehiä, hissimiehiä, pöytiin avusajia ja jos jonkinnäköistä titteliä. Meille jo vähän liikaa, mutta näkymät oli komeat. Korkeimmalla ollaan 52 kerroksessa, mutta sinne maksaa erikseen ja on eri sisäänkäynti. Drinksuille mennessään pääsi samaan rahaan tuijottamaan valomerta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eon Heli Bar

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chill sky baarin drinkkeihin oltiin tosi pettyneitä. Mun mojito oli tosi outo (eikö oo pätevä analyysi) ja N:n jäätelöstä tehty coktail oli lämmin ja siinä oli outo suutuntuntuma. Näkymät oli molempien mielestä kuitenkin kaikkein kauneimmat, koska turvakaiteet oli lasista. Meikäläinenkin näki panoraamana aika komeesti kaupungin.

HCMC:stä matkamme jatkui Phu Quocin saarelle lentäen. Tämän epäekologisen ja kalliimmankin vaihtoehdon valtisimme ajan säästämiseksi. Yksi iso miinuspuoli on, että lentokentällekin mennessä pitää varata runsaasti aikaa ja hengailu siellä on kallista. Useista lennoista huolimatta kaikki lennot sujuivat melko jouhevasti. Oli kuitenkin hyvä, että sitä aikaa oltiin varattu, sillä lentomme Phu Quocille lähti tuntia ilmoitettua aikaisemmin. Meinasi pieni paniikki vallata, kun boarding oli jo alkanut ja me jonotimme vielä turvatarkastukseen yli sadan metrin jonossa. Ei muutakun kurvattiin VIP-puolelle ja selitettiin tilanne. Siitä me sit mentiin johtajan elkein ja kylmä hiki otsalla kauheaa vauhtia lähdettiin porttia etsimään. Nostaa vielä neljän kuukaudenkin jälkeen sykettä. Mutta ehdittiin! …Jatkuu saarelta…