Välipala. Niin kuin yleensä tosi helppo ja nopea, mutta herkullisen ihana. Piristää ja virkistää ja rikkoo hieman päivän tasaista suorittamista.
Kuusamohan on meidän kesäreissujen lähes jokavuotinen pyhiinvaelluskohde ja joka vuosi jaksan hämmästyä miten löytyy uusia merkittyjä polkuja, joissa emme ole vielä käyneet. Tällä reissulla lähdimme ekstempore käymään Konttaisilla, kun lapsilla alkoi selkeästi mökillä kökkiminen riittää.
Konttaisten pysäköintipaikka on Virkkulantiellä (tien numero 8694). Kemijärventieltä käännyttäessä ajetaan n. 4,4 kilometriä, jonka jälkeen vasemmalla puolella tien reunassa on levähdyspaikan näköinen levennys. Ohi on vaikea ajaa, koska isolla kyltillä lukee Konttainen.
Parkkipaikalta löytyy myös pöytäryhmä, jonka ääressä voi tankata, jossei malta huipulle asti. Käymälöitä ei omaan silmään osunut reitin varrelle eikä myöskään grillauspaikkoja.
Bongaa kuvasta vesipullo, jonka esikoisen pettämätön heittokäsi viskaisi melkein reunalta alas.
Reitin pituus Konttaisille on 2 kilometriä. Reitti on aikalailla mennessä nousua ja palatessa laskua, mutta sanoisin reitin olevan suhteellisen helppoa kuljettavaa pienillekin ihmisille, vaikka Luontoon.fi onkin sen määritellyt vaikeaksi. Pääasiallisesti reitti tehtyä hiekkapolkua ja huipun lähestyessä juurakkoista ja kivikkoista, mutta ei pahasti. Polku palaa osittain samaa reittiä, vaikka onkin merkitty rengasreitiksi.
Heinäkuun puolivälissä oli kyllä porukkaa huipulla – jossei nyt jonoksi niin ainakin omaan makuun ruuhkaksi asti. Mutta ihmekö tuo, huipulta avautui aivan upea maisema. Ei olisi uskonut kyllä reitin varrella, joka oli pitkälti havumetsää.
Konttaisen huipun reunamat ovat jyrkkiä ja todellisia vaaranpaikkoja lasten kanssa, jotka eivät osaa varoa. Muuten sanoisin ettei parempaa näköalaa oikein voi näin lyhyen retkeilyn tuloksena tavoittaa. Meillä taisi kestää huipulle puolisen tuntia. Huipulla sitten saakin varata aikaa tuplaten, jotta ehtii tarpeeksi monta kertaa huokailemaan ja sanomaan vau.
Hätäisimmät kävivät evässuklaiden etsintään
Päivä oli suorastaan seisova, todella lämmin. Saimme muutaman vesitipan kasvoillemme, mutta vasta autoon päästyä alkoi sataa oikein kunnolla. Sadesäällä en suosittele lähtemään lasten kanssa Konttaisille. Varsinkin jos haaveilee huolettomasta retkeilyä. Muutoin sanon että herkkueväät reppuun ja nautiskelemaan järvien läikittämästä viherkylvystä.
Tämän päivän jälkeen seuraava pysäkki olikin Julma-Ölkky, joka löytyy Hossan kansallispuistosta. Jatketaan siis reissujuttuja seuraavaksi Hossasta.
Niin on hassua, että ollaa idässä asuttu lähes neljä vuotta, eikä tiemme koskaan vienyt Savonlinnaan. Onneksi tänä kesänä vei. Se oli meidän tämän kesän kotimaan road tripin koko perheen suosikkikohde. Siksi aloitan reissuraportin siitä. Ilmakin oli aivan täydellinen. Tai ehkä siinä oli se suuri syy. Kaunis ilma kun tekee lähes jokaisesta Suomen kunnasta kesällä ihanan.
On kuitenkin aika monta kivaa syytä ottaa ja lähteä Savonlinnaan, lastenkin kanssa. Moni kiva juttu oli tosi lähellä toisiaan, joten auton kanssa tai julkisilla ei tarvinnut lähteä säheltämään.
Kysyin tien päällä Instagramin puolella, että mitä tekemistä me keksittäisiin Savonlinnassa ja mitä me syötäisiin. Jos haluat käydä hakemassa lisää vinkkejä mitä ei itse ehditty kokeilla, niin käy kurkkaamassa @elamanmittaisellamatkalla kohokohdista kohta ”Järvi-Suomi”.
Pitkään autossa istumisen jälkeen Pikku kakkosen puisto oli parasta mitä meidän neiti kuvitella saattoi. Leikkipuisto on vaatimattomampi ja pienempi kuin esimerkiksi Porin kirjurinluodossa tai Turun seikkailupuistossa, mutta miljöö kyllä vetää pisimmän korren. Saimaa oli läsnä kaikkialla, niin myös leikkipuiston äärellä.
Jos haluaa olla tehokas Savonlinnassa menisin heti aamutuimaan Olavinlinnaan. Saimme pesueemme liikenteeseen noin kello 11 maissa ja silloin oli jonoakin jo jonnin verran. Leikit jos toiset sai keksiä, jotta saatiin neiti pysymään jonossa. Tulikin mieleen, että miksi ihmeessä tällaisiin paikkoihin ei voi ostaa lippua etukäteen online. Säästyisipä tältäkin sirkustelulta.
Pääsylippuun sisältyy ohjattu kierros Olavinlinnaan ja sitä moni suosittelikin, jotta sai irti linnasta jotakin. Me lähinnä ihmettelimme miltä linna näytti ja juoksin neidin perässä. Puolisolla oli kuopus kantorepussa ja rattaat jätettiin lipunmyynnnin kupeeseen.
Neidillä on EU-vammaiskortti A-merkinnällä eli avustajamerkinnällä. Se oikeuttaa moneen paikkaan avustajan maksutta mukaan, niin myös Olvavinlinnaan. En tiedä olisimmeko muutoin menneetkään nyt linnaan, koska en tosiaan juuri itse kyllä ehtinyt Olavinlinnaan tutustumaan.
Mennessä lapsille jaettiin tosi kiva bingopohja, jonka ideana oli etsiä ja bongailla erilaisia asioita linnasta. Se ei meillä vielä jaksanut juuri kiinnostaa, mutta muutaman vuoden päästä voisin kuvitella, että on tosi motivoivat väline tutustua paikkoihin ja rauhoittaa menoa.
Olavinlinnan jälkeen alkaakin olla hyvä hetki haukata jotain ja hyviä ravinoloita löytyykin ihan läheltä. Meille Instagramissa suositeltiin Sarastroa. Kaikkien tie vie kuitenkin tätä kesänä Savonlinnaan. Tai siltä ainakin tuntui. Ja kyllä sen näki esim. ravintoloissa, koska vasta kolmanteen pääsimme illastamaan ravintola Linnakrouviin. Pitsaa mielivien kannattaa suosittelujen mukaan hakea Caperosta.
Reissun ihania ekstempore yllätyskohtaamisiakin tuli, kun puolison koulukavereita treffatiin useampaakin ja käytiin illastamassa heidän kanssaan.
Syömisen jälkeen voisi lähteä suunnistamaan kohti toria, jonka varrelta löytyy pieni hiekkaranta pulikointeja varten ja se Pikku kakkosen puisto. Torilla oli ihana pöhinä ja ostettiin me tietty matkaevääksi sekä makeita että suolaisia lörtsyjä. Asiantuntijat kertoivat, että parhaat lörtsyt tulee Laurikaisilta. Minuun vetosi kuitenkin sympaattisen oloinen nuorimies Lörtsypoikien tiskillä ja otettiin sieltä tällä kertaa meidän lörtsyt.
Lörtsyjen lisäksi muikut oli omalla to eat -listallani. Kai nyt muikut kuuluu Savonlinnaan niin kuin Auran sinappi Turkuun. Sellaiset saatiin Kalastajan kojulta torilta. Koju on vähän harhaanjohtava nimi, koska ihan ravintolamainen mesta on kyseessä. Muikut oli hyviä, mutta puolison ja neidin kalakeiton perunoissa oli toivomisen varaa.
Jälkkäriksi haettiin vielä legendaariselta lippakioskilta isot pehmikset. Savonlinnan lippakioski löytyy osoitteesta Satamapuistonkatu 6, 57130 Savonlinna. Huhujen mukaan kioski menee syksyllä remonttiin tai maan tasalle, mutta tietoa tästä ei ole.
Meillä oli asuntoauto parkissa aika lähellä Olavinlinnaa. Saimme kuin ihmeen kaupalla molemmat lapset kärryihin päiväunille, kun neidin viimeinenkin toive oli täytetty – jätski. Suuntasimme takaisin Olavinlinnalle päin, jonka edustalla on Mustanvirran panimon panimopaku, johon suuntasimme yksille ja nauttimaan auringosta. Mustanvirran oluet on omia pienpanimosuosikkeja, menkää testaamaan jos oluista pitää.
Kun lapset jatkoivat meidän oman pienen seesteisen hetken jälkeen vielä unia, sai kesäloman tuoma hetkeen heittäytymisen flow minut kävelemään lasten kanssa Sulosaareen. Olavinlinnalta mapsin mukaan Sulosaareen on kävellen 1,8 kilometriä. Se oli aikas kiva paikallisherkkujen sulattelulenkki ja maisemat nyt on järviloverille silmiä hivelevät. Sillä välin puoliso laittoi asuntoautoa lähtövalmiiksi.
Lasten päiväunien jälkeen suuntasimme niin ikään taas täysin Instagramista saamieni suositusten perusteella Sulosaaren Kalliolinnan lettukahvilaan. Autot voi jättää Casinon parkkipaikkoille Vääräsaareen. Sieltä tien päästä alkaa suloinen polku ja kävelysilta Sulosaareen. Siitäkö saarikin nimensä saanut. Ihana.
Kalliolinnan lettukahvilan päivä oli kuulemma kovin ruuhkainen ja lettuja odoteltiin tovi jos toinen. Miljöö on kuitenkin sen verran aisteja hivelevä, että leikki jos toinen saatiin ajankuluksi aikaan. Ulkona pöydät olivat myös tosi erillään toisistaan, vaikka kahvilan sisällä turvaväleistä ei kyllä voinut puhuakaan.
Sulosaaresta löytyy myös salaisia uimapaikkoja ja pussauspenkkejä sekä grillauspaikka ja kota. Aivan tosi ihana retkikohde ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Omat eväät mukaan jos budjetti ei veny letuille. Niin sanoinko, että oli ihana paikka?
Savonlinnasta skipattiin kaikki luontopolut joita sielläkin riittää. Lisäksi ilman lapsia oltaisiin ehkä hypätty pienelle parin tunnin päiväristeilylle ja ihmettelemään Savonlinnaa Saimaalta käsin. En jotenkaan ennen visiittiä edes tajunnut, että koko Savonlinna on saarirypäs.
Alin kuva on räpsäisty asuntoauton ikkunasta ja kuvaa jotenkin tosi hyvin matkustamista matkailuauton kanssa. Siinä me vielä voideltiin iltapalaleipiä ja ihmeteltiin tummuvaa kesäiltaa. Muljahti vatsanpohjassa asti. Vielä reilu vuosi sitten istuskelimme esittelymatkailuautojen kyydissä haaveilemassa, että ehkä joskus. Voi kunpa joskus voisi olla riippumaton ajasta ja paikasta. Ja se joskus tulikin reilu puoli vuotta myöhemmin monen asian summana.
Ensi viikolla starttaa meidän karavaanin nokka mutkien kautta pohjoiseen. Ollaan tehty (minä olen) höllää reittisuunnitelmaa, jotta ei tarvitsisi arpoa tien päällä itään vai länteen. Tarkoitus on kuitenkin edetä kompanjan vaatimassa tahdissa ja suuntaa voi muuttaa jos siltä tuntuu. Tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla asuntoauto käytössä ja se tulee helpottamaan. Ei tarvitse etukäteen varailla majapaikkoja ja pinnistää pakolla perille asti. Ei ole myöskään sitä jatkuvaa tavaroiden roudaamista ees ja taas.
Jos on muitakin siellä pakkailemassa laukkujaan ja suuntaamassa pohjoiseen niin tässä viime vuodelta muutamia huomioita mitä kannattaa huomioida pakkaillessa pikkulasten vermeitä mukaan. Monet on ihan yleispäteviä ajatuksia kaikille, mutta listaa tehdessäni ajattelin erityisesti omasta näkökulmasta, eli pikkulapsiperheenä.
Etäisyydet ovat pitkät
Viihtyykö lapsi autossa ja kuinka pitkiä aikoja kerrallaan ovat perustavanlaatuisia kysymyksiä, kun alkaa suunnittelemaan matkaa. Jos tietää, että tunti kerralaan autossa on ihan maksimi kannattaa ehkä haudata haave valloittaa koko Lappi samalla reissulla.
Heitä auto ja perheesi yöjunaan ja aamulla löydät itsesi Kolarista tai Rovaniemeltä. Se helpottaa matkantekoa kummasti. Samalla saa (ehkä) itsekin hieman nukkua eikä ole aamulla niin krapulainen olo. Asuntoauto on myös erittäin hyvä vaihtoehto matkan taittamiseen. Silloin leirin voi pystyttää, kun pesueen matkustusmitta on täynnä.
Kauppoja ei ole joka ojan notkelmassa. Mukaan kannattaa siis ehdottomasti pakata kylmälaukku, jossa saa pidennettyä reissueväiden säilyvyyttä. Paljon vettä, mehuja, pikku snäksejä (pähkinöitä, suklaata, myslipatukoita, ruissipsejä, smoothieita…), jotta retkillä ja autossa on naposteltavaa jossei ateriaa saada sillä hetkellä sormia napsauttamalla loihdittua. Vesipulloja voi pakastaa kotona mukaan ja sanomalehteen käärimällä saa vielä hiukan lisää jatkoaikaa säilyvyydelle.
Hyvät eväät
Tätä nyt ei tarvitse selittää. Hyvä ruoka, parempi mieli. Jos retkillä laittaa ruokaa maastossa, kannattaa koeajaa ruuat kotona etukäteen. Maastoon ei kannata ottaa mitään epävarmaa. Mikään ei suurempi itsemurha, kuin lapset jää nälkäiseksi keskellä erämaata.
Lisäksi jossei matkan varrella ole taukotupia, kannattaa ottaa helppoa lennossa syötävää korkeaenergistä evästä, kuten pähkinöitä, suklaata, mysli- ja välipalapatukoita, rusinoita… Mikä parhaiten maistuu. Jos sade yllättää, leiriä voi pystyttää ja pitää pystyä jatkamaan matkaa niin ne suklaapatukat nousee arvoon arvaamattomaan.
Tarpeeksi tekemistä lapselle
Vaikka ideaalia olisi, että lapsi keksisi kepistä ja kivestä tekemistä Lapissa kahdeksi viikoksi, todellisuudessa kaikkien hermoja helpottaa, kun lapsella on mukavaa tekemistä mukana. Me olemme pakanneet lempikirjoja ja isoa dubloalustaa pienemmän alustan, johon saa kiinnitettyä palat ja menee suht pieneen tilaan niin. Oheen muuta lapsia inspiroivaa tilpehööriä, kuten autoja, ihmishahmoja, eläimiä…
Soittolista lapsen lempparimusiikista ei sekään huono idea ollenkaan. Ainakin meillä neiti nauttii niin paljon, että sata kilometriä meni hujauksessa. Lisäksi pallosta saa paljon kivaa puuhaa ulkona. Puuha-, tarra- ja värityskirjat ovat autossa myös mukavia jos ne soveltuu omille muksuille. Maalaa vedellä-kirjat on myös toimivia jos ne sattuu juuri teidän muksuja kiinnostamaan.
Jos lapset kuuntelevat äänikirjoja niin kannattaa ladata muutamat kirjat niin, että ne on kuunneltavissa off-line tilassa. Sillä Lapissa et koskaan tiedä missä on verkkoa ja missä ei. Myös pelit pädille ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto, kun kaikki pelimerkit on jo käytetty.
Vaatetta laidasta laitaan kerrospukeutuen ja villaan kääriytyen
Kesä Lapissa voi tarkoittaa hellettä, mäkäriä silmät ja suu täynnä tai vihmovaa kaatosadetta, räntää ja nollakelejä. Usein kuitenkin jotain tältä väliltä. Sää voi kuitenkin nopeastikin muuttua säätiedotteista huolimatta, joten vähän kaikkeen tarvitsee varautua.
Toppatakki ei olisi ainakaan viime kesänä ollut yhtään liioiteltua. Jos omistaisin kevytuntuvatakin, se olisi tosi oiva seuralainen, koska lämmittää hyvin ja menee pieneen tilaan. Kuoritakilla kuitenkin mentiin ja alle villavaatteita, jotka ovat kuitenkin kiistatta parhaita (retkeily)vaatteita. Kesälläkin villa hengittää ja imee kosteuden itseensä pitäen ihon kuivana. Lisäksi pelkästään tuulettamalla villapaita on kuin uusi, kun taas tekniset vaatteet alkavat nopeasti haista.
Vetoketjulliset takit ovat myös helpompia kuin haalarit operoidessa lasten kanssa, mutta usein haalari on kuitenkin muuten miellyttävämpi lapselle. Jokatapauksessa tärkeintä on, että vaatetta saa helposti pois jos iskee juoksuhepulit tai pissahätä ja lisää päälle, kun malttaa istahtaa eväspaikalle.
Trikoopipoa paksumpi pipo, kintaat ja villasukat ei ole missään nimessä liioittelua.
Sadevaatteet kannattaa ehdottomasti olla. Itse suosin retkeillessä kuoritakkia ja housuja ja alle kerrastoa kerraston päälle sään mukaan. Kuljen usein talvellakin samassa takissa kuin kesällä. Tilan säästämiseksi jätimme viime kesänä retkeilykengät kokonaan kotiin ja matkassa oli saappaat, lenkkitossut ja Crocs-tyyppiset läpsyttimet. Näillä pärjättiin hyvin, mutta mutaan sotkemani ja vesisateessa kastamani lenkkarit ei enää city-lenkkareina olleetkaan ihan niin fancyt.
Jos on vaippoja käyttäviä lapsia, niin teippivaipat ovat maastossa paljon kätevämpiä kuin housuvaipat, koska ei tarvitse riisua kaikkia vaatteita saadakseen uuden vaipan päälle. kylmälläkään säällä ei siis tarvitse palelluttaa lasta. Ja niitä vanhoja leipäpusseja käytetyille vaipolle. Kyllä. Oli siellä sonnat tai ei, ne kannetaan mukana jätehuollon ulottuville.
Pakkaa tavarat ”kategorioittain”
Olemme ennen pakanneet yhteen kassiin aina yhden ihmisen tavarat, mutta olen huomannut menoa helpottavan, kun yhdestä kassista löytyy kaikkien vermeet valmiina, kuten sadevaatteet yhdestä ja uimavaatteet yhdestä ja niin edelleen.
Läpinäkyvät säilytyslaatikot ovat myös matkatessa verrattomia verrattuna perus laukkuihin (jossei tarvitse hirveästi aina siirtää tavaroita). Heti näkee mitä missäkin laatikossa on eikä tarvitse muistella kenen tavarat nyt oli minkäkin värisessä laukussa. Varsinkin jos seurueesta pakkauksen on hoitanut yksipuolisesti jompi kumpi.
Kantoväline, jos lapset viihtyvät niissä. Taapero ja leikki-ikäisillä lapsilla jalat voivat pettää alta mitä ihmeellisempien asioiden vuoksi. On huomattavasti kevyempää ja molemmille osapuolile miellyttävämpää, kun ei tarvitse roikottaa lasta olalla kuin säkkiä tai pelätä reppuselästä tippumista. Lapsi saa otettua selässä vaikka torkut ja retkeilystä saa varmemmalla todennäköisyydellä kaikille mukavia muistoja.
Meillä on ollut vastasyntyneenä ja ensikuukausina kantoliinat kovassa käytössä ja sitten olemme siirtyneet Tula-kantorepun käyttöön. Viime kesänä neiti kulki Tulan taapero-repussa. Nykyisin Tulalta löytyy myös pre school malli. Deuterin kantorinkoista olen kuullut vain hyvää. Lisäksi Piggybackrider-tyyppinen ratkaisu voisi toimia, kun läheisyys- ja jalkojenpettämishetket eivät enää kestä kauaa.
Muista turvallisuus
Erämaa ei ole yleensä oikea hetki aloittaa puukolla vuolemisen treenejä, kirveshommia ja nuotion sytyttämistä. Ensiapupakkaus on hyvä olla aina mukana. Toinen aikuinen lisää turvallisuutta retkillä, sillä jos toiselle sattuu jotain pystyy toinen hälyttämään apua ja pitämään huolta muusta katraasta. Autossa kannattaa olla isompi ensiapulaukku, josta löytyy kuume- ja kipulääkkeitä koko poppoolle, kuumemittari, antihistamiinia ja perus laastari- ja sidetarpeet. Avaruuslakana menee myös tosi pieneen tilaan repussa.
Valitse retkikohteet kunnon, kokemuksen ja sään mukaan
Ei kannata lähteä vaeltamaan tunturissa kymmeniä kilometrejä jos on epävarma itsestään ja lapsien jaksamisesta. Säätä kannattaa vielä varmistella ennen patikkaan lähtöä, sillä esimerkkinä meille kävi Taivaskeron kierroksella niin että suhteellisen mukava ja lämmin keli vaihtui raekuuron jälkeen viiltävään vesisateeseen. Sen jälkeen retken glamour vaihtui tiukaksi suorittamiseksi ja ainoa tavoite oli päästä pois mahdollisimman nopeasti.
Esimerkkejä hyviin ja helposti tavoitettaviin ja valloitettaviin tuntureihin on Muonion Särkitunturi ja Posion Riisitunturi. Toisille lapsille (ja itselleni) rengasreitit toimivat parhaiten. Onhan se nyt ikävystyttävää mennä samaa reittiä takaisin kuin on jo tullut. Seikkailja janoaa uusia kulmia. Särkitunturin reitti menee saman pätkän mennen tullen, mutta se ei menoa tuntunut hidastavan.
Kuvat ovat viime vuoden kesälomareissulta Taivaskeron rengasreitiltä, Matkan varrella saatiin tuulta, aurinkoa, rakeita, kaatosadetta, usvaa ja sumua eikä leiriä pystytty lopulta tekemään mihinkään. Se reitti opetti taas meille retkeilystä pienen lapsen kanssa paljon.
Taivaskero on vaikuttava. Ja kovin kivikkoinen. Ei siis turvallisin vaihtoehto sateisella säällä liukaspohjaisilla kengillä raskauden puolivälissä. Mutta kuka sen olisi voinut ennustaa. Kokemusta rikkaampana ja nyt naurattaa. Seuraavan kerran kun kiipeän Valtavaaralle haluan ihastella yötöntä yötä.
Toivottavasti näistä ajatuksista saitte vinkkejä omien reissukassien pakkaukseen. Omaa reissun alkua ei jaksaisi enää odottaa. Mutta ehkä sen voisi aloittaa tästä pakkaamisesta.
Viime kesän kesälomareissusta Lappiin on jäänyt kirjoittamatta monet ihanat reissuhetket. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Itselläni google lauloi viime kesän reissua suunnitellessa. Ja niin muuten laulaa juuri nytkin, kun askelmerkkejä tulevalle lomalle pyritään merkkailemaan.
Viime kesänä valkoitui ja hyvin lapsiystävälliseksi kohteeksi osoittautui Särkitunturi Muoniossa ja tämä Posion Riisitunturi. Niissä on mitaltaan koko perheen kanssa luonnistuvia päiväretkikohteita. Tai jos on vikkelämmät kintut niin puolipäiväretkikohteista menevät myös.
Riisitunturilta löytyy paljon eri mittaisia reittejä. Me menimme Riisin rääpäisyn, joka on 4,3 kilometrin mittainen rengasreitti. Se on pienellekin lapselle helppokulkuista polkua, mutta rattailla täällä ei pääse liikkumaan. Meillä oli neidille kantoreppu ja osan aikaa hän siinä matkasikin, mutta melko pitkään neiti jaksoi pomppia kiveltä kivelle ja pinkoa mäkiä ylös.
Lähtöpisteen jälkeen kun polut ensi kertaa haarautuvat, lähdimme vasemmalle. Jos kuitenkin retkiseuruetta nälkä kouraisee jo lähtökuopissa, kannattaa kääntyä oikealle. Näin autiotupa tulee vastaan paljon nopeammin.
Autiotuvan viereen on rakennettu vasta uusi iso grillauskatos, mutta viime vuonna meidän ollessa siellä oli ulkona grillauspaikka ja autiotupa. Autiotuvan takana on puuvarasto, jossa rangoista sahataan itse omat polttopuut. Kannattaa siis varata hiukan aikaa, jos notskihommia suunnitelmissa.
Matkalla mietimme mistä Riisitunturin nimi juontaa juurensa. Päättelimme, että Riisitunturin korkein kohta on ehkä hieman riisin mallinen, siinä meidän teoria. Googlauksen perusteella kuitenkin tätä teoriaa tukevia lausuntoja ei löytynyt. Sen sijaan vanhoissa kartoissa Riisituntunturi on nimetty ”Riistunturi”, joka saamelaisperäisenä sanana merkitsee tykkyä, risua tai heinää. Lisää tulkintoja löytyy Luontoon.fi-sivustolta.
Tällä reissulla meillä oli mukana makkarat, suolakeksejä ja vaahtokarkkeja grillattavaksi. Ei paljon tarvinnut miettiä voiko tulia laittaa, kun koko heinäkuun alun Lapissa satoi enemmän ja vähemmän koko ajan.
Nyt kun tänä vuonna lähes kaikkialla on ollut pitkä kuiva jakso, on oltava tulien kanssa tarkkana. Metsäpalovaroituksen aikaan avotulia ei ole turvallista tehdä. Sen sijaan retkikeitin ei jätä nälkäiseksi (jossei kaasu lopu), joten sitä suosittelen kaikille mukaan. Jos mukana on pieniä ehtiviä vipeltäjiä, joita tuli kiinnostaa, on myös huomattavasti helpompi hallita yhtä kattilaa kuin koko nuotiopaikkaa.
Retkikeitin on myös joka pennin väärtti road trippaillessa muutenkin, sillä ei tarvitse jokaista perheen ateriointia suorittaa huoltoasemilla tai ravintoloissa, vaan esim. keitot ja padat lämpenee vartissa koko jengille.
Reitti on uskomattoman kaunis ja matkan varrelta näkee ihanasti järviä, jotka täplittää maisemaa. Ottaen huomioon ettei olla ihan sydänlapissa, tuntuu kuin olisi pohjoisemmassakin.
Puolisoni isovanhemmat ovat kotoisin pohjoisesta. Kun yhtenä kesänä pohdimme ääneen, menisimmekö käymään Riisitunturilla tokaisi puolisoni mamma: ”Mitä te sinne. Ei siellä ole mitään nähtävää”.
Vieläkin naurattaa niin paljon. Me ihastuimme riisitunturiin ihan todella ja se oli meidän neidille, joka oli oppinut kävelemään alle vuosi sitten ihan täydellinen retkikohde. Ei sitä näköjään näe niiden omien kotinurkkien kauneutta samalla tavalla.
Paluumatkalla kannattaa poiketa Korpihillassa, josta löytyy ihanan oloinen kartanomainen kahvila ja maaseutumiljöö. Me jäimme raapimaan kahvilan ovea, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa ajoissa. Tosin en tiedä olisimmeko kehdanneet metsässä rymyämisen jälkeen kankkujamme istuttaa valkoisille rokokoo-tuoleille.
Voi näitä riemukkaita muistoja. Tuntuu niin absurdilta, että vajaa vuosi aikaisemmin ensiaskeleensa ottanut esikoinen kirmasi kanssamme tunturissa kuin vanha tekijä. Tärkeää on lasten kanssa retkeillessä muistaa, että on aina suunnitelma B ja mielellään C. Herkkueväät, ilman kiirettä, yhdessä ihmetellen ja ihastellen ja madellen.
Mistä meidät tänä kesänä löytää – ei voi tietää. Mutta moikkaillaanhan jos törmäillään!
Kevät on sekoittanut työkuvioita ihan huolella varsinkin puolisollani, jonka työt loppuivat kokonaan pariksi kuukaudeksi. Työt ovat pikku hiljaa nytkähtäneet käyntiin, mutta edelleen tyhjiä päiviä on. Kaikki yrittäjät tietävät ettei niin sanottua työtöntä päivää ole, mutta se, että kassaan kilahtaa jotakin on asia erikseen.
No, sen sijaan, että ollaan jääty tuleen makaamaan, meidän perhe on ottanut ilon irti siitä, että isä ja puoliso on kotona ollut huomattavan paljon enemmän normaaliin verrattuna. Viime viikolle tuli muutama arkivapaa-päivä ja mietimmekin pitäisikö tehdä joku lähimatkailu -reissu.
Puoliso ehdotti Poria, jossa ei olla oltu koskaan lasten kanssa ja viimeksi asuntomessuilla. Onko siellä mitään muuta kuin kilometrejä pitkä hiekkaranta Yyterissä? Ei tiedetty, mutta lähdettiin katsomaan.
Reissuun lähdetiin asuntoautolla, joka tuli todettua meidän tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kaikkein parhaimmaksi vaihtoehdoksi, vaikka asuntoauto vähän klohmo onkin kaupunkien keskustoissa. Toisaalta eipä meillä sinne kaupunkien keskustoihin oikein asiaa edes ole, joten no worries.
Kaikkein tärkeintä matkailemissa tai yliåäänsä liikkumisessa on ollut ymmärtää ettei lasten kanssa aikataulua pysty rakentamaan samalla tavalla kuin kaksistaan. Nälkä ei odota. Väsymys ei katoa. Olemmekin todenneet, että kaksi aktiviteettia – yksi aamupäivään ja yksi iltapäivään välipalan jälkeen on aivan maksimi. Silloin huolto pysyy kunnossa ja kaikkien hampaita kiristelee vähemmän.
Lähdetiin maanantaina puoliltapäivin toiveissa lasten päiväunet samalla. Ei ihan huono suoritus. Likimain Porissa huomattiin, että meidän peitot ja tyynyt olivat jääneet kotiin. Voi perse.
Onneksi Yyterin Resort & Camping löytyi vuokrattavat petivaatteet. Meidän piti vaihtaa seuraavaksi yöksi Siikarantaan, jotta tulisi nähtyä erilaisia camping-alueita, mutta emme jaksaneet sitten vekslata petivaatteiden kanssa. Ehkä sitten seuraavalla Porin reissulla. Tämä oli siis meidän eka kerra camping-alueella ikinä.
Maanantai-ilta meni pitkin biitsiä kävellen. Alueella menee 1,5-8 km reittejä, mutta me juoksentelimme tällä kertaa vain pitkin rantaviivaa. Tuuli oli kova, vaikka ilma olikin liki parikymmentä astetta. Vesi tuntui käteen lämpimältä.
Kyselin Instagramissa mitä me Porissa oikein puuhattaisiin ja sen pohjalta me suunnitettiin sitten puuhailut seuraavalle päivälle. Neiti olisi todennäköisesti nauttinut leveillä puupitkoksilla juoksentelemisesta ja hiekalle hyppäämisestä ilman sen suurempaa, mutta ihan jo vanhempienkin iloksi oli kiva nähdä vähän muutakin.
Tiistai aamupäivä suunnattiin Kirjurinluodon Pellehermannin puistoon. Neiti ei meinannut pysyä housuissaan, kun näki ne kaikki kiipeilysysteemit autosta. ”Vaaaaaaau”, ja sitten se oli menoa. Pari tuntia täyttä tykitystä ja minä perässä. Välillä otettiin vuoronvaihto puolison kanssa. Pikkuveljen perässä pysyy vielä vähän näpsäkämmin.
Pelle hermannin puisto on todella iso ja monipuolinen leikkipuisto, josta löytyy kyllä kaikille lapsille jotakin. Lisäksi puistossa oli kanoja ja riikinkukkoja. Liikennepuisto ei ollut auki. Karusellit ja erilaiset liukumäet jäivät kokeilematta, kun neiti viihtyi niin hyvin isossa merirosvolaiva -kiipeilytelineessä.
Lounas ja päiväunet hoidettiin parkkipaikalla, jonka jälkeen suunnattiin Reposaareen. Asuntoauton yksi parhaista puolista. Lapset saa nauttia meiningistä loppuun asti, ei tarvitse käyttää aikaa majoitukselle menemiselle ja itsekin saa nukkua päikkärit!
Matkan varella Reposaareen on aika paljon teollisuutta ja tuulimyllyjä, jotka eivät itseä puhuttele. Reposaari itsessään oli kuitenkin sympaattinen ja pieni puutalokylä. Sieltä en ehtinyt kuvia napsimaan, koska reissuseurue vaati siinä vaiheessa jo ruokaa ja huoltoa.
Reposaaressa kävimme linnakepuistossa. Osoite linnakepuistoon oli tosi huonosti löydettävissä netistä ja google mapskin osoitte ihan päin honkia. Linnakepuiston osoitetta en edelleenkään tiedä, mutta ainakin näin löydät perille: Aja tietä 269 eli Reposaaren maantietä, joka vaihtuu Satamapuistoksi. Käänny oikealle Laivakadulle ja sitten vasemmalle. Heti seuraava risteys oikealle on Ankkurikatu. Ankkurikadun päässä käänny vasemmalle ja ajat lopulta Linnakepuiston parkkipaikalle, joka on vasemmalla. Lähtöpaikka puistoon ja näkötornille on oikealla. Jos menet tätä reittiä, matkan varrella on myös opasteita. Toisaalta voit harjoittaa lempeästi seikkailuhenkeä ja sukkuloit toista kautta takaisin.
Linnakepuistossa on Suomen ainoa yksityisrahoitteisesti vuonna 1935 rakennettu patteristo, jonka tarkoituksena on ollut suojata Poria ja Porin satamaa. Juoksuhaudoissa ja kuivassa kangasmetsässä juokseminen oli hurjan hauskaa neidin mielestä.
Kiipesimme myös näkötorniin, josta ei nyt ihan panoraama auennut, mutta merelle näki kivasti. Eikä sillä, että maisemista olisi juuri ehtinyt nauttimaan, koska neidin mielestä parasta oli rappuset. Varsinainen pit stop ylös ja sitten heti alas.
Lopuksi käytiin heittelemässä kiviä rannassa. Mikähän siinä onkin, mutta varmaan kuuluu joka lapsen top 5 puuhailuihin. Rannan tuntumassa oli myös toistakymmentä joutsenta ruokailemassa.
Oma aika täytyy usein nipistää omista yöunista. Joskus se on sen arvoista, useimmiten ei. Nyt oli. Kun lapset oli saatu viimein iltahepulointien jälkeen simautettua, päätin käydä vielä kurkkaamassa miltä näyttää Yyterin auringonlasku toukokuun viimeisinä päivinä. Olin rannalla yksin jossei muutamaa teiniä oteta lukuun.
Kokeilin taas vettä, joka tuntui niin lämpimältä, että hetken mielijohteesta päätin heittää vaatteet hiekalle ja käydä uimassa. Oli minulla alusvaatteet, mutta saatoinpa silti päätyä jonkun porilaisen teinin snäppiin tai muuhun chattiin. Veteen täytyy kahlata tosi pitkälle, että pääsee vyötäröön asti edes veteen. Siellä se vesi ei enää ollutkaan niin lämmintä. Mutta mikä voittaja-olo kun otin ne muutamat vedot.
Aika pian sainkin viestin, että rintaa tarvitaan. Märät alusvaatteet kainalossa ilman pikkareita ja rintaliivejä paljain varpain hipsin juoksujalkaa takaisin kohti leirintäaluetta. Oma hetki oli reilu puolituntia, mutta tuntui merkitykselliseltä. Mieli oli levollinen ja oli hyvä kömpiä kuopuksen viereen.
Keskiviikkona otettiin hidas aamu, jonka jälkeen nokka näyttikin jo kohti Turkua. Tai niin hidas kun se meidän kiipeilevän 8 kk ja jekkuilevan kohta 4-vuotiaan kanssa on mahdollista. Ensi kertaan jäi vielä paljon koluttavaa porilaisten jakamista vinkeistä:
Kallon kallioille hyppelemään. Sieltä löytyy majakkafaneille majakka
Ahlaisten Kitukoski
Leineperin ruukki
Polsanluodon lenkki
Herrainpäivien luontopolku
Menkää ja ihastukaa kesällä Poriin. Sitten on kiva palata takaisin kotiin ja todeta senkin aika ihana paikka olevan. Ei levänneenpänä, mutta henkistä pääomaa kartuttaneena ja lapsuusmuistoja luoneena.
Viime kesän to do-listalta ehdittiin tekemään paljon juttuja, kuten syötiin paljon jäätelöä, vietettiin mökkijuhannus ja pyörittiin pari viikkoa Lapissa. Kävin siskon kanssa maalla Tarvasjoen kesäteatterissa, juhlin ystävän kolmekymppisiä ja vietimme meillä kesäjuhlia talon täydeltä ja join alkoholittomia mojitoja. Kahden keskistä aikaakin oli puolison kanssa, kun oltiin Ed Sheeranin keikalla heinäkuussa ja Vegånia-kasvisruokafesteillä elokuussa puolison kanssa. Esikoinen pääsi elämänsä ensimmäiselle marathonille 700 metrin matkalla ja maauimalassa käytiin polskimassa. Paljon ihania muistoja.
Nyt mielessä kaikilla jäytää, mitä kehtaa ja uskaltaa kesällä tehdä? Onko kaikki kesän kivat jutut nyt pannassa koronan vuoksi? Ei festareita, urheilutapahtumia tai markkinoita. Voiko maauimaloihin mennä? Viitsiikö terasiille saati ravintolaan raahautua? Entäs minun kesäteatteritraditio?
Tuntui, että korona on vienyt vähän fiiliksen kaikelta. Aloin kuitenkin listata itselleni tärkeitä asioita. Huomasin, että aika vähän lopulta on sellaisia asioita mitä en pystyisi koronan vuoksi tänä kesänä tekemään. Bonuksena on vauvavuoden arki, jota ei sido työajat.
Mocktail, Helsinki ja ystävä <3
Terassiviinikierros kaikkien ystävien terasseille vuorotellen. Ehkä viini tasting itse pidettynä! Tämä on melko kunnianhimoinen ajatus, mut jos nyt edes kerran pääsisi humpsuttelmaan kunnolla.
Take away- tai terassiruokaa kavereiden kanssa.
Melomaan. Haaveissa koko päivän melontaretki. Viime kesänä oltiin ystävän kanssa Aurajoessa suppailemassa ja sekin oli hitsin kivaa. Nyt olisi kiva ottaa kajakki jonnekin missä voisi olla muiden katseilta piilossa.
Kuralan kylämäki
Paljon pyöräilyä. Hankittiin nyt keväällä pyöräkärry, johon molemmat lapset mahtuvat, joten mahdollisimman paljon pyöräilyä kesällä. Neidin potkupyöräily myös lähti käyntiin nyt tänä keväänä ja potkupyöräretkiä myös luvassa.
Sekä saariston että rannikon rengastie kiinnostelee kovasti. Pyörällä tai autolla. Lasten kanssa pyöräily etenkin Saariston rengastiellä mietityttää, koska saaristossa tiet ovat kapeita.
Maastopyöräilemään. Olen pitkään haaveillut maastopyöräilystä ja miettinyt, että se olisi tulevaisuudessa ehkä jopa mun oma tai meidän yhteinen harrastus puolison kanssa. Lasten kanssa se ei ole kovin turvallista tällä hetkellä. Ajattelin, että jos saataisiin molemmat lapset hoitoon päiväksi, niin vuokrattaisiin maastopyörät jostain ja vietettäisiin parisuhdeaikaa.
Paljon mökkeilyä. Jos on lämmintä, suunnittelin jo, että ollaan lasten kanssa paljon mökillä, vaikka puoliso töissä onkin. Yritetään saada muita lastenvahteja avuksi mukaan, hah.
Paljon uimista luonnonvesissä jos saadaan lapsille (ja äidille) sopivanlämpöiset uimavedet.
Esikoinen laittoi saappaat suojaan.
Asuntoautolla Lappiin pariksi viikoksi. Perinteistä Lapin lomaa ei olla kuopattu, vaan tarkoitus on mennä, mutta ajaa mennen tullen. Mennään asuntoautolla, jotta kontaktit on helppo minimoida. Retkeillään paljon ja leikkipuistoja tulee varmasti koluttua. Lukkoon ei olla reittejä lyöty, mutta pohdinnassa Hossa, Kuusamo, Varangin niemimaa, Alta ja ehkä Kilpisjärvi. Voitaisiin mennä länsirannikkoa pitkin ja mennä Jäämerta nuollen itärajalle ja sitä kautta takaisin etelään. Saas nähdä. Onko suosituksia?
Lähiretkiä. Samoihin vanhoihin lemppareihin, kuten Haunisten allas tai Vaarniemi. Tai sitten Maskun Kullaanmäelle, jossa ei olla käyty. Se pitää ainakin korjata.
Telttayö. Esikoinen ei ole muistaakseni nukkunut vielä kertaakaan teltassa. Nyt voisi olla hyvä kesä alkaa harjoittelemaan.
Villiyrtteihin tutustumista. Olisi ihana oppia hyödyntämään luonnonantimia monimuotoisemmin.
Säilömistä ja marjojen poimimista. Tietty. Eväät mukaan metsään ja mustikoita poimimaan.
Terassiviljelmien hoivaamista ja ihmetellään saadaanko tänä kesänä mansikoita ja paprikoita omalta pihalta.
Kokonaisen kirjan lukeminen. Tää sopis hyvin sinne mökille. Mulla on ollut tavoitteena, että ainakin yksi kirja kesässä oikein kovakantisena eikä äänikirjana tai ruudulta luettuna niin kuin on nyt viime ajat mennyt.
Koko perheen olympialaiset ja sitten vaikka esikoiselle oma sopiva rata myöskin. Koska Paavo Nurmi Marathonia ei tänä kesänä ole, ehkä me tehdään oma kisa.
Pihapelien harjoittelua. Mölkky, petanque ja kroketti naftaliinista.
Vesisotaa. Tarvitsis kaivaa vanhaa vaahtomuovia jostain ja tehdä siitä paloja. Ne voi heittää veisaaviin, josta saa vähän lempeämpiä vesisota-aseita.
Päälläseisontaa. Jooga ja itsensä huoltaminen on jäänyt liian vähälle. Nyt täytyy verestää ainakin päälläseisontaa ja jossei se enää onnistu niin alkaa harjoitella uudelleen.
Ratsastamaan. Olisi ihana viedä sekä esikoinen että puoliso ratsastamaan. Molemmat ovat siitä puhuneet ja molempia se varmaan jännittäisi.
Huvipuistot ja muut yleisöpaikat vielä monet pohtivat ja odottelevat hallituksen tarkempia ohjeistuksia. Mutta esimerkiksi Linnanmäki kertoi avaavansa ovensa 12.6., mutta epäilen, että me emme taida tänä kesänä moisiin mennä, vaikka ajattelinkin, että tänä kesänä me saataisiin niistä varmasti jo tosi paljon irti.
Kesä on kuitenkin ennenkaikkea asenne niin kuin yllä olevasta viime kesän sateisesta ja kylmästä Lapin reissustamme huomaa. Pääasia, että se on sellaisen asenteen täyttämä, jota itse toivoo. En pitäisi pahakseni muutamaa Netflixin huurteista kotipäivää ja kattoon tuijottelua. Silti kotoa olisi nyt kiva lähteä. Johan täällä ollaan kökitty.
Tarvasjoen Suurilan kesätapahtumasta 2018. Siellä rapsuteltava oli poni, muutaman päivän ikäisiä karitsoja, joiden emolle oli käynyt huonosti, kaneja ja samojedi-koiria. Oli pomppulinnaa ja sirkustaiteilijaa. Ihana kesätapahtuma! Toivottavasti järjestetään myös tänä vuonna.
Niin kaukaiselta vielä kuukausi sitten tuntui kesä. Ja nyt oman kesäloman alkuun on alle kuukausi. Härregyyd. Aina tulee mietittyä mitä kaikkea kivaa sitä haluaisi kesällä ehtiä tekemään. Nyt kun koittaa elämäni toinen koko kuukauden kesäloma, on aika kääntää katse kesäpuuhiin. No ja on kai sitä toivon mukaan kesää vielä kesäloman jälkeenkin. Mutta mitä sitä sitten tekisi kesällä? Omassa pinttyneessä mielessä on tiettyjä juttuja, jota ilman kesää ei tule. Sen lisäksi kaipaan uusia positioita ja elämyksiä. Hiljaisuutta ja kesäpöhinää. Sopivasti kaikkea ja toisaalta ei mitään ihmeellistä.
Älkää pökertykö. Tää on se lista kun kaivetaan, kun ei oo mitään tekemistä ja jotain haluis tehdä. Ja toisaalta monesti myös havahtuu kivojen kesätapahtumien olemassaoloon vasta kun se on jo myöhäistä. Turku ja Turunseutu on täynnä elämää kesällä ja tässä meidän vinkit ja ajatukset kesään. Kuvituskuvat ovat otettu pitkin poikin Suomenmaata.
Turku Air show 2019 on ilmailualan juhlanäytös Turun lentokentällä 15.-16.6. Lentokoneet kiinnostavat meidän neitiä kovasti, mutta ilmeisen kova melutaso mietityttää herkkää neitiä. Mietintään!
Ruokaa. Paljon ulkona grillausta ja toivottavasti monta ihanaa ravintolaelämystä. Ainakin mielessä on: – Kuoren terassin burgerit – Nerån pastat terassilla nautittuna – No Mami! Miten olen sen voinut missata kaikki nämä vuodet. Asia on korjattava kesällä. – Cappuccino Cafe Artissa jokirannassa
Potkupyöräilyä. Kun neiti joutuu tyytymään vielä vähän passiivisempaan pyöräilijän rooliin retkillä, toivotaan, että päästäis tänä kesänä potkupyörämaailmassa hyvään vauhtiin.
Mökkijuhannus, jota on tullut vietettyä vapaina juhannuksina. Sinne siis, hyttysiä, vettä- ja räntäsadetta uhmaten. Höpöhöpö, kuutamouintia ja radio Novaa (koska mikään muu ei kuulu).
Kesälomareissu pohjoiseen pariksi viikoksi. Hypätään juhannuksen jälkeen Tampereen autojunaan ja aamulla toivotaan löytävämme itsemme Kolarista. Suunnitelmia ja suunnittelemattomuutta. Hups, siinä meni pari viikkoa kesälomasta. Ensimmäinen viikko menee road tripatessa ja retkeillessä, seuraava pieruverkkareissa Kitkajärven rannalla Kuusamossa.
Keskiaikaiset markkinat Turussa 27.-30.6. on joka vuotinen keskiaikaisfiilistelyn paikka. Viime vuosina on ollut lapsillekin kivasti puuhaa, jopa ihan ilmaiseksi.
Kupittaan seikkalupuisto Turussa – Paljon musiikkia, tapahtumia ja tempauksia sekä työpajoja kaiken muun leikkipuistotoiminnan ohessa. – Maauimala – Noin vaatimattomasti monipuolisin leikkipuisto mitä maa päällään kantaa. Saa toki suositella omia lemppareitaan! – Seikkis rockissa on lasten festarit 8.-9.6. – Mainitsinko jo jäätelön? No se jäätelökavereiden artesaanijätski löytyy täältä!
Luontoretkiä – Kaarinan Vaarniemestä Turun Katariinanlaaksoon on vielä tekemättä. Pohdinnassa vielä miten auton saa toisesta päästä pois. Ideoita? – Paavonpolut ympäri Turkua haltuun. Ensinnäkin aurajokea on tullut kolattua Turun linnalta Halisiin ja sieltä vanhan kampiförin tilalle tulleelle ponttoonisillalle asti. Miljöö toki sielläkin on vertaansa vailla. Tänä kesänä Paavonpolku 4A saa meidät vieraaksemme. Jos haluat reitille ennenkö teen jutun siitä tänne, suosittelen lataamaan puhelimeen Citydomaini-mobiilisovelluksen, joka kertoo Paavonpolkujen reittikuvauksista tarkemmin.
Somessa seuraavat tietävätkin, että tämän rastin saa vetää yli, sillä olimme viime viikonlopun helteistä nauttimassa juuri tällä Paavonpolulla. Polkua ei ole merkitty, eli ensimmäisellä kerralla kannattaa varata aikaa oikean polun ihmettelyyn.
Ystäviä. Luulisi ettei tätä tarvitsisi to do-listalle edes kirjata, mutta jo vain, jos kesällä meinaa ystäviä nähdä on se kalenteroitava jo nyt ettei mennä ristiin. No ainakin: – Kalenteriin on sovittu jo ainakin meeting lapsuuden kavereiden kanssa – Helsinkiin tapaamaan ystäviä. Ainakin olisi yhdet kolmikymppiset tiedossa! – Toivon toki tilaa jäävän paljon ekstempore kohtaamisille
Kesäteatteri on ehdoton, ilman sitä kesä voi olla lähes pilalla. – Turun nuori teatteri ei ole pettänyt viime vuosien aikana kertaakaan. – Emma-teatteri Naantalin muumimaailmassa on miljööltään ihana. Teatterikappaleet, joita Linnateatteri tuottaa ovat joskus hyviä, joskus ihan alta riman. – Joku piskuinen maaseudun kesäteatteri? Niitä löytyy lähestulkoon joka kunnasta.
Vegånia kasvisruokatapahtuma Turun suurtorilla 2.-3.8. Täällä jos jossain uskon saavani hyvää kasvisruokaa.
Kotieläinpiha. Missä meille sellainen Turun seudulta? Metsästyksen alla on ollut, mutta potenttiaalista ei ole omaan silmään osunut.
Häät – kuka pitäis ja kutsuis meidät?
Tuijottelua tyhjyyteen, merelle, yli peltojen, omalla terassilla tai kohti taivasta.
Vallisaari, 2018Vallisaari, 2018
Mitä teidän kesän to do-listalla on? Onko jotain jokavuotisia perinteitä tai onko jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Meidänkin listalle vielä otetetaan vastaan vinkkejä. Jes, sieltä se tulee. Kesä, olen valmis.
Heinäkuun puolivälissä vietimme viisi päivää Oulun alapuolella sijaitsevassa Rokuan kuntokeskuksessa Kelan kustantamalla sopeutumisvalmennuskurssilla. Viikko (tai viisi päivää) oli erikoinen, mutta hyvällä fiiliksellä lähdettiin jatkamaan kesälomaa Rokualta kohti Kuusamoa. Siitä seuraavaksi.
Kurssillehan kaikki hakee omilla motiiveillaan, mutta suurimmat syyt kursseille hakeutua on saada toimivampaan arkeen vinkkejä, saada ja jakaa kokemuksia, vertaistukea. Kurssin alussa tehtiin omat ja ryhmän tavoitteet joita tiettykin arvioitiin kurssin lopussa. Tätä tavoitteiden asettamista ja tuloksien saavuttamista ja sen arviointia meidän kaikkien elämä on. Konkreettinen ja ainakin päiväkodissa olevien lasten vanhemmille varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on yksi hyvä esimerkki.
Rokuan kuntokeskus on keskellä mäntykankaita pikkuruisen lähdejärven rannalla. Alue on todella kaunis ja kuntokeskuksen pihalta lähtee suoraan luontopolut kansallispuistoihin. Pihalla on kiva pieni leikkipuisto ja montaa askelta ei pieneen järveen hypätäkseen tarvitse ottaa. Viikon aikana emme ehtineet suuremmalle patikkaretkelle lähteä, mutta meidän vanhempien omalla ajalla lähdimme kävelylle Syvyydenkaivolle, joka on iso suppa. Eipä kummonen omaan silmään ollut ja paluumatkalla poikkesimme polulta ja oikaisusta tulikin kiertolenkki. Juoksuksihan sitä piti laittaa jotta ehdittiin ajallaan takaisin meidän neiti hakea. Rentouttavaa parisuhdeaikaa +32 hiekkaharjulla, jossa ei pienintäkään tuulenvirettä. Nättiä oli, kuin olis jo pohjoisessa ollut.
Kurssille osallistui neljä ihanaa perhettä. Meidän pikku kuntoutujat olivat 2-4,5-vuotiaita, meidän neiti nuorimmaisena. Hupaisaa kutsua omaa 2-vuotiasta kuntoutujaksi. Tai sanoa olleensa valmennuksessa. Sopeutumassa. Mihin minun pitäisi sopeutua? Ehkä ymmärrän sen joskus myöhemmin.
Kurssilla oli paljon luentoja (puheterapeutti, sosionomi, toimintaterapeutti, fysioterapeutti, lastenlääkäri, psykologi…), yhteistä tekemistä liikuntasalissa, kävelylenkki, rannalla polskimista ja yhtenä iltana vanhempien kahden tunnin oma hetki.
Rokualla ainakin downiaisten sopeutumisvalmennuskursseja on aloitettu järjestämään vasta tänä keväänä ja se näkyi käytännönjärjestelyissä. Aikatauluihin ei ollut esimerkiksi mietitty, että tämän ikäiset lapset nukkuvat yleensä vielä päiväunia ja lounasta tarvitsee saada viimeistään 12 reikäreikä jottei pelihousut repeisi turhaan. Rokuan keittiön kesäaikataulujen vuoksi lounas alkoi vasta 12, joka on meille ainakin auttamatta jo ihan liian myöhään. Lastenhoitajilla ei ollut tarpeeksi tietoa ja taitoa ohjata ja hoitaa erityistarpeisia lapsia ja sellainen tuntuma jäi että lapset jäi lähinnä säilöön. Meillä ei muita tenavia ollut, mutta kivaa ja monipuolista miljöötä ei hyödynnetty ja isommilla lapsilla taisi leikkinurkkauksessa tulla aika melko pitkäksi. Ikäväkseni myös sain todeta ettei meidän neitiä kertaakaan viety vessaan, vaikka erikseen vielä mainitsin että meidän neitonen käy vessassa pissalla.
Psykologin luento jäi parhaiten itämään meidän perheessä. Se kuinka tärkeää on antaa lapselle tunne miten mahtava tyyppi hän on juuri sellaisena kuin on. Meidän perheessä ei ole mitään järkyttävän haastavaa kehitysikäkautta vielä ollut (uhman ensipiirteitä kuitenkin aistittavissa). Jos ja kun kuitenkin sellainen tulee ja tuntuu ettei lapselle olisi mitään positiivista sanottavaa on tärkeä näyttää ja osoittaa kuinka arvokas ja tärkeä hän on. Nostaa käsivarsille omien kasvojen yläpuolelle ja sanoa: ”VAU”! Oli hänellä aikas paljon muutakin varhaislapsuuden turvallisesta kiintymyssuhteesta lähtien kerrottavanaan, mutta nyt ei ollut tarkoitus mennä siihen. Ihana, viisas ja voimaannuttava herrasmies!
Täältä näet miten hakea sopeutumisvalmennuskurssille. Hakemukseen tarvitaan lääkärin B-lausunto, jossa lääkäri on suosittanut kuntoutukseen osallistumista. Tällaisen lausunnon kirjoittaa oman erityishuollon lääkäri (kehitysvammapoli, neurologinen yksikkö, nimike kunnittain vaihtelee) ja sitä kannattaa pyytää kuntoutussuunnitelmia tehtäessä tai muissa ”vuosihuolloissa”.
Sopeutumisvalmennuskurssilta voi hakea kuntoutusrahaa jos on palkattomalla kuntoutuksen aikana. Ei kannata siis lomapäiviään käyttää kuntoutukseen. Koska lomaahan se ei ole. Myös iloiseksi yllätykseksi yrittäjänä oleva isimies sai kuntoutusrahaa. Vähemmän riemukkaana taas soittelin ja lähettelin jos ja mitä todistusaineistoa Kelalle, että siellä ollaan oltu. En pysty vain ymmärtämään miksi tänä herran vuonna 2018 Kelan kautta haettavalle kurssille pitää heille lähettää vielä todistusaineistoa eri lomakkeiden muodossa. Edelleen koen erityislapsen vanhempana kaikkein raskaimpana paperinpyörityksen ja luukulta luukulle juoksemisen.
Kelalta voi hakea myös matkakorvauksia ja yöpymisrahaa mikäli kuntoutuspaikka on niin kaukana, että vaatii yöpymistä ennen ja jälkeen varsinaisen kuntoutuksen.
Joskaan en Rokuaa voi sydämestäni suositella, sopeutumisvalmennuskurssia muualla kehoitan hakemaan. Ainakin Oulun Edenissä ja Lahden Vervessä järjestetään down-lasten perheille kuntoutuksia. Koen että meillä oli ihan hyvä ikä ja aika mennä sopeutumaan, mutta ehdottomasti jos aikataulut olisi natsannut ja vapaata olisimme saaneet järjestymään, kurssille olisimme aikaisemminkin jo hakeneet. Jo vauvavuotenakin. Maiseman vaihdos, uudet ja toisten ajatukset sekä no, se valmiiseen ruokapöytään marssiminen, tälle oli tilausta meidän perheellä.
Tämä viikko on tuntunut tahmealta, paksulta ja loputtoman pitkältä. Kaikkea kivaa ja ihanaa on ollut niin paljon, että nyt ainoa mitä kaipaan on vapaa viikonloppu ja päiväunet. Highlightsit vois olla vaikka käynti leikkipuistossa. Oikeestaan voisin skipata myös sen. Tulevana viikonloppuna kuitenkin vielä juhlahumua tiedossa, kun juhlistetaan sukulaisien pyöreitä ja vielä pyhänä meidän neidin 2-vuotis syntymäpäivää.
Aamulla kun lähtee sotkemaan töihin tuntee jo luissaan ja ytimissään kuvissa tihkuvan megahelteen olevan muisto vain. Onneksi on. Kuvia ja muistoja.
Viime viikonloppuna lähdettiin suht ekstempore moikkaamaan perjantain arkivapaan kunniaksi typyn kummitätiä ja rakasta ystävääni, joka on muuttanut pääkaupunkiseudulle hiljan. Niin kovasti ehti harmittamaan heidän muuttonsa, mutta tulipa reissun jälkeen todettua ettei Turusta nyt niin kauhean pitkä matka ole päiväseltäänkään lähteä käymään Helsingissä. Tällä kertaa olimme neidin kanssa oikein yökylässä.
Kaikkien retkikohdejahkailujen jälkeen päätimme ottaa Vallisaaren haltuun. Olimme julkisilla liikenteessä ja otin neidin reppuun, joten rattaitakaan ei mukana ollut. Helppoa ja kätevää, kun ei tarvitse miettiä mihin mahtuu ja mistä pääsee kulkemaan menettämättä hermojaan.
Vallisaareen lähtee JT-linen ja Aava-Linen lautat Kauppatorilta. Vallisaari kyltti on kirjoitettu ylhäälle niin isolla ettei voi erehtyä mistä lautta lähtee. Lipun voi ostaa ainakin lippukioskista ja lautasta. Aikuiselta kustantaa menopaluu 7 euroa ja neiti kulki loisena, joten en mitenkään pahana pidä. Lautalla hurauttaa suoraa noin 20 minuutissa, mutta paluumatka kesti pidmepään, koska kiersimme Suomenlinnan ja Lonnan laiturien kautta. Viikonlopun viettäjiä oli selkeästi liikenteessä.
Vallisaarelta löytyy useampiakin kahviloita, mutta perjantaina ne alkoivat laittaa 17 maissa lappuja luukulle. Torpedonlahdelta sai kuitenkin vielä kahvia ja virvokkeita ja neidin päivällisen lämpimäksi. Ilma oli melko lämmin, mutta merituuli, se jaksaa aina yllättää. Lenkkipolku menee kuitenkin melko suojaisasti, joten tuuli ei päässyt ytimiin asti. Vallisaaressa kulkee noin 2,5 kilometrin ympyrälenkki, jonka pääsee kulkemaan kyllä vaunujenkin kanssa. Matkan varrella on tähystelypaikkoja ja vanhoja linnanraunioita, joten leikki-ikäisille ja koululaisillekin riittää mielenkiinnonkohteita varmasti. Lenkkiä pystyy pidentämään vielä Kuninkaankierroksella, joka tekee muistaakeni 1,5 kilometrin kierroksen ja palaa Torpedonlahdelle.
Saari kuhisee historiaa. En ala luennoimaan sen enempää, koska itseäni ei historia jaksa kiinnostaa vielä tarpeeksi (huom vielä, koska kovin haluaisin olla kiinnostunut historiasta ja sukujuuret on alkaneet jo kiinnostaa:D), jotta osaisin jotakin mielenkiintoista lörpöttää. Sen sijaan muistan että saarella on iso alue, jolla kulku on ankarasti kielletty. Alueella on ollut räjähdeonnettomuus Puolustusvoimien ammusvarikolla 1937 ja riski, että maastosta löytyy jotakin räjähtävää elää edelleen.
Menomatkalla oli niin vähän porukkaa potskissa, että neiti meni kirjaimellisesti pitkin seiniä ja kummitäti sai paimentaa perässä.
Vastarannalla häämöttää Suomenlinna, eli Pitkämäelle olisi seipään heiton päässä.
Matkan varrella pääsee kiipeämään tähystyspaikalle, josta näkee kauniisti merelle.
Reissupirkko selässä nukahti bussiin ja jatkoi uniaan suoraa ystäväni luona omassa matkasängyssään. Meidän loppuilta kuluihin tortillojen, juustojen ja viinilasillisten ääressä. Elämän suurien ja pienien kysymyksien äärellä valoisassa kesäillassa.
Voi kesä. Tälläistä se on täydellisimmillään. Ihanaa että olet täällä ja voikun olisit vieraanamme pitkään. Olkoon aurinko paahtava, tuuli lempeä ja vettä sen verran, että luontomme ei kärsisi.
Sain tänään illalla äiti sai kunnon peljästyksen kun neiti väsyissään putosi tuolilta ja löi päänsä aika pahasti. Vaikuttaisi kuitenkin kaikki olevan hyvin ja neiti tuhisee omassa pedissään. Huomenna on hei perjantai! Säännöllisen työn iloja, odotettu säännöllinen viikonloppu. Tämä viikonloppu on pyhitetty perheelle, ihanaa ettei ole suunnitelmia ja voi mennä ihan fiiliksien vietävänä. Päiväunista nyt hiiskumattakaan.
Meidän vinkkivitoset viime viikkoiselta lentomatkaltamme. Jos missasit matkakertomuksen, voit lukea sen täältä. Mun vinkit saattaa olla itsestään selvyyksiä, mutta ainakin omia ahaa-elämyksiä ja oivalluksia tuli niin pakatessa kuin turvatarkastuksessakin. Toivottavasti helpottaa jotakuta, joka tuskailee käsien riittämättömyyden kanssa.
Mun mielestä kannattaa pakata tarvittava määrä vaippoja, ruokia ja vaatteita mukaan. Varsinkin lyhyellä lomalla ei haluais käyttää aikaa liberoiden metästykseen. Ja sitte on takasin tullessa paljon tilaa tuliaisille ;). Oma mukaan tuleva vaatemäärä senkun vähenee joka reissulla, varsinkin nyt, kun täytyy saada vauvan vermeet mahtumaan. Saa kysellä jos haluaa omaankin pakkaukseensa apua, mutta ehkä se nyt ei ole tässä olennaista. Olennaista taas on se, että on neulemekko ja legginssit päällä ja vaihtovaatteena tavallinen paita. Onneks ei tarvinnut vaihtaa, pelkillä kalsareilla heiluminen oli saattanut olla vähän mautonta. Vaikkakin aika muodikasta, kun katukuvaa taas katsee…
Helsinki-Vantaalla on oma turvatarkatuslinja (familygate) lapsiperheille. Se on tarkoitettu nimenoman perheitä varten, jotta he saisivat sekoilla rauhassa, siellä tiedetään lapsiperheiden tarpeet ja ehkä siellä palvelee pidemmillä hermoilla varustetut työntekijätkin ;). Suosittelen lämpimästi check-in tekemistä ennen kentälle tuloa, säästää aikaa ja hermoja. Ekaa kertaa myös latasin liput mobiiliin, mikä oli varsin kätevää! Pitää pitää vain huoli, että akkua riittää. Suosittelen silti pitämään jonkinnäköisen paperiversion mukana itselleen back uppina jos vaikka puhelin sattuu katoamaan. Prahasta takaisin tullessa siellä ei erikseen perheille ollut omia portteja, mutta kaikki meni vähintään yhtä jouhevasti kuin mennessäkin. Minua haluttiin käsikopeloida, etten ollut piilottanut mun ja vauvan väliin aseita tai räjähteitä. Minullahan ei ollut mitään sitä vastaan, kyllä minä haluan, että turvallisuudestamme yritetään pitää huolta!
Meillä oli hyvinkin iisi lentouran aloitus mennen tullen, parin tunnin suora lento ja that’s it. Uskon silti samojen lainalaisuuksien pätevän pitemmmilläkin pätkillä. Vauva matkustaa sylimatkustajana, eikä hänelle ole omaa paikkaa tai turvakaukaloita. Vauvalle on sylissä omat vyöt, jotka liitetään vanhemman vöihin. Pitkillä lennoilla kannattaa olla yhteydessä lentoyhtiöön tai firmaan, josta lennot on buukattu etukäteen. Yleensä on järjestettävissä vauva- ja lapsiperheille paikkoja, joissa on enemmän jalkatilaa ja monissa paikoissa vauvalle saa ”nukkumalaatikon”. Näyttää vähän äitiyspakkaukselta (mutta tukevammilta) ne mitkä olen itse nähnyt.
Me matkustimme pelkillä käsimatkatavaroilla, joka tietysti lisää sen ettei niitä ylimääräisiä vauvanruokia ja vaipseja voi laittaa sinne ruumaan. En tosiaan hokannut, että läpivalaisussa vaipsit näyttävät niin orgaaniselta materiaalilta, että aiheuttaa laukunavaamista. Muuten suosittelen,j os vain pystyy, käsimatkatavaroilla matkaamista. Tosi kätevää ja kivaa, kun ei tarvitse odotella laukkuja ja kaikki tavarat ovat koko ajan lähes käden ulottuvilla.
Käsimatkatavaroissa saa nesteisä olla se 100 ml, lukuun ottamatta vauvan ruokia/ juomia. Niitä saa olla matkalla tarvittava määrä. Pääsääntöisesti kaikki mitä pystyy levittämään, on nestettä lentokentän näkökulmasta. Jälkeen päin harmittaa, että olis voinut ottaa koko reissulle tarvittavan määrän ruokia, niin ei olisi tarvinnut raapia päätään lukiessa tuoteselosteita tsekeiksi ja tosiaan hämmästykseksi valikoimat oli suorastaan suppeat Suomen marketteihin verrattuna.
Turvatarkastuksessa
Vauva kantovälineeseen! Siellä on turvallista olla ja helppo rauhoitella ja vauva saa ihmetellä menoa jos hereillä on. Ja mikä parasta, kädet ovat vapaina!
Pakkaa vauvanruuat (avaamattomat vesipullot, ruuat ja maidot) yhteen erilliseen pussiin, jottei tarvitse yksitellen kaivella niitä kasseista. Ja myös ne vaipsit, koska aiheuttavat turhia hälyytyksiä ja kassin avaamista.
Erillisiä rasvoja ei ollut, vaan perusvoiteet oli näytepakkauksissa. Panadol mikstuurat jäi kotiin ja ostin varmuudeksi suppoja mukaan.
Meillä vauvalla käytössä olevat nestemäiset ummetuslääkkeet vaihdoimme jauhemaisiksi, koska sen pystyimme tekemään. Muutoin nekin saa ottaa jos resepti löytyy näytettäväksi. (Haha, onneksi oikoluin, meinasin jättää vauvan pois, jolloin olisi saattanut luulla meillä miehen kanssa olevan kauhea arsenaali kakkalääkkeitä naftaliinissa).
Pakkaa myös mahdolliset puhelimet, kamerat, pädit yms. yhteen kassiin, jonka voi kipata suoraa läpivalaisuun menevään koppaan. Jos mahdollista jätä vyöt ja ylimääräiset metallit kotiin tai laita ne siihen samaan pussiin. Mm. tätä varten mulla on aina matkalla mukana kangaskassi.
Kentällä ja koneessa
Saimme paljon silmien pyörittelyä rattaiden jättämisestä kotiin. Ensin se oli meille ylimääräinen kustannuskysymys, sen jälkeen käänsimmekin sen itsellemme käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi. Olimme päätökseen tyytyväisiä vielä kotiin tullessakin. Jos ilmat olisivat olleet todella kylmät tai vauva ei olisi istunut vielä syöttötuolissa, rattaiden tarpeellisuus saattaisi tulla kysymykseen. Mutta nyt kun olimme syömässä, niin typy joko koisasi selässä tai seurusteli syöttötuolissa tai polvella.
Ehdottoman tärkeää sen sijaan on se jo mainittu kantoväline. Meillä oli mukana kudottu liina, jossa minä tykkään kantaa ja Tula-kantoreppu, jolla taa mies tykkää kantaa ja jolla molemmat voi kantaa selässä, koska itselläni liinan sitominen selkään ei niin näpsäkkää vielä ole. Liina muuntautuu myös peitoksi, alustaksi ja moneksi muuksi, joten ehdottoman hyödyllinen kapistus! Ennen turvatarkastukseen menoa sidoin murusen liinaan, joten kädet olivat täysin vapaat muiden tavaroiden käsittelyyn. Ollaan noin muutenkin oltu rinkkamatkustajia juuri käsien vapautumisen ilosta ja tekee se liikkumisesta helppoa ja esteetöntä muutenkin. Tällä kertaa ei ihan rinkkoja tarvittu, mutta miehellä oli viikonloppukassi, jonka sai selkään (siellä hänen + mun tavarat) ja sitten meillä oli käsimatkatavarakokoinen vetolaukku, jossa oli typyn tavarat. Sen lisäksi mukana ”päiväreppu”, jossa eväät hehe, kirja ja mit nyt itse kentällä ja koneessa tarvii sekä tytsyn reppu. Välillä kyllä tuntui varsinaiselta kassialmalta, mutta ihan kätevältä tuntui niin lentokentällä tsumpailu kuin bussi- kuin metromatkoillakin. Ja mahduttiin pieneen tilaan, uskokaa tai älkää!
Siellä hän lentokentällä nukkui ihan tuolin päällä takkimme päällä, tyytyväisenä ja harvinaisen pitkään nukkuikin. Tuo pieni mytty, harmaassa tähtijumpsuitissaan. Taitaa olla myös ainoa kuva kentältä. Mitä tavaroita nostaisin esiin:
Jumpsuit tmv. kokopuku on ehdottoman mukava, käytännöllinen ja lämmin vaatekappale. Alla meillä oli body ja puolipotkarit ja jos kuuma tuli sai jumpparin vetäistyä äkkiä päältä pois. Puolipotkarit oli oikeastaan ainoat, joita tuli matkalla käytettyä, koska sukat tuppaa johonkin katoamaan liinaillessa. Yksi iloisen värinen villasukka jäi koristamaan Prahan katuja.
Hoitolaukku myös matkalle mukaan. Meidän piti ottaa pelkkä yksi päiväreppu mukaan, johon olis laitettu vauvanhoitotarvikkeetkin. Se olis ollut kuitenkin sekavaa. Kömpelöä olis kuljettaa myös kaikkia vauvan tavaroita samassa laukussa koko ajan. Tosi kätsyä oli koneessakin, kun oli pieni reppu, josta löytyi kaikki, jota hän tarvitsee matkustuksen aikana. Helppoa käydä vaihtamassa vaippaa koneessakin.
Kuivaa paperia ja vaipseja. Kyl te tiiätte.
Vaihtovaatteet itselleen hollille. Etenkin pitkällä pätkällä on varmasti mukavampaa kaikille jos ne siellä-missä-vähiten-tarvittaisiin-puklut ja kuuluisat niskapaskat saa paidaltaan pois.
Aurinkolasit, minne ikinä menet. Tämä etenkin jos niitä rattaita ei ole. Prahassakin ilma oli todella kirkas, eikä olis kyllä tullut mitään ilman laseja. Toki niiden käyttöä kannattaa totutella vähän etukäteen. Meillä jäi vähän viime tippaan, mutt yllättävän hyvin antoi niiden olla päässsä.
Vauvallekin tekemistä. Ne parit (helposti pestävät) lempparilelut mukaan, mitä voi ihmetellä koneessa ja heitellä lattialle syöttötuolista.
Aikaa. Jos matkan on tarkoitus olla hyvänmielen loma, varaa aikaa. Mikään muu ei ole täysin flopin loman alku kuin kiireessä huutava lapsi, kiukkuinen vaimo ja hiuksiaan repivä mies. Jää sitä aikaa eksymiseen, sekoiluun ja ylimääräisiin vaipanvaihtoihin!
Tuttipullo. Syöttämistä suositellaan koneen noustetta ja laskiessa, jotta vauvalla tuntuisi mahdollisimmän mukavalta korvissa paineenvaihtelujen vuoksi. Itse imetän pääsääntöisesti vielä ja annoinkin tissiä, jota melko ansiokkaasti syötiinkin, mutta kun tulee ilmoituksia ja hälinää niin meidän typyn keskittymiskyky on silloin nolla. Siksi oli hyvä, että oli vesipullo mukana, niin hän sai hörppiä siitä vettä. En tiedä oliko tästä hyötyä, sillä näytti kuin hän olis kokeneempikin lentäjä eikä ollut moksiskaan nousuista ja laskuista.
Itselle syötävää! Ei riitä, että vauva on muonissaan ja tyytyväinen. Kukaan ei jaksa ainakaan katsella mun kiukkunälkää. Toki paksun lompsan omaavien kannattaa suunnata vinguttamaan visaa kivoihin ja viihtyisiin kuppiloihin!
Jos mahdollista ota reunapaikka lennolle. Kaikille mukavampi vaihtoehto, jos ja kun täytyy lähteä liikekannalle. Meidän typy oli mennessä koko matkan hereillä ja takaisintullessa väsähti syliin. Se kätevä liina oli taas omien hartialukkojen pelastaja, kun sillä sai tuettua oman kyynärpään, jotta typy sai kuorsata kivassa asennossa ja pystyi itse lueskeskelemaan samalla.
Mitähän muuta. Älkäähän ajatelko, että pidän teitä ihan pöljinä! Mutta jospa siellä on vaikka joku, joka ei koskaan ole edes lentänyt ja nyt innostuu lähtemään koko konkkaronkan kanssa matkaamaan. Finavian sivuilta löytyy tosi paljon tietoa lapsiperheille, jota kannattaa tutkailla. Sivulle pääset tästä.
Ei lentämistä tarvitse vauvan kanssa mielestäni jännittää. Jos se itkee, niin itkee. Niin siellä muutkin tekee. Jos kakat on housussa, vaihda ne. Jos vauvasi potkii sylissäsi tuntematonta vieressä olijaasi, pyydä vilpittömästi anteeksi, niin kuin minäkin ja höpöttele niitä näitä. Tai jos se yrmeä lastenvihaaja vain mulkaisee, parempi on olla hiljaa. Kyllä se ensi kerralla varaa paikkansa bisnesluokasta. Jos senkertainen lentomatka ei mene ihan niin kuin elokuvissa, ainakin tiedät mitä teet seuraavalla kerralla toisin. Pääsääntöisesti kuitenkin kaikki työssään olevat halusivat tehdä matkamme mahdollisimman mutkattomaksi. En muista myöskään yhtään kanssamatkustajaa, joka olisi sanonut pahasti tai vaikuttanut edes kettuuntuneelta. Päin vastoin, ihmiset katsoivat uteliaana menoamme ja kyselivät miten menee ja ihailevat miten lapsenkin kanssa voi noin sulavasti matkustaa.
Aurinkoista viikonloppua kaikille ja lasten kanssa matkustaville reissumieltä!
