Raskausviikko 8

Helmikuu. Jessus mikä liskojen yö ja nyt on kuin jyrän alle olisi jäänyt. Tällä viikolla meillä oli ensimmäinen perhehoito, mutta tältä muijalta ei parisuhteen eteen paljon herunnut. Muutama jakso jotakin nordic noir-tyyppistä rikossarjaa ja kasilta nukkumaan. Ei puhettakaan, että jaksaisi osoittaa minkäänlaista kiinnostusta toista osapuolta kohtaan. Kuullostaa ihan unelmavaimolta?

Toisena ”vapaapäivänä” raahattiin minut hieman ehkä väkipakolla kasvitieteelliseen puutarahaan, jossa söin kunnon ruokaa mies muistiin. Lohikeittoa eikä edes oksettanut. Pieni päiväkävelykin tehtiin. Muutama sata metriä. Kurkkupastilleja meni edelleen rasiakaupalla.

Tässä vaiheessa ensimmäistä raskautta olin kirjoittanut ylös ainostaan sen, että appelsiinimehua kohtaan on tullut hullu himo. Se onkin jännä, että molemmissa raskauksissa sekä vichy että mehut on tullut osaksi ruokavaliotani ja ajatus ilman niitä on tuntunut lähes kestämättömältä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *