Mitä leluja 2-vuotiaalle?

Ja viime kertaisesta kirjoituksesta päästään sulavasti hyppäämään 2-vuotiaan down-tytön leikkeihin. Uskoisin kyllä tämän listan sopivan kyllä ihan kaikille lapsille, mutta kun meikäläiset hiihtää vähän perässä niin jotkin asiat voivat tuntua jo ohiajetuilta. En tiedä, kun ei ole aiempaa kokemusta, eikä sukulaisten lapsien leikeistä enää muista, mikä on kiinnostanut 2-vuotiaana.

Ulkoleikit alkaa olla tällä hetkellä inhoja hommia, mutta keinumiset, hiekkalaatikot ja liukumäet olivat kesän ja alkusyksyn lempparipuuhia jo ennen 2-vuotissynttäreitä. Potkumopottelua ollaan aloiteltu, joskaan sekään ei toppavaatteiden aiheuttaman ympärysmitan merkittävän kasvun myötä ole ollut mikään suksee. Alamäki on jees, jos äiti työntää ylös hiihtohissin lailla.

Hei, ja enpä ole kertonut, että nyt meillä melkein jo juostaan. Enkä ole ehtinyt edes kertoa meidän kävelytaidon tulemisesta. Olkoon se eri tarina, mutta se pitkään ollut kävelykärry kannattaa vielä säilyttää. Niin typy kuin minä olimme heivaamassa sitä, mutta fyssarimme antoi vinkin, että nyt sitä voi hyödyntää raskaamman tavaran työntämiseen. Kyytiin voi lapioida niin hiekkaa, lehtiä kuin sitä ehkä joskus saapuvaa luntakin, kuljettaa se paikasta a paikkaan b ja kipata sinne. Ja eikun uudelle kierrokselle. Tämä olis meille varmasti nyt tosi hyvä, kun kävely on vakautunut. Ja miksei lumilapio tai -kola?  Okei, meneekö tää nyt yltiöoptimismiksi. Ehkä hiukan. Pulkkaa me kuitenkin toivottiin, kun viime talvi (ne harvat kerrat) mentiin vauvapulkalla.

Vaatetusleikit on niitä harvoja asioita, joihin neiti voi paneutua leikkimään joskus ihan yksin. Tarkoittaa siis yritystä pukea ja riisua vaatteitaan. Halpaa puuhaa ja aika kuluu. Saa mutsi laitettua ruokaakin joskus. Eikä oo väliä onko äitin crocsit vai iskän kalsarit.

Tanssimiset ja loru- ja laululeikit ovat olleet kovaa kamaa ihan alusta alkaen. Pikku kakkosen Seikkailukone ja Fröbelin palikat on ihan ykkösiä ja nyt meidän neiti on alkanut muistaa ihan ilmiömäisesti tanssiliikkeetkin. Pienen huteran jammailijan menoa katsellessa pienet ja suuret harmitukset tuntuu ihan kärpäsen kakalta. Musiikkia saa ihan ilmaiseksi nykyään, eli kovin halvalla pääsee, kun ei kasetteja tarvii ostella.

Nyt on meillä on autot, veturit ja kaikenmaailman moottoriajoneuvot olleet ihan must. Kirpputorilta tarttui myös puinen parkkitalo mukaan ja miehen kanssa mietimme, että tokkopa sen päälle vielä mitään ymmärtää. Mutta mitä vielä. Neiti on ihan liekeissä ollut varsinkin hissistä, jonka saa käsipelin rullattua käsipelin ylös ja alas. Ja olipa äiti ihmeissään, kun ranneliike löytyi kuin itsestään. On siis purettu nyt myös downmyytti, jonka mukaan kaikki oppiminen vaatii satoja saati tuhansia toistoja.

Keinuheppa. Tartteeko enempää sanoa jos vain tietäisitte mitä kiitolaukkaa ja rodeota voi pappan vanhalla hepalla mennä?

Keittiöjutut ovat kovassa huudossa ja meille onkin kotiutunut nyt oma pikku keittiö. ”Käsienpesu” siinä on parasta. Lisäksi ihan lempparia on purkaa keittiötä ja antaa välineitä meille esiliinoille, jotka viitomme nämä artikkelit ja neiti toistaa niitä. Tätä kirjoittaessani alan huomata, että leluja on muuttanut meille syksyllä aika tahtia. Voisiko tästä nyt tulkita, että meillä on joulupukki käynyt jo ja saa keskittää voimavaransa muihin talouksiin?

Palikkatornien kokoaminen on sellaista, johon neiti keskittyy sen muutaman minuutin jopa itsekseen. Onpa sitä muutaman kerran todistettu, että on niiden pariin hakeutunut ilman aikuisen ohjaamista. Myös dublojen rakentaminen ainakin pappan kanssa on alkanut kiinnostelemaan. Niitä meillä ei kotona edes vielä ole, joten perun sittenkin aikaisemman. Joulupukki voi sittenkin tulla.

Kynähommat, muovailut ja sormivärit on olleet aika hiljaiselolla, mutta kun löydän neidin huoneeseen kirpparilta sellaisen lastenhuoneen pöydän, joka kelpaa otamme uuden alun. Muovailua kun ei voi keittiön pöydän ääressä harrastaa. Mutulla mennään, mut luulen, että ihanat värikkäät asiat löytävät vielä tiensä enemmän suuhun kuin oikeaan osoitteeseen. Meillä kuitenkin asuu yllätysten nainen ja vähättelevä äiti vois ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä kauppaan askarteluhyllyjen väliin.

Olen yrittänyt löytää aikaa ja luovuutta ruveta tekemään lorupussia. Tai oikeastaan laulupussia. Lorut on vähän plaah tuntunut olevan vielä. Siis tyttären, ei äidin mielestä. Saas nähdä. Tai sitten faksaan vielä Korvatunturille uuden listan. Siitä kun nyt sitten kuitenkin tuli aika pitkä.

Nyt loppui vinkit täältä suunnilta, ensi joulun alla taas toivottavasti kera uusien vinkkien. Ja tosiaan aikaisemmassa teksissäni esittelemäni lelut ovat monet kovinkin vielä meillä kaks veellä käytössä. Jos missasit vinkit 1-vuotiaan leluista, sinne pääset palaamaan tästä.

Tänään onkin tullut sopivasti palautukset.