Maailman parhaat lohiskagenit (myös maidottomana)
En ollut aiemmin tehnyt minkäänmallisia skageneita, mutta rakastan yli kaiken niitä. Siksi halusin niitä juhliin. Valitsin lohen katkarapujen sijaan, koska lohi oli kaikkien suuhun varmempi valinta.
Etsin eri reseptejä ja tuunailin niistä sitten oman version. Olen luullut olevani tarkkaan reseptejä noudattava, mutta yhä useammin huomaan roiskivani ja makustelevani sörsseleitä pitkin matkaa. Ja aikas hyviä on tullut, vaikka itse sanonkin. Avainasemassa tässä täytteessä kuitenkin on laadukas savustettu lohi. Jos vain mahdollista, savusta itse. Siitä tulee, no, ei sitä voi edes palvelutiskin fisuihin verrata. Myös kylmäsavulohi käy, mutta tästä saa nauttia myös raskaana olevat. Saaristolaisleivät oli mieheni mamman käsialaa.


Ohje:
n. 800 g Savustettua lohta
1 tl sitruunapippuria
1 tl sokeria
1 rkl dijon-sinappia (myös ihan Turun sinappi tai mitä kaapista löytyy käy, jossei dijonia käytä muutoin)
450 g ranskankermaa (tai maidottomaan käytin Oatlyn iMat fraishea)
100 g maustamatonta tuorejuustoa jykevöittää täytettä (ei kuitenkaan pakollinen ja maidottomaan en laittanut tuorejuustoa ollenkaan)
suolaa maun mukaan (suolan tarve riippuu siitä, kuinka suolaista kala on)
Puolikas nippu tilliä tai ruohosipulia. En ole tillin ystävä yleensä kuin kalakeitossa, mutta lähikaupassa ei ollut kuin tilliä, joten käytin sitä. Ja namia tuli. Myös nirson puoleinen sisko antoi pisteet tälle.
- Riivi lohesta paloja haarulla tai lusikalla. Ei haittaa vaikka menisi pieniksikin paloiksi. Tsekkaa ruodot pois.
- Pese ja kuivaa tilli (tai ruohosipuli) ja pilko tai leikkaa pieniksi
- Sekoita yhteen ranskankerma (+tuorejuusto), sinappi, sitruunapippuri, sokeri ja suola
- Lisää joukkoon lohi ja tilli. Sekoita tasaiseksi, älä vatkaa hurjasti ellet halua lohesta smoothieta.
- Ja siinä se. Täytteen voi ja kannattaakin tehdä edellisenä päivänä, jotta täyte maustuu. Lusikoi täyte kuitenkin vasta juhlapäivänä leipien päälle, jottei leivät kostu liikaa.
Toiset tykkää kermaisemmasta ja toiset kalaisemmasta täytteestä. Siksi kannattaa laittaa ensin vähemmän ranskankermaa ja kalaa. Niitä voi hyvin lisätä vielä kun koko komeus on valmis. Tästä tuli iso satsi ja olisi riittänyt ainakin 40 henkilölle. Tein siksi sen verran ison satsin, että saimme herkutella tätä uuniperunan täytteenä. Ai että. Tätä täytyy tehdä jouluksi!
