Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä

Mieheni kysyi miltä tuntuu olla äiti. Ihanalta. Mutta myös kamalalta.

Äitiys herättää valtavasti minussa tunteita. Päälimmäisenä on tietysti onni ja ihanat hetket, joita saan jakaa lapseni kanssa, mutta heti sen jälkeen nousee pintaan vastuu. Enää en voi elää elämääni takki auki, enää en voi lähteä salille tai toiselle puolelle maapalloa ilman että olisin riippuvainen vain itsestäni. Minun täytyy huolehtia ettei typeryyteni vuoksi lapseni tarvitse kasvaa ilman äitiään ja tehdä valintoja, joiden vuoksi lapseni kärsisi niistä mahdollisimman vähän. Mietin miten pystyn kasvattamaan lapsestani tarpeeksi vahvan tähän pahaan maailmaan ja luomaan kuitenkin uskon ja luottamuksen hyvään ja huomiseen.

Ja vastuuta se vaatii tarjota sopivaa ruokaa sopiva määrä, oikeanlämpöistä maitoa ja kylpyvettä. Jos et imetä on huono, jos imetät 2-vuotiasta se vasta huono onkin. Vaippoja pitää suttaantua päivässä vähintään viisi, ja napa täytyy muistaa putsata. Ulkona pitää nukuttaa ja sopivasti vaatettaa, kypärämyssystä ei saa luistaa. Syliin ei saa nukuttaa eikä ainakaan tissille. Hötköttää ei saa eikä heijata. Perhepeti on huono, oma huone on huono, huudattaminen on huono, hyssyttely on huono. Lorutella ja laulella pitäisi, satuja lukea ja toistella sanoja. Omaakin päätä pitää tuulettaa, mutta huutavaa lasta ei kahvilaan sovi tuoda. Omasta kunnostaan pitää huolehtia, mutta hauis se vasta luonnoton on äidillä. Parisuhteesta pitää huolehtia, mutta taas se mukula mummolassa vie kiintymyssuhteen ojasta allikkoon.

Haluan antaa halit kaikille äideille. Me hoidetaan duunimme silti ihan okei, vaikkei kaikki mene aina niin kuin itse suunnittelee tai neuvola, THL tai anoppi suosittelee.

Tähän päivään oli ladattu haave pitkistä yöunista, valkovuokoista ja tummapaahtoisesta kahvista sänkyyn. Sain jatkaa unia, kun isi ja typy lähti aamupuurolle, mutta aamukahvin sijaan sänkyyn tulikin iloiset onnentoivotukset ja satamäärin pusuja. Tumman kahvinikin sain, kun käytiin äitienpäivälounaalla kylillä kristallikruunujen alla ja livemusaa fiilistellen. Loppupäivä lötkötellen, ulkoillen ja leikkien. Täydellistä.

Omaa äitiäni en päässyt halaamaan tänään, mutta ensi viikolla annetaan halit korkojen kera. Onneksi videopuhelulla saatiin äidille/mummulle terveiset välitettyä. Minun äitini on mitä suuremmassa määrin oman äitiyden idolina. Jos en pystykään tarjoamaan tuoreen korvapuustin tuoksua joka päivä, toivottavasti edes sen aina avoimen sylin, tuen ja kannustuksen.

Haluaisin kiittää häntä, äitiäni. Hän kuuluu niihin tahtonaisiin, joka on kasvattanut lapsistaan vahvoja. Meihin on istutettu vahva luotto omiin kykyihin ja eteen päin pyrkimykseen. Että itseään saa vaan syyttää, kun meidän innovatiivisuuksia on saanut kuunnella. Äiti on näyttänyt, että epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuteen tulee puuttua ja asioihin voi ja pitää vaikuttaa. Äiti on opettanut, että kaikista pitää pitää huolta, luonnosta ja toisistamme. Kuitenkin tärkein elämänohje, jonka olen saanut on pysyä aitona. Pyrkimys olla rehellisesti sitä mitä on on vienyt elämässä eteen päin ja antanut paljon. Toivottavasti olen muistanut sanoa tarpeeksi monta kertaa kuinka tärkeä olet minulle ja meidän perheelle.

Olen äärimmäisen kiitollinen ja koen itseni etuoikeutetuksi saadessani kokea jotakin näin suurta kuin äitiys. Voimia toivon niille, jotka tahtomattaan tai tahdosta riippumatta jäävät siitä paitsi. Voimia niille,  joiden äiti on liian kaukana tai kadoksissa. Voimia niille, joiden äiti enää muista sinua tai eivät pysty sairaalan vuoteelta nousemaan. Voimia niille, joiden äiti ei ole tuntunut maailman parhaalta, omalta. Voimia niille, joiden äiti istuu mielummin kaljalla kuin sinun olohuoneessasi. Voimia niille, joiden äiti on meressä, taivaassa tai mullan alla. Voimia kaikille niille, joille äitienpäivä on liian kipeä.

Rakkaudella äiti