Vinkkejä kasvattajille kohdata lapsi, jolla on 1-tyypin diabetes

Diabetes on yksi yleisimmistä kansansairauksistamme, mutta siitä huolimatta se on monille käytännön tasolla vieras, monelle pelottavakin. Toivon, että saat näistä ajatuksista ensiapua ja tukea kohdata lapsi, jolla on diabetes.

Olen ajatellut erityisesti varhaiskasvattajia tätä kirjoittaessani, mutta ehdottomasti kaikki tämä sopii ihan kaikille kasvattajille.

Vahvista lapsen pystyvyyttä ja itsemääräämisoikeutta

Varsinkin pienet ja vammaiset lapset tarvitsevat usein paljon tukea ja apua aikuiselta diabeteksensä hoidossa. Toimenpiteissä ollaan paljon ihokosketuksessa lapseen ja tullaan lapsen omalle alueelle, vaikka lapsi ei sitä aina haluaisi. Siksi on tärkeää antaa lapsella päätösvaltaa niin paljon kuin se on mahdollista. Esimerkiksi insuiinia pistäessä voi kysyä kumpaan jalkaan tai kummalle puolelle vatsaa insuliini pistetään. Lasta voi osallistaa omaan hoitoonsa antamalla hänen pyyhkiä ensimmäisen veritipan, kun otetaan verensokeria tai hänen voi antaa harjoitella itse skannaamaan sensorin, joka lukee verensokerin.

Lasten kanssa tulee olla muutenkin sensitiivinen, se koskee myös diabeteksen hoitoa. Laskeeko muut lapset ruokapöydän ääressä pikkuhoususilleen? Onko se lapselle, jolla on diabetes miellyttävää? Miltä lapsesta tuntuu jos kaikki ryhmän jäsenet katsoo insuliinin pistämistä tai että hän menee aina ensimmäisenä tai viimeisenä syömään. Lapsen fiiliksiä kannattaa tunnustella vaikkei hän aina suoraa sanoitakaan pahaa mieltään.

Mikäli lapsi ei syökään sitä määrää ruokaa kuin on laitettu insuliinia, ei häntä pidä pakottaa tai syyllistää, että lääke on jo laitettu. Lapsentasoisesti tulee sanoittaa miksi syöminen on hänelle tärkeää, mutta ruokailusta ei saa tehdä suorittamista. Yksinkertaisimmillaan ”sinulle tulee muuten huono olo” tai ”vatsa tulee kipeäksi”. Et voi tietää tuleeko oikeasti, mutta lapselle on tärkeää antaa yksinkertaisia ymmärrettäviä esimerkkejä toiminnan seurauksesta. Sitten yhdessä lapsen kanssa keskustellen tulee miettiä miten syömätön ruoka korvataan. Tärkeää on, että lapsella, jolla on diabetes säilyisi myös ruokailo ja ruokailu olisi rento ja mukava hetki.

Mikäli lapsella tulee matalia tai korkeita verensokereita älä jätä häntä yksin. Verensokerien heittelyt vaikuttaa lapseen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tilanteen korjaamista tulee toki tarkkailla muutenkin intensiivisemmin, mutta lapsi tarvitsee tukea ja lohdutusta. Hänellä on saattanut olla ärtymystä, levottomuutta, väsymystä tai erinäistä huonoa oloa eikä lapset osaa aina sanoittaa oloaan ja tunteitaan. Kasvattajan tehtävä on olla läsnä ja sanoittaa, että esimerkiksi epäsopiva käyttäytyminen johtui siitä, että verensokeri oli päässyt liian matalaksi.

Tee asiasta yhtä arkinen kuin hampaidenpesu

Päiväkodissa ja kouluissa tulee puhuttua lasten kuullen kollegoille eikä aina välttämättä muista miten paljon korvia on ympärillä, vaikka ne eivät fyysisesti jaloissa juuri sillä hetkellä roikkuis. Ohimennen tulee ehkä mietittyä, pähkäiltyä tai jopa kauhisteltua ja ressattua jotakin asiaa, joka liittyy lapsen diabetekseen. Tällaiset asiat tulisi kuitenkin siirtää kahvihuoneeseen tai muuten pois lasten luota. Lapsella, jolla on diabetes (tai mikä tahansa muu arkeen lisäkuormaa tuovia asioita) ei saa milloinkaan kokea oloansa epämukavaksi tai taakaksi sen vuoksi, että diabeteksen hoito on sinulle uusi ja ihmeellinen.

Varsinkin juuri kun diabetes on todettu on se iso mullistus myös lapselle, että häntä pistetään paljon päivän aikana. Jos lapsella ei ole insuliinipumppua ja käsivarresta lukulaitteella mitattavaa sensoria, pistämisiä voi helposti tulla monta kymmentä päivässä. Pyri tekemään verensokerien mittaamisesta niin huoletonta ja arkista kuin mahdollista. Esimerkiski:

  • Laske aterioilla syötävät hiilihydraatit ja pistettävä insuliini etukäteen
  • Ota kaikki tarvittavat välineet esille valmiiksi
  • Pyri mittaamaan verensokereita ennen tai jälkeen toiminnan, niin ettei lapsen tarvitse aina keskeyttää mielekästä puuhaansa

Mitään ei tule tehdä lapselta kuitenkaan sanoittamatta ja ajatella ettei se ehdi ees huomaamaan. Aina kun kosketaan, kerrotaan se etukäteen. Aina kun pistetään, kerrotaan se etukäteen. Päiväuniaikaan en lähtisi herättämään lasta, koska neula on sen verran pieni, että lapsi ei (välttämättä) edes herää.

Välttäisin käyttämästä ”pakko”-sanaa, vaikka aina se ei ole mahdollista. Aina kuitenkin on hyvän yhteistyön kannalta mielekkäämpää jos lähdetään liikkeelle siitä, että hoitotoimenpiteissä voi olla myös kivaa ja hauskaa. Mitä se sitten kenellekin lapselle tarkoittaa – lauletaanko, lorutelaanko, lasketaanko yhdessä, tykkääkö lapsi bongailla huoneesta jotakin esineitä samaan aikaan. Lapselle, jolle hoitotoimenpiteet on aina epämukavia voisi kehittää motivoivia maaleja samoin kuin esimerkiksi kuivaksi opettelemisessa.

Hae ja jaa tietoa

Kaikki tuntematon on pelottavaa. Mitä enemmän opiskelee aihetta, sitä tutummaksi aihe tulee eikä nostata sykettä niin paljon. Mitä enemmän tiedät, sitä paremmin osaat myös vastata kaikkien lasten kysymyksiin. Osaat järjestää sensitiivisesti toimintaa, jossa nousee esiin diabetes, kuitenkaan leimaamatta lasta tai tekemättä hänestä kävelevää esimerkkiä. Tunnustele lapsen omia fiiliksiä siitä, haluaako hän itse kertoa diabeteksestään ja esitellä mittareita yms. Yhteisissä toiminnoissa voi ottaa teemaksi muitakin lasten sairauksia, jolloin diabetes ei pomppaa yksittäisenä ”erikoisuutena” vaan on siellä yhtenä muiden joukossa astman, epilepsian ja allergioiden kanssa.

Ainakin täältä löytyy hyvää tietoa:

Näe ihminen

Anna tilaa diabetekselle lapsen arjesta tasan sen verran kuin se tarvitsee. Mitään asioita ei tarvitse jättää tekemättä ja herkutteluhetkiin ei tarvitse olla erilaisia eväitä kuin muilla diabeteksen vuoksi. Kun esittelet lapsen uudelle kasvattajalle varsinkin lapsen seurassa, älä aloita siitä, että hän on diabeetikko. Ylipäänsä varoisin käyttämästä diabeetikko sanaa, koska se diabetes on osa ihmistä ei yhtä kuin ihminen. Tuntuu pieniltä jutuilta, mutta on vissi ero sanoa ”meidän ryhmässä on yksi diabeetikko” kuin ”meidän ryhmässä on lapsi, jolla on diabetes”.

Muista pyytää tarpeeksi apua ja koulutusta itsellesi. Varsinkin varhaiskasvatuksen opettajilla harvemmin on koulutusta terveydenhuollon puolelta. On siis ihan ok, että lapsen diabeteksen kanssa sinuiksi tuleminen ottaa aikansa. Vaadi tarpeeksi koulutusta, jakakaa tietoa toistenne kanssa, kannustakaa ja jakakaa vastuuta. On kaikkien etu ettei lapsen diabeteksen hoito ole vai yhden tai kahden kasvattajan varassa.

Toisinaan diabeteksen hoito voi kiireisessä arjessa tuntua kuormittavalta. Yritä kääntää se kuormituksesta apuvälineeksi muiden joukkoon. Toiset pukee silmälasit, toinen käyttää pyörätuolia ja kolmannelle laitetaan insuliinia, jotta glukoosi pääsisi siirtymään verenkierrosta solujen käytettäväksi.

Jokainen meistä toivoo tulevansa nähdyksi ihmisenä, ei diagnoosina. Se olkoon kaiken ytimenä.

Trackbacks & Pings

  • Esikoisen eka luokka | Elämän mittaisella matkalla | Päivi Muurinen :

    […] On vain tosi kuormittavaa itse olla kannatteleva osapuoli usein, kun itse toivoisi kannattelua. Eniten tuli kuitenkin paha mieli lapsen puolesta, joka oli tilanteessa mukana kuulemassa kaiken. Siksi toivon, että kaikissa kouluissa olisi jonkinlainen suunnitelma, miten lapsen tarpeet ja sairauksien hoito perhedytetään ja miten tietotaito tuodaan kaikille lasta hoitaville. Myös esihenkilöiden olisi hyvä keskustella henkilökunnan kanssa ensin keskenään ja vahvistaa tunnetta, ettei kukaan joudu vajaalla tietotaidolla hoitajaksi. Olen tästä keskustellut koulun kanssa ja he ymmärsivät näkökulmani tosi hyvin. Jos ja kun tätä lukee joku paikalla ollut ohjaajat, niin tämä ei ole mikään parjaus teitä kohtaan, vaan tuon tämän esiin siksi, jotta muissa kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevät osaavat miettiä näitä juttuja tulevaisuudessa. Lapsen kohtaamisesta, jolla on diabetes, olenkin kirjoittanut aiemmin. […]

    6 kuukautta ago

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *