rantaloma

Toisiksi viimeinen viikko vietettiin Zansibarin kuuman kosteassa syleilyssä. Meidän lentomatka meni suit sait sukkelaan ja mietittiinkin Emmin kanssa, että voiko olla mahdollista, et joku meidän asia menee näin helposti. Mikä katastrofi meitä odottaa ?? No ainakin jumalaton vesisade oli meitä heti vastassa.

Ensimmäinen päivä vietettiin Stone townissa Flamingo guest housessa hintaan 17$ yö/kärsä. Aamupala kuului hintaa, mutta ei meitä kumpaistakaan oikein säväyttänyt. Suihku oli rikki ja huoneen tuuletin näytti siltä, että tulee hetkellä millä hyvänsä alas. Muuten ihan kiva ja siisti.

Näkymät hostellin kattoterassilta

Kamat hostellille heitettyämme ja pienen välikuoleman jälkeen startattiin kaupunkikierros. Välillä pideltiin sadetta vartijan kanssa pienessä kopissa, syötiin gelatoa pienessä kahvilassa, taivasteltiin krääsän hintaa suhteessa Moshiin ja nautiskeltiin kaupungin tunnelmasta.

Näkymät ravintelin pöydästä

Zanzibarin entisen sultaanin palatsi; ainoa museo saarella. Minä, joka en rehellisyyden nimissä käy juuri koskaan museoissa (varsinkaan ulkomailla), tuppautui sisään ihastelemaan 1800-lukua. Saatiin tingattua ittemme sisään 6000 Tsh eli 3€

Nää maapähkinät maistuu ihan pikkusen eriltä kun Taffelin suolapähkinät

Saatiinpa taas kiukutkin aikaiseksi. Mun myyjä kerto tuotteidensa olevan satoja shillinkejä ja maksun hetkellä ne olikin tuhansia shillinkejä, vaikka olin varmistanut asian tuhat kertaa. Hyvää oli, mutta en silti tiedä jäikö kalan vai paskan maku suuhun.

Tarpeeksi fiilisteltyämme lähdettiin vaeltaan takasin hostelliimme hyvinkin aikaisin. Oli päivän kävely ympäriinsä tehnyt tehtävänsä. Huone piti seuraavana päivänä luovuttaa 10, joten lähdimme hyvissä ajoin seuraavana päivänäkin jo liikenteeseen kohti Jambiaania.

Tarjolla oli taksia ja yhteisbussia ja jos jonkinlaista, mutta me kovakalloisesti päätettiin ottaa taas kokemuksia sarvista kiinni ja selviytyä dalla dallalla. Kysyvä ei tällä kertaa tieltä eksynyt ja päästiin melko kivuttomasti oikeille poluille. Odotusta ja norona valuvaa hikeä oli kyllä sitten senkin edestä. Paikalliset maksaa kyydistä 2000Tsh ja meikäläiset makso kyydistä Stone townista Jambianiin yht. 25000Tsh. Jälkeen päin taas mietti

Jambiani on saaren kaakkoisosassa ja sinne saavuttuamme totesimme, että reissun viimeinen yö Stone townissa peruttaisiin. Me muutettaan tänne. Aamupala oli taivaallista ja näkymät henkeäsalpaavat. Vai miltä kuullostaa vastatehty tuoremehu, hedelmälautanen, tuore kahvi, paahdettu patonki, itsetehty hillo, voi, juustomunakas ja lettua suklaasiirapilla. Ahhh….

Näkymä meidän terassilta

”Meri on tullut takaisin”!

Loppuviikko otettiinkin sitten niin lökösti ja löllösti, kun ottaa vain saattaa. Luettiin, nukuttiin, haahuiltiin pitkin rantoja ja syötiin kalliisti täkäläiseen hintatasoon nähden. Käytiin delfiinisafarilla ja vuokrattiin päiväksi skootteri. Perjantaina käytiin myös full moon-partyissa Pajessa. Molemmat ekaa kertaa moisissa.

Delfiini safarille lähdettiin hotellin pihasta puol 6 pintaan. Meitsi oli tikkana herännyt jo 2 aikaan yöllä, syystä tuntemattomasta. Vissiin jännitti niin paljon, hehe.

Reissussa oli mukana mun ja Emmin lisäksi kaks pariskuntaa. Koko viikon ollaan naureskeltu, kun mestat kuhisee tyylikkäitä rakastavaisia, jotka menee käsikädessä kohti auringonlaskua ja sit tääl on kaks reissun rähjäännyttämää ja kikattavaa reppureissaajaa, jotka sählää ja söheltää.

Reissu oli tosi uskomaton. Veneet yritti ajaa mahdollisiman lähelle ja sitten piti olla kärppänä valmiina hyppäämään veteen. Siellä sitä delfiinien seassa snorklattiin suolavettä joka röörissä ja mietittiin, että voiko tää olla ees todellista. Omaa eettisyyttäkin tuli taas pohdiskeltua, kun kymmenet moottoriveneet ”jahtaa” delfiinilaumoja. Päädyin kuitenkin siihen, että tämä jos joku on parempi, kuin delfinaariot. Täällä ne saa kuitenkin mennä ja tulla kuinka tykkäävät

Edes pieni todiste siitä, että niitä delfiinejä ihan oikeasti oli

Skootterin vuokraus ei mennyt ihan tanssien, mutta päästiin puolen päivän jälkeen lähtemään kutakuinkin kädet tutisten ja naama näkkärillä. Meillä oli niin hauskaa, että poskilihakset oli ihan juntturassa ja pissat melkein housussa.

Muistakaa kuitenkin ongelmilta välttyäksenne tehdä sopimus siitä, että teillä on oikeus vuokrata mopoa, vakuutukset kuntoon ja että katsastus on voimassa. Ja no se tärkein, jota meillä ei ollut; ajokortti. Tosin meidän peli kulki kyllä semmosta kiitoa, että meikäläisen mopokortilla ei se touhu varmaan olis silti laillista ollut. Harmia siitä, kuitenkin tuli ja paikallisen virkavallan kanssakin päästiin kanssakäymisiin.

Loppu hyvin kaikki hyvin ja meikäläiset huristeli saaren itäosaa tukka hulmuten illan pimeyteen asti. Meinattiin siinä vähän eksymäänkin päästä. Eiku ei.

The Rock

Jätskiannoksetkin alkoi 8$, joten tyydyttiin ottamaan kuvat ja kääntään mopon keula kohti Michamvia.

Sarjassamme älä-kysy-mitä-nämä-ovat

Illallista ja päivän ensimmäistä ruokaa paikassa jonka nimeä en muista:D

Pienestä pitäen näille opetetaan rahan vaatiminen. Pari dollaria ne olis halunnu, että otan ton meritähden käteen.

Naiset rapsuttelemassa työkseen rantahiekasta simpukoita.

Bisnes ei katso aikaa eikä paikkaa

Merisiilit

Leväistutukset

Kanga päässä ja kookosvettä keskipäivän kuumuudessa.

Nää oli mun uskollisimmat kumppanit koko reissun aikana ja palvelivat niin pitkään kuin pitikin. Zansibarille mun piti ne sitten jättää lepoon.

Meidän takastulomatka ei taas vaiheeks mennyt niin kuin elokuvissa. Oltiin varattu rutkasti aikaa lentokentälle ja syötiin rauhaksiin siellä. Yritettiin päästä chekkaamaan ittemme sisään, niin totesivat, että liian aikaista. Nairobin check-in tehtäisiin ensin. No odoteltiin kiltisti. Kun sitten Dar es Salaamin lentoa aloitettiin ajamaan sisään, selvisi, ettei yhtäkään jatkolentoa Darista Kilimanjarolle ole sille päivälle. Järkytys, paniikki, kangistuminen.

Mun päässä pyöri, että mun pitäis alottaa seuraavana päivänä kiipeeminen Kilimanjarolle ja Emmillä oli viimeinen päivä aikaa nähdä sen rakas ystävä, joka lähti myös kiipeemishommiin. Lentokenttävirkailija totes ettei hätää. Seittemältä illalla lähtee Nairobiin lento niin oltain joskus puolenyön tienoilla Kilimanjaron kentällä.

Jäätymisvaiheen jälkeen todettiin, että se ei ole todellakaan vaihtoehto, vaan meille täytyy järjestyä paikat vielä puolen tunnin päästä lähtevälle Nairobin lennolle. Turhaa ripeyttä ei ollut havaittavissa, mutta ensimmäistä kertaa Afrikassa olon aikana silti asiat järjesty rivakasi ja ILMAN ylimääräisiä maksamisia ja kuponkeja. Vieläkin jaksaa ihmetyttää kuinka helpolla lennot järjestyi loppuviimen.

Meillä ei ollut mitään haisua Nairobista Kilille lähtevistä lennoista Zansibarilta lähtiessä. Koneessa ehdittiin nopee tsekkaamaan, että jos aikataulut pitää kutinsa, meillä olis noin tunti aikaa saada liput seuraavalle lennolle ja oltaisiin noin 10pm Kilin kentällä. Pienet jännät housuissa rynnittiin Nairobin päässä ulos niin nopee kuin vain mahdollista.

Seuraavassa päässä taas suu vaahdossa selitettiin tilannetta ja hyvinkin nihkeä lentokenttätäti ihmetteli ja pyöritteli päätään ja ihmetteli, miksi meillä ei ole lippuja ja ettei homma nyt ihan tällä tavalla toimi. En tiedä halusko vaan kiusata näitä sekopäisiä naisia, mutta sitte se vaan löi taas liput kouraan ja toivotti hyvää matkaa. Tämä ei ollut sitä Afrikkaa, joka me oltiin opittu tuntemaan.

Nairobi lentokoneesta

Ite oon varannut yleensä hyvin aikaa lennon jälkeen kaikille tälläisille pikku yllätyksille, mutta sen kerran kun pelivara on onneton käy tällä tavalla. Kyllä taas läksyni opin. Kaverit olivat hakemassa meitä kentältä ja puolenyön aikaan, kun oltiin Moshi ensin käännetty ympäri ruokapaikkaa hakiessa, aloin kauheella sykkeellä pakkaamaan seuraavan aamun Kilin kassia. Jännän levollinen mieli oli kuitenkin kaikesta ja oli jotenkin koko ajan olo, että kyllä nää asiat tästä suttaantuu. Hakuna matata. Sitä tää oli.