afrikkalainen ruoka

Syvä pahoittelu pitkästä radiohiljaisuudesta. Aika alkaa tiimalasista valumaan pohjalle ja mä yritän vaan kaikin keinoin imeä joka ikisen palan Afrikkaa itseeni. Ikävä tänne tulee, pitää se jo tässä kohtaa myöntää. Tasan kolmen viikon päästä vedän rinkannyörejä kiinni. Ihan hirveää, ihanaa, ikävää, riemastuttavaa, haikeaa ja helpottavaa samaan aikaan.

Aika täällä on ollut yksi elämän taas hienoimmista kokemuksista, joita en ikinä koskaan milloinkaan vaihtais pois. Jos nyt kukaan miettii lähteäkö vaihtoon, älä enää epäröi. Just follow your dreams and make it happen. Näitä ystäviä, silmiä avaavia kokemuksia ja ilon ja surun hetkiä ei koeta kotisohvalta.

Viime perjantaina päästiin 6am töistä ja oli meidän vihoviimeinen työvuoro täällä. Ollaan niin helpottuneita. Niin oli kevyet askeleet, onnellinen mieli ja sydän täynnä kiitollisuutta. Synnäriltä ja sairaalta kerron omat kuulumisensa (aikanansa). Ikävä ei sinne tule. Niitä tuskan ääniä, kipeitä silmiä ja kovia kouria omille verkkokalvoille piirtyneenä ei unohda koskaan.

Tänään ollaan puhtaasti hoideltu asioita, tehty bisnestä ja yritetty tajuta että tallaaminen näillä pölyisillä kaduilla on ihan kohta ohi. Varattiin myös bussi Lushotoon, jonne lähdetään keskiviikkoaamuna. Bussiasema on itelle semmonen paikka, jonne en mielellään mee. Siellä tuntuu, et sut revitään riekaleiksi joka suuntaan. Kaikki haluu tarjota sulle jotain. Kaikkea latureista ”maailmanympärysmatkoihin”. No sain varattua matkan ja katsotaan mitä määränpäästä löytyy, sillä se ei meille ihan selvää oo. Kaunista ja vehreää luontoa lähdetään etsimään. Ja hiljaisuutta. Se tekee meille NIIIN hyvää kaiken tän hulinan, töiden ja juhlimisen rinnalle. Kunnon hiljaisuuden retriitti.

Viime viikkojen tunnelmia kuvien muodossa. Yrittäkää päästä fiilikseen; nauttikaa!

Salimatkan varrelta

Christmas tree

Ihana matkamuistoaukio KCMC:ltä Kiboloronin kylään päin mentäessä. Kovalla tinkauksella kaikki lähtee puolet halvemmalla kuin townissa.

Tän papan kanssa hierottiin niin kovaa bisnestä, et pyysin yhteiskuvaa. Voin näyttää joskus sit jälkipolville ja kertoa kuinka kovaa duunia ton maalauksen eteen on tehty, mikä on mun käsissä!

Huvittaisko majottua hotel New Castleen?

Meloonii on vähän enempi ku cittarin hevi-osastolla. Moshi townista.

Puheaikaa

Nämä raaputellaan kuin lottokuponki ja naputellaan puhelimeen. Sen jälkeen saakin lörpötellä.

Kotikujia

Tommoset lihakset kun sais?

Zansibar pizza. Sisällä sipulia, jauhelihaa ja kananmunaa. Törkeen hyvää.

Katukeittiö = NAM

Tänään käytiin myös tekemässä valmistautumista yheen aika huisiin juttuun, jonka voin paljastaa nyt, kun se on varmaa. Mä aion viettää viimeisen lomaviikkoni tarpoen pikku nyppylälle, joka möllöttää tossa meidän takapihalla. Ei tartte uskoa, kun mäkään en vielä usko, mut mä lähden kiipeemään Kilimanjarolle (kavereiden kesken Kilille). Oi Kyllä!

Jossei kokkeja, repunkantajia, oppaita sun muita lasketa, mun kanssa on lähdössä meidän talolta Annie (Jenkeistä) ja toiselta talolta Rebecca (Skotlannista). Reissu on törkeen kallis, mutta onneks mut suostuteltiin tähän. Nyt musta tuntuu, että olin ihan tyhmä, kun olin alunalkaen luopunut koko ajatuksesta. Nää on kuitenkin sellasia juttuja, mistä mä nautin kaikkein eniten. Luonnosta, vaeltamisesta, itsentä etsimisestä ja voittamisesta.

Tarkempia speksejä näistäkin myöhemmin. Varmaankin itseasiassa vasta Suomessa, sillä startti on 1. joulukuuta ja takaisin tullaan 6. päivä. Nokka kohti kylmää ja pimeää Suomea tapahtuu sitä seuraavana päivänä. Hullua. Onneks siellä on odottamassa sitäkin lämpimämmät, eloistat ja valoisat rakkaat!

Jossei musta kuulu mitään täällä, tarkoittaa se vaan, että tytöt on kiireisiä ja nauttivat elämästään täysin rinnoin jokaisella hengenvedolla. Tehkää te samoin! Aurinkoa kaikkien alkaneeseen viikkoon. Maanantai on jo ohi ;).

Travel is the only thing you buy that makes you richer.