Vauvojen varhaiskuntoutus
Kyselin taannoin Instagramissa, mitä haluaisitte tietää minusta tai meidän perheestä. Ensimmäisen osassa kyseltiin mm. Onko minulla ollut lähempää kokemusta erityislapsista/ aikuisista ennen esikoista? ja Mitä tukea olemme saaneet perheellemme? Toisessa osassa kirjoitin vastauksia siihen miltä minusta tuntui kun saimme ensikertaa kuulla odottavamme lasta, jolla on downin syndrooma ja pelottiko minua odottaa lasta, jolla on downin syndrooma ja miten hän pärjää elämässä.
Nousi yksi niin hyvä ja laaja kysymys, että omistan sille tämän kokonaisen postauksen. Minkälaista on (kehitysvammaisten) vauvojen varhaiskuntoutus? Laitoin vammaisuuden sen vuoksi sulkeisiin, että esimerkiksi keskoset tarvitsevat myös monesti varhaiskuntoutusta.
Postauksen kuvat ovat vanhoja ja suttuisia, mutta niissä näkyy niin paljon. Viivähdä hetkeksi niiden ääreen.
Kuntoutuksella tuetaan ja vahvistetaan kehitysvaiheita, ohjataan oikean mallin löytymistä ja lisätään aktiivisuutta. Kantavana ajatuksena varhaiskuntoutuksessa on oikean mallin oppiminen, joka on helpompaa kuin väärän opitun mallin poisoppiminen.
Varhaiskuntoutus on kovin yksilöllistä niin kuin arvata saattaa. Lapsilla, joilla on matala lihasjäntevyys ja ovat helposti passiivisia, tarvitsevat virikkeitä ja mielenkinnon herättämistä ja passiivista käsittelyä. Nämä liittyy hyvin vahvasti downin syndroomaan. Samaan aikaan voi olla kuitenkin olla myös ylijäntevyyttä, vaikka yleinen lihasjäntevyys on matala.
Meillä esikoisella oli esimerkiksi melko voimakasta vartalon yliojentamista, johon saimme fysioterapiasta neuvoja sen purkamiseksi. Sylissä pyrittiin pitämään niin, että selkä pysyy pyöreänä ja nukkuessa tuettiin pyyherullilla selkää pyöristymään. Tästä meidän neiti ei pitänyt yhtään ja se jäikin vähäiseksi. Sen sijaan pyyherulla kainaloiden alla lisäsi käsien pysymistä vartalon edessä vartalon sivulla olemisen sijaan.
Helposti myös toinen puoli vartalosta jää käyttämättä ja vauva alkaa käyttää vahvempaaa puolta. Saimme siihen neuvoja, miten aktivoida ja lisätä lapsen aktiivisuutta myös toiselle puolelle vartaloa.
Nyt kuopuksen kohdalla on saanu huomata ettei minun ole tarvinnut ajatella miten kehitysvaiheet etenevät, ne tulevat omalla painollaan ja luonnostaan. Omassa tahdissa ne tulevat myös erityislapsille, mutta vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten tukea siihen, että osaamme tunnistaa mikä herkkyyskausi on mahdollisesti menossa.
Herkkyyskaudet jotenkin tunnutaan ohittavan vammaisten lasten kohdalla. Herkkyyskausi johonkin tiettyyn asiaan saattaa hyvinkin olla päällä, mutta lapsi joka ei ole itseohjautuva ja luonnostaan aktiivinen vaatii aikuiselta erityistä herkkyyttä tunnistaa lapsen potentiaali uusille taidoille.
Vauvoilla esimerkki herkkyyksien herättelystä voisi hyvin olla kääntyminen. Ei niin aktiivinen vauva helposti köllöttelee ja köllöttelee ilman minkäänlaisia haluja yrittää kääntyä, vaikka hänellä saattaisi siihen olla taitoja olemassakin. Aikuisen tekemät vartalon sivelyt vauvan koko vartalolle ja vauvan manuaalinen liikuttaminen herättää vauvan hermostoa huomaamaan liikeratoja ja tunnistamaan omia ääriviivojaan.
Puheterapia ajatellaan usein äänteiden ja puhumisen harjoittelemisena. Törmäsin niin usein vauvavuonna siihen argumenttiin ettei alle 3-vuotias tarvitse puheterapiaa. Kielenkehityksessä kaikki lähtee kuitenkin niin paljon aikaisemmin ja sen me kuitenkin tiedämme. Miksi siis hukkaamme kolme tärkeää vuotta, jonka aikana niin monilla lapsilla olisi eväitä ilmaista itseään?
Esimerkiksi tukiviittomat voitaisiin aloittaa jo paljon paljon aikaisemmin kuin 3-vuotiaana. Tavallisesti lapsi käyttää paljon eleitä kommunikoinnin tukena 10-15 kk kohdalla, joka on äärimmäisen hyvä ajankohta aloittaa tukiviittomien aktiivinen käyttö. Me aloitimme muutamilla sanoilla noin 4 kuukauden iässä ja aktiivisemmin sekä monipuolisemmin 9 kk iässä.
Ensimmäisiä viittomien osaamista en ole ilmesesti edes vauvakirjaan kirjoittanut, mutta blogista löysin tiedon, että 1v. ja 7 kk on ollut tunnistettavia viittomia 17 käytössä. Sen jälkeen tukiviittomien käyttö nousi siivilleen. Syksyllä 2018 eli 2-vuotiaana neidillä itsellään on ollut käytössä 38 tukiviittomaa ja keväällä 2019 eli 2,5-vuotiaana oli 68 tukiviittomaa ja aika tarkkaan 3-vuotiaana 187 sanaa. Sen jälkeen olen lopettanut laskemisen ja listaamisen.
Lapsellani oli siis käytössä jo lähes parisataa sanaa, jolla ilmaista itseään, kun yleisesti ajatellaan, että puheen tukemista voidaan alkaa miettiä. Kuinka monet itkut, harmit ja ahdistukset olemme saaneet purettua, kun meillä on ollut yhteinen tapa puhua. Miettikääpä sitä, jos siellä on joku, joka päättää siitä, milloin on oikea aika aloittaa puheterapia ja kommunikoimisen tukeminen.
Kielenkehityksen tukemisesta varhaiskasvatukseen on tehty helposti lähestyttävä ja informatiivinen paketti opinnäytetyönä. Se toimii kyllä hyvin myös esimerkiksi vanhemmille, jotka haluavat tukea vuorovaikutusta lapsensa kanssa.
Kielenkehityksen ja syömisen kannalta on ollut tärkeää, että olemme saaneet harjoitteita, joilla lisätä kielen aktiivisuutta ja suussa pysymistä, jotta tietyt äänteet ovat tulevaisuudessa mahdollisia. Kasvojen alueen lihaksien aktivoiminen on parantanut syömisturvallisuutta ja ruuan työstämistä.
Esimerkiksi uskon, että suujumppien ansiosta pääsimme ja uskalsimme siirtyä melko karkeaan ruokaan aika nopeasti. Down-lapsilla on melko usein yli- tai alituntoa kaikkialla kehossa ja esimerkiksi ylitunnon vuoksi ruoka voidaan joutua syömään soseena hyvin pitkään. Alitunto taas voi vaikuttaa siihen, että ruokaa työnnetään suuhun liikaa, koska aikaisemmin ei tunne suun täyttymistä. puheterapialla voidaan myös kiinnittää näihin asioihin huomiota.
Täältä voi lukea vauvavuodelle vinkkejä puheterapiaan ja myöhemmin olen kirjoittanut millaisia tuloksia puheterapia on meillä tuottanut.
Varhaiskuntoutuksen merkitys tunnistetaan toisissa kunnissa, mutta toisissa kunnissa varhaiskuntoutusta on mahdotonta saada, ainakaan ilman järjettömän kovaa työtä. Toivottavasti pian on toisin.
