Raskausviikko 13
Onks sulla tullut uuniperunoihin himo? kysyy työkaverit, samalla viikolla jo toista kertaa työpaikkaravintolasta moisia hakeneena. Vähiten ellottavaa, sanotaanko nyt vaikka niin. Lisäksi ranskikset ja nuudeli alkaa tulla korvista ulos. Mutta jotain on tapahtunut. Mulla ei ole jatkuvasti sellaista oloa, että oksennus olisi kurkussa. Halut fetasta ovat muuttaneet leipäjuustoon. Ja vahvoista kypsytetyistä juustoista ollaan menty takaisin oltermanni-linjalle.
Ihon kunto vain pahenee pahenemistaan. Mulla ei oo naama ollut ikinä niin huonossa kunnossa kuin se nyt on. Se lähti huononemaan pikku hiljaa jo yli kuukausi sitten ja kohta en enää tunnista itseäni.
Olimme myös niskapoimu-ultrassa ja kävin jättämässä sen jälkeen NIPT-testin. Siitä lisää myöhemmin. Voi pojat, miten alkoi jännittää, kun lähetyimme äitiyspoliklinikkaa. Siellä se köllötteli koko vartalon mitallaan, näytti viettävän kissanpäiviä. Mutta siellä olikin vain yksi tyyppi, vaikka me oltiin miehen kanssa jo oltu ihan varmoja, että ainakin kaks, kun maha alkoi yhtäkkiä kasvaa hervotonta vauhtia. Tällä kertaa uskalsin tarttua miestäni kädestä ja ihailla uutta mestaripiirrosta.
Nyt kun käyn raskautta läpi uudelleen, mieleeni palaa entistä kirkkaammin, miten pavun kanssa kaikki menikään. Tämän viikon jälkeen mikään ei ollut enää entisellään. Kupliva ja kutkuttava onni oli silmänräpäyksessä muuttunut ahdistukseksi ja tulevaisuudenpeloksi.
Viikonloppuna oli meidän toinen perhehoitoviikonloppu. Olimme muutaman kaveripariskunnan kanssa syömässä Turussa Ludussa. Jännitin monta viikkoa etukäteen miten ateriointini käy. Vaan niin meni kaikki kun häkä ja nälkäkin vielä jäi. Voi olisipa etova olo kohta historiaa!
Sunnuntaina lähdimme vielä fiilistelemään puutarhamessuille, mitä kivaa kesäksi takapihalle puuhattaisiin. Puutarhamessujen anti jäi laihaksi, mutta karavaanialueella saatiin fiilistellä matkailuautoja. Voi miten siistiä oliskin olla riippumattomampi ajasta ja paikasta.
Sunnuntai-iltana puhuimme uskonasioista ja miten niistä puhutaan lapsille. Keskustelu kävi paikoin kiihkeäksi. Tai niin tuumi ainakin poju, sillä tunsin ensikertaa potkut. Ja ne ei olletkaan mitään pikku hipaisuja, vaan kunnon judoa. Liikeet näkyivät vatsan läpi ja miehenikin pääsi tuntemaan pontevat potkut. Istukka on edessä, joka yleensä vaimentaa liikkeitä pidemmäksi aikaa. Potkut tulivat kuitenkin todella kylkeen. Liekö sen vuoksi ne tutnuivat niin hyvin. Sen jälkeen onkin ollut potkottelurintamalla hiljaisempaa.
Raskaus 2016: Meillä oli sikiöseulaan kuuluva 1. ultraääni. Saimme kuulla tökeröimmältä mieslääkäriltä ikinä odottavamme kehitysvammaista lasta. Kalenterin mukaan ruokahaluttomuus paheni ja keitot ja kasvisruuat maistuivat parhailta. Kasvisruokien toimivuuden olen kyllä huomannut tässäkin raskaudessa. Ei paljon lihasooseja tee mieli.
