Raskausviikko 1

Tammikuu. Uudenvuoden lupaukset tehty ja taas uudella tsempillä aloitettu vuosi. Enemmän unta, vähemmän ulkona syömistä, tervellisempää ruokaa, enemmän liikuntaa ja sitä rataa. Salille kömmin kellon pärähtäessä 4.45 ja olo oli hyvä. Väsytti, mutta ei kaatavalla tavalla.

Keskustelua oli käyty vuosi jos toinen. Emme todellakaan ole varmoja mihin olemme ryhtymässä, mutta päätämme silti uskaltaa. Ja mistä me tiedämme saammeko enää koskaan toista lasta? Ajatuksini perheenlisäyksestä käsittelin viime kesänä. Turhamaisuuden huipentumana haaveilin kevät- tai kesälapsesta, mutta haavat olivat vielä liian tuoreet. Yläpäässä, selvennettäköön. Lisää lapsia-asia jätettiin siis hautumaan.

Nyt jotekin tikitti kello sen suhteen, että jos jatkoa halutaan, olisi pikku hiljaa ruvettava hommiin. En kuitenkaan halunnut lapsia eri vuosikymmenillä, vaikka siitäkin omat etunsa saattaisi syntyä.

No, siitä se ajatus sitten lähti.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *