Vinkkilista lasten kanssa Julma-Ölkylle lähteville


Kesälomareissun viimeinen patikkaretki tehtiin Hossan kansallispuistoon, joka on ollut mielessäni joka kerta, kun olemme sen ohi ajelleet Kuusamoon. Nyt kun ruska-aika lähestyy niin Julma-Ölkky on varmasti upea näky ja paljastuvat puut paljastavat myös kanjonin paremmin.

Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle tuntuu menevät ties kuinka monta tietä, mutta yhteistä niille on hävyttömän huono kunto. Tiet ovat ihan hyvän levyisiä, mutta isokivistä hiekkaa ja täynnä pientä kuoppaa. Asuntoautolla matkanteko oli – no aika hullua hommaa. Jos puoliso olisi tämän etukäteen tiennyt, hän ei olisi ikinä suostunut sinne ajamaan.

Osoite Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle on Julma-ölkyntie 86, Kuusamo. Menimme Kajaanintieltä toista kautta takaisin, mutta se oli ihan yhtä onneton, ei siis juuri väliä kumpaa kautta menet perille.

Julma-Ölkyn parkkialue on tosi siisti ja iso. Ja oli aivan täynnä porukkaa. Jaksan ihmetellä edelleen miten ne muut matkailu- ja linja-autot sisseilivät tiensä sinne, kun ajattelin että ei niin huonoa tietä kukaan jaksa ajella. Yleiset vessat on siistit ja hienot. Näki, että Hossa on saanut kansallispuiston tittelin vasta Suomi 100 vuotta juhlavuotena vuonna 2017.

Me söimme sosekeitot asuntoautossa päivälliseksi ja evääksi pakattiin parkkipaikalla loihditut evässämpylät, keksejä ja täytelakuja sekä vettä ja mehua. Lähdimme liikkeelle siis aika myöhään, mutta saimmekin mennä ihan omassa rauhassa, sillä suurin ryysis alkoi väistyä poluilta.

Julma-Ölkyn Ölökyn ylitys ja Ölökyn Ähkäisy on retkipaikan mukaan Hossan vaikeakulkuisimmat reitit. Me saatiin parkkipaikalla kultaakin arvokkaampi vinkki kiertää Ölökyn ylitys vastapäivään. Lähdetiin kiertämään tätä viiden kilometrin rengasreittiä vastapäivää, eli kanjonijärven oikeaa laitaa, joka on huomattavasti helppokulkuisempi kuin vasen puoli. Palasimme samaa reittiä, koska monet vastaantulijat vielä komppasivat ja sanoivat sen olevan jopa vaarallinen ja todella rankka pienille lapsille sen ollessa pelkkää ylämäki-alamäki komboa.

Ölökyn ähkäisy on Ölökyn ylitystä puolet pidempi eli 10 kilometriä. Haastattelin matkan varrella pidempää reittiä menneitä mitä me nyt menetettiin. Ei kuulemma oikeastaan mitään, sillä näköaloista saa kiinni tällä viiden kilometrin reitillä.

Polku on juurakkoista ja kivikkoista, mutta kuivalla säällä varsin mukavaa kävellä. Polku menee kanjonin reunaa pitkin ja lapsia saa kyllä vahtia silmä kovana, mutta me pärjäsimme hyvin, vaikka neiti vikkeläkinttuinen onkin. Vuosi sitten olisi varmasti joku flexi-systeemi ollut aiheellinen. Kuopus kulki koko matkan kantorepussa tyytyväisenä.

Ennen riippusillalle laskeutumista on hienot näköalat myös ja penkki, jonka äärellä voi syödä eväitä. Me söimme aivan riippusillan kupeessa eväitä, koska siinä vaiheessa pitkällä iltapäivää ei enää ollut juuri ihmisiä liikkeellä. Kierreportaat ja kivikko riippusillalle niin ikään ei ole pienten lasten kanssa helppo. Esikoinen kovasti halusi ihan itse mennä myös sen ja siinä hampaita kiristeltiin kuinka paljon saa auttaa. Silta oli pienillekin lapsille turvallinen ylittää eikä ollut kovin hetkuvainenkaan.

Julma-ölkyn lähtöpisteessä on katettu tulentekopaikka ja kahvila. Onko se ympärivuotisesti auki, en osaa sanoa. Ölökyn ylityksessä ei ole matkan varrella laavua tai muuta tulentekopaikkaa. Riippusillan yläpäässä oli penkki. Mutta eihän sitä luonnossa tarvitse kuin jonkun puun käppärän päälle asettaa takamus ja nauttia maisemista.

Hossan kanjonijärven pääsee kulkemaan myös isolla yhteisvenekuljetuksella tai vuokraamalla kajaakin. Maisemat ovat varmasti upeat järveltäkin päin, mutta vedän hiukan kotiin päin ja ajattelen maisemien olleen kyllä paljon jylhemmät reunamilta ihastellen.

Hyttysiä oli paikallaan ollessa, mutta liikkuessa ne eivät häirinneet ollenkaan.

Puoliso huikkasi tällä viikolla, että saisi syksyyn järjestettyä vielä melkein viikon mittaisen vapaan. Apua, vau, mahtavaa! Se tarkoittaa, että voi alkaa suunnitella jotain pientä seikkailua.

Trackbacks & Pings

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *