Raskausviikko 16
Huhtikuu 2019. Pääsiäinen ja pidennetty viikonloppu. Viimein pääsimme lähtemään Tampereelle yrittämällemme hotelliviikonlopulle. Kävin näyttämässä siipalleni sukulaisten nurkkia ja missä olen lapsuuskesiäni remunut. Lisäksi mentiin tapaamaan ihanaa vertaisperhettä, johon tutustuimme vähän paremmin viime kesän sopeutumisvalmennuskurssilla. Ei meidän ipanat edelleenkään meinannut toistensa seuralle lämmetä. Mutta kun lähdön aika koitti niin johan alkoi leikin kiinnostaa. Voi kun ehteisi enemmän näkemään muita lapsiperheitä arjen keskellä.
Jännitin saanko nautittua hotelliaamupalasta ollenkaan, mutta pahoinvointi alkoi tällä viikolla olla historiaa ja nautin niin hotelliaamiaisesta kuin edellisen päivän mieheni synttäri-illallisesta ihan kympillä ravinteli Hubertissa.
