Äitiys

Synnytyskertomus ja ammesynnytys kokemuksena

Hups, tämä synnytyskertomus unhoittui neljäksi kuukaudeksi luonnoksiin. En pysty ymmärtämään, että meidän kolmas lapsi on tämän kaiken häsellyksen keskellä ollut jo kohta 8 kuukautta. Synnytyksestä on kahdeksan kuukautta. Josko olisi nyt aika päästää irti tästä ja kertoa miltä tuntui tämä kolmas synnytys.

Toivoin jo keskimmäistä odottaessa, että olisin päässyt kokeilemaan ammesynnytystä (vesisynnytystä, allassynnytystä…, you name it), mutta Tyksin kaikki kaksi ammetta olivat juuri silloin varattuja. Tällä kertaa aikainen lintu madon nappasi eikä ollut aamutuimaan muita ammeeseen halajavia, joten nyt saan jakaa myös kokemukseni veteen synnyttämisestä. Vesi on ollut itselleni aina todella hyvä elementti rentoutumiseen ja kivunlievitykseen ja siksi ajattelin, että se olisi minulle hyvä tapa synnyttää.

Vuorokausi ennen synnytystä

Olin valmistautunut, että synnytys tapahtuu hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa niin kuin kahden muunkin lapseni synnytyksessä. Kun niin ei tapahtunutkaan ja piti varata aika synnytyksen käynnistykseen, oli pakko ottaa oman päänsä kanssa time out.

Takanani oli kaksi melko luonnollista synnytystä. Luotin kehooni, mutta kun synntys ei käynnistynyt, iski epävarmuus, miten kehoni reagoisi käynnistykseen. Yritin tasata mieltäni, olin somesta pois, tein spinning babies liikkeitä, kävin pururataa kävelemässä edestakaisin, söin jäätelöä litroittain, yritin vain olla. Mitä ikinä se sitten voi tarkoittaa 4,5-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan seurassa. Saunat, seksit ja siivouksetkin tuli kokeiltua. Ei mainittavaa edistystä saati odotettua lopputulosta. Toisaalta tunsin itseni jaksavaksi ja voimakkaaksi ja toisaalla olin aivan loppu sekä henkisesti että fyysisesti.

Noin 15 tuntia tämän jälkeen mulla oli vauva sylissä

Perjantai 2:30

Tiistaiaamuna olisi ollut käynnistysaika. Olin monena yönä ollut levoton ja uneton, mutta mitään ei ollut tapahtunut satunnaisia supisteluja lukuunottamatta. Torstain ja perjantain välisenä yönä olin taas puoli 3 maissa hereillä. Olin joko nousemassa sängystä tai menossa sänkyyn, kun kuulin ja tunsin sisältäni pienen poksahduksen, jonka jälkeen jalkojen välistä lirahti lapsivedet. En tiedä kuulinko ihan oikeasti, mutta ainakin kuvittelin kuulevani, niin selkeästi se tuntui. Se ei sattunut ollenkaan, oli kuin jokin kupla olisi hellästi puhjennut.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsivedet menivät sponttaanisti ja kotona. Ei se ole kyllä yhtään niin dramaattista kuin elokuvissa. Vettä tuli selvästi, mutta kuitenkin sen verran vähän että hetken mietin, olikohan se sittenkin pissaa. Vetisiä lurahduksia tuli kuitenkin sen jälkeenkin muutamasti ja ymmärsin ettei tämä nyt ihan pelkkää virtsankarkailua ole. 

Supistuksia ei vielä oikeastaan silloin ollut, mutta herätin kuitenkin puolison täydestä unesta. Emmittiin yhdessä vieläköhän sitä kehtaa tässä kohtaa soittaa äitiäni ja isääni meille, onhan yö. Ihan niin kuin se sitä syntyvää vauvaa kiinnostaisi.

3:00

Aikaisemmista nopeista synnytyksistä viisastuneena soitin ja toivoin kuitenkin vanhempien tulevan jo, vaikka vielä ei lähtöä ollutkaan tiedossa. Supisteluita alkoi tulla jonkin verran, mutta taisimme jopa kaikki vielä nukkua hetken vanhempieni saapumisen jälkeen.

6:00

Soitin Tyksiin ja kysyin, että nyt varmaan tultaisiin. Joka tapauksessa lapsivesien jälkeen pitäisi mennä aina tarkastukseen, eli olisimme voineet lähteä jo silloin kolmen jälkeen. Näin jälkikäteen pohtien uskon tämän olleen kuitenkin hyvä näin, sillä pystyin rentoutumaan kotona hyvin ja synnytys käynnistyi ja eteni omaa tahtiaan.

Puhelun jälkeen herätin puolison ja sanoin, että nyt mentiin. Siinä itseäni pukiessa supistelut lähti voimistumaan ja tihentymään nopealla tahdilla. Äänensävyssäni ei tässä kohtaa tainnut olla enää yhtään lempeyttä ja tunsin, että nyt on toimittava.

Meiltä ei sairaalaan ole onneksi aja varttia kauempaa. Sairaalan aulassa ei ollut ketään ja olin aivan kärsimätön ja kivulias. En kuitenkaan niin kivulias etten olisi selvinnyt, tuskainen enemmänkin. 

Maskin sain riisua tässä vaiheessa pois eikä sitä synnytyksen aikana tarvinnut pitää. En tiedä pysyisikö siihen edes kukaan.

6:30

Olin kiukkuinen, kun ketään ei näkynyt missään. Supisteli. Puoliso kävi etsimässä jonkun hoitajan, joka ottaisi meistä koppia.

Kun hoitaja löytyi, pääsin nopeasti tutkittavaksi. Vauvasta otettiin sydänkäyrä vatsan päältä ja minusta otettiin streptokokkinäyte synnytyskanavasta ja tarkistettiin kohdunsuun tilanne. Makuulla olo tuntui kamalalta tässä kohtaa ja pomppasinkin heti ylös kun mahdollista. Tai no – pomppasin ja pomppasin.

Kohdunsuu oli kätilön mukaan 8cm auki. Vau. Keinuttelin itseäni seistessä puolelta toiselle ja odottelimme, sillä pääsin tälläkin kertaa suoraan synnytyssaliin. Kätilö kysyi vielä tässä kohtaa oliko minulla jotain toiveita synnytyksen suhteen. Mutisin epämääräisesti ammeesta. Jälkikäteen naurattaa miksi sitä ei osannut ponnekkaammin tuoda esiin, kun tahto vesisynnytykseen oli vahva.

Odottelimme ehkä vartin verran ammeen täyttämistä tutkimushuoneen puolella, jonka jälkeen pääsin siirrtymään suoraa ammehuoneeseen. Synnytysosaston käytävillä tuntui rauhalliselta ja saavuimme juuri sopivasti vuoronvaihtoon. Oikeasti hoitajan näkökulmasta se ei oo hyvä ajankohta, mutta oli kiva ainakin ettei tarvinnut monen kätilön kanssa asioida. Sain aivan ihanan kätilön, joka kertoi hänellä olevan viimeinen työvuoro ennenkö hän siirtyy muihin tehtäviin. Todennäköisesti tämä olisi viimeinen vauva, jonka synnytyksessä hän ainakin vähään aikaan olisi mukana.

Käytävän perällä oli pienssä vessan näköisessä huoneessa kulma-amme, joka oli todella paljon pienempi kuin kuvittelin mielessäni. Olin vähän hukassa, että menenkö mä nyt sitten ammeeseen heti vai mitä tehdään. No, sinne mä loikkasin, puoliso viritteli kaiuttimen ja aiemmin tekemäni soittolistan tulille. Ihanaa, että oli musiikkia vaikka en siitä nyt juuri muistakaan. Siinä hetkessä se tuntui hyvältä ja rentoutti, se riittää.

Huone oli hämärä ja aamu synnytysosastolla tuntui seesteiseltä ja rauhalliselta. Vesi ei ollut mitään ihmeellisen lämmintä, sitäja ajoittain minulla oli jopa vähän kylmä. Että ei siitä varsinaisesti mitään spakokemusta tullut. Jälkikäteen mietin, että olisi varmasti auttanut vielä entisestään jos olisi suihkutellut samalla.

Tuntui, että hetken aikaa ammeessa tuli lähes hengailtua, vaikka supistelut olivatkin jo todella voimakkaita ja kipeitä. Synnytyslaulusta ja hengittämiseen keskittymisellä oli todella iso apu minulle kipuihin. Kuvistakin voi huomata, että meillä oli läpi synnytyksen leppoisa ja hyvä tunnelma, vaikka ponnistusvaiheeseen ei kyllä leppoisuus sanana oikein sovikaan.

Ammeessa oli vaikea löytää hyvää asentoa, mutta oli ehdottomasti parempi kuin olisi ollut sängyssä synnyttäessä. Olisin halunnut olla ikään kuin vatsamakuulla, mutta amme oli niin pieni etten saanut itseäni sellaiseen asentoon ja toki vastakin ammeen reunaan otti kiinni. Lopulta koin konttausasennon parhaaksi ja välillä nojasin käsivarsillani ammeen reunaan. Minulla oli vatsan päällä sydänkäyrän mittausvyö, mutta päädyttiin laittamaan vauvalle myös scalp-anturi eli ”pinni” päähän, jotta sykettä pystyttiin seuraamaan tarkemmin eikä tarvinnut huolettaa jos vatsan päältä ei tule niin hyvää käyrää. Se oli hyvä, koska keskimmäisen synnytyksessä koin vastenmielisenä sen, että minun piti tulla suihkusta välillä pois käyrille, kun sitä ei saatu suihkussa toimimaan. Se myös häiritsi omaa kuplautumista ja rentoutumista.

Kaikki kuvat tästä eteenpäin ovat Sonja Siikasen, jonka kanssa tein kaupallisen yhteistyön synnytysvalokuvauksesta. Postauksessa kerron miten ja missä vaiheessa Sonja saapui synnytysosastolle.

7:35

Kohdunsuu oli 10 cm auki. Saan kuulemma ponnistaa sitten kun siltä tuntuu ja ihan omaa tahtia. HÄH!? Aikaisemmissa synnytyksissä olen synnyttänyt sängyllä ja kätilö on antanut ohjeita, että milloin kannattaa vähän himmata ja pikku hiljaa ponnistaa ja milloin saa antaa itsestään aivan kaiken irti. Tuntui ensin ihan liian vastuulliselta, mutta huomasin kyllä kropan kertovan milloin todellakin kuuluu ponnistaa. Kaikki se mitä keho kertoo ja miten se toimii on uskomatonta. Ensisynnyttäjälle toivon ennen kaikkea rohkeutta ottaa ne tunteet vastaan ja elää niitä. Tuntuu pelottavalta päästää irti kehonsa kontrollista. Keho on kuitenkin viisas, sille kannattaa luottaa itsensä. Papereiden mukaan ponnistusvaihe kesti 18 minuuttia.

Pään syntymisen jälkeen ponnistamisen tarve kuitenkin lähes loppui. Olin tosi väsynyt ja ilman ponnistuksen tunnetta oli vaikea saada tarmoa ponnistaa. Kätilö ”kutitteli” alavatsaani, jotta supistelut aktivoituisivat. Supisteluja tuli, mutta se järjetön ponnistamisen tarve oli poissa. En pysty ymmärtämään millä voimilla ne synnyttää, jotka ottavat synnytyssupistuksia vastaan monta vuorokautta. Ihminen on ihmeellinen.

Olin omassa kuplassani, mutta sieltä ymmärsin kuitenkin, että nyt ilmeisesti olis vähän kiire saada lapsi ulos, kun he käskivät minun kääntyä puoli-istuvaan asentoon. Lopulta hartiat autettiin ulos. Napanuora oli kertaaleen ollut kaulan ympäri, jonka vuoksi sykkeet olivat alkaneet laskea ja tuli vähän kiire. Yritin tyynnyttää mieltäni ja keskittyä ponnistamaan. Kysyin jälkikäteen huomasiko puoliso hoitajille tulleen vähän kiire kanssani. Hän ei ollut huomannut mitään. Niin taitavia he siis oli ettei maallikko osannut nähdä tilanteessa mitään kiireen tuntua.

Kätilön apuna oli lastenhoitaja ja yhdessä he auttoivat vauvan vedestä suoraa iholleni rintakehälle. Vauva ei itkenyt aluksi mikä on melko tyypillistä vesisynnytyksessä, mutta kyllä hän siitä piristyi ja äänensä avasi. Olin samaan aikaan levollinen ja kaikkeni antanut. Tuntui hyvältä saada lapsi lähelle, vaikka olinkin todella väsynyt ja viluinen.

8:00

Ammeesta huoneeseen siirtyminen olikin sitten oma operaationsa. Kaikkensa antaneena vastasyntynyt hatarien käsivarsieni syleilyssä oli vaikea päästä ylös ja ammeen reunan yli, vaikka tukijoita oli kummallakin puolella. Kun nousin ammeesta niin verta tuli holahtaen lattialle, minua heikotti ja kylmäsi. 

Verivana perässäni ja vauva napanuoralla kiinni minussa hoipuimme sänkyyn. Uskomatonta. Hän oli viimein täällä. Yhtä ruttuinen kasvoiltaan kuin keskimmäinenkin. Moni kysyi miltä tuntuu, kun sinne veteen tulee sitten kaikki muutkin eritteet. Ei mitään muistikuvaa, että se olisi kiinnostanut minua missään kohtaa tai että olisin kokenut veden likaiseksi tai epämiellyttäväksi.

Tärisin kylmästä ja olin pienessä horroksessa. Rintaliivit autettiin päältäni ja sain peittoa vauvan ja minun päälle. Koin oloni heikoksi. Minulle laitettiin kanyyli varmuuden vuoksi, koska vuosin verta jonkin vuoksi ja hemoglobiinini oli valmiiksi alakanttinen.

Puoliso auttoi vauvaa rinnalleni, tarjoili pillimehua ja piti kädestä. Vielä oli vuorossa istukan syntyminen ja totuuden hetki, eli olisiko alakerrassa ommeltavaa.

Kahdesta ensimmäisestä lapsesta ei ole tullut ompeleen ompeletta, mutta nyt ommeltavaa oli yhden vuodeosaston kätilön sanoja lainaten ”siellä sun täällä”. Nauratti ja kauhistutti samaan aikaan. Esikoinen oli kuitenkin kaksi kiloa pienempi ja keskimmäinen kilon pienempi syntyessään. Ei siis sinänsä ihme, että alakerta otti osumaa, vaikka olikin kyse kolmannesta synnytyksestä. Synnytystapa-arviossa vauvan koko vastasi hyvin viikkoja eikä koosta ollut huolta. Sen jälkeen vauvan kokoa ei kukaan arvioinutkaan enää. Osasin odottaa, että kuopus on isompi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta yllätyin kyllä kuinka paljon isompi hän olikaan.

Ennen ompelua minua yritettiin puuduttaa kunnolla, mutta ei se siltä tuntunut. Puutumisen kanssa on minulla ollut aiemminkin haastetta. Harvemmin kuulee puhuttavan istukan synnyttämisestä ja ompelusta ja siihen liittyvästä kivusta. Koen ettei se ole mitenkään kivuton, paikka paikoin jopa kivuliaampi kuin itse synnytys. Siinä vaiheessa synnytyksenaikaiset hormonipiikit ovat varmasti osittain laskeneet.

Kätilön ansiosta minulle jäi jälkipyykistä kuitenkin hyvä ja turvallinen olo. Hän kohtasi minut. Hän kysyi haluaisinko mielummin kuulla etukäteen ennenkö iskee neulan lihaani vai onko parempi ettei sano edeltä. Hän myös antoi minulle aikaa huilata välillä, jonka jälkeen jatkoi ompelua. Hän oli pahoillaan, että joutui satuttamaan, mutta hän lupasi tehdä hyvää jälkeä. Meillä synkkasi hyvin ja huumorin kautta sain helpotusta olooni.

”Sovitaanko, et ompelen tän alakerran niin kuin itelleni tekisin.”

Deal.

Puoliso oli kätilön kanssa ottamassa mittoja ja muuta ja minä yritin freesata itseäni. Minulla ei ollut yhtään nälkä, mutta yritin syödä nopeasti sulavia ruokia. Mielessä jäyti jo mahdollinen ummetus ja kylmäsi jo pelkkä ajatus. Toivottavasti osastolla olisi taas luumunektraria tarjolla, huomasin ajattelevani.

Kävin pitkässä suihkussa ennen osastolle siirtymistä. Taas kerran suihku helpotti oloani. Pissaamisen onnistuminen on tärkeä meriitti synnytyksen jälkeen, jotta virtsarakko ei ylitäyty ja veny liikaa. Vessanpytylle istuutuminen tuntui aivan mahdottomalta tehtävältä, joten yritin pinnistää pissaa suihkuun. En heti saanut, mutta kun sain rentouduttua hetken suihkussa sain tirautettua senkin.

Toukokuussa koronatilanne salli puolison tulon vuodeosastolle ja tosiaan synnytyksessä oli myös valokuvaajamme Sonja mukana. Osastolle päästyämme könysimme nukkumaan sylikkäin kaikki samalle sängylle ja olimme kaikki kaikkemme antaneita. Ihmettelin elämää, voimaa joka minussa oli ja sitä rakkautta joka minut ja meidän perheen ympäröi. Niin paljosta sai kiittää.

Huh. Tuntuu käsittämättömältä, että mä ja me ollaan tuossa. Olen ikuisesti itselleni kiitollinen, että uskaltauduin ottamaan valokuvaajan mukaan synnytykseen.

Lue myös:

Esikoisen synnytyskertomus

Keskimmäisen synnytyskertomus

Kaksi erilaista synnytyskokemusta

Voiko vauva-aikaa vihata

Kyllä vauva-aikaa voi vihata ja varmasti vihataankin, mutta ei julkisesti. Usein ajatellaan, että vanhemmuus on jotain, jonka kaikki vanhemmat kollektiivisesti ymmärtävät ja pystyvät samaistumaan kaikenlaisiin tuntemuksiin. Tämä ei ole totta. Kaikki vanhemmat eivät ymmärrä toisiaan ja toistensa erilaisia tilanteita. Aika-ajoin huomaan sosiaalisessa mediassa vanhempien varovasti tai huumorin kautta raottavan sisintään ja kertovat ettei vanhemmuus ole aina ihan ihanaa ja timanttista. Siihen kommentoidaan usein: ”Nauti nyt, se vauva-aika menee niin pian ohi” tai ”sä vielä kaipaat tota aikaa”. Ihmiset tarkoittavat kommenteilla tietysti hyvää, mutta oikeastaan se vain lisää ahdistusta jo valmiiksi ahdistuksessa vanhemmassa. Mitä teen väärin, kun en nauti? Miksi minun elämäni ei ole yhtä kikatusta ja vierekkäin nukuttuja päikkäreitä? Tästä olenkin kirjoittanut tosi oivaltavasti postauksessa ”Mitä vauvavuodesta jäi käteen”.

Olen ollut se, joka kaikissa sukujuhlissa on paijannut vauvat ja leikittänyt pikkulapset. Esikoisen ja keskimmäisen jälkeen hätkähdin tajuamaan, että en minä oikeastaan tykkää vauvoista. En liiemmin nauttinut vauvavuosista, vaikka totta kai niissä on ollut paljon hyviä hetkiä. En kuitenkaan edelleenkään tunne niitä tunteita, että voi kunpa he olisivat vielä vauvoja. Kuopuksen saatuani ymmärsin kuitenkin etten minä vihaakaan vauvoja tai vauvavuotta itsessään, vaan kaikkea sitä sisintä syövää mitä siihen on liittynyt esikoisen ja keskimmäisen kanssa. On ollut pientä ja isoa, kaikkea epävarmuudesta leikkauksiin ja byrokratiasta univaikeuksiin. Tuntuu suorastaan hurmiolliselta ymmärtää ettei vika olekaan ollut minussa eikä vauvoissani, vaan siinä, että meidän kaksi ensimmäistä vauvaa ovat vain olleet tosi tarvitsevia.

Olen aiemmin miettinytkin onko rakkauteni esikoisen ja keskimmäisen kanssa erilaista. Rakkaus jokaiseen lapseen on syntynyt ja kasvaa eri tavalla. Tuossa postauksessa pohdin sitä ettei minun onneksi tarvitsekaan mitata ja vertailla rakkauttani lapsiini. Mitä enemmän lapsista on tullut vastavuoroisia, sitä enemmän nautin lasten kanssa olemisesta. En ole vain hoivaaja ympäri vuorokauden, vaan heistä on iloa myös minulle.

Pohdin myös ennen kolmatta lasta, että miltähän tuntuisi saada kevät- tai kesävauva ja nythän se minulle selvisi. Uskallan epäillä, että vuodenajalla oli myös todella osuutta asiaan minun kohdallani. Kolmas lapsemme on ollut helpommin rauhoittuva eikä kovin itkuherkkä, mutta ensimmäiset kuukaudet hän oli myös vähäuninen ja vain sylissä viihtyvä. Viime kesä oli ihan ultimaattinen intiaanikesä, niin lämmin ja kaunis. En kokenut nukkumattomuutta yhtään niin ahdistavaksi kuin esikoisen ja keskimmäisen kohdalla. Seuraava päivä ei näyttäytynyt yhtään niin ankeana. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla mentiin koko ajan kohti pimeyttä, vaunulenkkejä tehtiin vesisateessa ja yöt läpeensä ja päivät pääksytysten hytkytettiin vuoden pimeimpään aikaan.

Eikä meitä erota vain se, että vauvat ovat kovin erilaisia. Vauva- ja pikkulapsivuosia eletään kovin erilaisissa olosuhteissa. Ihmiset ja elämät on niin erilaisia ettemme voi sitä koskaan täysin ymmärtää. Toisilla ei ole puolisoa tai hänen työnsä voi olla sellaista ettei häntä juuri arjessa vauvan hereillä ollessa näy. Toiset voivat asua kaukana läheisistä ja ystävistä, ei tunne toisia vanhempia, jolla olisi myös vauva samaan aikaan, toisilla ei välttämättä ole ketään. Mahdolliset sisarukset, sairaudet, parisuhdetilanne, taloudellinen tilanne tai kuun kierto näin muutamia mainitakseni vaikuttaa kaikki siihen miten vauva- ja pikkulapsiajan kokee.

On tosi vaarallista mennä sanomaan ettei ole itse koskaan ollut ahdistunut tai että se toisen rankka hetki menee ohi nopeammin kuin huomaakaan. Ei se auta siinä hetkessä, eikä kukaan meistä voi edes luvata, että elämä helpottaa vaikka se muuttaakin muotoaan. Oikeastaan moni kaipaa vain hyväksyntää ja sitä, että sen oman ahdistuksen saa sylkäistyä ulos. Siellä kaivataan ymmärrystä ja ettei olla universumin ainoita, joilla on myös mustia ajatuksia ja rankkaa. Toisten vauvat ovat itkuisia, todella itkuisia. Toisten vauvat ei viihdy hetkeäkään itsekseen, nuku ilman liikettä eikä heitä saa juuri sylistä laskettua. Toisille vauvoille ei kelpaa tuttipullo ollenkaan ja toisille imettäminen on vaikeaa tai mahdotonta.

Ennen ne mustat ajatukset sai sylkäistä kasvotusten ja jakaa muiden vanhempien kanssa jos sellaisia oli lähipiirissä. Tuntuu ettei oikein ymmärretä miten aivan poikkeuksellinen korona-aika on ollut myös vauvavuosien näkökulmasta, varsinkin esikoisensa saaneille. Ei vauvauinteja, satutunteja kirjastossa tai kavereiden kanssa kahvittelua vuoron perään toistensa luona. Siinä missä ennen voitiin kyläillä toisten luona pikku nuhissa ja kippistellä viidennellä kahvimukilla, ollaan tässä kohta kaksi vuotta eletty sellaisessa kyttäyksen alaisuudessa, jossa ei tiedä mitä saa ja uskaltaa tehdä. Siinä missä toisiin samanikäisen vauvojen vanhempiin pystyi tutustumaan perhekahviloissa, on viime vuodet tutustuttu maksimissaan Facebook-ryhmässä. Ja jos uskaltaa siellä sanoa, että oikeastaan se oma lapsi vituttaa ja juuri sillä hetkellä tekisi mieli ravitsella vauvaa joka ei lopeta itkua, tekee joku harvinaisen selväksi ettei koskaan ole kokenut mitään negatiivisa tunteita lastaan kohtaan.

Kenenkään onni ei ole toiselta pois, mutta miten ja missä ne sanoittaa on merkitystä. Keskustelupalstalle kirjoittava ei usein kerro edes koko totuutta päänsä sisältä ja jos jo lievempi ulostulo saa aikaan passiivista halveksuntaa voi olla varma, että jatkossa ihminen jää häpeämään ja paisuttamaan niitä ajatuksia yksin sisällensä sen sijaan että voisi päästää ne ulos ja irti.

Kolmannen kohdalla olen nyt huomannut, että oikeastaan minua ei enää kiinnosta mitä muut ajattelevat imettämisestäni, perhepedistä tai tavastamme ruokailla. Totta kai olisin halunnut näin olevan myös jo heti esikoisen kohdalla, mutta ei ollut. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla on pitänyt olla valmis perustelemaan kantojaan tehdä tai olla tekemättä jollakin tavalla. Ja kun ei ole antaa korttia että olet saanut hengissä pidettyä edellisetkin, pitää valinnat perustella jollain joka tuskin kenellekään kelpaa. Sen sijaan että olis vaan, suorittaa jotain vanhemmuuden check listiä kieli keskellä suuta ettei tee virheitä kasvatuksessa.

Moni myös sanoo, että olihan se vauva-aika ollut yhtä sumua, mutta niin ihanaa. Aikamoinen ajatusharha, kun ei muista mitään ja se on ollut ihanaa. En minä halua elää elämääni sumussa. Ei elämäni tarvitse olla vain lempisävyjäni, mutta haluan tuntea ne sävyt. Eniten pelkään, että jos en saa vapaasti olla ja tuntea niitä kaikkia sävyjä, menetän ne ja jäljelle jää vain tasaisen harmaa mössö. Se sellainen sumu, joka ei tunnu miltään.

On se Facebookin suljettu ryhmä, julkinen Instagram-tili tai blogi tai samassa rappukäytävässä asuva ihminen. Sen sijaan, että sanoo ettei oo koskaan kokenut mustia tunteita voi sanoa ettei osaa sanoa mitään, mutta tosi hyvä että hän kertoi. Ehkä voi silittää olkapäästä tai antaa halin jos näyttää ja tuntuu siltä. Virtuaalisestikin annettu hali tai sydän harvemmin vahingoittaa ketään.

Haleja siis kaikkien viikonloppuun!

Kuvat on isänpäiväretkeltä Vaarniemeen

Synnytysvalokuvaus Turussa


Kaupallinen yhteistyö: Valokuvaaja Sonja Siikanen


Mietin keväällä, mitä toivoisin viimeiseltä raskaudelta. Synnytyksen valokuvaaminen oli tuntunut jo keskimmäisen kohdalla tärkeältä, mutta en jotenkaan uskaltanut ottaa askelta sitä kohti. Vieras ihminen omassa synnytyksessä mietitytti.

Lähdin työstämään synnytysvalokuvausajatusta sitä kautta etten etukäteen tunne kätilöitäkään ja silti päästän heidät lähelleni. Aloin puhua puolisolle ajatuksestani, joka muuttui pikku hiljaa toiveesta kovaksi haluksi. Puoliso ei ensin innostunut ajatuksesta, mutta juttelimme moneen kertaan asiasta vielä kevään aikana. Pikku hiljaa hän huomasi ja alkoi ymmärtää synnytyskuvauksen olevan minulle tosi tärkeä.

Joku saattaa miettiä nyt, että sehän ei ole puolison asia ja taas joku luopuu ajatuksesta puolison ensireaktion vuoksi. Kaikille synnyttäjille sanon rohkaisuksi, että kuvaaja synnytyksessä on todella ensisijaisesti sinun päätöksesi. Koin kuitenkin tärkeäksi ettei puolisolla olisi epämukava olo kuvaajan läsnäolosta, koska hän on tärkein tukijani. Koin kuvaajan tärkeäksi myös siksi, että puolisoni ei tarvitse stressata siitä muistaako ottaa minusta ja vauvasta kuvia, puhumattakaan siitä paniikista tuleeko niistä mielestäni hyviä, hah.

Tärkein kaikista kuitenkin oli se, että haluaisin että hänestä ja meistä perheenä tulisi kuvia. Sen tiesin jo kokemuksesta ettei minulla olisi pienessä mielessäkään siinä hetkessä vauvan ja puolison kuvaaminen. Halusin, että hänellekin jää synnytyskokemus. Muisto siitä, miten hänen läsnäolonsa oli minulle äärettömän merkityksellinen.

Vitkuttelin yhteydenoton kanssa, koska koronarajoitukset mietitytti. Olin kuitenkin Tyksiin yhteydessä ja sieltä kerrottiin, että sillä hetkellä sai synnytyksessä olla mukana kaksi henkilöä. Mietin, että nyt tai ei koskaan ja päätin naputella Sonjalle viestin.

Olin Sonjaan yhteydessä vasta vajaa kuukausi ennen laskettua aikaa, ihan liian myöhään. Hän oli jo ehtinyt buukkaamaan keikkoja vauvan lasketun ajan ympärille. Sonja kuitenkin heti alkoi miettiä saisiko järjestymään kuvauksen ja lupasi tulla jos suinkaan on maisemissa. Normaalisti Sonja järjestää synnytyskuvaukset lasketun ajan ympärille niin ettei hän ota kuvauskeikkoja, joita ei ole mahdollista helposti siirtää tai keskeyttää. Hän järjestää itselleen myös tuuraajan jos jostain syystä ei itse pääsisi paikalle.

Aikatauluja järjestellessä sanoin ettei vauva nyt ainakaan kesäkuun puolella synny, kun on nämä muutkin ennen laskettua aikaa tullut. Virhe. Jos jotain tämäkin raskaus taas opetti niin sen ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.

Kuvaukseen kuuluu aina etukäteen palaveri. Meidän piti nähdä ensin kasvotusten, mutta kaiken minusta johtuvan säädön vuoksi otimme etäyhteyden, jossa puhuimme toiveistani ja ajatuksistani.

Toivoin, että Sonja kuvaisi KAIKEN. Mietin, että en todellakaan tiedä haluanko katsoa kaikkea ja tallettaa itselleni. Olen tässä vuosien aikana kuitenkin ymmärtänyt, että kuvat voi aina deletoida, mutta jälkikäteen on enää mahdoton hetkiä tallettaa. Ne hurjimmat kuvat voin halutessani tallettaa mappi öö:hön ja voin palata niihin vuosikymmenten päästä uudelleen.

Ajattelin kuvauksesta olevan myös hyötyä synnytyskokemukseni läpikäyntiin myöhemmin. Nyt kun synnytyksestä on neljä kuukautta katselen kuvia taas aivan erilaisin silmin ja ne muuttuvat silmissäni joka kerta kun katson niitä.

Näen asioita, joita en olisi nähnyt ilman kuvia ja näen erilaisia asioita eri aikana. Näen itsestäni kaiken sen kivun, veren, voiman ja alkukantaisuuden sekä rauhan, levollisuuden, ilon sekä yhteyden itseeni ja puolisooni.

Olin Sonjaan hyvin matalalla kynnyksellä yhteydessä. Jännitin hänen jokaista Turun ulkopuolella olevaa keikkaa, että elähän vain vauva silloin synny. Siksi Sonja todella kannattaa varata todella hyvissä ajoin, koska silloin hän ei mene buukaamaan kauempaa kuvauskeikkoja lasketun ajan lähelle.

Kun vauvaa ei laskettuun aikaan mennessä näkynyt eikä kuulunut saatiin hiukan lisäjännitystä lisää, kun synnytyksen käynnistys oli varattu samalle päivälle, kun Sonjalla oli Helsingissä kuvaukset. Hän kuitenkin järjesteli oitis minulle vielä varakuvaajan jos synnytys todella menisi käynnistykseen asti ja hän ei itse pääsisi.

Sonja asuu lähellä Tyksiä, joten hänet oli helppo hälyyttää pikaisella varauksella yöuniltakin. Ja niin hän tosiaan sai väliaikatietoja pitkin yötä. Sonjan ja hänen kumppaninsa numerot oli talletettu suosikeiksi ja Sonja eli jännitystä kanssani ja oli ihanasti osana matkaa. Vaikka Sonja ei olekaan doula tai muu synnytystukihenkilö niin kaikki se mitä häneltä sain tuki ja tukee kyllä koko tätä synnytyskokemustani.

Sonja tiesi aikaisempien synnytyksieni olleen nopeita, joten hän tiesi että hetimmiten täytynee tulla kun lähtö tulee. Yleensä Sonja tulee siinä vaiheessa kun siirrytään synnytyssalin puolelle. Sonja olikin pelipaikalla heti alusta alken, koska pääsin heti synnytyssaliin sairaalaan päästyäni.

Tapasin kasvotusten Sonjan synnytyksessä vasta ensimmäistä kertaa, mutta olimme samalla taajuudella tosi nopeasti. Ehdimme hetken jutella ennenkö vaivuin omaan kuplaani. Ainakin yrittäjyydestä, josta puolisonikin aina syttyy. Sonja osasi olla etäällä ja läsnä. Hän oli rauhallinen eikä yhtään hötkyilevä. Juuri sellaista rauhaa synnytyksessä tarvitaan. Jälkikäteen ihmettelin miten hän oli silti ihan jokaiseen kuvakulmaan ehtinyt.

Synnytyksen jälkeen minua jännitti ihan hirveästi avata kuvakansio ensimmäistä kertaa. Hämmästyin taas miten uskomattoman sensitiivinen Sonja osaa olla. Sähköpostiin gallerian kilahtaessa hän kirjoitti mitä kaikkea kuvasi, jotta osaan miettiä ennen gallerian avaamista olenko valmis katsomaan siinä hetkessä kuvat. Hän myös lupasi tehdä alakategoriat jos haluaisin katsoa kuvia ensin esimerkiksi vain ennen ja jälkeen synnytyksen. Mietin miten joku voi ajatella noin pitkälle. Tuli olo, että hän todella välittää asiakkaastaan.

500 kuvan galleriassa todella oli kuvattu KAIKKI. Oli hurjaa nähdä se verilammikko allani, istukan syntymä, kuinka paljon ompeleiden laitto sattui, miten puoliso piteli minua ja katsoi meitä ja miten pöllähtäneen kaunis olin. Voimakas ja haavoittuvainen samaan aikaan.

Katseltiin kuvia yhdessä puolison kanssa. Oli ihanaa nähdä ja kuulla myös häneltä, että onneksi kuvaaja oli ja vau miltä me näytetään.

Sonjaan saa sekä somen @sonjasphoto että sähköpostin välityksellä tosi nopsaan kiinni ja ei ole kysymystä tai mietittävää asiaa, jota hänelle ei voisi kertoa. Sonja tuo valokuvaajana poikkeuksellisen paljon esille arvojaan, joka vahvisti itselleni kokemusta siitä, että saan tälle mukaani ihmisen, joka tekee työtään koko sielullaan.

Sonjasta voi lukea lisää hänen sivuiltaan ja hinnasto löytyy täältä. Lisää synnytyskuvausfiilistelyä löytyy portfoliosta, josta löytyy Mutsis on blogin Emilian synnytyskuvaus. Sonja tekee myös tosi paljon boudoir-kuvauksia. Niitä kuvia pääsee fiilistelemään varisnkin Instagramista.

Jos olet miettinyt synnytyskuvausta niin kannattaa laittaa Sonjalle hetimmiten viestiä, koska Sonjan kalenteri täytyy vinhaa vauhtia. Mitä aikaisemmin on yhteydessä niin hänen on mahdollista suunnitella kanssasi kuvausta kanssasi.

Miltähän musta tuntuu katsoa näitä 10 vuoden päästä? Tai näyttää lapsille joskus aikanaan. Joitakin iltoja sitten totesin puolisolle iltapalapöydässä kun oltiin juteltu elämästä, että musta on ihanaa muistella hänen kanssaan. Ja että hän tykkää myös muistella. Saankohan mä vielä 40 vuoden päästä muistella hänen kanssaan näiden kautta elettyä elämää. Kuinka kaunis se on ollutkaan.

Suomalaiset imetysvaatteet


Mainos: Blaa, Handmade by MamaBean, Happy Parrot Store, Hima Clothing, Hujaus, VeNove Fashion (tuotteet saatu arvioitavaksi)


Tiedän etten ole ainoa, joka on tuskaillut imetysvaattteiden kanssa. Kauniita ja mukavia, jotka eivät huutaisi kilometrien päähän ”hei ole imetysvaate” on vaikea löytää. Äitiys- ja lastentarikeliikkeissä olevat imetysvaatteet ovat usein joko ruotsalainen Boob tai tanskalainen Mamalicious.

Mietin missä on kaikki suomalaiset imetysvaatteita valmistavat yritykset? Pienen metsästyksen takana, mutta kyllähän niitäkin löytyy, vuosi vuodelta enemmän. Nyt kokosin kaikki ne seitsemän suomalaista yritystä, jotka valmistavat imetysvaatteita. Tutkailin ja pyysin yrityksiä lähettämään tietoa heidän toiminnastaan:

  • materiaalien vastuullisuudesta ja valmistusmaasta
  • vaatteiden valmistusmaa
  • millainen imetysominaisuus vaatteilla on
  • mitä tuotteita yritys valmistaa
  • mistä vaatteita voi ostaa

Olen saanut yrityksiltä tuotteita testattavakseni, mutta palkkaa kukaan ei ole maksanut minulle tästä koosteesta. Vielä en ole näissä vaatteissa päässyt imettämään, mutta halusin kuvata vaatteet raskausvatsan kanssa, koska suurin osa vaatteista toimii myös kasvavan vatsan kanssa. Lisäksi olen testaillut värien ja muodon pysyvyyttä pesussa, miltä vaate tuntuu sekä istuvuutta. Olen itse 160 senttiä pitkä ja tällä hetkellä painan reilu 70 kiloa. Normaalisti olen reilu 60 kiloa. Tavallisesti vaatekokoni on S/M tai 36/38.

Jos joku yritys on jäänyt uupumuuaan niin laitathan kommentteihin tiedon muillekin. Lisäksi listasin loppuun muutamia muita suomalaisia yrityksiä, joista olen bongaillut tänä keväänä vaatteita, joilla imettäminen varmasti onnistuu nappien vuoksi.

Hujaus

Tuotteen/tuotteiden materiaalit

  • Hupparit:
    • GOTS-sertifioitu luomupuuvillajoustocollege (95% luomupuuvilla, 5% elastaani). Alkuperämaa Portugali.
    • GOTS-sertifioitu luomupuuvilla-elastaanitrikoo (95% luomupuuvilla, 5% elastaani), (hupun vuori ja taskupussit). Alkuperämaa Portugali.
    • Kotimainen resori (97% puuvilla,3% elastaani) (hiha- ja helmaresorit)
    • Kaikilla kankailla on Öko-tex 100 -sertifikaatti, ja joustocollegella ja trikoolla lisäksi GOTS-sertifikaatti.
  • Suurimmaksi osaksi GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa, tästä poikkeuksena kotimainen joustocollege okran ja oliivin värisenä. Kaikilla kankailla on vähintään Öko-tex 100 sertifikaatti. Suurimmalla osalla GOTS-sertifikaatti, osalla myös Bluesign ja BSCI-sertifikaatit. Sertifikaateita lisätietoa täältä.
  • Muita tuotteita: Uutena tullut kesävaatteita, materiaalina lyocell

Imetysominaisuus/-luukku

  • Huppareissa vaakaluukku, joka aukeaa alhaaltapäin. Luukun sisäpuoella on painijaselkämäinen kappale rintojen välissä. Helppo käyttää myös yhdellä kädellä
  • Liehu-imetyspaidassa on myös vastaava alakappale kuin muissakin imetystuotteissa, eli painijaselkämäinen kappale rintojen välissä, ja laskeutuva luukkukappale ilman kuminauhaa.

Valmistusmaa

Suomi, Lahti

Tuotevalikoima:

  • imetysvaatteet (koot XS-XL)
    • huppareita ja hupparimekkoja
    • t-paitoja
    • mekkoja ja tunikoita
  • naistenvaatteita
  • lastenvaatteita
  • imetystarvikkeita

Mistä voi ostaa?

 Verkkokaupasta

Kokemuksia tuotteesta:

  • Hurma – imetyshuppari, lintu muva koko S
  • Hinta 99,90€
  • Imetysominaisuus on helppo ja imettäminen on huomaamatonta. Vaakaluukun resori on joustava ja napakka
  • Istuvuus itelleni on todella hyvä
  • Pesuissa värit pysyneet hyvin ja imetysluukku pysyy hyvin muodossaan pesujenkin jälkeen
  • Hihat ovat tuplapitkät, jotta ne voi tarvittaessa taittaa itsellensä sopivan mittaisiksi, itse taitan resorit yleensä puoliksi, kuvassa auki
  • Raskausvatsan kanssa malli on liian lyhyt ja valitsisin imetysmekon. Ilman raskausvatsaa helma tulee lantiolle, mutta ei kuitenkaan peitä takamusta
  • Huppu on mukavan jämäkkä tuplaompeluksen vuoksi ja laskeutuu mukavasti myös edestä ristiin menevän etuosan ansiosta
  • Vaatekaapistani löytyy myös Hujauksen Luotto-imetyspaita ja Huuma-leggingsit, ei mitään huonoa sanottavaa

Happy Parrot store

Tuotteen/tuotteiden materiaalit:

  • Kaikki kankaat ovat ÖKO-tex sertifioituja ja tulevat Hollannista, osa kankaista luomupuuvillaa

Valmistusmaa:

  • Imetysvaatteet Virossa, Tallinnassa ompelimossa, ihan keskustan lähellä
  • Asusteet ja pienemmät vaate-erät Suomessa, Turussa pienissä ompelimoissa

Tuotevalikoima:

  • imetysvaatteita (koot XS-XL)
    • imetysmekkoja ja
    • -paitoja
  • käsinommellut rusetit
  • lastenvaatteita ja nyt kesäksi tullut naisten hame
  • Mushien ruokailuvälineet
  • suomalainen Sopo saippua
  • ranskalaisia Collegienin sukkia ja tossuja
  • Blomman kuivakukkakimppuja

Mistä voi ostaa?

Kokemuksia tuotteesta:

  • Blouse Mama Bird / milk, koko XS
  • Materiaali: 60% viskoosi, 32% polyamidi ja 5% elastaani
  • Hinta 87€
  • Koot ovat väljää mitoitusta, itse tosiaan käytän tavallisesti S/M
  • materiaali on paksuhko, pehmeää ja mukavantuntuista ihoa vasten
  • Röyhelö antaa suojaa vauvalle, peittää näkyvyyden rintaan ja piilovetoketjuun. Tästä ei voi siis päätellä mitenkään kyseessä olevan imetysvaate ellei kurkkaa röyhelön alle
  • Helman pituus on itselläni ilman vatsaa noin suoliluiden kohdalle. Raskaana ollessa toimii vatsan yli tulevien housujen ja hameiden kanssa
  • Luonnonmateriaaleja pääasiassa itse käyttävänä ja suosivana tämä olisi ihana esim. pellavana
  • Vaatekaapistani löytyy myös 100% musliinipuuvillaa oleva Mama Bird breastfeeding dress, joka oli itselläni mm. keskimmäisen kastetilaisuudessa

Venove design

Tuotteen/ tuotteiden materiaalit:

  • Viskoosielastaanitrikoo
  • puuvillatrikoo
  • puuvilla

Suurin osa materiaaleista on Öko-Tex sertifioituja. Materiaalit on esipesty ennen ompelua – tuote on siis valmis käytettäväksi eikä se kutistu pesussa. Kankaat tulevat Puolasta ja Italiasta pieninä erinä yrittäjän tutuilta tuottajilta.

Imetysominaisuus/-luukku:

  • Kietaisumekoissa ja tunikoissa kuminauhalla kurottu etupaneeli kietaisu-osan alla. Kangas vedetään sivuun sen rinnan päältä, josta haluaa imettää
  • Solmumekoissa kuminauhalla kurottu paneeli solmittavan osan alla. Imetyksessä etupaneeli nostetaan vähän ylös
  • Drapeeratut mekot, tulpaanimekot, versatile-mekoissa on silikoninauhalla viimeistelty imetyspaneeli. Imetys onnistuu vetämällä vaakapaneelia ylöspäin.

Tuotevalikoima:

  • mekkoja ja tunikoita, joista kaikki toimivat sekä äitiys- että imetysvaatteina (koot XS-XL)

Valmistusmaa:

Suomessa, Helsingissä käsin yrittäjän omalla studiolla

Mistä voi ostaa?

Verkkokauppa

Erityistä:

  • Tuotteita valmistetaan myös tilaustyönä, jolloin eri kankaat ja pienet muokkaukset onnistuu

Kokemuksia tuotteesta:

  • VeNove musta kietaisumekko kimonohihoilla / musta, koko S
  • Materiaali viskoosi 95% ja elastaani 5%
  • Hinta 119,90€
  • Pehmeä ja miellyttävän tuntuinen iholla
  • Imetys onnistuu vetämällä kankaan rinnan alle
  • Mekossa on taskut
  • Polvimittainen ja sopii hyvin sekä arkisempaan että juhlallisempaan tilaisuuteen. Tällaista olisin alkuvuodesta kaivannut hautajaisiin
  • Tämä on saatavilla myös puuvillatrikoona (95% puuvillaa ja 5 % elastaania) ja suosisin kyllä sitä keinokuituja ennemmin

Kokemuksia tuotteesta:

  • VeNove kuviollinen versitale odotus- ja imetysmekko, koko S
  • Materiaali viskoosi 95% ja elastaani 5%
  • Hinta 119,90€
  • Malliltaan lyhyehkö, raskausvatsan kanssa laittaisin alle lyhyet sortsit jos tiedän, että joudun pyllistelemään lasten kanssa
  • Menisi kivasti myös esim. culoutessien kanssa
  • Pesun jälkeen kankaan pehmoisuus väheni ja varmaan vaatisi huuhteluainetta pysyäkseen pehmoisena
  • Tulppaanimallinen mekko, mutta ”liehukkeen” saa nostettua lantiolle nepparilla sekä selkä- että etupuolelta niin kuin minulla kuvassa on
  • Alla oleva paneeli on leveä ja peittää hyvin joten rinta ei juurikaan ole esillä imettäessä
  • Mielenkiintoiset leikkaukset, istuu kauniisti
  • Tämänkin toivoisin luonnonmateriaaleissa

Blaa

Tuotteen/ tuotteiden materiaalit:

Luomupuuvilla ja lyocell. Kaikilla kankailla on ÖKO-Tex-sertifikaatti.

Imetysominaisuus/-luukku:

Vaakaluukku, joka aukeaa alhaaltapäin. Luukun alareunassa on kuminauhakiristys, jota pystyy säätämään mieleisekseen.

Tuotevalikoima:

  • imetysvaatteet (koot XS-XL)
    • huppareita
    • mekkoja
    • tunikoita
    • puseroita
  • naistenvaatteet
  • miesten vaatteet
  • lasten vaatteet

Valmistusmaa:

Euroopassa. Jokaisen tuotteen valmistusmaa löytyy tuotteiden pesulapusta sekä verkkokaupasta.

Mistä voi ostaa?

Erityistä:

Blaa kompensoi omasta toiminnastaan syntyneet päästöt
Green Carbon Finland Oy:n tarjoamien palvelujen välityksellä. Kompensoinnilla tarkoitetaan hiilidioksidipäästöjen hyvittämistä valvottuihin ja todennettuihin hiilinielukohteisiin. Vuoden 2020 vastuullisuusraportista löytyy kattava tietoa Blaan toiminnasta.

Kokemuksia tuotteesta:

  • Kairo imetyshuppari / Blooms, koko S
  • Materiaalit 95% luomupuuvilla / 5% elastaani, joustocollege
  • Hinta 69,90€
  • Vaakaluukun kuminauha on säädettävä ja nyt raskausaikana oli ihanaa, että sitä sai pidettyä löysänä eikä se kiristänyt rinnan alta
  • Malli on pitkä ja raskausvatsankin toimii itselläni tosi hyvin. Raskausvatsan kanssakin tuli reilusti takapuolen päälle
  • Värit vaaleammat luonnossa kuin mainoskuvissa
  • Huppu löysähkö, ommeltu yksinkertaisella kankaalla

Kokemuksia tuotteesta:

  • Nancy imetysmekko / Creeper plant, koko S
  • Materiaali 95 % luomupuuvilla/ 5 % elastaani, trikoo
  • Hinta 69,90€
  • Tämä on ollut aivan ihana raskausaikana, istuvuus kaunis eikä kuitenkaan kiristä mistään
  • Tässäkin vaakaluukussa kiristettävä kuminauha, kuvassa kuminauhaa on kiristetty tyköistuvammaksi. Kuminauha ollessa vapaana mekon leikkaus on graafisempi/laatikkomaisempi
  • Mekon mitta on kiva, kesällä menee ilman housuja tai vai hiekkalaatikolla vaikka bikersien kanssa, talvella kivasti sukkiksien tai leggingsien kanssa
  • Pesussa värit pitäneet hyvin

Handmade by MamaBean

Tuotteen/tuotteiden materiaalit

  • Puuvillaelastaanisekotteita, pyrkimys luomupuuvillan käyttöön
  • Kankaat tulee suomalaisilta yrityksiltä, suurin osa kankaista on suomalaista suunnittelua
  • Kaikki kankaat on valmistettu Euroopassa ja kaikki kankaat täyttää ÖKO-tex-standardin
  • Joskus saattaa olla ettei kangasmyyjän sivuilla ei valmistusmaata mainita, silloin sekin tieto mainitaan yrityksen Facebook-sivuilla.

Imetysominaisuus/-luukku:

  1. Perinteinen vaakaluukku joka avautuu alhaaltapäin. Alle jäävän osan yläreunassa, joka nousee rintojen yläpuolelle, on kuminauha, päälle jäävän osan alareunassa on kaitale jonka avulla reunaa on pyöristetty hieman, sivusaumaan on tehty rypytystä jotta luukkua nostettaessa rempominen ei aiheuttaisi niin suurta vetoa saumaan. Luukun korkeuden valmistan aina asiakkaan ilmoittaman mitan perusteella
  2. Ylhäältä mentävä luukku on käytössä väljemmissä malleissa, jossa päällikangas vedetään alas ja sisempi kaula-aukon kangas nostetaan ylös. Kaula-aukkokankaan alareunassa on kuminauha varmistamassa, että reuna pysyy paikoillaan rintojen alla, kun ei imetetä. Päällimmäinen kaula-aukko uurtaa tässä sen verran alas, että aukkoa pystyy helposti vetämään rinnan alle. Myös tässä mallissa asiakas antaa mitan olalta rinnan alle, jotta alempi osa riittää varmasti tarpeeksi alas.

Valmistusmaa

  • kotiompelimo Suomessa

Tuotevalikoima:

  • imetysvaatteet (koot oman koon mukaan)
    • t-paitoja ja toppeja
    • huppareita
    • tunikoita
    • mekkoja
  • raskaus- ja normaalit leggingsit
  • miesten T-paidat
  • lasten vaatteet samisteluhengessä joko äidin tai isän kanssa
  • myös muita odotusajan vaatteita pyynnöstä

Mistä voi ostaa?

Facebook sivuilla tietoja sekä mallisto. Tiedustelut ja viestit voi laittaa Facebookin kautta tai lähettää sähköpostia handmadebymamabean@gmail.com

Erityistä

  • Toimintaperiaate mittatilausompeluna eli jokainen vaate on tilaajalleen valmistettu uniikki kappale.
  • Omien kankaiden lähetys tai mallikankaiden ulkopuoliset kankaiden tilaaminen myös mahdollista

Kokemuksia tuotteesta:

  • Rento imetyspaita, kangas Versonpuoti, kuosi Punahattu / okra, koko minulle tehty
  • Hinta kankaan valinnasta riippuen 39,90€ tai 49,90e
  • Tästä en ole ehtinyt keräämään kokemusta eikä tämä istu raskausvatsan kanssa, koska toivoin mitoituksen olevan lyhyt ja t-paitamallinen. Ylemmästä kuvasta näkee kuitenkin hyvin, että paita on selän puolelta pidempi
  • Toivoin kesäpaitaa bikersien ja culouttesien kaveriksi niin, että paidan helma menee kivasti housujen sisälle
  • Erilaisia malleja on paljon nähtävillä Facebookin puolella ja Handmade by Mama Beanin omistaja Hanna kuulee mielellään kaikki toiveet, jotta tuotet olisi juuri sellainen kuin toivoo

Hima clothing

Tuotteen/ tuotteiden materiaalit:

100% liettualainen pellava, joka täyttää ÖKO-tex-standardin. Pellavakankaiden materiaaleista noin 70 % on kasvatettu Venäjällä ja 30 % Ranskassa. Pyyhkeissä mukana myös puuvillaa.

Imetysluukku/-ominaisuus:

Ei varsinaista imetysluukkua, mutta imetysmahdollisuus huomioitu yläosan väljyydellä, jotta kankaan saa vedettyä sivuun rinnan päältä

Valmistusmaa

Suomi

Tuotevalikoima:

  • naistenvaatteet (koot XXS-XL)
    • imetykseen sopii esim. Ilta pellavamekko sekä Verna pellavatoppi
  • lastenvaatteet
  • miehille pystykauluspaita
  • hattuja ja rusetteja
  • lasten pyyhkeitä
  • Zero waste-tuotteita, kuten unileluja ja kaulalappuja

Mistä voi ostaa:

Verkkokauppa

Kokemuksia tuotteesta:

  • Ilta pellavamekko / kinuski, koko S/M
  • Materiaali 100% pellava
  • Hinta 198€
  • Malliltaan pitkä, itselläni tulee puoleen sääreen
  • Juhlava ja ryhdikkään tuntuinen
  • Sivutaskut
  • Menee todella hyvin myös raskausvatsan kanssa
  • Kangas rypistyy pellavalle ominaisesti
  • Nauhat ovat pitkät ja ne saa sidottua mieleisellään tavalla
  • Ei vielä kokemuksia imetyksestä tämän kanssa
  • Oliskohan tässä tämän kesän ristiäisvaatteeni?

Maitotyttö

Tuotteen/ tuotteiden materiaalit:

Kankaat tulee Euroopasta ja ova ÖKO-tex-standardin mukaisia

Imetysluukku/-ominaisuus:

Vaakaluukku, jossa alemman osan reunat kiinnittyvät hihasaumoihin ja reuna on vahvistettu resorilla. Ulomman luukun reuna on resorin lisäksi vahvistettu leveällä pehmeällä kuminauhalla, jotta luukku ei ikinä lerpata vaan tukee rintaa (myös ilman rintaliivejä). Luukun sisäpinta on coolmaxia ja sivuissa on aukot joihin voi sujauttaa liivinsuojat.

Valmistusmaa:

Suomi

Tuotevalikoima:

  • Imetyspaidat (koko omien mittojen mukaan)
  • Naisten yläosia ilman luukkua
  • äitiyshousuja
  • lastenvaatteita

Mistä voi ostaa?

  • Tuotteet valmistetaan tilaustyönä
  • Liittymällä Maitotytön postituslistalle saa tiedon aina, kun uusi kangas tulee ompeluun
  • Facebookissa on myös ryhmä ”Maitotyttöset” käytettyjen Maitotyttöjen kierrätykseen.

Pidibob

Tuotteen/ tuotteiden materiaalit:

Trikooneuloksia, jotka kaikki täyttävät ÖKO-tex-standardin. Hyödyntävät kotimaisia kankaita, kun se on mahdollista.

Imetysominaisuus/-luukku:

Vaakaluukku, joka aukeaa alhaaltapäin

Tuotevalikoima:

Imetysvaatteet (koot XS-XXXL)

Valmistusmaa:

Suomi

Mistä voi ostaa?

Verkkokaupasta

Erityistä:

Sain tiedon, että ilmeisesti kesäkuun aikana on tulossa lisää uusia tuotteita. Liekö kova kiire päällä, mutta huonosti sain heihin yhteyden ja tiedot heistä on kerätty vain heidän verkkosivujensa perusteella. Nettisivujen perusteella yhteyden saa parhaiten esim. Whatsappilla.

Muutama muu poiminta kotimaisista yrityksistä, joista löytyy imetykseen soveltuvia vaatteita

Vielä jäin miettimään missä ovat suomalaiset imetysliivit/-imetystopit? Sellaiset, joita lähestulkoon kaikki ostaa H&M ja Lindex-akselilta. Itse rohkaisisin yrityksiä myös kehittäämään vieläkin enemmän naisellisia vaatteita. Toki monen peruslookiin kuuluu huppari, mutta kyllä itse ainakin kaipaisin kylille lähtiessä päälle kauniita mekkoja sekä lyhyitä paitoja. Kuosit saisi olla muitakin kuin lapsille suunnattuja ja materiaaleihin vaihtoehtoja trikoon rinnalle. Se, että on mukava ei tarkoita aina pelkästään hupparia. Tiedän etten ole asiani kanssa yksin.

Ja mitä me kuluttajat voidaan tehdä – valita se kotimainen.

Toivottavasti sinä imettävä äiti löydät itsellesi uuden lempivaatteen ja saat viettää imetysaikasi vaatteissa, jotka tuntuvat ja näyttävät hyvältä.

Mitä kolmannen lapsen äiti pakkaa sairaalakassiin

Voiko näin kolmannen lapsen kohdalla jo puhua kokemuksella mitä sinne sairaalakassiin kannattaa pakata? No kyllä mun mielestä, täysin rinta rottingilla.

Ehkä noin ylipäänsä sairaalakassi ja sen pakkaaminen herättää vähän hilpeyttä itsessäni. Ei siellä sairaalassa loppujen lopuksi oikeasti tarvitse juuri mitään. Vauvalle ja äidille löytyy talon tarjoamat kuteet ja keskimmäinenhän oli kanssani koko ajan vaippasillaan iholla. Jos sairaalassa vierähtää kuitenkin pitkä tovi, niin tärkeää on olla itselle mielekästä ajankulua ja syötävää josta pitää.

Tällä kertaa sairaalaan ei ainakaan vielä ole kiire ja sairaalakassi on lojunut pakattuna jo kuukauden. Mitäpä sieltä sitten löytyy?

Synnyttämään lähtiessä

  • musiikkia (pikkuinen kaiutin) jos haluaa kuunnella omaa musiikkia synnytyksessä
  • (langattomat) kuulokkeet
  • (piiiitkä) laturi puhelimelle, itse en moista omista enkä sitä nyt synnytystä varten hankikaan. Se olisi kuitenkin tosi kätevä, kun akkua sairaalassa on tuntunut kuluvan
  • lempparijuotavaa, keskimmäisen kohdalla kyllä pillimehutarjoilu toimi oikein hyvin sairaalankin puolelta. Nyt minua vaan peloiteltiin somen puolella laihoista mehuista, joten en halua jättää sen varaan.
  • lemppariherkkuja, joka tarkoittaa itselläni suklaata ja lakritsia. Itse synnytyksessä ei ole oikein ruoka maistunut, mutta välillä pieni sokeritankkaus ei ole tehnyt huonoa
  • luumuja tai muita kuituja, sillä mikään ei ole inhottavampaa kuin ummetus synnytyksen jälkeen. Ainakin viimeksi vuodeosastonpuolella oli kyllä luumunektrarit talon tarjoamina
  • käsitöitä, kirja tai muuta mielekästä ajankulua
  • kantoliina – harmittelin sen puuttumista viimeksi, kun keskimmäinen ei oikein yksin viihtynyt sen aikaa, että olisin ruokaa käynyt hakemassa. Tosin nyt ruoka taidetaan koronan vuoksi tuoda huoneisiin, että tiedä nyt sitten sen tarpeesta tässä maailmanajassa
  • pitkä villatakki on ollut kyllä ihan must have. Siihen on ihana kääriä lämpimään vauva ja toisaalta itsensä myös vilukissana
  • villasukat / tossut, sillä kaikilla vuodeosastoilla ei ole kenkiä
  • itselleen kivat vaatteet kotiinlähtöön. Mahdollisimman pehmoiset vyötäröltä ja muutenkin väljät ja mukavat vaatteet. Itsehän olen lähtenyt kotiin sairaalan kertakäyttöpikkareissa ja liiveissä. Nämäkin voisi jättää periaatteessa kotiin ja puoliso voisi tuoda tullessaan.
  • liivinsuojia en muistaakeni vielä tarvinnut sairaalassa, mutta jos tarvitsee niitä kyllä saa vuodeosastolta. Yhdet kannattaa kuitenkin pakata kotiinlähtöön. Samoiten kaikki pikkuhousunsuojat yms. vaipat löytyy sairaalasta
  • omat hygieniakamat
    • shampoo + hoitoaine jos ei halua pestä itseään päästä varpaisiin sillä samalla vartalonpesuaineella, jota usea sairaala tarjoaa
    • harja + ponnareita
    • huulirasva (tämän unohtuminen kirpaisee)
    • perusvoide tmv., vaikka rasvaa kyllä löytyy sairaalastakin
    • hammasharja + tahna (viimeksi unohdin nämäkin ja sairaalasta kyllä taiottiin sellainenkin minulle)

Kotiin lähtiessä

Eli nämä olen laittanut valmiiksi, mutta en ota mukaan synnytykseen.

  • body + sukkahousut tai housut + sukat tai puolipotkuhousut
  • villapuku, jossa terät eli varpaat ja sormet saa piiloon tai sitten lisäksi tumput ja villasukat
  • kypärämyssy + hattu
  • villapeitto tai kaukalopussi tai haalari ilmojen mukaan
  • turvakaukalo

Mutta ihan totta, vaikka kassia et ehteisi pakkaamaan niin kyllä siellä sairaalassa pärjää. Sairaaloiden kyljessä on yleensä aina ruokakauppoja ja omalle läheiselle voi sen tilauksen laittaa sieltä vuodeosastoltakin käsin.

Hyvää matkaa niille, joilla sama on edessä!

Jos meille tulisi vielä kolmas lapsi

Eikun hetkinen. Meillehän tulee. Ihan pian. Alla olevaa listaa kuitenkin pyörittelin keskimmäisen jälkeen, kun ajattelin ettei meille enää tule lisää lapsia. Mitä olisin halunnut tehdä toisin tai mitä toivoisin jos joskus meille vielä vauva tulisi. Ja nyt se tulee.

1. Videoisin ultraäänen

Check. Puoliso ei päässyt mukaan rakenneultraan, mutta sain videoida sen. Eipä sitä ole tullut sen jälkeen paljon katsottua, mutta ajattelen, että ehkäpä joskus lapset haluavat nähdä miltä ovat näyttäneet. Tämä on siis kuin Olipa kerran elämä-sarja, mutta vaan ihan oikea elämä.

2. Haluaisin kevätvauvan, jotta tietäisin jaksaako sen kanssa valvoa paremmin kuin syksyvauvojen kanssa

No nyt saan tietää.

3. Harkitsisin kotisynnytystä

Jos meillä olisi paremmat tilat esimerkiksi kylpyhuoneessa niin voisin ajatellakin tätä. Esikoisen kanssa olin kotona ihan loppuun asti ja sairaalan puolella ehdin olla vartin verran ennen syntymää. Koin pystyneeni rentoutumaan tosi hyvin juoksevan veden alla ja sain olla omissa tiloissani. Lohjan synnytyssairaala tuntuisi myös miellyttävältä vaihtoehdolta, mutta koska lapset on syntyneet niin reippahasti mielummin ehkä kuitenkin synnytän sairaalaan kuin autoon. Myös lastenhoitojärjestelyt voivat ottaa aikansa, joten siksikin on hyvä että hospitaaliin ei ole varttia pidempää ajomatkaa.

4. Haluaisin synnyttää ammeeseen

Tätä toivoin jo keskimmäisen kohdalla, mutta kaikki ne kaksi ammetta olivat varattuja. Tätä ongelmaa ei olisi Lohjalla, koska siellä on kaikissa huoneissa ammeet. Olen onnistunut saamaan molemmat lapset jonkin ruuhkapiikin aikaan. Toivotaan, että nyt olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

5. Haluaisin synnytykseen valokuvaajan

Puolisoni on toki ottanut kuvia, mutta haluaisin myös hänen näkyvän kuvissa. Hän ei myöskään ole ollut kamera kädessä ponnistusvaiheissa ja minusta olisi jotenkin upeaa palata niihin hetkiin vielä joskus riippumatossa loikoillessani. No, ei ehkä ponnistusvaiheisiin, mutta siihen kun se vauva on ulkona. Tai en tiedä. Siinä on niin omissa tiloissa, että haluaisin kai rakentaa sitä kokemusta myös kuvien kautta.

6. Synnytysbiisilista

Musiikilla on ihmeellinen voima ja haluaisin koota itselleni rauhaa ja rentoutta tuovia biisejä. Esikoisen kohdalla ei paljon ehtinyt biisejä kaipaamaan, keskimmäisen kohdalla kovastikin. Toisaalta olisi kiva, että tein sen turhaan ja kuopus päättää tulla sutjakkaasti. Voidaanhan sitä sitten kuunnella kotona köllötellessä. Heräsin tänäään ennen viittä aamulla ja sain viimein aikaiseksi tehdä listan puolison puhelimelle. Jos sen tekeminen tuntui voimauttavalta.

7. Asennoituisin siihen, että hänkin joutuu sinivalohoitoon niin kuin sisaruksetkin

Keskimmäisen kanssa pidettiin toivoa yllä, että ihan pian me päästään kotiin ja meille lupailtiin, että jos hän joutuisi sinivalohoitoon niin heillä on myös kotiin lainattavia valoja olemassa. Kotiinlähdön aikaan kaikki sinivalot vaan sattuivat olemaan jo joidenkin muiden kotona. Jouduimme vielä kotiutumisen jälkeenkin palaamaan uudestaan yöksi sairaalaan ja nyt ajattelin henkisesti valmistautua siihen ettei tämänkään lapsen synnytys ole polikliininen. Tuntuu ihan hupsulta miten isoilta vastaiskuilta nämä tuntui jos vertaa vaikkapa esikoisen alkutaipaleeseen, mutta mieli on kummallinen.

8. Hyvät unenlahjat

Esikoinen nukkui ensimmäiset kuukaudet hyvin, jonka jälkeen alkoi unihaasteet. Keskimmäisellä taas oli paljon itkuisuutta ja vatsavaivoja, jotka häiritsivät unia reilusti yli puoli vuotta. Nyt toivon, että tämä kolmas ymmärtää kaikkien edun ja nukkuu kuin pikku vauva.

9. Chillaisin ja matkustelisin niin paljon kuin ikinä vaan jaksaisin enkä kokisi huonoa omaatuntoa

En olisi voinut uskoa, että vieläkin korona on rajoittamassa elämäämme. No, ainakin mökkeilyä ja Suomimatkailua näyttäisi voivan harrastaa tänäkin kesänä, vaikka sen villimmät visiot täytyy vielä jättää tulevaisuuteen.

10. Olen yrittämättä

Lataan hirveän helposti itselleni suunnitelmia ja tavoitteita. Ne on tärkeitä itselleni, koska ilman niitä en saa elämästäni otetta. Haluan kuitenkin tänä kesänä harjoitella spontaaniutta ja hetkessä olemista. Että voin vaan olla ja tuijotella. Retkeillä ja nauttia luonnosta. Nähdä ystäviä ja tehdä sellaisia asioita, joille ei ole ollut sijaa. Että ilman kalenterimerkintöjäkin saan itseni tekemään asioita joista nautin.

Noni. Tällä mennään.

Tällaisia asioita en muista edes miettineeni esikoisen aikana. Silloin oli vähän erilaiset kelat. Ja toisaalta olisinko tällaisia pohtinut siltikään. Jokaisen odottavan äidin kuitenkin kannattaisi uhrata aikaansa sille, mitä oikeasti haluaa. On moni asia mihin ei itsellä ole todennäköisesti osaa eikä arpaa, kuten missä kuussa vauva syntyy. Sen sijaan synnytystapaa voi ja kannattaa miettiä sekä myöskin mahdollisesti suunnitelmien muuttumista lennosta. Sillä elämä. Se jos joku osaa yllättää.

Onko rakkaus erityistä kohtaan erilaista?

Keskimmäistä odottaessa pohdin paljon, voiko rakkautta riittää myös toiselle lapselle? Voiko häntä rakastaa yhtä paljon ja rajattomasti? Miten ikinä osaan olla tasapuolinen rakkauteni kanssa, kun se on ohjattu yksinoikeudella esikoiselleni.

Rakkauden kehittyminen on ylipäänsä kummallinen asia. Moni kokee raskausaikana tai viimeistään heti synnytyksen jälkeen ylitsepursuavaa rakkautta, mutta itse en tunnista tätä. Vatsassa kasvava ihmisen alku tuntui tärkeältä, mutta olenko heitä rakastanut jo silloin niin kuin rakastan nyt. En todella.

Lastemme alutkin ovat jo olleet niin erilaiset, että myös rakkaus on muodostunut kahdella eri tavalla. Vaikka kumpikin lapsista on ollut erityisen toivottu, esikoisen kohdalla jouduin todella pohtimaan pidänkö hänet. On erittäin pelottavaa ja ahdistavaa joutua kohtaamaan omia pelkoja ja ennakkoluuloja. Esikoisen synnyttyä hän lepäsi vain hetken reisieni päällä, jonka jälkeen hänet vietiin luotani pois. Samana iltana sain pidellä häntä vielä sylissäni hetken, mutta sitten annoin hänet vieraiden hoitajien käsiin.

Esikoinen matkusti Helsinkiin yksin, me palasimme tyhjään kotiin. Aivan kun mitään vauvaa ei olisi ollutkaan. Helsingissä silittelimme kahden ja puolen kilon myttyä piuhojen ja letkujen välistä laitteiden piippaillessa ja puksuttaessa samalla. Kävin oman lapseni luona vierailulla, muut sanelivat miten hänen kanssaan toimitaan ja minun ainoa tehtäväni oli yrittää urheasti käynnistää maidontuotantoa ilman vauvani läsnäoloa. Illalla joimme viiniä Seurasaaren rantakallioilla ja yritimme käsittää elämää.

Kakkonen taas kömpi itse syntymänsä jälkeen kohti rintaani ja tarttui siihen tietäen. Tänne minä kuulun. Tuntui uskomattomalta saada tuntea oma lapsi ihollaan. Esikoinen ypöyksin pikkiriikkisessä pedissään peiteltynä toista viikkoa ja keksimmäinen ihokontaktissa aivan kiinni minussa. On siinä ollut ihan erilaiset lähtökohdat yhteiseen elämään.

Olen kuitenkin huomannut itsestäni, että rakkaus oikeastaan vasta alkaa todella, mitä paremmin opin tuntemaan lapseni. Ei tekojen kautta kuten kävelemään oppiminen, vaan yhteisen maailman kautta. Miten me opetamme toisiamme näkemään maailmaa ja sen merkityksiä. Miten minä katson heitä ja miten he katsovat minua.

Esikoisen tapa ilmaista välittämistä ja kiintymystä minua kohtaan on ollut erilaista kuin kakkosen kanssa. Esikoisella ei ole ollut varsinaista vierastamisvaihetta vauvana eikä hän nauttinut paijaamisesta samalla tavalla kuin kuopus. Hän nukkui hyvin omissa oloissan, kun taas kuopus kaivautui niin syvälle kainaloon kuin ikinä pääsee.

Rakkauteni on kehittynyt kuin viini tammitynnyrissä tai kaalilaatikko puu-uunissa. Mitä pidempään antaa käydä ja hauduttaa, sen syvempi ja vahvempi liitto on syntynyt. Mitä vanhemmaksi lapset kasvaa, sitä kipeämmältä ajatus lasten menettämisestä tuntuu.

Olen miettinyt kovasti onko rakkauteni lapsiin erilaista, mutta en ole keksinyt mitään, millä voisin mitata tai erotella asiaa osiin. Eikä toki tarvitsekaan, mutta moni tätä miettii. Luulen siinä kuitenkin olevan eroja joita en itse huomaa tai osaa nimetä. Ikä, kehitys, vuorovaikutustaidot ja tarvitsevuus varmasti vaikuttaa kaikkien lasten kohdalla siihen, miten kiintymys toiseen syntyy ja elää. Muuttaa muotoaan.

Rakkaus ei tarvitse sanoja, mutta kun kuulee lapsensa suusta ensimmäistä kertaa että hän ikävöi tai kertoo rakastavansa tuntuu se käsittämättömältä. Itse koen rakkauteni syventyneen ihan hurjasti vuorovaikutuksen lisääntyessä. Varsinkin sellaisen lapsen kohdalla, kun ei ole pitänyt puhuttua kieltä itsestäänselvyytenä on sen maailman avautuminen kuin olisi Liisa Ihmemaassa.

Oleellista ei olekaan punnita rakkauden määrää vaan tunnistaa itsessään siihen vaikuttaneita asioita. Onko raskaus, syntymä ja lapsivuodeaika ollut erilainen? Onko jonkun lapsen kohdalla menettämisenpelko suurempi kuin toisen? Onko toiseen lapseen vanhemmuuden lisäksi myös hoitosuhde?

Ehkä haluaisin sanoa ettei ole mitään hätää vaikka ei tuntisikaan ylitsevuotavaa rakkautta heti eikä hetkenkään päästä. Tai jos rakkaus esikoiseen tuntuu jossain kohtaa kokonaisvaltaisemmalta kuin vastasyntynyttä kohtaan. Jos itse voi hyvin niin kyllä se rakkaus sieltä tulee kun antaa aikaa.

Rakkaus on onneksi sellainen aina vain lisääntyvä voima. Se ei mahdollisen muiden lasten syntymän myötä puolitu, vähene tai ole pois toiselta, vaikka se pienestä ihmisestä tai itsestäkin siinä hetkessä voisi siltä tuntua. Olen myös ymmärtänyt ja huomannut miten minun osoittamani rakkaus myös muita kuin lapsiani kohtaan saa lapsenikin näkemään rakkauden moniulotteisemmin.

Nyt kolmatta odottaessani en enää pelkää riittääkö rakkautta tai onko se samanlaista kuin esikoisesta ja keskimmäistä kohtaan. Rakkaus saa elää, muuttaa muotoaan ja kasvaa omia polkujaan.

Miltä tuntuu odottaa kolmatta lasta?

En ole ehtinyt kirjoittaa tästä kolmannesta raskaudesta blogin puolelle mitään. Tai jaksanut. Tai uskaltanut. Tai halunnut. En tiedä miksi en ole saanut tartuttua kynään. Aikomukseni on kyllä ollut, mutta kaikki aika on mennyt johonkin muuhun. Se kertookin jo aika paljon. Tässä raskaudessa ei ole oikein edes ollut aikaa kuulla itseään ja toimia sen mukaan, vaikka kovin on yrittänytkin.

Syksyllä kun ymmärsin olevani raskaana, en ollut uskoa. Syksy oli lasten jatkuvien sairasteluiden, levottomien öiden, alkaneen yrittäjyyden, kuopuksen perhepäivähoidon keskellä jo ihan tarpeeksi kuluttavaa, uutta ja ihmeellistä. Siihen päälle pamahti alkuraskauden maata kaatava väsymys, jatkuva pahoinvointi ja ympärivuorokautinen krapula ei varsinaisesti tuonut lisävirtaa. Toisinaan yritin pinnistellä töitä ja lasten iltatoimia läpi pahoinvoinnin, toisinaan kuuntelin aidosti itseäni ja sitä mitä tarvitsin. Oli iltoja kun lasten hampaat jäi pesemättä ja lapset söi tuubista puristettavaa puuroa.

En olisi halunnut antautua oloilleni, koska olin niin odottanut pääseväni tekemään töitä ja tuntemaan vain oman kehoni. Pikku hiljaa pääni alkoi kuitenkin sopeutua kuulemaan taas muuttuvaa kehoa ja sen viestejä. Kahden lapsen äitinä se ei ole todellakaan sellaista kuin esikoista odottaessa, mutta ehkä aika on opettanut myös minulle keskittymään olennaiseen. Einekset, sotkuinen koti ja pitenevä to do-lista ei uuvuta minua läheskään niin paljon kuin tekemättömien asioiden ja oman rajallisuutensa vatvominen. Miksi en saa olla oma normaali jaksava itseni.

Mitä enemmän aikaa on kulunut ja esikoisen ja kuopuksen yhteiselo alkanunt sujua, sitä levollisempi mieli itseni on vallannut. Kuopukselle on tullut hirmuisesti uusia taitoja ja ymmärrystä. Hän on monessa asiassa hämmentävän omatoiminen ja monia työläitä kärsivällisyyttä kysyviä vaihteita, joita on esikoisen kohdalla ollut ei ole kuopuksen kanssa ollut ollenkaan. Tuntuu oudolta, että toinen syö ilman opettamista tai ennen ruokailua alkavia suujumppia. Tai että lapsi voi hakeutua leikkiin myös itsenäisesti.

Kaksi aiempaa raskautta on alkaneet alkuvuodesta ja on menty kohti valoisampia päiviä. Nyt alkuraskaus osui kohti pimeyttä. En tiedä mikä sen vaikutus on ollut asiaan, mutta sen tiedän, että alkuraskauden pahoinvointi kesti pisimpään tämän kolmannen kohdalla. Loppukesästä pohdinkin Instagramin puolella miltähän tuntuisi jos olisi kesävauva. Jaksaisiko valvomisen paremmin. Silloin ajattelin etten todennäköisesti koskaan tulisi tietämään.

Miehelleni sanoin kuopuksen vauvavuoden aikana, että minulla on tunne kolmannesta lapsesta. Se tunne oli kuitenkin jossain kymmenen vuoden päässä. Nyt jälkeenpäin ihan huvittaa miten elämänjanoinen tyyppi sieltä on oikein tulossa, että vielä tähän kaiken keskelle päätti nyt olevan sopiva hetki. Ja ehkä se onkin. Ehkä hän tietää paremmin kuin me.

Vaikka olen herkkä stressamaan ja pohtimaan en kuitenkaan koe pelkääväni tulevaisuutta. Väsymys sen sijaan tuo mukanaan tunteen, että hukkuu elämään ja syksyllä todella tuntui siltä. Arki ei pysähdy ja on paljon asioita, jotka on vain hoidettava. Raskauteen kuuluva väsymys on itselläni hyvin erilaista kuin normaali väsymys. Sen kanssa ei sinnitellä, vaan se vie mennessään kyvyn toimia. Pelkäsin, että elämästä tulee selviytymistä ja se ei tunnu ajatuksenakaan hyvältä. Matalilla rauta-arvoilla oli varmastikin myös näppinsä pelissä väsymyksen kanssa.

Minulla on aina ollut melko vahva luottamus elämään ja sen kantokykyyn. Itseeni, puolisooni ja perheeseeni. Silti epäilin ettei meillä riitä kapasiteetti enää kolmannelle lapselle. Sitäkin enemmän olin kuitenkin ehkä ahdistununt siitä, että meillä oli jo sylit täynnä ja saimme jakaa rakkautta niin paljon kuin vain ehdimme. Samaan aikaan lähellä ei mitään muuta niin paljon toivotakaan kuin lasta. Tiedänhän ettei se ole meistä kiinni, mutta silti siinä kohtaa tuntui epäreilulta.

Tänään olen iloinen, kun voin tehdä töitä kotoa käsin ilman potilastyötä. Jos itse voin huonosti ei tarvitse yrittää olla mitään muuta. Voin heittäytyä hetkeksi pitkäkseni, jumpata ja medioida ilman että tuntee tarvitta selitellä. Elämän joustavuus on lisääntynyt muutenkin yrittäjyyden myötä. Se on tuonut myös omanlaisensa vastuun ja palapelin puolison ollessa myös yrittäjä ja töitä on tehty kyllä hyvinkin virka-aikojen ulkopuolella. Yrittäjyyden suoma vapaus on kuitenkin vapauttanut olemaan juuri se joka on ja jota kohti haluaa mennä.

Tällä hetkellä pohdin mitä kolmannen lapsen vauvavuodelta odotan tai haluan. Teenkö samalla töitä? Opiskelisinko? Kirjoittaisinko? Aloittaisinko harrastuksen? Mahdummeko asumaan vielä samassa kodissa? Mihin me muuttaisimme, kun niin monenlaisia asioita pitää ottaa huomioon, varsinkin esikoisen koulutien häämöttäessä. Toisaalta jos jotain olen myös oppinut kahdelta edeltäjältään, odotuksia ja suunnitelmia ei kannata ihan kauheasti ladata ennenkö tietää miltä arki näyttää.

Sen verran jo itseäni tunnen, että ihan en osaa vain olla kotiäidin roolissa ja minulle on tärkeää että on jotain omia juttuja. Mutta jos taas opettelisi, että jos vaikka tällä kertaa tulisi hyvin nukkuva lapsi, niin voisi lueskeskella kirjoja, retkeillä ja opetella viimein vaikka sitä hapanjuurileivontaa. Ainakin toivon kesän olevan täynnä iloa ja voimaa elää ja nauttia kesästä.

Semmosta. Elämä se taas kerran tuli koputtelemaan olkapäälle, että älä sinä nainen turhia elämääsi pohdi, vaan heittäydy sen mukaan. Kuule ja kuuntele. Mene sitä kohti.

Kuopuksen raskausviikoista voi lukea täältä.

Esikoisen aikaan tulikin likimain näillä viikoilla vielä viipotettua reilaamassa.

Miten minä jaksan?

Tätä kysytään aina välillä. Miten jaksan? Miten lataudun? Mistä saan voimaa pikkulapsiarjessa, vammaisen lapsen vanhempana, raskaana? Lyhyt vastaus on etten jaksakaan. Pidempi vastaus – mutta tuskin tyhjentävä tulee tässä.

Koska vertaamme niin helposti itseämme muihin ja muiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin on tärkeää tiedostaa ensin millainen itse on. Voisin sanoa olevani perusluonteeltani touhukas. Mielekäs puuhaileminen ei kuormita minua, päin vastoin. Nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta, mutta en uuvu kovin herkästi, vaikka hiljaisuutta ei olisikaan ollut omiin tarpeisiin tarpeeksi.

Väsymys on yksi omaan jaksamiseen merkittävimmin vaikuttava asia. Kun viime syksynä pahoinvoinnin lisäksi lapset nukkuivat yöt huonosti, olin aivan rikki. Siihen auttoi se, että töistä karsin mahdollisimman paljon ja nukuin silloin kun lapset eivät olleet kotona. Jos olisin ollut palkkatyössä olisin todennäköisesti hakenut sairaslomaa. Tai ainakin olisi pitänyt. Puoliso myös mahdollisti viikonloppuisin minulle nukkumista. Paljon nukkumista.

Ruoka on itselleni toinen hurjasti iloa ja hyvinvointia tuova asia. Toki rakastan myös jäätelöä ja leivoksia, mutta vieläkin enemmän rakastan laadukasta hyvää ruokaa. Ravintoloissa käynti, välillä take away ja kotona pitkänkaavan mukaan valmistetut elämykset tuo minulle hyvää oloa. Kun ei kokkaakaan kieli vyön alla vain koska on pakko ja mistä lapset pitävät, saan ruuan laittamisestakin hyvän fiiliksen. Raskausajat poislukien se myös sisältää kylkeen viiniä ja kepeää musiikkia. Alkuraskauksien aikana ruokaympyräni on aina koostunut lähinnä ranskalaisista ja erilaisista kasviskeitoista ja mehusta. Paljon ei siis iloa irronnut tältä sektorilta.

Keikat, teatteri, tyttöjenillat, juhlat ja niiden järjestely tuo elämääni sellaista kepeyttä ja kuplia, josta myös nautin. Ei ole liiemmin ollut mitään näistä koronan vuoksi tarjolla.

Liikunta ja varsinkin itsensä äärimmilleen asettaminen tuo minulle valtavasti voimaa. Alkuraskauden pahoinvoinnin aikaan oli tosi vaikeaa saada itsensä ulos, mutta itselläni se ulkona olo helpotti pahoinvointia. Väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi kuitenkin säännöllinen liikunta on jäänyt pois. Siksikin tuntuu, että on ollut uuden äärellä, millä ladata itseään ja tyhjentää päänsä. Tämänhetkinen elämäntilanne oli vienyt pois kaiken sen, joka minua on eniten ladannut; riitävä uni, hyvä ruoka ja korkeasykkeinen liikunta.

Mistä sitten ammentaa voimaa?

Mieleeni tupsahtaa hoidettavia asioita yleensä päivän mittaan. Pyrin kirjoittamaan sen heti ylös, jotta se vapauttaa minut tekemättömien asioiden muistelemiselta. Teen päivittäin listoja hoidettavista asioista. Se auttaa minua saamaan sen pois päästäni. Jaan asioita kalenteriin niin, että hoidettavat asiat jakaantuu. Sellaiset, jotka voi odottaa sijoitan myöhempään ajankohtaan. En kumita hoidettuja asioita, vaan ruksaan tai vedän ne yli. Se, että näen myöhemminkin konkreettisesti miten paljon asioita on myös tullut hoidettua auttaa antamaan itselleni kiitosta. Teen koko ajan, vaikka se ei siltä näytä tai tunnu. Esimerkiksi sähköpostit tai soitetut puhelut vievät paljon aikaa. Nykyisin kirjoitan nekin ylös, jotta näen mihin aikaani on kulunut.

Nautin puhtaasta ja sotkuttomasta kodista ja olen tehnyt sitä oman ajan kustannuksella. Meillä puoliso todellakin osallistuu kodinhoitoon, on tainnut ottaa siitä jopa viime vuoden puolella isompaa roolia kuin minä. Olen pyrkinyt etten siivoa silloin kun lapset nukkuu tai ei ole kotona. Nykyisellään se jo toisinaan onnistuu, vielä viime syksynä ei ollenkaan, kun lapsia piti vahtia koko ajan käsivarren mitan päässä. Silloin siedätin itseäni. Kiiltävillä kaakeleilla ei ole väliä siinä kohtaa jos uuvun lopullisesti.

Koen omaavani melko korkean resilienssin. Elämäntilanteen ollessa poikkeuksellisen kuormittunut tai on murhetta itsestä tai läheisistä en yleensä menetä yöuniani, en koe elämääni epäonnistuneeksi enkä muutu toimintakyvyttömäksi. Se ei tarkoita ettenkö kokisi huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä, ahdistuisi tai olisi pahalla mielellä ja etteikö välillä tunnu siltä ettei itseään saa ylös sohvalta väsymyksen vuoksi.

Koen enemmänkin, että pystyn elämään niiden tunteiden kanssa ja mieleni karsii vähemmän tärkeistä asioista. Esimerkiksi lähes kaiken ruuan aina alusta valmistavana hain noutoruokaa ja söimme eineksiä. Iltaisin siistin kodin sijaan lelut jää lattialle ja menen samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan. Lasten terveydestä huolta pitävänä hampaiden pesuista on lipsuttu. Lasten areena pyöri ilman pienintäkään omantunnon tuskaa ruutuajat paukkuen ja minä makaan sohvalla, vaikka se ei tehokasta ajankäyttöä olekaan oman pään sisällä. Jos resilienssi on terminä vieras, siitä on kirjoitettu ymmärrettävästi esimerkiksi Mieli ry:n sivuilta.

Korostan kuitenkin, että jos lasten perusoikeuksia laiminlyö kuukaudesta toiseen, kuten lapsi ei pääse ulkoilemaan ja hampaat jää pesemättä, se ei ole ok. Silloin pitää hakea apua esimerkiksi ottamalla lastenneuvolaan yhteyttä.

Äänikirjat on ollut yksi pelastukseni. Varsinkin kun nukutan lapsia niin enää en ahdistu jos nukahtaminen kestää, koska voin samalla kuunnella kirjoja ja tarvittaessa lohduttaa ja antaa läheisyyttä. Silloin nipistynyt oma aika ei tunnu niin pahalta.

Luonto tuo minulle myös voimaa. Vaikka en pystyisi ja jaksaisi liikkua paljon, kävely luonnossa rauhoittaa levotonta mieltä. Eväät kuuluu usein itselleni oleellisena osana retkeä. Lämmin juotava ja lemppariherkut antaa syyn pysähtyä, vaikka mitään syytähän ei pitäisi tarvita. Pääasia kuitenkin, että saan pysäytettyä itseni. Pysähtyminen auttaa olemaan osa luontoa. Tuleepa mieleeni alkuraskaudessa tehty reissu Linnavuorelle, jonne ei olisi lähtiessä ollut millään voimia lähteä.

Kirjoittaminen auttaa myös itseäni jäsentämään omia ajatuksia ja tunteita. Nyt kun kirjoittaa työkseenkin, kirjoittaminen ei ole aina samalla tavalla meditatiivista. Olen kuitenkin yrittänyt, että kirjoitan vain silloin kun hyvältä tuntuu, jotta kirjoittaminen pysyy terapeuttisena. Olen myös käynyt psykologilla neuvolan kautta muutamia kertoja peilailemassa omia fiiliksiä. Jokainenhan meistä kyllä tarvitsisi läpi elämän rinnalleen säännöllisen epäsäännöllisen psykologin sanon minä.

Retkeily myös muiden kanssa tuo minulle voimavaroja. Retket ei tarvitse olla pitkiä, mutta kun ne jakaa muiden kanssa, saa apukäsiä taukoihin ja jakaa yhteistä iloa luonnosta. Myös eväiden jakaminen ja yhdessä tulen äärellä istuminen tuo sellaista hyvää ja levollista mieltä. Luonnossa yhdessä liikkuminen on myös turvallinen tapa tällä hetkellä nähdä myös ystäviä ja heidän perheitään.

Säännöllinen lapsivapaa on tuonut tunteen etten ole lapsissa kiinni koko ajan. Viime vuonna päätimme yrittää suunnittella ja järjestellä etukäteen joka kuukaudelle lapsivapaan. Kuopuksen ollessa alle vuoden ikäinen olimme poissa tunteja ja viime syksynä kuopus oli ensimmäistä kertaa myös yökylässä. Vuoden aikana kävimme esimerkiksi boulderoimassa, leffassa, päiväreissulla Helsingissä, pelaamassa padelia ja maastopyöräilemässä ja melomassa. Korona rajoittaa ja on rajoittanut, mutta sen sallimissa rajoissa on enemmän kuin suotavaa jatkaa elämistä.

Ihan vain kotona oleminenkin on todella jees, mutta me olemme kokeneet lopulta meille enemmän voimaa tuovan uudet yhteiset kokemukset ja poistuminen arkiympyrästä. Joka toinen kuukausi minä järjestän ohjelman ja joka toinen kuukausi puoliso. Silloin vastuu yhteisestä ajasta myös jakaantuu.

Voimaa tuovat asiat saa muuttua elämän aikana

Esikoisen aikana löysimme iltaisin yhteisen ajan telkkarin ääreltä. Leffaillat kotona ja sarjat. Sitä ennen me emme juuri telkkaria edes katsoneet, mutta koska meillä ei ollut silloin lastenvahteja, jotta olisimme voineet lähteä pois kotoa, piti keksiä jotain kotiin. Sitä ennen kävimme yhdessä salilla ja muuten liikkumassa. Silloin myös astangajoogasin aktiivisesti.

Toisten ilahduttaminen antaa myös minulle voimaa. Yllätyksenä viety kukkakimppu siskolle, ystävälle lähetetty kortti, puolisolle iltavuoron jälkeen kynttilänvaloon katettu lempiruoka… Toisen ilahtuminen antaa itsellekin voimaa. Sama kun joku on leiponut kakun kahvipöytään tai haluaa viedä lapset ulkoilemaan. Se, että joku on ajatellut minua ja näkee vaivaa minun vuokseni tuo suunnattoman paljon voimaa.

Tärkeimpänä koen kuitenkin vierelläni ihmisen, joka haluaa haaveilla ja suunnitella kanssani. Mitä tehtäisiin ensi kesänä tai ensi viikonloppuna. Tukee työrintamalla ja elämässä eteenpäin, jakaa intohimoa. Nauraa ja hassuttelee. Nauttii perhearjesta kanssani.

Voiko ja saako (erityislapsen) äiti olla urakeskeinen

Lukijoiden viestit ja ajatukset edellisestä tekstistä ”Ennen kaikkea haluaisin olla äiti” sai omat ajatukseni liikkeelle ja jäin vellomaan vielä äitiyteen. Uraan. Onko erityistarpeisen lapsen perheessä mahdollista yhdistää vaativa mutta mielekäs työ sekä tarvitsevan lapsen palapeli lääkäreineen ja terapioineen.

Ylipäänsä äitiyden ja työn yhdistäminen herättää aina monenlaista keskustelua. On se toinen ääripää, joka haluaa äidit töihin isojen massien äärelle ja tienaamaan omat eläkkeensä. Sitten se toinen pää, joka kokee ettei ole mitään muuta oikeaa ratkaisua kuin kotiäitiys tasapainoisen lapsuuden turvaamiseksi. Tässä välissä on aika iso porukka naisia. Sellaisia, jotka toivoisivat, että voisi tehdä kumpaakin joustavasti ja erilaiset elämäntilanteet huomioiden. Niin että työnantaja ymmärtäisi perheen arjen vaihtelevuuden, monimuotoisuuden ja haasteet ja niin että myös äiti pystyisi joustamaan.

Onko erityisperheessä mahdollista yhdistää sekä työ että äitiys jos se on äidin oma halu.

Toiset naiset kokevat ettei olisi missään nimessä resursseja työskentelemään erityislapsiarjen lisäksi. Toisilla on voinut olla todella raskaita aikoja kotona sairaan lapsen kanssa ja yöt sisältävät jatkuvaa heräilyä. Oma hyvinvointi ja jaksaminen ei kestäisi työhön palaamisen stressiä ja uuden opettelua. Toiset taas kokevat, että työ on se, josta saa voimaa myös perhearkeen ja elinehto omalle hyvinvoinnille. Sitten on niitä, jotka haluaisivat tehdä työtä, mutta lapsen tilanteen vuoksi se ei ole mahdollista. Esimerkiksi lapsi on niin infektioherkkä, että päiväkoti ei ole vaihtoehto. Tänne näiden väliin mahtuu vielä kaikenlaista.

Kuntaliiton mukaan vuonna 2017 alaikäisen lapsen omaishoitajana toimi noin 8200 vanhempaa. Se kuinka moni on nainen ei kerrota. Lapsen omaishoitajuus ei itsessään ole este tehdä kokoaikatyötä, mutta mietin kuinka paljon se vaikuttaa työhönpaluuseen. Jos ei ole valmiina paikkaa jonne palata, ei ole tarjolla koulutusta vastaavaa työtä tai ei ole koulutusta. Pitäisikö kunnalla olla vammais- ja sosiaalipalveluissa kokonaisvaltaisempi koordinaattori, joka miettisi myös vanhempien kokonaiskuvaa. Vanhempien tarpeita ja toiveita. Onko mahdollista tavoitella korkeakoulututkintoa tai vaikka bisnesmaailmaa jos se on kiinnostuksen kohteena? Voisiko kunta tai valtio tukea vanhempia kouluttautumaan tai saamaan työtä antamalla arkeen tukea erityislapselle? Olisiko se yhteiskunnallisesti kannattavaa?

Toisaalta, jos vanhempi hoitaa vaikeavammaista lastaan kotona, olisiko omaishoidon tuki aiheellista olla edes jossain suhteessa siihen, mitä kunta säästää siinä ettei lapsi ole laitosmuotoisessa ympärivuorokautisessa hoidossa. Puhumattakaan siitä, kuinka monen lapsen arki on hoidollista, mutta ei silti saa omaishoidontukea.

Moni nainen kokee kantavansa vastuun lasten asioista ja vielä useammin vastuu erityislapsen asioista jää äidille kuin isälle. Toki on myös miehiä, jotka kantavat suurempaa vastuuta lapsen asioista, mutta tähän liittyvät haasteet liittyvät usein enemmän siihen, että yhteiskuntamme hämmästyy näissä tilanteissa. ”Ai mieskin voi käydä lapsensa kanssa verikokeessa? Missäs se äiti on?”

Usein äidin suurempaa vastuuta kodista ja lasten asioista perustellaan alun alkaen sillä, että miehellä on parempipalkkainen työ. Pitäisikö yhteiskunnnan tukea enemmän naisten töiden ja opiskeluiden mahdollistumista perheissä, joissa on erityistarpeinen? Entä voisiko puoliso tehdä muita töitä ja kantaa enemmän vastuuta lasten asioista? Millaiset vaikutukset tällä olisi äitien mielenterveyteen ja sitä kautta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, yhteiskunnalliseen asemaan, eläkekertymään? On paljon vanhempia, jotka eivät kykene työelämään, mutta kotiäiteinä on paljon myös naisia, jotka haluaisivat tehdä mielekästä työtä. Kynnys lähteä työelämään on usein vain suuri ja tuen saaminen työllistymisen mahdollistumiseski on usein vaikeaa.

Mitä jos äidille sattuu jotain? Hän sairastuu fyysisesti tai psyykkisesti tai kuolee? Kuinka selvillä puoliso on erityislapsen asioista? Puhun erityislapsesta siksi, että on helpompi lähteä ostamaan kaupasta valmismakaronilaatikko tai kokeilla minkä kokoinen paita mahtuu päälle, kun selvittää mitä kaikkia erikoissairaanhoidon palveluita, terapioita, tukia, apuvälineitä, verikokeita ja muita kontrolleja lapsen arkeen kuuluu. Yllättävän monella miehellä ei ole mitään käsitystä näistä. Entä jos äiti on yksinhuoltaja ilman turvaverkkoa? Kuka on hänen pelastusrengas?

Onko tämä edes yhteiskunnan ongelma? Jos jo raskausaikana on saanut tietää odottavansa vammaista lasta, onko vanhemmilla oikeutta haluta uraa ja perhe-elämää? Entä jos lapsi vammautuu synnytyksessä tai myöhemmin sairastuu? Harva kyseenalaistaa perheen tuen tarvetta ja oikeutta siihen silloin kun lapsi sairastuu syöpään tai vammautuu tapaturmaisesti. Tai vanhempi saa burn outin tai MS-taudin. Miksi minä kainostelen pyytää apua ja tukea yhteiskunnalta siksi, että olen täysin tietoisesti vammaisen lapsen synnyttänyt? Siihen, että voisin tehdä hyvää itselleni, perheelleni ja yhteiskunnalle.

Jos byrokratian tilalle saisimme aimoannoksen joustavuutta ja paikallista sopimista niin olisikohan kaikkien elämä pikkuisen leppoisampaa, työ tuottavampaa ja arki mielekkäämpää.

Vertais(ura)äiti kiteytti hyvin:

Arjessa asiat ovat arkisia. Ja niin ratkaistutkin.

– Kootut terveydenhuollon käynnit

– Keskitetyt palvelut

– Nimetty yhteyshenkilö

– Matalan kynnyksen lapsenvahti

– Yöpymismahdollisuus sairaalan osastolla

Jos joku joskus vastaisi: ”En tiedä, mutta selvitän puolestasi”.

1 2 3 4