lasten kanssa matkustaminen

Tekemistä ja kokemista koko perheelle Virroilla


Kaupallinen yhteistyö Virtain kaupunki & Nuorisokeskus Marttinen


Tyttö ajaa museorautatiellä kolmipyöräresiinalla ja päällään hänellä on valkoinen paita ja punaiset housut. Maisema on runsaan vehreä.

Tykkääkö teidänkin perhe kaikenlaisesta aktiivisesta touhuilusta, mutta isot väkijoukot tuntuu vähän stressaavilta? Tai kaipaatteko pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen matkailevat helppoa yöpaikkaa? Virrat on erinomainen järvien syleilyssä oleva reissukohde. Seinäjoelta ajaa tunnin, Tampereelta ja Jyväskylästä puolitoista tuntia, Porista kaksi tuntia ja Turusta kolme tuntia. Vietimme koko perheen kanssa muutaman yön Virroilla ja kerron mitä kaikkea ehdimme puuhailemaan. Saatte sitten poimia joukosta omalle perheelle sopivat kesälomapuuhat tai miksei jo syyslomaa silmällä pitäen, niin kuin somen puolella seuraaja pohti.

Ilmaista laadukasta tekemistä koko perheelle – kyllä kiitos!

Vietimme muutaman lapsekkaan iloisen lomapäivän Virroilla ja voin koko sydämestäni suositella erityisesti kesäkuun viimeistä viikkoa! Silloin Virroilla järjestetään MuksuFestarit, jonka vuoksi päädyttiinkin Virroille juuri tähän ajankohtaan. Kesäkuun viimeisen viikon aikana on vaikka kuinka paljon ilmaista tai todella edullista puuhaa tosi monen ikäisille. Tänä vuonna MuksuFestareilla esiintyi Mutaveijarit, höyrylaiva Tarjanteella oli lasten merirosvoristeily, jossa pääsi myös itse ohjaamaan laivaa, oli tarjolla kolmipyöräresiinalla ajoa museorautatiellä sekä Marttisissa koko päivän olleet rastipisteet. 

Monitoimisali on Marttisissa matkailijoiden käytössä myös muutoin.

Nuorisokeskus Marttisen alueella oli 20 erilaista pistettä, jotka tarjosivat niin pienille kuin isommillekin muksuille puuhaa. Ihanaa, kun ei tarvitse pakata ja purkaa perhettä edes takaisin autoon, vaan samassa pihapiiristä löytyy tosi monenikäisille tekemistä. 

Käytiin edellisenä iltana jo lasten kanssa ihmettelemässä Marttisissa olevaa vaijeriliukutornia ja he totesivat, etteivät kyllä uskalla mennä. Seuraavana päivänä kuitenkin ohjaajien määrätietoinen, rauhallinen mutta ennen kaikkea rohkaiseva ja innostava ohjaus antoi lapsille sopivaa buustia ja esikoinen ja keskimmäinen uskalsivat laskea. 

Lapsiperheystävällinen majoitus tuntuu lomalta koko perheelle

Niin se vain on, että kun lapsilla on tekemistä eikä tarvitse jokaista askelmaa varoa, on myös vanhempien helpompi tavoittaa lomafiilis. Meidän tukikohtana Virroilla toimi Nuorisokeskus Marttinen, joka nimensä mukaisesti huolehtii erityisesti nuorten hyvinvoinnista. Koska kaikessa toiminnassa otetaan huomioon erityisesti lapset ja nuoret, näkyy se myös perhematkailijalle iloisesti: On leikkipaikka, joissa on runsaasti kirjoja, pelejä ja leluja, ruoka on simppeliä ja lapsille sopivaa ja alueella sekä sisällä että ulkona runsaasti puuhaa juuri lapsia ajatellen. 

Boulderointiluola sekä monitoimisali on majoittujien käytössä.
Pihapelivälineitä (sulkapallo, pingis) löytyy lainaksi vastaanotosta.
Pihapiirissä on jätskikiska ja vastaanoton yhteydessä on myös pieni kauppa/ kahvila.

Me majoituimme budjettiystävällisessä rivitalomaisessa Nuorisohotellissa, jossa meillä oli kaksi neljän hengen huonetta suihkulla ja vessalla. Yhteisissä oleskelutiloissa oli myös hyvin varusteltu keittiö kokkailuihin. Nämä on juuri passeleita, kun hakee reisussa yöpaikkaa matkan varrella. Marttisissa on myös ihania saunallisia hirsihuviloita Tarjannejärven läheisyydessä, mutta ne olivat jo täyteen varattuja. Kannattaa siis olla vikkelä ja ajoissa varauksen suhteen. Hirsihuviloiden läheisyydessä on myös erillinen rantasauna, johon voi vuokrata omalle perheelle 30€/ tunti. Tiedustelut ja varaukset tehdään vastaanottoon. 

Majoittujat pääsee ilmaiseksi touhuilemaan moinitoimihalliin sekä boulderointiluolaan. MuksuFestaripäivänä suuri osa Marttisen muista aktiviteeteista oli myös ilmaiseksi tarjolla. Erityisesti lapset tykkäsivät vaijeriliusta, sumopainista, minigolfista, isoista pomppulinnoista, boulderointiluolasta sekä monitoimisalissa olleesta rengaskastasta, jossa pääsi mellastamaan oikein kunnossa. Metsässä menee myös superkiva alaköysirata, mutta se on harmillisesti käytössä muutoin vain ryhmille, mikä on kyllä superharmillista. Lapset rakastivat sitä. Terkkuja siis Marttisiin. Tekemiset listattuna löytyy vielä kokonaisuudessaan täältä.

Lasten leikkitila löytyy päärakennuksen vastaanoton vierestä. Vieressä myös iWall eli liikuntaan aktivoivia videopelejä.
Yhdistettiin sänkyjä yhteen, jotta lapset mahtui paremmin viekkuun.
Aamiaisella oli tarjolla aina vastaleivottua leipää ja kivasti höysteitä päälle sekä puuroa, jugurtteja, muroja ja mysliä. Gluteeniton sekä kasvisruokavaihtoehto oli tarjolla koko ajan.

Marttisissa on myös erilaisia avoimia ohjelmia kaikille, tiedot niistä löytyy Nuorisokeskus Marttisen ajankohtaista -osiosta. Elokuussa on esimerkiksi tulossa vielä vaijeriliukua, melontaa, kirkkovenesoutua ja resiina-ajelua. Tsekkaa päivät ja huomioi, että osaan vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Uhreiluvälineitä, kuten sähkömaastopyöriä, sup-lautoja ja kajakkeja voi vuokrata myös itsenäiseen käyttöön. 

Marttisissa on upea uudenkarhea rantasauna, jossa on kesällä kaikille avoimia saunapäiviä ja talvisin myös avanto noin parin viikon välein. Lasten lomaviikoilla auki on myös porealtaat, joka on kyllä ihan mahtavaa, koska silloin avannosta vielä piittaamattomat lapset on myös kiva napata mukaan. 

Resiinaretkelle lähdetään Nuorisokeskus Marttisten vastaanoton edestä. Kävelyä resiinoille tulee noin kilometri suuntaansa. Tämä kannattaa huomioida etukäteen. Perille pääsee kyllä myös autolla tarvittaessa.
Mietittiin etukäteen paljon sitä, jaksaako meidän lapset itse ohjata näitä tai kuinka monta kyytiin mahtuu. Meillä esikoinen ja keskimmäinen ajoivat koko reissun aivan intona, 5-vuotias jaksoi hetken aikaa, mutta vaihtoi sitten minun taakseni ihailemaan menoa ja huutelemaan ”kovempaa!”
Itseä vähän etukäteen jännitti onko nämä miten kiikkeriä, mutta meno tuntui vakaalta.
Resiinoja on olemassa erilaisia ja nämä Marttisissa olevat ovat kolmipyöräresiinoja, tunnetaan myös nimellä paloresiinat. Näillä ajeltiin junien perässä aikana jolloin junat toimivat puulla ja hiilellä. Resiinankuljettaja valvoi lähteekö junista kipinöitä maastoon ja tarvittaessa sammutti niitä resiinan mukana olevilla alkusammutusvälineillä.

Kun vastuullisuus ei ole vain sananhelinää

Haluan nostaa Nuorisokeskus Marttisilta vastuullisuuden ihan erityisesti esiin, koska ympäristön ja yhdenvertaisuuden eteen on tehty paljon töitä. Marttisilla on sekä Green Key- sekä Sustainable Travel Finland -sertifikaatit. Marttinen on myös Syrjinnästä vapaa alue ja heiltä löytyy yhdenvertaisaisuussuunnitelma. Ravintola oli myös viime vuonna eniten luomua (36%) käyttävä keskisuuri ammattikeittiö. 

Vaikka emme itse tarvitse esteettömiä tiloja, tuntui tosi hyvältä nähdä miten esteettömiä lähes kaikki paikat olivat Marttisissa. Osa luontopolusta on esteettömiä, rantasauna Vihdan käynti veteen asti on esteetön ja nuorisohotellit ovat esteettömiä. Täällä on siis helppo liikkua niin pyörätuolilla kuin lastenvaunuilla.

Näissä vasemman puolen portaissa on hissi alaterassilla ja terassilta liuska järveen asti, joka mahdollistaa veteen pääsyn esteettömästi.
Lasten loma-aikoina kylmän sään aikaan avoimissa saunavuoroissa on myös porealtaat käytössä. Loppuvuoden 2026 avoimet saunavuorot tulee Nuorisokeskus Marttisen ajankohtaista-osioon lähiaikoina. Kannattaa sieltä siis käydä kurkkaamassa ajantasaiset päivät.
Marttisissa järjestetään myös erityisesti loma-aikoina avoimia ohjelmia (huom. osaan on ennakkoilmoittautuminen), kuten vaijeriliukua, kirkkovenesoutua, melontaa ja resiinaretkiä. Nämäkin tulevat tiedoksi ajankohtaista-osioon Marttisten nettisivuille.

Ohikulkumatkalle Virrat tarjoilee järvimaisemia 

Marttisista 10 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevat Torisevan rotkojärvet sekä sympaattinen Kahvimaja. Reitti Torisevan rotkojärville lähtee osoitteesta Torisevanjärventie 493, 34800 Virrat, joka on ihan Kantatie 66 kiinni. Parkkipaikalta kävelee noin 100 metriä Kahvimajalle on vierailemisen arvoinen vaikka ihan ohikulkumatkalla ja pääseepä autolla ihan perillekin asti. Kahvimajalla aika on tuntuu todella pysähtyneen ja olevan edelleen. Tarjolla on perinteisiä herkkuja – pullaa, heikkakakkua, raparperipiirakkaa ja suolaista piirakkaa. Ja lapset ei olisi millään malttaneet lähteä, kun löysivät vanhoja Mustanaamioita. 

Kahvimaja on historiallinen kohde, sillä sen ovat rakennuttaneet jo 1936 Lotta Svärd -järjestö. Sen jälkeen Kahvimaja on siirtynyt yksityisille yrittäjille. Tapasimme myös nykyisen yrittäjän Gabrielin, joka kertoi hänen olevan nyt Kahvimajan yrittäjä kolmannessa polvessa. 

Kahvimajan takaa lähtee Torisevan rotkojärvien kuuden kilometrin kierros, jonka kiersimme lasten kanssa. Ehdottomasti parhaimmat maisemat tarjoilee reitin alkupää ja reitti nuolee erittäin jyrkkiä rotkokallioita. En suosittele reittiä märkään aikaan perheen pienimmille ja niille, joilla on vaarantajuttomuutta, mutta muutoin aivan ihanaa viilennystä kesäpäivään. Osa reitistä kulkee hiekka- ja asfalttitietä ja jos teidän lapset on yhtään niin kuin meidän, niin niissä pätkissä jaloista katoaa kaikki voima. Vaan kun saa pomppia kiveltä juurille ja kallioille, ei ole väsymystä nähtykään.

Luontopolun noin puolessa välistä löytyy laavu, josta löytyy myös vessa. Täältä löytyy myös puut valmiina.

Hyvänä aktiivisuuspurkupaikkanan toimii myös Virtain keskustan tuntumassa oleva Laivaranta, josta löytyy rantaravintola Baarbuuri. Ruuan saamisen kanssa oli vähän säätöä, mitä kyllä pahoiteltiin ja saimme pahoitteluksi jätskit vielä  ruuan jälkeen. Päivän annoksena ollut kuha oli hyvää ja lapsetkin söivät ilolla lohi- ja lehtipihviannoksensa.

Laivarannalla on myös kiva hiekkaranta hyppytorneineen ja ihan läheltä löytyy myös pumptrack, urheilukenttä ja tosi kiva ulkokuntosali. Kävin tekemässä tänne yksi ilta ihan yksin iltapyrähdyksen Marttisista vuokrattavalla sähkömaastopyörällä. Miten riemukasta oli päästellä mäntykankaisella polulla. 

Ravintola Barpuurii sijaitsee uimarannan ihan välittömässä läheisyydessä.
Pukukopit löytyy tämän hyppitornin ”sisäänkäynnistä” ja vessat ravintola Barpuurin takaa.

Olitpa sitten ohikulkumatkalla, mökkiläinen tai kesälomareissua suunnitteleva, Virrat tarjoaa rauhaa ja aktiivista puuhaa samassa paketissa. Kiitos Virrat, täytyy buukata kesäkuun viimeinen viikko vuodelta 2027 jo MuksuFestareille.

Koko perheen kesäloma keskellä ei mitään


Kaupallinen yhteistyö: Visit Salla


Sallan mainio slogan In the middle of nowhere pitää kyllä kutinsa, mutta jättää taakseen salaisuuden. Täällä on vaikka mitä kivaa tekemistä koko perheelle. Retkeilyreitit Sallan kansallispuistossa ovat kauniita, tunturin juurella pääsee kylpylään ja maastopyörät vievät nopeasti vähän kauemmaskin kansallispuistoon. Meidän rauhaa ja väljyyttä rakastava perhe hurmioitui Sallasta. Nyt kerron kaikki vinkit Sallassa reissaaminen lapsiperheen kanssa sekä mitä kaikki maksoi, niin sulle jää valkattavaksi mieleisimmät lomapuuhat.

Itselleni oli vaikea hahmottaa etäisyyksiä, mutta yksinkertaistettuna Sallatunturin läheisyydestä löytyy kaikki puuhailua varten ja Sallan kylälle on asiaa, kun tarvitsee tehdä isoja ruokaostoksia, käydä apteekissa tai vaikka hammaslääkärin päivystyksessä, niin kuin Nikolle pääsi käymään.

Majoittuminen kannattaa olla jossain Sallatunturin läheisyydessä, sillä näin on lyhyt matka kaikkialle. Me majoituimme reissumme Sallatunturin Tuvissa, jotka ovat aivan liki tunturia. Meidän mökkimme oli kahden makuuhuoneen paritalo, josta löytyi kaikki tarpeet viinilaseista pyykinpesukoneeseen. Majoitukseen kuului myös loppusiivous ja liinavaatteet, mikä oli kyllä aivan ihanaa, kun oli kolmen ipanan kanssa liikenteessä. Mökin hinta oli vuorokaudelta 182 euroa.

Sallatunturien Tupien vastaanoton yhteydessä tarjolla on myös aamiaista sekä löytyy myös ravintola Kiela. Myös Keloravintolan menu näytti aivan ihanalta täynnä lähiruokaherkkuja, mutta ei sinnekään ennätetty tällä kertaa.

Kuusamosta eli etelästä päin tultaessa ensin tulee vastaan Sallatunturi ja siitä noin vartin ajomatka vielä Sallan kylään eli keskustaan. Sieltä löytyy iso S-market ja sen yhteydestä apteeekki. Tien toisella puolella taas löytyy iso K-market sekä Alko. Molemmat kaupat oli tosi hyvin varusteltuja, eli ei tarvitse hamstrata mitään ruokaa matkan varrelta, mitä itse mietin matkan varrella.

K-marketin takana on myös kiva leikkipuisto. Me teimmekin ruokaostokset sillä taktiikalla, että toinen jäi lasten kanssa leikkipuistoon ja toinen teki koko reissun ruokaostokset. Toinen kiva leikkipuisto löytyy Sallatunturin juurelta liikuntakeskuksen takaa.

Salla Wilderness Park

Salla Wilderness Park hyvä paikka startata loma Sallassa, etenkin jos tulee Kuusamosta päin. Sieltä löytyy Sallan kansallispuiston Luonto- ja opastuskeskus sekä aukiolopäivinä keittolounas. Täytetiin ensin nälkäiset vatsat porokeitolla (vuoropäivinä lähituotettua poro- ja lohikeittoa), jonka jälkeen tutustustuimme luontokeskukseen. Salla on Suomen uusin, 41. kansallispuisto ja reiteille pääsee lähtemään Salla Wilderness Parkin luota.

Salla Wilderness Parkin parkkipaikka on tällä hetkellä työmaa, sillä parkkialuetta kunnostetaan. Lisäksi syksyn aikana pitäisi valmistua kevyenliikenteen ylikulkusilta, jolloin ei tarvitse enää ylittää autotietä osalle reiteistä lähtiessä. Työmaat on aina tylsiä, mutta ihanaa, että aluetta tehdään turvallisemmaksi.

Me suuntasimme parkkipaikalta kauniille Kolmiloukkosen reitille, joka on 3,7 kilometriä pitkä. Reitin alkupää on esteetön ensimmäiselle laavulle asti, paitsi nyt, kun parkkialue on remontissa. Reitin varrelta löytyy myös toinen laavu. Matkan varrella on pitkospuita ja polku nuolee lammen rantamia pitkin. Korkeusvaihtelua on tosi maltillisesti ja tämä oli lasten kanssa tosi mainio.

Salla Wilderness Park on ennen kaikkea poropuisto ja talvisesonkina siellä pyörii poro- ja huskyretket. Näin kesäisin siellä on kuitenkin mahdollista päästä tutustumaan porojen hoitoon opastuksella esim. Urpon poronruokintaretkellä. Retki maksaa 10 euroa henkilöltä. Meidän retkioppaana oli yksi Salla Wilderness Parkin yrittäjistä Timo. Itse en ole kova järjestettyjen retkien fani, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää niitä.

Opin Timolta aivan valtavasti. Hän kertoi muun muassa, että porojen sarvet tippuvat joka vuosi ja kasvukaudella ne kasvavat jopa 2,5 cm päivässä. Naarasporot tiputtavat sarvensa keväällä vasomisen jälkeen, kun ei tarvitse suojella enää poikasia ja urokset myöhään syksyllä rykimäajan jälkeen, kun ei tarvitse enää olla kylän mahtavin parittelija.

Ihmettelin miksi porojen sarvet olivat niin karvaiset nyt ja se johtuu kuulemma siitä, että sarvissa on kasvuvaiheessa erittäin vilkas verenkierto ja niitä peittää nahkakerros. Jos olisin koskenut siis sarveen, mitä ei ikinä saa siis tehdä, se olisi lämmin. Kun sarvet ovat saavuttaneet täyden mittansa, verenkierto sarvissa loppuu, jolloin sarvi kovettuu ja pinnalla oleva nahka kuivuu ja irtoaa. Se tapahtuu kuulemma noin vuorokauden aikana ja porot hankaavat niitä puihin ja sorkillaan. Tätä kutsutaan keloamiseksi. Niin kiinnostavia juttuja, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksi.

Puhuttiin Timon kanssa myös paljon pororetkien vastuullisuudesta, sillä porothan ovat villieläimiä. Heidän aitauksensa on 200 hehtaarin alue metsää, eli poroilla on harvinaisen paljon tilaa elää ja liikkua. He myös huolehtii poroille riittävästä levosta. Koko Salla onkin Sustainable Travel Finland -kohde ja kaikessa matkailun kehittämisessä pyritään hitaaseen ja hallittuun kehittämiseen. Tämä huokui kyllä kaikkialla.

Kolmiloukkosen reitti

Kylpylä ja muut uimapaikat

Kyllä oli meidän perheelle eksotiikkaa olla tunturin juurella kylpylässä samalla kun iso lauma, tai tokka poroja oli laiduntamassa ihan kylpylän ikkunan takana. Holiday Club Sallan kylpylä ei ole moderni viihdekeskus, vaan ainakin kesäkokemuksella rauhallinen ja näkymä koko seinien mitalta olevista ikkunoista auringon kultaamaan mäntymetsään kerrassaan maadoittava.

Kylpylästä löytyy 16 metrin kuntoallas, poreallas lasten allas sekä polskinta-allas vähän isommille lapsille. Poreallas oli sijoitettu täydellisesti; porealtaasta oli suora näköyhteys lastenaltaaseen ja polskinta-altaaseen. Lapsille löytyy niin uimalaseja kuin vesileluja, mikä on aina ilahduttavaa, kun tavaraa voi reissatessa olla niin rajallisesti.

Holiday Club Sallasta löytyy myös pieni kauppa, josta löytyy kainkenlaisia elintarvikkeita pitsasta maitoon. Ei tarvitse pikatarpeita varten lähteä aina Sallan kylään asti.

Uimarannat löytyy Sallan kylän läheltä Ruuhijärveltä (osoite Saijantie 8) sekä tunturissa Keselmäjärven rannassa liikuntakeskuksen ja camping-alueen läheisyydestä.

Salla Ski & active

Meidän reissun pyörävuokraukset olivat Salla ski & activesta. Me tehtiin Nikon kanssa niin, että iltaisin toinen jäi nukuttamaan lapia ja toinen lähti retkelle. Sähköpyöräily Sallatunturiin olikin itselleni reissun ehdoton kohokohta. Lähdin yhdeksän jälkeen illalla ja millaisen auringonlaskun sainkaan. Noh, ei mennä siihen, että valitsin kyllä väärän polun huipulle.

Oikea reitti maastopyörällä huipulle lähtee Keloravintolan takaa rinteeseen. Siinä laiduntaa kesäisin lampaita, se oli hyvä maamerkki. Huipulta löytyy useampi taukopaikka sekä huussi. Ihon kananlihalle laittava kokemus oli kuitenkin tunturissa olevat riippumatot, jossa köllöttelin ihailemassa yötöntä yötä. Riippumatot löytyvät, kun lähdet huipulta rinnettä hiukan alaspäin Venäjän suuntaan. Tässä vielä kartta, jost löytyy myös muut Aisti Salla -kohteet.

Esikoinen ja keskimmäinen pääsivät myös ekaa kertaa kokeilemaan maastopyöräilyä. Keselmäjärvenkierros oli tosi kiva tasainen reitti, joka on noin neljän kilometrin mittainen. Reitti menee niin sora- kuin asvalttitietä, sekä leveitä pitkospuita pitkin aivan Sallatunturin kupeessa. Maisemat on siis kohdallaan.

Palvelu Salla Ski & activessa erityisesti lapsia ja esikoisen vammaisuutta kohtaan oli ihana. He kyselivät etukäteen, onko jotakin, mitä voisivat tehdä pyörälle, jotta esikoisen olisi helpompi pyöräillä, esim. merkata jalkajarrunteipillä tai muuta vastaavaa.

Sillä välin kun vanhemmat lapset oli pyöräilemässä, me kuopuksen kanssa pelattiin Salla ski & activen pihalla minigolfia, aikuisen hinta 8 euroa ja lasten 5 euroa. Heiltä löytyy myös erilaisia pihapelejä, joita voi samalla 10 euron päivävuokralla vaihdella eri pihapeleihin, jotka voi ottaa mukaan vaikka mökille pelattavaksi. Valittavana oli esim. frisbeegolf, sulkapallo, minikeihäs ja mölkky. Ihan vieressä on myös pieni lampi, jonka äärellä on kota. Ei välttämättä tarvitse siis montaa metriä kävellä evästelemään ja saada retkifiilistä.

Salla-päivä herättää heinäkuisen Sallan

Kesäreissua Sallaan suunnitellessa kannattaa muistaa heinäkuun loppupuolella vietettävä Salla-päivä. Ohjelma keskittyi Sallan kylälle, missä oli paljon ilmaista ohjelmaa lapsille. Lapset mainitsi lemppareiksi pomppulinnat, taikuri Hassu-Hessun esityksen ja itsestä tuntui, että lapsia sai raahata pois Sallan sota- ja jälleenrakennusajanmuseosta.

Ensin vähän oltiin Nikon kanssa sitä mieltä, että haetaan museolta vain jätskit eikä viedä tällaiseen museoon vielä tämän ikäisiä lapsia. Siellä oli lapsia ajateltu kuitenkin ihan todella. Kokonainen huone täynnä lapsille puuhaa. Lapset katsoivat myös uteliaana mustavalko-ohjelmaa, jossa kerrottiin Sallan alueen jälleenrakentamisesta. Tänne voi mielestäni hyvillä mielin tulla siis pienempienkin lapsien kanssa.

Kesäaikaan museon takana on myös mahdollisuus päästä resiina-ajelulle tilauksesta. Museon pihapiirissä oli Salla-päivänä myös vanhoja autoja sekä vuohi ja poneja rapsutettavana. Sallatunturin puolellakin oli iltaohjelmaa ja live-esiintyjiä, mutta itse suuntasin tunturiin ihailemaan helteistä iltaa.

Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon pihapiiristä

Mitä tämä kaikki maksoi?

  • Majoitus 546€
  • Pororuokinta 50€
  • Keittolounas 41€
  • Aikuisten maastopyöräily 1 vrk 85€ + 85€ = 170€
  • Lapset samalla maastopyörällä 50€ / vrk
  • Kylpylä perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 44€ + lapsi 11€ = 55€
  • Sallan sota- ja jälleenrakennusmuseo 0€ (Salla-päivän ulkopuolella 5€ aikuisilta ja alle 12-vuotiaat ilmaisia)
  • Ruokakauppa 250€
  • Minigolf 13€

Yhteensä = 1175€

Polttoaineita en laskenut tähän, riippuu niin kovin mistä päin tulee. Me tultiin Varsinais-Suomesta ja meillä meni noin 100€. Ruokakulut on myös aina kovin suhteellisia, tällä kertaa käytiin vain kerran ulkona syömässä ja muuten laitettiin ruuat ja eväät itse.

Aina muistuttelen loppuun, että lasten kanssa reissatessa tärkeintä on, ettei ohjelmaa ole liikaa. Silloin ehtii nauttia kiireettä lasten kanssa olemisesta ja lapset saa tutkia ja tehdä mutkia. Me käytiin monessa paikkaa, jotta saataisiin teille mahdollisimman paljon ideoita mistä valkata mieleisimmät jutut. Muuten meillä on nyrkkisääntönä, että yksi isompi aktiviteetti päivässä. Silloin ei tule sätkittyä ja loma tuntuu lomalta. Ja Sallassa jos jossain ei pidä olla kiire minnekään.

Oma mieleni jäi haikailemaan ruskareissusta tänne. Kyllä joskus vielä.