suurkaupunki

Tämä kaupunki vei meidät mennessään. Etenin ruuan vuoksi, mutta kaupunki oli helposti lähestyttävä jopa jalan ja suurkaupungista löytyi paljon nähtävää ja koettavaa. Ensi kerrallekin. Meitä vähän jännitti mopoliikenne etukäteen ja selviämmekö siitä, mutta jo ensimmäisenä iltana löysimme rytmin ylittää tiet mopojen keskellä ja olimme kuin kalat vedessä. Rauhallinen eteneminen ja pakittaa ei saa.

Sen mitä reissaamme, pyrimme pärjäämään mahdollisimman pienellä budjetilla ja majoitus on viimeinen mihin panostamme. Nyt päätimme viime hetkellä tehdä toisin ja varasimme etukäteen Novotel Saigon Centre nimisen hotellin. Olihan se melkosen luksus ja harmitti etten pakannut niitä parhaimpia mekkojani mukaan:D!

Bangkokissa kielitaito on ihan eri tasoa mitä HCMC:ssä (Ho Chi Minh Cityssä) ja muissa Vietnamissa vierailemissamme paikoissa. Jopa tässä hienossa hotellissa oli vähän kielimuuria ja esimerkiksi taksi, joka luvattiin kuuluvan hintaan maksoikin yllätykseksi melkoisen suolaisesti, n. kolme kertaa enemmän kuin julkinen taksi. Häämatkan piikkiin hei! Kielitaidottomuuteen tottui ja kaikki asiat sujui melko lailla ongelmitta. Välillä oli vähän epämukava olo, kun ei ollut ihan varma menikö viesti perille. Kaikki oli aina ”yes yes”.

Neljä päivää meni kaupunkia kiertäen ja ihmetellen. Syöminen näyttäytyi (niin kuin aina meillä) isossa roolissa. Yhteenveto meidän ravintolakokemuksista oli ettei hinta määrää täällä laatua. Mitä halvempaa ja ”nuhruisempi” ravinteli tai koju oli, sitä makoisampaa ruoka oli. Ne muutamat ”kalliit”, joissa kävimme ja joita olimme etukäteen googlannut, tuotti kyllä pettymyksen. Usein annettu vinkki seurata paikallisten jalanjälkiä toimi täälläkin hyvn. Virallisia aktiviteetteja ei ollut kuin sotamuistomuseo. Cu Chin tunnelit päätimme jättää välistä, koska N ei olisi tunneleissa päässyt vierailemaan kokonsa vuoksi.

Seuraa kuvapläjäys ja tunnelmia meidän kokemuksista….

Ho Chi Minh lentokentällä

Novotel oli ainut, joka muisti meitä häämatkalaisia.

Notredamen katetdraali edustaa kaupungin ”hieman” erilaista arkkitehtuuria. Kuvaa osui myös muutama mopo.

N rillaa rokotiiliä Bo Tung Xeo ravintossa. Lämmin suositus, hauska kokemus ja hyvää ruokaa.

Näkymät hotellihuoneesta.

Aamupalapöydässä liikenteen ihmettelyä. Huomioi mopojen levittäytyminen.

Hihi, näyttää vähän länsimaalaiselta, mutta kyllä me syötiin paljon pho keittoa aasialaisia muita herkkuja, joita kokki valmisti kaikille erikseen. Tuoreet hedelmät <3

Merry christmas!

Haahuilun ja harhailun tuloksena eksyttiin Nha Hang Ngon nimiseen ravintolaan, joka näytti kalliilta, mutta oli todella hyvä hintalaatu suhteeltaan! Ravintola oli tupaten täynnä, mutta meillekin pieni pöytä löytyi. Meidän vieressä oli aivan ihastussava alunperin Vietnamista kotoisin oleva pariskunta, joka oli jo yli 20 vuotta asunut Kaliforniassa. He opastivat meitä ruokien saloihin ja suosittelivat eri makuja. He myös tarjoilivat omasta pöydästään maistiaisia ja keskustelimme niitä näitä. Ihana ruokahetki! Rouva halusi antaa vielä sähköpostiosoitteensakin voidakseen jakaa hänen parhaat vietnamilaiset reseptinsä. Pitääkin kirjoittaa hänelle!

Älkää kysykö mitä tässä on. Namia oli!

Ravintolassa oli kaikki raaka-aineet nähtävillä ja niitä pääsi ihmettelmään ja katselemaan esivalmisteluja.

Rouva naapuripöydästä nappas mut käsikynkästä mukaan ja kertoi mitä kaikkea pöydillä notkui. Kaikkea hän ei itsekään tiennyt, mutta sitten se selvitti sen!

Sotamuistomuseo oli yvin silmiä avaava, tunteita pintaan nostattava ja hyvin tulkinnanvarainen sodan häviäjistä ja voittajista. Aikaa saa kulumaan kolmen kerroksen koluamisella sekä ulkona olevia koneita kohnaamalla. Museo oli halpa ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Ne alle 10-vuotiaat lapset olisin jättänyt vaikka Burgerkingiin pirtelöille.

Dioxinin jälkiseurauksia, minkä jäljet näkyvät katukuvassa vielä tänäkin päivänä. Hiljaiseksi vetää ihmisen pahuus ja ahneus.

…Ja vähän iloisempiin tunnelmiin…

Jos osattiin Afrikassa virittää mopon kyytiin jos ja mitä niin kyllä täälläkin! Paras tai pahin oli Phu Quocin saarella mopon perävaunu, jossa oli hirveän kokoinen sika.

Lähtöpäivänä löydettiin ihan meidän hotellin vierestä aivan ihana ravintola! Tänne olis tehny mieli toistekin. Kaiken lisäksi pieni ravinteli oli hauskan freesisti sisustettu. Ollaankin puhuttu, että täällä osataan olla rohkeasti erilaisia ja kiinnostavia sisustuksessa. Suomeenkin saisi tulla lisää rohkeutta.

Ravintola Ngon Nhu Bun. Parhaita annoksia koko reissussa ja samalla halvimpiakin. Sitruuna soodakin tarjoiltiin niin, että kivennäisvesi, sokeriliemi ja limet oli kaikki erikseen ja niistä sai miksata mieleisensä.

Paljon oli ostoskeskuksia, jotka suurin osa oli ihan Suomen hinnoissa, sitten oli niitä enemmän ja vähemmän aitoja liikkeitä. Muutamassa paikassa käytiin hetki pyörähtämässä, mutta me keskityttiin nauttimaan muista jutuista.

Jos tää olis ollu pinkki, olisin oitis ostanu tän yhdelle mun ystävälle! She would understand.

Reneissance Riverside Hotel Saigon. Meidän piti drinkeille tulla, mutta niitä ei tarjoiltu niin aikaisin kuin me olimme. Ihan oli mukiinmenevä näköala, olut kallista.

Käveltiin Ho Chi Minh cityssä ihan todella paljon. Se oli kuitenkin kiva ja helppo tapa tutustua kaupungin keskusta-alueeseen. Toki hidastaa, mutta meidän tarkoitus ei ollutkaan nähdä mahdollisimman paljon, vaan kokea mahdollisimman paljon.

Kaupungissa on todella paljon tosi upeita hotelleja ja monilla on kattoterassit. Lähes kaikissa on häppärikoktaileja tarjolla n. klo 17-19.30. Iltaisin tuli yleensä testattua aina joku paikka. Välillä vähän jännitti onko tarpeeksi siistit vaatteet päällä, kun joissain on pukukoodejakin. Kun yhden jos toisen kerran edeltä lampsi varvassandaalit kera I<3Vietnam t-paita, todettiin häpeilyn olevan aiheetonta. Toki osa ihmisistä pukeutuu todella upeasti aivan joka paikassa ja sekin näkyi katukuvassa.

Eon Heli Bar Bitexco towerissa oli kunnon julkimo olo kun oli ovimiehiä, hissimiehiä, pöytiin avusajia ja jos jonkinnäköistä titteliä. Meille jo vähän liikaa, mutta näkymät oli komeat. Korkeimmalla ollaan 52 kerroksessa, mutta sinne maksaa erikseen ja on eri sisäänkäynti. Drinksuille mennessään pääsi samaan rahaan tuijottamaan valomerta.

Eon Heli Bar

Chill sky baarin drinkkeihin oltiin tosi pettyneitä. Mun mojito oli tosi outo (eikö oo pätevä analyysi) ja N:n jäätelöstä tehty coktail oli lämmin ja siinä oli outo suutuntuntuma. Näkymät oli molempien mielestä kuitenkin kaikkein kauneimmat, koska turvakaiteet oli lasista. Meikäläinenkin näki panoraamana aika komeesti kaupungin.

HCMC:stä matkamme jatkui Phu Quocin saarelle lentäen. Tämän epäekologisen ja kalliimmankin vaihtoehdon valtisimme ajan säästämiseksi. Yksi iso miinuspuoli on, että lentokentällekin mennessä pitää varata runsaasti aikaa ja hengailu siellä on kallista. Useista lennoista huolimatta kaikki lennot sujuivat melko jouhevasti. Oli kuitenkin hyvä, että sitä aikaa oltiin varattu, sillä lentomme Phu Quocille lähti tuntia ilmoitettua aikaisemmin. Meinasi pieni paniikki vallata, kun boarding oli jo alkanut ja me jonotimme vielä turvatarkastukseen yli sadan metrin jonossa. Ei muutakun kurvattiin VIP-puolelle ja selitettiin tilanne. Siitä me sit mentiin johtajan elkein ja kylmä hiki otsalla kauheaa vauhtia lähdettiin porttia etsimään. Nostaa vielä neljän kuukaudenkin jälkeen sykettä. Mutta ehdittiin! …Jatkuu saarelta…