liikunta

Osallisuuden tunne syntyy osallisuudesta

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 78AFF8C4-5485-4D1E-8A89-9FAAAA847B15.jpeg

Varsinkin etelässä poikkeuksellisen luminen talvi on tuonut mukanaan iloa, mutta myöa paljon murhetta talviliikunnasta lapsille ja perheille. Monissa päiväkodeissa ja kouluissa on nyt ohjelmassa luistelua ja hiihtoa, mutta ei kaikille. Eikä tämä kosketa vain meitä etelässä asuvia, vaan ihan kaikkia pohjoisinta Suoma lukien. Se, että pohjoisessa on lunta enemmän ja pidempään ei tarkoita sitä, että perheillä olisi mahdollisuudet hankkia talviurheiluvälineitä ja harjoittaa luistelua, hiihtoa, laskettelua…

Elsa Heiko puhui Instagramin stooreissa hyvin siitä, miten monenlaiset muutkin asiat kuin raha vaikuttaa siihen ettei talviurheiluvälineitä ole kaikissa perheissä. Vaikka välineitä löytyy käytettynä ja saisi jopa ilmaiseksi, niiden etsiminen, hakeminen, huoltaminen ja korjaaminen vie resursseja. Eikä välineiden omistaminen riitä, vaan resursseja pitäisi olla myös sinne toiminnan äärelle viemiseen ja ohjaamiseen.

Ketään ei (toivottavasti) pakoteta hankkimaan välineitä, mutta laittamalla toiset samaan aikaan pulkkamäkeen ja toiset suksille alamme tehdä jo hiljaista kastijakoa. Pulkkamäkiin laitetaan myös lapset, joilla harjoituskertoja ei ole takana tai niitä on vain muutamasti. Tätä perustellaan turvallisuudella. Tämä tarkoittaa siis sitä, että harrastamaan pääsevät ne, joilla on siihen mahdollisuus myös vapaa-ajalla. Ajatus että kyllä 30 vuotta sitten hiihdettiin ja luisteltiin on laiskaa ajattelua tämän päivän perheiden tilanteista ja tarpeista. Kyllä niitä vammaisia ja köyhiä on silloinkin ollut. Silloin 30 vuotta sitten vammaiset olivat vain piilossa, joten ei ihme jossei sellaisten ihmisten olemassaoloa edes ymmärrä.

En ole huolissani siitä etteikö oma lapselleni pääsisi kotona luisimille ja harjoittelemaan eri lajeja monipuolisesti. Olen huolissani kaikkien niiden lasten puolesta, joiden perheissä ei ole varaa hankkia niitä luistimia tai mahdollisuuksia viedä lasta harjoittelun ääreen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 4DC5BD64-2565-4D25-8B74-1364B5C44991.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 616E5C14-D0AA-4AF6-997C-F88F46830210.jpeg

Mitä jos ajateltaisiinkin, että luistelemaan viedään ne, joilla ei ole siihen mahdollisuutta vapaa-ajalla? Hyväksyttäisiinkö tämä yleisesti? Ei, en vaadi, että luistelemaan viedää vain ne lapset, jotka sinne ei muuten pääse vaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia ihan jokaiselle. Jos kaikkia lapsia ei ole mahdollista viedä luistelemaan, silloin luistelemaan ei mene kukaan. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toiminnan pitäisi olla sellaista johon kaikilla on yhtälaiset mahdollisuudet.

Tämä(kin) tuntuu varmasti monesta ylimitoitetulta vauhkoamiselta, mutta jos jo varhaiskasvus ja peruskoulu ajautuu siihen, että tietyt asiat mahdollistetaan vain niille jotka osaa, kykenee ja on varaa, ajautuu meidän yhdenvertaisuuden edistäminen kaatopaikalle jo lapsuudessa. Miltä tuntuu lapsesta, jolla ei ole varaa luistimiin? Tai vanhemmat eivät hanki niitä syystä, että niitä tulee käytettyä vuoden aikana vain muutamasti. Miltä tuntuu lapsesta, joka haluaisi olla mukana siinä mitä kaveritkin tekee, mutta jääkin tekemään lumikakkuja, koska ei pääse harjoittelemaan toimintaa?

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 5715F3DE-10C6-4B70-86F9-4ADEF04FA297.jpeg

Turun oppimistutkimuskeskuksen erikoistutkija Pekka Salonen on sanonut vuonna 2011:

Jos ympäristö ei muutu, vaan yksilön pitää sopeutua syntyy huono tulos.

Ylipäänsä päiväkodeissa ja kouluissa ryhmän toiminta tulisi olla suunniteltu siten, että jokainen lapsi saa ja pystyy osallistumaan. Kuulee sanottavan ettei varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ole tarkoituskaan olla kaikille samaa. Tällä tarkoitetaan varmaankin ajatusta eriyttämisestä, joka siis pyrkii antamaan yksilön tasolle sopivia tehtäviä ja toimintaa. Eräs erityisopettaja pohti hyvin, että miksi on asetettu taso, jonka ylä- ja alapuolelle eritytetään. Miksi lähtökohta eriyttämisessä ei ole se, että heikoinkin yltää toiminnnan tavoitteisiin ja sitten eritytetään siitä ylöspäin. Pulkkamäki vs. hiihto-keskustelussa ei kuitenkaan ole kyse eriyttämisestä vaan epätasa-arvosta, josta julkisten instituutioiden pitäisi pyrkiä pois.

Jos joku kehtaa sanoa, että vammaisten, erityistä tukea tarvitsevien ja köyhien lasten vuoksi oma lapsi jää vaille mielenkiintoista kausitoimintaa, annan tarjoiluehdotukseksi heittämään vähän kylmää vettä kasvoille. Sen sijaan, että vetoaa tähän, voisimme ottaa mielikuvituksen käyttöön ja suunnitella miten me voisimme mahdollistaa kaikille sen luistelun. On olemassa apuvälineitä, vapaaehtoisia, lainaamoja ja päiväkotien ja koulujen sisäisiä lainausrinkejä.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on 58D5D1CC-A70A-4DD7-B6A3-9EA5452B7ED4.jpeg
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on AFAEF53E-E957-4F54-A0D0-8AA11B2596C7.jpeg

Viime syksynä puhuin siitä miten lähtökohtaisesti kirjastossa on kaikilla oikeus olla, mutta todellisuudessa kaikki eivät koe omaa tai perheensä oloa mukavaksi ja tervetulleeksi. Sain viestejä silloin, että rohkeasti vain, kyllä se kirjasto on ihan kaikkien perusoikeus. On on, mutta jossei niitä ole suunniteltu ja rakennettu palvelemaan erityistarpeita jää ne myös sellaisilta ihmisiltä käyttämättä.

Se ei riitä, että me näytetään peukkua ja sanotaan yhteiskunnan olevan kaikille. Että rohkeaa, kun uskaltaa elää elämäänsä. Meidän pitäisi kehittää meidän palvelut sellaisiksi, että jokaisen olisi mahdollista osallistua. Ei pyörätuolissa istuva koe epäreiluna sitä ettei hän pääse kävellen kauppaan. Sen hän kokee ettei hän pääse pyörätuolillaan esteettömästi kaupan ovesta tai liikkumaan kaupan sisällä. Ei kuuro koe epäreiluna sitä ettei hän kuule puhelimen toisessa päässä olevaa ihmistä. Sen sijaan sen hän kokee jos ei ole olemassa palvelua, jolla hänkin saa hoidettua ajanvarauksen hammaslääkäriin ja hätäpuhelun hätäkeskukseen.

Uimisen iloa kaikille

Vesi on itselleni miellyttävä ja rauhoittava elementti, erityisesti luonnonvedet ja siksi olisin halunnut yrittä myös synnyttää veteen. Viihdyn vedessä ja veden äärellä. Siksi koen erityisen tärkeäksi, että lapsenikin oppisivat uimaan. Niin, että he pystyvät toimimaan vedessä edes auttavasti myös hätätilanteissa. Esikoisen kanssa aloitimme uinnit viiden kuukauden ikäisenä ja nyt kuopus pääsee alkamaan touhut jo 3,5 kuukauden ikäisenä.

Esikoisen kanssa olimme aivan tavallisessa vauvauintiryhmässä. Siinä vaiheessa hänellä oli vielä sydämen eteisten ja kammioiden välissä pienet aukot, joita seurattiin harvakseltaan. Se ei estänyt uinnin aloittamista. Siellä harjoiteltiin tutustumaan veteen, leikittiin laululeikkejä, pyörittiin, hypyteltiin, käytettiin lötköpötköjä ja erilaisia uima-alustoja ja myöhemmin aloitettiin sukelluttamaan ja sukeltamaan itse altaan reunalta.

Harjoittelimme sukeltamista melko pitkään ensin kaatamaan pikkuämpärillä vettä pään päälle pienen määrän kerralla, jotta tuntuma vedestä silmillä ja kasvoilla tulisi ja sukelluksessa vauva ei hätääntyisi. Ensimmäistä sukellusta jännitimme miehen kanssa ihan hulluna. Mutta neiti oli vain hämillään. Toistojen ja toistojen jälkeen hän alkoi enemmän ja enemmän nauttia touhusta. Tänään se näkyy meillä rohkeutena altaalla. Onko kyse välillä ihan sekopäisyydestä rajattomasta uinnin riemusta, raja on häilyvä.

Vauvauinnin opit jatkavat elämistään edelleen. Veden pinnan alle joutuessaan suu menee usein hienosti kiinni tai ainakin hän nielee vettä todella harvoin. Uskon, että vauvauinti on ollut ratkaisevaa tässä, koska päiväkodin aloittamisen jälkeen alkoivat flunssakierteetkin ja viikottainen uinti on enää unelma vain.

Uintiasennossa autamme neitiä kannattelemalla rintalastan kohdalta, ei kainaloista, jotta kädet pääsevät vapaasti liikkumaan. Kelluva pikkupallo on mieletön motivaattori, jota heitetään eteen päin ja uidaan kiinni. Seuraavaksi tarvitsisi löytää mahdollisimman miellyttävät kellukkeet, jotta jossakin vaiheessa ei tarvitsisi kannatella niin paljon. Vaikka vesi keventää kuormaa huomattavasti, on 3-vuotiasta jo melko raskas kannatella yhdellä kädellä. Tällaisia olen pohtinut, koska perinteiset saivat ainakin täystyrmäyksen.

Saimme uintireissulle mukaamme liikunnan ja retkeilyn moniosaajan sekä SUH:n erityisuinnin kouluttajan Kaisan (löytyy Instagramista nimellä @kaisaseikkailulle). Harjoittelimme hänen kanssaan erityisesti veteen puhaltamista. Aluksi ei tullut tuon taivaallista, mutta kun leikin varjo saatiin aikaan, tuli paljon onnistumisen iloa. Myös tarpeeksi syvälle meneminen auttoi. Neidin ei tarvinnut yrittää kyykistyä, vaan hän pystyi olemaan vedessä suorana ja keskittymään puhaltamiseen. Harjoittelimme myös pohjasta esineiden poimimista, jaloilla potkimista vatsallaan, kellukkeiden pukemista ja selkäasennossa vanhempaa vasten rentoutumista.

Vauva- ja perheuinnista on kirjoitettu kattavasti Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry:n eli SUH:n sivuilla. Jos vauvauintia ei ole harrastettu ja lapsen iän myötä se aika on ohitettu, mitään ei ole vielä kuitenkaan vielä menetetty. Koskaan ei ole liian myöhäistä, uskoisin. Ja vaikkei vesi ole tuntunut lapsesta omalta elementiltä niin kannattaa kokeilla jonkin ajan kuluttua uudelleen. Voi olla, että kyse on ollut pienistä asioista, kuten nälkä, väsymys, uimahousut huonosti, paljon kovia ääniä ja uusia ärsykkeitä, liian kylmää/kuumaa vettä ja niin edelleen. Uimahalleissa näkee entistä enemmän apuvälineitä ja esteettömiä kulkuja altaaseen, joten vaikeavammaisuuskaan ei itsessään ole este uinnille. Esteitä uinnille voivat olla:

  • akuutit tulehdukset
  • kuume
  • hallitsematon korkea verenpaine
  • vaikeat sydänviat
  • tarttuvat ihosairaudet
  • avoimet haavat
  • tietyt lääkärin diagnosoimat ongelmat korvissa sekä
  • suolen ja rakon pidätyskyvyttömyys (jos kyse on säännönmukaisesta ongelmasta. Olemassa on inko-housuja, jotka hyvin istuessaan välttää pissa- ja kakkavahinkojen päätymistä altaaseen)

Uintiharrastus kannattaa aloittaa lasten kanssa ohjatuilta tunneilta tai jos myönnetään fysioterapiaa allasterapian muodossa, jotta opitte nauttimaan touhusta ja saatte ideoita ja vinkkejä pulikoimiseen. Erityisuinnista löytyy tietoa myös SUH:n sivuilta.

En voi tietää oppiiko down-neitini koskaan uimaan. Olen hänen kasvatuksessaan lähtenyt kuitenkin liikkeelle siitä, että kaikkea tehdään, harjoitellaan ja kokeillaan ilman valmista leimaa otsassa. Ja mikä ei tunnu tänään lapsesta miellyttävältä ja luontevalta voi tuntua siltä ensi kuussa tai parin vuoden päästä. Uinti on edullinen koko perheen harrastus ja mikäli lapsella on avustajakortti ja oikeus avustajaan, on aktiviteetti huomattavan huokea.