Sinä olet superrakas (+Arvonta)
Muistattekos mikä päivä tänään on? 213-päivä eli kansainvälinen downin syndrooman päivä (päivästä kerroin tarkemmin viime vuonna). Samaisessa tekstissäni olin luvannut koota listaa, josta löytäisi ei-tieteellistä tietoa downihmisistä ja heidän elämästään. En ole unohtanut tätä, aikaansaamaton kai vain olen ollut. Mutta nyt se on tulossa, ensi viikolla!
Tämä 213-päivä on sikälikin historiallinen, että minulla olisi teille luvassa arvonta. Blogihistorian ensimmäinen arvonta laatuaan. Mietin kovasti, että haluaisin jollakin tavalla jakaa rakkautta ja ilahduttaa downien päivänä. Sainkin lopulta ajatuksen itse päivänsankarilta.
Rakastan kirjallisuutta, sen luomaa mahdollisuutta ihmetellä elämää, löytää näkökulmia ja tehdä omia tulkintoja. Luulen lapsuudessa löytyneen lukemisintohimoni olevan myös yksi iso syy, miksi pystyn nyt kirjoittamaan ja miksi se tuntuu luontevalta tavalta ilmaista itseäni. Olin pitkään jo vähän jopa turhautunut, kun en saanut innostettua lastani kirjojen pariin. Olisin halunnut ihania sylihetkiä, jossa olisi voitu yhdessä ihmetellä elämää kirjojen kautta. Kokeilin kirjoja, joissa oli isoja ja värikkäitä kuvia, vähän teksiä tai ei ollenkaan ja paksuja sivuja, joihin olisi helppo tarttua pehmein ja epävakain sormin. Mutta kiinnostusta ei useinkaan puolta minuuttia kauempaa löytynyt.
2-vuotissyntymäpäivälahjaksi meidän neiti sai siskoltani lastenkirjailija ja kuvittaja Ninka Reitun kirjoittaman kirjan Sinä olet superrakas. Olin kuullut kirjasta ensi kerran, kun se sai Finlandia ehdokkuuden lastenkirjallisuuden kategoriassa, mutta en ollut noteerannut sitä sen koomin. Siskolle kiitos, että se päätyi kirjahyllyymme.
Kirja kertoo ison ja pienen välisestä rakkaudesta. Kuinka rakkaus hakee rajojaan ja on silti rajaton. Toisen puoliskon lukiessa kirjaa iso muuttuu isäksi. Tarina elää ja saa jokaisessa kodissa omanlaisensa sävyt. Ninka Reittu on raivannut tien valmiiksi niillekin, jotka haluaisivat puhua rakkaudesta, mutta kokevat sen vaikeaksi lajiksi.
Viime syksynä jäin ihmettelemään, kun Superrakasta lukiessani sylissä ei rimpuiltukaan eikä kumpikaan meistä kiirehtinyt kirjan sivuja eteen päin. Sylissä kuunteli pieni hätähousuilija hipihiljaa, jokaisen lauseen. Kirjan sanomahan on suurenmoinen, mutta se, että se puhutteli ja puhuttelee lastani näin paljon sai sisälläni läikähtämään. Kirjan, jossa on 30 sivua ja useampia lauseita aukeamalla.
Kun meidän neiti saa valita sadun, hän valitsee lähes poikkeuksessa Superrakkaan. Lapsi, jonka itseohjautuvuus leikkiin on lapsen kengissä ottaa toisinaan myös tämän kirjan käteensä ja lukee kirjaa itsekseen omalla höpinällä. Hän ei vielä puhu ymmärrettävästi, mutta viittoo kirjasta kuvia. Esimerkiksi sivut, jossa iso komentaa ettei noin saa tehdä hän viittoo ja sanoo voimakkaasti EI ja painokkaasti kertoilee omaa jargoniaa. Tai viimeisellä sivulla pitää tehdä aina supermiesviittoma, koska: ”Rakkaus on supervoima”. Hän löytää kirjasta myös pieniä yksityiskohtia, kuten kännykän ja lintuja, joita en osannut edes katsoa monienkaan lukemiskertojen jälkeen.

Meidän kappale on jo ottanut vähän osumaa. Rajusti rakastettu.
Ja nyt. Minulla on ilo ja onni jakaa teille kaksi Ninka Reitun itse singeeraamaa Sinä olet Superrakas-kirjaa. Arvonta suoritetaan uunituoreiden Facebook-sivujen puolella, joten käy klikkaamassa itsesi sinne. Osallistu kommentoimalla tähän samaan Facebookiin jaettuun julkaisuun. Olisi ihana jos samalla kertoisit kenelle erityiselle kirja menisi. Se ei kuitenkaan ole osallistumisen ehtona. Osallistumisaikaa on viikko, eli torstaina 28.3.2019 kello 18.00 asti. Onnettarena toimii meidän erityisemme, kun se hänen rytmeihinsä vain sopii ja arvomme kirjat uusille rakkautta vaaliville omistajille. Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti.
Tänään me lähdemme juhlistamaan 213-päivää muiden downperheiden kanssa turkulaiseen kasvisruokaravintola Kuoreen. Mikä on homman nimi, voit lukea siitä täältä. Sieltä tunnelmia toivottavasti myöhemmin myös teille!
Annetaan kaikkien kukkien päästä kukkimaan lumihangen alta.
<3 Päivi