tunnesäätely

Siirtymät tuskaisia, pukeminen helvetillistä taistelua, muksimista ja nipistelyä, koko ajan kenkä puristaa, vaikka kenkiä ei ole edes jalassa. Vaiheita vaiheita, sanovat. Ripaus tai kasa uhmaa. Onhan lapsi nyt ollut temperamentinen ja itkuisa aina. Ehkä. Vai sittenkin aistiherkkä, joka yrittää vähäisillä itsesäätelymekanismeillaan kertoa ympärilleen, että hei ei oo hyvä?

Havahduin pohtimaan viime kesänä, onko lapseni uhman sijaan sittenkin vain aivan liian ylikuormittunut. Meillä oli viime keväänä tosi paljon kotona itkuisuutta, kiukkuisuutta ja levottomuutta. Pistin sen pitkään vaiheiden ja uhman piikkiin. Iltaisin nukutustilanteissa vieretyksin pötkötellessä nousi pala palalta esiin, miten varsinkin äänet päiväkodissa tuntui lapsesta pahalta.

Välissä tuli kesäloma, jonka aikana lapsen olemus muuttui aivan valtavasti. Räjähtämisherkkyys laski, leikkeihin syventyminen parani, lasten keskeinen vuorovaikutus parani ja heistä kaikista tuli silminnähden levollisempia. Pohdin myös, että oliko tässä nyt vaan kesloman tarvetta ja toiveikkaana päiväkodin alkaessa ajattelin, että nyt on uusi alku kaikilla. Kaikki palasi kuitenkin ihan samaan tilanteeseen kuin keväällä. Seurailimme menoa useita viikkoja ajatellen, että ottaa aikansa kun adaptoituu päiväkotiarkeen. Yritettiin illat pitää mahdollisimman rauhallisina ja viikonlopuista minimoida ohjelma. Räjähtelyt kuitenkin jatkui.

Päiväkodissa mitään ongelmia ei ole ollut missään vaiheessa, eikä kuvailuni meidän illoista sopineet ollenkaan lapsen päiväkotiprofiiliin. Oli siis selvää, että lapsi tsemppasi koko päivän ja aistien ylikuormitus purkautui kotona. Keskustelimme päiväkodin kanssa sekä neuvolan kautta saadun toimintaterapiakontaktin kanssa, mitä päiväkodissa voisi tehdä, jotta aistikuormaa saadaan pienennettyä. On paljon asioita, joilla kuormitusta voi purkaa, mutta ajattelen, että lähtökohtaisesti tässä pätee sama asia kuin vaikka päänsäryn hoitamisessa. Särkylääkkeellä voi lievittää oireita, mutta kyllä hyvinvoinnin kannalta on hirmu oleellista, että se itse syy hoidetaan.

Onneksi päiväkoti on ollut koko ajan tosi halukas tekemään toimenpiteitä, jotta aistikuormitusta olisi vähemmän. Ja onhan se kaikkien etu, koska kyllä etenkin äänikuorma vaikuttaa ihan meihin kaikkiin, vaikka ei olisikaan ylimääräistä herkkyyttä. Kaikua on pyritty vähentämään ja akustiikkalevyjä on lisätty, lapsilla on saatavilla kuulosuojaimia, ryhmiä yritetään jakaa edelleen pienempiin ryhmiin ja niin edelleen. Viime syksynä kuitenkin aloitettiin säännöllisesti pitämään ekstravapaapäivä kerran viikossa. Ja se on ollut kaikista merkittävin apu on tähän asti. Tai ehkä kaikki yhdessä.

Ihanaa nähdä lapsen voivan tosi paljon paremmin. Eikä yhtään vähempiarvoisena lasten olemuksien keventyminen korreloituu myös suoraan koko perheeseen. Kyllä tietäjät tietää, miten lasten räjähtelyt ja tunteiden purkautumiset vie kaikkien voimavaroja. Ja kun kaikki aika ei mene jatkuvien tulipalojen sammuttamiseen, päivässä on kaikkien hermosto levänneempi.

Onko meidän kaikkien lapset sitten yliherkkiä ja ylikuormittuneita? Ei ja ehkä. Tämä on yleisesti aiheena tosi triggeröivä, mutta ajattelin seuraavaksi pohtia ääneen vähän sitä, miksi mä ajattelen, että itseasiassa uskon, että tosi moni lapsista on enemmänkin ylikuormittunut, kuin uhman tai jonkin muun vaiheen riivaama.

Mutta siitä ensi kerralla. Tästä alkaa siis viikonloppu! Jee!