rutiinit

Ihanaa olla kotona. Ei äkkiä muistu mieleen, koska olisi näin onnellinen ollut kotiin pääsemisestä. Täällä ollaan harjoiteltu uutta arkea ja aikataulua. Tai oikeastaan ettei sellaista sanaa enää ole. Sitä silmät on auennut ihan uusille ja ihmeellisille asioille. On tullut omin silmin koettua matkailun avartavan. Oman lapsen saaminen käsivarsille vähintään mullistaa maailmankuvaa.

Hieman huomioita itsestä ja ympäristöstä edeltäneltä viikolta:

Minua on huijattu, että nuorena jaksaa valvoa vauvan kanssa. Ei jaksais.

Herään kuitenkin monta kertaa yössä kuuntelemaan pelkästään hengitetäänkö pienessä pahvilaatikossa.

Säntäileminen ja hötkyily on turhaa. Koska sitä tissiä ei voi syvemmälle suuhun työntää eikä ne ilmat pienessä mahassa lakkaa taikasauvan heilautuksella, voi keskittyä nauttimaan hetkestä ja katsella ympärilleen. Vois sitä vieläkin sotkusempaa olla.

En voi laskea vauvaa meidän sänkyyn ilman vaippaa vain kipaistakseni huoneen toiselta puolelta hakemaan uutta tilalle. Sen tehtyään saa satavarmasti vaihtaa omatkin lakanat.

Just kun oot saanut koko vaununkomeuden nyytteineen valmiiksi ja oot valmiina lähtemään ulos, alkaa pieni tiikerinpentu ilmoitella nälästään. Sitten onkin kakat vaipassa. Ja bodyssa. Ja niskassa. Ja pissat kaaressa omilla vaatteilla. Sen jälkeen tuleekin koira ovelle kertomaan, et joo nyt on muuten mun vuoro. Ja näin on taas yksi tunti aikataulusta myöhässä.

Toistaiseksi mua edelleen kiinnostaa, miltä peilissä näyttää, vaikka kulmakarvoja ei ehkä nypitäkään samalla antaumuksella. No ainakin ne pissaset paidat vaihdoin.

Esteetön kulku ei ole itsestäänselvyys ja logistiikka tulee aivan varmasti tuottamaan useampia harmaita hiuksia. Liuskojen metsästys on alkanut ja mukulakiviä ei vältellä enää korkojen vuoksi.

Asioille on lähdettävä sitten nyytti on tyytyväinen. Ja ennen kuin olen päättänyt olenko se äiti joka imettää keskellä kahvilaa vai verhoihin peiteltynä vessakopissa kotiin on kiirehditty kiltisti ruoka-aikojen rytmittämänä.

Ruokaa ei kannata laittaa lautaselle ennen kuin valtakunnassa on kaikki hyvin. Eikä lämmin ruoka ole silloinkaan itsestäänselvyys.

Se puolison olemassa olo tuntuu aika hemmetin ihanalta niinku noin muutenkin kuin kainaloon käpertyäkseen. Joskaan senkään merkitys ei ole vähentynyt eikä toivottavasti tule laiminlyödyksi tulevaisuudessakaan.

Ruokapöydässä keskustellaan enemmän ulosteen laaduista kuin maailman politiikasta.

Lapsiperheiden duunimäärä on uskomaton. Vaikka jokainen on oman elmänsä survivor, niin kyllä jokainen äiti ja isi ansaitsis vähintään kutsun linnan juhliin.

Mulla on aikaa ihailla kuinka paljon ja kauniita pihlajanmarjoja tänä syksynä on.

Näin perjantai-iltana ei lähdetä spontaanisti leffaan tai yksille bubiin. Pitkä suihkukin tuntuu absurdilta, sillä makuuhuoneesta kuuluu vaikeroiva nyyhkytys. Mutta ai että se tyytväinen ilme, kun massu on täynnä, puhdas vaippa ja sylissä kaivaudutaan mahdollisimman lähelle. Ei valittamista.