Lumen, jään ja vesisateen keskellä
Mitäs meillä ihmeteltiin viikonlopun vesisateen keskellä? Kuinka paljon kuuluu jo erilaisia lintujen ääniä, variksia, naapurin talviteloilta tuoman Porchen moottorin jylinän määrää, viemäreihin valuvan sadeveden lotinaa. Että eikö kuralätäkössä vesi olekaan juotavaa? Ja kumpi taipuu, kun ipana väsyy ja pyytää äitiä kantamaan? Äiti käskee tsemppaavasti nousemaan. Tilanne 0-0. Erässä kaksi lapsi alkaa syödä hiekkaa niin kauan, että äidin on pakko hakea lapsi ennenkö suoli on niin täynnä hiekkaa, että pyttyyn kilisee kasa sepeliä. Tilanne 0-1. Ipanan hyväksi.
Mistä tuo lirinä kuuluu
Sitä on saanut kovastikin miettiä mitä sen lapsen kanssa pihalla puuhaisi toppavaatteet ja nyt vielä kuravaatteet niiden päällä, kun liikkuminen on muutoinkin kömpelöhköä ja hidasta. Miten saada lapsi innostumaan potkimaan lumikikkareita tai lapioimaan lunta ämpäriin. Oman lumikolan työntämisestä innostuttiin nyt, kun pihan lumet on jo sulaneet. Putkeen siis meni.
Voi kai miettiä itse miltä tuntuisi, kun pukisi sumopuvun päällensä ja käteen lyötäisiin riisikepit, että leikis noilla. Ja jalassa olisi luisimet, vaikka et osaisi yhtään luistella. Hauskuus vois loppua aika lyhyeen.
Kuran ja jään vuorotellessa meidän liikkuminen on rajoittunut pääasiassa kävelyretkiin. Kun sää on sallinut, ollaan yritetty hyödyntää leikkipuistojen liukumäkiä, rappusia joita voi kiivetä ja erilaisia matalia betonitasoja, joilla voi tasapainoilla kädestä kiinni pitäen. Mutta kylläpä odotan, että hiekkalaatikon hiekka sulaa. Että päästäisiinkö potkumopo vaihtamaan tänä keväänä potkupyörään. Ja virittämään terassin kattoon renkaat.
Liikkumismuotoja sisätiloissa olisi paikat väärällään, mutta nyt virustautien kulta-aikana miettii haluaako kantaa kotiin yhtään ylimääräisiä tauteja. Lähes joka kerran jälkeen kun ollaan tuliaisina tuotu jonkinsortin vatsa- tai räkätauti. Neidin rakastama uintikin on ollut pannassa juuri samasta syystä. Turun Kupittaan urheiluhallin lasten liikunnan ihmemaahan uskaltauduimme muutama viikko sitten. Ja selvisimme voittajina.
Turussa on maksuttomia lasten liikunnan ihmemaita myös koulujen tiloissa. Tarkemmat ajat ja paikat löydät täältä. Aivan mahtava palvelu kaupungilta. Jos joku turkulainen tai lähellä asuva ei ole käynyt ihmemaissa, suosittelen lämpimästi. Meidän neidin ehdottomat suosikit olivat esterata erilaisista palikoista juoksurata, jossa on nousevat kaarteet. Myös sähly kiinnosti jostain syystä kovasti ja yllätyimmekin, miten neiti tarttui mailaan ja yritti sohia palloa kuin vanha tekijä.
Eilen käytiin keilailemassa suvun voimin, olipa mukana ensikertalaisiakin. Meidän neiti olikin jo vanha tekijä, kun ensimmäistä kertaa oltiin keilailemassa lomareissulla, kun neiti oli 9kk. Silloin pakoon mentiin pikkuisen hitaampaa ja tahtoa oli jonnin verran vähemmän. Tällä reissulla meidän osalta keiloja kaatui hiukan vähemmän. Kivempaa oli jortsata poppibiisien tahtiin, laskea esteettömyysliuskaa pitkin liukumäkeä, ihmetellä hohtokeilauksen valoja ja tasapainoilla reunaa pitkin. Summasummarum tärkeintä kuitenkin oli mielestäni, että myös neiti lähti mukaan. Oli osallisena omalla tavallaan. Uusia paikkoja, uusia ihmisiä ja uusia normeja, joita yhdessä opetella. Ja muutaman leveä hymykin saatiin kanssakeilaajilta aikaiseksi pienestä toilailusta huolimatta.
Ja hei muuten. Yks pikku juttu. Piskuinen blogini on luomassa nahkaansa ja kevät tuo uusia kuvioita tullessansa. Rumpujen pärinäää…
Ensinnäkin. Meidän menoa voi nykyisin vahtia tarkemmin myös Facebookin kautta ja Instagramissa nimellä @elamanmittaisellamatkalla. Lisää kivoja juttuja tulossa myöhemmin.
Hyviä öitä kaikille ja voimia uuteen viikkoon!
-Päivi
