Littoistenjärven luontopolku

Voi näitä helteitä, jotka meitä hellii. Aivan mahtavaa, kun työpäivän jälkeen jaksaa raahata silloin tällöin pesueensa vielä pienelle iltakävelylle ja ihmettelemään lähiluontoa. Tällä kertaa Littoistenjärvelle, joka sijaitsee kuten varmaan arvaten saattaa; Littoisissa. Se on siitä metka paikka, että osa siitä kuuluu Kaarinaan ja osa Lietoon.

Luontopolun voi aloittaa uimarannalta (osoite on Vanha Littoistentie 150, jonka liepeiltä kääntyy hiekkatie rannan tuntumaan, johon voi auton jättää). Toinen vaihtoehto on lähteä luontopolun toisesta päästä Verkatehtaan rannalta Kuovinluodolta. Yhteen suuntaan luontopolku on 3 kilometriä. Reitti ei ole ympyrä eli takaisin on palattava.

Matkamme kävi luontopolulle, järven rannalla haisi niin pahalle (märkä kanankakka), että tyydyimme ihastelemaan kaunista maisemaa ja meidän neitiä, joka nauttii retkeilystä ja haluaa valloittaa polkuja nykyisin pääasiallisesti omin jaloin. Uimispuuhiin vesi ei houkuttanut. Jos joku tietää mistä haju johtuu niin kertokaa!

Littoistenjärven läheisyydessä on ainakin kolme lintutornia ja ainakin näin noviisin silmin lettomainen alue järven läheisyydessä on erinomaista pesintä- ja eloaluetta erillaisille linnuille. Itse ymmärrän lintujen äänistä ja linnuista hävettävän vähän ja haluaisinkin oppia enemmän. Josko neidin valtavan lintuinnostuksen myötä etsisin vaikka jonkun äpin. Onks kellään vinkata mitään hyvää sovellusta tähän? Vielä meille riittää kun nimeää sorsan ja joutsenen, muut saavat olla rauhassa ihan vaan lintuja.

Me kiertelimme näiden kuvissa näkyvien kahden lintutornin ympäristössä emmekä siis menneet lähellekkään koko luontopolkua. Vuosien varrella sitä on oppinut milloin vähemmän on enemmän ja suorittamalla ei päästä oikeaan maaliin. Taaperon kanssa joka on reilu puoli vuotta aikaisemmin oppinut kävelemään ei kannata tavoitellakaan matkaa, vaan jotain ihan muuta.

Muutamien messevien perheriitojen jälkeen meidän poppoo ei lähde lähikauppaa pidemmälle ilman eväsreppua ja eväshetki onkin oleellinen osa meidän retkeilyä. Olemme sopineet, että luonnossa lapsellakin on lupa herkutella vapaammin ja suolakeksien yms. määrää ei rajoiteta. Koen eväiden ja taukohetkien olevan yksi omankin lapsuuden eniten muistoja tuovia hetkiä ja minusta on tärkeää tehdä lapselle liikkumisesta ja luonnosta nautittava hetki.

Nyt alkaa näkyä ensimerkkejä siitä, että lapseni tykkää retkeilystä. Hän viittoo kotona, että haluaa retkelle. Retkikohteissa pieni vaille metrinen pakkauksemme on täynnä aitoa intoa valloittaa ympäröivä maailmaa. On tullut se vaihe, että neiti haluaa pois repusta tutkimaan ympäristöä, kiipeämään kantojen päälle, ihmettelemään muurahaisia ja muita ötököitä. Hän on silminnähden ylpeä kehittyvästä tasapainostaan ja vuolaista kehuista, joita meiltä heruu kun emme lakkaa ihmettelemästä miten kiinnostus kävellä ja juosta on leimahtanut tänä keväänä.

Kantoreppu on kuitenkin aina vielä mukana, jotta väsymyksen yllättäessä hänet on helppo heittää selkään. Koen senkin olevan tärkeää ettei neidin tarvitse väkisin yrittää ylittää itseään likaa. Olisi kauheaa, että tästä touhusta katoaisi sen perimmäinen tarkoitus; virkistyä. Leikit, laulaminen ja seuraa johtajaa-leikit saavat hänet toimimaan vielä satoja metrejä pidemmälle.

Mitä stressaavampi ja kiireisempi arjestamme on tullut sitä enemmän kaipaamme miehen kanssa metsään ja luonnon ääreen. Meidän neiti on kulkenut kantoliinassa ja -repussa 1,5 kk lähtien poluilla. Eipä ole ollut vielä valtaa sanoa onks kivaa vai ei. Tyytyväinen reissuneiti on ainakin ollut, kun pitää perustarpeet kunnossa eli kunnon tauot, hyvät eväät ja kuivat ja säähän sopivat vaatteet. Ja kyllä sekin on nähty kun kiukkukäyrä nousee vähän vanhemmallakin väellä jos edellä mainitut tarpeet ei tule tyydytetyiksi.

Olen kiitollinen ja onnellinen saadessani jakaa ja ihmetellä ympärilläni olevaa puhdasta luontoa, sen hiljaisuutta ja vuodenaikojen mukaan muuttuvaa kauneutta. Teiltä muilta kanssaretkeilijöiltä toivon, että kunnioitamme ja vaalimme tätä. Opetathan lapsillesi kantamaan roskat mukanaan aina roskiin asti (myös lähikaupan karkkikääreet) ja ympäristön tuhoaminen on sama asia kuin joku tulisi sotkemaan omalle hiekkalaatikolle. Luonnossa me olemme vierailijoita ja meidän pitää pitää huolta siitä, että meidät voi kutsua uudelleenkin kylään.

Antoisia kesäretkiä muillekin!